Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mitä merkitsee artikla 5?

Maanantai 10.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Päätin eilisen Brysselin matkaamme selostaneen juttuni toteamalla Naton 5. artiklan, mutta sen avaaminen jäi tarkoituksella tekemättä.

 

Suomen ulkoasiainministeriön ja Suomen erityisedustusto Natossa –nettisivuilla todetaan artikla 5.:n tiimoilta näin:

 

Pohjois-Atlantin sopimus sitoo Naton jäsenmaat yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon tilanteessa, jossa yhteen tai useampaan jäsenmaahan kohdistuu hyökkäys. Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Tällaisia voivat sotilaallisten keinojen ohella olla poliittiset toimenpiteet, joilla painostettaisiin uhkaavaa valtiota muuttamaan politiikkaansa. Kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden.

 

 

En lähde kommentoimaan viidettä artiklaa sen kummemmin kuin toteamalla, että UM:n sananselityksen mukaan se saattaisi merkitä uhkaan joutuneen maan auttamisessa ehkä myös varsin mietoja toimenpiteitä!

 

Olenkohan käsittänyt oikein?

 

 

***************

 

 

Suurlähettiläs Rantala-Engberg mainitsi, että Awacs-tutkakoneet Nato-maat ovat hankkineet yhdessä.

 

 

***************

 

 

 

Suomen erityisedustusto Natossa –yksikön päällikkö suurlähettiläs Pia Rantala-Engbeg luetteli meille Naton ydintehtävät näin:

 

  • jäsenmaiden yhteisen puolustuksen järjestäminen
  • globaali kriisinhallintatoimija
  • kansainvälisen vakauden edistäjä kumppanuus-järjestelmän avulla

 

 

Globaaleja haasteita ja uhkia suurlähettilään mukaan ovat;

 

  • paikalliset konfliktit
  • kyber-uhat
  • energiaan ja turvallisuuteen liittyvät uhkakuvat
  • merirosvous
  • ihmisten salakuljetus
  • biologiset ja kemialliset aseet

 

**********

 

 

Naton rahoituskuvioista suurlähettiläs Rantala-Engberg mainitsi järjestön tavoitteena olevan, että maa käyttää puolustusmenoihin 2 % bruttokansantuotteesta – nyt Nato-maista tähän yltää neljä maata ja 24 maata ei yllä tavoitteeseen.

 

Suomen puolustusmenot ovat 1,4 % bruttokansantuotteesta.

 

 

**************

 

 

Suurlähettiläs Rantala-Engberg muistutti, että Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan sisältyy ns. Nato-optio.

 

Etsin eduskunnalle 22.6.2011 annetun valtioneuvoston tiedonannon ja siellä todetaan sivulla 22 näin:

 

 

”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.”

 

 

Suurlähettiläs tiesi, että mitä hän meille puhui!

 

 

********

 

 

Suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg selvitteli meille esityksensä lopuksi Naton ja EU:n eroja – kas näin:

 

  • Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ei ole käynyt Pekingissä
  • Vladimir Putin ei edellispäivänä Brysselissä käydessään vieraillut Natossa, mutta Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kävi piipahtamassa Natossa
  • Naton ja Venäjän vuoropuhelu on Suomen kannalta OK

 

Toisiko Suomen liittyminen Natoon kriisin?

 

Suurlähettiläs Rantala-Engbeg vastasi itse esittämäänsä kysymykseen, että Baltian maiden liittyminen Natoon aiheutti tiettyä keskustelua!

 

Kiitän suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg´ä mielenkiintoisesta esityksestä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, OTAN, Suomi ja Nato, Suomen erityisedustusto Natossa, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, 5.artikla, Naton 5. artikla, Nato-optio, Kataisen hallitusohjelman Nato-optio, Awacs, Awacs-tutkakoneet, Bryssel 2014,

Mielenkiintoinen vierailu Suomen Nato-erityisedustustossa Brysselissä

Sunnuntai 9.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Tammikuun lopulla toteutuneen Brysselin vierailumme eräs pääkohde EU-parlamentin ja EU-komission ohella oli tutustuminen Suomen erityisedustustoon Natossa ja sitä kautta Natoon.

 

Suomi on Naton kumppanuusmaa ja se antaa myös tavalliselle suomalaiselle mahdollisuuden vierailla Suomen erityisedustustossa Natossa – erityisedustusto sijaitsee Manfred Wörner -rakennuksessa samalla tontilla Brysselissä sijaitsevan Naton päämajan kanssa, mutta n. neljänsadan metrin etäisyydellä Naton päämajasta.

 

Tapaan usein ryydittää juttujani valokuvilla, mutta tämän jutun yhteydessä se ei ole mahdollista, sillä Naton päämaja-alueella on ehdoton valokuvauskielto.

 

Tämän jutun kuvat ovat amatöörikuvia edustuston nettisivuilta.

 

 

natokuva1

 

 

Vierailumme teknisenä isäntä toimi edustuston tiedotusassistentti Janne Leino.

 

 

Kamerat ja kännykät piti jättää bussiin ja sen jälkeen läpäisimme Leinon johdolla lentokentiltä tutun turvatarkastuksen kautta itsemme Naton päämaja-alueelle.

 

 

Ruokailimme omakustanteisesti Naton päämajan ruokalassa ja keräännyimme luentosaliin. jossa…

 

 

natokuva2

 

 

..Suomen erityisedustuston päällikkö, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg piti meille erinomaisen esityksen Natosta ja Suomen roolista Natossa.

 

 

Tässä joitain asiakokonaisuuksia, jotka tulivat esille suurlähettiläs Rantala-Engberg´n esityksessä:

 

  • Suomen erityisedustuston henkilövahvuus on n. 20 henkilöä

 

  • edustustossa ovat edustettuina ulkoministeriön, puolustusministeriön, pääesikunnan sekä Huoltovarmuuskeskuksen asiantuntijat

 

  • edustusto seuraa paikan päällä ajankohtaisia keskusteluja sekä raportoi niistä presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle

  • Naton kumppanuus merkitsee, että vain osa Naton asioista on avoinna Suomelle

 

  • luottamukselliset suhteet esim. Naton sihteeristöön ovat tärkeät

 

  • Suomen oman puolustuspolitiikan tekeminen tunnetuksi on tärkeä työsarka

 

  • edustuston tehtävänä on jakaa tietoa Suomen ja Naton välisestä yhteistyöstä

 

 

**************

 

  • Natossa on nyt 28 jäsenmaata ja niistä 22 maata on jäsenenä EU:ssa

 

  • 94 % EU-kansalaisista asuu Nato-maissa

 

  • Nato on nyt erilainen kuin vuonna 1949, jolloin se perustettiin

 

  • Word Trade Center´n kaksoistornien tuhoutuminen syyskuun 11. päivänä 2001 toi Naton tehtäviin uuden osatekijän, terrorismin torjunnan

 

  • Nato on nyt muodostunut turvallisuuspoliittiseksi ja kansainvälistä kriisinhallintaa harjoittavaksi hallitusten väliseksi järjestöksi

 

  • Naton päätöksenteossa konsensus on keskeinen seikka

 

  • Natossa siviilit päättävät

 

 

 

*************

 

 

  • Naton 5. artikla määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Sen mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan.

 

************

 

Suurlähettiläs Pia Rantala-Engbeg´n esitys jatkui ja siitä lisää lähiaikoina!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Nato-kumppanuus, Suomen erityisedustusto Natossa, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, Naton päämaja, Bryssel 2014, HVK, Huoltovarmuuskeskus, Ulkoasiaianministeriö, Puolustusministeriö, Pääesikunta, Word Trade Center - Naton rooli, Naton 5. artikla,

Taustatieto Natosta on erityisen tarpeellista juuri nyt!

Tiistai 4.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitin eilen vierailustani Naton päämajassa.

 

Ukrainan tilanne kiristyy ja sen vuoksi kaikkinainen lisätietous Natosta on nyt tarpeellista.

 

Yritän muodostaa itselleni kuvaa Natosta ja kirjaan ainakin osan havainnoistani tähän blogikirjoitukseeni.

 

 

*************

 

 

 

Pohjois-Atlantin Liitto perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washingtonissa, Yhdysvalloissa.

 

Pohjois-Atlantin Liitosta käytetään yleisesti lyhennettä NATO, mutta sen rinnalla näkee melkein kaikissa yhteyksissä lyhenteen OTAN.

 

 

NATO on lyhenne liiton englanninkielisestä nimestä

 

North Atlantic Treaty Organization

 

…ja lyhenne OTAN on puolestaan lyhenne liiton ranskankielisestä nimestä eli…

 

...Organisation du traité de l'Atlantique Nord.

 

Käytän jatkossa tässä jutussa termiä NATO.

 

 

**********

 

Suomen Ulkoasiainministeriö toteaa, että Pohjois-Atlantin Liitto (Nato) on monenkeskinen poliittis-sotilaallinen yhteistyöjärjestö.

 

*********

 

Natossa on tällä hetkellä 28 jäsenmaata ja se on perustamisensa jälkeen laajentunut monta kertaa.

 

Nykyiset jäsenmaat ovat liittyneet järjestöön seuraavasti :

 

 

Perustajajäsenmaat (1949)

 

  • Alankomaat
  • Belgia
  • Islanti
  • Italia
  • Kanada
  • Luxemburg
  • Norja
  • Portugali
  • Ranska
  • Tanska
  • Iso-Britannia
  • Yhdysvallat

 

 

Ensimmäinen laajentuminen (1952)

 

  • Kreikka
  • Turkki

 

 

Toinen laajentuminen (1955)

 

  • Saksa

 

 

Kolmas laajentuminen (1982)

 

  • Espanja

 

 

Neljäs laajentuminen (1999)

 

  • Puola
  • Tsekki
  • Unkari

 

 

Viides laajentuminen (2004)

 

  • Bulgaria
  • Latvia
  • Liettua
  • Romania
  • Slovakia
  • Slovenia
  • Viro

 

 

Kuudes laajentuminen (2009)

 

  • Albania
  • Kroatia

 

 

 

Jäsenmaiden ohella Natolla on rauhankumppanuusmaita.

