Kulttuuriluotsi - vertaisohjaaja kulttuuriin tutustumisessaKeskiviikko 1.10.2014 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin Museopalvelujen Kulttuurikasvatusyksikkö aloitti kuluvan vuoden alussa uuden palvelumuodon – kulttuuriluotsitoiminnan.
Sain rautaisannoksen kulttuuriluotsitoiminnasta eilen, kun osallistuin Sitran ja Tampereen kaupungin järjestämään kutsuseminaariin, jossa paneuduttiin kuntatalouden haasteisiin sekä senioriväestön hyvinvoinnin näkymiin.
Kulttuuriluotsi on vapaaehtoisuuden periaatteella toimiva henkilö, joka lähtee vertaisohjaajaksi täysikäisten henkilöiden seuraksi ja tueksi museovierailulle.
Luotsin kanssa pääsee maksutta tutustumaan museoihin.
Tampereella kulttuuriluotsikohteina ovat;
Kulttuuriluotsi ei ole opas vaan hän on vertaisohjaaja.
Miten kulttuuriluotsin saa kaverikseen museoon?
Kulttuuriluotsitoiminta on alkanut Jyväskylässä vuonna 2006 ja nyt se on Tampereen ohella levinnyt mm. Vantaalle, Järvenpäähän, Kuopioon sekä Hankoon.
Kulttuuriluotsi voi ”luotsata” kerrallaan 1 – 5 henkilöä.
Kulttuuriluotsitoiminta pyrkii rohkaisemaan niitä henkilöitä kulttuurin pariin, jotka haluavat rohkaisua ja tukea kulttuuriin tutustumisessa.
Kulttuuriluotsit ovat tänä vuonna Tampereella toimineet vertaisohjaajina 270:lle henkilölle museokäynneillä.
Kannatan lämpimästi kulttuuriluotsitoimintaa ja toivon, että se löytää runsaasti uusia käyttäjiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulttuuriluotsi, kuttuuriluotsitoiminta, Tampereen kaupungin Museopalvelujen Kulttuurikasvatusyksikkö, Tampereen taidemuseo, Muumilaakso, Sara Hildénin taidemuseo, Mediamuseo Rupriikki, TR1 Taidehalli, Vapriikki, Työväenmuseo Werstas, Amurin työläismuseo, |
Eilinen loi valoa Suomelle!Lauantai 27.9.2014 - -Esko Erkkilä- Perheyritysten liitto ry:n toimitusjohtaja Matti Vanhanen ilmoitti eilen fb-sivuillaan, että hän harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Vanhasen eilinen facebook-postaus kuuluu näin:
Harkitsen ehdokkuutta eduskuntavaaleissa. Viimeiset vuodet olen tehnyt työtä perheyritysten ja näiden omistajien ja johdon kanssa ja saanut monipuolisen käsityksen yrityksistä ja työpaikoista, joissa hyvinvointimme ratkaistaan. Tunnen ennestään valtion johtamisen ja nyt mietin voinko yhdistää näitä kahta kokemusta Suomen vaikeutuvassa tilanteessa. Tiedostan, että ehdokkuus saattaa johtaa työelämäni ehkä viimeiseen vaiheeseen ja siksi päätös on itselleni suuri. Harkitsen, kuuntelen ja tarkkailen nyt syksyllä onko näkemyksilläni Suomessa tarvittavasta suunnasta kantavuutta.
Arvostan monien suomalaisten tapaan Matti Vanhasen tietoa sekä taitoa luotsata Suomen valtiolaivaa ja nyt viime vuosina sitä kokemusta, joka hänelle on kertynyt yritysmaailmasta.
Olen Matti Vanhasen fb-kaverina seurannut postauksia, joita hän on sosiaalisessa mediassa julkaissut – postaukset ovat olleet harkittuja ja ne ovat porautuneet maamme talousongelmien ytimeen.
*************
Sain Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana olla isäntänä toimitusjohtaja Vanhaselle, kun hän piti asiantuntevan esityksen kunnallisjärjestömme syyskokouksessa 6.11.2013.
Laadin tilaisuudesta jutun, jonka julkaisin tällä saitilla 8.11.2013.
Juttu löytyy, kun googlaa vaikkapa näin:
”Esko Erkkilä Matti Vanhanen”
Kiitän Matti Vanhasta eilisestä ilmoituksesta ja kannustan häntä ryhtymään eduskuntavaaliehdokkaaksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhanen, Perheyritysten Liitto ry:n puheenjohtaja Matti Vanhanen, Vanhasen eduskuntavaaliehdokkuus loisi valoa Suomelle, |
Kokoomuslaiset Alexander Stubb, Laura Räty ja Lasse Männistö joutuivat perääntymään!Perjantai 5.9.2014 - -Esko Erkkilä- Suomalaiset saivat kokea keskiviikkona 3.9.2014 jotain tavatonta, kun kokoomuslaiset pääministeri Alexander Stubb, sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty sekä kansanedustaja Lasse Männistö joutuivat perääntymään siitä ”tuolileikistä”, jolla Lasse Männistö olisi siirtynyt Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi ja näin tehnyt tilaa Laura Rädylle, jonka piti nousta kansanedustajaksi.
Kyse on jo ties monennestako Kokoomuksen kärsimästä kirvelevästä tappiosta, kun Stubb ei saanutkaan puliveivattua monessa liemessä kompastellutta Laura Rätyä kansanedustajaksi.
On nostettava hattua puhemies Eero Heinäluomalle, joka selkeästi epäili Kokoomuksen suunnittelemasta ”tuolinvaihdosta”, että se ei ole läpihuutojuttu.
Kokoomuksen tuolinvaihtokuvion ajaminen karille merkitsee Laura Rädylle melkoista muutosta niihin tilipussin kasvattamispyrkimyksille, jotka olisivat tulleet Rädylle jos Stubb-Räty-Männistö –kolmikon idea olisi toteutunut.
Kertooko Kokoomuksen ideoiman tuolivaihto-operaation epäonnistuminen siitä kaaoksesta, joka Kokoomuksen puoluetoimistossa nyt vallitsee, kun heidän entinen puoluesihteerinsä Taru Tujunen on siirtymässä ”Ellun Kanat” –nimisen viestintätoimiston toimitusjohtajaksi?
On valitettavasti todettava, että näitä Kokoomuksen töppäyksiä maamme tarvitsee, jotta suomalaisten silmät avautuvat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksen tuolileikki, Stubb, Räty ja Männistö -tuolileikki, Männistö Helsingingin apulaiskaupunginjohtajaksi, Räty kansanedustajaksi, Eero Heinäluoma, Taru Tujunen, Ellun Kanat, |
"Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta"Perjantai 29.8.2014 - -Esko Erkkilä- Tuo vanha sananlasku tuli mieleen, kun olen seurannut sitä hulvatonta menoa – hulvatonta menoa hinnoittelun osalta – jota päivittäistavarakaupat ovat viime päivinä harrastaneet ns. Putin-tuotteiden myynnissä kuluttajille.
Ihmettelyni kohteena on myös Valio, sillä se on tehnyt ilmiselvän virheen sen hinnoittelun osalta, millä hinnalla se myy Putin-tuotteitaan SOK:lle ja Keskolle.
Vaikka en ole koskaan avannutkaan Lidl-myymälän ovea Suomessa, niin paheksun, että Valio ei myy Putin-tuotteita sille.
****************
Muuten se, että en ole avannut Lidl-myymälän ovea perustuu sille ylimielisyydelle suomalaista elintarviketeollisuutta kohtaan, jolla Lidl rynnisti Suomen markkinoille. Tiedän, että Lidl´n toimintapolitiikka suomalaisia tuotteita kohtaan on muuttunut, mutta minun suhtautumiseni Lidl´iin ei ole muuttunut! Voin sanoa Lidl´lle, että sitä niität mitä kylvit Suomeen tullessasi!
**************
Putin-tuotteiden polkumyyntihinta tulee nopeasti kostautumaan alkutuottajille ja elintarviketeollisuudelle, kun elintarvikkeiden todellinen hintataso hämärretään.
Ovatko Valion Venäjälle valmistamat tuotteet niin kovassa pilaantumisvaarassa, että niitä pitää dumpata kotimaan markkinoille?
Eivätkö päivittäistavaraketjut osaa tehdä bisnestä, jos Valio on niin pöhkö, että se myy niille lähes ilmaiseksi tuotteitaan?
**************
On varmaa, että Valion Putin-tuotteiden alennusmyynti ei jää Suomessa ainoaksi, sillä varmasti tanskalaiset, ranskalaiset, puolalaiset sekä monien muiden maiden elintarvikeyritykset ja elintarvikemarkkinoijat pinnistelevät samojen ongelmien parissa kuin Valio – mistä löytää markkinoita tuotteille, jotka on ennen viety Venäjälle!
On vain ajan kysymys, että milloin päivittäistavarakaupan valtiaamme – SOK ja Kesko – ilmoittavat poskettoman halvoista tuontielintarvikkeiden hinnoista.
Miten silloin suu pannaan suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja alkutuotannossa?Mitä tilanne merkitsee Suomen vihannesmarkkinoilla, mitä se merkitsee Suomen kotieläintuotemarkkinoilla? Aika näyttää, mutta ennuste ei ole hyvä!
*************
Olen huolissani Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n jäsenten puolesta, sillä Putin-tuotteiden polkumyyntihinnat tulevat merkitsemään liiton jäsenille kovia aikoja.
Putin-tuotteiden rynnistäminen Suomeen ja päivittäistavaraketjujemme vastuuton hinnoittelupolitiikka tulevat aiheuttamaan suuria ongelmia suomalaiselle maataloudelle, vihannesviljelylle ja erityisesti suomalaiselle kotieläintaloudelle.
En halua maalata pirua seinälle, mutta sanokaa minun varoittaneen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin-tuotteet, Oltermanni, suolaton Valio-voi, Koskenlaskija, Valio, Valion hinnoittelu Putin-tuotteille, Suomen päivittäistavarakauppa, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, SEL, |
Kansa paheksuu, mutta Kokoomus pyörittää Räty-Männistö - palkintorulettiaan!Torstai 28.8.2014 - -Esko Erkkilä- Lainaan tämän juttuni aluksi Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäen kolumnia, joka ilmestyi viime tiistaina eli 26.8.2014 kello 13.36:
Rädyn toimintaan liittyy myös pieni piiri pyörii -kuvio, jota monessa sivistysmaassa pidettäisiin sopimattomana, jopa moraalittomana. Kun Räty viime eduskuntavaaleissa putosi Arkadianmäen junasta vasta tarkastuslaskennassa, hänen ohitseen kiilasi hyvä ystävä ja puoluetoveri Lasse Männistö. Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hallituksen puheenjohtajana toiminut Räty heitti Kevasta ulos toimitusjohtaja Merja Ailuksen, koska Rädyn mukaan Ailus oli menettänyt arvostelukykynsä. Tilalle nostettiin Lasse Männistön isä Jukka, joka sinänsä on varmaan pätevä virkaan. Nyt kansanedustaja Lasse Männistö on vahvoilla Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, siihen virkaan, josta ystävänsä Räty lähti ministeriksi. Ja jos Männistö virkaan valitaan, hänen tilalleen eduskuntaan nousee... Niin, tietysti Laura Räty.
Ristamäen ounastelut toteutuivat eilen, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen tuloksena valita kansanedustaja Lasse Männistön Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.
Männistön valinta apulaiskaupunginjohtajaksi merkitsee, että ministerinä rankasti lunta tupaan saanut Laura Räty on nyt myös kansanedustaja!
Pieni kertaus:
*************
Kokoomus-prosessi osoitti, että järjestelyillä Kokoomus petasi ryvettyneelle Laura Rädylle kansanedustajapaikan ja sen sivujuonteena Lasse Männistö sai palkintovirkana Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajuuden.
Ensitietojen mukaan Vihreät olivat juonessa mukana aitoon Kokoomuksen viherosastotapaansa, sillä he puolestaan odottavat seuraavaa palkintovirkaa Helsingin johtopaikoilta!
Voi aikoja – voi tapoja!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Laura Räty, Lasse Männistö, kokoomuksen palkintovirkaruletti, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, Merja Ailus, Kuntien eläkevakuutus Keva, Keva, |
Stubb´n ministerivalinta taisi mennä "persiilleen"!Tiistai 26.8.2014 - -Esko Erkkilä- Olemme viime päivinä saaneet seurata, kun pääministeri Alexander Stubb´n sosiaali- terveysministeriksi valitsema Laura Räty on kompastellut melkein päivittäin.
Verkkouutiset kertoi 22.8.2014 Rädyn todenneen näin:
– Kuinka moni suomalainen löytää itsensä ryhmästä, joka tienaa alle 2 100 euroa tai 2 600 euroa?
Rädyn tokaisu on kaukana todellisuudesta, sillä hän ei tokaisullaan sulkenut pois esimerkiksi eläkeläisiä!
Tuoreen ministerin pienituloisia väheksyvä lausunto loukkaa n. 500.000 suomalaista. Lausunto sopii kyllä kokoomusministerin päästämäksi, sillä se kuvastaa kokoomuslaisten syvimpiä tuntoja niitä suomalaisia kohtaan, jotka joutuvat elämään pienten tulojen varassa.
Ministeri Laura Rädylle ”tuli lisää lunta tupaan”, kun Yle kertoi eilen, että Räty on vuosina 2006 – 2009 hyödyntänyt monimutkaisia yhtiöjärjestelyjä, joilla hän sai muutettua lääkärintyöstään saamiaan tuloja verottomiksi osingoiksi.
Yle kertoo eilisessä uutisessaan Rädyn saamista hyödyistä sanatarkasti näin:
Hänen holdingyhtiönsä sai vuosina 2007–2011 kaikkiaan noin kaksikymmentä tuhatta euroa verovapaita osinkoja DocOne Oy:stä ja sen työtä jatkaneesta Terveyden tuottajat Oy:stä. Tästä summasta yli puolet olisi mennyt veroihin ja muihin pakollisiin maksuihin, mikäli Räty olisi nostanut sivutulonsa palkkana HUS:n virkalääkärin palkan päälle.
Huvitti eilen illan televisio-ohjelmaa katsoessani, kun Räty kertoi saaneensa järjestelyistä etua ”muutamia satoja euroja” – uskokoon ken tahtoo!
************
Rädyn epäselvyyksien kommentoinneissa on annettava erityistunnustus Lääkäriliitolle ja sen toiminnanjohtaja Heikki Pälvelle, joka eilen pontevasti kielsi Lääkäriliiton kannustaneen lääkäreitä siihen toimintaan, jota nykyinen kokoomuslainen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty aikoinaan harrasti.
Suoraselkäistä toimintaa esitti eilen myös tamperelainen lääkärikansanedustaja Hanna Tainio (SDP), joka selkeästi totesi, että ei hyväksy lääkärien verokikkailua.
Oman piristyksensä ajankohtaiseen Räty-keskusteluun toi eilen Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.
Marin totesi eilisen blogikirjoituksensa otsikossa näin:
”VEROKIKKAILU ON YHTEISKUNNAN SYÖPÄ”*************
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry polkaisi Rädyn möläytyksen jälkeen liikkeelle kampanjan, jossa JHL pyytää ihmisiä toimittamaan heille palkkakuitin tai todistuksen eläkkeestä, jos summa jää alle ministeri Rädyn linjaamista 2.100 eurosta per kuukausi tai 2.600 euroa per kuukausi. Palkkakuitteja tai todistuksia eläkkeistä voivat JHL:lle toimittaa kaikki eli myös ne, jotka eivät ole JHL:n jäseniä.
Kopion palkkakuitista tai eläkemaksusta voi lähettää osoitteella:
Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL ry PL 101 00531 Helsinki
Kuoreen merkintä: ”Viesti ministerille” Toivottelen JHL:n kampanjalle menestystä!
JHL aikoo luovuttaa palkka- ja eläkekuitit sosiaali- ja terveysministerille viikon 36 aikana – on mielenkiintoista nähdä, että kuka on kuittien luovuttamishetkellä Suomen sosiaali- ja terveysministeri!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laura Räty, sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty, JHL, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Heikki Pälve, Lääkäriliitto, Hanna Tainio, Sanna Marin, |
Sain takautuvasti tunnustusta työstäni!Perjantai 22.8.2014 - -Esko Erkkilä- Olin eilen muiden Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen vastuuhenkilöiden kanssa esittelemässä yhdistyksemme toimintaa Tampereella Laikun lavalla järjestetyssä ”Kotitori” –tapahtumassa.
Harkitsin aamulla, että miten pukeutuisin ja päädyin, että otan T-paidan, jossa kerrotaan hyvän maidon tulevan läheltä.
Päätökseni oli ilmiselvästi oikea, sillä en ole milloinkaan saanut niin paljon kannustusta ja kiitoksia pukeutumisestani kuin sain eilen.
***********Olen 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana saanut tehdä työtä suomalaisen maatalouden, viljanviljelyn ja erityisesti kotieläintalouden sekä ruokaturvallisuuden hyväksi ja koen, että eiliset kannustukset sekä kiitokset olivat tietynlaista palkanlisää siitä työstä, jota sain tehdä yli 40 vuotta!
Yhä edelleen on kuitenkin olemassa ”elinalepomäkiä” – Jyrki Kataisen jälkeen kansanedustajaksi noussut kokoomuslainen – jotka haluavat sotkea suomalaisen viljelijän ja kotieläintuottajan suohon, mutta eilen saamani palaute T-paitani tekstistä osoittaa, että Elina Lepomäki ja muut hänen kokoomuslaiset hengenheimolaisensa potkivat kansalaisten mielipidettä vastaan.
Suomalaiset haluavat perustaa ruokansa kotimaisuuteen vaikka Elina Lepomäki ja kumppaninsa kuinka mesoavatkin globaalin maailmantalouden puolesta.
Kotimaisen alkutuotannon ja kotimaisen elintarviketuotannon puolestapuhujina toimivat Keskustan ohella SDP sekä Vasemmistoliitto, koska merkittävä osa vasemmistopuolueiden kannattajista saa leipänsä suomalaisen elintarviketeollisuuden toiminnasta.
Toki on olemassa myös kokoomuslaisia maataloudesta leipänsä saavia kansalaisia, mutta päälinjana Kokoomuksella on maatalouden merkityksen vähättely.
Se on myönnettävä, että poliittisten irtopisteiden keruuseen maatalous ja kotimainen alkutuotanto kelpaavat Kokoomuksellekin.
Kiitokset kaikille Teille, jotka eilen Laikun lavan tietämillä kommentoitte myönteisesti pukeutumistani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä maito tulee läheltä, Elina Lepomäki, SEL, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto, Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL ry, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, |
Piskaryovskoye Memorial Cemetery eli Piskarjovkan hautausmaa on maailman suurin toisen maailmansodan uhrien hautausmaaKeskiviikko 13.8.2014 - -Esko Erkkilä- Piskarjovkan hautausmaa sijaitsee Pietarin lähellä ja se on maailman suurin toisen maailmansodan uhrien hautausmaa.
Piskarjovkan hautausmaalle on haudattu yli 400.000 Leningradin piirityksen aikana kuolleita siviilejä ja yli 50.000 piirityksen aikana kaatuneita puna-armeijan sotilaita.
Kävimme Piskarjovkan hautausmaalla heinäkuun 7. päivänä 2014.
Piskarjovkan hautausmaa on pinta-alaltaan 26 hehtaaria ja siellä on kaikkiaan 186 suurta hautakumpua, joiden alla lepää Leningradin piirityksen aikana nälkään ja sotatoimiin kuolleita siviileitä sekä taisteluihin osallistuneita sotilaita.
On luonnollista, että yksityisten vainajien hautapaikkaa ei pystytä yksilöimään vaan kyse on joukkohaudoista. Hautausmaan sisäänkäynnillä palaa ikuinen tuli.
Hautakummut sijaitsevat hautausmaan pääkäytävän molemmin puolin. Pääkäytävällä on pituutta 300 metriä.
Siviilivainajat ovat omissa hautakummuissaan – tässä kummussa lepää niitä neuvostokansalaisia, jotka kuolivat nälkään tai pommituksiin vuonna 1942…
…ja tässä hautakummussa puolestaan niitä puna-armeijan sotilaita, jotka kaatuivat samana vuonna eli vuonna 1942.
Kukin 186:sta hautakummusta kätkee alleen tuhansia sodan uhreja.
Hautausmaalla soi vaimea surumusiikki ja se kuuluu hautausmaalle rakennetun hyvin maisemoidun kovaäänisverkon kautta.
Hautausmaan hallitseva hahmo on kuvanveistäjien Vera Isajevan ja Robert Taurit´n veistämä ”Äiti - kotimaa” –veistos.
Veistoksen taustalla olevaan kivimuuriin on venäjäksi hakattu nämä sanat:
Tässä lepää leningradilaisia.Kaupunkilaisia – miehiä, naisia, lapsia.Heidän vierellään puna-armeijalaisia.Koko elämälläänpuolustivat he sinua, Leningrad,vallankumouksen kehto.Heidän jaloja nimiään ei tässä voi luetella.Niin monta on heitä graniitin ikuisen alla.Vaan tiedä, näiden kivien eteen seisahtunut,ketään ei ole unohdettu, mikään ei ole unohtunut
****************
Lähikuva ”Äiti – kotimaa” –veistoksen kasvoista. Veistoksen nimen voi suomentaa myös näin: "Äiti - synnyinmaa"
**********
Piskarjovkan hautausmaan sisäänkäyntiä reunustaa kaksi paviljonkia, joissa on esillä Leningradin piiritykseen liittyvää aineistoa. Tässä sisäkuva toisesta paviljongista.
Tässä paviljongissa ovat puhuttelevat kopiot pienen Tanja Savitsevan päiväkirjoista. Tanja kertoo lyhyissä päiväkirjamerkinnöissään, että kuka perheenjäsenistä milloinkin kuoli ja viimeisessä lapussa hän toteaa:
”Nyt minä olen yksin.”Tanjan päiväkirjamerkintöjä voi hyvin verrata Anne Frank´n päiväkirjoihin - vertaus sopii myös ajallisesti yhteen!
***********
Piskarjovkan hautausmaa on hieman etäällä Pietarin keskustasta, mutta sinne kannattaa ehdottomasti poiketa!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Piskaryovskoye Memorial Cemetery, Piskarjovkan hautausmaa, Piskarjovka, Pietari, suurin toisen maailmansodan uhrien hautausmaa, Äiti - kotimaa, Äiti - synnyinmaa, Vera Isajeva, Robert Taurit, Leningrad, Pietari, Leningradin piiritys, suomenlahti2014, |
Kahvi teki kauppansa kuumanakin markkinapäivänä!Tiistai 5.8.2014 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.
Eilen oli elokuun ensimmäinen maanantai ja se merkitsi, että Keskustorilla oli vilkas markkinapäivä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö – jonka puheenjohtaja olen – oli mukana markkinoilla.
Talkooväen osa markkinajärjestelyissä on keskeinen, sillä olin varaamassa tuttua paikkaa Hämeenkadun varrelta jo hieman aamuseitsemän jälkeen.
Lastasin autoni peräkärryn materiaalilla jo lauantaina, joten markkinoille osallistuminen vaatii puheenjohtajalta varsin paljon etukäteistoimintaa.
Keskustan varavaltuutettu Matti Järvinen, valtuutettu Timo Vuohensilta, Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä ja kunnallisjärjestömme aktiivi Johannes Jonov saapuivat torille siten, että keitetty kahvi oli tarjoiluvalmista jo puoli yhdeksän tienoilla.
**********
Huomasimme, että olimme maamme suurista puolueista – Keskusta ja Kokoomus – ainoa, joka tarjosi markkinaväelle kahvia. Toki markkinoilla olivat mukana myös nuo keskisuuret puolueet eli perussuomalaiset, SDP sekä Vasemmistoliitto. Pienpuolueet eivät olleet paikalla.
Täytyy ihmetellä, että kuumanakin hellepäivänä – mittarilukemat ylittivät eilen 32 astetta – kahvi teki markkinakansalle hyvin kauppansa!
************
Markkinakansaa kiinnostivat eniten ne syyt, miksi Tampereelle ollaan rakentamassa Rantaväylän tunnelia ja sen ohella myös se, että miksi nyt niin kovalla innolla julkisuudessa ajetaan pikaratikkaa Tampereelle.
Rantaväylän tunneli oli Kokoomuksen päähänpinttymä ja kun se tarvitsi päähänpinttymänsä läpiajamiseen Vihreiden tuen, niin Kokoomus joutuu nyt myöntymään pikaratikkaan – suuremman luokan suhmurointia siis!
**************
Keskustan telttakatoksella ensi kevään eduskuntavaalien ehdokkaat Pilvi Kärkelä sekä Timo Vuohensilta tässä keskustelemassa niistä tunnelmista ja keinoista, joilla he ovat ensi keväänä menemässä Arkadianmäelle päättäjiksi!
Kiitän keskustalaista talkooväkeä onnistuneiden Maanantaimarkkinoiden toteuttamisesta ja kiitokset ennen kaikkea niille tamperelaisille, jotka poikkesivat antamaan meille uusia eväitä ”politiikkasyksyn” ainespuiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Maanantaimarkkinat, Tampereen Torikauppiasyhdistys, Pilvi Kärkelä, Timo Vuohensilta, |
OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi: "Parhaat onnittelut!"Sunnuntai 27.7.2014 - -Esko Erkkilä- Kansanedustaja ja entinen pääministeri Mari Kiviniemi nimitettiin 25. heinäkuuta OECD:n neuvoston päätöksellä järjestön apulaispääsihteerin tehtävään kahdeksi vuodeksi.
OECD on lyhenne järjestön englanninkielisestä nimestä eli Organisation for Economic Cooperation and Development.
Suomeksi OECD käännetään näin:
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö.
OECD on perustettu vuonna 1961 harmonisoimaan ja kehittämään jäsenmaidensa talouskasvua ja vapaakauppaa sekä lisäämään yhteiskunnallista hyvinvointia.
Suomi liittyi OECD:n jäseneksi vuonna 1969.
Kiviniemen nimittäminen OECD:n korkeaan virkaan on luottamuksenosoitus Suomelle ja sen ovat todenneet mm. ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Leena Toivakka.
************
Mari Kiviniemi on yksi niistä kolmesta Suomen entisistä pääministereistä, jotka tunnen henkilökohtaisesti. Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen ovat ne kaksi muuta.
************
Olen haastatellut pääministeri Mari Kiviniemeä muutaman kerran ja huomasin, että haastattelut ovat edelleen katseltavissa netistä.
Googlaa vaikkapa näin...
youtube esko erkkilä mari kiviniemi
…niin voit katsella, kun haastattelen silloista pääministeri Mari Kiviniemeä.
Haastattelunpätkiä on useitakin ja ne on nettiin tallentanut kansanedustaja Mikko Alatalon eduskunta-avustaja Tero Mäenpää.
*************
OECD:n pääsihteeri on meksikolainen Jose Angel Gurria.
OECD:n kolme muuta apulaispääsihteeriä ovat Yhdysvalloista, Japanista ja Saksasta. Kolmen muun apulaispääsihteerin kotimaat osoittavat, että Mari Kiviniemi on valittu tärkeään tehtävään.
Toivon, että Mari Kiviniemen valinta OECD:n apulaispääsihteeriksi antaa suomalaisille poliitikoille kaivattua jämäkkyyttä päätöksentekoon, kun OECD antaa lausuntoja Suomen taloudesta!
Vielä kerran:
Onnentoivotukset apulaispääsihteeriMari Kiviniemelle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: OECD, Organisation for Economic Cooperation and Development, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi, Mari Kiviniemi, |
Kyläkirpparisuunnistuksen merkitys on paljon muutakin kuin tavaroiden ostaminenLauantai 26.7.2014 - -Esko Erkkilä- Pikku-Pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ovat järjestäjinä eilen alkaneessa Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksessa.
Tapahtumassa talot järjestävät tonteilleen myytäviä tavaroita ja kansa käy vaihtelevin tuloksin ostamassa niitä.
Tapahtuma alkoi eilen ja se kestää useimpien myyjien osalta sunnuntaihin saakka.
Olen aina pyrkinyt osallistumaan asiakkaana Viljakkalan kyläkirpparisuunnistukselle ja niin tein myös eilen.
Totean tämän juttuni otsikossa, että kyläkirpparisuunnistus on paljon muutakin kuin tavaroiden ostamista.
Sitä se todella on!
Vanhojen tuttavuuksien vahvistaminen, uusien tuttavuuksien luominen, tuttujen paikkojen katseleminen ”uusin silmin”, ennenkäymättömissä paikoissa käyminen – tätä kaikkea kyläkirpparisuunnistus on!
**********
Muutama kuva maisemista, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi ja joihin kyläkirpparisuunnistuksella sain hetkeksi pysähtyä:
Näkymä naapurilta meille!
Tähän näkymään liittyy paljon edellisen sukupolven työtä – hieman myös omaa työtäni.
Parvilahti ja Markansaari!
Näkymä Viljakkalan Kirkkojärvelle ja kirkonkylään.
Kototilan ”Alanen lato” rypsivainion keskellä. Olisi pitänyt osua paikalle viikkoa aikaisemmin, niin olisipa maisema ollut keltainen!
Männistönmäestä kohti Koivuniemeä.
Konkarinmäestä kohti Hanhijärveä.
**********
Niin, näkihän kirpparisuunnistuksella muutakin:
Kaunisto, jota pikku-pispalalaiset kutsuvat nykyisin kylätalokseen.
Kauniston seinäkello on pysähtynyt aikaan entiseen.
Tässä talossa toimi ennen Viljakkalan hammaslääkäri.
Sitä aiemmin talossa toimi myös Viljakkalan kunnanlääkäri.
Olen opiskellut talon autotallissa kansalaiskoulun aikana metallitöitä!
Paljon muistoja liittyy tähän taloon Viljakkalan Kurjella!
Viljakkalan Elonkaari, josta nyt Ylöjärven kaupunki pyrkii lopettamaan kaikki palvelutoiminnot!
Sahtitynnyreitä eräällä kohteella.
Sahtitynnyrit laitettiin paisumaan jokeen tai lammikkoon hyvissä ajoin ennen sahdinteon aloittamista.
Valitettavasti sahdintekokulttuurikin on hiipumassa Viljakkalassa.
************
Tein toki myös kauppaa kyläkirpparisuunnistuksella:
Sen koin puutteeksi, että missään ei ollut myytävänä todellisia ”äijä-tuotteita” eli romuja joka äijälle.
Vihjeeksi ensi vuodelle!
Arvostan Pikku-Pispalalaisten, Mannin asukasyhdistyksen ja Viljakkalan Seurojentalonyhdistyksen puuhahenkilöitä aktiivisuudesta Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen järjestämisessä.
Poiketkaahan kohteilla tänään ja osa on avoinna myös sunnuntaina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kyläkirppasrisuunnistus, Pikku-Pispala, Pikku_pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Kaunisto, Kauniston kylätalo, kenttäpullo int/40, Peltiteos Oy, Konkarinmäki, Hanhijärvi, Viljakkalan Hanhijärvi, |
Raision päätökset ovat tulosta johdon epäonnistumisestaSunnuntai 20.7.2014 - -Esko Erkkilä- Olen seurannut tyrmistyneenä uutisia, joissa kerrotaan Raision luopumisesta sian- sekä siipikarjan rehuseosten valmistamisesta.
Päätös osoittaa yrityksen ylimmän johdon epäonnistumisesta ja se kertoo myös siitä, että yrityksen omistajat vähät välittävät ennen niin menestyneen yrityksen tulevaisuudesta.
Vuodelta 2013 rehuseosten valmistustilastoja ei vielä ole saatavissa, mutta vuonna 2012 sianrehuseoksia valmistettiin 309 miljoonaa kiloa ja siipikarjan rehuseoksia 317 miljoonaa kiloa. Rehuseosten kokonaisvalmistus vuonna 2012 oli 1.397 miljoonaa kiloa.
On suuri ihmettelyn aihe, jos Suomen toiseksi suurin rehunvalmistaja ei pysty kannattavaan valmistukseen volyymistä, jonka kokonaismarkkinat asettuvat tasolle yli 600 miljoonaa kiloa.
Toimin Raision rehuteollisuuden palveluksessa vuodesta 1970 alkanen tasan 40 vuotta ja myönnän, että oli vuosia, jolloin rehuseosten valmistaminen oli taloudellisesti tiukkaa.
Hanskojen heittäminen kehään on kuitenkin osoitus, että yhtymän johto ei ole tehtäviensä tasolla.
Kuudensadan miljoonan kilon kokonaismarkkinat Suomessa olisivat varmasti taanneet taloudellisesti terveen toiminnan, mutta makeisvalmistuksen näkymät kaukomailla sumensivat yritysjohdon silmät.
Totean selkeästi, että vuorineuvos Matti Salminen Raision pääjohtajana oli viimeinen johtaja, joka tajusi yrityksen kannalta kokonaisuuden – hänen seuraajansa ovat kvartaalitalouden juoksupoikia, jotka joutavat optioineen yritysmaailman romukoppaan.
***********
Hämmästelen MTK:n roolia ja lausuntoja sen jälkeen, kun Raisio ilmoitti 10.06.2014 luopuvansa sian- sekä siipikarjanrehujen valmistuksesta.
MTK ei suonut asian johdosta sanaakaan suomalaisen kotieläintuottajan puolesta, vaan esitti huolestumisensa ainoastaan siitä, että päätöksen myötä viljamarkkinat vaikeutuvat!
Pidän valitettavana, että MTK asettui Raision päätöksen myötä ainoastaan viljanviljelijöiden puolestapuhujaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, Raisio Yhtymä, Raisio Oyj, Raision Tehtaat, Oy Vehnä Ab, Kasviöljy Oy, Matti Salminen, vuorineuvos Matti Salminen, Raisio lopettaa sian- ja siipikarjan rehuseosten valmistamisesta, , MTK, rehuseosten valmistus 2012, rehuseosten valmistus, |
Kolmannen sektorin toimijat - kuten Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ja LC-Viljakkala - tekevät arvokasta työtä syrjäseutujen asukkaiden hyväksiMaanantai 7.7.2014 - -Esko Erkkilä- Erilaiset yhdistykset, järjestöt, yhteisöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä vanhusten, yksinäisten ihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi niin syrjäseuduilla kuin myös kaupungeissa.
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry tekee tätä työtä Viljakkalassa.
Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen tarkoituksena on tarjota Viljakkalan kyläläisille, yhdistyksille ja seuroille yhteinen kokoontumis- ja harrastuspaikka ja siten lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä sekä parantaa yhdistysten toimintaedellytyksiä.
Yhdistyksen toiminnan tukipiste on Viljakkalan Seurojentalo.
Viljakkalan Seurojentalo on entinen Viljakkalan Maamiesseurantalo ja Maamiesseuran logo on edelleen kunniapaikalla Seurojentalon kahviossa.
Arvostan, että samalla seinällä on myös Viljakkalan vaakuna.
**********
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen tärkeä toimintamuoto kesäisin ovat Keskiviikkokahvilat, jotka alkoivat tänä vuonna kesäkuun 12. päivänä ja ne jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.
Osallistuin Keskiviikkokahvilaan heinäkuun 2. päivänä ja siitä tilaisuudesta muutama kuva:
Tilaisuus alkoi kahvittelulla ja sen jälkeen yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti…
…yli viisikymmenhenkisen yleisön tervetulleeksi.
Keskiviikkokahviloiden ohjelma on musiikkipainotteista ja tällä kerralla Viljakkalan oma poika Aarre Aalto esitti yleisöön meneviä kappaleita Risto Hiltusen säestämänä.
Aarren ensimmäinen kappale oli ”Lemminkäisen äiti”, joka on Eino Leinon kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä laulu.
1. Tuima on tuuli ja pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Kussa mun kotkani kulkeekaan?
2. Joudu jo kotihin ja lentosi heitä! Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä, poikani pieni ja hentoinen. Lahti on tyyni ja rauhainen.
3. Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa, täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Laske jo lahtesi valkamaan!
Aarre Aallon välijuonnot olivat mielenkiintoisia, kun hän kertoi mm. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Frans Linnavuoresta ja tämän suhtautumisesta siihen musiikkiin, jota Tampereen Tuomiokirkossa oli soveliasta esittää.
*****************
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kiitokset kulttuuritarjonnan järjestämisestä Viljakkalaan.
Erityiskiitokset Lions Club Viljakkalalle joka huolehti, että Elonkaaren asukkaiden kyyditykset onnistuivat Keskiviikkokahvilaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, LC-Viljakkala, Lions Club Viljakkala, Keskivikkokahvila, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Eino Leino, Oskar Merikanto, Lemminkäisen äiti, Frans Linnavuori, Tampereen Tuomiokirkko, |
Tampereen kaupunki vähät välittää suurlouhintojen vaikutuksista omakotitaloilleLauantai 5.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tampere on tullut tunnetuksi pienten ja keskisuurten yritysten torjumisesta alueelleen.
Totena kerrotaan, miten eräs kaupungin tonttivastaava rehentelee lounaspöydässä, että taas sain potkaistua ulos jonkin karvalakkiyrittäjän, joka olisi ollut asettumassa Tampereelle ja kyseli siihen tarkoitukseen tonttia.
