Selvitysmies Rauno Saari: Tampereen kaupunkiseudun ulkopuoliset Pirkanmaan kunnat muodostavat Pirkanmaan taloudesta vain prosentin murto-osia!Tiistai 3.12.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunkiseutu koostuu kahdeksasta kunnasta. Ne ovat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Tampereen kaupunkiseudun kunnat laativat vuoden 2013 aikana kaupunkiseudun tulevaisuuden vaihtoehtoja tarkastelevan selvityksen. Selvityksen nimi on;
"Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen".
Selvityksen tavoitteeksi mainitaan, että se tarkoituksena on…
”…tukea kaupunkiseudun kilpailukykyä, elinvoimaisuutta, asukkaiden hyvinvointia sekä elinkeinoelämän kehitystä. Sillä vastataan myös uuden kuntarakennelain velvoitteeseen selvittää kuntaliitosten etuja ja haittoja.”
Tampereen kaupunkiseudun kunnat antoivat ex-maaherra Rauno Saarelle (SDP) tehtäväksi laatia kyseinen selvitys.
Selvitystyön alustavia tuloksia on syksyn aikana esitelty yleisötilaisuuksissa kaikissa kaupunkiseudun kunnissa.
Syksyllä kalenterini oli kovin täynnä, mutta ehdin kuitenkin yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Ylöjärven asukaslautakunnan järjestämänä Ylöjärven valtuustosalissa 9.10.2013.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Ylöjärven asukaslautakunnan puheenjohtaja Jussi-Pekka Ahonen (SDP) ja hyvin toimikin.
Olen tutustunut Jussi-Pekkaan Ylöjärven asukaslautakunnan alaisen Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana ja arvostan hänen toimintaansa, vaikka emme ”lennäkään samassa poliittisessa parvessa”.
Selvitysmies Saari oli päätynyt tarkastelemaan viittä eri vaihtoehtoista organisaatiomallia Tampereen kaupunkiseudun kuntakentän kehittämisessä.
Selvitysmies oli mielestäni päätymässä esittämään Tampereen kaupunkiseudulle ”Eurooppalainen kaupunki” –mallia.
Selvitystyö valmistuu tammikuussa 2014 ja silloin näemme lopullisesti, että mitä selvitysmies Rauno Saari todella esittää.
Ylöjärvellä järjestetystä yleisötilaisuudesta on nyt aikaa jo lähes kaksi kuukautta ja tuntumani on, että alkuhuuman jälkeen kaupunkiseudun kuntien päättäjät ovat ottamassa etäisyyttä Eurooppalaiseen malliin.
Ylöjärveltä emeritusmaaherra Rauno Saaren kokoamaan ohjausryhmään ovat kuuluneet vasemmalta lukien kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kokoomus), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (SDP) ja kaupunginjohtaja Pentti Sivunen (SDP).
***********
Yleisötilaisuudessa esitettiin kysymys, että miksi selvitystyössä ei ole tutkailtu koko Pirkanmaan muodostaman kunnan mahdollisuutta.
Selvitysmies totesi aivan oikein, että hänen tehtävänsä tulee Tampereen kaupunkiseudulta ja se koskee ainoastaan em. kahdeksan kunnan organisointimallin selvittämistä.
Vastauksensa asiallisen osuuden jälkeen selvitysmiehen suusta pääsi todellinen ”sammakko”, kun hän totesi, että Pirkanmaalla Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolinen osa merkitsee kokonaisuudessa vain prosentin murto-osia!
*********
Tutkailin viime eduskuntavaalien kuntakohtaisia äänestystuloksia ja haluankin kysyä muutamilta Pirkanmaan kansanedustajilta, että miltä tuntuu Pirkanmaan ”syrjäseutujen” vähättely?
Osoitan kysymykseni vaikkapa Kokoomuksen Arto Satoselle (Sastamala) ja Pauli Kiurulle (Valkeakoski) sekä Perussuomalaisten Lea Mäkipäälle (Kihniö) ja Martti Mölsälle (Punkalaidun) ja vielä Keskustan Arto Pirttilahdelle (Mänttä-Vilppula)!
********* Muistutan kuntien päättäjiä, että selvitysmiehen näkemys on ainoastaan hänen näkemyksensä ja se ei saa estää järkevien päätösten tekemistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiseutu, Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen, selvitysmies Rauno Saari, Jussi-Pekka Ahonen, Ylöjärven asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto, Katja Luojus, Leena Joensivu, Pentti Sivunen, |
Keskustan menestyminen gallupeissa tuo lisää päteviä henkilöitä puoluetyöhön!Keskiviikko 27.11.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan viimeaikainen hyvä menestyminen gallupeissa on herättänyt ne keskustalaisesti ajattelevat, jotka ovat tähän saakka pysyneet hiljaa ja takarivissä.
Tämä seikka tuli taas kerran selväksi Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Maanantaimarkkinoilla 25.11.2013.
Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat. Joulukuun Maanantaimarkkinat järjestettiin poikkeuksellisesti jo marraskuussa, sillä Keskustorin Joulutori valtaa torin jo heti joulukuun alussa.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistuu Maanantaimarkkinoille ja niin myös viime maanantaina.
Olimme poliittisista puolueista taas kerran ensimmäinen, kun aamusella heti kello seitsemän jälkeen aloin rakentamaan osastoamme Keskustorille Hämeenkadun jalkakäytävän vierelle.
Naapurimme Kokoomus saapui paikalleen parisen tuntia myöhemmin ja myös Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto sekä SDP saapuivat torille aikanaan.
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Matti Järvinen (vasemmalla) toi osastollemme kotonaan aamuvarhaisella keittämäänsä tuoretta kahvia heti aamutuimaan sekä pitoihin mitoitetun kahvinkeittimen.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokuntaan vuodenvaihteessa nouseva Johannes Jonov (oikealla) oli mukana toiminnassa koko päivän. Johannes on kunnallispolitiikassa täysille mukana ja mikäpä ei, sillä ensi tammikuussa Johannekselle kertyy ikävuosia tasan 86!
Torilla on mukava jutella kansalaisten kanssa, sillä torikeskusteluista oppii paljon.
Lähes kaikissa keskusteluissa Juha Sipilän esiintymistä arvostettiin ja toivotettiin Keskustalle menestystä politiikassa.
**********
Ilahduttavaa oli jälleen kerran ne uudet henkilöt, jotka kertoivat olevansa valmiit tekemään työtä Keskustan menestyksen eteen.
Sain kunnallisjärjestön puheenjohtajana käydä muutaman mielenkiintoisen keskustelun sellaisten tamperelaisten kanssa, jotka haluavat liittyä Keskustan toimintaan.
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja!
Tärkeintä on toiminta ”äänestyskopin hiljaisuudessa”, mutta toivotamme kaikki tervetulleiksi mm. siihen talkootoimintaan, jota esimerkiksi Maanantaimarkkinoille osallistuminen vaatii!
*********
Osastomme toimi tukikohtana, kun Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä (vasemmalla) jakoi kynttilöitä kansalaisille ”Valoa ei väkivaltaa 2013” –kampanjan merkeissä. Kampanjassa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. Kampanja huipentui kynttilöiden jakamisena YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä eli juuri maanantaina 25.11.2013.
*********
Olen tyytyväinen siihen vastaanottoon, jonka Keskustan Tampereen osasto sai jälleen kerran Keskustorin Maanantaimarkkinoilla!Tapaamme samoissa merkeissä tammikuun 13. päivä samalla paikalla – tervetuloa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanantaimarkkinat, Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Matti Järvinen, Johannes Jonov, Pilvi Kärkelä, Pirkanmaan Keskustanaiset, Valoa ei väkivaltaa 2013, |
Tampereen maksamat siirtoviivemaksut ovat alentuneet neljässä vuodessa 2 miljoonaa euroa, mutta taas kokonaisbudjetti kuitenkin "kusee kintuille"Perjantai 22.11.2013 - -Esko Erkkilä- Siirtoviivemaksut ovat niitä kuntien sairaanhoitopiireille maksamia ”sakkomaksuja”, joita peritään, jos kunta ei ole määräajassa pystynyt osoittamaan potilaalle jatkohoitopaikkaa.
Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry – tuttavallisemmin MSL-Tampere – järjesti eilen kaikille avoimen koulutustilaisuuden, jossa Tampereen kaupungin ”Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen” vs. tilaajapäällikkö, ylilääkäri Arto Lemmetty alusti Tampereen talousarviosta vuodelle 2014. Lemmetyn alustuksen aiheena olivat oman vastuualueensa näkymät. Eräs aihe Lemmetyn alustuksessa olivat Tampereen kaupungin Pirkanmaan sairaanhoitopiirille maksamat siirtoviivemaksut.
Tampereen kaupungin maksamat siirtoviivemaksut olivat vuonna 2008 n. 2,3 M€ ja neljää vuotta myöhemmin eli vuonna 2012 ne oli saatu puristettua n. 0,3 miljoonaan euroon!
Kahden miljoonan euron kohentuminen neljässä vuodessa on tietysti hyvä asia, mutta pitää muistaa,…
…että vuonna 2012 Tampereen kaupunki osti Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä palveluja n. 187 miljoonalla eurolla eli lähes yhdeksällä miljoonalla eurolla enemmän kuin oli budjetoitu!
Kuten Lemmetyn esittämästä diasta selviää, ovat Tampereen kaupungin ostot Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä kohonneet joka vuosi.
On huomattava myös se, että kaikkina kuvassa näkyvinä vuosina todellinen luku on ylittänyt budjetoidun summan.
Kysyin Lemmetyltä ennustetta tälle vuodelle ja pienen lisäkyselyn jälkeen hän totesi, että luvun ennakoidaan olevan 191 M€ eli 6 M€ enemmän kuin on osattu budjetoida.
Ensi vuodelle Tampere on budjetoinut ostoja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä 193 M€ eli ainoastaan 2 miljoonaan euroa enemmän kuin tänä vuonna ennustetaan toteutuvan!
Uskallan sanoa, että Tampereen ensi vuoden budjetti on taas kerran tuulentupien varaan rakennettu!
On melkoisen varmaa, että Tampereen pormestari ja muut päällepälsmärit ovat jo ennen Vappua kertomassa, että Tampereen kaupunki ei tule vuonna 2014 pääsemään tulostavoitteisiinsa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siirtoviivemaksut, Tampereen maksamat siirtoviivemaksut, siirtoviivemaksut Tampere, Tampereen ostot Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Terveyttä ja toimintakykyä edistävät palvelut, vs. tilaajapäällikkö Arto Lemmetty, |
Sotaveteraani Tampereen sosiaali- ja terveysalan byrokraattien heiteltävänäTorstai 21.11.2013 - -Esko Erkkilä- Tipotien uusi sosiaali- ja terveysasema Pyynikinharjun kupeessa aloitti toimintansa heinä – elokuun vaihteessa.
Sotaveteraani Matti Venäläinen käytti viime maanantaina Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunnan järjestämässä yleisötilaisuudessa puheenvuoron ja kertoi kokemuksiaan Tipotien uuden sosiaali- ja terveysaseman alkutahdeista.
Matti oli ollut terveysaseman ensimmäinen asiakas.
Venäläinen kertoi menneensä vastaanottotiskille ja ilmoitti haluavansa ”sotaveteraanien B-todistuksen”.
Virkailija oli tiuskaissut, että missäs teidän vuoronumeronne on!
No, Matti kai haki vuoronumeron ja meni uudestaan kyselemään sotaveteraanien B-todistusta.
Nyt virkailija oli todennut, että ei sitä täältä saa, vaan se pitää tilata puhelimitse!
Matti Venäläinen kertoi salintäyteiselle yleisölle Kirjastotalo Metson tilaisuudessa, että hän pääsi puhelimella läpi neljänkymmenen soittokerran jälkeen henkilölle, joka pystyi antamaan avun sotaveteraanien B-todistuksen saamisessa!
************
Tapaus on hyvin kuvaava sille tehottomuudelle, jolla Tampereella hoidetaan sosiaali- ja terveysalan asioita.
Matti Venäläisen puheenvuoroa oli kuuntelemassa viisi kansanedustajaa, mutta havaintojeni mukaan ei yhtään tamperelaista virkahenkilöä sosiaali- ja terveyspuolelta.Jotain tarttis tehdä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tipotie, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Pyynikinharju, Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunta, |
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry avasi pelin!Keskiviikko 20.11.2013 - -Esko Erkkilä- Sain eilen mieluisan tekstiviestin, kun Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen ilmoitti, että paikallisyhdistys on päättänyt ehdottaa kansantaitelija, kansanedustaja Mikko Alataloa kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen ehdotus merkitsee, että Mikko Alatalo on ensimmäinen Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistysten jäsenistä, jota on virallisesti ehdotettu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti ilmoitti Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa lauantaina 16.11.2013, että hän on käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ei varmaan tarvitse odottaa montaakaan päivää, kun jokin Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistyksistä ilmoittaa virallisesti ehdottavansa Pirttilahtea kansanedustajaehdokkaaksi.
**********
Keskustan kansanedustajaehdokkuuden tavoitteleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa on tiukka päätös, sillä on selvää, että Kataisen-Urpilaisen hallituksen rakenteleman konkurssipesän selvittäminen ei tule olemaan helppo tehtävä.
Onneksi – näin vahvasti uskon - kansa antaa vahvan luottamuslauseen Keskustalle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalikampanjassa on keskustalaisten kuitenkin pidettävä mielessä, että ”konkurssin” korjaustoimenpiteet tulevat olemaan raskaita ja niiden toteuttamiseen tarvitaan vahva mandaatti seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Käytin tarkoituksellisesti termiä ”seuraavissa eduskuntavaaleissa”, sillä ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin mahdolliset.
*********
Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja osaan antaa arvoa sille, että ehdokasasettelu on nopeaa ja aktiivista. En pitänyt lainkaan siitä, että jotkut ehdokkaat pihtasivat ehdokkuuttaan viime tunneille saakka ja sitten ”korvat luimussa” kävivät viime minuuteilla allekirjoittamassa ehdokaspaperit piiritoimistolla.
*********
Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus on linjannut, että paikallisyhdistysten pitää ilmoittaa ehdottamiensa kansanedustajaehdokkaiden nimet piirihallitukselle 14.2.2014 mennessä.
Odotan lähipäivinä ja lähiviikkoina runsaasti ilmoituksia henkilöistä, joita paikallisyhdistykset ehdottavat kansanedustajaehdokkaiksi.
*********
Oletan, toivon ja pidän todennäköisenä kansanedustajaehdokkaita ilmestyvän Keskustan listoille niin paljon, että saamme Pirkanmaalla järjestää jäsenäänestyksen niistä henkilöistä, jotka pääsevät kansanedustajaehdokkaiksi.Toivon, että jäsenäänestyksiin päädytään myös muissa Keskustan piirijärjestöissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, eduskuntavaalit 2015, Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry, Raija Moilanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Pirkanmaan piiri ry, eduskuntavaalit 2015, |
Keskustan Mikko Alatalo, SDP:n Jukka Gustafsson sekä kokoomuksen Pauli Kiuru arvostavat, että ikäihmiset ovat yhteiskuntamme voimavaraTiistai 19.11.2013 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunta – jonka eräänä jäsenenä on mm. Eläkeliiton Pirkanmaan piiri ry - järjesti kaikille avoimen yleisötilaisuuden Kirjastotalo Metson Pietilä-salissa maanantaina 18.11.2013.
Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki Pirkanmaan kansanedustajat, mutta heistä olivat tilaisuudessa koko ajan paikalla ainoastaan Mikko Alatalo (kesk.), Jukka Gustafsson (SDP) sekä Pauli Kiuru (kok.).
Kansanedustaja Pauli Kiuru lohkaisikin kestävyyslajien harrastamisen olleen hyväksi, sillä nyt näyttää, että mitalisija on saavutettu!
Oli ilo todeta, että vastuullisten puolueiden kansanedustajat Mikko Alatalo (kesk.), Jukka Gustafsson (SDP), Pauli Kiuru (kok.), Leena Rauhala (kd.) sekä Arto Satonen (kok.) suhtautuivat suurella vakavuudella senioreiden oikeutettuihin näkökohtiin ja näkivät, että ikäihmiset ovat todellinen voimavara suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä.