 

Naton rauhankumppanuusohjelma (Partnership for Peace) on tarkoitettu luottamuksen luomiseksi ja yhteistyön kasvattamiseksi Naton ja siihen kuulumattomien maiden välillä.

 

Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusmaaksi vuonna 1994.

 

Suomen lisäksi muut Naton rauhankumppanuusmaat ovat :

 

  • Armenia
  • Azerbaidzan
  • Bosnia ja Hertsegovina
  • Georgia
  • Irlanti
  • Itävalta
  • Kazakstan
  • Kirgisia
  • Makedonian tasavalta
  • Malta
  • Montenegro
  • Moldova
  • Ruotsi
  • Serbia
  • Sveitsi
  • Tadzikistan
  • Turkmenistan
  • Ukraina
  • Uzbekistan
  • Valko-Venäjä
  • Venäjä

 

 

Kiristyvä Ukrainan tilanne on vaarassa osoittaa, että Naton rauhankumppanuudella ei ole tositilanteessa paljonkaan arvoa, sillä ovathan molemmat kiistakumppanit Venäjä ja Ukraina NATO :n rauhankumppanuusmaita !

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, OTAN, NATO OTAN, North Atlantic Treaty Organization, Organisation du traité de l'Atlantique Nord, Naton jäsenmaat, Naton rauhankumppanuusmaat, Naton päämaja, Naton päämaja Brysselissä, Bryssel 2014,

Tunnen huonoa omaatuntoa, sillä niin harvoin olen käynyt Tampereen museoissa!

Sunnuntai 2.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliitto on lähes 129.000 jäsenellään Suomen suurin eläkeläisjärjestö – Eläkeliiton jäsenmäärä on enemmän kuin puolet Suomen kaikkien eläkeläisjärjestöjen yhteisestä  jäsenmäärästä.

 

Eläkeliitolla on 402 paikallisyhdistystä ja toimin erään niistä – Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry – puheenjohtajana.

 

Toimintamme eräs runko ovat joka toinen maanantai tapahtuvat Maanantaitapaamiset.

 

Kokoonnumme Marttalassa Hämeenpuisto 39 A klo 11.00 – tapaamistemme ajankohdat voit varmistaa nettisivuiltamme googlaamalla vaikkapa näin: ”Eläkeliitto Tampere”. Olemme päivittämässä nettisivujamme, mutta keskeiset seikat toiminnastamme näkyvät siellä jo nyt.

 

 

 

Pyrimme aina saamaan kokoontumisiimme mielenkiintoisen ja ajankohtaisen alustajan.

 

 

museo1

 

Vieraamanne 24.2.2014 oli tuotantojohtaja Toimi Jaatinen Tampereen Museotoimesta.

 

Tampereelle on systeeminä tilaaja-tuottaja – malli ja se merkitsee, että museotoimenjohtajankin virallinen titteli on tuotantojohtaja – museotoimi kuuluu tuottajaorganisaatioon ja se toimii tuotantojohtajan johdolla!

 

*********

 

Johtaja Jaatisen esitys oli mielenkiintoinen ja hän pystyi lyhyessäkin esityksessään valottamaan sitä monipuolista tarjontaa, jota museot Tampereella tarjoavat.

 

 

 

museo2

 

 

Tampereen museoista on ilmestynyt uunituore esittelyvihkonen ”Tampereen Museot” ja se kannattaa hankkia, kun haluaa tutustua Tampereen museoihin tarkemmin.

 

 

Esittelyvihkosessa on lyhyet esittelyt ja sijaintitiedot mm. seuraavista museoista:

 

  • Lauri Viita –museo
  • Sara Hildénin taidemuseo
  • Amurin työläismuseokortteli
  • Muumilaakso
  • Hiekan taidemuseo
  • Lenin-museo
  • Emil Aaltosen museo
  • Vakoilumuseo
  • Työväenmuseo Werstas
  • TR1 Taidehalli, Mediamuseo Rupriikki
  • Suomen Jääkiekkomuseo
  • Museokeskus Vapriikki
  • Poliisimuseo
  • Teiskon museo
  • Mobilia auto- ja tiemuseo (sijaitsee Kangasalla)
  • Villa Varalan liikuntamuseo

 

 

Johtaja Jaatisen esitys sisälsi useita mielenkiintoisia Tampereen museoihin liittyviä tietoja.

 

Hän valotti myös joitain tulevaisuudennäkymiä Tampereen museotoimesta.

 

  • toukokuussa yleisö pääsee tutustumaan Ruskossa sijaitsevaan museotoimen kokoelmakeskukseen, jossa on varastoituna mm. n. 15.000 taideteosta ja jossa työskentelee 10 konservaattoria
  • Vakoilumuseo on Tampereen tunnetuin museo yhdessä Lenin-museon kanssa
  • Jaatinen totesi aivan oikein, että nykyään ei enää käydä keskustelua siitä miksi Tampereen kaupunki tukee Lenin-museota!
  • aiemmin Helsingin Pääpostin tiloissa toiminut Postimuseo siirtyy Tampereelle ja se avataan Vapriikissa 19.9.2014
  • pyhiinvaelluksista kertova näyttely avataan tammikuussa 2015
  • jääkauden ihmisistä kertova näyttely on tulossa Tampereelle

 

Vuosi 2017 tulee olemaan Suomen Itsenäisyyden Juhlavuosi ja sen tiimoilta on meneillään useitakin museo- ja näyttelyhankkeita.

 

 

museo3

 

 

Vapriikissa avautuu 21.3.2014 Afroditen valtakunta –näyttely.

 
Se kertoo kauneudesta, rakkaudesta ja erotiikasta antiikin ajan Kreikassa, Roomassa, Egyptissä sekä Mesopotamian kulttuureissa. Näyttelyn odotetaan keräävän suuren mielenkiinnon.

 

 

Miten tämän jutun otsikko liittyy Tampereen museotoimeen?

 

 

Otsikkototeamus oli keskeinen seikka, kun kiitin johtaja Toimi Jaatista mielenkiintoisesta esityksestä!

 

Nyt pitää toimia siten, että jatkossa en tuon syyn vuoksi koe huonoa omaatuntoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimi Jaatinen, Tampereen Museot, Lenin-museo, Postimuseo, Vapriikki, Työväenmuseo Werstas, Vakoilumuseo, Sara Hildénin museo, Muumilaakso, Mobilia automuseo, Amurin työläismuseokortteli, Tampereen taidemuseo,

Yksityisteiden pimennys järjetöntä

Tiistai 25.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Lähetin Aamulehden ”Lukijalta”-palstalle tarjoamani jutun lehdelle 16.2.2014.

 

Juttuni koski Tampereen kaupungin päätöstä, jolla se on luopumassa Teisko-Aitolahti –alueella yksityisteiden valaistuksesta ja siirtämässä vastuun tiekunnille.

 

Aamulehti julkaisi juttuni eilen eli 24.2.2014.

 

teisko-aitolahtivalaistus

Alla kirjoitukseni teksti:

 

 

*****************

 

Yksityisteiden pimennys järjetöntä

 

Tampereen kaupunki on luopumassa yksityisteiden valaistuksesta pohjoisella suuralueellaan.

 

Asia on harmillinen alueen asukkaille, mutta Tampereen päätös on suuri palvelus niille, jotka vastustavat Suur-Tampereen syntymistä.

 

Päätös osoittaa, että Tampereen kaupungin päättäjiltä ei heru pienintäkään myötätuntoa niille, jotka asuvat hieman etäämmällä suunnitellusta ratikkareitistä.

 

Suunnitelmassa ei ole kysymys säästöistä vaan siitä, että päättäjät haluavat sulkea sivummalla asuvat kaikkien palvelujen ulkopuolelle.

 

Tampereen kehyskuntien ei kannata asettaa hyvää palvelukykyään ja taloudellista asemaansa kyseenalaiseksi, sillä kuntaliitos toisi niille ainoastaan ongelmia ja palvelujen karsimista.

 

 

Esko Erkkilä

Tampere

 

**************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teisko, Aitolahti, Teisko-Aitolahden alueen yksityisteiden valaistus, yksityistiet, yksityistiet Tampereella, Suur-Tampere, kuntaliitokset, kehyskunnat,

Tampereen kaupungin suunnitelmilla luopua Teisko-Aitolahti -alueella yksityisteiden valaistuksesta on kauaskantoisia vaikutuksia

Keskiviikko 19.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki on yksipuolisesti ilmoittanut, että se luopuu Teisko-Aitolahti – alueella sijaitsevien yksityisteiden valaistuksesta ja luovuttaa yksityisteiden valaistuksen tiekuntien huolehdittavaksi.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry sekä Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys ry jättivät Tampereen kaupungille asiaa koskevan muistuksen 16.2.2014.

 

 

Muistutuksemme kuuluu näin:

 

***********

 

 

MUISTUTUS

ASIA: Aitolahti - Teisko alueella olevien yksityisteiden tievalaistuksen luovuttaminen tiekunnille.

 

Tehdyn katusuunnitelman mukaan kaupunki on luovuttamassa yksityisteiden tievalaistuksen tiekuntien hoidettavaksi. Mikäli tiekunnat eivät ota valaistusta hoitoonsa ja omistukseensa, kaupunki purkaa kustannuksellaan tievalaistuksen suunnitelluilta alueilta.

Keskustan Teisko - Aitolahti paikallisyhdistys käsitteli kokouksessaan asiaa ja haluaa antaa suunnitelmasta muistutuksen.

Vastustamme jyrkästi suunnitelmaa. Suunnitellulla toimenpiteellä asetetaan kuntalaiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella. Kaupungin tulee kohdella asukkaitaan tasavertaisesti. Valaistuksella on erittäin suuri merkitys alueen liikenneturvallisuuden sekä yleisen turvallisuuden takaamisessa. Syksyn ja talven pimeänä aikana tarvitaan katuvalaistusta, jotta kulkeminen olisi turvallista ja ylipäätään mahdollista. Koska valaistukset ovat pääosin risteysalueilla, onnettomuusriski kasvaa huomattavasti, mikäli valaistusta ei ole.

Suunnitelmassa olevien valopisteiden määrä (238 kpl) on noin 0,06 % kaupungin koko katuvalaistuksesta. Vuosikustannukset näistä ovat n. 20 000 euroa sisältäen energian ja kunnossapidon. Kustannuserän tuoma liikenneturvallisuuden ja yleisen turvallisuuden hyöty on huomattavasti suurempi kuin poistosta saatava säästö.

Tiekuntien kanssa ei ole neuvoteltu ennen suunnitelmien nähtäville asettamista.  Suunnitelma koskee 19 tiekuntaa.  Suurimmalla osalla ei ole mahdollisuutta ottaa valaistusta hoitaakseen kustannussyistä. Valaistuksen uusiminen nykyisten valaisintyyppien muuttuessa laittomiksi, liittymät ja uudet keskukset joillakin alueilla ovat liian merkittävä kustannuserä pienille tiekunnille. Valaistuksen katsotaan olevan myös veroista kerättyä vastinetta alueella.

Kaupungin talouden tasapainottamiseksi tulisi kustannussäästöjä kartoittaa muualta.

Esitämme, että kaupunki luopuu suunnitelmasta yksityisteiden katuvalaistuksen luovuttamisesta tiekunnille tai ainakin siirtää ratkaisun tekoa ja neuvottelee yhteistyössä tiekuntien kanssa sopivasta ratkaisusta yksityisteiden valaistuksen hoitamiseksi.

 

Teiskossa 16.2.2014

Keskustan Teisko - Aitolahden py. ry          Keskustan Tampereen kj. ry

pj. Jorma Kuitunen                                           pj. Esko Erkkilä

 

***********

 

Henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että Tampereen kaupungin tekemällä päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset, sillä se merkitsee selkeää linjanvetoa  Suur-Tampereen muodostumista vastaan.

 

Teisko liittyi Tampereeseen vuonna 1972 ja Aitolahti jo vuonna 1966.

 

Kuntaliitosten jälkeen Tampere on jättänyt Aitolahden sekä Teiskon alueet takamaakseen ja keskeiset päättäjät suhtautuvat Teiskoon sekä Aitolahteen väheksyvästi, suorastaan vihamielisesti.

 

Kannattaa todeta, että Teiskon sekä Aitolahden alueilla Keskustalla on puolueista suurin kannatus!

 

Nyt suunnitteilla oleva yksityisteiden valaistuksesta luopuminen on uusin esimerkki Teiskon ja Aitolahden alueiden sortamisesta.

 

Asia on hankala Teiskon ja Aitolahden asukkaille, mutta antaa Tampereen kehyskunnille eli Kangasalle, Lempäälälle, Vesilahdelle, Nokialle, Pirkkalalle sekä Ylöjärvelle selkeän viestin, että niiden ei pidä edes harkita kuntaliitoksia Tampereen kanssa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teisko, Aitolahti, Teisko-Aitolahden alueen yksityisteiden valaistus, yksityistiet, yksityistiet Tampereella, Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jorma Kuitunen, Suur-Tampere, kuntaliitokset, kehyskunnat,

Opposition Keskustan johdolla tekemässä välikysymyksessä on monia kansalaisia kiinnostavia kohtia

Tiistai 18.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustaja Elsi Katainen oli ensimmäinen allekirjoittaja, kun oppositio esitti helmikuun 11. päivänä hallituksen kuntapolitiikkaa koskevan välikysymyksen.

 

Välikysymystekstin loppuun oli osattu hyvin koota ne keskeiset seikat, joihin kansalaiset haluavat saada vastauksen.

 

Tässä ne ovat:

 

  • miksi hallitus ei keskeytä kaaokseen ajautuneita ja toteuttamiskelvottomia kuntarakenne- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia ja aloita niiden linjaamisen uudelleen parlamentaarisesti sekä luovu kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista?

 

  • aikooko hallitus antaa kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksiin tähtäävän lakiesityksen?

 

  • onko hallituksella aikeita palauttaa kuntien välisen yhteistyön syventäminen tasavertaiseksi uudistusvaihtoehdoksi kuntaliitosten rinnalle?

 

  • onko hallitus aikeissa tehdä uusia lisäleikkauksia kuntien valtionosuuksiin ja toteuttaa hallitusohjelmassa, viime vuoden kehysriihessä sekä viime syksyn rakenneuudistuspaketissa kunnille kaavaillut uudet lakisääteiset velvoitteet?

 

  • miten hallitus huolehtii siitä, että tulevaisuudessa kuntien tehtävät ja rahoitus ovat tasapainossa, kuntien ja kokonaisten alueiden väliset erot eivät kasva kohtuuttomiksi ja jokaiselle on turvatut lakisääteiset palvelut sekä vaikuttamismahdollisuudet?

 

Hallitus vastaa välikysymykseen keskiviikkona 26.5.2014.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: välikysymys kuntapolitiikasta, välikysymys hallituksen kuntapolitiikasta, välikysymys kehyskuntien pakkoliitoksista, Elsi Katainen, kansanedustaja Elsi Katainen, kuntien välinen yhteistyö, kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset, pakkoliitokset,

SAK, STTK ja Akava hoitavat Brysselissä ay-liikkeen edunvalvontaa FinUnions´n kautta

Tiistai 4.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Kaikki merkittävät suomalaiset intressiryhmät tekevät edunvalvontatyötä Brysselissä ja näin myös ammattiyhdistysliike.

 

SAK, STTK ja Akava ovat perustaneet Brysselin edunvalvontatyölleen yksikön, jonka nimi on FinUnions eli ”The Representation of Finnish Trade Unions to the EU”.

 

Yksikkö sijaitsee Brysselin kansainvälisessä ay-talossa, samassa rakennuksessa Euroopan ay-keskusjärjestön EAY:n, ay-tutkimuslaitos ETUIn ja ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUCin kanssa.

 

 

ristelab

 

 

FinUnions´n johtaja Pekka Ristelä esitteli meille suomalaisen ay-liikkeen EU-edunvalvontaa Brysselin matkallamme tammikuun 27. päivänä.

 

 

FinUnions`n johtajuus kiertää SAK:n, STTK:n ja Akavan kesken tietyn vuosirytmin mukaisesti ja nyt on SAK:n vuoro vetää yksikön toimintaa.

 

 

Emme vierailleet Brysselissä kansainvälisessä ay-talossa, vaan johtaja Pekka Ristelä piti esityksensä EK:n tiloissa sen jälkeen, kun EK:n asiantuntijat olivat esitelleet meille EK:n toimintaa.  Sopuisaa yhteistyötä siis työnantaja- ja työntekijäpuolten välillä Brysselissä!

 

FinUnions´n tehtävänä on huolehti palkansaajien edunvalvonnasta Brysselissä sekä välittää Suomeen tietoa EU-päätöksenteosta työelämään liittyvissä kysymyksissä.

 

Johtaja Ristelä kertoi, että ammattiyhdistysliikkeen painopistealueet vuonna 2014 tulevat olemaan EU:n taloushallintoon sekä kauppapolitiikkaan liittyvät kysymykset.

 

Talouskysymyksissä ay-liike haluaisi tiukempaa verotuksen koordinointia kuin nyt. Tähän Ristelän esittämään vaatimukseen paikalla olleet EK:n edustajat tarttuivat heti ja totesivat, että verokilpailu on normaalia valtioiden välistä kilpailua.

 

Myös Ristelän peräänkuuluttamaan tiukempaan sääntelyyn EK:n edustajat totesivat, että työelämässä on jo nyt 70 erilaista sääntelyä ja lisää EK:n mielestä ei tarvita.

 

Kauppapolitiikan osalta FinUnions ja koko ay-liike haluaa seurata erityisen tarkasti EU:n ja USA:n sekä EU:n ja Etelä-Korean välisten kauppasopimusten kehittymistä.

 

Vierailuryhmämme eri henkilöt ja myös minä kiinnitimme huomiota siihen, että eikö ay-liikettä kiinnosta EU:n ja muiden maiden välinen kauppapolitiikka? Mielestäni tämä on aiheellinen kysymys.

 

 

**************

 

 

Ei ollut yllätys, että myös ammattiyhdistysliikkeellä on suuri kiinnostus Euroopan unionin parlamenttivaaleja sekä uuden komission ohjelmaa kohtaan!

 

*************

Ammattiyhdistysliikkeen edunvalvontaan Brysselissä tutustuminen oli matkamme ensimmäisen päivän neljäs tilaisuus.

 

Kaikki ensimmäisen päivän kohteemme painottivat keväällä järjestettävien Euroopan unionin parlamenttivaalien tärkeyttä.

 

Kuntaliiton, MTK:n, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja ammattiyhdistysliikkeen FinUnions:n näkemyksiin EU:n parlamenttivaalien tärkeydestä on helppo yhtyä.

 

Muista merkitä kalenteriisi jo nyt Europarlamenttivaalien ennakkoäänestysaika eli

14. – 20.5.2014

ja varsinainen äänestyspäivä 25.5.2014!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SAK Brysselissä, STTK Brysselissä, Akava Brysselissä, FinUnions, ammattiyhdistysliike Brysselissä, ay-liike Brysselissä, Pekka Ristelä, Anneli Jäätteenmäki, Bryssel 2014, EU-vaalit 25.5.2014,

Pakkanen paukkuu nurkissa, sähkönkulutus on huippulukemissa, mutta tuulimyllyt eivät pyöri!

Tiistai 28.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Elämme aikoja, jolloin tuulivoimaintoilijat haluaisivat kadota maan rakoon, sillä sähkönkulutus on huippulukemissa, mutta tuulimyllyt eivät pyöri.

 

On hupaisaa seurata, kun ”Suomen Tuulivoimayhdistys” –niminen puulaaki väittää, että jotkut tuulivoimalat muka pyörisivät!

 

Olen käsittänyt, että tuulivoimaloille maksetaan todella ruhtinaallinen korvaus niistä megawateista, jotka tuottavat, mutta eipä näytä veronmaksajien kukkarosta maksettava ylisuuri korvauskaan saada tuulimyllyjen siipiä pyörimään!

 

En kulje samassa poliittisessa parvessa kuin perussuomalaiset, mutta arvostan heidän työmiehensä Matti Putkosen toteamusta, että tuulivoimalat ovat parhaimmillaan, kun niiden pylväässä alhaalla jyskyttää dieselmoottori ja sen tuottama energia siirretään hihnavedolla pyörittämään tuulimyllyn siipiä!

 

Talouselämä –lehti kertoi 21.1.2014, että Suomen sähkönkulutus oli viikko sitten tiistaina iltapäiväviiden aikana runsaat 13.600 megawattia.

 

Kokonaiskulutukseen verrattuna Suomen tuulivoimareservi on kuin hyttysen p…ka Itämeressä, sillä tuulivoimaa meillä on vain 448 megawattia – nyt sekin vähä kuitenkin on tositilanteessa pyöreä nolla!

 

Päättäjiltä on ollut pallo kateissa, kun Suomeen on luotu tuulimyllyverkosto, jolla ei sitten tositilanteessa ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia tuottaa sähköä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuulivoimalat, tuulivoimalat eivät toimi, tuulivoimalat eivät pakkasella pysty tuottamaan sähköä, megawatti, tuulisähkö, Suomen Tuulivoimayhdistys,

On populistista syyttää tilaaja-tuottaja - mallia kaikista Tampereen ongelmista

Maanantai 27.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry – tuttavallisemmin MSL-Tampere – jonka puheenjohtajana taannoin toimin runsaat pari vuotta, järjesti Kirjastotalo Metson Toivonen-salissa mielenkiintoisen kaikille avoimen yleisötilaisuuden 23.1.2014.

 

 

msl1

 

 

Paikalla oli nelisenkymmentä kiinnostunutta osanottajaa.

 

 

Tilaisuuden alustajana toimi Tampereen kaupungin tilaajajohtaja, vast´ikään eli 22.11.2013 tohtoriksi väitellyt Kari Hakari.

 

Hakarin väitöskirjan nimi on:

”Uusi julkinen hallinta – kuntien hallinnonuudistuksen kolmas aalto?”

Se löytyy googlaamalla vaikkapa näin: "Kari Hakari väitöskirja”.

 

 

MSL-Tampereen järjestämän yleisötilaisuuden julkistettuna teemana oli "Tampereen kaupungin tilaaja-tuottaja –mallin hyvät ja huonot puolet". 

 

 

msl2

 

 

Yleisötilaisuuden avasi MSL-Tampereen puheenjohtaja Kaarina Peltomäki

 

 

 

 

msl3

 

 

 

…ja sen johdattelija toimi MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

 

 

msl4

 

 

Tilaajajohtaja Kari Hakari oli otsikoinut esityksenä…

 

 

 

msl5

 

 

…”Tampereen toimintamalli ja tulevaisuudennäkymiä”.

 

 

 

msl6

 

 

Tilaajajohtaja Hakarin mukaan Tampereen toimintamalliin kuuluvat tasavertaisina tilaaja-tuottaja -malli, asiakaslähtöinen prosessiajattelu ja pormestarimalli.

Tilaajajohtaja Hakari, jos kuka tuntee Tampereen kaupungin tilaaja-tuottaja -mallin, sillä hän on sen "isä" ja on tehnyt siitä myös uunituoreen väitöskirjan.

 

 

Kari Hakari kysyi tilaaja-tuottaja –mallia populistisesti arvostelevilta, että minne menet toimintamalli, ei suinkaan, että minne menet tiltu (tilaaja-tuottajamalli)!

 

 

msl7

 

 
Tilaajajohtaja Hakari esitteli Tampereen kaupungin johtoryhmän ja painotti, että siinä ovat edustettuina viisi luottamushenkilöä (pormestari ja neljä apulaispormestaria) ja vain neljä virkamiestä. Tämä jako takaa Hakarin mielestä luottamushenkilöiden sananvallan kaupungin ylimmässä päätöksenteossa.

 

Kannatan pääsääntöisesti tilaaja-tuottaja –mallia, mutta tässä uskallan olla Hakarin kanssa vahvasti eri mieltä – luottamushenkilöiden viisikko samaistuu liian helposti neljän vahvan virkahenkilön mielipiteisiin ja sen vuoksi luottamushenkilöiden sana on varassa hukkua virkahenkilöiden mielipiteiden alle.

 

On myös muistettava, että pormestarit ja apulaispormestarit vaihtuvat neljän vuoden välein, mutta virkahenkilöt istuvat jakkaroillaan kunnallisvaaleista välittämättä.

 

*************

 

Tilaajajohtaja Kari Hakari esitteli asiaansa monien diakuvien avulla ja pääosin kannatan Hakarin esittämiä näkökantoja.

 

Yleisötilaisuudessa pikkupoliitikot halusivat ”loistaa” ja vastustivat vahvasti ”poliittisten pisteiden keruu –mielessä” tilaaja-tuottaja – mallia. On kuitenkin muistettava, että he ovat sen aikoinaan hyväksyneet.

 

Totean selkeästi, että Tampereella on vakavia ongelmia, mutta niiden perussyy ei ole tilaaja-tuottaja –malli.

 

Tunnen läpikotaisin Tampereella teknisen puolen tuottajapuolen ja tiedän, että siellä ei politikointia harrasteta, vaan toiminta on siellä yritysjohtamista.

 

Olin mielissäni, kun tilaajajohtaja peräänkuulutti välttämään politikointia ja painottamaan työskentelyä yritysjohtamiseen. Täydet pisteet tilaajajohtaja Kari Hakarille!

 

Käytin tilaisuudessa parikin puheenvuoroa ja toisessa puheenvuorossani kiinnitin seuraaviin asioihin huomiota:

 

  • kuilu tilaajan ja tuottajan välillä pitää poistaa. Tilaajapuolen henkilöt kokevat olevansa arvostetummassa asemassa kuin tuottajat ja tämä harhakuvitelma pitää poistaa

  • Kataisen hallituksen suunnittelemien kunta- ja sote-uudistusten perään ei Tampereella pidä haikailla, sillä ne eivät tule nykyhallituksen kaavailemalla tavalla toteutumaan

  • vammaispalveluihin panostamista pitää lisätä

  • luottamushenkilöt päättävät, virkahenkilöt valmistelevat ja toteuttavat

  • palveluja tilataan huonosti. Tilaamiseen on panostettava ja tilaajan koulutusta on lisättävä, jotta tilaajapuolen henkilökuntamäärää voidaan optimoida todellista tarvetta vastaavaksi 

  • sopimukset ovat kaiken toiminnan perusta. Seuraavan vuoden sopimukset on saatava molemmin puolin hyväksytyiksi ”vanhan vuoden” puolella

 

 

Tilaisuuden jälkeen käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Niissä tuli esille, että erityisesti terveydenhoidon, vanhuspalvelun ja myös muiden ”pehmeiden” palvelujen puolella tuotantohenkilökunta joutuu työskentelemään vajavaisilla resursseilla. Puuttuu autoja, puuttuu kännyköitä ja puuttuu todellista työnjohtoa, jotta asiat pystyttäisiin hoitamaan kunnolla sekä kustannustehokkaasti.

 

Henkilökohtaisena yhteenvetonani totean, että Tampereen tilaaja-tuottaja – mallin ongelmana on tilaajan tottumattomuus bisneshenkiseen ja kustannustehokkaaseen toimintaan.

 

Ei ole osattu orientoitua siihen, että sitä saa mitä tilaa!

 

 

Kiitän MSL-Tamperetta hienon yleisötilaisuuden järjestämisestä ja toivon, että helmikuun 20. päivänä samassa paikassa järjestettävä tilaisuus on yhtä antoisa!

 

Kuulimme, että silloin tilaajapäällikkö Risto Laaksonen alustaa vähintään yhtä mielenkiintoisista asioista kuin Kari Hakari 23.1.2014!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tilaaja-tuottaja -malli, tiltu, Tampereen toimintamalli, tilaajajohtaja Kari Hakari, MSL-Tampere, MSL-Tampereen puheenjohtaja Kaarina Peltomäki, Kaarina Peltomäki, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, Kari Hakari väitöskirja

EU:lle ei saa antaa roolia metsäpolitiikan toimijana

Torstai 16.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Suhtaudun pääosin myönteisesti Suomen EU-jäsenyyteen.

 

Koen EU:n rauhanjärjestönä, sillä EU:n jäsenmaat eivät ole koskaan sotineet toisiaan vastaan.

 

Toimin työaikanani elintarvikebisneksessä ja näen myös sen osalta EU-jäsenyytemme voittopuolisesti positiivisena seikkana.

 

Maatalouden alkutuotanto joutui toki EU-jäsenyyden alkuaikoina rajun sopeuttamisen kohteeksi ja tiukka sopeuttaminen jatkuu yhä.

 

On kuitenkin osattava arvioida myös se vaihtoehto maatalouden ja elintarviketalouden kannalta, että emme olisi EU:n jäsen. Helppo ei olisi ollut sekään tie!

 

Mikä taho esimerkiksi nykyisen hallituskoalition aikana olisi suonut suomalaiselle maataloudelle edes ne toimintamahdollisuudet, jotka edelliset hallitukset ovat pystyneet takaamaan?

 

Sanotaan, että Jari Koskinen on parasta, jota Kokoomus pystyy suomalaiselle maataloudelle ja elintarviketaloudelle tarjoamaan.

 

Totean, että Koskinen on varmaan parasta, jota Kokoomus pystyy tarjoamaan, mutta on samaan hengenvetoon todettava, että se on liian vähän. Suomen 141-neuvottelut ja niiden lopputulos ovat vakavin näyttö nykyhallituksen hampaattomuudesta Suomen maatalouden ja elintarviketalouden puolustajana.

 

Sen verran pitää Koskista puolustaa, että ehkä hän teki asian edestä jotain, mutta Jyrki Katainen Suomen pääministerinä jänisti täysin 141-neuvotteluissa roolinsa.

 

Olen joutunut sivusta seuraamaan telaketjukokoomuslaisten selittelyä 141-neuvottelujen kariutumisesta ja todennut, että neuvottelut eivät ehtineet edes alkaakaan, kun Kokoomus jo luovutti Suomen neuvotteluhankkeet!

 

 

*************

 

 

Nyt olen huolissani niistä EU:n pyrkimyksistä, joilla pyritään hamuamaan EU:lle roolia metsäasioiden hoitamisessa.

 

Sanon jyrkästi EI niille suunnitelmille, joita EU hamuaa metsäasioihin sekaantumisellaan.

 

Suomen ja Ruotsin liittyminen EU:hun toi yhteisöön täysin uudella tasolla olevan tietämyksen metsäasioissa, kuin siellä oli ennen.

 

Lainaan työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälän ajatuksia, kun hän pyrkii herättelemään meitä suomalaisia siitä uhasta, joka aiheutuisi, jos EU sekaantuisi yhteisön metsäpolitiikkaan:

 

 

Euroopan komissio on lähiaikoina julkaisemassa direktiiviehdotuksensa kiinteän biomassan kestävyyskriteereistä. Julkisuuteen on kuitenkin jo vuotanut direktiiviluonnos, jonka metsänhoitoa koskevaan osaan pitää suhtautua kriittisesti. On ongelmallista se, että EU on tulossa mukaan koko metsäpolitiikan säätelyyn energiapuun kestävyyskriteerien kautta. Mikäli komissiolle annettaisiin delegoitua toimivaltaa määritellä kriteerejä, eteen voi tulla Suomen metsäsektorin kannalta hankalia tulkintoja.

 

 

EU:n roolin kirkastaminen metsäasioihin sekaantumisessa on eräs kysymys, jolla kansalaisten pitää tentata suomalaisia MEP-ehdokkaita kohtapuoliin alkavassa EU-vaalikampanjoinnissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n sekaantuminen metsäasioihin, Esa Härmälä, Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä, 141, 141-neuvottelut, Kokoomus ja 141-neuvottelut, Jyrki Katainen jänisti 141-neuvottelut,

Pääministeri Jyrki Kataisen ohella myös SDP aloitti selittelyt tavoitteenaan sumuttaa kansalaisia vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Tiistai 14.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kataisen-Urpilaisen hallitus joutui odotetusti ottamaan ns. ”lusikan kauniiseen käteensä” ja toteamaan, että kuntien pakkoliitoksia ei tulla tekemään nykyisen hallituksen aikana.

 

Hallituksen tappion selittelyn aloitti kokoomuslainen pääministeri Katainen, kun hän pääministerin haastattelutunnilla 12.1.2014 totesi Ylen laatiman uutisen mukaan, että hallitus tekee lainsäädännön loppuun asti, eikä ole tarkoitus, että myöskään tulevat hallitukset käyttävät pakkoa laajassa mittakaavassa. Sen sijaan laki muka antaa tuleville hallituksille yhden työvälineen muiden joukkoon ehkäistä kunnallisten palveluiden loppumisen.

 

Kataisen haave taitaa kokea haaksirikon, sillä vahva veikkaus on, että seuraava hallitus siirtää Kataisen-Urpilaisen hallituksen pakkoliitoslait sinne minne ne kuuluvatkin eli roskakoriin.

 

Olen seurannut telaketjukokoomuslaisten reaktioita ja he ovat paheksuneet Kataisen perääntymistä Kataisen itsensä ja Henna Virkkusen aiemmista uholinjauksista.

 

Kataisen perääntyminen kertoo, että kokoomus on jo nyt aloittanut vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tähtäävän uskottelunsa kuntien pakkoliitoksia muka karttavasta linjastaan.

 

Uskokoon ken tahtoo!

 

 

***********

 

 

SDP on eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jouni Backmanin suulla ilmaissut samaa, kun Backman eilen ilmestyneessä Demokraatti-lehdessä väläytti, että hallitus tulee arvioimaan uudelleen kuntien pakkoliitoslain.

 

 

 

**********

 

 

Nostan hattua tamperelaiselle kansanedustaja Hanna Tainiolle, joka eilen Tampereen radion haastattelussa jääräpäisesti edelleen toitotti, että kuntien pakkoliitoslaki toimisi ”perälautana” sille, että valtiovalta voisi pakottaa kunnat pakkoliitoksiin.

 

Kiitokset Hanna Tainiolle, sillä kansalaiset arvostavat vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaita, jotka jo näin hyvissä ajoin ennen vaaleja selkeästi ilmoittavat, että heidän valintansa merkitsisi kuntien pakkoliitoksia!

 

Uskon, että ainakin Pirkkalan, Ylöjärven, Kangasalan, Lempäälän, Nokian sekä Vesilahden äänestäjät antavat suuren arvon Hanna Tainion suoraviivaiselle ilmoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, pääministerin haastattelutunti 12.1.2014, kuntaliitokset, kuntien pakkoliitokset, kokoomus - kuntien pakkoliitokset, SDP - kuntien pakkoliitokset, Jouni Backman perääntyy kuntien pakkoliitoksista, Kokoomus perääntyy,

Tuoko sianlihan uusi laatumerkintä uuden elementin sianlihan tuotantotapojen arvostukseen?

Torstai 9.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Olemme viime päivinä saaneet nähdä lehdissä ilmoituksia, joiden otsikkona todetaan näin:

 

”Kohta sinä voit valita millaista possua kaupasta ostat”

 

possukampanja

Kyseessä on Lihateollisuusyhdistys ry:n vetämä hanke, jonka tavoitteena on saada grillikauden kynnyksellä eli 1.5.2014 kaupoissa myytäviin lihatuotteisiin merkintä sianlihantuotannossa käytetyistä alkutuotantotavoista.

 

Lihateollisuusyhdistykseen kuuluvat isot lihatalot eli Atria ja HK sekä yksityistä lihanjalostusteollisuutta edustava Lihakeskusliitto ry. Lihakeskusliiton suurimmat jäsenet ovat Snellman sekä Saarioinen. Näiden lisäksi Lihateollisuusyhdistys ry:n hallituksessa ovat edustettuina Elintarviketeollisuusliitto ry ja siellä istuu myös professori Eero Puolanne Helsingin Yliopistolta.

 

Kampanjan tavoitteena on, että kuluttajan ei jatkossa tarvitse miettiä vastuullisuutta kovin yksityiskohtaisesti. Kun hän valitsee hyllystä laatumerkityn lihan, hän tietää, että tietyt edellytykset täyttyvät: esimerkiksi lääkkeiden käyttö on minimoitu, salmonellaa ei ole ja terveydenhuoltoeläinlääkäri on käynyt tilalla 3–4 kertaa vuodessa.

 

Laatuluokituksessa ”Perustaso tuonti” merkitsee, että tiedetään teurastusmaa, eräkohtainen jäljitettävyys on kunnossa ja hormoneja ei ole kasvatuksessa käytetty.

 

Seuraava taso on ”Perustaso kotimainen” ja silloin em. seikkojen lisäksi tiedetään, että sioilta ei ole leikattu saparoita ja että sioilla on ollut enemmän kasvutilaa.

 

”Laatuvastuu” –luokka on korkein ja siinä on useita kohtia enemmän kuin kotimaisessa perustasossa. Laatuvastuu-luokka kuuluu kansallisen laatujärjestelmän piiriin.

 

 

**********

 

 

Nyt julkistettu sianlihan merkintäjärjestelmä on kannatettava.

 

Näen, että nyt saadaan kuluttajien tietoisuuteen mm. se, että kotimainen possu saa säilyttää saparonsa ja sitä ei leikata pois, kuten useimmissa sikatalousmaissa on tapana. Suomessa sianlihatuotannon olosuhteet ovat sellaiset, että kasvavilta sioilta ei tarvitse leikata saparoita.

 

 

 

************

Odotan mielenkiinnolla, että kuinka päivittäistavarakaupan jättiläiset S- sekä K-ryhmät suhtautuvat hankkeeseen.

 

Pientä orastavaa pilkahdusta parempaan suuntaan olen ollut havaitsevinani, sillä kaupan lihamainonnassa on viime aikoina entistä useammin näkynyt läimäkki, joka kertoo lihan olevan kotimaista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kohta sinä voit valita millaista possua kaupasta ostat, Lihateollisuusyhdistys ry, Lihakeskusliitto ry, Atria, HK, Snellman, Saarioinen, Elintarviketeollisuusliitto, kotimainen sianliha, tuontiliha, Laatuvastuu, Perustaso tuonti, Perustaso kotimainen,

Elämää tiffany-töiden keskellä

Perjantai 27.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen tainnut näilläkin sivuilla joskus mainita, että vaimoni on harrastanut tiffany-töitä jo muutaman vuoden ajan.

 

Se merkitsee, että yleensä viemme tuliaisiksi tiffany-töitä – anteeksi vaan vierailukohteemme!

 

On selvää, että merkkipäiväänsä viettävät saavat meiltä lahjaksi tiffany-töitä!

 

Tulipa mieleeni päivänä muutamana, että teen pienen valokuvauskierroksen huushollissamme ja kuvaan ikkunoihin, kaappien päälle, kattoon sekä seinille sijoitetut tiffany-työt.

 

 

*********

 

 

Nämä lamput tai lampunvarjostimet löysin kaappien päältä:

 

 

tiffa1

 

 

 

tiffa2

 

 

 

tiffa3

 

 

 

tiffa4

 

 

 

tiffa5

 

 

 

tiffa6

 

 Tämä lampunvarjostin on nyt kaapin päällä odottamassa "aikaa parempaa", mutta on se joskus ollut valaisimen rungossakin kiinni! 

***********

 

 

Ikkunoidemme somistuksena ovat ainakin nämä tiffany-työt:

 

 

 

tiffa7

 

 

 

tiffa8

 

 

 

tiffa9

 

 

 

tiffa10

 

 

 

tiffa11

 

 

 

tiffa12

 

 

 

tiffa13

 

 

 

tiffa14

 

 

 

tiffa15

 

 

 

tiffa16

 

 

 

***********

 

 

 

 

tiffa17

 

Makuuhuoneessa meillä on kaksi tiffany-lampettia ja ne näyttävät tältä!

 

 

tiffa18

 

 Takkatilassa on kaksi tiffany-lampettiparia ja tässä niistä toinen!

 

**********

 

 

Tuuletusikkunat ovat kapeutensa ansiosta kiitolliset paikat tiffany-töille. Tuuletusikkunoiden ongelmana on, että niitä avataan sekä suljetaan usein ja se merkitsee tuuletusikkunoihin sovitettujen tiffany-töiden rikkoutumisriskiä.

 

Muutamia pieni säröjä vuosien mittaan on kertynyt, mutta ne näkyvät vain tarkan tarkastelun jälkeen. Tältä näyttävät meillä tuuletusikkunoihin vaimoni valmistamat tiffany-työt:

 

 

tiffa19

 

 

 

tiffa20

 

 

 

tiffa21

 

 

 

tiffa22

 

 

************

 

 

Vielä pari lasityötä, jotka ovat huushollissamme näkyvällä paikalla:

 

 

 

tiffa23

 

 

Makuuhuoneemme kattovalaisin on tiffany-työ.
 
 
Valaisimen kokoa ei pysty kuvasta hahmottamaan ja siksi on hyvä kertoa sen halkaisija – se on 650 mm!
 

 

 

tiffa24

 

 

 

Eteistilan valaisin on ns. sekatyö, sillä sen keskiosa on sulatuslasityö ja ulko-osa tiffanyä.

 

Tämän valaisimen halkaisija on 450 mm.

 

 

 

***************

 

 

 

Tiffany-töiden tekeminen on ilmiselvästi mielenkiintoista puuhaa.

 

 

Minä saan joskus osallistua työhön lasinleikkaajana sekä varsin usein hiomisessa. Nauhoittamiseen taitoni ja varsinkaan kärsivällisyyteni eivät riitä. Juottamiseen minulla ei ole ”lisenssiä”!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiffany-työt, lasityöt, sulatuslasityöt, tiffany-harrastaja, tiffany-taiteilija,

Ollilan työryhmän esitys sisältää paljon kriittistä pohdittavaa

Torstai 26.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vasemmistoliitto) asetti 3.2.2012 Jorma Ollilan johtaman työryhmän, jonka tarkoituksena oli selvitellä, että kuinka Suomessa voitaisiin edetä kohti oikeudenmukaisempaa ja älykkäämpää liikennejärjestelmää, ja miten tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä.

 

Työryhmä julkaisi loppuraporttinsa 16.12.2013 ja loppuraportin nimi on:

 

”Oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä”.

 

Loppuraporttiin liittyy täydentävä lausunto sekä esimerkkitapausten taustaoletuksia ja ne mukaan lukien raportilla on pituutta 63 sivua.

 

Loppuraportti oheistietoineen on julkinen ja sen löytää esim. näin googlaten:

”Ollilan työryhmän esitys”.

 

Silmäilin loppuraportin läpi ja kiinnitin huomiotani niihin tiivistelmiin, jotka loppuraporttiin oli kirjoitettu lihavoinnilla. Sen lisäksi olen seurannut loppuraportista lehdistössä käytyä keskustelua.

 

 

Maallikkona kommentoin esitystä muutaman ranskalaisen viivan verran:

 

  • eläkeläisenä ajan nykyisin vain n. 10.000 kilometriä vuodessa ja sillä kilometrimäärällä työryhmän esitys ilmeisesti olisi minulle kannattavampi kuin nykysysteemi
  • työelämässä ollessani ajoin 30.000 – 40.000 veloituskilometriä vuodessa ja niillä ajomäärillä työryhmän esitys olisi huomattavasti heikompi kuin nykysysteemi. Kun silloin ajoin lisäksi omaa ajoa 15.000 – 20.000 kilometriä vuodessa, niin ”omistaan olisi joutunut laittamaan oikein paljon”
  • työryhmän kuvitelma, että uusien autojen hinta alenisi autoveron verran, on tuulentupien rakentelua, sillä nyt autotehtaat kompensoivat Suomen korkeaa autoveroa Suomeen myytävien autojen hankintahinnoissa. On varmaa, että kompensaatio poistuisi, jos Suomessa ei enää perittäisi autoveroa nykymallin mukaisesti
  • satelliittipaikannukseen ja sitä kautta veroperusteiden määräämiseen siirtyminen merkitsisi, että joutuisimme ”sateliittivaltakuntien” armoille eli käytännössä USA:n puolustushallinnon hyyryläisiksi. Olisiko jenkkien varaan siirtyminen sitä politiikkaa, johon suomalaiset haluaisivat Suomen ajaa?
  • työryhmän esityksessä on tiettyjä verotusportaita tiiviisti asutettujen ja harvaan asutettujen paikkakuntien välillä, mutta on selvää, että kaupunkiseutujen päättäjät tulisivat lyhyelläkin aikavälillä käyttämään suunniteltua verotuskäytäntöä syrjäseutujen rokottamiseen ja keskuskaupunkien betonibunkkereissa asuvien tukemiseen – ei kiitos siis tämänkään näkökulman tiimoilta!

 

Keskeinen syy ehdotetun systeemin vastustamiseeni on se, että Ollilan työryhmän esitys suitsisi kaikkea liikkumista ja olisi siten yhteiskunnan kaikenlaista toimeliaisuutta sekä aktiivisuutta vastaan.

 

Työryhmän esitys passivoisi kaikkea tehokasta sekä eteenpäin suuntautuvaa toimintaa ja olisi siten malliesimerkki osaoptimoinnin vaaroista.

 

 

Keskustelu asian tiimoilta jatkukoon, mutta pitää tiedostaa ne vaarat, jotka Ollilan nyt loppuraporttinsa julkistaneen työryhmän raporttiin sisältyvät.

 

Eräästä asiasta suomalaiset saavat olla iloisia:

 

Kataisen-Urpilaisen-Arhinmäen-Niinistön-Haglundin-Räsäsen -hallitus ei pääse tätä asiaa päättämään!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ollilan työryhmän raportti, Merja Kyllönen, Jorma Ollila, Oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä, satelliittipaikannus,

On luonnollista, että Animalia vastustaa sikojen hyvinvointia mittaavan kansainvälisen tutkimuksen tulosten julkistamista

Keskiviikko 18.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Helsingissä julkistettiin viime torstaina eli 12.12.2013 tulokset kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa arvioitiin sikojen hyvinvointia monissa Euroopan maissa.

 

Tutkimuksen nimi oli ”Welfare Quality” –tutkimus.

 

En ollut paikalla julkistamistilaisuudessa, mutta olen saanut sen sujumisesta kattavaa ja mielenkiintoista tietoa.

 

Olen toiminut kotieläintalouden parissa tasan 40 vuotta ja minulle tutkimustuloksissa ei sinällään ollut mitään uutta.

 

Tutkimustulos oli Suomen kannalta kattava, sillä sen aineistossa oli kaikkiaan 158 suomalaista porsastuotanto- ja lihasikatilaa. Tutkimusaineisto merkitsee vajaata viidennestä suomalaisista sikatiloista.

 

Suomen lisäksi kattavaa tietoa saatiin Saksasta, Ranskasta, Espanjasta sekä Britanniasta.

 

Ruotsista tutkimukseen saatiin ainoastaan 13 sikatilaa ja pienen otoksen vuoksi Ruotsin tuloksia ei voitu huomioida lainkaan.

 

Minulle ei ollut yllätys, että suurena sikatalousmaana tunnettu Tanska ei uskaltautunut tutkimukseen lainkaan.

 

 

***************

 

Tutkimuksessa tarkasteltiin sikojen hyvinvoinnissa neljää eri lohkoa ja ne olivat:

 

  • oikea ruokinta
  • hyvä terveys
  • hyvät olosuhteet
  • lajille sopiva käyttäytyminen

 

Tarkastelunäkökohdat olivat aivan oikeita ja niiden tarkempi tarkastelu oli tutkimuksellisesti oikeaan osuneita.

 

 

Tutkimuksen lopputulokset olivat Suomen kannalta mainioita, sillä Suomessa parhaaseen luokkaan eli ”Erinomainen” suomalaissikaloista päätyi 44 %, kun muiden maiden sikaloista siihen ei yltänyt yksikään!

 

Toistan:

Erinomainen -luokkaan saksalaisista, ranskalaisista, espanjalaisista ja britti-sikaloista ei yltänyt yksikään!

 

Luokkaan ”Hyvä” päätyi suomalaissikaloista 56 % ja muiden maiden sikaloista 41 %.

 

Protestoin sitä, että tutkimuksessa alimman eli huonoimman luokan terminä oli ”Hyväksyttävä”.

 

Mielestäni huonoimman luokan terminä olisi pitänyt olla ”Arveluttava” tai ”Huono”.

 

**********

 

Muistutan, että suomalaissikaloista ei yksikään päätynyt luokkaan ”Hyväksyttävä/Arveluttava/Huono”, mutta muiden maiden sikaloista siihen luokkaan päätyi peräti 59 %!

 

 

**********

 

 

Totean otsikossa, että Animalia ei halua tämän tutkimuksen tuloksia julkisuuteen.

 

On selvää, että Animalian toiminta joutuu nyt täysin tarpeettomaksi, kun puolueettomassa tutkimuksessa on paljastunut Suomen sikatalouden korkea taso sikojen hyvinvoinnissa.

 

Tutkimustulokset on julkistettu oikeaan aikaan, sillä suomalaiset ovat juuri tänään ja lähipäivinä tekemässä päätökset siitä, että tiriseekö kotien uuneissa kotimainen vai tuontikinkku.

 

Meillä uuniin laitetaan edellisvuosien tapaan suomalainen kinkku!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Welfare Quality, Sikojen oikea ruokinta, Sikojen hyvä terveys, Sikojen hyvät olosuhteet, Sikojen lajille sopiva käyttäytyminen, Animalia, Suomessa on sikojen parhaat olosuhteet, suomalainen kinkku, kotimainen kinkku,

Tampereen Työväentalon seinäreliefihahmot pursuavat antiikin voimaa

Tiistai 17.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Kalvolassa 1890 syntynyt Väinö Richard Rautalin oli tuottoisa kuvanveistäjä, sillä hän teki elämänsä aikana n. 600 veistosta. Veistosten lisäksi Rautalin maalasi nelisensataa muotokuvaa.

 

Merkittävä osan taiteilijan kuvanveistotuotannosta sijaitsee Tampereen keskustan tuntumassa.

 

Tampereen Työväentalon Hallituskadun puoleisella seinällä on nähtävissä seitsemän reliefin sarja Richard Rautalin´n tuotantoa – Rautalin tosiaan esiintyy taitelijatiedoissa usein etunimeltään Richard –nimisenä.

Reliefit kuvaavat rakennusalan ammattimiehiä työssään.

 

Reliefisarja sijaitsee osoitteessa Hallituskatu 19.

 

Tiedän Rautalin´n reliefisarjan veistosten nimet ja seuraavassa kuvasarjassa yritän nimetä kuvat ja niiden nimet kohdalleen.

 

 

ttt1

 

 

Arkkitehti

 

 

 

ttt2

 

 

Kirvesmies

 

 

 

ttt3

 

 

Maalari

 

 

 

ttt4

 

 

Tiilenkantaja

 

 

 

ttt5

 

 

Seppä
 
Sepän patsasmaisessa hahmossa on poikkeuksellista voiman tunnetta. Ihmekös tuo, sillä kuvanveistäjä Richard Rautalin´n isä sekä isoisä olivat seppiä!

 

 

 

Loput kaksi ovat nimeltään ”Muurarimestari” ja ”Muurari”.

 

 

 

ttt6

 

 

Olisiko muurauslusikan ja luotilangan kanssa esiintyvä hahmo muurarimestari…

 

 

 

 

ttt7

 

 

 

…ja tämä muurari?

 

 

 

Toivon lukijoiltani tietoa, että kumpi on muurari ja kumpi muurarimestari!

 

************ 

Richard Rautalin asui Lempäälässä ja hän kuoli vuonna 1943.

 

 

Pidän Tampereen Työväentalon seinäreliefien voimakaspiirteisistä hahmoista ja kannustan poikkeamaan niitä ihailemassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Väinö Richard Rautalin, Tampereen Työväentalon seinäreliefit, Rautalin Arkkitehti, Rautalin Kirvesmies, Rautalin Maalari, Rautalin Seppä, Rautalin Tiilenkantaja, Rautalin Muurari, Rautalin Muurarimestari, Hallituskatu 19, Richard Rautalin,

Tampereen Kaupunkilähetyksen Joulujuhla viritti mielet Joulutunnelmaan

Sunnuntai 15.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Kaupunkilähetys ry kutsuu itseään puolustajaksi.

Yhdistys toteaa nettisivuillaan itsestään näin:

 

Puolustamme inhimillisyyttä ja yhdenvertaisuutta.

Autamme ja tuemme ihmisiä eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa.

Tavoitteemme on tuoda turvaa ja välittämistä tamperelaisten elämään:
“Ihmisten puolesta ja heitä varten”

 

Tampereen Kaupunkilähetys ry on sosiaalialan järjestö, joka toimii ikäihmisten, kehitysvammaisten ja lapsiperheiden parissa sekä tekee järjestötyötä, johon kuuluu koulutus-, kehittämis- ja vapaaehtoistoiminta.

 

Yhdistys järjesti asiakkailleen ja asiakkaiden läheisille Joulujuhlan lauantaina 14.12.2013.

 

 

Joulujuhlan puitteet olivat…

 

 

 

tuomio1

 

…Tampereen Tuomiokirkko…

 

 

 

tuomio2

 

 

…ja Hotelli Tammer.

 

 

 

tuomio3

 

 

Tuomikirkossa toteutettu ohjelmaosuus oli huolella suunniteltu ja se eteni sopivaan tahtiin.

 

 

Ohjelman runkona toimi onnistuneesti Jouluevankeliumi ja sen etenemiseen oli luontevasti nivottu erilaisia kuvaelmia, lauluja sekä musiikkiesityksiä.

 

 

tuomio4

 

 

Tilaisuus alkoi Toni Nummelan trumpettisoololla, jonka hän esitti Tuomiokirkon parvelta.

 

Nummelan vierellä näkyy osa Tampereen Tuomiokirkon eräästä arvokkaasta maalauksesta eli Hugo Simberg´n  Haavoittunut enkeli -freskosta.

 

 

Jouluevankeliumi  eteni…

 

 

tuomio5

 

 

Kai Pihlajamaan,…

 

 

 

tuomio6

 

 
Helena Soljaman

 

 

 

tuomio7

 

 

…ja Mauno Hautalan lukemana.

 

 

 

tuomio8

 

 
Piccolon Kamarikuoro esiintyi ohjelman edetessä neljään kertaan.
 
Piccolon Kamarikuoro on n. 17-30 -vuotiaiden nuorten naisten ja miesten kuoro – se laulaa neliäänisesti.

 

 

tuomio9

 

 

Tampereen kaupungin tilaajaryhmässä toimiva Jenniina Lumiketo lauloi soolona ”Enkeli taivaan” alkusäkeistöt sekä toimi esilaulajana, kun kaikki saimme yhteislauluna laulaa 9. ja 10. säkeistöt.

 

On aina Joulun tuntua, kun saa seisaalleen nousten laulaa ”Enkeli taivaan” 10. säkeistön!

 

 

tuomio10

 

 

Joulurauhan julisti Pertti Laitinen.
 
Pertti on todellinen monitoimimies, jonka olen tuntenut jo monta vuotta. Edellisiltana hän toimi järjestysmiehenä Tampere-talossa ja nyt ”rauhanjulistajana” Tuomiokirkossa!

 

 

 

tuomio11

 

 

Myös Jorma Vuopio oli ”monena” Joulujuhlassa, sillä hän esiintyi paimenen roolissa ja lauloi paimenena ”Taivas sylissäni” sekä tässä juhlan lopuksi ”Rauhaa, vain rauhaa”.

 

 

************

 

 

Joulujuhla jatkui Tammerissa joulupuurolla sekä torttukahveilla!

 

 

tuomio12

 

 

Tammerin joulupuuro ja rusinakeitto kruunasivat hienon Joulujuhlan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kaupunkilähetys, Rongankoti, Minna Toivola, Piccolon Kamarikuoro, Jenniina Lumiketo, Jorma Vuopio, Pertti Laitinen, Kai Pihlajamaa, Mauno Hautala, Helena Soljama, Tampereen Tuomiokirkko, Hotelli Tammer, Hugo Simberg, Haavoittunut enkeli,

Varttuneella iällä kannattaa käyttää hyväkseen erilaisia terveyskokeita ja -testejä

Perjantai 6.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen elävä esimerkki – todella elävä – siitä, että terveenäkin ihmisen kannattaa tutkituttaa itseään erilaisten sairauksien varalta.

 

Sanon tämän sillä omakohtaisella kokemuksella, että minulta löydettiin yli kymmenen vuotta sitten eturauhassyöpä rutiininomaisen verikokeen eli PSA-tutkimuksen jälkeen.

 

Minut leikattiin ja jos en tullut terveeksi, niin palauduin jokseenkin entiselleen, kuten tavataan sanoa!

 

Tampere-talossa järjestettiin Seniorimessut 9.11.2013 ja lunastin viiden euron hintaisen pääsylipun messuille.

 

Messujen esitteessä sanottiin mm. näin:

 

"Seniori-ikäiset ovat nykyisin aikaisempaa hyväkuntoisempia, aktiivisempia ja varakkaampia.

 

He ovat halukkaita etsimään uusia kokemuksia ja sijoittamaan hyvinvointiinsa. Matkailu, sopivan asuinympäristön ja -palveluiden valinta, arkipäivää helpottavat apuvälineet, mielenkiintoiset harrastukset ja tarvittavat kotitalous- tai terveydenhoidon palvelut kiinnostavat."

 

 

Varakkuudesta omalta kohdaltani ei ole kyse, mutta muuten allekirjoitan messuesitteen tekstin.

 

Messuilla oli monenlaisia kilpailuja ja testausmahdollisuuksia.

 

Suostuin kahteen testiin:

 

Tampereen Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Stenius-Kaukosen kanssa juttelemme usein niitä näitä, mutta emme kuitenkaan politiikkaa.

 

Seniorimessuilla Marjatta ylipuhui minut osallistumaan testiin, jossa verikokeen perusteella arvioitiin henkilön taipumus aikuisiän diabetekseen.

Testausmahdollisuus oli osa Tampereen Diabetesyhdistyksen messuosastoa.

 

 

verensokeri

 

 

Verinäyte otettiin sormenpäästä ja analysoitiin.

 

Tulos oli minulle helpotus, sillä sain tulokseksi 6,5 mmol/l.

 

Tavoitearvo ennen ateriaa on 4 – 6 mmol/l ja 1,5 – 2 tuntia aterian jälkeen alle 8 mmol/l.

 

Sain lohduttavan tiedon, että pikakokeen perusteella minulla ei ole akuuttia tilannetta aikuisiän diabetekseen.

 

********** 

 

Toinen testi oli käsien puristusvoimaa testaava testi.

 

Kyseinen testi antaa tarkkaa tietoa käsien puristusvoimasta ja käytännön tuntumaa siihen, että miten testattava pärjää sellaisissa arjen askareissa, joissa tarvitaan käsiin ”puhtia”.

 

Sain tulokseksi oikealla kädellä 56 kg ja vasemmalla kädellä 53 kg.

 

Testaaja piti tuloksia hyvinä ja erityisen hyvänä hän piti sitä, että molempien käsien puristusvoimat olivat noin lähellä toisiaan.

 

Yritin netistä löytää puristusvoimatulosten tulkintakaavoja, mutta niitäpä ei niin helposti löydykään, sillä tulkinnat ovat laitekohtaisia. On siis vain uskottava testaajan kommentteja.

 

 

**********

 

 

Mitä näistä voisi oppia?

 

Omakohtaisena kokemuksena kannustan yli 50-vuotiaita miehiä verikokeisiin, joissa tutkitaan PSA. Korkea PSA-arvo merkitsee tarkempia tutkimuksia eturauhassyövän varalta.

 

Kannustan naisia hakeutumaan mammografiatutkimuksiin, sillä se antaa viitteitä mahdollisista tarkemmista tutkimuksista rintasyövän varalta.

 

Kannustan hakeutumaan verensokerimittauksiin, sillä sen tulokset antavat viitteitä lähestyvästä aikuisiän diabeteksestä.

 

Kannustan suorittamaan käsien puristusvoimamittauksia, kun se on helposti mahdollista. Olen jostain lukenut, että yli 55-vuotiailla miehillä tulos 37 kiloa tai heikompi ja naisilla tulos 21 kiloa tai heikompi merkitsevät viitteitä saada liikkumiskyvyn rajoituksia.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PSA-koe, mammografia, verensokeriarvo, puristusvoima, eturauhassyöpä, rintasyöpä, Tampereen Diabetesyhdistys ry, Seniorimessut, Tampere-talo, Marjatta Stenius-Kaukonen,

Nyt on joulumyyjäisten kulta-aikaa!

Torstai 5.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Marraskuun loppupuolisko ja joulukuun alkupäivät ovat erilaisten myyjäisten kulta-aikaa.

 

Omalta kohdaltani erityisen kiireistä myyjäisten aikaa oli viime lauantaina eli 30.11.2013, sillä poikkesin silloin neljissä eri myyjäisissä.

 

 

myyja1

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni tänä vuonna jo kuitenkin lauantaina marraskuun 23. päivänä, jolloin Lavajärven Maamiesseura järjesti Hämeenkyrön Päivölässä joulumyyjäiset.
 

 

myyja2

 

 

Päivölän myyjäiset olivat siinä mielessä ”omakohtaiset”, että toimin kuljettajana vaimolleni, jolla oli oma myyntipöytänsä näissä myyjäisissä.
 
Tässä kuva vaimoni myyntipöydästä.
 
Päivölän myyjäiset ovat perinteisesti kaksipäiväiset ja tänä vuonna toinen myyjäispäivä eli sunnuntai oli kuulemma ollut erityisen vilkas.

 

 

myyja3

 

 

Päivölän myyjäisissä myyntipöytien tuotteet olivat korkealaatuisia ja ostajia oli mukavasti Tampereelta saakka.
 
Laajin myyntipöytä – tai oikeastaan kaksikin myyntipöytää – oli Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvalla Raija Mäensivulla, joka on käsityöalan todellinen taitaja Luontomummo –toiminimellään.

 

 ********

Ja sitten muutama valokuva siitä todellisesta myyjäispäivästä eli marraskuun 30. päivästä!

 

 

 

myyja4

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni Frantsilan Kehäkukasta, joka oli toinen niistä paikoista, joissa toteutettiin…

 

 

myyja5

 

 

…Marrastori- tapahtuma.

 

 

myyja6

 

 

Kehäkukassa oli oma myyntipöytä mm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksellä ja ostinkin sieltä Tuula Klug´n (vasemmalla) ja Orvokki Peltomäen myyminä Holvisillan Joulu 2013 –joululehden.

 

Holvisilta sijaitsee Viljakkalan Inkulassa, ja Holvisillan Joulu on ”Inkulan Holvisilta ry:n” jo perinteeksi muodostunut joululehti. Nyt ilmestynyt numero on järjestyksessään jo numero 14.

 

 

myyja7

 

 
Kehäkukassa oli eräällä osastolla myynnissä puhutteleva Vaari-tyyny!

 

 

 

myyja8

 

 

Seuraava myyjäispaikka oli minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka luulinkin tuntevani naapuripitäjä Hämeenkyrön hyvin.
 
Hämeenkyrön Nuorisoseura järjestämät joulumyyjäiset Kyrölässä olivat miellyttävä tuttavuus.
 
Kyrölä sijaitsee Frantsilan Kehäkukkaa vastapäätä Pappilanjoen toisella puolella.

 

 

myyja9

 

 

Kyrölän myyjäisten erikoisuus oli kahvit, joiden kyytipojaksi oli tarjolla monenlaisia täytekakkuja.
 
Tarjolla oli ainakin;
  • mokka-lakkakakkua
  • pohjalaista pitsikakkua
  • marsipaanikakkua
  • sitruunakakkua
  • suklaakakkua
  • persikka-valkosuklaakakkua
  • valkosuklaa-rahka-kerma-tuorejuusto-vaniljakakkua
  • vadelma-kinuskikakkua
  • voileipäkakkua  

Kahvi + iso pala valittua kakkua maksoi 5,00 euroa.

 

***********

 

myyja101

myyja10

Kylätoimintakeskus Heiskalla järjestetty Marrastori –tapahtuma oli päivän kolmas hämeenkyröläinen joulumyyjäistapahtuma, jolle osallistuin.

Yläkuvassa Kylätoimintakeskus Heiskan "tienviitta" kolmostien kupeessa ja alakuvassa kuva Heiskan pihapiiristä!

 

 

myyja11

 

 

Myös Heiskan Marrastorilla oli vaimollani oma myyntipöytä.
 
Myyntipöydällä oli erilaisten lasitöiden lisäksi tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Kauppa kävi kuulemma hyvin!

 

 

 

myyja12

 

 

Heiskan isossa salissa oli myyntipöytä ”Viikinkiseppä” Joona Peltoniemellä.
 
Sepäntakoma veitsi oli todella ”veitsenterävä”, sillä aanelos-paperiarkista näytti olevan helppo vuolla paperilastuja!

 

 

***********

 

Kolmen hämeenkyröläistapahtuman jälkeen siirryin Viljakkalaan ja siellä…

 

 

myyja13

 

 

…Lions Club Viljakkalan järjestämille ”Viljakkalan Jouluvipinöille” Viljakkalan koululle.

 

 

 

myyja14

 

 
Viljakkalan Jouluvipinöillä näin tänä vuonna ensimmäisen kerran Joulupukin!

 

 

 

myyja15

 

 

Jouluostosten makuun pääsin Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen osastolla, jossa Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja Asta Niittyoja myivät itsetehtyjä koruja. Parit helmet siirtyivät tältä osastolta pukinkonttiin!

 

 

***********

 

Joulumyyjäiset ovat eräs tapa virittäytyä joulunviettoon.

Myyjäisillä tapaa tuttuja sekä näkee sen valtavan käsityöinnostuksen ja suoranaisen taituruuden, jota kylillä harrastetaan.

 

Kannustan poikkeamaan joulumyyjäisissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Luontomummo, Frantsilan Kehäkukka, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Inkulan Holvisilta ry, Kyrölä, Kylätoimintakeskus Heiska, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Outi Lähteenmäki, Asta Niittyoja,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »