Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haaremin

Tiistai 7.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Tyrni on todellinen C-vitamiinipommi ja helppohoitoisuutensa ansiosta sen suosio viljelykasvina on kasvussa.

 

 

Tyrnin istuttamisessa kannattaa suosia kevätistutusta ja se merkitsee, että nyt on otollinen aika istuttaa tyrnejä.

 

 

Tyrni on kaksikotinen kasvi eli istuttamisessa tarvitaan ainakin kaksi tainta; emikasvi ja hedekasvi.

 

 

Minulla on tyrnin kaksikotisuudesta melkein katkeria kokemuksia, sillä toin 1960-luvulla kotiini kaksi tyrnintainta, jotka kyllä kasvoivat mainiosti, mutta ainuttakaan marjaa ei tullut.

 

 

Vuosien odottamisen jälkeen ymmärsin tilanteen ja hankin vanhojen tyrnien äärelle kolli- ja narttutyrnit.

 

 

Jänis ehti typistämään kollipojan kuoleman partaalle, mutta sen verran se ehti ruiskimaan elämän eliksiiriä ympärilleen, että vanhoihin tyrneihin ilmestyi syksyllä muutama marja!

 

 

Tiesin vihdoin onnistuneeni!

 

 

****************

 

 

 

Kokemukseni on karttunut ja nyt tiedän, että miten tyrnit kannattaa istuttaa:

 

 

 

IMG_1019.JPG

 

 

Kuvassa on havainne ns. venäläisestä istutuskaaviosta, jota suosittelen käytettäväksi tyrnien istuttamisessa.

 

 

Kaaviossa keskellä on yksi kollipoika ja sen ympärillä kahdeksan narttutyrniä eli yksi kollityrni (hedekasvi) pystyy hoitelemaan kahdeksan narttutyrniä (emikasvia) siten, että saamme kahdeksan marjovaa yksilöä.

 

 

Taimivälinä kannattaa käyttää 1,5 – 2,0 metriä.

 

 

Aurinkoinen ja sopivasti tuulinen kasvupaikkka ovat ihanteellisia olosuhteita tyrnille.

 

 

 

Näillä peruseväillä tyrnejä istuttamaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haaremin, hedetyrni, emityrni, kollipoika-tyrni, narttutyrni, vain emityrnit marjovat, tyrni, tyrnin istuttaminen, tyrnin istutuskaavio,

"Siipiviinan" käyttäminen on oleellinen osa lentokenttien talvitoimintaa

Lauantai 23.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Kylmänä vuodenaikana jäätävissä olosuhteissa lentoonlähdössä olevien lentokoneiden siivet ja runko ruiskutetaan Suomen lentokentillä glykolipitoisella nesteellä, jotta estetään jään muodostuminen lentokoneen siipiin ja ohjainpintoihin.

 

 

Tämä toiminta on oleellinen osa lentokenttien talvitoimintaa.

 

 

Nykyisin käytössä oleva glykolineste otettiin käyttöön jo 1990- luvulla ja se antaa pitkäaikaisen suojan jäätymistä vastaan lennon aikana.

 

 

 

IMG_7978.JPG

 

 

Jäätymisen estoaine ruiskutetaan lentokoneen siiville ja osin myös rungolle ennen lentoonlähtöä.

 

 

 

IMG_7979.JPG

 

 

Nesteen ruiskuttaminen tapahtuu kuorma-auton päälle rakennetun erillisen ruiskutusyksikön toimesta ennen kuin lentokone päästetään kiitoradalle.

 

 

 

IMG_7983.JPG

 

 

Taannoisella Andalusiaan suuntautuneella lomamatkallamme sain menomatkalla ikkunapaikan ja näin, että miten Helsinki-Vantaan lentokentällä ruiskutettua glykolinestettä oli siivellä vielä pitkään nousun jälkeenkin.

 

  

********************

 

 

Glykolinesteen ympäristövaikutuksiin on Suomen lentokentillä kiinnitetty huomiota ja mm. Helsinki-Vantaalla lentokoneiden jäänpoistotoiminta noudattaa viranomaisten antamia ympäristö- ja turvallisuusmääräyksiä.

 

 

Helsinki-Vantaalla on erikseen määritelty alueet, joilla jäänpoistotoiminta on sallittua. Kaikki jäänpoistoalueet on liitetty jätevesiviemäriin ja lisäksi jäänpoistoaineet kerätään talteen.

 

 

Glykolinesteiden ruiskuttamisen ansiosta saamme nauttia turvallisista lentomatkoista myös kylminä vuodenaikoina!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siipiviina, glykolineste jäätymisen estämiseen, Andalusia2019,

Suomi on yritystensä summa!

Maanantai 18.3.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_7767.JPG

 

 

Kiitokset Suomen Yrittäjät joka on laatinut, painattanut ja jakanut otsikkoaiheisen painotuotteen.

 

 

Neljäkymmentä ja puoli vuotta Suomea palvelleena yrityksen palkkarenkinä osaan arvostaa yrittäjien panostusta maamme hyvinvoinnin edistämisessä.

 

 

Arvostan toki vaikkapa terveydenhuollossa ja opetustoimessa toimineita ja toimivia suomalaisia, mutta muistutan, että heidän toimimiseensa kaikki rahat tulevat elinvoimaisen yritystoiminnan tuloksena.

 

 

 

IMG_7768.JPG

 

 

Suomen Yrittäjät ovat maamme suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö.

 

 

Pitää muistaa, että vuosina 2001 – 2012 yli 250 henkilöä työllistävät suuryritykset palkkasivat vain 7.164 henkilöä, mutta samaan aikaan pk-yritykset loivat yli 100.000 työpaikkaa (tarkasti laskien 101.722 työpaikkaa).

*****************

 

 

Keskeinen tavoite seuraavalla hallituskaudella pitää olla, että julkista sektoria on pienennettävä, sillä vain siten voidaan turvata kansalaisten hyvinvointi.

 

 

On myönnettävä, että nykyisten gallup-tulosten valossa julkisen sektorin osuuden pienentäminen ei onnistu, mutta se merkitsee, että vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen valtaan tulevien on Keskustan johdolla ryhdyttävä entistä tiukemmin tervehdyttämään kotomaamme taloutta.

 

 

Onko meillä varaa nyt päästää Suomen taloutta rapautumaan?

 

 

*****************

 

On oikein, että yrittäjät haluavat Suomen olevan valmis liikennehankkeisiin, joilla on elinkeinopoliittista merkitystä.

 

 

Tampereen ratikkahanke on surkea tapaus em. päämäärän toteuttamiselle, sillä se merkitsee vain kalliiden ja kaupungin velkaisuutta lisäävin keinoin jotain täysin muuta.

 

 

Tarvitaan liikennehankkeita esim. Tampereen ja Pirkanmaan osalta, joilla parannetaan rautatie- ja kumipyörävaihtoehtojen kehittämistä Tampereelta Helsinkiin ja Tampereelta Seinäjoen, Vaasan, Oulun, Jyväskylän sekä Porin suuntaan.

 

 

Huhtikuussa valittavien uusien päättäjien täytyy pitää kirkkaana mielessään, että vain hyvinvoivat yritykset luovat maakuntiin ja koko Suomeen elinvoimaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi on yritystensä summa!, Suomi-rata, Tunnin rata Tampereelta Helsinkiin, kaksoisraide Tampereelta Seinäjoelle, kolmostien parannus Hämeenkyrössä, Hämeenkyrön ohitustie, Suomen Yrittäjät,

Tykinlaukauksella tänään klo 7.00 Niinisalosta kohti Teivon ravirataa

Sunnuntai 3.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Tänään on maaliskuun ensimmäinen sunnuntai ja se merkitsee, että tänään hiihdetään perinteinen Pirkan Hiihto Kankaanpään Niinisalosta Ylöjärvelle Teivon raviradalle.