******* Tilaisuuteen olivat lupautuneet myös Kimmo Sasi (kok.) sekä Sofia Vikman (kok.)
Sasi oli ilmoittanut ”muista kiireistään”, mutta Vikman´n osalta hänen tuolinsa pysyi tyhjänä koko tilaisuuden ajan ja hänestä ei kuulunut mitään! Nuorukaisia ja nuoria naisia eivät ikäihmisten asiat näytä edes kansanedustajatasolla kiinnostavan!
******
Perussuomalaisten kansanedustaja Pertti Virtanen piipahti tilaisuudessa ja hän käytti tapansa mukaisesti värikkäitä puheenvuoroja. Kukapa Velton sanomisista saisi selvän - en ainakaan minä!
Kiitän Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukuntaa hyvän tilaisuuden järjestämisestä. Kiitän myös läsnä olleita kansanedustajia!Erityisesti arvostan……Mikko Alataloa,……Jukka Gustafsson´a……sekä Pauli Kiurua......siitä, että Teillä riitti mielenkiintoa saada ikäihmisiltä evästyksiä valtiopäivätyöskentelyynne koko tilaisuuden ajan!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Mikko Alatalo, Jukka Gustafsson, Pauli Kiuru, Leena Rauhala, Arto Satonen, Pertti Virtanen, Kimmo Sasi, Sofia Vikman, Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunta, Eläkeliitto, Eläkeliiton Pirkanmaan piiri ry, |
Nyt pitää nopeasti saada pihkaa Tampereen julkisiin terveyspalveluremmeihin!Lauantai 16.11.2013 - -Esko Erkkilä- Ennen leikkuupuimuriaikaa viljat niitettiin viikatteella, laitettiin seipäille kuivumaan ja puitiin puimakoneelle.
Aluksi maamoottorit ja sitten sähkömoottorit käyttivät remmivedolla puimakonetta.
Muistan, kun puintipaikalla laitettiin pihkaa remmeihin, kun ne alkoivat luistaa ja puimakoneessa kierrokset laskivat liian alhaalle.
*********
Vanha tapa pihkan laittamisesta remmeihin tuli mieleeni, kun jouduin omakohtaisesti kokemaan sen tehottomuuden, jolla Tampereella hoidetaan kansalaisten terveyspalveluja. Kerron omakohtaisen esimerkin:
Pääsin pitkällisen odottamisen jälkeen kunnalliseen kuulontutkimukseen. Tutkimukset tehdään Tampereen kaupungin Erikoissairaanhoidon Korva- ja silmäyksikössä Koulukadulla.
Sain ajakseni tavallisena arkipäivänä klo 15.00.
Menin paikalle hieman ennen minulle annettua aikaa ja huomasin, että olen ainoa asiakas. Siivooja siivosi paikkoja, mutta keitään muita asiakkaita ei näkynyt.
Asetuin odottamaan ja hämmästyin, kun silmäpuolen hoitaja tuli hieman ennen minulle ilmoitettua aikaa kyselemään, että mitä asiaa minulla on!
Kerroin, että minulle on sovittuna aika klo 15.00.
Aloin ounastelemaan, että on talon tapa lopettaa asiakaspalvelutyöt jo hyvissä ajoin ennen klo 15.00!
Pääsin ajallani tutkimuksiin ja varsinaisen kuulontutkimuksen suorittikin oikein asiantunteva sekä miellyttävästi asiakaspalvelun taitava sairaanhoitaja.
Ongelmat alkoivat, kun sairaanhoitaja alkoi antaa minulle aikaa lääkärin puheille. Kalenterini oli kadulla autossa ja en halunnut, että minulle olisi varattu sellainen aika, jolloin en pääsisi paikalle.
Sanoin noutavani kalenterini autosta. Silloin hoitaja sekä aulaan tullut toinenkin hoitaja totesivat, että ulos vielä tähän aikaan pääsee, mutta ei enää sisälle vastaanottotiloihin! Sovimme, että katsomme minulle sopivan ajan huomenissa puhelimitse ja niin tapahtuikin!
Tapauksen johdosta hälytyskellot soivat!
Onko todella niin, että Tampereen kaupungin kuulon- ja näkötutkimuksiin ei anneta aikoja enää klo 15.00 jälkeen?
Olen ihmetellyt kuulontutkimukseen pääsemisessä pitkiä jonotusaikoja – kolme kuukautta – mutta nyt syy pitkiin jonoihin alkaa selvitä.
Syy on johdon leväperäisyys ja piittaamattomuus kaupunkilaisten terveydestä. Ei voi olla oikein, että kalliit laitteet ja toimitilat ovat päivittäin käytössä ainoastaan muutaman tunnin.
Miten työssäkäyvät voivat käydä kuulon- ja näöntutkimuksissa, kun tutkimusaikoja ei anneta kuin klo 15.00 saakka?
********
Terveydenhoitoon liittyvien ongelmien syiden selvittelyssä ei saa heittää pienintäkään varjoa suorittavan henkilöstön suuntaan ja en sitä tässäkään tee.
Osoitan syyttävän sormeni taitamattomalle johdolle ja niille poliitikoille, jotka sallivat näin tehottoman menon jatkua.
Nyt kiireesti pihkaa sille remmille, joka huolehtii terveydenhoitojärjestelmän pyörittämisestä Tampereella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sairaanhoito tehotonta Tampereella, kuulontutkimus, näöntutkimus, jonot kuulontutkimukseen jonot näöntutkimukseen, julkinen terveydenhoito, julkinen sairaanhoito, yksityinen terveydenhoito, yksityinen sairaanhoito, |
Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaaLauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä- Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;
”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”. Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.
Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.
Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:
************
Arvoisa puhemies!
Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas. Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille. Arvoisa puhemies!Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta. Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta. Arvoisa puhemies!Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia. Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu. Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä. On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan. Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla. Arvoisa puhemies!Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille. Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta? ********Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:
”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”
************ Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo, |
Toimitusjohtaja Matti Vanhanen osaa analysoida nykytilannetta ja "näkee pitkälle"Perjantai 8.11.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokousosanottajat saivat keskiviikkona todellisen tietoiskun maan talouden nykytilanteesta ja Suomen tulevaisuuden näkymistä, kun syyskokouksemme esitelmöitsijänä oli Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.
Sen verran historiaa, että pohdimme lokakuussa kunnallisjärjestömme johtokunnassa syyskokouksemme ohjelmaa ja heitin ilmoille ajatuksen, että josko Matti Vanhanen.
Johtokuntamme jäsenet innostuivat asiasta ja sanoivat, että ”ilman muuta” sekä velvoittivat minut puheenjohtajana tiedustelemaan asiaa.
Soitin heti seuraavana aamuna Perheyritysten liittoon ja liiton sihteeri Liisa Forsgren tutkaili hetken toimitusjohtaja Vanhasen kalenteria ja sanoi, että Vanhasen kalenterissa on samalle päivälle menoja, mutta hän kysyy, että josko ehtisi illaksi Tampereelle. Hetken kuluttua varmistui, että Vanhanen tulee! Niin helppoa se oli.
Olen muutaman kerran päässyt kuuntelemaan pääministeri Matti Vanhasen esityksiä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain olla kuuntelemassa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhasta. Täytyy tarkentaa, että läheskään kaikki läsnäolleet eivät mahtuneet kuvaan!
Sain tehdä työurani agribisnesmaailmassa ja osaan arvostaa toimitusjohtaja Vanhasen näkemyksiä!
********* Pyrin seuraavassa lyhyesti kertomaan Vanhasen meille esittämät keskeiset näkökulmat Suomen taloustilanteesta sekä maamme tulevaisuudennäkymistä:
Toimitusjohtaja Matti Vanhanen otti vahvasti kantaa palveluseteleiden puolesta.
Hän esitti, että kunnan myöntämät palvelusetelit olisivat kunnan palveluja ostettaessa arvoltaan 100 % ja yksityisiltä ostettaessa 90 %.
Tästä huolimatta Vanhanen uskoi, että yksityisten tarjoamat palvelut kävisivät hyvin kaupaksi.
Yksityisten tarjonta täydentäisi Vanhasen mielestä kunnan palvelutarjontaa ja loisi yksityiselle puolelle uusia työpaikkoja.
Vanhanen näki, että palvelusetelijärjestelmää voitaisiin ulottaa jopa koulutukseen saakka – perusopetukseen ei, mutta täydennyskoulutukseen kyllä!
Pidin erityisesti toimitusjohtaja Vanhasen esityksen siitä osiosta, jossa hän esitti voimakasta kritiikkiä Suomen vallitsevaan kauppapaikkojen kaavoitukseen, maapolitiikkaan sekä siihen, että kaupunkisuunnittelua suorittavat arkkitehdit ”hyväksyvät” kauppapalatseiksi ainoastaan kivestä ja lasista rakennetut suuret sekä kalliit monumentit.
Vanhanen patisti, että myös peltihallityyppiset halpakaupparatkaisut pitäisi hyväksyä, vaikka ne eivät kaupunkikuvallisesti olisikaan niitä, joita arkkitehdit olisivat hyväksymässä.
Nettikaupan laajenemista Vanhanen piti todennäköisenä. Hän on kierrellyt eri puolilla maailmaa ja povasi, että nettikauppa tulee aivan lähiaikoina etenemään myös Suomessa vahvoin harppauksin eteenpäin.
Nettikaupan laajeneminen asettaa suuria haasteita suomalaisille ostosparatiiseille ja ne ovat vaarassa jäädä kylmiksi, kun nettikauppa rynnistää eteenpäin!
Toimitusjohtaja Matti Vanhanen näki, että Suomessa ei ole havaittavissa ruohonjuuritason aitoa kasvua. Tulevaisuudennäkymät ovat pessimistisiä.
”Emme ole päässeet kiinni maailmalla orastavaan kasvuun”…
…tiivisti Matti Vanhanen
Julkisen talouden osuus kansakunnan bruttokansantuotteesta on kestämättömällä tasolla – tähän Vanhasen näkemykseen on helppo yhtyä. Vanhasen näkemyksen arvostaminen on helppoa minulle, joka olen koko työurani ajan hankkinut leipäni tyystin muualta, kuin julkisesta taloudesta! Ei päivääkään veronmaksajien rahoilla!
Vanhanen evästi kaikkien puolueiden poliitikkoja, että seuraavissa vaaleissa ei kannata luvata katteettomasti, sillä olemme kovaa vauhtia luisumassa Välimeren maiden tasolle kansantalouden kehittymisessä.
Toimitusjohtaja Matti Vanhanen totesi, että julkisen talouden tasapainottaminen vie parhaassakin tapauksessa 4 tai ilmeisesti 8 vuotta, mutta kymmenen vuotta on hänen mielestään liian pitkä aika. Nyt solmittuja äärimaltillisia työehtosopimuksia pitäisi jatkaa siihen saakka, kunnes Suomessa päästään 5 – 6 %:n työttömyysasteen tasolle.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinnettä toimitusjohtaja Vanhanen syytti ”vastuuttomasta pölhöpopulismista”, kun tämä julkisuudessa vaati kuntien pääsemistä kiinni pääomaverotulojen verotukseen.
Matti Vanhanen totesi, että Suomen ongelmat ovat pääosin kotoperäisiä ja sen vuoksi ne pitää myös kotoperäisesti ratkaista.
Tässä joudun toteamaan, että olen minäkin elänyt harhakuvitelmissa, kun olen uskonut hallituksen jatkuvaa tolkuttamista Suomen talousongelmien olevan maailmalla vallitsevan tilanteen syytä. Olen uskonut vääriä oppimestareita – Jyrki Kataista (kokoomus), Jutta Urpilaista (SDP), Paavo Arhinmäkeä (vasemmistoliitto), Ville Niinistöä (vihreät), Carl Haglundia (RKP) ja Päivi Räsästä (kristillisdemokraatit)! Heikko lohdutus on, että en ole ainoa, joka on uskonut noiden kuuden puheita!
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti kysyi, että olisiko suomalaisten tiedontason kohottamiseksi esim. sappikivileikkauksen laskussa eriteltävä toimenpiteestä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset ja alarivillä sitten todettava, että asiakas maksaa tonnien suuruisesta laskusta vaikkapa 18,00 euroa!
Aiheellinen kysymys.
************
Kirjaan vielä ranskalaisin viivoin joitain aihepiirejä, joita toimitusjohtaja Matti Vanhanen käsitteli esityksensä kysymysosiossa:
************
Sain syyskokouksessamme yksimielisen tuen, että jatkan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n peräsimessä myös vuonna 2014.
Kiitin toimitusjohtaja Matti Vanhasta mielenkiintoisesta syyskokousesityksestä ja kerroin aamulla Vanhasen sihteerin kanssa käymästäni puhelinkeskustelusta.
Kun varmistelin Vanhasen saapumisen syyskokoukseemme, sihteeri kertoi, että Vanhanen saapuu varmasti.
Samalla sihteeri mainitsi, että Vanhanen saapuu töihin aina iloisena ja sinä aamuna hän oli ollut erityisen iloinen, kun Keimolan kohdalla tietyöt ovat päättyneet ja nyt Nurmijärveltä pääsee ajamaan satasta ohi Keimolan.
Kerroin sihteerin kanssa käymäni keskustelun kiitosteni yhteydessä ja näin, että Matti Vanhanen oli todella tyytyväinen, kun Keimolan tietyöt ovat vihdoinkin historiaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti. |
Sperrmüll - saksalainen tapa päästä eroon vanhoista isokokoisista kalusteistaMaanantai 28.10.2013 - -Esko Erkkilä- Saksalaiset ovat tunnetusti tarkkoja, tehokkaita sekä aikaansaapia - eihän Saksa muuten pystyisi toimimaankaan koko EU:n taloudellisena vetojuhtana.
Eräs osoitus saksalaisten pilkuntarkkuudesta on se, että siellä sentin ja kahden sentin kolikot ovat käytössä!
Saimme syyskuun lopulla tutustua saksalaisten erääseen erikoistapahtumaan, jonka nimi on... ...sperrmüll.
Saksalaisissa kaupungeissa järjestetään muutaman kerran vuodessa sperrmüll-tapahtumia.
Kyse on vanhojen huonekalujen ja muiden isokokoisten tavaroiden kierrätyksestä!
Sperrmüll toteutetaan kaupunginosittain ja sperrmüll-päivänä asukkaat voivat viedä vanhat kalusteensa kaduille ja kadunvarsille.
Kalusteet saavat olla kaikkien tarkasteltavina sekä myös otettavissa pari päivää ja sen jälkeen kaupungin puhtaanapito käy keräämässä jäljelle jääneet tavarat ammattimaiseen kierrätykseen.
Satuimme paikalle, kun Koblenz´n kaupungin eräässä kaupunginosassa oli menossa sperrmüll-tapahtuma.
Muutama kuva havainnollistaa tapahtuman parhaiten:
********
Sperrmüll-tapahtuma antaa satunnaiselle kulkijallekin tilaisuuden hetken nauttia hieman riisuttujen kalusteiden antamasta lepomahdollisuudesta!
********
Sperrmüll näyttää kaduilla lähes kaoottiselta, mutta se on kuitenkin eräs lenkki siinä ketjussa, jossa kierrätys näyttäytyy ihmisille parhaimmillaan.
YouTubessa on runsaasti sperrmüll-videoita – käy katsomassa! Löydät aineistoa googlettamalla vaikkapa näin: "YouTube sperrmüll" ja jos et löydä näppäimistöltäsi ü-kirjainta, niin "YouTube sperrmull" riittää vallan hyvin!
*******
Olisiko sperrmüll-tapahtumalla tarvetta myös Suomessa?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, sperrmüll, saksalainen tapa kierrättää, kierrätys, suurten tavaroiden kierrätys, sperrmüll-tapahtuma, YouTube sperrmüll, YouTube Sperrmull, |
Yhdentoista ministeriön korkeimmat virkamiehet olivat Tampereella avaamassa hallintoaPerjantai 18.10.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereella avattiin tiistaina 15.10.2013 ”Yhdessä yli esteiden – ilmoita avoimuuden esteestä” –kampanja.
Kampanjan avajaistilaisuus järjestettiin Vanhalla kirjastotalolla ja avaamiseen osallistuivat yhdestoista ministeriön korkeimmat virkamiehet eli kansliapäälliköt.
Tilaisuudesta kerrottiin laajasti etukäteen ja siitä kiitokset järjestäjille.
Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen avasivat kaikille avoimen tilaisuuden.
Sukunimensä mukaisesti aina niin iloinen ja sydämellisesti esiintyvä kansalaisvaikuttaja Milla Ilonen kertoi vaikuttamisen esteistä positiiviseen sävyyn.
Toisen puheenvuoron vaikuttamisen esteistä käytti Tampereen Maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja Mustafa Kara; hänen olisi ehkä hyvä ottaa oppia Milla Ilosen positiivisesta asenteesta, kun puhuu vaikuttamisen esteistä.
Alkupuheenvuorojen jälkeen paikalle saapuneet kansalaiset hajaantuivat salin seinävierille rakennettujen eri ministeriöiden ständien äärelle keskustelemaan ministeriöiden korkeimman virkamiesjohdon kanssa.
Keskustelin lähes kaikkien kansliapäälliköiden kanssa ja on heti todettava, että kokemukseni olivat pelkästään positiivisia!
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on paljon vartijana, kun hän pyrkii ilmeisen määrätietoisesti, mutta valitettavasti kuitenkin ministeriönsä poliittisen päättäjän alaisena ohjailemaan Suomea pois tästä vakavasta taloudellisesta tilanteesta.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen on toinen johtava virkamies, jonka hallinnonalan ratkaisut ovat keskeisiä, kun maamme pyrkii taloudellisesti pääsemään selvemmille vesille.
Nykyisistä kansliapäälliköistä tunnen henkilökohtaisesti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion.
Muistan Jaanan jo silloin, kun hän ministeriössä toimi rehuteollisuutta koskevien asioiden parissa. Varsinaiset kannuksensa Husu-Kallio hankki Euroopan komission terveys- ja kuluttajasuojaosaston varapääjohtajana sekä sen jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana. Husu-Kallio on menettänyt ”näkyvyyttään” maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä, mutta uskon, että tämäkin asia petraantuu, kun hallitusvalta Suomessa vaihtuu. Huomasin, että GMO-kysymykset olivat kansalaisten mielessä, kun he keskustelivat Husu-Kallion kanssa.
Tiedustelin puolustusministeriön kansliapäälliköltä, kenraaliluutnantti Arto Rädyltä kertausharjoituksiin kutsuttavien reserviläisten määriä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
En varmaan paljasta sotasalaisuuksia, kun kerron Rädyn todenneen, että vielä 2000-luvun aivan alussa kertausharjoituksiin kutsuttiin n. 20.000 reserviläistä vuosittain.
Nykyään määrä on ainoastaan n. 5.000 reserviläistä ja näin tulee jatkumaan vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen suunnitelmissa on kutsua kertausharjoituksiin n. 18.000 reserviläistä vuosittain.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg´ltä kysyin poliisiuudistuksen nykyvaihetta ja niistä muutoksista, joita poliisitoimen hoitamiseen on tulossa.
Nerg kertoi, että uudistuksessa pyritään vähentämään hallintoa ja viemään poliisitointa lähemmäs kansaa. Kansainvälisen rikollisuuden lisääntyminen aiheuttaa muutoksia poliisin toimintaan. Kysyin haja-asutusalueiden poliisitoiminnan näkymistä ja niiden osalta kansliapäällikkö Nerg totesi asian olevan haasteellinen. Tämä on helppo uskoa. Kansliapäällikkö Nerg teki asiantuntevan vaikutuksen. Sanoinkin sen hänelle ja viittasin siihen kohuun, jonka hänen valintansa aiheutti. Tuntuu, että saimme hyvän henkilön kansliapäälliköksi sisäministeriöön.
Tein hymyssäsuin kärjekkään kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeelle, kun kysyin, että joko hänet on kelpuutettu SOTE-uudistusta pohtivaan ryhmään.
Sillanaukee totesi, että kansliapäällikkönä hän joka tapauksessa johtaa uudistusta. Heitin vinkkinä entiselle Tampereen apulaiskaupunginjohtajalle, että pysy sotkusta nyt erossa ja tule esiin ”uutena voimana” vasta sitten, kun nykyinen sotku on ajettu täydellisesti kiville!
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen,…
…oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astolan…
…ja liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen (oikealla) kanssa en ehtinyt keskustella lainkaan.
Pursiaisen kanssa tässä keskustelemassa Kaakkois-Alvarin puheenjohtaja Tero Vehviläinen.
Myös ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan juttusille en ehtinyt, sillä hänen puheilleen oli koko ajan jonoa. Olisin muistellut ainakin niitä aikoja, jolloin osallistumme rinta rinnan Suomi-juoksee juoksuihin!
On kerrassaan hieno asia, että hallinto avautuu ja kansalaisille annetaan mahdollisuus kertoa hallinnon avoimuuden esteistä.Valitettavasti nämä tilaisuudet ovat ainutkertaisia ja siinä mielessä me tamperelaiset saimme taas kerran olla etuoikeutetussa asemassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoin Hallinto, Olli-Pekka Heinonen, Martti Hetemäki, Erkki Virtanen, Tiina Astola, Päivi Sillanaukee, Arto Räty, Jaana Husu-Kallio, Harri Pursiainen, Anita Lehikoinen, Päivi Nerg, Hannele Pokka, Anna-Kaisa Ikonen, Milla Ilonen, Yhdessä yli esteiden, |
Hanna Tainiolta kului kuusi viikkoa johtajakokemuksensa puuttumisen huomaamiseenTorstai 17.10.2013 - -Esko Erkkilä- Kansanedustaja, lääketieteen tohtori Hanna Tainio oli yksi niistä neljästä demarinaisesta, jotka kalkkiviivoilla käänsivät takkinsa ja joiden tempauksen vuoksi Tampereelle tullaan tasamaalle rakentamaan tunneli – Rantaväylän tunneli.
Nostan hattua Tampereen demareille, sillä takinkäännön seurauksena naisnelikko erotettiin loppukaudeksi demareiden valtuustoryhmästä.
Tunneliäänestyksellä ja siitä seuranneella valtuustoryhmästä erottamisella oli seurauksena myös se, että Hanna Tainio ilmoitti 15.10.2013 vetäytyvänsä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajakilvasta.
Syyskuun 2. päivänä uutisoitiin, että kansanedustaja Hanna Tainion (SDP) lisäksi pääjohtajan virkaa hakivat THL:n sisältä
Muita hakijoita olivat:
Hanna Tainio perustelee myöhäisheränneesti pääjohtajakisasta vetäytymistään sillä, että hänellä ei ole virkaan vaadittavaa käytännön johtajakokemusta! Kansanedustaja Hanna Tainiolla olisi ollut ilmeisen hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi THL:n pääjohtajaksi, mutta hänen takinkääntönsä Tampereen tunneliäänestyksessä torppasi hankkeen. Kaikki ne selitykset, joita Tainio ja hänen kanssaan viimehetken takinkääntöön osallistuneet tamperelaiset demarivaltuutetut toitottavat ovat vailla todellisuuspohjaa. Tainion vetäytyminen on suuri helpotus THL:n pääjohtajavalinnasta päättävälle demariministeri Susanna Huoviselle, sillä nyt Huovisella ei ole pienintäkään painetta nimittää virkaan puoluetoveriaan, joka on kolmeksi vuodeksi erotettu kotikaupunkinsa demarien valtuustoryhmästä. Ulkopuolisesta tuntuu kummalliselta, että Hanna Tainiolta kului itsetutkiskelussa kuusi viikkoa sen toteamiseen, että hänellä ei olekaan viranhoidossa tarvittavaa käytännön kokemusta!No, todellisuudessa takinkääntäminen tunneliäänestyksessä kadotti Tainion mahdollisuudet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajaksi!Tamperelaisten kannalta suuri harmi, sillä vahinko ehti kuitenkin tapahtua ja tunnelia ollaan rakentamassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanna Tainio, kansanedustaja Hanna Tainio, Rantaväylän tunneli, tunneliäänestys, THL:n pääjohtajavalinta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja, |
Mehiläiskuningatar kaatuiLauantai 12.10.2013 - -Esko Erkkilä- Aamulehdessä toimittaja Matti Mörttisen 19.3.2013 julkaistu juttu ”Analyysi: Mehiläiskuningatar ei luovuta” käsittelee Heidi Hautalan erikoista uraa suomalaisena päättäjänä.
Lainaan tähän juttuuni Mörttisen käyttämää ja yleisesti tiedossa olevaa mehiläiskuningatar-luonnehdintaa Hautalasta, kun kommentoin eilistä Hautalan kompastumista.
Eiliset tapahtumat olivat suuri helpotus Suomelle, mutta ne antavat helpotuksen tunteen lisäksi paljon aihetta huoleen.
Onko Vihreiden Suomi todella sellainen, kuin Hautalan kaatumiseen johtaneista kuvioista eilen paljastui?
Hautalan antamasta selityksestä muka unohtui jutun karmein osuus eli se, että Arctia Schippingin hallituksen puheenjohtajaa sekä toimitusjohtajaa uhattiin potkuilla, jos he eivät olisi suostuneet rikosilmoituksen poisvetämiseen!
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja tamperelainen Oras Tynkkynen kunnostautui perusteellisesti, kun väitti, että se aineisto, jossa toimitusjohtajaa uhattiin potkuilla, ”putosi Hautalan infotilaisuuden taustamateriaaleista vahingossa pois”.
Uskokoon ken tahtoo.
Millainen on se puolitotuuksien, ”unohdusten” ja ilmeisesti jopa valheiden määrä, jolla Vihreiden lauma sumuttaa suomalaisia?
Eiliset iltauutiset olivat surullista katseltavaa, kun Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö jaksoi pyörittää levyä, jossa totesi Hautalan menetelleen oikein.
Ihmeellistä on myös se, että pääministeri Jyrki Katainen taas jälleen kerran osoitti puuttuvat johtamiskykynsä, kun pyyteli oikeuskansleria linjaamaan, että milloin ministeri voi toimia lainsäädäntöä vastaan – todella käsittämätöntä!
Eilisen positiivista satoa oli puolestaan se, kun kansanedustaja Mikko Alatalo epäili liikenneministeri Merja Kyllösen toimineen jäänmurtaja-asioissa yhteistuumin nyt eroamaan joutuneen Heidi Hautalan ja hänen hengenheimolaistensa kanssa suomalaista hyvinvointia ja talouselämää vastaan. Myös tämä asia on pengottava perusteellisesti.
On selvää, että Kataisen hallituksen niitä temppuja, jotka putkahtivat päivänvaloon eilen, ei tutkita viikossa eikä kahdessa. Saamme valmistautua Vihreiden aiheuttaman ongelman pyykinpesuun pitkälle tulevaisuuteen.
***********
Keskustelut Heidi Hautalan seuraajasta alkoivat välittömästi eilen.
Olin paikalla Tampereen Yliopistolla järjestetyssä ”Mepit tentissä!” –tilaisuudessa, kun Ylen toimittajat kysyivät nykyisen europarlamentaarikko Satu Hassin kiinnostusta Hautalan seuraajaksi. Seurasin haastattelua ”kuvausetäisyydeltä”, mutta en kuullut Hassin vastauksia. Kuuntelin Hassin vastauksen televisiosta ja hän vastasi näin: ”Alan miettiä sitä jos kysytään, mutta ei ole kyllä tähän mennessä kysytty.” Seurasin Satu Hassia hyvin läheltä eilen klo 10.00 eteenpäin ja tuo hänen vastauksensa kuvattiin klo 13.35, joten olisi ollut pieni ihme, jos häntä jo tuolloin olisi oltu kysytty ministeripostin hoitajaksi.
Eilisissä kymppiuutisissa todettiin, että vuorineuvoksilta menee viskipaukku väärään kurkkuun, jos Hassi tulee Hautalan seuraajaksi!
************
Minulta ei tulla kyselemään, että kenet Vihreiden nyt pitäisi nimittää Heidi Hautalan seuraajaksi.
Olen kuitenkin isänmaan parasta ajatteleva ja jos Vihreiden sallitaan jatkavan hallituksessa, niin ministeriksi olisi nyt valittava Tuija Brax.
Brax omaa lakimieskoulutuksen ja uskon, että hän ei sortuisi ainakaan niihin alokasmaisiin virheisiin, joihin mehiläiskuningatar lankesi.
***********Vihreät ovat tulleet maksamaan suomalaisten hyvinvoinnille Kataisen hallitustaipaleen aikana määrättömiä summia.Toivoa sopii, että Vihreiden hallitustaival päättyisi viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heidi Hautala, ministeri Hautala, Oras Tynkkynen, Tuija Brax, Mikko Alatalo, |
Vihulan kartano näyttää kadottaneen virolaisen kartanoilmeensäTorstai 10.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olemme muutamana keväänä ajatelleet Türin kukkamarkkinoiden yhteydessä yöpymistä Vihulan kartanossa.
Aina kuitenkin joku muu yöpymispaikka on vienyt voiton ja agrologien elokuisen Viron kartanokierroksen aikana varmistui, että päätöksemme on ollut ilmeisen oikea.
Vihulan kartano on tavoitellut pääsyä standardihotellien joukkoon ja on ilmiselvästi pyrkimyksissään onnistunut. Kartanomiljöössä virolaisuutta vielä ilmenee, mutta sisätiloista se on saatu poistettua – harmi! Emme käyneet hotellihuoneissa, mutta joku oli tietävinään, että ne kaikki ovat samanlaisia! Se jos mikä tappaa kiinnostuksen "majataloa" kohtaan!
Kartanon päärakennus on kunnostettu hienosti.
Myös takakartano on onnistuttu entisöimään hyvin.
Kartanomiljöön läpi virtaa Mustoja – suomeksi Mustapuro – ja siihen on kartanon kohdalle padottu patolampi…
…siltoineen.
Kartanon ravintola LaBoheme on arvokkaan näköinen, mutta ainakaan minun makuuni se ei ”kolahtanut”.
Vihulassa on laaja valikoima kokous- ja juhlatiloja.
Kokoustiloja meille esitellyt pyntätty neitokainen (oikealla) ei kokenut meitä todellisiksi asiakaskandidaateiksi ja se varmaan osaltaan vaikuttaa, että en osaa arvostaa korkealle Vihulan kartanon tarjoamia palveluksia.
Hienoisen negatiivinen fiilikseni ei saa vaikuttaa lukijoitteni kiinnostukseen Vihulan kartanoa kohtaa. Minua tuskin kuitenkaan tullaan näkemään Vihulan kartanon asiakkaana.
Fiiliksiini vaikuttaa varmaan myös se, että näimme kartanomatkamme aikana niin erikoisia ja mielenkiintoisia virolaistyylisiä kartanoita, että standardimuottiin valettu Vihula ei innostanut.Vihulan kartanolla on laajat nettisivut ja niiden osoite on www.vihulamanor.com
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Vihulan kartano, Vihula, Türin kukkamarkkinat, Mustoja, Mustapuro, LaBoheme, agrologit Virossa 2013, |
Kotimaisten keksien ja piparkakkujen löytäminen kaupan hyllyiltä vaatii sitkeyttäTiistai 8.10.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiaat ry järjestää kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.
Eilen oli lokakuun ensimmäinen arkimaanantai ja sen myötä Keskustorilla Maanantaimarkkinat.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestölle on vakiintunut markkinapaikka torin keskivaiheilla aivan Hämeenkadun viereisen jalkakäytävän reunalla.
Saimme osastomme valmiiksi ennen aamukahdeksaa ja silloin pääsimme aloittamaan aamukahvitarjoilut markkinaväelle.
Tässä osastomme on valmiina vastaanottamaan ensimmäiset Keskustan kuulumisista kiinnostuneet tamperelaiset. Levitin torikiveykselle kaksi matonpätkää ja useat vieraamme kehuivat niiden antavan samaa tunnetta, kuin julisteemme toteamus; Onkotiintulonaika.
Ensimmäisen tunnin ajan tarjoilimme kahvin mustana ja ilman ”kastettavaa”, sillä kaupat avaavat ovensa Tampereen keskustassa vasta klo 9.00.
Periaatteemme on, että tarjoamme osastollamme ainoastaan kotimaisia elintarvikkeita ja se saa aikaan monesti haasteellisia tilanteita.
Kahvimaitona tarjottavan maidon osalta tilanne on helppo, sillä Tampereen keskustankin liikkeet joutuvat pitämään valikoimissaan Valion Tampereen meijerin pakkaamaa Pirkanmaalla tuotettua maitoa.
Myös palasokerin kohdalla tilanne on helppo, sillä Kirkkonummella Kantvik´ssä toimiva Suomen Sokeri Oy on markkinajohtaja palasokerimarkkinoilla.
Keksien ja piparkakkujen osalta tilanne on hankala, sillä kaupan keksi- ja piparkakkuhyllyt notkuvat ulkomaalaisvalmisteisia tuotteita.
Eilen minua taas kuitenkin onnisti, sillä löysin lattialla kontaten Tampereen Sokoksen alimmalta keksihyllyltä ylistarolaisen Tasangon Herkkutuote Oy:n valmistamia piparkakkuja!
Hankinnat oli taas kerran saatu tehtyä ja pystyimme paneutumaan täysillä niiden asioiden selvittelyyn, joita markkinaväki meiltä kyseli.
Tunnustuksen antaminen puheenjohtaja Juha Sipilälle oli markkinaväen mielissä päällimmäisenä!
*********
Henkilökohtaisesti päivän aikana lämmitti ne kannustavat puheenvuorot, jotka sain Aamulehdessä 2.10.2013 julkaistusta mielipidekirjoituksestani ”Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan”.
Tässä kuva kirjoituksestani.
********
Markkinapäivästä jäi jälleen kerran ”mukava maku”, sillä Keskustan sanomaa arvostetaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On kotiin tulon aika, Valion Tampereen meijeri, Valio Oy:n Tampereen tuotantolaitos, Suomen Sokeri Oy, Kantvik, Kirkkonummi, Ylistaro, Tasangon Herkkutuote Oy, Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan, Tampereen yritysasiamies, Juha Sipilä, Keskusta, |
Yksi oli joukosta poissaSunnuntai 6.10.2013 - -Esko Erkkilä- Teollisuuden ykkösmessukohde Alihankinta 2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oli menestys, sillä täyteen myydyissä messuhalleissa vieraili lähes 17.000 teollisuuden keskeistä päättäjää ja asiantuntijaa.
Vain yksi oli joukosta poissa, sillä Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan!
Tampereen kaupungilla ei vieläkään mene riittävän huonosti, kun yritysten hankintaan voi edelleenkin suhtautua ylimielisesti.
Oli ilo seurata, kun esimerkiksi Ylöjärven kaupunki oli vahvasti messuilla Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta.
Tampereen poissaolon syyksi ei kelpaa se, että Tredea Oy oli osastollaan paikalla. Tredean sijoituspaikkakin oli varattu äärettömän heikosti, sillä eiväthän yritysten sijoituspaikkaa etsiskelevät ala keskustelemaan asiasta täynnä hälyä olevassa aulatilassa.
Tredean rooliin ei myöskään kuulu toimia yhden kunnan puolestapuhujana, vaan se on selkeästi jokaisen kunnan oma asia.
Tampereen keskeiset virkahenkilöt ja monet päättäjätkin yrittävät ajaa Tampereen seudulle suurta kuntaliitosta ja perustelevat aikomuksiaan mm. sillä, että silloin eri kunnissa olevat hyvät käytännöt voidaan ottaa koko alueella käytäntöön!
Varjeltakoon meitä siitä tilanteesta, että Tampereen käytännöt yrityshankinnassa sekä kaavoituksessa laajenisivat Pirkkalaan, Ylöjärvelle, Lempäälään, Nokialle, Kangasalle ja muihin Tampereen seudun kuntiin!
Harras toive on, että ensi syksynä Tampereella järjestettävien seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella olisi ammattitaitoinen kovan luokan bisnestaitaja yritysasiamiehenä.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, |
Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetyn nunnaluostarin puutarhassa ja uhrilähteellä KuremäelläTorstai 3.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olen moniaita kertoja saanut vierailla Kuremäen nunnaluostarilla Illukan kunnassa Itä-Virossa. Luostarin nimi on viroksi Kuremäe Jumalaema Uinumise nunnaklooster ja venäjäksi: Пюхтицкий Успенский монастырь / Pyhtitskij Uspenskij monastir). Poikkesimme siellä myös viime elokuussa, kun osallistuin koulukuntani eli agrologien kartanomatkaan Virossa.
Vaikka olen vieraillut useasti Kuremäen nunnaluostarissa, sain oppia taas kerran paljon uutta luostarista.
Luostari on perustettu vuonna 1891 ja se on ainoa nunnaluostari Virossa.
Luostarin sisätiloissa ei saisi valokuvata, mutta pyrin tekemään sen hienotunteisesti ja huomiota herättämättä.
Kuremäen luostarin puutarha on todellinen luostarin puutarha, sillä se on hyvinhoidettu nähtävyys.
Muutama kuva luostarin puutarhasta:
*************
Luostarin takapihalla sijaitsevat halkovarastot saavat jokaisella käyntikerralla ainakin minulta täydellisen ihailun. Luostarilla luotetaan vahvasti bioenergiaan!
********
En ole aiemmilla kerroilla tutustunut luostarin hautausmaahan, mutta nyt siihen oli tilaisuus.
Luostarissa kuolleet nunnat ovat saaneet tasa-arvoisen viimeisen leposijan.
Tässä on vuosina 1968 – 2011 luostarin johtajana eli igumeniana toimineen Varvara (Trofimova) viimeinen leposija.
Sekin oli minulle uutta, että nunnien hautausmaan vierellä on Kuremäen kyläläisten hautausmaa.
************
Oppaat kertovat aina Pühtitsan luostarissa käydessä, että mäen alla on ”Pyhä Lähde”.
Vasta nyt kävin ensimmäisen kerran Pyhällä Lähteellä.
Pyhään Lähteeseen virtaa jatkuvasti vettä.
Lähiseudun asukkaat noutavat lähteestä ruokavettä ja matkailijoita varten lähteellä on astioita varren päässä, jotta lähteen vettä voi nostaa juotavaksi.
Vesi oli raikasta ja sopivan viileää.
**********
Moninkertaisella käyntikokemuksellani voin suositella käyntiä Kuremäen nunnaluostarissa!Liittäkää tutustumiseenne kulkeminen nunnien hautausmaan läpi Pyhälle Lähteelle!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kuremäe Jumalaema Uinumise nunnaklooster, Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty nunnaluostari, Pühtitsan luostari, Kuremäen luostari, Kuremäen luostarin Pyhä Lähde, luostarin puutarha, |
Alihankintamessut olivat suurmenestys, mutta yksi näytteilleasettaja puuttui - Tampereen kaupunkiPerjantai 27.9.2013 - -Esko Erkkilä- Taivalsin eilen kolmisen kilometriä kotoa Pirkka-hallille eli hienommin sanottuna Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen sekä tutustuin Alihankinta 2013 –tapahtumaan.
Messutapahtuma oli menestys, sillä niihin tutustui 16.669 päättäjää ja asiantuntijaa.
Kaikki näyttelyhallit ja laajat paikoitusalueet olivat täynnä.
Katselin messuantia sillä silmällä, että mitkä kunnat, kaupungit ja Suomen eri alueet sekä maakunnat panostavat yrityshankintaan ja ovat läsnä.
Tiedän Tampereen kaupungin ylimielisen suhtautumisen yrityshankintaan ja minulle ei ollutkaan suuri yllätys, että Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan.
Tiedän, että Tampereen päättäjät perustelevat poissaoloaan Tredea Oy osallistumisella, mutta se on heikko selitys. Keskustelin hetken Tredean edustajien kanssa ja kiitin heitä aktiivisuudesta, mutta totesin, että eipä heidän eväänsä riitä yritysten hankkimiseksi Tampereelle. Tarjosivat jotain englanninkielistä broshyyriä, jolla ei ole mitään tekemistä yrityshankinnan kanssa! Kaiken lisäksi Tredea oli hankkinut näyttelyosastonsa paikaksi meluisan eteishallin, jossa oli mahdoton keskittyä asiakkaiden kanssa keskusteluun.
Luokatonta menettelyä Tampereen kaupungilta!
************
Tunsin jopa pienoista ylpeyttä, että mökkikuntani Ylöjärven kaupunki oli messuilla vahvasti mukana Ylöjärven Yrityspalvelut Oy:n kautta. Ylöjärvi on samalla tavalla Tredea Oy:n omistajataho kuin Tamperekin, mutta siitä huolimatta Ylöjärvi oli vahvasti mukana messuilla omalla yrityshankintaorganisaatiollaan.
Se niistä hyvistä Tampereen menettelytavoista, joita Tampereen johtavat virkahenkilöt ja myös päättäjät käyttävät, kun perustelevat kehyskuntien liittymistä Tampereeseen!Katin kontit!
Tässä kuvia muutamista kuntien, kaupunkien ja seutukuntien osastoista, jotka olivat innokkaasti mukana Alihankinta 2013 –tapahtumassa ja pyrkivät löytämään yrityksiä, joilla olisi kiinnostusta asettua juuri heidän edustamalleen alueelle:
Toivon, että nähty kuvakavalkaadi herättää Tampereen päättäjät!*********
Saa nähdä, että olenko pahasti pielessä, kun ennustan, että seuraavien Alihankinta-messujen aikana Tampereella vihdoin on elinkeinoasiamies.Aikaa on vähän, sillä seuraavat Alihankinta-messut ovat jo 16. – 18.9.2014!Toivon todella, että järki voittaa Tampereellakin ja kaupunkiin valitaan työnsä osaava elinkeinoasiamies!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Alihankinta 2013, Alihankinta-messut, Pirkka-halli, Tampereen Messut, Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen yritysasiamies, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, |
Onko maalla asumisessa jotain hävettävää - pitääkö sitä peitellä ja selitellä?Torstai 26.9.2013 - -Esko Erkkilä- Kansalaisfoorumi järjesti 18.9.2013 Kirjastotalo Metsossa Tampereella luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka kattoteemana oli maaseuturakentaminen.
Kutsussa mainittuina alaotsikoina olivat
Tilaisuus oli onnistunut ja innostava. Siitä olisi aineksia useammallekin jutulle, mutta kerron tässä vain yhdestä aihepiiristä.
Kokenut kunnallismies Simo Arra käynnisti tilaisuuden loppuvaiheessa kysymyksellään mielenkiintoisen keskustelun otsikkoteemasta.
Arra kysyi, että ohjaavatko virkamiehet tai muut tahot asumaan kaupunkiin?
Simo Arra taustoitti kysymystään sillä, että maaseudulla asuville on saatu huono omatunto maalla asumisesta. Myös selittelyntarvetta on Arran mukaan ihmisillä, jotka asuvat maalla.
Tilaisuudessa yleisöä oli viitisenkymmentä ja kättennostolla todettiin, että yleisöstä vain 1/5 asui kaupungissa ja 4/5 asui maalla.
Kuulun kaupungissa asuviin, mutta ”sydämeni” on maalla.
********
Olen valitettavasti havainnut saman kuin Simo Arra.
Poliitikot, virkamiehet, ympäristöministeriö ja valitettavasti myös media ovat luoneet harhakuvan, että maalla asuminen olisi jotenkin rikollista puuhaa.
Kaikki noita yllä nimeämiäni tahoja yhdistää enemmän ja vähemmän se, että ne ovat vihreisiin päin kallellaan.
Vihreät luovat kuvaa, että ainoastaan tiivistäminen on hyväksyttävää ja kaunista.
Tiivistämisestä intoilevat unohtavat asukasmielipiteen ja se on selkeästi tämä:
"kaupungeista kylille, tiivistämisestä eheyteen"
Erääksi tiivistymisen ihannoimisen syyksi todettiin, että arkkitehtikoulutus on äärettömän kaupunkikeskeistä. Arkkitehtien päähän iskostetaan jo koulutuksen aikana, että tiivis kaupunkiasuminen on ainoa elämisen muoto. Valitettavaa, mutta ilmeisen totta.
Julkisuuteen on luotu tavallaan moraalinen velvoite, että kaiken kansan pitäisi asua betonibunkkereissa toinen toisensa päällä kaupungeissa tai ainakin radanvarsilla.
Shoppailu kauppakeskuksissa ja oluen sekä siiderin nautiskelu kadut valloittavissa terasseilla olisi sitä oikeaa elämää. Sanoudun jyrkästi eroon tästä elämäntavasta.
Kulunut kesä on ollut kohdaltani hieno kokemus. Olen eläkkeelle jäämiseni jälkeen vasta nyt saanut nauttia maaseudun hienoudesta mökillämme.
Asumme omakotitalossa, mutta alle tuhannen neliömetrin suuruisella tontilla en saa riittävästi multaa kynsieni alle – siihen tarvitaan enemmän pinta-alaa. Mökillä sitä on sopivasti.
Olen asunut kerrostalossa, rivitalossa ja nyt omakotitalossa kaupungissa.
Tiedän kokemuksesta, että betonijättiläisen neljännessä kerroksessa asuvana hiirulaisena elämällä ei ole laiselleni ihmiselle tarjolla kunnollista elämää.
Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset tuntevat samoin.
Miksi meitä kuitenkin holhotaan tiivistysrakentamisen ihailijoiksi ja luodaan selittelyntarvetta sille, että joku asuu maalla?Kysyn vaan, että kenen asialla ovat ne tahot, jotka ihannoivat tiivistysrakentamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saako omalle maalle rakentaa?, onko maalla asuminen syntiä?, onko maalla asuminen rikollista?, miksi selittelytarvetta maalla asumisesta?, huono omatuntoko maalla asumisesta?, tiivistysrakentaminen, Simo Arra, maaseuturakentaminen, |
Kunnallinen monopoli on pahempi kuin yksityinen?Tiistai 24.9.2013 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi 8.9.2013 Lukijalta-palstallaan mielipidekirjoitukseni, jossa kritisoin Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Nekalan jäteaseman aukioloaikoja, sillä jäteasema avaa porttinsa asiakkaille vasta klo 10.00.
Julkaisin Aamulehden julkaiseman mielipidekirjoitukseni näillä palstoilla 9.9.2013.
Kirjoitukseni ei soveltunut Pirkanmaan alueen kuluttajajätehuollosta vastaavalle kunnalliselle monopoliyhtiölle, sillä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n logistikkapäällikkö Timo Varsala oli saanut tehtäväkseen vastata kirjoitukseeni.
Aamulehti julkaisi Varsalan kirjoituksen 17.9.2013 eli yhdeksän päivää omaa kirjoitustani myöhemmin.
Kirjoituksessaan Varsala luonnehtii, että Tarastenjärven sekä Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukset ovat ”jätehuollon hypermarketteja” ja Nekala niiden rinnalla vain ”lähikorttelin kivijalkakauppa”.
Varsalan vertaus ontuu pahasti, sillä ainakin meidän lähikorttelin kivijalkakauppa avaa ovensa aamuisin klo 7.00 ja sulkee ne vasta klo 23.00!
Toimitin vastineen vastineeni Aamulehdelle 20.9.2013.
Saattaa olla, että Aamulehti katsoo depatin päättyneeksi ja ei kirjoitustani enää julkaise, mutta julkaisen sen tässä.
Vastineen vastineeni otsikko oli tämän jutun otsikko ja varsinainen juttu kuuluu näin:
************ Juhlapuheissa tavataan sanoa, että yksityinen ja kunnallinen monopoli ovat molemmat yhtä pahoja asukkaille.Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta Nekalan jäteaseman aukioloajoissa osoittaa, että kunnallinen monopoli voi olla pahempi kuin yksityinen monopoli.On varmaa, että yksityinen monopoliyritys muuttaisi aukioloaikansa alkamista lähemmäs aamuvarhaista, jos asiakkaat sitä toivoisivat.Kunnallinen monopoliyritys sen sijaan taistelee tutkainta vastaan ja haluaa avata porttinsa asiakaspalvelulle vasta hieman ennen puolta päivää.Käsittämätöntä!Esko ErkkiläTampere
************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallinen monopoli, yksityinen monopoli, kunnallinen vai yksityinen monopoli on pahempi, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskus, Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus, Nekalan jäteasema, Nekalan jäteaseman aukioloajat, |