Joulun tunnelma syntyy monista asioistaLauantai 24.12.2011 - -Esko Erkkilä- Vuodenkierto on edennyt taas vinhaa vauhtia ja tänään on jouluaatto.
Virittäydymme joulutunnelmaan monin eri tavoin.
Nykymenossa joulun uskonnollinen sanoma jää paljolti taka-alalle. Omakohtaisesti se nousee pintaan, kun menemme aattoiltana jouluhartauteen synnyinpitäjäni Viljakkalan kirkkoon ja sitä ennen käymme sytyttämässä usealle haudalle kynttilät.
Kynttilät sytytämme vanhempieni ja isovanhempieni haudoille. Sen lisäksi omat kynttilänsä saavat hauta, jossa lepäävät kummitätini ja kummisetäni. Naapurin vanhapoika-isännän hauta on jo useana jouluna ollut eräs kynttiläkohteemme.
Viljakkalan sankarihaudassa lepää yksi sedistäni ja myös hänen muistolleen sytytämme kynttilän.
Viljakkalan hautausmaalla on muualle haudattujen muistokivi. Se saa jouluaattona ympärilleen suuren määrän muistokynttilöitä. Myös me sytytämme kiven ääreen ainakin kaksi kynttilää vaimoni äidin ja isän muistoa kunnioittaaksemme.
Uskonnollisen joulun lisäksi joulutunnelma alkaa muodostua joulukuusen hakumatkalla.
Tavallisesti joulukuusen hakumatka on syvässä lumessa tarpomista, mutta nyt se tapahtui vähän lumen aikaan ja hienoisessa vesisateessa.
Lastenlasten into joulukuusen koristelussa on parasta joulutunnelman luomista…
…ja tänä vuonna heidän intonsa sai täyttymyksen jo muutama päivä ennen jouluaattoa.
Tampereella voi joulutunnelmaan virittyä Tampereen Valoviikoilla. Nyt järjestettävät ovat järjestyksessään jo 46. valoviikot.
Tässä näkymä Keskustorilta Hämeenpuiston suuntaan…
…ja tässä Keskustorilta Rautatieasemaa kohti.
Tampereen Joulutori - joka toki päättyi jo eilen – on ollut eräs tapa virittyä joulutunnelmaan. Tampereen Joulutori avattiin joulukuun 9. päivänä. Poikkesin siellä muutaman kerran ja väkeä oli sateisen sään johdosta usein niukanlaisesti.
Joulutorin esiintymislavalla lauloi torstaina Samuel-poika heleällä äänellään suosittuja joululauluja. Samuelin laulut ja erityisesti hänen juontorepliikkinsä ilostuttivat lavan äärellä häntä kuunnelleen yleisön. Yleisön suosionosoitukset olivat runsaat ja ne tulivat aiheesta!
Keskustorilla järjestettävä Joulutori on mm. MSL-Tampereen toimesta ehdotettu siirrettäväksi Hämeenpuistoon.
Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että Tampereen Joulutoria hallinnoidaan Turusta!!
Turkulaiset Event Company Ky ja Mainostoimisto Dimmi junailevat Tampereen Joulutorin toiminnan! Miksi näin – miten Joulutorin tamperelaiset yhteistyöyritykset suostuvat tähän?
Kritiikkini Joulutorin järjestelyistä ei häiritse omaa ja vielä vähemmän se saa häiritä lukijoideni valmistautumista joulunviettoon.
Toivotan Teille kaikille Oikein Rauhallista Joulua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Valoviikot, Tampereen Joulutori 2011, Tampereen Joulutori, MSL-Tampere, Viljakkala, |
Talvisota alkoi 72 vuotta sittenKeskiviikko 30.11.2011 - -Esko Erkkilä- Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen tasan 72 vuotta sitten eli 30.11.1939 klo 06.30 – Talvisota oli alkanut! Talvisota kesti 105 päivää ja se oli kunniakas taistelu Suomen itsenäisyyden puolesta. Isiemme ponnistelujen tuloksena pystyimme säilyttämään itsenäisyytemme. Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 prosenttia pinta-alastaan ja maan toiseksi suurimman kaupungin eli Viipurin. Yhdistyneitten Kansakuntien edeltäjä Kansainliitto erotti Neuvostoliiton sen Suomeen tekemän hyökkäyksen johdosta jäsenyydestään 14. joulukuuta 1939. Talvisodan aluksi neuvostojohto muodosti Otto-Ville Kuusisen johdolla Terijoelle nukkehallituksen, jonka piti edustaman Suomen Kansanvaltaista Tasavaltaa. Sodan edetessä ja neuvostojoukkojen kohdatessa tiukkaa vastarintaa Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin kuitenkin ”unohti” Kuusisen hallituksen ja tunnusti pääministeri Risto Rytin johtaman hallituksen viralliseksi Suomen hallitukseksi. Isäni, joka oli syntynyt 1915, taisteli Talvisodan ajan etulinjassa. Talvisodan jälkeen hän oli etulinjan taistelija myös Jatkosodassa ja osallistui kenraali Siilasvuon johdolla myös Tornion valtaukseen Lapin sodassa. Isäni toimi sodissa pikakivääriampujana ja hänen sodanaikainen apulaisensa toimi sotien jälkeen sora-alan yrittäjänä samassa kylässä Viljakkalassa. Muistan ne lukemattomat kerrat, kun sotakaverukset muistelivat menneitä. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että taistelujen loputon kertaaminen oli vaikeiden muistojen purkamista ja kaverusten keskinäistä tukemista. Haverin kultakaivos sijaitsi meiltä muutaman kilometrin etäisyydellä ja isäni kertoi myöhemmin, että kaivoksella päivittäin suoritetut räjäytykset muistuttivat tykkien lähtölaukauksia. Hän kertoi, että aina Haverin räjäytysäänien kuullessa piti vaistomaisesti alkaa etsimään sopivaa painannetta, johon pystyisi maastoutumaan. Sotiemme veteraanien muistaminen on tänään ajankohtaista, kun vietämme Talvisodan alkamisen muistopäivää. Heidän ansiostaan saamme elää vapaassa maassa! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Neuvostoliitto, Haveri, Haverin kultakaivos, Viljakkala, |
Kuntaliitoksessa katoavat myös paikallisseurakunnatLauantai 24.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kataisen ”ylileveän” hallituksen pääpuolueet eli kokoomus ja SDP löysivät hallitusneuvotteluissa toisensa kuntien vähentämisessä.
Suunniteltu kuntauudistus hajottaa nyt tehokkaasti kokoomuksen sekä SDP:n rivejä, sillä hanke kohdistuu kipeimmin ns. kehyskuntiin, jotka pääsääntöisesti ovat joko kokoomus- tai SDP-johtoisia
Seurakuntaväen pitää tiedostaa, että hallituksen suunnittelema kuntauudistus hävittää toteutuessaan myös paikallisseurakunnat.
Paikallisseurakuntien ”hävittämisessä” on eri tapoja, mutta lopputulos on, että seurakunta häviää.
Otan esimerkiksi oman synnyinseurakuntani eli Viljakkalan seurakunnan:
Viljakkalan kuntaa kohtasi kuntaliitos Ylöjärven kanssa 1.1.2007 ja samalla hetkellä myös Viljakkalan seurakunta liittyi Ylöjärven seurakuntaan – Viljakkalan seurakunnasta muodostettiin Viljakkalan seurakuntapiiri.
Ylöjärven ja Viljakkalan seurakuntien liittymissopimuksessa todetaan kauniisti, että liittymissopimuksen mukaisesti Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvoston tehtävänä on kehittää Viljakkalan jumalanpalveluselämää ja muuta seurakuntatoimintaa Viljakkalalle ominaisen vakiintuneen käytännön pohjalta.
Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvostossa on ilmeinen enemmistö Viljakkalalle vieraita henkilöitä eli viljakkalalaisuus katosi seurakunnan hallinnostakin.
Haudanhoitomaksut kohosivat ja ovat nykyään sellaisia, että seurakunnan toimesta tapahtuvaa haudanhoitoa ei pysty edes ajattelemaan. Onneksi paikkakunnalta löytyy henkilöitä, jotka hoitavat hautojen kastelun kohtuusummalla. ***********
Mainittakoon, että Kurun kunta liittyi Ylöjärveen kaksi vuotta Viljakkalaa myöhemmin eli 1.1.2009. Kuntaliitoksen myötä itsenäinen Kurun seurakunta lakkasi olemasta ja siitä muodostettiin Kurun kappeliseurakunta. *********** Kuntaliitospaineiden aikana on paikallaan tiedostaa, että kuntaliitos merkitsee myös liittyjäkunnan alueella toimivan seurakunnan lopettamista. Tämä asia on hyvä tiedostaa, kun kuntalaiset ja seurakuntaväki muodostavat omaa kantaansa hallituksen kuntauudistukseen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kuru, Kurun seurakunta, Kurun kappeliseurakunta, |
"Raha ei kasva puussa, mutta puu kasvaa rahaa"Perjantai 9.9.2011 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys on aktiivinen toimija Hämeenkyrön lisäksi Viljakkalassa.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Seppo Hyypöläinen Viljakkalasta ja hän sai ”ylipuhuttua” minutkin yhdistyksen jäseneksi jo ennen eläkkeelle siirtymistäni.
Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksen vieraana oli maanantaina syyskuun 5. päivänä Juha Mieto. Tilaisuus järjestettiin Heiskalla Antinsalissa ja paikalla oli 70 kuulijaa.
Olin mukana tilaisuudessa.
Tiedän kokemuksesta, että Miedolla on sana halussaan ja nytkin saimme kuulla mielenkiintoisen lähes tunnin pituisen alustuksen yleisöä kiinnostavista asioista. Esityksensä aluksi Juha Mieto totesi, että nyt hän ei puhu politiikkaa ja hyvin hän sanansa piti.
Lähes tunnin kestäneen puheenvuoronsa Mieto piti ilman papereita. Eteläpohjalainen murre on Miedon tavaramerkki ja sitä saimme ihaillen kuunnella nytkin.
Juha Mieto on syntynyt v. 1949, joten hänellä on perspektiiviä käsitellä niitä asioita, joita tilaisuuden yleisö arvosti.
Mieto antoi tunnustusta, että tilaisuuden osanottajat ovat uurtaneet ja luoneet tämän yhteiskunnan kivijalan.
Miedon eräs keskeisimmistä aiheista jo hänen eduskunta-aikanaan oli liikkuminen, hyötyliikunta ja se, että ihminen on luotu liikkumaan.
Juha Mieto on ollut jo ennen sauvakävelybuumia innokas sauvakävelyn puolestapuhuja. Jo 1970-luvun alusta alkaen hän on sauvakävellyt. Hän muistutti, että sauvojen kanssa liikkuminen on vanhemmalle väelle jopa turvatekijäkin.
Lasten fyysisiä leikkejä tarvittaisiin Miedon mielestä nykyistä enemmän. Ne loisivat hyvän perustan nykylasten terveydelle. Elinikäennuste on yli 100 vuotta totta joka neljännen nyt syntyvän tyttölapsen kohdalla. Pitkä elinikäennuste tarvitsee toteutuakseen hyvän fyysisen kunnon jo nuorena.
Mieto painotti, että tulevaisuus on lapsissa ja haaste se, että miten saada heidät liikkumaan.
Juha Mieto painotti opettajien sekä puolison roolia elämän onnistumisessa. Juha mainitsi olleensa leskimies jo viidentoista vuoden ajan ja se kirvoitti usean kuulijan silmäkulmat kostumaan.
Otsikossa mainittua teemaa Juha painotti ja halusi sillä muistuttaa metsän merkitystä.
Juha Mieto on positiivisuuden perikuva. Hän mainitsi, että ei ole koskaan jäänyt selittelemään sadasosasekunnin häviötään Thomas Wassberg´lle. Jos hän olisi häviötään alkanut selitellä, niin sitä olisi saanut hävetä hautaan saakka, mainitsi Mieto.
Tässä muutama kuva tilaisuudesta:
Yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Hyypöläinen avasi tilaisuuden.
Juha Mieto käyttää mukaansatempaavassa esiintymisessään koko kehoaan ja hienoa etelä-pohjanmaan murretta.
Seppo Hyypöläinen ja Juha Mieto – armoitettuja esiintyjiä molemmat!
Minut oli plaseerattu Juha Miedon viereen kunniapaikalle. Juhan koulunkäynti alkoi Kurikan Harjankylän koululta ja se tuli minullekin tutuksi silloin, kun toimin myyntimiehenä Etelä-Pohjanmaalla. (Kuva; Tuula Klug)
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Mieto, Eläkeliitto, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Seppo Hyypöläinen, Hämeenkyrö, Viljakkala, |
Sinistä perunaa, vahapapuja, porkkanoita, valkosipuleita sekä tyrniä tarjolla "Läheltä Sinua" -tapahtumassa ViljakkalassaLauantai 3.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen virallisen raporttini Viljakkalan Seurojentalolla elokuun 27. päivänä järjestetystä ”Lähellä Sinua” –tapahtumasta.
Nyt kerron perhekuntamme osuudesta tilaisuuden tarjonnassa:
Blue Congo eli sininen peruna oli erikoisin artikkeli, jota oli vaimoni myyntipöydällä tarjolla. Kyseessä on erikoisperuna ja sen erikoisuus on sininen väri.
Blue Congo herätti suurta mielenkiintoa ja useat eivät olleet uskoa, että kyseessä oli tavallinen ruokaperuna. Tavaraa jäi myymättä, mutta se ei haittaa, sillä nyt Blue Congon sadonkorjuu on suoritettu ja sato saatiin hyvissä olosuhteissa varastoitua kellariin.
Keltaisen vahapavun tunnettuisuus oli yllättävän heikko. Keltainen vahapapu on mainio ruoka-aine ja se on parhaimmillaan Aurajuustolla kuorrutettuna.
Vahapavun viljely onnistuu vain joinakin vuosina ja nyt näyttää olevan sellainen vuosi, että sadosta muodostuu runsas.
Pakkasimme porkkanat kilon pusseihin ja niiden osalta kauppa kävi hyvin.
Porkkananviljelyssä hiekkaperäinen maalaji on välttämättömyys. Maa on jyrsittävä syvältä, jotta porkkanat pystyvät kasvamaan pitkiksi. Kasvukauden aikana lisälannoitusta ei annettu, mutta kasvinsuojelusta oli luonnollisesti huolehdittava.
Valkosipuli oli haluttu artikkeli. Se tunnetaan ja sen oivallista aromia osataan arvostaa.
Olimme varanneet tyrniä pikkupakkauksiin pakattuna muutaman kilon ja se oli ainoa tuotteemme, joka loppui kesken.
Tyrnin viljelyohjeita annoimme monelle myyntipöytämme äärellä poikenneelle. Tyrnin osalta on muistettava, että tyrnimaalla on oltava tyttö- ja poikayksilöitä. Yksi poika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä, kun poikayksilö istutetaan tyttölauman keskelle. On luonnollista, että ainoastaan tytöt tuottavat marjoja!
Tyrni on kalkinsuosija ja se on muistettava jo istutusvaiheessa – istutuskuopan pitää olla halkaisijaltaan metrin verran ja syvyydeltään vähintään puoli metriä. Kuoppaan tuodaan tavallista peltomultaa ja siihen on hyvä sekoittaa neljä kourallista kalkkia.
Kaikki tarjoamamme marjat sekä juurekset oli kasvatettu Viljakkalassa eli kyse oli todellisesta lähiruuasta.
Myyntiosastomme somisteena oli auringonkukkia vanhassa maitotonkassa.
Myyntiosastomme sijaitsi heti sisäänkäynnin vieressä (kuvassa vasemmalla). Kuva on otettu hiljaisena aikana, sillä niitäkin viiden tunnin pituiseen tapahtumaan mahtui.
”Läheltä Sinua” –tapahtuma oli vahva voimannäyttö Viljakkalan Seurantalo-yhdistykselle – kiitokset tilaisuuden puuhahenkilöille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurantalo, Viljakkalan Seurantalo-yhdistys, Läheltä Sinua, Blue Congo, |
Lähiruoka ja lähellä valmistetut tuotteet kiinnostivat ViljakkalassaPerjantai 2.9.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina elokuun 27. päivänä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja asiakkaita riitti myyntipöytien ympärillä tasaisesti koko viiden tunnin aukioloajan. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä paikallista osaamista ja tehdä tunnetuksi Viljakkalassa ja lähiseudulla tarjolla olevia palveluja sekä tuotteita. Myyjiä oli Viljakkalasta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja myös Ylöjärven Työväenopisto oli paikalla esittelemässä Viljakkalassa olevaa tarjontaansa. Järjestöistä Eläkeliitto esitteli paikallista toimintaansa. Lähiruoka oli vahvasti esillä tapahtumassa, sillä tarjolla oli paikallista palvattua porsaanlihaa, kutunjuustoa, suklaata, vihanneksia, marjoja, juureksia sekä laaja valikoima herkullisia leivonnaisia. Lähiseudun kädentaitajat olivat esillä itse valmistamillaan monipuolisilla tekstiili- ja ompelutuotteillaan, puukoilla, koruilla, paperituotteillaan sekä laajalla kirjolla erilaisia lahjaesineitä. Lisäksi tapahtumassa oli tarjolla kauneudenhoitoon ja siivoukseen soveltuvia tuotteita.
Viljakkalan Marttayhdistys on eräs Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja he olivatkin tapahtumassa vahvasti esillä herkullisilla leivonnaisillaan ja kuivakukilla. Marja-Liisa Alanen (vasemmalla) ja Viljakkalan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Servo-Rassa (keskellä) esittelevät Sinikka Taposelle (oikealla) marttojen monipuolisen myyntipöydän tarjontaa. Myös Serafiina Rassa on myyntipöydän takana opettelemassa asiakaspalvelua.
Karhen Villisika –yrityksen Janne Korpilahti oli mukana tapahtumassa. Tällä kerralla grillausvartaassa pyöri tavallinen sikapossu. Kuvan possu teki päivän aikana kauppansa siten, että ajoittain oli possunlihan ostajia jonoksi saakka.
Tilaisuuden erikoisuudeksi oli saatu Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin osasto. Osasto oli pystytetty Seurojentalon taakse ja siellä viljakkalalainen piirikouluttaja Veikko Hietamäki opasti halukkaita riistalaukauskoulutuksessa. Aseena oli ilmakivääri ja laukaukset ammuttiin suksisauvojen avulla tehdyltä tuelta. Kaija-Leena Heinonen ampuu ja Vesa Heinonen seuraa ammunnan tuloksia. Kouluttajana toiminut Veikko Hietamäki (oikealla) pitää huolen turvamääräyksien noudattamisesta. Elna Mäkipää seuraa taustalla mummon osumatarkkuuden onnistumista. Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja sihteeri Leena Kunttu olivat tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen. He olivat iloisia paikallisten yrittäjien kiinnostuksesta ja totesivat, että tapahtumalla haettu paikallisen osaamisen esiintuonti onnistui hyvin. Paikallista osaamista on runsaasti haja-asutusalueilla ja sen kannustaminen on nyt ja erityisesti jatkossa erityisen tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Karhen Villisika, Viljakkalan Marttayhdistys, Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piiri, |
Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä postinumeroalueella 39360 asuvilla on oikeus postista noudettavien lähetysten maksuttomaan kuljetuspalveluunKeskiviikko 24.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä asuvat henkilöt, joiden postiosoite on 39360 Komi, ovat tähän saakka voineet noutaa postista noudettavat lähetyksensä Viljakkalasta, jossa on toiminut asiamiesposti Valinta-Riikassa.
Valinta-Riika lopettaa toimintansa elokuun viimeisenä päivänä ja se merkitsee, että asiamiesposti lopettaa samalla toimintansa.
Itella Posti Oy lähetti minullekin – jonka kesämökkiosoite on 39360 Komi - 22.8.2011 päivätyn kirjeen, jossa kerrottiin, että postista noudettavat lähetykset on 1.9.2011 alkaen noudettava Postin myymälästä Ylöjärveltä.
Positiivista Itellan kirjeessä on se, että siinä kerrotaan selkeästi haja-asutusalueiden asukkaiden oikeudesta saada postista noudettaville lähetyksille maksuton kuljetuspalvelu.
Maksuttoman kuljetuspalvelun ehtona on se, että asiointimatka postiin on yli viisi kilometriä.
Maksuttoman palvelun voi tilata numerosta 0200 71000 (pvm/mpm).
Tiedotteessa suluissa olevat kirjainyhdistelmät ”pvm/mpm” tarkoittavat, että puhelusta veloitetaan paikallisverkkomaksu/matkapuhelinmaksu.
Palvelut Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä siis heikkenevät, mutta maksuttoman kuljetuspalvelun hyödyntäminen lieventää ongelmia.
Toivon, että kaikki Komin alueella asuvat hyödyntävät maksuttoman kuljetuspalvelun.
Oletan, että Suomessa on suuri määrä asukkaita, jotka asuvat yli viiden kilometrin etäisyydellä postitoimipaikasta. Tiedän, että mm. Viljakkalan kirkonkylässä asuvat kuuluvat syyskuun alusta tähän joukkoon. Useimmat haja-asutusalueiden asukkaat eivät tiedä oikeudestaan maksuttomaan postista noudettavien lähetysten kuljetuspalveluun.
Olen tyytyväinen, jos henkilöt jotka ovat oikeutettuja tähän maksuttomaan palveluun, liittyvät tämän kirjoitukseni perusteella palvelun käyttäjiksi eri puolilla Suomea!
Antakaa sanan kiiriä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: postista noudettavien lähetysten maksuton kuljetuspalvelu, Posti Itella Oy, haja-asutusaluiden postipalvelut, Viljakkala, Hämeenkyrö, Komi, |
Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässäTiistai 23.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen luodinrei´istä, jotka ovat Viljakkalan hautausmaan vanhoissa risteissä. Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin”, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.
Tarkistin asioita Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa. Näytelmällä oli siis varsin hyvä menestys Turussa.
Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.
Minulla oli tilaisuus olla läsnä yhdessä näytelmän näytöksessä.
”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskutulessa.
Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.
Pennasella ja Vammelvuolla oli kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.
Käsittääkseni Priikoolia isännöi nykyään Jotaarkka Pennanen.
”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen!
Heitän ajatuksena pirkanmaalaisille näyttämötaidepiireille, että olisiko ”Tulee aika toinenkin” -näytelmän ottaminen ohjelmistoon paikallaan? Ainakin minä menisin näytelmän uudestaan katsomaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulee aika toinenkin, Turun Kaupunginteatteri, Aarne Orjatsalo, Anja Vammelvuo, Jarno Pennanen, Jotaarkka Pennanen, Priikooli, Viljakkala, Vapaussota, Viljakkalan hautausmaa, |
Luodinreikiä Vapaussodan ajalta Viljakkalan hautausmaan hautamuistomerkeissäMaanantai 22.8.2011 - -Esko Erkkilä- Vapaussodasta on kulunut yli 93 vuotta, mutta muistoja sodan taisteluista on vielä tänäänkin nähtävissä Viljakkalan hautausmaalla. Muutamissa hautaristeissä on luodinreikiä, jotka ovat syntyneet Vapaussodan taisteluissa.
Valkoiset etenivät Kurun suunnasta kohti Kyröskoskea Viljakkalan kautta ja luodinreiät ovat Viljakkalan taistelujen aikana syntyneet hautaristeihin.
Muistan, kun lapsena kuuntelin aikuisten juttuja, että kuularuiskulla olisi ammuttu Parvilahdelta kirkonmäkeen ja hautaristit saivat silloin osumia. Parvilahdelta on kuitenkin mielestäni liian pitkä matka kirkonmäelle, joten oletan, että ampumamatka on ollut lyhyempi. Hautausmaalle on ehkä ammuttu jostain nykyisen Lehtomäen tienhaaran tuntumasta.
Peltinen hautamuistomerkki, jonka alla lepäävästä vainajasta ei enää saa selkoa. Hautamuistomerkissä on kuitenkin selvästi havaittavissa Vapaussodan aikana syntyneet luodinreiät.
Karhen Muotiaisilta kotoisin olleen entisen talollisen pojan Wilhelm Nisulan valurautaristi on saanut luodinreiän ja ristin toinen sakara sekä ristin yläosa ovat myös kokeneet kovia.
Tässä lepää Henriikka Kallentytär Jutila, joka syntyi 1828 ja kuoli 1898. Myös hänen valurautainen hautaristinsä on saanut osumia.
Muistelen, että Viljakkalan hautausmaalla oli ennen enemmän hautaristejä, joissa oli Vapaussodan aikana syntyneitä luodinreikiä.
Ehdotan, että Viljakkalan seurakuntapiiri huolehtii jäljellä olevien ainutlaatuisten ”sotamuistojen” kunnostamisesta siten, että ne ovat vielä tulevienkin sukupolvien nähtävissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussota Viljakkalassa, Viljakkala, Viljakkalan hautausmaa, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, |
Onko minulta taas menossa pankki alta?Keskiviikko 17.8.2011 - -Esko Erkkilä- Aloitin pankkisuhteeni jo vauvaikäisenä Viljakkalan Säästöpankin kanssa ja jatkoin sitä pankkifuusion jälkeen Tampereen Aluesäästöpankin kanssa.
Säästöpankkikriisi kärjistyi ja jouduin siirtymään Suomen Säästöpankin asiakkaaksi.
Pankkikriisin jatkokuvioissa pankikseni ilmaantui Ylöjärven Osuuspankki, mutta siitäkään suhteesta ei muodostunut minusta johtumattomista syistä pitkää, sillä viime vuodet ole joutunut olemaan Tampereen Seudun Osuuspankin asiakas. Kertaakaan en ole ollut pankkivaihdoksissani aktiivinen, vaan pankit ovat pallotelleet minua kuin pingispalloa! On sanomattakin selvää, että pidän säästöpankit kadotuksen tielle ajaneita henkilöitä epäonnistuneina yksilöinä taloudellisten asioiden hoitajina.
Tampereen Seudun Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola –ryhmään.
Vakuutusasiani hoidin jo ennen Osuuspankkien ja Pohjolan yhdistymistä Pohjolassa, joten olen OP-Pohjolan "kaksoisvanki" - toki vapaasta tahdostani.
Olen huolestuneena seurannut, että nyt luottoluokituslaitos Moody's on ottanut OP-Pohjola-ryhmän ja Pohjolan luottoluokitukset tarkkailuun. Moody's saattaa laskea luokituksia.
Onko vaarana, että ilman omaa syytäni joudun asiakkaaksi kuudenteen pankkiin?
Totta puhuen en koe suurta vaaraa pankkini luisumisesta konkurssiin – vaikka toki kaikki on nykypäivänä mahdollista.
Melkein humoristiselta kuulostaa OP-Pohjolan johtajien selitykset Moodys´n hankkeista. Johtajat selittelevät parhaiden myyntimiesten tapaan, että mahdollisella luottoluokituksen alenemisella ei ole mitään merkitystä.
En ”purematta niele” OP-Pohjolan johtajien sepustuksia, vaan kuuntelen luottoluokituksen alentamisaikeita herkällä korvalla.
Näin on mielestäni tehtävä kaikkien, jotka ovat OP-Pohjola –ryhmän asiakkaita, sillä luottoluokituksen alentaminen on vakava merkki pankkiryhmän heikentyneestä tilanteesta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: OP-Pohjola, OP-Pohjolan luottoluokitus, Moody´s alentamassa OP-Pohjolan luottoluokitusta, Moody`s, Viljakkalan Säästöpankki, Tampereen Aluesäästöpankki, Suomen Säästöpankki, Ylöjärven Osuuspankki, Tampereen Seudun Osuuspankki, Viljakkala, |
Nisun Metsästysmajan kirpputoripiste oli pohjanoteeraus koko kyläkirpputorisuunnistuksellaMaanantai 8.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen mainesanojen kera Viljakkalassa lauantaina elokuun 6. päivänä järjestetystä Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirpputorisuunnistuksesta.
En halunnut siinä kirjoituksessani "tikullakaan koskea" erääseen ongelmakohtaan, joka kaivelee minua ja perhekuntaani edelleenkin - oletan, että samoin se kaivelee monia muita kyläkirpputorisuunnistukseen osallistuneita.
Yksi onnettomasti toteutettu kohde oli vähällä pilata koko kirpputorisuunnistuksen.
Onnettomasti toteutettu rasti oli pystytetty Nisun Metsästysmajalle.
Metsästysmajalla itse tavarantarjonta oli tyypillistä kirpputoriroinaa. Moitteeni ei kuitenkaan kohdistu siihen, vaan…
…kohteen teki ala-arvoiseksi ja todella vastenmieliseksi se, että Nisun Metsästysmajan rappusille oli pystytetty grillimakkaroiden myyntipiste, jonka myyjinä torkkui kaksi naishenkilöä, joilla oli tupakat suussa!
Kuvitelkaa, elintarvikemyynnissä henkilöitä kaksin kappalein, jotka polttivat tupakkaa!
Mielestäni elintarvikkeiden myyjällä ei myyntitilanteessa saa roikkua tupakka suunpielessä.
Valitettavasti jätin kameran autooni, joten minulla ei ole valokuvaa tapahtuneesta.
Peräänkuulutan myyntipisteen vastuuhenkilön vastuuta:
Miksi myyntipaikan vastuullinen antoi naisten torkkua grillimakkaroiden myyntipisteen takana tupakat suussa?
Grillimakkaroiden myyntipiste oli osa Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirppurotisuunnistusta ja se loi vastanmielisen varjon koko tapahtuman ylle.
Yksi mätäpiste pilasi muuten erittäin hyvin onnistuneen tapahtuman. Onneksi poikkesimme Nisulla vasta kierroksemme lopulla, joten tupakkaa polttavat ja torkkuvat naiset eivät pilanneet hyvää tunnelmaamme kuin kierroksemme lopulla.
En peräänkuuluta kyläkirpputorisuunnistuksen järjestäjien vastuuta, sillä eihän kukaan voi kuvitella, että joku myyjä voisi näin menetellä.
Ehdotan kuitenkin, että ensi vuonna Nisun Metsästysmajaa ei hyväksytä kyläkirpputorisuunnistuksen rastipisteeksi – ei ainakaan niiden henkilöiden hoidettavaksi, jotka nyt olivat pisteen järjestäjinä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nisun Metsästysmaja, kyläkirpputorisuunnistus, Karhe, Nisu, Väinänperä, Viljakkala, |
Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirpparisuunnistuksella Viljakkalassa tapasi hienoja pihoja, silmää hiveleviä maisemia ja mukavia kyläläisiäSunnuntai 7.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen toinen vaihe eli Karhen, Nisun ja Väinänperän alueen tapahtuma toteutettiin lauantaina elokuun 6. päivänä.
Kohteita oli yhteensä 15 ja ehdimme käydä neljällätoista ”rastilla”.
Kokemus oli hieno, sillä sen aikana tapasi paljon vanhoja tuttuja ja ”löysi” sukulaisia, näki hyvinhoidettuja pihoja ja sai avarrettua mielikuvaansa synnyinseudustaan. Myös pientä kaupantynkää tuli tehtyä.
Itsellä on nurkat väärällään tarpeetonta ja hieman tarpeellistakin tavaraa, joten kaupankäynti jäi väkisinkin sivuosaan. Jokunen lelu ja palapeli sentään siirtyi auton takakonttiin.
Mielenkiintoisten keskustelujen lisäksi kierroksen parasta antia olivat erilaiset vinkit pihan uusista kasveista ja tuttujen kasvien uusista kasvatustavoista.
Jokunen kuva kertoo ehkä parhaiten kierroksen etenemisestä:
Anneli ja Yrjö Kivimäen pihassa on panostettu humalakasvustoon ja sen esilletuontiin.
Humalat kasvavat parin neliön alalla keskellä nurmikkoa, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Kasvuston tukena on viisi todella pitkää seivästä. Hieno idea ja toteutuu meillä ehkä jo ensi kesänä. Kiitokset ideasta!
Kyrönlahdentien varrella lähellä Karhen koulua sijaitsevalta terassilta avautuu mahtava näköala Karhejärvelle. On etuoikeus saada asua näiden maisemien keskellä.
Teiskonlahden karjatila oli eräs kirpparikohde. Tilan lehmien rantalaidun on ainakin ihmissilmin katseltuna todellinen maalaisidylli.
Mukana olleet 5- ja 4-vuotiaat pojantyttäret ihmettelivät erään lehmän vaivalloista kulkemista juomapaikalle. Kyseessä saattoi olla ns. satatonnari, sillä utareet ainakin antoivat siitä viitteitä. On selvää, että noin mahtavat utareet tekevät kulkemisesta "vaivalloisen" näköistä!
Päivi Weckström´n emännöimän maatilan koristuksena olivat vanhojen kovapyörärattaiden pyörät ja niiden väliin akselin varaan rakennettu kukka-asetelma. Hieno idea ”pihasisustukseen” sekin!
Pyöröpaalit on yleensä kerätty pellon laidalle, mutta kumpuilevassa peltomaisemassa ne ovat ”syntypaikoilleen” jätettyinä eräänlainen tilataideteos!
Marina Mironoff´n yksityinen tsasouna tarjosi hengellisen levähdyspaikan kiireiselle kirppariväelle. Harras ja hiljentävä kokemus.
Jukka Niittyojan rastilta kahdella eurolla tytöille hankittu ilmapatja joutui heti ”setämiehen” kokeilemaksi – hyvin pelitti!
Kiitokset kyläkirpparisuunnistuksen järjestäjille ja ”rastipaikkojen” isännille sekä emännille! Kokemus oli hieno – on harkittava, että josko ensi vuonna liittyisi rastiporukkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Karhe, Nisu, Väinänperä, kyläkirpparisuunnistus, Teiskonlahti, Niittyoja, Anneli ja Yrjö Kivimäki, Päivi Weckström, |
Onko Viljakkala jäämässä täysin ilman kiinteän postitoimipaikan palveluja ja heikkenevätkö postin palvelut samalla myös Komissa?Tiistai 2.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan kirkonkylässä sijaitseva Valinta-Riika lopettaa toimintansa 31.8.2011. Liikkeessä on toiminut asiamiesposti ja myös se lopettaa toimintansa ainakin nykyisen yrittäjän nimissä.
Postinumeroalueen 39360 eli Komin asukkaat ovat Valinta-Riikan aikana saaneet hakea heille saapuneet postipaketit Valinta-Riikasta eli postitoimipaikka 39310 Viljakkalasta.
Valinta-Riikan lopettamispäätöksen jälkeen Itella Posti Oy alkoi suunnittelemaan Komin alueen asukkaiden osalta postipakettien uutta noutopaikkaa.
Komin alueen mökkiasukkaana sain asiakaskyselylomakkeen, jossa tiedusteltiin, että noutaisimmeko meille saapuneet postipaketit Hämeenkyröstä Postin myyntipisteestä Siwasta vai Postin myymälästä Ylöjärveltä.
Nyt on ilmennyt orastava mahdollisuus, että Valinta-Riikalle saadaan uusi yrittäjä.
Mahdollisen uuden yrittäjän yhteystiedot on asiakaskyselystä päättämisen jälkeen toimitettu Itella Posti Oy:lle, mutta neuvotteluja asiamiespostin tulevaisuudesta ei ole käyty.
Mainittakoon, että postitoimipaikka 39360:n piirissä olevat asukkaat ovat Viljakkalan (=nykyisen Ylöjärven) ja Hämeenkyrön asukkaita.
Hämeenkyrössä Komin lähellä sijaitsevan Lavajärven postitoimipaikan asiakkaat ovat jo aikaisemmin noutaneet postipakettinsa Ylöjärveltä Postin myymälästä.
Viljakkalan ja Komin tapahtumat ovat valitettava esimerkki haja-asutusalueiden palveluiden heikkenemisestä.
Viljakkalan ja Ylöjärven kuntaliitos oli epäonnistunut ratkaisu ja epäonnistumisen lunnaita joudutaan nyt monella tavalla maksamaan. Valitettavasti lunnaita joutuvat maksamaan myös Hämeenkyrön asukkaat.
Olen tyytyväinen, että Hämeenkyrö ja Ikaalinen lopulta ”löysivät” yhteistyön sävelen. Valitettavasti Viljakkalan päättäjät olivat liian hätäisiä ja valitsivat liitossuunnakseen Ylöjärven. Epäonnistuneen liitospäätöksen todellisia syitä voidaan vain arvailla.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Komi, Lavajärvi, Valinta-Riika, Hämeenkyrö, asiamiesposti, Itella Posti Oy, |
Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus oli vahva voimannäyte kylätoiminnan merkityksestä ja sen hienoista tuloksistaMaanantai 25.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin kyläsihteerillä Katri Halttusella oli keskeinen rooli torstaina 21.7.2011 toteutetulla Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistuksella.
Osallistuin kyläkirpputorisuunnistukselle ja vaikka ehdin käymään ainoastaan osalla ”rasteja” aikaa kului yli neljä tuntia.
Opin synnyinseudustani ja juuristani paljon – ehkä pystyin myös antamaan uutta tietoa ”rastiväelle” ja muille suunnistukseen osallistuneille.
Odotan innolla Viljakkalan Karhen, Nisun ja Väinänperän vastaavaa tapahtumaa 6.8.2011 – aion osallistua myös siihen!
Kulutin rahaa kirpputorikierroksella vaatimattomasti alle 20 euroa. Sain sillä rahalla toimivan öljylampun, lekan, uudenuutukaisen XXL-kokoisen Karjala-paidan ja paljon kirjoja. Paras kirjalöytö oli Viljakkalan Sotavetaraanit ry:n vuonna 2006 julkaisema 174-sivuinen kirja "Viljakkalan sotavetaraanien kertomuksia sodasta". Minulla on toki sama kirja jo ennestään, mutta hankinta oli niin edullinen, että en epäröinyt sen suorittamista.
Suuret euromääräiset myynnit eivät tuntuneet olevan tavoitteena edes myyjillä, vaan pääasia oli vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusien tuttavuuksien luominen. Omalta kohdaltani sain tavata henkilöitä, joiden kanssa on ollut yhteistä vuosikymmeniä sitten.
Tässä muutama valokuva kirpputorikierrokseltani:
Kauniston talo Viljakkalan Pikku-Pispalassa, joka on ollut pikku-pispalalaisten kylätalona jo vuosia. Hämmästytti, että talolla ollet pikku-pispalalaiset eivät tunteneet talon historiaa lainkaan! Minä sentään muistan ainakin kolme Kauniston talon asukasta - usein he istuskelivat talon vierellä olevalla penkillä, kun polkupyörällä olin matkalla Viljakkalan kirkonkylään.
Kauniston seinäkello on pysähtynyt osoittamaan aikaa, jolloin Kauniston väki vielä asui talossa.
Eräs kirpputorirasti oli Viljakkalan vanhalla paloasemalla. Se hallitsee edelleen Viljakkalan kylämaisemaa vaikka paloasema onkin muuttanut toiseen paikkaan.
On hienoa, että Viljakkalan vaakuna on saanut pitää paikkansa Viljakkalan entisen kunnantalon sisäänkäynnin yläpuolella.
Jalavan kaupparakennukseen sisältyy paljon viljakkalalaisten muistoja.
Viljakkalan ns. lääkärintalossa taitaa nykyisin olla joitain Ylöjärven kaupungin toimintoja
Viljakkalan Härkin talosta on isäni äiti eli toinen mummuistani aikanaan lähtenyt miniäksi Karhelle. Kuulin Härkin naapuritalon kirpputorilla aivan uutta tietoa mummuni suostuttelemisesta karhelaiseksi miniäksi!
Viljakkalan kyläkirpputoritapahtuma oli kyläkulttuurin vaalimista parhaimmillaan.
Kiitokset aktiivisille myyjille sekä kyläsihteeri Katri Halttuselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven kyläsihteeri, Katri Halttunen, Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus, Karhen kyläkirpputorisuunnistus, Pikku-Pispala, Kauniston kylätalo, Viljakkalan vanha paloasema, Viljakkalan kunnantalo, Viljakkalan lääkärintalo, |
Haja-asutusalueiden asukkaiden omatoimisuutta pitäisi arvostaa eikä arvostella sitäLauantai 23.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven valtuustosalissa taannoin järjestetyssä tilaisuudessa Ylöjärven kaavoitusinsinööri vähätteli Viljakkalan Virolahden vesiosuuskunnan saavutuksia, kun vesiosuuskunnan puuhamies Jukka Niittyoja toi ne esille.
”Korkea Virkamies” totesi jotenkin siihen tapaan, että muutama kilometriä vesijohtoputkea ei merkitse mitään haja-asutusalueiden infrassa. Minä ja lukuisat muut läsnäolijat koimme virkamiehen sivalluksen loukkauksena haja-asutusalueiden asukkaita kohtaan.
Olen tyytyväinen, että Hämeenkyrön Sanomat on tehnyt 19.7.2011 ilmestyneeseen numeroonsa asiallisen jutun Viljakkalan Vironlahden vesiosuuskunnan toiminnasta. Toivottavasti Ylöjärven kaupungin virkamieskunta lukee jutun ja ottaa opikseen.
On yllättävää, että esimerkiksi Hämeenkyrön alueella toimii 48 vesiosuuskuntaa. Se on merkinnyt valtavaa voimainponnistusta haja-asutusalueiden asumismukavuuden kohottamisessa.
Haja-asutusalueiden vetovoimaisuus on yhteiskuntamme peruskysymyksiä. Kaikki eivät halua elää väestökeskittymissä. Monien haaveena on asunto lähellä luontoa ja pois taajamien kiireestä.
Haja-asutusalueiden kohtalo on juuri nyt ajankohtainen. Paineet monelta suunnalta merkitsevät, että rakentamista haja-asutusalueille haluttaisiin rajoittaa.
Onneksi virkamiesten suunnitelmat ovat kohdanneet laajaa vastustusta ja kansalaiset ovat tiedostaneet uhkaavan vaaran.
Kaupunkilaisena kannustan haja-asutusalueiden asukkaita ja maanomistajia puolustamaan oikeuksiaan. Arvostan niitä, jotka haluavat muuttaa maalle ja siten kohottaa maaseudun elinvoimaa.
Finntrio totesi jo vuonna 1978, että ”Maalla on mukavaa” – se pätee edelleenkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Viljakkala, Viljakkalan Virolahden vesiosuuskunta, Maalla on mukavaa, seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi, |
Syrjäkylät Viljakkala ja Kuru esillä Ylöjärven markkinoilla 28.5.2011, mutta...Lauantai 9.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven Markkinat on kahden paikallisen leijonaklubin – LC Teivo ja LC-Ylöjärvi/Keijärvi – yhteinen aktiviteetti.
Markkinoiden historia yltää lähes kolmenkymmenen vuoden taakse. Tämänvuotiset markkinat järjestettiin Elo-kauppakeskuksen piha-alueella lauantaina 28.5.2011.
Emme olleet etukäteen tietoisia tapahtumasta, mutta matkalla mökille näimme kauppakeskuksen piha-alueen täynnä menoa sekä meininkiä ja poikkesimme paikalle.
Yllätyimme iloisesti, sillä markkinoilla oli edustettuna myös nykyisen Ylöjärven syrjäkulmat – tuskin osaatte uskoa, kuinka pahalta tuntuu kutsua vaikkapa Viljakkalaa Ylöjärveen kuuluvaksi!
Kuru liitettiin osaksi Ylöjärveä vuoden 2009 alussa.
Oli mukava todeta, että Kurun Lehti oli ensimmäinen tutustumiskohde markkinoilla. Viehättävä nuori nainen jakoi toukokuun 5. päivä 2011 ilmestynyttä numeroa näyttelyvieraille.
Otin luonnollisesti uuden paikallislehden vastaan ja totesin, että siinä käsiteltiin varsin laajasti yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä.
Paikallislehti on siis ajan hermolla!
Suomen Keskusta oli vahvasti esillä Ylöjärven Markkinoilla, sillä…
…Kurun ja Ylöjärven monitoiminainen Minna Sarvijärvi veti innolla monenlaista toimintaa Keskustan teltalla! Oli mukava nähdä, että Ylöjärveltä, Viljakkalasta ja Kurusta valitut Keskustan valtuustojäsenet olivat näkyvästi paikalla!
Markkinoilla esiintyneistä yrityksistä mielenkiintoisin oli Suojärven Suklaatila. Suklaatilan yrittäjä Katja Järvenpää oli tapansa mukaan aktiivinen yrityksen tuotteiden esittelijä. Häpeän nyt jälkeenpäin, että kiireissäni en ostanut mitään nautiskeltavaksi – pyrin korjaamaan erheeni seuraavassa tapahtumassa, jossa tapaan Suojärven Sulkaatilan!
Viljakkalan seurakuntapiirin näkyvästä pisteestä olen erittäin otettu.
Viljakkalan seurakuntapiirin nimikkodiakoni Minna-Liisa Pajunen kertoi, että hänen toimenkuvansa kohdistuu yksinomaan Viljakkalaan – mainio asia!
Ylöjärven seurakunnan osastolta sain heidän ”Kirkko näkyy” –lehtensä, mutta valittaen on todettava, että Viljakkalan osuus lehdessä on painettu minimiin.
Kuntaliitos on vakava paikka myös seurakuntaväelle ja siitä on osoituksena se lapsipuolen asema, joka Viljakkalan seurakuntaväelle on koitunut kuntaliitoksesta Ylöjärveen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, Viljakkala, Kuru, Kurun Lehti, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kirkko näkyy, Ylöjärven seurakunta, Minna-Liisa Pajunen, Suojärven Suklaatila, Minna Sarvijärvi, Katja Järvenpää, |
"Konsteilla meillä pannaan eikä suurilla munilla"Perjantai 20.5.2011 - -Esko Erkkilä- Otsikossa todettua vanhaa viljakkalalaista kansanviisautta käytettiin, kun pystyttiin keksimään joku hyvä uusi menetelmä tai työtapa jonkin eteentulleen ongelman ratkaisemiseksi. Kansanviisaus tuli mieleeni, kun kehittelin systeemiä, jolla syksyn ja kevään haravointijäte parhaiten saataisiin valkosipulimaan katteeksi.
Valkosipulimaan katetteessa ei todellisuudessa ole kyseessä jätteestä, vaan lehtipuhaltimella kerätystä arvokkaasta lehti- ja muuta ainesta sisältävästä materiaalista.
Lehtipuhallin on Viherpeukalon työvälineenä todellinen aarre, mutta se asia onkin ihan oman ”messunsa” aihe!
Valkosipulia meillä on satakunta rivimetriä ja tänä vuonna sen kehittyminen näyttää parhaalta moniin vuosiin.
Valkosipulin kynnet istutetaan syys…lokakuun vaihteessa ja näin ne pääsevät hyvään kasvuvauhtiin heti kevään koittaessa.
Tässä terhakoita valkosipuleita 14.5.2011. Oikealla näkyy viime syksynä ja nyt keväällä valkosipulimaan äärelle kasattua haravointijätettä.
Keväällä valkosipulin hoitotoimenpiteisiin kuuluvat haraus, voimakas typpilannoitus sekä rivivälien kattaminen lehtijätteellä. On luonnollista ja välttämätöntä, että valkosipulimaan kastelusta huolehditaan heti varhaisesta keväästä alkaen.
Meillä kesämökkitontin nurmikkoalueen puhaltaminen suoritetaan syksyin ja keväisin.
Lehtipuhaltimella kerätty aines kuljetetaan kottikärryillä valkosipulimaan äärelle. Siitä se keväällä toukokuun puolenvälin tietämillä ujutetaan valkosipulimaan katteeksi.
Tänä keväänä kehittelin katteenlevittämistä helpottavan rakennelman ja onnistuin mielestäni hyvin. Uskallan suositella samanlaisen viritelmän kyhäämistä.
Valkosipulimaalla riviväli meillä on 40 senttiä. ”Katteenlevittämiskarsinan” ulkoleveys on 30 senttiä, joten kyhäelmä mahtuu hyvin rivien väliin.
”Karsina-aitojen” väliin, kun karsina on asennettu valkosipulirivien väliin, mahtuu vallan mainiosti puhaltimella kerättyä materiaalia riittävästi, jotta katevaikutus saadaan aikaiseksi.
Rakensin kyhäelmän jätelaudoista, joita tontille oli vuosien varrella kertynyt. Ainoa todellinen kustannus oli naulakustannus, mutta niitäkin on vuosien saatossa kertynyt mökin varastoon aivan liiaksi.
Tässä vielä muutama kuva projektistani:
Jätelaudoista kyhäämäni "karsina" odottaa ensimmäisiä lehtiään. Vieressä vasemmalla työskentelysiltana toimiva lankku, jolla estetään liiallinen tallaaminen.
Työn alussa haravointijätettä tuntui olevan liiankin kanssa, mutta kaikki se saatiin sijoitettua paikalleen. On selvää, että noin suuri määrä haravointijätettä on arvokas maanparannuslisä seuraavaa vuotta ajatellen.
Ensimmäinen kaukalollinen haravointijätettä on kaukalossa! Työn edistyessä opin, että kaukalossa olevaa haravointijätettä kannatti hieman tiivistää, jotta se ei kaukalon poistamisen jälkeen menisi valkosipulinnaattien päälle.
Työ on edennyt, sillä oikealla on jo monta riviväliä saanut katteensa.
Kertaan valkosipulinkasvattamisen tärkeät pointit:
Yksi asia vielä; valkosipulinviljelyssä ei näyttäisi olevan monokulttuuriviljelyn ongelmia.
Meillä valkosipulia on viljelty lähes kymmenen vuotta samalla paikalla ja ongelmia ei ole esiintynyt – edes rivivälien suuntaa ei ole muutettu!
Plussaa valkosipulinviljelyssä on se, että varsinaisia kasvinsuojelutoimenpiteitä ei tarvita. Lannoituksesta on tietysti huolehdittava!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipuli, kateviljely, valkosipulin kateviljely, konsteilla meillä pannaan, konsteilla meillä pannaan eikä suurilla munilla, Viljakkala, |
Kaatuneitten muistopäivä on eräs tärkeimmistä liputuspäivistämmeSunnuntai 15.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tänään on toukokuun kolmas sunnuntai ja se merkitsee, että nyt liputamme kaatuneitten muistopäivän kunniaksi. Kaatuneitten muistopäivä on Itsenäisyyspäivän ja Puolustusvoimain lippujuhlapäivän rinnalla yksi niistä liputuspäivistä, joita eniten arvostan. Ne kaikki liittyvät isänmaallisuuteen ja siihen, että itsenäisyyttä ei saavutettu ilman uhrauksia. Muistopäivän viettäminen perustuu Talvisodan uhrien muistamiseen, sillä se sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä Talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Piispainkokouksen seurauksena Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi vappuna 1940, että uutta muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina ja sitä tuli viettää "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä". Päätöksellään Mannerheim korosti kansallista yhtenäisyyttä. Se oli tärkeä askel, että Mannerheimiä pidetään suurimpana suomalaisena. Mannerheimin käsky koski vain Puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella. Päivää nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi - nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen. Jatkosodan ja Lapin sodan myötä on muistettu myös noissa sodissa kaatuneita sekä nykyään kaikkia sodissa kaatuneita suomalaisia. Kaatuneitten muistopäivän liputusohjeet poikkesivat vuoteen 1995 saakka tavanomaisen liputuspäivän ohjeista. Tapana oli, että liput pidettiin klo 10-14 puolitangossa, muun osan päivästä (8-10 ja 14-21) kokotangossa. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa. Lipun laskeminen puolitankoon keskipäivän ajaksi loi liputtamiseen aitoa tunnelmaa, mutta mm. liputtamisen suuritöisyys merkitsi menettelyn yksinkertaistamista. Nykyisin erityisesti kaupungeissa liputtamisesta huolehtivat moninaiset kiinteistönhuoltoyritykset ja niiden palvelut maksavat, joten liputusohjeiden yksinkertaistaminen oli siinäkin mielessä perusteltua. Yksi setäni on saanut viimeisen lepopaikkansa Viljakkalan sankarihautausmaalla, joten koen kaatuneitten muistamisen omakohtaisesti. Useat synnyinkotini naapuritalojen pojat ovat samalla sankarihautausmaalla kuin setäni. On ollut hieno havaita, että näiden talojen lipputangossa Suomen lippu on hulmunnut jokaisena kaatuneitten muistopäivänä, jotka muistan. Perheemme tavoite tänään on, että Suomen lippu liehuu Tampereen omakotitalomme sekä myös kesäasuntomme lippusaloissa. Haluamme näin kunnioittaa sodissamme kaatuneita.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: kaatuneitten muistopäivä, sankarivainajat, Talvisota, Jatkosota, Lapin sota, Vapaussota, Viljakkalan sankarihautausmaa, |
"Omaa" lomaosaketta katsastamassa HimoksellaTorstai 21.4.2011 - -Esko Erkkilä- MTK-Viljakkala päätti 11.3.2011 ylimääräisessä kokouksessaan hankkia lomaosakkeen Jämsän Himokselta. Sain kunnian toimia tulevaisuuteen tähtäävän kokouksen puheenjohtajana. Yhdistyksen johtokunta toimi puheenjohtaja Jukka Niittyojan johdolla ripeästi ja kauppakirjat allekirjoitettiin siten, että jo 13.4.2011 bussilastillinen MTK-Viljakkalan jäseniä matkasi tutustumaan juuri hankittuun lomaosakkeeseen. Olin mukana matkalla. MTK-Viljakkala sai takavuosina mukavan summan rahaa Viljakkalan Osuusmeijeri-kiinteistön myynnistä. Rahat makasivat melkein tuottamattomina pankissa, mutta nyt ne laitettiin jäsenkunnan virkistymistä ja vapaa-ajanviettoa palvelevaan tarkoitukseen. Päätös oli mielestäni oikea ja sen vuoksi kannatin hanketta. Parhaan kuvan matkastamme Himokselle ja tutustumisesta ”omaan” lomaosakkeeseemme saa pienen kuvakertomuksen myötä:
MTK-Viljakkalan lomaosakkeen osoite on Alppihimos 13. Kyseessä on paritalo, jonka oikeanpuoleinen puolikas on meidän. Osakkeessa on alakerrassa olohuone, makuusoppi ja sauna oheistiloineen. Keittiöhommat onnistuvat alakerrassa. Yläkerrassa on makuutiloja neljän vuoteen verran ja sen lisäksi kahdesta nojatuolista saa lisävuoteet.
Kuuden hengen seurue majoittuu tiloissa mukavasti ja sen lisäksi "lisävuodekansaa" tarpeen mukaan. Kävelymatkaa Alppihimokselta Himos-Cityyn on n. 700 metriä.
Näkymä luoteisrinteille avautuu pihalta ja myös lomaosakkeen olohuoneesta tämän näköisenä.
Lomaosakettamme vastapäätä sijaitsee Himoksen nykyinen 9-reikäinen golf-kenttä. Siihen tulee lähivuosina rakentumaan lisää majoitustilaa, sillä 18-reikäinen golf-kenttä on tulossa hieman eri paikkaan.
Näkymä Patalahdelle on lomaosakkeeltamme tämän näköinen.
Saunaosaston pesuhuoneen poreamme edustaa pientä ylellisyyttä.
MTK-Viljakkala valitsi mökkivarausten hoitajaksi Himosmajoituksen. Himosmajoituksen Vuorikahvio sijaitsee Pohjoisrinteiden päällä. Avaimet noudetaan sieltä ja Himosmajoituksen nettiosoite on www.himosmajoitus.fi. Varausten tekeminen onnistuu myös puhelimitse numerosta 020 787 1170.
Himosmajoituksen omistaa Jukka Auterinen (keskellä) ja myynnistä vastaa Elina Koivisto, jotka tässä hymyilevät MTK-Viljakkalan puheenjohtajan Jukka Niittyojan kanssa.
Vierailumme alkoi maukkaalla lounaalla Vuorikahviossa. Tässä Tauno ja Ritva Hanhijärvi lounaspöydässä.
Heikkilän tilan isäntäväki Oskari ja Paula Ahrikkala näyttävät olevan tyytyväisiä retkeemme!
Kaksi vahvaa viljakkalalaista viljelijää, Lasse Muotila (vasemmalla) ja Jouko Koivuniemi olivat tyytyväisiä näkemäänsä.
Tuula ja Matti Borg nauttivat heti ensinäkemällä Himoksen maisemista.
Maittavien omassa lomaosakkeessa keitettyjen kahvien jälkeen ja ennen kotimatkaa keräännyttiin koko joukolla yhteiseen potrettiin!
Olen tyytyväinen, että MTK-Viljakkala hankki lomaosakkeen Himokselta. Uskon, että se on moneltakin kantilta katsellen onnistunut hankinta. Himosmajoitus Oy myy osaketta kenen tahansa käyttöön ja yhdistys saa siitä tuloja sijoittamansa pääoman vastineeksi. Sesonkiaikojen ulkopuolella yhdistyksen jäsenet voivat varata osaketta omaan käyttöönsä hieman hinnastohintoja edullisemmin. Vapaa-aikaan panostaminen on tärkeää myös maataloudesta elantonsa saaville ja siinä Alppihimos 13:lla on toivottavasti MTK-Viljakkalan jäsenille uutta annettavaa.
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Viljakkala, Alppihimos 13, Himos, Jukka Niittyoja, www.himosmajoitus.fi |
Harhaanjohdetut hämeenkyröläiset ja viljakkalalaisetKeskiviikko 20.4.2011 - -Esko Erkkilä- Tyrmistyin, kun sain Hämeenkyrön Sanomista lukea, että Hämeenkyrössä ja Viljakkalassa suurin puolue juuri käydyissä eduskuntavaaleissa oli Perussuomalaiset. Miten kyröläiset ja viljakkalalaiset liittyivät siihen joukkoon, jotka joutuivat perussuomalaisten harhaanjohtamiksi? En jaksa ymmärtää! Epäonnistuneen kuntaliitoksen jälkeen ymmärrän jotenkin viljakkalalaisten reaktion, mutta hämeenkyröläisten äänestyskäyttäytyminen kummastuttaa. Viljakkalan kohdalla kuntaliitoksen arkkitehdit kantavat vastuun pitäjän – käytän Viljakkalasta edelleenkin termiä ”pitäjä” – persuuntumisesta, mutta en jaksa ymmärtää, että Hämeenkyrössä kävi samoin. Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärven kanssa oli viljakkalalaisten kannalta fiasko. Toivon, että historiankirjoitus aikanaan selvittää epäonnistuneen kuntaliitoksen arkkitehdit ja syyt, että miksi Viljakkalan ja Hämeenkyrön silloiset kuntapäättäjät eivät pystyneet järkevään ratkaisuun. Valitettavaa, että Hämeenkyrön ja Viljakkalan silloiset päättäjät eivät löytäneet oikeaa yhteishenkeä. Luulevatko Hämeenkyrössä ja Viljakkalassa persuja äänestäneet, että nyt koittaa autuus? Keskustan kaksi hämeenkyröläistä kansanedustajaehdokasta – Päivi Hiltunen ja Jouni Ovaska - ovat kansanedustajiksi parhaassa iässä neljän vuoden kuluttua. Uskon ja toivon, että he ovat ehdokkaina myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Molemmat saivat melkoisen äänisaaliin myös Tampereelta ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n johtokunnan jäsenenä osaan arvostaa sitä. Kahden hämeenkyröläiskansanedustajan haave on realistinen, sillä muistan hyvin sen ajan, jolloin Hämeenkyröstä Eduskunnassa oli kolme kansanedustajaa – Päivi Hiltusen vaari Arvo Pentti (maalaisliitto), Matti Raipala (kokoomus) ja Pertti Rapio (SKDL). Silloista hämeenkyröläisvoimaa valtiopäivillä täydensi Hämeenkyrössä syntynyt Arvo ”Poika” Tuominen (SDP). Päivi Hiltusen isä - maanviljelysneuvos Klaus Pentti - jää vapaaehtoisesti pois Eduskunnasta kahden kauden jälkeen, joten hämeenkyröläisedustus menee nyt katkolle. Toivon, että katkos jää parin vuoden mittaiseksi. On tosiaan pidettävä mielessä, että seuraavat eduskuntavaalit saattavat olla jo parin vuoden kuluttua. Ristiriita kokoomuksen, demareiden ja persujen kesken on niin valtava, että ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat todennäköinen lopputulema. Silloin hämeenkyröläiset ja viljakkalalaiset voivat pyyhkiä pois sen harhakuvitelman, jonka persuäänestäjät nyt Keskustalle, Kokoomukselle ja Sosiaalidemokraateille aikaansaivat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Viljakkala, Päivi Hiltunen, Jouni Ovaska, Arvo Pentti, Klaus Pentti, Matti Raipala, Pertti Rapio, Arvo "Poika" Tuominen, |