Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Saimme runsaasti palautetta Karhen Markkinoilla!

Sunnuntai 2.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.

 

 

Olen ollut Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja neuvoston perustamisesta alkaen eli vuodesta 2013 lähtien ja sen jäsen vuoden 2015 alusta alkaen.

 

 

Neuvostoon valitaan uudet jäsenet syyskuussa 2017, joten näyttää siltä, että olen Viljakkala-neuvostossa hieman yli neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta.

 

 

****************

 

 

Tapaamme osallistua Viljakkalassa järjestettäviin yleisötapahtumiin ja niin tapahtui myös eilen, kun osallistuimme Viljakkala-neuvostona Karhen Markkinoille.

 

 

 

IMG_0423.JPG

 

 

Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin ja olin mukana Karhen markkinoilla neuvoston osastolla yhdessä varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) kanssa.

 

 

Meillä oli osastollamme mahdollisuus antaa asukaspalautetta kaikesta siitä, jota Ylöjärven kaupungissa Viljakkalassa tapahtuu tai on tapahtunut.

 

 

Emme ehtineet tarkasti läpikäydä saamaamme palautetta, mutta Viljakkalan heikentyneet palvelut, heikot yksityistieasiat sekä mm. Kurjenrannan ajelehtimaan päässeet laiturirakennelmat olivat kuntalaisten huolenaiheina.

 

 

Lupasimme välittää viljakkalalaisten murheet Ylöjärven kaupungin päättäjien tietoisuuteen.

 

 

 

IMG_0446.JPG

 

 

Arvoimme paikallistoimijoiden tuotteita sisältävän tuotekassin kaikkien niiden kesken, jotka vastasivat kyselyymme ja arvonnassa arpa suosi Leea  Järvensivua, joka tässä poseeraa varapuheenjohtajamme Tiina Isosaaren (vasemmalla) ja puheenjohtajamme Riina-Kaisa Heiskan (oikealla) keskellä!

 

 

Kiitokset kaikille kyselyymme vastanneille – olen varma, että saamamme vastaukset tullaan käsittelemään Ylöjärven kaupunkipäättäjien keskuudessa suurella arvonannolla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat, Karhen Koulun vanhempainyhdistys, Viljakkala-neuvosto,

Lopun ennusmerkit

Maanantai 15.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Yli neljäkymmentä vuotta kestäneeseen työuraani sisältyi työjakso, jossa peräti toimitusjohtajana sain perata edeltäjäni aikana syntyneitä asiakkaiden maksuongelmia.

 

 

Parisenkymmentä vuotta sitten teollisuuden suoralaskutus oli agribisneksessä uusi asia ja sen vuoksi sain olla tietyllä tavalla tienraivaaja, kun kaupan tarpeettomat välistävetäjät siivottiin pois teollisuuden ja maataloustuottajan välisestä kaupankäynnistä.

 

 

Sain edeltäjältäni melkoisen perinnön, sillä yrityksen monet asiakkaat olivat velkaantuneet ja työni keskeinen prioriteetti olikin erääntyneiden maksujen periminen.

 

 

Huomasin perintätoimia suorittaessani muutamia hälytysmerkkejä, joihin tavarantoimittajan olisi pitänyt havahtua ajoissa.

 

 

Listaan tähän kolme ilmiötä, jotka silloin ja ilmeisesti vielä myös nyt kertovat, että maatilalla on edessään taloudellisia ongelmia.

 

 1.      Maatalon emäntä ryhtyy varttuneella iällä kouluttautumaan lähihoitajaksi

 

  • tilanne kertoo sen, että emäntä on havainnut talonpidon menevän konkurssia kohti ja hän herää ajattelemaan tulevaisuuttaan maatilan konkurssin jälkeen – on siis viisasta hankkia itselle jokin ammatti!

 2.      Maatalousyrittäjän keskeinen harrastus on raviharrastus

 

  • kerron esimerkin: Olin eräällä tilalla perimässä yrityksemme saatavia ja isäntä oli ”kuin nukkuvan rukous” eli oli täysin apaattinen.  Siihen tuli sitten naapurinmies ja sanoi: ”Nyt NN lähetään Forssaan raveihin!”  Velallisemme muuttui kuin salaman iskusta täysin toiseksi mieheksi ja oli heti lähdössä Forssaan – velat yrityksellemme muuttuivat saataviksi – tosin rahoja tai sopimusta velkojen maksamiseksi ei toki saanut! Anteeksi hevosmiehet, mutta kehoitan yrityksiä pysymään kaukana hevosmiehistä!

 

3.      Pihakoivun ympärillä on mahtava keko tyhjiä keskiolutpulloja

 

  • eräällä tilalla, jolla olin suorittamassa perintäkäyntiä, oli pihakoivun juurella metrin korkuinen keko tyhjiä keskiolutpulloja ja päättelin, että rehuihin tarkoitetut rahat olivat päätyneet isännän ”kurkunkoskesta” alas!

 

 

Nämä kaikki edellä kertomani taustat merkitsevät teollisuuden ja miksei myöskin kaupan edustajalle, että kyseisin tilan luototus pitää lopettaa.

 

 

Joissakin paikoissa kaikki nuo kolme asiaa ovat perintätoimien suorittajan nähtävillä ja viimeistään silloin on tehtävä radikaali päätös lopettamalla tavarantoimitukset sekä ryhdyttävä tehokkaisiin toimenpiteisiin, jotta luottotappiot pystytään minimoimaan!

Pitää muistaa, että asiakkaiden luottotappiot joutuu viime kädessä maksamaan se asiakas, joka hoitaa maksunsa ajallaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottotappio, maatilan aiheuttama luottotappio, luottotappion ennusmerkit, emäntä kouluttautumassa lähihoitajaksi, hevosmies on luottotappiovaara, alkoholi ja luottotappiovaara,

Lehtileikkeitä ja muuta alkuperäismateriaalia Suomen sodista Sylvään koululla Sastamalassa

Torstai 19.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Sain viikko sitten tutustua Sastamalassa Sylvään koululla Sastamalan Sotaveteraanit ry:n järjestämään pienoisnäyttelyyn, jossa oli esillä alkuperäisaineistoa Suomen sodista vuosilta 1939 – 1945.

 

 

Seuraavassa muutamia valokuvia tästä pienoisnäyttelystä:

 

 

 

IMG_6471.JPG

 

 

Hyvä yhteenveto Suomen taisteluvuosista alkaen itsenäisyysjulistuksestamme.

 

 

 

IMG_6468.JPG

 

 

TK-piirtäjien kuvia taistelutilanteista.

 

 

 

Seuraavassa Aamulehden aitoja etusivuja:

 

 

 

IMG_6478.JPG

 

 

Maailmapalon syttymisuutinen 2.9.1939

 

 

 

IMG_6476.JPG

 

 

27.11.1939

 

 

 

IMG_6481.JPG

 

 

30.11.1939

 

 

 

IMG_6482.JPG

 

 

1.12.1939

 

 

 

IMG_6479.JPG

 

 

29.2.1940

 

 

 

IMG_6480.JPG

 

 

6.3.1940

 

 

 

IMG_6477.JPG

 

 

14.3.1940 Aamulehti kertoi, että rauha on solmittu edellispäivänä.

 

 

 

 ***************

 Ja sitten Jatkosodan vetäytymisajan uutisia:

 

 

IMG_6484.JPG

 

 

15.6.1944

 

 

 

IMG_6483.JPG

 

 

16.6.1944

 

 

 

IMG_6485.JPG

 

 

30.6.1944

 

 

 ******************

 

 

IMG_6472.JPG

 

 

Näyttelyssä oli esillä myös rintamalla tehtyjä puhdetöitä.

