Hölmön tölväys vaati uhreja myös ViljakkalaltaLauantai 7.10.2017 - -Esko Erkkilä- Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939 ja alkoi Talvisota.
Viljakkalan miehet lähtivät Isänmaata puolustamaan 14.10.1939 ja he joutuivat monien muiden tavoin osallistumaan sittemmin ”Hölmön tölväyksenä” –tunnettuun sotatoimeen 23.12.1939.
Hölmön tölväyksen piti olla hyökkäystoimi ja siihen osallistui viiden divisioonan joukkoja – hyökkäyksen tarkoituksena oli tuhota vihollisjoukkoja Summan mutkan alueella.
Hölmön tölväystä johti kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja hän painosti Mannerheimia hyväksymään hyökkäyksen. Öhquist oli sodanajan kenraalikunnasta se, joka muutenkin aiheutti eniten päänvaivaa ylipäällikkö Mannerheimille.
Sotatoimen piti alkaa aamuvarhaisella, mutta liian tiukan aikataulun ja puutteellisten viestiyhteyksien vuoksi monet joukot myöhästyivät hyökkäyksen aloituksesta. Viestiyhteyksien puuttumisen vuoksi joukoille ei pystytty antamaan tykistötukea.
Kenraaliluutnantti Öhquist antoi klo 14.30 käskyn, että hyökkäys keskeytetään.
Tiedot Hölmön tölväyksen tappiosta vaihtelevat, mutta kaatuneita oli lähes 400, haavoittuneita n. 800 ja kadonneita parisensataa eli kokonaistappiot lähentelevät 1 500 sotilasta.
*********************
Viljakkalan sankarihautausmaalla lepää ainakin neljä viljakkalalaista, jotka kaatuivat Hölmön tölväyksessä.
Tässä Hölmön tölväyksessä kaatuneiden muistokivet Viljakkalan sankarihautasmaalla:
********************
Suuri tunnustus niille Viljakkalan seurakunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille, jotka jo Talvisodan aikana tekivät päätöksen, että sankarivainajien muistokiviin merkitään vainajan kaatumispaikkakunta.
Kunniakkaiden sotiemme historia saa aivan uudet mittasuhteet, kun voimme tänäänkin paikallistaa viljakkalalaisten sankarivainajien kaatumispaikkakunnat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hölmön tölväys, Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan sankarihautausmaa, ylipäällikkö Mannerheim, kenraali Harald Öhquist, kenraaliluutnantti Harald Öhquist, Talvisota, Neuvostoliitto, Summa, Summajoki, |
Työni Viljakkalan puolesta jatkuuKeskiviikko 27.9.2017 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla ilmestyi eilen uutinen, että Viljakkala-neuvoston jäsenet on valittu.
Jatkan kahden kaupungin ”luottamushenkilöloukussa”, sillä Vipu Viljakkala ry:n ehdotuksesta minut on valittu Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostoon 2017 – 2018.
Viljakkala-neuvoston tehtävänä on;
Olin edellisellä vaalikaudella Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja vuodet 2013 – 2014 ja sen jäsen 2015 – 2017, joten Viljakkala-neuvoston toiminta on minulle tuttua.
Olen ainoa, joka entisistä Viljakkala-neuvoston jäsenistä jatkaa alkaneella vaalikaudella neuvoston jäsenenä.
Kiitän Vipu Viljakkala ry:tä, joka esitti minua Viljakkala-neuvoston jäseneksi.
Vipu Viljakkala ry:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on vaalia paikallisia kulttuuriarvoja ja ympäristönäkökohtia Ylöjärvellä. Tavoitteena on hyvän elinympäristön järkevä ja pitkäjänteinen kehittäminen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven kaupunki, www.ylojarvi.fi, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, |
Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017Lauantai 23.9.2017 - -Esko Erkkilä-
Syntyperäisenä viljakkalalaisena arvostan, että Pirkanmaan Säätiö järjesti hienon ”Suomi sodasta syntynyt” –seminaarin Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina 16.9.2017 – olin mukana seminaariyleisössä.
Viljakkalan Seurojentalo on ollut meille viljakkalalaisille tärkeä paikka jo lähes sata vuotta, sillä talo rakennettiin vuonna 1919.
Viime sotiimme Viljakkalan Seurojentalo liittyy mm. siten, että siellä kokoontuivat Viljakkalan miehet lokakuussa 1939 ja lähtivät sieltä Talvisotaan 14.10.1939.
Viljakkalan miehet marssivat tältä paikalta Hämeenkyröön Heinijärven kansakoululle, josta jatkoivat marssiaan Siuron asemalle.
Siuron asemalta miehet matkasivat junakuljetuksessa silloisessa Sippolan kunnassa sijaitsevalle Kaipiaisten asemalle, josta jatkoivat marssien Enäjärven kylään, jossa alkoi tiivis koulutusjakso.
Sippola yhdistyi Anjalan kanssa vuonna 1975 Anjalankosken kauppalaksi, josta tuli kaupunki vuonna 1977; vuonna 2009 Anjalankoski liittyi uuteen Kouvolan kaupunkiin.
Tunnen Kaipiaisten asemanseudun, sillä siellä sijaitsee yksi kolmesta Rehuraisio Oy:n rehutehtaista ja monet tehtaalla työskentelevät asuvat Enäjärvellä.
*****************
Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen selvitteli seminaarin alkupuheenvuorossaan lottien merkitystä Talvi- ja Jatkosodassa.
Pirkanmaan Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela johdatteli esityksessään seminaariyleisöä sotiimme Suomen Sodasta alkaen Vapaussodan, Talvisodan, Jatkosodan ja Lapinsodan kautta siihen rauhantilaan, jossa olemme saaneet maatamme rakentaa jo yli 70 –vuotta.
Talvisodan osalta Koskela muistutti, että silloin suomalaisten puolella taisteli ”Kenraali Talvi”!
Filosofian maisteri Arto Ojakoski on tutkimustyössään paneutunut Ikaalisten suojeluskunnan historiaan ja kertoi 60 henkilöä käsittäneelle seminaariyleisölle siitä merkityksestä, joka suojeluskunnilla oli maanpuolustuksen kannalta ennen sotiamme.
Ojakoski painotti suojeluskuntien tiivistä yhteistyötä lottajärjestön kanssa.
Ojakosken esityksen teemana oli: ”Marssit ja manööverit – Ikaalisten suojeluskunta 1919 – 1939”.
Jouni Koskela palasi mikronin taakse ja palautti seminaariyleisön mieliin Talvisotamme ja Jatkosotamme eri vaiheita.
Esityksensä Koskela tiivisti laatimaansa mukaelmaan Tapio Rautavaaran ”Korttipakka” –laulusta.
Alkuperäinen Tapio Rautavaaran esittämä koskettava kappale löytyy, kun googlaa ”Tapio Rautavaara korttipakka”!
Koskela muistutti, että juhlimme itsenäisyyttämme vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta Suomi on itsenäinen myös niinä 364:nä muuna päivänä!
Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Pasi Alhon esityksen aihe oli ”Sotiemme veteraanit – Veljeä ei jätetä”.
Alho muistutti, että Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 90 000 sotilasta, haavoittui 200 000 ja kotinsa menetti rajan taakse yli 400 000 suomalaista.
Arvokkaan seminaarin puheosuuden päätti kansanedustaja ja Karjalan Liitto ry:n puheenjohtaja Pertti Hakanen.
Hakanen on aikoinaan toiminut kouluttajana Porin Prikaatissa ja hän pohti, että olisiko kantahenkilökunnan suorittamalle varusmiesten koulutustyölle eduksi, jos kouluttajat olisivat päässeet tutustumaan viime sotiemme taistelupaikkoihin.
Monilla taistelupaikoilla käyneenä totean, että taistelupaikkoihin tutustuminen antaisi perspektiiviä varusmiesten kouluttamiseen!
Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle lauloi Kaisu Taloselan säestämänä Veteraanin iltahuudon.
Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela ojensivat seminaarin esiintyjille kirjalahjat muistoksi erinomaisesta seminaarista.
Juhlavan seminaarin asia-anti päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.
***************
Tilaisuus jatkui ”muonituksella” ja kahvituksella.
”Marskin muona”, josta on merkintä kersantti Niilo Koskelan asevelikalenterissa 4.6.1944, oli mallina sille tarjoilulle, jota seminaariyleisölle tarjottiin.
Kahvinkorviketta ei ollut, mutta sen sijaan saimme nauttia Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n puheenjohtaja Outi Lähteenmäen (istumassa) ja sihteeri Leena Kuntun trahteeraamaa kahvia – viinakin oli pääosin korvattu Pommac-juomalla.
Kiitokset Pirkanmaan Säätiölle mieliinpainuneen seminaarin järjestämisestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017, Suomi sodasta syntynyt, Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo, |
Miellyttävä tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!Tiistai 19.9.2017 - -Esko Erkkilä- Tämän juttuni otsikkona voisi vaihtoehtoisesti olla vaikkapa tämä:
”Erikoinen tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!”
Osallistuin viime lauantaina Pirkanmaan Säätiön järjestämään seminaariin Viljakkalan Seurojentalolla ja seminaariyleisöllä oli mahdollisuus tutustua talossa sijaitsevaan pankkimuseoon.
Nykyisen Seurojentalon tiloissa toimi aikoinaan Viljakkalan Säästöpankki ja pankinjohtajan entisessä huoneessa on tänäänkin…
…pankinjohtaja Hugo Salvaksen muotokuva.
Pankinjohtaja Salvaksen muotokuva tuo minulle mieleeni miellyttävän muiston vaikka kyse onkin hänen polttamastaan sikaarista ja sen sikaarintuoksusta!
Pääsin pikkupoikana käymään vanhempieni mukana Viljakkalan Säästöpankissa ja vaikka emme useinkaan nähneet pankinjohtaja Hugo Salvasta, hänen polttamansa sikaarintuoksu leijaili pankkisalissa.
En ole tupakkamies ja suorastaan vihaan tupakanhajua, mutta Viljakkalan Säästöpankissa 1950-luvulla leijaillut sikaarintuoksu muistuu yhäkin mieleeni miellyttävänä kokemuksena.
********************
Tiedemiehet toteavat, että tuoksut ja hajut herättävät tunteita ja tuovat mieleen tunteita tehokkaammin kuin mitkään muut aistimukset.
Syy on siinä, miten aivomme käsittelevät hajuaistimukset. Hajut kulkevat aivoissa melko lyhyttä reittiä hajukeskukseen, joka on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään.
Samaan paikkaan, joka käsittelee tunteita – näin sanovat tiedemiehet!
He jatkavat, että ihmiset muistavat tuoksuja helpommin kuin vaikkapa valokuvia!
Missähän saisin haistella hyvän sikaarin tuoksuja?
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: tuoksumuisto, erikoinen tuoksumuisto, mielleyttävä tuoksumuisto, aivojen limbinen järjestelmä, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan Seurojentalo, Hugo Salvas, |
Asiallista pohdintaaSunnuntai 17.9.2017 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Säätiö järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla seminaarin, jonka otsikko oli
”Suomi sodasta syntynyt”.
Seminaariannista on aineksia useampaankin blogikirjoitukseen, mutta keskityn nyt sen puheenvuoron käsittelyyn, jonka kansanedustaja Pertti Hakanen piti seminaarin yhteenvetopuheenvuorona.
Kansanedustaja Hakasen työhistoriaan kuului toimiminen opistoupseerina varusmiesten kouluttamisessa Porin Prikaatissa Säkylässä.
Kansanedustaja Pertti Hakanen toimii Karjalan Liiton puheenjohtajana ja jo ennen sitä sekä valintansa jälkeen hän saanut tutustua luovutetulla alueella Talvi- sekä Jatkosodan kunniakkaisiin taistelupaikkoihin.
Hakanen kysyi oikeastaan itseltään eilisessä puheenvuorossaan, että olisiko hän pystynyt parempaan varusmiesten koulutustyöhön, jos hän olisi ennen koulutustyötään saanut tutustua sotiemme taistelupaikkoihin?
*********************
Olen tavallaan joutunut samaan tilanteeseen kuin Hakanen, mutta hieman eri perspektiivistä.
Varusmiehen peruskoulutusjaksolla ja ei ehkä vielä aliupseerikoulutuksessakaan olisi ollut hyötyä tutustumisesta sotiemme taistelupaikkoihin.
Reserviupseerikoulutuksessa asia olisi kohdaltani ollut toinen, sillä mm. joukkojen sijoittamisessa puolustustaisteluun olisi ollut hyötyä, jos pohjana olisi ollut tutustuminen sotiemme taistelupaikkoihin.
Joukkojen sijoittamisessa mittasuhteet ovat todellisessa sodassa tyystin toiset kuin opetustilanteissa.
Opetustilanteissa joukkueet ja komppaniat sijoiteltiin ainakin omalla RUK-aikanani liian sumppuun ja sijoittelu ei vastannut tositilannetta. Sumppusijoittelu olisi estynyt, jos RUK-oppilaat olisivat päässeet tutustumaan todellisiin taistelupaikkoihin.
Tunnen vaikkapa Taipaleenjoen taistelumaaston melko hyvin ja tiedän ryhmityksemme syvyyden, joka oli etulinjan taistelijoiden takana. Syvyyttä oli Taipaleenjoelta aina Keljaan saakka tai oikeastaan Sakkolan asemalle tai jopa Kiviniemeen saakka. Jos vihollinen olisi saanut läpimurron Taipaleessa,sen jatkoeteneminen olisi ollut vaikeaa.
Olen laatinut Taipaleenjoen taistelupaikkoihin tutustumisistani useitakin kirjoituksia ja ne löytyvät, jos googlaa: ”Esko Erkkilä Taipaleenjoki”!
*****************
Sain varusmiespalveluksen jälkeen osallistua varsin moniin kertausharjoituksiin ja niissä toki päästiin joukkojen sijoittelussa oikeisiin mittasuhteisiin.
Vastaukseni Pertti Hakasen kysymykseen on se, että sotiemme taistelupaikkoihin tutustuminen toisi arvokasta taustatietoa siihen koulutustyöhön, jolla kantahenkilöstö kouluttaa varusmiehiä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo, Suomi sodasta syntynyt, Karjalan Liitto, Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen, Taipaleenjoki, Porin Prikaati, Kelja, Sakkolan asema, Kiviniemi, |
Arvostan, kun sankarivainajan hautakivessä on mainittu kaatumispaikkakuntaTorstai 14.9.2017 - -Esko Erkkilä- Sotahistoriasta kiinnostuneena ja isäni taisteluita Talvi- sekä Jatkosodassa kunnioittavana pidän tapanani poiketa mahdollisuuksien mukaan eri seurakuntien sankarihautausmailla.
Maamme itsenäisyyttä kunnioittavana arvostan erityisesti niitä sankarihautausmaitamme, joissa sankarivainajan hautakivessä on maininta kaatumispaikkakunnasta.
Valitettavan monilla sankarihautausmailla sankarivainajan hautakivessä on ainoastaan syntymä- ja kaatumispäivät, mutta ei kaatumispaikkakuntaa.
Synnyinseurakuntani Viljakkalan päättäjät ovat aikoinaan olleet viisaita ja Viljakkalan sankarihautausmaalla hautakivissä on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta maininta kaatumispaikkakunnasta.
Panin taannoin tyydytyksellä merkille, että vihkikirkkoni Kälviän sankarihautausmaalla on Vapaussodan sankarivainajien hautakivissä maininta kaatumispaikasta – Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneiden kälviäläisten sankarivainajien hautakivissä ei valitettavasti ole mainintaa kaatumispaikkakunnasta.
Poikkesin Viljakkalan hautausmaalla viimeksi viime lauantaina eli 9.9.2017 ja totesin taas kerran, että sankarihautausmaa on hyvin hoidettu.
Tässä kolmen viljakkalalaisen sankarivainajan hautakivet, joissa kaatumispaikkamerkinnät kertovat, että he kaikki kaatuivat Äyräpään taistelussa Puna-armeijan suurhyökkäyksen alkaessa 4.7.1944.
Virtanen ja Ollila ovat kaatuneet Äyräpäässä ja Himola samassa taistelussa Vuoksen toisella puolella Vuokselassa.
Olen saanut useita kertoja käydä Äyräpään kirkon rauniolla, joka oli keskeinen paikka Äyräpään taistelulle – kerran olen saanut käydä Vuoksen toisella puolella Vuokselassa sillä paikalla, josta Adolf Ehrnrooth johti Äyräpään taistelua.
***********************
Tässä seitsemän kälviäläisen Vapaussodassa kaatuneen vapaussotataistelijan hautakivet; kaatumispaikkakuntina ovat Hauho, Vesilahti, Tampere ja Valkjärvi.
Viimeisessä kuvassa nähdään, että samaan hautarivistöön on haudattuna myös kaksi kälviäläistä, jotka osallistuivat Aunuksen retkeen ja kaatuivat siellä.
Arvokasta sotahistoriatietoa tässäkin!
****************
Esitän, että sankarivainajien kaatumispaikka merkitään kaikissa seurakunnissa sankarivainajien hautakiviin viimeistään silloin, kun kaiverrusten uusintakaiverrus tai uusintakultaus tulee ajankohtaiseksi!
Maanpuolustusväki ja seurakuntalaiset:Ideani on vapaasti käytettävissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sankarivainaja, sankarihautausmaa, Talvisodan sankarivainajat, Jatkosodan sankarivainajat, Vapaussodan sankarivainajat, Aunuksen retki, Aunuksen retken sankarivainajat, Viljakkalan sankarihautausmaa, Kälviän sankarihautausmaa, Äyräpää, Vuoksela, |
Menoa ja meininkiä!Sunnuntai 10.9.2017 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalolla oli eilen perinteinen ”Läheltä Sinulle” –tapahtuma.
Rouvalla oli tapahtumassa oma myyntipöytä ja minä olin matkassa apupoikana.
Tässä muutama kuva Rouvan myyntipöydästä ennen ryysiksen alkamista:
**********************
Asiakkaat kaipaavat kotimaista lähiruokaa ja sen vuoksi oli mukava seurata, kun Viljakkalan Majajärvellä kasvatetut juurekset tekivät hyvin kauppansa.
Oli hieman vaikea hahmottaa, että miten päivän teemaan eli ”Läheltä Sinulle” -teemaan soveltuvat Kiinassa ja kaukomailla valmistetut rihkamatuotteet.
Tilaisuus alkoi klo 10.00 ja Seurojentalon Juhlasalissa oli varsinainen härdeli päällä ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana.
Olimme Rouvan kanssa paikalla tilaisuuden loppuun saakka eli kello iltapäiväkahteen, mutta rihkamakauppiaat kokoilivat kamppeensa jo puoliltapäivin.
”Läheltä Sinulle” on paljon muutakin kuin myyntitapahtuma – ainakin se on paljon muuta meille, joiden juuret ovat Viljakkalassa.
Toivottavasti ensi kesä on juuresten ja muiden puutarhatuotteiden kasvattamisen kannalta parempi kuin päättyvä kesä, jotta vuoden 2018 syksyllä ”Läheltä Sinulle” –tapahtumassa Rouvan myyntipöydällä olisi tarjolla mm. valkosipuleita ja papuja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma, |
Perinteinen markkinaostokseni - neitobegoniaPerjantai 7.7.2017 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa ”Karhen koulun vanhemmat ry” järjestää kesäisin markkinatapahtuman, joka on saavuttanut suuren suosion.
Tapahtuma järjestetään koulun kentällä ja viime lauantaina eli 1.7.2017 olin siellä mukana kolmessa eri roolissa.
Olin esittelijänä Viljakkala-neuvoston osastolla, olin Rouvalle roudarina hänen taimimyyntiosastollaan ja olin tavallisena ostavana markkinaväkenä.
Minulla on ollut perinteinen markkinaostos Karhen markkinoilla jo monen vuoden ajan neitobegonia-amppelin ostaminen Suokon taimiston osastolta.
Jotkut kutsuvat Neitobegoniaa yhä edelleen sitkeästi Karjalanneidoksi, mutta sitä se ei tarkasti ottaen ole.
Soukon taimiston isäntä selvitti minulle jo vuosia sitten, että aidon Karjalanneidon markkinat ovat niin pienet, että keski-eurooppalaiset jalostajat eivät pidä sitä tuotantovalikoimassaan.
Neitobegonian latinankielinen nimi on Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä.
Ostin markkinoilta kaksikin Neitobegoniaa, ”kun halvalla sain”. Komeat amppelikukat maksoivat vain 10,00 euroa per kappale!
Neitobegoniat joutuivat mökkiverannallamme hieman taka-alalle, mutta…
…onhan niitä mukava katsella verannalla istuen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neitobegonia, Karjalanneito, Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä, Karhen markkinat, Viljakkalan Karhe, Karhen koulu, |
Saimme runsaasti palautetta Karhen Markkinoilla!Sunnuntai 2.7.2017 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.
Olen ollut Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja neuvoston perustamisesta alkaen eli vuodesta 2013 lähtien ja sen jäsen vuoden 2015 alusta alkaen.
Neuvostoon valitaan uudet jäsenet syyskuussa 2017, joten näyttää siltä, että olen Viljakkala-neuvostossa hieman yli neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta.
****************
Tapaamme osallistua Viljakkalassa järjestettäviin yleisötapahtumiin ja niin tapahtui myös eilen, kun osallistuimme Viljakkala-neuvostona Karhen Markkinoille.
Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin ja olin mukana Karhen markkinoilla neuvoston osastolla yhdessä varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) kanssa.
Meillä oli osastollamme mahdollisuus antaa asukaspalautetta kaikesta siitä, jota Ylöjärven kaupungissa Viljakkalassa tapahtuu tai on tapahtunut.
Emme ehtineet tarkasti läpikäydä saamaamme palautetta, mutta Viljakkalan heikentyneet palvelut, heikot yksityistieasiat sekä mm. Kurjenrannan ajelehtimaan päässeet laiturirakennelmat olivat kuntalaisten huolenaiheina.
Lupasimme välittää viljakkalalaisten murheet Ylöjärven kaupungin päättäjien tietoisuuteen.
Arvoimme paikallistoimijoiden tuotteita sisältävän tuotekassin kaikkien niiden kesken, jotka vastasivat kyselyymme ja arvonnassa arpa suosi Leea Järvensivua, joka tässä poseeraa varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) keskellä!
Kiitokset kaikille kyselyymme vastanneille – olen varma, että saamamme vastaukset tullaan käsittelemään Ylöjärven kaupunkipäättäjien keskuudessa suurella arvonannolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat, Karhen Koulun vanhempainyhdistys, Viljakkala-neuvosto, |
Ratajärjestelmävika!Maanantai 26.6.2017 - -Esko Erkkilä- Junalla matkustaminen on jo pitkään ollut haavoittuvainen tapa matkustaa.
Liikennemuodon monopolitilanne on varmaan eräs syy siihen, että junalla matkustaminen on epävarmaa.
Mökkitonttini rajoittuu Viljakkalan Majajärvellä päärataan ja eilen saimme oikein lähietäisyydeltä seurata junaliikenteen ongelmia Tampereen ja Parkanon välillä.
Mökkitonttini kohdalla sijaitseva Majajärven liikennepaikka on monta kertaa päivässä junien kohtaamispaikka ja sen mahdollistaa liikennepaikan kaksoisraide.
Majajärven liikennepaikka oli eilen monta kertaa pikajunien ”varikko”, sillä pikajunat odottivat siellä useita kymmeniä minuutteja.
Voi vain kuvitella niitä tunnelmia, joita matkustajat kokivat odotellessaan matkan jatkumista.
Tässä muutamia kuvia pikajunien odottamisista:
Matka kohti Seinäjokea kestää ja kestää!
Komeat rodopensaamme, perunannostokone ja odottava pikajuna samassa kuvassa.
Orvokkiryhmämme toivottaa tavallisesti mökkivieraamme tervetulleiksi mökillemme, mutta eilen ryhmä sai tervehtiä myös liikennepaikalle pysähtyneitä pikajunia!
Illan aikana junien pituus vain kasvoi ja odotusajat pitenivät. Totuuden nimissä on todettava, että klo 23.00 tienoilla pikajunat ajoivat Majajärven liikennepaikan ohi jo normaalia vauhtia!
Tässä vielä VR:n nettisivujen kertomaa eilisen iltapäivän ja illan liikennetilanteesta:
**************
LiikennetilanneLiikennetiedotteet25.6. klo 21.02 IC 29 Helsinki - Oulu myöhässäIC 29 Helsinki - Oulu klo 18:24 on myöhässä n. 55 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 21.00 IC 126 Oulu - Helsinki myöhässäIC 126 Oulu - Helsinki klo 14:34 on myöhässä n. 65 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.59 S 47 Helsinki - Vaasa myöhässäS 47 Helsinki - Vaasa klo 16:24 on myöhässä n. 135 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.33 S 49 Helsinki - Vaasa myöhässäS 49 Helsinki - Vaasa klo 17:24 on myöhässä n. 70 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.20 IC 919 Turku - Oulu myöhässäIC 919 Turku - Oulu klo 13:05 on myöhässä n. 105 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 19.56 S 56 Oulu - Helsinki myöhässäS 56 Oulu - Helsinki klo 16:04 on myöhässä n. 30 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 19.20 IC 27 Helsinki - Rovaniemi myöhässäIC 27 Helsinki - Rovaniemi klo 15:24 on myöhässä n. 100 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 15.02 Viivästyksiä kaukoliikenteessä välillä Tampere-Parkano!Tampereen ja Parkanon välillä 70-130 minuutin viivästyksiä junille ratajärjestelmävian vuoksi. Liikennevirasto ei ole antanut korjausarviota vian kestosta.
*********************
”Ratajärjestelmävika” - mielestäni VR:n olisi pitänyt nettisivuillaan kertoa, että viivästymiset johtuvat Karhen ja Sisätön välillä tehtävistä radanparannustöistä!
Toivottavasti jollain aikataululla – nopealla aikataululla – saamme tervettä kilpailua myös raiteille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ratajärjestelmävika, Ratahallintokeskus, VR, Valtion Rautatiet, Liikennevirasto, Majajärven liikennepaikka, Viljakkala, Tampere-Parkano, Tampere-Seinäjoki, |
Tangokuningas kiitti laulaenMaanantai 12.6.2017 - -Esko Erkkilä- Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyjään Viljakkalasta.
Kauko on viisilapsisen perheen kuopus Viljakkalan Inkulasta.
Lions Club Viljakkala on lahjoittanut tämän Kauko Simosen kuvan Viljakkalan Seurojentalolle hiljattain, sillä näin tämän taulun ensimmäisen kerran paikallaan lauantaina 10.6.2017.
Taulussa kerrotaan, että ”Satu ruskeista silmistä” oli se kappale, jonka Kauko esitti voittamassaan tangokuningaskilpailussa vuonna 1985.
Kaikki Simosen perheen lapset ovat minulle tuttuja – kaksi tyttöä ja kolme poikaa.
Kauko on vuonna 1951 syntyneenä perheen kuopus.
***************
Olen lyöty Hyvämieleisten Sarvipäitten Ritarikunnan jäseneksi samassa tilaisuudessa, jossa myös Kauko Simonen lyötiin tuon hämeenkyröläistä kulttuuria valvovan ja sitä edistävän ritarikunnan jäseneksi.
Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikuntaan kuuluu mm. useita entisiä ministereitä ja muitakin poliitikkoja, ainakin yksi Eduskunnan puhemies ja kenraalikunnan jäsen sekä monia talouselämän keskeisiä vaikuttajia.
****************
Ritariksi lyönnin jälkeen etikettiin kuului luonnollisesti lausua kiitoksen sanat ritarikunnan Suurmestarille.
Tuolla kerralla meitä ritariksi lyötyjä taisi olla kuusi henkilöä ja kiitossanojen vaiheessa tangokuningas otti tilaisuuden haltuunsa ja kiitti laulaen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Suurmestari agrologi Eero Pylsyä kaikkien ritariksi lyötyjen puolesta!
Tuolloin ja monta kertaa sen jälkeenkin olen ajatellut, että olisi se hienoa monessa tilanteessa, jos osaisi laulaa! Laulaen voisi kuitata monta puhetta ja erityisesti kiitospuheiden korvaaminen laulamalla olisi jotain hienoa ja uutta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tangokuningas 1985, Kauko Simonen, Tangokunings Kauko Simonen, Kauko Simonen Viljakkala, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, Suurmestari Eero Pylsy, |
Muistelus ajalta, jota en muista!Keskiviikko 24.5.2017 - -Esko Erkkilä- Synnyin- ja kotiseurakuntani Viljakkala oli lapsuudenaikanani väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin lähetysseurakunta.
Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin sain penskana osallistua erilaisiin lähetystapahtumiin – oli lähetysseuroja, lähetyshuutokauppoja ja mittaviakin lähetystapahtumia.
Eräs tätini teki puolet elämäntehtävästään karjanhoitajana melkein naapurissa Rantalassa ja siellä järjestettiin joskus 1950-luvun lopulla lähetysseurat, jotka ovat jääneet mieleeni.
Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetin Selma Markkasen lisäksi seuroissa esiintyi sittemmin Ambo-Kavangon kirkon piispaksi kohonnut Leonard Auala – Auala oli ensimmäinen tummaihoinen henkilö, jonka näin!
*******************
Piti kuitenkin muistella aikaa, jota en muista!
Synnyin vuonna 1947 ja asiakirjojen mukaan minut kastoi Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra Olavi Vuorela.
Viljakkalan seurakunnan lähetysmyönteisyys liekö ollut ainakin osasyynä siihen, että Olavi Vuorelasta tuli lähetysjohtaja vuonna 1955.
Wikipedia toteaa kirkkoneuvos Olavi Vuorelasta mm. näin:
******************
Kirkkoneuvos, lähetysjohtaja Olavi Tuomas Vuorela s. 21.12.1911 Olavi Vuorela syntyi pappilan poikana Kälviällä joulukuussa 1911. Tultuaan ylioppilaaksi Tampereen lyseosta hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja vihittiin papiksi 1934. Hän toimi Pyhäjärven (Ul.) kirkkoherran apulaisena, sotilaspastorina Sortavalassa, Suomen kristillisen ylioppilasliiton yleissihteerinä ja Tampereen kaupunkilähetyksen johtajana. Lähetysaktiivisuudestaan tunnetun Viljakkalan seurakunnan kirkkoherran virasta hänet kutsuttiin 1952 Suomen lähetysseuran sihteeriksi ja sittemmin apulaisjohtajaksi. Viljakkalan lähetysaktiivisesta seurakunnasta syttyi lähetyskipinä Olaviin. Erityisesti lähetystyöntekijä Selma Markkanen teki vaikutuksen. Vuonna 1955 Olavista tuli lähetysjohtaja.
Kastepappiani muistellen
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, kirkkoherra Olavi Vuorela, lähetysjohtaja Olavi Vuorela, Olavi Vuorela, kirkkoneuvos Olavi Vuorela, lähetyssaarnaaja Selma Markkanen, Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetti Selma Markkanen, Leonard Auala, Leonard Auala, |
Viljakkala-neuvosto tarkasteli yhdenvertaisuussuunnitelmaa laajemmasta vinkkelistä!Lauantai 6.5.2017 - -Esko Erkkilä- Olen monesti tälläkin saitilla todennut, että olen ”kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa”.
Olen Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenyyden lisäksi jäsenenä Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostossa.
Käsittelimme Viljakkala-neuvostossa Ylöjärven kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja otimme siihen hieman laajemman näkökulman kuin tavallisesti vastaavia suunnitelmia kommentoidaan.
Otimme kyseiseen asiakirjaan ”viljakkalalaisen näkökulman” ja se merkitsi mm. sitä, että emme orjallisesti edenneet asian käsittelyssä valmistelutekstin mukaan.
Pitkähkö valmisteluteksti kuului näin:
Pöytäkirjan mukaan totesimme näin:
Huomaatte lausuntomme johtavana ajatuksena olleen, että Viljakkala ja sen asukkaat eivät ole yhdenvertaisia kanta-Ylöjärven asukkaiden kanssa.
Kuntaliitos Ylöjärven kaupunkiin toi monia ongelmia Viljakkalalle ja sen asukkaille – näihin ongelmiin halusimme lausunnollamme kiinnittää päättäjien huomiota.
*******************
Vaalikauden päättyessä Viljakkala-neuvosto nykyisessä kokoonpanossaan lopettaa toimintansa.
Olen kiitollinen Vipu Viljakkalalle, joka ehdotti minua Viljakkala-neuvoston jäseneksi – mandaattini oli Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien mandaatti.
Monista viljakkalalaisten kohtaamista vaikeuksista huolimatta arvostan Ylöjärven kaupunkia, kun se on kuitenkin luonut mahdollisuuden tuoda syrjäkulmaksi joutuneen alueen ongelmat järjestäytyneessä muodossa päättäjien tietoisuuteen.
Toivon ja esitän, että Viljakkala-neuvosto saa uudessa kokoonpanossa jatkaa toimintaansa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupunki, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, yhdenvertaisuussuunnitelma, Ylöjärven kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma, |
Oikea valintaTiistai 2.5.2017 - -Esko Erkkilä- Eiliselle minulla olisi ollut valittavana vapputilaisuus Hämeenpuistossa tai mökin laittaminen kesäkuntoon Viljakkalan Majajärvellä.
Valitsin mökkivaihtoehdon ja pidän valintaani tänäänkin oikeana.
Vaikka toisaalta, olisihan se ollut mukava toivottaa henkilökohtaisesti synttärionnea Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalolle, joka saa jokaisena Vappuna viettää syntymäpäiviä – eilen taisi olla Mikon 66. synttäripäivä!
Toki kuulin Mikon puhuvan Hämeenpuistossa järjestetyssä Vihreä Vappu-tilaisuudessa, sillä olin puhelinyhteydessä Tampereen Keskustan keskeisen päättäjän kanssa, kun Mikko piti puhettaan.
Mikosta puheenollen arvostan häntä mm. sen ansioista, että hän valmistautuu esiintymisiinsä perusteellisesti. Mikolla on aina puhetta pitäessään edessään iskusanaliuska, johon hän on kirjannut loogiseen järjestykseen asiat, joita hän tulee puheessaan käsittelemään. Ihailtava ominaisuus senaattorilta!
********************
Mutta siitä oikeasta valinnasta!
Valitsin Vapunpäivän ohjelmakseni mökkimaailman kuntoon laittamisen Viljakkalan Majajärvellä.
Vesipumpun käyntiin laittaminen, lämmityskierukan asentaminen pesuhuoneen vesipataan, ilmalämpöpumpun käynnistäminen, imurointi, Rouvan avustaminen vuodevaatteiden tuuletuksessa, tulisijojen varovainen lämmittäminen, seinäkellojen vetäminen ja niiden asettaminen oikeaan aikaan olivat jotain sellaista, jota kivikylässä ei olisi pystynyt kokemaan.
Majajärven laineiden liplatus ja se, että pois lähtiessä näimme ylvään hirvipariskunnan ylittävän tien ja suuntaavan mökkitontillemme olivat elämyksiä, joita en olisi päässyt kokemaan kivikylän vapputilaisuuksissa!
Valitsin siis oikein!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laineiden liplatus, Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi, Vappu 2017, |
Kuutonen ja kaksitoistaSunnuntai 2.4.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskusta osallistui eilen kahden vaalitilaisuuden järjestämiseen.
Olimme mukana omalla teltallamme Tammelantorilla ja sen lisäksi pidimme avoinna vaalimökkiämme Keskustorilla.
Aloitin päiväni aamuvarhaisella, kun aamuseitsemän tienoilla kävin täydentämässä vaalimökkimme varustusta päivän rientoja varten.
Tammelantorille kiiruhdin Johannes Jonoff´n kautta, jotta ehdimme sovittuun aikaan eli aamukahdeksaan mennessä torille.
Valtuustoryhmämme puheenjohtaja Matti Järvien, kaupunginvaltuutettumme Timo Vuohensilta sekä Viljo Lannetta olivat lisäksemme paikalla, kun laitoimme osastomme iskukuntoon – aamusää oli viileä ja tuulinen, mutta kahvit olivat tarjoiluvalmiit klo 9.00.
Emme ole Johannes Jonoff´n kanssa mitään tusinamiehiä vaikka numeroni onkin kuusi eli puoli tusinaa ja Johanneksella numero on 12 eli tusina!
Johannes on juossut sata maratonia ja olen minäkin hiihtänyt 30 Finlandia-hiihtoa peräkkäisinä vuosina eli kuntoa on meiltä molemmilta löytynyt!
Johannes Jonoff on kulttuurimiehiä, sillä hän oli edellisen vaalikauden ajan Keskustan edustajana Sara Hildenin taidemuseon johtokunnassa.
Omista meriiteeteistäni totean, että olen ”istuva edustaja” Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa ja sen lisäksi olen ”kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa”, sillä olen jäsen Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostossa!
Niin, saimme Tammelantorilla käydä mainioita keskusteluja tamperelaisten kanssa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esko Erkkilä ehdokasnumero 6, Johannes Jonoff ehdokasnumero 12, Tammelantori, Tampereen Infra Liikelaitos, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, |
Keskustalaisuuteni on kodin perintöä!Lauantai 18.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kolmannen kerran Tampereella kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyneenä muistelen isääni Oiva Erkkilää, joka vaatimattomana pienviljelijänä sai olla kahdesti synnyinkuntani Viljakkalan äänikuningas.
Vuonna 1915 syntynyt isäni palveli etulinjassa kolmessa sodassa – Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä myös Lapinsodassa.
Kiertokoulua ja muutaman luokan kansakouluakin käynyt mies sai vankan luottamuksen Viljakkalassa kaikkien eri poliittisia suuntauksia edustaneiden kuntalaisten keskuudessa.
Viljakkalan äänikuninkuuteen vaadittiin 55 ääntä ja toisella kerralla isäni muistaakseni jakoi kunnan äänikuninkuuden erään toisen ehdokkaan kanssa.
*****************
Kerron erään muisteluksen isäni toiminnasta:
1950- ja 1960-luvuilla jokaisen piti antaa veroilmoitus tammikuun viimeiseen päivään mennessä.
Muistan, että meidän pirtissä oli tammikuun viimeisinä päivinä sankka tupakansavu, kun kylän – jopa pitäjän – kokoomuslaiset öky-isännät ja pikkupirttien kommunistit istuivat ritirinnan pirttimme penkeillä ja odottivat, että isäni ehtisi täyttämään heidän plankettinsa eli veroilmoituksensa!
Päivät venyivät yömyöhään, mutta kaikkien planketit tulivat täytettyä määräaikaan mennessä.
**************
Pyrin nyt omassa toiminnassani noudattamaan isäni viitoittamaa tietä eli kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. ja kaikkien ajatukset pitää huomioida päätöksenteossa.
En hyväksy Tampereen kunnallispolitiikkaan kuluneen runsaan neljän vuoden aikana pesiytynyttä ajatusta, että olisi olemassa valtakoalitio ja oppositio.
Toivottavasti epäpyhän valtakoalition laatimat pormestariohjelmat ja muut konkelot ovat huhtikuun kuntavaalien jälkeen Tampereella vain paha muisto ja kaikki puolueet sekä kaikki kansalaisryhmät saavat yhdessä alkaa kohentamaan sitä taloudellista konkurssia, johon nykyisen valtakoalition johtava taho on Tampereen ajanut.
Muutos nykymenoon on saatava ja siihen pyydän mandaattia tamperelaisilta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustalaisuus on kodin perintöä, keskustalaisuus, äänikuninkuus, Viljakkalan äänikuninkuus, kuntavaaliehdokkuus, |
Kannatan Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakuntien yhdistämissuunnitelmaaTorstai 23.2.2017 - -Esko Erkkilä- Kotiseurakuntani Viljakkalan seurakunta joutui lakkautetuksi, kun Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin.
Viljakkalan seurakunta menetti kuntaliitoksen myötä statuksensa itsenäisenä seurakuntana ja siitä tuli Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiiri eli ei yhtään mitään.
Kuru ja Kurun seurakunta oli Kurun kunnan ja Ylöjärven kaupungin liittymisessä viisaampi ja siitä muodostui Kurun kappeliseurakunta.
On suuri ero seurakuntapiirillä ja kappeliseurakunnalla!
Aamulehti uutisoi eilen, että Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakunnat suunnittelevat yhdistyvänsä yhdeksi seurakunnaksi.
Kannatan suunnitelmaa lämpimästi, sillä kaavailtu uusi seurakunta poistaisi ainakin osan siitä statusvajeesta, jonka Viljakkalan seurakunta joutui kokemaan, kun Viljakkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki yhdistyivät.
Viljakkalan osalta Ylöjärvi on luonnoton yhdistymissuunta, sillä Viljakkalasta ainoa luonteva suunta on suunta Hämeenkyröön.
En ota tässä vaiheessa kantaa uuden suurseurakunnan nimeen, mutta toivon kaikesta sydämestäni, että Viljakkalan seurakuntapiiristä, Kurun kappeliseurakunnasta, Hämeenkyrön seurakunnasta, Ikaalisten seurakunnasta, Jämijärven seurakunnasta ja Ylöjärven seurakunnasta muodostettaisiin uusi seurakunta!
Sen verran otan kantaa, että uuden seurakunnan keskuspaikaksi nimettäisiin Hämeenkyrö!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkala, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan kirkko, Kurun kappeliseurakunta, Hämeenkyrön seurakunta, Ikaalisten seurakunta, Jämijärven seurakunta, Ylöjärven seurakunta, |
Alkaako Viljakkalan vanhuksilla tänään mierontie?Maanantai 9.1.2017 - -Esko Erkkilä- Tunnen synnyinkuntani Viljakkalan edelleen kotikunnakseni vaikka asunkin nyt Tampereella ja Viljakkalakin yhdistyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007.
Viljakkalaan kohdistuvaa kotikuntatunnettani lisää se, että olen Ylöjärven kaupungin luottamushenkilö, sillä minut on valittu Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston jäseneksi kulumassa olevaksi vaalikaudeksi.
Itsenäinen Viljakkala rakensi kirkonkylään hienon vanhustentalon Elokaaren, jota nykyisin kutsutaan Elokaaren palvelukeskukseksi.
Kuntaliitoksen jälkeen lähes kaikki palvelut on ajettu alas Viljakkalasta ja tänään tulee Ylöjärven kaupunginhallituksen käsittelyyn suunnitelma, jolla päätettäisiin jatkotoimenpiteistä Elokaaren palvelukeskuksen kiinteistön myymisestä Esperi Care – konsernille, joka samalla ryhtyisi tuottamaan palvelukeskuksessa Ylöjärven kaupungin tällä hetkellä tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelujen asumispalvelut.
Elokaaren palvelukeskuksen kiinteistön tasearvo on tällä hetkellä noin 600 000 euroa. Kaupunginjohtaja esittää tänään kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että tekninen lautakunta aloittaisi valmistelemaan Elokaaren kiinteistön myymistä sillä edellytyksellä, että kaupunki saa kiinteistön myydessään merkittävän tulosvaikutteisen myyntivoiton.
Valitettavasti minulla ei nyt ole valokuvaa Elokaaresta, mutta on selvää, että 600 000 euron tasearvo on kaukana kiinteistön todellisesta arvosta – toisaalta on tunnustettava, että Viljakkalassa mikään kiinteistö ei alueen kurittamisen jälkeen ole kummoisenkaan arvoinen.
Asiaa on valmisteltu Ylöjärven kaupungin perusturvalautakunnassa 13.9.2016 ja niihin asiakirjoihin toivon kaupunginhallituksen jäsenten sekä kaupunginvaltuuston jäsenten tutustuvan.
Vierastan kunnallisten yksiköiden yhtiöittämistä ja kaikkia sellaisia toimenpiteitä, jotka vievät kunnallisilta luottamushenkilöiltä mahdollisuuden puuttua kuntalaisten kannalta tärkeisiin asioihin.
Elokaaren myyminen brittiläisen sijoitusyhtiö Intermediate Capital Group´n (ICG), Eläkevakuutusyhtiö Eteran ja yhtiön toimivan johdon omistamalle Esperille vie kaiken päätösvallan viljakkalalaisten vanhusten ja heidän omaistensa sekä Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöiden ulottumattomiin.
Kaupunginjohtajan päätösehdotuksessa todetaan, että henkilöstön palvelusuhteet turvataan ja he siirtyvät liikkeen luovutuksen periaatteen mukaisesti Esperin palvelukseen.
Henkilöstöä koskeva päätösehdotuksen kohta on sanahelinää sen jälkeen, kun nimet on riipustettu kauppasopimukseen. Olen työelämässä saanut läheltä seurata lukuisia yritysfuusioita, joiden "kauppakirjassa" on samanlainen maininta henkilöstön asemasta. Puhun kokemuksesta, kun totean, että musteen kuivuttua aloitetaan YT-neuvottelut joiden tarkoituksena on "tehokkuuden lisääminen" eli irtisanomiset.
Ylöjärven kaupunki on Nokian kaupungin toimiessa ”isäntänä” pyytänyt taannoin eri tahoilta kilpailutuksessa tarjouksia tehostetun palveluasumisen järjestämisestä eräissä kohteissa Ylöjärvellä.
Kilpailutuksessa ei ole sanallakaan mainittu Viljakkalan Elokaarta ja nyt Ylöjärven kaupunki selvittääkin mahdollisuudet siirtää Esperin em. kilpailutuksessa voittamat tehostetun palveluasumisen paikat koskemaan myös Elokaarta. Onkohan kaavailtu menettelytapa laillinen?
Myönnän, että arvostelussani Elokaaren ja sen asukkaiden uhraamisessa kaupallisuuden alttarille on aimo annos kotiseuturakkautta. Se kuitenkin sallittaneen ja erityisesti, kun siihen sisältyy paljon aitoa huolta kotiseutuni vähäväkisimmistä ja siitä, että Viljakkala olisi haluttu asuinpaikka.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Elokaari, Viljakkalan Elokaari, Esperi Care -konserni, brittiläinen sijoitusyhtiö Intermediate Capital Group (ICG), Intermediate Capital Group (ICG), Etera, |
Alkuperäinen on se ainoa oikeaSunnuntai 25.12.2016 - -Esko Erkkilä- Minun jouluni alkaa, kun käyn sytyttämässä kynttilät jouluaattona iltapäivällä Viljakkalan hautausmaalla lepäävien läheisteni haudoille.
Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen osallistun aattoillan hartauteen Viljakkalan kirkossa.
Näin taas eilen iltapäivällä!
Viljakkalan kirkko on kotikirkkoni ja tässä se eilen kuvattuna Karhen porstuan puolelta.
Karhelaiset tulivat ennenaikaan kirkkoon oman porstuansa kautta, mutta nykyään sen kautta kirkkoon voivat saapua myös muut kuin karhelaiset.
Karhen porstuan edessä oleviin kivirappusiin liittyy monilla mukavia muistoja, sillä aikaisemmin ne toimivat porrastuksena, kun rippilapset valokuvattiin ennen ripillepääsyä.
Myös minulla on noilla rappusilla kuvattu oma rippikuvani tallella.
Sakastin puolelta Viljakkalan kirkko näytti eilen tältä – edessä Viljakkalan sankarihaudat.
********************
Pidän valitettavana, että nykymuotoinen Jouluevankeliumi on minulle ja ikäpolveni edustajille vieras.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha Jouluevankeliumi on se oikea Jouluevankeliumi.
Nykymuotoinen Jouluevankeliumi ei tuo sitä joulutunnelmaa, jota kaipaamme.
Tässä se ainoa ja oikea Jouluevankeliumi:
***************
Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
******************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan kirkko, aattohartaus Viljakkalan kirkossa, jouluevankeliumi, vanha jouluevankeliumi, Luuk. 2: 1-20, Jeesuksen syntymä ja enkelien ilmoitus paimenille, Karhen porstua, |
Ainakin Viljakkala-neuvoston ja Kuru-neuvoston pitää saada jatkaaKeskiviikko 2.11.2016 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungissa toimii osana kuntademokratiaa ja asukasvaikuttamista kuusi neuvostoa:
Neuvostot toimivat asukaslautakunnan alaisina.
********************
Osallistuin Viljakkala-neuvoston jäsenenä Ylöjärven valtuustosalissa torstaina 27.10.2016 järjestettyyn tilaisuuteen, jossa pohdittiin neuvostojen roolia seuraavalla vaalikaudella.
Tilaisuuden lopuksi teimme ryhmätöitä ja pyrimme löytämään niitä kulmakiviä, joiden varaan Ylöjärven neuvostot rakentaisivat työnsä kesäkuun alusta vuonna 2017.
”Vanhana” viljakkalalaisena ja Viljakkala-neuvoston jäsenenä olin ilahtunut, kun eräs ryhmistämme totesi omassa yhteenvedossaan, että ainakin Viljakkala-neuvosto sekä Kuru-neuvosto pitää säilyttää!
Perusteluna tällä ryhmällä oli se, että jos Ylöjärvi joskus liitettäisiin Tampereeseen, olisi välttämätöntä, että Tampereen päätöksenteon eräs elin olisi Ylöjärvi-neuvosto!
Hyvin perusteltu, joskin nyt näyttää siltä, että noin elinvoimasta kaupunkia kuin Ylöjärvi ei tulla liittämään Tampereeseen – pikemminkin päinvastoin.
Kuntaliitosten puolestapuhujat Jyrki Katainen ja Henna Virkkunen ovat siirtyneet Brysseliin ja heidän silloiset taustaryhmänsä ovat myös ottaneet lusikan kauniiseen käteensä ja tukevat maakuntauudistusta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mielenterveysneuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärven asukaslautakunta, Tampereen liittäminen Ylöjärveen, Ylöjärven liittäminen Tampereeseen, Ylöjärvi-neuvosto, |