Sitkeä työ ollaan palkitsemassaSunnuntai 18.2.2018 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan ja Hämeenkyrön välinen maantie – Kyröskoskentie - on Viljakkalan kirkonkylän ja Mannin väliseltä osuudelta todettu vaaralliseksi tieksi.
Suurin osa Viljakkalan kirkonkylän koululaisista käyttää tätä vaaralliseksi luokiteltua maantietä koulutienään.
Kyröskoskentien varteen Mannin ja Viljakkalan kirkonkylän välille rakennettava kevyenliikenteen väylä on ollut viljakkalalaisten toiveena jo vuosikaudet.
Toimin Viljakkala-neuvostossa aluksi varapuheenjohtajana ja sitten tavallisena jäsenenä viime valtuustokauden ja mainittu kevyenliikenteen väylän rakentaminen oli myös meidän toivomuslistallamme.
Asiassa päästiin eteenpäin, kun Ylöjärven kaupunginvaltuusto teki 22.5.2017 päätöksen, että Kyröskoskentien varteen rakennetaan kevyenliikenteen väylä.
Hankkeen kokonaiskustannukset on budjetoitu 1,9 miljoonaan euroon ja niistä Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoitusosuus on 0, 5 miljoonaa euroa – Ylöjärven kaupunki vastaa lopuista kustannuksista.
********************
Kuluvan vuoden ensimmäinen Viljakkala-neuvoston kokous oli 14.2.2018 ja neuvoston puheenjohtajana halusin ottaa asian omaksi kohdakseen kokouksemme esityslistalle, sillä olen oppinut, että kokousten asialistalle on hyvä saada joskus myös myönteisiä asioita!
Valmistauduin asian käsittelyyn hankkimalla hankkeen vastuuhenkilöiltä taustatietoja ja sain selville mm. seuraavaa:
***********
Halusin syventää tietojani työmaasta ja ajoin Tampereelta Viljakkalaan Hämeenkyrön kautta, jotta sain omin silmin todeta työmaan edistymisen.
Tässä näkymiä Mannista Viljakkalan kirkonkylään saakka:
On varmaa, että Kyröskoskentien varteen saatava kevyenliikenteen väylä koetaan viljakkalalaisten keskuudessa myötäsukaisesti ja sen saaminen varmasti auttaa viljakkalalaisten suhtautumista aikoinaan tehtyyn kuntaliitokseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kevyenliikenteenväylä Manniin, kevyenliikenteenväylä Viljakkalaan, kevyenliikenteenväylä viljakkalasta Manniin, Kyröskoskentie, Kyröskoskentien varteen kevyenliikenteen väylä, |
Työterveyshuollon piiristä tipahtaminen tuo suuria ongelmiaLauantai 17.2.2018 - -Esko Erkkilä- Suomessa työterveyshuolto on korkealla tasolla ja sen vuoksi eläköityminen onkin suuri menetys siinä vaiheessa, kun henkilö siirtyy eläkkeelle.
Tapaukseni on elävä esimerkki, kun työterveyshuollon palvelut loppuvat kertaheitolla.
Putosin halkopinon päältä ennen joulua vuonna 2015 ja diagnoosina oli olkapään kiertäjäkalvosimen repeytymä eli ”rotator cuff-repeämä”.
Jos olisin ollut vielä työelämässä, niin olisin päässyt leikkaukseen välittömästi, mutta eläkeläisenä sain odottaa ”lakisääteiset” kuusi kuukautta ennen kuin pääsin hoitoon.
Jokapäiväisistä tuskista ja täydellisestä oikean käden invaliditeetista huolimatta halusin katsoa, että miten julkinen terveydenhuolto hoitaa asian.
Huonosti hoiti!
Pääsin leikkaukseen tasan kuuden kuukauden kuluttua tapaturmasta ja leikkauksen suorittanut ortopedia osasi asiansa.
Leikkaus tehtiin tähystysleikkauksena ja sen suorittamiseen kului aikaa kolme tnntia.
Kolmesta tunnista kaksi tuntia kului niiden arpikudosten siivoamiseen, jotka olivat syntyneet kuuden kuukauden aikana ja varsinainen leikkaus vei aikaa vain tunnin!
Leikkaus ei onnistunut hyvin, sillä vielä nytkään en pysty makaamaan oikealla kyljelläni ja esimerkiksi pyykkien kuivumaan laittaminen pyykkinarulle ei onnistu, sillä en saa oikeaa kättäni nousemaan tarpeeksi korkealla.
Kättely alkaa jo nyt onnistumaan, mutta vei pitkään, että kätellessäni piti vasemmalla kädellä tukea oikeaa kättä, jotta kättely onnistui.
Odotan suurilla odotuksilla, että sote-uudistus saataisiin aikaiseksi, sillä silloin minä ja kohtalotoverini voisivat valita heti tapaturman jälkeen sellaisen hoitajatahon, joka olisi halukas ja valmis hoitamaan myös sellaiset tapaukset, joiden kohteeksi jouduin joulukuussa 2015!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työterveyshuollon piiristä tipahtaminen tuo suuria ongelmia, työterveyshuolto, kiertäjäkalvosimen repeytymä, rotator cuff-repeämä, |
Ylöjärvi - Hyvässä kunnossa!Perjantai 16.2.2018 - -Esko Erkkilä- Olen eilen ja toissapäivänä saanut kiinteästi seurata Ylöjärven kaupungin strategialuonnoksen laatimista vuoteen 2024 saakka.
”Kiinteästi seuraamiseni” liittyy siihen, että toimin Ylöjärven kaupungissa Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana – olen Viljakkala-neuvoston jäsen Vipu Viljakkala ry:n ehdottamana eli olen vailla poliittisia rasituksia.
Vuosien saatossa olen saanut seurata lukemattomia strategioiden laatimisia yritys- sekä kuntapuolella ja voin jo nyt todeta, että meneillään oleva Ylöjärven kaupungin strategia-asiakirja on prosessiltaan ja ilmeisesti myös lopputulokseltaan paras!
Ylöjärven kaupungin strategialuonnos on nyt hieman kaksikymmensivuinen ja sen viimeisin versio on Ylöjärven verkkosivuilla kuntalaisten, virkamiesten, luottamushenkilöiden ja kaikkien muiden kommentoitavissa.
Strategialuonnosta Ylöjärven kaupungintalon Valtuustosalissa olivat eilen esittelemässä yleisötilaisuudessa…
…asukaslautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola sekä…
…Ylöjärven kaupungin vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen.
Yleisötilaisuudessa annettiin erityistä tunnusta, että alkaneen vaalikauden aikana Ylöjärvellä ei nosteta asukaskohtaista velkamäärä nykyisestä!
Virkamiehet varmistivat yleisötilaisuuden aikana, että Ylöjärven kaupungilla on konsernilainat huomioon ottaen asukaskohtaista velkaa vain hieman yli 3.000 euroa!
Strategialuonnoksessa todetaan, että velkamäärä per asukas pidetään nykyisellä tasolla.
Käytin puheenvuoron, jossa totesi velkamäärätavoitteen olevan hieno asia ja kannatin siltäkin osin strategialuonnosta.
Korostin puheenvuorossani, että kaikissa asioissa myös kuntamaailmassa pitää edetä talousasiat kärjessä.
Talousasioiden rempallaan oleminen merkitsee, että kunnalla ei ole mahdollista toteuttaa esimerkiksi tervettä palvelutasoa ikääntyville, lapsille, nuorille, opetustoimessa, infran ylläpidossa ja ei missään muussakaan toiminnassa, jotka koetaan kunnan ydintehtäviksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärvi - Hyvässä kunnossa!, Ylöjärven strategiaprosessi, velkamäärä per asukas, |
Säilyivät sodalta suojassa!Keskiviikko 14.2.2018 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1915 syntynyt anoppini oli Salmin Mantsinsaarella Työmpäisten kylässä sijainneen Ahvenen talon monilapsisen perheen nuorimmainen.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja rajapitäjänä Salmi joutui heti sodan alkaessa sotatantereeksi.
Poliittinen tilanne oli Neuvostoliiton toimien johdosta kiristynyt jo marraskuun aikana ja mm. Mantsinsaaren väestölle annettiin marraskuun lopulla evakuointimääräys.
Väestö evakuoitiin läheisen Lunkulansaaren kautta mantereelle, mutta väki ehti ottamaan mukaansa vain kaiken välttämättömimmän.
Ahvenen perhekunta ehti myös ottamaan mukaansa vain tärkeimmät esineensä ja he kaivoivat maakuoppaan mm. samovaarinsa, yhden kastrullin sekä kuparisen kahvipannunsa.
Puna-armeija ei löytänyt Ahvenen perheen kalleuksia Talvisodan aikana ja Suomen hyökkäysvaiheen aikana vuonna 1941 mantsinsaarelaiset palasivat kotikonnuilleen.
Ahvenen suku kaivoi sodalta säästyneet kalleutensa esiin ja olivat tyytyväisiä.
Uusi evakkomatka oli kuitenkin ennakoitavissa, sillä sotaonni kääntyi.
Nyt kuitenkin oli niin paljon aikaa, että myös samovaari, kastrulli sekä kahvipannu saatiin mukaan kohti Tervoa, jonne Ahvenen perhekunta sijoittui.
************************
Ahvenen kovia kokenut samovaari, kastrulli sekä kuparinen kahvipannu ovat eri vaiheiden jälkeen Rouvani omaisuutta ja nyt niillä on kunniapaikka omakotitalomme keittiökaappien päällä.
Lainasin samovaaria, kastrullia ja kahvipannua, kun osallistuin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana yhdistyksemme Maanantaitapaamiseen, jonka aiheena oli
”Erikoiset esineet”!
Olen vuosien saatossa päässyt muutaman kerran käymään Mantsinsaarella anoppini kotitalon raunioilla ja osaan arvostaa näitä esineitä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Salmi - rajakunta, Mantsinsaari, Mantsinsaaren Työmpäisten kylä, Työmpäinen, Mantsinsaari Ahvenen suku Työmpäisistä, Ahvenen suku Mantsinsaarelta, Ahvenen suku Salmista, Härkäuhrin saari, Mantsin patteri, Mantsin linnake, |
Järjestötoimijalta vaaditaan muutakin kuin kykyä heiluttaa puheenjohtajan nuijaaMaanantai 12.2.2018 - -Esko Erkkilä- Järjestöelämässä valitellaan, että vetäjiä toimintaan on vaikea saada
Pitää varmaan paikkansa, sillä järjestöjen puheenjohtajilta ja sihteereiltä vaaditaan paljon muutakin, kuin puheenjohtajan nuijaa heiluttamista ja läppärin käyttämistä.
Toimin tällä hetkellä puheenjohtajana kolmessa yhdistyksessä tai vastaavassa ja rivijäsenenä eräässä niihin verrattavassa.
Eräs seikka puheenjohtajan tehtävissä on se, että omaa toimivan luottokortin, sillä menoja kertyy pienessäkin yhdistyksessä yllättävästi.
Taannoisten presidentinvaalien tiimoilta minulle kertyi omalta tililtäni suorittamiani maksuja lähes tuhat euroa.
On luonnollista, että saan rahani takaisin, mutta tiedän työelämän ajalta sen vitkuttelun, joka vaivaa meistä jokaista kululaskelmien tekemisessä.
Eräs yrittäjä-kaverini tapasi sanoa, että kululaskelmien viivästyminen merkitsee aina ”kuittihävikkiä”!
Järjestötoimija tarvitsee luottokorttitilin lisäksi tilavan autotallin, sillä puheenjohtajan autotalliin pyrkii kerääntymään ”vaikka kuinka paljon” järjestökamaa.
Telttakatos, esittelypöydät, jatkojohdot, kahvinkeittimet, vesikanisterit, kaasupullot ja muut tarvittavat vempaimet vievät yllättävän paljon tilaa puheenjohtajan autotallista.
On selvää, että järjestötoimija tarvitsee tilavan peräkyrryn, sillä ilman sitä tarvittavien tarvikkeiden kuljettaminen ei onnistu!
No, aikansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: järjestöpuheenjohtaja, järjestösihteeri, järjestötoimija, |
Yhdistysten kevätkokousten aika lähestyySunnuntai 11.2.2018 - -Esko Erkkilä- Helmikuun kääntyminen puoleenväliin merkitsee, että yhdistysten sihteerien ja puheenjohtajien on aika valmistella kevätkokouksia, joita joissakin yhdistyksissä kutsutaan myös vuosikokouksiksi.
Kevätkokousten runkona on edellisen vuoden toimintakertomusten sekä tilinpidon hyväksyminen.
Kevätkokouksiin on tavallisesti helpompi saada osanottajia kuin syyskokouksiin, sillä kevätkokouksissa ei valita vastuuhenkilöitä vetämään yhdistyksen toimintaa.
Kevätkokousten puheenjohtajiksi pitää valita henkilöitä, jotka eivät ole olleet vastuussa yhdistyksen taloudellisesta toiminnasta, sillä kevätkokousten asialistalla on vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille.
Olen tällä hetkellä kahden sellaisen yhdistyksen puheenjohtaja joiden kevätkokouksen asialistalla on tili- ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille.
Yhdistysten kevät- ja syyskokoukset ovat monesti tapahtumia, joiden yhteydessä muistetaan toiminnassa olevia aktiiveja. Monesti myös vastuuhenkilöiden ja myös jäsenten merkkipäivämuistamiset ajoitetaan virallisten kokousten ohjelmaan.
Yhdistyksen kevätkokous on tavallaan sadonkorjuujuhla tai ainakin sadonkorjuutapahtuma, sillä silloin on hetki, jolloin taas yksi vuosi on yhdistyksen toiminnassa saatu päätökseen eli laitetaan…
…kirjat kiinni ja nyt vuodelta 2017!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdistyksen kevätkokous, vastuuvapauden myöntäminen, toimintakertomuksen hyväksyminen, |
"Ei paska vellaamisella parane"Lauantai 10.2.2018 - -Esko Erkkilä- Tuo vanha viljakkalalainen kansanviisaus on ollut mielessäni, kun olen pyrkinyt olemaan kommentoimatta Paavo Väyrysen toilailuita.
Aloin kuitenkin vellaamaan paskaa, kun luin tamperelaisen emeritusprofessori Pertti Suhosen mielipidekirjoituksen eilisen Aamulehden mielipidepalstalta.
Suhosen mielipiteet vastaavat täysin omiani.
Emeritusprofessori Suhonen perustaa mielipiteensä Taloustutkimuksen juuri ennen presidentinvaaleja tekemään tutkimukseen ja päädyin täsmälleen samaan lopputulemaan, kun seurasin toimintaa Väyrysen vaalimökillä Tampereen Keskustorilla.
Taloustutkimuksen mukaan Keskustan kannattajista Sauli Niinistöä aikoi äänestää 67 prosenttia, Matti Vanhasta 23 prosenttia, mutta Paavo Väyrystä vain 7 prosenttia.
Tutkimus osoitti, että Väyrynen oli saamassa äänistään yhtä suuren osuuden SDP:ltä kuin Keskustalta eli 14 % kummaltakin!
Väyrynen rokotti perussuomaisia ja vasemmistoliittoa rankasti, sillä hänen äänistään perussuomalaisilta tuli 13 prosenttia ja vasemmistoliitolta 11 prosenttia.
Kokoomuksen kannattajia Väyrynen rokotti myös melkoisesti, sillä sieltä hän sai 6 prosenttia äänistään ja saman verran jopa vihreiltä.
Taloustutkimuksen tuloksissa ei minulle ollut mitään uutta, sillä samanlaiseen loppupäätelmään myös minä tulin, kun seurasin Väyrys-joukkojen toimintaa Keskustorin vaalimökillä.
Väyrys-joukoissa Keskustorilla en nähnyt kertaakaan keskustalaisia vaikka olinkin vaalimökillä kaikkina päivinä.
Ymmärrän asian, sillä nekin keskustalaiset, jotka kenties äänestivät Väyrystä, kokivat olleensa pettäjän matkassa ja eivät kehdanneet julkisesti tunnustautua Väyrysen kannattajiksi.
******************
Tilanne on Väyrysen kannalta toivoton, jos ajattelee hänen mahdollisuuksiaan menestyä Sotkamon puoluekouksessa Keskustan puheenjohtajakilvassa.
Olen jo aikaisemmin todennut, että Väyrysen haaveet Keskustan puheenjohtajuudesta karahtavat kiville viimeistään, kun Keskustan puoluekokouksen menettelytapavaliokunta ottaa kantaa puheenjohtajaehdokkaiden kelvollisuuteen Keskustan puheenjohtajaksi. Olen tyytyväinen, että myös muut tahot ovat nyt päätyneet kanssani samalle kannalle.
Arvostan Keskustan puoluehallituksen päätöstä, jolla se totesi Väyrysen olevan kelpaamaton Keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Ei paska vellaamisella parane", Paavo Väyrynen, Kansalaispuolue, Paavo Väyrynen - kansalaispuolue, Paavo Väyrynen - kristillisdemokraatit, |
Arkkipiispanvaali jatkuu toiselle kierroksellePerjantai 9.2.2018 - -Esko Erkkilä- Eilen käydyssä arkkipiispanvaalissa kukaan ehdokkaista ei saanut yli puolta annetuista äänistä, joten vaalin toiselle kierrokselle pääsevät Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.
Arkkipiispanvaalin toinen kierros järjestetään maaliskuun 1. päivänä.
Suomalaisten ja myös minun kannaltani on kaksi asiaa, joita seuraamme, kun valitaan mieluisinta ehdokasta arkkipiispaksi ja nuo kriteerit ovat ehdokkaan suhtautuminen naispappeuteen ja toisaalta ehdokkaan suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon.
Kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta on täysin absurdi, sillä eiväthän samaa sukupuolta olevat voi solmia keskenään avioliittoa!
Vaalin ensimmäisellä kierroksella Luoma sai 239 ääntä eli 38 % annetuista äänistä ja Vikström puolestaan 179 ääntä eli 26 %.
Vaalissa tiukkaa kantaa naispappeuteen sekä homoliittoihin edustava Ville Auvinen sai 89 ääntä ja jos häntä äänestäneet siirtyvät toisella kierroksella Tapio Luoman kannalle, niin saamme arkkipiispaksi henkilön, jolla on terveesti kriittinen kanta samaa sukupuolta olevien avioliittoon.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arkkipiispanvaali jatkuu toiselle kierrokselle, naispappeus, samaa sukupuolta olevien avioliitto, Tarmo Luoma, Björn Vikström, |
Tampereen kaupungin panostus presidentinvaaleihin vaalimökkien ja vaalien ulkomainospaikkojen muodossa oli mittavaTorstai 8.2.2018 - -Esko Erkkilä- Olen yli nelikymmenvuotisen työurani aika oppinut arvostamaan ja arvostelemaan jokseenkin kaikkia toimenpiteitä rahassa.
Jatkan toimintaani myös järjestöelämässä, sillä ”ilmaisia lounaita ei ole”!
Tammikuun 28. päivänä päättyneissä presidentinvaaleissa Tampereen kaupunki panosti demokratian viljelyyn monellakin tavalla ja tässä jutussani tarkastelen niitä summia, jotka Tampereen kaupungilta kuluivat Keskustorilla olleiden vaalimökkien sekä eri puolilla kaupunkia sijaitsevien ulkomainosjulisteiden ylläpitoon.
Kaikilla puolueilla – ja puolueiksi lasken myös Sauli Niinistön Kokoomuksen ja Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen – oli Keskustorilla Tampereen kaupungin vuokraamat vaalimökit.
Puolueet maksoivat parisen viikkoa niiden käytössä olleista vaalimökeistä vuokraa 300 euroa per puolue eli yhteensä 2.400 euroa – hintaan sisältyi rajoittamaton määrä sähkönkulutusta.
Vaalimökit ovat samoja mökkejä, jotka ovat yrittäjien käytössä Tampereen Joulutorilla.
Mökit kuljetettiin Keskustorille erikoisautoilla ja samalla tavalla ne kuljetettiin vaalien jälkeen varastointiin Nekalaan.
Vaalimökkien lisäksi Tampereen kaupunki satsasi presidentinvaaliehdokkaiden näkyvyyteen siten, että pystytti eri puolille kaupunkia omalla kustannuksellaan 18 paikkaan ehdokkaiden ulkomainostelineitä.
Ulkomainostelineistä Tampereen kaupunki ei laskuttanut lainkaan puolueita.
********************
Yhteenvetona siis se, että vaalimökeistä ja 18:sta ulkomainostelineestä Tampereen kaupunki laskutti puolueita yhteensä vain 2.400 eurolla ja on varmaa, että Tampereen kaupungin kustannukset olivat tästä toiminnasta paljon suuremmat.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentinvaalit 2018, Vaalimökit Keskustorilla presidentinvaaleissa 2018, ulkomainosjulisteet presidentinvaaleissa 2018, |
Kotiäänestysmahdollisuus on tärkeä niille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä ennakkoäänestys- tai varsinaiselle äänestyspaikalleKeskiviikko 7.2.2018 - -Esko Erkkilä- Olen kiitollinen, että sain viime presidentinvaaleissa toimia vaalitoimitsijana kotiäänestyksissä.
Tampereen kaupunginhallitus valitsi minut kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi 20.11.2017 pitämässään kokouksessa.
Kotiäänestykseen ovat oikeutettuja ne äänioikeutetut, joilla ei ole kohtuullisesti mahdollisuuksia osallistua ennakkoäänestykseen tai varsinaiseen äänestykseen.
Kotiäänestykseen oikeutetun samassa osoitteessa asuvan omaishoitajan on mahdollista suorittaa äänestys samassa yhteydessä kuin siihen oikeutetunkin.
Kotiäänestykseen ilmoittautumisaika päättyi 16.1.2018 ja sen jälkeen Tampereen Keskusvaalilautakunta alkoi suunnittelemaan kotiäänestyksen vaalitoimitsijoille kulkureittejä sekä aikatauluja.
Olin matkassa eri puolilla kaupunkia kahtena päivänä ja molempina päivinä käyntikohteita oli parisenkymmentä – kotiäänestyksen vaalitoimitsijat liikkuivat pareittain.
Kohteemme olivat omakotitalo-, rivitalo- sekä kerrostaloissa asuvia ja kaikki olivat tyytyväisiä yhteiskunnan tarjoamaan palveluun.
Keskusvaalilautakunta oli laatinut liian tiukan aikataulun ainakin meille, sillä heikot keliolosuhteet ja Tampereen ratikkatyömaiden vuoksi rikkirevityt kadut vaikeuttivat kohteiden löytymistä. Kaikki kohteet kuitenkin löytyivät, joten kotiäänestykseen oikeutettujen oikeusturva ei ollut uhattuna.
Tutussakin kaupungissa navigaattorin käyttäminen oli välttämätöntä.
Kerrostalojen aulatiloihin pääseminen oli monesti haasteellista, sillä ovikoodien puuttuminen osoitetiedoista haittasi – siitä annoimmekin Keskusvaalilautakunnalle palautetta.
Soitimme ”oven takaa” monille asiakkaillemme, mutta he eivät tietäneet ovikoodia, kun kulkevat ovista erillisen läpyskän avulla ja sen vuoksi he eivät tiedä ovikoodia.
Olin molempina päivinä ns. hengailija, jonka tehtäviin kuului äänestyssermin rakentaminen asiakkaan pöydälle, äänestyslipun luovuttaminen asiakkaalle, sen leimaaminen, äänestyslipun sulkeminen vaalikuoreen ja nimen kirjoittaminen ainakin kahteen eri paikkaan äänestysasiakirjoissa – muutamassa kohteessa jouduin kirjoittamaan äänestyslippuun asiakkaan kertoman ehdokkaan ehdokasnumeron, sillä joidenkin asiakkaiden kirjoituskyky oli rajoittunut.
Kollegani hoitelivat äänestystapahtumaan liittyneet kirjalliset työt.
Kotiäänestyksessä vaalitoimitsijan työ on palkitsevaa, sillä asiakkaat arvostivat sitä, että saattoivat suorittaa kansalaisoikeutensa oman kotipöytänsä äärellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kotiäänestys, kotiäänestysmahdollisuus, |
"Sateen sattuessa armeija marssii sateessa!"Tiistai 6.2.2018 - -Esko Erkkilä- Otsikossa oleva totuus tuli hieman muunneltuna mieleen eilen, kun olin talkoolaisena Keskustan telttakatoksella tarjoilemassa kahvia ja teetä tamperelaisille Tampereen Keskustorilla sekä keskustelemassa heidän kanssaan ajankohtaisia yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Muunneltu lausahdus voisi kuulua vaikkapa näin:
”Järjestötoimija on asiansa puolesta liikkeellä säässä kuin säässä!”
Talkoolaisten päivä alkoi klo 8.00, kun kolasimme ja lapioimme lumen pois tavanomaiselta markkinapaikaltamme.
Reijo Laitinen kolaamassa ja Matti Järvinen lapioimassa.
Takon tehtaan vesihöyrykaasut komistivat Tampereen maisemaa.
Raatihuoneella Suomen lippu liehui Runebergin päivän kunniaksi.
Kahvit olivat tarjoiluvalmiit ensimmäisille vieraille klo 9.11 ja…
…pakkaslukemat olivat silloin –13 astetta.
Ilmankos perussuomalaiset ilmoittivat fb:ssa jo edellisiltana, että he ovat peruneet osanottonsa Maanantaimarkkinoille kovan pakkasen vuoksi!!!
Kaupungissa käy aina kova viima ja se teki vielä kylmemmän vaikutuksen.
*********************
Väkeä oli liikkeellä mukavasti ja Kulta-Mokka kahvimme teki kauppansa.
Kilpailevista puolueista paikalla olivat vain Vasemmistoliitto ja SDP – muut olivat säikkyneet pakkassäätä!
Pieni kuvakimara talkoolaisistamme:
Kunniapuheenjohtajamme Matti Kaperi (vasemmalla), Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan jäsen Suvi Suonsivu ja valtuustoryhmämme varapuheenjohtaja sekä yhdyskuntalautakunnan jäsen Matti Järvinen.
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Kristiina Mäki-Välkkilä.
Lautamies Pasi Kajarinne (vasemmalla) ja kunnallisjärjestön toiminnantarkastaja Pentti J. Ilmari.
Oikealla puolellani Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäsen Reijo Laitinen – Laitinen toimii jäsenenä myös pormestarin nimittämässä huumeongelman tilannekuvaa selvittävässä työryhmässä.
Toivottavasti maaliskuun Maanantaimarkkinoilla 5.3.2018 pakkasasteita on hieman vähemmän, mutta kyllä näilläkin lukemilla pärjätään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Sateen sattuessa armeija marssii sateessa!", Maanantaimarkkinat 5.2.2018, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Vaalitietojärjestelmä on eteenpäinmenoa, mutta paljon siinä vielä on parannettavaaMaanantai 5.2.2018 - -Esko Erkkilä- Tampereella oli viime presidentinvaaleissa 68 äänestysaluetta ja neljälläkymmenellä äänestysalueella niistä oli käytössä vaalitietojärjestelmä eli VAT.
Olin vaalilautakunnan jäsen äänestysalueella 61 eli Etelä-Hervannassa ja meillä oli käytössä VAT.
Rouva oli vaalilautakunnan jäsenenä äänestysalueella 29 eli Hyhkyssä ja siellä ei ollut käytössä vaalitietojärjestelmä vaan siellä toimittiin ”vanhanaikaisesti” manuaalisesti.
Vaalitietojärjestelmän käyttämisestä järjestettiin erillinen koulutustilaisuus ja koulutuksessa tukeuduttiin kahden ohjekirjan antiin.
Oleellinen ero VAT-järjestelmän ja perinteisen menetelmän osalta on se, että äänestäjän henkilöllisyys VAT:ssa todettiin ”koneellisesti”, kun se perinteisessä menetelmässä todetaan äänestysalueella äänioikeutettujen listoja plaraamalla.
Plaraamisessa hyvä aakkoslukutaito on oleellinen taitoa ja voin todeta, että Rouvalla se on mainio.
VAT-järjestelmässä äänioikeus todetaan lukulaitteella, joka osaa lukea ajokortin ja kuvallisen henkilötodistuksen viivakoodin perusteella henkilötiedot.
Harmillista ja aikaavievää äänestäjän tunnistamisessa oli se, että passilla henkilöllisyytensä todistaneiden sosiaaliturvatunnukset piti näpelöidä tietojärjestelmään, sillä äänestyspaikoilla olevat VAT-tietojärjestelmät eivät osaa automaattisesti lukea passitietoja.
Tässä on selkeä kehityskohde VAT-järjestelmän kehittämisessä.
***********************Vierastin ja vierastan yhä edelleen sitä, että VAT-järjestelmän käyttäminen vaati ja vaatii henkilökohtaisten pankkitunnusten käyttämistä. Sen vuoksi en suostunut käyttämään VAT-tietojärjestelmää, mutta onneksi vaalilautakunnassamme oli innokkaita VAT-järjestelmän käyttäjiä vaikka sinne kirjautumisessa tarvittiinkin henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Vaalilautakunnassa riitti yllin kyllin puuhaa myös niille, jotka eivät olleet mukana VAT-tunnistamisessa!
Olen vakaasti sitä mieltä, että luottamustoimen hoitamisessa ei ole oikein vaatia, että luottamustehtävään valitun pitää luottamustoimessaan käyttää henkilökohtaisia pankkitunnuksiaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalitietojärjestelmä, VAT, vaalitietojärjestelmän puutteet, vaalitietojärjestelmän kehityskohteet, |
Väyrynen ei tunne Alkiotaan!Sunnuntai 4.2.2018 - -Esko Erkkilä- Kristillisdemokraattien listoilta valittu Helsingin kaupunginvaltuutettu, Kansalaispuolueen perustaja ja sen jäsen sekä Suomen Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sekoilee nyt täysin ja sekoittaa pakkaa ”alkiolaisuudellaan”!
Väyrynen vastustaa julkisissa puheissaan Euroopan Unionia ja yhteisvaluutta euroa, mutta oletan, että ei hän sentään niin tyhmä ole, että vastustaisi niitä sisimmässään.
Väyrynen ei tunne Santeri Alkon mielipiteitä tai uskoo kansaa niin tyhmäksi, että kansa ei tuntisi Santeri Alkion mielipiteitä kansojen yhteenliittymisestä ja yhteisestä rahasta.
******************
Santeri Alkio oli viisas mies ja hän näki kauas.
Hän kirjoitti Euroopan yhdentymisestä ja yhteisestä rahasta jo 15.1.1920 ”Maan ääni”- lehdessä kun hän totesi näin:
”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”
Taidatkos sen selvemmin sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Väyrynen ei tunne Alkiotaan!, Paavo Väyrynen, Kristillisdemokraatti Paavo Väyrynen, Kansalaispuolueen Paavo Väyrynen, Santeri Alkio, |
Rantarosvot määrittelevät viljan hintatasonLauantai 3.2.2018 - -Esko Erkkilä- Suomi liittyi kansanäänestyksen tuloksena Euroopan Unioniin 1.1.1995.
Euroopan Unioniin liittyminen mullisti monta asiaa ja eräs mullistuksen kohteista oli viljakauppa.
Sain liittyä suomalaisten viljakauppiaiden joukkoon tuolloin, kun aloin vastata Rehuraisio Oy:n rehuviljahankinnasta. Toimin Raision Maatalousryhmässä ja se antoi minulle mainion näköalapaikan myös maamme leipäviljan ja öljykasvinsiementen kaupan seuraamiseen.
Työtehtäväni oli hankkia rehuviljaa raaka-aineeksi rehuseosten tuotantoon.
Maamme viljantuotannosta valtaosa käytetään kotimaisen viljanjalostusteollisuuden raaka-aineena ja suoraan kotieläintiloilla eläinten rehuksi.
Yllättävää sinänsä, mutta lähes kaikkina vuosina Suomesta menee viljaa vientiin.
Kotimaisen tarpeen tyydyttäminen ja viljan vientitoiminta ovat tosiasioita Suomessa – samoin myös viljan tuonti on usein tarpeellista.
Viljanviejiä kutsutaan vilja-alalla ”rantarosvoiksi”, sillä vienti tapahtuu satamavarastojen kautta laivalasteittain.
Rantarosvoilla ei ole omaa raaka-ainetarvetta vaan ne tekevät bisneksensä ostohinnan ja myyntihinnan väliin jäävällä marginaalilla.
On luonnollista, että kotimaan markkinoille hankittavan viljan ostohinnalla on suuri merkitys, mutta viljan vientitoiminnassa mahdollisimman alhainen ostohinta eli viljelijälle maksettava tuottajahinta on bisneksessä keskeinen elementti.
Viljamarkkinoilla viljanviejät eli ”rantarosvot” määräävät tuottajille maksettavan hintatason.
Viljan ylituotantotilanteessa viejät puristavat hintatason mahdollisimman alhaalle, jotta heille muodostuisi toiminnasta kannattava bisnes.
Viejät joutuvat tekemään sitovia kauppoja jo ennen kuin viljasato on laareissa ja jos markkinoille muodostuukin puutostilanne, niin viejät joutuvat hankkimaan tavaraa ”väkisin” ja se nostaa hintatasoa.
Viljakaupassakin pätee vanha totuus eli…
…artisti maksaa…
…ja yleensä artisti on viljanviljelijä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: artisti maksaa, viljanviljelijä, viljanviljelijä maksaa, rantarosvot, |
Syyttävä katse suunnataan tänään ammattiyhdistysväkeen, demareihin ja vasureihin!Perjantai 2.2.2018 - -Esko Erkkilä- Ammattiyhdistysväki, demarit sekä vasurit haluavat tänään lakkoilullaan saada itselleen tavallista pidemmän viikonloppuvapaan ja röttelöitsevät oikein kunnolla.
Poliittinen lakko puree pahimmin lapsiin, koululaisiin, työttömiin, lapsiperheisiin, työtätekeviin, vanhuksiin, vammaisiin ja sairaisiin.
Ihmettelen monien muiden tavoin suuresti, että juuri nämä ihmisryhmät ovat niitä, joiden jokapäiväistä elämää ammattiyhdistysväki haluaa tänään vaikeuttaa!
Nämä ryhmät kärsivät eniten ammattiyhdistysliikkeen tänään aikaansaamasta lakkoilusta, sillä lakosta eniten kärsivillä ei ole käytössään nelivetomaastureita, joilla pääsisivät kouluun, töihin, lääkäriin tai terveyskeskukseen!
Eilen alkanut talvimyteri pahentaa ihmisten liikkumismahdollisuuksia tänään.
Surkeinta on se, että ammattiyhdistysliike sulkee tänään satamat klo 6.00 ja ne pysyvät suljettuina lauantai-aamuun klo kuuteen saakka.
Satamien sulkeminen on ay-liikkeeltä täysin pölvästiä toimintaa, sillä se merkitsee sulkijoille ”ampumista omaan polveen”!
On nurinkurista, että me kaikki tuemme ammattiyhdistysliikettä suomalla sille verotuksessa vähennysoikeuden ay-maksuista ja tämä sitten on ay-pukarien kiitos meille!
En ole yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana joutunut kertaakaan turvautumaan ammattiyhdistysliikkeen ”apuun”, mutta lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin olen ollut pakotettu hoitamaan ammattiyhdistysliikkeen asiakkailleni aiheuttamia ongelmia.
On ollut nöyryyttävää olla jonkin lakkokomitean puhuttelussa ja vaatia rehutoimitusten hoitamista vaikkapa 30.000 broilerpoikasen broilertilalle!
On varmaa, että tämän päiväinen lakkoilu kasvattaa sitä vastenmielisyyttä ammattiyhdistysliikettä vastaan, joka jo on hyvässä vauhdissa.
Ammattiyhdistysjohtajana ja ammattiyhdistyskellokkaana häpeäisin tänään silmät päästäni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lakko 2.2.2018, SAK:n masinoima lakko 2.2.2018, ay-väen masinoima lakko 2.2.2018, |
Tanssia, bingoa ja karaokea!Torstai 1.2.2018 - -Esko Erkkilä- Olen monesti saanut kokea risteilyn Viking Gracella, mutta vasta Eläkeliiton Pirkanmaan piirin laivaseminaarin yhteydessä 29 - 30.1.2018 pääsin osallistumaan laivalla desing-kierrokseen eli tutustumiseen laivan tarjoamiin palveluksiin.
Risteilyisäntä Jonathan Isaksson oli oppaanamme tutustumiskierroksellamme.
Jonathan oli opas, joka uskalsi tunnustaa, että ei osannut vastata joihinkin ryhmämme jäsenten tekemiin kysymyksiin ja tämä lisäsi luotettavuuden tunnetta oppaamme asiantuntemusta kohtaan!
Poikkesimme kaikissa Viking Gracen ravintoloissa ja ”retro bar at dancing” –ravintolassa Jonathan Isaksson kertoi kuinka Viking varustamolle ”selvisi kahdessa minuutissa”, että risteilylaivojen – ja myös Viking Gracen – pitää pystyä tarjoamaan asiakkailleen suomalaista tangoa, bingoa sekä karaokea!
Viking Gracen erikoisuus ovat suuret panoraamaikkunat sekä niiden vierellä sijaitsevat hissivalaisimet - valaisimet liikkuvat koko ajan ylös ja alas.
Olen sen toki aikaisemminkin havainnut, mutta nyt saimme asiasta perusteellisen selityksen, että hissivalaisimien varjostimet ja koko valaisinkuilu muuttavat väriään koko ajan. Hieno innovaatio!
Vaikka en harrastakaan tanssia, en bingoa enkä laula karaokea, siitä huolimatta arvostan Viking Gracen monipuolista palvelutarjontaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viking Grace, Viking Grace-risteily, suomalaista tangoa, bigoa, karaokea, |
Parasta eilisissä presidentinvaaleissa oli Juha Sipilän ilmoitus Keskustan vaalivalvojaisissaMaanantai 29.1.2018 - -Esko Erkkilä- Eilisten presidentinvaalien tulosyllätykset rajoittuivat siihen, kun kaksi populistiehdokasta sai paljon vähemmän ääniä kuin ounasteltiin ja siihen, että johtavan oppositiopuolueen ehdokas pystyi puolittamaan Paavo Lipposen kuusi vuotta sitten saaman ”kaikkien aikojen pohjanoteerauksen”!
Vaalivalvojaisissa kuulimme Keskustan ja koko Suomen kannalta huojentavan tiedon, kun Juha Sipilä ilmoitti asettuvansa ehdolle puheenjohtajaksi Keskustan ensi kesäkuussa Sotkamossa järjestettävässä puoluekokouksessa.
Sipilän ilmoitus selkiinnytti jo nyt Keskustan ja koko Suomen linjaa, sillä erohaihattelut Euroopan Unionista ja eurosta saadaan nyt unohtaa – populisteille varmaan kova paikka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikan populistit, Suomi pysyy EU:ssa, Suomen valuutta on jatkossakin euro, |
Onnistunut yleisötilaisuus vaatii paljon taustatyötä!Lauantai 27.1.2018 - -Esko Erkkilä- Sain eilen olla Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana mukana, kun järjestimme Tampereen Keskustorilla Keskustan vaalimökillä suuren suosion saaneen yleisötilaisuuden.
Onnistunut yleisötilaisuus vaati paljon taustatyötä ja siitä sekä itse tilaisuudesta tässä pieni kuvakertomus:
Taustatyöni alkoi, kun aamuhämärissä noudin Tammelantorilta Kalle Arheniukselta 75 kiloa Van Gogh-perunaa ja 20 kiloa kotimaista porkkanaa.
Vaalimökkimme näytti hiljaista, mutta sen sisällä ja vaalimökin takana tapahtui paljon.
Jaana Viilo ja Kristiina Mäki-Välkkilä pussittivat vaalimökissä perunoita ja porkkanoita tamperelaisille jaettavaksi.
Samaa hommaa tekivät peräkärryni lavalla Suvi Suonsivu sekä Reijo Laitinen.
Olipa siinä lähiruokapusseja poikineen!
Vaalimökkipihan hiekoittaminen jäi minun vastuulleni!
Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja Suvi Suonsivu ottivat aamupäivätuurin kahvintarjoilussa.
Kansanedustaja Pertti Hakanen avasi yleisötilaisuuden ja kertoi maamme huoltovarmuustilanteesta.
Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula saapui paikalle aikataulun mukaisesti ja hän vakuutti, että Matti Vanhasen presidenttivaalikampanja etenee suunnitellusti.
Väkeä Keskustan vaalimökillä oli tungokseen saakka.
Maamme ykköstietäjä sote-asioissa eli Juha Rehula valaisi ajankohtaista sote-asiaa tamperelaisille.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Joonas Soukkio ja kunnallisjärjestömme kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi olivat tyytyväisiä näkemäänsä.
Lopuksi toivotimme kansanedustaja Pertti Hakasen kanssa tuloksekasta vaalisunnuntaita ja menestystä Matti Vanhaselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan vaalimökki Keskustorilla, varapuheenjohtaja Juha Rehula. Juha Rehula, Pertti Hakanen, kansanedustaja Pertti Hakanen, Matti Kaperi, Joonas Soukkio. |
Matti Vanhasella on oma nimikko-orkidea Singaporessa!Perjantai 26.1.2018 - -Esko Erkkilä-
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi Tampereen Keskustorilla Keskustan vaalimökillä 24.1.2018 mielenkiintoisen jutun Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasesta:
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili Team Finlandin viranomais- ja yritysdelegaation kanssa Etelä-Koreassa ja Singaporessa 8.-12.1.2018.
Business Finlandin johtaman Food from Finland -ohjelman puitteissa tehdyn matkan tavoitteena oli edistää suomalaisten elintarvikealan yritysten liiketoimintaa Aasian tärkeillä markkinoilla.
Singaporessa Leppä tapasi kansallisen kehityksen ministeri Lawrence Wongin ja kauppa- ja teollisuusministeri S. Iswaranin.
Kyseessä oli ensimmäinen Singaporeen suuntautuva ministerivetoinen Team Finland -matka ja yritysdelegaatiossa oli mukana yksitoista panimo- ja alkoholijuomien valmistajaa sekä liha-alan yritystä.
Singaporen vierailulla haluttiin edistää maiden välisiä kauppasuhteita ja suomalaisen siipikarjanlihan ja sianlihan sekä korkealaatuisten alkoholijuomien kauppaa.
Singaporessa ministeri Lepälle oli haluttu järjestää mahdollisuus tutustua Matti Vanhanen-orkideaan ja Leppä olikin tarttunut tilaisuuteen.
Pääministerinä toimiessaan Vanhanen oli vieraillut Singaporessa ja hän oli onnistunut vierailullaan niin hyvin, että isännät olivat nimenneet erään hienon orkidean Matti Vanhasen kunniaksi.
Marraskuun 18. päivänä vuonna 2009 Singaporessa julkistettiin, että Matti Vanhasen kunniaksi nimettiin orkidea. "Dendrobium Matti" on näyttävä, puna-valkoinen kasvi ja juuri tätä kasvia singaporelaiset esittelivät ylpeänä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle.
"Dendrobium Matti" on eräs esimerkki siitä arvostuksesta, jota Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen nauttii laajalti maailman eri puolilla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhasella on oma nimikko-orkidea Singaporessa!, Matti Vanhanen, Jari Leppä, Food from Finland, Team Finland, Dendrobium Matti, Dendrobium Matti-orkidea, |
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Tampereella "Juutas Käkriäinen" -säässä!Torstai 25.1.2018 - -Esko Erkkilä- Olen saanut kymmenvuotisen kuntapoliittisen luottamushenkilöurani aikana juontaa lukuisia kansanedustaja-, ministeri- ja ainakin kaksi pääministeritilaisuutta eri pääministerien aikakaudella, mutta tänään "Juutas Käkriäinen säässä" juontamani maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän Tampere-vierailu oli eräs mieliin painuneimmista!
Ministeri Lepästä oikealla on hämeenkyröläinen ex-kansanedustaja Klaus Pentti. Ministeri Jari Lepällä on hämeenkyröläisen Kalle Arheniuksen viljelemistä Siikli-perunoista tehty "Matti Vanhanen -lähiruokaeväspussi"!
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä osaa puhuttelevasti puolustaa suomalaista ruokaa ja viestittää vakuuttavasti huoltovarmuutemme puolesta.
Kävin kansanedustaja Pertti Hakasen kanssa syvälle luotaavaa keskustelua mm. siitä tuesta, jolla kuluttajien ruokalaskua alennetaan maataloustukien muodossa.
Vaalimökkimme sisätiloissa kävi aamuyhdeksältä alkaen aikasmoinen kuhina, kun Eeva Tuokko, Jaana Viilo, Kaarina Peltomäki ja Kristiina Mäki-Välkkilä pakkasivat Matti Vanhanen -eväspusseja kaupunkilaisille jaettaviksi.
Ministeri Jari Leppä…
…...oli innokas jakamaan hämeenkyröläistä Siikli-perunaa ja kotimaista porkkanaa sisältäviä eväspusseja kaupunkilaisille.
Ministeri Jari Leppä kutsui myös perheen pienimpiä maistamaan Keskustan vaalimökillä tarjolla olleita Töysäläistä -piparkakkuja!
Keskustan puoluesihteeri ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska sekä kansanedustaja Petti Hakanen seurasivat tyytyväisinä sitä hienoa tunnelmaa, joka Tampereen Keskustan vaalimökillä vallitsi.
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Kristiina Mäki-Välkkilä osaa tarttua myös käytännön työhön ja hän oli keskeinen henkilö eväspakettien jakamisessa ministerin ohella.
Tilaisuuden päähenkilö eli Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen seurasi kuvana tiiviisti ministerivierailun etenemistä ja oli tyytyväinen meidän muiden kanssa, että eväspussien jakotapahtuma uusitaan ensi perjantaina eli 26.1.2018 klo 13.00, kun Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula saapuu Keskustan vaalimökille kertomaan ajankohtaisia sote-uutisia!
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan vaalimökki Keskustorilla, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, puoluesihteeri Jouni Ovaska, kansanedustaja Pertti Hakanen, Pertti Hakanen, |