Iloinen, melkein riehakas tunnelma eilen Tampereen VirastotalollaTiistai 6.9.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu syyskuun kokoukseensa maanantaina 12.9.2016.
Vakiintuneen tavan mukaan poliittiset ryhmät pitävät ryhmäkokouksensa viikkoa ennen kaupunginvaltuuston kokousta ja ryhmäkokoukset pidettiinkin eilen Tampereen Virastotalolla.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana osallistun Keskustan valtuustoryhmän ryhmäkokouksiin vaikka en olekaan kaupunginvaltuutettu.
Tunnelma Virastotalolla oli eilen iloinen, jopa riehakas ja syynä oli eilen aamupäivällä julkistettu uusin kustannusarvio Tampereelle suunnitellusta raitiotieratkaisusta.
Menin ryhmäkokoukseemme Virastotalon kuudenteen kerrokseen hissillä ja pääsin samaan hissiin yhden järki-kokoomuslaisen ja kahden järki-demarin kanssa – olemme tuttuja ja kyllä meillä riemua riitti! Hissimatka sujui joutuisasti!
Virallinen kustannusarvio alkaa nyt lähentelemään puolta siitä ennusteesta, jonka me ratikkarealistit olemme kertoneet ja aikoja sitten.
Ratikkauskovaiset ovat serveeranneet julkisuuteen 250 miljoonan euron kustannusarviota ja ovat ”unohtaneet” luvuistaan kokonaan mm. vaunukustannuksen.
Eilen julkistettu ns. virallinen kustannusarvio päätyy tasolle 450 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan kaikki ne oheiskustannukset, joita ratikka vaatisi.
Kyse on valtavasta summasta, sillä Tampereella yksi veroprosentti-yksikkö merkitsee n. 30 – 35 miljoonaa euroa!
Nyt julkistettu kustannusarvio kirvoitti valtaosalle eilen Virastotalolle kokoontuneiden Tampereen luottamushenkilöiden naamasta ilonvirneeseen, sillä nyt kerrottu kustannusarvio saattoi olla lopullinen kuolinisku järjettömälle ratikkahankkeelle.
Vaatii kovaa pokkaa luottamushenkilöiltä, jotka Tampereen tässä talousahdingossa ja näin lähellä kuntavaaleja ovat valmiit hutlaamaan tamperelaisten rahoja mielettömän summan turhuuteen.
Tunnuslauseeni on ollut jo kuukausia…
Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle
…mutta en minäkään olettanut julkisuuteen annettavan tuollaisia miljoonamääriä!
Pitää muistaa, että Tampereen tapa on vähintäänkin tuplata viralliset kustannusarviot eli nyt voidaan perustellusti todeta Tampereen ratikkahankkeen olevan miljardiluokan kysymys!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ratikkahanke kusee, ratikkahanke, ratikkahanke on miljardijuttu, järki-demarit, järki-kokoomuslaiset, Tampereen Virastotalo, |
||||||||||||||||||
"Jäte" -sanan käyttäminen pitäisi kieltääMaanantai 5.9.2016 - -Esko Erkkilä- Voin suorastaan pahoin, kun kuulen jonkun käyttävän sanaa ”jäte”.
Peräänkuulutan, että kyseisen sanan – jota en mielelläni toista – tilalla käytettäisiin vaikkapa sanoja ”jae” tai edes sanaa ”materiaali”!
Tiedän, että lainsäädännössä puhutaan ”jätteistä” ja on olemassa jopa ”jätelainsäädäntö”, mutta nämäkään asiat eivät voi estää sitä, että koen aina vastenmielisyyttä, kun kuulen tuon kammottavan sanan.
Ymmärrän, että jätealalla toimivat yritykset mielellään ja suurella intohimolla käyttävät tuota inhottavaa sanaa, sillä sen käyttäminen tuottaa heille kannattavaa bisnestä.
”Paras” ja surkein esimerkki tuon sanan käyttämisestä on…
…Pirkanmaan Jätehuolto Oy…
…eli pirkanmaalaiskuntien yhdessä omistama yritys, jonka tehtävänä on nettisivuillaan kertomansa mukaan tuottaa omistajakunnilleen – 17 pirkanmaalaiskuntaa – lakisäätöisesti kunnille kuuluvat jätehuoltotehtävät.
Yhtiö toteaa nettisivuillaan mm. näin: ”Yhtiömme on arvostettu työpaikka”!
Yhtiö puhuu tuossa täyttä potaskaa, sillä en ainakaan minä haluaisi aamulla herätessäni huomata, että olen töissä jätealan yrityksessä!
Esitänkin tässä ja nyt, että Pirkanmaan …huolto Oy julistaa kampanjan, jonka tuloksena yritykselle pyritään löytämään sen toimintaa paremmin kuvaava arvostettu nimi ja että nykyisestä nimestä pikaisesti luovuttaisiin.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Jätehuolto Oy, |
||||||||||||||||||
Peltoiloittelua ennen kyntöäSunnuntai 4.9.2016 - -Esko Erkkilä- Sain eilen seurata peltoiloittelua synnyinkotini pelloilla ja hieman laajemmaltikin, kun nuoriso koetteli rajojaan Viljakkalassa Välimäen pelloilla.
Omana aikanani urheilin samoilla pelloilla naapurien poikien kanssa, mutta ajat ovat nykyisin toiset.
En moiti nykyisiäkään tapoja!
Nyt näyttää olevan vaikeuksia lisätä juttuihin valokuvia, mutta pyrin korjaamaan asian pikimmiten, kun Kotisivukoneen ongelmat ovat ohi. Huomaan, että Kotisivukoneella on ollut koko päivän - 3.9.2016 - ongelmia kuvien siirtämisessä asiakkaiden nettisivustoille. Toivon, että lukijani ymmärtävät minusta johtumattomat ongelmat. Jätän tähän juttuuni niiden valokuvien numerot, jotka on tarkoitukseni liittää tämän jutun kuvitukseksi. Yritän liittää kuvat myöhemmin. PÄIVITYS 4.9.2016 KLO 22.22! Huomaan, että Kotisivukoneen työntekijät ovat saaneet niin kovaa palautetta, että ovat tulleet töihin ja laittaneet hommat siihen kuntoon, jotta kuvien liittäminen juttuihin taas onnistuu eli tässä nyt jutun kuvat 24 tuntia liian myöhään!
Tiedän, että peltojemme vuokramies tulee lähipäivinä kyntämään kaikki nämä pellot, joten ”iloittelun” aika on nyt!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Peltojen vuokramies, peltojen vuokraaminen, grossia pelloilla, krossia pellolla, Kotisivukoneella ongelmia, Kotisivukone, |
||||||||||||||||||
Meni uusix!Lauantai 3.9.2016 - -Esko Erkkilä- Jo liikelaitoksena toimiessaan Tampereen Logistiikka – Tampereen Logistiikka Liikelaitos – sai paljon kritiikkiä toiminnastaan ja nyt on olemassa selkeää näyttöä, että yhtiöittäminen ei tuonut minkäänlaista parannusta tilanteeseen – pikemminkin päinvastoin.
Tampereen Logistiikka Liikelaitos ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin materiaalipalvelut yhdistyivät Tuomi Logistiikka Oy:ksi 1.1.2016 alkaen.
Tuomi Logistiikka Oy:n toiminta on keskitettyä hankintaa kaikkine niine epäkohtineen, joita keskitettyyn hankintaan voi liittyä.
Seuraan Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä Tuomi Logistiikka Oy:n toimintaa asiakasnäkökulmasta.
En syyllisty sisäpiiritiedon levittämiseen, kun kerron Tuomi Logistiikka Oy:n suunnitelmista kilpailuttaa Tampereen kaupungin raskasajoneuvokuljetukset ja maansiirtokaluston vuokraus.
Kuorma-autokaluston kilpailutussuunnitelmassa Tuomi Logistiikka Oy asetti speksin, että kilpailuun pystyi osallistumaan vain sellainen yritys, jolla on käytettävissään muistaakseni 25 erilaista kuorma-autoa ja osa näistä autoista piti olla erikoiskalustoa.
Asia ei ole enää salainen, sillä Tuomi Logistiikka Oy ehti lähettämään palveluntarjoajille kutsun saapua kuulemaan kilpailutuksesta tiistaina 30.08.2016.
Kutsu aiheutti suurta kummastusta ja pelkoa palveluntarjoajien keskuudessa ja mm. johtokuntamme jäsenet saivat vastailla hämmentyneiden yrittäjien kyselyihin.
Saimme tiedon kutsusta Infran johtokunnassa 24.8.2016 ja vastustimme yksimielisesti kyseisen tilaisuuden järjestämistä. Vaadin ensimmäisenä, että moinen tilaisuus pitää peruuttaa ja viittasin taannoisiin VR:n suunnitelmiin, kun se aikoi järjestää tiedostustilaisuuden eräiden liikennöintiasioiden tiimoilta – VR perui suunnittelemansa tiedotustilaisuuden pari tuntia ennen tilaisuuden alkamista.
Tuomi Logistiikka Oy:n suunnitelmat olisivat jättäneet yhden ja muutaman kuorma-auton omistavat yrittäjät puille paljaille, sillä niillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia osallistua kilpailutukseen.
Kaupunginhallituksen edustaja johtokunnassamme totesi yks´kantaan, että Tuomi Logistiikka Oy:n kilpailutussuunnitelmat olisivat täysin vastoin Tampereen kaupungin strategiaa – olen samaa mieltä.
Korostan, että Infran johtokunnan päätös vaatia tilaisuuden perumista tai sen aineiston muuttamista oli yksimielinen – johtokunnassa on edustus Kokoomukselta, SDP:ltä, Vasemmistoliitolta, Vihreiltä, Perussuomalaisilta sekä minä Keskustalta.
Johtokuntamme vastustus tuotti tulosta ja Tuomi Logistiikka Oy perui suunnittelemansa ja jo kokoon kutsutun tiedostustilaisuuden.
Asia on nyt uudessa valmistelussa ja olen esittänyt, että kilpailutussuunnitelmat on esitettävä asiakkaalle – Infran johtokunnalle – ennen kuin kilpailutuksesta tehdään lopullinen päätös.
Kertomani tapaus on rankka esimerkki keskitetyn hankinnan heikoista puolista.
Se on esimerkki myös siitä, että tarvitsemme luottamushenkilöperustalle rakentuvia päätöksentekomenettelyjä.
On tietysti muistettava myös se, että luottamushenkilöiden pitää uskaltaa päättää ja vaatia virkamiehiä toimimaan luottamushenkilöiden päättämällä tavalla.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hankintatoimi, hankinnat yrityksissä, kunnallinen hankintatoimi, hankintalain uudistaminen, keskitetty hankintatoimi, hajautettu hankintatoimi, |
||||||||||||||||||
Keskitetty vaiko hajautettu hankintatoimi?Perjantai 2.9.2016 - -Esko Erkkilä- Yrityksissä, mutta myös kuntamaailmassa pohditaan yhä enenevässä määrin hankinta-asioita.
Hankintalain uudistus, jota koko ajan puuhataan, lisää kiinnostusta hankinta-asioihin.
Pidän itseäni jonkinlaisena hankinta-asioiden asiantuntijana, sillä 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana toimin viimeiset 15 vuotta hankinta-asioista vastaavana.
Heti Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen vastasin kaksi vuotta Suomen toiseksi suurimman rehualan yrityksen rehuviljahankinnoista ja vuodesta 1997 alkaen samaisen yrityksen kaikista raaka-ainehankinnoista.
Raaka-ainepäällikkönä toimiessani aamun ensimmäinen homma oli katsoa tietokoneelta, että kuinka paljon euroja on sidottu senhetkiseen raaka-ainevarastoon.
Jos raaka-aineisiin oli sidottu 15 – 18 miljoonaa euroa, niin tilanne oli hyvä, mutta jos raaka-ainepotin kokonaisarvo liikkui tasolla 25 miljoonaa euroa, sain olla varma, että piti valmistautua selitysten antamiseen.
Selityksiä oli mm. kysynnän ja raaka-ainetarjonnan epätahtisuus, sillä esim. laivalastillinen kalajauhoa tai kalaöljyä maksoi silloin ja maksaa varmasti myös nyt runsaat miljoona euroa per laivalastillinen. Kalanrehuihin soveltuvaa kalajauhoa on saatavissa vain talvella ja kevättalvella ja kun käyttösesonki alkaa vasta joskus kesäkuussa, niin yksistään näiden kahden elintärkeän raaka-aineen varastosaldot olivat aprillipäivän ja vapunpäivän tienoilla hilattava useisiin miljooniin euroihin.
Keskitetty vaiko hajautettu hankinta?
Molemmilla hankinnan organisointitavoilla on puolensa.
Keskitetyllä hankinnalla voidaan saavuttaa volyymietuja, mutta sen haittapuolena on asiantuntemuksen puute ja usein hankintahenkilöstön välinpitämättömyys – jopa ylimielisyys ja vastuunpakoilu.
Tulosyksiköihin hajautettu hankintatoimi tuntee tulosyksikön tarpeet ja pystyy sopeutumaan tulosyksikön muuttuviin tarpeisiin nopeasti. Kun hankintayksikkö on hajautettu tulosyksiköihin, niin vastuupakoilulle ei ole yhteisen esimiehen vuoksi mahdollisuuksia.
Olen aina vierastanut keskitettyä hankintaa, sillä se muistuttaa neuvostoliiton aikaista suunnitelmataloutta ja se ei anna mahdollisuuksia edetä hankinnoissa ”maaston mukaan”.
Keskitetty hankinta on jo sinällään ainainen riidan aihe yrityksen sisällä.
Tämä pieni esipuhe olkoon taustana sille ja niille jatkokirjoituksilleni hankintatoimen järjestämisestä, joita pyrin tälle saitille saamaan aikaiseksi lähipäivinä.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hankintatoimi, hankinnat yrityksissä, kunnallinen hankintatoimi, hankintalain uudistaminen, keskitetty hankintatoimi, hajautettu hankintatoimi, |
||||||||||||||||||
Jos yhtiöitetään, niin yhtiöitetään kunnollaTorstai 1.9.2016 - -Esko Erkkilä- Kysymys kunnallisten liikelaitosten ja kuntien omistamien muiden kohteiden yhtiöittämisestä on koko ajan entistä vilkkaamman keskustelun kohteena.
Tampereen Särkänniemen delfiini-case on tuonut kysymyksen kaikkien huulille.
Totean heti, että en ”suuressa kuvassa” kannata esimerkiksi kunnallisten liikelaitosten yhtiöittämistä ja perusteluna minulla on mm. se, että yhtiöitetyn yksikön johtaminen ja hallinnointi karkaa kauas kunnallisen demokratian valvonnasta ja ohjauksesta.
Omaan henkilökohtaista kokemusta kunnallisen liikelaitoksen johtamisesta ja kehittämisestä, sillä olen toiminut kohta kahdeksan vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa.
Liikelaitosmuoto merkitsee, että luottamushenkilöillä on vahva rooli yrityksen johtamisessa ja kehittämisessä. Toimimme esim. Infran johtokunnassa osakeyhtiön hallituksen tavoin, mutta pystymme tuomaan yrityksen johtamiseen asiakaskunnan ja kaupunkilaisten toiveet paremmin kuin jos olisimme yhtiön hallituksen jäseniä.
Osakeyhtiön hallitusjäsenyys merkitsee, että hallituksen jäsen joutuu katselemaan asioita ainoastaan yhtiön parhaaksi – johtokunnassa näin ei ole.
Totean otsikossa, että jos yhtiöitetään, niin yhtiöitetään kunnolla.
Tarkoitan sanomisellani sitä, että sellaiset yhtiöt ”eivät ole mistään kotoisin”, joiden hallituksessa on ammattimaisten jäsenten lisäksi poliittisesti valittuja jäseniä.
Tampereen Särkänniemi Oy:n delfiinitapauksessa olemme nähneet, että bisnesmaailmassa täysin untuvikko nuori ja kokematon kansanedustaja, joka on poliittisin perustein valittu yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, ei pysty johtamaan yhtiötä haasteellisessa tilanteessa.
On koettu, että kokematonkin poliittisesti valittu hallituksen jäsen ja jopa hallituksen puheenjohtaja mielellään paistattelee julkisuudessa ja kerää irtopisteitä tilanteessa, jossa yhtiöllä pyyhkii hyvin.
Auta armias kuitenkin, kun yhtiölle tulee haasteellinen tilanne niin kokematon hallituksen jäsen tai hallituksen puheenjohtaja on suurissa vaikeuksissa ja joutuu etsiskelemään syyllisiä, sillä eihän poliitikko koskaan voi tunnustaa epäonnistuneensa.
Ehdoton mielipiteeni kunnallisen toimijan yhtiöittämisessä on, että valittakoon yhtiön hallitukseen ammatilliset osaajat ja ei sorruta valitsemaan hallitukseen poliittisilla mandaateilla toimivia henkilöitä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikelaitokset, kunnalliset liikelaitokset, liikelaitosten yhtuöittäminen, yhtiöittäminen, Tampereen Särkänniemi, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, |
||||||||||||||||||
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat!Keskiviikko 31.8.2016 - -Esko Erkkilä- Kanttarellit ovat hienoimpia sieniä joita tunnen – vain mustatorvisieni ajaa sen edelle ”arvokkuudessa”.
Osuin viime viikonvaihteessa paikalle, jossa kanttarelleja oli ”vaikka kuinka ja paljon”.
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat, kun kävin sieniä keräämään, sillä en ole milloinkaan osunut vastaavalle paikalle.
Olin varannut mukaani sieniveitsen ja muovisangon, mutta muovisanko tuli täyteen ja sieniä vaan riitti ja riitti.
Ihmeellistä oli, että löytöpaikka oli vain vajaat satakunta metriä mökiltämme!
Hirvikärpäsiä ei ollut ja riisuin t-paidan päältäni ja siitä tehtyyn truuttiin sain mahtumaan loput sienet.
Alueen ”sadonkorjuun” jälkeen suunnistin suorinta tietä mökille ja en vilkuillut sivuilleni, jotta en olisi löytänyt uutta samanlaista esiintymää. No, ehkä jo huomisin teen uuden etsintäretken, että josko kuitenkin…
Nämä ovat niitä elämyksiä, joita metsässä kulkiessa kokee – ei huoleta ratikka eikä vanha tavara-asema eikä delfiinit!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kantarelli, sienisato 2016, Tampereen ratikka, Tampereen vanha tavara-asema, Tampereen delfiinit, |
||||||||||||||||||
Pormestari pystyy käyttämään otto-oikeuttaan lautakuntien päätöksiin, mutta osakeyhtiöiden hallitusten päätöksiä hän ei pysty peukaloimaanTiistai 30.8.2016 - -Esko Erkkilä- Jatkan tänään osin eilisellä teemallani eli kommentoimalla Tampereen vihreiden ja Tampereen kokoomuslaisten keskinäistä kinastelua, että kuka ryssi delfiinien siirron tai ainakin siirrosta kertomisen.
Olen kahteenkin kertaan saanut jääkiekko-ottelun kusitauolla miesten vessassa kuulla kommentin, että mitä perkelettä Kummola täällä tekee, kun kommentoija on tarkoittanut minua.
Saatan jostain kulmasta silmäiltynä muistuttaa Kalervo Kummolaa ja nyt olen erityisen tyytyväinen näköiskaimani mielipiteestä, kun hän eilen jyrähti, että Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus ja yrityksen toimitusjohtaja nauttivat hänen luottamustaan.
Kummolalla on kanttia sanoa noin, sillä hän johtaa Tampereella kaupunginhallituksen liiketoimintajaostoa, jolla on ratkaiseva rooli Tampereen kaupungin bisnesten hoitamisessa.
Aamulehti kirjoitti eilen virheellisesti, että Kummola olisi Tampereen Särkänniemi Oy:n toimitusjohtaja Miikka Seppälän ”ylin esimies”.
Osakeyhtiön toimitusjohtajan esimies on yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtajalla ei ole sen kummempaa ”ylintä esimiestä”!
Aamulehden toimittajan kanssa samoilla virhepoluilla on Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, joka jossain vaiheessa oli arvioimassa Tampereen Särkänniemi Oy:n toimia – hänellä ei ole mahdollisuuksia peukaloida yhtiön toimintaa.
Kokonaan eri asia Kummolan ja Ikosen vaikutusvallalle on silloin, kun valitaan Tampereen kaupungin edustajaa Tampereen Särkänniemi Oy:n yhtiökokoukseen, sillä yhtiökokouksessa valitaan henkilöt mm. yhtiön hallitukseen.
Kokoomuksen edustaja Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksessa oleva Erkki Axen totesi eilen ykskantaan puoluetoveristaan pormestari Ikosesta Aamulehden uutisen mukaan näin:
Vaatikoon nyt mitä tykkää, mutta tämä homma on hallituksen päätöksin tehty, ja ei Anna-Kaisalla ole hallituksen päätöksiin mitään sanomista.
Erkki Axen on aivan oikeassa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pormestarin otto-oikeus, pormestarin otto-oikeus ei yllä osakeyhtiöiden päätösten peukalointiin, Tampereen pormestari, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, |
||||||||||||||||||
Joka puhkesi delfiinimyrsky Tampereen Vihreissä ja Tampereen Kokoomuksessa!Maanantai 29.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Särkänniemi Oy:n delfinaariossa olleet neljä pullokuonodelfiiniä on viikonvaihteen aikana siirretty Kreikassa Ateenan lähellä Spatassa sijaitsevaan Attica Parkin (The Attica Zoological Park) delfinaarioon eilen.
Uuden sijoituspaikan ovat valinneet eurooppalaiset merinisäkäseläinlääkärit ja -asiantuntijat eläinten hyvinvointi tärkeimpänä kriteerinään.
”Päätös on Särkänniemen delfiinien kannalta paras mahdollinen. Delfiinit saavat isommat tilat, sitoutuneen hoitohenkilökunnan ja tarvitsemansa huolenpidon. Kuulimme laajasti alan asiantuntijoita ja kartoitimme kaikki vaihtoehdot, ja tämä oli myös EEP:n kansainvälisten merinisäkäseläinlääkärien ja -asiantuntijoiden yksimielinen sitova suositus”,...
...kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Kevään kuntavaaleihin valmistautuvien Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen riveissä on noussut aikasmoinen älämöly tapahtuneesta.
Vihreät ovat tietysti oma lukunsa, mutta ihmettelen, että Tampereen Kokoomus on jopa pormestari Anna-Kaisa Ikosesta alkaen tullut julkisuuteen arvostelemaan Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen päätöstä.
Arvostelijat eivät tunne osakeyhtiölakiamme, kun vaativat jopa yhtiön hallituksen eroamista – osakeyhtiön hallitus on yhtiökokouksen valitsema ja hallitus voidaan vaihtaa vain yhtiökokouksen päätöksellä.
Huvittavinta on se, kun Vihreiden ”pankolla makaavat pojat” ovat suuriäänisesti vaatimassa Irene Roivaista tilille. Kiitän Irene Roivaista suoraselkäisestä suhtautumisesta oman puolueensa ”pankolla makaavien poikien” suuntaan.
En myöskään ymmärrä Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmania, kun hän Tampereen Särkänniemi Oy hallituksen puheenjohtajana on kutsumassa koolle yhtiön hallitusta ensi tiistaille ja käsittelemään asiaa – eikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja ole ollut itse päättämässä delfiinien siirrosta ja siirron yhteydessä noudatettavista tiedotusmenettelyistä?
Särkänniemen delfiinien kohtalosta on kuluneiden kuukausien aikana Vihreät, Kokoomus ja alun perin taisi olla eräs demarivaltuutettu keittäneet sopan, jolle nyt on eilen saatu kelpo ratkaisu.
Toivon, että nyt pääsemme keskustelemaan kevään kuntavaaleihin valmistautuvassa kaupungissamme Vanhan tavara-aseman siirrosta ja erityisesti ratikkauskovaisten hellimästä ratikasta!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Delfiinimyrsky, Delfiinit, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Vihreät, Tampereen Kokoomus, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, Attica Park, The Attica Zoological Park, Vanhan tavara-aseman siirto, Ratikka, |
||||||||||||||||||
Jos ratikka tulisi Tampereen HämeenkadulleLauantai 27.8.2016 - -Esko Erkkilä- Toissapäiväisessä ratikkatilaisuudessa esitettiin puhuttelevaa yhteenvetoa siitä tilanteesta, jos ratikka kaikesta huolimatta tulisi Tampereen Hämeenkadulle. Ratikan rakentaminen Hämeenkadulle merkitsisi mm. seuraavaa:
Toivon, että kansalaiset ja päättäjät perehtyvät näihin kysymyksiin, sillä Tampere on tekemässä todellista hölmön tölväystä, jos ratikka päätetään rakentaa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
14 kommenttia . Avainsanat: Jos ratikka tulisi Tampereen Hämeenkadulle, Toivottavasti ratikka ei tule Hämeenkadulle, ratikan aiheuttamat ongelmat Hämeenkadulla. |
||||||||||||||||||
Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!Perjantai 26.8.2016 - -Esko Erkkilä- Toistan tämän juttuni otsikossa tunnuslauseeni Tampereen ratikasta.
Sain eilen olla mukana mielenkiintoisessa tilaisuudessa, jossa kattoteemana oli
”Sähköbussi vai raitiotie Hämeenkadulle?”
Tilaisuudessa oli mukana osanottajia Tampereen kaikista valtuustoryhmistä – vain Vihreät loistivat poissaolollaan.
En ole kateellinen, kun tilaisuuden alustajien kantava teema sivusi omaa tunnuslausettani, sillä heidän tunnuslauseensa oli
”Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle!”
Vastustan Tampereen ratikkaa ja tiedän, että pelkkä vastustaminen ei riitä, vaan pitää pystyä esittämään vaihtoehtoinen tapa edetä.
Sain eilen vahvat eväät vaihtoehtoiselle suunnitelmalle.
Tarkoitukseni on lähipäivinä selostaa tarkemmin eilen kuulemaani suunnitelmaa, mutta jo nyt voidaan todeta, että läpi Tampereen rytistävälle ratikalle ja ratikan lisäksi jatkavalle massiiviselle bussiliikenteelle Hämeenkadulla on olemassa vaihtoehto.
Vaihtoehto on se, että Hämeenkadulla kulkee vain sähköbussi nonstop-linjana Pyynikintorin ja Sampolan aukion välillä.
Minulta lainattuna ajatuksena on se, että Pyynikintorin ja Sampolan aukion välinen sähköbussilinja on ilmainen!
Vuoroväli vuorokaudenajasta riippuen olisi 30 sekunnista viiteen minuuttiin!
**************
Tykästyin ehdotukseen ja en ole lainkaan pahoillani, jos teemani…
”Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle”
…jalostuisikin muotoon…
”Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle”!
Voitte olla varmoja, että tulen tällä saitilla palaamaan eilen kuulemaani ja kokemaani lähipäivinä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!, Sähköbussi vai raitiotie Hämeenkadulle?, Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle!, Pyynikintori, Sampolan aukio, Hameenkatu.fi, |
||||||||||||||||||
Vanhan tavara-aseman järjetön siirtokysymys polttelee tamperelaisten poliitikkojen kynsiä - hyvä niin!Torstai 25.8.2016 - -Esko Erkkilä- Vanhan tavara-aseman 24 metrin pituisen siirtotaipaleen piti alun perin maksaa 700.000 euroa, mutta eri vaiheiden jälkeen siirtourakan hintalappu on nyt kohonnut 3,2 miljoonaan euroon.
Siirrosta vastaavan yrityksen valitseminen oli esillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.6.2016.
Johtokunta päätti yrityksen valitsemisesta, mutta minä jätin päätöksestä eriävän mielipiteen ja vaadin, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun.
Tavoittelin eriävällä mielipiteelläni sitä, että kaupunginhallitukseen poliittisella mandaatilla valitut luottamushenkilöt joutuvat paljastamaan korttinsa eli sen, että ovatko he valmiit sijoittamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa epävarmimmistakin hankkeista epävarmimpaan.
Saavutin tavoitteeni ja kaupunginhallitus käsittelikin asiaa kokouksessaan 15.8.2016 ja yllätyin, kun konsernijohtaja Yli-Rajala esitti suostumuksen antamista järjettömään 3,2 miljoonan euron hintaan.
Onneksi kaupunginhallituksessa on poliittisesti valittuja henkilöitä ja kaupunginhallitus jätti asian pöydälle – asia alkoi ilmiselvästi polttamaan päättäjien kynsiä.
Tässä ote kaupunginhallituksen päätöksestä 15.8.2016:
Päätösehdotus. Konsernijohtaja Yli-Rajala:
********************
Oletan, että Tampereen kaupunginhallitus käsittelee asiaa uudestaan ensi maanantaina eli 29.8.2016 pitämässään kokouksessa.
Voitte olla varmoja, että seuraan tarkasti ketkä ovat valmiit hutlaamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa järjettömään hankkeeseen.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee Tampereen kaupunginvaltuusto ja se tapahtuu ilmeisesti 12.9.2016 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Arvatkaas, että tulenko seuraamaan miten ja ketkä kaupunginvaltuutetut tulevat kannattamaan järjettömään hankkeeseen ryhtymistä!Jos pystyn eriävällä mielipiteelläni vaikuttamaan, että järjettömään hankkeeseen ei ryhdytä, "olen kokouspalkkioni ansainnut"!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, Vanha tavara-asema polttelee tamperelaispoliitikkojen kynsiä, |
||||||||||||||||||
Sauli Niinistö avasi presidentinvaalikampanjansa!Keskiviikko 24.8.2016 - -Esko Erkkilä- Presidentti Sauli Niinistön puhe eilen suurlähettiläspäivillä oli asiallinen kannanotto ajankohtaisiin asioihin, mutta samalla se oli lähtölaukaus Niinistön vaalikampanjalle kohti presidentinvaaleja 2018.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään tuolloin 28.1.2018 ja mahdollinen toinen kierros 11.2.2018.
Suunnitteilla on kuitenkin lainmuutos ja toteutuessaan se merkitsi ensimmäisen kierroksen suorittamista 15.4.2018 ja mahdollinen toinen kierros 29.4.2018.
Presidentti Niinistö kritisoi eilisessä puheessaan EU:ta ja totesi mm. näin:
”Jo selätetyksi julistettu EU:n pankkikriisi on Ison-Britannian Brexit-päätöksen myötä tekemässä jälleen paluuta. Unionia ravistelevat voimat ovat väkeviä. Maailmantalouden mataminen vaikuttaa. Globalisaatio näyttää meille siitä kauan nauttineille myös ilkeämpiä kasvojaan. Koventuva taloudellinen kilpailu ajaa suhteellista etuamme alas.Euroopan unionin tilanne on muutoinkin monin tavoin solmussa. Solmu on pitkälti itse solmimamme. Koreografiakin on tuttu: kriisi yllättää, tulee kuin puun takaa. Sitten huippukokoustetaan. Ja sama uudestaan. Asioiden ratkaiseminen vain antaa odottaa itseään. Solmu tiukkenee.Viime kädessä EU:n ongelma on poliittinen. Liian usein tehdään päätöksiä vain sitten joskus myöhemmin tehtävistä päätöksistä. Ja silloinkin kun päätöksiä syntyy, jää niiden toimeenpano usein aikomukseksi. Näin toimien EU heikentää omia tulevaisuuden edellytyksiään kansalaisten silmissä. Maahanmuuttokriisin heikko yhteinen hoito on tästä vain yksi esimerkki. Parantamisen varaa todella on.”
Presidentin kritiikki koskee myös häntä itseään vaikka Suomessa EU-asiat ovatkin pääministerin vastuulla. On päivänselvää, että pääministeri keskustelee EU-asioista myös presidentin kanssa!
Presidentti Niinistön eilinen puhe on selkeästi hänen presidentinvaalikampanjansa avaus.
Monet eivät sitä ehkä uskalla todeta, mutta näin se mielestäni on.
Veikkaan, että lähiaikoina – ehkä jo tämän vuoden puolella – Niinistö saa vastaanottaa perussuomalaisten delegaation, joka pyytää häntä jatkamaan presidenttinä myös toisen kauden. Eilinen Niinistön puhe vahvistaa hänen pääsyään perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.
Menevätkö Kokoomus ja Perussuomalaiset yhdessä pyytämään Niinistöä jatkamaan?Saattaa olla myös päivien tai tuntien porrastus?
Aika näyttää!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö avasi presidentinvaalikampanjansa!, Sauli Niinistö, presidentinvaalit 2018, |
||||||||||||||||||
Nyt on aika laittaa pavut pakastimeen!Tiistai 23.8.2016 - -Esko Erkkilä- Eilen oli päivä, jolloin meillä hoidettiin papujen sadonkorjuu.
Olen vuosien saatossa oppinut kokemusten kautta, että papuja ei tule joko lainkaan tai sitten niitä tulee paljon.
Tänä vuonna saimme keskimääräisen sadon, sillä viisikymmentä rivimetriä antoi satoa kuusi muovisangollista.
Meillä oli tänä kesänä viljelyksessä vain keltaisia vahapapuja.
Keltaiset vahapavut säilyttävät värinsä, kun sen sijaan vihreät pavut menevät keitettäessä harmaiksi ja siten eivät ole lautasella lainkaan herkullisen näköisiä.
Poiminnan jälkeen pavut pitää pestä, sillä lähellä maanpintaa kasvavina ne saavat sadetuksen ja sateiden aikana ”hiekkakylvyn”.
Pavuista nipistetään kanta sekä kärki pois ja ne paloitellaan ainakin kahteen osaan – isot pavut paloitellaan kolmeen osaan.
Papuja pitää keittää kymmenen minuuttia, sillä niiden sisältämät haitalliset glykosidit vaativat kymmenen minuutin keittämisen.
Keittämisen jälkeen pavut siivilöidään ja niiden annetaan jäähtyä ennen pussitusta.
Kesän papusato oli 16 kiloa ja se riittää meille talven ajaksi, sillä edellisvuoden papujakin on vielä pakastimissa.
Keväällä taas papuja kasvamaan – kenties ensi vuonna se huippusato, jotta voi antaa naapureillekin!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: papu, vahapapu, vahapavun sadonkorjuu, pavun glykosidit, papujen keittäminen on välttämätöntä, |
||||||||||||||||||
Eräät tamperelaiset kulttuurivaikuttajat ovat saaneet viimeisen leposijansa Kalevankankaan hautausmaan pääportin läheisyydestäMaanantai 22.8.2016 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen hautausmaakävely Kalevankankaan hautausmaalla 18.8.2016 oli onnistunut aktiviteetti, vaikka etukäteen vastuuhenkilömme kanssa opastuksen sopinut opas pettikin meidät ja oli unohtanut koko jutun.
Kiitokset Tampereen seurakuntien henkilöstölle, joka pelasti sen mitä pelastettavissa oli eli he toimittivat meille kartat, joista ilmeni eräiden merkkihenkilöiden haudat Kalevankankaan hautausmaalla.
Kalevankankaan hautausmaan pääportti sijaitsee osoitteessa Hautausmaankatu 5.
Eräiden tamperelaisten kulttuurihenkilöiden haudat sijaitsevat lähellä hautausmaan pääporttia ja tässä näistä haudoista muutama kuva:
Juice Leskinen 1950 – 2006.
Hautamonumentin on veistänyt taiteilija Timo Hannunen. Mustasta graniitista tehty monumentti on kaksi metriä korkea ja painaa noin neljä tonnia.
Väinö Linna syntyi 20.12.1920 ja menehtyi keuhkosyöpään 21.4.1999.
Veikko Sinisalo 30.9.1926 – 16.12.2003.
Runoilija Yrjö Jylhän hauta vaati hieman pidemmän etsimisen, mutta löysin sen kuitenkin.
Jylhä syntyi 21.7.1903 Tampereella ja kuoli oman käden kautta 30.12.1956 Turussa.
Yrjö Jylhän runo ”Kaivo” on lempirunoni ja olen kerran päässyt käymään Taipaleenjoen taisteluiden takamaastossa sijaitsevalla kaivolla.
************
Useiden merkkihenkilöiden hautoja jäi minulta 18.8.2016 löytämättä ja se onkin lähiaikojen haasteenani, jotta pääsisin käymään niillä.Täytyy luonnollisesti muistaa, että jokainen mm. Kalevankankaalle haudattu on tasavertainen sinne ja muille hautausmaille haudattujen kanssa, sillä kenenkään käärinliinoissa ei ole taskuja, joihin voisi taltioida maallisen vaelluksen aikana kerättyjä omaisuuksia tai täällä ansaittuja esim. taiteellisia ansioita!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kelevankankaan hautausmaa, hautausmaakävely Kalevankankaan hautausmaalla, Juice Leskinen, Väinö Linna, Veikko Sinisalo, Yrjö Jylhä, Kiirastuli, Taipaleenjoki, Yrjö Jylhä Kaivo, |
||||||||||||||||||
Huolestuttavaa, että demokratiavaje yhä vain kasvaa TampereellaSunnuntai 21.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereella on tällä vaalikaudella koettu syvä asukasdemokratian alennustila ja demokratiavaje. Juhlapuheissa ja julistuksissa toki toista väitetäänkin.
Asukastilaisuudet
Edellisen pormestarin eli Timo P. Niemisen valtakaudella pormestari järjesti melko säännöllisesti tilaisuuksia, joissa hän vastasi asukkaiden esittämiin kysymyksiin.
Pormestarin lisäksi vastaamassa olivat apulaispormestarit sekä myös niiden puolueiden edustajat, jotka eivät kuuluneet silloiseen valtakoalitioon.
Toki myös nyt järjestetään pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoja, mutta harvakseltaan ja niissä ovat äänessä vain nykyinen valtaklikki.
Olen huomannut tilanteen ja en halua osallistua ”asukastilaisuuksiin”, joissa puhutaan silkkaa propagandaa.
Sähköinen osallistuminen…
…on vallannut Tampereella merkittävän osan ns. asukasvaikuttamisesta.
Asia on periaatteessa kannatettava, mutta pitää muistaa, että pelkästään siihen tukeutumalla suljetaan suuri osa kansalaisista asukasvaikuttamisen ulkopuolelle.
Henkilökohtaisesti ”elän” sähköisessä maailmassa päivittäin pitkään, mutta en ole kertaakaan vastannut Tampereen kaupungin erilaisiin sähköisiin kyselyihin tai osallistunut niihin foorumeihin, joita Tampereella on.
Minua risoo se, että esim. perheemme lähikoulun asioihin pureutuvan asukastilaisuuden vetäjät tukeutuivat esityksissään sähköiseen tutkimukseen, johon oli vastannut parisenkymmentä henkilöä – tutkimuksen vastaamisen oli aloittanut nelisenkymmentä asukasta, mutta puolet oli vastaamisen aikana tympääntynyt ja jättänyt vastaamisen kesken!
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana tiedän, että sähköiseen asiointiin ja sähköiseen asioiden valmisteluun siirtyminen merkitsee, että valtaosa eläkeläistä siirretään syrjään asioiden valmistelusta. Sähköinen osallistuminen ja asioiden sähköinen valmistelu ovat hyviä renkejä, mutta Tampereella ne on päästetty isännän asemaan!
Kaupunginvaltuuston päätösmahdollisuuksien rapauttaminen…
…on Tampereella kohonnut parina viime vuonna aivan uusiin mittasuhteisiin ja se onkin ”isossa kuvassa” vakavin kohta, kun keskustellaan Tampereella vallitsevasta demokratiavajeesta.
Virkahenkilöt ja valtaklikin hallitsema kaupunginhallitus ovat kaapanneet erilaisilla ohjesääntömuutoksilla sen vallan, joka aidossa kuntademokratiassa kuuluisi kaupunginvaltuustolle.
Toivon, että syksyn ja ensi kevään aikana ehdin tarkemmin pureutumaan Tampereella yhä suuremman vallan saaneeseen demokratiavajeeseen.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratiavaje, Tampere ja demokratiavaje, demokratiavaje Tampereella, Tampereen asukastilaisuudet, sähköinen valmistelu Tampereella, Tampereen kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto Tampereella, |
||||||||||||||||||
Mannerheim-risti oli sotilasarvosta riippumatta korkein kunnianosoitus taistelijalleLauantai 20.8.2016 - -Esko Erkkilä- Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin Jatkosodan aikana ja välittömästi sotien jälkeen 191 sotilasta.
Ensimmäinen Mannerheim-ristin saanut sotilas oli Ruben Lagus ja tapansa mukaan Paavo Talvela pahoitti tästä mielensä, sillä omasta mielestään hän olisi ollut oikeutettu saamaan ensimmäisen Mannerheim-ristin ritarikunnan ansiomerkin.
Puolustusvoimien komentajina toimi sotien jälkeen kolme Mannerheim-ristin ritaria: kenraalit Erik Heinrichs, Kaarlo Heiskanen ja Yrjö Keinonen.
Eläkeliiton omatoimisella Kalevankankaan hautausmaan hautausmaankävelyllä – oppaamme, kun oli unohtanut päivämäärän, jolloin hänen piti toimia oppaanamme - 18.8.2016 kävin kahden Mannerheim-ristin ritarin haudalla.
Kenraalimajuri Aaro Pajari oli yksi niistä harvoista, joka sai Mannerheim-ristin kahdesti; ensimmäisen kerran 14.9.1941 ja toisen kerran 16.10.1944.
Pajarin lisäksi vain kolme muuta ansioitunutta sotilasta sai kahdesti Mannerheim-ristin: eversti Martti Aho, lentomestari Eino Juutilainen ja kapteeni Hans Wind.
Kenraali Pajari katselee hautapaadessaan tiukkailmeisenä…
… Kalevankankaan sankarihaudoissa lepääviä tamperelaisia sotureita, jotka sotiemme aikana antoivat Isänmaan puolesta kalleimpansa – henkensä.
Lentäjäkapteeni Tauno Iisalo oli Mannerheim-ristin saajista numero 168 ja myös hänen hautansa on Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.
On hienoa, että Tauno Iisalon hautakivessä on muistolaatta, jossa kerrotaan hänen olevan Mannerheim-ristin ritari numero 168.
**************
Kenraali Pajarin hauta on helppo löytää Kalevankankaan hautausmaalta, sillä se sijaitsee lännestä katsellen sankarihautojen oikealla puolella.
Tauno Iisalon hauta sijaitsee Pajarin haudasta kohti länttä kulkevan käytävän eteläisellä puolella.
Kannustan poikkeamaan molempien Mannerheim-ristin saaneiden ritarien haudoilla!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevankankaan sankarihautausmaa, Aaro Pajari, Tauno Iisalo, Mannerheim, Mannerheim-risti, Mannerheim-ristin ritarit, . |
||||||||||||||||||
Kahta en halua nähdä - purukumin jauhamista ja miestä, joka ruokailee lakki päässä!Perjantai 19.8.2016 - -Esko Erkkilä- On asioita, jotka saavat verenpaineeni nousemaan ja tämän jutun otsikossa on näistä mainittu kaksi.
Jotenkin ymmärrän lapsia, jotka jauhavat purukumia ja jopa paukuttelevat sitä.
Pidän surkimuksina aikuisia, jotka jopa tärkeiden neuvottelujen ja kokousten aikana jauhavat purukumia – en sentään ole työurani aikana tavannut sellaista purukumin jauhajaa, jotka paukuttelisivat sitä.
Neuvottelukumppani, joka jauhaa purukumia menettää silmissäni lähes kaiken uskottavuuteni – en halua tehdä sellaisen henkilön kanssa yhteistoimintaa.
Purukumia jauhava aikuinen on juuttunut tuttipulloikäisen tasolle ja esim. liikeneuvottelut tuttipullotasolle jämähtäneen aikuisen kanssa ovat vaikeita.
**************
Purukuminjauhajan lisäksi en voi hyväksyä miestä, joka pitää lakkia päässään sisätiloissa ja todellinen kauhu ajatusmaailmassasi on mieshenkilö, joka syyllistyy lakin pitämiseen päässään ruokailun aikana.
Olen tehnyt metsätöitä eläkevaarina, työurani aikana ja erityisen paljon nuorena poikasena, kun isäni kanssa teimme aluksi pokasahalla, justeerilla ja kirveellä metsätöitä – moottorisaha oli työkalunamme, kun pokasaha-aika oli ohi.
Metsätöitä tehdessäni ei koskaan ollut niin paljon pakkasta, että en olisi riisunut lakkia pois päästäni, kun aloin syömään eväitäni.
Lakin poisottaminen päästä ruokailun aikana osoittaa kunnioitusta ruokaa kohtaan.
Jouduin työelämän aikana yöpymään usein hotelleissa ja silloin minulla oli aamupalan aikana suuria vaikeuksia hillitä itseäni, kun katselin nuoria ja raavaita miehiä, jotka nauttivat aamupalaansa lakki päässä!
Toivon, että tämä kirjoitukseni herättää ne henkilöt oikeille käytöstavoille, jotka jauhavat purukumia yleisillä paikoilla.
Toivon myös, että lakki päässä sisätiloissa vetelehtivät miehet muuttavat toimintaansa ja erityisesti kohdistan sanani niille miehille, jotka eivät osaa ottaa lakkia pois päästään, kun ruokailevat!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Purukumi, purukuminjauhaja ei ansaitse arvostusta, purukuminjauhaja on juuttunut tuttipullotasolle, mies ruokailemassa lakki päässä, hotellin aamupala, aamupala, aamupalapöytä, metsätyömies, nuotiotulet, |
||||||||||||||||||
Häpeän, kun nelikymmenvuotinen entinen työnantajani valmistuttaa Elovena-välipalarahkan Virossa!Torstai 18.8.2016 - -Esko Erkkilä- Olin työelämässä 40 ja puoli vuotta ja siitä ajasta viimeiset neljäkymmentä vuotta elintarvikeyhtiö Raision palveluksessa.
Olen ylpeä Raisio-historiastani, sillä saimme paljon aikaan.
Nyt kuitenkin olen surullinen ja jopa vihainen, sillä Raisio on tuonut markkinoille Elovena-välipalarahkan, joka valmistetaan virolaisesta maidosta Virossa!!
Olen vihainen, sillä Raision toiminta on kaiken arvostelun alapuolella.
Tietääkseni Raisio on karsinut tuotevalikoimistaan kotimaan markkinoille myytävät siipikarjan- sekä sianrehuseokset ja keskittyy kotimaan rehumarkkinoilla ainoastaan naudanrehuseosten myyntiin!
Tuotevalikoiman karsiminen merkitsee, että Raision kohde kotimaan rehumarkkinoilla on ainoastaan naudanrehun käyttäjät.
Elovena-välipalarahkan valmistuttaminen Virossa on Raisiolta märän rätin heittäminen ainoan rehuasiakasryhmänsä kasvoille.
Kaiken lisäksi virolaista Raision alihankkija Tere AS-nimistä meijeriä epäillään veropetoksesta!
Käsittämätöntä amatöörimaisuutta Raisiolta!
On ollut tapana, että Raision pääjohtaja saa jossain vaiheessa vuorineuvoksen arvonimen.
Nykyinen ”pääjohtaja” Matti Rihko on vain toimitusjohtaja ja toivottavasti se enteilee, että hänelle ei haeta vuorineuvoksen arvonimeä.
Häpeän entisen työnantajani menettelyä ja häpeän sitä raskaasti!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio Oyj, Rehuraisio Oy, Elovena, Elovena-mylly, Matti Rihko. Raision elintarviketeollisuuden lopettaminen, |
||||||||||||||||||
Joudun harkitsemaan Aamulehden tilaukseni lopettamistaKeskiviikko 17.8.2016 - -Esko Erkkilä- Olen naureskellut henkilöille, jotka uhkailevat Aamulehden tilauksensa päättämistä eri syistä.
Demareilla syy on se, että Aamulehti kohtelee kaltoin demareita ja kokoomuslaisilla puolestaan se, että Aamulehti kohtelee muka kaltoin kokoomuslaisia.
Tasapuolisuuden nimessä Aamulehti kohtelee kaltoin myös keskustalaisia, mutta en ole sen vuoksi lopettamassa Aamulehden tilaustani.
Syy tilaukseni lopettamiskaavailuille on tyystin toinen kuin puoluepoliittinen.
Syy on se, että Aamulehti syyllistyy jatkuvasti kielioppivirheeseen eli lehti taivuttaa nykyisen valtiovarainministeri Petteri Orpon nimen muotoon ”Orvon”, kun oikea taivutusmuoto on ”Orpon”.
En ole ollut uskoa silmiäni. kun vielä nytkin näen Aamulehden sivuilla kirjoitettavan ”Petteri Orvosta”, kun pitäisi olla ”Petteri Orposta”!
*****************
Työelämän aikana työkaverinani oli Soupas-niminen henkilö.
Laadin joskus muistiota palaverista, jossa oli mukana mm. mainittu Soupas.
Soitin silloiseen Kielitoimistoon ja kysyin. että pitääkö kirjoittaa ”Souppaan ” vaiko ”Soupaksen”.
Puheluuni vastannut naishenkilö sanoi, että ”Hetkinen, Eurassa on heidän tietojensa mukaan Soupas-nimisiä henkilöitä”.
Kerroin, että kyse on juuri Eurasta syntyisin olevasta henkilöstä.
Naishenkilö palasi luurin päähän ja kertoi, että Euran Souppaat haluavat käytettävän muotoa ”Souppaan”, eivät suinkaan ”Soupaksen”.
**************
Tietääkseni Petteri Orpo haluaa käytettävän sukunimestään muotoa ”Orpon”.
Lohdutukseksi Aamulehden markkinoinnista vastaaville kerron, että en aio tämän asian vuoksi kuitenkaan lopettaa Aamulehden tilaustani vaan luotan Aamulehden ymmärtävän suomenkielen taivutusmuodot ja alkavan käyttämään Petteri Orpon sukunimestä taivutusmuotoa ”Orpon”!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petteri Orpo, Petteri Orpon, Petteri Orvon, Aamulehti, Aamulehden käyttämä väärä taivutusmuoto, |
||||||||||||||||||