 

 

Puhdetöiden tekeminen on näin jälkeenpäin hyvinkin ristiriitainen kysymys, sillä tuudittiko niiden näpertely joukot ja jopa johtajat luuloon, että vihollinen ei ala suuriin hyökkäyksiin?

 

 

En näin jälkiviisaana osaa arvostaa sitä, että jopa etulinjan komentajat sallivat niin mittavan puhdetöiden näpertelyn, kuin sitten tapahtui.

 

 

Isäni oli täyden ajan Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä myös Lapinsodassa ja hänellä ei ollut lainkaan puhdetöitä.  Sen sijaan isälläni oli ja jossain piironginlaatikossa minulla on edelleenkin ainakin yksi kultainen kirves, joka on rintapieleen neulalla kiinnitettävä tunnustus siitä, että sen haltija on kunnostautunut asemasodan aikana halonhakkuussa.

 

 

Yhden motin hakkaamisesta sai rautakirveen, hopeakirveen sai neljästä motista ja kultakirveen saamiseen piti hakata halkoja 16 mottia.

 

 

Pitääpä joskus tutkailla tuo piironginlaatikko, jotta näkee millaisen halonhakkuukirveen isäni on ansainnut!

 

 

Kiitokset Sastamalan Sotaveteraanit ry:lle mielenkiintoisen pienoisnäyttelyn aikaansaamisesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen itsenäisyysjulistus, Vapaussota, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Sastamalan Sotaveteraanit ry, Sylvään koulu, Sastamala,

Kansakuntamme turvallisuuden kulmakivet

Maanantai 16.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Sastamalassa Sylvään koululla torstaina 12.1.2017 järjestetyn ”Kansakuntamme turvallisuus” –illan pääesiintyjä oli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen.

 

 

 

sylvaa2.jpg

 

 

Alustuksensa aluksi Vanhanen totesi, että hänellä on nyt meneillään 73. seminaari ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sen jälkeen, kun Keskustan puoluekokous kesäkuussa 2016 valitsi hänet Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

 

 

Olin paikalla virallisena puoluekokousedustajana, kun valitsimme

Matti Vanhasen presidenttiehdokkaaksemme.

 

************

 

Alustuksessaan Vanhanen paalutti selkeästi ne tekijät, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kulmakivet.

 

Tässä ne luettelonmaisesti:

 1.      Viisas ulkopolitikkka

 

 2.      Uskottava puolustus

 3.      Kansallinen eheys

  • sosiaalinen eheys ja hyvä työllisyysaste, jotta kaikki kokevat sisäistä eheyttä

 

Vanhanen mainitsi esimerkkinä, että Ukraina ei ollut sisäisesti ehjä ja sen vuoksi valtaajan oli helppo iskeä sinällään itsenäiseen maahan.

 

 

Maanpuolustustahdon pitää olla korkea.

 

 

 

 

Suomalaisten maanpuolustustahtoa mitataan kerran vuodessa ja viime joulukuun tutkimuksessa maanpuolustustahtomme oli hieman laskenut.

 

 

Maanpuolustustahtomme on kuitenkin edelleen korkealla tasolla, sillä on maita, joissa se on 20 – 30 %.

 

 4.      Maan pitää olla taloudellisesti itsellinen

 

  • tähän kysymykseen liittyy läheisesti maan elintarvikkeiden omavaraisuus

 

Moniaalla maailmassa on säröjä itsellisyydessä;

 

  • skotlantilaisten eropyrkimykset Englannista
  • katalonialaisten eropyrkimykset Espanjasta
  • brittien brexit-äänestys

 

Kiitoksia ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhaselle – kaikesta näkee sekä aistii, että Sinulla on kypsiä, perusteltuja ja kannatettavia mielipiteitä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sylvään koulu, Kansakuntamme turvallisuus, kansakuntamme turvallisuus-ilta, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Matti Vanhanen,

"Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan..."

Torstai 12.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Noin lauletaan vanhassa suomalaisessa kansansävelmässä, johon J. H. Erkko on laatinut sanat.

 

 

Toki meillä joulukuusessa on kynttilät, jotka ”kukkivat”, mutta tänä vuonna joulukuusemme valinta onnistui niin hyvin, että joulukuuseemme on näinä päivinä ilmestynyt aitoja ”kukkia” eli kuusenkärkkiä.

 

 

 

kuusi1.jpg

 

 

Joulukuusen ”kukkiminen” on aina onnistuminen joulukuusen hankkijalle ja sen ylläpitäjälle.

Olen ylpeä joulukuusestamme!

 

 

Kaadoin joulukuusen synnyinkotini pihapiiristä ja toin sen peräkärrykyydillä Tampereelle.

 

 

Ihmettelen kuusemme ”kukkimista”, sillä joulukuusi sai olla pari – kolme päivää ilman vettä ulkosalla.

 

 

Oli puhetta, että kuusentyvestä on sahattava kymmensenttinen pala pois, jotta joulukuusenjalkaan olisi ollut laittaa tuorerunkoinen kuusi.  Sahaaminen kuitenkin jäi tekemättä ja sen vuoksi ihmetys onkin melkoinen, kun kuusi nyt kukkii.

 

 

Vaikka joulukuusemme onkin nyt hyvissä voimissa ja sen neulaset eivät putoile, sen taru joulukuusena on kuitenkin viikonvaihteen jälkeen päättymässä.

 

 

 

kuusi2.jpg

 

 

Vaikka ensi viikolla olohuoneessa oleva joulukuusi saakin lähteä, jää meille edelleen lasiverannalla kuukauden päivät ollut verantakuusi.

 

 

Hyvin ovat verantakuusen sähkökynttilät kestäneet, sillä ne ovat loistaneet nyt kuukauden verran yötä päivää.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan...", kukkiva joulukuusi, joulukuusi,

Frans Emil Sillanpää - kaksi veistosta Hämeenkyrössä

Tiistai 10.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Frans Emil Sillanpää sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1939.

 

 

Palkinnon perusteluissa todetaan mm. seuraavaa:

 

 

”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan”.

 

 

F. E. Sillanpäästä on Hämeenkyrössä kaksikin veistosta

 

 

 

sillanpaa1.jpg

 

 

Hämeenkyrön kunnantalolla on Kalervo Kallion vuonna 1947 veistämä teos, jonka on lahjoittanut vuonna 2003 Nordea Pankki Suomi Oy.
 

 

 

sillanpaa2.jpg

 

 

F. E. Sillanpään lukion (entinen Hämeenkyrön Yhteiskoulu) puistossa sijaitsee kuvanveistäjä Heikki Niemisen veistämä rintakuva.

 

 

Patsas paljastettiin kesäkuussa 1965 ja se on paikallisen Lions clubin aikaansaama.

 

 

Patsasta yritettiin saada Hämeenkyrön kunnantalon eteen, mutta se torpattiin sillä perusteella, että Sillanpäällä ei ollut Hämeenkyrössä kunnallisia ansioita!

 

 

 

Huomenna kerron Sillanpäästä hieman lisää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Frans Emil Sillanpää, F. E. Sillanpää, Sillanpään rintakuvaveistokset, Hämeenkyrön kunnantalo, F. E. Sillanpään lukio, Hämeenkyrön Yhteiskoulu, kuvanveistäjä Kalervo Kallio, Kalervo Kallio, kuvanveistäjä Heikki Nieminen, Hämeenkyrö,

Alkuperäinen on se ainoa oikea

Sunnuntai 25.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Minun jouluni alkaa, kun käyn sytyttämässä kynttilät jouluaattona iltapäivällä Viljakkalan hautausmaalla lepäävien läheisteni haudoille.

 

 

Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen osallistun aattoillan hartauteen Viljakkalan kirkossa.

 

 

Näin taas eilen iltapäivällä!

 

 

 

viljakkala1.jpg

 

 

Viljakkalan kirkko on kotikirkkoni ja tässä se eilen kuvattuna Karhen porstuan puolelta.

 

 

Karhelaiset tulivat ennenaikaan kirkkoon oman porstuansa kautta, mutta nykyään sen kautta kirkkoon voivat saapua myös muut kuin karhelaiset.

 

 

Karhen porstuan edessä oleviin kivirappusiin liittyy monilla mukavia muistoja, sillä aikaisemmin ne toimivat porrastuksena, kun rippilapset valokuvattiin ennen ripillepääsyä.

 

 

Myös minulla on noilla rappusilla kuvattu oma rippikuvani tallella.

 

 

 

viljakkala2.jpg

 

 

Sakastin puolelta Viljakkalan kirkko näytti eilen tältä – edessä Viljakkalan sankarihaudat.

 

 

 

********************

 

 

Pidän valitettavana, että nykymuotoinen Jouluevankeliumi on minulle ja ikäpolveni edustajille vieras.

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha Jouluevankeliumi on se oikea Jouluevankeliumi.

 

 

Nykymuotoinen Jouluevankeliumi ei tuo sitä joulutunnelmaa, jota kaipaamme.

 

 

Tässä se ainoa ja oikea Jouluevankeliumi:

 

 

***************

 

 

 

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

 

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

 

Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

 

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

 

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

 

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."

 

Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

 

Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

 

 

******************

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan kirkko, aattohartaus Viljakkalan kirkossa, jouluevankeliumi, vanha jouluevankeliumi, Luuk. 2: 1-20, Jeesuksen syntymä ja enkelien ilmoitus paimenille, Karhen porstua,

Markkinat määrittelevät tuotteiden menekin myös joulumyyjäisissä!

Sunnuntai 27.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Kulumassa oleva viikonvaihde taitaa olla vilkkain viikonvaihde joulumyyjäisten vinkkelistä.

 

 

Piipahdin eilen kolmissa joulumyyjäisissä ja saan seurata joulumyyjäistilannetta muutenkin tarkasti lähietäisyydeltä, sillä Rouva on innokas myyjä lähiseudun joulumyyjäisissä.  Myös tuttavapiiristäni kuulemani havainnot vahvistavat tuntumaani joulumyyjäistilanteeseen.

 

 

Joulumyyjäisissä on valtavasti tarjolla hienoja käsitöitä, omatekoisia kauniita koruja ja kaikenlaisia kivoja tavaroita, joita olisi mukava hankkia itselle tai läheisille joululahjoiksi.

 

 

Valitettavasti on todettava, että niillä on perin heikko markkinaimu – ihmiset eivät osta sellaisia tuotteita, joita eivät välttämättä tarvitse jokapäiväisessä elämässään.

 

 

Tilanne on pettymys niille taitajille, jotka osaavat loihtia hienoja koruja ja käsitöitä.

 

 

Markkinaimua puolestaan on juureksilla, laatikkoruuilla ja sellaisilla leipomatuotteilla, jotka soveltuvat osaksi ”jokapäiväistä leipäämme”.  Toki erilaiset pullat, leivokset, kuivat kakut ja muut kahvipöydän herkut tekevät kauppansa, mutta suurinta kiinnostusta on kuitenkin reiluista ruokaleivistä ja vastaavista tuotteista.

 

 

Hinnaltaan edulliset käsityötuotteet tekevät kauppansa, mutta niidenkin hinta pitää jäädä alle kymmenen euron.

 

 

Rouva on muuttanut myyjäistuotteidensa painopisteen juureksiin ja sellaisiin leivontatuotteisiin, joita tarvitaan ruokapöydässä – toki hänellä on myyntivalikoimissaan hienoja lasitöitäkin, mutta useimmiten ne jäävät ostajien suunnalta suuren ihastelun kohteiksi – toki niistäkin näyttää kauppoja syntyvän!

 

 

Tässä muutama kuva Rouvan tiffany- ja sulatuslasitöistä, joita hänellä on seuraavan kerran myynnissä Ylöjärvellä Kauppakeskus Elossa 3.12.2016 – tervetuloa silloin kaupoille!

 

 

 

 

lasi1.jpg

 

 

Rouvan suunnittelemat ja tekemät lasilyhdyt ovat aidosti uniikkeja tuotteita, sillä niitä ei varmasti ole kahta samanlaista.

 

 

 

lasi2.jpg

 

 

Sulatuslasilautaset ja tiffany-tuotteet ovat mainioita lahjoja pukinkonttiin.

 

 

 

lasi3.jpg

 

 

Lapset – erityisesti tytöt – ovat ihastuneita Rouvan tekemistä pikkuenkeleistä.

 

 

Myös minä saan osallistua enkeleiden valmistamiseen lasinleikkaamisen ja hionnan osalta, mutta kolvaamiseen en ole saanut lisenssiä, sillä se on minulle liian vaativaa hommaa!

 

 

 

Tervetuloa Eloon 3.12.2016!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kauppakeskus Elo 3.12.2016, myyjäiset Kauppakeskus Elossa 3.12.2016, Minna Sarvijärven järjestämät myyjäiset, Minna Sarvijärven järjestämät myyjäiset Elossa 3.12.2016, tuffanytyöt, sulatuslasityöt, joulumyyjäiset,

Karhelaisten murheita

Sunnuntai 2.10.2016 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin.

 

Toimin Viljakkala-neuvoston jäsenenä Ylöjärven kaupungissa vapaa-ajanasunnon omistavien edustajana.

 

Viljakkala-neuvosto toimii samassa kokoonpanossa koko kulumassa olevan vaalikauden; sovimme vaalikauden alussa, että muutamme tehtäviä vaalikauden puolivälissä ja silloin siirryin vapaaehtoisesti neuvoston varapuheenjohtajan paikalta neuvoston rivijäseneksi.

 

Olimme mukana Karhen markkinoilla 2.7.2016 ja keräsimme karhelaisten, kesä-karhelaisten sekä kaikkien viljakkalalaisten mielipiteitä, jotta voisimme toimittaa asukkaiden mielipiteet Ylöjärven kaupunginvaltuuston tietoisuuteen.

 

 

karhe.jpg

 

 

Mielipiteitä olivat keräämässä lisäkseni mm. asukaslautakunnan sihteerinä toimiva viljakkalalais-syntyinen Hanna Isotalo (vasemmalla) ja asukaslautakunnan edustajana neuvostossa toimiva Arja Uusikartano.

 

 

Myös neuvoston varapuheenjohtaja Tiina Isosaari sekä neuvoston jäsen Niilo Nieminen poikkesivat osastollamme.

 

 

Karhen markkinoilta saamamme palaute tuli huolekseni ja keräsin palautteen syyskuussa muistioon, jonka liitän nyt tähän:

 

 

*******************

 

 

 

 

VILJAKKALA-NEUVOSTO

 

Esko Erkkilä/EE                                                           19.09.2016

 

 

 

VILJAKKALA-NEUVOSTON SAAMA KIRJALLINEN PALAUTE KARHEN MARKKINOILLA 02.07.2016

 

 

 

Suoraan asiaan:

 

 

  • Viljakkalan vesi pitää saada puhtaammaksi, on likaantunut vuosi vuodelta enemmän, hyi!
  • lajittelupiste
    • lasit
    • metallit
    • muovit
  • jäteasema takaisin
  • Viljakkalan jäteaseman lopettaminen oli huono juttu
  • säilyttäkää Karhen koulu!
  • päättäjin huomioitava Ylöjärven ”syrjäkylät”
  • Uutis-Oivan ilmestymispäiväksi saatava tiistai
  • Karhelta Ylöjärven keskustaan palvelubussi + koulu säilytettävä
  • kirkollisuutiset pitää saada joka viikko Uutis-Oivaan
  • Karhen koulun toiminta on TURVATTAVA!
  • Karhen kylän kehittämistä on jatkettava niin, että kylälle voivat nuoret muuttaa ja kylän elämä jatkuu!

 

 

Muistiinmerkitsi

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

 ***************

 

Huomaatte, että asukastoivomusten kirjo on melkoinen – toivottavasti päättäjät huomioivat Viljakkala-neuvoston Karhen markkinoilta keräämän aineiston!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen markkinat, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupunki, Viljakkala, Karhe, Karhen koulu, Uutis-Oiva,

Eipä siihen olisi tutkimusta tarvittu, mutta ehkä päättäjät nyt huomaavat!

Keskiviikko 10.8.2016 - -Esko Erkkilä-

YLE:n eräs pääuutinen eilen oli kertoa tutkimuksesta, jossa seurattiin jatkuvan lapsena tapahtuneen muuttamisen vaikutuksia juurettomuuteen ja erilaisiin hankaluuksiin myöhemmällä iällä.

 

Tutkimuksen nimi oli…

 

 

Suomi nuorten kasvuympäristönä

 

 

…ja siinä seurattiin kaikkien Suomessa vuonna 1987 syntyneiden kasvua 25-vuotiaiksi saakka.

 

 

Aineisto oli mittava, sillä se käsitti n. 60 000 lasta ja nuorta.

 

 

Tiedot oli kerätty mm. THL:n tartuntatautirekistereistä, toimeentulotukitiedoista, Kelasta, Tilastokeskuksesta, väestörekisterikeskuksesta, työ- ja elinkeinoministeriöstä, opetushallituksesta, oikeusrekisterikeskuksesta, puolustusvoimista ja Suomen asiakastiedosta.

 

 

Tutkimuksessa muuttotiheyskriteerit olivat maalaisjärjellä ajatellen käsittämättömät.

 

 

Harvimmin muuttaneet-ryhmä käsittivät henkilöt. jotka olivat muuttaneet alle 5 kertaa, keskiryhmässä muuttotiheys oli 6 – 10 kertaa ja useimmin muuttaneissa yli kymmenen kertaa kahdenkymmenenviiden (25) vuoden aikana.

 

 

Pidän viisikin kertaa 25-vuoden aikana muuttamista käsittämättömän suurena ja tuntuu perin eriskummalliselta, jos lapsi ja nuori joutuu muuttamaan yli kymmenen kertaa 25 vuoden aikana.

 

 

On mielestäni tutkimattakin selvää, että alituinen muuttaminen kuormittaa lapsia ja nuoria.

 

 

Tutkimuksessa todettiin, että usein tapahtuva muuttaminen aiheuttaa juurettomuutta ja koulupudokkuutta.

 

 

Mielenterveysongelmat, tuomioistuinten langettamat tuomiot ja työllistymisen ongelmat ovat selvästi yleisimpiä usein muuttaneilla.

 

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että usein tapahtuva muuttaminen syö lasten ja perheiden eväitä normaaliin elämään.

 

 

Nollatutkimuksen esimerkkinä on pidetty tutkimusta, jossa todettiin niissä huoneissa korkeampi melutaso, jotka sijaitsevat kadun puolella kuin niissä huoneissa, jotka sijaitsevat puistoon päin.

 

 

Nollatutkimuksen kriteerit täyttää myös se tutkimus, jossa todettiin, että aamuisin kohti kaupunkia on vilkkaampi liikenne kuin kaupungista poispäin.  Sama nollatutkimus päätyi siihen lopputulemaan, että illalla liikenne kaupungista poispäin oli vilkkaampaa kuin kohti kaupunkia.

 

 

En pidä eilen suurella rummutuksella julkistettua ”Suomi nuorten kasvuympäristö” –tutkimusta täydellisenä nollatutkimuksena, jos se herättää tiivistysrakentamisen ihannoijat huomaamaan, että väljä rakentaminen ja sitä kautta asukkaiden pitkäaikainen viihtyminen samoilla asuinsijoilla antaa nuorillemme parhaat eväät tulevaisuudelle.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi nuorten kasvuympäristönä, juurettomuus, koulupudokkaat, mielenterveysongelmat, tuomioistuinten langettamat tuomiot, työllisyysongelmat, työttömyys, tiivistysrakentaminen, tiivistysrakentamisen ongelmat, väljä rakentaminen, eväät tulevaisuudelle,

Karhen Markkinat ovat Viljakkalassa kesän eräs kohokohta!

Maanantai 4.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Lapsuuteni aikana Viljakkalassa toimi kuusi koulua; Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Heinälammi ja Hepo-oja.

 

 

Viljakkalan siirtyi kuntien taivaaseen 1.1.2007 ja nyt meillä on vain kaksi koulua; Kirkonkylän koulu ja Karhen koulu.

 

 

Sanoin äsken ”meillä”, sillä joskus viljakkalalainen on aina viljakkalalainen!

 

 

Viime lauantaina eli 2.7.2016 Karhen koulun Vanhemmat ry järjestivät Karhen koulun kentällä Karhen Markkinat ja se oli jälleen kerran oikea voimannäyte pienen kylän elinvoimasta!

 

Tässä kuvakimara Karhen Markkinoista 2016:

 

 

markk1.jpg

 

 

Näytteilleasettajia markkinoilla oli lähemmäs sata ja hyvän sään ansiosta tunnelma markkinoilla oli korkealla.

 

 

 

markk2.jpg

 

 

Osallistuin markkinoille Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä eli Viljakkala-neuvoston jäsenenä, mutta toinen roolini oli…

 

 

 

markk3.jpg

 

 
…toimia Rouvan roudarina, kun hän osallistui markkinoille omalla myyntipöydällään.

 

 

Rouva myi tiffany- ja sulatuslasitöitään, mansikoita, sipuleita sekä kuunlilja-taimiaan.

 

 

Kauppa kävi kuulemma mukavasti!

******************

 

 

Kysyimme Viljakkala-neuvoston osastolla kyläläisiltä palautetta – risuja ja ruusuja – siitä, että miten Ylöjärven kaupungin päättäjät ovat huomioineen viljakkalalaisten asiat. 

 

 

Tulemme Viljakkala-neuvostossa analysoimaan saamamme palautteen ja toimittamaan sen omilla kommenteillamme varustettuina asioista vastaaville virkamiehille sekä luottamushenkilöpäättäjille.

 

 

 

****************

 

 

 

Oli ilahduttavaa, että keskeiset puolueet olivat mukana markkinoilla.

 

 

 

Markkinaetikettiin kuuluu, että kaikki näytteilleasettajat osallistuvat ja tukevat muiden näytteilleasettajien osastojen pystyttämistä, vaikka keskenään kilpailtaisiinkin.

 

 

 

markk4.jpg

 

 

Tämän vuoksi avustinkin Vihreiden (kaupunginvaltuutetut Jussi Kytömäki ja Minna Sorsa kuvassa) ja …

 

 

 

markk5.jpg

 

 

…Keskustan (vasemmalta Pekka Hietaniemi, Arvo Uusitalo ja Minna Sarvijärvi) telttakatoksien pystyttämistä.

 

 

 

Myös Kokoomus, Perussuomalaiset sekä SDP olivat markkinoilla omilla osastoillaan!

 

 

Politiikassa pätee sama sääntö kuin bisnesmaailmassa eli henkilösuhteita ei saa koskaan tärvellä vaikka asiat riitelisivätkin.

 

 

Pidä mielessä tämä:

 

 

”Tämän päivän kilpailijasi voi huomenna olla suurin asiakkaasi tai esimiehesi!”

 

 

Kiitokset Karhen koulun Vanhemmat ry:lle hienon markkinatilaisuuden järjestämisestä – ensi vuonna uudestaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat 2016, Karhen Markkinat, tiffany-työt, sulatuslasityöt, Ylöjärven Keskusta, Ylöjärven Vihreät, Karhen koulu, Viljakkalan Kirkonkylän koulu, Hanhijärven koulu, Nisun koulu, Hepo-ojan koulu, Heinälammin koulu, Viljakkala-neuvosto,

Ensiaputaidot kuuluvat kansalaisten perustaitoihin

Tiistai 5.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Tampereen yhdistys – jonka puheenjohtajana toimin – järjestää joka toisena maanantaina jäsentapaamisen, jossa käsittelemme ulkopuolisen luennoitsijan avulla ajankohtaisia ikäihmisiä kiinnostavia asioita.

 

 

 

 

spr1.jpg

 

 

Eilisessä kokoontumisessamme meille oli esiintymässä ja luennoimassa Suomen Punaisen Ristin ensiapukouluttaja Henri Backman.

 

 

Henri Backman toimii leipätyökseen ensihoitajana ambulansseissa, joten hän tuntee ensiapusektorin asiat perusteellisesti.

 

 

 

 

spr2.jpg

 

 

Henri Backmanin esitys painottui sydän- ja aivovaurioiden nopeaan diagnosointiin ja hoidon nopeaan aloittamiseen.

 

 

Aivohalvaustilanteiden nopea toteaminen on keskeistä, jotta vaurioilta pystyttäisiin välttymään tai että vaurioiden vaikutukset voitaisiin minimoimaan.

 

 

 

 

spr3.jpg

 

 

Hoitotoimenpiteet ovat kehittyneet ja nykyisin pidetään toipumista mahdollisena, jos oireiden ilmaannuttua hoitoon päästään 4,5 tunnin kuluessa.  Hoitotekniikat ovat kehittyneet, sillä jokunen vuosi sitten aikarajana pidettiin kolmea tuntia.

 

 

Tampere on hoitotoimenpiteiden tehokkuudessa valtakuntamme ykkönen!

 

 

 

 

spr4.jpg

 

 

Henri Backman omaa mainion esitystekniikan ja harvoin tunti kuluu niin nopeasti, kuin hänen esitystään kuunnellessa kului.

 

 

Kiitokset Suomen Punaisen Ristin Tampereen osastolle ja ensiapukouluttaja Henri Backman´lle, jonka esitys antoi meille Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenille tärkeää ensiaputietoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: ensiapu, sydänvauriot, aivovauriot, aivohalvaus, Suomen Punainen Risti, Suomen Punaisen Ristin ensiapukouluttaja, ensihoito, ensihoidon kouluttaja,

Vertaistukihenkilöt ja kokemuskouluttajat ovat kokeneet "kaiken" - hyödynnä heidän kokemuksiaan!

Sunnuntai 20.3.2016 - -Esko Erkkilä-

Sain eturauhassyöpädiagnoosin vuonna 2001 pääsin melkein heti leikkaukseen.

 

 

Diagnoosista ja leikkauksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta – tavataan sanoa, että en ehkä parantunut, mutta tulin entiselleen!

 

 

Minut leikattiin marraskuussa 2001 ja hiihdin Finlandia-hiihdon jo helmikuussa 2002, joten toipumiseni oli nopeaa.

 

 

On luonnollista, että olin heti kiinnostunut Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnasta ja meninkin poistattamaan leikkaushaavan tikit Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajilla – jäin sille tielle, sillä…

 

 

…ryhdyin niiltä sijoilta Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi.

 

 

Syöpäyhdistyksen tukihenkilöistä – erityisesti naisista – on pulaa.  On vankka ja koeteltu totuus, että miehet eivät muka tarvitse tukea tai he eivät ainakaan hakeudu saamaan tukea.

 

 

Seuraan läheltä ryhmämme naisia, joista erityisesti rintasyöpäpotilaiden tukihenkilöillä riittää kiireitä – monet rintasyöpäpotilaat hakeutuvat tukihenkilöiden tukeen jo leikkauksen yhteydessä ja se on oikein.

 

 

Vaikka miehet eivät yleensäkään hakeudu tukihenkilön kanssa henkilökohtaisiin keskusteluihin, niin kiireitä on minullakin riittänyt.

 

 

Olen osallistunut moniin tilaisuuksiin, joissa olen käyttänyt tukihenkilön puheenvuoron. Suurin yleisötilaisuus, jossa olen esiintynyt oli Tampereen Yliopistolla, jossa kuulijoita oli 300 henkilöä.

 

 

Lyhyet koulutustilaisuudet urologian osastoilla Tampereen Keskussairaalassa ja Hatanpään sairaalassa ovat olleet antoisia tilaisuuksia.

 

 

 

**************

 

 

Meillä oli Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsentilaisuudessa taannoin esiintymässä Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n kokemuskouluttaja Annami Poivaara.

 

 

Harvoin saa kuulla niin pätevää kolmannen sektorin toimijaa, kuin Annami Poivaara on ja hänen esitystään kuunnellessa tuli mieleen, että kaiken kokenut vertaistukihenkilö tai kokemuskouluttaja on verraton tuki, kun halutaan saada tukea sekä hyviä neuvoja omaan tilanteeseen.

 

 

Vertaistukihenkilöt ja kokemuskouluttajat eivät voi ottaa toimeksiantoja suoraan kansalaisilta, vaan heidän tukeensa hakeutuvat ottavat yhteyttä tukitoiminnan järjestäjätahoon eli esim. Pirkanmaan Syöpäyhdistykseen ja siellä vastuuhenkilöt päättävät, että kenen tukihenkilön ”puheille” tukea kaipaava ohjataan.

 

 

Vertaistukihenkilötoiminta voi olla henkilökohtaisia tapaamisia, puhelinkeskusteluja tai vaikkapa sähköpostikeskusteluja.

 

 

Vertaistukihenkilön kanssa tapahtuva yhteydenpito on maksutonta ja se on myös ehdottoman luottamuksellista, sillä olemme tehneet vaitiololupauksen.

 

 

***************

 

 

 

 

tukihlokortti.jpg

 

 

Liitän tähän loppuun kuvan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen minulle myöntämästä ”lisenssistä”, jossa todetaan minun olevan vertaistukihenkilö myös vuonna 2016.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vertaistukihenkilö, vertaistukihenkilötoiminta, Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilötoiminta, Pirkanmaan Syöpäyhdistys, eturauhassyöpä, rintasyöpä, Näkövammaisten Keskusliitto, kokemuskouluttaja, Tampereen seudun Näkövammaiset, Finlandia-hiihto,

Koti, Koulu ja Kaverit - Katse, Kosketus ja Kannustus

Torstai 14.1.2016 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys oli eilen toimijana, kun Eläkeliiton Pirkanmaan piiri järjesti…

 

 

nuutti3.jpg             

 

 

…Ikaalisten Kylpylässä perinteisen Nuutinpäiväjuhlamme.

 

 

Ehdin olla paikalla maittavan lounastarjoilun ja juhlamme ohjelmaosuuden ajan, mutta niiden jälkeen jouduin kiirehtimään Tampereelle seuraavaan palaveriin – ne eläkeläisen kiireet nääs!

 

 

Paikalla oli Eläkeliiton Pirkanmaan piirin viitisensataa jäsentä maakuntamme eri yhdistyksistä.

 

 

 

 

 

nuutti1.jpg

 

 

Eläkeliiton puheenjohtajana viime kesän liittokokouksessa Seinäjoella aloittanut Eeva Kuuskoski piti juhlapuheen ja osoitti taas kerran, että hän on juhlapuhujana todella taitava, empaattinen ja mukaansa tempaava.

 

 

 

nuutti2.jpg

 

 

Puheenjohtaja Eeva Kuuskosken juhlapuheessa oli moniaita huippukohtia, mutta otan tässä esille niistä kaksi:

 

 

Lapsille tärkeät asiat Kuuskoski kiteytti näin:

 

  • Koti

  • Koulu

  • Kaverit

 

 

 

 

Kuuskoski sai salintäyteisen yleisön suosionosoitukset, kun hän kiteytti eläkeläisen tärkeät asiat puolestaan näin:

 

  • Katse

  • Kosketus

  • Kannustus

 

 

 

 

Kiitokset Eeva Kuuskoskelle hienosta juhlapuheesta - osasimme viime kesän liittokokouksessa tehdä oikean valinnan, kun valitsimme hänet puheenjohtajaksemme!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koti, Koulu, Kaverit, Katse, Kosketus, Kannustus, Eeva Kuuskoski, puheenjohtaja Eeva Kuuskoski,

Raisiossa hevonen meni katolle, mutta Tampereella se rysähti Hämeensillalle!

Keskiviikko 30.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Vaikka kuinka huolellinen olisi, niin työelämässä saattaa tapahtua vahinkoja.

 

 

En ollut paikalla, mutta nelikymmenvuotisen työnantajani Rehuraisio Oy:n rehuvalmistushistoriassa eräs eniten naurua aiheuttanut tapahtuma oli, kun kerran valmiit rehuseokset olivat menneet virheellisesti asennettujen putkistojen vuoksi vääriin paikkoihin.

 

 

Tapahtuma ei sinällään aiheuttanut naurua, mutta se tapahtumahetken kommentointi, jonka silloinen tuotantopäällikkö antoi, oli vuosikymmenet syynä naurunpurskahduksiin työyhteisössäni.

 

 

Kyseessä oli hevosten rehuseos Hevos-Herkku, jonka erään valmistuserän osa oli mennyt rehutehtaan katolle eikä suinkaan valmiintavaran siiloon.

 

 

Tuotantopäällikkö Tuomo Suominen oli silloin kommentoinut tapahtumaa näin:

 

 

”Hevonen meni katolle…”

 

 

Tapahtumaan liittyi se, että kananrehuseos Kana-Herkku oli myös mennyt väärään siiloon – en muista, että minkä toisen valmiin rehuseoksen päälle – ehkä Sian-Herkun päälle – ja Suominen oli jatkanut raportointiaan…

 

 

”…ja kana sian päälle!”

 

 

 

*****************

 

 

Vanha rehuraisiolainen tapahtuma tuli mieleeni, kun Tampereen Hämeenkadun yläpuolella killuneista jouluvaloista yksi hevoskuvio rysähti Hämeensillalle parhaaseen jouluvaloaikaan 20.12.2015.

 

 

On luonnollista, että varotoimenpiteisiin piti heti ryhtyä ja kaikki 22 kappaletta valopylväisiin kiinnitettyä jouluvaloa purettiin maanantaina 21.12.2015.

 

 

Tampereen valokuviot ovat vuosikymmenten perinne Tampereella ja viime syksynä käytiin vilkas keskustelu, kun pienen jonkinlaisen itsensä jouluvalopäättäjäksi julistautunut ryhmä halusi väenväkisin luopua perinteisistä Tampereen jouluvaloista.

 

 

Kuntalaismielipide sai kuitenkin aikaan sen, että perinteisistä jouluvaloista ei kuitenkaan luovuttu.

 

 

Ryhmä saa ottaa kontolleen vastuun hevoskuvioiden putoamisesta, sillä se halusi tilata kuviot itävaltalaiselta MK Illumation –nimiseltä yritykseltä – tamperelainen tai edes suomalainen metallialan yritys ei ollut Tampereen kaupungin päättäjien mukaan riittävän luotettava valokuvioiden toimittajaksi.

 

 

Tampereen Valoviikkojen 50. juhlavuosi sai synkän päätöksen, kun Tampereen kaupungin ”valoviikkopäättäjien” kommellusten vuoksi valoviikkoja ei pystytty viettämään ainakaan Jouluna 2015 ja eikä Uutena Vuotena 2016.

 

 

Tässä muutama kuva Tampereen 50. Valoviikkojen hevoskuvioista, kun ne ennen romahtamistaan vielä killuivat Hämeenkadun yllä Hämeensillalla:

 

 

 

 

valo1.jpg

 

 

 

 

valo2.jpg

 

 

 

 

valo3.jpg

 

 

 

***************

 

 

 

 

valo4.jpg

 

 

Tässä ehkä paras kuvistani lyhytaikaisiksi jääneistä Hämeensillan hevoskuvioista!

 

 

MK Illumation –yrityksellä on toimintaa useissa maissa – missä vinku-Intiassa onkaan hitsattu nämä kuviot?

Kuka päätti ostaa Tampereen 50. Valoviikkojen valokuviot Itävallasta?

Oletan, että tarjouskilpailu on järjestetty ja eri vaihtoehtoja on vertailtu - vai onko?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hevonen meni katolle Raisossa, Hevonen putosi Tampereella Hämeensillalle, MK Illumation, Kuka päätti ostaa jouluvalot Itävallasta?

Viljakkala - Joulukuusipaikkakunta!

Perjantai 4.12.2015 - -Esko Erkkilä-

On hienoa olla syntyjään viljakkalalainen tänä jouluna, sillä kotokulmiltani ovat peräisin Tampereen Keskustorin joulukuusi ja myös Ylöjärven torilla oleva joulukuusi!

 

 

 

tampereenjoulukuusi.jpg

 

 

Tampereen Keskustorin joulukuusi on kasvanut Viljakkalan Hanhijärven koulupiirissä eli samassa koulupiirissä, jossa olen syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset parisenkymmentä vuotta.

 

 

Minulla on edelleen vahvat siteet Viljakkalan Hanhijärvenkulmalle, sillä omistan siellä puolet synnyinkotitilastani ja toisen puoliskon omistavat yhdessä kolme poikaani. Kotitilani lisäksi mökkini sijaitsee samalla kulmakunnalla.

 

 

Keskustorilla nyt oleva joulukuusi on kasvanut Pentti Leppäkosken aikoinaan omistamalla tilalla. Tilan nykyinen isäntä on Jarkko Blomqvist.

 

 

 

ylojarvenjoulukuusi.jpg

 

 

On mukavaa sattumaa, että myös Ylöjärven torilla oleva joulukuusi on Viljakkalasta.

 

Kuusen lahjoittivat Seija ja Pauli Kivimäki Viljakkalan Karhelta.

 

 

 

Saan olla ylpeä, että Tampereen ja Ylöjärven komeat joulukuuset ovat Viljakkalasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala - Joulukuusi-paikkakunta!, Viljakkala, Tampereen joulukuusi 2015, Keskustorin joulukuusi 2015, Ylöjärven joulukuusi 2015,

Lähes kesäinen sää ei haitannut Kangasalan Joulunavausta

Sunnuntai 29.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Kangasalan Yrittäjät ry:n ja Kangasalan kunnan yhteistyössä järjestämä Jouluavaustapahtuma perjantaina 27.11.2015 onnistui mainiosti, vaikka sää olikin kaikkea muuta kuin jouluinen.

 

 

Tapahtuma toteutettiin Kangasalan torilla, kulttuurikorttelissa ja keskustan yrityksissä.

 

 

 

yri1.jpg

 

 

Tapahtumaan liittynyt taide- ja käsityömyyjäiset toteutettiin Kangasala-talossa.

 

 

Rouva osallistui itsetehdyillä lasituotteillaan taide- ja käsityömyyjäisiin ja olin paikalla, kun avustin Rouvaa hänen lasitöidensä roudaamisessa.

 

 

 

 

yri2.jpg

 

 

Rouva sai hyvän myyntipaikan erään salin seinustalta ja ikkunan vierestä.

 

Tässä Rouvan valmistamia lasilyhtyjä kuvattuna ulkoa Kangasala-talon ulkopuolelta.

 

 

 

 

yri3.jpg

 

 

Rouvan esittely- ja myyntipöytä näytti asiakkaiden silmin tältä.

 

 

 

 

yri4.jpg

 

 

Viereinen pöytä oli Kangasalan Sanomien esittelypöytä ja sinne oli hetkittäin pitkäkin jono, sillä Kangasalan Sanomien osastolla oli Lumikuningatar-elokuvan leffalippupiste.

 

 

 

 

**************

 

 

Kangasala-talon taide- ja käsityömyyjäistapahtuma oli toteutettu suurella taidolla ja sille antoivat edustavat puitteet itse Kangasala-talo, kirjasto sekä Kimmo Pyykkö –taidemuseo.

 

 

 

 

yri5.jpg

 

 

Tapahtumassa esiintyi Lauluyhtye Valkea, joka esitti tunnelmallista musiikkia - kuin enkelten laulua!

 

 

 

 

yri6.jpg

 

 

Papinojan Ponitalli oli järjestänyt Kangasala-talon pääoven eteen poniratsastuksen ja poniajelun mahdollisuudet.

 

 

 

 

yri7.jpg

 

 

Kangasala-talosta, sen rakentamisesta ja rakennuskustannuksista on Kangasalla käyty vilkasta keskustelua. 

 

 

Uskon, että viime perjantaisen Joulunavaus-tapahtuman myötä monien paikkakuntalaisten suhtautuminen Kangasala-taloon nytkähti voimakkaasti eteenpäin – ainakin näin tamperelaisena osaan nyt arvostaa Kangasalan kunnan päätöstä rakentaa kuntaansa hieno kulttuuritalo ja kokonainen kulttuurikortteli!

 

 

Kiitokset Kangasalan Yrittäjät ry:lle ja kiitokset Kangasalan kunnalle hienosta tapahtumasta!

 

 

Poiketkaahan Kangasala-talossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kangasala, Kangasala-talo, Kangasalan Joulunavaus 2015, Kangasalan Yrittäjät ry,

Tampereen Keskustorin joulukuusi on peräisin Viljakkalan Hanhijärvenkulmalta

Torstai 19.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on viime vuosina ollut hienoista epäonnea Keskustorin joulukuusen kanssa.

 

 

Muutamina vuosina jopa Turun joulukuusi on arvioitu kauniimmaksi kuin Tampereen joulukuusi.

 

 

Tänä vuonna tilanne muuttuu ja uskon, että Tampereen keskustorille pystytetty joulukuusi on Suomen komein joulukuusi.

 

 

 

 

viljakkalankuusi.jpg

 

 

Joulukuusi on kasvanut Viljakkalan Hanhijärvenkulmalla entisillä Pentti Leppäkosken tiluksilla, jotka nyt ovat Jaakko Blomqvistin omistuksessa.

 

Joulukuusen ”synnyinpaikan” osoite on Leppäkoskentie 164 ja postinumerona osoitteelle on Hämeenkyrön puolella aikoinaan sijainnut postitoimipaikka 39360 KOMI.

 

 

Komin postitoimipaikkaa ei ole ollut vuosikausiin olemassa, mutta Postille kiitos, kun Komin postitoimipaikka elää edelleen virallisena osoitteena.

 

 

*************

 

Julkisuudessa on viime päivinä ollut monenlaista tietoa Keskustorin joulukuusen synnyinpaikasta; on puhuttu ainakin Lavajärvestä, Hämeenkyröstä ja Ylöjärvestä.

 

 

Näistä joulukuusen ”synnyinpaikkaehdokkaista” lähimpänä on Ylöjärvi, sillä Viljakkalan kunta liittyi Ylöjärveen 1.1.2007.

 

 

Kuntaliitos ei kuitenkaan muuta ihmisten synnyinpaikkaa ja samaa menettelyä pitää noudattaa myös joulukuusten synnyinpaikan kohdalla eli Tampereen Keskustorille tiistaina 10.11.2015 pystytetty joulukuusi on peräisin Viljakkalasta!

 

 

Keskustorin joulukuusi on ”syntynyt” samassa Viljakkalan koulupiirissä – Hanhijärven koulupiirissä – kuin minä ja sen vuoksi tunnen suurta ylpeyttä viljakkalalaisesta Tampereen joulukuusesta!

 

 

 

************

 

 

 

Tampereen Keskustorin joulukuusella on ollut sellaistakin epäonnea, että huonon tuennan vuoksi se on ollut kaatumavaarassa muutamina vuosina – toivottavasti kiinnityssysteemit nyt ovat pitävät!

 

 

Keskustorin joulukuusella on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran kuusi pystytettiin torille vuonna 1894.


Keskustorin joulukuusiperinne katkesi 1900-luvun alussa, mutta vuodesta 1930 lähtien joulukuusi on koristanut Keskustoria joka joulunaika - pois lukien sota-aika.

 

 

Uskon vahvasti, että nyt Tampereen Keskustorin Viljakkalassa syntynyt joulukuusi päihittää jokavuotisessa kisassa turkulaisen kilpailijansa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Hanhijärvenkulma, Tampereen Keskustorin joulukuusi 2015, Keskustorin joulukuusi Viljakkalasta, Tampereen joulukuusi Viljakkalasta,

Tanssipaikka, Kansanhuolto, Säästöpankki, kansalaiskoulu ja paljon muuta

Lauantai 14.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Lupailin eilen, että ehkä joskus muistelisin Viljakkalan Seurantaloon eli Viljakkalan Maamiesseurantaloon liittyviä muistoja ja se hetki on jo tänään.

 

 

Viljakkalan Maamiesseurantalo oli vilkas tanssipaikka 1930- ja aina 1950-luvulle saakka.

 

 

Olen tutkaillut sukuni synkkiä tapahtumia 1930-luvulta Turun Maakunta-arkistossa Ikaalisten käräjäoikeuden päätöksistä ja sieltä olen todennut, että Viljakkalan Maamiesseuratalo on ollut ”suosittu” paikka, josta on monia käräjäoikeuden päätöksiä.

 

 

Tavallisin oikeusjuttu on, kun maamiesseurantalolla on ollut tappelunnujakoita, mutta vieläkin yleisempi aihe oikeusjutuille on ollut ”alkoholin luvaton hallussapito huvipaikalla”.

 

Miehet ovat tuoneet omia pullojaan tansseihin, piilottaneet ne huvipaikan takana olleisiin halkopinoihin, käyneet niistä illan aikana naukkailemassa ja jääneet kiinni naukkailemisistaan! Häkkihän siitä on heilahtanut sakkojen muodossa!

 

 

 

 

seu1.jpg

 

Niiltä ajoilta periytyy, että Seurojentalolla on yhä edelleen putka!  Toki putka on nykyisin vain muisto menneiltä ajoilta, mutta nähtävyys se edelleen on.

 

********************

 

Viljakkalan Kansanhuolto toimi Maamiesseurantalolla ja sieltä viljakkalalaiset saivat osokorttinsa.

 

 

Muistan, kun Viljakkalan Säästöpankki toimi Maamiesseuratalolla.

 

 

 

 

seu2.jpg

 

 

Pankinjohtajan huoneen kynnyksellä on yhä edelleen nähtävissä kuluneet saappaanjäljet, jossa lainaa pyytämään tulleet asiakkaat odottivat pankinjohtajan puheille pääsemistä – tässä olen mallina ”kenkäjalkaisena” noissa jalanjäljissä!

 

 

 

 

seu3.jpg

 

 

Viljakkalan Säästöpankin toimitusjohtajana oli tuolloin Arvo Monkala – josta minulla ei ole muistikuvaa.

 

 

 

 

seu4.jpg

 

 

Monkalan seuraaja oli Hugo Salvas, josta minullakin jo on muistikuvia – oikeastaan kyse on tuoksumuistikuvasta, sillä Salvas poltti sikaareja ja hieno sikaarintuoksu leijaili säästöpankin yleisötiloissakin!

 

 

 

*******************

 

 

Omakohtainen kokemus Viljakkalan Maamiesseuratalosta on vuodelta 1960, jolloin sain suorittaa kansalaiskoulun maamiesseuratalolla.

 

 

 

 

seu51.jpg

 

 

Poikien käsityöluokkana oli maamiesseuratalon sali, jossa tässä kuvassa on menossa myyjäiset.

 

 

 

 

seu6.jpg

 

 

Pölyisessä puutyöluokassa oli jo silloin tämä Eero Järnefeltin ”Lehmisavu” –maalauksen kopio, joka yhä edelleen on samalla paikalla.

seu7.jpg

 

 

 

Seurantalon remontin eräs rahankeräyskeino oli se, että talon tuoleja kunnostettiin talkoovoimin ja niitä ”myytiin” siten, että antamalla lahjoituksen sai itselleen hopealaatalla nimikoidun tuolin – osallistuin aikoinaan kampanjaan ja nyt minulla sekä Rouvalla on salissa oma yhteinen nimikoitu tuoli!

Tuoleja on salissa niin paljon, että en ole milloinkaan osunut "omalle tuolilleni" mutta olen vakuuttunut sen olevan tuolien joukossa!

 

 

Kiitokset sille harvalukuisalle talkoojoukolle, joka on saanut Viljakkalan Seurojentalon hienoon kuntoon – heidän työnsä jatkuu, sillä tiedän, että tavoitteena on saada taloon maalämpö!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Maamiesseurantalo, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan kansanhuolto, Viljakkalan Maamiesseurantalon putka, Viljakkalan kansalaiskoulu 1960, Viljakkalan kansalaiskoulu,

Anton Hansen Tammsaare - Viron kansalliskirjailija

Keskiviikko 14.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Päivä Tallinnassa antaa matkailijalle monia mahdollisuuksia.

 

 

Minulle päivä Tallinnassa viime viikolla antoi mm. sen mahdollisuuden, että tutustuin Viron kansalliskirjailija Anton Hansen Tammsaaren patsaaseen Tammsaarenpuistossa Viru-keskuksen ja Estonia-teatterin välissä.

 

 

 

 

vironkansalliskirjailija.jpg

 

 

Anton Hansen Tammsaare syntyi 1878 ja kuoli 1940.

 

 

Tammsaare on kuvattu istumassa penkillä paikassa, jossa hän tapasi katsella ihmisiä.

 

 

Patsaan ovat valmistaneet kuvanveistäjä Jaan Soans sekä arkkitehti Rein Luup.

 

  

**********************

 

 

Tammsaaren viisiosainen romaanisarja – Totuus ja oikeus – on käännetty myös suomeksi.

 

 

Sarjan ensimmäinen osa ”Maan lupaus” käsittelee aikaa jolloin Viro oli Venäjän vallan alla 1870-luvulla ja viides osa ”Kotiinpaluu” puolestaan aikaa itsenäisessä Virossa 1930-luvulla.

 

 

Sarjan toisen osan nimi on ”Koulutie”, kolmas osa nimeltään ”Surmatulet” ja neljännen osan nimi on ”Kuolemantanssi”.

 

 

 

*********************

 

 

Tallinnassa käydessä kannattaa poiketa Viru-keskuksen vierellä sijaitsevaan Tammsaarepuistoon ja pysähtyä hetkeksi Totuus ja oikeus romaanisarjallaan Viron kansalliskirjailijaksi kohonneen Anton Hansen Tammsaaren patsaan äärelle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A. H. Tammsaare, Viron kansalliskirjailija Anton Hansen Tammsaare, Anton Hansen Tammsaare, Tammsaarenpuisto, Totuus ja oikeus, Maan lupaus, Koulutie, Surmatulet, Kuolemantanssi, Kotiinpaluu, Viru-keskus, Estonia-teatteri,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »