Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oikein meni!

Keskiviikko 19.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilen Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä

 

”Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”

 

Eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen äänin 134 – 57, joten Perustuslakivaliokunnan asettama 2/3 enemmistö täyttyi.

 

Olen äänestyspäätökseen tyytyväinen, sillä nyt voin jatkaa olemista ylpeänä suomalaisena.

 

Surullinen olen Keskustan Tuomas Kettusen äänestyskäyttäytymisestä ja surullinen sen vuoksi, että hän kuuluu samaan koulukuntaan kuin minä eli agrologien koulukuntaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ?Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä?, agrologit,

Se oli siemensipulien istutuspäivä eilen!

Lauantai 15.5.2021 - -Esko Erkkilä-

IMG_1831.JPG

Eilen oli päivä, jolloin sain istutettua 175 rivimetriä erilaisia sipuleita eli tavallista keltaista istukassipulia, ryvässipulia, punasipuleita sekä salottisipuleita.

 

Siemensipulit alkavat olla kaupoista huvenneet, sillä mm. hopeasipulin siemensipuleita en enää löytänyt.

 

Onneksi syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa, joten ”sipuleissa löytyy”!

 

Perhekunnan sisäisessä työnjaossa sipulimaiden rikkakasvien perkaaminen kuuluu minulle, joten minun ei tarvitse kuunnella puheita liian suurista sipuli-istutuksista ja sen vuoksi tavoitteenani onkin päästä sipuli-istutuksissa 200 rivimetriin!

 

*****************

Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen jäsenenä sain sähköpostiviestin, että Läheltä Sinulle –markkinat järjestetään 4.9.2021 ja sinne pitää saada myytävää.


Sipuleiden sadonkorjuuaikaa odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siemensipuleiden istuttaminen, istukassipuli, ryvässipuli, punasipuli, salottisipuli, hopeasipuli, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma,

Arvoton näytelmä, jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaiset

Torstai 13.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa on järjestetty viime tiistaina, keskiviikon vastaisena yönä ja vielä eilen klo 18.50 alkaneessa täysistunnossa arvoton näytelmä, jossa pääosassa ovat olleet perussuomalaiset, kun on heidän järjestämässään jarrutuskeskustelussa käsitelty…

 

…”hallituksen esityksestä eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”.

 

Jarrutuskeskustelu saattaa kestää vielä pitkään – kestääkö jarrutuskeskustelu ensi viikolle saakka!

 

Myönnän, että olen joissain asioissa ymmärtänyt perussuomalaisten näkemyksiä, mutta tämä jarrutuskeskustelu on tehokkaasti tyrehdyttänyt ymmärtämykseni.

 

On vastenmielistä, että perussuomalaiset päättävät puheenvuoronsa toteamuksella, että jatkavat perustelujaan (=jarruttamista) seuraavassa puheenvuorossaan.

 

Tuo meneillään oleva arvoton näytelmä alentaa koko eduskunnan arvostusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arvoton näytelmä jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaiset, Arvoton näytelmä, Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä, Perussuomalaiset jarruttavat,

Tuskin sata miljoonaakaan riittää!

Torstai 15.4.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja eilisessä kokouksessamme saimme tietoa Tampereen keskusvirastotalon laajentamisesta sekä peruskorjauksesta.

 

Tarkoituksena on hankeselvityksen mukaan keskittää nykyisen virastotalon sekä viereisen Frenckellin noin 800 työntekijän työpaikat keskusvirastotaloon.

Samalla rakennukseen suunnitellaan myös uusia, kaupunkilaisille avoimia toimintoja, kuten palvelupistettä, ravintolaa sekä kokous- ja näyttelytiloja.

 

 

Hankkeen esittelijöitä oli useita, mutta vain erään esittelijän esittelyaineistossa oli maininta ”kustannusarvio”, mutta euromääräisestä kustannusarviosta ei sanaakaan!

 

Olen tunnetusti tarkkaa talousasioista ja kysyinkin, että kuinka paljon suunnitellut laajentamiset ja peruskorjaukset tulevat maksamaan. Olisin odottanut, että laajentamis- ja peruskorjausten kustannukset olisivat olleet kirkkaana esittelijöiden mielessä, mutta näin ei ollut, vaan kustannusarvion loppusummaa jouduttiin hetki etsimään!

 

Esittelijät kertoivat summaksi 65 miljoonaa euroa!

 

Pidän summaa suurena, sillä se merkitsee vuositasolla Tampereella kahden %-yksikön vaikutusta veroprosenttiin!

 

 

Löysin samasta aiheesta Aamulehden vajaat kaksi vuotta sitten laatiman jutun, jossa…

 

 IMG_1645.JPG

 

…summaksi todettiin 57 miljoonaa euroa eli vajaassa kahdessa vuodessa kustannusarvio on kohonnut yli 14 %!

 

 

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun voi ennustaa lopulliseksi kustannukseksi vähintään sata miljoonaa euroa – sanokaa minun sanoneen!

 

Sata miljoonaa euroa merkitsee vuositasolla kolmea %-yksikköä Tampereen veroprosentissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen keskusvirastotalo, Tampereen keskusvirastotalon laajennus ja peruskorjaus, Tampereen keskusvirastotalon peruskunnostus tulee maksamaan 100 miljoonaa euroa!

Sain "tuurata" Euroopan Unionin ulkoministeriä eräänä tiistaina tammikuussa 2014!

Maanantai 1.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli tilaisuus vierailla Brysselissä Euroopan Unionin ”pääkonttorissa” sekä Naton päämajassa tammikuussa seitsemän vuotta sitten.

 

Portugalilainen Jose Manuel Barroso johti silloin Euroopan komissiota, Olli Rehn oli talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina ja brittiläinen Catherine Ashton oli komission eräs varapuheenjohtajista ja hän toimi EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. 

Ashtonia kutsuttiin Euroopan Unionin ulkoministeriksi!

 

 

ashtoniatuuraamassa.jpg

 

Vierailuohjelmaamme kuului parituntinen Euroopan komission kokoushuoneessa ja minulla oli kunnia olla tämän kaksituntisen ajan EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana, sillä sainhan istua paroonitar Catherine Ashtonin paikalla.

 

Kaikki meni hyvin ja Euroopan Unionin ulkoasiat sekä turvallisuuspolitiikka pysyivät rauhallisina myös tuon kaksituntisen ajan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan komissio, Bryssel, Olli Rehn, Jose Manuel Barroso, Catherine Ashton, Nato, Naton päämaja, Euroopan Unioni,

Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia

Torstai 21.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Joepeh Bidenin valtaannousu eilen Yhdysvaltain presidentiksi Donald Trumpin kaoottisen valtakauden jälkeen antaa ja luo mahdollisuudet koko maailman kehittymiselle.

 

IMG_1323.JPG

 

Bidenin presidenttikausi alkaa suurten ongelmien vallitessa, mutta nyt tarvitsemme joka alalla uutta.

 

Korona antaa suuret mahdollisuudet vaikkapa Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välillä ja parantuvista suhteista myös suomalaiset saamme tietyllä viiveellä etua.

 

Seniori-ikäisenä arvostan, että 20.11.1942 syntynyt Joe Biden on kohonnut Yhdysvaltain presidentiksi ja arvostan myös sitä, että suomalaisittain kamalan etunimen omaava henkilö vannoi eilen valansa varapresidentiksi Kamala Harris!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia, Joe Biden, Kamala Harris, Joepeh Biden, Donald Trump, EU, Euroopan Unioni,

Perhekuntainen valuuttakerroin on ihan oma juttunsa!

Maanantai 11.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Suomi liittyi euroon 1.1.1999 vaikka käteisvaluuttana siirtyminen tapahtui vasta 1.1.2002.

 

Valuuttakertoimena oli se, että markkoja tarvittiin yhteen euroon 5,97573.

 

 

IMG_1295.JPG

 

Raha-asioittemme yleisessä hoitamisessa olen noudattanut virallista valuuttakurssia, mutta perhekunnan sisällä olen noudattanut omaa valuuttakurssia ainakin siinä, että tukanleikkuun osalta olen maksanut keskipojalle ihan omalla perhekunnan päättämällä valuuttakurssilla saamaani palvelua.

 

Kertaan, että markka-aikana maksoin keskipojalle tukanleikkuustani 100 markkaa ja euroaikana olen maksanut 20 euroa!

Se siitä perhekuntakohtaisesta valuuttakertoimesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valuuttakerroin, 5, 97573, valuttakerroin 5, 97573, Suomi liittyi euroon 1.1.1999,

Ummehtunut tuulahdus Neuvostoliiton ajalta!

Keskiviikko 2.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Yli 200 entistä ja osin myös nykyistä kommunistia sekä tunkkaisen neuvostoajan kärkiairuetta julkaisivat eilen vetoomuksen, jossa he vaativat hävittäjähankkeellemme eli HX-hankkeelle aikalisää, uutta harkintaa ja vaihtoehtojen selvittämistä.

 

Joukkiossa ei ole mukana ainuttakaan maanpuolustuksen asiantuntijaa ja onneksi ei myöskään politiikkoja.

 

Toisaalta joudun surukseni toteamaan, että samansuuntaisia ummehtuneita tuulahduksia on kuultu myös tavallisesti vastuuntuntoisten poliittisten päättäjienkin tahoilta.

 

Kertaan, että HX-hankkeessa ovat ehdolla seuraavat hävittäjätyypit:

 

 

Puolustusvoimissa työskentelee HX-hankkeen parissa noin 70 ihmistä. Hankkeen ohjelmajohtajana toimii Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja, kenraalimajuri evp Lauri Puranen.

 

Luotan, että hallitus päättää hävittäjähankinnasta ensi vuoden aikana.

 

******************

 

Sen vielä totean tuosta eilen julkisuuteen saatetusta ummehtuneesta hankkeesta, että eipä sitä uskallettu julkistaa edellispäivänä eli 30.11.2020, sillä silloin tuli kuluneeksi tasavuosia, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi Talvisota!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HX-hanke, Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat), Saab JAS Gripen NG (Ruotsi), Talvisota,

Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!

Keskiviikko 25.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Oikeastaan olen kolmen ”kotikunnan loukussa”, sillä synnyinkuntani Viljakkalan lisäksi olen tällä hetkellä Tampereen ja Ylöjärvelläkin (kesä)asukas.

 

Läheisin ja rakkain noista kunnista on tietysti Viljakkala ja on aina sykähdyttävä kokemus, kun näkee Viljakkalan vaakunan.

 

 

*******************

 

 

IMG_0957.JPG

 

 

IMG_1027.JPG

 

 

 

 

Viljakkalan vaakunan virallinen vaakunaselitys kuuluu näin:

 

”Kultakentässä palkeittain asetettu puna-sinikatkoinen, loivasti kaksikaarteinen sarvi, jonka keski- ja päätehelat sekä vitjat ovat hopeaa; sarven alapuolella punainen kupari-kultamerkki.”

 

 

Vaakunan aiheen vanhaa juomasarvea säilytetään kirkossa. Kupari-kultamerkki viittaa Haverin kaivokseen, josta Ruotsin vallan aikana kaivettiin rautamalmia, ja myöhemmin itsenäisyyden aikana kultaa ja kuparia.

 

Pitäisipä joskus pyytää Viljakkalan suntiolta, että pääsisin katsomaan tuota juomasarvea!

 

Viljakkalan vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers ja Viljakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 21. tammikuuta 1950. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 3. huhtikuuta samana vuonna.

 

Viljakkalan vaakuna menetti itsenäisen kunnan vaakunastatuksen 1.1.2007, kun tapahtui kuntaliitos Ylöjärven kaupungin kanssa.

 

*****************

 

Noista Viljakkalan vaakunoista ylempi sijaitsee Viljakkalan Seurojentalolla ja alempi Viljakkalan kirjastossa.

 

Tiedän, että kolmas Viljakkalan vaakuna sijaitsee Viljakkalassa Hangasjärven rannalla sijaitsevan Toivolan tanssilavan huoltorakennuksen seinällä!

 

Missähän sijaitsee se Viljakkalan vaakuna, joka aikoinaan komisti Viljakkalan paloaseman seinää ja onko entisellä Viljakkalan kunnantalolla vielä nykyisin Viljakkalan vaakunaa?

 

Nykyisin Viljakkalan vaakunalla on kuntaliitoksen seurauksena perinnevaakunan status, mutta hyvä, että edes se!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan vaakuna ehti olla itsenäisen kunnan tunnus 56 -vuotta!, Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Gustaf von Numers, Haverin kaivos, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan kirjasto, Toivolan tanssilava, Viljakkalan paloasema,

Asukaspalautteen sisältöön kannattaa päättäjien paneutua

Maanantai 23.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala-neuvosto on Ylöjärvellä yksi kuudesta neuvostosta ja se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.

 

Toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana ja tarkoituksemme toteuttamiseksi osallistumme erilaisiin asukastapahtumiin ja keräämme niissä asukaspalautteita.

 

Otan tässä malliksi Viljakkalan Vipinöissä saamamme asukaspalautteen, jonka käsittelimme Viljakkala-neuvostossa 5.2.2020:

 

1. Linja-autojen kulku on täällä kysymysmerkki. Emme tiedä, koska ne kulkevat ja miten päin ne esim. kylällä (keskustassa)ajaa. Olisi saatava paperinen kulkuaikataulu, jossa olisi kaikkien liikennöitsijöiden vuorot. Kaikki asukkaat eivät lue nettiä ja aikataulut eivät sielläkään täsmää. Kesällä täytyisi olla yhteys myös Ylöjärvelle, jotta mekin voisimme käyttää maksamiamme palveluja, esim. uimahallia yms.

 

2. Viljakkalan linja-autot! Miten kulkee Viljakkalasta autot Ylöjärvelle ja Kyröskoskelle? Linja-autoja kulkee, Länsi-Linjat ->löytyy Matkahuollon sivuilta. Lamminmäki ja linjat 87 ja 84 näkyy tyhjinä menevän, kun ei tietoa aikatauluista.

3. Miksi kävelytie ei ole kirkkoon asti? Hankala ja vaarallista kulkea siinä autojen seassa liukkaalla ja pimeässä.

4. Olisi hienoa, jos päättäjät kävisivät puistokaupungissaan myös Seitsemisessä ja Itä-Aureessa.

5. Tien kunto (Pyörtänötie) on ollut todella huono. Varsinkin routa-aikaan saa pelätä, ettei auto hajoa siellä. On aikoinaan tehty saven päälle. Tie on levennyt joka suuntaan ja ojat ovat veden vallassa. Olemme asuneet siellä 90-luvun alusta ja koko aikana ei ole isompaa remonttia tehty. Pyydämme mahdollisimman pikaista toimenpidettä siellä.

6. Luulen, että Viljakkala ei kaikin osin pidä hyvänä liittymistä Ylöjärveen. Hämeenkyrön liittyminen olisi mielestäni ollut parempi, mutta herää kysymys miksi EI!! Kenen syy?? Olisko Kyrön "sarvipäillä" jotain tekemistä asian kanssa??

7. Toivotaan 60 km:n rajoitusnopeutta Karhentien valaistulle osuudelle.

8. Tie Ylöjärvelle on erittäin huonokuntoinen ainakin Pikku-Pispalaan asti.

9. Tervetuloa Seurojentalon 100-v. juhlaan 6.1.2020 klo 15.00.

10. Linja-autojen aikatauluista tietoa.

11. Pyöräteitä Karhen koulun läheisyyteen.

12. Ylöjärven kaupunki voisi osoittaa jonkinasteista kiinnostusta myös Viljakkalan asioihin. Tuntuu, että kaupunki ei suuremmin kiinnosta nämä kaukaisemmat kaupunginosat.

13. Viljakkalalaisena olen huomannut, että Viljakkalan asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Kaupat ovat hävinneet ym. Onneksi vielä on apteekki täällä.

14. Kevyenliikenteen väylä Viljakkalan keskustasta Haveriin.

15. Jouluvalokuvio Viljakkalan keskustaan.

16. Lisää lapioita Karhen koululle.

17. Terveyspalvelut. Lääkäri useammin, hammashoito ym.

 

******************

Kiitän kaikista asukaspalautteista, sillä ne ovat tavallisten viljakkalalaisten kokemia murheita ja sen vuoksi päättäjien pitää olla niistä tietoisia; on sanomattakin selvää, että kaikki asukaspalautteet on toimitettu Ylöjärven kuntapäättäjien tietoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukaspalaute, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Vipinät, Viljakkalan Seurojentalo,

Presidentti Niinistö totesi eilen, että Suomen edessä olevaa HX-hankintaa on pidettävä Yhdysvaltain kanssa esillä jatkossakin

Maanantai 9.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Suomen ilmapuolustus tukeutuu lentokaluston osalta Hornet-kalustoon ja niiden taloudellinen käyttöikä päättyy vuoteen 2030 mennessä.

 

Hornet-kaluston korvaamiseksi alkanut HX-hävittäjähanke on alkanut vuonna 2015 ja hallituksen on tarkoitus päättää korvaavan konetyypin hankinnasta ensi vuonna eli 2021.

 

HX-hankkeen lyhenne tulee siitä, että H-kirjain merkitsee korvattavaa hävittäjätyyppiä eli Hornettia ja X-kirjain puolestaan sitä konetyyppiä, jolla Hornetit aikanaan korvataan.

 

Tarjouskilvassa ovat mukana seuraavat konetyypit:

 

  • F/A-18

  • F-35

  • JAS Gripen

  • Rafale

  • Eurofighter Typhoon

 

On selvää, että Puolustusvoimien kalustohankinnat herättävät keskustelua ja niin myös tässäkin tapauksessa. Asiantuntemattomimmat ovat esittäneet jopa koko hankkeesta luopumista ja monet järkeviksikin tahoiksi luullut ovat esittäneet jatkoajan myöntämistä hankkeelle.

 

Osin nuo ulostulot ymmärtääkin, sillä onhan kyseessä Suomen kaikkien aikojen hintavin kalustohankinta eli 10 miljardia euroa.

 

 

 **************************

 

 

Vastuullisena Ilmavoimien reserviläisenä kannatan HX-hanketta ja arvostan, että presidentti Sauli Niinistö asettui sitä eilisessä puheessaan kannattamaan.

 

Niinistö totesi ”Presidentin kynästä” –puheessaan ja kirjoituksessaan näin:

 

 

 

”Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyössä on kyse paljosta muustakin kuin pelkästä turvallisuuspolitiikasta. Suomalainen teknologia, erityisesti jäänmurtaja- ja 5G-osaaminen, on noussut viime vuosina yhteyksissämme vahvasti esille. Näistä aiheista presidentti Trumpin kanssa vuosi sitten Washingtonissa puhuimme, enkä usko, että kiinnostus niihin hallinnon vaihtumisen myötä vähenee. Toki myös Suomen edessä oleva HX-hankinta on jatkossakin esillä.”

 

************************

 

Hyvä kannanotto, joka varmaan vie ainakin osan arvostelijoiden kritiikistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HX-hanke, HX-hävittäjähanke, F/A-18, F-35, JAS Gripen, Rafale, Eurofighter Typhoon, Honettin korvaaja, Hornet, Ilmavoimat, Puolustusvoimien ylipäällikkö, Sauli Niinistö,

Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!

Perjantai 15.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan eilinen kyselytunti osoitti, että maamme poliittinen tilanne alkaa monessakin mielessä olemaan uudessa tilanteessa.

 

Pääministeri Sanna Marin on tähän saakka soitellut hallituksessa ensi viulua, mutta nyt valtiovarainministeri Katri Kulmuni on nousemassa Marinin kanssa tasavertaiseen asemaan ja talouskysymyksissä selvästi edellekin.

 

 

IMG_7993.JPG

 

Katri Kulmunin tietämys ja asiantuntemus ovat nyt hallituksemme kulmakiviä.

 

Tietämys ja asiantuntemus ilmenevät jämäkkänä ja varmana esiintymisenä ja sen saivat kokea herhiläisen tavoin hallitusta ja erityisesti valtiovarainministeriä hiillostaneet perussuomalaiset.

 

Kyselytunnin alku oli yleisen ja vakiintuneen käytännön mukaisesti ”pyhitetty” suurimmalle oppositiopuolueelle eli perussuomalaisille, mutta huonosti heille kävi!

 

Perussuomalaiset pyrkivät Euroopan Unionia ja euroa arvostelemalla kohentaa rajussa laskussa olevaa gallup-kannatustaan – surkea ja tuhoontuomittu yritys!

 

 

IMG_7987.JPG

 

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen oli miellyttävä yllätys ja hän säestikin hyvin Katri Kulmunia perussuomalaisten änkyröinnissä.

 

 

IMG_7989.JPG

 

Pääministeri Sanna Marin oli toki eilenkin vakuuttava, mutta pientä huolestumista oli hänenkin kasvoiltaan luettavissa, sillä niin vakuuttavasti Katri Kulmuni esiintyi.

 

 

IMG_7992.JPG

 

Kyselytunnin alisuorittaja oli ääneen päässeistä ministereistä tavalliseen tapaan vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo.

 

 

******************

 

 

Palaan vielä Katri Kulmunin pärjäämiseen eilisellä kyselytunnilla ja…

 

 

IMG_7984.JPG

 

…arvostan sitä selkeyttä, jolla hän tyrmäsi vasemmistoliiton suunnalta tulleen ajatuksen, että Puolustusvoimien hävittäjähankinnat pitäisi arvioida uudestaan.

 

Ei pidä uudelleenarvioida on myös minun vankkumaton kantani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, Eurooppaministeri Tytty Tuppurainen, sisäministeri Maria Ohisalo,

Onko 16.10.1994 tapahtuneesta EU-äänestyksestä tulossa samanlainen Suomen kansakuntaa jakava yli satavuotinen riesa kuin vuoden 1918 Vapaussodasta?

Tiistai 12.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kansakunnan tulkki, kun havaitsee sen katkeruuden, joka yhä elää suomalaisessa yhteiskunnassa vuoden 1918 tapahtumista.

 

Katkeruutta ylläpitää hävinnyt osapuoli.

 

Kunniakkaat Talvi- ja Jatkosota heikensivät tuota katkeruutta, sillä niissä Suomi taisteli yksituumaisena idän vihollista vastaan, mutta elintasomme kohotessa katkeruuden siemen on saanut taas itää – toki pienessä, mutta sitäkin äänekkäämmässä elinpiirissä.

 

*********************

 

Suomessa järjestettiin 16.10.1994 neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä.

 

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos oli se, että 56,89 % kannatti EU-jäsenyyttä ja 43,11 % vastusti sitä.

 

On luonnollista, että kannatin EU-jäsenyyttä.

 

Eduskunta äänesti EU-jäsenyydestä 18. marraskuuta 1994 ja silloin Suomen EU- jäsenyys hyväksyttiin äänin 152–45. 

 

************************

 

Neuvoa-antaneesta kansanäänestyksestä ja eduskunnan selkeästä linjauksesta huolimatta urputtajia on riittänyt ja sen huomasi…

 

 

IMG_7910.JPG

 

…taas kerran, kun 9.5.2020 vietimme Eurooppa-päivää ja siniristiliput liehuivat lipputangoissa.

 

Valitettavan moni lipputanko tuolloin oli ilman lippua, mutta uskon ja toivon, että useimmat tyhjien lipputankojen omistajatkin ovat myötäsukaisia Suomen EU-jäsenyydelle!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: EU-kansanäänestys 16.10.1994, Vapaussota 1918, Eurooppa-päivä 9.5.2020,

Sain mielipiteilleni vaikutusvaltaista kannatusta

Perjantai 17.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa tuli julkisuuteen eilen Maaseudun Tulevaisuuden julkaisemassa haastattelussa, jossa hän kantoi syvää huolta maamme elintarvikkeiden varmuusvarastojen tilanteesta.

 

Sarvamaa toteaa haastattelussaan mm. näin:

”Tähän asti suurin osa huoltovarmuuden haasteista on liittynyt lääketarvikkeiden kuten suojamaskien saatavuuteen. Pian voimme kuitenkin huomata katkoksia ja ongelmia myös elintarvikkeissa ja ruokatoimituksissa. On korkea aika tehdä päätöksiä myös ruuantuotannon huoltovarmuudesta".

 

Sarvamaa jatkaa:

”Tuotanto- ja toimitusketjujen häiriintyessä vaikutukset voivat olla massiivisia, mikä vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Erityisesti työvoiman saannin ongelmat voivat aiheuttaa suuria haasteita ruuantuotannolle, kun työntekijät eivät pääse rajasulkujen ja liikkumisrajoitusten vuoksi tiloille töihin keräämään satoa kriittisillä hetkillä. Tämä on jo tällä hetkellä todellisuutta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa."

 

*******************

 

En halua olla ”pahanilman lintu”, mutta kannan huolta viljelijöiden työkunnosta vajaan kuukauden kuluttua alkavan kylvökauden kiireissä.  Vielä suurempi huoli minulla on korjuukauden osalta, sillä merkittävät tutkijat esittivät eilen, että korona-kriisi jatkuu yhä pahenevana aina pitkälle syksyyn saakka.

 

*******************

IMG_7398.JPG

 

Maamme huoltovarmuuden kannalta nyt olisi nopeasti kumottava Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2013 tekemä päätös, jolla puolitettiin maamme leipäviljavarastojen varmuusvarastomäärät!

 

Rukiin osalta tilanne olisi nyt ripeillä toimenpiteillä pelastettavissa, sillä viime kesän ennätyssadon ansiosta viljelijöiden ja viljaliikkeiden varastoissa on riittävästi ruista, jotta varmuusvarastot saataisiin vuotta 2013 edeltävälle tasolle.

Kauhukuvani on, että viljaliikkeet ryhtyvät nyt myymään varastoissaan ja viljeljöiden varastoissa olevaa ruista vientiin!  Tätä emme voi sallia!

 

 

Kiitokset Petri Sarvamaa aiheellisesta huolestasi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Sarvamaa, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa, Jyrki Katainen, Jyrki Kataisen katastrofihallitus, leipäviljan varmuusvarastojen puolittaminen vuonna 2013, oliko järkevää puolittaa leipäviljan varmuusvarastot,

Hävittäjähankinnoista ei pidä luopua edes aikataulua rukkaamalla!

Keskiviikko 8.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Korona-tilanne on antanut maamme puolustusvalmiudesta vähät välittäville tilaisuuden alkaa puhumaan hävittäjähankinnoista luopumisesta tai ainakin niiden viivästyttämisestä.

 

Suomen nykyinen hävittäjäkalusto koostuu Hornet-hävittäjistä, jotka otettiin Suomessa käyttöön 1995–2000. Niiden elinkaareksi arvioitiin tuolloin 30 vuotta ja viimeiset Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä. Uusien hävittäjien pitäisi olla käytössä vuonna 2025 eli aikaa ei ole hukattavissa.

 

 

IMG_7552.JPG

 

Sain aikoinaan palvella reserviläisurani lopussa Ilmavoimien leivissä ja silloin opin tuntemaan mm. niitä pilotteja, jotka lensivät jenkeissä valmistettuja Hornetteja Suomeen.

 

Tässä kuva eräässä kertausharjoituksessa saamastani palkintotaulusta, jonka sain ammunnoissa pärjäämisestäni.

 

******************

 

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on lähettänyt 31.10.2019 tarkennetut tarjouspyynnöt Hornetit korvaavista hävittäjistä.

 

Tarkennettu tarjouspyyntö koskee seuraavia monitoimihävittäjiä sekä niihin liittyviä järjestelmiä ja aseita: Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat) ja Saab Gripen (Ruotsi).

 

Kaikki ehdokkaana olevat hävittäjät olivat näytillä Pirkkalan tukikohdassa ennen korona-kriisiä ja Pirkkalan lentokentän itäisen laskeutumisreitin alla asuvana sain aitiopaikalta seurata hävittäjäehdokkaiden esittelylentoja.

 

Suomen hallitus tekee päätöksen Hornet-kaluston seuraajasta vuonna 2021. Hankkeen budjetin enimmäismäärä on 10 miljardia euroa. Investoinnin suuruutta arvioitaessa pitää muistaa, että koronan extra-kustannukset Suomelle ovat ainakin 20 miljardia euroa.

 

 

Niin olisihan Suomella toki vaihtoehto Hornettien korvaajaksi eli liittyminen Natoon, vaan eipä taida saada kannatusta edes niidenkään keskuudessa, jotka kritisoivat Hornettien korvaajien hankintaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hävittäjähankinnoista ei pidä luopua edes aikataulua rukkaamalla!, Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat), Saab Gripen (Ruotsi),

Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyisin Viljakkalasta!

