Suomen elohopeaisin mies!Tiistai 1.12.2020 - -Esko Erkkilä- Tamperelainen vuonna 1908 syntynyt veturinkuljettaja Toivo Järvinen hankki eläkeläisasunnokseen järvenrantahuvilan Hämeenkyrön Mahnalasta Arostensalmen rannalta 1960-luvun lopulla.Toivo etsi avukseen kotihengetärtä ja tätini Helmi Välimäki (syntynyt 1920) kävi työhaastattelussa ja sai paikan.Muutaman vuoden kuluttua Helmi ja Toivo kapsahtivat samaan sänkyyn, kävivät vihillä ja heistä tuli aviopari.Toivo oli omien sanojensa mukaan intellektuelli ja siitä kertovat mm. se, että hän oli innokas mehiläistenhoitaja. Lisäksi hänellä oli lähes kolmisenkymmentä ”irtokanaa”, jotka kuopivat eri puolilla mökkitonttia ja munivat mitä eriskummallisimpiin paikkoihin.Toivo Järvinen oli innokas kalamies ja siihen mökkitontin vierellä sijaitseva Arostensalmi antoikin hyvät mahdollisuudet.1960- ja 1970-luvuilla Arostensalmen ongelmana oli yläjuoksulla sijainnut Oy Kyro Ab:n paperitehdas, joka laski Kyrösjärveen runsaasti elohopeapitoisia prosessivesiään.En tunne taustoja, että miten biologi, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston ympäristösuojelun emeritusprofessori Pekka Nuorteva tavoitti Toivo Järvisen, mutta hänen Toivolle tekemiensä tutkimusten perusteella hän totesi Toivo Järvisen olevan Suomen elohopeaisin mies.Tutkimusten tulos ei ollut yllätys, sillä Toivo Järvisen nauttima ravinto oli paljolti kalapainotteinen ja hänen syömänsä kalat olivat peräisin Arostensalmen läpi virtaavista vesistä.Toivon ja Helmin kanat söivät ne kalanperkuujätteet, jotka jäivät Toivon kalastamista kaloista eli voidaan maalaisjärjelläkin todeta, että kanojen munimien kananmunien keltuaiset olivat todellisia elohopeapommeja!******************Toivo kuoli 17.12.1975 ja kun kuulin siitä, niin mielessäni kävi, että asiasta pitäisi ilmoittaa Nuortevalle.Ilmoittaminen kuitenkin jäi ja kuulin myöhemmin, että Nuorteva olisi halunnut tehtävän Toivolle ruumiinavauksen, jotta hänen elohopeapitoisuutensa olisi lopullisesti tullut todettua.Toivon viimeinen leposija sijaitsee Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaalla ja on lähellä Antti Hammarbergin eli Irvinin hautaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen elohopeaisin mies!, Toivo Järvinen, Hämeenkyrö, Arostensalmi, Mahnala, Mahnalan Arostensalmi, Oy Kyro Ab, Kyrösjärvi, |
Maailmanhistoriallisesti merkittävin paikka jossa olen käynyt!Maanantai 30.11.2020 - -Esko Erkkilä- Koronakriisi tiukentaa yhä otettaan ja voimme vain muistella niitä kohteita joissa olemme joskus käyneet.Mietiskelen maailmanhistoriallisesti merkittävintä paikkaa, jossa joskus olen käynyt ja sen valinta on melko helppoa.Suomen Talvisodan ja Jatkosodan taistelupaikat ovat olleet minulle tärkeitä, mutta merkittävin paikka on kuitenkin Saksassa sijaitseva……Nürnbergin oikeudenkäyntisali, jossa voittajavallat tuomitsivat kukistuneen kansallissosialistisen Saksan johtajistoa toisen maailmansodan ja holokaustin vuoksi.Vierailin oikeussalissa Vappuna 1.5.2012, kun Rouvan ja sukulaispariskunnan kanssa vierailimme Saksassa.
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Nürnbergin oikeudenkäyntisali, Nürnberg, Hans Frank, Wilhelm Frick, Herman Göring, Alfred Jodl, Ernst Kaltenbrunner, Wilhelm Keitel, Joachim von Rippentrop, Alfred Rosenberg, Fritz Sauckel, Arthur Seyss-Inguart, Julius Streicher, Martin Borman, |
Meidän pelloilla ei luomuilla!Lauantai 28.11.2020 - -Esko Erkkilä- Omistan synnyinkotini pellot sekä metsät puoliksi yhdessä poikieni kanssa ja olemme vuokranneet pellot naapurillemme Ville Koivuniemelle.Eilen televisiosta tuli Perjantai dokkari "Viljelijä viidennessä polvessa", jossa Ville kertoi elostaan ja olostaan viljelijänä nyky-Suomessa.Dokkari löytyy googlaamalla: "Areena Ville Koivuniemi".Arvostan, että vuokramieheni Ville on voimaperäinen viljelijä ja ei ole hairahtunut luomuilemaan.Olen toki sanonutkin, että jos synnyikotini mailla aletaan luomuilemaan, niin vuokrasuhteemme päättyy välittömästi.Vielä se, että Rouvan tekemä lasityö näkyy dokkarissa kohdassa 4.56 -> 5.07!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville Koivuniemi, Perjantaidokkari 27.11.2020, Viljelijä viidennessä polvessa, lasityöt, |
Pallolaajennuksella ja ohitusleikkauksella on tietty ero, mutta molemmat tehoavatPerjantai 27.11.2020 - -Esko Erkkilä- Olen aiemmin luullut, että pallolaajennus ja ohitusleikkaus ovat toimenpiteitä, jotka koskevat ainoastaan sydämeen liittyviä operointeja.Omakohtaiset viimeaikaiset kokemuksekseni ovat kuitenkin lisänneet tietomäärääni näistä asioista ja nyt tiedän, että pallolaajennus ja ohitusleikkaus ovat tyystin eri asioita ja ne eivät välttämättä lainkaan liity sydämen operointeihin.******************Olen kokenut katkokävelyn oireita ja niiden poistamiseksi olen kuluneiden vajaan puolen vuoden aikana saanut suurta apua sekä pallolaajennuksen että ohitusleikkauksen myötä.******************Vasemman koipeni osalta minulle tehtiin runsaat nelisen kuukautta pallolaajennus ja homma tehosi vaivaani oikein hyvin.Ongelmaksi jäi oikean koipeni ongelma ja sen parantamiseksi minulle tehtiin nelisen viikkoa sitten ohitusleikkaus, jossa ”varaosana” käytettiin minulle tarpeetonta reisilaskimoa. Ihmisellä on tarpeettomia verisuonijärjestelmän osia ja reisilaskimo on eräs näistä ”varaosista”!*****************Ohitusleikkauksessa oikeaa koipeani operoitiin niin, että siihen tuli haava, johon jouduttiin naksuttelemaan 64 metallihakasta.Metallihakaset olivat paikallaan kaksi viikkoa ja sen jälkeen ne poistettiin.Leikkauksesta on nyt kulunut runsaat neljä viikkoa ja hakasten poistamisen jälkeen oikea koipeni näyttää tämmöiseltä – eli parantumista on tapahtunut!Kannustan jalkojen katkokävelyoireista kärsiviä hakeutumaan hoitoon ja hoitomuodoiksi suosittelen joko pallolaajennusta tai ohitusleikkausta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pallolaajennuksella ja ohitusleikkauksella on tietty ero mutta molemmat tehoavat, pallolaajennus, ohitusleikkaus, |
Liisan-päivänä joulukuusi!Torstai 26.11.2020 - -Esko Erkkilä- ”Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat” ovat vanhankansan sananlaskuja, joilla kuvataan marraskuun loppupuoliskon kelejä, sillä vietettiinhän Liisan-päivää 19. marraskuuta ja Kaisan-päivää puolestaan 25. marraskuuta eli eilen.Kaisan-kaljamat olivat eilen totisinta totta, sillä mm. turvallinen autoilu oli eilen hieman ”hakusessa”!Liisan liukkaat eivät viime viikolla pitäneet paikkaansa, mutta liukkaiden tilalla oli melkoinen myrsky.Sain Liisan-päivän myterin ansiosta hienon joulukuusen, sillä satuin Liisan-päivänä paikalle, kun sen yksityistien yli oli kaatunut kaksikin kuusta, jonka osakkaana olen.Lepomäen riihen luona oli juurakkoon kaatunut kuusi, mutta sen ohi pääsi ilman saha- tai kirveshommia. Juurakkoon kaatuminen osoittaa, että maa ei ole lainkaan jäässä ja sen vuoksi puut kaatuvat tuulella juurakkoon.Samalla yksityisteillä Koivuniemen kuivurin kohdalla ja Rapa-ahteen alla oli kaatunut kuusi ja se oli sellaisessa asennossa, että piti ottaa auton takaluukusta kirves ja katkaista tuosta puusta latva pois.Soitin maanomistajalle ja pyysin, että josko saisin ottaa latvan joulukuusekseni ja sain siihen luvan.*********************Nyt minulla on harvinaisen hyvännäköinen latvakuusi, jonka pyrin säilyttämään joulukuusekseni.Sahasin eilen kuusesta pätkän pois, jotta sain joulukuusiehdokkaalleni uuden imupinnan ja laitoin ehdokkaan vedellä täytettyyn muovisankoon!Eipä minulla koskaan aikaisemmin ole ollutkaan joulukuusta naapureiden metsästä ja ei koskaan joulukuusta valittuna näin aikaisin!Rouvakin tykkää noin kapeasta joulukuusesta, sillä se ei vie liian paljon tilaa olohuoneestamme – nyt haasteena vaan on, että säilyykö joulukuusiehdokkaamme ”freisinä” jouluun saakka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat, Liisan-päivän myrsky 19.11.2020, joulukuusi, |
Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!Keskiviikko 25.11.2020 - -Esko Erkkilä- Oikeastaan olen kolmen ”kotikunnan loukussa”, sillä synnyinkuntani Viljakkalan lisäksi olen tällä hetkellä Tampereen ja Ylöjärvelläkin (kesä)asukas.Läheisin ja rakkain noista kunnista on tietysti Viljakkala ja on aina sykähdyttävä kokemus, kun näkee Viljakkalan vaakunan.*******************Viljakkalan vaakunan virallinen vaakunaselitys kuuluu näin:”Kultakentässä palkeittain asetettu puna-sinikatkoinen, loivasti kaksikaarteinen sarvi, jonka keski- ja päätehelat sekä vitjat ovat hopeaa; sarven alapuolella punainen kupari-kultamerkki.”Vaakunan aiheen vanhaa juomasarvea säilytetään kirkossa. Kupari-kultamerkki viittaa Haverin kaivokseen, josta Ruotsin vallan aikana kaivettiin rautamalmia, ja myöhemmin itsenäisyyden aikana kultaa ja kuparia.Pitäisipä joskus pyytää Viljakkalan suntiolta, että pääsisin katsomaan tuota juomasarvea!Viljakkalan vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers ja Viljakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 21. tammikuuta 1950. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 3. huhtikuuta samana vuonna.Viljakkalan vaakuna menetti itsenäisen kunnan vaakunastatuksen 1.1.2007, kun tapahtui kuntaliitos Ylöjärven kaupungin kanssa.*****************Noista Viljakkalan vaakunoista ylempi sijaitsee Viljakkalan Seurojentalolla ja alempi Viljakkalan kirjastossa.Tiedän, että kolmas Viljakkalan vaakuna sijaitsee Viljakkalassa Hangasjärven rannalla sijaitsevan Toivolan tanssilavan huoltorakennuksen seinällä!Missähän sijaitsee se Viljakkalan vaakuna, joka aikoinaan komisti Viljakkalan paloaseman seinää ja onko entisellä Viljakkalan kunnantalolla vielä nykyisin Viljakkalan vaakunaa?Nykyisin Viljakkalan vaakunalla on kuntaliitoksen seurauksena perinnevaakunan status, mutta hyvä, että edes se!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!, Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Gustaf von Numers, Haverin kaivos, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan kirjasto, Toivolan tanssilava, Viljakkalan paloasema, |
Asukaspalautteen sisältöön kannattaa päättäjien paneutuaMaanantai 23.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkala-neuvosto on Ylöjärvellä yksi kuudesta neuvostosta ja se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana ja tarkoituksemme toteuttamiseksi osallistumme erilaisiin asukastapahtumiin ja keräämme niissä asukaspalautteita.Otan tässä malliksi Viljakkalan Vipinöissä saamamme asukaspalautteen, jonka käsittelimme Viljakkala-neuvostossa 5.2.2020:1. Linja-autojen kulku on täällä kysymysmerkki. Emme tiedä, koska ne kulkevat ja miten päin ne esim. kylällä (keskustassa)ajaa. Olisi saatava paperinen kulkuaikataulu, jossa olisi kaikkien liikennöitsijöiden vuorot. Kaikki asukkaat eivät lue nettiä ja aikataulut eivät sielläkään täsmää. Kesällä täytyisi olla yhteys myös Ylöjärvelle, jotta mekin voisimme käyttää maksamiamme palveluja, esim. uimahallia yms.2. Viljakkalan linja-autot! Miten kulkee Viljakkalasta autot Ylöjärvelle ja Kyröskoskelle? Linja-autoja kulkee, Länsi-Linjat ->löytyy Matkahuollon sivuilta. Lamminmäki ja linjat 87 ja 84 näkyy tyhjinä menevän, kun ei tietoa aikatauluista.
3. Miksi kävelytie ei ole kirkkoon asti? Hankala ja vaarallista kulkea siinä autojen seassa liukkaalla ja pimeässä.
4. Olisi hienoa, jos päättäjät kävisivät puistokaupungissaan myös Seitsemisessä ja Itä-Aureessa.
5. Tien kunto (Pyörtänötie) on ollut todella huono. Varsinkin routa-aikaan saa pelätä, ettei auto hajoa siellä. On aikoinaan tehty saven päälle. Tie on levennyt joka suuntaan ja ojat ovat veden vallassa. Olemme asuneet siellä 90-luvun alusta ja koko aikana ei ole isompaa remonttia tehty. Pyydämme mahdollisimman pikaista toimenpidettä siellä.
6. Luulen, että Viljakkala ei kaikin osin pidä hyvänä liittymistä Ylöjärveen. Hämeenkyrön liittyminen olisi mielestäni ollut parempi, mutta herää kysymys miksi EI!! Kenen syy?? Olisko Kyrön "sarvipäillä" jotain tekemistä asian kanssa??
7. Toivotaan 60 km:n rajoitusnopeutta Karhentien valaistulle osuudelle.
8. Tie Ylöjärvelle on erittäin huonokuntoinen ainakin Pikku-Pispalaan asti.
9. Tervetuloa Seurojentalon 100-v. juhlaan 6.1.2020 klo 15.00.
10. Linja-autojen aikatauluista tietoa.
11. Pyöräteitä Karhen koulun läheisyyteen.
12. Ylöjärven kaupunki voisi osoittaa jonkinasteista kiinnostusta myös Viljakkalan asioihin. Tuntuu, että kaupunki ei suuremmin kiinnosta nämä kaukaisemmat kaupunginosat.
13. Viljakkalalaisena olen huomannut, että Viljakkalan asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Kaupat ovat hävinneet ym. Onneksi vielä on apteekki täällä.
14. Kevyenliikenteen väylä Viljakkalan keskustasta Haveriin.
15. Jouluvalokuvio Viljakkalan keskustaan.
16. Lisää lapioita Karhen koululle.
17. Terveyspalvelut. Lääkäri useammin, hammashoito ym.******************Kiitän kaikista asukaspalautteista, sillä ne ovat tavallisten viljakkalalaisten kokemia murheita ja sen vuoksi päättäjien pitää olla niistä tietoisia; on sanomattakin selvää, että kaikki asukaspalautteet on toimitettu Ylöjärven kuntapäättäjien tietoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukaspalaute, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Vipinät, Viljakkalan Seurojentalo, |
Osallistuvan budjetoinnin kokeilu vaatii vahvan tunnistautumisenSunnuntai 22.11.2020 - -Esko Erkkilä- Tampereella on marraskuun ajan menossa kokeilu, jossa kokeillaan osallistuvaa budjetointia.Kokeilussa on teemana lasten sekä nuorten hyvinvointi ja jaettavana pottina 450.000 euroa.
Summasta koko kaupunkia koskeva määräraha on 100.000 euroa ja……minua erityisesti kiinnostavan Etelä-Tampereen osuus on 70.000 euroa.************************Keskustelimme asiasta Vanhusneuvoston kokouksessa ja äänestykseen pyrkineet totesivat, että homma on tehty teknisesti vaikeaksi.Pyrin eilen äänestämään ja totesin, että melko vaikeaksi äänestäminen on tehtykin, mutta toki pääsin äänestämään vaikka se hieman haastavaa olikin.Ymmärrän hyvin äänestämistapahtuman haasteellisuuden, sillä kyseessä on käsittääkseni todellinen päättäjiä sitova äänestystilanne ja ei mikään nettikysely, johon pystytään vastaamaan laumoittain.Äänestäminen tapahtuu ”mun.Tampere.fi” –nettisivuilla ja äänestämään päästäkseen on suoritettava vahva tunnistautuminen – tein tunnistautumisen pankkitunnuksilla!Kullakin äänestäjällä on mahdollisuus äänestää kahta vaihtoehtoa ja uskallan kertoa ne vaihtoehdot joita äänestin.Yleisistä kaikille kaupunkilaisille tarkoitetuista vaihtoehdoista äänestin ”Erityisnuorille pienryhmätoimintaa” ja Etelä-Tampereen osalta äänestin ”Lisää harrastusmahdollisuuksia Multisillan jalkapallokentälle”!Toivon, että ”Erityisnuorille pienryhmätoimintaa” ei ennakoi, että ns. Iltalinja-toimintaa oltaisiin alasajamassa ja sen tilalle oltaisiin suunnittelemassa muutamalla tuhannella eurolla jotain vastaavaa toimintaa - tulen seuraamaan tilannetta!Kannustan tamperelaisia osallistumaan osallistuvaan budjetointiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osallistuva budjetointi, vahva tunnistautuminen, osallistuvaan budjetointiin osallistuminen vaatii vahvan tunnistautumisen, Iltalinja, Multisilta, Multisillan jalkapallokenttä, |
Suppilovahveroiden poiminta ei ole hätähousujen hommaa!Lauantai 21.11.2020 - -Esko Erkkilä- Suppilovahvero on syyskaudella poimittava erinomainen ruokasieni.Näin marraskuun puolenvälin jälkeenkin sitä löytää sammaleisten kuusimetsikköjen katveesta.Suppilovahvero on kohtuullisen paikkauskollinen, mutta avohakkuut karkottavat sen perinteisiltä kasvupaikoiltaan.Minulla on tiedossani muutama tuttu suppilovahveropaikka, mutta joidenkin ”vanhojen” paikkojen anti on myös tyrehtynyt.Totean tuossa alussa, että ”suppilovahvero on erinomainen ruokasieni”, mutta parasta suppilovahveron poiminnassa on kuitenkin se itse poiminta!*******************Suppilovahvero on ovela maastoutuja ja sen vuoksi sen poiminta ei olekaan hätähousujen hommaa. Olen monesti kokenut, että katselen ympärilleni ja haeskelen katseellani suppilovahveroita kunnes huomaankin, että seison keskellä suppilovahveroesiintymää!Suppilovahveron poiminta muistuttaa suunnistusta, sillä suppilovahveroesiintymän löytyminen merkitsee aina ”palkinnon” saamista eli samaa kuin rastin löytyminen suunnistuksessa!****************************Olen tänä syksynä poiminut suppilovahveroita kuusi muovisangollista ja viimeisimmät kaksi……muovisangollista poimin niitä toissapäivänä eli 18. päivänä marraskuuta!Muutama suppilovahvero oli kooltaan isohko ja sellainen aina lämmittää sienenpoimijan mieltä ja on tervetullut lisä muovisankoon!En tapaa perata suppilovahveroitani poiminnan yhteydessä vaan hoidan perkaamisen vasta kotosalla – näin saan pitkitettyä poimintarituaaliani!Suppilovahveroiden poimintani saattaa nyt tältä vuodelta olla poimittuina, mutta toki tiedän erään pienen alueen, jolla suppilovahveroita kasvaa, joten kukapas sen tietää, sillä suppilovahveroita pystyy poimimaan vielä ensimmäisten pakkasten jälkeenkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suppilovahveroiden poiminta ei ole hätähousujen hommaa!, Suppilovahvero, suppilovahveroiden poiminta, Craterellus tubaeformis, |
Viljakkala-neuvostoa tarvitaan jatkossakin!Perjantai 20.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja Viljakkalan kaupunginosan asioita esillepitävän toimielimen nimi on Viljakkala–neuvosto. Se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisen suhteen.Viljakkala-neuvosto on yksi kuudesta Ylöjärven kaupungin neuvostoista ja muut neuvostot ovat nimeltään;
Ylöjärven kaupungin kaikki neuvostot ovat Asukaslautakunnan alaisia.************************Olen ollut Viljakkala-neuvoston jäsen vuodesta 2013 alkaen eli ensi vuoden huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien aikaan tulen olleeksi Viljakkala-neuvoston jäsen yli kahdeksan vuotta.Useat neuvostojen jäsenet ovat neuvostoissa puolueiden mandaatilla, mutta minä olen siellä Vipu Viljakkala ry:n ehdottamana ja Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien edustajana.Kaksi ensimmäistä vuottani olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana, sitten kaksi vuotta neuvoston rivijäsenenä ja tämän kuntavaalikauden olen toiminut Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Ylöjärvellä käydään päättäjien keskuudessa nyt keskustelua, että jatkavatko Viljakkala- ja Kuru-neuvostot toimintaansa myös ensi vuonna, sillä ne ovat kunnalle ns. vapaaehtoisia neuvostoja.Eräänä vaihtoehtona on tietojeni mukaan se, että Viljakkala- ja Kuru-neuvostot yhdistettäisiin.Pidän ehdottoman tärkeänä, että Viljakkala-neuvosto saisi jatkaa toimintaansa itsenäisenä myös ensi kuntavaalien jälkeen.Mielipiteeseeni ei vaikuta henkilökohtaiset syyt, sillä olen kiitollinen niistä kahdeksasta vuodesta, jotka olen saanut toimia Viljakkala-neuvostossa ja en hae jatkokaudelle.Ylöjärvi tarvitsee erilliset puolestapuhujat entisille liitoskunnille ja Viljakkalan sekä Kurun olosuhteet ovat niin erilaiset, että molempien alueellisten neuvostojen on syytä jatkaa.Annan vihjeen ensi vuoden kuntavaalien äänestäjille Ylöjärvellä:Antakaa äänenne niille kuntavaaliehdokkaille, jotka haluavat Viljakkala- ja Kuru-neuvostojen jatkavan itsenäisinä myös seuraavalla kuntavaalikaudella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvostoa tarvitaan jatkossakin!, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärven asukaslautakunta, Ylöjärven kaupunginhallitus, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Viljakkala, |
Tampereen liikenteellinen valtasuoni Hämeenkatu on nyt virallisestikin "pihakatumainen"!Torstai 19.11.2020 - -Esko Erkkilä- En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että näen Tampereen valtasuonen eli Hämeenkadun siinä alennustilassa, jossa se nyt on.Hämeenkatu sykki vielä pari – kolme vuotta sitten täyttä elämää, mutta nyt se on virallisestikin luokiteltu ”pihakatumaiseksi” alueeksi. Voi hyvänen aika!Hämeenkadun ajoradan leveys on kutistettu murto-osaan siitä, mitä se oli Tampere-cityn kukoistamisen aikaan. Voi hyvänen aika!Minulta on jäänyt huomaamatta se, että Hämeenkadulla nopeusrajoitus on nyt 20 km/h ja kadun virallinen määritelmä on tosiaan ”pihakatumainen”! Voi hyvänen aika!Hämeenkadun pihakatumaisuus merkitsee, että kadun ylittäminen jalankulkijoille joka paikasta on nyt hyväksyttävää. Voi hyvänen aika!En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta ratikkaliikenteen alkaessa saamme ehkä nopeastikin odottaa ensimmäistä ratikan alle jääneen jalankulkijan kuolemaa!Voi hyvänen aika!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tampereen liikenteellinen valtasuoni Hämeenkatu on nyt virallisestikin "pihakatumainen"!, Hämeenkatu, Tampereen Hämeenkatu, Voi hyvänen aika, pihakatu, pihakatumaisuus, Hämeenkadulla 20 km/h -nopeusrajoitus, |
On törkeää, kun miehet ruokailevat lakki päässä!Keskiviikko 18.11.2020 - -Esko Erkkilä- Erilaiset ruokaohjelmat ovat eri televisiokanavilla lisääntyneet ja se on sinällään mainio asia.Eräs asia minua kuitenkin lähes kauhistuttaa ja se on se, että miehet ruokailevat näissä ohjelmissa lakki päässä!Pahimpien joukossa tässä asiassa on Hans Välimäki, jonka ruokaohjelma ”Kuppilat kuntoon” kai tulee taas huomenna.Olen lapsesta saakka saanut sellaisen ”koulutuksen”, että leipää ei pidä laittaa leipävatiin väärinpäin ja miesten on ruokaillessaan otettava lakki pois päästä.Työelämän aikana jouduin pari kertaa viikossa yöpymään hotelleissa ja voitte arvata, että hotellin aamupalan yhteydessä jurppi, kun jotkut miesoletetut ruokailivat lakki päässä! Teki mieli käydä silpaisemassa lakki huitsin Nevadaan!Olen vuosien aikana syönyt eväitä talvisäässä metsässä ja vaikka kuinka kova pakkanen olisikin ollut, niin lakki päässä ei ole koskaan eväitäni syönyt!On varmaa, että tänään varon katsomasta Hans Välimäen ohjelmaa, sillä voin pahoin, kun hän ja varmaan myös monet muut miehet taas syövät ruokaa lakki päässä!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: On törkeää kun miehet ruokailevat lakki päässä! Hans Välimäki, Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki ruokailee lakki päässä, Miesten on paljastettava päänsä kun ruokailevat, |
Miksi leipojat käyttävät tuotteisiinsa saastuneita seesaminsiemeniä?Tiistai 17.11.2020 - -Esko Erkkilä- Lokakuun loppuun mennessä Suomessa on elintarvikkeiden takaisinvetoja ollut jo yhtä paljon kuin koko viime vuotena.Lokakuun lopulla ja marraskuun aikana takaisinvedot ovat keskittyneet seesaminsiemeniin, joita leipomoteollisuus ja myös kotileipojat käyttävät leipomustensa raaka-aineena.Vajaan kolmen viikon aikana on Ruokaviraston nettisivuilla kerrottu ainakin seuraavista eri yritysten takaisinvedoista, joista kaikissa on kyse seesaminsiementen liian korkeista etyleenioksiinipitoisuuksista.**************26. lokakuuta 2020Mauste-Sallinen Oy on ilmoittanut Ruokavirastolle vetävänsä pois kaupoista erän pakattua seesaminsiementä. Erässä saattaa olla turvallisen rajan ylittäviä määriä etyleenioksidia, joka pitkäaikaisesti käytettynä voi olla terveydelle haitallista. Tuotetta ei tule käyttää, kertoo yritys.4. marraskuuta 2020Helsinkiläinen Harmonia Life Oy on ilmoittanut vetävänsä myynnistä ja kuluttajilta kolme Voimaruoka-sarjan tuotetta. Hollantilainen tuotteen valmistaja on havainnut, että raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenessä on sallitun enimmäismäärän ylittävä määrä torjunta-aine etyleenioksidia.9. marraskuuta 2020Leipomo Rosten Oy on ilmoittanut vetävänsä myynnistä ja kuluttajilta kaksi gluteenitonta siemennäkkileipätuotetta, joiden raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenessä on sallitun enimmäismäärän ylittävä määrä torjunta-aine etyleenioksidia.11. marraskuuta 2020Atria Suomi Oy on ilmoittanut, että sen valmistama mikroateria Atria Heat & Eat Asian Meatballs with Noodles 350 g, on poistettu myynnistä. Tuotteen raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenerässä on mitattu liian korkea pitoisuus kasvintorjunta-aine etyleenioksidia.11. marraskuuta 2020Lidl Suomi Ky on ilmoittanut, että sen valikoimissa ollut myslipatukka Crownfield Muesli Bar Hazelnut, 200g, on poistettu myynnistä. Tuotteen raaka-aineena käytetyssä seesaminsiemenerässä on mitattu liian korkea pitoisuus kasvintorjunta-aine etyleenioksidia.12. marraskuuta 2020Kesko Oyj on ilmoittanut vetäneensä myynnistä kolme Pirkka-tuotetta. Näissä tuotteissa on käytetty seesaminsiemeniä, joissa on todettu lainsäädännön mukaisen raja-arvon ylittävä määrä etyleenioksidi-kasvinsuojeluainetta.13. marraskuuta 2020Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku on ilmoittanut vetäneensä myynnistä pienen määrän kuorittuja Eldorado seesaminsiemeniä, pakkauskoko 250 g. Yrityksen tavarantoimittajaltaan saaman tiedon mukaan tietyissä erissä on todettu turvallisen rajan ylittäviä määriä kasvinsuojeluaine etyleenioksidia, joka pitkäaikaisesti käytettynä voi olla terveydelle haitallista.Lildl´n ja Keskon Pirkka-tuotteiden osalta töppäilyt eivät minua lainkaan yllätä, mutta miksi myös Atria on liittynyt töppäilijöiden joukkoon – ihmettelen ja kysyn vaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seesaminsiemenet, etyleenioksiini, etyleenioksiinilla saastuneet seesaminsiemenet, Mauste-Sallinen Oy, Harmonia Life Oy, Leipomo Rosten Oy, Atria Suomi Oy, Lild Suomi Ky, Lild, Kesko Oyj, Pirkka-tuotteet, Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku, Ruokavirasto, |
Juhani Ahon Matin ja Liisan tutustumisessa rautatiehen oli paljon samaa, kuin eilen tamperelaisten tutustumisessa ratikkaanMaanantai 16.11.2020 - -Esko Erkkilä- Ratikka syntyi Tampereelle niiden lehmänkauppojen myötä joissa Kokoomus sai Rantaväylän tunnelin ja Vihreät puolestaan ratikan.Olen johdonmukaisesti vastustanut molempia hankkeita ja sen vuoksi harvat ovatkin olleet ne kerrat, jolloin olen ajanut Rantaväylän tunnelin kautta.Rantaväylän tunnelia voimallisemmin olen vastustanut ratikkaa, sillä miljardi-investointina se on raunioittanut Tampereen talouden vuosikymmeniksi ja on kokonaisuudessaan täysin turha investointi.*************Ratikan koeajot alkoivat eilen ja minäkin olin paikalla todistamassa Tampereen talouden raunioittaneen hankkeen ensimetrejä!Testivaunusta varoittavia kylttejä oli joka puolella.Hämeenkatu oli ennen Tampereen valtasuoni, mutta nyt se on autio ja tyhjä!Tyhjiä liikehuoneistoja syntyy päivittäin, sillä ostavat asiakkaat ovat kaikonneet pois Tampere-citystä!Kännykkäkuvaajien armeija odotti ratikkaa kuin kuuta taivaalta.Ja sieltähän se saapui hiljaista kävelyvauhtia.Ratikkaa luultiin kotimaiseksi, mutta Skodahan se!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Tampereen ratikka, rantaväylän tunneli oli Kokoomuksen maksuväline ratikalle, Ratikka oli Vihreiden maksuväline Rantaväylän tunnelille, Ratikka on Vihreiden hanke, Rantaväylän tunneli on Kokoomuksen hanke, ratikka on Skoda, Juhani Aho; Matti ja Liisa, |
Tulevaisuudenuskoa riitti!Sunnuntai 15.11.2020 - -Esko Erkkilä- Löysin itseottamani mustavalkoisen kuvan vuodelta 1964, jossa isäni ja äitini ovat saaneet sirpeillä leikattua ensimmäisen ruissadon ns. Uutismaalta.Muistan, kun Uutismaa raivattiin Pellonraivaus Oy:n isolla caterpillarilla avohakatulta metsämaalta peltomaaksi joskus 1950-luvun lopulla.Kannot ja kantokasat saivat olla paikoillaan muutaman vuoden ja vasta joskus vuoden 1963 paikkeilla alueelle kylvettiin ensimmäiset rukiit.Kuvasta nähdään, että vanhempani ovat sirpeillä leikanneet ruislaihon ja laittaneet leikkaamansa ruislyhteet kuhilaille.Pidän tätä kuvaa yhtenä parhaimmista kuvistani, jotka kertovat maataloutemme niistä vaiheista, jolloin viljelijäväestön usko tulevaisuuteensa oli vankkaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulevaisuudenuskoa riitti!, Ruiskuhilaat, ruislyhteet, Pellonraivaus Oy, Caterpillari, uutismaan raivaus, pellonraivaus, rukiinleikkaaminen sirpillä, maanviljelijöiden usko tulevaisuuteen, |
Maidonjäähdyttäminen hoidettiin entisaikaan sahanpuruihin talvella säilöön laitetuilla luonnonjäilläLauantai 14.11.2020 - -Esko Erkkilä- Jäidennosto oli entisaikaan tärkeä talvisaikainen työ, sillä jäillä varmistettiin kesäaikaan maidon kunnollinen jäähdytys.Meille rakennettiin navetta vuonna 1955 ja silloin karjakeittiön viereen rakennettiin myös maitohuone.Rahapula lienee ollut syynä, mutta koneellinen maidonjäähdytin saatiin maitohuoneeseen vasta vuosien kuluttua.Maidonjäähdyttämiseen tarvittavien jäiden nostaminen oli talvisaikaan naapurien yhteisponnistus.Jäidennostoon valmistauduttiin jo syksyllä, sillä silloin jäille lapioitiin sahanpurukasaan suuruudeltaan ehkä 4 x 4 metrin suuruinen valmis varastopaikka.Jäidennosto oli tosiaan naapurusten yhteinen ponnistus, sillä yksistään jäiden sahaaminen ja jäälohkareitteen nostaminen avannosta vaati usean miehen työpanoksen – jäidennostoon avannosta käytettiin puista kelkkaa, jolla hevosella suuret jäälohkareet ajettiin avannosta jäälle. Jäälohkareet olivat kooltaan ehken 60 senttiä x metri ja paksuudeltaan tietysti jääkerroksen paksuisia.Meillä tehtiin jäidennostossa yhteistyötä Vuorenmaan, Lepomäen ja joskus myös Borgin kanssa. Tunsimme pientä kateutta Hietamäkeä kohtaan, sillä heillä maito säilytettiin tonkissa tilan läpi virtaavassa ojassa, joten Hietamäen ei tarvinnut osallistua jäidennostamiseen.Meille jäitä nostettiin ainakin kolmesta eri järvestä eli Kaihtosta, Riihijärvestä ja Parvilahdelta. Jäät ajettiin järviltä tiloille resloilla ja letkassa oli ainakin kolmen tilan hevoset.Totesinkin jo, että jäät säilöttiin purukasassa varjoisassa paikassa, joka ei ollut aurinkoinen, jotta jäät säilyivät syksyyn saakka. Yleensä puruja haettiin jäiden päälle aina jäännoston aikoihin ja näin meneteltiin, jotta jäiden päällä olisi ollut riittävästi eristettä eli sahanpuruja.Kesällä jäidennouto oli lasten hommaa ja pyrinkin aina iltalypsyn aikana olemaan riittävän kaukana, jotta äitini ja isäni komennot jäiden noutamiseksi eivät olisi tavoittaneet minua – huonolla menestyksellä, sillä kyllä huudot minut tavoittivat.Jäät lohkottiin rautakangella pieniksi paloiksi ja ne huuhdottiin kaivovedellä puhtaiksi sahanpuruista – iltalypsykohtainen jääannos oli sellainen, joka mahtui sinkkiämpäriin.******************Jäidennosto-operaatioon liittyi monesti kunnon harjakaiset, joihin oli aineksia saatu eläinlääkärin kirjoittamista pirturesepteistä ja joskus miedompana juomana oli myös sahtia.Raskaat työt vaativat joskus vähän raskaammat irtiotot!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jäidennosto, Kaihto, Riihijärvi, Parvilahti, pirtu, sahti, |
Aikoinaan pääministerinä epäonnistunut Jyrki Katainen mähläilee nyt Sitran yliasiamiehenä!Perjantai 13.11.2020 - -Esko Erkkilä- Jyrki Katainen on kilpailevien puolueiden kannalta ”mies paikallaan”, sillä hänen lausuntonsa tekevät vahvaa hallaa Kansalliselle Kokoomukselle.Viimeisin Kataisen mähläily on se, kun hän ilmoitti vastustavansa metsien avohakkuita.Kataisen kanta avohakkuista luopumiseen yhdistetään Eduskunnan alaisena toimivaan Sitraan ja lausunto on sinällään vastuuton.Omaan metsäomistajana kokemusta avohakkuista ja kokemukseni mukaan se on oleellinen osa metsänhoitoa.**********************Viittaisin yllä siihen, että Jyrki Kataisen lausunto on vahva rasite Kokoomukselle ja sen vuoksi onkin ymmärrettävää, että Sitran hallintoneuvoston kokoomuslainen jäsen Anne-Mari Virolainen tyrmää Kataisen puheet ja toteaa, että yliasiamiehen puheet eivät edusta Sitran kantaa.Merkittävää on myös se, kun entinen Suomen sahat ry:n kokoomuslainen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta on ilmoittanut Kokoomuksen puoluetoimistolle näin:"En siis kehtaa tunnustaa lähipiirilleni, että kuulun samaan arvoyhteisöön Jyrki Kataisen kanssa. Siksi pyydän, että poistatte minut jäsenluettelostanne!"
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aikoinaan pääministerinä epäonnistunut Jyrki Katainen mähläilee nyt Sitran yliasiamiehenä!, Sitra, Sitran yliasiamies, Jyrki Kataisen lausunto ei edusta Sitran kantaa, Anne-Mari Virolainen, Suomen sahat ry, avohakkuut, |
Olin Dunblanen verilöylyn tapahtumapaikalla vuonna 1996Torstai 12.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viime maaliskuussa tuli kuluneeksi 24 –vuotta siitä, kun Dunblanessa Skotlannissa työttömäksi jäänyt entinen partiojohtaja Thomas Hamilton ampui paikallisessa koulussa kuusitoista pikkulasta, heidän opettajansa sekä lopuksi itsensä.Työnantajani Raisio Yhtymä järjesti sopimusviljelijöilleen opintomatkan Skotlantiin muutama päivä surmatyön jälkeen ja etukäteen päätettyyn ohjelmaamme kuului yksi yöpyminen Dunblanessa – olin isännän roolissa mukana matkalla.Oppaamme järjestivät meille saapumisiltana hartaushetken paikallisessa kirkossa, jossa kunnioitimme iskussa surmansa saaneita terroristi-iskun uhreja.Kirkon porraspielet sekä kirkon kivijalka oli peittyneet surukukkien valtavaan määrään.Majoituspaikkanamme Dunblanessa oli korkealla kukkulalla sijaitseva linnamainen rakennus ja kun tiesin, että aamulla emme käy hautausmaalla, niin heräsin varhain ja kävellen kävin sillä hautausmaalla, jolle suurin osa surmatyön uhreista oli juuri edellispäivänä haudattu.***************Hautausmaalla oli silmäkantamattomiin erilaisia kukkalaitteita ”karholla”.Oli vaikuttava näky!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Skotlanti, Dunblane, Dunblanen verilöyly, Raision sopimusviljelijät, Raision sopimusviljelijät Skotlannissa, Raision Tehtaat, Raision Yhtymä, Raisio, |
Marraskuun 11. päiväKeskiviikko 11.11.2020 - -Esko Erkkilä- Kalenterissamme on 365 päivää, mutta marraskuun 11. päivä on jäänyt minulle päiväksi, jonka muistan aina ja parhaiten.Olin 8-vuotias, kun mummuni eli äidinäitini Matilda Välimäki kuoli 11.11.1955 kotonani Viljakkalan Välimäessä.***************Äidinpuoleinen vaarini Jaakko Vihtori Välimäki oli syntynyt vuonna 1884 ja hän oli kuollut vuonna 1930.Vaarini sai ensimmäisessä avioliitossaan seitsemän lasta ja vaimonsa kuoleman jälkeen hän meni uusiin naimisiin vuonna 1881 syntyneen mummuni Matilda Kalliomäen kanssa.Jaakko Vihtorin toinenkin avioliitto oli ”satoisa”, sillä siitäkin avioliitosta hänelle syntyi seitsemän lasta – kunnioitettava 17 lapsen saavutus 46 - vuotiaalle miehelle!Mummuni Matilda Välimäki sai viettää koko elämänsä siinä kodissa, jonne vaarini Jaakko Vihtori hänet Viljakkalan Hiiroisten kylästä vaimokseen nouti.Mummuni elämänlanka katkesi 74 –vuotiaana 11.11.1955. Mummuni sai viettää viimeiset elinvuotensa synnyinkotini pirtissä ja me muu perhe asuimme talomme muissa huoneissa.Marraskuun 11. päivänä 1955 kuulimme pirtistä mummuni kuolinkorahduksen ja silloin tiesimme, että Matilda oli päässyt maallisen taivalluksensa päätepisteeseen.******************Harvoin silloinkaan kukaan pääsi nukkumaan ikiuneen omassa kodissaan, mutta mummulleni Matilda Välimäelle se suotiin!Kiitollisena muistan!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Marraskuun 11. päivä, 11.11.1955, |
Maito se miehen tiellä pitää ja pitää kunnossa myös maatilan talouden!Tiistai 10.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viime päivinä on ollut surullista seurata ruotsalaisen kauramaitoyhtiö Oatlyn maitoa rienaavaa markkinointia.Kaura sinällään on hyvä elintarvikkeiden raaka-aine, mutta maidon kilpailijaksi siitä ei ole.*********************Maito ja maidontuottajat ovat suomalaisen maatalouden, kotieläintalouden, suomalaisen elintarviketeollisuuden ja suomalaisten ravinnonsaannin kulmakivi – sitä eivät ruotsalaiset markkinapellet pysty horjuttamaan.Maito on osaltani ollut ensinnäkin monipuolinen elintarvike, mutta se on ollut keskeinen tekijä myös kotitilani taloudenpidossa ja sitä kautta mm. koulutukseni mahdollistaja. ***************
Kotitilani oli pientila, mutta muutaman lehmän avulla vanhempani pystyivät takaamaan itselleen ja kahdelle lapselleen kohtuullisen ja taloudellisesti turvatun elämän.Meillä tuotettu maito kuljetettiin ”sitolkkaremmillä” polkupyörään sidotulla maitotonkalla maantien varteen maitolavalle, josta se kuljetettiin avolavakuorma-autolla meijeriin Tampereelle. Lehmien parhaana herumiskautena maitoa tuli jopa kaksi maitotonkallista joka päivä!Maitotonkkaan kiinnitettiin lappu, jolla meijeristä tilattiin iltapäivän paluukuljetuksessa voita, juustoa ja/tai joppia eli kurria vasikoiden ravinnoksi.Kuvassa etummaista polkupyörää kuljettaa äitini ja minulla on kyydissäni toinen maitotonkka – kuva lienee joskus vuoden 1963 tienoilta.Ovat asiat muuttuneet, sillä 1960-luvun alkupuolella perheen elannon pystyivät takaamaan kolme lehmää, kun nykyisin lypsylehmiä tarvitaan vähintään 60 – 70, mutta mieluummin 200 - 300!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oatly, Oatlyn maitoa rienaava markkinointi, Maito se miehen tiellä pitää, maitotonkka, sitokkkaremmi, |