Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Keskusta noudattaa vaalitilaisuuksissaan "parlamentarismia" ja antaa puheenvuoron myös muiden puolueiden edustajille

Sunnuntai 5.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on esittänyt julkisuudessa, että jo ennen hallitusneuvotteluja Suomeen pitäisi solmia laaja ja kattava yhteiskuntasopimus.

 

 

Sipilän hahmotelmaan kuuluu, että neuvoteltavana olisivat ensimmäisen työntekijän palkkaaminen, työaikapankit, koeajan pidentäminen neljästä kuuteen kuukauteen ja työeläkemaksun alentaminen väliaikaisesti kahdella prosentilla.

 

 

On rohkaisevaa, että EK, SAK, Akava, MTK sekä Suomen yrittäjät ovat valmiita tulemaan neuvotteluun yhteiskuntasopimuksesta.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjesti vaalitilaisuuden Tampereen Tammelantorilla 4.4.2015 ja tilaisuuden juontajana kävin pyytämässä Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokasta Sinikka Torkkolaa – joka lähellämme piti omaa vaalitilaisuuttaan -Keskustan telttakatokselle keskustelemaan yhdessä Keskustan kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäen kanssa sote-asioista.

 

 

 

 

sinikkajaari

 

 

Sinikka Torkkola suostui ja hänen keskustelustaan Ari Lamminmäen kanssa kehkeytyikin napakka keskustelu.

 

 

Vasemmistoliiton Sinikka Torkkola tiesi, että Ari Lamminmäki on Parkanon kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja hän kysyikin, että miten Parkano on ulkoistanut kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut Pihlajalinnalle 1.1.2015 alkaen.

 

 

Lamminmäki asetti vastauksessaan kysymyksen laajempiin raameihin ja sanoi ihmettelevänsä, että julkisella puolella sairaalat, leikkaussalit ja muut terveydenhoidon resurssit ovat käyttämättöminä iltaisin, öisin ja jopa viikonloppuisin.

 

 

Lamminmäki peräsi julkiselta terveydenhoidolta suurempaa tehokkuutta ja kustannustietoisuutta.

 

 

 

Vilkkaan keskustelun jälkeen Torkkola ja Lamminmäki pääsivät lähemmäs toistensa näkökantoja ja he saivat keskustelunsa päätteeksi suosionosoitukset kuulijoilta.

 

 

Junailemani keskustelunpätkä oli mielestäni sitä eri toimijoiden välistä keskustelua, jota Juha Sipilä yhteiskuntasopimusta ehdottaessaan peräänkuuluttaa – kiitokset Sinikka Torkkolalle ja Ari Lamminmäelle!

 

 

***********************

 

 

Olen Ari Lamminmäen kanssa samaa mieltä julkisen terveydenhuollon ”seinien” vajaakäytöstä.

 

 

Kerron omakohtaisen kokemuksen:

 

 

Olin taannoin Tampereen kaupungin toimintapisteessä kuulontutkimuksessa ja ihmeekseni totesin, että sinänsä ammattitaitoinen henkilökunta sulki vastaanottotilat klo 15.00!

 

 

Pidän menettelyä vastuuttomana, sillä kuulonhuoltojuttuihin on julkisella puolella kuukausien jonot – missä on tehokkuusajattelu?

 

 

Kävin työssäoloaikanani kuulututkimuksissa Mehiläisessä ja siellä asiakkaita palvellaan myöhäisiltaan saakka.

 

 

Kaipaan yritysmäistä tehokkuutta julkisiin terveyspalveluihin minäkin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Ari Lamminmäki, Sinikka Torkkola, Juha Sipilä; yhteiskuntasopmus, EK, SAK, Akava, MTK, Suomen yrittäjät,

Vaalitilaisuuden järjestäminen vaatii etukäteen ja myös jälkikäteen paljon talkootyötä - myös rahaa se vaatii!

Maanantai 23.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Elämme vaalitilaisuuksien järjestämisessä kiihkeintä aikaa tai oikeastaan voidaan todeta, että kohta alkaa vaalitilaisuuksien järjestämisessä kiihkein aika.

 

 

Joku vaaliteltalla ehdokkaita jututtamassa käyvä ei ehkä tiedä sitä monipuolista talkootyötä, joka tarvitaan onnistuneen vaalitilaisuuden järjestämiseksi. Oletan, että tarvittavan talkootyön luonne ja määrä on jäänyt hämäräksi monelle ehdokkaallekin.

 

 

Omaan jonkinmoista kokemusta onnistuneen vaalitilaisuuden järjestämisestä ja teen tässä jutussa pienen pintaraapaisun siihen talkootyöhön, jota tarvitaan vaalitilaisuuden järjestämisessä.

 

 

Selvyyden ja yksinkertaisuuden vuoksi teen listauksen ns. ranskalaisin viivoin:

 

 

  • päivämäärästä sopiminen ehdokkaiden/kunnallisjärjestön/piirijärjestön kanssa
  • vastuuhenkilöiden nimeäminen, talkooporukan hankkiminen
  • tarvittavien lupien hankkiminen
  • mahdollisesta ilmoituksesta huolehtiminen
  • paikkavaraus/tilavaraus, tilattava kaupungilta sähkökaapin avaaja tai noudettava sähkökaapin avain torivalvojalta
  • ennakkovalmistautuminen siten, että ainakin seuraavat tarvikkeet ovat valmiina henkilöauton peräkärryssä jo edellisiltana
    • telttakatos, julisteiden esittelytelineet
    • tarjoilupöydät, pöytäliinat, matot, roska-astiat, harjat, lumilapiot,  jatkojohdot/jatkojohtokelat (varauduttava ns. voimavirtarasioihin), hiekoitusvälineet ulkotilan turvallisuuden takaamiseksi
    • äänentoistolaitteet
    • kahvinkeittimet, termarit

  • tarvittavat hankinnat on tehtävä viimeistään vaalitilaisuutta edeltävänä päivänä
    • kertakäyttöastiat ja tarjoiluvälineiden varaaminen ”miljoonalaukkuun”
    • kahvit, sokerit, piparkakut, keksit, pullat, makeiset
    • vesikanisterit täytettävä kahvinkeittoa varten

  • tapahtumapaikalle on mentävä pari tuntia ennen tilaisuuden alkamista, sillä osaston rakentamiseen kuluu aikaa
  • tapahtumapaikalla ensimmäinen tehtävä on laittaa kahvinkeitin ”tulelle”, sillä pitokeittimessä (=perkolaattori) kahvin valmistuminen kestää lähes tunnin

 

Toritilaisuudessa ja sen järjestämisessä on pidettävä hyvät henkilökohtaiset suhteet osaston naapureiksi tulevien torikauppiaiden ja myös muiden puolueiden talkoolaisten kanssa. Mm. sähkövirtaa pitää aina antaa omasta jatkojohtokelastaan naapureille! On muistettava, että torinaapurit pitää kutsua ensimmäisenä maistelemaan kahvia.

 

 

 

***************

 

 

Vaalitilaisuuden jälkeen talkoolaisille alkaa kova työ osaston purkamisessa.

Tässä pari kuvaa, kun Keskustorilla 21.2.2015 järjestämämme vaalitilaisuuden tarvikkeet lastattiin peräkärryyni ja henkilöautoni takakonttiin!

 

 

 

 

talkoot1

 

 

Tarvikkeet lastataan henkilöauton peräkärryyn, josta esim. kunnallisjärjestön puheenjohtaja ne pystyy seuraavana päivänä laittamaan autotalliin kuivumaan, kahviporot kompostiin ja roskat sekä käytetyt tarjoiluvälineet omaan jäteastiaansa.

 

 

 

 

talkoot2

 

 

Auton takakonttiin suloiseen sekamelskaan sullotut tarvikkeet pitää seuraavana päivänä lajitella ja varastoida odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

 

 

 

 

**************

 

 

 

 

talkoot3

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö esittelee ylpeänä perkolaattorikeittimen, jonka hankimme kahvinkeittoa varten viime vuoden lopulla.

 

 

Perkolaattori maksoi lähes 300 euroa, mutta oma on aina oma!

 

 

*************

 

 

Vaalitilaisuuden jälkeen eräs asia on se, että tilaisuudesta kertyy kustannuksia ja kukapa niistä muu vastaisi, kuin talkooporukan vetäjä.

 

 

Kuitit pitää säilyttää huolellisesti, liimata ne A4-arkille ja tehdä selvitys jokaisen kuitin summasta.  Kuiteista pitää tehdä tilaisuuskohtainen koontilasku, jonka sitten seuraavassa kokouksessa tuo esim. yhdistyksen varapuheenjohtajan hyväksyttäväksi ja joka puolestaan toimittaa sen tilinpitäjän maksettavaksi.

 

 

Voin kokemuksesta todeta, että pienenkin tilaisuuden kustannukset kohoavat aina yli sadan euron, joten omaa rahaa on aina yhteisten rientojen rahoittamisessa kiinni muutama sata euroa.

 

 

 

 

talkoot4

 

 

No, tulikin mieleen, että Keskustan Vaalibussin vierailusta Keskustorille 21.2.2015 kertyi minulle maksettavaksi erilaisia maksuja 135,94 € - pitääpä tehdä niistä koontilasku!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perkolaattori, perkolaattorikeitin, vaalitilaisuuden järjestäminen,

Matkaajan kannattaa huolehtia vakuutusturvastaan

Keskiviikko 18.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Eläkeliiton matkavastaavien koulutustilaisuuteen ja totesimme siellä erääksi keskeiseksi seikaksi riittävästä vakuutusturvasta huolehtimisen.

 

 

Kätevintä ja edullisinta on huolehtia myös matkoilla voimassaolevasta vakuutusturvasta kun liittää se muihin vakuutuksiinsa.

 

 

Kun matkavakuutuksen sisällyttää esim. kotivakuutukseen, se maksaa alle satasen. Jos taas ottaa matkakohtaisen vakuutusturvan, niin satanen menee jo kahden matkan vakuutusturvaan.

 

 

Olen jo parisenkymmentä vuotta huolehtinut matkoilla voimassaolevasta vakuutusturvasta kotivakuutukseen liitettynä ja olen tyytyväinen. Olen tyytyväinen myös siitä, että matkoilla olen kadottanut ainoastaan yhden digikameran ja yhdet aurinkolasit – Pohjola korvasi molemmat ilman sen suurempia kommervenkkejä.  Muistikortin katoaminen tietysti harmitti.

 

 

Pidän matkoille lähtemistä ilman vakuutusturvaa vastuuttomana toimintana – onneksi esim. Venäjälle matkustavilta vaaditaan vakuutusturva, jotta saisi viisumin. Sama käytäntö taitaa olla matkustamisessa kaikkiin niihin maihin, joihin tarvitaan viisumi.

 

 

Matkavakuutuksen lisäksi matkatavaravakuutus on tarpeellinen.

 

 

Silmäilin omaa vakuutuskirjaani ja totesin, että minulla on matkatavaravakuutus hieman yli 4.000 eurolle ja vakuutusmaksu siitä summasta on minimaalinen – myös matkatavaravakuutus on kätevä yhdistää kotivakuutukseen.

 

 

Turvallisia matkoja, mutta muistakaa vakuutusturva!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vakuutusturva, vakuutusrva matkolla, matkavakuutus, matkatavaravakuutus,

"Jos kaksi tuon lisäksi saan, ainoastaan kolme puuttuu puolesta tusinasta"

Torstai 15.1.2015 - -Esko Erkkilä-

Metsästäjä näki lumessa jäniksenjäljet ja totesi otsikossa kerrotulla tavalla tilanteen.

 

 

Kovin samanlaiselta tuntuvat ne Kokoomuksen sanat, joilla he perin runsaslukuisesti maanittelevat Keskustaa yhteistyöhön vaalien jälkeen kanssaan.

 

 

Kokoomuslaisten puheet ovat ennenaikaisia, sillä vaalit ovat vasta runsaan kolmen kuukauden kuluttua.

 

 

Yhtään ääntä ei ole vielä annettu, joten on täysin ennenaikaista povailla vaalien jälkeistä hallituspohjaa.

 

 

Kokoomus johtaa nykyistä hallitusta ja hallituksella on suorastaan vuori tekemättömiä töitä ennen vaaleja.

 

 

Patistan Kokoomusta käärimään hihansa ja hoitamaan asiat siten, että Eduskunta saa eteensä ne lakialoitteet, jotka olisi jo aikoja sitten pitänyt tulla Eduskunnan päätettäväksi.

 

 

Kokoomus toteuttaa ilmiselvästi toimintatapaa, jota strategioiden ja vaikuttamisen oppikirjoissa painotetaan:

 

 

”Veljeile vahvemman kanssa – karta itseäsi heikompaa!”

 

 

Tämän lyhyen jutun voi vallan mainiosti myös päättää metsästysaiheisesti tai oikeammin jänisaiheisesti ja todeta;

 

 

Onko pupu mennyt Kokoomuksen pöksyihin?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Jos kaksi tuon lisäksi saan niin ainoastaan kolme puuttuu puolesta tusinasta", "Veljeile vahvemman kanssa - karta itseäsi heikompaa!", Onko pupu mennyt Kokoomuksen pöksyihin?

Koukkuniemen vanhainkoti Tampereella - esteettömyyden surkea esimerkki?

Maanantai 13.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin lokakuun 9. päivänä Koukkuniemen vanhainkodin Juhlatalossa Elonpolkuja-verkoston 15-vuotisen toiminnan Juhlaseminaariin.

 

 

 

 

koukku1

 

 

Juhlaseminaarissa Tampereen kaupungin esteettömyys- ja vammaisasiamies Jukka Kaukola piti asiantuntija-alustuksen vastuualueensa tilanteesta.

 

 

Kaukola esitteli alustuksena aluksi kolme työvälinettä, joita hän tarvitsee työssään.

 

 

Kamera

 

  • kameralla Kaukola kuvaa niitä epäkohtia, joita hän työssään kohtaa

 

 

Vaaka

 

  • kalavaaka-tyyppisellä vaa´alla voidaan helposti todeta esim. se, että vaatiiko oven avaaminen enemmän voimaa kuin säädöksillä on määrätty – ovi pitää saada auki voimalla, joka vastaa max. kilon painoa!

 

Rullamitta

 

  • rullamitalla pystyy luotettavasti tutkimaan katukiveysten korkeuserot suojateillä ja sillä pystyy toteamaan esim. kynnysten korkeudet julkisissa tiloissa

 

 

 

Juhlaseminaari järjestettiin siis Koukkuniemen Juhlasalissa, jonne jos nyt jonnekin pitäisi olla esteetön ja turvallinen kulkureitti.

 

Mitä vielä:

 

 

 

 

koukku2

 

 

Juhlasalin ulko-ovella on tyrmäävä viesti:

 

 

”Apuvälineillä kulkevien käynti Juhlataloon tapahtuu Iltala-talon kautta”

 

 

Tilannetta pahentaa se, että kukaan ei kerro missään, että missä Iltala-talo sijaitsee ja kaiken huippu on kuulemma se, että Iltala-talossa ei ole kunnollisia opasteita Juhlasaliin!

************ 

 

 

Juhlasaliin kuljetaan kaksien jyrkkien rappusten kautta ja rappusissa on ainakin kaksi ongelmaa; toinen ongelmista on selkeä laittomuus:

 

 

 

koukku3

 

 

Määräykset sanovat, että rappusten käsitukipuiden pitää ylettyä rappusten yläpäässä 30 senttiä ennen rappusia ja rappusten alapäässä tukipuiden pitää ylettyä 30 senttiä ”tasamaalle” rappusten jälkeen.
 

Koukkuniemen Juhlatalon rappusissa kumpikaan vaatimus ei täyty!

 

 

 

*********

 

 

 

 

koukku4

 

 

 

 

koukku5

 

 

Esteettömyyden eräs seikka on, että rappusten askelmat pitää voida helposti havaita.

 

 

Jokainen pystyy itse toteamaan kahdesta edellisestä kuvasta, että esteettömyyden rakennusohje ei Koukkunimen Juhlatalon rappusissa täyty!

Olisi saavutettu huomattavasti parempi tulos, jos joka toisen rappusen klinkkerit olisi rakennusvaiheessa aseteltu toisin päin!

 

 

*************

 

 

Tampereen päättäjillä on varaa tehdä päätöksiä tasamaan tunneleista ja ratikasta, mutta Koukkuniemen vanhainkodin muuttaminen esteettömäksi ei ole tullut kenellekään mieleen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koukkuniemi, Koukkuniemen vanhainkoti, Koukkuniemen Juhlatalo, esteettömyys, esteettömyysvaatimukset eivät Koukkuniemen Juhlatalossa täyty, Jukka Kaukola, esteettömyys- ja vammaisasiamies, esteettömyys- ja vammaisasiamies Jukka Kaukola,

Kronstadt´n Merimieskirkko on hieno nähtävyys

Maanantai 1.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen vuosien saatossa päässyt käymään muutaman kerran Kronstadt´ssa, mutta vasta viime heinäkuussa pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan saaren merimieskirkkoon.

 

 

 

 

meri1

 

 

Kirkko on viralliselta nimeltään ”Pyhän Nikolain Laivastokatedraali”.

 

 

 

 

 

meri2

 

 

Ortodoksitapaan katedraalissa vierailevien naisten täytyy peittää hiuksensa ja heillä pitää olla yllään hame.

 

Kirkon eteisessä on lainattavissa shaaleja ja kietaisuhameita, jotta naiset voivat tutusta katedraaliin asianmukaisissa asuissa.

 

 

 

Ryhmissä esiintyminen olisi vaatinut oppaan, mutta kun ryhmä hajaantui yksittäisiksi henkilöiksi, niin opasta ei tarvittu. Kannattaa siis tutustua kirkkoon yksittäisenä kirkossakävijänä.

 

 

Tiukantuntuiset järjestysmiehet eivät katselleet suopeasti myöskään valokuvaamista, mutta koska turistit sitä kuitenkin melko vapaasti harrastivat, myös minä otin muutamia valokuvia katedraalin sisätiloista:

 

 

 

 

meri3

 

 

 

 

meri4

 

 

 

 

meri5

 

 

 

 

meri6

 

 

 

 

meri7

 

 

 

 

meri8

 

 

 

 

 

Katedraali toimii myös muistomerkkinä merellä kuolleille merimiehille.

 

 

 

 

meri9

 

 

Tätä tarkoitusta varten katedraalin seinustoilla on marmoripaasia, joihin on kaiverrettu merionnettomuuksissa kuolleiden upseerien nimet sekä miehistöön kuuluneiden hukkuneiden merimiesten lukumäärät.

 

 

 

 

meri10

 

 

Katedraalin edustalla olevalla aukiolla on torikiveyksellä kuvattuna suurikokoinen ankkuri, mutta katedraalin sisäänkäynti – vaikka korkealla onkin – on niin matala, että ankkurin hahmottaminen on sieltä vaikeaa.

 

 

 

 

meri11

 

 

Torin laidalla palaa ikuinen tuli haaksirikoissa hukkuneiden merimiesten muistoksi.

 

 

 

 

meri12

 

 

Katedraali valmistui vuonna 1913, mutta se suljettiin jo 1927.

 

Ensimmäinen jumalanpalvelus katedraalissa sulkemisen jälkeen järjestettiin vuonna 2005 ja katedraalin kunnostustyöt valmistuivat vasta runsas vuosi sitten eli keväällä 2013.

 

Tässä syy, että miksi katedraaliin on ennen ollut vaikea tutustua.

 

 

Kannattaa poiketa Pyhän Nikolain Laivastokatedraalissa Kronstadt´ssa!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kronstadt, Kronstadin Merimieskirkko, Pyhän Nikolain Laivastokatedraali, Morskoi Nikolskii Sobor,

Kaikkea kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt osaavatkin koinata

Lauantai 2.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen ihmetellen, kummastellen ja surullisena seurannut, kun Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat virkahenkilöt ja korkeimmat luottamushenkilöt ovat kaipailleet Tampereen kaupungin alueella liikennöiviin busseihin vaikka minkälaisia lisäherkkuja.

 

Asialla ovat luonnollisesti olleet Vihreisiin ja Kokoomukseen kuuluvat henkilöt – niin eihän Tampereella noissa asemissa muita demarien lisäksi olekaan!

 

Nyt olisi tarve mm. wifi-yhteyksille ja tietysti ilmainen kyyti!

 

Vihreiden ja Kokoomuksen virkahenkilöiltä sekä johtavilta luottamushenkilöiltä lienee täysin unohtunut, että kaiken julkistalouden maksumies on aitojen ja markkinoilla toimivien yritysten henkilökunta!

 

Kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt saavat palkkansa, jos aitojen yritysten palveluksessa olevien tamperelaisten keräämät verot sen mahdollistavat.

 

Olen ylpeä, että 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana olin joka hetki aidon yrityksen palveluksessa ja siten osaltani maksoin mm. Tampereen virkahenkilöiden sekä johtavien luottamushenkilöiden aiheuttamat kustannukset.

 

 

**********

 

Wifi-yhteyksiä busseihin koinaaville kerron omasta kokemuksestani sen, että 1960-luvulla Viljakkalassa kotikylälläni oli puhelin ainoastaan Rantalassa ja sen apuun meilläkin turvauduttiin kymmenkunta kertaa vuodessa.

 

Muutama kerta piti tilata Mäihäniemen Kalevin tai Salvaksen Tarmon taksi, kun piti päästä jumalanpalvelukseen Viljakkalan kirkkoon. Taksin tilaaminen onnistui Rantalasta ja sinne ei ollut matkaa kuin hieman yli kaksi kilometriä.

 

Kalevilla taksina oli Volga ja Tarmolla Mersu.

 

Kirkkokyydin lisäksi toinen puhelimentarve syntyi, kun piti tilata keinosiementäjä lehmille.

 

1950-luvulla sonnintarve hoitui, kun lehmä vietiin Koivuniemeen siellä olevan sonnin ”lääkittäväksi”, mutta 1960-luvulla meilläkin siirryttiin käyttämään lehmien tiineeksi saattamisessa keinosiementäjää.

 

Minut laitettiin tavallisesti asialle, kun Rantalasta piti pyytää soittamaan keinosiementäjä jollekin kolmesta tai jopa neljästä lehmästämme.

 

Puhelurahaksi annettiin 50 markan lantti, joka rahanuudistuksen myötä vuonna 1963 muuttui 50 pennin lantiksi. Eihän Rantalan emäntä sitäkään olisi ottanut, mutta ohje kotoa oli, että se pitää antaa.

 

 

************

 

 

Kova on ajan riento, kun maalaisperhe vielä 1960-luvulla pärjäsi kymmenkunnalla puhelulla vuosi, mutta nyt Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen väriä tunnustavat virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt vaativat, että heillä pitää aamuisin ”työmatkallaan” olla jopa bussissa yhteys globaaliin maailmaan, jotta he pystyvät pelaamaan erilaisia pelejä ja siten viihdyttämään itseään työnantajan eli meidän veronmaksajien maksaman kännykkäyhteyden avulla!

 

Ei hyvä näin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wifi-yhteydet TKL:n busseihin, TKL, Tampereen Joukkoliikenne,

"Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu"

Torstai 3.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Tunnettehan jutun metsästäjästä, joka jäniksen jäljet nähtyään sanoi:

 

”Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu.”

 

 

Metsästäjän ajatuksenjuoksu tuli etsimättä mieleen, kun kuunteli Stubb´n ja Antti Rinteen sepustuksia minihallitusneuvottelujen jälkeen.

 

Herätti heti epäilyksiä, että miten Kataisen – Urpilaisen perintöprinssi-kaksikko olisi noin nopeasti löytänyt 1,1 miljardin säästöt.

 

Nopeasti paljastuikin, että Alexander Stubb ja Antti Rinne yrittivät huijata suomalaisia, sillä he olivat laskeneet suunnittelemiensa toimenpiteiden teoreettiset vaikutukset peräti neljälle seuraavalle vuodelle!

 

 

**********

 

 

Stubb ja Rinne ovat todellisia pätkäministerejä, sillä seuraavat eduskuntavaalit järjestetään viimeistään 19.4.2015.

 

Eduskuntavaalien järjestäminen vajaan kymmenen kuukauden kuluttua merkitsee, että Stubb´lla ja Rinteellä on mandaatti puhua loppuvuoden lisäksi ainoastaan vajaat neljän kuukauden pätkästä ensi vuodesta.

 

Tosiasioista välittämättä Stubb ja Rinne retostelivat suunnitelmistaan seuraaville neljälle vuodelle!

 

Käsittämätöntä sumuttamista miehiltä, kun varmasti tiesivät, että nykyinen hallituspohja ei jatka ensi kevään jälkeen.

 

Harmillista, että suomalainen media astui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Stubb´n ja Rinteen asettamaan miinaan.

 

Helsingin Sanomat ansaitsee erityiskiitoksen, sillä se otti tiukan kannan Stubb´n ja Rinteen huijausyritykseen.

 

 

***************

 

 

Stubb´n ja Rinteen menettelyä kansa kutsuu valehtelemiseksi.

 

Uskommeko valehtelijoihin?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Antti Rinne, minihallitusneuvottelut, Stubbin hallitus aloitti vippaskonsteilla, Stubbin hallitus huijasi, Stubbin hallitus yritti huijata, "Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu",

"Täytyy olla kansan palveluksessa"

Lauantai 21.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Tiedän työkokemukseni perusteella, että saadakseen sanomansa perille, on oltava aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin.

 

Edustamallani toimialalla se merkitsi aktiivisuutta tilaisuuksien pitämisessä, osallistumista erilaisille markkinoille ja markkinointia suoraan potentiaalisille asiakkaille eli tilakäyntejä.

 

Sama periaate koskee poliitikkoja – on oltava kansan tavoitettavissa!

 

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmeisesti aikamme paras esimerkki, että  ”jalkatyö” eli äänestäjien parissa tehtävä työ tuo tulosta.

 

On luonnollista, että tuotteen pitää olla kunnossa, sillä huonoa tuotetta on mahdotonta myydä edes kovalla jalkatyöllä.

 

”Tuotteena” Paavo Väyrynen on kunnossa, joten sen markkinointi on siltä osin kunnossa.

 

 

*************

 

 

 

Seurasin Paavo Väyrysen työskentelyä taannoisessa Keskustan puoluekokouksessa 13. – 15.6.2014 Turussa ja siitä muutama kuva selitysteksteineen:

 

 

 

vayry1

 

Väyrysellä oli kokouspaikkana toimineen Turun Messukeskuksen aulassa oma esittelypiste, jossa hän oli melkein koko ajan puoluekokousväen tavattavissa.

 

 

 

 

vayry2

 

 

Väyrysen valtakunnallista näkyväisyyttä edesauttoi, että YLE haastatteli häntä puoluekokouksen aikana.

 

 

 

 

vayry3

 

 

Yleiskeskustelun ensimmäisen puheenvuoron käytti Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

 

Väyrynen totesi puheessaan mm. näin:

 

”Nyt Keskustan tehtävänä on pelastaa Suomen kansantalous. Keskustan tehtävänä on murtaa nykyinen keskittymiseen tähtäävä ja eriarvoisuuteen johtava sisäpolitiikan oikeistosuuntaus. Ja ennen muuta: Keskustan on jälleen turvattava se, että Suomi jatkaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla.”

 

 

 

 

vayry4

 

Paavo Väyrynen liikkui puoluekokousväen keskuudessa ahkerasti – tässä hän keskustelee puolustusministerinä 1977 – 1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979 – 1983 toimineen Taisto Tähkämaan kanssa.

 

 

 

 

vayry5

 

 

Osuin paikalle, kun Paavo Väyrynen ja Tapani Hankaniemi, melkein naapurini Kälviältä, ”paiskasivat kättä” ja varmaan keskustelivat Kälviän taannoisesta kuntaliitoksesta Kokkolan kaupunkiin!

 

 

 

 

vayry6

 

 

Arvostin monien muiden ohella, että Väyrynen oli paikalla puoluekokouksen päättymiseen saakka.

 

Kerroin hänelle, että arvostan hänen paikallaoloaan ja silloin Väyrynen totesi minulle tämän jutun otsikossa olevat sanat eli;

 

”Täytyy olla kansan palveluksessa”!

 

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Täytyy olla kansan palveluksessa, Paavo Väyrynen, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Taisto Tähkämaa, Tapani Hankaniemi, Kälviä, Kokkola, Kälviän kuntaliitos Kokkolaan,

Kirkot Dresdenissä ja Leipzigissä olivat paikat, joista Saksojen jälleenyhdistyminen alkoi

Sunnuntai 8.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Oli mielenkiintoista taannoisella entisen DDR:n alueelle suuntautuneella matkalla tutustua paikkoihin, joilla oli keskeinen rooli Saksojen jälleenyhdistymisessä vuonna 1989.

 

Kävin sukulaismiehen kanssa Dresdenissä sekä Leipzigissä ja molemmissa paikoissa totesimme, että kirkot olivat ne paikat, joihin kokoontuneet itä-saksalaiset alkoivat vaatia muutosta.

 

 

 

mielen1

 

Dresdenin Altmarktin laidalla sijaitseva Kreutzkirche eli Pyhän Ristin kirkko oli tärkeässä roolissa, kun kansalaiset alkoivat rauhanomaisin keinoin vaatia kommunistihallinnon lopettamista.

 

 

 

mielen2

 

Kirkossa on kuva lokakuun 9. päivältä vuonna 1989, kun kirkko on täynnä muutosta vaativaa kansaa.

 

Kirkkoon sanotaan tänä päivänä mahtuvan 3.000 sanankuulijaa ja kuvasta ilmenee, että väkeä oli silloin paikalla paljon enemmän.

 

Ihmisiä istuu lattialla ja kaikki parvekkeet ovat väkeä täynnä.

 

Historiankirjoissa todetaan nyt, että 1980-luvulla Kreutzkirche oli ”sovittelevan rauhanprosessin ja oikeudenmukaisuuden luomus”.

 

Prosessi oli mahdollista vain kirkon seinien sisällä, sillä siellä sai puhua vapaasti.

 

 

Muutama kuva nykypäivän Kreutzkirche´n sisätiloista.

 

 

 

mielen3

 

 

 

 

mielen4

 

 

 

mielen5

 

 

Tästä kuvasta näkee selvästi ne parvet, jotka olivat muutosta vaativaa kansaa täynnä 9.10.1989.

 

 

 

************

 

 

Paljonkin Dresdeniä merkittävimmät tapahtumat toteutuivat Leipzigissä mm. maanantaimielenosoituksina.

 

 

 

 

mielen6

 

Leipzigin Nikolaikirche eli Leipzigin Pyhän Nikolauksen kirkko oli keskiössä, kun kansa vaati muutosta.

 

Leipzigin tapahtumat alkoivat jo varhain, mutta tammikuusta 1989 alkaen ne saivat yhä tiukempia muotoja.

 

Onneksi sotilaat ja viranomaiset pysyivät rauhallisina ja ei päässyt tapahtumaan mitään Kiinan ”Taivaallisen rauhan aukion” tapahtumiin verrattavaa.

 

 

Leipzigin tapahtumista löytyy yksityiskohtaista tietoa internetistä.

 

 

 

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että DDR:n kansalaisliikkeen rauhanomaisesta vallankumouksesta on aikaa kulunut vasta 25 vuotta.

 

Aika tuntuu todella lyhyeltä, sillä niin paljon jälleenyhdistynyt Saksa on saanut aikaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dresdner Revolutionsweg 1989, Kreutzkirche, Dresdenin Kreutzkirche, Leipzigin Nikolaikirche, Nikolaikirche, Taivaallisen rauhan aukio, Dresden, Leipzig, Saksa 2014,

Wieliczkan suolakaivoksessa käydään 135 metrin syvyydessä

Torstai 15.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Krakovan lähellä sijaitseva Wieliczkan suolakaivos oli eräs kohteemme huhtikuun alussa tekemällämme Puolan matkalla.

 

Wieliczkan suolakaivos ehti olla toiminnassa yli 700 vuotta, mutta nyt sen teollinen toiminta on päättynyt.

 

 

 

suola1

 

Suolakaivoksesta on maan päällä ainoastaan tämä rakennus ja turistikierros alkaa rakennuksen päädyssä olevan oven kautta.

 

Suolakaivoksen käytävien pituus on kaikkiaan 250 kilometriä ja ne sijaitsevat yhdeksällä eri työskentelytasolla.

 

Turistireitti on pituudeltaan parisen kilometriä ja se alkaa puuportaita pitkin laskeutumalla 64 metrin syvyyteen.

 

Laskeutuminen puuportaita myöten tuntui loputtomalta ja monet sanoivatkin, että näin pitkä laskeutuminen olisi pitänyt olla tiedossa ennen kaivoskierroksen aloittamista

 

 

 

suola2

 

Kävelyreitin alkupäässä on sali, jossa sijaitsee kuuluisan puolalaisen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen suolasta veistetty patsas.

 

 

 

suola3

 

 

Janowice –salissa on vuorisuolaveistos ”Suuri Legenda”, joka kertoo rakkaustarinan suolakaivoksen löytymisestä.

 

 

 

suola4

 

Suolakaivoksen käytävien katossa on nähtävissä suolasta muodostuneita kauniita ”kukkakaalimuodostelmia”.

 

 

 

suola5

 

Louhinnan yhteydessä kaivoskäytäviin muodostui metaania ja sen poistaminen keppien päähän sijoitetuilla tulilla oli suurta varovaisuutta vaativaa hommaa.

 

 

**************

 

 

 

suola6

 

 

 

suola7

 

 

 

suola8

 

 

Hevoset olivat ratkaisevassa asemassa, kun ne kaivoskäytävillä vetivät suolakuormia paikkoihin, joista suola vinssattiin maan pinnalle.

 

 

*************

 

 

 

suola9

 

Prinsessa Kingan sali on Wieliczkan suolakaivoksen upein kappeli.

 

Kappeli on pituudeltaan 54 metriä, leveydeltään 17 metriä ja sillä on korkeutta 12 metriä.

 

Turistikierroksella kappeliin saavutaan parvekkeen kautta ja näkymä kappeliin on unohtumaton.

 

 

 

suola10

 

Kappelin katossa roikkuvat viisi suolakristallikynttelikköä valaisevat kappelin.

 

 

 

suola11

 

 

 

suola12

 

Kappelin seinillä on Raamattu-aiheisia suolateoksia.

 

 

 

suola13

 

On luonnollista, että puolalaissyntyinen Paavi Johannes Paavali II vieraili aikoinaan Wieliczkan suolakaivoksessa ja sen muistoksi Kinga-salissa on suolapatsas vierailun muistoksi.

 

 

 

suola14

 

Suolakaivoksen suurin sali on Varsova-sali, jossa voidaan pitää mm. konsertteja.

 

 

 suola15

 

 

Paluumatka suolakaivoksesta maan pinnalle tapahtui hissillä, johon virkailijat ahtoivat pieneen tilaan monta ihmistä.

 

En ole milloinkaan ollut niin pienessä hississä, mutta kun hissin nousunopeus oli neljä metriä sekunnissa, niin paluumatka ei onneksi kestänyt pitkään!

 

 

Poiketkaahan Krakovassa käydessänne Wieliczkan suolakaivoksella – niin tekee vuosittain 1,2 miljoonaa muutakin vierailijaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wieliczka, Wieliczkan suolakaivos, Nikolaus Kopernikus, Kopernikus, Janowice, Suuri Legenda, Prinsessa Kinga, prinsessa Kingan sali, Paavi Johannes Paavali II, Puola 2014,

Luomutilaltakin voi oppia!

Torstai 17.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Suhtaudun peruskriittisesti kaikkeen luomuun viittaavaan, sillä tiedän tuotteiden laatuun liittyvät ongelmat, jotka kuuluvat luomun haasteisiin.

 

Myös luomutuotannon ympäristöystävällisyys on kyseenalainen, sillä tuotantopanosten ja ”korjuuvalmiiden” luomutuotteiden ravinnepitoisuudet eivät yleensä täsmää.

 

Arvostan kuitenkin korkealle luomutuotteita tuottavien viljelijöiden toiminnan, sillä he osaavat rahastaa luomutuotannolla.

 

Luomutiloilta onkin opittavaa monille sellaisilla viljelijöillä, jotka tuottavat laadukkaita kasvinviljely- tai kotieläintuotteita tavanomaisin ja tehokkain menetelmin.

 

Eräällä tällaisella luomutilalla vierailimme taannoisella Puolan matkallamme.

 

 

 

nawi1

 

 

Kyseessä oli Jan Nawiesniak`n ja hänen sisarensa Margaret´n omistama neljän hehtaarin kokoinen luomutila Maszkow´ssa Varsovan ja Krakovan välissä.

 

 

 

nawi2

 

 

Jan Nawiesniak on rehevänoloinen herrasmies, jolla on sana hallussaan.

 

 

 

*************

 

 

 

Seuraavassa joitain kuvia sekä kommentteja Nawiesniak´n tilalta.

 

 

 

nawi3

 

 

 

Isäntä piti tilaa esittelevän puheenvuoronsa aistikkaasti toteutetun esittelykatoksen äärellä.

 

 

 

 

nawi4

 

 

 

Tilan kolme lehmää tuottavat maitoa ja maidosta viljelijäsisarukset valmistavat juustoja, joihin he käyttävät maidon lisäksi herkullisuutta lisäämään hunajaa. Saimme maistella todellisia herkkupommeja!
 

 

 

nawi5

 

 

Tärkein oppi tältä luomutilalta oli mielestäni se, kun isäntä esitteli muurarimehiläisille ja muille pölyttäjäötököille rakentamiansa pesiä.
 
Puupökkelöihin poratut rei´ät ja onttorunkoisista kasveista kootut ”ötökkähotellit” ovat mainio apu niille pölyttäjille, joita jokainen viljelijä ja viherpeukalo kaipaa tontilleen.

 

 

 

nawi6

 

 

Oli mielenkiintoista matkamme jälkeen todeta Maaseudun Tulevaisuudessa juttu ja kuvia samanlaisista suomalaisista puupökkelöratkaisuista!

 

 

 

nawi7

 

 

 

nawi8

 

 

 

Tuulen voimalla pölliä sahaava mies teki pellon laidalla tärkeää työtään.

 

 

 

nawi9

 

 

Mansikkamaan äärellä isäntämme päästeli meille mitä ilmeisimmin pötyä, kun hän väitti saavansa näistä vajaasta kymmenestä mansikkapenkistä 1.000 kiloa mansikoita!

 

 

 

nawi10

 

 

Valkosipulimaa puolestaan oli uskottavan näköinen, vaikka satotasosta emme keskustelleetkaan.
 
Se ihmetytti, että isäntämme kertoi heillä harjoitettavan seitsemän vuoden viljelykiertoa myös valkosipulin kohdalla.  Omien kokemusteni mukaan valkosipulilla ei ole monokulttuuriongelmaa, sillä meillä valkosipulia on kasvatettu samalla paikalla jo kymmenkunta vuotta – edes kasvurivien suuntaa ei ole vaihdettu!!!

 

 

 

nawi11

 

 

Tilan esittelyteksteissä kerrottiin tilalla olevan kanalan. No, onhan kymmenkunta kanaa ja kukko jo jonkinlainen kanala ja kanala-asiassa täytyy aina pitää mielessä vanha suomalainen totuus:

”Yhtä kanaa vähempää kanoja ei kannata pitää”

 

 

 nawi12

 

 

 

Kaksi ”Puolan punaista” ja…

 

 

 

nawi13

 

 

…yksi muunrotuinen lehmä muodostivat tilan lypsykarjan.

 

 

***********

 

 

On selvää, että neljän hehtaarin pinta-ala merkitsee samanlaista konekantaa joka suomalaisilla pientiloilla oli 1950- ja 1960-luvuilla.

 

 

 

nawi14

 

 

 

nawi15

 

 

 

nawi16

 

 

 

nawi17

 

 

 

**************

 

 

 

nawi18

 

 

Tilan verstashuoneessa oli runsas työkaluvalikoima.
 
Se näillä ulkomaisilla luomutiloilla ihmetyttää, että mitä niillä tehdään nurkissa ja pihoilla näkyvillä lannoitteilla ja tälläkin tilalla tuolla kasvinsuojeluruiskulla.

 

 

 

 

nawi19

 

 

 

Vaihdoimme tilakäynnin päätteeksi lahjoja ja retkueemme sai isännältä tämän kauniin, koristellun ja varmasti maukkaan leivän, joka sitten päätyi krakovalaisen oppaamme matkaan!

 

 

 

Kiitokset Jan Nawiesniak´lle mielenkiintoisesta tilaesittelystä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jan Nawiesniak, puolalainen luomu, luomutuotanto, luomu, Krakova, Krakow, Maszkow, Polen, Puola, Gospodarstwo ekologiczne, Puola 2014,

Tampereen Eurooppanuorten mielestä ilmastopolitiikka on EU:n tärkein työsarka!

Lauantai 29.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Pidän valitettavana, että olin toinen ”aikuisista”, joka osallistui Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset eli TOK:n järjestämään EU-seminaariin Kirjastotalo Metsossa maanantaina 24.3.2014.

 

 

tok1

 

 

Miksi aikuisten kiinnostus oli noin laimeaa, vaikka seminaarin paneelissa olivat mukana mm. Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi, SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio sekä Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto?
 

 

tok2

 

 
Seminaarin avasi TOK:n puheenjohtaja Lauri Heikkilä.

 

Täytyy mainita, että Lauri Heikkilä mukana myös Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnassa ihan omilla ansioillaan – ei siis mikään ”kiintiömies”!

 

 

tok3

 

 

Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala toi seminaariin keskusjärjestön tervehdyksen.

 

 

 

tok4

 

 

Seminaarin alussa Tampereen Eurooppanuorten puheenjohtaja Riikka Liljeroos (vasemmalla) ja sihteeri Ida Pasanen kertoivat Eurooppanuorten toiminnasta.

 

***********

 

Eurooppanuorilla on moni kannatettavia tavoitteita toiminnassaan;

 

  • edistää myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiseen
  • syventää nuorten Eurooppa-tietoutta
  • herättää keskustelua Eurooppa-asioista nuorten keskuudessa
  • ottaa kantaa Eurooppa-asioihin ja tehdä niihin liittyviä aloitteita päättäjille
  • toimia julkisena keskustelufoorumina ja asiantuntijatahona Suomen Eurooppa-politiikkaa muotoiltaessa

 

Seminaariyleisö kysyi Liljeroosilta ja Pasaselta, että mikä on se tärkein asia, johon Eurooppanuoret haluaa vaikuttaa.

 

 

Vaikka nuorisotyöttömyys koetteleekin kovasti eurooppalaista nuorisoa, niin siitä huolimatta Liljeroos ja myös Pasanen näkivät ilmastopolitiikan tärkeimmäksi saraksi, johon Euroopan pitäisi kiinnittää huomiota.

 

 

Mielestäni vastauksesta kuvastaa syvä tietämättömyys menneisyydestä ja katteeton luottamus tulevaisuuteen, kun Euroopan turvallisuutta ei nostettu tärkeimmäksi asiaksi.

 

 

*************

 

 

Ilmastokysymyksen nostaminen ykkösasiaksi oli ilmeisesti kuitenkin vain Liljeroosin ja Pasasen yksityisajattelua, sillä heidän esittämällään Eurooppanuoreten esittelydialla asiat olivat tässä järjestyksessä:

 

 

  • talouskriisi
  • demokratian tila Euroopassa
  • ilmastohaasteet
  • väestön ikääntyminen
  • nuorisotyöttömyys

 

 

***********

 

 

Oli positiivista, että ainakin Riikka Liljeroos jäi oman esityksensä jälkeen paikalle seminaariin ja toivon, että hän sai Tampereen Opiskelevien Keskustalaisten seminaarin jatko-osioista aineksia kehitellä myös Tampereen Eurooppanuorten ajatuksia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Opiskelijaliitto, KOL, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset, TOK, Lauri Heikkilä, Jirka Hakala, Eurooppanuoret, Tampereen Eurooppanuoret, Riikka Liljeroos, Ida Pasanen, Minne menet EU?, Kimmo Sasi. Eero Vainio, Timo Kaunisto,

Kyllä nuoret osaavat!

Sunnuntai 23.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset ja MSL järjestivät eilen Tampereella Kirjastotalo Metsossa seminaarin, jonka teemana oli:

 

Minne menet EU?

 

 

Seminaarin parasta antia oli paneelikeskustelu, jonka teemana oli haastavasti:

 

”Paneeli EU:n tulevaisuudesta, uhista ja mahdollisuuksista sekä laajenemisesta”

 

 

paneeli1

 

 

Paneelin vetäjänä toimi Keskustan eurovaaliehdokas Petri Honkonen Saarijärven Pylkönmäeltä.

 

 

Seminaarin järjestäjät olivat tehneet kerrassaan hyvää työtä, sillä paneeliin osallistuvat:

 

 

paneeli2

 

 

Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi

 

 

 

paneeli3

 

 

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio

 

 

 paneeli4

 

 

 

Vihreitten eurovaaliehdokas Ozan Yanar

 

 

 paneeli5

 

 

Keskustan eurovaaliehdokas, MSL:n puheenjohtaja ja paljon muuta Timo Kaunisto!

 

 

 

Otan tässä jutussani esille ainoastaan ne näkökohdat, jotka panelistit esittivät itsestään ja suhtautumisestaan Euroopan Unioniin esittelypuheenvuoroissaan:

 

 

Kokoomuksen Kimmo Sasi muistutti aivan oikein, että hän oli taannoisessa hallituksessa Eurooppa-ministerinä.

 

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio luonnehti itseään SDP:n listalla euro-kriittisimmäksi ehdokkaaksi.

 

Vihreiden eurovaaliehdokas Ozan Yanar kertoi työkseen tutkivansa palkkaeroja EU:n sisällä ja totesi, että EU on välttämätön, mutta EU:n harjoittamaa ulkopolitiikkaa voidaan kritisoida.

 

Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto muistutti, että EU:ssa maatalous- sekä ympäristöasioiden päätökset muuttavat EU-maiden kansalaisten arkipäivän elämää eniten.

 

 

 

Kiitän jo tässä vaiheessa järjestäjiä mainion seminaarin järjestämisestä ja pyrin siihen, että käsittelen seminaarin antia tarkemmin tällä areenalla myöhemmin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset, KOL, TOK, Kimmo Sasi, Eero Vainio, Ozan Yanar, Timo Kaunisto, MSL, EU:n ulkopolitiikka, SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio, kansanedustaja Kimmo Sasi, Petri Honkonen,

Äänestäjä luottaa vain Eduskunnan pöytäkirjojen kertomiin äänestystuloksiin - ei toripuheisiin!

Keskiviikko 5.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaalaiset äänestäjät saivat helmikuun 28. päivänä tuntea, että kuinka maakunnan hallituspuolueiden edustajat yksituumaisesti äänestivät Keskustan ja Perussuomalaisten välikysymystä vastaan ja puolustivat Kataisen – Urpilaisen –Virkkusen –linjaa kuntien pakkoliitoksien puolesta.

 

Eduskunnan pöytäkirjoista suoraan kopioitu tieto kertoo vääjäämättömästi, että kaikki paikalla olleet pirkanmaalaiset Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden sekä Kristillisdemokraattien edustajat kannattivat hallituksen kuntapolitiikkaa ja siten myös kuntien pakkoliitoksia:

 

 

*************

 

 

 

Äänestys 1 klo 13.01     Istunto 17/28.02.2014   klo 13.00

1

Hallituksen kuntapolitiikka

 

Ainoa käsittely

Asiakirjat:

VK 1/2014 vp  |

Puhemiehenä toimi puhemies Eero Heinäluoma /sd. Puhemies ei osallistu äänestykseen.

 

Äänestysasettelu:

Nauttii luottamusta / Elsi Kataisen ehdotus

Jaa:

98

Ei:

68

Tyhjiä:

0

Poissa:

33

Yhteensä:

199

Äänestys kansanedustajittain

Ahvenjärvi Sauli /kd

Jaa

 

Myller Riitta /sd

Jaa

Alanko-Kahiluoto Outi /vihr

Jaa

 

Myllykoski Jari /vas

Jaa

Alatalo Mikko /kesk

Ei

 

Mäkelä Outi /kok

Jaa

Anttila Sirkka-Liisa /kesk

Ei

 

Mäkinen Tapani /kok

Jaa

Arhinmäki Paavo /vas

Jaa

 

Mäkipää Lea /ps

Ei

Autto Heikki /kok

Jaa

 

Mäkisalo-Ropponen Merja /sd

Jaa

Backman Jouni /sd

Jaa

 

Männistö Lasse /kok

Jaa

Blomqvist Thomas /r

Poissa

 

Mäntylä Hanna /ps

Ei

Brax Tuija /vihr

Jaa

 

Mäntymaa Markku /kok

Poissa

Donner Jörn /r

Jaa

 

Mölsä Martti /ps

Ei

Eerola Juho /ps

Ei

 

Nauclér Elisabeth /r

Jaa

Eestilä Markku /kok

Poissa

 

Niikko Mika /ps

Ei

Elomaa Ritva /ps

Ei

 

Niinistö Jussi /ps

Ei

Eloranta Eeva-Johanna /sd

Jaa

 

Niinistö Ville /vihr

Jaa

Feldt-Ranta Maarit /sd

Poissa

 

Nylander Mikaela /r

Jaa

Filatov Tarja /sd

Jaa

 

Nylund Mats /r

Jaa

Gestrin Christina /r

Jaa

 

Oinonen Pentti /ps

Poissa

Grahn-Laasonen Sanni /kok

Jaa

 

Ojala-Niemelä Johanna /sd

Jaa

Gustafsson Jukka /sd

Jaa

 

Orpo Petteri /kok

Jaa

Guzenina-Richardson Maria /sd

Jaa

 

Paasio Heli /sd

Jaa

Gästgivars Lars Erik /r

Jaa

 

Paatero Sirpa /sd

Poissa

Haapanen Satu /vihr

Jaa

 

Packalén Tom /ps

Ei

Haavisto Pekka /vihr

Jaa

 

Palm Sari /kd

Jaa

Hakkarainen Teuvo /ps

Ei

 

Paloniemi Aila /kesk

Ei

Halla-aho Jussi /ps

Ei

 

Pekkarinen Mauri /kesk

Ei

Harkimo Leena /kok

Jaa

 

Pekonen Aino-Kaisa /vas

Jaa

Hautala Lasse /kesk

Ei

 

Pelkonen Jaana /kok

Jaa

Heikkilä Lauri /ps

Ei

 

Peltonen Tuula /sd

Poissa

Heinonen Timo /kok

Jaa

 

Piirainen Raimo /sd

Jaa

Hemmilä Pertti /kok

Jaa

 

Pirttilahti Arto /kesk

Ei

Henriksson Anna-Maja /r

Poissa

 

Puumala Tuomo /kesk

Ei

Hiltunen Rakel /sd

Jaa

 

Rajamäki Kari /sd

Jaa

Hirvisaari James /m11

Ei

 

Rantakangas Antti /kesk

Ei

Holmlund Anne /kok

Jaa

 

Rauhala Leena /kd

Jaa

Hongisto Reijo /ps

Ei

 

Ravi Pekka /kok

Jaa

Huovinen Susanna /sd

Poissa

 

Rehula Juha /kesk

Ei

Ihalainen Lauri /sd

Jaa

 

Reijonen Eero /kesk

Ei

Immonen Olli /ps

Ei

 

Risikko Paula /kok

Jaa

Jalonen Ari /ps

Ei

 

Rossi Markku /kesk

Poissa

Jaskari Harri /kok

Jaa

 

Rundgren Simo /kesk

Ei

Jokinen Kalle /kok

Jaa

 

Ruohonen-Lerner Pirkko /ps

Ei

Joutsenlahti Anssi /ps

Ei

 

Räsänen Päivi /kd

Jaa

Jungner Mikael /sd

Jaa

 

Saarakkala Vesa-Matti /ps

Poissa

Jurva Johanna /ps

Ei

 

Saarikko Annika /kesk

Poissa

Juvonen Arja /ps

Ei

 

Saarinen Matti /sd

Jaa

Jääskeläinen Jouko /kd

Jaa

 

Salolainen Pertti /kok

Jaa

Jääskeläinen Pietari /ps

Ei

 

Salonen Kristiina /sd

Jaa

Kaikkonen Antti /kesk

Ei

 

Sankelo Janne /kok

Poissa

Kalli Timo /kesk

Ei

 

Sarkomaa Sari /kok

Jaa

Kalliorinne Risto /vas

Jaa

 

Sasi Kimmo /kok

Poissa

Kalmari Anne /kesk

Ei

 

Satonen Arto /kok

Jaa

Kanerva Ilkka /kok

Jaa

 

Savola Mikko /kesk

Ei

Kantola Ilkka /sd

Jaa

 

Sinnemäki Anni /vihr

Jaa

Karhu Saara /sd

Poissa

 

Sipilä Juha /kesk

Poissa

Kari Mika /sd

Jaa

 

Skinnari Jouko /sd

Jaa

Karimäki Johanna /vihr

Jaa

 

Soini Timo /ps

Ei

Katainen Elsi /kesk

Ei

 

Soininvaara Osmo /vihr

Jaa

Katainen Jyrki /kok

Poissa

 

Soukola Ismo /ps

Ei

Kataja Sampsa /kok

Poissa

 

Stubb Alexander /kok

Poissa

Kauma Pia /kok

Jaa

 

Suutari Eero /kok

Jaa

Kerola Inkeri /kesk

Ei

 

Taimela Katja /sd

Jaa

Kettunen Pentti /ps

Ei

 

Tainio Hanna /sd

Jaa

Kiljunen Anneli /sd

Jaa

 

Tiainen Eila /vas

Jaa

Kiuru Krista /sd

Poissa

 

Tiilikainen Kimmo /kesk

Ei

Kiuru Pauli /kok

Jaa

 

Toivakka Lenita /kok

Jaa

Kivelä Kimmo /ps

Ei

 

Toivola Jani /vihr

Poissa

Kiviniemi Mari /kesk

Ei

 

Tolppanen Maria /ps

Ei

Kiviranta Esko /kesk

Ei

 

Tolvanen Kari /kok

Jaa

Kokko Osmo /ps

Ei

 

Torniainen Ari /kesk

Ei

Komi Katri /kesk

Poissa

 

Tossavainen Reijo /ps

Ei

Kontula Anna /vas

Jaa

 

Tuomioja Erkki /sd

Jaa

Kopra Jukka /kok

Jaa

 

Tuppurainen Tytti /sd

Poissa

Korhonen Martti /vas

Poissa

 

Turunen Kaj /ps

Ei

Korhonen Timo V. /kesk

Ei

 

Tuupainen Kauko /ps

Ei

Koskela Laila /ps

Ei

 

Tynkkynen Oras /vihr

Jaa

Koskinen Johannes /sd

Jaa

 

Tölli Tapani /kesk

Ei

Kumpula-Natri Miapetra /sd

Jaa

 

Uotila Kari /vas

Jaa

Kurvinen Esko /kok

Jaa

 

Urpalainen Anu /kok

Jaa

Kuusisto Merja /sd

Jaa

 

Urpilainen Jutta /sd

Poissa

Kyllönen Merja /vas

Jaa

 

Vahasalo Raija /kok

Jaa

Kymäläinen Suna /sd

Jaa

 

Wallin Stefan /r

Poissa

Kärnä Jukka /sd

Jaa

 

Wallinheimo Sinuhe /kok

Jaa

Kääriäinen Seppo /kesk

Ei

 

Vapaavuori Jan /kok

Poissa

Lapintie Annika /vas

Jaa

 

Vehkaperä Mirja /kesk

Poissa

Lauslahti Sanna /kok

Jaa

 

Vehviläinen Anu /kesk

Ei

Lehti Eero /kok

Jaa

 

Wideroos Ulla-Maj /r

Poissa

Lehtomäki Paula /kesk

Ei

 

Viitamies Pauliina /sd

Jaa

Leppä Jari /kesk

Ei

 

Viitanen Pia /sd

Jaa

Lindström Jari /ps

Ei

 

Vikman Sofia /kok

Jaa

Lindtman Antti /sd

Jaa

 

Virkkunen Henna /kok

Poissa

Lintilä Mika /kesk

Ei

 

Virolainen Anne-Mari /kok

Jaa

Lipponen Päivi /sd

Jaa

 

Virtanen Erkki /vas

Jaa

Lohela Maria /ps

Ei

 

Virtanen Pertti /ps

Ei

Lohi Markus /kesk

Ei

 

Vähämäki Ville /ps

Ei

Louhelainen Anne /ps

Ei

 

Väätäinen Juha /ps

Poissa

Maijala Eeva-Maria /kesk

Ei

 

Väätäinen Tuula /sd

Poissa

Matikainen-Kallström Marjo /kok

Jaa

 

Yrttiaho Jyrki /vr

Ei

Mattila Pirkko /ps

Ei

 

Zyskowicz Ben /kok

Jaa

Modig Silvia /vas

Poissa

 

Östman Peter /kd

Jaa

Mustajärvi Markus /vr

Ei

 

 

Pirkanmaalaisista kansanedustajista SDP:n Saara Karhu sekä Kokoomuksen Kimmo Sasi eivät osallistuneet äänestykseen.

On luonnollista, että Keskustan Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti olivat äänestyksessä kuntien pakkoliitoksia vastaan!

 

 

**********

 

 

Viittaan juttuni otsikossa kansanedustajien toripuheisiin ja niiden totuudenvastaisuuteen.

 

 

 pakkoliitokset

 

 

Pirkanmaalaiset saivat kansanedustajien toimien ja puheiden ristiriitaisuudesta vahvan näytön, kun entinen opetusministeri ja nykyinen kansanedustaja Jukka Gustafsson kertoi 1.3.2014 ilmestyneessä Aamulehden ilmoituksessaan olevansa tavattavissa Keskustorin markkinoilla maanantaina 3.3.2014 ja teemana ilmoituksessa oli raflaavasti:

 

”EI KUNTIEN

PAKKOLIITOKSILLE”

 

 

Käsittämättömän nopeaa takinkääntämistä – helmikuun viimeisenä päivänä kuntien pakkoliitosten puolesta Eduskunnassa ja jo seuraavana päivänä lehti-ilmoituksessa niitä vastaan!

 

Harmi, että kuluttajansuojasäännökset eivät koske politiikkojen toimintaa!

 

Onneksi Eduskuntavaalit ovat ainakin joka neljäs vuosi ja silloin äänestäjät pystyvät osoittamaan, että voidaanko heitä vetää nenästä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntien pakkoliitokset, Tampereen kehyskuntien pakkoliitokset, Kokoomus puoltaa kuntien pakkoliitoksia, pirkanmaalaiset kansanedustajat kuntien pakkoliitosten puolesta, Jukka Gustafsson, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, ei kuntien pakkoliitoksille,

Opposition Keskustan johdolla tekemässä välikysymyksessä on monia kansalaisia kiinnostavia kohtia

Tiistai 18.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustaja Elsi Katainen oli ensimmäinen allekirjoittaja, kun oppositio esitti helmikuun 11. päivänä hallituksen kuntapolitiikkaa koskevan välikysymyksen.

 

Välikysymystekstin loppuun oli osattu hyvin koota ne keskeiset seikat, joihin kansalaiset haluavat saada vastauksen.

 

Tässä ne ovat:

 

  • miksi hallitus ei keskeytä kaaokseen ajautuneita ja toteuttamiskelvottomia kuntarakenne- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia ja aloita niiden linjaamisen uudelleen parlamentaarisesti sekä luovu kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista?

 

  • aikooko hallitus antaa kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksiin tähtäävän lakiesityksen?

 

  • onko hallituksella aikeita palauttaa kuntien välisen yhteistyön syventäminen tasavertaiseksi uudistusvaihtoehdoksi kuntaliitosten rinnalle?

 

  • onko hallitus aikeissa tehdä uusia lisäleikkauksia kuntien valtionosuuksiin ja toteuttaa hallitusohjelmassa, viime vuoden kehysriihessä sekä viime syksyn rakenneuudistuspaketissa kunnille kaavaillut uudet lakisääteiset velvoitteet?

 

  • miten hallitus huolehtii siitä, että tulevaisuudessa kuntien tehtävät ja rahoitus ovat tasapainossa, kuntien ja kokonaisten alueiden väliset erot eivät kasva kohtuuttomiksi ja jokaiselle on turvatut lakisääteiset palvelut sekä vaikuttamismahdollisuudet?

 

Hallitus vastaa välikysymykseen keskiviikkona 26.5.2014.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: välikysymys kuntapolitiikasta, välikysymys hallituksen kuntapolitiikasta, välikysymys kehyskuntien pakkoliitoksista, Elsi Katainen, kansanedustaja Elsi Katainen, kuntien välinen yhteistyö, kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset, pakkoliitokset,

Kokoomus heitti pyyhkeen kehään maa- ja kotieläintalouden, metsätalouden sekä ruokaturvallisuuden vaalimisessa

Keskiviikko 12.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Saimme viime viikon torstaina kuulla kummia, kun Kokoomuksen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ilmoitti heittävänsä pyyhkeen kehään suomalaisen elintarvikeketjun ja ruokaturvallisuuden ylimpänä vastuuhenkilönä. Koskinen ilmoitti, että ei pyri kansanedustajaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

 

On ollut yleisesti tiedossa, että Jari Koskinen on parasta, jota Kokoomus on pystynyt tarjoamaan suomalaiselle maataloudelle, suomalaiselle kotieläintaloudelle, suomalaiselle metsätaloudelle ja suomalaiselle ruokaturvallisuudelle.

 

Samaan hengenvetoon on perustellusti todettu, että Kokoomuksen tarjoama on ollut liian vähän.

 

On toisaalta luonnollista, kun myös Kokoomus on nyt todennut, että he eivät pysty tuon kummempaa tarjoamaan!

 

Kansalaiset eivät voi hyväksyä, että Suomen maatalous, metsätalous, kotieläintalous ja ruokaturvallisuus ovat rempallaan yli vuoden.

 

Kokoomuksen pitää välittömästi vaihtaa maa- ja metsätalousministeriksi henkilö, joka selkeästi ilmoittaa pyrkivänsä kansanedustajaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa – meillä ei ole varaa noin tärkeässä tehtävässä jäähdyttelijöihin!

 

 

***************

 

 

Arvostan Kokoomuksen maa- ja metsätalousministereistä harjavaltalaista Toivo T. Pohjalaa, joka toimi sinänsä suuria ongelmia aiheuttaneessa Harri Holkerin hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä 1987 – 1991.

 

Toivo T. sai ministerin arvonimen vuonna 2001 ja sen hän ansaitsi.

 

Henkilökohtainen kosketukseni ministeri Toivo T. Pohjalaan on rajoittunut siihen, kun järjestimme Merikievarissa Merikarvialla suuren kotieläintuottajatilaisuuden, jossa Toivo T. oli juhlapuhujana ja minä tilaisuuden juontajana. Aika oli joskus Toivo T.:n maa- ja metsätalousministeriaikana – väkeä oli paikalla lähes 2.000 henkeä.

 

Toivo T. Pohjalalla on vahva maataloustausta, sillä hän toimi MTK:n vt. puheenjohtajana sen jälkeen, kun Heikki Haavisto siirtyi Esko Ahon hallitukseen ulkoministeriksi 1993.

 

Arvostan kokoomuslaista Toivo T. Pohjalaa myös sen ansiosta, että hän toimi nelikymmenvuotisen työnantajani Raision Tehtaiden hallintoneuvoston jäsenenä vuodesta 1987 alkaen ja sen puheenjohtajana vuodesta 1997 alkaen. Toivo T. Pohjalan vuodet olivat Raisiolle vahvaa menoa eteenpäin!

 

 

Suomen maa- ja metsätalousministerillä pitää olla laajaa kontaktipintaa suomalaiseen kasvinviljelyyn, kotieläintalouteen ja metsätalouteen – kokoomuslaisista maa- ja metsätalousministereistä sitä on ollut ainoastaan ministeri Toivo T. Pohjalalla.

 

Toivo T. Pohjalan laaja yritysmaailmaan ulottuva kokemus toi hänelle pätevyyttä hoitamaan menestyksellisesti maa- ja metsätalousministerin vaativaa postia.

 

 

**********

 

 

Oleellinen osa Suomen maa- ja metsätalousministerin vastuualueesta on maamme ruoka- ja elintarviketurvallisuus.

 

Tiedän henkilökohtaisesti, että kuinka ”sydänverellään” Sirkka-Liisa Anttila hoiti tämän saran maa- ja metsätalousministerinä toimiessaan.

 

Olen sanonut Sirkka-Liisalle useasti, että kun Sinä olit maa- ja metsätalousministerinä, niin suomalaisilla oli turvallinen olo ruokaturvallisuuden näkökulmasta.

 

 

***********

 

 

Kun Jari Koskinen nyt on kolmantena kokoomusministerinä heittänyt pyyhkeen kehään antautumisen merkiksi, on välttämätöntä, että Kokoomus nimittää mahdollisimman nopeasti maa- ja metsätalousministeriksi henkilön, joka on valmis kantamaan poliittisen vastuun onnistumisestaan tai epäonnistumisestaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, Toivo T. Pohjala, maa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala, Sirkka-Liisa Anttila, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, kolmas kokoomusministeri luopuu, ruokaturvallisuus,

Ihmeellistä, että Henna Virkkunen yhä edelleen jaksaa jääräpäisesti puolustaa Kokoomuksen karilleajanutta kuntauudistusta

Tiistai 11.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner´n luonnikkaasta esiintymisestä Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä Jyväskylässä lauantaina 8.2.2014.

 

Tänään joudun ”raportoimaan” kuntaministeri Henna Virkkusen jääräpäisestä esiintymisestä samoilla politiikka- ja toimintapäivillä sunnuntaina 9.2.2014.

 

Hallituspuolueiden edustajien esiintyminen erosi toisistaan kuin yö ja päivä – mustanpuhuva ja pelottava yö oli Henna Virkkunen ja valoisa sekä tulevaisuudenuskoinen päivä puolestaan Mikael Jungner!

  

Politiikka- ja toimintapäivien toisen päivän aloitti tapahtuman ehkä tärkein osio, jonka teemana oli:

 

Mihin menet kuntauudistus?

 

virkkunen1

Tässä session alustajat ennen alustusten alkamista:

 

Ministeri Henna Virkkunen: Mitä kuuluu kuntauudistukselle?

 

Professori Arto Haveri (oikealla): Kuntauudistus itsehallinnon näkökulmasta.

 

Kansanedustaja Tapani Tölli (keskellä): Kuntauudistus kestävälle pohjalle.

 

 

 

virkkunen2

 

 
Session mainiona juontajana toimi Keskustanuorten varapuheenjohtaja, Joensuun kaupunginvaltuutettu Katja Asikainen – ministeriainesta joskus tulevaisuudessa!

Olipa piristävää kuulla Virkkusen ja Haverin esitysten jälkeen, kun juontaja totesi Tölliä areenalle juontaessaan jotenkin siihen suuntaan, että nyt sitten saamme kuulla, miten asiat pitäisi hoitaa!

 

 

 

virkkunen3

 

 

Ministeri Virkkunen paukutteli alustuksensa puhujapöntöstä tapansa mukaan tunteettomasti ja kaavoihinsa kangistuneena, vaikka kai hänellekin pitäisi pikkuhiljaa olla valjennut, että Kokoomus on kuntasuunnitelmillaan karilla ja vahvasti onkin.

 

 

 

virkkunen4

 

 

Tässä Virkkusen esittämässä diassa on kaksikin kohtaa, joiden sanomaan kannattaa pysähtyä.

 

 

Oli monille kokeneillekin Keskustan päättäjille yllätys, että Kokoomuksen hellimän kuntauudistuksen pakkoliitospykälän eräs laukaisukohta olisi se, jos naapurikuntien taajama-alueet ovat kasvaneet yhteen! Taajama-alueiden yhteenkasvaminen olisi siis Kokoomuksen ajamassa pakkoliitosmallissa yksinään elementti, joka merkitsisi kuntien pakkoliitosta!

 

Tämä Virkkusen esittämä näkökohta oli Keskustan kaksipäiväisten politiikka- ja toimintapäivien todellinen uutispommi!

 

 

Tässä diassa on yksi Tampereen seutukunnan pakkoliitosta merkitsevä yksi toinenkin kohta ja se on tämä:

 

”Alueen taloudellinen eriytymisperuste 150 euroa/as”

 

Tampereella tulotaso on 500 euroa per asukas pienempi kuin kehyskunnissa ja kun Kataisen-Virkkusen linja on se, että he sallisivat eroksi ainoastaan max 150 euroa/asukas, niin Pirkkalan, Lempäälän, Vesilahden, Ylöjärven, Nokian ja Kangasalan pakkoliittäminen Tampereeseen toteutuisi, jos Kokoomus saisi asian päättää!

 

Onneksi asia ei ole Kokoomuksen päätettävissä ja siitä Tampereen kehyskunnat saavat kiittää Keskustaa.

 

 

virkkunen5

 

 

Alustusten jälkeen Arto Haveri, Henna Virkkunen ja Tapani Tölli vastasivat salintäyden yleisön kysymyksiin.

 

 

Keskeinen Virkkusen ajatuksia kritisoiva kuulijoiden näkemys oli se, että koko selvitysalue saisi äänestää kuntien pakkoliitosten puolesta tai niitä vastaan.

 

Täytyy kummastella ministeri Virkkusen näkemystä, että esimerkiksi Tampereen asukkaat saisivat päättää Vesilahden, Lempäälän, Nokian, Kangasalan, Ylöjärven tai Pirkkalan asukkaiden puolesta, että niiden pitää pakkoliittyä Tampereeseen.

 

Kummallisia ovat Kataisen hallituksen ministerien ajatuksenjuoksut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henna Virkkunen, Arto Haveri, Tapani Tölli, Kokkomuksen kuntaliitossuunnitelmat, pakkoliitokset kuntien pakkoliitokset, Kokoomuksen pakkoliitokset Kokoomuksen ajamat kuntien pakkoliitokset, Kataisen-Virkkusen pakkoliitoshallitus, Lempäälän pakkoliitos,

On tarpeellista ja välttämätöntä, että suomalainen elinkeinoelämä on vahvasti vaikuttamassa Brysselissä

Maanantai 3.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Suomalaisen elinkeinoelämän tärkein edunvalvontayksikkö Brysselissä on Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry, mutta myös yksittäisten yritysten läsnäolo siellä on tarpeellista.

 

Sain tilaisuuden tutustua EK:n Brysselin toimistoon 27.1.2014.

ekb3

 

 Oli yllätys, että toimiston ala-aulassa oli ensimmäisenä meitä vastassa hevonen!

ekb1

 

Asioita EK:n Brysselin toimistolla meille esittelivät asiantuntijat Eeva Kolehmainen (vasemmalla) ja Saila Turtiainen.

 

Kolehmainen ja Turtiainen raportoivat EK:n organisaatiossa Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjulalle.

 

 

************

 

 

EU-lainsäädännöstä 70 % koskee elinkeinoelämää ja kun…

 

…EU:ssa on virkamiehiä 18.000, mutta kun heillä vain harvoilla on yrityskokemusta, on tärkeää, että suomalainen elinkeinoelämä on paikalla Brysselissä.

 

On vanha totuus, että on tärkeää päästä vaikuttamaan jo asioiden valmisteluvaiheessa, joten siltäkin kannalta elinkeinoelämän paikalla oleminen on välttämätöntä.

 

 

************

 

Allekirjoitan, että EU on ollut kriisien varjossakin positiivinen asia suomalaiselle elinkeinoelämälle, sillä;

 

  • kotimarkkinamme ovat kasvaneet 70-kertaisiksi, koska nyt Suomella on 500 miljoonaa sisämarkkina-asiakasta

 

  • yli puolet Suomen viennistä päätyy EU:n alueelle

 

  • EU:lla on 30 vapaakauppasopimusta yli 50 kumppanimaan kanssa

 

**********

 

On vankka totuus, että euron käyttöönotto on ollut suomalaiselle elinkeinoelämälle positiivinen ratkaisu. Euro on pitänyt valuuttariskit matalina vaikeinakin aikoina.

 

Usein unohdetaan, että vahva euro merkitsee tuontiraaka-aineiden vakaata ja alhaista hintaa - näin uskallan sanoa, sillä sain työelämässä vastata suomalaisen teollisuuden raaka-ainehankinnasta.  Tuskin kukaan pitäisi, jos vaikkapa polttoaineiden hinnat olisivat litrahinnaltaan runsaan euron verran kalliimpia kuin nyt!

 

*************

 

 

EK:lla on neljä näkymää tulevaisuuden rakentamisessa - kaikkia on helppo kannattaa:

 

 1.      Sisämarkkinoista pitää pystyä ottamaan ”kaikki irti”

  • EU-maiden rajoilla on yhä kaupan esteitä

 2.      Eurooppa tarvitsee kasvuenergiaa

  • energia- ja ilmastopolitiikassa pitää huomioida vaikutukset kilpailukykyyn, työpaikkoihin ja kansalaisten elinkustannuksiin

 3.      Euroopan menestys ratkaistaan viime kädessä maailmanmarkkinoilla

  • EU:n pitää vahvistaa taloussuhteitaan Venäjän, Kiinan, USA:n, Intian, Brasilian ja Japanin kanssa

 4.      Kilpailukykyisestä rahoituksesta pitää huolehtia

  • painopiste kriisistä kasvuun

 

 

ekb2

 

 

EK:n Brysselin toimiston asiantuntijat päättivät esityksenä diaan, jossa on kolmeen kohtaan tiivistetty tärkeät asiat:

 

 

  • Suomi tarvitsee vahvaa ja tervettä EU:ta

 

  • Tehdään Euroopasta vetovoimainen paikka yrityksille ja niiden tarjoamille työpaikoille

 

Listan kolmatta kohtaa pidän keskeisenä ja sen vuoksi se ansaitseekin vahvennuksen:

 

  • Tarvitsemme meppejä, jotka osaavat arvioida päätösten vaikutukset yritysten kilpailukykyyn ja sitä kautta kansalaisten elämään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EK, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry, Eeva Kolehmainen, Saila Turtiainen, Anneli Jäätteenmäki, Bryssel 2014, EK:n Brysselin toimisto, Elinkeinoelämän Keskusliiton Brysselin toimisto,

Tampereen valtaapitävät vähät välittävät senioriväestön hyvinvoinnista - ei, vaikka parannuksia ehdottaakin kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu

Torstai 30.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuustossa näyteltiin erikoinen näytelmä 20.1.2014, kun käsiteltiin kokoomuslaisen kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n valtuustoaloitetta joukkoliikenteen eläkeläislipun ikärajan alentamiseksi ja voimassaoloajan pidentämiseksi.

 

Sen verran pitää tarkentaa Schafeitelin valtuustoaloitetta, että Tampereen joukkoliikenteessä ei ole eläkeläislippua, mutta seniorilippu on.

 

Seniorilippu myönnetään tamperelaisella, joka on täyttänyt 65 vuotta ja sen etu on 50 % matkoilla, jotka lipunhaltija tekee klo 9.00 – 14.00 välisenä aikana.

 

Schafeitel ehdotti valtuustoaloitteessaan, että seniorilipun ikärajaan pudotettaisiin kahdella vuodella ja että seniorialennus koskisi klo 9.00 – 14.00 välisen ajan lisäksi iltaliikennettä klo 18.00 – 23.00 välillä.

 

 

 

scha1

 

 

 

On valitettavaa, että Yrjö Schafeitel´n (kuvassa) valtuustoaloite ei saanut hänen itsensä lisäksi ketään muuta kokoomuslaista kannattamaan aloitetta.

 

Myös kaikki SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden sekä RKP:n ainoa edustaja halusivat yhdessä kokoomuksen kanssa tarjota kylmää kyytiä senioreille!

 

Arvostan, että kaikki Keskustan läsnä olleet valtuutetut eli

 

  • Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

  • Matti Järvinen

ja

 

 

scha2

 

 

  • Tuomo Räihä

 

…kannattivat Schafeitelin aloitetta ja siten osoittivat antavansa arvon senioreille.

 

 

On mainio asia, että Tampereen Sitoutumattomien Lasse ”Oka” Oksanen, kristillisdemokraattien Leena Rauhala sekä Satu Sipilä, SKP:n Jari Heinonen ja kaikki perussuomalaiset kannattivat äänestyksessä Schafeitelin aloitetta.

 

 

 

scha3

 

 

 

Äänestyksen jälkeen voitiin todeta, että Schafeitelin aloitetta kannatti 17 kaupunginvaltuutettua ja loput 50 kaupunginvaltuutettua eivät halunneet antaa sitä arvostusta senioreille, joka heille kuuluisi.

 

 

Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuutettujen enemmistö haluaa kohdella senioreita näin kylmästi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen seniorilippu, Tampereen joukkoliikenteen eläkeläislippu, Yrjö Schafeitel, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Matti Järvinen, Tuomo Räihä, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »