Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Menikö kokoomuksen pakkoliittäjiltä syömähammas, kun Henna Virkkunen tunnusti häviönsä?

Lauantai 25.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen ainakin kahdessa mielessä niille, jotka vastustavat kokoomuksen pitkään jatkunutta kuntakiusaamista.

 

Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen nosti eilen aamulla tassunsa pystyyn kuntien pakkoliitoksia ajaessaan, kun ilmoitti pyrkivänsä 25.5.2014 järjestettävissä vaaleissa EU-parlamenttiin.

 

 

Virkkusen toiminta on ollut jääräpäistä ja lähes raukkamaista rintamakarkuruutta on myös se, että hän nyt luopuu kuningasajatuksestaan eli mm. Tampereen kehyskuntien pakkolahtaamisesta.

 

On ollut kiintoisaa seurata sitä kokoomuslaisten hiljaisuutta, joka on vallinnut Virkkusen antautumisen jälkeen – eipä ole kommentteja kuulunut!

 

 

 

************

 

 

Toinen merkittävä askel kokoomuksen kuntakiusaamisen lopettamisessa oli, kun kokoomuslainen kansanedustaja Eero Lehti sanoi suorat sanat kokoomuksen ajamalle kuntien pakkoliitoslaille.

 

Eero Lehti on jo monesti aiemminkin osoittanut epäkokoomuslaisia piirteitä kannanotoissaan, joten hänen eilinen avautumisensa ei tullut yllätyksenä – yllätys oli se suoruus, jolla Lehti hyökkäsi oman puolueensa pääministeriä ja muita puolueensa kuntakiusaajia vastaan.

 

Lehti vaati eilen, että pääministeri Kataisen on vedettävä pois käsittelystä suurten kaupunkiseutujen pakkoliitoslakiesitys.

 

Kansanedustaja Eero Lehti vaati, että "kunnat sekasortoon ajava kuntauudistus" on keskeytettävä ja kutsuttava oppositio parlamentaariseen valmisteluun.

 

Mahtoi pääministeri Kataisella olla korvat kuumana, kun kuuli vaikutusvaltaisen kokoomuskansanedustajan tuomion omalle ja ministeri Henna Virkkusen toiminnalle!

 

Kansanedustaja Eero Lehti kuuluu niihin harvoihin kokoomuksen kansanedustajiin, jotka ovat ennen poliittista toimintaansa tehneet ”oikeita töitä” – Lehti tekee oikeita töitä myös kansanedustajana ollessaan ja se lienee eräs syy, että hän ehdottelee järkeviä.

 

 

***********

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan puolueiden seuraavia siirtoja, kun kokoomuksen hellimä kuntien pakkoliitoslaki on murentumassa käsiin!

 

Eniten kansalaisia ehkä kuitenkin kiinnostaa seuraavat galluptulokset, jotka mittaavat puolueiden kannatusta, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt!

 

Niitä odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntakiusaaminen, kokoomuksen kuntakiusaaminen, kuntien pakkoliitokset, Henna Virkkunen, Jyrki Katainen, Eero Lehti,

Kävellen näkee enemmän!

Maanantai 20.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kehittelin itselleni uuden tavan lenkkeillä, kun käytän hyväkseni Tampereen joukkoliikenteen bussivuoroja!

 

Nousen bussiin lähipysäkilläni, ajan bussilla ”jonnekin” kaupungin alueella ja kävelen kotiin tai vaikkapa Keskustorille, josta taas matkustan takaisin.

 

Tein 10.1.2014 bussimatkan länsi-Tampereelle Myllypuroon ja kävelin linjan 36 päätepysäkiltä kotiin – kävelymatkaa kertyi 21 kilometriä.

 

Mukanani oli kamera ja seuraavassa joitain näkymiä kävelymatkan varrelta:

 

 

mylly1

 

 

Kyseessä oli Tampereen joukkoliikenteen bussilinja numero 36; tällä linjalla palveluntuottajana on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos eli TKL.

 

Muut palveluntuottajat Tampereen joukkoliikenteessä ovat

 

  • Länsilinjat Oy
  • Väinö Paunu Oy
  • Onnibus Oy
  • Tilausliikenne Lauri Möttö Ky

 

 

N. kahdenkymmenen kilometrin pituinen bussimatkani kesti 43 minuuttia.

 

 

*********

 

mylly2

 

 

Myllypuron teollisuusalueen jälkeen kävelymatkallani ensimmäinen lähiö oli Tesoma ja tässä kuva paikallisesta ostoskeskuksesta.

 

 

 

mylly3

 

 

Mediapolis Tampere sijaitsee Tohlopissa ja se oli kävelymatkallani seuraava suurempi kohde Tesoman jälkeen.
 
Mediapolis on paikka, jossa toimii mm. YLE.

 

 

 

mylly4

 

 

Tohloppi on kooltaan 67 hehtaarin suuruinen kirkasvetinen järvi ja se loiski tammikuun 10. päivänä täysin avoimena.

 

 

mylly5

 

 

Tohlopin jälkeen seuraava kaupunginosa kohti keskustaa on Epilä.
 
Epilä on omaleimainen kaupunginosa ja siellä on monia mielenkiintoisia paikkoja, joihin pitäisi tutustua tarkemmin - elämä mm. Kahvila Epilän maisemissa näytti hyvin vilkkaalta!

 

 

mylly6

 
Kahvila Epilän persoonalliset…

 

 

 

mylly7

 

…mainokset!

 

 

 

 

 

Epilän jälkeen kohti keskikaupunkia kuljettaessa saavutaan Pispalaan.

 

 

 

mylly8

 

 

Pispalan kirkko muistuttaa kadulta katseltuna tavallista kerrostaloa, mutta risti sisäänkäynnin yläpuolella kertoo, että kyseessä on kirkko.

 

 

 

mylly9

 

 

Pispalan ”tavaramerkki” on Haulitorni, joka olisi monenkin jutun aihe.

 

 

 

mylly10

 

Näsinneula näkyy Pispalasta sumuisenakin päivänä vallan mainiosti.

 

 

 

mylly11

 

 

Kilometritalo Pirkankadulla tuli minulle tutuksi jo pikkupenskana, kun kävin vanhempieni mukana vaateostoksilla Tampereella.
 
Talolla on pituutta 138 metriä ja se on kunnostettu viime vuonna – kulttuuriteko!

 

 

 

 

Kilometritalolta olikin matkaa kotiovelle enää yhdeksisen kilometriä ja kun tie oli tuttu, niin matka sujui joutuisasti!

 

  

Kävelymatkallani näin paljon sellaista, johon en ole aiemmin tutustunut.

  

Bussilla kauas ja kävellen takaisin - suosittelen liikuntamuodoksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tesoma, Tohloppi, Mediapolis, YLE Tohloppi, Epilä, Pispala, Pispalan kirkko, Haulitorni, Kilometritalo, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen joukkoliikenne, Länsilinjat Oy, Väinö Paunu Oy,

Keskustan Pirkanmaan piirihallitus otti selkeän kannan kuntien pakkoliitoksia vastaan!

Lauantai 18.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus kokoontui 16.1.2014 Tampereella ja otti kannanotossaan selkeästi kielteisen kannan hallituksen suunnittelemia kuntia pakkoliitoksia vastaan.

 

Piirin toiminnantarkastajana osallistuin kokoukseen ja siinä roolissa oli rohkaisevaa todeta, että koko piirihallitus oli yksimielinen kokouksesta annetun kannanoton laadinnassa.

 

Piirihallituksen kannanotossa todetaan mm. näin:

 

 

”Pirkanmaan Keskusta toteaa, että pirkanmaalaisten hyvinvoinnin sekä terveyden edistämiseksi tarvitaan kunnat ja hallinnonalat ylittävää yhteistyötä, eikä pakollisia kuntaliitoksia.

 

Pirkanmaan Keskusta toimii yhtenäisen ja kehityskelpoisen Pirkanmaan puolesta ja toteaa, että suurkunta-ajatus on kehityksen este. Myös Tampereen rikkaus on sitä ympäröivät itsenäiset kehyskunnat.

 

Terve kuntien välinen kilpailu edesauttaa kehitystä.

 

Tampereen kehyskunnat ovat elinvoimaisia ja kyvykkäitä tuottamaan palveluita joko yksin tai yhteistyössä naapurikuntien kanssa.

 

Mitkään tutkimukset eivät ole todistaneet suurkuntien taloudellisuuden puolesta, mutta päinvastaisia todisteita on.

 

Tanskassa toteutettujen pakkoliitosten myötä kulut ovat kasvaneet eli suuruuden ekonomia ei ole toiminut.

 

Pirkanmaan Keskustan mielestä sairaanhoitopiirejä ei tule lakkauttaa.”

 

**********

 

Keskustan Pirkanmaan piirin selkeä kannanotto Pirkanmaan kehittämiseksi itsenäisten kuntien voimalla on oikea linjaus ja se antaa Keskustalle hyvät mahdollisuudet tuplata nykyiset kaksi kansanedustajapaikkaa seuraavissa eduskuntavaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntien pakkoliitokset, kuntien pakkoliitokset Pirkanmaalla, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus, Keskustan Pirkanmaan piirin kannanotto,

Keskustan tulossa oleva välikysymys hallituksen kuntalinjasta pakottaa kokoomuksen ja demareiden kansanedustajat tulemaan ulos koloistaan

Perjantai 17.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat alkaneet ensi eduskuntavaaleihin tähtäävän sumutustyön, kun ovat pikkuhiljaa alkaneet puheissaan sekä kirjoituksissaan liukenemaan Kataisen-Urpilaisen-Virkkusen ajamista kuntien pakkoliitoksista.

 

Kansalaiset ovatkin ymmällään, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen antaa edelleen tukensa puoluetoverilleen kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkuselle, joka pitää pilkkanaan kuntapäättäjiä ja ajaa kuntien pakkoliitoksia.

 

Nyt kansalaiset ovat saamassa selvyyden, mitä maakuntien kokoomuslaiset kansanedustajat perimmiltään kuntien pakkoliitoksista ajattelevat, kun Keskusta on esittämässä asiasta välikysymystä.

 

Pirkanmaalla tullaan tarkasti seuraamaan, että äänestävätkö…

 

  • Kimmo Sasi

  • Harri Jaskari

  • Arto Satonen

  • Pauli Kiuru

 

ja

 

  • Sofia Wikman

 

 

 

…kuntien pakkoliitosten puolesta vai yhtyvätkö he Keskustan tekemään välikysymykseen!

 

Kokoomuslaisten kanssa saman ratkaisun edessä tulevat painiskelemaan myös pirkanmaalaiset SDP:n kansanedustajat yhdessä vihreiden Oras Tynkkysen ja kristillisdemokraattien Leena Rauhalan kanssa.

 

Arvostan Keskustan suunnitelmia välikysymyksen tekemiseksi kuntien pakkoliitoksista.

Arvostan myös sitä, että Keskustalla on lehtitietojen mukaan tarkoitus osoittaa välikysymys pääministeri Jyrki Kataisen vastattavaksi.

 

Elämmekö Jyrki Kataisen hallituksen viimeisiä hetkiä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan välikysymys kuntien pakkoliitoksista,

Pääministeri Jyrki Kataisen ohella myös SDP aloitti selittelyt tavoitteenaan sumuttaa kansalaisia vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Tiistai 14.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kataisen-Urpilaisen hallitus joutui odotetusti ottamaan ns. ”lusikan kauniiseen käteensä” ja toteamaan, että kuntien pakkoliitoksia ei tulla tekemään nykyisen hallituksen aikana.

 

Hallituksen tappion selittelyn aloitti kokoomuslainen pääministeri Katainen, kun hän pääministerin haastattelutunnilla 12.1.2014 totesi Ylen laatiman uutisen mukaan, että hallitus tekee lainsäädännön loppuun asti, eikä ole tarkoitus, että myöskään tulevat hallitukset käyttävät pakkoa laajassa mittakaavassa. Sen sijaan laki muka antaa tuleville hallituksille yhden työvälineen muiden joukkoon ehkäistä kunnallisten palveluiden loppumisen.

 

Kataisen haave taitaa kokea haaksirikon, sillä vahva veikkaus on, että seuraava hallitus siirtää Kataisen-Urpilaisen hallituksen pakkoliitoslait sinne minne ne kuuluvatkin eli roskakoriin.

 

Olen seurannut telaketjukokoomuslaisten reaktioita ja he ovat paheksuneet Kataisen perääntymistä Kataisen itsensä ja Henna Virkkusen aiemmista uholinjauksista.

 

Kataisen perääntyminen kertoo, että kokoomus on jo nyt aloittanut vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tähtäävän uskottelunsa kuntien pakkoliitoksia muka karttavasta linjastaan.

 

Uskokoon ken tahtoo!

 

 

***********

 

 

SDP on eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jouni Backmanin suulla ilmaissut samaa, kun Backman eilen ilmestyneessä Demokraatti-lehdessä väläytti, että hallitus tulee arvioimaan uudelleen kuntien pakkoliitoslain.

 

 

 

**********

 

 

Nostan hattua tamperelaiselle kansanedustaja Hanna Tainiolle, joka eilen Tampereen radion haastattelussa jääräpäisesti edelleen toitotti, että kuntien pakkoliitoslaki toimisi ”perälautana” sille, että valtiovalta voisi pakottaa kunnat pakkoliitoksiin.

 

Kiitokset Hanna Tainiolle, sillä kansalaiset arvostavat vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaita, jotka jo näin hyvissä ajoin ennen vaaleja selkeästi ilmoittavat, että heidän valintansa merkitsisi kuntien pakkoliitoksia!

 

Uskon, että ainakin Pirkkalan, Ylöjärven, Kangasalan, Lempäälän, Nokian sekä Vesilahden äänestäjät antavat suuren arvon Hanna Tainion suoraviivaiselle ilmoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, pääministerin haastattelutunti 12.1.2014, kuntaliitokset, kuntien pakkoliitokset, kokoomus - kuntien pakkoliitokset, SDP - kuntien pakkoliitokset, Jouni Backman perääntyy kuntien pakkoliitoksista, Kokoomus perääntyy,

Tampereen ystävyyskaupungit ovat mielenkiintoinen kokoelma kaupunkeja

Sunnuntai 12.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereella Keskustorin laidalla, lähellä Vanhaa kirkkoa, on pylväs, jossa on suuntaviitat ja etäisyydet kaikkiin niihin kaupunkeihin, jotka ovat Tampereen ystävyys- tai ystäväkaupunkeja.

 

 

 

ystavyyskapungit

 

 

Viittaryppäässä on parisenkymmentä eri maiden kaupunkia, joihin kaikkiin Tampere on aikojen myötä solminut joko ystävyyskaupunki- tai ystäväkaupunkisuhteet.

 

 

Ystävyyskaupungit ovat seuraavat:

 

Brasov, Romania

 

Brasov sijaitsee Keski-Romaniassa noin 170 kilometriä Bukarestista pohjoiseen Transsilvanian maakunnassa, joka on tunnettu kautta maailman kreivi Draculan kotipaikkana. Brasov on yksi Romanian tärkeimmistä teollisuus- ja kauppakeskuksista, jossa on vajaa 300 000 asukasta.

 

Brasov on eräs Tampereen ystävyyskaupungeista, joissa olen käynyt.

 

Keskustelin joskus Tampereen edellisen pormestarin Timo P. Niemisen kanssa Tampereen ja Brasovin ystävyyskaupunkitoiminnasta ja Timo P. kertoi, että Tampereen ja Brasovin yhteistoiminta on viime vuosina jäänyt ”joulukorttien lähettämisen asteelle”.



Chemnitz, Saksa

 

Tampere ja Saksin osavaltiossa sijaitseva Chemnitz solmivat ystävyyskaupunkisuhteensa vuonna 1961. Chemnitzissä on noin 240 000 asukasta.



Essen, Saksa

 

Essen ja Tampere solmivat ystävyyskaupunkisopimuksen vuonna 1961.. Suuressa teollisuus-, palvelu- ja mediakaupungissa on asukkaita noin 570 000.

 

Eräät esseniläiset yritykset ovat tavanneet olla mukana Tampereen Joulutorilla.



Kanton, Kiina

Tampereen uusin ystävyyskaupunki Guangzhou sijaitsee Etelä-Kiinan meren rannikolla 182 kilometrin päässä Hong Kongista. Asukasluku on noin 10 miljoonaa.



Kaunas, Liettua

 

Tampereen liettualainen ystävyyskaupunki Kaunas on maansa toiseksi suurin kaupunki ja entinen pääkaupunki. Tampereen ja Kaunasin välinen ystävyyskaupunkisopimus solmittiin 1997. Runsaan 320 000 asukkaan Kaunas on merkittävä koulutuksen keskus, jossa sijaitsee kuusi yliopistoa ja akatemiaa sekä useita tutkimus- ja kehityskeskuksia.

 

Olen muutaman kerran käynyt Kaunasissa, mutta yleensä se on ollut matkoillamme vain majoittumispaikkakuntana, joten en ole kovinkaan syvällisesti perehtynyt Kaunasiin.



Kiova, Ukraina

 

Kiova, jossa asuu noin 2,8 miljoonaa asukasta, on ollut Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1954 lähtien.

 

Klaksvík, Fär-saaret

 

Yhdeltä Fär-saarten pohjoisimmalta Bordoyn saarelta löytyy Klaksvík. Runsaan 4 500 asukkaan kaupunki on tärkeä kalastuksen ja kalateollisuuden keskus, jolle oma satama tarjoaa merkittävän etuuden.



Kópavogur, Islanti

 

Kópavogur on Islannin toiseksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita hieman yli 31 000.



Linz, Itävalta

 

Itävaltalaisen Linzin kaupungin kanssa Tampere solmi ystävyyskaupunkisuhteen vuonna 1961. Reilun 190 000 asukkaan Linz on tärkeä teräs- ja kemianteollisuuskeskus.



Łódź, Puola

 

Łódź on Puolan toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 730 000 asukasta.



Miskolc, Unkari

 

Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1963 ollut Miskolc on Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita noin 167 000.

 

Nizhni Novgorod, Venäjä

 

Nizhni Novgorod on Tampereen uusimpia ystävyyskaupunkeja. Ystävyyskaupunkisuhteet solmittiin vuonna 1995. Entinen Gorki on Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki, jossa on noin 1,25 miljoonaa asukasta.

 

Norrköping, Ruotsi

 

Itä-Göötanmaan läänissä sijaitseva Norrköping, jossa on reilut 130 000 asukasta, on yksi Ruotsin suurimmista kaupungeista. Tampereesta ja Norrköpingistä tuli ystävyyskaupunkeja vuonna 1956.

 

Olen käynyt Norrköpingissä.

Odense, Tanska

 

Fynin saarella sijaitseva Tanskan kolmanneksi suurin kaupunki Odense on ollut Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1966 saakka. Kaupunki on kuuluisa Hans Christian Andersenin syntymäpaikkana. Kaupungissa on yli 190 000 asukasta.

 

Odensesta ostettuja kuparipannuja ja muita kupariesineitä on tälläkin hetkellä keittiömme seinillä koriste-esineinä.

 

Olomouc, Tsekin tasavalta

 

Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1986 ollut Olomouc sijaitsee Morava-joen varrella. Asukkaita kaupungissa on noin 100 000.

 

Syracuse, Yhdysvallat

 

New Yorkin osavaltiossa Barge Canalin varrella sijaitseva Syracuse on ollut Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1981. Kaupungissa on asukkaita noin 145 000.

 

Tartto, Viro

 

Tampereen ystävyyskaupunkina vuodesta 1992 ollut Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki. Tartossa on noin 95 000 asukasta.

 

Olen käynyt muutaman kerran Tartossa, mutta siellä pitäisi käydä useamminkin, sillä sen luonne on tyystin toinen kuin Tallinnan.

 

Tartossa toimii mylly-yritys vanhalta nimeltään Tartu Vesk ja sen kanssa olen saanut olla mukana tekemään jopa bisnestä. Yrityksen nykyinen nimi on AS Tartu Mill ja sen nettisivujen mukaan näyttää siltä, että ainakin jotkut entiset vastuuhenkilöt ovat edelleen merkittävissä asemissa yrityksessä.

Trondheim, Norja

 

Tampere solmi vuonna 1964 ystävyyskaupunkisuhteet Trondheimiin, jossa on asukkaita yli 175 000.

 

Olen perheeni kanssa käynyt Trondheimissä silloin, kun teimme lomamatkan Lofoten saarille.

 

 

Ystävyyskaupunkien lisäksi Tampereella on kaksi ystäväkaupunkia joiden kanssa Tampereen yhteistyö perustuu erilaisiin kehitysyhteistyöprojekteihin. Ystäväkaupungit ovat:

 

 

León, Nicaragua

 

León on maansa toiseksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita 166 538. León on Nicaraguan koulutuksen pääkaupunki.

 

 

Mwanza, Tansania

 

Mwanza on suuri Victoria-järven rannalla sijaitseva satamakaupunki, jossa on asukkaita noin 800 000.

 

 

Ystävyyskaupunki- ja ystäväkaupunkitoiminta ovat olleet ”aikansa lapsia” ja se arvo tälle toiminnalle on tänä päivänä asetettava.

 

Pormestari Timo P. Niemisen kertoma juttu yhteistyön syvyydestä eli ”joulukorttien kirjoittelun aste” on mielestäni ihan sopiva!

Kannatan ystävyys- ja ystäväkaupunkitoiminnan jatkamista "joulutervehdysten lähettämisen" asteella!

 

 

-Esko Erkkilä-

PS. Kaupunkien perustietojen selvittelyssä on tukeuduttu www.tampere.fi -sivujen sisältöön.

9 kommenttia . Avainsanat: Tampereen ystävyyskaupungit, Tampereen ystäväkaupungit, Brasov, Kaunas, Tartto, Chemnitz, Essen, Kanton, Kaunas, Kiova, Klaksvík, Kópavogur, Linz, Miskolc, Nizhni Novgorod, Norrköping, Odense, Olomouc, Syracuse, Trondheim, León, Mwanza, Lodz,

Pelkään, että Tampereen kaupunkiseudun kuntien pakkoliitoshankkeessa käy kuten Viljakkalassa

Lauantai 11.1.2014 - -Esko Erkkilä-

On kokemuksen kautta koettuna ja tiedossa, että Ylöjärvellä kokoomuksen ja SDP:n kaupunginvaltuutetut yksissä tuumin ajoivat ratkaisevassa äänestyksessä Viljakkalan terveyspalvelut alas.

 

Sama tilanne on Eduskunnassa odotettavissa, jos ministeri Henna Virkkunen jääräpäisyyttään ajaa Tampereen kaupunkiseudun kehyskuntien mestaussuunnitelman siihen jamaan, että Kataisen-Urpilaisen hallitus antaa ns. kehyskuntien pakkoliittämistä merkitsevän hallituksen esityksen.

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajossa Kokoomus ja SDP toimivat yksimielisesti vastoin laajaa kansalaismielipidettä ja veikkaan, että samoin tulee käymään Eduskunnan suuressa salissa, kun käsitellään kuntien pakkoliitossäädöksiä!

 

Kokoomuskansanedustajista erityisesti Kimmo Sasi (Tampere), Arto Satonen (Sastamala) ja Harri Jaskari (Tampere) ovat pontevasti kertoneet haluavansa muita vaihtoehtoja kuin Pirkkalan, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Nokian ja Vesilahden pakkoliittäminen Tampereeseen.

 

Kuinkahan Sasin, Satosen ja Jaskarin pokka pitää äänestystilanteessa – uskaltavatko liittyä järkeviä äänestävien joukkoon!

 

 

*********

 

 

Eilen tulleen tiedon mukaan Henna Virkkunen olisi armahtamassa Vesilahden Tampereen ikeestä ja nyt hän on pakottamassa vain…

 

  • Pirkkalaa
  • Ylöjärveä
  • Lempäälää
  • Kangasalaa

 

ja

 

  • Nokiaa…

 

…liittymään pakolla Tampereeseen!

 

 

Positiivisena näen lukuisten muiden kanssa sen, että nykyhallituksen aikana pakkoliitoksia ei ole mahdollista toteuttaa ja on varmaa, että Henna Virkkunen ei ole sen hallituksen kunta-asioista päättävä ministeri, joka toteuttaisi nykyisen hallituksen tahdon kuntien pakkoliitoksista.

 

Henna Virkkusen ja Kataisen-Urpilaisen hallituksen toiminta vastoin laajaa kansalaismielipidettä onkin nähtävä kiusantekona seuraavaa hallitusta ja sen työskentelyä kohtaan.

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen, Pirkkalan pakkoliittäminen, Ylöjärven pakkoliittäminen, Lempäälän pakkoliittäminen, Kongaslan pakkoliittäminen, Nokian pakkoliittäminen, Pirkkala. Kangasala, Ylöjärvi, Lempäälä, Nokia, Vesilahti,

Kypsyvätkö kokoomuslaiset?

Perjantai 10.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehti paljasti, että hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen piti julkistaa mm. Tampereen seudun kuntien pakkoliitossuunnitelmat jo ennen joulua.

 

Poliittisesti epämiellyttävän esityksen torppasivat kuitenkin SDP:n ja Kokoomuksen johto ”epäviisaana” ja ”huonon ajankohdan” vuoksi.

 

Keskustan tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo paljasti Virkkusen Tamperetta ja sen ns. kehyskuntia koskevat suunnitelmat Tamperelainen –lehdessä 5.1.2014 julkaistussa kirjoituksessaan.

 

Nyt näyttää, että Alatalon tekemät paljastukset alkavat polttamaan Pirkanmaan kokoomuslaisia kansanedustajia.

 

 

**********

 

 

Muutamia poimintoja eilen aamupäivällä YLE Tampereen tavoittamien Pirkanmaan kokoomuslaisten kansanedustajien mietteistä:

 

Kimmo Sasi: ”Perustuslain kannalta mahdolliset pakkoliitokset ovat kuitenkin ongelmallisia.”

 

Arto Satonen: ”Paras ratkaisu asiaan löytyy alueen kuntien omalla yhteistyöllä. Pakko tuntuu erittäin kaukaiselta asialta.”

 

Myös Harri Jaskari vierastaa pakkoa. Hän on sitä mieltä, että palveluiden järjestämisestä pitää pystyä ratkaisemaan alueellisella tasolla.

 

Pauli Kiuru ei tässä vaiheessa halua kommentoida asiaa. Hän sanoo näin: ”En ole nähnyt lakiehdotusta, joten en tiedä mitä se tulee sisältämään. Käymme asiaa kokoomusryhmässä läpi istuntokauden alkaessa helmikuun alussa.”

 

Yle Tampere ei tavoittanut kokoomuksen kansanedustaja Sofia VikmanŽa.

 

 

********

 

Odotan, että media selvittää lähipäivinä myös SDP:n pirkanmaalaisten kansanedustajien näkemykset ns. kehyskuntien pakkoliitoksista Tampereeseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kehyskuntien pakkoliitokset Tampereeseen, Henna Virkkunen, Mikko Alatalo, Kimmo Sasi, Arto Satonen, Harri Jaskari, Pauli Kiuru, Sofia Vikman, pakkoliitokset, kokoomus ja kuntien pakkoliitokset,

Mikko Alatalo: "Hallitus pakkoliittää Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Vesilahden ja Pirkkalan"

Tiistai 7.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Palaan eiliseen juttuuni, joka käsitteli Kokoomuksen suunnitelmia ns. kehyskuntien pakkoliittämiseksi keskuskuntiin.

 

Puhun tänään kuitenkin ”suulla suuremmalla”, kun julkaisen kansanedustaja Mikko Alatalon Tamperelainen-lehden nettiversiossa eilen eli 6.1.2014 julkaistun kirjoituksen.

 

Alatalo kirjoittaa näin:

 

 

***********

 

 

”SDP:n ja Kokoomuksen johtajat lupasivat kaksissa vaaleissa 2011 ja 2012, että kuntien pakkoliitoksia ei tule.

 

Nyt kuitenkin ministeri Henna Virkkusella (kok) on kovat piipussa ja yhdeksän kaupunkiseudun pakkoliitoslaki on valmiina, kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) kirjoittaa.

 

Lue kirjoitus täältä:

 

”Suomen Kuvalehden tietojen mukaan ministeri Virkkusen piti jo julkistaa kehyskuntien pakkoliitokset joulun alla. Poliittisesti epämiellyttävän esityksen torppasivat kuitenkin SDPn ja Kokoomuksen johto ’epäviisaana’ ja ’huonon ajankohdan’ vuoksi.

 

Osalla kokoomuksen kansanedustajista alkoi mitta täyttyä, koska he olisivat saaneet pakkoliitoslistan joululahjaksi ja joutuneet myös puolueidensa omien kuntapoliitikkojen rumputuleen. Listan julkistamisajankohtaa ovat hallituspuolueiden kansanedustajat jopa pitäneet ’ilkeämielisenä temppuna’.

 

Pakkoliitoslista tarkoittaa Pirkanmaalla sitä, että hallitus pakkoliittää Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Vesilahden ja Pirkkalan Tampereeseen elleivät itse älyä liittyä.

 

Isäntäkuntana toimii Tampere, rengeiksi ja suurkaupungin lähiöiksi alistetaan kehyskunnat.

 

Hallituksen suunnitelmissa ovat myös Turun, Lahden, Jyväskylän ja viiden muun kaupunkiseudun pakkoliitokset. Sen sijaan pääkaupunkiseutu saa ratkaista liitoksensa omalla mallillaan. Se on ilmiselvästi poliittinen ratkaisu, koska Kokoomuksen valtakunnan kannatuksesta noin 40 prosenttia tulee metropoli-alueen kunnista, SDP:lläkin neljännes.

 

Tähän asti hallituspuolueiden kansanedustajat ovat vakuuttaneet, että pakkoliitoksia ei tule. Nyt he ovat havahtuneet, mitä pakkolaki todella tarkoittaa esimerkiksi juuri Pirkanmaalla. Lakiesitys on myrkkyä heille. Varmasti seuraavissa eduskuntavaaleissa ainakin kehyskuntien äänestäjät muistavat, ketkä kansanedustajat ovat lahdanneet heidän kotikuntansa. Mm. kehyskuntien tonttimaiden käyttö ja monet muut asiat ratkaistaan tämän jälkeen Tampereen valkoisessa talossa. Kyseessä on vallanriisto.

 

Suomen Keskusta ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Sen sijaan me esitämme itsenäisiä kuntia ja niiden välistä yhteistyötä kotikunta-maakunta-mallilla. SOTE-asiat hoidettaisiin nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalta.

 

Kuntien ongelmat eivät ratkea kuntarajoja muuttamalla, vaan yhteistoimin ja tehostamisella. Sitä paitsi, ovatko yhdyskuntarakenne ja pendelöinti päteviä perusteita pakkoliitoksiin perustuslain kannalta? Voiko isäntäkuntamalli todella tulla voimaan, jos perustuslain mukaan kunnilla on itsemääräämisoikeus? Ja missä on yhdenvertaisuus, jos pääkaupunkiseutu saa jäädä pakkolain ulkopuolelle?

 

Hallitus on vankka ja kätyrlauma sankka, vaikka omissakin vastustetaan. Ministeri Virkkunen on vakuuttanut, että kuntien pakkoliitokset alkavat toden teolla, kun takaraja eli sote-laki plus kuusi kuukautta on kulunut umpeen.

 

Tänä vuonna siis näemme monen kotikunnan hautajaiset. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

 

Nahkurin orsilla tavataan.”

 

 

*****************

 

On hyvä, että koko Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalo selventää sen kuvion, johon Kokoomus on kuntaliitossotkuillaan ajamassa pirkanmaalaisten elämän!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, hallitus pakkoliittää Nokian, hallitus pakkoliittää Ylöjärven, hallitus pakkoliittää Lempäälän, hallitus pakkoliittää Kangasalan, hallitus pakkoliittää Pirkkalan, hallitus pakkoliittää, Virkkunen pakkoliittää, kokoomus pakkoliittää,

Arto Pirttilahti: "Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni kepulainen, mutta vasta joka neljäs sen tunnustaa!"

Lauantai 14.12.2013

Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti Itsenäisyyspäiväjuhlat ravintola Laternassa Tampereella 7.12.2013.

 

Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnantarkastajana myös ensi vuonna ja oli luonnollista, että osallistuin omalla kustannuksellani juhliin.

 

 

late1

 

 

Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen palautti avaus- ja tervetulosanoissaan juhlayleisön mieliin itsenäisyytemme alkuvaiheet.
 
Puheenjohtaja Hakanen toimi myös Itsenäisyyspäiväjuhlan juontajana.

 

 

late2

 

 

Keskustan virallisen tervehdyksen juhlaa toi Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen.
 
Olen referoinut Elsi Kataisen puhetta näillä palstoilla 9.12.2013 – kannattaa sieltä katsoa, että mitä asioita Keskustan eurovaaliehdokkaaksi valittu kansanedustaja Elsi Katainen puheessaan käsitteli.

 

 

late3

 

 

Itsenäispäiväjuhlan juhlapuheen piti Puolustusvoimien Länsi-Suomen Sotilasläänin Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola.
 
Komentaja Eskola muistutti, että Tampereen varuskunta on lähes 1.300 työntekijällään maamme toiseksi suurin varuskunta.

 

Tampereen varuskuntaan kuuluvat;

 

  • Ilmavoimien Materiaalilaitoksen Tampereen toimipiste
  • Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta
  • Pirkanmaan aluetoimisto
  • Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos
  • Satakunnan Lennosto
  • Tampereen Johtamisjärjestelmäyksikkö ja Tietopalvelukeskus

 

 

Komentaja Matti Eskola oli teemoittanut juhlapuheensa viidellä eri teemalla;

 

  • Puolustusvoimien sisäinen uskottavuus
  • Reserviläiset ja varusmiehet
  • Kansallinen uskottavuus
  • Luotetaanko ulkomailla puolustuskykyymme?
  • Onko pelotteemme riittävä?

 

Useita kertausharjoituksia käyneenä oli ilo kuunnella sotilaallisella täsmällisyydellä pidettyä juhlapuhetta ja on helppo yhtyä puheenjohtaja Pertti Hakasen sanoihin, kun hän kiitti komentaja Eskolaa ”läpileikkaavista sanoista”.

 

 

************

 

late4

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäivä juhla sai vieraakseen myös europarlamentaarikko Hannu Takkulan.

 

Europarlamentaarikko Takkula on taitava sanankäyttäjä ja hänen tosikertomuksensa pienestä pojasta, joka odotti isäänsä lomalle sodasta, mutta ”tulikin käymään mies mustissa” sai melkein kyyneleet silmiin.

 

Takkula painotti, että Itsenäinen Suomi on Vapaa Suomi ja hän peräänkuulutti politiikkojen vastuuta, kun totesi: ”Nyt poliitikot pyrkivät vain tanssimaan tähtien kanssa”!

 

 

late5

 

 

Keskustan Pirkanmaan piiri ehdotti eurovaaliehdokkaaksi hämeenkyröläistä Jouni Ovaskaa ja puoluevaltuusto valitsikin hänet Keskustan eurovaaliehdokkaaksi 25.5.2014 järjestettävissä Eurovaaleissa.

 

Ovaska kertoi kirvulaisista juuristaan ja toi esille sen yksituumaisuuden, jolla kodeistaan häädetyt karjalaiset asutettiin itsenäiseksi jääneeseen Suomeen.

 

Eurovaaliehdokas Jouni Ovaska piti karjalaisten asuttamista ”keskustalaisena tekona”.

 

 

 

late6

 

 

Keskustan eurovaaliehdokkaat Hannu Takkula ja Jouni Ovaska olivat hyvillä mielin Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

 

late7

 

 

”Arvovieraskimaramme” päätteeksi kansanedustaja Arto Pirttilahti toi juhlaväelle terveiset eduskuntatyön arjesta.

 

Pirttilahti totesi, että hallitus natisee liitoksistaan, sillä kukin hallituspuolue vetää omaan suuntaansa.

 

Hallitus ei kunnioita lainkaan parlamentaarista valmistelua, totesi Pirttilahti.

 

Keskustan 25 %:n gallupkannatuksesta Pirttilahti totesi letkeään tyyliinsä näin:

 

”Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni kepulainen, mutta vasta joka neljäs sen tunnustaa!”

 

 

***********

 

Itsenäisyysjuhlassa jaettiin huomattava määrä tunnustuksia Keskusta-aatteen hyväksi toimineille järjestö- ja talkooväelle.

 

 

late8

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin talousneuvos Tauno Mäkelä Vilppulasta.

 

Mäkelä on puoluetyön lisäksi tehnyt mittavan työsaran suomalaisen kanatalouden kehittämisessä, sillä Mä-hybridit ovat syntyneet Mäkelän Jalostuskanalan työn tuloksena.

 

Olen oppinut tuntemaan ja arvostamaan talousneuvos Mäkelän työtä suomalaisen elintarvikeketjun kehittäjänä jo vuosikymmenet.

 

 

late9

 

 

Keskustan kultainen ansiomerkki luovutettiin Urho Kittilälle Pälkäneeltä…

 

 

 

late10

 

…sekä Ari Lamminmäelle Parkanosta.

 

 

Myös Pauli Pietilälle Sastamalasta oli myönnetty Keskustan kultainen ansiomerkki, mutta hän ei ollut paikalla Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

late11

 

 

Erityisen iloinen olen, että ”arjen ahertaja” Sinikka Nousiaiselle annettiin kunniamaininta arvokkaasta vuosikymmenet kestäneestä talkootyöstä ”turuilla ja toreilla”!

 

 

 

late12

 

 

Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle Viljakkalasta (vasemmalla) sekä kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Tampereelta saivat myös olla huomionosoitusten kohteena.

 

 

 

late13

 

 

Paikalla olleet tunnustuksen saaneet yhteiskuvassa.

 

 

 

************

 

 

late14

 

 

Jossain välissä sain kamerani linssin eteen kansanedustaja Elsi Kataisen sekä kunnallisneuvos Pirkko Vuolteen!

Molemmat ovat tehneert paljon Keskustanaisten riveissä ja molempien työ jatkuu!

 

 

************

 

 

Muutamia kuvia juhlayleisöstä:

 

 

 

late15

 

 

late16

 

 

late17

 

 

late18

 

 

late19

 

 

late20

 

 

late21

 

 

*************

 

 

late22

 

Onnistuneen Itsenäisyyspäiväjuhlan musiikista vastasi ”Essi Leppäkoski Duo”.

 

  

Kiitokset järjestäjille hienosta juhlasta – toivottavasti tästä muodostuu perinne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piiri, Pertti Hakanen, Elsi Katainen, Hannu Takkula, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Matti Eskola, komentaja Matti Eskola, Tauno Mäkelä, talousneuvos Tauno Mäkelä, Mä-hybridit, Urho Kittilä, Ari Lamminmäki, Pirkko Vuolle,

Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja, agrologi ja eurovaaliehdokas Elsi Kataisen tervehdys Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa oli vankkaa asiaa

Maanantai 9.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Oli ilo kuunnella Elsi Kataisen tervehdystä, jonka hän esitti joulukuun 7. päivänä Tampereella järjestetyssä Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

 

katainenelsi1

 

 
Kansanedustaja Elsi Katainen on ollut Eduskunnan jäsen vuodesta 2007 alkaen, joten hänellä on vahva pohja, jolta ponnistaa kohti vaativampia tehtäviä.

 

Agrologina arvostan, että hän on koulukuntamme jäsen.

 

Elsi Katainen toi esille sen suuren huolen tulevaisuudesta, joka suomalaisten keskuudessa nyt vallitsee.

 

Työttömyys tai sen uhka on monen suomalaisen murheena ja hyvinvointipalvelut ovat vaakalaudalla.

 

Katainen kysyi, että nostammeko kädet pystyyn vai muutammeko suuntaa?

 

 

katainenelsi2

 

Paikalla juhlapuheen pitäjänä oli Puolustusvoimien Länsi-Suomen sotilasläänin Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola ja hänen läsnäolonsa innoittamana Elsi Katainen totesi, että nyt on otettava uusi asento, sillä vanhan asennon korjaaminen ei auta!

 

 

 

************

 

 

Elsi Katainen linjasi, että nyt vaaditaan kokoavaa politikkaa, sillä koko Suomen voimavarat on saatava käyttöön.

 

Koko Suomen voimavarojen yhdistäminen on parhainta itsenäisyyden puolustamista, totesi Elsi Katainen.

 

 

katainenelsi3

 

 

Pidin siitä Elsi Kataisen tervehdyksen osuudesta, jossa hän otti kantaa Kokoomuksen, SDP:n ja erityisesti Vihreiden ajamalle linjalle, että kaikki suomalaiset pitäisi sulloa muutamaan kaupunkiin, radan varteen ja mielellään korkeisiin betonihirvityksiin.

 

Elsi Katainen linjasi, että postinumerolla ja lompakon paksuudella ei saa olla merkitystä, että minne suomalainen saa kotinsa rakentaa!

 

 

Myös siinä Elsi Katainen osui oikeaan, kun hän totesi, että raskaimman osuuden suomalaisista nyt kantavat vanhukset, lapset ja nuoret.

 

Tilaisuuteemme tervehdyksen tuoneen kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Elsi Katainen muistutti, että:

 

  • Suomen tilanne on vakava, mutta ei toivoton
  • Suomi on rakennettava uudestaan
  • Suomalaisille on puhuttava totta

 

 

Kaikkiin näihin teeseihin on helppo yhtyä.

 

 

Tervehdyksensä lopuksi Elsi Katainen tiivisti kansakuntamme tilanteen näin:

 

Suomen ainoa puolustaja on Suomen kansa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustanaiset, Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen, kansanedustaja Elsi Katainen, agrologi Elsi Katainen, eurovaaliehdokas Elsi Katainen, Keskustan Pirkanmaan piiri, komentaja Matti Eskola, Puolustusvoimain Länsi-Suomen sotilaslääni,

Tallinnassa julkinen liikenne on edullista

Sunnuntai 8.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Tämän vuoden alusta alkaen Tallinnan asukkaat ovat saaneet matkustaa ilmaiseksi linja-autoissa, raitiovaunuissa ja johdinautoissa.

 

Etu ei koske esim. suomalaisia matkailijoita, mutta julkisilla liikennevälineillä matkustaminen Tallinnassa on edullista myös meille.

 

Perehdyin asiaan joulukuun alussa, kun olin käymässä Tallinnassa.

 

 

tallinna1

 

 

Kuljen Tallinnassa tavallisesti kävellen, mutta aina joskus matkustan raitiovaunulla.

 

Kulkeminen Tallinnassa raitiovaunulla on eksymisvaaran suhteen ”turvallista”, sillä kaikki raitovaunulinjat palaavat aina Virun eteen – kannattaa vain istua vaunussa kääntöpaikalla ja odottaa vaunun paluumatkan alkamista!

 

 

 

tallinna2

 

 

Jos Tallinnassa kulkee vain yhden tai pari matkaa esim. raitiovaunulla, on kannattavaa ostaa kertalippu.
 
Se maksaa 1,60 euroa ja on voimassa sen matkan ajan, jonka kuljet raitiovaunulla.

 

 

 

tallinna3

 

 

Kertalippu ostetaan kuljettajalta matkan alkaessa.
 
Ostaminen tapahtuu laittamalla mielellään tasaraha kuljettajan selän takana olevassa seinässä sijaitsevan rahastuslaitteen kuppiin (kuvassa alhaalla mustan nupin vasemmalla puolella) ja kääntämällä rahastuskuppi siten, että rahat tulevat kuljettajan saataville.
Kuljettaja laittaa rahat saatuaan kuppiin tositteen (edellinen kuva) ja kippaa rahastuskupin matkustajalle! Näin helppoa se on!

 

 

Määräajoiksi myytävien matkalippujen hinnat selvittelin Tallinnan rautatieasemalla sijaitsevalta R-kioskilta.

 

Tallinnassa on joukkoliikenteessä käytössä älykortti ja se pitää aina hankkia, jos haluaa ostaa matkustusoikeuden esim. yhdeksi, kolmeksi tai viideksi päiväksi.

Älykortteja on myytävänä kaikilla R-kioskeilla sekä mm. seuraavissa paikoissa: posteissa, Maxima-, Prisma-, Selver-ketjun kaupoissa ja Stockmannilla.

Älykortti maksaa 2 euroa ja se on luonteeltaan panttimaksu, jonka saisi aikanaan takaisin, mutta tavallisen Tallinnan-matkaajan ei kannata mennä noutamaan kahta euroa Tallinnan kaupungin asiakaspalvelupisteestä.

 

Yhden päivän lippu maksaa 3 euroa, kolmen päivän lippu maksaa 5 euroa ja viisi päivää voimassaolevan lippu maksaa 6 euroa. Kaikkiin hintoihin tulee lisäksi se älykortin panttimaksu eli 2 euroa.

 

 

 

tallinna4

 

 

Raitiovaunuissa on selkeät ohjeet lippujen ostamisesta ja kuten kuvasta ilmenee, myynnissä on myös 30 päivän lippuja (hinta 23 euroa).

 

 

tallinna5

 

 

Raitiovaunuissa on sisäänkäynnin vierellä älykortin lukijalaitteita, joiden avulla jokainen alkava matka pitää ”kuitata”.

***********

 

 

Olen ehtinyt Tallinnan-matkoillani tutustua raitiovaunuilla matkustamiseen, mutta bussit sekä johdinautot ovat vielä kokematta – ...

...ehkäpä jo seuraavalla Tallinnan matkalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tallinnan joukkoliikenne, Tallinnan joukkoliikennemaksut, maksaminen Tallinnan joukkoliikenteessä, trolleybus, tram, Tallinna, Tallinn, Eläkeliitto Tampere Tallinnassa 2013,

Hämeenkyröläistä Jouni Ovaskaa ehdotetaan Keskustan eurovaaliehdokkaaksi ja kansanedustaja Arto Pirttilahti on valmis jatkamaan kansanedustajana myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Sunnuntai 17.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin eilen Nokialla järjestetty piirikokous oli hieno ja tulevaisuuteen uskova tilaisuus.

 

Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja myös ensi vuonna. Sen lisäksi olen toiminut jo kahtena vuonna Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnantarkastajana ja kun lisäksi olen Keskustan Koivistonkylän-Nekalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, olin virallisena kokousedustajana paikalla.

 

 

sarkola1

 

 

Tässä kansanedustaja Arto Pirttilahden ottama kuva vakuudeksi siitä, että olin paikalla.

 

sarkola2

 

 

Teimme yksimielisen päätöksen, että Keskustan Pirkanmaan piiri ehdottaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaskaa ehdolle Keskustan eurovaaliehdokkaaksi – vaalit järjestetään 25.5.2014.

 

 

 

sarkola3

 

 

Kokouksemme toinen iso ja miellyttävä uutinen oli se, kun kansanedustaja Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta ilmoitti olevansa käytettävissä ehdokkaana vuonna 2015 järjestettävissä eduskuntavaaleissa!

On luonnollista, että jos Kataisen-Urpilaisen hallitus joutuu sellaisiin vaikeuksiin, että ennenaikaiset eduskuntavaalit tulevat ajankohtaisiksi, niin Pirttilahti on valmis ehdokkaaksi myös jo silloin.

On hyvä, että suurta luottamusta nauttiva istuva kansanedustaja jo tässä vaiheessa ilmoitti olevansa valmis siihen suureen savottaan, joka viimeistään vuonna 2015 käynnistyy Kataisen-Urpilaisen hallituksen aiheuttaman suuren hämmingin korjaamiseksi.

 

 

************

 

Sain kokouksessa yksimielisen tuen Keskustan Tampereen paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Toivo Auran ehdotukselle, jossa minua ehdotettiin jatkamaan piirin toiminnantarkastajana myös vuonna 2014.

 

Luottamustehtävä on mielenkiintoinen, sillä piirimme puheenjohtaja Pertti Hakanen ja piirihallitus ovat kutsuneet toiminnantarkastajan mukaan piirihallituksen kokouksiin.

 

 

********

 

Piirikokous valitsi keskuudestaan viisi-jäsenisen kannanottovaliokunnan ja tulin valituksi sen jäseneksi.

 

Laadimme luonnoksen piirikokouksen kannanotoksi ja piirikokous hyväksyi luonnoksemme ilman muutoksia:

 

Piirikokouksen kannanotto kuuluu näin:

 

 

********

Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy pakkoliitoksia

Valtion tulee kunnioittaa kuntien oikeutta rakentaa kuntarajat ylittävää alueellisista yhteistyötä kuntien omista lähtökohdista.

Mahdollisten muutosten Pirkanmaan kuntajaossa pitää perustua aitoihin toiminnallisiin hyötyihin ja kansanvaltaiseen päätöksentekoon jokaisessa kunnassa.

Kaikissa kuntarakenteen muutoksissa tulee turvata todellisen kuntaidentiteetin säilyminen sekä varmistaa oikeus paikalliseen päätöksentekoon palvelutuotannossa ja maankäytössä.

Ihmisillä on säilytettävä vaikutusvalta asuinympäristönsä kehittämiseen ja vapaa oikeus valita elämäntapaansa sopiva asuinpaikka.

Pirkanmaan vetovoimaisuuden ja työllisyyden vahvistamiseen löytyy leveimmät hartiat mahdollistamalla kaikkien alueiden kehittäminen.

Tuloksia saadaan yhdistämällä joustava paikallinen hallinto kasvuhaluisten yrittäjien osaamiseen ja voimavaroihin. 

 

**********


Olen vakuuttunut, että piirikokousosanottajat olivat tyytyväisiä päivän antiin – tästä on hyvä lähteä toimimaan niin, että nykymenoon saadaan Tampereen seutukunnalla, Pirkanmaalla ja myös koko Suomessa muutos!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, EU-vaalit, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pertti Hakanen, Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy pakkoliitoksia, Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia, kuntien pakkoliitokset, pakkoliitokset, Pirkanmaa,

En kannata puoluesihteerien ehdotusta vaalien siirtämiseksi huhtikuun kolmanneksi sunnuntaiksi

Tiistai 29.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Puoluesihteerit ehdottavat, että kaikki vaalit europarlamenttivaaleja lukuun ottamatta järjestettäisiin huhtikuun kolmantena sunnuntaina.

 

Puoluesihteerit ovat etulinjassa, kun puolueissa päätetään vaalien rahoittamisesta ja tämän vuoksi ymmärrän puoluesihteerien ehdotuksen.

 

En voi kannattaa puoluesihteerien ehdotusta ja perustelen kantaani kolmella kohdalla.

 

 1.       Puoluesihteerien ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi, että Eduskunnan ennenaikainen hajottaminen ei olisi mahdollista.

 

Elämme juuri nyt aikoja, jolloin ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin ajankohtainen asia.

 

Emme saa sementoida lakejamme siten, että ennenaikaiset eduskuntavaalit eivät olisi mahdollisia.

 

 2.      Puoluesihteerit eivät julkisuuteen saatetuissa kommenteissaan perustele ehdotustaan kustannussäästöillä tai kustannusten nykyistä tasaisemmalla jakaantumisella eri vuosille, mutta on selvää, että se näkökohta heillä on ollut, kun ovat esitystään sorvanneet.

 

Kustannuksia ja kansanvaltaa ei kuitenkaan saa asettaa toistensa vaihtoehdoiksi tai kilpailijoiksi, sillä kansanvalta on niin tärkeä elementti.

 

Mahdollisia kustannussäästöjä tai niiden tasaisempaa jakaantumista eri vuosille ei pidä hyväksyä perusteluiksi sille, että vaalit keskitettäisiin huhtikuun kolmannelle sunnuntaille.

 

 3.      Puoluesihteerit esittävät, että nykyisten kunnanvaltuustojen toimikautta pidennettäisiin puolella vuodella, jotta päästäisiin heidän ehdottamaansa rytmiin.

 

Ehdotus merkitsisi, että seuraavat kunnallisvaalit järjestettäisiin vasta huhtikuussa 2017.

 

Puoluesihteerien esitys merkitsisi, että Suomessa toteutettaisiin takautuvaa lainsäädäntöä eli vertailukohtaa saataisiin hakea sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä saakka. Ei käy!

 

Ymmärrän sen ongelman, että edelliset kuntapäättäjät lyövät lukkoon seuraajiensa budjettipäätösvallan uuden valtuuston ensimmäiseltä kaudelta, mutta siitä huolimatta en lämpene seuraavien kunnallisvaalien siirrolle.

 

Oletan, että monissa kunnissa nykyiset päättäjät ovat ehtineet tehdä useissa kohdin sellaisia päätöksi, jotka eivät enää vastaa äänestäjien tahtoa ja nyt puoluesihteerit antaisivat näille valtuutetuille puoli vuotta lisää aikaa jatkaa vallankahvassa. Ei käy.

 

Viime kunnallisvaaleissa äänestäjät ovat antaneet mandaattinsa neljäksi vuodeksi valituille ja neljä vuotta on tyystin toista kuin neljä ja puoli vuotta!

 

Ovatko puoluesihteerit tältä osin  jopa esteellisiä eli kuinka moni heistä olisi saamassa omilla kotipaikkakunnillaan lahjaksi puoli vuotta päättäjän roolia?

 

Jos muutoksia kunnallisvaalien siirrosta tehdään, on luonnollista, että muutokset eivät saa koskea istuvia kunnanvaltuutettuja.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puoluesihteerit, vaalit aina huhtikuun kolmantena sunnuntaina, eduskunnan hajottaminen, uudet eduskuntavaalit, kunnallisvaalit 2016, kuntapäättäjät,

Viron vanhauskoiset ja Peipsjärven rannan sipulitie

Keskiviikko 2.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen käynyt lukemattomia kertoja Virossa, mutta kahteen haluamaani kohteeseen en ole ennen viime elokuuta päässyt tutustumaan.

 

Kaipaamani kohteet ovat Peipsjärven länsirannalla asuvat vanhauskoiset ja kaakkois-Viron setunkaiset.

 

Agrologien elokuisella Viron kartanomatkalla sain kokea pienen pintaraapaisun Peipsijärven vanhauskoisten elämänmuodosta.

 

Viron vanhauskoiset ovat ”tiukan linjan” ortodokseja, jotka asuttavat Peipsjärven länsirannalle nauhamaisesti sijoittuvia kyliä.

 

 

peip1

 

 

Olen tyytyväinen, että poikkesimme valtatieltä Peipsjärven rantatielle ja saimme kulkea todellista sipulitietä monien vanhauskoisten kylien läpi. 

Peipsjärvi on Euroopan viidenneksi suurin järvi ja se oli pitkän aikaa kulkusuunnassamme oikealla.

 

 

Kuljimme ainakin seuraavien vanhauskoisten kylien läpi:

 

  • Raja
  • Kasepää
  • Kolkja

 

 

Minulla oli paikka bussinkuljettajamme takana ja tässä muutamia valokuvia, kun ajoimme vanhauskoisten asuttamien kylien läpi:

 

 

peip2

 

 

peip3

 

 

peip4

 

 

peip5

 

 

peip6

 

 

peip7

 

 

peip8

 

 

peip9

 

 

*********

 

 

peip10

 

Sipulitiellä oli pienin välimatkoin sipulinmyyjiä, joilla oli tarjolla aitoja Peipsjärven sipuleita.

 

 

 

peip11

 

 

Myös muita juureksia ja vihanneksia oli tienvarsimyyjillä tarjolla.

 

 

 peip13

 

Peipsjärven sipuleilla on Virossa sama maine kuin Suomessa Lopen perunoilla – vain ne ovat parasta laatua.  Tiedän kokemuksesta, että Piepsin sipuleiden kohdalla korkea laatu on tosiasia.

 

Peipsjärvellä sipulin viljelytekniikka perustuu vähintään puolen metrin korkeisiin sipulipenkkeihin ja sanotaan, että niistä saatava sato saattaa olla seitsenkertainen normaaliin viljelytekniikkaan verrattuna!


Voi, kun joskus pääsisi näkemään aidon peipsjärvisen sipuliviljelmän!

 

 

peip12

 

Oli hieno asia, että bussikuljettajamme (valkoisessa T-paidassa) halusi itsekin ostaa tienvarsimyyjältä aitoja Peipsin sipuleita ja se merkitsi, että myös monet retkemme osanottajista ryhtyivät sipulikaupoille.

 

Tapani mukaan ostin kymmenkunta isoa valkosipulia ja ne tulevat syksyn aikana päätymään Viljakkalan Majajärvelle valkosipulimaamme siemensipuleiksi!

 

 

 

peip14

 

 

Tiedustelin tältä myyjältämme, että kuinka kaukana tästä paikasta sijaitsee hänen sipuliviljelmänsä ja nuorimies vastasi, että kymmenen kilometrin päässä.

 

 

Perheemme on suuria sipulinystäviä ja jonkinlaisia sipulinkasvattajiakin, joten Peipsjärven rannan sipulitien kokemukset olivat unohtumaton elämys!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, vanhauskoiset, Peipsin sipulit, Peipsjärven sipulit, Peipsjärvi, Raja, Kasepää, Kolkja, Viljakkalan Majajärvi, valkosipulin viljely, sipulinviljely, sipulitie, Peipsjärven sipulitie,

Onko maalla asumisessa jotain hävettävää - pitääkö sitä peitellä ja selitellä?

Torstai 26.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Kansalaisfoorumi järjesti 18.9.2013 Kirjastotalo Metsossa Tampereella luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka kattoteemana oli maaseuturakentaminen.

 

Kutsussa mainittuina alaotsikoina olivat

 

  • Miten ja minne saa rakentaa?
  • Miten ja missä halutaan asua?

 

Tilaisuus oli onnistunut ja innostava. Siitä olisi aineksia useammallekin jutulle, mutta kerron tässä vain yhdestä aihepiiristä.

 

 

simoarra

 

 

Kokenut kunnallismies Simo Arra käynnisti tilaisuuden loppuvaiheessa kysymyksellään mielenkiintoisen keskustelun otsikkoteemasta.

 

 

Arra kysyi, että ohjaavatko virkamiehet tai muut tahot asumaan kaupunkiin?

 

Simo Arra taustoitti kysymystään sillä, että maaseudulla asuville on saatu huono omatunto maalla asumisesta. Myös selittelyntarvetta on Arran mukaan ihmisillä, jotka asuvat maalla.

 

Tilaisuudessa yleisöä oli viitisenkymmentä ja kättennostolla todettiin, että yleisöstä vain 1/5 asui kaupungissa ja 4/5 asui maalla.

 

Kuulun kaupungissa asuviin, mutta ”sydämeni” on maalla.

 

********

 

Olen valitettavasti havainnut saman kuin Simo Arra.

 

Poliitikot, virkamiehet, ympäristöministeriö ja valitettavasti myös media ovat luoneet harhakuvan, että maalla asuminen olisi jotenkin rikollista puuhaa.

 

Kaikki noita yllä nimeämiäni tahoja yhdistää enemmän ja vähemmän se, että ne ovat vihreisiin päin kallellaan.

 

Vihreät luovat kuvaa, että ainoastaan tiivistäminen on hyväksyttävää ja kaunista.

 

Tiivistämisestä intoilevat unohtavat asukasmielipiteen ja se on selkeästi tämä:

 

"kaupungeista kylille, tiivistämisestä eheyteen"

 

 

Erääksi tiivistymisen ihannoimisen syyksi todettiin, että arkkitehtikoulutus on äärettömän kaupunkikeskeistä. Arkkitehtien päähän iskostetaan jo koulutuksen aikana, että tiivis kaupunkiasuminen on ainoa elämisen muoto. Valitettavaa, mutta ilmeisen totta.

 

Julkisuuteen on luotu tavallaan moraalinen velvoite, että kaiken kansan pitäisi asua betonibunkkereissa toinen toisensa päällä kaupungeissa tai ainakin radanvarsilla.

 

Shoppailu kauppakeskuksissa ja oluen sekä siiderin nautiskelu kadut valloittavissa terasseilla olisi sitä oikeaa elämää. Sanoudun jyrkästi eroon tästä elämäntavasta.

 

Kulunut kesä on ollut kohdaltani hieno kokemus. Olen eläkkeelle jäämiseni jälkeen vasta nyt saanut nauttia maaseudun hienoudesta mökillämme.

 

Asumme omakotitalossa, mutta alle tuhannen neliömetrin suuruisella tontilla en saa riittävästi multaa kynsieni alle – siihen tarvitaan enemmän pinta-alaa. Mökillä sitä on sopivasti.

 

Olen asunut kerrostalossa, rivitalossa ja nyt omakotitalossa kaupungissa.

 

Tiedän kokemuksesta, että betonijättiläisen neljännessä kerroksessa asuvana hiirulaisena elämällä ei ole laiselleni ihmiselle tarjolla kunnollista elämää.

 

Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset tuntevat samoin.

 

Miksi meitä kuitenkin holhotaan tiivistysrakentamisen ihailijoiksi ja luodaan selittelyntarvetta sille, että joku asuu maalla?

 

Kysyn vaan, että kenen asialla ovat ne tahot, jotka ihannoivat tiivistysrakentamista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saako omalle maalle rakentaa?, onko maalla asuminen syntiä?, onko maalla asuminen rikollista?, miksi selittelytarvetta maalla asumisesta?, huono omatuntoko maalla asumisesta?, tiivistysrakentaminen, Simo Arra, maaseuturakentaminen,

Hella Wuolijoki oli syntynyt Viron Taageperassa

Sunnuntai 1.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Näytelmäkirjailija, poliitikko, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen Hella Wuolijoki syntyi Virossa Helmen kunnan...

 

 

wuolijokii

 

...Taageperan kylässä.

 

Olen jo parissa aiemmassa jutussani kertonut Taageperan kartanolinnasta ja Hella Wuolijoen synnyintalo sijaitsee lähellä Taageperan kartanolinnaa.

 

 

wuolijoki

 

 

Tässä talossa syntyi Ella Murrik vuonna 1886.

 

 

 Wuolijokiii

 

Hella Wuolijoen synnyinkodin seinässä on tämä laatta, jossa kait kerrotaan, että EU sekä Viron valtio ovat osallistuneet kohteen kunnostamiseen.

 

Vastaavia laattoja näkee hyvin monien uusien EU-maiden erilaisissa kohteissa.

 

********

 

Ella Murrik siirtyi Suomeen 1904 ja aloitti opiskelunsa Helsingin Yliopistossa, jota silloin kutsuttiin Aleksanterin yliopistoksi.

 

Ella avioitui kansanedustaja Sulo Wuolijoen kanssa 1908 ja sen jälkeen hän käytti nimeä Hella Wuolijoki.

 

Hella Wuolijoella on ollut merkittäviä rooleja Suomen historiassa.

 

Eräs hänen ”nykypäivän rooleistaan” on se, että hän on ulkoministeri Erkki Tuomiojan isoäiti, sillä Hella ja Sulo Wuolijoen tytär Vappu oli suurlähettiläs Sakari Tuomiojan puoliso.

 

Yksi tekemättömistä töistäni on se, että pitäisi lukea Erkki Tuomiojan kirja ”Häivähdys punaista”. Kirjassa ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta ja tämän sisaresta Salme Pekkalasta.

 

Agrologien Viron-matkamme opas kertoi, että hän toimi oppaana, kun Erkki Tuomioja kävi tutustumassa isoäitinsä lapsuudenmaisemiin.

 

Hella Wuolijoen asema on Suomen historiassa värikäs ja osin myös kiistanalainen.

 

Jaksan henkilökohtaisesti uskoa, että Hella Wuolijoella oli tietty rooli, kun Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs Aleksandra Kollontai toimi välittäjänä Talvisodan rauhaan päätyneissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa.

 

Aleksanda Kollontain isä oli venäläinen kenraali ja äiti suomalaisen puutavarakauppiaan tytär ja Aleksandra viettikin lapsena kesiään Kuusaan hovissa Muolaalla.  Muistan, kun Muolaan hovista oli jotain jäljellä vielä kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt hienosta kartanosta ei liene enää mitään jäljellä.

 

Pysähtykää edes valokuvaamaan Hella Wuolijoen syntymäkoti, kun olette liikenteessä Helmen kunnan Taageperan kylässä, sillä niin merkittävästä henkilöstä on kyse, kun puhutaan Hella Wuolijoesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Hella Wuolijoki, Ella Murrik, Helme, Taagepera, Sulo Wuolijoki, Sakari Tuomioja, Vuokko Tuomioja, Erkki Tuomioja, ulkoministeri Erkki Tuomioja, Aleksandra Kollontai, Kuusaan hovi, Salme Pekkala,

Taitavat olla yksinäisiä omissa joukoissaankin

Perjantai 30.8.2013

Hallituksen puheenjohtajat olivat eilen illalla äänessä Yle Areenan kautta suoraan lähetetyssä ohjelmassa, jossa Katainen, Urpilainen, Arhinmäki, Niinistö, Haglund sekä Räsänen yrittivät perustella hallituksen päättämiä kansalaisia kurittavia toimiaan.

 

Kuuntelin ns. toisella korvalla puheenjohtajien jorinoita ja ajattelin, että nyt hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat varmasti perin yksinäisiä myös oman puolueensa keskuudessa. Yksinäisiä sen vuoksi, että kukaan järkevä poliitikko ei voi kannattaa hallituksen esityksiä.

 

Ruoska heilui ja se heilui jälleen kerran pahiten niiden selkäpiissä, jotka pystyvät vähiten vastustamaan itseensä tai lähipiiriinsä kohdistuvia heikennyksiä.

 

Hallituksen pakkovalta lasten kodinhoitotuen määrittelyssä on malliesimerkki siitä, että miten Kataisen-Urpilaisen hallitus kurittaa lapsia ja lapsiperheitä. Hallitus kertoo tavoittelevansa kodinhoitotuen heikennyksillä sitä, että äidit palaisivat työelämään nykyistä pikaisemmin!


Oletan, että harva demari tai kokoomuslainen pystyy tukemaan tätä lapsiperheiden ja äitien kurittamista. No, Keskustassa on tilaa järkeville ex-demareille ja ex-kokoomuslaisille!

 

Mielenkiintoista oli seurata, että kristillisdemokraatitkin hyväksyivät lapsiperheitä kurittavat linjaukset. On kummallista, että kaikki kristillisdemokraatit ovat niin tykästyneitä ministeri-Audin nahkapenkillä istumiseen, vaikka siellä pääseekin istumaan heistä ainoastaan Päivi Räsänen!

 

Kehyskuntien kokoomuslaiset ja demarit eivät varmaankaan tänään kehtaa tunnustautua demareiksi tai kokoomuslaisiksi, kun hallitus kaikista ennakkoilmoituksistaan huolimatta on päätymässä kuntien pakkoliitoksiin suurimmilla kaupunkiseuduilla.

 

Jos hallituksen linjaus tältä osin toteutuu, niin Tampereen seudullakin asiansa hyvin hoitaneet kehyskunnat joutuvat alistumaan Tampereen tehottomaan toimintaan.

 

On vankka totuus, että nyt istuvan hallituksen toimia joudutaan korjaamaan seuraavat kymmenen vuotta – yksi vaalikausi ei riitä Kataisen-Urpilaisen hallituksen tekemien virheiden korjaamiseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki, Ville Niinistö, Carl Haglund, Päivi Räsänen, kodinhoitotuen heikennys, kuntien pakkoliitokset, hallituksen rakenneuudistuspaketti,

Sakkolan Kiviniemeen tutustumiseen kannattaisi varata aikaa tunnin verran!

Perjantai 9.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Heinäkuun alussa toteutetulla Venäjän matkallamme pysähdyimme nopeasti myös Sakkolan Kiviniemessä.

 

Kiviniemi on sotahistoriallisesti merkittävä paikka, mutta se on merkittävä paikka myös matkailullisesti.

 

Olen saanut poiketa Kiviniemessä usein, mutta viimeisimmästä poikkeamisesta on ehtinyt kulua jo nelisen vuotta. Kerroin siitä aikoinaan näillä sivuilla ja silloinen juttuni löytyy googlaamalla vaikkapa näin: ”Esko Erkkilä Losevo”.

 

Kiviniemessä eli venäläisittäin Losevossa, järjestettiin Moskovan olympialaisten koskimelonnat – koskimelonta oli silloin näytöslajina olympialaisissa.

 

 

losevo1

 

Kiviniemi on vilkas paikka ja ”kylänraitille” merkityt suojatiet eivät tuo jalankulkijoille mitään suojaa.

 

 

losevo2

 

 

Vuoksen partaalla sijaitseva market tarjoaa monenlaisia tuotteita ostettavaksi.

Kannattaa kuitenkin poiketa hieman marketista etäämmällä sijaitsevissa kaupoissa, sillä asiointi niissä on aina pienoinen elämys.

 

 

losevo3

 

 

Marketista satakunta metriä Käkisalmen suuntaan sijaitsee kalankasvattaja ”Igor`n” kalanmyyntipiste, jonka pihalla olevassa altaassa ui eläviä kaloja.

Ainakin neljä vuotta sitten ne oli ruokittu Rehuraisio Oy:n valmistamilla kalanrehuilla.

 

 

losevo4

 

 

Kalanmyyntipisteessä on kattava tarjonta savustettuja kaloja.

 

 

losevo5

 

 

Kelpaa näistä valita!

 

 

 

losevo6

 

 

Suoritin tältä nuorekkaalta mummulta ostoksina valkosipuleita, jotka – yllätys, yllätys – pääsevät syksyn aikana kasvamaan ensi vuoden valkosipuleita mökkitontillamme.

 

Valkosipuleiden lisäksi ostin mummulta myös pari aitoa venäläistä hapankurkkua. Maittavia olivat, sillä niiden valmistusliemessä ei oltu säästelty valkosipuleita!

 


Nämä kauppa- ja makuhetket ovat Venäjällä matkustamisen helmiä!

 

 

losevo7

 

 

Vartin pysähdyksen jälkeen matkamme jatkui Vuoksen yli kohti uusia seikkailuja!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sakkola, Kiviniemi, Kiviniemi eli Losevo, Kiviniemen taistelut, Vuoksi, Moskovan olympialaiset, koskimelonta, koskimelonta Moskovan olympialaisissa, Moskovan olympialaisten näytöslajit,

Tuomolla on tukka harventunut ja Jutalle puolestaan on kiloja kertynyt

Lauantai 27.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Naapurini vanhapoikaisäntä tapasi sanoa aamutoimistaan kertoessaan näin:

 

 ”Laitoin valkeen kodan alle”,…

 

… kun tarkoitti, että laittoi tulen karjakeittiön vesipadan alle.

 

 

Vähän sama tilanne oli minulla eilen, kun laitoin tulta saunan muuripadan alle. Sytykkeenä minulla oli ”Kokkola” – nimisen ilmaisjakelulehden numero, joka oli ilmestynyt 6.10.2004.

 

Lehdessä oli runsaasti kunnallisvaalimainoksia, sillä vuoden 2004 kunnallisvaalit olivat lehden ilmestymispäivästä hieman yli kahden viikon kuluttua eli 24.10.2004.

 

Kokkola-lehdessä oli kolmen valtakunnallisen politiikan kärjessä silloin olleen tai sinne myöhemmin kiivenneen ehdokkaan vaalimainokset.

 

Yhdeksän vuotta sitten julkaistut kunnallisvaalimainokset ovat nyt mielenkiintoista aineistoa ja tallensinkin kolmen silloisen kärkiehdokkaan vaalimainokset digikuvina:

 

 

 

vaalit20041

 

 

 

Vuonna 2004 Kokkolassa Suomen Keskusta sai eniten ääniä eli yhteensä 3.616 ääntä.

Tuomo Puumala oli Keskustan äänikuningas ja hän sai 390 henkilökohtaista ääntä.

Tuomolla oli silloisessa vaalimainoksessa hieman enemmän tukkaa kuin nykyisin.

Joskus mainitsin Tuomolle löytämästäni vaalimainoksesta ja siitä tilanteesta, jossa sen löysin.

Tuomo totesi, että ethän käyttänyt lehteä saunanpesän sytykkeenä ja nyt voin oikein todistusvoimaisesti todeta, että en käyttänyt!

Tuomo taisi muuten joskus todeta, että hän näyttää päivä päivältä yhä enemmän Kekkoselta - ei lainkaan hassumpaa kehitystä!

 

 

 

vaalit20042

 

 

Kokkolan äänikuningatar vuoden 2004 kunnallisvaaleissa oli Jutta Urpilainen, joka sai 506 henkilökohtaista ääntä.

Koska SDP:n kokonaisäänimäärä oli kuitenkin vain 3.519 ääntä, sai Tuomo Puumala Keskustan vaalilistan äänillä suurimman vertausluvun ja päihitti lopullisissa vaalituloksissa siten Jutta Urpilaisen.

Jutta Urpilainen oli 9 vuotta sitten kapeaposkinen nainen, mutta nyt ”Helsingin ja Brysselin lihapadat” ovat etäännyttäneet posket kauemmas toisistaan.

 

 

vaalit20043

 

 

Samassa lehdessä oli myös kristillisten Bjarne Kalliksen vaalimainos ja Kalliksesta voi todeta, että mies on nykyäänkin samannäköinen kuin vuonna 2004.

Kallis sai vuoden 2004 Kokkolan kunnallisvaaleissa 398 henkilökohtaista ääntä.

 

 

 

Vanhat vaalimainokset ovat politiikan harrastajille monessakin mielessä mielenkiintoista aineistoa ja siinä mielessä vuoden 2004 kunnallisvaalimainokset nousevat entistä suurempaan arvoon, kun vuosia kertyy.

 

Millaisissa asemissa Tuomo Puumala, Jutta Urpilainen ja Bjarne Kallis ovat kymmenen vuoden kuluttua?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit 2004, Kokkolan tulokset vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, Tuomo Puumala, Jutta Urpilainen, Bjarne Kallis,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »