Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pukki kaalimaan vartijana

Perjantai 10.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Gasum Oy on viime päivinä kunnostautunut toimenpiteillä, joita voi kuvailla vanhalla suomalaisella sananlaskulla: "Pukki kaalimaan vartijana".

 

Pukki voi joskus olla tehokaskin kaalimaan vartija ja saattaa toki olla, että Gasum Oy:n viimeaikaiset tempaukset ovat jopa hyödyllisiä - ainakin ne ovat kirvoittaneet keskustelua. Lähdekritiikki on oltava kuitenkin koko ajan mielessä, kun arvioi Gasum Oy:n toimenpiteitä.

 

Valtakunnallisesti merkittävä Gasum Oy:n ulostulo liittyi sen Pöyry Management Consulting Oy:ltä tilaamaan selvitykseen, jossa paneuduttiin mm. maakaasun, kivihiilen ja turpeen välisiin eroihin hiilidioksidin tuottajina.  

 

Selvitys otti kantaa hallituksen suunnitelmiin kiristää maakaasun verotusta ja sen vaikutuksia hiilidioksiditilanteen ohella kaukolämmityksen kustannuksiin.

 

Pöyry Management Consulting Oy ja Gasum Oy kieltävät mahtipontisesti lainaamasta selvitystä edes osittainkaan, joten pyydän lukemaan sen Gasum Oy:n nettisivuilla - www.gasum.fi - olevan linkin takaa. Selvitys on muistio ja sen nimi on:

 

ENERGIANTUOTANNON LÄMMÖN VEROMUUTOSTEN

VAIKUTUS MAAKAASUN KILPAILUKYKYYN, KÄYTTÖÖN JA

PÄÄSTÖIHIN CASE-KOHTEISSA

 

Selvityksen lainauskiellosta kerrotaan vasta muistio-otsikon jälkeen, joten muistion otsikon saa lainata.

 

Toinen Gasum Oy:n aktiviteetti on Pirkanmaan seudun seutupäättäjien ja -vaikuttajien keskuudessa tehty mielipidekysely.

 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää seutupäättäjien ja -vaikuttajien ajatuksia siitä, miten taajama-alueiden ilman laatua voidaan parantaa ja ilmastonmuutosta torjua huomioimalla eri energialähteet.

 

Sain kyselyn ja olen siihen vastannut.

 

Kysymykset olivat ainakin lievästi asenteellisia ja kyselyn toimeksiantajasta ei ollut epäselvyyttä.

 

Maakaasukysymyksessä kiinnitän huomiota yhteen seikkaan ja se on huoltovarmuusnäkökohta.

 

Maakaasu tulee aina olemaan tuontitavaraa ja Suomen kohdalla alkuperämaa on Venäjä.

 

Venäjälle suuntautuvassa viennissä ja sieltä tapahtuvassa tuonnissa on aina oltava varuillaan.

 

Erityisen suurta varuillaanoloa vaatii energiantuonti. Venäjältä tapahtuva energiantuonti ei saa kohota liian suureksi, vaan sen on pysyttävä tietyissä rajoissa.

 

Gasum Oy:n omistajina ovat Fortum (31 %), OAO Gazprom (25 %), Suomen Valtio (24 %) ja EON Ruhrgas (20 %). Omistuksesta siis 55 % on suomalaisomistusta ja 45 % venäläis-saksalaisomistusta. Omistusrakenne vaatii tiukan lähdekritiikin ylläpitoa, kun Gasum Oy:n mielipiteitä arvotetaan.

 

Gasum Oy:n tilaama selvitysmuistio tuli yllättäen ja tilaamatta, mutta siitä huolimatta sille kannattaa antaa tietty arvo.

 

Pirkanmaan päättäjille suunnatulla kyselyllä on lähinnä viihdearvo, joten sen tuloksille ei voi antaa suurta painoarvoa.

 

Miksi veropäätöksen valmistelijat eivät itseohjautuvasti selvittäneet eri energiatuotantomuotojen päästöjä ja niitä kustannusvaikutuksia, jotka eri veromallit aiheuttavat?

 

Toivottavasti päättäjät osaavat arvioida myöhäsyntyisenkin aineiston painoarvon oikein, kun Eduskunnassa lopullisesti linjataan eri energiamuotojen verokohtelu.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Gasum, Fortum, OAO Gazprom, Suomen Valtio, EON Ruhrgas, Pöyry,

"Rollaattorikaupungin" asukkaat näyttivät pitkää nenää vihreitten Osmo Soininvaaralle

Torstai 9.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Suur-Lahden kummisedät saivat pitkän nenän, kun Lahden ympäryskunnat hylkäsivät esityksen suur-Lahden synnyttämisestä.

 

Lahden ympäryskunnat edustavat poliittisilta voimasuhteiltaan eri puolueita, sillä joukossa on kokoomus-, sdp- ja keskustajohtoisia kuntia. Kaikki hylkäsivät Lahden kosioretket.

 

Lahden seudun "Uusi kunta"-hankkeen selvitysmiehenä toimi vihreitten Osmo Soininvaara.

 

Soininvaara epäonnistui tehtävässään perusteellisesti, jos lopputuloksena odotettiin kuntien yhdistymistä suur-Lahdeksi. Kunnat näyttivät Soininvaaralle pitkää nenää ja antoivat hänelle rukkaset.

 

Kerrotaan, että Soininvaaran ylimielisyys ja hänen "Helsingin herramaisuutensa" olivat viimeinen tikki sille, että kunnat hylkäsivät Soininvaaran ehdotukset. Heinolaa Soininvaara oli eräiden tietojen mukaan kutsunut rollaattorikaupungiksi!

 

Lahden Uusi kunta-hanke on hyvä esimerkki siitä, että asukkaat päättävät palveluidensa järjestämisestä.

 

Professori Aimo Ryynänen on kuvannut asukkaiden roolin hyvin, kun hän on todennut, että demokratiassa asukkaat eivät neuvo, vaan päättävät. Hyvin kiteytetty!

 

Kuntien palveluiden järjestämistä eivät sanele vapaavuoret eivätkä urpilaiset tai lylyt! Ihmetyttää, että miksi SAK ja Lauri Lyly haluavat puuttua kuntien lukumäärästä käytävään keskusteluun. Ovatko SAK-laisten työntekijöiden edut jo hoidettu niin "tappiin", että on aikaa puuttua asioihin, jotka eivät ammattiyhdistysliikkeelle kuulu?

 

Tervehdin ilolla Lahden ympäryskuntien päätöstä jatkaa itsenäisinä kuntina. Kuntien päätökset ovat tervetullut muistutus vapaavuorille, urpilaisille ja myös niille kokoomuslaisille sekä demareille, jotka piehtaroivat kuntien lukumäärien pienentämisen parissa - toivon, että myös kuntalaisten näkökohdat huomioitaisiin keskustelussa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahti, Suur-Lahti, Heinola, Osmo Soininvaara,

Sukupuolten tasa-arvo ei toimi syöpäseulonnoissa

Keskiviikko 8.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Syöpärekisterin mukaan v. 2008 Suomessa todettiin 4.322 uutta rintasyöpätapausta ja 4.225 uutta eturauhassyöpätapausta.

 

Naisten ja miesten yleisimmän syövän osalta uusien tapausten määrät olivat siis jokseenkin yhtä suuret.

 

Naisten kohdalla mammografiaseulonnat ovat pyörineet jo useita vuosia, mutta miesten osalta eturauhassyöpäseulonnat saavat jostain käsittämättömästä syystä yhä odottaa itseään. Sukupuolten tasa-arvo ei toimi syöpäseulonnoissa!

 

Helsingissä toimivan Docrates Klinikan johtava ylilääkäri, kliinisen onkologian dosentti Timo Joensuu luennoi Tampereella torstaina 2.9.20109 syövän toteamisen ja hoidon uusimmista mahdollisuuksista erityisesti eturauhassyövän näkökulmasta.

 

Olin paikalla mielenkiintoisessa tilaisuudessa.

 

Olen ennenkin kuunnellut Joensuun esityksiä ja ne ovat joka kerta mielenkiintoisia ja sisältävät uutta tietoa - niin myös tällä kerralla.

 

Joensuu asettui selkeästi eturauhassyöpäseulontojen kannattajaksi ja hänellä oli kannalleen myös perusteluja.

 

Yhdysvalloissa on toteutettu mittava projekti ja sen tuloksena on voitu todeta, että sadantuhannen miehen joukosta 71 miestä välttyi syöpäkuolemalta PSA-tutkimuksen ansiosta.

 

Suomessa potilasjärjestöt ovat jo vuosia vaatineet systemaattisten eturauhassyöpäseulontojen aloittamista PSA-menetelmää käyttäen.

 

Omaan kokemusta eturauhassyövästä, sillä minussa todettiin eturauhassyöpä v. 2001. Leikkauksen jälkeisen 6 viikon pituisen sairasloman jälkeen olen saanut olla työelämässä jo yli kahdeksan vuotta.

 

Kannatan eturauhassyöpäseulontojen aloittamista, sillä omakohtaisiin kokemuksiini nojautuen ne pelastavat ihmishenkiä ja mahdollistavat elämän jatkumisen.

 

Osa lääkärikuntaa vastustaa eturauhassyöpäseulontojen aloittamista. Kuuntelin dosentti Joensuun Tampereen radiolle antaman haastattelun, jossa hän paalutti lääkärikunnan vastustamisen syyksi sen, että maamme terveydenhoitojärjestelmä ei kestäisi eturauhassyöpäseulontojen aloittamista. Seulonnat lisäisivät eturauhassyöpäpotilaiden määrää niin paljon, että syöpätapausten hoitaminen ei olisi mahdollista! Perustelu ei ole eettisesti oikea ja se ei tee oikeutta eturauhassyöpäpotilaille eikä heidän lähipiirilleen.

 

Kaikkea tietoa pitää katsella tietty lähdekritiikki mielessä pitäen. Dosentti Joensuu edustaa yksityistä sairaanhoitoyritystä, jonka bisneksessä merkittävä osa on syövän toteamismenetelmät ja syöpähoidot.

 

Vaikka Joensuun mielipiteitä tarkasteleekin tiukan lähdekritiikin kautta, on selvää, että hänen esityksensä syöpäseulontojen aloittamiseksi eturauhassyövän löytämiseen tähtäävinä toimenpiteinä ovat perusteltuja.

 

Eturauhassyöpädiagnoosin kohtasi v. 2008 yhteensä 1.476 alle 65-vuotiasta miestä. Heistä alle 60-vuotiaita oli 740.  Nuorin ikäluokka, jolla eturauhassyöpä havaittiin, olivat 35…39-vuotiaat.

 

Nuorilla - nyt nuorilla tarkoitetaan alle 60-vuotiaita - eturauhassyöpä on tyypiltään yleensä agressiivinen.  Olisi tärkeää, että juuri nuorten miesten aggressiiviset eturauhasyövät pystyttäisiin löytämään varhaisasteella, sillä silloin hoitoennuste olisi paras.

 

PSA-tutkimus tehdään käsivarresta otetusta tavallisesta verikokeesta. Tutkimuksen suorittaminen on teknisesti helppo ja vaivaton.

 

Esitän, että yritysten työntekijät vaativat PSA-kokeen liittämistä normaaliin työterveystarkastukseen, joka suoritetaan työntekijöille joko vuosittain tai muutaman vuoden välein.

 

Lopullisena tavoitteena on oltava, että eturauhassyöpäseulonnat toteutetaan miehille samalla systeemillä, jota nyt toteutetaan naisten rintasyöpäseulonnoissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eturauhassyöpä, rintasyöpä, syöpä, Suomen Syöpärekisteri, Timo Joensuu, Docrates Klinikka, Kela, PSA, PSA-koe,

Vipu - Viljakkalan 5-vuotisjuhlat 28.8.2010

Tiistai 7.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Vastuuntuntoiset viljakkalalaiset perustivat Viljakkalaan "Viljakkalan puolesta"-nimisen yhdistyksen v. 2005.

 

Yhdistys perustettiin tarpeeseen, sillä eräs tamperelainen jätealan yritys haaveili aloittavansa jätteenkäsittelykeskuksen rakentamisen Viljakkalan Vironvuorille.

 

Suunnitellun jätteenkäsittelylaitoksen jätevuori olisi kivunnut korkeilla Vironvuorilla puuston yläpuolelle ja siten näkynyt Viljakkalan kirkolle saakka, vaikka itse jätevuori olisikin sijainnut järven toisella puolella.

 

Jäteautoliikenne olisi ollut valtavaa. Liikenne olisi merkinnyt paikkakunnalle, että sen rauha olisi mennyt. Lasten, vanhusten ja myös varttuneen väen liikenneturvallisuus olisi kadonnut, sillä jäteralli ei olisi armahtanut ketään.

 

Jätteenkäsittelylaitoksen rakentaminen olisi ollut kuolinisku läheisen Ruonanjoen jokihelmisimpukalle, sillä se ei olisi kestänyt jätteenkäsittelylaitokselta vuotavia myrkkyjä.

 

Viljakkalan puolesta-yhdistyksen sitkeä vastarinta tuotti tulosta ja jätealan yritys perui suunnitelmansa rakentaa jätteenkäsittelylaitos Viljakkalaan.

 

Mainittakoon, että samaisella yrityksellä on toimintaa Tampereen Ruskossa ja keväällä 2010 järjestetyssä Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillassa ilmeni, että kyseinen yritys on roskaamisellaan saastuttanut läheisen puron ja sen ympäristön!

 

Vipun 5-vuotisjuhlat järjestettiin lauantaina 28.8.2010 Viljakkalan Seurantalolla, joka on talkootyöllä saatu hienoon kuntoon.

 

Vipun puheenjohtaja Ismo Friman toivotti lähes satahenkisen juhlayleisön tervetulleeksi ja sen jälkeen saatiin käydä ruokailemaan. Maittavat lohi- ja kinkkukiusaukset lisukkeineen tekivät hyvin kauppansa.

 

Ruokailun jälkeen saatiin nauttia viljakkalalaisen Aarre Aallon lauluesityksistä - häntä säesti kapellimestari Risto Hiltunen. Huhut kertovat, että Risto Hiltunen on monien töidensä lisäksi ottanut huolehtiakseen tamperelaisen Kanerva-kuoron johtamisesta - odottelemme, että onko huhuissa perää!

 

Aarre Aalto on toinen lähes samanikäisistä menestyneistä viljakkalaisista mieslaulajista - toinen on Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen.

 

Aarre esitti kymmenkunta kappaletta. Hänen juontonsa kappaleiden välillä olivat onnistuneita ja ne taustoittivat taiteilijan esittämiä kappaleita hyvin.

 

Aarre Aallon lauluesitysten jälkeen oli tarjolla kahvit sekä teet maittavan täytekakun kera. Salissa kiersi tieto, että täytekakut olivat nisulaisen emännän Arja Mattilan leipomia. Tavallisesti jätän täytekakut koskemattomiksi, mutta nyt mansikka-vadelmakakut olivat niin herkullisen näköisiä, että myös minä sorruin täytekakkuihin - hyvää oli!

 

Jouduin kiirehtimään mökille kesäillanviettoon ja iltakymmen aikaan alkanut grillimakkaroiden tarjoilut oli jätettävä väliin.

 

Kiitokset vipulaisille hyvin sujuneesta 5-vuotiskaudesta!  On suuri asia, että saimme torpattua Viljakkalaa himoinneen jäteyrityksen pääsyn Viljakkalaan!

 

Toki olen ollut taustajoukoissa mukana ja osallistunut mm. niiden laskelmien laadintaan, joilla kartoitimme suunnitellulle jätteenkäsittelylaitokselle suuntautuvan jäteautoliikenteen. Täysperävaunuautojen liikennemäärät olisivat olleet valtavia ja tämän asian kirkastuminen terästi asukkaiden vastusta.

 

Viljakkala kuuluu nykyisin Ylöjärven kaupunkiin ja se tuo haasteita Vipu-Viljakkalalle.

 

Toivottelen vipulaisille intoa jatkaa viljakkalalaisia puolustavalla tiellä - lupaan jatkossa olevani entistä aktiivisempi vipulainen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan puolesta, Vipu - Viljakkalan puolesta, Viljakkaöan Seurantalo, Viljakkalalan Seurantaloyhdistys, Ismo Friman, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Ruonanjoki, jokihelmisimpukka,

Kaistapäiden hommia

Maanantai 6.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Olin perjantaina työn vuoksi syrjä-Suomessa eli Turussa ja palasin sieltä Tampereelle vasta lauantaina iltapäivällä.

 

Havaitsin, että 9-tiellä oli nopeusvalvontakameratolppia tuhottu perjantai-aamun ja lauantai-iltapäivän välillä.

 

Tuhotut kameratolpat sijaitsevat Urjalassa ja Kylmäkoskella.

 

Aamulehden uutisoinnin perusteella kyse on neljän kameratolpan tuhoamisesta.

 

Tuhotyö ei ole järkiviisaiden puuhaa, vaan homman ovat hoitaneet niukkajärkiset kaistapäät.

 

Ajan vuodessa työajoja yli 25.000 kilometriä ja omia ajoja saman verran. Ajokilometrejä henkilöautolla minulle on vuosien saatossa kertynyt n. 2.000.000 kilometriä.

 

Pidän melkein luonnollisena, että olen tänä aikana saanut puolenkymmentä sakkoa ylinopeudesta. Siitä huolimatta kannatan automaattista nopeusvalvontaa.

 

Nopeusvalvonta eri muodoissaan on erityisen tähdellistä 9-tiellä Tampereen ja Turun välillä. Vilkas "poikittaisliikenne" hirvien ja peuroj - anteeksi kauriiden - vuoksi on niin vilkasta, että nopeusvalvonta tieosuudella on mielestäni välttämätöntä.

 

Liikennekuri 9-tiellä on toki kohentunut, mutta henkensä altistavia löytyy edelleen.

 

Tervehdin tyytyväisyydellä syksyn saapumista, sillä se tietää 9-tien nopeusrajoitusten muuttumista 80 kilometriin tunnissa. Silläkin nopeudella ehtii vallan hyvin Tampereelta Turkuun ja Turusta Tampereelle - puhun vankan kokemuksen äänellä.

 

Toivon, että nopeusvalvontakameratolppien tuhoajat saadaan kiinni ja lailliseen edesvastuuseen tekemisistään.  Kameratolppien tuhoaminen viestii piittaamattomuudesta yhteiskunnan säädösten noudattamiseen ja sen vuoksi syyllisiä pitää rangaista rankimman jälkeen.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 9-tie, Tampere-Turku, nopeusvalvontakamerat, nopeusvalvonta,

Vietämme tänään Yrittäjän Päivää siniristilippujen hulmutessa

Sunnuntai 5.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tänään on merkittävä päivä, sillä lippusaloissamme hulmuavat siniristiliput juhlistavat ensimmäisen kerran Yrittäjän Päivää.

 

Syyskuun 5. päivä 2010 on ensimmäinen päivä, jolloin Suomen liput on vedetty salkoon samalla tavalla kuin muinakin liputuspäivinä - tänään liputuksen aiheena on yrittäjyys.

 

Yrittäjyys on suomalaisen yhteiskunnan eräs keskeisimmistä voimatekijöistä.  Ilman yrittäjyyttä eläisimme tavallaan kolhoosissa tai sosialismissa. Tiedämme, että molemmat yhteiskuntajärjestykset ovat kokeneet haaksirikon.

 

On muistettava, että mm. maa- ja metsätalouden harjoittaminen ovat yrittäjyyttä. Ne molemmat luovat vankan pohjan elintarviketuotannollemme sekä laajemminkin koko hyvinvoinnillemme.

 

Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. 60 % suomalaisista on työntekijöinä yksityisissä yrityksissä ja 10 % toimii yrittäjänä. Yrittäjät ansaitsevat oman merkkipäivänsä Yrittäjän Päivän, sillä yritysten tarjoamien työpaikkojen ja maksamien verojen avulla ylläpidetään hyvinvointia eli maksetaan yhteiskunnan tarjoamia palveluja.

 

Valtakunnallista Yrittäjän Päivää vietetään tänään Jyväskylän Paviljongilla Innovatiivisuus ja kasvuyrittäjyys-seminaarin merkeissä. Seminaarin esiintyjinä ovat mm. EU-komissaari Olli Rehn sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

 

On hienoa, että Yrittäjän Päivä on tänään saanut ensimmäisen kerran virallisen liputuspäivän statuksen.

 

Toivottavasti jokainen suomalainen osaa arvostaa yrittäjyyttä, sillä se on eräs yhteiskuntamme keskeisistä voimatekijöistä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjän Päivä, yrittäjyys, liputuspäivät, Olli Rehn, Mauri Pekkarinen,

Idea jalostui toiminnaksi vuodessa

Lauantai 4.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tunnen tiettyä tyytyväisyyttä, että Tampereen Tarastenjärvelle ollaan suunnittelemassa hyötyvoimalaitoksen rakentamista.

 

Tyytyväisyyteni johtuu siitä, että esitin nyt toteutumassa olevan hankkeen idean runsas vuosi sitten Aamulehden ja Hämeenkyrön Sanomien mielipidepalstoilla.

 

No, rehellisyyden nimissä on uskottava, että Tampereella oli lähes valmiit suunnitelmat Hämeenkyrön hankkeen kaatumisen varalta!

 

Tunsin vuoden 2009 kesällä mielihyvää Hämeenkyröön suunnitellun jätteenpolttolaitoksen rakennushankkeen kaatumisesta ja esitin vastaavan laitoksen rakentamista Tampereen Tarastenjärvelle.

 

Tässä 8.6.2009 Aamulehdessä julkaistu mielipidekirjoitukseni, jonka myös Hämeenkyrön Sanomat julkaisi hieman myöhemmin.

 

Kirjoitus löytyy myös näiltä nettisivuilta viime kesältä.

 

Kirjoitus on pitkähkö, mutta tutustumisen arvoinen varsinkin nyt, kun siinä esittämäni seikat ovat toteutumassa.

 

==================

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksesta luopuminen luo mahdollisuudet mm. 9-tien kunnostamiselle ja meluntorjunnalle

 

M-real ja Metsäliitto ovat luopumassa Hämeenkyröön kaavaillun jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta.

 

Päätös oli odotettu ja oikea. Sillä on Hämeenkyrön kunnalle yksinomaan positiivisia vaikutuksia ja päätös antaa pontta monille Tamperetta ja koko Pirkanmaata koskeville hankkeille.

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitos olisi joutunut tiukkaa kilpailutilanteeseen raaka-aineeksi tarvittavasta jätteestä. Lopputulema olisi ehkä ollut se, että Hämeenkyröön olisi ollut haalittava poltettavaa materiaalia keski-Euroopasta saakka. Toki sitä sieltä olisi saatavissa, mutta olisiko se ollut viisasta? Olisivatko jätteen maantiekuljetukset Porin ja Rauman satamista Hämeenkyröön olleet järkeviä - tuskin!

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksesta luopuminen on tunnustus kunnan monille tahoille, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä työtä pitäjän imagon luomisessa. Nyt heidän työnsä ei ole mennyt hukkaan.

 

Hämeenkyrön päätös antaa mahdollisuuden kehittää Tampereen Tarastenjärvellä sijaitseva jätteenkäsittelykeskus todelliseksi ympäristöosaamisen keskukseksi.

 

Olen hieman kateellisena seurannut lounais-hämäläisten hankkeita, joilla he ovat määrätietoisesti kehittäneet Forssassa sijaitsevaa Kiimassuon kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen keskittynyttä aluetta. Viimeisin Kiimassuon alueen kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen erikoistuva yksikkö, Envore Biotech Oy:n biokaasulaitos, vihittiin käyttöönsä kuluvan kesäkuun 1. päivänä. Laitos tulee lokakuussa täyteen vauhtiin päästyään ottamaan talteen 300 kuutiometriä metaania tunnissa. Se merkitsee energia-arvoltaan 300 litraa polttoöljyä. Näin mittava metaanin talteenotto ja hyödyntäminen on "timanttinen" ympäristöteko!

 

Kun Hämeenkyrön hanke nyt on saamassa onnellisen lopun, niin Tarastenjärvelle voidaan alkaa toteuttamaan Forssan Kiimassuon tapaista kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen erikoistunutta keskittymää. Kotitalouksien, laitosten ja yritysten suorittama jätteiden esilajittelu voidaan sen jälkeen hyödyntää täysimääräisesti.

 

Liikennemäärät 9-tiellä Tampereelta Oriveden suuntaan tulevat Tarastenjärven ympäristö-osaamiskeskuksen myötä kasvamaan.

 

Atalan ja Tarastenjärven risteyksen välinen 9-tien osuus on liikenneturvallisuuden kannalta Suomen eräs ongelmallisimmista tieosuuksista. Tieosuudella tapahtuu paljon liikenneonnettomuuksia ja valitettavan monet onnettomuudet ovat seuraamuksiltaan vakavia.

 

Kasvava liikenne Tarastenjärvelle antaa pontta kohentaa 9-tien liikenneolosuhteita nykyisestä moottoritien päättymäkohdasta ainakin Tarastenjärven risteykseen saakka. Myös Nurmi-Sorila -suunnitelmat sekä Aitolahden ja Teiskon alueiden kehittyminen vaativat 9-tien liikenneolosuhteiden parantamista tällä tieosuudella.

 

Tiehallinnolla on pätevät suunnitelmat 9-tien kehittämiseksi Tampereen ja Oriveden välillä. Suunnitelmat on palasteltava ja ensimmäinen vaihe olkoon Atalan ja Tarastenjärven välinen tieosuus.

 

9-tien liikennemelu, joka syntyy Atalan ja Tarastenjärven risteyksen välillä, on vakava haitta alueen asukkaille.  Vesistön vuoksi meluntorjuntatoimenpiteet ovat haasteellisia.

 

Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskuksen kasvavat volyymit sekä Nurmi-Sorila -suunnitelmat pakottavat yhteiskunnan nopeasti toteuttamaan sellaiset meluntorjuntaratkaisut, jotka merkitsevät liikennemelun alenemista Atalan ja Tarastenjärven risteysalueen välisellä tieosuudella.

 

-Esko Erkkilä-

 

===========

 

Varsin osuvaa tekstiä, vaikka sen itse toteankin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön polttolaitos, Tarastenjärvi, Tarastenjärven hyötyvoimalaitos, Tammervoima, 9-tie,

Yleisötilaisuus Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen sijoituspaikkavaihtoehdoista

Perjantai 3.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt suunnittelevat jätepolttoainetta käyttävän hyötyvoimalaitoksen rakentamista Tampereelle.

 

Hanke sai vauhtia, kun Hämeenkyröön suunnitellun vastaavan laitoksen rakennushankkeesta luovuttiin.

 

Olen ollut ja olen edelleenkin sillä kannalla, että hanke on kannatettava ja nyt sitä ollaan toteuttamassa oikealle alueelle. Hämeenkyrö sijoituspaikkana olisi ollut virheratkaisu monestakin syystä.

 

Hanke edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA). YVA:ssa sijoitusvaihtoehtoina ovat Lielahti, Rusko, Sarankulma ja Tarastenjärvi.

 

YVA-ohjelmasta oli kaikille avoin yleisötilaisuus 31. elokuuta 2010 klo 18.00 Tampereen Yliopistolla - osallistuin tilaisuuteen.

 

Hankkeesta vastaaville tahoille on annettava tunnustus perusteellisesta valmistautumisesta sekä prosessin avoimuudesta. Laajat hankeasiakirjat ovat kaikkien nähtävissä hankkeesta vastaavien yritysten nettisivujen kautta ja luonnollisesti niihin pääsee myös Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen nettisivujen kautta.

 

Yleisötilaisuudessa oli kuutisenkymmentä kuulijaa ja runsas joukko henkilöitä hankkeen parissa toimivista yrityksistä sekä Pirkanmaan ELY-keskuksesta ja Tampereen kaupungilta.

 

Tilaisuuden johdattelijana toimi Leena Ivalo Pirkanmaan ELY-keskuksesta - hän toimii myös yhteysviranomaisen yhteyshenkilönä YVA-prosessissa.

 

Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg ehdotti, että hankkeessa eräänä vaihtoehtona olevan Sarankulman nimi muutettaisiin paremmin totuutta vastaavaksi eli Peltolammin vaihtoehdoksi.

 

Istuimme Skogberg´n kanssa rinnakkain ja keskustelimme asiasta, jonka Skogberg sitten esitti.

 

Hankevastaavat hyväksyivät nimenmuutosesityksen, joten Sarankulman vaihtoehto on jatkossa Peltolammin vaihtoehto.

 

Nimenmuutoksen jälkeen Peltolammin välittömään läheisyyteen kaavailtu sijoitusvaihtoehto kuvaa sijoituspaikkaa hyvin. Toivottavasti nimenmuutos myös aktivoi Peltolammin, Palokallion, Multisillan ja Härmälän asukkaita ottamaan kantaa Peltolammin sijoitusvaihtoehtoon.

 

Sarankulma-nimen ujuttamisyritys erään sijoituspaikkaehdokkaan nimeksi luo tietyn varjon hankkeen takana olevien suuntaan. Onko teollisuusalueen nimen valinnalla pyritty vähentämään asukkaiden kiinnostusta hankkeeseen? Mahdollinen ujuttamisyritys ei onnistunut, sillä asia on nyt korjattu.

 

Palaan myöhemmin yleisötilaisuuden muuhun antiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, hyötyvoimalaitos, jätteenpolttolaitos, Hämeenkyrön jätteenpolttolaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkölaitos, Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt, Pirkanmaan ELY-keskus, Peltolammi, Peltolammiseura, Palokallio, Multisilta, Härmälä,

Suomen nopea elpyminen on tosiasia

Torstai 2.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Haastava otsikko, mutta se näyttää päivä päivältä muodostuvan yhä enemmän totuudeksi.

 

Erilaisten tutkimuslaitosten kansan keskuudessa toteuttamat gallup-kyselyt ja pankkien talousviisaiden diasulkeiset kertovat, että maan taloustilanne on kohenemassa ennakoitua nopeammin.

 

Kehitys on tunnustus Keskustan johdolla toteutetulle talouspolitiikalle ja myrkkyä kaikkea arvostelevalle demari-porukalle.

 

Matti Vanhasen kaukokatseisuus on saamassa palkinnon - harmi, että Vanhanen on siirtynyt sivuun ja ei saa sitä tunnustusta, jonka hän ansaitsisi.

 

Pääministeri Mari Kiviniemen hallitus on entisestään terävöittänyt edellisen hallituksen linjauksia ja tulosta syntyy.

 

Talouden ennakoitua nopeampi elpyminen sataa huhtivaaleissa hallituspuolueiden laariin ja saattaa SDP:n entistä pahempaan ahdinkoon. Koska sammuvat valot SDP:n puoluetoimistosta?

 

Ruuan arvonlisäprosentin alentaminen, tulossaoleva takuueläke ja ydinvoimaratkaisun aikaansaama myönteinen yritysilmapiiri ovat  ratkaisevassa asemassa, kun tarkastellaan viime kuukausien päätöksiä.

 

Taloustilanteen koheneminen ei vielä ole varmaa, sillä kansainväliset ongelmat saattavat nopeastikin vaikuttaa negatiivisesti. Hereillä on siis oltava, mutta pienoiseen hengähdystaukoon on nyt mahdollisuus.

 

Vanhasen ja Kiviniemen sekä heidän hallitustensa oikein mitoitetut ja oikein ajoitetut toimenpiteet luovat rohkaisevan taustan sille toiminnalle, jonka perusteella kansalaiset huhtikuussa 2011 arvioivat hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden eväät rakentaa Suomea seuraavan vaalikauden aikana.

 

Hallituspuolueiden kannalta näkymät ovat valoisat!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Matti Vanhanen, Keskusta, SDP, SDP:n puoluetoimisto,

Viljele ja varjele - kestävä ja kannatettava periaate

Keskiviikko 1.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Partiolippukunta Haagan Eräveikkojen lippukunnanjohtaja Tomi Nieminen, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Paloma Hannonen sekä Keskustanuorten varapuheenjohtaja Carita Maisila keskustelivat talvella ajankohtaisista asioista Yleisradion Yle Puhe-kanavalla.

 

Ohjelma oli hyvä ja siitä kertoo sekin, että se on lähetetty uusintana kesän aikana useampaan kertaan.

 

Olen kuunnellut ohjelman uusintana pariinkin kertaan autoradiosta, kun olen liikkunut autolla työmatkoillani.

 

Kolmikon keskustelu pyöri paljolti Paloman ja Caritan välisenä keskusteluna, mutta toki "partiopoikakin" pääsi keskustelun edetessä ääneen.

 

Paloma Hannonen ei yllättänyt, sillä hänen mielipiteensä ja näkemyksensä olivat niin kaukana todellisesta elämästä. Vihreiden ajatukset veisivät toteutuessaan Suomen talousahdinkoon, sillä tavallisen kansalaisen arki on niin kaukana heidän ajatuksistaan. Tuntuu, että heidän päämääränä olisi kansalaisten hyvinvoinnin laajamittainen vaikeuttaminen - käsittämätöntä!

 

Oli rohkaisevaa kuunnella Keskustanuorten varapuheenjohtajan Carita Maisilan maltillisia ja järkeviä ajatuksia maataloudesta, kotieläintaloudesta, jopa turkistaloudesta ja monesta muusta seikasta.

 

Carita toi esille ja korosti kotimaisen elintarviketuotannon vastuullisuutta. Hän kuvasi suomalaisen kotieläintalouden, kasvinviljelytalouden, turkistalouden ja muun maataloustuotannon vastuuntuntoa korostamalla johtotähtenä olevan "Viljele ja varjele"-asenteen.

 

Viljele ja varjele-asenne on suomalaisen elintarviketuotannon peruskivi. Pientilan poikana ja pitkään elintarviketuotannon piirissä toimineena tiedän sen. Elintarviketuotanto tapahtuu aina luonnon ehdoilla. Se on vihreää ajattelutapaa parhaimmillaan.

 

Voimme katsoa turvallisesti tulevaisuuteen, kun meillä on kasvamassa Carita Maisilan-tyyppinen vastuuntuntoinen päättäjäsukupolvi.

 

-Esko Erkkilä-

  

PS. Toivottavasti Caritan, Paloman ja Tomin käymä keskustelu uusitaan vielä kerran, sillä niin paljon siinä on aineksia kestävän kehityksen todelliseksi ymmärtämiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Carita Maisila, Paloma Hannonen, Tomi Nieminen, Keskustanuoret, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto, Partiolippukunta Haagan Eräveikot,

Läheltä Sinua -tapahtuma Viljakkalan Seurantalolla

Tiistai 31.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurantaloyhdistys järjesti "Läheltä Sinua"-tempauksen Viljakklan Seurantalolla sunnuntaina 22.8.2010.

 

Kävin neljän hengen "partion" johtajana tilaisuudessa. Partion nuorimmat jäsenet olivat 3-vuotias Iiris ja 5-vuotias Aurora.

 

Kyseessä oli markkinatapahtuma ja nimensä mukaisesti myytävät tuotteet olivat läheltä.

 

Seurantalon iso sali oli täynnä markkinapöytiä ja tarjolla oli monenlaista tavaraa, palveluja sekä tietoa.

 

Seurantalon pihassa grillikatoksessa oli vartaassa kokonainen possu ja runsaan tunnin kuluttua se oli tehnyt kauppansa niin, että samalla tahdilla possu varmaan siirtyi makupaloina markkinaväen herkuksi jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden päättymistä.

 

Mielenkiintoinen uutuus olivat Suojärven Suklaatilan suklaat.

 

Suojärven Suklaatila on monitoimitaitaja Tomi Järvenpään ja hänen vaimonsa aloitteleva yritys Ylöjärvellä,  hyvin lähellä Ylöjärven, Hämeenkyrön ja entisen Viljakkalan pitäjän rajaa. Suojärven Suklaatilalle on mökiltämme matkaa linnuntietä vajaa pari kilometriä, joten voidaan todella puhua lähellä toimivasta yrityksestä.

 

Yrityksen aloitustaival on alkanut suotuisten tähtien alla, sillä ostamamme neljä suklaapussia hävisivät ns. "parempiin suihin" kovinkin etuajassa - etuajassa sen vuoksi, että tavallinen ruoka ei Iirikselle ja Auroralle tahtonut matkan jälkeen maistua lainkaan.

 

Parhainta menestystä aloittelevalle suklaayritykselle - näitä me tarvitsemme, jotta maaseutu säilyy elävänä.

 

Yrityksen tuotteet ovat kunnossa, siitä saimme omakohtaiset kokemukset. Myös tuotevalikoima tuntuu kattavalta. Toivottavasti yrittäjäpariskunta saa jakelutieasiat kuntoon, sillä kattavat ja oikein mitoitetut jakelutiet ovat yrityksen menestymisen kannalta lähes yhtä tärkeät kuin tuotteiden laatu.

 

Tapahtuman aikana oli mukava todeta, että Viljakkalan Seurantalon kunnostusprojekti on edennyt. Talon varustukseen kuuluu nyt kunnollinen terveysviranomaisten hyväksymä keittiö ja se lisää talon mahdollisuuksia paljon.

 

Kiitän Viljakkalan Seurantaloyhdistyksen puuhahenkilöitä siitä panoksesta, jota he ovat talon kunnostamiseksi antaneet. Ehkä joskus myöhemmin myös näillä palstoilla Viljakkalan Seurantaloa ja Viljakkalan Seurantaloyhdistystä käsitellään tarkemmin.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Viljakkalan Seurantalo, Viljakkalan Seurantaloyhdistys, Viljakkala, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Suojärven Suklaatila, www.suklaatila.fi, Tomi Järvenpää,

Sinimäen taistelut mahdollistivat Suomen selviämisen sodasta

Maanantai 30.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Sotahistorioitsijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Suomen kannalta toisen maailmansodan loppuvaiheessa käydyt Sinimäen taistelut varmistivat meille itsenäisyyden säilymisen.

 

Sinimäet sijaitsevat Vaivaran kunnassa Virossa Narvasta länteen lähellä Suomenlahden rantaa.

 

Puna-armeija pystyi tiukkojen taisteluiden jälkeen tuhoamaan Narvan kaupungin maan tasalle ja valloittamaan kaupungin.

 

Narvan valloittamisen jälkeen Neuvostoliiton joukot aloittivat etenemisen kohti Tallinnaa.  Ne kohtasivat voimakasta vastarintaa virolais-saksalaispuolustajien toimesta Sinimäellä. Läpimurtotaistelut ajoittuivat heinäkuun 27. päivän ja elokuun 12. päivän välille v. 1944.

 

Sinimäkiä on kolme ja lännestä itään ne ovat Tornimäki (Tornimägi), Krenatöörin mäki (Põrguaugu mägi) ja Lastenkodin mäki (Pargimägi). Kahden itäisimmän mäen valloitukseen puna-armeija pystyi. Myös läntisin Sinimäki joutui aikanaan venäläisten haltuun, mutta vasta sen jälkeen, kun saksalaiset lähtivät urhollisen taistelun jälkeen kohti Berliiniä.

 

Sinimäen onnistuneet taistelut varmistivat Suomen kannalta, että Puna-armeija ei päässyt Suomenlahden eteläpuolen kautta motittamaan Karjalan kannaksella taistelleita suomalaisia.

 

Sinimäen taistelut siis mahdollistivat Suomen selviytymisen!

 

Olen aikaisemmin käynyt keskimmäisellä Sinimäellä eli Krenatöörin mäellä. Siellä on vaikuttavat muistomerkit Sinimäen taistelujen kunniaksi. Krenatöörinmäen muistomerkit joutuivat aikoinaan kiistojen kohteeksi ja syynä olivat syyt, jotka liittyivät Pronssisotilaan siirtämiseen Tallinnan keskustan tuntumasta sivummalle.

 

Taannoisen Itä-Vironmaan matkamme aikana kävimme itäisimmällä Sinimäellä eli Lastenkodin mäellä. Siellä on vanhan tykkiaseman sijoille rakennettu näkötorni, josta avautuu näkymät, jotka valaisevat Sinimäkien strategista asemaa.

 

Sinimäet sijaitsevat lähellä Suomenlahtea ja rannalta alkava tasanko on ainoastaan parin kilometrin levyinen, sillä etelässä on aapaa suomaastoa. Suomaasto ei silloin eikä nytkään kelpaa panssariuraksi, joten neuvostojoukkojen oli pysyteltävä lähellä Suomenlahden rantaa, jos mielivät Tallinnaan.

 

Sinimäet muodostivat hyvän lukon, jolla Puna-armeijan eteneminen länteen voitiin pysäyttää ja näin saada lisäaikaa mm. Suomen puolustustaisteluille.

 

Sinimäen taisteluiden tappioiden määrästä sotahistorioitsijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen.

 

Erään arvion mukaan Sinimäkien taistelussa kaatui ja haavoittui yhteensä yli 200 000 sotilasta, pelkästään Puna-armeijan veljeshaudassa Sinimäillä lepää tiettävästi yli 22 000 kaatunutta.

 

On selvää, että Suomen kannalta Sinimäkien taistelujen merkitystä ei ole tarpeeksi korostettu, sillä se antoi merkittävää lisätukea suomalaisten puolustustaistelulle. Suomi ei joutunut torjumaan etelästä tulevia maihinnousuja, mihin voimavarat eivät olisi enää riittäneet.

 

Virolaisten ja myös saksalaisten taistelutahto Sinimäillä heinä…elokuussa 1944 antoi Suomelle mahdollisuuden saada itsenäisyyden säilyttävät rauhanehdot.

 

Kiitos Sinimäkien taisteluissa neuvostoarmeijaa vastaan taistelleille!

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Sinimäet, Sinimäen taistelut, Vaivara, Tornimäki, Krenatöörin mäki, Lastenkodin mäki, Narva, Tallinna,

Kreenholm - merkittävä teollisuusyritys Narvassa

Sunnuntai 29.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Teollisuusyritysten puute on Baltian maiden akilleenkantapää. Länsi- ja itämarkkinoilla kilpailukykyiset yritykset ja niiden tuotteet olisivat kullanarvoisia mille maalle tahansa, mutta näin on erityisesti Baltian maiden kohdalla.

 

Narvassa toimii Viron vanhin alkuperäisen nimensä säilyttänyt teollisuuslaitos, Kreenholm, joka on yksi koko Euroopan suurimmista tekstiilitehtaista. Yritys kuuluu ruotsalaiseen Borås Wäferi-konserniin.

 

Yrityksen historia alkoi 150 vuotta sitten, kun Kreenholmin ensimmäinen ompelimo nousi Narvajoen saareen vuonna 1857. Nykyään Kreenholmin kahdeksan tehdasta tuottavat neljässä vuorossa muun muassa lankaa, kankaita, vaippoja, froteepyyhkeitä, aamutakkeja, vuodevaatteita, pöytäliinoja ja verhoja.

 

Kilpailu kansainvälisillä tekstiilimarkkinoilla on kireää, mutta Kreenholm on selviytynyt niillä erinomaisesti. Viennin kokonaisarvo on yli miljardi Viron kruunua vuodessa ja tärkeimpiä vientimarkkinoita ovat USA, Saksa, Suomi, Alankomaat, Britannia sekä Ruotsi.


Kreenholmin varjossa ja tuella Itä-Vironmaan muunkin tekstiiliteollisuuden kehitys on ollut nousujohteista. Suuryhtiö yksistäänkin työllistää täysin yli kymmenen alihankkijayritystä.

 

Viime aikoina Kreenholmilla on ollut vaikeaa, sillä erimielisyydet Narvan kaupungin kanssa ovat nakertaneet yrityksen taloudellista asemaa.

 

Kreenholmin punatiiliset tuotantolaitokset ovat edelleen eräs Narvan nähtävyyksistä.

 

Kreenholm oli ennen sotia yritys, joka huolehti työntekijöistään kehdosta hautaan. Se palkittiin mm. Pariisin maailmannäyttelyssä v. 1900 parhaasta yhdyskuntasuunnittelusta yrityssarjassa.

 

Oppaamme kertoi Narvan reissullamme, että Kreenholm on tehnyt alihankintatöitä mm. Keskolle, Finlayson´lle ja Marimekolle. Marimekko lopetti yhteistyön v. 2007, kun Ruotsin televisio kertoi, että Kreenholmin käyttämän puuvillan keruussa on käytetty lapsityövoimaa.

 

Suomalaisittain Narvassa toimivista yrityksistä mielenkiintoinen on Cargotec Estonia AS. Sen nimikyltti on näkyvästi esillä lähellä Narvan keskustaa. Narvan läheinen sijainti Venäjän rajan tuntumassa, mutta kuitenkin EU-alueella, on varmaan ollut eräs perusta, kun Cargotec on päättänyt sijoittaa tytäryhtiönsä Narvaan.

 

On syytä toivoa menestystä niin Kreenholmille kuin myös Cargotec`n Narvan toiminnoille.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreenholm, Krenholm, Cargotec Estonia A/S, Cargotec, Marimekko, Kesko, Finlayson, Borås Wäferi, Narva, Narvajoki,

Takseja, pimeitä takseja ja julkista liikennettä Narvassa sekä Narva-Joesuussa

Lauantai 28.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Asuimme Itä-Viron kierroksellamme Narva-Joesuussa  Meresuu-kylpylässä.

 

Narva-Joesuu on pieni kaupunki ja sen vuoksi sieltä kannattaa mennä tutustumaan läheiseen Narvan kaupunkiin.

 

Kaupungit sijaitsevat molemmat 78 kilometriä pitkän Narvajoen länsirannalla. Kaupunkien etäisyys toisistaan on 12 kilometriä.

 

Kaupunkeja yhdistävä hyväkuntoinen tie kulkee n. 300 metriä leveän Narvajoen länsirantaa mukaellen. Joen keskellä kulkee Idän ja Lännen raja, sillä se on Viron ja Venäjän rajajoki.

 

Pääosa seurueestamme palasi omalla bussillamme Narvasta Meresuun kylpylään, mutta perhekuntamme jäi erään pariskunnan lisäksi jatkamaan tutustumista Narvaan.

 

Oppaamme joka asuu Narvassa, kertoi, että hänen taksimatkansa Narvasta kylpylään maksoi aamuisin 130 kruunua. Se oli hyvä pohjatieto taksimaksujen vertailussa.

 

Perhekuntamme muut jäsenet lähtivät ennen minua kohti kylpylää. Yritimme tinkiä taksimatkaa kiinteähintaiseksi, mutta se ei onnistunut - taksimies vaan näytti mittaria ja osoitti, että se määrittelee maksun. Matka maksoi lopulta 170 kruunua.

 

Jäin yksikseni ja hankkiuduin parin tunnin kuluttua Narva-Joensuun suuntaan kulkevien bussien pysäkille. Siellä oli myös seurueemme pariskunta eli odottelimme bussi kolmistaan.

 

Heti kohdallemme pysähtyi vanhan Mersun omistaja nuorimies, joka kauppasi kyytiä kylpylään. Emme päässeet hintaneuvotteluihin saakka, sillä kyytimies ei näyttänyt kovin luotettavalta.

 

Pian pysäkille pysähtyi bemarikuski uudenkarhealla bemarilla, mutta hänenkään tarjoamansa kyyti ei meitä kiinnostanut.

 

Kolmas pimeä taksimies oli kouliintunut hämärähommiin. Hän oli jättänyt autonsa sivummalle ja tuli kävellen kaupantekoon. Kielimuurikaan ei ollut esteenä, sillä innokas kyydintarjoaja näytti isosta setelinipustaan kahta kymmenen kruunun seteliä ja käsitimme, että meidät kolme henkilöä olisi kyyditty kylpylään 12 kilometrin päähän yhteensä kuudellakymmenellä kruunulla eli neljällä eurolla! Ei ollenkaan kallis hinta, mutta hämärämiehiä ja harmaata taloutta kaihtavina emme tehneet näitäkään kauppoja.  

 

Odottelimme vielä hetken ja Narva-Joesuuhun matkaava bussi saapui. Kyyti maksoi tasan 15 kruunua per henkilö eli euron per nuppi.

 

Kyyti oli reipasta, mutta bussin ikkunoista ei paljon näkynyt, sillä ikkunat olivat sumun samentavia - tuplalasien väliin oli päässyt kosteutta ja se esti näkyvyyden.

 

Olimme tyytyväisiä, sillä bussimatka Narvasta Narva-Joesuuhun oli kokemus ja halpa sellainen. Suosittelen julkisten liikennevälineiden käyttämistä, jos olette kylpylälomalla Meresuun kylpylässä ja haluatte käydä tutustumassa Narvaan ja sen tarjoamiin kauppapalveluihin tai nähtävyyksiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Narva, Narva-Joesuu, Narvajoki, Meresuu, Meresuun kylpylä,

Kaksi linnoitusta vain nuolenkantaman päässä toisistaan

Perjantai 27.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Narvassa sijaitseva Hermannin linnoitus ja Narvajoen toisella puolelle sijaitseva Iivanan linnoitus eli Ivangorodin linnoitus ovat ainutlaatuinen pari, sillä missään muualla kaksi vihollislinnoitusta ei sijaitse nuolenkantaman päässä toisistaan.

 

Hermannin linnoituksessa liehuu Viron lippu ja Iivanan linnoituksessa Venäjän lippu - näin tämän omin silmin heinäkuun lopulla, kun vierailimme Itä-Vironmaalla.

 

Linnoitukset elävät nyt sulassa sovussa, mutta aina ei ole niin ollut.

 

Hermannin linnoitus on rakennettu tanskalaisten toimesta, mutta sitä ja koko Narvan kaupunkia ovat sittemmin hallinneet useat valloittajat.

 

Hermannin linnoitus on eräs Viron valtion epävirallisista symboleista, sillä se on kuvattu mm. viiden kruunun seteliin.

 

Narvan taistelu käytiin Suuressa Pohjan sodassa 20. marraskuuta 1700. Ruotsin armeija kuningas Kaarle XII:n johtamana löi Venäjän tsaari Pietari I:n joukot. Tämän voiton kunniaksi Ruotsin kuningashuone lahjoitti leijonapatsaan Narvan kaupungille. Muistomerkki tuhoutui toisessa maailmasodassa, mutta Ruotsi lahjoitti uuden leijonapatsaan v. 2000 eli Narvan taistelun 300-vuotisjuhlavuotena. Leijonapatsas ei sijaitse Hermannin linnoituksessa, mutta se on eräs kohteista, joka Narvassa käydessä pitää nähdä.

 

Hermannin linnoituksen linnanpihalla, erään tiilinurkkauksen taakse ovelasti piilotettuna, on V. I. Lenin´n patsas. Siellä "Vileeni" osoittelee sormellaan Venäjän suuntaan.

 

Leninin patsas oli neuvostoaikana Narvan keskustassa korkean maapenkereen päällä, mutta ajat ovat muuttuneet ja myös Lenin on joutunut muuttamaan hieman sivummalle.

 

Hermannin linnoituksessa on useita kerroksia ja ne kannattaa kaikki kivuta ylös sekä tutustua kerroksissa oleviin näyttelytiloihin. Tornin huipulta on hienot näköalat kauas EU-rajan taakse!

 

Itä-Viron kierroksella kannattaa varata aikaa, jotta ehtii kunnolla tutustumaan Hermannin linnoitukseen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Narva, Ivangorod, Hermannin linnoitus, Iivanan linnoitus, Narvajoki, Lenin, Narvan taistelu, leijonapatsas, Kaarle XII, Pietari I,

Hyväksyvää hyrinää, sillä ainoastaan Urpilainen urputtaa

Torstai 26.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Pääministeri Mari Kiviniemi on vähällä porulla ja olemattomalla hammasten kiristelyllä saanut aikaan ensimmäisen budjettinsa.

 

Kansalaiset ja kanssapoliitikot ovat ilmeisen tyytyväisiä Kiviniemen toimintaan budjetin kokoonkursijana.

 

On enemmän kuin oletettua, että kaikenvastustaja Jutta Urpilainen joukkoineen urputtaa.

 

Kiviniemen hallituksen budjettiesityksessä on vahvoja elementtejä orastavan talouskasvun tukemiseksi.

 

Takuueläkkeen sisällyttäminen budjettiesitykseen vei terän kaikenvastustajien eli demarien toiminnalta. Takuueläke ei paranna kertaheitolla heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevien pienituloisten eläkeläisten asemaa, mutta se parantaa heidän mahdollisuuksiaan jo ennen ensi kesää.

 

Mari Kiviniemen hallituksen budjettiesitys on väriltään Vihreä.

 

Se merkitsee hallituksen sopiman mukaisia toimenpiteitä energiapaketin toteuttamisessa. Energiapaketti merkitsee lisää työtä koko Suomelle. Budjetti auttaa meitä saavuttamaan EU:lle antamamme sitoumukset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

 

Talouselämän tärkeänä pitämän Seinäjoen ja Oulun välisen rataosuuden rahoituksesta huolehtiminen on näpäys valtiovarainministeri Kataiselle, joka olisi keskeyttänyt rataosuuden rakentamistyöt ensi vuonna. Kiviniemen selkeä korjaustöitä kiirehtivä toiminta vei pohjan pois myös Urpilaiselta odotettavissa olleelta urputtamiselta.

 

Seinäjoen ja Oulun välisen rataosuuden korjaustyöt heijastuvat elinkeinoelämän ja siten kaikkien kansalaisten kannalta paljon eteläistä Suomea myöten. On koko maan etu, että päärataverkkomme on iskukunnossa Ouluun saakka. Nyt se on mahdollista toteuttaa.

 

Pääministeri Mari Kiviniemi saa minun ja lukuisten muiden tunnustuksen linjakkaasta toiminnastaan budjettiesityksen laadinnassa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, valtion budjettiesitys 2011, Jutta Urpilainen, takuueläke, energiapaketti, Seinäjoki-Oulu rataosuus, Oulu-Seinäjoki-rataosuus, Vihreä budjetti,

Chilinsyönnin MM-kisat on yhtä järjetön kisa kuin saunomisen ennätyskilpailu

Keskiviikko 25.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereella järjestettiin 22.8.2010 chilinsyönnin maailmanmestaruuskilpailut.

 

Aamulehden kertoman mukaan kilpailun voittaja teki uuden maailmanennätyksen - 82 grammaa. Entinen ennätys oli vähän yli 50 grammaa.

 

Pidän vastuuttomana tämmöisten kilpailujen järjestämistä Vastuutonta on myös se, että media hehkuttaa kilpailuista etukäteen ja näköjään myös jälkikäteen.

 

Pidän kohtuullisesta saunomisesta ja samoin pidän myös chilistä. Kummankaan osalta en hyväksy, että niiden tiimoilta kisaillaan. Saunomisen ja chilinsyönnin mestaruuskisat ovat järjettömyyden huippu.

 

Aamulehti kertoo, että chilinsyönnin maailmanmestaruuskisoihin osallistuneet oksentelivat ja itkivät kisan jälkeen. Mitä järkeä on tämmöisessä puuhassa?

 

Saunomiskisan järjestäjät joutuivat yhden kilpailijan kuoleman jälkeen poliisitutkimusten kohteeksi. Käykö tamperelaisille kisanjärjestäjille samoin, jos kilpailijat rampautuvat järjettömän kisan jälkimainingeissa?

 

Omaan sen verran järkeä, että en lähtisi saunomiskisan enkä chilinsyöntikisan järjestäjäksi. Vaikeuksien aiheuttamisen lähimmäiselle ei ole leikin asia.

 

Luin jostain, että eräs uusi taho on ottanut järjestääkseen saunomiskisan, kun entinen järjestäjä luopuu jatkosta. Toivon, että tämä tunnettu taho harkitsisi asiaa uudestaan ja keskittyisi kaupantekoon.

 

Toivon myös, että Tampereella järjestetyt chilinsyönnin maailmanmestaruuskisat jäisivät viimeisiksi ja tämän saran höyrypäät ymmärtäisivät luopua enemmästä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Chilinsyönnin mm-kisat, saunomisen ennätyskisat,

Narva - kaupunki Idän ja Lännen rajalla

Tiistai 24.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Narva on Tallinnan ja Tarton jälkeen Viron kolmanneksi suurin kaupunki.

 

Kaupunki sijaitsee Narvajoen länsirannalla Itä-Vironmaalla. Narvajoki virtaa Peisjärvestä Suomenlahteen ja se on Viron sekä Venäjän rajajoki.

 

Narva tuhoutui toisen maailmansodan neuvostopommituksissa melkein maan tasalle. Maaliskuun 3. päivänä 1944 Neuvostoliitto pudotti kaupunkiin 4.000 pommia ja mm. kuuluisat Narvan barokkirakennukset tuhoutuivat tyystin.

 

Neuvostomiehityksen aikana paikalliset kansallismieliset osasivat toimia siten, että Neuvostoliitto rakensi pommitetun Raatihuoneen tilalle uuden, nykyisen Raatihuoneen.

 

Neuvostovallan rakentamaa Raatihuonetta korjataan ja korjaustyö saadaan päätökseen syksyllä 2011, jolloin kaupungin ylin johto muuttaa sinne.

 

Olen aikaisemmin käynyt Narvassa kerran, mutta nyt Itä-Viron matkallamme saimme tutustua kaupunkiin tarkemmin.

 

Narva on vanhastaan kuuluisa kauppapaikka, sillä se sijaitsee vesiteiden äärellä. Jokseenkin koko Venäjän ulkomaankauppa hoidettiin 1500…1700-luvuilla Narvan kautta.

 

Narvassa kaikki joen vastakkaisella puolella näkyvä kuuluu Venäjälle.

 

Narvassa asuvista monilla on muukalaispassi ja he saavat käydä vaikka päivittäin ostoksilla Venäjällä. Osa narvalaisista toivoo, että matkaajat jäisivät Venäjälle, mutta he kuitenkin palaavat illalla kantamuksineen takaisin.

 

Narva-joen Viron puolella on korkein rauta-aidoin eristetty alue, jonka kautta passintarkastuksen jälkeen Venäjällä käyneet narvalaiset palaavat kotikaupunkiinsa. Katselimme heidän palaamistaan rauta-aidan verkkojen takaa.

 

Narvassa asukkaiden kielijakauma on 90 % venäjänkielisiä ja 10 % vironkielisiä.

 

 

Narvassa on positiivista se, että siellä venäjänkieliset ja vironkieliset elävät sulassa sovussa.

 

Siitä huolimatta, että Neuvostoliitto pommitti Narvan perusteellisesti toisen maailmansodan loppukahinoissa, kaupunkiin liittyy paljon mielenkiintoista.  Niistä ehkä enemmän jatkossa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Narva, Narvajoki, Narvan pommitukset,

Meresuu Spa & Hotel - uusi kylpylä perinteisessä kylpyläkaupungissa Narva-Joesuussa

Maanantai 23.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Viron kylpylät ovat tulleet lukuisille suomalaisille tutuiksi kuluneiden vuosien ja vuosikymmenten aikana, sillä kylpylämatkailu Suomesta Viroon alkoi jo Viron neuvostomiehityksen aikana.

 

Lukuisat kylpylät Saarenmaalla, Pärnussa sekä Tallinnassa ja sen lähiympäristössä ovat tulleet tutuiksi myös meidän perhekunnallemme.

 

Itä-Vironmaa on ollut minulle melkein tuntematonta aluetta, sillä olen tutustunut siihen vain yhden läpiajomatkan aikana.

 

Heinä…elokuun vaihteessa tilanne muuttui, kun osallistuimme neljän päivän matkalla Itä-Viroon.

 

Yövyimme kahtena ensimmäisenä yönä Meresuun kylpylässä Narva-Joesuun kaupungissa.

 

Narva-Joesuu sijaitsee Narvajoen ja Suomenlahden yhtymäkohdassa aivan koillis-Viron kulmassa.

 

Narva-Joesuun asukasmäärä on talvella 3.000 henkeä, mutta kesällä väkimäärä kasvaa 6…7-kertaiseksi. Se oli Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana Viron "kesäpääkaupunki", kun kesäpääkaupunki nykyisin on Pärnu.

 

Kaupunki on perinteinen kylpyläkaupunki ja v. 2008 rakennettu uusi komea kylpylä on taas vaalimassa sen kunniakkaita kylpyläperinteitä.

 

Kylpyläperinteen lisäksi Narva-Joesuu on kuuluisa pitsihuviloistaan. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Narva-Joesuussa oli 1.100 pitsihuvilaa, mutta nyt niitä on jäljellä kaksi; niistäkin toinen on tuhoutumassa ja toista toki korjataan.

 

Ennakoidaan, että seuraavat kymmenen vuotta tulevat merkitsemään Narva-Joesuulle vahvaa kehitystä.

 

Narva-Joesuu sijaitsee n. 12 kilometrin etäisyydellä Narvan kaupungista.

 

Meresuun kylpylässä voi vielä aistia hetkiä siitä ajasta, jolloin Neuvostoliitto oli Viron herrana.

 

Kylpylähenkilökunta ei juurikaan osaa suomea, sillä venäjänkieli on tämän alueen valtakieli. Luonnollisesti he taitavat englanninkielen.

 

Eniten hotellissa on aistittavissa venäläismeininki siinä, että ravintolahenkilökuntaa on paljon. Seurasimme meininkiä ja totesimme, että ravintolassa saattoi olla työtä tekemässä kuusikin henkilöä, kun todellinen henkilökuntatarve olisi ollut kaksi tarjoilijaa! On selvää, että jatkossa henkilökuntamäärää on vähennettävä - kilpailu ja tehostamisvaateet pitävät siitä huolen.

 

Kylpylän sijaintipaikka on ihanteellinen, sillä kylpylästä on 150 metrin matka Viron pisimmälle hiekkarannalle. Narva-Joesuun hiekkarannat tuovat mieliin Suomenlahden toisella puolella sijaitsevan Terijoen hiekkarannat.

 

Kävimme rannalla molempina iltoina ja näkymä auringonlaskuhetkellä oli hieno. Ensimmäisenä iltana rantakioski oli avoinna, mutta jostain syystä toisena iltana se oli kiinni - palvelu- ja bisnesajattelua ei ole vielä sisäistetty.

 

Uusia kylpyläkokemuksia etsivälle on helppo suositella majoittumista Meresuun kylpylään Narva-Joesuussa. Kylpylä on yhä useamman matkatoimiston tarjonnassa. Meresuusta on hyvät liikenneyhteydet mm. Narvaan.  Narvasta ja alueen liikenneyhteyksistä hieman enemmän tuonnempana.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Narva-Joesuu, Meresuu veekeskus, Meresuu Spa & Hotel, Viron kylpylät, Viron kesäpääkaupunki, Narva, Narvajoki,

Kalvin kartano - kartanoiden eräs helmistä Itä-Vironmaalla

Sunnuntai 22.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Kartanokulttuuri omaa Virossa pitkät perinteet. Osa kartanoista on neuvostomiehityksen päättymisen jälkeen saatu kunnostettua, mutta monet ennen niin hienot kartanot odottavat edelleen kunnostusta.

 

Taannoisella Itä-Vironmaalle suuntautuneella matkallamme ensimmäinen varsinainen kohde oli Kalvin kartano.

 

Kalvi Möis - Kalvin kartano sijaitsee Pohjois-Viron rannikon rantatörmällä n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta Pietarin suuntaan. Tallinnan - Narvan ja sieltä edelleen Pietariin kulkevalta valtatieltä on matkaa sen verran, että kartanossa saa viettää aikaansa rauhassa.

 

Kalvin historia ulottuu 1200-luvulle, jolloin tanskalaiset tulivat Virumaalle levittämään kristillisyyttä. Kalvi oli varhaisina aikoina vilkas kauppapaikka.

 

Kartano on edelleenkin tanskalaisomistuksessa.

 

Kalvin kartanossa oli ennen viljeltyä maata tuhansia hehtaareja, mutta maareformi muutti kaiken.

 

Kartano on kunnostettu huippuluokan hotelliksi ja kartanohotellissa on useita ylellisiä saleja vieras- sekä neuvottelutiloiksi. Nautimme voileipäkahvit todella hienossa ympäristössä. Viron ylellisimmät vessat taitavat olla Kalvin kartanossa!

 

Kartanon puistolammikon äärellä sijaitseva paviljonki on suosittu konserttipaikka.

 

Nykyisin hotellikäytössä oleva kartanorakennus rakennettiin vuosiluvun 1910 tienoilla. Se on tyyliltään englantilainen. Rakennuksessa on ripaus myös suomalaisuutta, sillä tietyt graniittipinnoitukset ovat Virolahden graniittia.

 

Kalvin kartano kannattaa sisällyttää Itä-Viroon suuntautuvien matkojen kohteeksi. On juhlavaa nauttia kahvikupillinen tai vaikkapa olutlasillinen todella ylellisessä ympäristössä.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Kalvin kartano, Viron kartanot, Kalvi Möis, Virolahden graniitti,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »