Käkisalmen luterilaisesta kirkosta on edelleen nähtävissä puna-armeijan perääntymisensä aikana sytyttämän tulipalon jäljet

Perjantai 26.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen muutaman kerran päässyt vierailemaan Käkisalmessa eli yhdessä niistä kaupungeista, joita puna-armeija ei koskaan viime sotien aikana pystynyt suomalaisilta asein valloittamaan.

 

Suomi toki menetti Käkisalmen Talvisodan ja Jatkosodan jälkeen; menettäminen tapahtui kynällä rauhanteon yhteydessä, mutta asein Suomi ei Käkisalmea ole menettänyt.

Pääsin taas heinäkuun alussa käymään Käkisalmessa.

 

 

 

 

Käkisalmen luterilainen kirkko ei kärsinyt vahinkoja Talvisodan aikana, mutta neuvostoliittolaisten perääntyessä Käkisalmesta Jatkosodan alussa he polttivat koko kaupungin ja siinä yhteydessä myös kirkko kärsi palovahinkoja. Palovahingot ovat edelleen havaittavissa ainakin kirkontornissa, vaikka tuhopoltosta on kulunut jo yli 70 vuotta!

 

Neuvostoliiton puna-armeijalla oli Käkisalmesta perääntyessään käytössään polttajayksiköitä, jotka laittoivat tuleen lähes koko Käkisalmen kaupungin.

 

Kirkkoa kunnostettiin Jatkosodan aikana, mutta valmiiksi sitä ei ehditty saada ennen kuin kaupunki oli taas jätettävä vuonna 1944.

 

 

 

 

 

Kirkko ei ole ollut kirkollisessa käytössä vuoden 1944 jälkeen ja nyt voi ruohottuneista sisäänkäyntien käytävistä päätellä, että kirkossa ei ole mitään toimintaa nykyisin.

 

 

 

 

 

Käki-säätiö on vuonna 1996 pystyttänyt kirkon läheisyyteen muistomerkin, jonka tekstissä todetaan näin:

 

Tämä on 2. maailmansodassa kaatuneiden 105:n käkisalmelaisen soturin leposija

 

 

Muistomerkin pystyttämisen eri vaiheissa Käki-säätiö oli yhteydessä mm. silloisen suurlähettiläs Juri Derjabinin kanssa.

Toivoa sopii, että Käkisalmen luterilainen kirkko vielä näkisi sen päivän, jolloin siellä julistettaisiin Jumalan Sanaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Metsäpirtin rosvopaisti oli unohtumaton kokemus

Torstai 25.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Pidän lammasruuista, mutta rosvopaistia olen saanut vain tasan yhden kerran.

 

Se olikin sitä unohtumattomampi kokemus ja viittasin siihen jo eilen, kun kerroin taannoisesta käynnistämme Metsäpirtin puoleisella Taipaleenjoen lossirannalla.

 

 

**********

 

Tapahtuma ajoittuu jonnekin vuoden 1985 seutuvilla, kun sain osallistua työporukkamme matkalle Venäjälle.

 

Matkamme suuntautui Metsäpirttiin ja asuimme siellä neuvostojohtajien käytössä olleessa tiilisessä huvilassa.

 

Teimme kokopäiväretken Taipaleenjoen ylittäen Kirvesmäkeen ja tutustuimme muutenkin suomalaisten Talvisodan aikaisiin asemiin. Siihen aikaan taistelumaastot olivat vielä turmelematta ja sainkin tällä matkalla kipinän alkaa tutustumaan suomalaisten kunniakkaisiin taistelumaastoihin itärajan takana.

 

Palasimme Kirvesmäestä Neosaaren puolelle Taipaleenjoen lossirantaan ja aloimme kävellä kohti majapaikkaamme.

 

Rannassa oli silloin lammasfarmari, jolla oli laidunnettavana parisenkymmentä lammasta ja siinä heräsikin ajatus, että tehdäänpä illalla rosvopaistia. Nykyisin lammasfarmaria ei enää ole, vaan samalla tontilla on nyt tiukasti vartioitu ökyrikkaiden venäläisen autojen parkkipaikka.

 

Maksoimme lampaasta 20 dollaria ja pyysimme farmaria teurastamaan lampaan sekä tuomaan ruhon alkuillasta majapaikkaamme.

 

Lammasfarmari toi teurastetun lampaan sovitusti ja muistan, että hän oli laittanut lampaan sisäelimet alumiinipesuvatiin ja tarjosi niitäkin meille. Emme ottaneet sisäelimiä ja lammasfarmari veikin ne tyytyväisenä kotiinsa.

 

Meillä oli mukana erilaisia levitteitä sekä mm. valkosipulinkynsiä, joita käytimme lampaanruhon valmistelemisessa rosvopaistiksi.

 

Rosvopaistin valmistamisessa tarvittava kuoppa oli kaivettu ja lähimetsistä kerättyjen polttopuiden ansiosta homma alkoi olla valmis varsinaiseen toimintaan.

 

Olimme valmistautuneet matkalle hyvin, mutta alumiinifoliota meillä ei ollut, joten se oli meidän akilleenkantapäämme rosvopaistin valmistamisessa – huvilan keittiöstä ja sen henkilökunnasta ei ollut apua ongelmaamme.

 

Käärimme lampaanruhon huvilasta löytämiimme sanomalehtiin sekä muuhun kelvolliseksi katsomaamme materiaaliin ja aloitimme varsinaisen kypsennyksen.

 

Parin, kolmen miehen partio kävi kyliltä hankkimassa asiaankuuluvat juomat, joten voimme luottavaisin mielin alkaa odottamaan rosvopaistin valmistumista.

 

Lampaan esiinkaivaminen hiilloksesta onnistui hyvin ja pääsimme tutkailemaan työmme onnistumista.

 

Lammas oli maistuvaista ja sopivan kypsää, mutta hiekka narskui hampaissa, kun sitä söimme!

 

Kokemus oli kaikesta huolimatta positiivinen ja sopi hyvin siihen seikkailuhenkeen, jota Venäjän matkoilla aina tarvitaan!

 

 

********

 

 

Vielä pieni muistelus huvilan kissoista:

 

Huvilassa oli parikin kesyä kissaa, jotka nälissään odottivat rosvopaistin valmistumista ”kuin kuuta kirkkaalta taivaalta”.

 

Joku heitti aimo annoksen lammasta kissoille ja toinen kissoista tarttuikin lihanpalaan välittömästi.

 

Kissa sinkosi itsensä kaarella lähes metrin korkeudelle, sillä se poltti suunsa kuumassa lihanpalassa! Olen toisenkin kerran nähnyt nälkäisen kissa polttavan suunsa kuumassa ruuassa ja sinkoavan itsensä korkeuksiin – sillä kerralla kyseessä oli kuuma hernekeitto!

 

 

********

 

Omaan Metsäpirtistä sekä Taipaleenjoesta pelkästään myönteisiä muistoja ja paljolti niiden syynä ovat kertomani rosvopaistikokemukset siellä.

 

Arvostan suomalaisten sotilaiden taistelua Talvisodan Taipaleessa ja sen vuoksi on aina pienoinen juhlahetki, kun pääsee käymään niillä kunnian tantereilla.

 

 

-Esko Erkkilä-

Taipaleenjoki - Tuonelanjoki

Keskiviikko 24.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen sotahistorian kuuluisimpia taisteluita ovat Metsäpirtin Taipaleenjoella käydyt taistelut.

 

Vihollinen pääsi Taipaleenjoen yli, mutta Suomen rintama kesti Talvisodassa rauhantekoon saakka.

 

Minulla on ollut tilaisuus tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin muutamaankin kertaan ja olen saanut näillä matkoillani kerran ylittää veneellä Taipaleenjoen Neosaaresta Terenttilän puolelle ja myös takaisin.

 

Heinäkuun alussa tekemällämme matkallamme saimme tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin Neosaaren eli neuvostoarmeijan näkövinkkelistä. Nyt emme ylittäneet Taipaleenjokea.

 

 

 

 

 

Metsäpirtistä tulimme Taipaleenjoen rantaan entisen lossin Neosaaren puoleiselle kohdalle.

Joki virtaa vasemmalta oikealle kohti Laatokkaa, jonne ei olekaan pitkä matka.

Vastarannalla joen takamaastossa sijaitsevat kuuluisat Terenttilän tukikohdat.

Kuvasta oikealla mäntykankaalla sijaitsee Taipaleen muinaislinnan rauniot. Harmittelen, että en aikoinaan linnanraunioilla käydessäni mennyt vallihautojen yli varsinaisen linnan alueelle. Taipaleen muinaislinnasta on todella vähän tietoa esim. netissä.

 

 

 

 

 

Katse kohti ylävirtaa.

Taipaleenjoen takana taitaa näkyä sotakirjallisuudesta tutut Kansakoulun metsikkö ja Pärssisen metsikkö.

 

 

 

 

 

Lossirannan viereen on rakennettu korkeatasoinen laituri, sillä monet Taipaleenjoen datsojen asukkaat asuvat Pietarissa ja sinne pääsee parhaiten nopeakulkuisilla veneillä.

Vastarannalla on joen suuntaisesti kiitorata, sillä pienkoneella matka Taipaleenjoelta Pietariin taittuu vielä nopeammin kuin veneellä.

Vastarannalle autotie kulkee Kiviniemen ja Sakkolan kautta – se taitaa nykyisin olla jokseenkin ajokelvoton.

 

 

 

 

Lossirannassa ennen ollut lammasfarmari on saanut väistyä ökyrikkaiden tieltä.

Saatan joskus kertoa tosijutun tällä paikalla ennen sijainneesta lammasfarmarista ja niistä lammaskaupoista, joita hänen kanssaan työporukan kanssa teimme lähes 20 vuotta sitten!

 

 

 

 

Saimme kuljettajamme onnistuneiden neuvottelujen tuloksena pitää ruokailutauon Taipaleenjoen lossirannassa – kiitokset Raivolle!

*******

 

Tästä kuvasta saa pientä esimakua siitä, että veden nykyinen pinta on monia metrejä alempana kuin vedenpinta tässä oli ennen Taipaleenjoen syntymistä 1818.

Tuolloin vedenpinta laski tällä kohdalla seitsemän metriä, kun Suvantojärvestä puhkaistui Taipaleen kylän läpi virtaava Taipaleenjoki.

Kaksisataa vuotta sitten bussimme pysäköintipaikka oli Suvantojärven pohjaa ja tämän kohdan vedet laskivat Käkisalmen kautta Laatokkaan.

*******

Taipaleenjoella suomalaisia kiinnostavat taistelumaastot sijaitsevat joen toisella puolella, sillä nyt katselimme Taipaleenjokea neuvostosotilaiden vinkkelistä.

Nelisen vuotta sitten laatimani juttu Taipaleenjoen suomalaisista taistelupaikoista löytyy googlaten vaikkapa näin: "Esko Erkkilä Taipaleenjoki". Jutussa liikutaan täsmälleen samalla kohtaan Taipaleenjokea kuin nyt, mutta eri puolella jokea.

 

 

On selvää, että Taipaleenjoen taistelumaastot ovat kohta muisto vain. Jos vielä nyt haluaa niihin tutustua, on pidettävä kiirettä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

On kaikki edellytykset, että Konevitsan luostarin viereen tulee joskus komea hotelli

Tiistai 23.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Konevitsan luostarin vierellä on komea monikymmenmetrinen tiilirakenteinen kolmikerroksinen rakennus.

 

 

 

 

 

Kyseessä on kerrassaan hieno rakennus. Se on niin pitkä, että saanut rakennusta koko pituudeltaan mahtumaan yhteen kuvaan!

 

 

Opastuskierroksella oppaamme Andrei-veli sivuutti sen maininnalla ”Kivinen hotelli”.

Onko kyseeessä Konevitsan kasarmirakennus - kuka tietää?

 

 

Ennen luostarisaarelta lähtöämme tapasimme ”Kivisen hotellin” lähellä erään suomalaisen, joka kertoi vetävänsä saarella matkailijoille suunnattuja retkiä.

 

 

Suomalainen – jonka nimeä ei tullut kysyttyä - totesi, että onneksi rakennuksessa on kaiken aikaa ollut hyvä katto, joten rakennuksen perusrakenteet ovat lattioiden heikkoutta lukuun ottamatta kunnossa.

 

 

Hän antoi luvan omalla vastuullamme mennä sisälle rakennukseen ja niin muutaman muun retkeläisen kanssa teinkin.

 

 

 

 

Ovet ”hotelliin” olivat auki, joten sisäänpääsy oli vaivatonta.

 

 

 

 

Portaat yläkerroksiin olivat saastaiset, mutta kaikesta näki, että ne eivät olleet kuluneet.

Rojun poistamisella, portaiden lakaisemisella ja pesulla sisäänkäynti olisi valmis vastaanottamaan vieraat.

 

 

 

 

"Hotellin" - vai onko kyseesssä kasarmi -  kaikissa kolmessa kerroksessa on rakennuksen päästä päähän kulkeva keskikäytävä.

 

Huomaathan käytävän holvikattorakenteet.

 

 

 

 

 

 

Kukin käytävän varrella on huoneita. Nyt ne ovat huonossa kunnossa, mutta perusrakenteiltaan ne varmaan olisivat saneerauksiin erikoistuneen rakennusliikkeen suosikkikohteita.

 

 

 

 

Huoneet ovat erilaisia, mutta silmälle mieluisat holvikatot ovat niissä kaikissa.

 

 

 

 

 

Erään kerroksen aulatilaa on viimeksi käytetty punttisalina.

 

 

 

 

 

”Hotellissa” on tietysti myös sänkyjä, mutta nyt ne on kasattu joihinkin huoneisiin kasaksi.

 

 

 

 

 

Hotellin valaisimista oli jäljellä joitain ja…

 

 

 

 

 

 

…pölyjen pyyhkimisen jälkeen valaisimista löytyi taidokas kukkamaalaus.

 

 

 

 

 

Tunteeko kukaan lukijoistani maalausta – onko se suomalaista vai venäläistä alkuperää?

 

 

********

 

 

Hotellin saneeraamisesta asumiskäyttöön on kuulemma joku rakennusyritys tehnyt tarjouksen, mutta asettanut ehdoksi, että se huolehtisi remontin jälkeen myös hotellitoiminnasta.

 

Luostari ei ole ehtoihin suostunut ja nyt hotelli odottelee entisellään yhä rapistuen tulevia aikoja.

 

Onko kyseeessä Konevitsan varuskunnan kasarmi? Teko on vankkaa ja se jos mikä kertoo, että "hotelli" on suomalaisten rakentama.

Toivon lukijoiltani apua rakennuksen alkuperän selvittämiseksi!

 

Uskon, että Konevitsan luostarin ”kivinen hotelli” tullaan entisöimään, mutta aikataulun veikkaamiseen en uskalla ryhtyä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Konevitsan luostarissa ei vielä ole kukoistavaa "luostarin puutarhaa"

Maanantai 22.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Luostarin puutarhaa on totuttu pitämään paikkana, jossa luostariveljet tai nunnat pitävät hyvää huolta kasveista ja jossa kauneutta on joka puolella.

 

Olen saanut vierailla Venäjällä Petserin ja Tverin luostareissa sekä myös Lintulan luostarissa ehdin käydä ennen sen tulipaloa. Virossa olen ainakin pariinkin kertaan saanut vierailla Pühtitsan nunnaluostarissa ja sinne on matka taas vajaan kuukauden kuluttua.

 

Erityisesti Tveristä ja Pühtitsasta ovat jääneet mieleeni hyvinhoidetut luostarin puutarhat.

 

Vieraillessamme Konevitsassa totesimme, että siellä ”luostarin puutarhan” luomista ei ole kunnolla vielä ehditty edes aloittamaan.

 

 

 

 

Konevitsassa ”luostarin puutarhaa” hoitaa vasemmalla oleva mies, jonka kanssa eräs matkalaisemme tässä keskustelee.

 

 

 

 

Konevitsassa puutarha sijaitsee kahvilan vierellä, joten puutarhan paikkana se on hyvä.

 

 

 

 

 

Puutarhassa herukkapensaat ovat jonkinlaisessa kunnossa, mutta pensaiden leikkaamisessa on ”säästetty”, joten pensaat tarvitsevat tukea.

Olen vahvasti sitä mieltä, että herukkapensaiden tukeminen kertoo aina sen, että pensaiden leikkaamisesta ei ole osattu huolehtia. Olen ehkä yks´oikoinen, mutta mielestäni herukkapensaiden keinotekoinen tukeminen kertoo aina hoitovirheestä!

 

 

 

 

 

Konevitsan luostarin punaherukkapensaissa näytti olevan sama tuholainen, joka esiintyy myös omissa punaherukkapensaissamme. Kyseessä on karviaispistiäisen vioitus, kuten sain MTT:n asiantuntijoilta kuulla.

 

Karviaispistiäisen torjunta-aika on keväällä heti kukinnan jälkeen ja aion ensi keväänä kokeilla saamani ohjeen tehoa. Konevitsassa luostarin puutarhassa  ongelma tulee varmaan jatkumaan!

 

 

 

 

 

Perunan- ja pavunviljelyssä puutarhassa oli käytössä mielenkiintoinen ”yhdysviljely”.

 Perunat oli istutettu muuallakin Venäjällä käytettyyn tapaan tasamaalle, mutta perunantaimien väliin oli kylvetty pavunsiemeniä!

Pavuntaimet olivat kasvussa, mutta mielestäni niiden kylvö oli suoritettu liian myöhään.

Pavuntaimien riviväli oli kovin kapea, joten rikkakasvien torjunta tulee olemaan haasteellista.

 

 

 

 

 

Tämä kasvi oli mielestäni ruusukvitteni ja tämän kasvin kohdalla saan olla täysi oppipoika Konevitsan luostarin puutarhurille!

 

 

 

 

 

Konevitsan puutarhaviljelysten kastelu hoidetaan korkealle nostettujen vesisäiliöiden kautta omalla paineella tulevan veden avulla. Se ei selvinnyt, että miten vesi saadaan pumpattua säiliöihin.

 

 

 

 

 

En ole aiemmin nähnyt sellaista taimikairaa, jolla Konevitsassa tehdään taimille kasvupaikka. Saattaa olla kätevä väline!

Kuvassa takanani puutarhurin työkatos ja lepotila.

 

 

 

 

Pienessä muovihuoneessa näkyivät taimikairalla kurkuntaimille kairatut kasvupaikat havainnollisesti. Onkohan Suomessa myynnissä noita taimikairoja?

 

 

 

On luonnollista, että Konevitsan luostarissa ei vielä ole kukoistavaa puutarhaa.

 

Mielestäni nyt olisi tärkeää, että Konevitsan puutarha saisi kunnollisen jyrsimen, sillä sen avulla luostarin puutarhaviljelyä voitaisiin viedä eteenpäin vauhdilla.

 

 

-Esko Erkkilä-

Konevitsan luostari on toipumassa Neuvostoliiton aikaisesta alennustilastaan

Sunnuntai 21.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Talvi- ja Jatkosotaan osallistuneiden Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten lähiomaisten ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden matka Karjalan Kannakselle toteutettiin heinäkuun alussa kahtenakin eri ryhmänä.

 

Sain paikan ensimmäiseen ryhmään ja toteutimme matkan 5…8.7.2013.

 

Matkamme asiantuntevana johtajana oli jo kymmenentenä peräkkäisenä vuonna hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ja vastuullisena matkanjärjestäjänä Lehtimäen perheen omistama Vihdin Liikenne/V-L Matkat.

 

Tämänkertaisen matkamme pääkohde ainakin minun mielestäni oli tutustuminen Konevitsan luostariin.

 

Kyseessä oli kokopäiväretki ja vierailimme Konevitsassa toisena matkapäivänämme eli lauantaina heinäkuun 6. päivänä.

 

Pyrin nyt kertomaan matkastamme Konevitsan luostariin:

 

 

 

 

Yövyimme Käkisalmessa ja maittavan aamupalan jälkeen sonnustauduimme luostarivierailulle.

 

Valmistautuminen merkitsi, että miehillä oli yllään täyspitkät housut ja naiset valmistautuivat kietaisemaan pitkien housujensa päälle jonkinmoisen hameen.

Perillä sitten huomasimme, että Konevitsassa ei olla niin tarkkoja vierailijoiden pukeutumisesta kuin esim. Petserin luostarissa Venäjällä, jossa naisten on pakko pukeutua hiusten peittävään asusteeseen ja kietaista jonkinmoinen vaatekappale vyötäisilleen, jos asusteena on housupuku.

 

 

 

 

Konevitsan luostariin kuljetaan Sortanlahden laiturin kautta ja saavuimmekin sinne hyvissä ajoin ennen aamupäivälaivan lähtemistä. Käkisalmesta Sortanlahteen on matkaa nelisenkymmentä kilometriä.

 

 

 

 

Laivarannassa oli tarjolla mm. savukalaa…

 

 

 

 

…ja siellä meille selvisi lopullisesti, että kyseessä on todella kokopäiväretki.

Tämän vuoksi mm. minä ostin rannalta matkaevääksi kolme erilaista piirakkaa, jotka sitten päivän aikana olivatkin hyvään tarpeeseen. Piirakat maksoivat 40 tai 50 ruplaa ja kun ruplan eurokurssi on n. 40 ruplaa yhdellä eurolla, tuli piirakoiden hinnaksi euron verran – ei lainkaan paha hinta.

 

 

 

 

Sortanlahden satamalaituri olisi suomalaisten viranomaisten mielestä vähintäänkin ”mielenkiintoinen”, mutta kohtuullisella tasapainoaistilla siitäkin selvisimme.

 

 

 

 

”Konevitsa” –laiva saapui ajallaan ja pääsimme nousemaan laivaan.

 

 

 

 

Olen kerran aikaisemminkin käynyt Sortanlahden satamassa ja jo silloin siellä oli samanlainen meininki kuin nyt.  Jotkut aiemmin Sortanlahdessa käyneet kertoivat, että näitä laivanrumiluksia ei silloin ollut.

 

 

 

 

Neljäkymmentä minuuttia Sortanlahdesta Konevitsaan kestänyt laivamatka alkoi turvallisesti, sillä Laatokalla partioiva pelastusalus seurasi lähietäisyydellä matkamme alkamista.

 

 

 

 

Laatokkaa sanotaan ”seitsemän meren järveksi” ja yksi niistä meristä on Sortanlahden ja Konevitsan välillä.

 

 

 

 

Konevitsan luostarien silhuetit näkyivät jo laivamatkamme puolivälissä.

 

 

 

 

 

Kamerani kohtuullisen hyvistä ominaisuuksista kertoo, että tämä kuva on otettu hieman lähempänä Konevitsaa kuin edellinen kuva!

 

 

 

 

 

Konevitsan luostarin silhuetit tarkentuivat, kun lähestyimme luostarin laituria.

 

 

 

 

Konevitsan luostarin laiturirakennelmat eivät nekään ole kauneudella ja viimeistelyllä pilattuja.

 

 

 

 

Laivallamme matkustaneet muut luostarivieraat olivat pukeutuneet ”luostarietiketin” mukaisesti eli naisten hiukset olivat piilotettu huivin alle.

 

 

 

Rannassa meitä oli oppaana vastassa Andrei-veli, mutta kun luostariveljiä ei ole sopivaa kuvata, niin tässä emme näe kuvaa Andreista!

 

 

 

 

Heti laivarannassa on muistomerkki joka on siinä sen kunniaksi, kun keisari Aleksanteri II kävi saarella vuonna 1858.

 

 

 

 

 

Muistomerkin venäjänkielinen teksti on tässä.

Keisari Aleksanteri II oli monen ”naisen mies” ja ainakin kerran hän otti avioeron siten, että passitti silloisen vaimonsa luostariin!

 

 

 

 

 

Rannassa on myös tämä tiilinen rakennus, jossa puna-armeijan valta-aikana sijaitsi saaren voimalaitos.

 

 

 

 

 

Voimalaitoksessa oli ainakin kaksi dieselgeneraattoria, joista toisen ”raato” on edelleen paikoillaan.

 

 

 

 

Generaattorirakennuksessa ei Neuvostoliiton ajan jälkeen ole vielä tehty mitään siivous- tai kunnostustoimenpiteitä, joten siivo on tämän näköistä!

 

 

 

 

Generaattorirakennuksen vieressä on tämä viehättävä tsasouna…

 

 

 

 

…jonka sisällä on kaunis alttari…

 

 

 

 

…ja raamattuaiheisia maalauksia.

 

 

 

 

 

Mutta jatketaanpa matkaa laivarannasta kohti luostarirakennuksia!

 

 

 

 

 

Andrei-veli esitteli meille tämän puurakennuksen ainoastaan sillä perusteella, että päädyssä sijaitsevasta ovesta pääsi aivan kelvolliseen vessaan.

Rakennuksessa näytti sijaitsevan vakituisen väen ja vierailijoiden ruokailutilat, mutta niihin emme päässeet tutustumaan.

 

 

 

 

Varsinaiseen luostariin kuljettiin pääsisäänkäynnin kautta.

 

 

 

 

Konevitsan luostari perustettiin vuonna 1393 Arseni Konevitsalaisen toimesta.

 

Tässä on Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset ja tämä on Konevitsan luostarin pyhin paikka.

 

 

Muutama kuva ilman selityksiä luostarin pääkirkosta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*****

 

 

Luostarissa on meneillään seinämaalausten kunnostustyöt.

 

 

 

 

 

Maalausten entisöintitöiden lähtökohta on varsin haastava…

 

 

 

 

…sillä maalaukset ovat aikojen kuluessa päässeet kovin huonoon kuntoon.

 

 

 

 

Luostarin yläkirkko on vihitty käyttöönsä vuonna 1810.

 Se on lämmittämätön eli ns. kesäkirkko.

Yläkirkkoon johtaa askelmat, mutta kannustan kaikkia luostarivierailijoita kapuamaan sinne,…

 

 

 

 

…sillä siellä luostariveljet esittävät mieleenpainuvan lauluhetken.

Lauluhetki on unohtumaton elämys, sillä munkkien esittämä lauluesitys on korkeatasoinen, akustiikka tilassa on mainio ja pääskysten liverrys luostarirakenteissa kruunaa lauluhetken.

 

 

 

 

Luostarin matkamuistomyymälässä olisi ollut paljon mielenkiintoista hankittavaa.

 

 

 

 

Luostarikirkon jälkeen lähdimme Andrein mukaan n. neljä kilometriä pitkälle tutustumismatkalle luostarisaaren ympäri.

Tässä kuvassa pääluostari ”takapuolelta”.

 

 

 

 

Luostarin kirjasto sijaitsee tämän holvikäynnin yläpuolelle. Andrei kertoi, että kirjaston anti on nykyään kovin vaatimaton.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitsee ”työläisten talo”, joka nykyään on vuokrattu Invalidien säätiölle, jonka toimesta lapset saavat viettää talossa kesäänsä ja marjastaa sekä sienestää saarella.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitseva muistomerkki ei selvästikään ollut Andreille mieleen, sillä hän ei olisi esitellyt sitä lainkaan.

Kysyttäessä selvisi, että kyseessä on puna-armeijan Konevitsassa olemisen aikainen marssikentän muistomerkki.

Silloin luostarin elämä oli tyrehdyksissä, joten Andrein käyttäytymisen ymmärtää.

 

 

 

 

Eläimiä luostarissa on sikoja, lehmiä ja hevosia. Myös hanhia on ollut, mutta nyt niitä ei luostarissa ole.

Tämä emakko oli kovin laihassa kunnossa ja onhan se selvää, että luostarisaaren sapuskoilla ei emakko voi kovin hyvässä kunnossa olla.

 

 

 

 

Se jäi epäselväksi, että olivatko nämä pikkupossut emakon porsaita – tuskin.

 

Andrei kertoi kysyessäni, että munkkiveljet eivät syö lihaa, mutta sikoja kasvatetaan luostarin työväen murkinaksi.

 

 

 

 

Täytyy tunnustaa, että tämän tsasounan alkuperä jäi minulta epäselväksi, kun jäin joukon jälkeen kuvaamaan sikoja.

Se tuli selväksi, että suomalaiset ovat huolehtineet tsasounan maalauksesta, sillä Andrei totesi tsasounan olevan ”hyvä Tikkurilan maalimainos”!

 

 

 

 

Tsasounan kohdalta otin taaksepäin kuvan luostarista ja vaikka itse sen sanon ”ei hassumpi”! Hieman nuo kaksi kävelijää haittaavat ja kirkon risti on osittain jäänyt kuvan ulkopuolelle

On taas paikallaan todeta, että nettisivuillani olevia kuvia saa vapaasti käyttää ja eipä tarvitse edes kuvaajaa mainita, mutta toki kuvaajan mainitseminen on sallittua!

 

 

 

 

 

Tsasounan jälkeen kiipesimme ”Pyhälle Vuorelle”.

 

Pyhä Vuori on paikka, jonne Arseni päätyi kovan myrskyn jälkeen, kun hän lähti Valamosta merelle. Arseni pystytti Pyhälle Vuorelle puisen ristin, kun hän rantautui Konevitsan saarelle.

 

 

 

 

Pyhällä Vuorella nyt olevassa skiitassa asuu koko saaren ja luostariyhteiskunnan rippipappi.

 

 

 

 

 

Jatkoimme matkaamme Pyhältä Vuorelta eteenpäin Andrein johdolla.

 

 

 

 

Matkamme jatkui vehmaassa luonnossa pientä polkua pitkin – kaikkialla oli rikkumaton rauha, sillä vain haapojen havina oli seuranamme.

 

 

 

 

Matkalla oli jyrkkä alamäki ja Andrei oli matkalaisten turvana vaikeimmissa kohdissa.

 

 

 

Lopulta saavuimme kävelymatkamme kaukaisimpaan pisteeseen eli Hevoskivelle.

 

Hevoskivi on Konevitsan saaren vanha pakanallinen uhripaikka, jolla pakanat uhrasivat hevosia.

 

Konevitsan luostarin perustaja Arseni nousi tälle kivelle, karkotti pahat henget ja vihmoi paikan pyhitetyllä vedellä.

 

Arsenin toimien seurauksena pahat henget irtosivat kivestä ja lensivät varislaumana Sortanlahteen eli sille satama-alueelle, josta aamupäivällä lähdimme laivalla kohti Konevitsaa.

 

 

 

 

Nousin aitoon pyhiinvaeltajan tyyliin Hevoskivelle rakennettuun tsasounaan ja vietin sen alttarin edessä hetken.

 

 

 

 

Varsinainen Andrein opastama kierros päättyi Hevoskivelle, mutta useimmat meistä jatkoivat vielä hetken matkaa Konevitsan saaren pohjoislaidalle Laatokan rantaan.

Pesen tässä käsiäni Laatokan vedellä ja taustalla rannattoman ulapan takana sijaitsee Laatokan pohjoinen ranta – Koirinoja, Kitelä, Pitkäranta, Salmi, Lunkulansaari ja Mantsinsaari, tuttuja paikkoja kaikki.

 

 

 

 

 

Löysimme rannalta vielä sotaromua; jokin akku oli kyseessä!

 

 

 

 

 

Myös vahvoja sähköjohtoja näimme paluumatkallamme luostarille – saattoivat olla puna-armeijan aikana maastoon asennettuja.

 

 

 

 

Luostarin tutut silhuetit tervehtivät meitä, kun olimme lopettelemassa tutustumistamme Konevitsan saaren saloihin.

 

 

 

 

Ladon vierellä ruosteen patinoima hinattava tiekarhu herätti ainakin joissakin meistä suurta kiinnostusta.

 

 

 

 

Näimme loppumatkalla vielä kilipukin,…

 

 

 

 

…konepelleistä riisutun traktorin…

 

 

 

 

…ja hienot ajopelit!

 

 

 

 

 

Kiertomatkamme päättyi luostarin kahvioon, jossa saimmekin odotella laivan lähtemistä varsin pitkään.

 

 

Kiitän Teitä, jotka jaksoitte käydä mukanani läpi Konevitsan saaren!

Toivon, että tämä ”matkaraporttini” saa aikaan sen, että ainakin jotkut lukijoistani lähtevät matkalle Konevitsaan!

Minä pidän tavoitteenani, että joskus pääsisin käymään Valamossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Räisälän kirkko on ristiä lukuun ottamatta saanut säilyttää ulkoasunsa entisellään

Lauantai 20.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Useimmat Neuvostoliitolle pakkoluovutetulla alueella sijaitsevat kirkot kokivat jo sotien aikana ja varsinkin neuvostovallan aikana kovia.

 

Joidenkin kirkkojen kohdalla kohtalo on kuitenkin ollut lempeä, sillä ne ovat ainakin ulkoasultaan entisen näköisiä.

 

Yksi näitä onnekkaista kirkoista on Räisälän kirkko.

 

Pääsimme taannoisella Karjalan Kannaksen matkallamme tutustumaan Räisälän kirkkoon.

 

 

 

 

Räisälän kirkon seinät on tehty pitäjän omasta graniitista ja päätykolmiot tiilestä.

Kirkko valmistui vuonna 1912 eli viime vuonna voitiin juhlia kirkon 100-vuotisjuhlia.

Räisälän kirkon on suunnitellut arkkitehti ja insinööri Josef Stenbäck.

 

Stenbäck on ollut kautta aikain tuottoisin suomalaisten kirkkojen suunnittelija, sillä hän on suunnitellut kaikkiaan 35 suomalaista kirkkoa – osan näiden kirkkojen rakennusprojekteista Stenbäc on myös urakoinut.

Pakkoluovutetulle alueelle Stenbäck´ n suunnittelemista kirkoista jäivät Räisälän lisäksi Koiviston, Kuolemajärven ja Terijoen kirkot.

 

 

 

 

Räisälän kirkko toimii nykyisin Räisälän kulttuuritalona ja sen alttari näyttää tänä päivänä tältä.

Alttaritaulu ehdittiin siirtämään Kokemäelle, jonne monet räisäläläiset asettuivat asumaan.

 

 

 

 

Kirkossa valmisteltiin käyntimme aikana parhaillaan joitain juhlia, sillä kirkkosalia oltiin koristelemassa ilmapalloin ja harsokankain.

 

 

 

 

Sakastissa…

 

 

 

 

…ja kirkon eteisessä oli siistiä.

 

 

 

 

Eteistilassa flyygeli odotti soittajaansa.

 

 

 

 

Kirkonpenkit olivat nykymuotoiset. Huomaa kirkon hienomuotoinen holvikatto.

 

 

 

 

Urkuja kirkonparvella ei enää ole, vaan ne on korvattu nykyaikaisemmilla musiikkipeleillä.

 

 

 

 

Näkymä urkuparvelta alttarille.

 

 

 

 

Urkuparvelle johtavat jykevät kiviportaat ovat nähneet paljon!

 

 

 

 

On ilahduttavaa, että kirkon välitön ympäristö on hoidettu hyvin.

 

 

 

 

Räisälän hautausmaa on tuhottu neuvostovallan aikana,…

 

 

 

 

…mutta suomalaiset ovat vuonna 1992 pystyttäneet Neuvostoliiton tuhoaman sankaripatsaan tilalle uuden muistomerkin, jossa todetaan

 

PAIKKA, JOSSA SEISOT ON PYHÄ

 

 

 

On pysähdyttävää, että Räisälän kirkko seisoo edelleen paikoillaan ja saamme käydä siellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Mansikka-aika oli ja meni - nyt on aika istuttaa mansikantaimia!

Perjantai 19.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaksi asiaa yllättää suomalaiset joka vuonna; talventulo ja mansikka-ajan päättyminen!

 

On varmaa, että talventulo tulee taas joskus marraskuussa yllätyksenä kaikille autoilijoille ja kova yllätys oli myös tällä viikolla monille, kun mansikka-aika päättyi.

 

 

 

Tässä on melkein vihoviimeiset mansikat, jotka meillä poimittiin elokuun 16. päivänä.  Saattaa olla, että jokunen mansikka vielä löytyy, mutta niillä ei ole enää mitään käytännön merkitystä.

 

 

Mansikan ympärillä puuhastelu ei kuitenkaan pääty poiminnan päättymiseen vaan nyt pitää satsata tulevaisuuteen!

 

Meillä mansikka-ala oli tänä vuonna poikkeuksellisen pieni, sillä kynnimme viime syksynä merkittävän osan vanhoista mansikkapenkeistä, koska niiden ikä alkoi lähennellä jo kymmentä vuotta.

 

Nyt on tarvetta lisätä mansikka-alaa, sillä olemme tottuneet, että saamme mansikkaa säilöön 150 – 200 kiloa aina syksyisin – nyt omaan säilöntään saimme mansikkaa tuskin sataa kiloa!

 

 

 

Muokkasimme uutta mansikkamaata yhteensä kolmisenkymmentä rivimetriä. Ei siis järin paljon, mutta sen verran kuitenkin.

Tässä pidempi uusi mansikkapenkki on valmiina, jotta siihen voidaan asentaa kasteluputki. Kasteluputki on muoviputki, johon on moottorisahalla viilletty aukko vajaan puolen metrin välein.

 

 

 

 

Tässä mansikkapenkki, jonka sisällä on kasteluputki.

 

 

 

 

Mansikkakangasta ei riittänyt aivan koko penkin pituudelle, vaan alapäähän jouduttiin käyttämään aumamuovia. Aumamuovi soveltuu hyvin mansikkapenkin katteeksi, sillä nykyajan mansikkamuovit ovat liian ohuita, jotta niitä kannattaisi käyttää.

 

 

 

 

Käytimme mansikantaimina edellisvuonna istutettujen taimien rönsyjä.

Rönsyistä kannattaa käyttää yleensä vain lähinnä emotainta kasvaneet. Näistä rönsyistä käytin neljästä ylimmäisestä vain lähinnä emotainta kasvaneet, mutta alimmasta kelpuutin käyttöön myös emotaimesta toisen yksilön.

 

 

 

 

Tässä äskeisistä rönsyistä kelpuuttamani taimet.

 

 

 

 

Tässä valmis uusi mansikkapenkki, joka tuottaa jo ensi vuonna satoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kuukaupin sillalla on merkittävä paikka Suomen sotahistoriassa!

Torstai 18.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Tietoni Kuukaupin sillasta ovat olleet hyvin puutteelliset ennen sitä Karjalan Kannaksen matkaa, jolle sain osallistua kenraali Pentti Lehtimäen johdolla heinäkuun alkupäivinä.

 

Kuukapin silta ylittää Vuoksen Antreassa.

 

 

 

 

Kuukaupin silta uudelta sillalta kulkevan linja-automme ikkunasta kuvattuna.

 

 

 

 

Vuoksen pintaan Kuukaupin sillalta on matkaa n. kymmenen metriä ja virta on tällä kohdalla vuolas.

 

 

 

 

Tässä Kuukaupin sillan ”Venäjän puoleinen” maatuki.

 

 

 

 

”Vuoksi” venäjäksi.

 

 

 

 

Matkaseurueemme piti kahvinkeittotauon Kuukaupin sillan Antrean puoleisella omalöytöisellä levähdyspaikalla, mutta…

 

 

 

 

…eniten minua ja monia muita kiinnosti lähteä kävellen tutustumaan tarkemmin Kuukaupin siltaan.

 

 

 

 

Sillalle pääseminen oli estetty kiviestein…

 

 

 

 

 

…ja aihetta olikin, sillä sillan kansirakennelmat ovat arveluttavassa kunnossa - alapuolella virtaavaa Vuoksea pystyy havainnoimaan siltakatteen lävitse!

 

 

 

 

Sillalle ei olisi suomalaisten turvallisuusmääräysten mukaan ollut mitään asiaa!

 

 

 

 

 

Kuukaupin sillalta näkymät Vuokselle ovat mahtavat…

 

 

 

 

…ja kuvautinkin itseni mahtavissa Vuoksen maisemissa.

 

 

 

Sillalla oli liikuttava sen huonon kunnon vuoksi varovasti ja uskon, että parin vuoden kuluttua kukaan ei enää uskalla liikkua Kuukaupin vanhalla sillalla!

 

 

************

 

 

 

Tässä on Kuukaupin sillan Antrean puoleinen maatuki.

 

Tästä tai toisesta maatuesta suomalaiset löysivät hyökkäysvaiheessa elokuun 28. päivänä 1941 radiomiinan, jonka henkensä uhalla purki silloinen luutnantti Lauri Sutela, josta myöhemmin tuli Puolustusvoimain komentaja.

 

Radiomiinan toimintamekanismi selvitettiin ja todettiin, että miinat pystyttiin räjäyttämään lähettämällä radiolla tiettyä kolmisointua.

 

Suomalaisten valloittamilla alueilla oli tapahtunut lukuisia selittämättömiä miinaräjähdyksiä ja nyt niiden syyksi selvisivät neuvostoliittolaisten asentamat radiomiinat.

 

Radiomiinojen jatkotuhojen estämiseksi suomalaiset alkoivat soittaa radiossa jatkuvasti Säkkijärven polkkaa ja se esti puna-armeijan kolmisoinnun aiheuttamat miinojen räjäytykset.

Minulle oli uutta, että toisena kappaleena suomalaiset soittivat myös Saariston Sirkkaa!

 

 

Oli hienoa, että pääsin Karjalan Kannakselle suuntautuneella matkallamme käymään Kuukaupin sillalla, sillä sen asema suomalaisessa sotahistoriassa on kiistämätön!

 

 

-Esko Erkkilä-

Talikkalan markkinoilla

Keskiviikko 17.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen monien muiden suomalaisten kanssa elänyt virhekuvitelmassa, että Talikkalan markkinoiden alkuperäinen paikka olisi sijainnut Viipurissa.

 

Opimme taannoisella matkallamme Karjalan Kannakselle, että näin ei suinkaan ole, vaan alkuperäiset Talikkalan talvimarkkinat on järjestetty Antrean Talikkalan kylässä.

 

”Talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella…”

 

Pelkolan raja-aseman jälkeen tulee Jääski ja sen jälkeen vanhoista suomalaisista pitäjistä saavutaan Antreaan.

 

En tiedä, että kutsuttiinko Antrean kirkonkylää Suomen aikana Talikkalaksi, mutta pitäjän kuntakeskuksessa me pysähdyimme matkallamme Käkisalmeen.

 

 

 

 

Antrean keskustassa toimii tori, jossa venäläiset ja muualta tulleet myyjät myyvät elintarvikkeita sekä muutakin tavaraa.

 

 

 

 

Tori on tavanomainen venäläinen tori, jossa osa myyjistä toimii ulkosalla ja osa pienissä kioskeissa torilla.

 

 

 

Olen muuallakin Venäjällä ja myös Virossa tavannut azarbaidzanilaisia kauppamiehiä, jotka heti haluavat, että heitä kuvataan. Näin kävi taas Antreassakin, kun iloiset azarbaidzanilaiset halusivat heitä kuvattavan!

Näillä kauppamiehillä oli menossa jokin peli ja he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kaupanteosta – kuvattavana he kyllä halusivat olla!

 

 

 

 

Kaupanteosta huolehtivat pelimiesten apumiehet, mutta hinnoitteluohjeet tulivat ”pelimiehiltä”.

 

 

 

 

Venäjänkielen taitoni on puutteellinen ja sama tilanne oli meillä kaikilla. Hintojen kertominen tapahtuikin isokokoisen laskimen avulla – tässä ostamiensa kirsikoiden hinta on selviämässä Antti Hollolle!

 

 

Ostin azarbaidzanilaisilta kymmenkunta valkosipulia ja ne on tarkoitus istuttaa ennen talventuloa mökkimaailmamme valkosipulimaalle.

 

Valkosipuliostokseni jälkeen halusin ostaa vielä pari tomaattia heti syötäväksi ja kauppasin niitä punnittavaksi – azard-myyjä viittasi maksulle kintaalla ja sain maittavat tomaatit ilmaiseksi!

 

 

 

 

Antrean keskustassa olevat kerrostalot ovat ulkoapäin kohtuullisessa kunnossa ja kukkarakennelmien myötä myös asukkaiden viihtyisyydestä on pyritty huolehtimaan.

 

 

**********

 

 

Antrea oli Suomen aikaan voimallista maatalousaluetta ja siitä on parhaana esimerkkinä se, että Itä-Suomen Raakasokeritehdas rakennettiin sinne.

 

Yhtiö perustettiin jo vuonna 1928 Viipurissa, mutta tehdas ehti aloittaa toimintansa vasta vuonna 1938. Tehtaan ensimmäisenä Antrean vuonna se vastaanotti sokerijuurikkaita 29,7 miljoonaa kiloa.

 

Itä-Suomen Raakasokeritehdas Oy ehti jalostaa sokerijuurikkaita Antreassa myös toisena vuonna eli 1939 ennen Talvisodan alkamista. Toisena vuonna tehdas vastaanotti sokerijuurikkaita 34 miljoonaa kiloa.

Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että viime vuonna sokerijuurikassato Suomessa oli n. 400 miljoonaa kiloa ja kaikki se jalostettiin Sucros Oy:n Säkylän tehtaalla.

 

**********

 

On selvää, että sokerijuurikkaan viljely tämän päivän Antreassa on haavekuva vain, mutta jonkinmoiset Talikkalan markkinat edelleen Antreassa ovat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Pelkolan raja-aseman kautta Venäjälle

Tiistai 16.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen käynyt useita kertoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä, mutta nyt vasta matkani sinne suuntautui Pelkolan raja-aseman kautta.

 

Pelkolan raja-aseman virallinen nimi on Imatran raja-asema, sillä se sijaitsee Imatralla.

 

Pelkola on matkustajamääriltään Suomen ja Venäjän raja-asemista kolmanneksi suurin.

 

Viime vuonna vilkkain rajanylityspaikka oli Vaalimaa lähes 3,5 miljoonalla rajanylityksellään. Jokseenkin samankokoinen oli Nuijamaa, sillä sen kautta tapahtui lähes 3,4 miljoonaan rajanylitystä.

 

Pelkolassa rajanylityksiä viime vuonna tapahtui n. 2.225.000, joten vilkkaasta rajanylityspaikasta Pelkolassakin on kyse.

 

Venäläiset eivät ole investoineet Pelkolaan sitä samaa tietotekniikkaa kuin Vaalimaalla ja Nuijamaalla, sillä passin- ja viisumintarkastukseen näytti kuuluvan melkoisesti näyttöpäätteen näppäimistön naputtelua.

 

Rahanvaihto euroista rupliin kävi joutuisasti ja kurssikin oli hyvä eli yhdellä eurolla sai 42,5 ruplaa.

 

Rajanylityksen jälkeen päästiin entiseen Jääsken pitäjään ja siellä Enson tehdasyhdyskuntaan.

 

 

 

Emme poikenneet Ensossa, mutta tässä kuva tehtaanpiipuista.

Enson venäjänkielinen nimi on Svetogorsk ja se on sikäläisesti itsenäinen kaupunki.

Imatralla ja Svetogorskilla on hanke kaksoiskaupungista, mutta on oletettavaa, että sen mahdollinen toteuttaminen vaatii vielä paljon aikaa.

 

 

 

 

Heti rajanylityksen jälkeen näimme ensimmäiset jättiputkiesiintymät, jotka ovat luonteenomaisia Karjalan Kannaksella.

 

 

 

 

Jääsken eräs tunnetuimmista kohteista ennen Talvisotaa oli Jääsken Mylly.

Oletan, että tässä linja-auton ikkunan läpi ottamassani kuvassa näkyy Jääsken Mylly nykyisessä muodossaan.

Matkasimme rajalta A-124 -tietä pitkin kohti Antreaa ja vieressä kulki Imatra-Antrea –rautatie. Myllynrauniot näyttivät olevan rautatien varrella, joten silläkin perusteella oletan, että kyseessä on Jääsken Myllyn rauniot.

Karjalan Kannas oli Suomen aikana vahvaa maatalousaluetta ja eräs osoitus siitä oli suuren myllyn rakentaminen Jääskeen.

Hyvää työtä ovat suomalaiset myllynrakentajat tehneet, sillä siilot näyttävät edelleen olevan yli 70 vuoden jälkeen vankasti pystyssä.

 

 

********

 

 

Tässä joitain kuvia, jotka otin linja-auton ikkunasta matkalla Jääskestä Antreaan:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokunen nykyaikainenkin omakotitalo näkyi matkallamme!

 

Rautatiet ovat Venäjän selkäranka!

 

 

Saavuimme seuraavaksi Antreaan, mutta se onkin taas uuden jutun aihe!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kruununprinsessa Victoria täytti eilen 36 vuotta

Maanantai 15.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Ruotsin kruununprinsessa Victoria täytti eilen 36 vuotta ja kruununperillisen synttäreitä vietettiin Ruotsissa asiaankuuluvin menoin.

 

Olen kerran päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan kuningasperheen ja sen myötä myös prinsessa Victoriaa.

 

Kyse on eräästä Ruotsi-Suomi –yleisurheilumaaottelusta, joka pidettiin Tukholman Olympiastadionilla.

 

Muistelukseni ajankohta ajoittuu jonnekin 1980-luvun puoliväliin, sillä vuonna 1979 syntynyt prinssi Carl Philip jäi temppuiluineen parhaiten mieleeni.

 

Järjestin erään myyntimiehemme kanssa kahdelle tärkeälle asiakkaallemme neuvottelu- ja osin myös palkintomatkan Ruotsi-Suomi –yleisurheilumaaotteluun Tukholmaan.

 

Meillä oli tavalliset liput, mutta ne oikeuttivat istumaan pääkatsomoon lähelle maalilinjaa.

 

Yläpuolellemme saapui kuninkaallinen perhe ja lapsista olivat mukana Victoria ja Carl Philip - prinsessa Madeleine oli jätetty kotiin.

 

Kuninkaallisen perheen käyttäytyminen oli hillittyä, mutta mieleeni on jäänyt prinssi Carl Philip, joka pikkupojan koko tarmolla eli mukana maaottelun kiihkeissä tunnelmissa.

 

Prinssille oli hankittu Ruotsin väreissä oleva ”lakki”, jossa olevia käsiä pystyi taputtamaan yhteen, kun veteli ”käsiin” kiinnitettyjä siimoja.

 

Arvata saattaa, että prinssi oli innokas taputtaja!

 

*********

 

Kruununprinsessa Victorian eilisiä syntymäpäiviä oli mahdollisuus muistaa facebokissa kertomalla onnittelunsa. Tein niin, sillä arvostan Suomen ja Ruotsin hyviä suhteita – arvostan myös ruotsinkieltä maamme yhteiskunnan elävöittäjänä. Suomessa ruotsinkielen arvostaminen ei nykypäivänä ole suuressa suosiossa, mutta ilmoittaudun tässäkin asiassa vastarannan kiiskeksi.

Huomaan, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on lähdössä kansanedustajille tarkoitetulle ruotsinkielen opintokurssille eli myös hän arvostaa ruotsinkieltä. Nykyinen pääministerimme ei taida osatakaan edes ruotsin alkeita - häpeä sinänsä.

 

Fb:ssa onnitteluja pystyi lähettämään osoitteessa ”Kungahuset”. Siellä kerrottiin eilen mm. näin:

 

Idag firas Kronprinsessan Victorias födelsedag med allmän flaggdag och salut från Skeppsholmen. Kronprinsessan tar emot gratulationer på Sollidens slott på Öland, slottsparken öppnar klockan 11. Klockan 21.00 sänder SVT1 ’Grattis Kronprinsessan!’. Den som vill lämna en gratulation till Kronprinsessan kan göra det här på Facebook.

On mielenkiintoista nähdä, että millaiset juhlallisuudet ovat Ruotsissa silloin, kun Victoria täyttää 40 vuotta tai 50 vuotta tai peräti silloin, kun hänet kruunataan Ruotsin hallitsijaksi!

 

 

********

 

Siitä yleisurheilumaaottelusta vielä:

 

Naisten maaottelussa suuri suomalainen sankari oli Helinä Laihorinne, joka urakoi monilla matkoilla.

 

Katselimme lähellä radanpintaa olevilta paikoiltamme, kun Helinä valmistautui kilpailuihinsa.

 

En silloin osannut pienimmissäkään määrin arvata, että runsaan parinkymmenen vuoden kuluttua tekisin yhteistä bisnestä Helinä Laihorinteen kanssa, jonka sukunimi siinä välillä oli muuttunut Marjamaaksi.

 

Vuosia kului paljon ja meidän molempien hiustenväri ehti muuttua; minulla ruskea tukka muuttui vaaleanhallavaksi ja Helinällä vaalea poninhäntä tummaksi hyvinmenestyvän bisnesleidin aistikkaaksi tukaksi!

 

Helinä Laihorinteen (Marjamaan) menestyminen liike-elämässä osoittaa, että huippu-urheilijoissa on ainesta muuhunkin kuin mäkimiesten suosikkilukemiston Aku Ankan lukemiseen ja ainaiseen rähinöintiin kaikkea vastaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kaipiaisten asema sekä Sippolan Enäjärven kylä olivat tärkeitä paikkoja Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten Talvisotataipaleella

Sunnuntai 14.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Talvisota alkoi marraskuun 30. päivänä 1939, mutta Suomen neuvokkaan valtiojohdon ansiosta maamme onnistui valmistautumaan Neuvostoliiton hyökkäykseen.

 

Tuo neuvokas menettely oli YH eli Ylimääräiset harjoitukset. YH oli luonteeltaan kertausharjoitukset ja poliittisesti siten ”miedompi” menettely kuin LKP eli Liikekannallepano.

 

YH aloitettiin lokakuussa 1939 ja sen ansiosta Suomi pystyi ainakin jossain määrin kohtamaan valmistautuneena Neuvostoliiton aloittaman hyökkäyksen.

 

Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten komppaniat perustettiin omissa pitäjissä, mutta varsinaisen joukko-osaston eli JR 17:n perustaminen tapahtui Tampereen Yhteiskoululla ja Lyseolla 20.10.1939.

 

Joukko-osasto siirtyi junakuljetuksella Kaipiaisten asemalle, jonne se saapui seuraavana päivänä eli 21.10.1939.

 

Kaipiainen on minulle hyvinkin tuttu paikka, sillä 40 vuotta minulle leipää tarjonnut työnantajani perusti sinne 1970-luvulla nykyaikaisen rehutehtaan. Häpeä tunnustaa, että en ole koskaan poikennut Kaipiaisten asemalla, mutta Kaipiaisissa sijaitsevalla Rehuraisio Oy:n rehutehtaalla sitäkin useammin.

 

Hämeenkyrön ja Viljakkalan miehet eivät jääneet Kaipiaisiin, vaan jatkoivat matkaansa marssien kymmenkunta kilometriä Sippolan kirkonkylän ja Haminan suuntaan Enäjärvelle.

 

Enäjärvi, kuten Kaipiaisten asemakin kuuluivat tuolloin Sippolan pitäjään.

 

Sippola ja Anjala muodostivat 1975 Anjalankosken kauppalan, josta tuli Anjalankosken kaupunki vuonna 1977.

 

Kuntauudistukset jatkuivat ja Anjalankoski muodosti yhdessä Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken sekä Valkealan kanssa Kouvolan kaupungin vuonna 2009. Tämä merkitsee, että Kaipiaisten asema ja Enäjärven kylä kuuluvat nykyään Kouvolan kaupunkiin.

 

 

 

Pysähdyimme taannoisella Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten läheisten sotahistoriamatkamme paluumatkalla Enäjärvellä.

 

Tulimme Enäjärvelle Haminan suunnasta tietä, joka on tullut minulle hyvinkin tutuksi työurani aikana.

 

 

 

 

Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten Talvisotaan valmistava leirikoulutus tapahtui näillä männikkökankailla hieman Enärveltä Haminan suuntaan siten, että joukko siirtyi varsinaiselle sotatoimialueelle eli Viipurin Tienhaaraan Itsenäisyyspäivänä 6.12.1939.

Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten Enäjärvi-vaihe kesti n. 1 ½ kuukautta ja sinä aikana Neuvostoliitto ehti aloittamaan Talvisodan.

 

 

 

 

Kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on tavannut tarjota shampanjat matkalaisille aina matkan alkupuoliskolla, mutta nyt hän halusi juhlistaan matkamme loppuvaihetta niin, että shampanjat tarjottiin meille vasta Enäjärvellä.

 

 

 

 

Hyvistä yrityksistäni huolimatta en onnistunut kuvaamaan shampanjapullon korkin lentämistä!

 

 

 

 

 

Keskustelen tässä kenraali Lehtimäen kanssa ja lausun hänelle kiitoksia hienosta matkasta!

 

 

Arvostan, että matkamme aikana pääsin tutustumaan isäni sotapolun alkamiseen Kaipiaisissa ja Enäjärvellä.

 

Isäni sotapolku kesti koko Talvisodan sekä Jatkosodan ja niiden lisäksi hän oli mukana vielä Lapinsodassa, kun kenraali Hersalon joukot valtasivat ”laivakoukkauksen” tuloksena Tornion.

 

Olemme paljon velkaa näille sotasankareille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Saarioinen Oy:n ja Atria Oyj:n solmima esisopimus teurastamotoimintojen järkeistämisestä on vahva askel eteenpäin kotimaisen elintarviketeollisuuden turvaamisessa

Lauantai 13.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Saarioinen Oy ja Atria Oyj ilmoittivat torstaina 11.7.2013, että ne ovat solmineet esisopimuksen Saarioinen Oy:n teurastamo- ja lihanleikkuutoimintojen myymisestä Atria Oyj:lle.

 

Tunnen molemmat yritykset ja olen työurani aikana tehnyt tiivistä yhteistyötä molempien kanssa.

 

Olen iloinen nyt solmitusta esisopimuksesta ja uskon sen toteuttamisen turvaavan omalta osaltaan kotimaisen lihanjalostuksen tulevaisuuden.

 

Tiedän oman kokemukseni perusteella, että molemmat yritykset ovat tehokkuudessa huippuluokkaa ja sen vuoksi tervehdinkin nyt julkistettua esisopimusta jatkumona sille, että kaksi keskeistä lihanjalostusyritystä "lyö hynttyyt yhteen”.

 

Tunnen tiettyä haikeutta, sillä kauppaan kuluu myös Jyväbroiler-tuotemerkki.

 

Olen Saarioinen Oy:n yhteistyökumppanin roolissa saanut olla mukana kehittämässä Jyväbroileria.

 

Jyväbroiler on Saarioinen Oy:n markkinointiväen ja viimekädessä teollisuusneuvos Pentti Avotien päätös, mutta sen käytännön toteuttaminen oli Saarioinen Oy:n puolelta nyt jo edesmenneen johtaja Touko Koiviston sekä Toivo Jauhiaisen vastuulla.

 

Työnantajani Rehuraisio Oy otti haasteen vastaan ja ryhdyimme yhdessä kehittämään yksinomaan kasvisperäisiin raaka-aineisiin pohjautuvan broilerrehun kehittämistä.

 

Arvata saattaa, että uuden kehittämisessä oli haasteita, mutta pystyimme yhdessä luomaan sellaiset broilerrehut, joiden raaka-aineena olivat ja yhä edelleen ovat ainoastaan kasvisperäiset raaka-aineet;

Jyväbroiler oli syntynyt!

 

Muut broilerteurastamot ja rehutehdaskilpailijamme seurasivat luonnollisesti edelläkävijää, mutta Jyväbroilerin voittokulku osoittaa, että edelläkävijän hankkima etumatka säilyy.

 

Uskon, että Atria Oyj:n ja Saarioinen Oy:n nyt julkistama yhteistyökuvio auttaa omalta osaltaan suomalaisen lihanjalostussektorin kannattavuutta.

 

Toivottelen yhteistyölle mitä parhainta menestystä ja toivon, että Atrialla riittää kanttia säilyttää Jyväbroiler-tuotemerkki markkinoilla ja tehdä edelleen työtä sen hyväksi!

 

********

 

En malta olla vertailematta Atria Oyj:n ja Saarioinen Oy:n nyt alkavaa yhteiseloa ja kuntien yhdistymisiä.

 

Oletan, että nyt tapahtuva yritysjärjestely merkitsee huomattavia henkilöstömuutoksia, sillä yritykset tapaavat näillä järjestelyillä etsiä kustannustehokkuutta ja kohenevaa kannattavaisuutta.

 

Kuntamaailmassa asia on täysin toinen, sillä siellä viiden vuoden koskemattomuusaika henkilöstöön merkitsee turhien henkilöstömäärien säilyttämistä, vaikka työt loppuvatkin monilta ihmisiltä.

 

********

                     

On selvää, että työllisyydestä on kannettava huolta, mutta sen ei pidä tapahtua turhia vakansseja säilyttäen.

 

Milloin kuntamaailma osaa ottaa oppia yrityselämästä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kahdella kellolla kerkiää

Perjantai 12.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaikki varmaan tuntevat lausahduksen;

 

Kahdella kalenterilla kerkiää

 

Toteamus merkitsee, että merkitessään menojaan kahteen kalenteriin, saa sovittua asioita paljon enemmän kuin merkitsisi menemisensä ainoastaan yhteen kalenteriin.

 

Kahden kalenterin menetelmässä on se heikkous, että tosipaikassa ei ehdikään jokaiseen lupaamaansa paikkaan tai tapahtumaan.

 

 

Koin eilen aamulla hieman samaa, mutta nyt kellon orjana.

 

Meillä on mökillä parikin seinäkelloa ja yleensä ne ovat samassa ajassa.

 

 

 

Nyt kuitenkin ”aito kiinalaisvalmisteinen” punttikellomme oli konstaillut ja sen käyntiinlähdössä oli ollut ongelmia. Sain kellon edellisiltana käymään, mutta en siirtänyt kelloa oikeaan aikaan ja sen vuoksi punttikellomme kulki 2 tuntia etuajassa.

 

 

Tiesin, että muu perhe ja pienet kesävieraamme saapuvat mökille puolilta päivin ja sen vuoksi olin valmistautunut tekemään pienen marjastusretken ennen porukan saapumista.

 

Nousin ylös punttikellon mukaan klo 8.30 ja aloin valmistumaan marjametsälle.

Ihmettelin hieman, että aurinko paistoi matalalta ja maassa oli vahvasti yökastetta.

 

 

 

 

Olin melkein lähdössä, kun katsoin toisessa huoneessa tikuttavaa heilurikelloa ja huomasin oikean ajan – olin elänyt kaksi tuntia etuajassa!

 

 

Kahdella kellolla kerkiää – totuus tuli todistettua, sillä ennen eilistä marjastusretkeäni ehdin ”löytämään” tietokoneeni näppäimistöltä mm. tämän jutun ja tekemään paljon muuta!  

********

 

Ennenaikaan meillä maalla ja myös lähes kaikissa naapuritaloissa elettiin tarkoituksellisesti ”kahdella kellolla”, sillä talon kellot saattoivat olla tarkoituksellisesti puolikin tuntia etuajassa.

 

Menettelyä puolusteltiin sillä, että ehtimisille jäi näin menetellen pelivaraa.

 

*******

Monesti esimerkiksi matkoilla tuntuu, että kroonisille myöhästelijöille olisi suorastaan määrättävä kellot, jotka kulkisivat ainakin vartin etuajassa.

En tosin ole lainkaan varma, että pystyisivätkö nämä ongelmanaiheuttajat siitä huolimatta olemaan aiheuttamatta ongelmia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Hulvatonta meininkiä Maailmanlopun meiningissä Viitasaarella!

Torstai 11.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain torstaina 4.7.2013 olla mukana MSL-Tampereen järjestämällä hienolla kulttuurimatkalla Viitasaarelle.

 

 

 

 

Kohteenamme oli Viitasaaren Savivuorella Kulttuuriyhdistys Taidettako ry:n esittämä hulvaton Maailmanlopun meininki – niminen kesäteatteriesitys.

Kyseessä oli esityksen ensi-ilta, joten näimme jotain ainutlaatuista!

 

Maailmanlopun meininki pohjautuu Mikko Alatalon musiikkiin ja se kertoo fiktiivisesti maaseudun elämästä.

 

Näytelmässä käsitellään maalta kaupunkiin ”ajelehtimaan” lähteneen Kauno Paanasen elämää. Kauno palaa vuosien jälkeen maalle – Viitasaarelle – ja hauskat sekä koskettavat yhteensattumat ja vanhan kaveripiirin kohtaamiset tuovat monia uusia tilanteita esille.

 

Juoni nivoutuu hienosti kokoon Mikko Alatalon suosituimpien musiikkikappaleiden myötä.

 

Kesäteatteriesityksen kaikki viisi näyttelijää osaavat laulaa hyvin ja esityksen aikana yleisö saakin kuulla peräti parisenkymmentä kappaletta, joiden luojana on ollut Mikko Alatalo. Useimmat kappaleet kansantaiteilija Mikko Alatalo on luonut yhdessä Harri Rinteen kanssa.

 

 

************

 

Kesäteatteriesitystä edelsi kaikille avoin ja maksuton Mikko Alatalon johdattelema yhteislaulutilaisuus.

 

 

 

 

Mikko Alatalo ehti laulattaa meitä tunnin aikana kaikkiaan kuudentoista kappaleensa verran.

 

 

 

 

Mikon säestäjänä toimi Jammi Humalamäki. Olen saanut monta kertaa kuunnella Alatalo –Humalamäki –kaksikon esiintymistä, mutta kerta toisensa jälkeen heidän mainio yhteispelinsä yllättää myönteisesti.

 

 

 

 

Monistettujen ja yleisölle jaettujen kappaleiden lisäksi Mikko esitti parikin laulua, joiden sanoja ei ollut monisteessa.

Koskettavin niistä oli Mikon äitinsä hautajaisissa n. puolitoista vuotta sitten ensi kerran esittämä ”On kotipiha hiljainen”.

 

 

 

 

Olimme Viitasaarella parhaan mahdollisen oppaan ohjaamana, sillä saimme oppaaksemme Viitasaaren kaupunginjohtaja Jouko Räsäsen, joka tässä kiittelee Mikko Alataloa hienon yhteislaulutilaisuuden vetämisestä.

 

 

********

 

                     

Maailmanlopun meiningissä oli samoja kappaleita, joita myös Mikko Alatalo esitti yhteislaulutilaisuudessa.

 

 

Kaikki kunnia Mikolle ”Tytöt tahtoo pitää hauskaa” –kappaleesta, mutta kylläpä Kati Hyvärinen Saara Variksena ja Ilona Chevakova Virpi Pasasena esittivät sen todella vauhdikkaasti!

 

Sitä osuutta, jonka Mikko esittää tästä laulusta viroksi, ”tytöt” eivät toki esittäneet. Sehän on se osuus, joka aina hersyttää Mikon yleisön hyvälle tuulelle!

 

 

 

********

 

 

 

 

Kesäteatteriesityksen päätyttyä käsikirjoittaja ja ohjaaja Katri Häti sai yleisöltä ansaitut aplodeeraukset!

 

 

********

 

 

 

Mikko Alatalon viitasaarelainen kansanedustajakollega Teuvo Hakkarainen oli myös paikalla.

 

 

 

 

 

Kaikesta näki, että Mikko Alatalo nautti Maailmanlopun meiningistä oikein sydämensä kyllyydestä – niin muuten mekin!

 

 

*********

 

Maailmanlopun meininki on Viitasaaren kesäteatterin ohjelmistossa 21.7.2013 saakka – kannattaa ehdottomasti poiketa katsomassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Terveisiä Käkisalmesta, Konevitsan luostarista ja Viipurista

Keskiviikko 10.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain osallistua jo kymmenentenä kesänä peräkkäin matkalle, jonka osanottajat olivat Talvi- ja Jatkosodassa taistelleiden Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten sukulaisia tai muuten tuntevat kiinnostusta mainioon matkaseuraan!

 

Retkemme johtajana toimi edellisvuosien tapaan hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki.

 

Sotahistoriaan, alueen kulttuuriin, maantieteeseen ja moneen muuhun osa-alueeseen keskittyvä matkamme suuntautui tämä vuonna Käkisalmeen, Konevitsan luostariin ja Viipuriin – taistelupaikkoihin tutustuminen oli keskeisellä sijalla retkemme ohjelmassa.

 

 

 

Ylitimme rajan Pelkolassa eli vanhan Enson kohdalla.

 

 

Enson jälkeen ajoimme Jääsken, Antrean ja Räisälän kautta Käkisalmeen.

 

 

 

Menomatkan kohokohtia olivat tutustuminen Kuukaupin siltaan…

 

 

 

..ja Räisälän kirkkoon.

 

 

 

 

Toisena matkapäivänä tutustuimme Konevitsan luostariin.

Pyrin laatimaan Konevitsan käynnistämme oman jutun.

 

 

*********

 

 

Kiviniemi, Äyräpää, Taipaleenjoki ja Summa olivat taistelupaikoista taas kerran tutustumisemme kohteita.

 

Vaikka olen käynyt monia kertoja kaikilla näillä kunniakkailla taistelupaikoilla, niin aina jokainen käynti täydentää kuvaa taistelujen etenemisestä.

 

 

********

 

 

Viipurin linnan näkeminen…

 

 

 

 

…ja matkan päätöslounas Pyöreässä tornissa kruunasivat hienon matkamme.

 

 

Matkalta kertyi juttuaineistoa paljon ja pyrin palaamaan matkamme antiin lähipäivinä yksityiskohtaisemmin.

 

Matkustaminen on mukavaa, mutta kotiintulo vielä mukavampaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kuka on Eduskunnan istuntosalin seinäsyvennyksessä sijaitsevan "Tulevaisuus" veistoksen mallina olleen pojan eno?

Tiistai 9.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaikille ovat ainakin Eduskunnan kyselytuntien televisioinneista tuttuja istuntosalissa sijaitsevat veistokset.

 

Veistossarja on nimeltään Työ ja tulevaisuus ja se on jokaisen Eduskuntatalossa vierailevan nähtävissä.

 

Olen päässyt muutaman kerran vierailemaan Eduskuntatalossa ja tämän juttuni kuvat olen ottanut 13.6.2013, kun pääsin vierailemaan Eduskunnassa Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämällä retkellä.

 

 

 

Veistossarja on sijoitettu istuntosalin seinäsyvennyksiin puhemieskorokkeen taakse.

Kuva on otettu ennen kyselytunnin alkamista Eduskunnan lehteriltä. Kuvan oikeassa alanurkassa on Eduskuntataloa meille esitellyt asiantunteva opas.

 

Veistossarja on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen tuotantoa vuodelta 1932.

 

Veistokset ovat lehteriltä katsottuna vasemmalta oikealle seuraavat:

 

 

 

Raivaaja

 

 

 

 

Henkinen työ

 

 

 

Tulevaisuus

 

 

 

 

Usko

 

 

 

 

Sadonkorjaaja

 

 

Lasta käsillään kannattelevan äitihahmon mallina on ollut Wäinö Aaltosen Lempi-sisar, joka oli naimisissa runoilija Aaro Hellaakosken kanssa.

 

Lapsen mallina on ollut Lempi ja Aaro Hellaakosken Eero-poika eli kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen oli "Tulevaisuus"-veistoksen mallina olleen pojan eno!

 

 

-Esko Erkkilä-

Mikä Arnold Schwarzenegger´llä on pitkä, George Bush´lla lyhyt ja paavilla täysin tarpeeton?

Maanantai 8.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa esitetty klassinen kysymys tuli etsimättä mieleen, kun Tampereen kaupungin tiedotuspäälliköt ja pormestarin avustajat hehkuttivat, että Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Arnold Schwarzenegger olivat esiintyneet samassa tilaisuudessa maanantaina 24.6.2013 Brysselissä EU:n energiaviikon ilmastokokouksessa.

Tamperelaisena veronmaksajana on päällimmäisenä mielessä, että voivatko kaupunkimme päättäjät esiintyä turhemmassa kokouksessa!

On surkuhupaisaa, että pormestarimme laahuksenkantajat olivat myös matkustaneet tamperelaisten veronmaksajien kustannuksella Brysseliin ja Suomeen palattuaan suitsuttivat suurta onnenauvoa, kun Tampereen pormestari pääsi puhumaan samassa tilaisuudessa Kalifornia entisen kuvernöörin kanssa!

Brysselin simpukkatarjoilujen ääressä oli helppo unohtaa, että Tampereen talous saavuttaa tänä vuonna ennätysmäisen 70 miljoonan euron tappion ja kaupungin työttömyys kohoaa aivan uusiin korkeuksiin.

Kertoiko Ikonen puheessaan, että Tampere tekee tänä vuonna tappiota 70 miljoonaa euroa?

Johtajuutta ei ole se, että paetaan Brysseliin suurella joukolla puhumaan maailmaa syleileviä asioita, kun kotipesä horjuu konkurssin partaalla – konkurssin partaalla, jos kyseessä olisi aito yritys.

Niin, se vastaus otsikon kysymykseen on:

Sukunimi!

 

-Esko Erkkilä-

Hyvä, että Keskustan neuvot kelpaavat!

Sunnuntai 7.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Valtakunnan tasolta on hyvässä muistissa, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki otti onkeensa Juha Sipilän ohjauksen, kun hallituksen osinkoveropäätös oli menossa täysin päin mäntyä.

 

Ilokseni huomasin Tamperelainen-lehden 29.6.2013 ilmestyneestä lehdestä, että Keskustan antamia ohjeita ollaan hädän hetkellä ottamassa käyttöön.

 

On yleisesti tiedossa, että kaikki kaupungin talouteen liittyvät asiat ovat Tampereella surkeassa jamassa.

 

Virallisesti ennustetaan, että kuluvasta vuodesta muodostuu yli 42 miljoonaan euroa tappiollinen.

 

Olen jo heti alkuvuonna ennustanut, että vuoden 2013 tappio tulee Tampereella olemaan 70 M€. Nyt kaupungilla kuiskitaan, että edes ”Eskon ennustama” tilanne ei toteudu, vaan päädytään tasolle – 80 M€!

 

Niin siitä Tamperelainen-lehdestä:

 

Toimittaja Petteri Mäkinen on laatinut 29.6.2013 ilmestyneeseen numeroon jutun, jonka otsikko kuuluu näin:

 

 

 

Tampere ei halua olla työttömien nörttien kaupunki

 

 

 

 

Jutun alaotsikko menee jo konkretiaan, kun toimittaja Mäkinen toteaa;

 

TALOUS Tampereen kaupunki miettii koko elinkeinopolitiikkansa uusiksi

 

 

 

 

Jutussa kerrotaan, että pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) pohtii näin;

 

”Pitää miettiä elinkeinopoliittista vastuunjakoa uudelleen. Meillä voisi olla jatkossa selkeä elinkeinojohtaja tai –asiamies”.

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen pohtiminen on lähes suora lainaus Keskustan Tampereen valtuustoryhmän 17.9.2012 jättämästä valtuustoaloitteesta, joka kuului näin:

 

”Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.                                                              

Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi.

 Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään.

Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja.

Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten.

Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.”

********

 

Keskustan syksyinen valtuustoaloite ja nyt pormestari Anna-Kaisa Ikosen linjaama ovat yhtä lähes sanasta sanaan!

 

Kiitän pormestari Anna-Kaisa Ikosta realiteettien tajusta, jota Tampereen taloustilanteen oikaisemiseksi nyt tarvitaan.

 

Paavo Arhinmäen toiminta Juha Sipilän antaman vinkin jälkeen pelasti paljon vikaan menossa olleesta osinkoverouudistuksesta.

 

On hyvä, että Tampereen pormestari on nyt tullut Keskustan esittämille linjoille kaupungin elinkeinotoiminnan kehittämisessä!

 

 

-Esko Erkkilä-