Perjantai 20.3.2020 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1985 Seinäjoen Tangomarkkinoilla valittiin Suomen ensimmäinen tangokuningas ja Viljakkalassa syntyneestä Kauko Simosesta leivottiin silloin kaikkien aikojen ensimmäinen tangokuningas.

 

Viljakkalalaisena tunnen Simosen perhekunnan lapset hyvin, sillä olen samaa ikäluokkaa vanhimpien lasten kanssa. Kauko on minua neljä vuotta nuorempi, mutta toki opin hänetkin tuntemaan jo nuorena.

 

Kauko teki elämäntyönsä Puolustusvoimissa ja hänen sotilasarvonsa taitaa olla musiikkivääpeli. Hän asuu Rovaniemellä, mutta aina kesäisin hän käy esiintymässä synnyinkotinsa äärellä sijaitsevan Inkulan Holvisillan kesäjuhlilla.

 

IMG_6506.JPG

 

 

Lions Club Viljakkala on hankkinut Viljakkalan Seurojentalolle taulun, jossa muistutetaan Kauko Simosen valinnasta Suomen ensimmäiseksi tangokuninkaaksi.

 

Kaukon voittokappale oli ”Satu ruskeista silmistä” ja googlaamalla ”Kauko Simonen Satu ruskeista silmistä” vuoden 1985 Tangomarkkinoiden voittokappale löytyy helposti – kannattaa kuunnella!

 

***************

 

Minulla on lämmin henkilökohtainen muistelus Kaukosta, kun hänet takavuosina lyötiin kanssani Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan ritariksi Hämeenkyrössä.

 

Meitä ritariksi lyötyjä oli silloin kuusi henkilöä ja katselimme, että kuka kiittäisi Ritarikunnan Suurmestaria saamastamme huomionosoituksesta.

 

Kauko Simonen ratkaisi pulmamme ja kiitti ritarikuntamme Suurmestaria laulaen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyisin Viljakkalasta!, Kauko Simonen, tangokuningas Kauko Simonen, Viljakkalan Inkula, Inkulan Holvisilta, Lions Club Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta,

Ikäluokan 1947 kansalaiskoulu Viljakkalassa hoidettiin pääosin paikallisin opettajavoimin!

Keskiviikko 8.1.2020 - -Esko Erkkilä-

IMG_65092.JPG

 
Laitan tähän tämän juttuni kuvituskuvaksi Viljakkalan seurojentalon satavuotisjuhlaesitteen kansikuvan.

 

Viljakkalan Seurojentalo on sadan vuoden aikana ehtinyt olemaan moneksi ja eräs vaihe sen kunniakkaassa historiassa on se, kun siellä 1960-luvun alkuvuosina toimi Viljakkalan kansalaiskoulu.

 

Vuonna 1947 syntyneenä olin eräs niistä oppilaista, jotka kävimme kansalaiskoulun Viljakkalan Seurojentalolla, jota siihen aikaan kutsuttiin Viljakkalan Maamiesseurantaloksi.

 

 

Tuolta ajalta ei ainakaan minulla ole valokuvia, mutta muistelen tuota aikaa ilman valokuvia:

 

  • oppilaita tuolla (1962 tai 1963) järjestetyllä kurssilla oli nelisenkymmentä

  • kurssimme johtajaopettajana toimi Martti Ryhänen, joka olikin ainoa Viljakkalan ulkopuolinen opettaja, sillä kaikki muut opettajamme olivat viljakkalalaisia

  • Ryhänen oli taitava poikien puukäsitöiden opettaja ja me kaikki pojat teimme oikein laadukkaat keittöjakkarat  ja sen jälkeen vapaavalintaiset puutyöt - minä tein tiskipöydän keittiöön ja hyvä siitä tulikin!

 

 

IMG_6502.JPG

 

 

  • ”puutyöpajanamme” oli nykyinen juhlasali ja tämän maalauksen kohdalla oli erillisellä korokkeella oikohöylä. Tapaturmia ei sattunut, mutta toki tämä Järnefeldin maalauksen kopio oli paksun pölykerroksen peitossa!

********************

  • uskonnonopettajana toimi Viljakkalan kirkkoherra Arvo Autio ja uskonnontunnit järjestettiin nykyisessä kahviossa. Muistan oikein hyvin, kun kirkkoherra käveli edessämme edestakaisin ja arvuutteli, että kuinka pitkä hän on – emme osanneet arvata, mutta sitten kirkkoherra kertoi olevansa kolme kyynärää pitkä ja kertoipa vielä myös sen, että kyynärä on 60 senttiä!

  • metsänhoidonopetuksesta vastasi Viljakkalan Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja Väinö Ihantola, lempinimeltään ”Jumi”!

  • maatalousopetus oli Viljakkalan palopäällikön ja sittemmin pitäjäneuvoksen arvonimen saaneen Väinö Myllymäen vastuulla. Mielenkiintoinen oli retki Virrelle, jossa saimme tutustua karjuporsaiden salvamiseen – porsas oli isännän sylissä, viilto partakoneen terällä kivesten kohdalle, kivekset irti ja niiden heittäminen pihahiekalle!

  • metallitöiden opetuksesta vastasi Timo Eronen; teoriatunnit nykyisessä kahviossa ja käytännön opetusjaksot hammaslääkärin autotallissa Kurjella, jonne kävelimme oikopolkuja pitkin Maamiesseurantalolta. Kurjella jokaisen piti tehdä vasara, mutta tärkein oppijakso oli se, kun kunnostimme Erosen Opel Kadetin ajokuntoiseksi! Timo Eronen oli kloppeja ymmärtävä opettaja, sillä joskus joku oppilaista heitti häntä lumipallolla niskaan, mutta Timopa aloitti pienen lumisodan meitä kloppeja vastaan.

  • tyttöjen käsityönopettajana toimi Elli Ihantola ja heidän kotitalousopettajanaan Hildi Alanen.

 

Toissapäivänä Viljakkalan Seurojentalon satavuotisjuhlissa totesimme Samuli Niittyojan kanssa, että vuosiluokka 1946 oli ensimmäinen, joka sai kansalaiskouluopetuksen Viljakkalan Maamiesseurantalolla ja Harri Niemisen kanssa totesimme, että ehkä vielä 1952-vuosiluokka sai siellä kansalaiskouluopetuksen, mutta jo 1949-vuosiluokka sai metallitöiden opetuksen Lääkärintalon autotallissa!

 

Viljakkalan kansalaiskoulu ikäluokalle 1947 antoi oikein hyvät eväät elämäntaipaleellemme – kiitokset siitä mm. Viljakkalan Seurojentalolle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Maamiesseurantalo, Viljakkalan kansalaiskoulu Viljakkalan Maamieskoululla, Viljakkalan kansalaiskoulu,

Juhlimme eilen Viljakkalan Seurojentalon kunniakasta satavuotishistoriaa!

Tiistai 7.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Maamiesseura järjesti 6.1.1920 talonsa vihkiäisjuhlan ja eilen lähes 200-henkinen juhlayleisö sai olla mukana juhlistamassa saman talon eli…

 

 

IMG_6509.JPG

 

…Viljakkalan Seurojentalon satavuotisjuhlia.

 

 

***********************

 

 

IMG_6508.JPG

 

 

Satavuotisjuhlan ohjelma oli samanlainen kuin vihkiäisjuhlankin!

 

 

IMG_6468.JPG

 

 

Viljakkalan vaakuna, jota kai nykyisin kuntaliitoksen jälkeen kutsutaan perinnevaakunaksi, oli kunniapaikalla juhlassa.

 

 

IMG_6498.JPG

 

Satavuotisjuhlan tervehdyspuheen piti Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja…

 

 

IMG_6458.JPG

 

…juhlan luonnikkaana juontajana toimi yhdistyksen sihteeri Olli Ihantola.

 

 

IMG_6472.JPG

 

Miiu ja Mariella esittivät torvisoittoa pariinkin otteeseen!

 

 

IMG_6463.JPG

 

Kaija Korpi-Hallila esitti ilman äänentoistolaitteita runon ja hän kertoi runonsa jälkeen, että runo on omistettu niille ahkerille ”muurahaisille” eli talkoolaisille, jotka ovat kunnostaneet talon siihen kuntoon, jossa se nyt on!

Toki äänentoistolaitteet olivat, mutta onneksi Kaija oli niistä niin kaukana, että "ämyrit" eivät pystyneet pilaamaan herkän runon säkeistöjä!

 

 

IMG_6478.JPG

 

Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toi juhlapuheessaan Ylöjärven kaupungin tervehdyksen ja totesi mm., että suomalaiset seurojentalot ovat aina olleet tapahtumien keskiössä ja ne ovat tuoneet ja tuovat yhä edelleen oman leimansa paikalliseen historiaan.

 

Sorvanto totesi, että seurojentalot antavat mahdollisuuden asukkaiden monipuoliseen osallistumiseen ja hän kiitti Viljakkalan Seurojentaloyhdistystä hyvästä sekä arvokkaasta työstä!

 

 

IMG_6460.JPG

 

Loppiaiskvartetti esiintyi kahdestikin – olikohan kvartetin nimi sorvattu ihan tätä juhlaa varten?

 

*******************

 

Vihkiäisjuhlan ohjelmassa vuonna 1920 oli ”Pukutanssi” ja sitä esittivät nyt satavuotisjuhlassakin Ylöjärven Tanssijat…

 

IMG_6493.JPG

 

 

IMG_6488.JPG

 

…jotka kaikki taisivat olla Eläkeliiton Ylöjärven yhdistyksen jäseniä!

 

 ****************

Ohjelmassa oli myös Venla Servon taidokasta viulunsoittoa sekä Viljakkalan Teatteriyhdistys Wimman tuottama näytelmäkappale, jonka oli ohjannut Jari Hiltunen ja taiteilijoina esiintyivät Harri Heiskanen sekä Ulla Lehtinen.

 

 

IMG_6506.JPG

 

Suomen ensimmäinen tangokuningas, Viljakkalan Inkulasta syntyisin oleva Kauko Simonen katseli kultataustaiselta kuvaltaan, kun…

 

 

IMG_6503.JPG

 

…siitä melkein naapurista Viljakkalan Nisunperältä oleva Markku Ylijoki tahditti laulusolistina Viljakkalan Pelimannin 1 ½ tuntisia tansseja hienon juhlatilaisuuden päätteeksi.

 

*****************

 

Pohdimme Rouvan kanssa ennen juhlia, että millaisia ”kukkia” veisimme juhlivalle yhdistykselle.

 

Kyselin pikkulinnuilta mahdollisia toiveita ja sain vastaukseksi, että kahvipaketteja aina tarvitaan ja sen vuoksi teimmekin onnittelukukiksemme…

 

 

IMG_6451.JPG

 

…pienen kahvipakettiasetelman.

 

 

Hienosta satavuotisjuhlasta kiittäen ja erikoisesti sitä talkooporukkaan arvostaen, joka työllään on saanut aikaiseksi nykyisen Viljakkalan Seurojentalon!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentloyhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Maamiesseura, Viljakkalan vaakuna, Viljakkalan perinnevaakuna, Viljakkala,

On oikein, että Suomi on heti EU:hun liittymisen jälkeen hyödyntänyt EU-ruoka-avun!

Sunnuntai 29.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Kuten eilen jutussani kertasin, Suomi liittyi 16.10.1994 suoritetun kansanäänestyksen perusteella Euroopan Unioniin 1.1.1995.

 

 

Kiitokseni Suomen viranomaisille, jotka heti liittymisen jälkeen päättivät hyödyntää EU:n ruoka-avun käyttämisen Suomessa – ruotsalaiset kokivat maansa niin hyvätuloiseksi, että eivät halunneet hyödyntää tässä asiassa EU:n tarjoamaa taloudellista apua!

 

 

Siirryin työnantajani Raisio Yhtymässä EU:hun liittymisen hetkellä myynti- ja markkinointitehtävistä raaka-ainehankinnan tehtäviin ja sain olla mukana, kun työnantajakonsernini oli keskeisellä sijalla EU-ruoka-apuun liittyvissä käytännön toimenpiteissä – uskallan todeta, että olin näistä asioista käytännön tasolla ehkä parhaiten perillä oleva henkilö koko maassa usean vuoden ajan.

 

 

*******************

 

 

Alkuvuosina vähävaraisten ruoka-aputuotteina olivat kuivat elintarvikkeet, joiden säilytyksessä ei ollut ongelmia.   Tuotteina olivat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, makaroni, näkkileipä, hapankorppu, keksit sekä myslit – lähes kaikki olivat tuotteita, joita Raisio valmisti.

 

 

Ruoka-aputuotteita toimittaneet yritykset eivät saaneet riihikuivaa rahaa, vaan maksuvälineenä olivat Euroopan Unionin omistamat interventioviljat!

 

 

Menettely sopi silloiselle Raisiolle hyvin, sillä työnantajayksikköni Rehuraisio Oy tarvitsi rehuviljaa ja konsernin elintarvikeyksiköt valmistivat ruoka-apuun tarvittavia tuotteita.

 

Aluksi menettelyä hallinnoi Maa- ja metsätalousministeriön interventioyksikkö ja myöhemmin valtion yhteishankintayksikkö Hansel – oli mielenkiintoista tehdä molempien kanssa kaupallista yhteistyötä!

 

 

 

Seuraavassa vuosikohtaiset volyymit (tonneina), joita Suomessa on jaettu elintarvikeapuna vähävaraisille:

 

 

  • 1996                                   1815 tonnia

  • 1997                                   1605

  • 1998                                   1520

  • 1999                                     789

  • 2000                                   1548

  • 2001                                   2020

  • 2002                                   2000

  • 2003                                   1963

  • 2004                                   2140

  • 2005                                   1970

  • 2006                                   2053

  • 2007                                   1893

  • 2008                                   1688

  • 2009                                   2252

  • 2010                                   2707

  • 2011                                   3109

  • 2012                                   1310

  • 2013                                   1908

 

 

Oli oma taiteenlajinsa, kun vaikkapa 800 tonnin suuruiselle Elovena-kaurasuurimoerälle piti sorvata hinnaksi esimerkiksi 2.050 tonnia rehuohraa ajoneuvoon lastattuna vaikkapa Avena Siilot Oy:n Kokemäen viljavarastolla (kummatkaan tonnimäärät eivät ole todellisia, mutta kuvaavat homman etenemistä)!

 

 

No, taskulaskimellahan siitä selvittiin ja pientä bisneksenpoikasta hinnoitteluun piti tietysti ujuttaa!

 

 

Vuonna 2014 alkoi uusi vähävaraisten avun rahaston FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived) uusi ohjelmakausi, mutta siitä ehkäpä jo huomenna tällä saitilla lisää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-ruoka-apu, Vähävaraisten ruoka-apu, vähävaraisten EU-ruoka-apu, MMM:n Interventioyksikkö, Hansel, FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived),

Suomen maksuosuus EU:lle oli viime vuonna 105 euroa/henkilö

Lauantai 28.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995 – kannatin liittymistä ja en ole päivääkään silloista päätöstäni katunut.

 

On selvää, että hyvästä eli Suomen eurooppalaisuudesta pitää maksaa ja niin onkin Suomen EU-jäsenyyden aikana tapahtunut kolmea vuotta lukuun ottamatta, sillä vuonna 1996 saimme EU:lta 72,6 M€, vuonna 1997 30,1 M€ ja vuonna 2000 peräti 275,9 miljoonaa euroa.

 

 

Jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.

 

 

 IMG_6402.JPG

Viime vuonna maksuosuutemme EU:lle oli 580 M€ eli 105 euroa per asukas.  Edellisvuonna maksuosuutemme oli vain 275 miljoonaa euroa.

 

Viime vuonna EU:n nettomaksajamaat olivat:

 

 

  • Tanska             207 €/hlö

  • Saksa               162 €/hlö

  • Itävalta            152 €/hlö

  • Ruotsi               150 €/hlö

  • Hollanti            143 €/hlö

  • Suomi               105 €/hlö

  • UK                   105 €/hlö

  • Ranska             92 €/hlö

  • Italia                 84 €/hlö

  • Irlanti               65 €/hlö

  • Belgia               43 €/hlö

 

 

Suurin nettosaajamaa henkilöä kohti viime vuonna oli Viro, joka sai EU:lta 410 euroa per henkilö.

 

Viron saaman ”EU-tuen” pystyy aistimaan melkein joka paikassa Virossa matkaillessaan, sillä niin monissa paikoissa esiintyy läimäkki, jossa kerrotaan EU:n olleen mukana kyseisin kohteen rahoittamisessa.

 

Kertaan vielä, että mielelläni maksan tuon oman maksuosuuteni ja hyvillä mielin koen myös sen, että Viro saa noin paljon tukea Euroopan Unionilta, sillä saivathan virolaiset kärsiä vuosikymmenet Neuvostoliiton miehityksestä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen maksuosuus EU:lle oli viime vuonna 105 euroa/henkilö, EU:n nettomaksajamaat, EU:n nettosaajamaat,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »