Aina kannattaa laskuttaa, mutta tyhmä se, joka turhan maksaaLauantai 8.7.2017 - -Esko Erkkilä- Tämän juttuni on minulle kertonut hyvä SOK-lainen kauppakumppanini ja hänen piikkiinsä laitan jutun todenperäisyyden.
****************
Elettiin aikaa joskus 1970-luvulla, kun SOK:n Vaasan konttorilla havaittiin, että kaksi Sampo-leikkuupuimuria oli jäänyt laskuttamatta osuuskaupoilta.
Asiaa ei sen kummemmin tutkittu, vaan lähetettiin lasku yhdestä leikkuupuimurista kaikille konttorin alueen n. kahdellekymmenelle osuuskaupalle.
Homma toi konttorille hyvän tuloksen, sillä vain kaksi osuuskauppaa reklamoi, että puimurilasku on aiheeton.
Konttorilta tietysti lähetettiin hyvityslasku reklamoineille osuuskaupoille ja hykerreltiin käsiä, että saatiinpa hyvä tulos, kun yli 15 osuuskauppaa maksoi täyden hinnan leikkuupuimurista, jota ne eivät ehkä koskaan olleet saaneet.
Tarinan opetus on se, että yksityishenkilönkin kannattaa aina tarkistaa saamansa laskun todenperäisyys – meillä Rouva hoitaa ”viimmesem päälle” tarkistamisen ja hyvä niin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laskujen tarkistaminen, SOK Vaasa, osuuskaupat, osuuskauppa, SOK-osuuskauppa, |
Perinteinen markkinaostokseni - neitobegoniaPerjantai 7.7.2017 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa ”Karhen koulun vanhemmat ry” järjestää kesäisin markkinatapahtuman, joka on saavuttanut suuren suosion.
Tapahtuma järjestetään koulun kentällä ja viime lauantaina eli 1.7.2017 olin siellä mukana kolmessa eri roolissa.
Olin esittelijänä Viljakkala-neuvoston osastolla, olin Rouvalle roudarina hänen taimimyyntiosastollaan ja olin tavallisena ostavana markkinaväkenä.
Minulla on ollut perinteinen markkinaostos Karhen markkinoilla jo monen vuoden ajan neitobegonia-amppelin ostaminen Suokon taimiston osastolta.
Jotkut kutsuvat Neitobegoniaa yhä edelleen sitkeästi Karjalanneidoksi, mutta sitä se ei tarkasti ottaen ole.
Soukon taimiston isäntä selvitti minulle jo vuosia sitten, että aidon Karjalanneidon markkinat ovat niin pienet, että keski-eurooppalaiset jalostajat eivät pidä sitä tuotantovalikoimassaan.
Neitobegonian latinankielinen nimi on Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä.
Ostin markkinoilta kaksikin Neitobegoniaa, ”kun halvalla sain”. Komeat amppelikukat maksoivat vain 10,00 euroa per kappale!
Neitobegoniat joutuivat mökkiverannallamme hieman taka-alalle, mutta…
…onhan niitä mukava katsella verannalla istuen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neitobegonia, Karjalanneito, Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä, Karhen markkinat, Viljakkalan Karhe, Karhen koulu, |
Asunto- ja toimistotiloissa ei hiiriä kannata hävittää myrkyttämälläTorstai 6.7.2017 - -Esko Erkkilä- Syksy tulee aikanaan ja silloin hiirien torjunta ja hävittäminen tulee ajankohtaiseksi, sillä syksyllä hiiret pyrkivät sisätiloihin.
Varsinkin mökkitiloissa huoneita ei saa niin tiiviiksi, että hiirien pääsemisen sisätiloihin pystyi estämään. On siis turvauduttava muihin keinoihin.
Hiirenloukkujen käyttäminen ja hiirien myrkyttäminen ovat tavallisimmat keinot hiirien torjunnassa.
Varoitan käyttämästä myrkyttämistä, sillä sen menetelmän käyttämisestä saattaa saada pitkäaikaisen ongelman.
Ongelma on, kun myrkkyä syönyt hiiri kuolee seinä-, lattia- tai kattorakenteisiin ja sisätiloihin leviää katkera haju mätänevästä hiirenraadosta.
Puhun kokemuksesta ja kerron todellisen esimerkin:
Eräs työjaksoni oli työskennellä Rehuraision ostamalla Alfa-Rehun rehutehtaalla myyntipäällikkönä.
Viljaa ja muita rehuraaka-aineita käsittelevällä teollisuuslaitoksella hiirientorjunnassa joudutaan turvautumaan myrkkysyöttien käyttämiseen.
Joskus myrkkyyn kuollut hiiri oli kohdannut matkanpäänsä tilavan toimistohuoneen seinärakenteisiin ja huoneessa työskentely oli monen kuukauden ajan mahdotonta, sillä niin kaameat hajut olivat huoneessa.
Meillä mökillä hiirientorjunta on aiheellista syksyllä mökkikauden päätyttyä ja se tehdään hiirenloukuilla.
Hiirenloukkuja pitää asentaa mökkitilan lisäksi ulkovajoihin ja kun puolenkymmentä hiirtä on saatu saaliiksi, niin taas vallitsee ”hiirirauha” seuraavaan syksyyn saakka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiirentorjunta, hiirenloukut, hiirenmyrkyt, hiirien hävittäminen, |
Surullinen ja kiukustunut oloKeskiviikko 5.7.2017 - -Esko Erkkilä- YLE:ä moititaan usein yksisilmäisyydestä ja kaikenlaisen kapinahengen lietsomisesta.
Yle kuitenkin kunnostautui 28.6.2017, kun se kertoi ammattiliittojen sijoitusomaisuuden paisumisesta.
YLE:n uutisoinnissa todetaan mm. näin:
”Sijoitustuotot ovat ammattiliitoille entistä tärkeämpiä. Tuotoilla paisutetaan lakkokassaa, ja ne pistetään poikimaan lisää varallisuutta. Useat liitot joutuvat käyttämään sijoitustuottoja myös toimintamenoihinsa, kun jäsenmaksutuotot eivät riitä.”
”Tuotoilla paisutetaan lakkokassaa” – tuo sanonta kiukustuttaa ainakin minua ja tekee minut surulliseksi.
Myönnän, että lakkoilu on tietyillä reunaehdoilla laillista puuhastelua, mutta vastuuntuntoiset tahot hakevat ratkaisut neuvottelemalla, eivät lakkoilemalla.
YLE:n uutisessa todetaan lisäksi näin:
”Viime vuosi oli useille ammattiliitolle tavanomaista tuottoisampi, koska niiden omistama vuokrataloyhtiö VVO jakoi suuret lisäosingot.”
Mikä oli VVO:n bisneksessä niin tuottoisaa, että yhtiö pystyi maksamaan lisäosinkoja – asumistukijärjestelmäkö?
***************
Pitää paikkansa, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia ja MTK:n jäsenenä minäkin voin vuosittain vähentää n. 50 euron suuruisen MTK:n jäsenmaksun verovähennyksenä.
Työelämässä ollessani sain MTK:n jäsenmaksun lisäksi verovähennyksenä huomioida ns. Loimaan kassan jäsenmaksun – nyt jälkeenpäin voi todeta, että turhaan maksoin sitäkin, sillä en yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana ollut päivääkään työttömänä. Eräs epäkohta on se, että ammattiliitot sponsoroivat meidän kaikkien lompakoista nyysityllä tuella vaaleissa ammattiliittoihin kuuluvia ehdokkaita. Viime kuntavaaleissa monet ammattiliitot maksoivat jäsenilleen vaalitukea jopa 300 - 400 euroa per ehdokas! Sijoitin viime kuntavaaleissa esitteeseen 300 euroa ja sen lisäksi maksoin sadan euron suuruisen ehdokasmaksun eli omasta lompakostani maksoin saman verran vaalikuluja kuin ammattiliittoihin kuuluneet ehdokkaat saivat ilmaista rahaa liitoltaan. Ei hyvä näin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ay-liikkeen sijoitusomaisuus, ay-jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus, Loimaan kassa, ay-liittojen maksama vaalituki, vaalituki, |
Sauli Niinistö ottaa etäisyyttä Kokoomuksen Nato-kiivailuihin valitsijayhdistykseen tukeutumalla?Tiistai 4.7.2017 - -Esko Erkkilä- Veikkaan, että media on rakentamassa tammikuun 2018 presidentinvaaleista Nato-vaaleja.
Joku voi sanoa, että se on median tehtäväkin.
Media pyrkii luomaan olosuhteita vastakkainasettelulle ja Nato-kysymys on varmaan sellainen – vastakkainasettelu myy ja aikaansaa paljon klikkauksia!
Viisaat presidenttiehdokkaat välttävät kiivailuita Naton puolesta tai sitä vastaan.
Kuusi vuotta eli seuraavan presidentin toimikausi on pitkä aika ja nyt ei ole aika naulita Nato-kantoja koko kaudeksi - ei Natoon liittymisen puolesta tai siihen liittymistä vastaan!
Korkea esimieheni tapasi sanoa, että edetään asioissa maaston mukaan ja niin pitää myös Suomen edetä Nato-kysymyksessä.
**************
Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö haluaa lähteä hakemaan jatkokautta valitsijayhdistyksen kautta.
Päätöksessä on nähtävissä ainakin se, että näin menetellessään Niinistö hakee etäisyyttä niihin Kokoomuksen höyrypäihin, jotka muitta mutkitta ja enempää ajattelematta sitoisivat Suomen hetimmiten Natoon.
****************
Luulen aikanaan osaavani arvioida Natoon liittymisen ja Naton ulkopuolelle jäämisen plussat ja miinukset, mutta siihen tilanteeseen en toivo Suomessa jouduttavan, että Natoon liittymisestä järjestettäisiin kansanäänestys.
Nato-kansanäänestystä vaativat ovat pahimman luokan hännystelijöitä, jotka luulevat kansanäänestystä vaatimalla siloittelevan omaa poliittista polkuaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentivaalit 2018, Sauli Niinistö, Kokoomuksen Nato-myönteisyys, Nato-kansanäänestys, |
Kansainvaellukset taitavat olla vasta alussaMaanantai 3.7.2017 - -Esko Erkkilä- Tammikuun presidentinvaalien vaalitaistelut ovat kova paikka joillekin presidenttiehdokkaille, kun pitää katso totuutta silmiin niiltä kansainvaelluksilta, jotka saattavat olla todellisuutta jo tammikuussa 2018 valittavan Suomen Tasavallan presidentin kuusivuotisena toimikautena.
Kiitokset Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhaselle, joka osaa kansantajuisesti kertoa niistä tilanteista, jotka saattavat tulla ajankohtaisiksi tammikuussa valittavan presidentin vallassa ollessa.
Viime perjantaina eli 30.6.2017 lehdet kertoivat, että Italiaan rantautui viitenä edeltävänä päivänä 11.000 uutta tulijaa.
On selvää, että minkään valtion voimavarat eivät riitä tuollaisen pakolaistulvan hoitamiseen.
Olin paikalla, kun Keskustan puoluekokous valitsi puolueemme presidenttiehdokkaaksi Matti Vanhasen Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2016.
Sain jo silloin Vanhasen linjapuheessa kuulla siitä muuttopaineeta, joka Afrikan suunnalta kohdistuu Eurooppaan.
On suurta realismia, että Matti Vanhanen muistuttaa tästä paineesta jokaisessa tilaisuudessa, joissa hän esiintyy – viimeksi minun kuulteni Hämeenkyrössä Maisemakahvilassa 29.6.2017.
**************
Vanhanen ottaa usein esimerkiksi Nigerian, joka on Afrikan suurin valtio.
Nigerian väkiluku on nyt lähes 200 miljoonaa asukasta ja on vain vuosikymmenten kysymys, kun Nigeriassa on miljardi asukasta.
Nigerian pinta-ala on kolme kertaan Suomen pinta-alan suuruinen ja voi vain kuvitella, että miten tuollainen väkimäärä voi pysyä tuolla alueella - ei mitenkään!
***********Oma lukunsa on EU:n ja Turkin välinen taakanjakosopimus siitä, että Turkki vähentää syyrialaisten Eurooppaan kohdistuvaan siirtolaisuuteen ajavia syitä maassaan.
Tiedämme Turkin monet ongelmat ihmisoikeuskysymyksissä, mutta syyrialaispakolaisten tulppaaminen Turkkiin on merkittävä vaikutuksiltaan ja siten tärkeä meille eurooppalaisille ja sitä kautta myös meille suomalaisille. Myös tähän asiaan pitää presidentinvaaliehdokkaiden ottaa kansantajuisesti kantaa!
**********************
On pelättävissä, että suuret kansainvaellukset kohti Eurooppaa ovat mahdollisia jo nopeallakin aikataululla ja sen vuoksi on tärkeää, että tammikuussa 2018 järjestettävien presidentinvaalien ehdokkaat kertovat niistä avoimesti ja siten, että kansalaiset ymmärtävät asiat oikein.
Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasen esimerkkiä toivon myös muiden presidenttiehdokkaiden noudattavan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentivaalit 2018, Matti Vanhanen, Nigerian väestönkasvu, Nigeria, EU:n ja Turkin välinen sopimus, |
Saimme runsaasti palautetta Karhen Markkinoilla!Sunnuntai 2.7.2017 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.
Olen ollut Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja neuvoston perustamisesta alkaen eli vuodesta 2013 lähtien ja sen jäsen vuoden 2015 alusta alkaen.
Neuvostoon valitaan uudet jäsenet syyskuussa 2017, joten näyttää siltä, että olen Viljakkala-neuvostossa hieman yli neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta.
****************
Tapaamme osallistua Viljakkalassa järjestettäviin yleisötapahtumiin ja niin tapahtui myös eilen, kun osallistuimme Viljakkala-neuvostona Karhen Markkinoille.
Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin ja olin mukana Karhen markkinoilla neuvoston osastolla yhdessä varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) kanssa.
Meillä oli osastollamme mahdollisuus antaa asukaspalautetta kaikesta siitä, jota Ylöjärven kaupungissa Viljakkalassa tapahtuu tai on tapahtunut.
Emme ehtineet tarkasti läpikäydä saamaamme palautetta, mutta Viljakkalan heikentyneet palvelut, heikot yksityistieasiat sekä mm. Kurjenrannan ajelehtimaan päässeet laiturirakennelmat olivat kuntalaisten huolenaiheina.
Lupasimme välittää viljakkalalaisten murheet Ylöjärven kaupungin päättäjien tietoisuuteen.
Arvoimme paikallistoimijoiden tuotteita sisältävän tuotekassin kaikkien niiden kesken, jotka vastasivat kyselyymme ja arvonnassa arpa suosi Leea Järvensivua, joka tässä poseeraa varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) keskellä!
Kiitokset kaikille kyselyymme vastanneille – olen varma, että saamamme vastaukset tullaan käsittelemään Ylöjärven kaupunkipäättäjien keskuudessa suurella arvonannolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat, Karhen Koulun vanhempainyhdistys, Viljakkala-neuvosto, |
Hitler kahden välikättelyn takanaLauantai 1.7.2017 - -Esko Erkkilä- Tutustuin joskus juttuun, jossa todettiin, että tavallinen pulliainenkin on tavallaan hyvinkin lähellä maailman mahtavia. Näin on, jos huomioidaan ne ”pulliaisen” kättelemät henkilöt, jotka puolestaan ovat kätelleet todellisia maailman mahtavia.
Ajattelin asiaa omalta kohdaltani ja totesin, että näinhän se on!
Isäni, joka taisteli maamme puolesta Talvisodan ja Jatkosodan kokonaisuudessaan ja sen lisäksi osallistui Lapinsotaan, pääsi jossain vaiheessa kättelemään Ylipäällikkö Mannerheimia.
Isä ei tehnyt asiasta suurta numeroa, mutta näin oli tapahtunut.
Kun on varmaa, että Mannerheim kätteli useammankin kerran Adolf Hitleriä, on minulla ”kättelyketju” isäni ja Mannerheimin kautta Hitleriin!
Nykypoliitikkojen – esimerkiksi Juha Sipilän ja Paavo Väyrysen - kautta on helppo luoda ”yhden välikättelyn” kautta kättelyketju kaikkiin Suomen viimeaikojen presidentteihin Kekkosesta alkaen ja mm. Angela Merkeliin sekä Emmanuel Marcos´iin sekä moniin maailman johtaviin nykyisiin ja menneisiin valtiaisiin.
Donald Trump siitä ketjusta vielä puuttuu, mutta Vladimir Putin sekä Mihail Gorbatšov ketjuun kyllä kuuluvat.
Toissapäivänä kättelin Matti Vanhasta ja aikamoinen ”yhden välikättelyn” kohdekimara sitäkin kautta avautuu.
*******************
Tämmöistä pohdintaa ei pidä ottaa kovinkaan vakavasti, mutta näinkin voidaan asioita ajatella!
Millaisia kättelyketjuja Sinulla arvoisa lukijani on maailman mahtaviin tai vaikkapa kuuluisiin kulttuurihenkilöihin tai menestyneisiin urheilijoihin?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kättelyketju, Mannerheim, Hitler, Angela Merkel, Emmanuel Marcon, Mihail Gorbat?ov, Vladimir Putin, Donald Trump, |
Matti Vanhanen on Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan 700:s Ritari HyvämieliPerjantai 30.6.2017 - -Esko Erkkilä- Sain eilen olla paikalla, kun kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen lyötiin Hämeenkyrön Kierikkalassa Maisemakahvilassa Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Ritari Hyvämieleksi – Vanhanen on ritarikunnan 700:s Ritari Hyvämieli.
Ritari Hyvämieli on Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta ry:n kannatusritari ja hyvänmielen lähetti.
Jokainen Ritari Hyvämieli saa hopeisen rintamerkin sekä Käskykirjan, jossa ritariksi lyöminen vahvistetaan.
***************
Tässä muutama kuva, kun Matti Vanhanen lyötiin kulttuuria vaalivan ritarikunnan Ritari Hyvämieleksi:
Olen ylpeä, että minut on aikoinaan lyöty Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Ritari Hyvämieleksi numerolla 307!
Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Ritari Hyvämieliksi on lyöty useita entisiä ministereitä, eduskunnan entisiä puhemiehiä, kenraalikunnan jäseniä ja monia kulttuuri- sekä talouselämän keskeisiä vaikuttajia.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Ritari Hyvämieli, Ritari Hyvämieli, Matti Vanhanen, Matti Vanhanen Ritari Hyvämieli, Maisemakahvila, Hämeenkyrö, Kierikkala, Hämeenkyrön Kierikkala, |
"Laitoin kodan alle valkeen!"Torstai 29.6.2017 - -Esko Erkkilä- Muistelen tässä jutussani arvostamaani naapurimme vanhapoika-isäntä Reino Lepomäkeä.
Reinolla oli lähes loppuun saakka muutaman lehmän karja, jonka lypsämisen hän suoritti käsin.
Lepomäessä oli suuri karjakeittiö – karjakeittiö oli niin suuri, että isäni, joka oli kätevä käsistään, rakensi karjakeittiöön kunnollisen saunan.
Karjakeittiössä oli iso muuripata, jonka alle Reino aina aamuisin viritti tulen, jotta kuumaa vettä riitti maitoastioiden pesuun ja muuhun tarpeelliseen.
”Laitoin kodan alle valkeen” oli Reinon usein käyttämä toteamus, kun hän kertoi aamuaskareistaan ja siitä, että ensimmäiseksi aamuisin piti laittaa tuli muuripadan alle.
Lepomäki oli kulmakuntamme taloista se, jonne naapurimme miesväki kokoontui usein.
Kokoontumisten vauhdittajana oli usein se, että Reino teki sahtia muutaman kerran vuodessa ja muistan oikein hyvin, kun Lepomäen karjakeittiössä oli sahtitynnyri ja sen ympärillä muutamia kylänmiehiä.
Miehet ryyppäsivät sahtia metallisesta kauhasta ja kauha kiersi niin kauan, kuin siinä sahtia riitti.
Lepomäen sahti ei ollut ”räyhäsahtia”, sillä koskaan sen nauttiminen ei aiheuttanut miesten kesken eripuraa – tappeluista puhettakaan.
Minä en pikkukloppina osallistunut sahdinjuontiin vaan seurasin miesten jutustelua suurella mielenkiinnolla.
Lepomäen navetta on edelleen paikoillaan ja mikäs sen on ollessa, sillä joskus viidentoista vanhana pikesin sen huopakaton uuden veroiseksi!Olin silloin nuori sekä notkea ja sain työstäni muutaman kymmenen markkaa palkaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sahdinvalmistus, sahti, karjakeittiö, |
Vanhusneuvoston jäseneksi!Keskiviikko 28.6.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginhallitus on pormestari Lauri Lylyn johdolla valinnut minut 26.6.2017 eli viime maanantain kokouksessaan Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäseneksi.
Eduskunnan päätöksen mukaan 10.4.2015 säädetty Kuntalaki toteaa Vanhusneuvostosta lain 27 pykälässä näin:
”VanhusneuvostoIkääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.”
****************
Vanhusneuvosto on siis merkittävä toimielin, sillä lautakunnat ja niiden esittelijät velvoitetaan saattamaan ikääntyneelle väestölle merkittävät asiat riittävän aikaisessa valmistelu- ja suunnitteluvaiheessa Vanhusneuvoston tietoon.
Kertaan kuntalaissa säädetyn, että ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä sekä että vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
*****************
Vanhusneuvostonimitykseni on jatkoa sille luottamushenkilöuralleni, joka alkoi vuonna 2009, kun minut valittiin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajaksi.
Vuodesta 2013 olen toiminut saman liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä eli toimin Infrassa yhteensä kahdeksan ja puoli vuotta luottamushenkilönä.
”Infra-aikaani” sisältyi myös kaksi vuotta Tampereen Keskusvaalilautakunnan jäsenyyttä.
Toimiminen Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa ja Tampereen Keskusvaalilautakunnassa olivat mielenkiintoisia tehtäviä ja olen kiitollinen niille tahoille, jotka minua esittivät ja jotka minut sitten valitsivat noihin tehtäviin!
Toivon, että pystyn Tampereen Vanhusneuvostossa toimimaan ikääntyneen väestön parhaaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhusneuvosto, Tampereen kaupungin Vanhusneuvosto, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Keskusvaalilautakunta, |
Nopea laskutus on kaikkien etuTiistai 27.6.2017 - -Esko Erkkilä- Käytän tässä jutussani esimerkkiyrityksenä Ikaalisten Matkatoimisto Oy:tä ja käytän sitä sen vuoksi, että sieltä laskutus tapahtuu nopeasti.
Nopea laskutus on kaikkien etu ja sen vuoksi arvostan Ikaalisten Matkatoimiston toimintaa.
Jos tänään tilaat matkan Ikaalisten Matkatoimistolta, niin viimeistään ylihuomenna postilaatikossasi tai sähköpostissasi on lasku matkasta - hyvä niin!
En ole varmaan ainoa, joka on anellut laskua sellaiselta tavarantoimittajalta/palveluntuottajalta, jonka laskua joutuu odottamaan.
On suorastaan ihmeellistä, että liian monet yrittäjät laiminlyövät laskun lähettämisen ajoissa. Toisaalta he valittavat heikkoa kannattavaisuutta, mutta samaan aikaan viivyttelevät laskun lähettämisessä.
Laskun lähettäminen ja siihen merkitty eräpäivä ovat kokonaan kaksi eri asiaa ja sen haluaisin yrittäjien muistavan. **************
Työelämässä minä ja alaiseni sopivat lukemattomia kampanjoita, joihin kuului työnantajani lupaama ”sponsorointiosuus”. Jos kyseessä oli esimerkiksi yksityinen K-maatalousyrittäjä, jossa laskutuksen hoiti perheyrityksen vaimo, niin laskutus tuli ajallaan ja nopeasti. Jos taas kyseessä oli osuustoiminnallinen yritys, jossa vastuuta ei ole kenelläkään, niin laskua olisi saanut odottaa iäisyyspäivään saakka.
Yksityiselämässä harmittavat nuo laskutuksen viivyttelijät, sillä minulla ja muilla useinkin on kyse siitä, että laskut voidaan maksaa tietyn verotusvuoden aikana, jotta ne olisi mahdollista kirjata kyseisen verotusvuoden kuluiksi.
Peräänkuulutan tavarantoimittajilta ja palveluntuottajilta nopeaa laskutusta, sillä se on kaikkien etu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nopea laskutus, laskutus, K-maatalouskauppa, osuustoiminnallinen yritys, viivästynyt laskutus, laskutuspäivä, eräpäivä, Ikaalisten Matkatoimisto, |
Ratajärjestelmävika!Maanantai 26.6.2017 - -Esko Erkkilä- Junalla matkustaminen on jo pitkään ollut haavoittuvainen tapa matkustaa.
Liikennemuodon monopolitilanne on varmaan eräs syy siihen, että junalla matkustaminen on epävarmaa.
Mökkitonttini rajoittuu Viljakkalan Majajärvellä päärataan ja eilen saimme oikein lähietäisyydeltä seurata junaliikenteen ongelmia Tampereen ja Parkanon välillä.
Mökkitonttini kohdalla sijaitseva Majajärven liikennepaikka on monta kertaa päivässä junien kohtaamispaikka ja sen mahdollistaa liikennepaikan kaksoisraide.
Majajärven liikennepaikka oli eilen monta kertaa pikajunien ”varikko”, sillä pikajunat odottivat siellä useita kymmeniä minuutteja.
Voi vain kuvitella niitä tunnelmia, joita matkustajat kokivat odotellessaan matkan jatkumista.
Tässä muutamia kuvia pikajunien odottamisista:
Matka kohti Seinäjokea kestää ja kestää!
Komeat rodopensaamme, perunannostokone ja odottava pikajuna samassa kuvassa.
Orvokkiryhmämme toivottaa tavallisesti mökkivieraamme tervetulleiksi mökillemme, mutta eilen ryhmä sai tervehtiä myös liikennepaikalle pysähtyneitä pikajunia!
Illan aikana junien pituus vain kasvoi ja odotusajat pitenivät. Totuuden nimissä on todettava, että klo 23.00 tienoilla pikajunat ajoivat Majajärven liikennepaikan ohi jo normaalia vauhtia!
Tässä vielä VR:n nettisivujen kertomaa eilisen iltapäivän ja illan liikennetilanteesta:
**************
LiikennetilanneLiikennetiedotteet25.6. klo 21.02 IC 29 Helsinki - Oulu myöhässäIC 29 Helsinki - Oulu klo 18:24 on myöhässä n. 55 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 21.00 IC 126 Oulu - Helsinki myöhässäIC 126 Oulu - Helsinki klo 14:34 on myöhässä n. 65 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.59 S 47 Helsinki - Vaasa myöhässäS 47 Helsinki - Vaasa klo 16:24 on myöhässä n. 135 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.33 S 49 Helsinki - Vaasa myöhässäS 49 Helsinki - Vaasa klo 17:24 on myöhässä n. 70 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 20.20 IC 919 Turku - Oulu myöhässäIC 919 Turku - Oulu klo 13:05 on myöhässä n. 105 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 19.56 S 56 Oulu - Helsinki myöhässäS 56 Oulu - Helsinki klo 16:04 on myöhässä n. 30 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 19.20 IC 27 Helsinki - Rovaniemi myöhässäIC 27 Helsinki - Rovaniemi klo 15:24 on myöhässä n. 100 minuuttia. Syy: Ratajärjestelmävika 25.6. klo 15.02 Viivästyksiä kaukoliikenteessä välillä Tampere-Parkano!Tampereen ja Parkanon välillä 70-130 minuutin viivästyksiä junille ratajärjestelmävian vuoksi. Liikennevirasto ei ole antanut korjausarviota vian kestosta.
*********************
”Ratajärjestelmävika” - mielestäni VR:n olisi pitänyt nettisivuillaan kertoa, että viivästymiset johtuvat Karhen ja Sisätön välillä tehtävistä radanparannustöistä!
Toivottavasti jollain aikataululla – nopealla aikataululla – saamme tervettä kilpailua myös raiteille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ratajärjestelmävika, Ratahallintokeskus, VR, Valtion Rautatiet, Liikennevirasto, Majajärven liikennepaikka, Viljakkala, Tampere-Parkano, Tampere-Seinäjoki, |
Perään vastuuntuntoa puolueiltaPerjantai 23.6.2017 - -Esko Erkkilä- Luottamushenkilöpaikat kunnissa on ilmeisesti jo jaettu vuosiksi 2017 – 2019, mutta siitä huolimatta peräänkuulutan puolueilta vastuuntuntoa siitä, että luottamushenkilöpaikoille valittaisiin henkilöitä, joilla on valmiudet hoitaa luottamushenkilöpostinsa kunnialla.
Luottamushenkilöpaikkojen jaossa on kahdenlaista koulukuntaa eli on niitä, jotka sokeasti tuijottavat saatuja äänimääriä ja toiset taas puolestaan antavat arvoa osaamiselle.
Kuulun siihen päättäjien joukkoon, jotka arvostavat osaamista.
Oma lukunsa ovat ne luottamushenkilöt, jotka on valittu varsin merkittävillekin paikoille, mutta he eivät käy kokouksissa. Yleensä näiden henkilöiden ”taudinkuvaan” kuuluu, että he eivät suostu kertomaan varahenkilölleen esteestään, joten heidän paikkansa on tyhjä kokouksissa.
Luottamushenkilön pitää pystyä hahmottamaan kokonaisuuksia ja erityisen tärkeää on se, että osaa nähdä asioiden taloudelliset vaikutukset.
On selvää, että päättäjällä pitää olla kokemusta asiakasnäkemyksestä, mutta kyllä päättäjän pitää pystyä asettumaan oman viiteryhmänsä yläpuolelle ja osata hahmottaa päätösten laajempi merkitys.
Bisnesmaailman tunteminen ja kokemus liike-elämästä ovat oivallinen pohja luottamushenkilön onnistumiselle myös kuntapäättäjänä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapäättäjä, luottamushenkilö, |
Se on alppiruusujen aika nyt!Torstai 22.6.2017 - -Esko Erkkilä- Alppiruusut kukkivat tavallisesti kesäkuun 4. – 10. päivien välisenä aikana, mutta nyt myöhäisen kevääntulon vuoksi niiden paras kukinta-aika osuu Juhannuksen tienoille.
Teimme perusteellisen työn runsaat kymmenen vuotta sitten, kun lapiopelillä istutimme mökkimaailmaan yhdentoista alppiruusun suuruisen alppiruusuryhmän.
Jokaiselle alppiruusulle on kaivettu männikkömetsään tilava istutuskuoppa, joka on täytetty oikeaoppisesti aluksi kaikenlaisella oksa- ja käpymateriaalilla ja sen jälkeen happamalla suomudalla, sillä alppiruusu on happaman maan kasvi.
Koeteltu totuus on, että alppiruusun kasvualustaan pitää pystyä kaivautumaan ainakin rannetta myöten ilman työkaluja eli alppiruusun kasvualusta pitää olla kuohkean.
Alppiruusun ihannepaikka on männikkömetsä, sillä matalajuurisena se viihtyy hyvin syväjuurisen männyn kanssa. On suuri virhe istuttaa alppiruusu lähelle kuusta tai koivua, sillä ne ovat alppiruusun tapaan matalajuurisia.
Kalkkia tai tuhkaa alppiruusu ei siedä vaan se tarvitsee pensasmustikan ja syyshortensian tavoin happaman kasvualustan.
Alppiruusuryhmämme viihtyy hyvin männikössä.
Hallaisella mökkitontillamme menestyvät alppiruusulajikkeista ainoastaan Mikkeli, Haaga, Helsingin Yliopisto ja P.M.A. Tigerstedt.
Suorastaan kadehdin varsinais-suomalaisia, sillä siellä menestyvät myös monet muut lajikkeet.
Alppiruusuryhmämme ”vartijana” toimii vanha perunannostokone, joka on aikoinaan palvellut hevosvetoisena kahden hevosen vetämänä, mutta on lähes kolmekymmentä vuotta sitten muutettu traktorivetoiseksi.
Harmillista, että saamme nauttia alppiruusujen kukinnasta vain kymmenkunta päivää vuodessa ja kun nyt on se aika, niin nauttikaamme rodoista nyt täysin siemauksin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alppiruusu, alppiruusut, Helsinki, Mikkeli, Haaga, P.M.A. Tigerstedt, alppiruusulajikkeet, alppiruusu on happaman maan kasvi, syyshortensia, pensasmustikka, |
Ruokailut ratkaisevat retkien onnistumisenKeskiviikko 21.6.2017 - -Esko Erkkilä- Olen työelämän aikana saanut olla järjestämässä lukemattomia matkoja omalle organisaatiolle ja esimerkiksi erilaisten myyntikilpailujen palkintomatkoja asiakkaillemme.
Matkojen järjestäminen näyttää kuuluvan myös nykyelämääni, kun eläkevaarina toimin yhdistysmaailmassa.
Viimeisin yhdistysmaailmaan liittyvä matkanjärjestely oli, kun puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistys teki kaksipäiväisen matkan Ilmajoen Musiikkijuhlille 18. – 19.6.2017.
Menomatkalla Tampereelta Ilmajoelle ruokailimme neljänkymmenen hengen voimin Jalasjärven ABC:llä ja sitten illalla yöpymispaikkamme Härmän Kylpylän ravintolassa.
Myönnän, että molempien paikkojen osalta jännitin, että millaista ruokaa saamme.
Kiitokset Jalasjärven ABC:lle sekä Härmän Kylpylälle, sillä meille tarjotut buffet-pöydät olivat laadultaan ensiluokkaisia!
On palkitsevaa olla matkanjohtajana, kun matkalaiset kiittävät matkanjohtajaa hyvästä ruuasta ja vieläpä kahdesti samana päivänä.
*****************
Olen vieläkin katkera siitä ruokatarjoilusta, jonka Fazer Food Services Oy tarjoili minulle ja tuhansille muille Farmari-näyttelyvieraille Seinäjoki Areenan ruokailussa käyneille maatalousnäyttelyvieraille Farmari-näyttelyn aikana.
On anteeksiantamatonta, että Fazerin ylin johto sallii sellaisen toiminnan Fazer Food Services Oy:ltä, jota se Seinäjoki Areenan ruokailupalvelujen monopoliyrityksenä harjoittaa.
Näyttelyvieraille oli tarjolla tähtitieteelliseen hintaa – 12,50 € - sellainen noutopöytä, josta vitonenkin olisi ollut liikaa!
Täytyy ihmetellä, että miten laatumielikuvastaan tunnettu Fazer voi syyllistyä niin ala-arvoisen noutopöydän tarjoiluun, kuin se syyllistyi Farmari-näyttelyssä Seinäjoella 2017!
Arvostan korkealle Jalasjärven ABC:n sekä Härmän Kylpylän ruokapalveluja, mutta jatkossa tulen ehdottomasti tukeutumaan omiin eväisiin, jos vielä joskus osallistun asiakkaana Seinäjoki Areenalla järjestettäviin tilaisuuksiin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä ruoka - ABC Jalasjärvi, Hyvä ruoka - Härmän Kylpylä, Kelvoton ruoka Fazer Food Service Oy, Fazer Food Service Oy, Jalasjärven ABC, ABC-ruokailu, ABC Jalasjärvi, Härmän Kylpylä, Seinäjoki Areena, |
Mannerheim-ooppera avaa uusia näköaloja valtionhoitajan, maamme kuudennen presidentin ja Suomen marsalkan C. G. E. Mannerheimin elämäänTiistai 20.6.2017 - -Esko Erkkilä- Jo nyt voi todeta, että Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen merkittävin aktiviteetti vuonna 2017 tulee olemaan osallistuminen Ilmajoen Musiikkijuhlilla 18.6.2017 järjestettyyn tämän vuoden viimeiseen Mannerheim-oopperaan.
Varasimme liput jo varhain vuoden 2016 syksyllä ja varhaisen varaamisen ansiosta saimme lippumme edullisesti.
Olen tyytyväinen, että ostin portilta oopperan käsiohjelman ja erityisen tyytyväinen olen, että samalla hankin myös oopperan libreton.
Ooppera koostuu 31:stä kohtauksesta ja niiden seuraaminen libretosta oli helppoa.
Mannerheim-ooppera on Ilmajoen Musiikkijuhlien ohjelmistossa myös ensi kesänä ja suosittelen ehdottomasti käsiohjelman sekä libreton hankkimista.
Oopperan lavastuksena oli koko ajan sama lavastus, mutta hienosti eri kohtaukset pystyttiin toteuttamaan samalla lavastuksella.
Mannerheimin roolin esitti baritoni Waltteri Torikka ja hänen vaimonsa Anastasia Arapovan rollin esitti sopraano Mia Heikkinen.
Mannerheimin vaimon Anastasia Mannerheimin (o.s. Arapova) rooli ei ole oopperassa keskeinen, mutta tässä jutussani se saa keskeisen roolin.
Mannerheim ja Arapova avioituivat vuonna 1892.
Arapova omisti Latviassa Lazan kunnassa sijaitsevan Aprikin kartanon 1898 – 1912 välisen ajan.
Sain vuonna 2012 vierailla Aprikin kartanossa ja sen vuoksi halusin Mannerheim-oopperassa seurata Mannerheimin ja Arapovan suhteen kehittymistä.
Avioparin suhdetta ei voi kuvailla rakkausavioliitoksi, mutta Mannerheimin osalta ehkä järkiavioliitoksi. Mannerheimin ja Anastasia Arapovan avioliitto päättyi eroon vuonna 1919.
Olen vuonna 2012 laatinut tälle saitille jutun vierailustamme Aprikin kartanossa ja se löytyy, jos googlaa näin:
”Esko Erkkilä Anastasia Mannerheim”
Suosittelen varaamaan liput vuoden 2018 Mannerheim-oopperaan – saattaa tosin olla, että jo nyt kaikki ensi kesän näytökset ovat loppuunmyytyjä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen marsalkka Mannerheim, presidentti Mannerheim, valtionhoitaja Mannerheim, ylipäällikkö Mannaerheim, Mannerheim-ooppera, Ilmajoen Musiikkijuhlat, Atanasia Arapova, |
Eläinvalokuvaus vaatii työtä!Maanantai 19.6.2017 - -Esko Erkkilä- Nautaeläinten mainoskuvaamisessa on ripaus valokuvaajan taitoa, mutta enimmiltään kyse on valokuvaajan kärsivällisyydestä ja selkeästä bisneksestä.
Lehmien, sonnien ja jopa hiehojen mainoskuvaamisella on selkeä tilaisuus, sillä hyvät jalostuseläimet antavat omistajilleen mahdollisuuden tehdä hyvän tilin omistamillaan eläimillä.
Onnistuneet valokuvat myynnissä olevista eläimistä ovat tärkeä osa-alue, kun omistajat pyrkivät hyödyntämään eläimen arvon.
Tässä muutamia kuvia, kun eräästä hiehosta otettiin mainoskuvia Farmari-näyttelyssä Seinäjoella 16.6.2017:
Tarkoituksena oli saada hyvä myyntikuva hiehosta ja valkoasuisesta pojasta.
Hiehon asettelua paikalleen. Oleellista kuvauksessa on se, että etujalkojen alla on muusta maastosta korkeammalla oleva teline, sillä näin eläimelle saadaan ylväs asento.
Hiehon pään pitää olla ylväästi ylöspäinen ja se saavutetaan, kun hieholle annetaan maittavia herkkupaloja ja ”herkkupalaämpäriä” näytetään hieholle riittävän korkealle.
Muuten hyvä, mutta poika ei osaa katsoa kohti kameraa ja herkkupalaämpärin tarjoaja on liian lähellä hiehoa!
Nyt poika hyvin, mutta hieholla hieman väkinäinen asento ja hännänasentajan käsi liian lähellä hiehoa.
Ehkä ne oikeat asennot ja kuvakulmat lopulta löytyivät, jotta kuvaaja pystyi kirjoittamaan muutaman satasen kuvauspalkkion!
Näin se menee!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläinten valokuvaaminen, eläinten mainoskuvaaminn, hieho, maatalousnäyttelykuvaaminen, |
Melkein jouduin marketkassan kassahihnalle!Sunnuntai 18.6.2017 - -Esko Erkkilä- Kokemus se oli tuo eilinen – kas näin:
Poikkesin ostoksilla Koivonkylän Prismassa Tampereella ja kassan jälkeen piipparit alkoivat ulvoa.
Paikalle riensi kymmenkunta myyjää toteamaan, kun myymälävaras saatiin kiinni!
Onneksi asiaa lähdettiin tutkimaan ja minua ei heti heitetty häkkiin.
Ongelman aiheuttajaksi epäiltiin avainnippuani, joka kieltämättä on mittava kokoelma erilaisia avaimia.
Pitkällisen tutkimisen jälkeen syylliseksi osoittautui kesähousuissani ollut möllykkä, jota ei aikoinaan ollut poistettu sen jälkeen, kun Rouva oli ostanut minulle kesähousut.
Pähkäilimme vartijoiden ja myyjien kanssa, että miten housuissani ollut varashälytin voitaisiin poistaa.
Rouva oli aikoinaan ostanut nämä kesähousut minulle, mutta varashälytin oli jäänyt poistamatta. Housut on jo ainakin pariin kertaan pestykin ja olen varma, että Rouva on maksanut housut sille liikkeelle, josta hän on ne aikoinaan ostanut.
Esitin, että saksin varashälyttimen pois housuistani, mutta myyjät varoittivat, että sitä ei kotikonstein saada tehdä. Syynä kieltoon oli se, että näin menetellen housuissa oleva varashälytin olisi lauennut ja housut, minä itse sekä lähiympäristö olisivat värjäytyneet mustekasetin laukeamisen tuloksena ja housut olisivat tulleet käyttökelvottomiksi ja minä sekä lähiympäristö olisivat turmeltuneet ”ikuisiksi ajoiksi” varashälyttimen musteella.
Onneksi Koivistonkylän Prisman varashälyttimien purkulaite toimi ja myyjät uskoivat vilpittömyyteeni, joten en joutunut ”häkkiin”!
Tapaukseni herätti liikkeessä suurta mielenkiintoa ja vartijalta kysyttiinkin puhelimitse, että miten hässäkkä on purkautumassa.
Vartija vastasi kysyjälle, että he nostivat asiakkaan kassahihnalle ja poistivat häneltä varashälyttimen!
No, asiahan ei lopulta edennyt ihan noin, mutta mielenkiintoinen kokemus varkaaksi epäileminen oli minulle.
Se täytyy todeta Koivistonkylän Prisman henkilökunnan kunniaksi, että he eivät pätkääkään epäilleet minua myymälävarkaaksi!
Tositarinan opetus on se, että asiakkaan pitää aina varmistaa myyjien ja kassahenkilöiden toiminta, jotta varashälytin poistetaan maksutapahtuman jälkeen – nyt Rouvan ostostapahtumassa näin ei ollut menetelty ja sen vuoksi jouduin aiheettomasti epäillyksi myymälävarkaudesta!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Varashälyttimet, varashälytin, marketkassa, |
"Satehella laitetahan sarehousut ja Farmarihin pitää laittaa tiätysti farmarihousut"!Lauantai 17.6.2017 - -Esko Erkkilä- On muodostunut tavaksi, että parittomina vuosina maatalouden neuvontajärjestö ProAgria järjestää valtakunnallisen maatalousnäyttelyn eri puolilla Suomea. Näyttelyn nimenä on Farmari-näyttely.
Parillisina vuosina valtakunnallinen maatalousnäyttely järjestetään Oripään lentokentällä Lion Club Oripään toimesta – tämän näyttelyn nimenä on OKRA.
Vierailin eilen Seinäjoella Farmari-näyttelyssä ja vierailusta jäi ”hyvä maku suuhun”, vaikka näyttelyvieraille tarjottu ruoka olikin kallista ja kelvotonta.
Seinäjoki Areenan ravintolapalvelut tuottaa Fazer Food Services Oy ja täytyy todella ihmetellä, että miten laadustaan kuuluisa Fazer sallii merkittävässä yksikössään sellaisen ravintolapalvelun, joka taas kerran kohtasi Seinäjoki Areenan yleisötapahtumaan kokoontunutta yleisöä.
Seinäjoki Areenan ravintolapalvelut ovat häpeäpilkku Seinäjoella järjestettäville suurille yleisötilaisuuksille.
*******************
Ruokapalveluja lukuun ottamatta vuoden 2017 Farmari-näyttely Seinäjoella oli täysosuma.
Joen molemmille puolille levittäytyneellä näyttelykentällä oli nähtävää kaikille.
Toimin agribisneksessä ennen eläkevaariksi siirtymistäni 40 ja puoli vuotta ja tapasin näyttelyssä lukuisia työkavereita, yhteistyökumppaneita sekä entisiä kilpailijoita – kaikki kohtaamiset olivat mukavia ja rakentavia.
Näyttelypäivän aikana tuli ”päivitettyä” monet yhteistyöverkostoni nykytilanteet. Yhteistyöverkostostani sen verran, että vielä viime keskiviikkona sain soiton, jossa entinen työkaverini kysyi mielipidettäni eräästä haastavasta tilanteesta, joka hänen eteensä oli ilmaantunut! Kerroin mielipiteeni ja en pyytänyt konsulttipalkkiota!
Näyttelyalueen jakavalla sillalla oli juttu sarjakuva Pöyröön perheen tapahtumista ja eilen Pöyröön perheen tapahtumat tiivistyivätkin tämän jutun otsikossa ilmeneviin toteamuksiin.
Sarjakuvaperhe Pöyröön vieressä sillalla oli yhdeksät ”fyllätyt” farmarihousut, joiden päällä oli lobelia-kasvustot – pohojalaista kekseliäisyyttä ja luovuutta parhaimmillaan!
Ensi vuoden OKRAA odotellessa – siellä näyttelyvieraille tarjottava ruokakin on edullista ja laadukasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ProAgria, Farmari-maatalousnäyttelyt, OKRA, Okra-maatalousnäyttely, Fazer Food Services Oy, Pöyrööt, Pöyröön perhe, lobelia, |