 

 

Matkaa Niinisalosta Teivoon kertyy 90 kilometriä.

 

 

Pirkan Hiihdon on ideoinut Tahko Pihkala yhdessä ”Kollaa kestää” –kirjan kirjoittaneen Erkki Palolammen kanssa.

 

 

Päätös Pirkan Hiihdosta tehtiin Ikaalisten Omalla Tuvalla 20.9.1954 ja ensimmäinen hiihto toteutettiin maaliskuussa 1955.

 

 

Pirkan Hiihto lähtee Kankaanpäästä ja se etenee Jämijärven, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Viljakkalan, Ylöjärven kautta Teivoon ja ensimmäisinä vuosina Tampereelle saakka.

 

 

Olen hiihtänyt Pirkan Hiihdon vuosien varrella seitsemän kertaa siten, että ensimmäisen kerran 1960-luvulla ja viimeisen kerran 2000-luvulla eli hiihtokertoja on ollut harvakseltaan.

 

 

Ensimmäisen hiihtokertani maali sijaitsi Tampereella Mustalahdessa, mutta muut kerrat olen päätynyt maaliin Teivossa ja sitä ennen Lamminpään urheilukentällä.

 

 

Ensimmäisellä kerralla olin tottumaton pitkille matkoille ja sippasin jo puolimatkan tienoilla eli Kyröskoskella. Jatkoin kuitenkin maaliin saakka, mutta ukkoja lappoi ohitseni.

 

 

Otin opikseni ja seuraavalla kerralla hiihtelin Kyröskoskelle saakka rauhallisesti eli ensimmäiset 52 kilometriä ja aloin vasta sen jälkeen hiihtämään.  Muistelen, että kukaan ei loppumatkalla ohittanut minua, mutta minä puolestani ohitin toistasataa hiihtäjää – olin silloin hyvässä kunnossa!

 

 

 

IMG_7631.JPG

 

 

Tässä liimaamatta jääneet suksitarrani vuodelta 2001.

 

 

 

pirkanmitali.JPG

 

 

Pirkan Hiihdossa – ainakin silloin, kun minä sen olen hiihtänyt – on mitalina ollut aina samanlainen mitali.  Katsoin jostain antikvariaatin nettisivuilta ja siellä tämän mitalin hinnaksi kerrottiin 3 euroa eli rahallisesti arvokkaasta mitalista ei ole kyse.

 

 

Viljakkalalaisena Pirkan Hiihdon hiihtäminen ainakin kerran elämässä on lähes kansalaisvelvollisuus ja olen tämän velvollisuuteni toteuttanut seitsemän kertaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkan Hiihto, Tahko Pihkala, Erkki Palolampi, Kollaa kestää, Niinisalo, Jämijärvi, Kankaanpää, Ikaalinen, Hämeenkyrö, Viljakkala, Ylöjärvi, Teivon ravirata, Pirkan Hiihdon mitali,

Pitihän siellä käydä, vaikka en olekaan ratikkauskovainen

Maanantai 25.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Kokoomus ja vihreät saivat Tampereen kaupungin talouden ilmeisen pysyvästi kuralle, kun kytkykauppana ensin päättivät rakentaa kokoomukselle Rantaväylän tunnelin ja sitten vastakauppana vihreille ratikan.

 

 

Rantaväylän tunneli on valmis, mutta lähes päivittäin kuitenkin suljettuna, sillä hommat eivät pelaa.

 

 

Ratikkaa rakennetaan ja sen vuoksi Tampereen keskusta onkin nyt raunioina.

 

 ****************

 

Ratikkahypetykseen kuuluu, että parhaillaan Tampere-talossa on esillä ratikkavaunun mallikappale eli maketti.

 

 

Vanhusneuvoston jäsenenä pääsin tutustumaan ensimmäiseen makettiin Oulussa jo viime vuonna, mutta nyt Tampere-talossa on esillä paljon valmiimpi makettiversio.

 

 

 

******************

 

 

 

Tampere-talon valomainoksissa mainostetaan maketti-näyttelyä:

 

 

 

IMG_7569.JPG

 

 

 

IMG_7567.JPG

 

 

 

IMG_7565.JPG

 

 

 

IMG_7566.JPG

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_7572.JPG

 

 

 

IMG_7579.JPG

 

 

 

Maketti on pituudeltaan lähes puolet oikeasta vaunusta eli se on 16,8 metriä pitkä.

 

 ********************

 

Taloudellisten ongelmien lisäksi Tampereen ratikka aiheuttaa suuria ongelmia mm. sen vuoksi, että kaupungin keskusta tulee menettämään elinvoimaansa.

 

 

Ratikka lisää kaupunkilaisten eriarvoisuutta, sillä siitä pääsevät ”nauttimaan” vain ratikkareitin varrella asuvat – maksumiehiksi toki joutuvat kaikki tamperelaiset!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, ratikkauskovaiset, Tampereen ratikka maksaa 500 miljoonaa euroa, Ratikka tuplaa Tampereen joukkoliikenteen tappion, Tampereen joukkoliikenne, Tampere-talo,

Toivottavasti Tampereen ratikkavuohotus ei karsi kaupungin bussilinjoja!

Keskiviikko 20.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungilla on alkanut kymmenes vuosi peräkkäin, kun kaupungin taloudellinen tilanne tulee olemaan alijäämäinen eli suomeksi sanottuna tappiota tehdään!

 

 

On helppo ennakoida, että alkanut vuosi ei tule olemaan viimeinen, kun Tampere kyntää taloudellisesti syvällä suossa.

 

 

Tampereelle ollaan rakentamassa ratikkaa ja se tuli kytkykauppana, kun kokoomus halusi Rantaväylän tunnelin, jonka tuen hintana vihreät vaativat ratikan.

 

 

Ratikka tulee maksamaan alkuvaiheessa n. 500 miljoonaa euroa ja perustellusti ennakoidaan, että kyseessä on miljardi-investointi.

 

 

Joukkoliikenteen tappio Tampereella oli viime vuonna hieman yli 15 miljoonaa euroa ja varovaiset arviot osoittavat, että joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan myötä ainakin kaksinkertaistumaan.

 

 

 

********************

 

 

 

Tampereella on nyt toimiva joukkoliikenne bussiliikenteen muodossa ja siitä esimerkkinä ovat omakohtaiset kokemukseni.

 

 

 

Asun n. seitsemän kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta ja joukkoliikenteen lähin pysäkki sijaitsee n. kolmensadan metrin etäisyydellä ulko-ovestani.

 

 

 

IMG_7353.JPG                                             

 

 

Olen aktiivinen joukkoliikenteen käyttäjä ja muuta ei Tampereella nykyisin voisikaan olla, sillä ratikkatyömaiden vuoksi Tampereen keskusta on täysin sekaisin.

 

 

Lähimmältä bussipysäkiltäni kulkee arkipäivisin 101 bussilinjaa Tampereen keskustaan ja se on täysin riittävä määrä myös vuorotiheyden kannalta.  

 

 

Keskellä päivää en koskaan ennakoi bussien saapumisaikoja, sillä bussien luontainen aikatauluviipymä on niin pieni, että aikataulujen ennakointi ei kannata – menen vaan bussipysäkille ja kyllä sieltä seuraava bussi saapuu!

 

 

Jos haluan kävellä hieman pidemmäs, niin bussilinjan 5:n autoja saapuu tuon 101:n lisäksi 67 vuoroa päivässä ja jos menen saman verran toiseen suuntaan, niin sieltä pääsee lisäksi 35 bussivuorolla Tampereen keskustaan.

 

 

Yhteenvetona on helppo todeta, että arkisin 203 päivittäistä bussivuoroa on täysin riittävä määrä bussivuoroja Tampereen keskustaan!

 

 

 

****************

 

 

 

Reaaliaikaisesti toimivat aikataulunäytöt ovat eräs Tampereen joukkoliikenteen vahvuudet.

 

 

Niitä on kahdenlaisia eli

 

 

 

IMG_7264.JPG

 

 

 

ja

 

 

 

IMG_7307.JPG

 

 

 

 

Olen tyytyväinen Tampereen nykyiseen joukkoliikenteeseen ja ihmettelen sekä kummastelen niitä päättäjiä, jotka aikoinaan olivat valmiit laittamaan 500 miljoonaa euroa ennestääkin persaukisen kaupungin varoja turhuuden ratikkaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, ratikkauskovaiset, Tampereen ratikka maksaa 500 miljoonaa euroa, Ratikka tuplaa Tampereen joukkoliikenteen tappion, Tampereen joukkoliikenne,

Rollaattorinkäyttäjät pitää joukkoliikenteessä rinnastaa lastenvaunujen kanssa liikkuviin

Perjantai 15.2.2019 - -

Tein 13.2.2019 pidetyssä Vanhusneuvoston kokouksessa esityksen, että rollaattorinkäyttäjät rinnastettaisiin lastenvaunujen kanssa liikkuviin.

******************

 

Tässä kirjallisesti jättämäni aloite:

 

 

Rollaattorinkäyttäjät pitää joukkoliikenteessä rinnastaa lastenvaunujen kanssa liikkuviin

 

On hyvä ja oikein, että Tampereen seudun joukkoliikenteessä lastenvaunujen käyttäjät pääsevät bussiin sen keskiovesta ja heidän ei tarvitse suorittaa matkastaan maksua.

 

Kentältä tulleen palautteen mukaisesti ehdotan Vanhusneuvostolle, että se esittää Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnalle rollaattorin kanssa joukkoliikenteessä liikkuvien ikäihmisten rinnastettavan lastenvaunujen kanssa liikkuviin.

 

Esitettävä uudistus merkitsisi, että ”rollaattorikansa” saisi nousta joukkoliikennevälineeseen keskiovesta ja heidän ei tarvitsisi leimata matkalippua.

 

Uudistuksen kustannusvaikutukset olisivat olemattoman pienet ja saattaisivat muuttua jopa kustannussäästöiksi, kun rollaattoria apuvälineenään käyttävät uskaltautuisivat siirtyä kalliista sote- ja kelataksimatkustamisesta tavallisten joukkoliikennevälineiden käyttäjiksi.

 

 

Tampereella 13.2.2019

 

 

Esko Erkkilä

**********

Kannustan mahdollisimman monia henkilöä ja yhdistyksiä tekemään samansisältöisen esityksen, jotta asia saataisiin hoidettua!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rollaattorinkäyttäjät pitää joukkoliikenteessä rinnastaa lastenvaunujen kanssa liikkuviin, Aloite Vanhusneuvoston kautta joukkoliikennelautakunnalle,

Rikollista puolalaislihaa maahantuoneet ja sitä Suomessa käyttäneet yritykset pitää paljastaa

Torstai 31.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Suomi on viime päivinä joutunut ainakin kahden ruokaskandaalin kohteeksi, kun Saksasta ja nyt viimeksi Puolasta on meille tuotu kelvottomia lihoja ja lihatuotteita.

 

Saksalaisen Lidl ´n todettiin myyneen Oulussa salmonellapitoista jauhelihaa ja nyt on todettu Suomeen tuodun puolalaista naudanlihaa, joka on peräisin Mazovian alueella sijaitsevassa laitoksessa teurastetuista erittäin sairaista eläimistä - naudat on teurastettu ilman eläinlääkärin tarkastusta!

 

 

Ensiksi muutama sana Lidl`n salmonellapitoisesta jauhelihasta:

 

 

Ruokavirasto kertoi ”kaikelle kansalle” riittävästi Lidl ´n salmonellapitoisesta jauhelihasta, mutta se ei minulle riittänyt ja sen vuoksi kysyinkin Ruokavirastolta heidän fb-sivujensa kautta näin:

 

Esko Erkkilä Ruokavirasto: Onko salmonella tyypattu ja mikä oli tyyppaustulos?

 

Kiitokset Ruokavirastolle, joka vastasi kysymykseeni viipymättä näin:

 

Ruokavirasto Tutkimustuloksen omistaa Oulun seudun ympäristötoimi, jonka luvalla voimme kertoa, että Salmonellakanta on S. typhimurium.

 

Työurani ajoilta tunnen jonkin verran salmonellakuvioita ja joudun toteamaan, että Salmonella typhimurium on salmonellatyyppinä vaikea ja monitahoinen.

 

Arvostan, että Ruokavirasto vastasi tyyppauskysymykseeni nopeasti ja tyhjentävästi!

 

*******************

 

Uskallan ounastella, että Lidl`n saksalaisella jauhelihatoimittajalla on tuotantotiloissaan vaikea salmonellaongelma ja kannustan suomalaisia valvontaviranomaisia kohottamaan valmiuksiaan siten, että Lidl`n salmonellaongelma ei aiheuta kauppaketjun suomalaisille asiakkaille jatkossa suuria harmeja.

 

 

Onko Lidl´n logistiikkaketjussa (tuontisatamasta kassahihnalle saakka) salmonellapitoisen jauhelihan mahdollista päästä kontaminaatioon puhtaiden elintarvikkeiden kanssa – toivon, että Ruokavirasto tutkii myös tämän mahdollisuuden!

 

 

Sitten tämä puolalaisen rikollisen naudanlihan tuonti Suomeen:

 

Ruokaviraston tutkimukset ovat kesken, mutta jo nyt tiedetään, että rikollista lihaa on Suomeen tuotu 250 kiloa.

 

On mielestäni välttämätöntä, että rikollista lihaa Suomeen toimittaneiden yritysten nimet Ruokavirasto julkistaa ja samoin on tehtävä niiden yritysten kohdalla, jotka ovat tätä lihaa Suomessa mahdollisesti käyttäneet.

 

Yritysten nimien julkistaminen on senkin vuoksi tärkeää, että nyt kaikkia tuontilihaa käyttäviä yrityksiä epäillään rikolliseen toimintaan ryhtymisestä.

 

 

Vakuutan, että seuraan tilanteen kehittymistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Lidl´n salmonellajupakka, Ruokavirasto, rikollinen puolalainen naudanliha,

Siemenpussien saapuminen merkitsee, että nyt mennään vauhdilla kevättä kohti

Lauantai 12.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Posti toi eilen mieluisan paksun kirjeen, sillä minulle saapui viisi pussillista erilaisia sipulinsiemeniä!

 

 

Valkosipulin siemensipulit ja porkkanan sekä palsternakan siemenet ovat jo hangen alla riveissä vartoomassa kevään tulemista ja sitä, että pääsevät kasvamaan.

************

 

 

 

IMG_6889.JPG

 

 

Tilasin muutama päivä sitten neljänlaisia sipulinsiemeniä netin kautta ”Siemenkauppa.com” – osoitteesta ja paksuhko siemeniä sisältänyt kirjelähetys saapuikin eilen.

 

 

Lähetyksessä oli seuraavanlaiset siemenet:

 

 

 

IMG_6890.JPG

 

 

Jättisipuli

Tätä odotan suurella mielenkiinnolla, sillä olen jo monta vuotta ajatellut, että jättisipulia pitäisi kokeilla.

 

 

 

IMG_68912.JPG

 

 

Hopeasipuli

Tätä olen joskus kokeillut ja on maultaan hieno sipuli!

 

 

 

IMG_6892.JPG

 

 

Keltasipuli

 

 

 

IMG_6893.JPG

 

 

Pillisipuli

 

 

 

**************

 

 

IMG_6894.JPG

 

 

Tavarantoimittaja oli laittanut kaupanpäälle extra-pussillisen Rukolaa (ruotsiksi sinappikaali).

 

 

Mielestäni koko parttian hinta toimituskuluineen oli kohtuullinen eli 13,70 euroa.

 

 

Sipulinsiemenet on saatu ja nyt alkaa kova ahertaminen esikasvatuksen merkeissä.

 

 

Saapa nähdä, että onnistunko uusien sipulilajien kasvattamisessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.siemenkauppa.com, jättisipuli, hopeasipuli, keltasipuli, pillisipuli, Rukola eli sinappikaali, senapskål,

Käteisellä maksavat kertalipun käyttäjät ja seniorilippuun oikeutetut joutuvat eilisestä alkaen Tampereen joukkoliikenteessä suurimpien korotusten maksajiksi

Perjantai 4.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen joukkoliikenteessä otettiin eilen käyttöön entistä korkeammat lipunhinnat.

 

 

Arvata saattaa, että tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa peräkkäiseen tappiolliseen tilinpäätökseen tähtäävä Tampere kurittaa joukkoliikenteen käyttäjiä vaikka juhlapuheissa muuta todistellaankin.

 

 

IMG_5770.JPG

 

 

Sain Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä perehtyä 31.10.2018 niihin korotussuunnitelmiin, joita virkamiehillä jo silloin oli Joukkoliikennelautakunnan päätökseksi.

 

 

 

IMG_5778.JPG

 

 

Joukkoliikenteen lipunhintojen korotusesityksen taustalla oli jo silloin nähtävissä oleva joukkoliikenteen tappiotason kohoaminen edellisvuoden 13,2 miljoonan tasosta peräti hieman yli 15 miljoonaan euroon.  Tappiotaso merkitsee, että jokainen 232.407:sta tamperelaisesta osallistui viime vuonna maksumiehenä joukkoliikenteen maksajaksi n. 64,6 eurolla per henkilö!

 

 

Meille esitetystä taulukosta ilmenee, että tänä vuonna Tampereen kaupungin tappioennuste on 13,8 miljoonaa euroa ja kun kaupungin väkimäärä on kasvanut tasolle 240.000 asukasta, niin joukkoliikenteen tappion kattamiseen jokainen tamperelainen osallistuu n. 58 eurolla!

 

 

Totuus on hyvä tiedostaa! No, on jokaisen asia, että uskooko Tampereen kaupungin talousennusteisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen talous on kuralla, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen tappio,

Keskusliikkeiden konttoriverkosto on onnistuttu saneeraamaan 1970-luvun jälkeen

Keskiviikko 2.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Viime aikoina on hyvinkin aiheellisesti kritisoitu kaupan osuutta esim. päivittäistavaroiden hinnoittelussa – tunnustan, että olen ollut aktiivinen kritisoija minäkin!

 

 

Kaiken kritiikin keskellä on hyvä muistaa se rankka karsimistyö, jota keskeiset jakelutiemme eli K-ryhmä ja S-ryhmä ovat tehneet esimerkiksi konttoriverkostolleen vaikkapa kuluneiden runsaan neljänkymmenen vuoden aikana.

 

 

Aloitin bisneksessä vuonna 1970 ja jäin ”täysin palvelleena” eläkkeelle 2010. Sain noiden neljänkymmenen vuoden aikana läheltä seurata keskusliikkeiden konttoriverkoston alasajoa. Seurasin tilannetta ensisijaisesti agribisneksen kannalta, mutta tuntosarveni olivat tiiviisti mukana seuraamassa myös päivittäistavarakauppaa.

 

 

 

Keskolla oli parhaimmillaan tai pahimmillaan 23 konttoria Suomessa ja se on kyllä paljon, sillä konttoreiden henkilökunta ei koskaan nähnyt ”elävää asiakasta” vaan heidän toimintansa oli jotain muuta.

 

S-ryhmän osalta voin omakohtaisen kokemukseni perusteella todeta, että sen konttoriverkosto oli samaan aikaan Keskon konttoriverkoston tapainen lukumäärältään ja konttoreiden sijainniltaan.

 

Keskon ja SOK:n aluekonttoreiden lisäksi maakunnissa oli ainakin punapääoman eli ns. edistysmielisen osuustoiminnan sekä lukuisia tukolaisen kaupan konttoreita.

 

 

Nyt punapääoman bisnekset ovat jokseenkin kokonaan siirtyneet historiaan ja samoin on tapahtunut tukolaiselle eli T-ryhmän kaupoille.

 

 

Monissa kaupungeissa entiset tukkuliikkeiden konttorirakennukset ovat toisarvoisessa käytössä ja tilanteeseen ei ole tulossa muutosta.

 

 

*******************

 

 

Tämä juttuni ei missään tapauksessa ole synninpäästö päivittäistavarakaupan ylisuurille katteille, mutta on osoitus bisnesmaailman kyvystä leikata kustannuksiaan karsimalla sellaisia toimintoja, jotka eivät kasvata liiketoimintaketjun arvoa.

 

 

Milloinkahan kuntamaailmassa osataan asioita katsella samalla tavalla?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusliikkeiden konttoriverkosto, Keskon konttorit, SOK:n konttorit, punapääoma, tukolainen kauppa,

Suomea kiertänyt Coca-Cola -rekka oli vain osa kyseisen kolajuoman menekinedistämiskampanjaa

Maanantai 31.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Coca-Cola toteutti Suomessa ennen Joulua mittavan menekinedistämiskampanjan, jossa näkyvää roolia esitti Coca-Cola –rekka.

 

 

Totean heti tässä juttuni alussa, että en juo pisaraakaan colajuomaa, mutta osallistuin markkinointiasioista kiinnostuneena ja niistä ehkä hieman tietävänäkin kampanjan seurantaan.

 

 

Kyseessä oli mittava panostus Coca-Colan markkinointiin ja huomasin eilen läheisessä Prismassa, että Coca-Cola panostaa edelleenkin kampanjan toteuttamiseen.

 

 

Suomessa Coca-Cola –juomat valmistaa Sinebrychoff, joka aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.

 

 

On luonnollista, että Sinebrychoff oli keskeinen taustatoimija Coca-Cola –rekan Suomi-kiertueella.

 

Coca-Cola –rekkka kiersi joulukuun aikana kymmenellä paikkakunnalla ja tässä paikkakunnat:

 

  • Helsinki la 8.12.
  • Oulu ti 11.12.
  • Rovaniemi ke 12.12.
  • Kuopio pe 14.12.
  • Jyväskylä la 15.12.
  • Tuuri ti 18.12.
  • Pirkkala ke 19.12.
  • Turku to 20.12.
  • Järvenpää pe 21.12.
  • Lahti la 22.12.

 

 

Kymmenestä pysähtymispaikasta seitsemän oli paikallisen K-Citymarketin paikoitusalueilla ja Helsingissä rekka pysähtyi Narikkatorilla, Tuurissa Keskisen kyläkaupalla ja Turussa Kauppatorilla.

 

 

On selvää, että Tampere ei ollut mukana pysähtymispaikkana, sillä ratikkatöiden runtelema kaupunki ei kiinnosta yrityksiä.

 

 

 

IMG_6724.JPG

 

 

Ensimmäinen Suomessa liikennöivä Coca-Cola Joulurekka on aito, Suomessa harvinainen Kenworth-jenkkirekka, joka on peräisin vuodelta -78. Suomeen tuo rekka tuotiin kymmenen vuotta sitten ja se on harrastuskäytössä.

 

 

 

IMG_6726.JPG

 

 

Kuvituksena Coca-Colan joulurekan kyljissä on aito ja alkuperäinen Coca-Cola joulupukki, joka on kuvittaja Haddon Sundblomin luoma valkopartainen ukko ikonisessa punaisessa nutussaan. 

 

Juuriltaan suomalainen Sundblom loi lämminhenkisen, punaposkisen joulupukkihahmon Coca-Colalle jo vuonna 1931.

 

 

 

IMG_6732.JPG

 

 

Piipahdin Pirkkalan Citymarketin paikoitusalueella, kun Coca-Cola –rekka pysähtyi siellä.

IMG_6733.JPG

 

 
Coca-Cola –rekan saapuminen sekoitti Pirkkalan ja läntisen Tampereen liikenteen.

 

 

 

******************

 

 

 

IMG_6737.JPG

 

 

Coca-Colan ja Sinebrychoff`n tarkoituksena oli luonnollisesti maksimoida Joulurekasta saatava hyöty.

 

 

Voi vain kuvitella niitä mittavia kaupallisia suunnitelmia, jotka olivat edeltäneet Coca-Cola –rekan Joulutempausta.

 

 

Rekan pysähtymispaikat olivat valtaosin K-Citymarkettien paikoitusalueilla ja on selvää, että Coca-Colan sekä Sinebrychof ´n myyntiorganisaatiot pyrkivät hyödyntämään yhteistyönsä Citymarkettien kanssa.

 

 

Oli merkittävää, että yhtään S-ryhmän markettia ei ollut mukana Coca-Cola –rekan pysähtymispaikkoina.

 

 

On selvää, että Coca-Cola pyrkii hyödyntämään myös S-ryhmän marketit jakelutienään ja siinä varmaan Coca-Colan pääkilpailija Pepsi-Cola pyrki olemaan vahvana esteenä.

 

 

Tilanne oli ihanteellinen S-ryhmän kannalta, sillä kahden tavarantoimittajan kilpailuttaminen toi S-ryhmälle mukavasti erilaisia kampanjaetuja.

 

 

Sivusta seuranneena

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Coca-Cola, Coca-Cola -rekka, Sinebrychoff, Haddon Sundblom, kolajuomat,

Ensi vuoden joukkoliikenteen tappiota Tampereella pienennetään lippuhintoja korottamalla ja palveluja supistamalla

Perjantai 2.11.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_5770.JPG

 

Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä sain viime keskiviikkona kuulla esityksen Tampereen joukkoliikenteen talousarviosta ensi vuodelle.

 

 

 

IMG_5774.JPG

 

 

Esityksen piti joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

 

 

 

IMG_5778.JPG

 

 

Tampereella joukkoliikenteen tappio oli viime vuonna 13,189 miljoonaa euroa, kun sen tänä vuonna ennakoidaan kohoavan 15,018 miljoonaan euroon.

 

 

Ensi vuoden tappioennuste on 13,824 miljoonaa euroa.

 

 

IMG_5777.JPG

 

 

Tappioiden pienentäminen (hienosti ja kaunistellen sanottuna ”tasapainottaminen”) tapahtuu lipun hintoja korottamalla ja toisaalta linjojen optimoinnille eli karsimalla vähäliikenteisiä linjoja.

 

 

IMG_5785.JPG

 

 

Uudet lippujen hinnat tulevat voimaan 3.1.2019 ja yllätys ei ole varmaan kenellekään suuri, että senioreiden arvolippu, joka on voimassa klo 9 – 14, nousee arvolipuista eniten eli peräti 10,6 %!

 

 

Vanhusneuvoston ja eläkeläisvaltuuston esitykset ajanjakson pidentämisestä vaikkapa vaan tunnilla kaikuivat jälleen kuuroille korville!

 

 

Kertalippujen korotukset ovat vielä suurempia kuin senioreiden arvolippu, sillä kertalippujen hinnat kohoavat nykyisestä kolmesta eurosta kolmeen ja puoleen euroon eli peräti 16,7 %!  Kertalipuista saatava kertymä on 15,8 % lipputulojen kokonaiskertymästä.

 

 

 

Pelottaa, että miten ratikan kustannukset sitten aikanaan kurittavat joukkoliikenteen käyttäjiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenteen talousarvio vuodelle 2019, joukkoliikenteen tappio Tampereella, joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat Tampereella 3.1.2019,

Puhelinmyyntitarjonnan rajoituspalvelu toimii!

Keskiviikko 5.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitan tätä blogikirjoitustani hieman kaksijakoisin tunnelmin, sillä arvostan kaikenlaista myyntityötä, mutta en hyväksy puhelinmyyjien soittamista omaan kännykkääni.

 

 

Myyntityö pitää talouselämän pyörät pyörimässä ja on tärkein toiminta-alue sille, että meillä terveyspalvelut toimivat, lasten ja ikäihmisten palvelut pelaavat, koulutuskysymykset on hoidettu, asumisinfra on kunnossa ja muutenkin yhteiskuntamme toimii kansalaisten parhaaksi.

 

 

Eräs myyntitoiminnan alue kuitenkin kismittää ja se on enemmän ja vähemmän turhien tavaroiden, palvelujen ja erityisesti monien lehtien puhelinmyyntityö.

 

 

Tiedän tasan tarkkaan, että useinkin soittajana on henkilö, joka paperista lukee myyntipuhelitaniansa ja siten pyrkii myymään minulle täysin turhaa ja tarpeetonta tuotetta.

 

 

Valitettavasti erityisesti monet ikäihmiset sortuvat myöntymään heille täysin turhan lehden tilaamiseen puhelinmyyjän tarjouksen jälkeen.

 

 

 

*****************

 

 

 

Olin eilen osanottajana koulutustilaisuudessa, jonka sivuantina oli lyhyt esitys siitä, että miten puhelinmyyntisoitot omaan puhelimeensa pystyy estämään!

 

 

 

IMG_3883.JPG

 

 

Kyse on Suomen Asiakasmarkkinointiliitto ry:n eli ASML:n palvelusta, jonka kautta pystyy estämään puhelinmyyntisoitot omaan puhelinnumeroonsa.

 

 

ASML:n jäsenyrityksiä ovat kaikki Suomen johtavat yritykset Keskosta alkaen ja SOK:sta, Alma Mediasta, Ikeasta sekä Sanoma Mediaan saakka.

 

 

Jäsenluettelo löytyy googlaten ”ASML jäsenyritykset”.

 

 

ASML:n verkkosivuilla todetaan näin:

 

 

Kuluttaja voi rajoittaa puhelinmyyntiä soittamalla palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18. Puhelun hinta 0,39 €/min+pvm, jonotus on maksuton. ASML ei veloita muita maksuja rajoituspalveluun soittajalta.

 

 

Rajoitus on kerrallaan voimassa 3 vuotta. Rajoitus viedään rekisteriin välittömästi, sitä ei voi peruuttaa ja se välittyy puhelinmyyntiä harjoittaville yrityksille viikon kuluessa, viimeistään kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Lähes kaikki suomalaiset kuluttajille puhelinmyyntiä harjoittavat yritykset käyttävät palvelua, viimeisen kartoituksen mukaan yli 600 yritystä. Palvelu on perustettu 1990-luvulla yhteistyössä viranomaisten kanssa neuvotellen.

 

 

 

**********************

 

 

Jos puhelinmyyjien aktiivisuus häiritsee, hoida asia pienellä rahalla kuntoon kolmeksi vuodeksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puhelinmyynti, puhelinmyynnin rajoittaminen, puhelinmyynnin rajoittaminen kolmeksi vuodeksi, ASML, Suomen Asiakasmarkkinointiliitto ry,

Johan syntyi älämölöä!

Tiistai 28.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Näin eilen Hämeenkyrön Komissa, kun kolme valkohäntäpeuraa laukkasi Päivölän lähellä Ruonanjoen ja Lampisen talon välisellä pellolla poispäin Ylöjärvi-Viljakkala –tieltä.

 

 

Kirjoitin havainnostani näin ”Viljakkalan pölinät” –facebooksivuilla:

 

 

”Tulin tänään vihaiseksi, kun näin Komissa Ruonanjoen ja Lampisen talon välisellä pellolla kolme valkohäntäpeuraa eli Laukonpeuraa, joita mm. Pirkanmaan Liitto suosittelee kutsuttavan valkohäntäkauriiksi.

Joko ne ovat tulossa tännekin!

Lainsäädäntö puhuu valkohäntäpeuroista, joten se lienee paras nimi tuolle tuholaiselle.”

 

Postaukseni aiheutti melkoisen moiteryöpyn minua kohtaan, kun uskalsin asettaa kyseenalaiseksi sen, että aikoinaan Laukon kartano toi Suomeen erään haitallisen eläinlajin eli Laukon peuran eli valkohäntäpeuran eli valkohäntäkauriin, jollaiseksi Pirkanmaan Liitto sitä haluaa kutsuttavan. Lainsäädäntö tuntee vain valkohäntäpeura-nimikkeen, jota kyseisestä haittaeläimestä pitää käyttää.

 

 

Minua moittineet ovat ilmeisesti henkilöitä, jotka viettävät aikaansa uuninpankolla ja eivät tiedä ympärillään tapahtuvista asioista paljoakaan.

 

 

Ihmeelliseltä tuntuu, että minua moittineet ja mollaavat kansalaiset suorastaan ihannoivat peurakolareita, sillä heidän mukaansa hirvikolareissa kuolee enemmän ihmisiä kuin peurakolareissa!  Näin varmaan onkin, mutta peurakolarissa kuollut suomalainen on mielestäni yhtä arvokas kuin hirvikolarissa kuollut vai miten on – no peurakolareita ihannoivan henkilön nimeä en tässä kirjoituksessani halua mainita, hän ei ole mainitsemisen arvoinen.

 

 

Olin neljäkymmentä ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana viimeiset viisitoista vuotta 9-tien suurkuluttaja Tampereen ja Turun välillä.  Vähintään kerran vuodessa saavuin Urjalassa tai Loimaalla paikalle, jossa juuri oli tapahtunut peurakolari.

 

 

Näin ne suolenpätkät, paskat, ihmis- ja peuranveret  sekä autonromut, jotka olivat syntyneet peurakolarin tuloksena – en todella kaivannut hirvikolarin aineksia!

 

 

Ihmettelen todella sitä kansalaista, joka kehtaa vertailla peurakolaria lievemmäksi kuin hirvikolaria!

 

No, meitä on moneen junaan ja jokunen jää vielä laiturillekin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peurakolari, Laukonpeura, Valkohäntäpeura, Valkohäntäkauris, Hirvikolari, Onko peurakolari kuollut helpompi tapaus kuin hirvikolarissa kuollut?, Peurakolarin uhri, Hirvikolarin uhri, Älämölö,

Siitä on jo 17-vuotta!

Lauantai 25.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin Tverin Karjalaisten matkalle Tveriin syksyllä 2001.

 

 

Matkaan liittyi paljon mielenkiitoisia tapahtumia ja tässä jutussani kerron eräästä sellaisesta.

 

 

Yövyimme tavallisten tveriläisten kodeissa ja kun saavuimme erääseen majapaikkaamme, oli jonkinmoinen sade ja koloradonkuoriaisia oli paljon lennossa.

 

 

Majapaikkamme ohi kulki kestopäällysteinen tie ja tielle jäi Ladan ajojälkiin urat, joissa oli kuolleita koloradonkuoriaisia!

 

 

Majapaikkamme isäntäväki – joka puhui auttavasti suomea – kertoi, että aamulla lapset pannaan töihin ja jokaiselle lapselle osoitetaan oma perunapenkki, josta pitää käsin napsia jokainen koloradonkuoriainen ja tappaa ne.

 

 

Vuonna 2001 ainakaan minulla ei ollut digitaalista kameraa, mutta tavallinen kamera oli. Otin filmirullakoteloon muutaman kuolleen koloradonkuoriaisen ja toin näytteeksi Suomeen.

 

 

Koloradonkuoriaisen tuhovaikutus oli jo vuonna 2001 tiedossa myös Venäjällä, joka oli kymmenen vuotta aikaisemmin muuttunut Neuvostoliitosta Venäjäksi.

 

 

Koloradonkuoriainen on perunan pahin tuhoeläin, mutta onneksi Suomessa sillä ei ole talvehtivia kantoja.

 

 

Venäjällä monet asiat ovat retuperällä, mutta omakohtaisen kokemukseni perusteella voin todeta, että koloradonkuoriaisen esiintyminen ja sen tuhovaikutus perunalle osataan sielläkin tiedostaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koloradonkuoriainen, Tver, Tverin Karjalaiset,

Iltakävelyllä Riikassa

Maanantai 20.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Heinäkuisen Kyröläismatkamme viimeisen illan vietimme Riikassa ja teimme jo perinteeksi muodostuneen iltakävelyn kaupungin ydinkeskustassa.

 

 

 

IMG_2422.JPG

 

 

Vapauden muistomerkki, jota puhekielessä kutsutaan nimellä Milda, pystytettiin vuonna 1935 ja se kesti mm. neuvostomiehityksen ajan. 

Muistan joskus kuulleeni, että neuvostomiehityksen aikana kukkien vieminen patsaan juurelle merkitsi menolippua Siperiaan.

 

 

 

IMG_2420.JPG

 

 

Vapaudenpatsaan naishahmo – vapaudenjumalatar Milda – kannattelee päänsä yläpuolella kolmea tähteä ja ne merkitsevät kolmea Latvian eri alueita.

 

 

 

IMG_2433.JPG

 

 

Ruotsalainen portti yhdistää keskustan esikaupunkeihin.

 

 

Sanotaan, että aina torvi törähtää, kun neitsyt kulkee portin läpi – en ole vielä milloinkaan kuullut torven törähtävän vaikka monesti ja erilaisten ryhmien mukana olenkin portista kulkenut!

 

 

 

IMG_2437.JPG

 

 

Latvian yksikamarinen kansallinen parlamentti eli…

 

 

 

IMG_2439.JPG

 

 

…Latvijas Republikas Saeima kokoontuu 1863 – 1867 rakennetussa Parlamenttitalossa.

Latvian ”eduskunnassa” on 100 jäsentä.

 

 

 

IMG_2442.JPG

 

 

”Kolme veljestä” on Riikan vanhimmat keskiaikaiset asuinrakennukset. Vanhin on peräisin 1400-luvun loppupuolelta ja kaksi muuta 1600- ja 1700-luvuilta.

 

 

 

IMG_2446.JPG

 

 

Muutama vuosi sitten Berliinissä tapaamani karhut…

 

 

 

IMG_2448.JPG

 

 

 

IMG_2450.JPG

 

 

…olivat nyt ehtineet kiertueellaan Riikaan!

 

 

 

IMG_2457.JPG

 

 

Mustapäiden talo on Riikan kuuluisimpia nähtävyyksiä.

 

 

Talo rakennettiin jo 1300-luvun alkupuoliskolla ja ulkomaisten naimattomien kauppiaiden käyttöön talo tuli 1400-luvulla.

 

 

Talo vaurioitui pahasti toisessa maailmansodassa ja neuvostomiehittäjä purkikin talon vuonna 1948.

 

 

IMG_2458.JPG

 

 

Latvialaiset rakensivat talon uudestaan Riikan kaupungin 800-vuotisjuhlien kunniaksi.

 

 

 

IMG_2483.JPG

 

 

Riikalaiseen iltakävelyn lomaan kuuluu hyvä paikallinen olut ja sen jälkeen kävelyä voidaan taas jatkaa…

 

 

Ehkä jatkan riikalaisesta iltakävelystä kertomista lähipäivinä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Riika, Vapauden muistomerkki Riika, Riga, Kyröläismatka2018, Baltia2018, Vapaudenjumalatar Milda, ruotsalainen portti, Latvijas Republikas Saeima, Saeima, Kolme veljestä, Mustapäitten talo,

Leski, vanhapiika vaiko vanhapoika?

Maanantai 28.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Joutsenesta sanotaan, että se on pariuskollinen lintu.

 

 

Siitä sanotaan myös, että se häätää muut linnut pois pesimäjärveltään.

 

 

****************

 

 

Mökkijärvelläni Viljakkalan Majajärvellä on jo useana keväänä oleillut monena keväänä joutsenpariskunta, mutta pesimäjärveksi ne eivät ole Majajärveä kelpuuttaneet.

 

 

Nyt varhaiskeväällä Majajärvellä oli kolmekin joutsenta, mutta taaskaan pesimäjärveksi Majajärvi ei kelvannut.

 

 

Toukokuu lähenee loppuaan ja päivittäin järvelle laskeutuu suurta meteliä pitäen yksinäinen joutsen.  Meteli on aikamoinen myös silloin, kun tämä joutsen lähtee lentoon.

 

 

Onko kyseessä leskijoutsen, vanhapiika vaiko vanhapoika?

 

 

Majajärvi on pituudeltaan seitsemänsataa metriä ja sillä on leveyttä leveimmältä kohdaltaan kolmesataa metriä.

 

 

Kolmesataa metriä ei riitä joutsenelle lentoonlähtömatkaksi, joten lentoonlähtö tapahtuu aina järven pituussuunnassa.

 

 

Tässä muutamia kuvia joutsenesta, joka taas eilen vieraili Majajärvellä:

 

 

 

IMG_9722.JPG

 

 

 

IMG_9721.JPG

 

 

 

IMG_9720.JPG

 

 

 

IMG_9718.JPG

 

 

 

IMG_9717.JPG

 

 

 

IMG_9714.JPG

 

 

 

 

Viimeistä edellisessä noista kuvista näkyy toinen vesilintu ja sillekös tuo yksinäinen joutsen julmisteli!

 

***************

 

Näkemäni ja kuulemani perusteella uskon, että joutsen ei pidä muista samalla järvellä oleilevista vesilinnuista vaan pyrkii häätämään ne pois!

 

 

Pitäisikö toivoa, että joutsenet alkaisivat pesimään Majajärvellä vai pitäisikö toivoa, että näin ei tapahdu?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joutsen, Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi, pariuskollisuus, joutsenten pariuskollisuus,

Joukkoliikenteen tappiotaso tulee Tampereella tuplaantumaan ratikan vuoksi

Keskiviikko 23.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereella joukkoliikenteen tappio on suunnitelmissa budjetoitu tälle vuodelle tasolle 14,7 miljoonaa euroa.

 

 

Toteutuvat tappiot Tampereella pyrkivät nousemaan suunnitelluista ja toteutuvat tulokset pyrkivät puolestaan alittamaan suunnitelmat, joten on hyvin ennustettu, jos joukkoliikenteen tappio jää 14,7 miljoonaan euroon.

 

 

 

Tampere päätti toteuttaa 43,5 miljoonan euron suuruisen tervehdyttämissuunnitelman – hyvä edes niin, sillä akuutti tarve olisi ollut 70 miljoonan euron suuruiselle tervehdyttämiselle.

 

 

 

*********************

 

 

Eräs merkittävä rahanreikä Tampereella on ratikan vuoksi tulevina vuosina kohoavat joukkoliikenteen tappiot.

 

 

Tervehdyttämissuunnitelman laadinnan aikana tuli selväksi, että Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan vuoksi tuplaantumaan, joten jo parin vuoden kuluttua Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso on suuruusluokkaa 30 miljoonaa euroa per vuosi.

 

 

**********************

 

 

Joukkoliikenteen tappion hienostuneempi termi on ”joukkoliikenteen subventio”, mutta sen käyttäminen merkitsee silmien ja korvien sulkemista todellisuudelta.

 

 

Käytetään siis oikeaa termiä eli

 

 

”joukkoliikenteen tappio”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenne, Joukkoliikenne Tampereella, Joukkoliikenteen tappio Tampereella, Joukkoliikenteen subventio Tampereella, Ratikka tuplaa joukkoliikenteen tappion Tampereella,

Raporttini makettimatkasta

Tiistai 17.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vanhusneuvosto kokousti eilen ja esitin kokouksessa pääkohdat siitä raportistani, jonka laadin makettimatkalle osallistumisestani.

Julkaisen raporttini myös tässä:

**************************

Esko Erkkilä                                                                                      RAPORTTI

Vanhusneuvosto                                                                                 16.04.2018

 

 

MAKETTIMATKA OULUUN

 

 

Taustaa       

 

Tampereen Raitiotie Oy järjesti kevään aikana kuusi käyttäjätutkimusmatkaa Ouluun, jossa matkalaiset tutustuivat makettiin eli Tampereen ratikan puiseen malliin sekä antoivat palautetta ratikan suunnittelijoille.

 

Tampereen Vanhusneuvostolta pyydettiin ”keppeätä ikäihmistä” viidennelle makettimatkalle 10.4.2018.

 

Ilmoittauduin halukkaaksi ja osallistuin mainittuna päivänä edestakaiselle kokopäivämatkalle Ouluun.

 

Makettiin tutustuminen tapahtui Transtech Oy:n Oulun toimipisteellä, jonka teollisuushallissa makettia rakennetaan.

 

Matka tehtiin junalla siten, että lähdimme klo 8.00 kohti Oulua ja palasimme Tampereelle klo 21.58.  Tampereen kaupunki tarjosi menomatkalla ”junalounaan” ja ennen paluumatkaa Toripolliisissa päivällisen.

 

 

Osanottajat 

 

Matkalla oli kymmenhenkinen seurue; kolme virkahenkilöä, kolme jo edellisellä matkalla mukanaollutta ja neljä meitä ensikertalaisia.

 

Seuraavana päivänä eli 11.4.2018 Raitiotieallianssi toteutti kuudennen makettimatkan ja sen osanottajina olivat 15 arvottua osanottajaa – heidän kanssaan yhtä aikaa makettiin oli tutustumassa media ja saimmekin heti seuraavana päivänä kuulla mm. radiosta sekä lehdistä lukea kuudennen makettimatkan osanottajien kokemuksia.

 

Me emme valitettavasti saaneet valokuvata makettia, sillä järjestäjät halusivat suoda medialle ”ensipäivän oikeuden” valokuviin.

 

 

Maketti ja siihen tutustuminen

 

Maketti on ”kakkosnelosesta” ja vanerista rakennettu luonnollisen kokoinen ratikkavaunu, jossa istuminen, seisominen ja liikkuminen vastaa todellista tilannetta. Maketti ei liiku, joten liikkeen aiheuttamaa vaikutusta ei pystynyt arvioimaan.

 

Tutustumisemme pääisäntänä toimi Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen, joka on aloittanut kalustopäällikkönä 1.11.2017.

 

 

Huttusen lisäksi isäntinä oli neljä muuta henkilöä, jotka osallistuvat ratikkavaunujen suunnitteluun.

 

 

Kokemuksia, näkemyksiä ja parannusehdotuksia

 

Vaikka ryhmämme oli jo viides makettiin tutustunut tamperelaisryhmä, niin paljon ilmeni vielä parannettavaa.

 

Varsinkin me ensikertalaiset esitimme runsaasti parannusehdotuksia ja toivon, että ratikan suunnittelijat ”ottivat onkeensa”!

 

Järjestäjät olivat hankkineet käyttöömme pyörätuoleja, lastenvaunuja, rollaattoreita, erikokoisia matkalaukkuja, reppuja, täynnä tavaraa olevia muovikasseja sekä yhden polkupyörän, joka oli valmiina sillä paikalla, jolla kenties polkupyöriä tullaan kuljettamaan.

 

Ongelmia ja ratkaisuehdotuksia:

 

  • matkalippujen leimauslaitteet olivat minun ja koko ryhmämme mielestä hankalasti ja kauas sijoitettuja ja esitimme niiden määrällistä lisäämistä sekä uusia sijoituspaikkoja; niiden nyt suunniteltu sijoittelu tietää melkoista heikennystä Tampereen bussikaluston nykytilanteeseen verrattuna

 

  • ratikan pyörien kohdalle on raakasuunnitelmassa melkoinen kohouma ratikan lattiassa ja myös sen kohdan esitimme saatavan tasaiseksi

 

  • seuraavasta pysäkistä kertova valotaulu oli aivan liian pienellä fontilla ja halusimme, että tekstin fonttikokoa suurennetaan

 

  • seuraavan pysäkin kertominen kuulutuksella ja valotaululla on ulkomailla ainakin metroissa tavanomaista ja sitä toivoimme myös Tampereen ratikalle; asia on tärkeä ikääntyneille ja vammaisille, jotta he voisivat valmistautua ajoissa ratikasta poistumiseen – myös ulko- ja kotimaisille matkaajille se olisi välttämätön

 

  • kaiteiden puuttuminen ja niiden epäsopiva sijoittelu olivat ryhmämme keskeinen huolenaihe. Heräsi kysymys, että eivätkö suunnitteluinsinöörit ole matkustaneet VR:n kaksikerroksissa rautatievaunuissa ja ovatko he lainkaan tutustuneet ulkomaisiin metrojuniin ja raitiotievaunuihin!  Kaiteiden puuttuminen on erityisesti senioriväestön osalta vakava kysymys ja myös erilaiset sairaudet, vammat sekä muut liikuntaesteet merkitsevät kunnollisten kaiteiden tarvetta ratikassa.

Iso käyttäjäpoliittinen kysymys on, että voivatko matkustajat kuljettaa polkupyöriä ratikassa. Ulkomailla se on sallittua ainakin leveissä metrovaunuissa, mutta voidaanko se sallia Tampereella kapeissa ratikoissa.

 

Makettiauditoinnin aikana tuli selväksi, että jo kahden tai kolmen polkupyörän sijoittaminen ratikkavaunuun hankaloittavat vaunukansan, rollaattorikansan sekä pyörätuoliväen matkustamista ja sen vuoksi polkupyörien kuljettamiseen ratikassa pitää suhtautua kriittisesti.

 

Tampereella rakennettu kattava polkupyöräverkosto toimii hyvin ja jos sen lisäksi ratikassa olisi mahdollista kuljettaa polkupyöriä, se merkitsisi tuplatukea pyöräilijöille.

 

Lemmikkieläinten kuljettaminen ratikassa, kuten kaikissakin joukkoliikennevälineissä, on ongelmallista. Mielestäni lemmikkieläimiä saa kuljettaa vain tietyissä osin ratikkaa, sillä koirat ja kissat ovat monelle henkilölle kauhistus niiden allergisoivan vaikutuksen vuoksi.

 

Ongelmakohtien merkitseminen

 

Parituntisen auditointihetkemme lopuksi suunnittelijat jakoivat meille tarralappuja ja pyysivät kirjoittamaan niihin havaitsemiamme puutteita ja kiinnittämään tarralaput niihin paikkoihin maketin sisällä, joita parannusehdotuksemme koski.

 

 

Vierailumme päättyessä maketti oli ”koristeltu” lukemattomin tarralapuin ja se kai oli suunnittelijoiden suunnitelmakin, jotta he käyntimme jälkeen saattoivat paneutua havaitsemiemme epäkohtien korjaamiseen.

 

Media käsitteli oman makettimatkansa jälkeen ratikkaa silkkihansikkain

 

Makettiryhmämme käynnin jälkeen seuraavana päivänä media tutustui makettiin.

 

Huolestuttavaa oli se myönteisyys, joka median kautta välittyi kansalaisille.

 

Kun ratikka tulee tuplaamaan Tampereella joukkoliikenteen vuositappion, on ratikan kehittämiseen paneuduttava täysillä.

 

Havaitsemamme puutteet ja ongelmat ovat niin merkittäviä, että ne pitää poistaa.

 

Maketti marraskuussa Tampereelle

 

Meille luvattiin, että luonnollisen kokoinen ratikka - joko puinen maketti tai metallirunkoinen versio – saapuu Tampereelle marraskuun aikana ja silloin kaikilla tamperelaisilla on mahdollisuus siihen tutustua.

 

Toivottavasti ratikan lopullisessa suunnittelussa huomioimaan ne ongelmat, joita tamperelaiset silloin havaitsevat.

 

Kiitokset

 

Kiitokset Vanhusneuvostolle, Tampereen kaupungille, Tampereen Raitiotie Oy:lle sekä Raitiotieallianssille, että sain ratikkakriittisyydestäni huolimatta osallistua makettimatkalle Ouluun!

 

Ratikasta pitäisi pystyä luomaan liikenneväline kaikille tamperelaisille ja eräinä erityisryhminä pitää pystyä huolehtimaan vammaisten, liikuntaesteisten sekä ikääntyneen väestön liikkumistarpeista.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

***********************

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maketti eli ratikan puinen malli, makettimatka, Transtech Oy, Tampereen ratikka, Ratikka tuplaa Tampereella joukkoliikenteen vuositappion, Ratikka tulee kalliiksi,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »