Cantervilla loss eli Pikajärven kartano on monessa mukanaSunnuntai 13.10.2013 - -Esko Erkkilä- Kerroin taannoin näillä sivuilla Cantervillan linnasta eli Pikajärven kartanosta, jossa yövyimme 16 – 17.8.2013 välisen yön, kun osallistuimme agrologien Viron kartanokierrokselle.
Kartano oli paras yöpymispaikka koko matkamme aikana.
Hieno huone, mainio ja runsas aamupala sekä oikein maukas omarahoituksellinen iltaruokailu olivat ne valtit, joilla Cantervillan kartano lunasti paikkansa matkamme parhaana yöpymiskohteena.
Suosittelen Cantervillan kartanoa lämpimästi!
Tein kartanon mailla aamukävelyn aamulla varhain ja sen tiimoilta muutama kuva sekä kuviin liittyvä kommentti:
Kartanon jääkellari on vankkaa tekoa…
…ja sen matkailullinen hyödyntäminen on varmaan aivan ovella!
Myös kartanon viinakeittiö eli tislaamo eli distellery on vielä matkailullisesti hyödyntämättä.
Kartanon eräs käyntikohde on lapsille suunnattu ”Mängumaa” eli Puuhamaa.
Mängumaassa on lasten vesipuisto,…
…seikkailurata,…
…kartingrata…
…ja paljon muita aktiviteetteja.
En pysty olemaan Cantervillan kartanon konsulttina, mutta uskallan epäillä, että kartano pyrkii olemaan liian monessa mukana!
Käyntimme aikana Cantervilla kartanoa oli vaikea tavoittaa netistä, mutta nyt kartanolla on suhteellisen kelvolliset nettisivut. Vilkaise www.cantervilla.ee
*********
Kartanon pihapiirissä on toimittaja, selostaja, radio- ja televisio-ohjelmien johtaja sekä näytelmäkirjailija Valdo Pant´n muistomerkki. Valdo Pant toimi aikoinaan juontajana suositussa ”Naapurivisa” –ohjelmassa, jossa Viron sekä Suomen tietoviisaat mittelivät toisiaan vastaan. Pant oli syntynyt Cantervillan kartanon lähellä Valgjärvellä 1928 ja hän kuoli Tallinnassa vuonna 1976. Muistomerkin on pystyttänyt Cantervillan kartanon omistaja Relvo Värton vuonna 1996.
*********
Kunnon retkillä pitää ottaa retkeläisistä jossain sopivassa vaiheessa yhteiskuva.Retkemme yhteiskuva on tässä ja sen otti oppaamme Lea aamulla 17.8.2013!
********
Kiitän juttujeni lukijoita ja totean, että tämä juttu on viimeinen siinä juttusarjassa, jossa kerron agrologien Viron kartanomatkasta vuonna 2013!
Tämän jälkeen saatan ryhtyä kertomaan matkakokemuksia taannoiselta Saksan ja Luxemburg´n matkaltamme – aineistoa ainakin on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cantervilla, Cantervillan linna, Cantervillan kartano, Cantervilla loss, www.cantervilla.ee, agrologit Virossa 2013, Valdo Pant, Naapurivisa, Relvo Värton, Mängumaa, |
Nyt on valkosipuleiden istutusaika!Perjantai 11.10.2013 - -Esko Erkkilä- Omaan kokemusta valkosipuleiden kotitarvekasvattamisesta n. viidentoista vuoden ajalta.
Elämme parhaillaan aikaa, jolloin ensi kesänä korjattavat valkosipulit pitää istuttaa.
Viime kesänä meillä oli valkosipulia kasvamassa n. 120 rivimetrin verran ja samaa alaa tavoittelemme saavamme kylvöön myös nyt.
Valkosipuli on siinä mielessä kiitollinen viljeltävä, että se ei kaipaa kasvinsuojeluaineita – ainoastaan kunnolliset kasvuneväät, riittävä kastelu sekä rikkakasvien torjunta riittävät.
Havainnollistan alkuviikon aikana suorittamiani valkosipulin istutushommia muutamalla valokuvalla:
Tässä pieni puutarhapenkki, josta syksyn alkaessa korjattiin valkosipulia n. 60 rivimetriltä. Alue on tässä kuvassa siinä kunnossa, johon se jäi syyskuussa valkosipulisadon korjaamisen jälkeen.
Valkosipulimaa kannattaa kalkita sekä lannoittaa fosfori- ja kalilannoitteella ennen jyrsimistä - kesällä on sitten typpilannoituksen vuoro. Jyrsimisellä luodaan olosuhteet ensi kesän kunnolliselle kasvulle – jyrsiminen pitää suorittaa niin syvälle, kuin jyrsimellä kohtuudella pystyy sen tekemään.
Jyrsimisen jälkeen seuraa istutuksen hikisin vaihe, kun tasakärkisellä lapiolla nostaa jyrsinnässä sivuun lentäneen maan takaisin valkosipuleiden kasvupaikalle. Sen jälkeen muoviharavalla tasoitetaan kasvualusta istutuskuntoon.
Tapaan ulkomaanmatkoiltani aina hankkia uutta valkosipulikantaa istutettavaksi. On selvää, että myös syksyllä korjattua omaa satoa käytämme istutuksessa. Riskien minimoimiseksi on hyvä sekoittaa tuontisiemen ja oma siemenkanta, jotta ei syntyisi laajoja aukkoja, jos jompikumpi ei lähtisikään kunnolla kasvuun. Tämä valkosipulikanta on viime kesän Viron matkaltamme ja se on laadukasta Piepsjärven vanhauskoisten sipulitien varrelta ostettua tavaraa. Markettien letitettyjä kiinalaisia valkosipuleita ei kannata yrittää siemensipuleiksi, sillä ne on käsitelty itämisenestoaineilla ja ne eivät varmasti idä!
Käytämme rivivälinä 40 senttiä ja istutus tapahtuu n. 15 sentin taimivälillä. Kunnollinen istutuslankku takaa sen, että istutustyössä ei tallata rivivälejä tiiviiksi.
Tänä vuonna minulla oli valkosipuleiden istutustyössä kaverina lähes kesy mustarastas, joka tuli etsimään matoja melkein saappaankärjestäni. ”Juttelimme” mustarastaan kanssa ja yhdessä päivittelimme sateista säätä!
Nyt jyrsimet käyntiin ja valmistamaan valkosipuleille kasvupaikkaa!Vielä ehtii!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin lannoitus, valkosipulin viljelytekniikka, |
Rakveren linnoituksessa kannattaa poiketa useastikinKeskiviikko 9.10.2013 - -Esko Erkkilä- Elokuisella agrologien Viron kartanomatkalla eräs kohde oli Rakveren vanha linnoitus.
Olen käynyt linnoituksessa useita kertoja aikaisemmin, mutta tälläkin kerralla sain uutta tietoa linnoituksesta ja sen eri vaiheista.
”Uuden tiedon” jakajana toimi mainio linnanneito eli Margit-opas!
Linnoituksen alueella sijaitsee ”Tarvas” –patsas, jonka on veistänyt virolainen Tauno Kangro. Patsas on Baltian alueen suurin eläinaiheinen veistos. Patsaan toteuttamisessa on suomalaisilla ollut vahva panos ja se selviää, kun tarkastelee patsaan jalustaan kaiverrettujen hanketta tukeneiden henkilöiden sekä yhteisöjen nimiä.
Margit esitteli eräässä huoneessa sijaitsevan syvän kaivannon ja kertoi siihen liittyen, että linnassa oli aina kuution verran ihmisvirtsaa säiliössä! Miksi? Ihmisvirtsaa käytettiin, kun tykit ammuttaessa kuumenivat ja niitä piti viilentää – virtsa oli viilentämiseen tehokkaampaa kuin vesi!
Saimme linnanpihalla maistella keskiaikaisten ritarien lempijuomaa, Malvaasian viiniä. Kerrassaan erinomaista!
Koulukuntamme toiminnanjohtaja Esko Lappalainen halusi kokeilla, että miltä tuntuu oleminen kädet ja pään lukitsevassa ”jalkapuussa”. Rakennelma oli tarkoitettu heiveröisemmille henkilöille kuin Esko, joten todelliseen kokeiluun saakka ei päästy.
Kidutuskammio ja kuolemanhuone kuuluivat linnakierroksemme ohjelmaan – ei heikkohermoisille!
Linnan sisäpihalla sijaitsee isokokoinen shakkilauta ja siihen soveltuvat isot shakkinappulat. Korkea-arvoiset linnanisännät istuskelivat pihan eri puolilla sijaitsevilla parvekkeilla ja alempiarvoiset asukit siirtelivät shakkinappuloita linnanisäntien antamien peliohjeiden mukaan.
Osallistuimme kappelissa Margit´n ohjaamana lausuntahetkeen…
…ja sen jälkeen Margit antoi perusteellisen opetuksen linnan runsaisiin miekkavalikoimiin sekä miekkojen käyttämiseen. Olen aiemmin arastellen tutkaillut näitä miekkoja, mutta nyt Margit laittoi miekat ja sapelit leiskumaan!
Vielä viimeinen silmäys Tarvas-patsasta kohti ja matka seuraaviin seikkailuihin saattoi alkaa!
Rakveren linnoituksella on mainiot nettisivut: www.rakverelinnus.ee – kannattaa poiketa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, www.rakverelinnus.ee, Tarvas, Tarvas-patsas, Tarvas-veistos, Malvaasian viini, agrologit Virossa 2013, |
Terveisiä Saksasta ja Luxemburg´sta!Maanantai 7.10.2013 - -Esko Erkkilä- Palasin perhekuntani ja sukulaispariskunnan yhteiseltä lomamatkalta Saksasta sekä Luxemburg´sta lauantaina 5.10.2013.
Matkamme kesti viikon ja se suuntautui Rein- sekä Mosel-jokien jokilaaksoihin.
Lensimme Helsingistä Frankfurt´iin, josta matkasimme luotijunalla Koblenz´n kaupunkiin – siellä yövyimme kaksi yötä.
Koblenz´ista menimme Regio-junalla Trier´n kaupunkiin, jossa myös yövyimme kaksi yötä.
Trier´stä taas junalla Luxenburg´iin, jossa tapamme mukaan yövyimme kaksi yötä.
Luxemburg´ista ”junailimme” kahdella junanvaihdolla takaisin Frankfurt´iin ja sieltä taas lentäen Helsinkiin.
Matkakustannukset kolmelta henkilöltä olivat hieman alle 2.400 € eli 800 €/henkilö ilman ruokailuja. Hinnassa on mukana bussikuljetus Tampereelta Helsinkiin ja takaisin.
********
Vasta paikanpäällä nähtynä ymmärtää Rein-joen merkityksen Saksan taloudelle.
Rein-joki keskellä ja sen molemmilla rannoilla maantie sekä junarata merkitsevät todellista logistista valtasuonta, joka palvelee Saksan talouselämää ja sitä kautta koko Saksaa.
Se tuli myös selväksi, että Saksan talous ei yskähtele – tämä on luottavainen havainto koko EU-alueelle.
Räpsyttelin matkan aikana yli 1.900 valokuvaa ja uskon, että käytän niistä lähiaikoina jokusen muutamien juttujeni kuvituksena.
********
Tässä muutamia kuvia Rein-joen varrelta, kun olimme luotijunassa matkalla kohti Koblenz´n kaupunkia tai olimme jo siellä perillä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rein-joki, Mosel-joki, Rhein, Mosel, Koblenz, Trier, Luxemburg, Frankfurt, luotijuna, Regio-juna, Regio, DB, |
Yksi oli joukosta poissaSunnuntai 6.10.2013 - -Esko Erkkilä- Teollisuuden ykkösmessukohde Alihankinta 2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oli menestys, sillä täyteen myydyissä messuhalleissa vieraili lähes 17.000 teollisuuden keskeistä päättäjää ja asiantuntijaa.
Vain yksi oli joukosta poissa, sillä Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan!
Tampereen kaupungilla ei vieläkään mene riittävän huonosti, kun yritysten hankintaan voi edelleenkin suhtautua ylimielisesti.
Oli ilo seurata, kun esimerkiksi Ylöjärven kaupunki oli vahvasti messuilla Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta.
Tampereen poissaolon syyksi ei kelpaa se, että Tredea Oy oli osastollaan paikalla. Tredean sijoituspaikkakin oli varattu äärettömän heikosti, sillä eiväthän yritysten sijoituspaikkaa etsiskelevät ala keskustelemaan asiasta täynnä hälyä olevassa aulatilassa.
Tredean rooliin ei myöskään kuulu toimia yhden kunnan puolestapuhujana, vaan se on selkeästi jokaisen kunnan oma asia.
Tampereen keskeiset virkahenkilöt ja monet päättäjätkin yrittävät ajaa Tampereen seudulle suurta kuntaliitosta ja perustelevat aikomuksiaan mm. sillä, että silloin eri kunnissa olevat hyvät käytännöt voidaan ottaa koko alueella käytäntöön!
Varjeltakoon meitä siitä tilanteesta, että Tampereen käytännöt yrityshankinnassa sekä kaavoituksessa laajenisivat Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Lempäälään, Nokialle, Kangasalle ja muihin Tampereen seudun kuntiin!
Harras toive on, että ensi syksynä Tampereella järjestettävien seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella olisi ammattitaitoinen kovan luokan bisnestaitaja yritysasiamiehenä.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, |
Sakan kartanon vieressä sijaitseva Meretorn toimi valonheitintornina Viron neuvostomiehityksen aikana Suomenlahtea valaistenLauantai 5.10.2013 - -Esko Erkkilä- Agrologien Viron elokuisen kartanomatkan viimeinen yöpymispaikkamme oli Sakan Kartanon eli Saka Mõis`n vierellä sijaitseva "Saka Cliff Hotell & Spa" Kohtlan kunnassa aivan Suomenlahden rannalla.
Hotellin vastaanotossa nojatuolilla loikoileva kissa toi kodikasta tunnelmaa muuten niin standardihotelliin.
Hotellimme vieressä sijaitsevalla Saka Mõis`llä on virolaisten kartanoiden tapaan värikäs historia takanaan. Kartano on tyyliltään uusrenesanssinen ylellinen herraintalo.
Herraintalon eli kartanon päärakennuksen vieressä on se hotelli, jossa yövyimme ja jonka vastaanoton edessä kissa loikoili!
**********
Sakan kartanon alue on ollut sotien myllerryksessä Viron, Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen taistelutanner.
Neuvostomiehityksen jälkeen kartano jäi surkeaan kuntoon ja pitääkin ihailla sitä työtä, joka on Sakan kartanon entisöimisessä tehty.
*********
Kartanomiljöön entisöinti aloitettiin nykyisen hotellikiinteistön kunnostamisella…
…ja työtä jatkettiin Suomenlahden rantatöyräällä sijaitsevan rajavartiolaitoksen käytössä olleen valonheitintornin eli Meritornin - viroksi Meretorn - kunnostamisella.
Kävin aamureippailullani tornissa ja Meretorn´n näköalatasanteelta on hienot näköalat Viron rannikon itä- sekä länsisuuntaan. Hyvällä säällä tornista varmaan näkyy myös Suomen rannikko. Sakan Meretorn oli yksi paikka, josta Neuvostoliitto Viron miehityksen aikana tarkkaili Suomenlahtea ja siellä tapahtuvaa liikennettä.
Meretorn´n jyrkänteen puolella on leveät parinovet. Jos oviaukosta olisi jyrkänteen reunalle ajettu esim. ajoneuvo, niin sitä ei ole ollut mahdollista ajaa tornin takana olevalle kentälle. Onko oviaukosta ajettu ulos jokin valonheitin vaiko peräti tykki? Mene ja tiedä.
Saka Mõis on mielenkiintoinen kohde matkailijalle ja myös sotahistoriasta kiinnostuneille.Voi kun nuo kivet, puut ja nurmikentät osaisivat kerto meille, että millaista myllerrystä Sakassa oli vaikkapa 1940-luvun alkupuoliskolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sakan kartano, Saka Mõis, Saka Cliff Hotell & Spa, Meretorn, Sakan Meretorn, Sakan Meritorni, |
Onko Kataisella, Urpilaisella ja Virkkusella hajuakaan niistä investoinnista, jotka tarvittaisiin kuntaliitosten tapahduttua tietojärjestelmiin?Perjantai 4.10.2013 - -Esko Erkkilä- Kokoomus ja SDP yrittävät puheenjohtajiensa toimesta ajaa Suomeen jättikuntiin perustuvaa kuntauudistusta. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen jääkylmänä aputyttönä häärii Henna Virkkunen.
Mainittu untuvakolmikko ei ilmeisesti omaa pienintäkään tietoa esimerkiksi siitä, että millainen investointi tarvittaisiin, jos heidän ajamansa kuntaliitossuma toteutettaisiin! Itä-Suomen yliopiston Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen arvioi perjantaina 20.9.2013 Radio Suomen Ajantasassa, että kuntaliitoksissa puhuttaisiin miljardien eurojen suuruisista urakoista, kun kuntien tietojärjestelmät jouduttaisiin kertaheitolla uusimaan.
Satuin kuuntelemaan ohjelman ja siinä professori kertoi, että puhuttaisiin kolmesta viiteen miljardiin euroon yltävästä summasta, jos kuntaliitosten aiheuttamat tietojärjestelmätarpeet jouduttaisiin toteuttamaan!
On selvää, että kuntien tietojärjestelmiä on kehitettävä ja niihin pitää investoida, mutta kertaheitolla KIITOS EI!
Omaan kokemusta, että millaista on työelämä, kun erilaiset tietojärjestelmät omaavat yritykset fuusioidaan.
Erilaisten tietojärjestelmien yhteispeliä ei oikeastaan mitenkään saada toimimaan yhdessä – ei ainakaan järjellisillä kustannuksilla. Tietojärjestelmien uusiminen on kuntaliitostapauksissa siis välttämätöntä.
Kataisen, Urpilaisen ja Virkkusen ajama kuntauudistus on peruslähtökohdiltaan muutenkin toteuttamiskelvoton ja kun siihen liitetään kolmesta viiteen miljardiin kohoava tietojärjestelmien uusimistarve, niin koko kuntauudistussuunnitelma pitää heittää romukoppaan.
Professori Voutilainen esitti haastattelussaan, että tietojärjestelmien uusimistarve pitää ottaa eduskunnan käsittelyyn. Käsittelyn aikana on laitettava Voutilaisen mielestä vauhtia siihen, että eri ministeriöt alkaisivat paneutua niihin käytännön kysymyksiin ja niiden ratkaisemisesta aiheutuviin kustannuksiin, jotka kuntaliitossumasta aiheutuisivat.
On selvää, että esimerkiksi tietojärjestelmäalan yritysten kapasiteetti ei riittäisi noin valtavan urakan suorittamiseen ja toimituskykyä suurempi kysyntä nostaisi hinnat pilviin.
Olen professori Tomi Voutilaisen kanssa samaa mieltä ja esitän, että kuntaliitossuunnitelmien käytännön toteuttamiseen liittyvät ongelmat otetaan vakavaan käsittelyyn!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntaliitossuunnitelmat, tietojärjestelmät, tietojärjestelmien yhteensopivuus, professori Tomi Voutilainen, Itä-Suomen yliopiston Informaatio- ja teknologiaoikeus, |
Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetyn nunnaluostarin puutarhassa ja uhrilähteellä KuremäelläTorstai 3.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olen moniaita kertoja saanut vierailla Kuremäen nunnaluostarilla Illukan kunnassa Itä-Virossa. Luostarin nimi on viroksi Kuremäe Jumalaema Uinumise nunnaklooster ja venäjäksi: Пюхтицкий Успенский монастырь / Pyhtitskij Uspenskij monastir). Poikkesimme siellä myös viime elokuussa, kun osallistuin koulukuntani eli agrologien kartanomatkaan Virossa.
Vaikka olen vieraillut useasti Kuremäen nunnaluostarissa, sain oppia taas kerran paljon uutta luostarista.
Luostari on perustettu vuonna 1891 ja se on ainoa nunnaluostari Virossa.
Luostarin sisätiloissa ei saisi valokuvata, mutta pyrin tekemään sen hienotunteisesti ja huomiota herättämättä.
Kuremäen luostarin puutarha on todellinen luostarin puutarha, sillä se on hyvinhoidettu nähtävyys.
Muutama kuva luostarin puutarhasta:
*************
Luostarin takapihalla sijaitsevat halkovarastot saavat jokaisella käyntikerralla ainakin minulta täydellisen ihailun. Luostarilla luotetaan vahvasti bioenergiaan!
********
En ole aiemmilla kerroilla tutustunut luostarin hautausmaahan, mutta nyt siihen oli tilaisuus.
Luostarissa kuolleet nunnat ovat saaneet tasa-arvoisen viimeisen leposijan.
Tässä on vuosina 1968 – 2011 luostarin johtajana eli igumeniana toimineen Varvara (Trofimova) viimeinen leposija.
Sekin oli minulle uutta, että nunnien hautausmaan vierellä on Kuremäen kyläläisten hautausmaa.
************
Oppaat kertovat aina Pühtitsan luostarissa käydessä, että mäen alla on ”Pyhä Lähde”.
Vasta nyt kävin ensimmäisen kerran Pyhällä Lähteellä.
Pyhään Lähteeseen virtaa jatkuvasti vettä.
Lähiseudun asukkaat noutavat lähteestä ruokavettä ja matkailijoita varten lähteellä on astioita varren päässä, jotta lähteen vettä voi nostaa juotavaksi.
Vesi oli raikasta ja sopivan viileää.
**********
Moninkertaisella käyntikokemuksellani voin suositella käyntiä Kuremäen nunnaluostarissa!Liittäkää tutustumiseenne kulkeminen nunnien hautausmaan läpi Pyhälle Lähteelle!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kuremäe Jumalaema Uinumise nunnaklooster, Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty nunnaluostari, Pühtitsan luostari, Kuremäen luostari, Kuremäen luostarin Pyhä Lähde, luostarin puutarha, |
Viron vanhauskoiset ja Peipsjärven rannan sipulitieKeskiviikko 2.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olen käynyt lukemattomia kertoja Virossa, mutta kahteen haluamaani kohteeseen en ole ennen viime elokuuta päässyt tutustumaan.
Kaipaamani kohteet ovat Peipsjärven länsirannalla asuvat vanhauskoiset ja kaakkois-Viron setunkaiset.
Agrologien elokuisella Viron kartanomatkalla sain kokea pienen pintaraapaisun Peipsijärven vanhauskoisten elämänmuodosta.
Viron vanhauskoiset ovat ”tiukan linjan” ortodokseja, jotka asuttavat Peipsjärven länsirannalle nauhamaisesti sijoittuvia kyliä.
Olen tyytyväinen, että poikkesimme valtatieltä Peipsjärven rantatielle ja saimme kulkea todellista sipulitietä monien vanhauskoisten kylien läpi. Peipsjärvi on Euroopan viidenneksi suurin järvi ja se oli pitkän aikaa kulkusuunnassamme oikealla.
Kuljimme ainakin seuraavien vanhauskoisten kylien läpi:
Minulla oli paikka bussinkuljettajamme takana ja tässä muutamia valokuvia, kun ajoimme vanhauskoisten asuttamien kylien läpi:
*********
Sipulitiellä oli pienin välimatkoin sipulinmyyjiä, joilla oli tarjolla aitoja Peipsjärven sipuleita.
Myös muita juureksia ja vihanneksia oli tienvarsimyyjillä tarjolla.
Peipsjärven sipuleilla on Virossa sama maine kuin Suomessa Lopen perunoilla – vain ne ovat parasta laatua. Tiedän kokemuksesta, että Piepsin sipuleiden kohdalla korkea laatu on tosiasia.
Peipsjärvellä sipulin viljelytekniikka perustuu vähintään puolen metrin korkeisiin sipulipenkkeihin ja sanotaan, että niistä saatava sato saattaa olla seitsenkertainen normaaliin viljelytekniikkaan verrattuna! Voi, kun joskus pääsisi näkemään aidon peipsjärvisen sipuliviljelmän!
Oli hieno asia, että bussikuljettajamme (valkoisessa T-paidassa) halusi itsekin ostaa tienvarsimyyjältä aitoja Peipsin sipuleita ja se merkitsi, että myös monet retkemme osanottajista ryhtyivät sipulikaupoille.
Tapani mukaan ostin kymmenkunta isoa valkosipulia ja ne tulevat syksyn aikana päätymään Viljakkalan Majajärvelle valkosipulimaamme siemensipuleiksi!
Tiedustelin tältä myyjältämme, että kuinka kaukana tästä paikasta sijaitsee hänen sipuliviljelmänsä ja nuorimies vastasi, että kymmenen kilometrin päässä.
Perheemme on suuria sipulinystäviä ja jonkinlaisia sipulinkasvattajiakin, joten Peipsjärven rannan sipulitien kokemukset olivat unohtumaton elämys!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, vanhauskoiset, Peipsin sipulit, Peipsjärven sipulit, Peipsjärvi, Raja, Kasepää, Kolkja, Viljakkalan Majajärvi, valkosipulin viljely, sipulinviljely, sipulitie, Peipsjärven sipulitie, |
Alatskiven linnan suunnittelussa otettiin mallia SkotlannistaTiistai 1.10.2013 - -Esko Erkkilä- Muuramen virolaisessa ystävyyskunnassa Alatskiven kunnassa sijaitseva Alatskiven linna oli eräs kohteemme elokuisella agrologien kartanomatkalla.
Opasteet Alatskiven linnaan kertovat, että kyseessä on nähtävyys.
Linnan päärakennus valmistui vuonna 1885 ja sen suunnittelussa paroni Nockeln otti mallia Englannin kuningasperheen kuningatar Victorian omistuksessa Skotlannissa sijaitsevasta Balmoralin linnasta.
Virolaisten kartanoiden ja linnojen tapaan myös Alatskivi joutui huonoon kuntoon Neuvostoliiton miehityksen aikana. Viron saavutettua uudelleen itsenäisyyden linna oli hetken myös suomalaisten rahattomien liikemiesten omistuksessa, mutta kun mitään ei tapahtunut, on linna nykyisin Viron valtion omistuksessa.
Tämän salin kunnostamiseen on Muuramesta, Alatskiven kunnan suomalaisesta ystävyyskunnasta, saatu lahjoituksena 10.220 euroa vuonna 2002.
Muuramen lahjoituksesta on erillinen maininta salissa olevalla pöydällä.
Me kaikki olemme osallistuneet Alatskiven linnan restaurointiin, sillä hanke on saanut EU-rahoitusta.
Muutamia kuvia Alatskiven linnan sisätiloista:
Eteistakalla on kokoa, sillä pesään mahtuisi pystyyn yli puolitoistametriset halot!
********
Kerroin Tartosta kertoneessa jutussani kapellimestari Eduard Tubinista.
Alatskiven linnassa on vuonna 2011 avattu ”Eduard Tubina Muuseum”.
Tässä kuvanveistäjä Airike Taniloo-Bogatkin´n kapellimestari Eduard Tubinista vuonna 2005 tekemä keramiikkaveistos. Sama mies, joka Tarton Teater Vanemuinen edessä heiluttaa tahtipuikkoa!
Eduard Tubin sävellyksistä kertovia vihkosia.
********
Alatskiven linnan alakerrassa on kudonta- sekä keramiikkapajoja ja siellä on myös mielenkiintoinen ”vahakabinetti” tavallisista entisaikojen ihmisistä:
Kotiopettaja ja kamreeri
Keittiöapulainen ja kokki
Kotihengetär
Ratsumies
Puutarhuri
Kartanonomistaja ja rouva. Nuo kaksi oikealla eivät ole vahanukkeja!
Tilanhoitaja, pehtoori
************
Alatskiven linnan päärakennus on saatu kuntoon, mutta pihapiirin muiden rakennusten kunnostaminen ei vielä ole päässyt alkamaan.Alatskivestä enemmän nettiosoitteessa www.alatskivi.ee
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alatskivi, Alatskiven kunta, Alatskivi vald, Alatskiven linna, Alatskivi loss, Balmoralin linna, paroni Nockeln, Muurame, Muuramen lahjoitus Alatskivelle, agrologit Virossa 2013, |
Tartossa, osoitteessa J.Tõnissoni 1, sijaitsee Suomen historian kannalta merkittävä rakennusMaanantai 30.9.2013 - -Esko Erkkilä- Tulee aivan liian harvoin käytyä Tartossa, mutta aina kun siellä käyn, pyrin käymään suomalaisille tärkeällä paikalla eli Viron Ylioppilaiden Seuran talon luona.
Elokuussa sain käydä paikalla, kun teimme Viroon agrologikunnan kartanomatkan.
Viron Ylioppilaiden Seura on viroksi Eesti Üliõpilaste Seltsi.
Talo on Suomen historian kannalta tärkeä, sillä siellä Neuvosto-Venäjä ja Suomi solmivat Tarton rauhan 14. päivänä lokakuuta 1920.
Eesti Üliõpilaste Seltsin talo oli rauhansopimuksen allekirjoitushetkellä uudehko, sillä se on valmistunut vuonna 1901. Talon on suunnitellut G. Hellati.
Rakennus on tyyliltään kansallisromanttinen ja se edustaa virolaisen rakennustaiteen varhaisinta suuntaa.
*********
Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana Tarton rauhansopimusneuvotteluissa toimi J.K.Paasikivi ja jäseninä Alexander Frey, Väinö Kivilinna, Väinö Tanner, Rudolf Walden, Juho Vennola ja Väinö Voionmaa.
Neuvosto-Venäjän valtuuskuntaa johti Jan Antonovits Berzin, jonka oikea nimi oli Janis Berzins-Ziemelis ja sen jäseninä olivat Platon Michailovitsh Kershenstewin sekä Nikolai Sergejevitsh Tichmenjewin.
********
Sopimuksen ensimmäinen artikla kuuluu näin:
”Rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta.”
Sopimus piti 19 vuotta, mutta sitten 30. päivänä marraskuuta 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi Talvisota.
*********
Talon edessä on tiilipylväs ja siihen on kohokirjaimin painettu seuraava teksti:
14.X.1920TÄSSÄ TALOSSASOLMITTIIN SUOMENJA NEUVOSTO-VENÄJÄNVÄLINEN RAUHANSOPIMUSSuomenkielisen tekstin lisäksi sama on toistettu viroksi ja venäjäksi. Tiilipylvään päässä on kuvattuna rauhansopimuksen allekirjoituslehti, jolla on molempien sopimusvaltuuskuntien kaikkien jäsenten allekirjoitukset.
*********
Eesti Üliõpilaste Seltsin talon osoitteesta - J.Tõnissoni 1 – sen verran, että Jaan Tõnisson oli vuonna 1868 syntynyt virolainen liberaalipoliitikko ja kaksinkertainen pääministeri, jota on verrattu Suomen K.J. Stålberg´iin.
Oletettavasti Tõnisson teloitettiin heinäkuussa 1941, mutta varmuutta asiasta ei ole.
********
Suosittelen, että Tartossa käydessänne poikkeatte osoitteessa J.Tõnissoni 1, sillä siellä olevalla talolla on suuri merkitys Suomen historiassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tartto, Tarton rauhansopimus, J.K. Paasikivi, Jaan Tõnisson, K.J Stålberg, Jan Antonovits Berzin, Janis Berzins-Ziemelis, J.Tõnissoni 1, J.Tõnissoni 1, Väinö Tanner, Väinö Voionmaa, agrologit Virossa 2013, Eesti Üliõpilaste Seltsi, |
Tarton kauppahallissa ja torilla kannattaa poiketa!Sunnuntai 29.9.2013 - -Esko Erkkilä- Tarton kauppahalli ja sen vieressä sijaitseva tori ovat vilkkaita kauppapaikkoja.
Molemmat sijaitsevat Emajoen rannalla Tarton keskustassa.
Emajoella on pituutta 100 kilometriä ja sen korkeusero on tuolla matkalla ainoastaan 3,6 metriä – joki laskee lännestä Peipsijärveen.
Tarton kauppahallin edustalla on ”Pronssisika” -veistos, jonka on veistänyt Mati Karmin.
Sian toisella puolella on tärkeää informaatiota, sillä sieltä saa ohjeet sianruhon oikeasta paloittelusta – käytännöllistä, kun perheenemäntä on menossa lihaostoksille kauppahalliin! Paloitteluohjeissa näytetään havainnollisesti, että mistä kohdasta on peräisin sisefilee ja mistä puolestaan karbonaad.
Olen aina ihaillut HK:n omistaman ja Rakveressä toimivan lihanjalostustehtaan kattomainonnan teemaa: ”Elamusi igaks päevaks!”. Se kai tarkoittaa suurin piirtein, että elämyksiä joka päiväksi.
Muutamia kuvia kauppahallin vihannes- ja juurestarjonnasta:
************
Emajoki virtaa leppoisasti Tarton halki ja leppoisasti tehtäväänsä suorittivat myös poliisit, jotka hiljalleen ajelivat Emajoella seuraten vilkkaan kauppa- ja tapahtumapäivän sujumista.
Melkein kauppahallin vieressä sijaitsee Turuhall eli torihallit, joiden myyntipöydilla on runsas tarjonta.
Yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa ja siksi muutamia kuvia toritarjonnasta:
**********
Pyrin ulkomaanmatkoillani aina hakeutumaan toreille ja muille sellaisille paikoille, joissa tavalliset ihmiset liikkuvat.Kauppahalli ja torihallit ovat Emajoen rannalla paikkoja, joihin Tartossa kannattaa tutustua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Tartto, Tarton kauppahalli, Tarton tori, Emajoki, Pronssisika, Pronssisika-veistos, Mati Karmin, HK, HK-Scan, Rakvere, Elamusi igaks päevaks!, |
Tartto - kaupunki, jossa tulee liian harvoin käytyäLauantai 28.9.2013 - -Esko Erkkilä- Elokuisella agrologien Viroon suuntautuneella kartanomatkallamme viivähdimme muutaman tunnin ajan Tartossa.
Tartto on kaupunki, jossa tulee vierailtua liian harvoin ja sen vuoksi se on jäänyt minulle sekä monelle muulle hieman vieraaksi.
Kartanomatkamme opas oli kotoisin Tartosta ja hänen johdollaan teimmekin pitkähkön kaupunkikierroksen, jonka aikana saimme tiiviin tietopaketin Tartosta.
Tartolle luo vahvan leiman Tarton Yliopisto. Sen perustamisasiakirjan allekirjoitti Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf jo vuonna 1632.
Tartossa on eri puolilla kaupunkia lukuisia yliopistolle kuuluvia rakennuksia.
Tartossa sijaitsee Viron Tasavallan korkein oikeus. Se sijaitsi Tartossa jo vuosina 1920 – 1935 ja sitten taas Viron uudelleen itsenäistyttyä vuodesta 1995 alkaen.
Tartto on Tampereen ystävyyskaupunki ja onkin mielenkiintoista, että Tartossa on ”Tampere Maja” (viittapylväässä ylhäältä seitsemäs oikealle osoittava viitta).
Tampere Maja sijaitsee ulkoapäin vaatimattoman näköisessä puutalossa (osoite Jaani 4). Tampere Maja on Tampereen ja Tarton kaupunkien kulttuuri- ja yhteistyökeskus. Siellä on myös pieni majatalo, jossa on yhteensä kuusi vierashuonetta.
Osoitteessa Ülikooli 21 on Faehlmanin talo, jossa Kalevalan luoja Elia Lönnrot asui kesäkuusta joulukuuhun 1844, kun hän oli vieraana ystävänsä, lääkärin ja kirjailija Friedrich Robert Faehlmanin luona. Elias Lönnrot-seura kiinnitti muistolaatan talon seinään 1994.
Tarton keskustassa sijaitsee Teater Vanemuine. Teatterin edessä ulkona on jakkaroita, joilla istuen voi kuunnella pyöreistä kaiuttimista kuuluvaa mukaansatempaavaa musiikkia.
Voidaan kuvitella, että kaiuttimista kuuluvaa musiikkia johtaa Eduard Tubin, joka toimi Vanemuinen konserttimestarina ja kapellimestarina vuodesta 1930 vuoteen 1944. Vuonna 1944 Tubin muutti sotaa pakoon Ruotsiin, jossa hän kuoli vuonna 1982.
Toinen henkilöä kuvaava patsas Teater Vanemuinen ulkopuolella esittää teatterinjohtaja ja ohjaaja Karl Mennig´ä. Karl Menning oli teatterinjohtaja, lavastaja, teatterikriitikko ja diplomaatti, joka toimi Vanemuinen teatterijohtajana 1906 – 1914.
Kävimme ruokailemassa Teatterikahvilassa ja takaisin tullessani ihmettelin, että onko Karl Menning-patsas sillä aikaa muuttanut paikkaa.Olin osittain oikeassa, sillä Menning´ä kuvaavaa patsasta voi pyöritellä jalustallaan ja ruokailumme jälkeen Menning katsoi tyystin toiseen suuntaan kuin mennessämme ruokailemaan!
Paljon jäi kertomatta Tartosta, mutta ehkä joskus toiste!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Tartto, Tarton yliopisto, Teater Vanamuine, Viron korkein oikeus, Tampere Maja, Faelhman, Elias Lönnrot, Eduard Tubin, Karl Menning, |
Alihankintamessut olivat suurmenestys, mutta yksi näytteilleasettaja puuttui - Tampereen kaupunkiPerjantai 27.9.2013 - -Esko Erkkilä- Taivalsin eilen kolmisen kilometriä kotoa Pirkka-hallille eli hienommin sanottuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen sekä tutustuin Alihankinta 2013 –tapahtumaan.
Messutapahtuma oli menestys, sillä niihin tutustui 16.669 päättäjää ja asiantuntijaa.
Kaikki näyttelyhallit ja laajat paikoitusalueet olivat täynnä.
Katselin messuantia sillä silmällä, että mitkä kunnat, kaupungit ja Suomen eri alueet sekä maakunnat panostavat yrityshankintaan ja ovat läsnä.
Tiedän Tampereen kaupungin ylimielisen suhtautumisen yrityshankintaan ja minulle ei ollutkaan suuri yllätys, että Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan.
Tiedän, että Tampereen päättäjät perustelevat poissaoloaan Tredea Oy osallistumisella, mutta se on heikko selitys. Keskustelin hetken Tredean edustajien kanssa ja kiitin heitä aktiivisuudesta, mutta totesin, että eipä heidän eväänsä riitä yritysten hankkimiseksi Tampereelle. Tarjosivat jotain englanninkielistä broshyyriä, jolla ei ole mitään tekemistä yrityshankinnan kanssa! Kaiken lisäksi Tredea oli hankkinut näyttelyosastonsa paikaksi meluisan eteishallin, jossa oli mahdoton keskittyä asiakkaiden kanssa keskusteluun.
Luokatonta menettelyä Tampereen kaupungilta!
************
Tunsin jopa pienoista ylpeyttä, että mökkikuntani Ylöjärven kaupunki oli messuilla vahvasti mukana Ylöjärven Yrityspalvelut Oy:n kautta. Ylöjärvi on samalla tavalla Tredea Oy:n omistajataho kuin Tamperekin, mutta siitä huolimatta Ylöjärvi oli vahvasti mukana messuilla omalla yrityshankintaorganisaatiollaan.
Se niistä hyvistä Tampereen menettelytavoista, joita Tampereen johtavat virkahenkilöt ja myös päättäjät käyttävät, kun perustelevat kehyskuntien liittymistä Tampereeseen!Katin kontit!
Tässä kuvia muutamista kuntien, kaupunkien ja seutukuntien osastoista, jotka olivat innokkaasti mukana Alihankinta 2013 –tapahtumassa ja pyrkivät löytämään yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta asettua juuri heidän edustamalleen alueelle:
Toivon, että nähty kuvakavalkaadi herättää Tampereen päättäjät!*********
Saa nähdä, että olenko pahasti pielessä, kun ennustan, että seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella vihdoin on elinkeinoasiamies.Aikaa on vähän, sillä seuraavat Alihankinta-messut ovat jo 16. – 18.9.2014!Toivon todella, että järki voittaa Tampereellakin ja kaupunkiin valitaan työnsä osaava elinkeinoasiamies!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, |
Onko maalla asumisessa jotain hävettävää - pitääkö sitä peitellä ja selitellä?Torstai 26.9.2013 - -Esko Erkkilä- Kansalaisfoorumi järjesti 18.9.2013 Kirjastotalo Metsossa Tampereella luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka kattoteemana oli maaseuturakentaminen.
Kutsussa mainittuina alaotsikoina olivat
Tilaisuus oli onnistunut ja innostava. Siitä olisi aineksia useammallekin jutulle, mutta kerron tässä vain yhdestä aihepiiristä.
Kokenut kunnallismies Simo Arra käynnisti tilaisuuden loppuvaiheessa kysymyksellään mielenkiintoisen keskustelun otsikkoteemasta.
Arra kysyi, että ohjaavatko virkamiehet tai muut tahot asumaan kaupunkiin?
Simo Arra taustoitti kysymystään sillä, että maaseudulla asuville on saatu huono omatunto maalla asumisesta. Myös selittelyntarvetta on Arran mukaan ihmisillä, jotka asuvat maalla.
Tilaisuudessa yleisöä oli viitisenkymmentä ja kättennostolla todettiin, että yleisöstä vain 1/5 asui kaupungissa ja 4/5 asui maalla.
Kuulun kaupungissa asuviin, mutta ”sydämeni” on maalla.
********
Olen valitettavasti havainnut saman kuin Simo Arra.
Poliitikot, virkamiehet, ympäristöministeriö ja valitettavasti myös media ovat luoneet harhakuvan, että maalla asuminen olisi jotenkin rikollista puuhaa.
Kaikki noita yllä nimeämiäni tahoja yhdistää enemmän ja vähemmän se, että ne ovat vihreisiin päin kallellaan.
Vihreät luovat kuvaa, että ainoastaan tiivistäminen on hyväksyttävää ja kaunista.
Tiivistämisestä intoilevat unohtavat asukasmielipiteen ja se on selkeästi tämä:
"kaupungeista kylille, tiivistämisestä eheyteen"
Erääksi tiivistymisen ihannoimisen syyksi todettiin, että arkkitehtikoulutus on äärettömän kaupunkikeskeistä. Arkkitehtien päähän iskostetaan jo koulutuksen aikana, että tiivis kaupunkiasuminen on ainoa elämisen muoto. Valitettavaa, mutta ilmeisen totta.
Julkisuuteen on luotu tavallaan moraalinen velvoite, että kaiken kansan pitäisi asua betonibunkkereissa toinen toisensa päällä kaupungeissa tai ainakin radanvarsilla.
Shoppailu kauppakeskuksissa ja oluen sekä siiderin nautiskelu kadut valloittavissa terasseilla olisi sitä oikeaa elämää. Sanoudun jyrkästi eroon tästä elämäntavasta.
Kulunut kesä on ollut kohdaltani hieno kokemus. Olen eläkkeelle jäämiseni jälkeen vasta nyt saanut nauttia maaseudun hienoudesta mökillämme.
Asumme omakotitalossa, mutta alle tuhannen neliömetrin suuruisella tontilla en saa riittävästi multaa kynsieni alle – siihen tarvitaan enemmän pinta-alaa. Mökillä sitä on sopivasti.
Olen asunut kerrostalossa, rivitalossa ja nyt omakotitalossa kaupungissa.
Tiedän kokemuksesta, että betonijättiläisen neljännessä kerroksessa asuvana hiirulaisena elämällä ei ole laiselleni ihmiselle tarjolla kunnollista elämää.
Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset tuntevat samoin.
Miksi meitä kuitenkin holhotaan tiivistysrakentamisen ihailijoiksi ja luodaan selittelyntarvetta sille, että joku asuu maalla?Kysyn vaan, että kenen asialla ovat ne tahot, jotka ihannoivat tiivistysrakentamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saako omalle maalle rakentaa?, onko maalla asuminen syntiä?, onko maalla asuminen rikollista?, miksi selittelytarvetta maalla asumisesta?, huono omatuntoko maalla asumisesta?, tiivistysrakentaminen, Simo Arra, maaseuturakentaminen, |
Lehdistön ongelmille on useita syitä - varmaa on vain, että ne tulevat pahenemaan!Keskiviikko 25.9.2013 - -Esko Erkkilä- Olen viime aikoina saanut osallistua muutamaan tilaisuuteen, joissa on joko suoraan tai välillisesti käsitelty lehdistön ongelmia.
Omaan itsekin jonkun verran kokemusta asiasta, joten on paikallaan hieman pohdiskella syntyjä syviä.
Rajaan tässä jutussani käsitteen ”Lehdistö” käsittämään printtilehdistöä.
Lehdistön tulot jakaantuvat jokseenkin tasan tilausmaksuista saataviin tuloihin ja mainosmyynnin tuomiin tuloihin.
Kerrotaan, että tilausmäärät ovat lyhyen ajan kuluessa tippuneet 5 % ja ilmoitusmyynti on alentunut samana aikana peräti 17 %.
On selvää, että näin suuret pudotukset rahavirrassa laittavat vahvankin yrityksen tiukoille.
Lehtitaloissa, kuten muissakin yrityksissä, on siirrytty kvartaalitalouteen ja se merkitsee, että vuoden mittainen tarkastelujakso on auttamattomasti liian pitkä.
Lehdistö itse pitää tilattaviin lehtiin kohdistuvaa arvonlisäveroa haittaverona ja ehkä suurimpana syynä lehdistön ongelmiin.
Tilattavien lehtien arvonlisäverokannat ovat kohonneet huikeaan tahtiin.
Lehdillä oli arvonlisäverossa nolla-kanta 31.12.2011 saakka, mutta 1.1.2012 verokanta kohosi 9 prosenttiin ja tämän vuoden alussa 10 prosenttiin.
Lehdistön arvonlisäverolla on haitallisia heijastusvaikutuksia ainakin paperiteollisuuteen, kirjapainotoimintaan, mainontaan sekä jakeluun.
Lehdistön arvonlisäveron määrääminen on eräs Kataisen-Urpilaisen ”lahjoista” suomalaiselle elämänmenolle.
*********
Suomessa päivittäistavarakaupan lehtimainonta on käsittämättömän suurta. Monissa maissa päivittäistavarakaupan mainoksia saa turhaan etsiä lehdistä.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun ennustaa päivittäistavarakaupan mainonnan vähentyvän jatkossa.
Oletan, että eräs syy päivittäistavarakaupan lehtimainonnan hiipumiseen ovat private label –tuotteet. Merkittömien tuotteiden määrän kasvaminen supistaa mainonnan volyymiä tulevaisuudessa.
Voi perustellusti todeta, että päivittäistavarakaupan lehtimainonta on ennen perustunut jokseenkin kokonaan teollisuuden ja tavarantoimittajien mainosrahan ja vastaavien menettelyjen härskiin hyväksikäyttämiseen. Nyt tämä mainosten rahoitusmuoto on hiipunut, sillä private label-tuotteiden valmistaja ei maksa kaupalle ”pirunkyytirahaa” eli erillisiä mainosrahoja.
Kauppa on ainakin periaatteessa joutunut luopumaan myös ns. kynnysrahojen vaatimisesta. Osa kaupan teollisuudelta ennen vaatimista kynnysrahoista käytettiin kaupan ”maksamaan” mainontaan.
Lehdistölle määrätyn arvonlisäveron ja päivittäistavarakaupan mainontavolyymin alenemisen ohella keskeinen syy printtilehdistön vaikeuksiin on sähköisen informaation yhä kasvava osuus.
Näyttää siltä, että lehdistöltä on pallo täysin kateissa suhtautumisessa sähköiseen mediaan.
”Ollako vai eikö olla, siinä pulma”; lehdistöllä on tässä asiassa sama ongelma kuin Shakespearen Hamletilla!
Kuten jutun otsikossa jo totean, ainoa varma asia lehdistön ongelmille on se, että ne eivät poistu!On täysin perusteltua odottaa, että ongelmat tulevat kasvamaan kiihtyvällä vauhdilla.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lehdistön ongelmat, tilattavien lehtien arvonlisävero, lehdistön arvonlisävero, kaupan mainonta, päivittäistavarakaupan mainonta, teollisuuden markkinointiraha, kynnysrahat, kaupan vaatimat kynnysrahat, haittaverot, sähköinen media, Shakespeare, Hamlet, |
Kunnallinen monopoli on pahempi kuin yksityinen?Tiistai 24.9.2013 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi 8.9.2013 Lukijalta-palstallaan mielipidekirjoitukseni, jossa kritisoin Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Nekalan jäteaseman aukioloaikoja, sillä jäteasema avaa porttinsa asiakkaille vasta klo 10.00.
Julkaisin Aamulehden julkaiseman mielipidekirjoitukseni näillä palstoilla 9.9.2013.
Kirjoitukseni ei soveltunut Pirkanmaan alueen kuluttajajätehuollosta vastaavalle kunnalliselle monopoliyhtiölle, sillä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n logistikkapäällikkö Timo Varsala oli saanut tehtäväkseen vastata kirjoitukseeni.
Aamulehti julkaisi Varsalan kirjoituksen 17.9.2013 eli yhdeksän päivää omaa kirjoitustani myöhemmin.
Kirjoituksessaan Varsala luonnehtii, että Tarastenjärven sekä Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukset ovat ”jätehuollon hypermarketteja” ja Nekala niiden rinnalla vain ”lähikorttelin kivijalkakauppa”.
Varsalan vertaus ontuu pahasti, sillä ainakin meidän lähikorttelin kivijalkakauppa avaa ovensa aamuisin klo 7.00 ja sulkee ne vasta klo 23.00!
Toimitin vastineen vastineeni Aamulehdelle 20.9.2013.
Saattaa olla, että Aamulehti katsoo depatin päättyneeksi ja ei kirjoitustani enää julkaise, mutta julkaisen sen tässä.
Vastineen vastineeni otsikko oli tämän jutun otsikko ja varsinainen juttu kuuluu näin:
************ Juhlapuheissa tavataan sanoa, että yksityinen ja kunnallinen monopoli ovat molemmat yhtä pahoja asukkaille.Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta Nekalan jäteaseman aukioloajoissa osoittaa, että kunnallinen monopoli voi olla pahempi kuin yksityinen monopoli.On varmaa, että yksityinen monopoliyritys muuttaisi aukioloaikansa alkamista lähemmäs aamuvarhaista, jos asiakkaat sitä toivoisivat.Kunnallinen monopoliyritys sen sijaan taistelee tutkainta vastaan ja haluaa avata porttinsa asiakaspalvelulle vasta hieman ennen puolta päivää.Käsittämätöntä!Esko ErkkiläTampere
************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallinen monopoli, yksityinen monopoli, kunnallinen vai yksityinen monopoli on pahempi, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskus, Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus, Nekalan jäteasema, Nekalan jäteaseman aukioloajat, |
Tampereella vesi- ja jätevesihuoltoon liittyvistä asioista ei päätä kaupunginvaltuusto, vaan Tampereen Vesi LiikelaitosMaanantai 23.9.2013 - -Esko Erkkilä- On yleinen menettely, että kunnanvaltuustot tai kaupunginvaltuustot toimivat kunnissa ja kaupungeissa ylimpänä päättävänä elimenä.
Näin Tampereellakin pääsääntöisesti, mutta vesi- ja jätevesihuoltoon liittyvissä kysymyksissä päättäjänä toimii Tampereen Vesi Liikelaitos.
Asiantila tuli täysin selväksi, kun kaupunginvaltuutettu Lasse ”Oka” Oksanen esitti kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 16.9.2013 klo 16.00 kysymyksen Kämmenniemen jätevesien johtamisesta kaupungin verkkoon.
Valtuutettu Oksanen taustoitti kysymystään näin:
Tampereen kaupunginvaltuusto on linjannut vuonna 2008, siis viisi vuotta sitten, että Kämmenniemen jätevedet johdetaan kaupungin verkkoon vuoden 2013 loppuun mennessä. Varmentaakseen kaupunginvaltuuston tahdon toteutumisen, kirjattiin vuoden 2013 budjettiin teksti ”Kämmenniemi liitetään keskitettyyn vesihuoltoverkostoon rakentamalla yhdyslinja Sorilan ja Kämmenniemen välille”.
Oksanen jatkoi todeten nykytilanteesta;
Vesihuollon rakentamistoimenpiteet kuluvana vuonna ovat täydellisessä ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa. Asia oli tarkoitus tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn kevään 2013 aikana, mutta toistaiseksi näin ei ole tapahtunut.
Lasse Oksanen päätti lyhyen ja selkeän kysymyksensä;
Tiedustelemme, millaisiin toimiin ja millä aikataululla Tampereen kaupunki ryhtyykaupunginvaltuuston päätöksen toteuttamiseksi? Lisäksi on tärkeätä selvittää, mikä taho tai kuka kantaa vastuun päätöksen vastaisista toimista?
Hämmästys oli suuri, kun pormestari Anna-Kaisa Ikonen vastauksessaan toisteli konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan ja erityisesti Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pekka Pesosen sepustuksia, että kuinka mahdottomia päätöksiä kaupunginvaltuutetut ovat tehneetkään.
Jos yhtäänkään osaa tulkita vastauksia, niin Kämmenniemen asukkaat saavat heittää vuosikausiksi toiveensa Kankkulan kaivoon siitä, että Tampereen kaupunki laittaisi alueen jätevesiasiat kuntoon.
Laiha lohtu kämmenniemeläisten kannalta on pormestarin omaan vastaukseensa kirjoittama lause, joka kuuluu näin:
”Kämmenniemen jätevesien johtamista koskeva asia ja siitä tehdyt ristiriitaiset päätökset on käsiteltävä uudelleen vuoden 2014 talousarviovalmistelun yhteydessä.”
On surulla todettava, että tämä vesittyy jo kuitenkin pormestarin vastauksen seuraavassa lauseessa:
”Tällöin on otettava huomioon Tampereen Veden investointisuunnitelmat ja aikataulut runkoverkon vahvistamiseksi sekä taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa valtuuston talousarviokokouksessa tekemä tekstilisäys.”
Myönnän, että en ole asiantuntija Kämmenniemen vesihuoltoasioissa, mutta sen ymmärrän, että Tampereen Vesi Liikelaitos nyt kävelee reippaasti yli Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksien.
Tapaus on varoittava esimerkki jälleen kerran myös siitä, että kuntaliitosten mahdollisesti syntyessä kantakaupungin päättäjät vähät välittävät syrjemmällä elävien elinolosuhteiden kehittämisestä.Lausun parhaat kiitokset Tampereen Sitoutumattomat ry:n kaupunginvaltuutettu Lasse Oksaselle asioita paljastaneen kysymyksen esittämisestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kämmennimei, Kämmenniemen vesihuoltokysymys, Lasse Oksanen, Lasse "Oka" Oksanen, Tampereen Vesi, Tampereen Vesi Liikelaitos, valtuustokysely, |
Onko Tampereen kaupungilla varaa jarruttaa investointeja?Sunnuntai 22.9.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti otti valtuustokyselyssään 16.9.2013 klo 16.00 esille hätkähdyttävän seikan, kun hän totesi yksityisten investointihankkeiden seisomisen syyksi sen, että kaupungin koetaan jarruttavan niitä!
Pelkkä epäilykin, että kaupunki toimii jarrumiehenä tuntuu pahalta.
Kaupunginvaltuutettu Timo Hanhilahden valtuustokyselyn otsikko oli tämä:
”Valtuustokysely koskien yksityisin varoin tapahtuvien investointien vauhdittamista”
Hanhilahti taustoitti valtuustokyselyssään Tampereen taloustilannetta totuudenmukaisesti, kun hän totesi näin:
Tampereen kaupungin talous on poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Meneillään oleva heikko suhdannevaihe saattaa rasittaa koko kansantaloutta vuosien ajan. Samanaikaisesti työttömyys on lisääntynyt radikaalisti. Pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuva kokonaislasku Tampereen kaupungille on vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja.
Timo Hanhilahti jatkoi kysymystään näin:
Samanaikaisesti kun talouden ja työllisyyden tilanne heikkenee, on yksityisellä sektorilla lukuisia toimijoita, jotka haluaisivat investoida ja työllistää. Esteitä hankkeiden seisomiseen on useita, mutta yksi keskeisimpiä on se, että kaupungin koetaan jarruttavan hankkeiden käynnistämistä.
Tämän jälkeen Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti yksilöi eräitä kohteita, joiden investoinnit makaavat jossakin.
Valtuustokysymyksensä lopuksi Hanhilahti esitti suoran kysymyksen:
Tiedustelen, millaisiin toimiin Tampereen kaupunki on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä yksityisin varoin tapahtuvien investointien vauhdittamiseksi?
Kaupunginvaltuuston kyselytunnin pöytäkirjojen mukaan pormestari Anna-Kaisa Ikonen vastasi Hanhilahden valtuustokyselyn lopuksi näin:
…voidaan todeta, että Tampereen kaupunki tekee Tredean kanssa jatkuvasti töitä investointien houkuttelemiseksi Tampereen seudulle. Tätä tehdään niin omien kontaktien kautta kuin Invest in Finlandin kanssa yhteistyössä. Tampereen kaupunki tekee pääasiassa kiinteistöinvestointien houkuttelua ja Tredea tekee ICT-, koneenrakennus- ja muiden toimialojen investointien houkuttelua yhdessä Hermian ja FinnMedin kanssa. Huomaa, että pormestarin vastauspuheenvuoron kirjoittaja elelee kaukana bisnesmaailmasta, sillä "houkuttelusta" puhuminen - ja vielä kahteen kertaan - osoittaa alkeellisimmankin bisnestajun puutetta!
Pormestarin vastauksen loppuosa selittää, että Tampere ei todellakaan panosta investointien hankkimiseen, sillä eiväthän ulkopuoliset yritykset ja erilaiset bisnestahot (Tredea, Hermia, FinnMedi) todellisuudessa pysty panostamaan yritysten hankintaan Tampereelle – niille on tärkeintä saada kirjoittaa mahdollisimman suuria laskuja ”työstään”.
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan tekemä valtuustokysely ja pormestarin siihen antama vastaus paljastavat mielestäni karulla tavalla sen saamattomuuden, joka Tampereella edelleen vallitsee yrityshankinnassa.Tampereelle on saatava aktiivinen ja tehtäväänsä sitoutunut yritysasiamies, joka täydellä tarmolla paneutuu yritysten uushankintaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere jarruttaa yritysten investointeja Tampereelle, valtuustokysely, yritysasiamies, yritysasiamies puuttuu Tampereelta, |
Otepään Maarja luteri kirik on merkittävä paikka Viron historiassaPerjantai 20.9.2013 - -Esko Erkkilä- Eräs kohteemme elokuisella Viron kartanokierroksellamme oli Otepään luterilainen kirkko.
Kirkon virallinen nimi Pyhän Marian kirkko eli viroksi ”Maarja luteri kirik”.
Kirkko on Viron historian kannalta merkittävä sen vuoksi, että siellä on Viron sini-musta-valkoinen lippu vihitty kesäkuun 4. päivänä 1884.
Tuolloin lippu oli Viron Ylioppilaiden Seuran lippu, mutta siitä tuli Viron virallinen valtiolippu 21.10.1918.Pitkän Hermannin tornin lippusalkoon Tallinnan Toompeanmäellä lippu vedettiin ensimmäisen kerran 12.12.1918.Ennen Otepäässä tapahtunutta vihkimistään lippu oli ollut ylioppilaiden (Eesti Üliopilaste Selts) salainen lippu jo vuodesta 1881 alkaen.
Muutama kuva kirkon sisätiloista:
**************
Otepään Marian kirkkoon liittyy eräs urheilumaailmaa hieman koskettava juttu, sillä virolainen hiihtäjäsuuruus Kristiina Smigun rakensi talon Otepäähän siten, että hänen ikkunoistaan oli esteetön näkymä laakson yli kohti Pyhän Marian kirkkoa.
Tässä Kristiina Smigun ´in omistama talo kadun puolelta. Kirkko sijaitsee talon takana ja sinne oli rakennusaikana esteetön näköala.
Hiihtäjäsuuruus ei kuitenkaan osannut varmistaa näköalaansa ja Kristiinan talon eteen rakennettiin ökytalo ja sen rakentaminen merkitsi, että Kristiinan talosta ei enää ole näköyhteyttä Otepään kauniiseen kirkkoon! Tässä ökytalo kirkon luota kuvattuna ja Kristiina Smigun´n talo jää näkymättömiin tämän taakse. Tuo tiilikatto ökytalon takana taitaa olla Kristiina Smigun´n talon kattoa.
Korostan, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta Kristiinalta meni hieno näköala.
Vastaaviin tapauksiin saadaan varmaan Tampereellakin taas tottua, jos Rantaväylän tunneli rakennetaan.
Smigun´n talonrakennusjuttu oli oppaamme meille kertomaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Otepää, Pyhän Marian kirkko Otepäässä, Maarja luteri kirik, Viron lippu, Viron lipun vihkiminen, Viron sini-musta-valkoinen lippu, Viron Ylioppilaiden Seura, Eesti Üliopilaste Selts, Kristina Smigun, agrologit Virossa 2013, Toompeanmäki, Pitkä Hermanni, |