Ei ihme, että Tampereen talous on suurissa vaikeuksissa!
Suuryritykset Tamperetta kiinnostavat vaikka niiden avulla Tampereen talous ei ole kohentunut ja ei tule kohentumaan.
Taannoin Tampere sai erilaisin vippaskonstein hankittua alueelleen ruotsalaisomisteisen Ikean. Vippaskonsteilla sen vuoksi, että Tampereen johtavat virkamiehet saivat Palokallion Omakotiyhdistyksen vetämään Ikean tuloa Tampereelle koskevan valituksensa pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta.
Kannan osavastuun, sillä olin päättämässä valituksemme poisvetämisestä. Lähdimme herrojen kanssa marjaan ja huonostihan siinä kävi!
*************
Ikean vaatimien liikenneramppien rakentaminen maksoi Tampereen kaupungille 30 miljoonaa euroa. Summa merkitsee vuodessa yhtä veroprosentti-yksikköä Tampereen taloudessa.
Ramppien rakennustyöt vaativat mittavat louhinnat ja niiden vaikutuksesta useat Palokallion omakotialueen omakotitalot vaurioituivat.
Suurimmat vauriot olivat yli 30.000 euroa omakotitaloa kohti ja kaupunki ei korvannut aiheuttamiaan vaurioita täysimääräisesti.
Omakotitaloni – vaikka sijaitsee kaukana ns. Ikea-louhinnoista – kärsi vaurioita ja kun vauriot olivat pieniä, niin Tampereen kaupunki maksoi minulle korvauksia.
Tampereen kaupungin toimintaperiaatteena oli korvata pienet vauriot sekä ne vauriot, joiden korvausperiaatteet eivät kestä päivänvaloa.
Nyt Tampereen kaupunki suunnittelee jatkavansa kaavoitus ja teollisuusalueen laajentamista Ikean tontista etelän suuntaan.
Ensimmäiset alueen louhintasuunnitelmat olivat järkyttävän suuret, mutta Palokallion Omakotiyhdistyksen toiminnan tuloksena louhintasuunnitelmat on nyt saatu kutistumaan 1/3 alkuperäisistä suunnitelmista.
Louhintamäärät ovat kuitenkin edelleen n. kolminkertaiset Ikea-louhintoihin verrattuna.
Suunniteltua alue sijaitsee Ikean rammpilouhintoja lähempänä Palokallion omakotialuetta ja se merkitsee, että olemme todella huolestuneita kotiemme säilymisestä ehjinä.
Mielipiteiden jättämisaika uusiin jättilouhintoihin päättyi 3.7.2014 ja tässä minun jättämäni mielipide jättilouhinnoista:
**********
Suunnitelma-alueen louhintasuunnitelmat ovat ylimitoitetut ja tulevat suunnitellussa laajuudessa aiheuttamaan Palokallion alueen omakotitaloille suuria vahinkoja.
Louhintasuunnitelmat pitää laatia uudelleen, jotta päästään Palokallion asukkaiden omakotitalojen kohdalla siedettäviin määriin ja sen lisäksi on louhintatyön suorittamisen toteuttamiseen, valvontaan, ennakkotarkastuksiin, välitarkastuksiin ja lopputarkastuksiin sekä Tampereen kaupungin korvausvelvollisuuksiin sovellettava niitä kokemuksia, joita kertyi taannoisissa ”Ikean ramppien” louhintatöissä.
Kiitän Tampereen kaupungin virkahenkilöitä oikeasta asenteesta, jota he ovat osoittaneet otsikkokaavan suunnittelun edetessä.
Erityiskiitokset siitä, että Palokallion asukkaiden kokemukset ns. Ikea-ramppien louhintatöissä syntyneistä omaisuusvahingoista on ainakin osittain otettu huomioon.
Vaikka louhintamäärät onkin viimeisimmissä suunnitelmissa saatu puristettua kolmasosaan ensimmäisistä suunnitelmista, ovat ne edelleen kohtuuttoman suuret ja tulevat aiheuttamaan suuria vahinkoja Palokallion alueen omakotitaloille.
Vaadin, että louhintamäärät tarkistetaan ja otetaan tavoitteeksi niiden puolittaminen viimeisimmistä suunnitelmista.
Louhintamäärät voidaan nykyisestä saada edelleen merkittävästi alenemaan, kunhan alueelle suunniteltu rakentaminen mukautetaan maaston mukaan.
Muistutan Palokallion asukkaiden toiminnasta ns. Ikean ramppien suunnittelussa, jossa palokalliolaisten aktiivisuuden ansiosta saatiin rampin Helsingin suuntaan menevä linjaus aivan uuteen malliin verrattuna alkuperäisiin suunnitelmiin. Toki palokalliolaisten esitys vaati Tampereen kaupungin tilaajapäälliköltä muutaman käynnin Helsingissä, jossa tieviranomaiset lopulta hyväksyivät palokalliolaisten esitykset.
**************
Omakotitaloni – osoite Ruokomäenkatu 32 – valmistui 1989 ja sen ulkoverhousmuurauksessa käytettiin poikkeuksellisen paljon terästä.
Omakotitalon poikkeuksellisen vahvasta rakennustavasta huolimatta se kärsi vahinkoja ”Ikea-ramppien” –louhinnoissa.
Toivon ja suorastaan vaadin, että ns. Ikea-ramppien louhintatöiden vuoksi Tampereen kaupungilta saamaani korvaukseen liittyvät korvausasiakirjat etsitään tämän mielipiteeni liitteeksi ja esitetään päättäjille ennen lopullisen päätöksen tekemistä otsikkokaavassa.
Totean, että ns. Ikea-ramppien louhintatyöt tapahtuivat kauempana kuin nyt suunnitellut louhinnat. Vaara omakotitaloni lisävaurioille on todellinen.
Katson, että nyt suunniteltujen louhintojen suorittajana on Tampereen kaupunki ja siten Tampereen kaupunki myös vastaa louhintojen aiheuttamista vahingoista.
Tampereen kaupunki ei voi laistaa korvausvastuistaan, sillä otsikkoalueen louhinnat ovat seurausta Tampereen kaupungin päätöksistä.
***************
Palokallion Omakotiyhdistys ry:llä on kokemukseen perustuvaa tietoa lähellä asutusta suoritettavien louhintatöiden aiheuttamista vahingoista.
On selkeästi todettava, että eräät räjäytys- ja louhintatöitä käsittelevät kirjat eivät tunnista louhintatöiden todellisia vaaroja omakotitaloille. Niihin vetoaminen on valitettavan yleistä ja merkitsee sitä, että louhintoihin liittyviä seikkoja ei ole käytännössä koettu. Palokalliolaiset ovat ongelmat kokeneet ja meillä on useitakin ehdotuksia, joita toivon Tampereen päättäjien kuuntelevan, jos Lahdesjärven eteläosan kaavan nro 8534 suunnittelua joskus on tarkoitus jatkaa.
-Esko Erkkilä-
Toivon, että mielipiteelläni on vaikutusta kaava-asian jatkokäsittelyssä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistyksen sopimus, Lahdesjärvi Lahdesjärven louhinnat. Ikea-helvetti, Ikea-ramppien louhinnat, LAHDESJÄRVEN ETELÄOSA TYÖPAIKKA-ALUE- KAAVA 8534 |
Oulu teki esimerkillisen päätöksen!Keskiviikko 2.7.2014 - -Esko Erkkilä- Oulun kaupunginvaltuusto teki 16.6.2014 merkittävän päätöksen, kun se päätti, että Oulun kaupunki/ Oulun Energia osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakeomistuksen kautta 16-17 M€ sijoituksella.
Päätöstä edelsi värikäs näytelmä, johon pääsee yksityiskohtaisesti tutustumaan seuraavan nettipolun kautta:
www.oulu.fi -> Oulu Finland -> Päätöksenteko ja hallinto -> Haku esityslistoista ja pöytäkirjoista -> Uusimmat pöytäkirjat -> Kaupunginvaltuusto 6/2014 -> Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Oulun kaupunginvaltuusto päätti osallistua Fennovoiman omistajiin äänin 40 - 27! Suosittelen tutustumista Oulun päätösprosessiin!
Oulun tekemä päätös on vastuuntuntoinen ja se on nykyisessä taloustilanteessa esimerkillinen.
Oulun kaupunginvaltuuston päätökseen sisältyy lausuma, että Fennovoiman hankkeeseen osallistumisen taloudellisten sitoumusten voimaan tuleminen edellyttää kaikissa tapauksissa Fennovoiman periaatepäätöksen täydentämisvaiheen myönteistä valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyä.
Oulun kaupunginvaltuuston päätöstä perustellaan valmisteluaineistossa monipuolisesti ja vahvasti.
Olen tyytyväinen, että Oulu teki päätöksen, jolla toivottavasti vahvasti linjataan myös muiden suurten kaupunkien energiapoliittista toimintaa.
Riittääkö Tampereen kaupunginvaltuustolla tahtoa tehdä tunneli- sekä ratikkasekoilujen jälkeen yksi järkeväkin päätös ja linjata Tampereen osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu liittyi Fennovoiman omistajiin, Oulu, Oululta järkevä päätös, Fennovoima, Oulun Fennovoima-päätös, Tampere Fennovoiman omistajaksi?; Onko Tampere valmis Fennovoiman omistajaksi?.Pyhäjoen ydinvoimala, Pyhäjoki, Hanhikivi, |
Nytkö vasta?Tiistai 24.6.2014 - -Esko Erkkilä- Alexander Stubb nimitti hallitukseen uusiksi ministereiksi Leena Toivakan, Laura Rädyn sekä Petteri Orpon.
Tunnen työurani perusteella parhaiten Maa- ja metsätalousministeriön ja sen vuoksi kommentoinkin Petteri Orpon nimittämistä uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi.
On sanottu, että nyt syrjään sysätty Jari Koskinen on parasta, mitä Kokoomus pystyy tarjoamaan suomalaiselle maataloudelle.
Orpon nimittäminen ministeriksi on puhdasta kokoomuslaista hyvä veli-politiikkaa, jolla palkitaan entinen Kokoomuksen ryhmänjohtaja nostamalla hänet ministerikaartiin ja kohottamaan tunnettuisuuttaan ennen kevään eduskuntavaaleja.
Jari Koskinen menetti poliittisen painoarvonsa, kun ilmoitti, että ei lähde ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Petteri Orpo ei omaa minkäänlaista kokemusta alaansa kuuluvista asioista, joten ministeriön virkamiesten rooli tulee kasvamaan - se ei välttämättä tässä tapauksessa ole lainkaan huono asia.
Huolestuttavaa Orpan nimityksen yhteydessä on se, että vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö kertoo suhtautuvansa Orpoon myötäsukaisemmin kuin Koskiseen. Pelottaa.
Maa- ja metsätalousministerin vastuulle kuuluvat myös ruokaturvallisuuteen liittyvät seikat ja tämä luo omalta osaltaan kysymyksiä Orpon osaamiselle.
Toistan jälleen kerran, että Sirkka-Liisa Anttilan ollessa maa- ja metsätalousministerinä oli kaikilla suomalaisilla ”ruokaturvallinen olo” – Koskisen kaudella näin ei ollut.
Pystyykö Petteri Orpo palauttamaan suomalaisten uskon nykyhallituksen aikana heikentyneen uskon ruokaturvallisuuteemme?
************
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari tunnetaan ja tunnustetaan suomalaisen maatalouden sekä ruokaturvallisuuden merkittäväksi vaikuttajaksi.
Kalmari kertoi fb-sivuillaan, että tapasi Petteri Orpon Eduskunnan käytävällä eilen ja onnitteli tätä ministeripaikan saamisesta.
Orpo oli todennut Kalmarille, että nyt meille tulee yhteisiä asioita.
Kalmari oli ollut heti tilanteen tasalla ja vastannut: Nytkö vasta?************Orpon toteamus on vankka todiste, että Kokoomukselle maatalouden, metsätalouden sekä ruokaturvallisuuden asiat ovat olleet vieraita.
Tuleeko nyt muutos?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerinimitykset, Alexander Stubb, Leena Toivakka, Laura Räty, Petteri Orpo, Anne Kalmari, Jari Koskinen, |
"Täytyy olla kansan palveluksessa"Lauantai 21.6.2014 - -Esko Erkkilä- Tiedän työkokemukseni perusteella, että saadakseen sanomansa perille, on oltava aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin.
Edustamallani toimialalla se merkitsi aktiivisuutta tilaisuuksien pitämisessä, osallistumista erilaisille markkinoille ja markkinointia suoraan potentiaalisille asiakkaille eli tilakäyntejä.
Sama periaate koskee poliitikkoja – on oltava kansan tavoitettavissa!
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmeisesti aikamme paras esimerkki, että ”jalkatyö” eli äänestäjien parissa tehtävä työ tuo tulosta.
On luonnollista, että tuotteen pitää olla kunnossa, sillä huonoa tuotetta on mahdotonta myydä edes kovalla jalkatyöllä.
”Tuotteena” Paavo Väyrynen on kunnossa, joten sen markkinointi on siltä osin kunnossa.
*************
Seurasin Paavo Väyrysen työskentelyä taannoisessa Keskustan puoluekokouksessa 13. – 15.6.2014 Turussa ja siitä muutama kuva selitysteksteineen:
Väyrysellä oli kokouspaikkana toimineen Turun Messukeskuksen aulassa oma esittelypiste, jossa hän oli melkein koko ajan puoluekokousväen tavattavissa.
Väyrysen valtakunnallista näkyväisyyttä edesauttoi, että YLE haastatteli häntä puoluekokouksen aikana.
Yleiskeskustelun ensimmäisen puheenvuoron käytti Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.
Väyrynen totesi puheessaan mm. näin:
”Nyt Keskustan tehtävänä on pelastaa Suomen kansantalous. Keskustan tehtävänä on murtaa nykyinen keskittymiseen tähtäävä ja eriarvoisuuteen johtava sisäpolitiikan oikeistosuuntaus. Ja ennen muuta: Keskustan on jälleen turvattava se, että Suomi jatkaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla.”
Paavo Väyrynen liikkui puoluekokousväen keskuudessa ahkerasti – tässä hän keskustelee puolustusministerinä 1977 – 1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979 – 1983 toimineen Taisto Tähkämaan kanssa.
Osuin paikalle, kun Paavo Väyrynen ja Tapani Hankaniemi, melkein naapurini Kälviältä, ”paiskasivat kättä” ja varmaan keskustelivat Kälviän taannoisesta kuntaliitoksesta Kokkolan kaupunkiin!
Arvostin monien muiden ohella, että Väyrynen oli paikalla puoluekokouksen päättymiseen saakka.
Kerroin hänelle, että arvostan hänen paikallaoloaan ja silloin Väyrynen totesi minulle tämän jutun otsikossa olevat sanat eli;
”Täytyy olla kansan palveluksessa”!
Taidatkos sen selvemmin sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Täytyy olla kansan palveluksessa, Paavo Väyrynen, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Taisto Tähkämaa, Tapani Hankaniemi, Kälviä, Kokkola, Kälviän kuntaliitos Kokkolaan, |
Uudenkaupungin soijatehtaan konkurssi ei tullut yllätyksenäKeskiviikko 18.6.2014 - -Esko Erkkilä- Tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Uuteenkaupunkiin perustettu soijanjalostustehdas on joutunut konkurssitilaan.
Yritys – Finnprotein Oy – on jättänyt konkurssihakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen maanantaina 16.6.2014.
Soijatehtaan perustaminen Suomeen on haihattelua ja olen todennut sen yrityksen puuhamiehille jo vuosia sitten.
Perusteluina olen käyttänyt mm. seuraavia seikkoja:
Suomessa tarvitaan soijanjalostuksessa syntyviä tuotteita, mutta mikään niitä tarvitseva yritys ei voi perustaa tuotantoaan aloittavan yrityksen varaan. Tavarantoimittajayrityksen pitää ensin vakiinnuttaa asemansa luotettavana tavarantoimittajana, jotta sen palveluksia uskaltaa käyttää. Oletan, että Finnprotein Oy ei tähän pystynyt lyhyen toimintansa aikana.
Uudenkaupungin soijatehtaan taru on karu kertomus siitä, että miten korkealla ilmassa leijuvat unelmat johtavat katastrofiin.
Soijatehtaan työmarkkinaselkkaukset on useissa yhteyksissä kerrottu syyksi yrityksen nopealle tuholle, mutta näen niiden vaikutukset konkurssihakemukseen vain viimeiseksi niitiksi, joka katkaisi kamelin selän.
Perusasiat olivat kateissa – ensisijainen syy tehtaan konkurssiin eivät olleet työmarkkinaongelmat.
Kaikenkarvaiset konsulttifirmat tekivät hyvät rahat, kun ne puolsivat ja toimivat aktiivisesti soijatehtaan saamiseksi Uuteenkaupunkiin.
Konsulttifirmoilla piti olla tietämystä soijanjalostusprosessista, mutta konsulteille oma tili on tärkeämpää kuin konsultoitavan yrityksen paras.
En tunne tilannetta, mutta ihmettelen Uudenkaupungin luottamushenkilöiden ja erityisesti virkamiesten toimintaa, kun ilmeisen halukkaasti hamusivat täysin mahdottoman liiketoiminnan siirtymistä kaupunkiin.
Julkisuudessa on kerrottu, että Uusikaupunki sijoitti soijatehtaan infraan 3 miljoonaa euroa. Sen lisäksi muita kustannuksia kaupungille on kertynyt varmaan mittavasti – myös kaupungin imago teollisuuskaupunkina sai kolauksen.
Toivottavasti hyvin tuntemaani Uudenkaupungin satamaan ei ehditty tehdä liian mittavia turhia investointeja!
Se harmittaa, että eräät tuntemani henkilöt saivat uralleen ilmeisen kolauksen, kun olivat ryhtyneet vastuullisiin tehtäviin yrityksessä, jonka selviytymisen ennusteet olivat jo alusta alkaen synkät.
Opimmeko Uudenkaupungin soijatehtaan tarusta mitään?
Ainakin se pitäisi oppia, että Suomeen soveltumatonta teollista toimintaa ei Suomeen kannata yrittää puuhata!Myös se olisi huomioitava, että kuntien pitäisi kuunnella todellisia asiantuntijoita ennen kuin ne sitoutuvat suuriin hankkeisiin!On paikallaan penkoa myös ne syyt, joiden perusteella valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus saatiin harhautettua sijoittamaan veronmaksajien varoja yritykseen, jolla ei ollut mitään todellisia mahdollisuuksia toimia Suomessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uudenkaupungin soijatehdas, Uudenkaupungin soijatehdas konkurssiin, Uusikaupunki, Uudenkaupungin satama, Finnprotein Oy, Työeläkeyhtiö Varma, Etera, Suomen Teollisuussijoitus, Pontos, |
Torkkelinpuistossa sijaitsevat Jussi Mäntysen Hirvi-veistos ja Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kaupunginkirjasto muodostavat ehjän kokonaisuudenSunnuntai 15.6.2014 - -Esko Erkkilä- Olen iloinen, että Viipurin kaupunginkirjaston ikiaikaiselta tuntunut kunnostustyö on vihdoin saatu päätökseen.
Olen iloinen myös siitä, että Jussi Mäntysen vuonna 1923 veistämä Hirvi-veistos ja nyt kunnostettu Viipurin kaupunginkirjasto muodostavat ehjän kokonaisuuden.
Seuraavassa muutamia kuvia Viipurin kaupunginkirjaston ulkopuolelta ja joitain kuvia myös Hirvi-veistoksesta – kahdesta ensimmäisestä kuvasta saa käsityksen veistoksen ja kirjaston läheisestä sijainnista:
Vaikka molemmat suomalaiset merkkiteokset ovatkin nyt luovutetulla alueella, olen iloinen, että ne molemmat ovat kaikkien suomalaisten ihailtavissa Viipurissa.
Käykäähän ihailemassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viipuri, Torkkelinpuisto, Jussi Mäntynen, Hirvi-veistos, Hirvi-veistos Torkkelinpuistossa, Viipurin kaupunginkirjasto, Alvar Aallon kirjasto, Alvar Aallon kirjasto Viipurissa, viipuri2014, |
Tampereen Keskusta tarjosi kiitoskahvit hyvin menneiden europarlamenttivaalien kunniaksiLauantai 7.6.2014 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on ottanut tavakseen olla mukana Maanantaimarkkinoilla.
Näin teimme myös kesäkuun 2. päivänä, jolloin järjestettiin kesäkuun Maanantaimarkkinat.
Meillä oli silloin ilo tarjota kahvit tamperelaisille ja pirkanmaalaisille sen johdosta, että Keskusta pärjäsi hienosti toukokuun 25. päivänä järjestetyissä europarlamenttivaaleissa.
************
Keskusta sai Tampereella hyvin väen liikkeelle, sillä osuutemme kaikista annetuista äänistä nousi tasan kymmeneen prosenttiin!
Tulos on keskustalaisesti mainio, sillä viime vuosina osuutemme on ollut korkeimmillaan vuoden 2012 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, jolloin Paavo Väyrynen sai 8,8 % Tampereella annetuista äänistä.
Keskustan vaaliveturi europarlamenttivaaleissa Tampereella oli valtakunnalliseen tapaan Olli Rehn, joka sai Tampereelta 2.133 ääntä.
Toisena keskustalaisista oli Anneli Jäätteenmäki 1.391 äänellä ja kolmantena Paavo Väyrynen, joka sai 1.130 ääntä.
*************
Kisa on ”perhepiirissä” aina tiukka ja olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana tyytyväinen, että Tampereen osuus Pirkanmaan vaalipiirin keskustalaisista äänistä oli peräti 32 %!
Otimme Olli Rehn´n europarlamenttivaalijulisteen osastomme kantavaksi elementiksi, kun tarjosimme kesäkuun Maanantaimarkkinoilla kiitoskahvit tamperelaisille!
Kahvit ja mökkipalstani herukoista, mansikoista sekä luumuista valmistettu sekamehu tekivät hyvin kauppansa!
Kiitokset tamperelaisille, että luotitte Keskustan europarlamenttivaaliehdokkaisiin!
Tästä on mainiot asemat jatkaa ensi vuoden huhtikuun 19. päivänä järjestettäviin eduskuntavaaleihin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, europarlamenttivaalit 2014, Keskusta menestyi europarlamenttivaaleissa, Olli Rehn, Anneli Jäätteenmäki, Paavo Väyrynen, presidentinvaalien ensimmäinen kierros 2012, Maanantaimarkkinat, |