Tampereen vihreät ja perussuomalaiset sekä myös muut valtuustoryhmät ovat tervetulleita Keskustan kanssa vastustamaan mieletöntä Tavase -tekopohjavesihankettaMaanantai 5.11.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuustoon 28.10.2012 valitut valtuustoryhmät vastasivat suurimman ryhmän eli kokoomuksen ja rkp:n valtuustoryhmän asettamiin 11 kysymykseen. Niillä pohjustetaan alkavia neuvotteluja pormestariohjelmasta.
Pyrin osaltani tekemään kunnallisvaaleista Tavase-vaalit ja tinkimättömänä mielettömän tekopohjavesihankkeen vastustajana olin mielissäni, että Keskustan lisäksi Tampereen Vihreät sekä Tampereen Perussuomalaiset ilmaisivat julkisesti kielteisen kantansa tekopohjavesihankkeen toteuttamiselle.
Kokoomuksen ja rkp:n valtuustoryhmän muille esittämien kysymysten joukossa oli kysymys numero 4 ja se kuului näin:
Miten ryhmänne suhtautuu Tampereen tulevaisuusinvestointeihin? Mahdolliset priorisoinnit, toteutus- ja rahoitusmallit ja aikataulut?
Poimin vastauksista Tavase -tekopohjavesihankkeeseen liittyvät maininnat:
Vihreät
”TAVASE-hanketta emme näe ajankohtaisena hankkeena.”
Perussuomalaiset:
”Perussuomalaiset vastustavat toiminnallisesti ja taloudellisesti riskialtista Tavase-tekopohjavesihanketta.”
Suomen Keskusta…
…ei julkistanut vastaustaan, mutta oletan sen myötäilevän sitä valtuustoaloitetta, jonka Keskustan valtuustoryhmä teki Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.9.2012: *********
TAVASE OY:N TILANNESELVITYS
Tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy on jättänyt aluehallintoviranomaiselle hakemussuunnitelman, jolla haetaan lupaa tekopohjavesilaitoksen rakentamiselle tilanteessa, jossa Akaa, Kangasala ja Valkeakoski ovat vetäytymässä koko tekopohjavesihankkeesta. Tampereen kaupunki on taannut talousvaikeuksissa olevan yhtiön toiminnan jatkamisen.
Tampereen veronmaksajille tulee kertoa, että mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen. Vastausta vaille ovat kysymykset kolmen kunnan irtautumisen vaikutuksista hankkeeseen, Tampereen tämän hetken maksuosuudesta yhtiöön, mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelmasta, onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä. Kyse on merkittävästä tulevaan vaalikauteen liittyvästä ratkaisusta: tehdäänkö noin 50 – 200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokirjauksin.
Keskustan valtuustoryhmä esittää nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavase Oy:n alasajamisen varalta.
Tampere 17.09.2012
Keskustan valtuustoryhmä ******
Toivottelen Tampereen Vihreät sekä Perussuomalaiset Keskustan linjalle. Se vastustaa mieletöntä tekopohjavesihanketta ja pyrkii irtautumaan siitä mahdollisimman nopeasti.
On ollut mieluisaa todeta, että myös Tampereen muut valtuustoryhmät ovat ilmaisseet olevansa valmiita luopumaan Tavase –hankkeesta!
Oletan, että lähipäivinä on suorastaan tungosta sillä tiellä, jonka lopputuloksena Tampereen kaupunki luopuu mielettömästä Tavase –tekopohjavesihankkeesta ja on valmis kirjaamaan kirjanpitoonsa runsaan viiden miljoonan euron alaskirjauksen.
Surullista, että Tampereen naapurikunnat joutuvat maksamaan Tavase –seikkailuistaan yhteensä n. kahden miljoonan euron suuruisen ”opintorahan”.
Positiivista prosessissa on kuitenkin se, että nopealla Tavasen kuoppaamisella pystytään minimoimaan veronmaksajille aiheutuvat vahingot!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase -tekophjavesihanke, mieletön Tavase, Tavase ja vihreät, Tavase ja perussuomalaiset, Tavase ja Keskusta, Tampereen Vihreät, Tampereen Perussuomalaiset, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
"Taisi tulla paras mainos"Sunnuntai 28.10.2012 - -Esko Erkkilä- Kunnallisvaalikampanjointi on takana ja tänään on sadonkorjuun aika.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä mahdollisuuteni olivat rajalliset oman kampanjointini toteuttamiseksi. Ensisijainen tavoitteeni on ollut taata Keskustan tamperelaisille ehdokkaille parhaat mahdollisuudet saada hyvä vaalitulos.
Tänään näemme, että miten tavoitteemme toteutui.
Pyrin parina viimeisenä päivänä kampanjoimaan myös omissa nimissäni ja tänään nähdään, että miten tamperelaiset huomioivat toimintani.
Koin vaalitaistelun aikana ehdottomasti parhaimman hetkeni eilen.
Kerron tarkemmin:
Jaoin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ”Meidän Tampere” –vaalilehteä eräässä kerrostalossa Tampereen Peltolammilla.
Ajoin hissillä ylös ja jaoin lehteä asukkaiden postiluukkuihin.
Pääsin jonnekin kerros neljän tasolle, kun erään asunnon ovi avautui ja ovelle ilmestyi kaikkien kertomusten ”ihannemummo” eli seitsemänkymmenen korvilla oleva herttainen naisihminen.
Tarjosin ”mummolle” vaalilehteämme ja toivottelin hyvää illan jatkoa.
Jatkoin vaalilehtien jakamista kerroksen muihin postiluukkuihin, kun ”mummo” kutsui minua.
”Mummo” oli ehtinyt vilkaista vaalilehteä ja oli todennut, että kyseessä on Keskustan vaalilehti.
Kuulin ”mummon” sanovan otsikossa olevat sanat ja minulle tuli melkein tippa silmään!
Voin todeta, että ”mummon” minulle sanomat sanat olivat paras tunnutus Keskustan kunnallisvaalikampanjan toteuttamisesta – kiitos niistä sanoista hänelle!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
3 kommenttia . Avainsanat: Keskustan vaalikampanja. Tampereen Peltolammi, Peltolammi, Peltolammi-seura, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Onko Tamperetta johdettu kissantalutustekniikalla kuusi vuotta?Lauantai 27.10.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry ideoi Pormestaripaneelin ja se järjestettiinkin Monitoimitalo 13:n Wivi Lönn –salissa eilen eli 26.10.2012.
Kutsuimme paneeliin kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa olevat ryhmät.
Sain olla tilaisuuden järjestelyissä mieluisassa ”juoksupojan” roolissa ja houkutella tilaisuuteen eri puolueiden edustajia!
Onnistuimme järjestelyissä hyvin, sillä mukaan tulivat kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevat puolueet.
Saimme Pormestaripaneeliin yhteistyökumppaniksemme Tamperelainen –lehden. Sen päätoimittaja Sakari Nupponen (oikealla) toimi paneelin johdattelijana ja hänen apunaan oli valtio-opin dosentti Pertti Timonen (vasemmalla).
Panelisteina olivat aakkosjärjestyksessä vasemmalta oikealle eri puolueiden tamperelaiset ykköshenkilöt:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen ja SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovski.
Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti ja europarlamentaarikko Satu Hassi, joka on valmis vihreiden pormestariehdokkaaksi.
SKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ja pormestariehdokas Jari Heinonen sekä kristillisdemokraattien pormestariehdokas Lauri Kangasniemi.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Kostiainen ja Tampereen Sitoutumattomien pormestariehdokas Hannu Soro.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Pertti Virtanen saapui Pormestaripaneeliin hieman ”myöhäjunassa”, mutta hän paikkasi asian ja poistui paneelista muita aikaisemmin.
Paneelin eräs mielenkiintoisimmista osioista oli, kun panelistit saivat antaa kouluarvosanan pormestari Timo P. Niemiselle, joka kuuden pormestarivuoden jälkeen nyt on siirtymässä sivuun.
Juontaja Sakari Nupponen laski panelistien antamien arvosanojen perusteella Timo P. Niemiselle ”päästötodistuksen” arvosanaksi 8,17! Kelpo saavutus Tampereen ensimmäiselle pormestarille.
Niemisen pormestarityötä arvioitaessa europarlamentaarikko Satu Hassi kehitti aivan uuden termin kuvaamaan Timo P. Niemisen johtamistyöskentelyä. Satu Hassi luonnehti pormestari Niemisen johtamistyyliä ”kissantalutustekniikalla” johtamiseksi. Näin kertoo Tamperelainen nettisivuillaan Hassin luonnehdinnasta: ”Timo P. Nieminen on ohjaillut kissantalutustaktiikalla asioita haluamaansa suuntaan.”
Tiedän kokemuksesta, että kissan tai ainakin kissojen johtaminen on taitolaji, sillä nuoruudessani mursin ranteeni, kun yritin johtaa kissoja iltalypsypaikalta navetalle.
Koen aidosti, että Satu Hassin luonnehdinta kertoo arvostuksesta pormestari Timo P. Niemisen johtamistyyliä kohtaan.
***************
On myönnettävä, että erityisesti kokoomus ja SDP eivät aluksi olleet ilahtuneita, kun ilmoitimme järjestävämme Pormestaripaneelin ja kutsuvamme siihen kaikkien puolueiden pormestariehdokkaat. Vasemmistoliitto lähti helposti mukaan ja vihreiden paikallisilta emme edes kysyneet, vaan turvauduimme suoriin suhteisiimme Satu Hassiin.
Meidän keskustalaisten mielihyvä oli suuri, kun paneelin jälkeen kaikki kilvan kiittivät Keskustaa ja Tamperelaista hienon tilaisuuden järjestämisestä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Pormestaripaneeli, Keskustan Pormestaripaneeli, Tamperelainen, Sakari Nupponen, Pertti Timonen, Mikko Aaltonen, Atanas Aleksovski, Timo Hanhilahti, Satu Hassi, Jari Heinonen, Lauri Kangasniemi, Leena Kostiainen, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tervetuloa mehulle Keskustan vaalimökille!Torstai 25.10.2012 klo 8.00 - -Esko Erkkilä- Keskustan vaalimökillä on tarjolla todellista lähimehua, sillä sen valmistukseen käytetyt marjat sekä luumut ovat kasvaneet mökillämme.
Laadin mehukanisterin kylkeen tiedotteen, jossa asia kerrotaan: ********* Esko Erkkilä tarjoaa mehut!
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan vaalimökki, lähimehua Viljakkalasta, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat muodostavat itsenäisesti oman käsityksensä Tampereen suurhankkeisiinPerjantai 19.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisille on muodostunut käsitys, että Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat kannattaisivat yksimielisesti Tampereen suurhankkeista vaikkapa Rantaväylän tunnelia.
Näin ei ole, vaan Keskustan kunnallisvaaliehdokkaiden keskuudessa mielipiteiden kirjo suurhankkeista on laaja.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry toimitti keskiviikkona 17.10.2012 julkisuuteen tiedotteen, jossa kerroimme kuntalaisten aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suurhankkeisiin, kun hän valitsee ehdokkaakseen keskustalaisen kunnallisvaaliehdokkaan.
Tiedotteemme kuului näin:
**************
Kuntalaisilla on nyt aito mahdollisuus vaikuttaa Tampereen suurhankkeisiin
Tampereen Keskusta tarjoaa tamperelaisille aidon mahdollisuuden vaikuttaa Tampereen suurhankkeisiin. Keskusta kannattaa suoran kansanvallan lisäämistä ja sen mielestä esim. kansanäänestys Rantaväylän tunnelista olisi pitänyt toteuttaa. Koska tämä mahdollisuus estettiin, on Keskusta jo keväällä ottanut kannan, että kunnallisvaalien yhteydessä äänestäjillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa tahtonsa mukaan tuleviin suurinvestointeihin. Keskustan ehdokkailla, kuten kuntalaisillakin on omat henkilökohtaiset mielipiteet, koskivatpa ne sitten Rantaväylän tunnelia, tekopohjavesihanke Tavasea tai Areenaa. Tämän takia Keskusta antaa vapaat kädet ehdokkaille muodostaa oma kantansa ilman puolueen määräämää jyräämistä. Kansanvallassa äänestäjällä on valta ja nyt jokaisen äänellä on merkitys, kertoo Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva. Keskusta muistuttaa myös, että jokainen esillä ollut suurinvestointi on paitsi Tampereen myös koko seutukunnan hanke. Tämänkin takia seudullisen yhteistyön kehittäminen ilman Suur-Tampere -vouhotusta on nyt tarpeen
Lisätietoja:
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön pj Antti Juva p. 050 511 1716
Vaalipäällikkö Esko Erkkilä p. 050 556 4878
******************
Tiedotteessa ei ollut mitään uutta meille keskustalaisille, mutta katsoimme tarpeelliseksi kertoa itsestäänselvyyden myös kaikille tamperelaisille.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Tavase, pikaratikka, Kansi ja Areena, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Suur-Tampere, Suur-Tampere -vouhotus, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikolla on vahva tulevaisuus edessään!Tiistai 16.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisilla oli eilen mainio tilaisuus tutustua maamme erääseen lupaavimpaan politiikkoon – Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko vieraili Keskustan vaalimökillä Tampereen Keskustorilla.
Anníka oli hieman myöhässä ja tamperelaisten oma senaattori Mikko Alatalo aloitti esityksensä kiinnostuneille tamperelaisille.
Mikko halusi kiinnittää oman ja Seija Alatalon mainokset vaalimökkimme etuseinälle ja sehän sopi oikein hyvin, mutta senaattorin piti mainosten kiinnittäminen suorittaa ihan itse!
Kunnallisjärjestömme puheenjohtaja Antti Juva toivotti varapuheenjohtaja Annika Saarikon tervetulleeksi Tampereelle.
Annika on kehittynyt mainioksi politiikantekijäksi parin viime vuoden aikana ja häntä on ilo kuunnella. Annikalle on suotu kuuluva ääni ja taito muotoilla sanottavansa lyhyeen sekä iskevään muotoon.
Kansanedustaja Mikko Alatalo heittäytyi haastattelijan rooliin ja niin syntyi näppärästi asetelma Keskustan varapuheenjohtajasta median myllerryksessä!
Annika pärjäsi vallan mainiosti Mikon hiillostuksessa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, kansanedustaja Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Annika Saarikko, Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan tontille ei tuontiruokaa rahdata!Sunnuntai 14.10.2012 - -Esko Erkkilä- Lehtiyhtymään kuuluvan Tamperelaisen toimittaja katsasti Tampereen Keskustorilla sijaitsevien vaalimökkien tarjonnan torstaina 12.10.2012.
Olin paikalla, kun Tamperelaisen toimittaja Marjo Rämö tutustui Keskustan vaalimökin tarjontaan.
Rämö kirjoitti Keskustan vaalimökille suorittamastaan ”auditoinnista” näin:
Keskusta: Tiskillä on kahvia, kotimaisia kaurakeksejä ja karamellejä. Keskustan tontille ei kuulemma rahdata tuontiruokaa. Kopilla partioinut ehdokas Esko Erkkilä tarkasti tuotteiden viivakoodit ja opasti lukemaan koodeja oikein. Harjoituskappaleena toimi tölkillinen punaista maitoa, josta löytyikin Suomen maatunnus. Neljä vuotta sitten keskustan kopilla oli tyrkyllä aimo satsit porkkanaa, mutta ainakin näissä vaaleissa porskutetaan toistaiseksi kaurakeksilinjalla.
Oleellista Keskustan osalta on Rämön toteama, että tuontiruokaa ei vaalimökillemme rahdata!
Huolehdimme, että kaikkien vaalimökillemme hankittujen tuotteiden EAN-koodin ensimmäinen numero on 6 eli Suomen maatunnus.
Lähiruoka on Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaaliteemoista keskeinen. Lähiruoka-periaatteen noudattaminen vaalimökillämme on meille silmäterä!
******* Toimittaja Rämön juttua Tamperelaisen nettiversiossa kommentoinut nimimerkki ”Kannattaa tutustua ehdokkaisin puheisiin ja TEKOIHIN!!” toteaa Keskustan vaalimökillä kokemastaan mm. näin:
”Keskustassa ehdin vaihtaa ajatuksia vaalean kaunottaren Mervin kanssa, jonka sukunimeä en muista. Perusteltuja mielipiteitä ja rohkeutta sanoa, milloin ei jotain asiaa tiennyt. Lääkäri Timo Taivalsalmi tunsi hyvin terveysasiat ja teki hyvän vaikutuksen. Ei korostanut itseään, mutta antoi asioiden puhua puolestaan. Keskustan kopilta jäi odotuksia paljon parempi tunnelma. En ole koskaan äänestänyt keskustalaista, nyt voisi jopa harkita.”
Vaalipäällikkönä olen ylpeä, että vaalimökillämme esiintyviä ehdokkaita ja heidän käyttäytymistään kommentoidaan näin! Yhteenvetonaan nimimerkki toteaa: ”Kaiken jälkeen taidan äänestää joko kokoomuslaista tai keskustalaista ehdokasta. Kokoomuksella oli hyvä ohjelma, keskustalla fiksuja ehdokkaita. Kristillisten Roth on viisas, mutta puolueesta jäi ikävä sivumaku Sipilän ja sen toisen itseään täynnä olevan nuoren naisen paasauksesta.”
On etuoikeus olla näin fiksun porukan vaalipäällikkönä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.tampereenkeskusta.fi, Keskustan vaalimökki, Keskustan vaalimökki Tampereella, Keskustan vaalimökki Keskustorilla, Marjo Rämö, Tamperelainen, lähiruoka, Keskustan tontille tuontiruokaa ei tuoda, Mervi Karinkanta, Timo Taivalsalmi, Satu Sipilä, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan kunnallisvaaliehdokkaista Tampereella viidesosa on 30 -vuotiaita tai sitä nuorempiaLauantai 13.10.2012 - -Esko Erkkilä- MTV teki Tampereen vaalimökeillä viime torstaina juttua siitä, että mikä on nuorten osuus listoilla olevista ehdokkaista tulevissa kunnallisvaaleissa.
Toimittaja Siina Repo ja kameramies vierailivat suurimpien puolueiden vaalimökeillä ja haastattelivat puolueaktiiveja.
Kuvaaja: Johannes Jonoff Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä sain olla Siina Revon haastateltavana.
Kuvaaja: Johannes Jonoff Toimittaja Repo juonsi juttunsa siten, että hän totesi valtakunnallisesti 30 –vuotiaiden ja sitä nuorempien osuudeksi kunnallisvaaliehdokkaista olevan n. 11 prosenttia.
Oli mukava todeta, että Tampereella Keskustan listalla kolmikymppisiä tai sitä nuorempia on n. viidennes eli tarkasti ilmaistuna 19,4 %.
Keskustan listalla Tampereella on yhteensä 62 ehdokasta ja kolmekymppisiä tai sitä nuorempia heistä on 12 henkilöä.
Totesin TV-kameralle, että Keskustan toiminta Tampereella on ollut nuoria kiinnostavaa.
Nuorten suuri osuus Tampereen Keskustan listalla merkitsee, että nuoret luottavat Keskustaan ja näkevät sen vankkana tulevaisuuden toimijana.
Keskustan kannalta nuorten keskimääräistä suurempi osuus on luottamuksen osoitus Tampereen Keskustan harjoittamalle politiikalle. Nuoret uskovat pystyvänsä vaikuttamaan Keskustan kautta kotikaupunkinsa asioihin.
Tampereella Keskustan kunnallisvaaliehdokkaiden kirjo on tasapainoinen koostumus kokemusta ja raikasta nuoruutta. Ehdokaslistamme kokenein iän puolesta on Johannes Jonoff, jolla on ikää 84-vuotta. Mainittakoon, että Johannes Jonoff on kuvannut molemmat tämän jutun kuvat kamerallani! Tapaan esitellä Johanneksen sadan maratonin miehenä ja Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsenenä. Ne molemmat pitävät paikkansa ja samoin kuin se, että Jonoff taitaa venäjänkielen - kadehdittava taito! Ehdokaslistamme nuorin on 19-vuotias Iina Karppila, joten kunnallisvaaliehdokkaidemme ikähaarukka on kaikille sopiva!
Toimittaja Repo ei tiennyt ajankohtaa, jolloin nyt kuvattu jakso tulee ulos. Hän kuitenkin ennakoi, että juttuun saadaan mahtumaan kaikkien isojen puolueiden osalta ainakin pieni pätkä.
Saa nähdä, että mikä osuus puolentusinan verran kysymyksiä sisältäneestä jutusta tulee julkisuuteen – vai tuleeko lainkaan?
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, www.tampereenkeskusta.fi, Siina Repo, Johannes Jonoff, Iina Karppila, nuorten osuus kunnallisvaaliehdokkaista, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tampereella puolueiden vaalilehdet ovat ilmestyneet ja toiminta vaalimökeillä käynnistynytPerjantai 12.10.2012 - -Esko Erkkilä- Puolueiden vaalilehdet ilmestyivät Tampereella jokseenkin samaan aikaan.
Ainakin Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, SKP sekä Tampereen Sitoutumattomat julkistivat vaalilehtensä samaan aikaan kun Tampereen Keskusta saattoi oman vaalilehtensä julkisuuteen eli 10.10.2012.
Ulkopuolisten antamien kommenttien perusteella Keskustan vaalilehti on taattua tavaraa.
Olen arvioinneista tyytyväinen, sillä sain olla Keskustan vaalilehden toimittamisessa keskeisessä asemassa. On toki myönnettävä, että kaikki kommentit eivät olleet ylistäviä, mutta lyttäävät kommentit jäivät selvään vähemmistöön.
Toimittajan asema on aina kinkkinen ja kaikkien mieliksi ei voi kokonaisuuden kustannuksella olla.
Toivon, että mahdollisimman moni tamperelainen poikkeaa vaalimökillämme Keskustorilla, jossa lehteä on jaossa!
Vaalimökit Tampereen Keskustorilla olivat avoinna eilen toista päivää.
Meininki Keskustan vaalimökillä oli vilkasta ja saimme paljon kannustavia kommentteja. Oli mukava olla keskustalainen!
Myös ulkomainonta alkoi toissapäivänä klo 06.00.
Tampereen Keskustan kenttäpäällikkö Seppo Ollinkoski oli keskiviikkona liikkeellä jo varhain ja hänen ensimmäinen ”rastinsa” oli Tampereen Raatihuoneen edustalla sijaitsevat ulkomainostelineet. Ulkomainoksemme oli paikalla jo klo 06.00!
Huomasin keskiviikkona, että jonkin lehden kuvaaja kuvasi valtio-opin dosenttia ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sami Borg´a Raatihuoneen edessä olevien ulkomainosjulisteiden äärellä. Sami Borg on kaikkien tuntema TV:n vaalikommentaattori ja olen päässyt kuuntelemaan häntä "livenä" mm. Tampereen Paasikivi - Seura ry:n kokoontumisissa.
Kiirehdin paikalle ja kerroin Borgille sekä kuvaajalle, että amatöörikuvaajana haluan ikuistaa TV:stä tutun kommentaattorin harppaamisen vaalijulistekehysten läpi Keskustorille.
Sami Borg suhtautui kuvaamiseeni myönteisesti ja kun totesin olevani Tampereen Keskustan vaalipäällikkö, Sami halusi muistella varhaisaikojaan, jolloin hän teki kenttätyötä isänsä Olavi Borg´n vaalijulisteita jakaessaan.
Totesin Sami Borg´lle, että hän siis tuntee hyvin vaalityön käytännön puolen ja on sen vuoksi todella pätevä kommentoimaan vaalitulosta koko Suomen kansalle!
Nyt me kaikki odotamme, että millaista vaalitulosta Sami Borg saa kommentoida 28.10.2012!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskustan vaalilehti, Tampereen vaalilehdet, valtio-opin dosenttia ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sami Borg, Sami Borg, Olavi Borg, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kokoomus ja SDP jatkavat tamperelaisten rahojen lapioimista Tavase Oy:n synkkään kaivoonKeskiviikko 10.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 8.10.2012 tamperelaisten luottamushenkilöiden linjaukset mielettömän Tavase-hankkeen tukemisessa saivat selkeän kahtiajaon.
Kahtiajako osoitti, että kokoomus ja SDP haluavat jatkaa tamperelaisten veronmaksajien veroeurojen surutonta syytämistä mielettömään tekopohjavesihankkeeseen.
Vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit ottivat Keskustan tekemän valtuustoaloitteen vakavasti ja olivat Keskustan linjoilla siinä, että rahahanat pitää sulkea naapurikuntien harjuja tuhoavan hankkeen lopettamiseksi.
Tavase-hankkeeseen syydettävää 200.000 euroa puolsivat kokoomuksen Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen sekä Timo P. Nieminen ja SDP:n Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski ja Ilpo Sirniö.
Tamperelaisten veronmaksajien puolta pitivät ja siten Keskustan tekemään valtuustoaloitetta kannattivat vasemmistoliiton Mikko Aaltonen, vihreiden Vesa Eskola ja Maija Kajan sekä kristillisdemokraattien Leena Rauhala.
Lopputulema oli kuitenkin se, että Kangasalan sekä Pälkäneen harjujen raiskaamista kannatti 7 kaupunginhallituksen jäsentä ja luontoarvoja kunnioitti sekä tamperelaisten etua ajoi 4 kaupunginhallituksen jäsentä.
Aamulehdelle on annettava iso tunnustus, kun se uutisoi Tampereen kaupunginhallituksen toissapäiväisen päätöksen näin:
Tavase-hankkeen tulevaisuus on synkkä kuin syvä kaivo
Harmittelen runsaan kahden kuukauden jälkeen tehtävistään luopuvan pormestari Timo P. Niemisen puolesta, kun hän Aamulehden mukaan toteaa, ettei Tampereen nyt kannata luopua Tavasesta, koska siihen on satsattu jo niin paljon varoja!
Arvostamani pormestari päästi suustaan todellisen sammakon, jos Aamulehden toimittaja Pekka Kymäläisen laatima juttu pitää paikkansa.
Pormestari Niemisen lausunto antaa pelottavan kuvan Tampereen johtavien luottamushenkilöiden ja virkamiesten toiminnasta – jos johonkin mielettömään hankkeeseen ehditään syytämään riittävän paljon varoja, niin siitä ei voida enää perääntyä!
Tavase-sotku merkitsee sitä, että olen valitsemassa puoleni myös Rantaväylän tunnelin suhteen. Rantaväylän tunneliin on nyt viimeisen 6,5 miljoonan euron suuruisen ”suunnittelumäärärahan” myöntämisen jälkeen ilmeisesti satsattu niin paljon rahaa, että siitä ei enää voida luopua. Näin on pääteltävä kokoomuksen ja SDP:n keittämän Tavase-sotkun tuloksena!
Olen asiasta eri mieltä ja totean, että Rantaväylän tunnelikysymys on 28.10.2012 valittavan Tampereen kaupunginvaltuuston otettava uuteen harkintaan.
”Uusi harkinta” merkitsee mm. sitä, että nykyisen kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mahdollinen purkaminen merkinnee Tampereen kaupungille tiettyjen sakkomaksujen maksamista sopimusrikosta. Mahdolliset sopimussakot on kuitenkin asettava oikeisiin mittasuhteisiin niiden summien kanssa, jotka Tampereelle aiheutuvat Rantaväylän tunnelin rakentamisesta.
Kiitän Keskustan valtuustoryhmää sen laatimasta valtuustoaloitteesta, jossa koko Tavase-hanke asetettiin kyseenalaiseksi.
Kiitän myös vasemmistoliittoa, vihreitä sekä kristillisdemokraatteja, jotka osasivat ”lukea oikein” Keskustan tekemää valtuustoaloitetta ja äänestivät todellisuudessa sitä kannattaen.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase kusettaa, Kokoomus tukee Tavasea, SDP tukee Tavasea, Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen, Timo P. Nieminen, Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski, Mikko Aaltonen, Vesa Eskola, Maija Kajan, Leena Rauhala, Keskustan valtuustoaloite, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskusta osallistui ainoana poliittisena puolueena Tampereella WGH:n työhyvinvointitapahtumaan!Perjantai 5.10.2012 - -Esko Erkkilä- Work goes happy (WGH) on uusi ja monipuolinen työhyvinvointikonsepti, joka on aloittanut taipaleensa työhyvinvointikiertueella.
WGH järjesti Tampere-talolla 3.10.2012 tapahtuman, johon myös Pirkanmaan Keskustan piiri ry osallistui omalla osastollaan. Olin mukana esittelijänä.
Herätti kummastusta, että olimme ainoa poliittinen puolue, joka halusi olla mukana työhyvinvointitapahtumassa.
Olemme kylläkin viime päivinä saaneet kuulla esim. kokoomuksen taholta irtiottoja siihen suuntaan, että he eivät vähääkään välitä työntekijöiden työhyvinvoinnista – poissaolo tapahtumasta oli ilmeinen seuraus kovan linjan pääsystä voitolle kokoomuksessa.
Keskusta oli vahvasti mukana tapahtumassa, sillä kansanedustaja Mikko Alatalo ja entinen kansanedustaja Juha Mieto esiintyivät tapahtumassa edukseen.
Kansanedustaja Mikko Alatalo oli Leningrad Cowboys-yhtyeestä tutuksi tulleen monitoimimies Mato Valtosen ja entisen yritysjohtajan, teräväsanaisena tunnetun kolumnisti-kirjailijan Kalle Isokallion haastateltavana.
Alatalon, Valtosen ja Isokallion keskustelu kosketteli monia työelämän erilaisia kipukohtia ja tietysti myös musiikkimaailmaa. Mikko totesi, että musiikkibisnes on nykyisin kovaa bisnestä ja esim. ryyppääminen ei sinne enää kuulu.
Järjestäjät huomasivat Juha Miedon osastollamme ja Mikko Alatalon haastatteluhetken jälkeen myös Mieto kutsuttiin Valtosen sekä Isokallion tentattavaksi.
Kärkkäänä haastattelijana ja jopa haastateltavan keskeyttäjänä tunnettu Isokalliokin meni hiljaiseksi Miedon alussa esittämän pitkän ja työhyvinvointiin ansiokkaasti paneutuvan monologin jälkeen. Isokallio totesi jotenkin siihen suuntaan, että siinäpä se sitten!
Esiintymislavan edessä oli yli kaksisataa tuolipaikkaa ja ne olivat varsin hyvin miehitettyinä Alatalon sekä Miedon haastattelujen aikana.
Keskustalaisena saa olla ylpeä ”seurakavereista”, joilla todella on sanottavaa!
Juha Mieto koppasi kainaloonsa erään osastollamme vierailleen rouvan sekä kunnallisvaaliehdokkaamme Anne Kotin (vasemmalla) – myös minä pääsin samaan kuvaan!
Keskustan Tampereen kunnallisvaaliehdokas Timo Saarimaa on tässä syventynyt syvällisiin keskusteluihin Juha Miedon kanssa.
Juha Miedolla ja Mikko Alatalolla riitti paljon keskusteltavaa ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä – myös minä sain olla kuulolla!
Keskustan Pirkanmaan piiri teki WGH:n –messutapahtumassa videota, joka näinä päivinä julkaistaan piirin nettisivuilla. Juha Miedon ja Mikko Alatalon haastattelijana toimi Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle.
Kuvassa näkyy hyvin Keskustan valtakunnallinen vaalijuliste: ”On kotiin tulon aika”
Slougan on painettu onnistuneesti ”isoäidin kangaspuissa syntyneen räsymaton” päälle.
Tampere-talossa järjestetty tilaisuus oli onnistunut ja antoi yleisölle paljon uusia eväitä työhyvinvoinnin kehittämiseksi.Keskustelua kävijöiden joukossa herätti se, että muut puolueet ylenkatsoivat työhyvinvoinnin merkitystä nyky-Suomessa. Puolueiden poisjäännistä voi tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä!Saimme kokea onnistumisia, sillä lavaohjelman ehdottomat huiput olivat Mikko Alatalo ja Juha Mieto!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: WGH, Work goes happy, Tampere-talo, Mikko Alatalo, Juha Mieto, Anne Kotti, Eeva Tuokko, Timo Saarimaa, Mato Valtonen, Kalle Isokallio, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pirkko Vuolle, Pirkanmaan Keskustanaiset, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan valtuustoryhmä teki 17.9.2012 oikeansuuntaisen, mutta sanamuodoiltaan aivan liian lievän valtuustoaloitteen Tavasesta luopumiseksiSunnuntai 30.9.2012 - -Esko Erkkilä- Olen tyytyväinen, että Keskustan Tampereen kaupunginvaltuuston valtuustoryhmä jätti 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa tiedustellaan - vaikkakin miedoin sanakääntein - Tampereen kaupungin suhtautumisesta tekopohjavesihanke Tavaseen.
On hyvä, että edes yksi valtuustoryhmä on hereillä mielettömän Suomen kauneimpia harjuja tuhoavan hankkeen lopettamiseksi.
Olen ollut jämäkästi Tavase-hanketta vastaan jo vuosikaudet ja uskon, että vastustukseni on ollut yhtenä pontimena Keskustan valtuustoryhmän nyt vihdoinkin laatimaan valtuustoaloitteeseen.
Mielestäni valtuustoaloitteessa olisi pitänyt selkeäsanaisesti vaatia luopumista koko tekopohjavesihankkeesta.
Olen todennut jo aikaisemmin, että nykyinen kaupunginvaltuusto ei pysty luopumaan Tavase-hankkeesta, vaan tehtävä jää 28.10.2012 valittavan Tampereen uuden kaupunginvaltuuston hoidettavaksi.
Olen kunnallisvaaliehdokkaana ja eräänä keskeisenä vaalilupauksenani on, että Tampereen kaupungin pitää nopeasti luopua Tavase-hankkeesta.
Tamperelaiset eivät tarvitse Tavase-tekopohjavettä, sillä meillä on laadukasta Näsijärven vettä ”lähivetenä”. Kaupinojan vesilaitoksen pieni kunnostus takaa tamperelaisille todellisen lähiveden saamisen myös tulevaisuudessa.
On ympäristörikos, jos Tavase Oy:n sallitaan tuhota tekopohjavesilaitoksellaan Suomen kauneimmat harjut Kangasalalla ja Pälkäneellä.Tavase Oy:n lupaamia vesimääriä ei pystytä toimittamaan Kangasalan ja Pälkäneen sadetuksilla vaan tekopohjavesiyhtiö joutuisi välittömästi rakentamaan vastaavan luontoa tuhoavan laitoksen Pinsiöön. Sallivatko Nokian, Hämeenkyrön ja Ylöjärven asukkaat sen?
Puutteistaan huolimatta Keskustan valtuustoaloite on oikeansuuntainen ja se luo hyvän pohjan lokakuussa valittavalle kaupunginvaltuustolle tehdä Tavase Oy:n lopettamista koskeva päätös.
Keskustan valtuustoaloite kuuluu näin:
************
Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.9.2012
TAVASE OY:N TILANNESELVITYS
Tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy on jättänyt aluehallintoviranomaiselle hakemussuunnitelman, jolla haetaan lupaa tekopohjavesilaitoksen rakentamiselle tilanteessa, jossa Akaa, Kangasala ja Valkeakoski ovat vetäytymässä koko tekopohjavesihankkeesta. Tampereen kaupunki on taannut talousvaikeuksissa olevan yhtiön toiminnan jatkamisen.
Tampereen veronmaksajille tulee kertoa, että mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen. Vastausta vaille ovat kysymykset kolmen kunnan irtautumisen vaikutuksista hankkeeseen, Tampereen tämän hetken maksuosuudesta yhtiöön, mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelmasta, onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä. Kyse on merkittävästä tulevaan vaalikauteen liittyvästä ratkaisusta: tehdäänkö noin 50 – 200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokirjauksin.
Keskustan valtuustoryhmä esittää nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavase Oy:n alasajamisen varalta.
Tampere 17.09.2012
Keskustan valtuustoryhmä
***********-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-hanke, Tavase tuhoaa Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemat, Keskustan valtuustoaloite Tavasesta luopumiseksi, Tavasesta luopuminen, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskusta julkisti oman ehdokkaansa Tampereen pormestariksi: Timo HanhilahtiPerjantai 28.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskusta on alusta alkaen kannattanut avointa kansanvaalia pormestarin valinnassa.
Se ei kuitenkaan ole nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista. Tämän vuoksi Keskusta on ottanut periaatteellisen kannan jo keväällä, että kunnallisvaaleissa tamperelaisilla on tiedossaan Keskustan pormestariehdokas.
Julkistimme pormestariehdokkaamme eilen klo 10.00 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Ehdokkaamme Tampereen pormestariksi on nykyinen apulaispormestari Timo Hanhilahti.
Timo Hanhilahti on 57-vuotias maatalous- ja metsätieteiden maisteri (MMM). Hän on opiskellut Helsingin Yliopistossa ympäristötieteiden opintosuunnalla pääaineenaan maankäytön ekonomia.
Apulaispormestari Timo Hanhilahti on Suomen pitkäaikaisin apulaispormestari, sillä hän on ollut nykyisessä tehtävässään vaalikauden alusta alkaen.
Tunnen Timo Hanhilahden henkilökohtaisesti yli neljän vuoden ajalta ja hän on yksi niistä työ- ja politiikkakavereista, joiden esiintyessä voin olla turvallisin mielin.
Hanhilahden esiintyminen eilen aamulla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa vahvisti käsitystäni hänen vakuuttavuudestaan.
Laadimme pormestariehdokas Timo Hanhilahden johdolla Keskustan pormestariohjelman 2012.
Tiedotustilaisuudessa julkistettu pormestariohjelman kärki koostuu viidestä asiakokonaisuudesta. Tulemme Hanhilahden johdolla täydentämään Keskustan pormestariohjelmaa lähipäivinä.
Nyt julkistettu pormestariohjelman kärki on tässä: ******
KESKUSTAN PORMESTARIOHJELMA 2012: Viisi pääkohtaa
Yrityksille on pystyttävä tarjoamaan tarkoituksenmukaista tonttimaata ja yritystilaa sekä toimiva infrastruktuuri. Nykyisten työpaikkojen turvaaminen ja uusien luominen ovat elinehto kaupungin vetovoiman kehittämiselle.
Tampereen kaupungin teknisissä palveluissa suoritettiin rakenteellinen muutos jolla saavutettiin n. 10 %:n kustannussäästö palveluista tinkimättä. Vastaava säästö esim. sosiaali- ja terveyspuolella merkitsisi 60 miljoonaa euroa eli kahta (2) prosenttiyksikköä tuloveroprosentissa. Rakenteellinen selvitystyö ja sen jälkeiset toimenpiteet on tehtävä koko kaupunkiorganisaatiossa teknisen puolen tapaan myös tilaajaryhmässä sekä konsernijohdossa viimeistäkin apulaispormestaria ja johtajaa myöten.
Vetovoimainen ja viihtyisä kaupunkikeskusta on kaikkien etu. Keskusta-alueeseen kannattaa panostaa. Kaikessa toiminnassa pitää muistaa, että samaa Tamperetta on Lentävänniemestä Hervantaan ja Teiskoon. Asukkaat ovat samanarvoisia asuinpaikasta riippumatta. Asukkaat itse valitsevat asuinpaikkansa kaupungin alueella. Ponnisteluja tonttitakuun toteuttamiseksi pitää voimistaa.
Liikenneympäristössä keskeisin parannuksen tarve on asuinalueiden katuympäristön kunnon kohentaminen. Hämeenkadun merkitys kevyt- ja joukkoliikennepainotteisena kaupallisena valtasuonena kasvaa, jonne myös henkilöautoilla pitää olla vapaa pääsy. Sujuvan ja laadukkaan joukkoliikenteen pitää palvella koko kantakaupungin aluetta. Ratikka on mahdollinen, jos sitoudutaan koko joukkoliikenteen laatukäytäväverkon laajuiseen ratikkaverkkoon. Ratikkapäätös vaatii, että tiedetään miten investointi rahoitetaan. Muussa tapauksessa toteutusvaihtoehdoksi etsitään joku muu ekologisesti kestävä joukkoliikennemuoto.
Yhteistyötä ja kumppanuutta naapurikuntien kanssa on syytä tiivistää ja aktivoida. Kunnallisia palveluita voidaan tarjota kuntarajan yli esim. Pirkkalan suunnassa. Teknisen tuotannon alueella voidaan harkita yhteistä kuntarajat ylittävää liikelaitosta tai osakeyhtiötä. Kaavoitustyötä voidaan suorittaa yhteisenä, hajautettuna työyhteisönä ja esim. viranomaispalveluja voidaan tuottaa seudullisesti. Kuntien välisen yhteistyön pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Aikaa myöten yhteistyö tuottaa sellaisen tuloksen kuin se ansaitsee. Jokainen kunta tekee itsenäisesti omat ratkaisunsa kuntarakenneasiassa.
Timo Hanhilahti Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n pormestariehdokas kunnallisvaaleissa 2012
******* Tiedotusvälineiden puolelta Keskustan pormestariehdokkaan nimeäminen ja pormestariohjelmamme saivat positiivisen vastaanoton.
Keskustan roolina on olla edelläkävijä.
Viime presidentinvaalien Tampereen kolmanneksi suurimpana puolueena eilen kertomamme uutinen on osoitus Keskustan merkittävästä roolista Tampereen kunnallispolitiikassa.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Tampereen Keskusta, www.tampereenkeskusta.fi, Timo Hanhilahti, pormestariehdokas Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti. Keskustan pormestariohjelma 2012. Tampereen Keskustan pormestariohjelma 2012, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alihankinta 2012 - vain yksi puuttuiMaanantai 24.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettiin 18.- 20.9.2012 kansainväliset Alihankinta-messut.
Messualueen paikoituspaikat eivät koskaan ole olleet yhtä täynnä kuin nyt.
Messuilla oli lukemattomia näytteilleasettajia ja merkille pantavaa oli, että monet Suomen talousalueet olivat koonneet osastoilleen alueen yrityksiä. Kunnat tekivät siis itseään ja alueellaan sijaitsevia yrityksiä tunnetuiksi yhteisvoimin.
Tampereen elinkeinoasiamies loisti poissaolollaan. Syy on yksinkertainen, sillä Tampereella ei ole elinkeinoasiamiestä!
Tredea Oy:n osastolla yritettiin epätoivoisesti luetella Tampereen elinkeinotoiminnasta vastaavia henkilöitä, mutta perin huonolla menestyksellä. Heitä ei kerta kaikkiaan ole!
Tampereen ykkösluokan iso hanke on, että Tampereelle perustettaisiin elinkeinoasiamiehen toimi.Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on puuttunut asiaan järeällä keinolla, sillä Keskustan valtuustoryhmä jätti asiaa vauhdittavan valtuustoaloitteen 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aloite kuuluu näin: ******Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.
Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi. Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään. Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja. Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten. Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.
Keskustan Tampereen valtuustoryhmä *******Toivon, että valtuustoryhmämme esitys saa vastakaikua ja Tampereelle saadaan elinkeinoasiamies!-Esko Erkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta-messut, Alihankinta 2012, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea, Tredea Oy, Tampereen elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies Tampereelle, Keskustan valtuustoryhmä Tampereella, Tampereen Keskusta, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
On kotiin tulon aika.Lauantai 22.9.2012 - -Esko Erkkilä- Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä, sillä kyseessä on Suomen Keskustan kunnallisvaalien kattoteema!
Muutaman tunnin aikana suoritettujen kenttätestausten perusteella kattoteemaa pidetään poikkeuksellisen onnistuneena.
Kattoteema julkistettiin eilen Keskustan järjestämän Virtuaalisen tupaillan aikana.
Virtuaalisen tupaillan esiintyjät olivat Keskustan puoluetoimistolla ja yleisö puoluetoimistolle kokoontuneen väen lisäksi lukemattomissa paikoissa ympäri Suomea.
Minä sain olla tupailtayleisönä Keskustan Pirkanmaan piiritoimistolla Tampereella.
Virtuaalisen tupaillan toteuttaminen on osoitus Keskustan taidosta osata sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin ja hyödyntää niitä. Kuulimme tapahtuman aikana, että tekniikka suo jo nyt mahdollisuuden sille, että tupaillan osanottajia voisi olla 10.000 paikassa pitkin Suomea ja todennäköisesti myös ”maailman äärissä”.
Ihmettelen, jos joku väittää Keskustaa vanhoihin kangistuneeksi kansanliikkeeksi!
Tupaillan emäntänä toimi Keskustan eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Pirkko Määttälä. Mainittakoon, että sain junailla Pirkon kanssa yhdessä taannoisen Keskustan eduskuntaryhmän vierailun Tampereella.
Pirkko Määttälän haastateltavana tupaillassa esiintyi kahdestikin puheenjohtaja Juha Sipilä.
Sipilä totesi kahteenkin kertaan hienon totuuden;
On aika olla ylpeä keskustalainen
Sipilä vaati tupaillan alkajaisiksi, että omaishoidon tuki on saatava verottomaksi.
Keskustan tavoitteiksi kunnallisvaaleissa Sipilä linjasi kotiseudun ja kotikunnan. Sipilän linjauksiin on helppo yhtyä myös Tampereella.
Puheenjohtaja Sipilä muistutti, että kunnallisvaaleissa Keskusta nousee puolustamaan koko Suomea.
Sipilä antoi kiitosta sille, että Keskusta sai riveihinsä 8.400 kunnallisvaaliehdokasta – luku on ylivoimaisesti suurin kaikista puolueista. Ehdokasasettelun viime päivät olivat Keskustan kannalta yhtä ilotulitusta – keskustalaiset heräsivät ehdokkuuteen vasta viime metreillä! Näin tapahtui myös Tampereella!
Taiteilija Jukka Puotilan ansiosta saimme kuulla Paavo Väyrysen, Matti Vanhasen, Esko Ahon sekä Seppo Kääriäisen ”vierailevan” tupailtamme esiintyjinä.
Oli mukava palata Virtuaalisesta tupaillasta kotiin ja Tampereen Keskustan vaaliasiamiehenä saapuneista sähköposteista huomata, että Tampereen Keskusvaalilautakunta on hyväksynyt kaikki ehdottamamme henkilöt Tampereella kunnallisvaaliehdokkaiksi.
Neljän ehdokkaan osalta sain käydä pienen kädenväännön Keskusvaalilautakunnan kanssa ehdokkaittemme ammateista, mutta ehdokkaidemme asiantuntevien selvitysten jälkeen Keskusvaalilautakunta hyväksyi ilmoittamamme ammattinimikkeet.
On hyvä tietää, että vaalimenettelyissä se ammatti, josta henkilö siirtyy eläkkeelle, voi olla hänen ammattinsa vaaliehdokkaana henkilön koko eliniän! Esimerkiksi autosähköasentajan toimesta joskus eläkkeelle jäänyt henkilö saa ”vaalimaailmassa” olla ammatiltaan autosähköasentaja lopun elämäänsä. Pidän menettelyä hienona, sillä ainakaan minä en haluaisi koskaan ilmoittaa ammatikseni ”eläkeläinen”!
Kiitän Juha Sipilää ja hänen tahtonsa mukaisesti ”olen ylpeästi keskustalainen”!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: On kotiin tulon aika, Virtuaali-tupailta, Juha Sipilä, Timo Laaninen, Juha Rehula, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Jukka Puotila, Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Esko Aho, Seppo Kääriäinen, Pirkko Määttälä, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan kunnallisvaaliehdokkaiden määrä Tampereella kohosi kaikkien aikojen suurimmaksiKeskiviikko 19.9.2012 - -Esko Erkkilä- Kunnallisvaaliehdokkaiden ilmoittamisaika kuntien Keskusvaalilautakunnille päättyi eilen klo 16.00.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n vaaliasiamiehenä sain hoitaa ehdokaslistamme Tampereen Keskusvaalilautakunnalle. Teimme sen kaksivaiheisesti eli veimme pääjoukon ehdokassuostumukset Keskusvaalilautakunnalle jo maanantaina ja täydensimme listaa vielä eilen.
Olen tyytyväinen Keskustan menestymiseen ehdokasasettelussa, sillä pääsimme Tampereella kaikkien aikojen suurimpaan ehdokasmäärään.
Keskustan listoille asettui ehdokkaita kaikkiaan 62 henkilöä eli kolme enemmän kuin edellisellä kerralla vuonna 2008!
Keskustan ehdokkaiksi oli todellista pyrkyä kahtena viimeisenä päivänä, sillä silloin saimme kirjata ehdokkaiksi ilmoittautuvien ryntäystä kiireen kanssa.
VTT Paavo Väyrysen mainio menestyminen Tampereella presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, puheenjohtaja Juha Sipilän vakuuttava esiintyminen Tampereella järjestetyissä tilaisuuksissa ja Keskustan valtakunnallisen politiikan onnistuminen olivat syitä hyvään ehdokastilanteeseemme.
Apulaispormestari Timo Hanhilahden onnistuminen tehtävässään toi useita uusia ehdokkaita Keskustan listoille.
Tässä luettelo niistä Keskustan kunnallisvaaliehdokkaista, joiden suostumuksen sain olla viemässä Tampereen Keskusvaalilautakunnalle maanantaina ja tiistaina:
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n vaalipäällikkönä kiitän kaikkia Keskustan listoilta kaupunginvaltuustoon pyrkiviä kunnallisvaaliehdokkaitamme ja toivotan Teille menestystä vaalikampanjassanne.Olosuhteet ovat meille otolliset saavuttaa tavoitteeksi asettamamme kuuden kaupunginvaltuutetun valtuustoryhmä! Kaikki sen yli tulevat valtuustopaikat ovat extraa, mutta hyvin tervetulleita ja ansaittuja nekin!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat Tampereella 2012, Paavo Väyrynen, Juha Sipilä, Timo Hanhilahti, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Hieno yleisötilaisuus Tampereen KeskustorillaTorstai 13.9.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan eduskuntaryhmä järjestivät todellisen kunnallisvaalistartin Tampereen Keskustorilla tiistaina 11.9.2012.
Tapahtuman ideoijana oli Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, joka Rovaniemen puoluekokouksessa tuli ehdottelemaan nyt toteutetun tilaisuuden järjestämistä.
Me tamperelaiset olimme heti toteuttamassa Tiilikaisen ideaa ja nyt saamme olla tyytyväisiä mainion tilaisuuden onnistumisesta.
Pieni kuvakertomus tilaisuuden huippuhetkistä on paikallaan.
Aloitimme tilaisuuden klo 15.00 tamperelaisvoimin. Toivon, että minulla on myöhemmin tilaisuus kertoa näillä sivuilla tamperelaisvoimin toteutetusta osuudesta. Saimme tilaisuuteen hanurinsoittajaksi Martti Niemen Tampereen Teiskosta. Kuvassa Jari Rajasalo täsmäilee mikrofonia sopivalle korkeudelle, jotta hänen vaarinsa soitto tavoittaa kovaäänisten kautta Keskustorilla ja Hämeenkadulla liikkuvat tamperelaiset.
Kansanedustaja Mikko Alatalo saapui Keskustorille ennen muita kansanedustajia. Mikon varhainen tulo oli mahdollista sen vuoksi, että hän kiiruhti Eduskunnasta Tampereelle omalla autollaan, kun muut kansanedustajat matkasivat Tampereelle junalla! Sain toimia toritilaisuuden juontajana ja kuvasta näkee, että aikataulussa pysyminen oli juontajan keskeinen haaste – käteni on heti tarttumassa mikrofoniin, kun Mikko hetkenkin hengähtää!
Keskustan kansanedustajia kuljettanut juna saapui Tampereelle klo 15.52 ja sen jälkeen vieraiksemme saapuneet kansanedustajat kävelivät vastaanottajiemme opastuksella Keskustorille.
Annoin ensimmäisen puheenvuoron tilaisuuden ideoineelle Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaiselle. Kysyin Tiilikaiselta hänen puheenvuoronsa lopuksi, että onko Ruokolahdella nyt nähty leijonia. Tiilikainen vastasi, että viimeinen varma havainto on kahdenkymmenen vuoden takaa! Niin ne vuodet vierivät!
Tiilikaisen jälkeen pyysin Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mikrofonin ääreen. Sipilän esitys oli vakuuttava ja hän käsitteli siinä mm. viime aikoina esillä ollutta lasten turvattomuutta.
Kansanedustaja Mikko Alatalo haastatteli puheenjohtaja Juha Sipilää ja kaikesta huomasi, että Keskustan puheenjohtajalla on varmuutta, esiintymiskykyä ja taitoa ”ottaa kuulijansa”. Keskustorille kerääntynyt sankka yleisöjoukko palkitsi Juha Sipilän esityksen mittavilla suosionosoituksilla.
Huomasin, että kunnallisvaaliehdokkaittemme nestori, sadan maratonin mies ja Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsen Johannes Jonoff koppasi Sipilän esityksen aikana kainaloonsa Seija Alatalon sekä kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan.
Totesin juonnossani, että nyt kaipaamme ruoka- ja elintarvikeasioissa turvallisuutta, joka on ollut kadoksissa sen jälkeen, kun Sirkka-Liisa Anttila luopui maa- ja metsätalousministerin pestistä. Pyysin, että Sirkka-Liisa rohkaisisi meitä ruokaturvallisuusasioissa, sillä jo pelkästään hänen varman ja vakuuttavan äänensä kuullessaan suomalaiset ovat oppineet olemaan ruoka-asioissa turvallisella mielellä. Ex-ministeri Sirkka-Liisa Anttila muistutti, että Suomella on kolme perusvahvuutta ruokaturvallisuuden takaajana. Ne ovat;
Tuomo Puumala on usein käynyt Tampereella ja myös nyt me toivotimme Tuomon tervetulleeksi Tampereelle. Tuomo on taitava sanankäyttäjä ja niin hän oli myös nyt. Tuomo osaa ja taitaa Keskustan perimmäisen Alkioon perustuvan linjan ja sen vuoksi minä ja monet muut arvostavat Tuomoa korkealle. Kerroin Tuomolle, että vast´ikään Kälviällä käydessäni käteeni osui Keskipohjanmaa-lehti vuodelta 2004. Lehdessä oli runsaasti silloisten kunnallisvaalien ilmoituksia ja Keskustan ilmoituksessa Tuomo Puumalalla oli enemmän hiuksia kuin nyt. Uskalsin kertoa näin, sillä Tuomohan usein kertoo itsestään, että hän alkaa päivä päivältä muistuttaa entistä enemmän Kekkosta! Tuomo kysyi kaikkien kuullen, että ethän laittanut tätä vanhaa lehteä saunan pesään ja pystyin hyvällä omallatunnolla kertomaan, että se on nytkin mukana autossani!
Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula kertoi kaiken kansan kuullen, että hänestä ei yleensä saa hymyilevää kuvaa, mutta kuulemma minun ottamanani hän on nähnyt peräti kolme kuvaa, jossa hän hymyilee. Rehulan kertoma laittaa ounastelemaan, että myös hän kuluu muiden muassa juttujeni lukijoiden joukkoon. Arvostan Juha Rehulan korkealle, sillä hän on terveys- ja sosiaalipuolen asioihin hyvin paneutunut poliitikko. Hän pitää sanansa ja siitä sain taannoisten Tampereella järjestettyjen politiikka- ja toimintapäivien aikana todisteen, kun Rehula toimitti esityksensä sähköisenä pari päivää esityksensä jälkeen. Annoin Rehulalle tästä tunnustusta jo Rovaniemellä ja Rehula vastasi, että hän pitää lupauksensa!
”Kansanedustajakimaran” päätti maakuntamme oma kansanedustaja eli Arto Pirttilahti. Arto on meille tamperelaisille tärkeä henkilö, sillä hänen viime eduskuntavaaleissa Tampereelta saamansa äänet pitäisi nyt kunnallisvaaleissa pysyä imuroimaan tamperelaisille Keskustan kunnallisvaaliehdokkaille.
Hieno tilaisuus Keskustorilla päättyi klo 17.00, sillä silloin ”maakunnan miehet ja naiset” noutivat heille sovitut kansanedustajat esiintymään Tampereen lähikuntiin.
Puheenjohtaja Juha Sipilä ja kansanedustaja Arto Pirttilahti jäivät Tampereelle, mutta se onkin sitten taas uuden jutun aihe! Kiitän Keskustan Eduskuntaryhmää ja Keskustan puoluetoimistoa hienosta yhteistyöstä Keskustorin tilaisuuden järjestämisestä.Voin kertoa, että tilaisuuden järjestäminen vaati lukemattomia puheluita ja sähköpostiviestejä, mutta kun tulos oli näin mainio, kaikki kannatti kokea. Pystyimme varmasti tällä tilaisuudella tasoittamaan paljon maaperää Keskustan hyvälle kunnallisvaalimenestykselle Tampereella. Tilaisuuden aikana saimme muutaman uuden kunnallisvaaliehdokkaan ja heti huomenissa heitä saimme kirjata ehdokkaaksemme lukuisia. Suurimmat kiitokset osoitan tamperelaisille, jotka sankoin joukoin täyttivät Keskustorin ja nauttivat Keskustan tarjoamista kahveista sekä sanallisesta annista!-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Kimmo Tiilikainen, Juha Rehula, Sirkka-Liisa Anttila, Tuomo Puumala, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Johannes Jonoff, Seija Alatalo, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan eduskuntaryhmä |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ei tullut takkia, ei tullut liiviä, ei tullut hanskoja ja ei tullut edes tuluskukkaroa!Perjantai 31.8.2012 - -Esko Erkkilä- Kataisen-Urpilaisen hallituksen räpellys vanhuspalvelulain uudistamiseksi päätyi täydelliseen mahalaskuun.
Vanhaa satua mukaillen yritettiin takkia, mutta ei saatu aikaiseksi edes tuluskukkaroa!
Hallitus päätyi tavoittelemaan vanhusten hoidossa alempaa henkilöstömitoitusta kuin on nykytilanne!
Kokoomus ja SDP näyttävät käyvän julkista keskustelua, että kumpi voitti.
Tässä arvottomassa pelissä oli ainoastaan häviäjiä, tässä ei ole voittajia. On vastuutonta esittää, että tässä olisi kukaan selvinnyt voittajana.
Kokoomuslainen ja sosiaalidemokraattinen maailmankatsomus kokivat mahalaskun ja sen myötä kiistan kohteet eli vanhukset hävisivät.
Demarit lukkiutuivat kiistan alussa hoitajakertoimen 0,7 taakse, mutta lopulta he suostuivat kertoimeen 0,5!
Ja millaiseen hoitajakertoimeen?
Se on nykyinen suositus ja kokoomuksen sekä demarien ”sovun” tuloksena siihen pyritään vapaaehtoisin toimin 31.12.2014 mennessä!
Hallituksen päätös merkitsee siis sitä, että hoitajia voi olla oikeastaan miten vähän tahansa yli kaksi vuotta tästä eteenpäin!
Ei tullut edes tuluskukkaroa kokoomuksen ja SDP:n budjettisovun tuloksena!
Kun vanhuspalvelulaki on nyt saatu vesitettyä oikein perusteellisesti, voivat kokoomuksen Jyrki Katainen ja SDP:n Jutta Urpilainen kääriä hihansa ja jatkaa suomalaisten tienaaman rahan lapioimista etelä-Euroopa hulttiovaltioille.
Vanhusten hoitoon sovittu 10 miljoonaa euroa on mitätön taskuraha verrattuna niihin kymmeniin miljardeihin, joita Katainen ja Urpilainen nyt taas pääsevät estoitta jakamaan Kreikalle, Espanjalle ja Italialle. Tilanteen karkaaminen hallituksen käsistä ilmenee myös siitä, että hallituksen edustajat eivät itsekään tiedä, ovatko he päättäneet lisätä vanhustenhoidon rahoja kymmenellä vai kahdellakymmenellä miljoonalla eurolla vuodessa!
Olen varma, että tavalliset kokoomuslaiset ja suomalaiset demarit häpeävät johtajiensa toimia, kun nämä hyljeksivät suomalaista yhteiskuntaa rakentaneita vanhuksia, mutta paapovat etelä-Euroopan hulttiomaita!Häpeä on syksyn kunnallisvaaleissa hyvä kanavoida positiiviseen suuntaan ja äänestää ehkä elämänsä ensimmäisen kerran Keskustan ehdokasta!
Julkidemari Pertti Timonen ennustaa syksyn kunnallisvaalien teemaksi hulttiomaiden tukemista.
Tamperelainen-lehden haastattelussa 29.8.2012 politiikan tutkimuksen dosentti Pertti Timonen toteaa mm. näin:
Tampereellakin syksyn kuntavaalien merkittävin puheenaihe ei ole omien talousmiesten ja poliitikkojen budjettipainotukset, vaan eteläeurooppalaisten kollegoiden todistettavasti heikko euro-osaaminen ja Suomen osuus laskusta.
– Eurokriisi ratkaisee Tampereen vaalituloksen. Valtakunnan politiikka ja puheenaiheet ratkaisevat, sanoo Timonen.
Vanhuspalvelulain mahalasku vakuuttaa monet suomalaiset dosentti Timosen kannalle!
Keskusta voi syystäkin olla luottavaisesti mukana Tampereen kunnallisvaalikuvioissa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei tullut takkia, ei tullut liiviä, ei tullut hanskoja, ei tullut edes tuluskukkaroa, vanhuspalvelulaki, vanhuspalvelulain vesittäminen, Tampereen Keskusta, Pertti Timonen, dosentti Pertti Timonen, Tamperelainen-lehti, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Paperilennokit ja kokemukset valkosipulin viljelystä olivat suosittuja kiinnostuksen kohteita Hämeenpuiston ystävien järjestämässä Puistofiestassa TampereellaMaanantai 13.8.2012 Hämeenpuiston Ystävät on Tampereen kaupungin, Hämeenpuiston asukkaiden ja yrittäjien yhteinen hanke Hämeenpuiston elävöittämiseksi.Se järjesti Hämeenpuistossa Puistofiestan sunnuntaina 12.8.2012.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry sekä Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry olivat yhteisellä osastolla mukana tapahtumassa.
Hoidin yhdessä Tarmo Aaltosen osastollamme kaikki esittelyt koko mielenkiintoisen tapahtuman ajan.
Tarmo Aaltonen on kehittänyt paperilennokkien rakentelusta taiteen…
…ja hänen paperilennokkinsa olivatkin koko tapahtuman ajan suuren kiinnostuksen kohteena. Tarmo valmisti viisituntisen tapahtuman aikana lähes 200 paperilennokkia ja kaikki ne matkasivat tyytyväisten lasten mukana Hämeenpuistosta lasten koteihin.
Minä keskityin arvuuttelemaan kahden yli metrisen valkosipuliyksilön kanssa, että mikä kasvi on kyseessä. Tapasin päivän aikana lukemattomia valkosipulin ystäviä, joille valkosipulin viljelytekniikka oli uusi asia. Kirjallisuustieto kertoo, että valkosipuli kasvaa puolimetriseksi, mutta meillä puolimetristä valkosipulia pidetään osoituksena viljelyn epäonnistumisesta. On toki tunnustettava, että kasvin kokonaispituus ei ole tärkeintä vaan se, että sipulin muodostamat kynnet ovat kookkaita. Esittely-yksilöni olivat nostettu maasta edellisiltana ja suuren kokonsa ansiosta ne herättivät ihailua.
Saimme näyttelyosastomme valmiiksi hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista. Tässä on osastomme ennen näyttelyn avaamista!
Laskeskelimme, että osastollamme vieraili tapahtuman aikana nelisensataa paperilennokeista ja valkosipulista kiinnostunutta henkilöä. Oli mukava jutella heidän kanssaan ja ehkä pystyin antamaan heille jotain uutta tietoa valkosipulinviljelystä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperilennokit, valkosipuli, valkosipulin viljely, valkosipulin viljelyohjeet, Tarmo Aaltonen, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Hämeenpuiston ystävät, Puistofiesta, |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Hallituksen esitys kilometrikorvausten leikkaamiseksi ja TKL:n bussien korjauttaminen Virossa saivat täystyrmäyksen toriyleisöltäTiistai 7.8.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen torikauppiaat ry järjesti elokuun Tampereen Markkinat Keskustorilla eilen.
Keskusta oli mukana markkinoilla ja tällä kerralla tarjosimme toriyleisölle politiikanteon ohella grillimakkaraa. Toriyleisö kiitteli Keskustaa kotimaisen makkaran tarjoamisesta.
Halusimme kotimaista makkaraa tarjoamalla painottaa kotimaisen elintarviketuotannon tärkeyttä ja onnistuimme tavoitteessamme hyvin.
Makkaroiden grillaaminen oli Arja Hirvenojan vastuulla ja ikinuori Johannes Jonov huolehti niiden tarjoilemisesta yleisölle.
Eva Back (oikealla) oli useiden keskustalaisten ohella tapaamassa tamperelaisia.
Pääsin toritapahtuman aikana keskustelemaan lukuisten tamperelaisten kanssa ja huomasin, että kansalaiset ovat kyllästyneet valtakunnan politiikan venkoiluihin sekä etelä-Euroopan vempulamaiden ja niiden pankkien tukemiseen.
Suomen taloustilanteen nopea heikkeneminen oli yleinen puheenaihe markkinoilla. Kokemattoman pääministerin ja koppavan valtiovarainministerin tosiasioista piittaamatonta käyttäytymistä ihmeteltiin.
Hallituksen esitystä kilometrikorvausten leikkaamisesta pidettiin käsittämättömänä, sillä se on kaikille selkeä signaali, että Suomen talouselämä halutaan hallituksen toimesta ajaa kerta kaikkiaan ahtaalle. Talouselämän ahdinko heijastuu nopeasti tavallisen kansalaisen elämään.
Markkinapäivän jälkeen oli tiedotusvälineiden kautta kuultavissa, että valtiovarainministeriö on rukkaamassa ensi vuoden kasvuennustettaan alaspäin. Ei tarvitse olla suurikaan selvänäkijä, kun ennustaa ensi vuodelle selkeästi miinusmerkkistä kehitystä.
Tätä se Kokoomuksen ja SDP:n politiikka saa aikaan!
Kaupan liitto tuli eilen julkisuuteen tiedotteellaan, jossa se kertoi kaupan aloittaneen työvoimansa sopeuttamisen. Kauppa on markkinatilanteen herkin indikaattori ja sen eilinen ilmoitus on vakava piikki Kataisen ja Urpilaisen politiikalle.
Osoittaa tilannetajua, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä käsitteli toissapäivänä julkaistussa blogikirjoituksessaan kilometrikorvausten leikkaamista.
Sipilä toteaa aivan oikein, että korvaus oman auton käytöstä pitää osaltaan Suomea liikkeellä ja toimeliaana. Jos tuo toimeliaisuus vähenee nyt tehtyjen päätösten seurauksena, putoavat vastaavasti muut verotulot.
Tamperelaisittain suurin kysymys Tampereen Markkinoilla oli TKL:n bussien korjauttaminen Virossa.
TKL:n johdon toteuttama ja luottamushenkilöiden hyväksymä toiminta Tampereen kaupungin omistamien sinisten bussien korjaamisessa Virossa herätti ihmetystä ja ärtymystä.
Työttömyyden lisääntyminen Tampereella oli kansalaisten suurin huolenaihe, joka seuraa bussien korjaamisesta Virossa.
Myös hiilijalanjäljen kasvaminen Virossa suoritetun sinisten bussien korjaamisessa ihmetytti.
Korjaamotoiminnan hiilijalanjälki kasvaa mahdottomasti, kun epäkuntoinen bussi joudutaan hinaamaan Tampereelta Helsinkiin, konstailemaan laivaan, hinaamaan virolaiselle korjaamolle, korjaamaan siellä ”halvalla ja hyvin”, kuten vihreiden Petri Siuro kaupunginvaltuustossa totesi, ajamaan satamaan ja laivaan sekä laivamatkan jälkeen ajamaan Helsingistä Tampereelle.
TKL:n johdon toteuttama ja TKL:n johtokunnan hyväksymä toiminta sai täystyrmäyksen Tampereen Markkinoilla!
Oli mukava todeta, että olen tamperelaisten mielestä oikeassa, kun arvostelen TKL:n bussien korjaamista Virossa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TKL, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, kilometrikorvausten leikkaaminen, Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Tampereen Markkinat, Tampereen Torikauppiaat, |