Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Se on valkosipulien istuttamisaika nyt!

Perjantai 9.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Lokakuun puolivälin tienoot ovat otollisinta valkosipulien istutusaikaa eli juuri nyt!

 

 

Olemme kasvattaneet valkosipuleita toistakymmentä vuotta ja eilen hoidin niiden istuttamisen ensi vuoden sadonkorjuuta varten.

 

 

IMG_0591.JPG

 

Olen yleensä kasvattanut valkosipuleita samalla kasvupaikalla, mutta nyt muokkasin istutuspaikan mökkitonttimme parhaalle paikalle ja sillä paikalla ei koskaan ole kasvatettu valkosipuleita eli monokulttuuriviljelyn ongelmaa ei nyt pitäisi olla.

 

 

IMG_0592.JPG

 

Valkosipuli vaatii kunnollisen peruslannoituksen, mutta kasvun varmistamiseksi kevät- ja kesälannoituksesta on myös huolehdittava.

 

 

IMG_0593.JPG

 

Käytin 40 sentin riviväliä ja istutuksessa hyödynsin lankkua, jolla kontaten istutin neljä riviä kerrallaan.

 

 

IMG_0594.JPG

 

Varaamani siemensipulit riittivät lähes 70 rivimetrin istuttamiseen ja niillä sain täsmälleen jyrsimäni alan istutettua!

 

 

Istutuksessa apuvälineenä käyttämäni istutuslankun painuman haraaminen jäi tämän päivän hommaksi!

 

*******************

 

Valkosipulin istuttamisajankohta on aina jonkinmoista arpapeliä, mutta kokemuksesta tiedän, että ei ole minkäänlainen ongelma, jos syksyllä istutetut valkosipulit ehtivät kymmensenttisille ”oraille” ennen talventuloa eli siitä vaan istuttamaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on valkosipulien istuttamisaika nyt!, Se on valkosipulien istuttamisaika nyt! valkosipulien istuttaminen,

Poliittinen järjestelmämme on liian hidas tekemään päätöksiä kriisitilanteissa!

Torstai 8.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että nykyinen korona-tilanne merkitsee kriisitilannetta koko Suomessa.

 

Tapaamme naureskella ruotsalaiselle päätöksenteolle, sillä siellä vaan diskuteerataan eli keskustellaan ja päätöksiä ei pystytä tekemään.

 

Nyt muutamana päivänä on ainakin minulle tullut selväksi, että olemme ajautumassa kohti ruotsalaista systeemiä, sillä poliittinen päätöksentekojärjestelmämme ei pysty tekemään päätöksiä.

 

Elämme tänään torstaita ja olenko kuullut oikein, että hallitus aikoo keskustella vasta ensi viikon iltakoulussa koronaan liittyvistä rajoituksista – iltakouluun kai tullaan kutsumaan myös opposition edustajat, sillä rajoituksille tarvitaan laaja parlamentaarinen tuki.

 

********************

 

Onneksi jotain on kuitenkin tapahtunut ja on tapahtumassa, sillä tänään kaikkien ravintoloiden on lopetettava anniskelu klo 24.00 ja suljettava ovensa klo 1.00!

 

***************

 

Kiitokset STM:lle, jonka on tarkoitus antaa ensi perjantaina viiden maakunnan ravintoloita koskeva järkevä asetus, joka koskee Uuttamaata, Varsinais-Suomea, Kanta-Hämettä, Pirkanmaata sekä Pohjanmaata – asetus merkitsee, että mainituilla alueilla toimivien ravintoloiden on lopetettava anniskelu ensi sunnuntaista alkaen klo 22.00 ja ravintola on laitettava kiinni klo 23.00.

 

Asetukseen kuuluu määräys, että näiden alueiden ravintolat voivat ottaa sisään vain puolet tavanomaisista asiakasmääristään.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Poliittinen järjestelmämme on liian hidas tekemään päätöksiä kriisitilanteissa!,

Vastustava mielipiteeni Viljakkalassa sijaitsevan Kultakylän päiväkodin lakkautussuunnitelmiin

Keskiviikko 7.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Synnyinkuntani Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja siitä lähtien Viljakkalan palvelut ovat olleet monien Ylöjärven kaupungin virkahenkilöiden hiostamisen kohteena.

 

 

IMG_0583.JPG

 

Viimeisin hiostamisen kohde on Viljakkalan kirkonkylällä sijaitseva Kultakylän päiväkoti ja sen lakkauttaminen.

 

Kansalaisille varattiin mielipiteen esittäminen lakkautussuunnitelmiin eiliseen klo 15.00 saakka, sillä Ylöjärven sivistyslautakunta kokoontui samana iltana klo 18.00 tekemään osaltaan päätöksen suhtautumisestaan virkahenkilöiden laatimiin lakkautussuunnitelmiin.

 

Jätin henkilökohtaisen mielipiteeni hyvissä ajoin, sillä aikaa annettuun päättymishetkeen jäi vielä lähes tunti!

 

Sen tiedän, että mielipiteitä asiasta jätettiin runsaasti ja jos käy niin, että kansalaisten mielipiteitä ei julkaista, niin ohessa julkaisen oman mielipiteeni:

 

**************************

 

 

Vastustan Viljakkalassa Kultakylän päiväkodin lakkauttamista ja perusteluina esitän mm. seuraavia asioita:

 

Viljakkalan hyväksi ovat monet tahot viime aikoina tehneet paljon töitä.

 

1. Maantie 2773:n rakenteiden parantaminen ja päällysteen uusiminen Viljakkalan kirkonkylän ja Kyrönlahden tiehaaran välillä sekä samojen hommien toteuttaminen Päivölän ja Kauraslammen välillä tulevat merkitsemään Viljakkalan tavoitettavuuden selkeää paranemista ja sitä kautta lapsimäärien kasvamista. Tämän osalta kokemusperäistä tietoa antaa taannoinen Uusi-Kuruntien rakentaminen, jonka eräänä tuloksena Karhen koululla aloittaa ensi syksynä 15 uutta ensiluokkalaista. On ilmeistä, että maantie 2773:lla tehdään samanlainen remontti lähivuosina myös Hirvilahden tienhaaran (Kyrönlahden tiehaara) ja Päivölän välillä ja silloin maantie 2773:n suosio tulee edelleen kasvamaan.

 

2. Ns. Hämeenkyrönväylän rakentaminen tulee toiselta suunnalta lisäämään kansalaisten kiinnostusta asumaan Viljakkalassa.

 

3. Tonttimyynnin vauhdittaminen - kiitokset siitä Ylöjärven päättäjille - tulee toimimaan samoin kuin maantie 2773:n parantaminen ja Hämeenkyrönväylän rakentaminen eli Viljakkalan väkimäärä tulee kasvamaan ja ikärakenne tulee nuorentumaan, joten molemmat Viljakkalan alueen päiväkodit tarvitaan.

 

4. Karhen alueella parhaillaan toteutettava sähköverkon maakaapelointi, joka laajimmillaan ulottuu ainakin Hämeenkyrön Komiin saakka, tulee sähköverkon toimintavarmuuden parantumisen myötä lisäämään kiinnostusta muuttaa asumaan "Viljakkalan kirkonkylän porteille" saakka ja siten sekin luo tarvetta Kultakylän päiväkodin kehittämiselle.

 

5. Korona-kriisi kannattaa nähdä Viljakkalan kannalta myönteisenä, sillä hajautettu asuminen pois "maalikylistä" on nyt ja lähitulevaisuudessa haluttua.

 

Näillä ajatuksilla haluan evästää Ylöjärven luottamushenkilöpäättäjiä säilyttämään Viljakkalassa molemmat päiväkodit eli Kultakylän sekä Onnimannin päiväkodit!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kultakylän päiväkodin alueella asuvan runsaan vuoden ikäisen Tommi-pojan vaari, Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja ja Viljakkalan Majajärvellä loma-asunnolla kesät viettävä tamperelais/viljakkalalainen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kultakylän päiväkoti, Onnimannin päiväkoti, Kultakylän päiväkodin lakkauttaminen, Kultakylän päiväkodin lakkauttamissuunnitemat, Viljakkala,

Teams on laiha korvike henkilökohtaisille palavereille ja neuvotteluille!

Tiistai 6.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Korona-aika on tuonut meille palaveri- ja neuvotteluaktiiveille uuden palaverimuodon eli ”Teams-palaverit” melkein jokapäiväiseksi ohjelmanumeroksemme elämäämme.

 

Teams-palaverit säästävät aikaamme, sillä niiden johdosta emme joudu istumaan enemmän tai vähemmän tärkeissä palavereissa eri puolilla kaupunkia, vaan voimme osallistua neuvotteluihin omalla tietokoneellamme kotoamme.

 

En lainkaan tykkää Teams-palavereista, vaikka joudunkin niihin osallistumaan melkein päivittäin.

 

Teams-palaverit tapaavat venyä turhan pitkiksi, sillä osanottajilla tuntuu olevan muka tärkeää sanottavaa määrättömästi.

 

Pitkäksi venyvät Teams-palaverit merkitsevätkin, että monet osallistujat kaikkoavat palavereista jo niiden kestäessä.

 

 

Olen huomannut, että Teams-palaverit ovat mainio työväline esim. niille yhdistysten vastuuhenkilöille, jotka tapaavat viivähtää palavereissa vain hetken.

 

*****************

 

 

Eilen olin tilaisuudessa, jossa ulkopuolinen selvityshenkilö oli tutkaillut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön toimintaa ja hän oli jäsenkyselyn perusteella päätynyt toteamaan kysymykseensä ”Minkä tyylistä palautetta/kiitosta olet saanut” mm. seuraavaa:

 

 

IMG_0552.JPG

 

”Edellinen kiitti nykyinen ei”

 

Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana 2012 -2018 ja tunnistan ylpeänä itseni ”edelliseksi puheenjohtajaksi”!

 

Mitä opimme tästä?

 

Opimme sen, että pyyteetöntä työtä tekeviä yhdistyksen jäseniä puheenjohtajan kannattaa kiittää, sillä jäsenten työ on kuitenkin kaiken perusta myös yhdistystoiminnassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teams, Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Tomaatteja voi kypsyttää myös laatikoissa!

Maanantai 5.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja kesän lyhyys tuntuu kouriintuntuvasti mm. avomaalla kasvatettavien tomaattien kypsymisessä.

 

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton ja sen todistamiseksi seuraavassa muutama kuva, jotka on otettu alkaneen lokakuun ensimmäisten päivien aikana:

 

****************

 

Meillä oli kasvamassa n. kuutisenkymmentä tomaatintainta ulkosalla erilaisissa saaveissa ja puulaatikoissa, joissa taimet kasvoivat aidossa puutarhamullassa.

 

Suurinpiirtein puolet tomaateista ehtivät kypsyä ajallaan, mutta osa…

 

 

IMG_0395.JPG

 

 

IMG_0396.JPG

 

 

IMG_0398.JPG

 

…piti korjata kypsymään raakoina tai puoliraakoina.

 

 

IMG_0513.JPG

 

Pikkutomaatit ovat erityisen herkullisia ja osa niistäkin piti korjata raakoina.

 

 

IMG_0516.JPG

 

Muutama päivä sadonkorjuun jälkeen raakoina korjatuista tomaateista osa on jo ehtinyt kypsymään ja…

 

 

IMG_05172.JPG

 

…autotallissa laatikoissa…

 

 

IMG_0511.JPG

 

…ne saavuttivat täyskypsyyden!

 

 

Saimme noista n. kuudestakymmenestä tomaatintaimesta laadukkaita tomaatteja n. 120 kiloa ja olemme satoomme tyytyväisiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tomaattien kypsyttäminen, tomaattien avomaanviljely,

Kun Hitler poistui katsomosta kesken ottelun!

Sunnuntai 4.10.2020 - -Esko Erkkilä-

IMG_0491.JPG

 

Eläkeliitto järjesti viime torstaina eli 1.10.2020 Lempäälän Ideaparkissa ”Ideaparkin valtauksen” ja tempaukseemme osallistui suuri joukko eläkeliittolaisia.

 

 

IMG_04962.JPG

 

 

”Valtauksemme” pääesiintyjänä oli ikinuori Aira Samulin, joka viime huhtikuussa täytti 93-vuotta.

 

 

IMG_0493.JPG

 

 

Aira Samulinia jututti Nina Soininen ja hyvin jututtikin!

 

 

**************************

 

 

Aira Samulinin setä Sten Suvio (1911 – 1988) voitti Berliinin olympialaisissa vuonna 1936 välisarjassa eli 66,6 kilon luokassa kultamitalin ja loppuottelussa hänen vastustajanaan oli saksalainen Michael Murach.

 

Alussa Suvio oli vastaanottavan puolena, mutta toisessa ja erityisesti kolmannessa erässä osat vaihtuivat ja lopulta Suvio voitti ottelun kaikilla tuomariäänillä.

 

 

IMG_0500.JPG

 

Aira Samulin kertoi meille Ideaparkissa, että Adolf Hitler oli ottelun alussa katsomossa, mutta huomattuaan suomalaisen ylivoiman, hän poistui kesken ottelun katsomosta.

 

 

Hitlerin kunniaksi on todettava, että hän jakoi ottelun jälkeen mitalit ja ojensi Sten Suviolle kultaisen mitalin!

 

 

Kiitokset Eläkeliitolle ja erityisesti Aira Samulinille hienosta tilaisuudesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Adolf Hitler, Sten Suvio, Berliini 1936, Berliinin olympialaiset 1936, Aira Samulin, Eläkeliitto, Ideapark, Ideaparkin valtaus 1.10.2020,

On hyvä, että on päänavaajia!

Lauantai 3.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Metsäteollisuus ry:n ratkaisu työehtosopimusten ulkopuolella jäämisestä on tervetullut tuulahdus pääsemisestä pois ummehtuneesta ilmapiiristä työehtosopimusneuvotteluista.

 

Päänavaamista asiasta on odotettu ja kiitokset Metsäteollisuus ry:lle siitä, että päänavaus on nyt tehty.

 

On selvää, että ammattiyhdistysliike pyrkii kaikin tavoin vastustamaan nyt tehtyä pääavaamista, mutta se ei kuitenkaan pysty toimimaan valtavirtaa vastaan.

 

***************

 

Työelämän aikana jouduin seuraamaan elintarvikealan taistelua vasemmistoliittolaista Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry:tä vastaan ja vastuuhenkilönä olin etulinjassa, kun toimitusjohtamani yritys joutui hakaukseen AKT:n kanssa.

 

AKT:n kanssa pääsimme sopimukseen, kun maksoimme lähes kymmenelle autokuljettajalla kuuden kuukauden ylimääräisen palkan, mutta elintarvikealalla toimiessani edes extra-palkat eivät toimineet!

 

En varmasti ole ainoa, joka kannustaa myös metsäteollisuuden ulkopuolisia toimialoja seuraamaan Metsäteollisuus ry:n esimerkkiä ja jäämään ulkopuolelle keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hyvä että on päänavaajia!, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry, Vasemmistoliitto, AKT, Metsäteollisuus ry,

Maantie 2773:n parantaminen nostaa Viljakkalan asemaa asuinpaikkakuntana

Keskiviikko 30.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Palokalliolla sijaitsevan omakotitalon omistajana, Maatalousyhtymä Erkkilän osakkaana, Viljakkalan Majajärvellä sijaitsevan vapaa-ajanasunnon omistajana sekä Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen, että maantie 2773:n…

 

 

IMG_0454.JPG

 

…rakenteen parantaminen sekä päällystystyö on saatu valmiiksi Viljakkalan kirkonkylän ja Kyrönlahdentien välisellä tiepätkällä ja sen lisäksi…

 

 

IMG_0455.JPG

 

…sama homma on saatu päätökseen Hämeenkyrön Komissa sijaitsevan seurantalo Päivölän ja Ylöjärven Takamaan välillä!

 

 

Kesän alkupuolella maantien rakenteen parantaminen ja päällystystyö saatiin valmiiksi Ylöjärven keskustan ja Takamaan välillä!

 

Maantie 2773:n rakenteen parantaminen ja päällystystyö merkitsevät, että Viljakkalan asema Tampereen kaupunkiseudun merkittävänä keskuksena vahvistuu.

 

Esitykseni Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana 6.10.2020 pidettävässä kokouksessa on se, että annamme kiitokset nyt suoritetuilla toimenpiteille, mutta toivomme, että myös Kyrönlahdentienhaaran ja Päivölän välisen osuuden rakenteen parantaminen ja päällystystyö saadaan tehdyksi vuonna 2021.

 

Maantie 2773:n rakenteen perusparannustyöt ja päällystäminen maksavat suunnitelman mukaan 2,35 milj. euroa ja töiden vaikutukset parantavat tieosuuden  merkitystä metsäteollisuuden kuljetuksina sekä työmatkaliikenteen parantamisena.

 

 

Koronakriisi merkitsee, että nyt toteutetut toimenpiteet ovat osuneet oikeaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, maantie 2773, Viljakkala-neuvosto,

Sähköverkon maakaapeloinnissa tarvittaisiin maalaisjärkeä

Tiistai 29.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Hankimme vapaa-ajanasunnollemme sähkön kolmisenkymmentä vuotta sitten.

 

Sähkö johdettiin meille Majajärven pohjaan upotetun kaapelin kautta eli meille tuleva sähkö on ollut viimeisen kolmensadan metrin matkalla säävarma jo pitkään.

 

Nyt sähköntoimittajamme Elenian päähän pälkähti, että meille pitää sähkö tulla tasan vastakkaisesta suunnasta eli Viljakkalan Karhelta.

 

Elenian päätös merkitsi, että maamme päärata eli Tampere-Parkano- Seinäjoki –rata piti alittaa.

 

Alitusyritys onnistui radan pohjoispuolelta hyvin, mutta eteläpuolella homma tyssäsi kallioon eli alitusyritys siis epäonnistui.

 

Kahdella kaivinkoneella meidän puoleinen kallio paljastettiin ja todettiin, että kalliota on louhittava.  Ratahallintokeskus ei kuitenkaan antanut lupaa kallion louhintaan räjäyttämällä vaan louhinta piti hoitaa kaivinkoneiden ”pajavasaroilla”!

 

Vasarointi kesti parisen viikkoa kahdella kaivinkoneella ja löytyihän se kaapelin suojaputki vihdoin.

 

******************

 

Maakaapeliojan kaivaminen radanalituksen jälkeen olikin sitten jo helppo homma, mutta ei suinkaan meille, sillä hyvinhoidettu nurmikkomme joutui…

 

 

IMG_0442.JPG

 

…juoksuhautakaivantojen kohteeksi, jotta maakaapeli voitiin liittää Majajärven toiselta puolelta tulevaan entiseen maakaapeliin!

 

*************************

 

Maalaisjärjellä ajateltuna homma on mieletön, sillä laskeskelin, että nykyisillä sähkönsiirtoveloituksilla maksamillani summilla kuluu sata vuotta, jotta Elenia saa minulta nuo kustannukset kassaansa!

 

 

Jos Elenia olisi pysytellyt vanhassa eli sähkö tulisi meille edelleen järven pohjassa olevaa kaapelia pitkin, niin kustannukset olisivat olleet muutamia satoja euroa, sillä kustannuksia olisi Elenialle kertynyt vain n. viidenkymmenen metrin pituisen kaivannon kaivamisesta järven vastarannalla!

 

 

Maalaisjärki katosi kertakaikkiaan ja kauas!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Sähköverkon maakaapeloinnissa tarvittaisiin maalaisjärkeä, maakaapelointi, Elenia,

Trekoolinharrastaja siirtyy nyt uudenlaiseen toimintaan!

Maanantai 28.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Elämme syyskuun loppupuolta ja me trekooliharrastajat saamme näinä päivinä edelleen nauttia kasvun ja kukkimisen ihmeestä, mutta pikkuhiljaa siirrymme harrastuksemme seuraavaan vaiheeseen eli valmistautumiseen seuraavaan vuoteen.

 

IMG_9022.JPG

 

Palautan mieleen ne heinäkuun 22. päivän ajat, jolloin perennapenkkissämme loistivat kilpaa ”palava rakkaus” (vasemmalla) sekä ”väriminttu”!

 

 

*******************

 

 

IMG_0408.JPG

 

Nyt tilanne on kehittynyt ja eilen palava rakkautemme oli päässyt siemenvaiheeseen.

 

Leikkasin palavan rakkaudemme siemenkodat talteen ja vaikka varovasti leikkasinkin, niin aikamoinen  ropina kuului, kun osa siemenistä päätyi samalle paikalle jatkamaan sukua myös ensi vuonna!

 

Hieno homma näin!

 

 

IMG_0413.JPG

 

 

Käytin siementen erottelussa vanhaa reiällistä astiaa ja sainkin…

 

 

IMG_0416.JPG

 

 

…parisensataa grammaa puhtaita palavan rakkauden siemeniä talteen!

 

 

Nyt haasteenani on, että mihin mökkitontillani kylvän nämä palavan rakkauden siemenet, sillä olen melkoisen varma, että nykyinen kasvupaikka on saanut riittävästi siementä ensi kesäksi ja joudun etsimään uusia kasvupaikkoja palavalle rakkaudelle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palava rakkaus, siemenpankki,

Korona teki tilaa kalenteriin!

Sunnuntai 27.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Tuskin olen ainoa, joka on painiskellut omasta mielestään liian tiukan kalenterin kanssa. Menoja – tähdellisiä ja vähemmän tähdellisiä menoja on ollut buukattuna kalenteriin aivan liian kanssa.

 

Koronatilanne on tullut tässä ongelmassa avuksi, sillä nyt kalenterissa on tilaa!

 

Tilanne oli jo muodostumassa entiselleen, mutta koronan toinen aalto palautti kalenteriin väljyyttä.

 

Koronan ”lepohetken” aikana ehdin osallistua kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamalle Kyröläismatkalle Viroon sekä Latviaan ja selvisimme matkalta monia kokemuksia rikkaampina ja mikä tärkeintä ilman koronaa!

 

Toinen iso tapahtuma koronan hiljaisena jaksona oli osallistuminen Keskustan puoluekokoukseen.

Se toteutettiin alueellisesti hajautettuna ja osallistuin puoluekokoukseen Hotelli Tornissa Tampereella – olin puheenjohtajakisassa Annika Saarikon tukijoukoissa ja voitimme puheenjohtajaäänestyksen heti ensimmäisellä kierroksella!

 

**************

Koronan nykyvaihe merkitsee varotoimenpiteiden lisäämistä ja sen vuoksi henkilökohtaisia kontakteja tulee välttää.

 

Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön hallituksen jäsen ja toteutammekin lokakuun alkuun päättämämme kokouksen teams-kokouksena.

 

Teams-kokous on korvike tavanomaiselle kokoukselle, mutta sellaisia pitää vaan nyt hyväksyä.

 

 

Korona-tilanne on raivannut tilaa kalentereihin, mutta siitä huolimatta harras toiveeni on, että saamme koronan hallintaan ja pääsemme palaamaan normaaliin elämänrytmiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona teki tilaa kalenteriin!, korona, Keskustan puoluekokous 2020, Annika Saarikko, Kyröläismatka,

Meillä syödään, juodaan, humallutaan ja tapellaan!

Perjantai 25.9.2020 - -Esko Erkkilä-

No, ei tarvitse pelästyä otsikostani vaikka se totta onkin, sillä kyse on ampiaisista!

 

Jostain syystä meillä mökkimaailmassa on tänä syksynä runsaasti ampiaisia ja tuo otsikkoni liittyy siihen, että varastomme vierellä olevalle pöydälle unohtui omena ja sen tiimoilta kaikki tuo on tapahtunut, mitä otsikossa kerron.

 

 

IMG_0358.JPG

 

Varsinainen hässäkkä omenan ympärillä!

 

Lirautin muutaman tipan siideriä tuon hässäkän keskelle ja siitäkös ampiaiset tykkäsivät!

 

Kokeilin myös kolmosolutta, mutta sepä ei kelvannutkaan ampiaisille.

 

 

IMG_0349.JPG

 

Suomalaiskansalliseen tapaan osa ampiaisista joi siideriä rähinäversiona ja pienet tappelunnujakat olivat siitä seurauksena.

 

********************

 

Se on todettava myönteisenä seikkana, että ihmisiä kohtaan nämä ampiaiset eivät hyökkäile!

 

 

On mukava seurata tätäkin luonnonilmiötä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ampiaiset, ampiaiset humaltuvat, ampiaiset tappelevat,

Maloppeja, kruunusuvikakkaraa, ruiskaunokkia ja samettiruusua

Torstai 24.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Innostuin keväällä minäkin kylvämään pienen kukkapellon eli Katariinan kukkapellon.

 

Siementä hankin kilon satsin, mutta Rouvalla oli edellisvuodelta varastossa samettikukan siemeniä ja niillä kylvin kukkapellon reunalle kapean reunuksen.

 

Seuraavassa suloisessa sekasotkussa lähikuvissa kuvakimara kukkapeltoni kukista!

 

 

IMG_0274.JPG

"Tarkistusmittauksessa" on todettu, että tämä on kosmoskukka!

 

 

IMG_0275.JPG

 

 

IMG_0276.JPG

 

 

IMG_0278.JPG

 

 

IMG_0279.JPG

 

 

IMG_0280.JPG

 

 

IMG_0281.JPG

 

 

IMG_0285.JPG

 

 

IMG_0286.JPG

 

 

IMG_0290.JPG

 

 

IMG_0294.JPG

 

 

IMG_0295.JPG

 

 

IMG_0296.JPG

 

 

IMG_03422.JPG

 

 

IMG_0344.JPG

 

Tunnustan, että malopit ja kruunusuvikakkara olivat aikaisemmin minulle täysin tuntemattomia kukkia - ruiskaunokki sekä samettiruusu sitäkin tutumpia!

Vuonna 1968 - 1970 opiskellessani Mustialan Instituutissa, niin ruiskaunokki luokiteltiin vaaralliseksi rikkakasviksi ja ihmettelin, että Kansallinen Kokoomus valitsi sen aikoinaan nimikkokukakseen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maloppi, kruunusuvikakkara, ruiskaunokki, samettiruusu, kukkapelto, Katariina Pylsy,

Lyhyeenkin kriisiin pitää valmistautua

Keskiviikko 23.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Jatkan eilistä juttuani siitä, että miten pärjään 72 tuntia eli kolme vuorokautta poikkeusoloja.

 

Tänä päivänä tuo kolme vuorokautta saattaa olla lyhytkin aika ainakin maaseudulla, jossa sähkökatkokset ovat jokavuotisia.

 

IMG_0253.JPG

 

Luennoitsijamme eli Hämeen Pelastusliitto ry:n koulutuspäällikkö Saku Rouvali oli kerännyt tähän slaidiin muutamia erilaisia poikkeustilanteita, joihin me jokainen saatamme joutua.

 

Eilisessä jutussani käsittelin vettä ja eräitä elintarvikkeita, mutta niidenlisäksi…

 

 

IMG_0261.JPG

 

…tarvitaan monia välttämättömyystarvikkeita.

 

 

Jokunen huomio tuohon listaan liittyen tai jopa osa sen ulkopuolelta:

 

  • kännykän lataaminen onnistuu sähkökatkoksen aikana auton tupakansytyttimeen liitettävän latausjohdon avulla

    • kännykkää voi ainakin rajoitetussa määrin käyttää myös valaisimena
    • on kokonaan toinen asia, että pelaako kännykkäverkko poikkeustilanteissa
    • autoon sopivaa polttoainetta pitäisi aina olla jonkun verran ”kanisterivarastossa”
    • sähköverkkojen maakaapeloinnit ovat yleistymässä ja se asia on sinällään hyvä

 

***********************

 

Haluan tässäkin yhteydessä muistuttaa siitä huoltovarmuutemme kannalta onnettomasta päätöksestä, jonka taannoiset Kataisen ja Stubb´n hallitukset tekivät, kun ne pienensivät leipäviljan varmuusvarastojamme merkittävästi.

 

 

Pian päättyvä sadonkorjuukausi osoittaa taas oikein vakavasti siitä, että leipäviljojen varmuusvarastointimäärien alentaminen oli virhe.

 

En tunne tarkasti leipäviljojen varmuusvarastointimääriä ja vaikka sen tietäisinkin, en sitä luonnollisesti kertoisi – sen kuitenkin tiedän, että varastointimäärien leikkaaminen oli merkittävä.

******

 

Sain aikoinaan olla mukana operatiivisessa toiminnassa, kun Huoltovarmuuskeskus laajensi varmuusvarastointiin kotieläinten ruokinnassa tarvittavan soijarouheen.  Määrät olivat ainakin työnantajani vinkkelistä vaatimattomat, mutta soijarouheen lisääminen varmuusvarastointituotteisiin oli oikeaan osunut toimenpide.

 

******************

 

 

IMG_02672.JPG

 

Viime maanantaina Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen järjestämän mielenkiintoisen koulutustilaisuuden osanottajat saivat osallistumisestaan jopa todistuksen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lyhyeenkin kriisiin pitää valmistautua, Huoltovarmuuskeskus, Hämeen Pelastusliitto ry., leipäviljojen varmuusvarastointi,

Pärjäätkö omin avuin 72 tuntia?

Tiistai 22.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Olin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana vuodet 2013 – 2018 ja sinä aikana loimme systeemin, joka merkitsi jäsentapaamisia kahden viikon välein eli joka toinen maanantai.

 

Jäsentapaamiset alkoivat ja alkavat yhä edelleen klo 11.00 ja niiden alkuun on omarahoitteinen kahvitarjoilu.

 

Eilen järjestetyn jäsentapaamisen aiheena oli otsikkoaiheinen kysymys, eli ”Pärjäätkö omin avuin 72 tuntia”!

 

Aihe oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja se kestikin lähes kaksi tuntia.

 

 

***********************

 

 

 

IMG_0258.JPG

 

Jäsentapaamisemme kouluttajana toimi Hämeen Pelastusliitto ry:n koulutuspäällikkö Saku Roivali ja hänellä oli apunaan oma tyttärensä, joka kirjoitti jokaiselle tilaisuuden osanottajalle osallistumistodistuksen.

 

 

Jäsentapaamisen eli koulutustilaisuuden anti oli monipuolinen, mutta tässä kerron vain niistä valmiuksista, joita jokaisella pitäisi olla veden sekä tarvittavien ruokatarvikkeiden varaamisessa.

 

Vesi

 

Ihminen ei pärjää ilman vettä ja sitä me tarvitsemme juomaksi 2 -3 litraa vuorokaudessa.

 

Ihmisen kokonaisvedentarve on kuitenkin aivan toista, sillä se on luokkaa 130 litraa vuorokaudessa – jos asunnossa ei ole asuntokohtaista vesimittaria, saattaa veden kokonaiskäyttömäärä tuplaantua!

 

On todettu, että kannellisista veden kuljetus- ja säilytysastioista on kaikissa kotitalouksissa liian vähän.

 

Kouluttajamme totesi kauppaliikkeiden puhdasvesitarjonnasta, että niiden määrät riittäisivät vain 15 minuutiksi, jos ruokavedestä tulisi puutetta!

 

Taannoinen Nokian vesikriisi osoitti, että miten haavoittuvainen vesihuoltomme on ongelmatilanteissa.

 

*****************

 

 

Elintarvikkeiden tarve viikossa

 

Koulutuspäällikkö Rouvali esitti kalvon, johon hän oli kerännyt luettelonmäärät erilaisista elintarvikkeista, joita tarvitaan viikon aikana…

 

 

IMG_0259.JPG

 

 

IMG_0260.JPG

 

…ja tässä aikuisen viikon aikana tarvitsemien elintarvikkeiden määrät!

 

Puhutteleva esitys ja muista 72 tunnin aikana poikkeustilanteissa tarvittavista tavaroista tällä saitilla joskus myöhemmin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pärjäätkö omin avuin 72 tuntia?, Hämeen Pelastusliittory, koulutuspäällikkö Saku Rouvali, Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry,

Kyntöhommat ovat alku uudelle!

Maanantai 21.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Kesä on päättymässä ja syksy tekee tuloaan.

 

Sääennusteet toki lupaavat alkavan viikon loppupuolelle ”intiaanikesää” eli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita päivälämpötiloja.

 

Otan omalta osaltani mielelläni vastaan lämpimät päivät!

 

Pelkäsinkin jo viime lauantain ja eilisen välisenä yönä, että joko pakkanen olisi tehnyt tuhojaan aroimmille puutarhakasveille, mutta onneksi niin ei ilmeisesti vielä tapahtunut.

 

********************

 

Lainaan tai oikeammin käytän tämän juttuni kuvituksena ja teksteinä tasan neljä vuotta sitten tekemääni facebook-päivitystä, jossa kerroin neljä vuotta sitten alkaneista syyskynnöistäni:

 

traktorikynto20161.jpg

 

 

Aina syksyisin mietin, että kun sais kyntää hieman suurempia alueita, jotta voisi säätää aurat mallilleen - pikkuplänteillä siihen ei ole mahdollisuuksia.

 

 

traktorikynto20162.jpg

 

Olen aikasmoinen tumpelo vesivaon tekemisessä; toki tiedän, että miten se tehdään, mutta pienen takia ei viitsi säätää auroja oikein. Tämmöinen siitä kuitenkin tuli!

 

 

traktorikynto20163.jpg

 

"Parempi sian tonkima syksyllä kuin miehen kyntämä keväällä!" 

 

Tuo totuus pätee myös tänään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Parempi sian tonkima syksyllä, kuin miehen kyntämä keväällä, syyskyntö, vesivaon kyntäminen, yöpakkaset, kyntöhommissa on kesän haikeutta, kyntöhommissa on uskoa tulevaisuuteen, kyntöhommissa on uskoa kevääseen,

Eilinen Aila-myrsky hankaloitti monien jokapäiväistä elämää

Perjantai 18.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Näin siinä kävi ja olin eräs, jonka jokapäiväiseen elämään eilinen myrsky vaikutti ja elämää vaikeutti.

 

Myrsky katkaisi sähköt mökkimaailmastani Viljakkalan Majajärveltä eilen hieman ennen klo 14.00 ja ilmoitin telefoonilla tilanteesta Rouvalle.

 

Mökillämme on kolme pakastinta ja kaikki ne ovat täynnä marjoja, vihanneksia sekä muita elintarvikkeita ja sain määräyksen heti ja välittömästi laittaa kaikki pakastimissa olevat tavarat kylmälaukkuihin sekä saaveihin ja sen jälkeen nopeinta tietä kohti Tamperetta.

 

 

****************

 

 

Tein tietysti saamani määräyksen mukaisesti ja olinkin Tampereella kolmen vartin kuluessa.

 

Tiukkaa se teki, mutta lähes kaikki tavarat mahtuivat keittiössä, askarteluhuoneessa ja kylmässä varastossa oleviin pakastimiin, mutta osa ei kuitenkaan mahtunut ja niille Rouva osoitti paluuosoitteeksi mökkimaailman ja onneksi sähköt olivat palanneet, joten katastrofilta vältyimme.

 

 

IMG_01992.JPG

 

Myrsky nosti hallaharsoriekaleen pihakoivumme oksille, mutta eiköhän se sieltä aikojen kuluessa putoa!

 

 IMG_0197.JPG

 

Mökkinaapurimme pihatie tarvitsee hieman moottorisahaoperointia!

 

IMG_0196.JPG

 

Poikiemme omistama metsäpalsta sai myös hieman tuta Aila-myrskyn vaikutuksia, mutta saanhan tuosta hieman polttopuuta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aila-myrsky, Aila-myrsky 17.9.2020,

Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii!

Torstai 17.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen kaivettua perunat talteen ja olen saavutuksestani tyytyväinen.

 

Tuo viljakkalalainen sanonta toteutui kuitenkin vain osittain, sillä eilen nostetut perunat ovat nyt kuivumassa…

 

 

IMG_0180.JPG

 

…varastossa ja odottavat siellä pääsyä kellariin.

 

 

IMG_0181.JPG

 

Viimeiseksi lajikkeeksi nostossa jäi Blue Congo ja totesin jälleen kerran, että sen nostaminen on illan hämärissä haastavaa, kun tummansinistä lajiketta on vaikea havaita mullan seasta.

 

Blue Congo on sinällään hyvinkin satoisa lajike ja sen sadontuottokyky ei ole vuosien aikana heikentynyt vaikka olemmekin vuodesta toiseen käyttäneet istutuksessa sen omaa siementä.

 

 

******************

 

 

Tuon kansanomaisen otsikkolausahduksen toista osaa eli ”ämmäp pirttii” ei meillä pystytä noudattamaan vielä pitkään aikaan, sillä suurin osa punajuurista on vielä kasvamassa ja samoin porkkanoista – palsternakkojen sadonkorjuuta ei ole vielä aloitettukaan eli Rouvalla riittää puuhaa!

 

 

Jokunen kurpitsakin vielä pilkistelee lehtiensä katveessa ja mullassa kasvavien tomaattien pääsato on vielä korjaamatta.

 

Ensimmäistäkään tyrnimarjaa ei ole vielä poimittu ja myös luumusadosta on vasta osa poimittu, joten syyssadonkorjuuhommia kyllä riittää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii!, Blue Congo, palsternakan sadonkorjuu, tyrnin sadonkorjuu, tyrni, porkkana, punajuuri, palsternakka, luumu,

Eläkeliiton Tampereen yhdistys panosti tulevaisuuteen ja ilmastovelvoitteisiin!

Keskiviikko 16.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliitto on 130.000 jäsenellään ylivoimaisesti Suomen suurin eläkeläisjärjestö.

 

Sain vuosina 2013 – 2018 toimia Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana ja tuo kuuden vuoden jakso onkin pisin aika, jonka sama henkilö voi sääntöjen mukaan toimia järjestömme samassa luottamushenkilötehtävässä yhteen jaksoon.

 

Nyt olen yhdistyksemme rivijäsen ja kiitän yhdistyksemme hallitusta, että sain eilen päätökseen erään projektin, jonka hallituksemme minulle osoitti!

 

 

Kyseessä oli Eläkeliiton metsänistutusprojekti, johon monet Eläkeliiton paikallisyhdistykset osallistuivat.

 

 

*******************

 

Tehtävä oli haasteellinen, mutta löydettyäni oikeat yhteistyöhenkilöt, se onnistui mainiosti.

 

 

Kuusentaimet Eläkeliiton valtakunnalliseen projektiin luovutti Metsäliitto Osuuskunnan omistama Metsä-Group Oy ja paikalliseksi vastuuhenkilöksi osasin kääntyä hyvin tuntemani…

 

 

IMG_0131.JPG

 

…Metsä Group Oy metsäasiantuntija Mikko Kriikun puoleen, joka hyvien suhteidensa ansiosta pystyi löytämään meille juuri oikein sopivan istutusalueen Tampereen Kaupin Vinttikoira-radan vierestä.

 

Alue oli sopivan kokoinen 90:lle kuusentaimelle ja se oli hyvien kulkuyhteyksien äärellä.

 

 

IMG_01322.JPG

 

Mikko Kriikun yritysesittely Metsä Group Oy:stä selvitti, että yritys kuuluu Metsäliitto-osuuskunta -konserniin ja se eroaa muista metsäyrityksestä omistuspohjansa osalta sillä, että Metsäliitto on suomalaisten metsänomistajien omistama osuuskunta – jokunen osuuskuntatodistus on myös meillä piironginlaatikossa tai oikeammin pankkiholvissa!

 

 

IMG_0137.JPG

 

Mikko Kriikun tuomat ja Metsä Group Oy:n meille lahjoittamat kuusentaimet olivat terhakoita…

 

 

IMG_0135.JPG

 

 

…ja niiden taimilaatikossa oli tarkat ohjeet taimien käsittelystä sekä…

 

 

IMG_01642.JPG

 

…taimilaatikkoon liitetystä kasvipassista tuli tiedoksi, että taimet ovat kaksivuotisia ja ne on kasvatettu Pieksämäellä  Partaharjun Puutarhalla.

 

Kasvatuspaikka on tärkeä tieto, sillä kuusentaimia ei saa istuttaa kuin 200 kilometrin etäisyydellä etelä-pohjois –suunnassa alkuperäiseltä kasvupaikaltaan, jos haluaa parhaat kasvutulokset – näin kertoi meille Mikko Kriikku.

 

 

IMG_01603.JPG

 

Varsinainen kuusentaimien istuttaminen tapahtuu siten, että maanpäällinen kuntta poistetaan kuokalla ja…

 

 

IMG_0158.JPG

 

…sen jälkeen taimen istuttaminen tapahtuu ”pottiputkella” kivennäismaahan paikkaan, josta kuntta on poistettu!

 

 

IMG_0152.JPG

 

 

Olen toki istuttanut paljonkin kuusentaimia, mutta aina vain kuokkaistutuksena, mutta nyt opettelin myös pottiputki-istutuksen.

 

Polkaisemaani istutuskuoppaan tainta on laittamassa yhdistyksemme rahastonhoitaja Marita Pyykkö!

 

 

IMG_01482.JPG

 

Yhdistyksemme puheenjohtaja Liisa Flick-Vasama oli innokas istuttaja ja…

 

 

IMG_0147.JPG

 

 

…hyvään kasvukuntoon jäivätkin hänen istuttamansa kuusentaimet.

 

 

IMG_0167.JPG

 

Talkooporukkamme kokoontui istutusoperaation lopuksi yhteiskuvaan ja totesimme, että meitä oli mukana parisenkymmentä yhdistyksemme jäsentä!

 

 

IMG_0169.JPG

 

 

Kiitokset Metsä Group Oy:n Mikko Kriikulle ja yhdistyksemme puheenjohtaja Liisa Flinck-Vasamalle onnistuneesta tapahtumasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkeliiton Tampereen yhdistys panosti tulevaisuuteen ja ilmastovelvoitteisiin!, Mikko Kriikku, Metsä Group Oy, Metsäliitto, Metsäliiton omistus, Eläkeliiton Tampereen yhdistys,

Politiikka, uskonto ja pankkipolitiikka

Tiistai 15.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Miksi juttuni otsikossa on tänään nuo kolme asiaa?

 

 Antakaas kun kerron!

 

*****************

 

Opiskelujeni jälkeen ja eläköitymiseeni saakka toimin agribisneksessä – aluksi muutaman vuoden myyntimiehenä ja sen jälkeen erilaisissa esimiestehtävissä. Työelämävuosia ehti kertyä neljäkymmentä ja puoli vuotta!

 

Maanviljelijöiden ja kotieläntuottajien sekä maatalouskaupan piirissä toimiessani totesin, että menetyksellinen myyntimies karttaa asiakkaiden kanssa keskustelua noista kolmesta aiheesta.

 

 

Politiikka

 

Otaksun, että 1970-luvulla valtaosa viljelijäasiakkaistani oli silloisen Keskustapuolueen kannattajia, mutta oli joukossa myös Kokoomuksen kannattajia sekä nousuaan aloittelevan SMP:n kannattajia – myös demareita oli asiakkainani.

 

Uskonto

 

Asiakkaideni valtaosa kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta oppirahat sain tällä saralla maksaa, kun joskus eräänä vuonna parhaaseen toukoaikaan totesin maanantai-aamuna suurimmalle vähittäisliikkeen vastaavalla näin: ”Kyllä Sinäkin varmaan olit kylvöhommissa koko eilisen päivän” (eli sunnuntain).

 

Yhteistyökumppanini närkästyi lausumastani ja totesi: ”Kuule Esko, minä pyhitän Herran sunnuntait lepopäiväksi ja niin kiire minulla ei ole, että silloin lähtisin tekemään töitä!”

 

Ajattelematon lausahdukseni haittasi kaupankäyntiämme pitkän aikaa!

 

 

Pankkipolitiikka…

 

…oli agraariväestön piirissä säästöpankkiryhmän romahdukseen saakka kahden pankkiryhmän eli osuuspankkiuskollisten ja säästöpankkiuskollisten hoidossa.

 

Pankkipolitiikka oli 1970-luvulla paljon enemmän viljelijäväestöä jakava kuin konsanaan puoluepolitiikka.

 

Myyntimiehen piti erityisesti varoa käsittelemästä osuuspankkien ja säästöpankkien asioita, jos aikoi myydä tuotteitaan.

 

Peräkamarin pöydällä tai pirtin senkin päällä oleva osuuspankin tai säästöpankin viiri toki antoi hyvän tuen myyntimiehen puheille, jos hän halusi pankkipoliittisilla puheillaan höystää kaupankäyntiä!

 

*****************

 

Lähdin kuntavaaliehdokkaaksi vuonna 2008 eli kaksi vuotta ennen eläköitymistäni, mutta silloin olinkin jo siirtynyt raaka-ainehankinnan vastuutehtäviin ja en päivittäin ollut tekemisissä ostavan asiakaskunnan kanssa!

 

Voi niitä mielenkiintoisia aikoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puoluepolitiikka, Keskusta, Kokoomus, Suomen Maaseudun Puolue, SDP, Osuuspankki, Opusspankkipuolue, Säästöpankki, Säästöpankkipuolue, Osuuspankin viiri, Säästöpankin viiri,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »