Poventsa - tutustumisen arvoinen paikkakunta Äänisen pohjoispuolellaLauantai 7.8.2010 - -Esko Erkkilä- Poventsa sijaitsee Äänisen pohjoispuolella Karhumäestä parisenkymmentä kilometriä itään.
Se on jäänyt suomalaiseen sotahistoriaan itäisimpänä paikkakuntana Karhumäen suunnalla, jonka suomalaiset valtasivat Jatkosodan aikana.
Maailmanhistoriaan Poventsa on saanut paikkansa yhtenä Stalinin kanavan sulkuna.
Pääsin käymään Poventsassa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.
Suomalaiset valloittivat Poventsan itsenäisyyspäivänä 1941. Valtauksen jälkeen alkoi asemasotavaihe, jota kesti vuoteen 1944 saakka.
Venäläiset vaikeuttivat Poventsan valtausta rikkomalla Stalinin kanavan sulkulaitteita ja saattamalla siten kaupungin veden valtaan. Yleisradion "Elävä arkisto" on mainio lähde täsmentää tietojaan mm. Poventsan valtauksesta, sillä siellä on rintamatoimittaja Toivo Määtän reportaasi valtausoperaatiosta. Suosittelen reportaasin kuuntelemista.
Reportaasi on tehty 11.12.1941 ja vielä silloin Poventsan kaduilla vesi virtasi.
Poventsan kanavasulku on osa Vienanmereltä Ääniselle rakennettua Stalinin kanavaa jota nykyisin kutsutaan virallisesti Vienanmeren-Itämeren kanavaksi.
Ylitimme Stalinin kanavan Poventsassa ja pidimme kahvitauon kanavan itäpuolisessa metsäsaarekkeessa.
Stalinin kanavan rakennustyö on kommunismin synkimpiä tekoja ihmiskuntaa kohtaan.
Kanavan rakennustyö tapahtui vankityövoimalla. Rakennustyön aikana menehtyi 200.000 vankia eli yksi vanki jokaista kanavametriä kohti, sillä kanavalla on pituutta 227 kilometriä. Kanavan rakennustyöt alkoivat syksyllä 1931 ja kestivät ainoastaan 20 kuukautta, joten käsipeleillä toteutettuna työvoiman ponnistelut olivat yli-inhimilliset.
Rakennustyön kaameutta on kuvattu lausumalla mm. siten, että Stalinin kanava on rakennettu luitten päälle. Toinen tapa kuvata työn kaameutta on se, että jos työmaalla kuolleet vangit olisi haudattu kanava-alueelle, heidät olisi ollut pakko haudata pystyyn, koska muuten tila ei olisi riittänyt.
Stalinin kanavan sulkulaitteiden valokuvaaminen on kielletty. Kielto on varmin tapa saada matkaajat ottamaan suluista runsaasti valokuvia.
Suosittelen Poventsan käynnin mahduttamista Karhumäen suunnalle tapahtuvien turistimatkojen ohjelmaan. -Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Poventsa, Poventsan kanava, Ääninen, Karhumäki, Stalinin kanava, Vienanmeren-Itämeren kanava, Yleisradio, Elävä arkisto, |
Hopealinjan iltaristeily Laukontorilta Pyhäjärvelle - mainio tapa huomioida vaikkapa läheisen merkkipäiväTorstai 5.8.2010 - -Esko Erkkilä- Sain heinäkuun lopulla olla puuhamiehenä merkkipäiväristeilyn järjestämisessä sisävesilaivalla Tampereen Pyhäjärvellä.
Kokemus oli voittopuolisesti positiivinen, mutta parannettavaa Hopealinjan toiminnassa toki on.
Risteilylle osallistui perhekunnastamme kymmenkunta henkilöä, joista kaksi oli pientä tyttöä.
Risteily alkoi Tampereelta Laukontorin rannasta klo 19.00 ja palasi samaan paikkaan klo 22.00. Kolmen tunnin aikana ehdimme käydä Nokialla Kylpylähotelli Eden´n satamassa ja takaisin.
Hopealinja markkinoi Laukontorilta lähteviä risteilyjä "Ravintola Laiva"-brändillä.
Ravintola Laivan aluksilla on tiettyinä aikoina päivästä mahdollista esim. lounastaa Laukontorin rannassa.
Risteilyaluksemme oli nimeltään m/s Tampere.
Hopealinja on käyttänyt menujen suunnittelussa konsulttinaan keittiömestari Maija Silvennoista. Silvennoisella riittää vielä hommia, kuten jäljempänä esitän.
Ruoka oli risteilylle osallistuneiden mukaan mainiota. Hyvä niin, mutta minulla oli vertailukohtana nelisen viikkoa aikaisemmin Turusta Naantalissa risteilleen m/s Rudolfinan palvelut ja tamperelaisena on valittaen todettava, että turkulaisten tarjoamat palvelut peittosivat Hopealinjan tarjonnan.
Hopealinjalla on paljon petrattavaa puhelinpalveluissaan. Soitin järjestelyiden tiimoilta muutaman kerran Hopealinjalla ja sain kokemusta huonosta puhelinpalvelusta.
On selvää, että kesäaikana puhelimella asioita kyseleviä on paljon ja silloin yrityksen puhelinkeskus joutuu "helteeseen". Hopealinjalla näin ei kuitenkaan käy, sillä ääni nauhalta kertoo kylmästi, että kaikki numeromme ovat varatut, soita uudestaan ja klinkis - puhelu menee poikki.
Pyysin extrapalveluna kukkakimpun pöytäämme ja se onnistui soittamalla m/s Tampereen matkapuhelinnumeroon vaivattomasti. Puhelimeen vastannut nainen oli suorastaan innostunut pienen extrapalvelun järjestämisestä. Todennäköisesti kyseessä oli sama keittiöhenkilökuntaan kuuluva nainen, joka lähtiessämme halusi laittaa kukkakimpun sellaiseen kuntoon, että se varmasti säilyy hyväkuntoisena kotiin saakka.
Harvoin tapaa näin innostunutta asiakaspalvelijaa ja siitä hänelle sekä m/s Tampereelle ja Hopealinjalle parhaat kiitokset!
Risteilymme oli onnistunut. Pientä viilausta Hopealinjalle kuitenkin ehdottelen ja viilauksen tarvetta on erityisesti puhelinpalvelun kehittämisessä sekä buffet-tarjonnan kalapuolen trimmaamisessa.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Hopealinja, m/s Tampere, Laukontori, Ravintola Laiva, Tampere, m7s Rudolfina, Turku, Naantali, Maija Silvennoinen, |
Hymykampanja Venäjän puoleisella Niiralan raja-asemalla on tehonnutSunnuntai 18.7.2010 - -Esko Erkkilä- Niiralan raja-asema on perinteisesti ollut huonossa maineessa Venäjälle matkaavien suomalaisten keskuudessa.
Niiralassa venäläiset rajavartijat ovat nöyryyttäneet matkaajia epäystävällisellä käytöksellään. Niiralaa on rajanylityspaikkana alettu karttamaan.
Niiralan huono maine on kiirinyt myös venäläisten rajaviranomaisten korviin ja muutoksen tuulet on pantu tuulemaan.
Ihmeellistä, että muutos on myös tapahtunut.
Niiralan raja-aseman venäläiset rajavartijat panostavat nyt palvelunsa kehittämiseen. Saimme asiasta omakohtaista kokemusta, kun matkasimme 27 hengen seurueella Niiralan kautta Laatokan Karjalaan ja takaisin.
Tullimuodollisuudet Suomen ja Venäjän tulleissa kestivät menomatkalla yhteensä alle tunnin ja takaisin tultaessa sama juttu - uskomatonta!
Venäläiset tullivirkailijat jopa hymyilivät, kun he suorittivat passientarkastusta bussissa - raja-aseman kopissa tapahtuva viisumien ja passien tarkastaminen ovat toki tänäänkin niin vakavia asioita, että silloin ei passaa hymyillä.
On hyvä asia, että rajamuodollisuudet saadaan entistä sujuvimmiksi Suomen ja Venäjän rajalla. Se on omiaan nostamaan Venäjän mainetta matkailumaana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niirala, Niiralan raja-asema, Värtsilä, Tohmajärvi, Venäjä, Venäjän tulli, Laatokan Karjala |
Venäjä temppuileeTorstai 15.7.2010 - -Esko Erkkilä- Venäjä on yllättäen asettanut rajoituksia Suomesta Venäjälle vietäville elintarviketuotteille.
Kyseessä on valitettavan usein toistuva operaatio.
Kaikille on selvää, että Venäjän esittämät perusteet eivät ole todellisia, vaan kyseessä on Venäjän omaa elintarviketuotantoa suojeleva toiminta.
Vientikielto merkitsee suomalaisille yrityksille vaikeuksia. Sen vaikutukset koskettavat kaikkia suomalaisia.
Elintarvikkeiden hintoja joudutaan korottamaan, sillä elintarviketeollisuus on muun teollisuuden tapaan suuriin volyymeihin perustuvaa toimintaa. Nyt volyymit alenevat ja kustannukset joudutaan kohdistamaan ennakoitua pienemmille volyymeille.
Vientikielto merkitsee alkutuottajille vaikeuksia, sillä esim. suunniteltuja teurastuksia joudutaan viivästyttämään. Siat kasvavat tiloilla liian suuriksi ja hellesäiden vuoksi eläinsuojelulliset näkökohdat tulevat ajankohtaisiksi. Tuottajille maksettavat hinnat tulevat laskemaan, sillä raaka-ainetta - teuraseläimiä - on tarjolla liiankin kanssa.
Olen tilannut kaikki Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tiedotteet sähköpostiini ja tässä asiasta kertova Eviran tiedote kokonaisuudessaan:
---------------------- Venäjän vientiin väliaikaisia rajoituksia liha- ja maitoalan yrityksilleVenäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos on lähettänyt Suomen viranomaisille kirjeen koskien Venäjän viranomaisten suomalaisiin liha- ja maitoalan yrityksiin (23 kpl) toukokuussa kohdistamaa tarkastusta. Tarkastuksen perusteella Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos on asettanut väliaikaisia vientirajoituksia 14:lle suomalaiselle liha- ja maitoalan yritykselle. Käytännössä tämän seurauksena näiden yritysten tuotteita ei ole 12.7.2010 lukien voitu viedä Venäjälle. Lisätietoa asiasta löytyy Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitoksen internetsivuilta Evira selvittää suomalaisten elintarvikeyritysten kanssa väliaikaisiin vientirajoituksiin johtaneet syyt ja tulee vastaamaan asiassa Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitokselle viipymättä. Lisätietoa: yksikönjohtaja Kyösti Siponen, Evira, tuonti- ja markkinavalvontayksikkö, p. 050 386 8412 --------------- -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, elintarvikkeiden vientikielto Venäjälle, WTO, |
Ikea on tuhonnut Automiehenkadun läpikulkumahdollisuudenLauantai 3.7.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereelle suurella kohkaamisella haalittu ruotsalaisjätti Ikea on saanut paljon pahaa aikaan.
Tampereen kaupungin keräämiä verorahoja on syydetty Ikean vaatimiin katujärjestelyihin yli 30 milj. euroa! Ikean vaatimat salaiset tukitoimenpiteet julkistuvat tuskin koskaan.
Ikean rakentaminen Lakalaivan-Lahdesjärven alueelle on siirtämässä kaupan painopistettä pois keskustasta. Tampereen keskustan kauppa on kuihtumassa ja tämän vuoksi keskustan elävöittämiseksi tarvitaan kalliita panostuksia.
Ikea jouduttiin sullomaan aivan liian pienelle alueelle - kas kun kuntien yhteistoiminta ei Tampereen kaupunkiseudulla pelaa. Oikea sijoituspaikka Ikealle olisi ollut jossain Lempäälän, Pirkkalan, Nokian, Ylöjärven tai Kangasalan puolella. Se piti kuitenkin hinnalla millä hyvänsä sijoittaa Tampereen kaupunginrajojen sisäpuolelle!
Ikean rakentamisen ja sen vaatimien liikennejärjestelyiden aikana suoritettujen räjäytystöiden vahingot uhkaavat jäädä asukkaiden kontolle.
Pitkään on ollut nähtävissä, että Ikean tonttia sivuava Automiehenkatu muuttuu suureksi ongelmaksi. Uhkakuvat ovat nyt toteutumassa.
Automiehenkatu on toiminut mainiona väylänä Lahden ja Jyväskylän suuntaan matkaaville etelä-tamperelaisille. Sitä ovat Lempääläntieltä Lahdesjärven ABC-huoltamolle saakka käyttäneet Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Sarankulman ja jopa Härmälän asukkaat.
Automiehenkatu oli ennen mielekäs ja vetävä linja Tampereen eteläiselle ohikulkutielle, mutta eipä ole enää. Keinotekoiset mutkat, kaistojen yht´äkkiset päättymiset ja monet kiertoliittymät huolehtivat siitä, että ohikulkutielle pääsemiseksi on etsittävä uudet väylät - ja bensaa palaa!
Mitä Ikea-casesta voitaisiin oppia?
Kuntarajat pitäisi pystyä kaupan suuryksikköjä suunniteltaessa unohtaa. Suuryksikön sullominen liian pieneen tilaan on karhunpalvelus kaikille - tähän Tampereella on Ikean kohdalla syyllistytty.
Ulkomaista tavaraa myyvän liikkeen haaliminen Tampereelle ei täytä kestävän kehityksen periaatteita.
Keskustan näivettäminen suosimalla maailman rikkaimpiin kuuluvan henkilön bisnestä ei ole eettisesti oikein.
Verovarojen rajoittamaton syytäminen tänä aikana kyseenalaisen bisneksen tukemiseen ei ole oikein.
Lähiseudun asukkaiden elinolosuhteiden heikentäminen ei luo hyviä edellytyksiä hedelmälliselle vuorovaikuttamiselle kaupunkilaisten ja virkamiesten välillä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikea, Ikea Tampere, Automiehenkatu, Tampere Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Sarankulma, Härmälä Lahdesjärvi, Lahdesjärven ABC, Lakalaiva |
Vaikuttajaforum - yritysten tehokas tapa sitouttaa kuntien ja valtion päättäjät tarjottujen tuotteiden sekä palvelujen ostajiksi?Perjantai 30.4.2010 - -Esko Erkkilä- Helsingin Sanomat on 26.4.2010 julkaistussa jutussaan - "Ylellisyyttä yritysten rahoilla" - ottanut esille kuntien ja valtion virkamiesten sekä ylimpien luottamushenkilöiden ovelan sitouttamisen ns. Vaikuttajaseminaarien maksajina olevien yritysten palveluihin ja tuotteisiin.
Jos jutussa kerrotut asiat pitävät yhtä totuuden kanssa, olen ihmetyksestä ymmälläni!
Sadat valtion ja kuntien virkamiehet ja ylimmät luottamushenkilöt osallistuvat vuosittain "ilmaiseen" Vaikuttajaseminaariin, toteaa Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomat jatkaa, että Vaikuttajaseminaarin kustantavat yritykset... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaikuttajaforum, Vanajanlinna, Management Events |
Valtuuston asukasilta Kaukajärven koululla 13.04.2010 käsitteli kriittisesti kouluverkkouudistusta sekä sosiaali- ja terveysasemien harventamistaTorstai 15.4.2010 - -Esko Erkkilä- Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen ja valtuuston jäsenet tapasivat tamperelaisia asukastilaisuudessa Kaukajärven koululla 13.04.2010 klo 18.00 - 20.00.
Olin yleisön joukossa.
Valtuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen lisäksi vastaamassa olivat:
Kristillisdemokraattien edustajaa... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuuston asukasilta, kouluverkkouudistus, sosiaaliasemien harventaminen, terveysasemien harventaminen, Toivosen Rauta Oy, Hymy-ryhmät |
Suomalainen talonpoika luottaa tulevaisuuteenMaanantai 22.3.2010 - -Esko Erkkilä- Viljanviljelijää on koeteltu, sillä viljasta ja muista pellontuotteista saatava tulo ei ole monena vuotena täyttänyt tuotantopanoksiin tarvittavaa rahamäärää. Tuottaminen on merkinnyt aikaisemmin kerätyn pääoman nakertamista.
Maataloustuotannon tuet ovat välttämättömiä, jotta elintarvikkeiden tuottaminen olisi mahdollista. Osa kansalaista ei ymmärrä maataloustukien merkitystä elintarvikehintojen alentajana, vaan väittävät, että ne olisivat perusteettomia - suurta tietämättömyyttä!
Näköalat ensi kesän osalta ovat entistä surkeammat, sillä viljanviljelyn turvaverkko - interventiojärjestelmä - on poistumassa. Siirrytään kylmään markkinatalouteen, jossa ei tunneta vähäisintäkään armoa. Sain osallistua... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, öljykasvit, suomalainen talonpoika, maataloustuet |