Asukastilaisuus turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksen sijoittumisesta melkein naapuriimme oli rakentava kokemusKeskiviikko 7.10.2015 - -Esko Erkkilä- Olin kuuntelijana eilen, kun Tampereen kaupunki järjesti asukastilaisuuden Multisillan koululle järjestetyn turvapaikanhakijoiden hätämajoituksesta.
Oikeastaan en ollut pelkkä kuuntelija, sillä osallistuin ennen tilaisuutta YLE-Tampereen Radion suoraan radiolähetykseen, jossa toimittaja Kai Pohjanen kyseli ennakkotunnelmia koordinaattori Marja Huttuselta sekä minulta.
Totesin, että turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskus sijaitsee 800 metrin etäisyydellä omakotitalostamme ja odotan saavani tilaisuudessa lisätietoja asiasta.
Tilaisuuden juontanut Tampereen kaupungin viestintäjohtaja Anna-Maria Maunu kertoi asukastilaisuuden aluksi, että Pirkanmaalle on nyt saapunut 850 turvapaikanhakijaa ja heistä on Tampereelle sijoitettu hätämajoitukseen n. 550 henkilöä.
Tampereen kaupungin koordinaattori Marja Huttunen selvitteli turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen ja hätämajoituskeskuksen eroja.
Hätämajoituskeskuksessa turvapaikanhakijat saavat katon päänsä päälle sekä patjamajoituksen hätämajoituskeskuksen lattialla.
Tampereen hätämajoituskeskuksiin ruuan toimittaa Tampereen Ateria ja ruoka on samaa, jota Tampereen Ateria toimittaa Tampereen eri laitoksille.
SPR:n Anu Rohima Mylläri…
…sekä rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta jakoivat asukastilaisuudessa runsaasti tietoa – kiitos siitä heille!
Yleisökysymyksessä tiedusteltiin, että pitääkö suomalaisnaisten muuttaa esimerkiksi pukeutumiskäytöstään, jotta eivät anna virheellistä viestiä turvapaikanhakijamiehille.
Apulaispormestari Mikko Aaltonen vastasi kysyjälle selkeästi, että omaa pukeutumista tai käyttäytymistä ei tarvitse turvapaikanhakijoiden vuoksi muuttaa.
***********
Yleinen kysymys asukastilaisuudessa oli, että kuinka kauan hätämajoituskeskukset ja vastaanottokeskukset joutuvat toimimaan?
Kysymykseen vastanneet totesivat, että hätämajoituskeskusten toiminta-ajaksi on kaavailtu 2 – 4 viikkoa, mutta realismia on todennäköisesti se, että ajanjaksot tulevat olemaan pidempiä.
Vastaanottokeskusten toiminta-ajasta kun puhutaan, niin kyseessä saattaa olla vuosikausia.
Turvapaikanhakupäätökset ovat todennäköisesti pitkä prosessi ja mahdolliset valitukset turvapaikanhakupäätöksistä tulevat pidentämään vastaanottokeskusten toiminta-aikaa. *************
Viestintäjohtaja Anne-Mari Maunon toteama vanha suomalainen toteamus…
Maltti on valttia
…tulee ilmeisesti olemaan hyvä ohjenuora, kun ennakoidaan turvapaikanhakijoiden asioiden lopullista ratkaisua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvapaikanhakijat, hätämajoituskeskus, Multisilta, Multisillan hätämajoituskeskus, vastaanottokeskus, Multisillan koulu, Multisillan seurakuntakeskus, YLE-Tampere, Anna-Maria Maunu, viestintäjohtaja Anna-Maria Maunu, Anu Rohima Mylläri, Mikko Aaltonen, |
Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseutujen MAL-sopimukset eivät omaa juridista päätösvaltaaLauantai 3.10.2015 - -Esko Erkkilä- Maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen solmitut neljän suurimman kaupunkiseudun valtion kanssa sopimat MAL-sopimukset ovat vain poliittisia tahdonilmaisuja ja ne eivät omaa juridista sitovuutta.
Osallistuin eilen kunnallisen luottamushenkilöroolini perusteella Tampere-talossa järjestettyyn MAL-sidosryhmäfoorumiin.
MAL-sidosryhmäfoorumi keräsi Tampere-taloon satakunta Tampereen kaupunkiseudun kehittämisestä kiinnostunutta luottamushenkilöä ja virkahenkilöä aamupäiväseminaariin.
Katselen asioita keskustalaisesta näkövinkkelistä ja totean, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän virkahenkilöiden näkemykset eivät vastaa ainakaan minun näkemyksiäni Tampereen kaupunkiseudun kehittämisessä.
Nurja suhtautumiseni pohjautuu sille kokemukselle, jolla useat Tampereen kaupunkiseudun eräiden kuntien virkahenkilöt ovat omaksuneet haja-asutusalueiden päähänlyömisessä.
Eräät keskeiset virkahenkilöt ajattelevat, että Tampereen kaupunkiseudulla on elämisen arvoista vain se elämä, joka tapahtuu korkeissa kerrostaloissa keskellä Tampereen cityä.
Onko heidän ihanteensa se arvoiltaan ”Varikko” –eläjä, jolle kerrostalossa sijaitseva asunto on vain paikka käydä nukkumassa ja ehkä pesemässä pyykkiä ja jolla kaikki muu elämä tapahtuu tyystin toisaalla kuin ”kodissa”?
”Varikko” elämänasenteen omaava pitää asuntoaan vain todella varikkona, jossa käydään tankkaamassa ja ”vaihtamassa renkaat”!
No, nyt menin jo liian pitkälle yksisilmäisten city-ihmisten mollaamisessa, mutta pyydän heiltä arvostusta myös meille, joilla luontoarvot, käsillä tekeminen ja ympärillämme olevan monimuotoisen luonnon kunnioittaminen ovat tärkeitä.
Arvostan kivikylän palveluja ja olen niitä työurani - joka ei muuten tapahtunut julkiselle puolella, vaan kilpailuilla markkinoilla – aikana rahoittanut.
Eilinen MAL-sidosryhmäseminaari antoi paljon ainespuita asioiden käsittelyyn – toivottavasti minulla riittää lähipäivinä potkua jatkaa eilisessä seminaarissa esiin tulleiden seikkojen jatkokäsittelyä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MAL-sopimus, MAL-aiesopimus Helsinki, MAL-aiesopimus Tampere, MAL-aiesopimus Turku, MAL-aiesopimus Oulu, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, MAL-sidosryhmäfoorumi, MAL-sopimukset eivät ole juridisesti sitovia, |
Ihminen on omasta mielestään viisaimmillaan opiskelunsa päätyttyäSunnuntai 5.7.2015 - -Esko Erkkilä- Sain työurani aikana toimia mielenkiintoisessa agribisneksessä yli neljäkymmentä vuotta.
Ensimmäinen työjaksoni oli toimia puoli vuotta K-ryhmän maatalouskaupassa ”joka paikan höylänä”.
Yrittäjäpariskunnalla oli myös päivittäistavarakauppa, joten päivän aikana saatoin joutua noutamaan meijeriltä muutaman laatikollisen maitopurkkeja, kun asiakkaat ostivat maitoa ennakoitua enemmän. Myös roskien polttaminen liikkeen takapihalla sijainneessa roskanpolttouunissa kuului tehtäviini – nykyään ei tulisi kuuloonkaan, että roskia saisi polttaa vilkkaan kuntakeskuksen ytimessä!
Kauppiaan isä oli joskus hankkinut ylisuuren erän irrallista heinäsuolaa ja se oli vuosikausiksi jumiutunut takapihan ulkovaraston nurkkaan. Sain tehtäväkseni lapion ja rautakangen avulla järsiä kovettunut suola ja kärrätä se vaihtolavalle. Vaihtolavallinen suolaa toimitettiin eräälle suurelle mullitilalle, jossa se kai ajanoloon annettiin mullikoiden nuoleskeltavaksi.
Suolaa järsiessäni manasin, että vastavalmistuneella agrologilla olisi potentiaali vaativimpiinkin tehtäviin.
Jälkikäteen olen monesti ajatellut, että olin manaamisessani väärässä, sillä kaikkien eteentulevien tehtävien suorittaminen on tärkeää, jotta osaa sitten aikanaan hahmottaa kokonaisuuksia.
Samassa paikassa taisin manailla myös sitä, kun jouduin myymään säkin tai pari mullinrehua jollenkin isännälle ja kantamaan säkit hänen autoonsa.
Parin rehusäkin puljaaminen oli nuorelle vastavalmistuneelle agrologille aivan oikea homma, sillä sitten myöhemmin sain työkseni vastata miljoonien kilojen ja useiden laivalastillisten hankinnoista rehuteollisuuden raaka-aineeksi.
Olen seurannut läheltä yliopistolta ja korkeakouluista valmistuneiden untuvikkojen pärjäämistä päällikkötehtävissä. Eihän siitä monestikaan ole mitään tullut, sillä untuvikoilta on puuttunut alan peruskokemus.
Puhun kokemuksesta, kun kannustan työnantajia aloittamaan uuden korkeastikin koulutetun uuden toimihenkilön koulimisen päällikkötehtäviin ruohonjuuritehtävistä. Siinä akanat karsiutuvat ja vältetään myöhemmiltä pettymyksiltä – puolin ja toisin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työnopastus, koulutus päällikkötehtäviin, ruohonjuuritason tehtävät pitää tuntea, |
Karhen Markkinat ovat kohonneet bisnesluokkaanSunnuntai 28.6.2015 - -Esko Erkkilä- Vanhempainyhdistysten toiminta mielletään lapsistaan huolestuneiden äiti-ihmisten keskusteluseuroiksi, joissa puhutaan ”meidän Kallen” tai ”meidän Maijan” ongelmista opettajan tai villikko-oppilaiden kanssa.
En toki ole koskaan osallistunut vanhempainyhdistyksen toimintaan, vaikka meillä onkin poikia neljännestusina, mutta tämmöinen tuntuma minulla on.
Viljakkalassa Karhen koulun vanhempainyhdistys on ”toista maata”, sillä se on järjestänyt Karhen koulun kentällä suositut Karhen Markkinat jo monena vuonna.
Eilen järjestetyille Karhen Markkinoilla osallistui ainakin 2.000 kävijää ja se merkitsee, että Karhen Markkinat ovat kohonneet bisnesluokkaan!
Bisnesmaailmassa leipäni tienanneena arvostan Viljakkalan Karhen koulun vanhempainyhdistyksen toimintaa!
Ilahduttavaa on se, että vastuuhenkilöiden vaihtuminen ei ole vuosien saatossa hidastanut Karhen Markkinoiden laajentumista. Tiedän toki, että esimerkiksi nyt kyseisessä vanhempainyhdistyksessä toimii kokeneita bisnesmaailman toimijoita! *****************
Puolueiden osallistuminen Karhen Markkinoille on aina ollut selviö.
Valtakunnan poliittinen tilanne vaikutti kuitenkin nyt sen, että ainoastaan hallituspuolueiden paikallistoimijat esiintyivät Karhen Markkinoilla.
Vasemmistopuolueista ainakin SDP on aiemmin osallistunut, mutta nyt demarit nuoleskelevat vaaleissa saamaansa takaiskua ja eivät olleet mukana.
Myös kristillisdemokaraatit loistivat poissaolollaan vaikka ovatkin aiemmin osallistuneet.
Vihreille ja Vasemmistoliitolle Viljakkalan seutu on aina ollut niin vaikeaa maisemaa, että ne eivät ole tuhlanneet vähiä panoksiaan markkinahumuun.
Keskustan Karhen paikallisyhdistys vastasi Keskustan näkymisestä Karhen Markkinoilla.
Osaston voimahahmot Arto Uusitalo (vasemmalla) sekä Asser Vuolle (oikealla) puhalsivat lukemattoman määrän kaasupalloja lasten iloksi ja se varmisti, että Keskusta oli näkyvästi esillä markkinoilla.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilon (kuvassa keskellä) osallistumista Karhen Markkinoille paikallinen keskustaväki ja markkinavieraat osasivat arvostaa.
Kuvasin Keskustan teltan katolla olleita ilmapalloja ja vasta myöhemmin huomasin, että kuvassa on myös yksi Keskusta-ilmapallo, joka lähti Karhelta ilmojen kautta kohti Tamperetta! Aivan oikea osoite!
Eduskunnan toiseksi suurimman puolueen eli perussuomalaisten Ylöjärveltä kotoisin oleva kansanedustaja Sami Savio (vasemmalla) on pitkä mies ja olikin mukava seurata, kun perussuomalaiset joutuivat kohottamaan telttakatoksensa kattoa parilla napsulla, kun Savio saapui paikalle!
Katoksen nostamisoperaation ”kymppinä” toimi perussuomalaisten Ylöjärven kaupunginvaltuuston ryhmyri Mauri Heiska (oikealla) – Mauri on oikein laatuisa mies samalta kylältä kuin minä!
Mitäkö ostin Karhen Markkinoilta?
Soukon Taimistolla oli tarjolla hienoja kukka-amppeleita sopuhintaan ja minäpä pidin heti aamusella puoleni ja hankin kympillä mökkimaailmaan tämän kukka-amppelin.
Monet kutsuvat tätä Karjalanneidoksi, mutta Soukon Taimiston edustajat kertoivat, että kyseessä ei ole aito Karjalanneito, sillä niiden taimien saaminen on nykyisin lähes mahdotonta.
Kaunis kukka kuitenkin ja on jo saanut arvoisensa paikan mökkimme verannalta!
-Esko Erkkilä- |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Karhen Markkinat, Viljakkalan Karhe, Karhen koulun vanhempainyhdistys, Keskustan Karhen paikallisyhdistys, Karjalanneito, Soukon Taimisto, Sami Savio, |
Hygieniapassin suorittaminen on verratonta pääomaa!Torstai 5.2.2015 - -Esko Erkkilä- Lainaan tämän juttuni aluksi muutaman rivin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran nettisivuilla, joilla kerrotaan hygieniapassista:
”Elintarvikealalla työskentelevien on hallittava elintarvikehygienian perusasiat, jotta ruokaa osattaisiin käsitellä turvallisesti. Suomalainen elintarvikealan hygieniapassi on luotu edistämään elintarviketurvallisuutta. Työntekijä tarvitsee hygieniapassin, jos hän työssään käsittelee pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Helposti pilaantuvia elintarvikkeita ovat esimerkiksi maito, liha ja kala. Esimerkiksi kahvilat, ravintolat, suurkeittiöt, erilaiset kioskit, pikaruokaravintolat, elintarvikemyymälät ja myös monet elintarvikkeita valmistavat tehtaat ovat sellaisia työpaikkoja, joissa työntekijällä pitää olla hygieniapassi.”
Olen aikoinaan suorittanut hygieniapassin, vaikka en sitä työtehtävissäni viranomaisten vaatimuksesta tarvinnutkaan.
Hygieniapassia eivät tarvinneet myöskään ne henkilöt, joiden esimiehenä sain toimia työelämässä toimiessani.
Työskentelin rehuteollisuuden palveluksessa ja se on teollisuudenala, jos mikä on avainasemassa, jotta Suomi ja suomalainen kotieläintuotanto pystytään pitämään hygieniatasoltaan korkealuokkaisena. Tästä syystä kaikki alaiseni suorittivat hygieniapassin, vaikka alaa valvova viranomainen ei sitä vaatinutkaan.
On luonnollista, että halusin esimiehenä suorittaa hygieniapassin, koska edellytin sen suorittamista alaisiltani.
Omaan hygieniapassin edelleenkin, sillä sitä ei tarvitse uusia!
***************
Poikkesin eilen Tampereen Pirkkahallissa Rekrytori-messuilla ja tapasin siellä näytteilleasettajan, joka esitteli nuorille hygieniapassin hankkimista.
Kyseessä oli Tmi Kimmo Liljeqvist, joka toimii Elintarvikevirasto Eviran valtuuttaman hygieniapassikouluttajana.
*****************
Kannustan erityisesti opiskelunsa loppuvaiheissa olevia nuoria, työttömiä nuoria ja elämänrataansa suunnittelevia nuoria hakeutumaan hygieniakoulutukseen ja sitä kautta hankkimaan hygieniapassin, sillä se on työmarkkinoilla vahva todiste, että työnhakija pyrkii elämässä eteenpäin.
Hygieniapassin tähtäävä muutaman tunnin koulutus maksaa jonkun kympin, mutta se avaa esim. nuorille monipuoliset mahdollisuudet ”päästä leivän syrjään kiinni”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hygieniapassi, hygieniakoulutus, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Kimmo Liljeqvist, osaamistestaaja Kimmo Liljeqvist, |
Kauppaketjujen hinnanalennuskampanjat vaikeuttavat kotimaisen elintarviketeollisuuden ja alkutuottajan asemaaSunnuntai 25.1.2015 - -Esko Erkkilä- Viime päivinä on kohkattu päivittäistavarakauppaketjujen hinnanalennuskampanjoista, joissa hinnanalennukset on kohdistettu elintarvikkeisiin.
Toimenpide on sinänsä kannatettava, mutta muutama tosiasia on tiedostettava.
Käsittelen tässä kirjoituksessani sitä lisääntyvää ahdinkoa, jonka hinnanalennuskampanjat kohdistavat kotimaiseen elintarviketeollisuuteen ja sitä kautta suomalaiseen kotieläintalouteen sekä viljanviljelyyn.
SOK ja S-ryhmä oli aktiivinen kertoessaan hinnanalennuksistaan, mutta sitten tuli selväksi, että K-ryhmä oli tehnyt vastaavat hinnanmuutokset jo aikaisemmin.
Minulla on käytössäni lista, jolla S-ryhmä kertoi tuotekohtaisesti hinnanalennuksistaan.
On huolestuttavaa, että S-ryhmän hinnanalennustuotteet kohdistuvat 25 ensimmäisen tuotteen osalta seuraavien kotimaassa toimivien yritysten tuotteisiin:
S-ryhmän hinnanalennustuotteista osa on mainittujen yritysten lisäksi ns. private label-tuotteita sekä ”Kotimaista”-sarjaan liittyviä tuotteita, joissa SOK:n kuristusote niitä valmistaviin yrityksiin on jo nyt tiukka.
Toisaalta pitää muistaa, että kaikenlaiset rainbow- ja pirkka-tuotteet ovat surkeita kopioita ja laadultaan todellisia halpaversioita kunnon merkkituotteista. Ainakaan minun ostoskoriini rainbow- ja pirkka-tuotteilla ei ole mitään asiaa.
Elintarvikekauppaa tuntemattomalla saattaa olla mielikuva, että sanomalehtien valtavat elintarvikkeiden hintailmoitukset olisivat päivittäistavaraketjujen maksamia.
Näin ei suinkaan valtaosaltaan ole, vaan jokaisesta kauppaketjujen valikoimiin hyväksytystä tuotteesta joudutaan maksamaan kauppaketjulle kynnysraha. Kynnysrahan lisäksi jokaisesta tuotekuvasta, joka julkaistaan kauppaketjun sanomalehti-ilmoituksessa, veloitetaan tavarantoimittajaa melkoisella summalla.
Kauppaketjut lupaavat hurskaasti, että hinnanalennusta ei vyörytetä tavarantoimittajien maksettavaksi, mutta totuus tulee olemaan karu.
Kauppaketjut valitsevat kunkin tuoteryhmän yksittäiset tuotteet tietyn aikataulun mukaan ja valinnat tapahtuvat hyvissä ajoin ennen kyseisen valikoima- ja hinnoittelujakson alkamista.
Seuraavan hinnoittelujakson hintaneuvotteluissa tavarantoimittajat pannaan selkä seinää vasten ja todetaan, että jos hintaa ei alenneta, niin tuote lentää alkavalla valikoimajaksolla valikoimista pois.
Kuka sitten päätyy hinnanalennuskampanjan maksumieheksi?
Hinnanalennusketju toimii niin, että päivittäistavarakaupan hinnanalennusrumban maksajaksi valikoituu hyvin nopealla aikataululla kotimainen kotieläintuottaja ja kotimainen viljanviljelijä!
Hintaneuvottelut päivittäistavarakauppa toki käy elintarviketeollisuuden kanssa, mutta kenenpä rahapussille elintarviketeollisuus voisi mennä ellei alkutuottajan rahapussille!
Päivittäistavarakaupan suuresti mainostamat hinnanalennukset päätyvät hyvinkin nopeasti kotieläintuottajalle ja viljanviljelijälle maksettavan hinnan alentamiseen!
Näin se vaan menee!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valio, Oululainen, Oululainen eli Fazer, Vaasan, Hartwall, Sinebrychoff, Kariniemen, Kariniemen eli HKScan, Atria, Päivittäistavarakaupan hinnanalennuskampanjat, Rainbow, Pirkka-tuotteet, private label, |
Mikä painaa koululaisen repussa?Perjantai 23.1.2015 - -Esko Erkkilä- Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry eli tuttavallisemmin MSL-Tampere järjesti eilen eli torstaina tammikuun 22. päivänä Kirjastotalo Metsossa kaikille avoimen luento- ja keskustelutilaisuuden.
Tilaisuuden toisena alustajana oli KM, emäntä Minna Sarvijärvi Ylöjärven Kurusta.
Sarvijärven alustuksen teemana oli
”Mikä painaa koululaisen repussa”
Minna on asiassa asiantuntija, sillä hän toimii Viljakkalassa Karhen koululla opettajana.
Mainittakoon, että Minna on Pirkanmaan vaalipiirissä Keskustan eduskuntavaaliehdokas.
Olin paikalla tilaisuudessa ja tekemieni muistiinpanojen perusteella Minna Sarvijärvi käsitteli otsikkoaihettaan mm. näin:
1. Yöunen vähyys painaa pienen koululaisen ”repussa”.
2. Ruokana pitää koululaisella olla ”rehellinen ruoka”
3. Rasituksen ja levon oikeasta suhteesta on huolehdittava
4. Energiajuomat, alkoholijuomat ja päihteet eivät kuulu koululaisen elämään
5. Koululaisten ruutuaikaa pitää rajoittaa
”Kehu lapsi päivässä”…
…oli eräs Minna Sarvijärven antama vinkki vanhemmille!
Opettaja, KM, emäntä ja kansanedustajaehdokas kiteytti sanomansa näin:
Arjen järjellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikä painaa koululaisen repussa?, Minna Sarvijärvi, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, |
Kokoomuspäättäjien Tampereen keskustaan haluamat seinille heijastettavat valokuviot tuovat mieleen NeuvostoliitonTiistai 13.1.2015 - -Esko Erkkilä- Kokoomuspäättäjien tarkoituksena oli ja ehkä vieläkin katala suunnitelma Tampereen Valoviikkojen valokoristeiden romuttaminen ja nostalgisten valokuvioiden korvaaminen keskusta-alueen rakennusten seinille heijastettavilla masentavilla kuvioilla.
Sanotaan, että kokoomuksen hellimiä valokuvioita ei edes löydä keskikaupungilta ja totean omakohtaisesti väitteen olevan täyttä totta.
Palasin eilen illalla palaverista hieman klo 20.00 jälkeen ja etsin etsimällä muutaman seinille heijastetun valokuvion – kas näin:
Kammottavia ja täysin soveltumattomia tamperelaiseen katukuvaan!
Muistin virkistämiseksi kolme kuvaa niistä valokuvioista, jotka pormestarin johdolla aiotaan romuttaa - jokainen voi verrata, että ovatko seinille valaistut valokuviot parempia kuin perinteiset Valoviikkojen koristeet!
Tulee etsimättä mieleen, että poliittisella päättäjällä täytyy kyllä olla mielessään jotain muuta kuin kaupunkilaisten ja turistien viihtyvyys, kun puolustaa seinille heijastettavia näkymiä!
SDP teki suunnitelmista valtuustokyselyn, mutta asioita salassa ajavat tahot eivät lotkauttaneet korviaan.
Perinteisten valokuvioiden pelastaminen sai vauhtia, kun Perussuomalaiset, Keskusta, Tampereen Puolesta -valtuustoryhmä, Kristillisdemokraatit sekä SKP toivat julkisuuteen tiukkasanaisen mielipiteensä, että perinteisiä valokuvioita ei voida romuttaa ilman kaupunginvaltuuston päätöstä.
Valokuvioiden puolesta alkoi taistella myös Petri Klemola, jolla on kristillisdemokraattien tausta.
Klemola laittoi pystyyn kansalaisadressin nettiin sekä adressin kirjalliset kopiot pariin kahvilaan Tampereen keskustassa.
Klemola toteaa adressin saatesanoissaan mm. näin:
Tämä Tampereen jouluvalojen säilyttämistä kannattava adressi pidetään avoinna 31.1. saakka. Adressi luovutetaan 2.2. pormestari Anna -Kaisa Ikoselle. Adressin voi siis allekirjoittaa tammikuun loppuun saakka täällä tai paperisena Kauppahallissa Liisan leipomon kahvilassa ja Kauppahallin Pehtoorissa.
Kertokaa adressista ystävillenne, sillä tällä voi oikeasti vaikuttaa. Jouluvalojen kohtalosta päätetään keväällä ja mitä enemmän nimiä on säilyttämisen kannalla, niin sitä suurempi merkitys sillä on myös päättäjien silmissä.
Klemolan alullepaneman adressin kommentteja pari malliksi tässä:
Nykymuotoiset valoviikkojen valokuviot on säilytettävä! Kaupungin keskusta on upea näillä perinteisillä valoilla. Nämä tuovat mieleen lapsuusajan joulut. Miksi ihmeessä te haluatte pyyhkiä nuo lämpimät muistot pois vaihtamalla nämä klassiset ja näyttävät kuviot mitäänsanomattoman näköisiin seinäheijasteisiin, jotka tuovat esiin ruman keskusta-arkkitehtuurin. Oletteko menettäneet järkenne?!?!
********
Tampere taantuu koko ajan. Kaikki hyvä ja yrittäjäystävällinen hävitetään. Jouluvalot tuovat Tampereelle asiakkaita pilvin pimein valojen aikaan, jopa uusia asukkaita. Oikeistojohto elää harhassa Anna-Kaisa Ikosen johdolla. Vuosi sitten sijoitettiin kuvioiden led -valoihin, nyt sekin aiotaan tuhota. Korjattavaa on aina valoissa ja se työllistää. Sitähän Ikonenkin mainostaa. Heijastukset, mitä on yritetty esitellä, ovat hirveitä. Luin täältä, että valot ovat ystävyyskaupunki Essenin lahja meille. Hävetkää päättäjät!
**********
Kiitän SDP:n valtuustoryhmää, perussuomalaisia, keskustalaisia, Tampereen Puolesta –valtuustoryhmää, kristillisdemokraatteja, SKP:tä ja Petri Klemolaa siitä aktiivisuudesta, jolla olette lähteneet puolustamaan tamperelaisia perinteisten valokuvioiden pelastamisessa!
Muistathan allekirjoittaa adressin ”Tampereen jouluvalot säilytettävä” osoitteessa www.adressit.com.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Valoviikot, Tampereen valokuvioiden romuttaminen, virkamiesvalta, SDP:n valtuustoaloite, seinille heijastettavat valokuviot, Tampereen jouluvalot säilytettävä, |
Keskustan gallup-kannatus mukavassa nousussaKeskiviikko 31.12.2014 - -Esko Erkkilä- Yle ilahdutti eilen suomalaisia, kun se julkisti uusimman gallup-tutkimuksensa tulokset.
Tulokset kertovat, että Keskustan etumatka toisena olevaan Kokoomukseen on nyt lähes 10 %-yksikköä!
Eniten vastatuulta tässä tutkimuksessa oli Perussuomalaisilla, sillä heidän kannatuksestaan suli kuukaudessa tasan 1 %-yksikkö!
Saman verran yhteensä liukeni myös Kokoomuksen ja SDP:n suosiosta.
************
Ylen nyt julkistamat gallup-tulokset olivat vuoden 2014 viimeiset ja nyt saamme seuraavaksi alkaa odottamaan Helsingin Sanomien tuloksia.
Saattaa olla, että seuraavassa gallup-tutkimuksessa ei vielä näy hallituksen toteuttama n. 8 %:n suuruinen lapsilisien leikkaaminen ja ei myöskään se, että hallitus suo eläkkeisiin ruhtinaallisen 0,39 %:n korotuksen.
Lapsilisien leikkaaminen näkyy varmasti Kokoomuksen kannatuslukujen alenemisena viimeistään helmikuun gallup-mittauksissa.
Vastako silloin vai kenties jo tammikuussa SDP nousee Kokoomuksen ohi kannatusluvuissa?
Hallituksen eläkkeisiin suoma 0,39 %:n korotus tuntuu kiusanteolta.
Olemmeko me eläkeläiset ansainneet tuollaista pilkantekoa?
*******************
Keskustan kattoteema kevään eduskuntavaaleissa on
Suomi kuntoon
Liity Sinäkin yhä kasvavaan keskustalaisten ja Keskustan joukkoon – laitamme yhdessä Suomen kuntoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Keskusta; Suomi kuntoon, YLE:n vaaligallup joulukuu 2014, lapsilisien leikkaaminen, lapsilisien leikkaus, eläkkeisiin olematon korotus, eläkkeiden korotus on pilkantekoa, |
Joulukinkun kasvattaminen alkoi jo kesälläMaanantai 22.12.2014 - -Esko Erkkilä- Elämme vuodenkierrossa aikaa, jolloin melkein kaikissa suomalaisperheissä ensi yönä tai viimeistään seuraavana yönä laitetaan kaupasta ostettu joulukinkku paistumaan sähköuuniin.
Joulukinkun paistaminen tuo kotiin todellisen jouluntunnun, sillä se aromi, joka kinkunpaistosta keittiöön leviää, on aitoa joulua!
Ennen maalla joulukinkun valmistaminen vaati puolen vuoden verran työtä.
Joulukinkun valmistaminen meillä alkoi, kun Aamulehden tai Hämeenkyrön Sanomien ilmoituksesta joskus kesällä nähtiin, että porsaskauppias oli liikkeellä Viljakkalassa.
Porsaskaupoille mentiin maantienvarteen odottamaan, että porsaskauppiaan auto saapui aikataulun mukaisesti ilmoituksessa ilmoitettuun paikkaan.
Porsas kuljetettiin polkupyörän tarakalla tai maitokärryillä puulaatikossa kotiin ja sen ”kotiuttaminen” alkoi.
Aluksi se sai olla navetassa omassa karsinassaan, mutta kesän edetessä jo hieman varttuneelle porsaalle tehtiin aitaus vaikkapa vilja-aitan tai navetan taakse. Oli huolehdittava, että siaksi varttuva porsas pääsi sateensuojaan ja sateensuoja toimi helteisinä päivinä myös auringonsuojana.
Oli luonnollista, että possulla oli nimi – usein possun nimi oli ”Nasu”.
1950-luvulla kasvatetun ”kotipossun” ruokinta oli tyystin toista kuin nykyään nykyaikaisissa lihasikaloissa.
Vihreän ruohon kyyditseminen possuaitaukseen oli perheen lasten huolena. Kasvimaiden perkaamisessa poistettu pihatähtimö eli vesiheinä oli possun suurinta herkkua.
Valkuaistiivisteitä ei 1950-luvulla ollut oikeastaan edes saatavilla ja ainakin niiden hankkiminen oli niin kallista, että niitä ei talon yhdelle possulle hankittu.
Myös viljaa pidettiin niin arvokkaana, että sitä ei kotipossulle annettu.
Peruna ja ruuantähteet olivat aitauksessa röhkivän sian pääasiallisin ravinto. Niitä molempia sitten annettiinkin Nasulle suurella hartaudella!
Valkuaisköyhä ja myös energian osalta vajavainen ruokinta merkitsivät, että sialle kehittyi enemmän silavaa kuin punaista lihaa, mutta se ei sen ajan ravintonäkemyksiä haitannut.
Syksyn edetessä sika pääsi taas omaan karsinaansa navettaan ja siellä se eleli lehmien, lampaiden ja vasikoiden kanssa sulassa sovussa, mutta toki omassa karsinassaan.
Marraskuun maisemissa koitti aika, jolloin sikapossun teurastaminen tuli ajankohtaiseksi.
Kylillä oli miehiä, jotka kulkivat eri taloissa teurastamassa sikoja ja lampaita – harvemmin mulleja.
Lampaat tainnutettiin kirveen hamaralla, mutta siat kohtasivat tiensä pään pistoolin laukauksella.
Muistan kerran, kun meillä oli sianteurastuspäivä ja tuttu naapuri tuli hoitamaan hommaa. Olin pikkupoika ja en tohtinut mennä navettaan, mutta kuulin kun ensimmäisen laukauksen jälkeen sika vaan paransi juoksuaan karsinassa – luoti oli vain hipaissut sikaa.
No, toinen laukaus osui ja sikapossu pötkähti pitkälleen.
Veri otettiin luonnollisesti talteen ja käytettiin veriplättyjen valmistukseen.
Sian teurastuspäivään oli valmistauduttu monella tapaa ja eräs oleellinen osa valmistautumisessa oli karjakeittiön ja myös saunan muuripadoissa tapahtunut veden lämmittäminen kiehuvan kuumaksi.
Kiehuvan kuumaa vettä tarvittiin sian kalttaamiseen eli siihen kun teräväreunaisella teräskuupalla puhdistettiin sianruho karvoista.
Kaltattu sianruho nostettiin kinnereihin kiinnitettyjen köysien avulla kinnerpuuhun ja teurastaja pystyi aloittamaan sisäelinten poistamisen.
Sianruhon puolikkaat saivat jäädä roikkumaan kinnerpuihin, sillä ilmat olivat sianteurastuksen aikoihin jo kylmenneet, jotta näin voitiin tehdä.
Sian sisäelimet käytettiin tehokkaasti hyväksi ja ne osat jotka eivät kelvanneet ruuaksi, niistä tehtiin saippuaa.
************
Kotitarveteurastuksen omakohtaisesti muistavien joukko alkaa harventumaan ja sen vuoksi kirjoitinkin viljakkalalaisesta sianteurastuksesta tämän jutun.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäpossu, sian teurastaminen, sian kotiteurastaus, sian kotiteurastaminen, joulukinkku, |
Joulupukki ehti kuin ehtikin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen pikkujoulujuhlaan!Tiistai 16.12.2014 Tunsimme suurta huolta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen hallituksessa, että Joulupukki ei ehkä lainkaan ehdi vieraaksemme pikkujoulujuhlaamme, jota vietimme eilen Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevassa Marttalassa.
Valmistauduimme pikkujoulujuhlaamme perusteellisesti, sillä teimme pöytäkoristeet sammaleesta,...
...havupuiden oksista…
… ja muista materiaaleista luontoa kunnioittaen.
Juhlasalin joulukuusi oli hoikka, mutta tarkoitukseensa oikein sopiva!
Emme tyytyneet yhteensä joulukuuseen, sillä hankin juhlatalon eteiseen myös toisen – hieman pienemmän joulukuusen.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana sain toivottaa väen tervetulleeksi tapahtumaan.
Tässä iskusanaliuskani puherungostani – en tiedä, että onnistuinko vai sainko aplodeeraukset ainoastaan ”huvin vuoksi”!
Emme hallituksen kokouksessa saaneet Joulupukilta varmuutta, että josko hän olisi liikkeellä näin varhain ja sen vuoksi emme uskaltaneet ohjelmaesitteessämme kertoa Joulupukin saapumisesta sanaakaan.
Saimme juhlamme kestäessä epäselvän puhelinsoiton – kentät ovat hieman heikkoja Korvatunturin läheisyydessä - Joulupukilta, että hän yrittää sujuttaa ohjelmaansa käynnin pikkujoulujuhlassamme.
Olimmekin innostuneita, kun saimme Joulupukin vieraaksemme ja ilomme oli kaksinkertainen, sillä Joulupukki oli ottanut Joulumuorin mukaansa.
Joulupukki pitää tunnetusti kilteistä lapsista ja hän halusikin ottaa polvelleen Eläkeliiton kilteimmän ”lapsen”.
Kiitokset kaikille Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenille mukavasta pikkujoulujuhlasta – tapaamme samoissa merkeissä vuoden kuluttua!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Joulupukki, Joulumuori, |
Mannerheimin Kate-hevosta esittävä kipsiveistos pitää saada arvoiseensa ja nykyistä turvallisempaan paikkaan!Perjantai 7.11.2014 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Viljakkala-neuvoston kokoukseen Viljakkalassa Karhen koululla.
Olen käynyt monestikin Karhen koululla, mutta vasta nyt huomasin eteisessä kaapin päällä hevospatsaan.
Tarkempi tutkailu osoitti, että kyseessä on C. G. E. Mannerheimin Kate-hevosesta tehty kipsiveistos.
Patsas on 47 cm korkea ja sillä on pituutta saman verran.
Patsaan jalustassa on seuraava teksti:
”KATE”
SOTAMARSALKAN SOTARATSU 1939 – 41
Patsaan arvoa nostaa laatta, jossa lukee näin:
Karjalaisten Aseveljien liiton
toiminnan hyväksi
*************
Tutkailin patsaan taustoja ja olen todennut, että sen on veistänyt Anton Ravander-Rauas. Patsaan valmistumisvuotena mainitaan 1949.
Anton Ravander-Rauas on tunnettu useista eläinaiheisista pienoispatsaistaan.
Hän antoi pojalleen tehtävän, että pojan piti taiteilijan kuoleman jälkeen hävittää kaikki Ravander-Rauas´n eläinpatsaiden muotit ja näin myös aikakirjojen mukaan tapahtui.
************
Otan esille kaksi näkökohtaa:
1. Karhen koulun eteiskaapin päällä olevalle Kate-veistokselle pitää hankkia turvallisempi paikka. Paikan pitää olla Viljakkalassa ja Karhen koulu on säilytyspaikkana aivan oikea.
2. Onko mahdollista esim. tekijänoikeuksien sekä taiteilijan viimeisen tahdon näkökulmasta, että Kate-hevospatsaasta tehtäisiin uusia valoksia?
Olen kiinnostunut kaikista lisätiedoista, jotka liittyvät Karhen koululla olevaan Kate-veistokseen. Tiedän, että samanlaisia patsaita valmistettiin tietty määrä. Onko patsaita muissa julkisissa paikoissa, kuin Karhen koululla? Entä yksityisomistuksessa olevat? Kertokaa lisätietonne vaikkapa tämän jutun kommentointeina!
-Esko Erkkilä- |
|
23 kommenttia . Avainsanat: Mannerheim, C. G. E. Mannerheimin Kate-hevonen, C. G. E. Mannerheim, Anton Ravander-Rauas, Viljakkala, Karhen koulu, Karhen koulu Viljakkalassa, Viljakkala-neuvosto, Mannerheimin Kate-hevosta esittävä kipsiveistos, |
On suuri vaara, että kaupunkien hienot INKA- yms. ohjelmat jäävät akateemisen puuhastelun asteelleLauantai 20.9.2014 - -Esko Erkkilä- TEKES rahoittaa INKA – innovatiiviset kaupungit ohjelmaa, joilla on tavoitteena synnyttää innovaatiokeskittymien syntymistä Suomeen.
Tampere on vastuukaupunkina”Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus” –sektorilla.
Muut sektorit ja niiden vastuukaupungit ovat;
Omaan yli neljänkymmenen vuoden kokemuksen yritysmaailmasta ja tiedän omakohtaisesti, että TEKES-hankkeet ovat tehokas tapa työllistää yrityksen henkilökuntaa, mutta toiminnasta saatavat tulokset ovat yleensä minimaaliset.
Yritysmaailmasta saamani kokemukset eivät ole rohkaisevia ja uskon, että kunta- ja kaupunkimaailmassa TEKES-toiminta on moninverroin tehottomampaa kuin yritysmaailmassa.
On selvää, että henkilöstö jolla kunnassa tai kaupungissa ei nytkään ole mitään järjellistä puuhaa, pitää siitä, että he saavat askarrella erilaisten TEKES-hankkeiden parissa.
Kokemukseni mukaan yritysmaailmassa kaikenmaailman hankkeiden toteuttamiseen ei ole varaa asettaa niitä henkilöitä, jotka ovat keskeisillä ”posteilla” tuloksenteon kannalta!
Tampereen vastuualue INKA-hankkeessa on vaarana tukehtua akateemisen puuhastelun asteelle. Toki saavathan siinäkin muutamat akateemiset paperinpyrittäjät kohtuuttoman korvauksen, mutta onko sillä työllä kokonaisuuden kannalta merkitystä? Tuskinpa vain.
”Uudistuva teollisuus” tarvitsisi Tampereella vain yhden ohjenuoran ja se on se, että kaupunki huolehtisi yritystonttien tarjonnasta.
Keskusta on Tampereella kiinnittänyt toistuvasti huomiota siihen, että Tampereella yritystonttien tarjonta on minimaalista – taannoin Tampereella oli tarjolla ainoastaan kaksi yritystonttia – kertaan; kaksi yritystonttia!
Kritisoin vahvasti TEKES´n INKA-ohjelman laatijoita:Miten olette antaneet niin vaativan tehtävän – ”Uudistuva teollisuus” –kaupungille, joka vähät välittää alueelleen pyrkivän teollisuuden tonttitarpeista?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TEKES, INKA-ohjelma, INKA ? innovatiiviset kaupungit, biotalous Joensuu, kestävät energiaratkaisut Vaasa, tulevaisuuden terveys Oulu, kyberturvallisuus Jyväskylä, älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampere, |
Oulu teki esimerkillisen päätöksen!Keskiviikko 2.7.2014 - -Esko Erkkilä- Oulun kaupunginvaltuusto teki 16.6.2014 merkittävän päätöksen, kun se päätti, että Oulun kaupunki/ Oulun Energia osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakeomistuksen kautta 16-17 M€ sijoituksella.
Päätöstä edelsi värikäs näytelmä, johon pääsee yksityiskohtaisesti tutustumaan seuraavan nettipolun kautta:
www.oulu.fi -> Oulu Finland -> Päätöksenteko ja hallinto -> Haku esityslistoista ja pöytäkirjoista -> Uusimmat pöytäkirjat -> Kaupunginvaltuusto 6/2014 -> Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Oulun kaupunginvaltuusto päätti osallistua Fennovoiman omistajiin äänin 40 - 27! Suosittelen tutustumista Oulun päätösprosessiin!
Oulun tekemä päätös on vastuuntuntoinen ja se on nykyisessä taloustilanteessa esimerkillinen.
Oulun kaupunginvaltuuston päätökseen sisältyy lausuma, että Fennovoiman hankkeeseen osallistumisen taloudellisten sitoumusten voimaan tuleminen edellyttää kaikissa tapauksissa Fennovoiman periaatepäätöksen täydentämisvaiheen myönteistä valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyä.
Oulun kaupunginvaltuuston päätöstä perustellaan valmisteluaineistossa monipuolisesti ja vahvasti.
Olen tyytyväinen, että Oulu teki päätöksen, jolla toivottavasti vahvasti linjataan myös muiden suurten kaupunkien energiapoliittista toimintaa.
Riittääkö Tampereen kaupunginvaltuustolla tahtoa tehdä tunneli- sekä ratikkasekoilujen jälkeen yksi järkeväkin päätös ja linjata Tampereen osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu liittyi Fennovoiman omistajiin, Oulu, Oululta järkevä päätös, Fennovoima, Oulun Fennovoima-päätös, Tampere Fennovoiman omistajaksi?; Onko Tampere valmis Fennovoiman omistajaksi?.Pyhäjoen ydinvoimala, Pyhäjoki, Hanhikivi, |
Varpunen JouluaamunaKeskiviikko 25.12.2013 - -Esko Erkkilä- Tänään on Joulupäivä.
Olemme saaneet taas kerran kuulla joulumusiikkia muutaman viikon ajan ja kuulemme sitä vielä jonkin ajan.
Joulumusiikin helmiä on mielestäni ”Varpunen Jouluaamuna”.
Tiedän, että kieliopillisesti Jouluaamu pitäisi kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, mutta arvostan Joulua ja teen tahallisen kielioppivirheen.
Vasta tämän Joulun aikaan olen perehtynyt ”Varpunen Jouluaamuna” –laulun taustoihin.
Laulun pohjana olevan ruotsinkielisen runon on kirjoittanut Zachris Topelius vuonna 1859.
Runo ilmestyi suomeksi 1874, kun Karl August Hougberg suomensi sen.
Yleensä laulusta kuullaan vain kolme ensimmäistä säkeistöä:
”Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
Laulun todellinen sanoma paljastuu laulun neljännessä säkeessä, joka kertoo, että pienoinen varpunen onkin tytön veli, joka on kuollut ja palaa varpusen muodossa tervehtimään sisartaan.
Sakari Topelius sai kokea neljästi lapsensa varhaiskuoleman.
Hän menetti kaksi poikaansa jo näiden vauvaiässä ja sen lisäksi yksi hänen tyttäristään kuoli jo varhain. Näiden lisäksi yksi Topeliuksen lapsista – tyttö – syntyi kuolleena.
Sanotaan, että ”Varpunen Jouluyössä” on syntynyt Topeliuksen Rafael-pojan varhaisen kuoleman pohjalta.
***********On puhuttelevaa tietää, että ”Varpunen Jouluaamuna” –laulu omaa nämä taustat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varpunen Jouluaamuna, Zachris Topelius, Sakari Tobelius, Karl August Hougberg, |
Joulu on parhaimmillaan, kun valmistelutyöt ovat lopuillaan, mutta vielä ei olla aatossa!Tiistai 24.12.2013 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan järjestämään joulurauhanjulistustilaisuuteen Sikomäen metsäkirkossa Hämeenkyrön Kierikkalassa.
Tilaisuus oli samalla päätöstapahtuma Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään 125-vuotisjuhlavuodelle.
Tilaisuuden ohjelma oli korkeatasoinen ja ohjelmaosuuden aloitti Kierikkalan kylän oma tyttö Emilia Lager trumpettisooloillaan – hän myös saatteli esityksillään kirkkoväen kotimatkalle.
Filosofian tohtori, kirjailija ja kulttuurin monitoimimies Panu Rajala piti juhlapuheen.
Panin merkille, että Panu Rajala mainitsi Frans Emil Sillanpään sanoneen joulusta jotenkin siten, kuin todetaan tämän jutun otsikossa – mielestäni Sillanpää oli oikeassa!
Hämeenkyröläinen tenori Valtteri Yrjölä esiintyi joulurauhanjulistustilaisuudessa peräti kolmesti. Hänen laulunsa kaikuivat Sikomäellä voimallisesti!
Sikomäen metsäkirkon ”isäntä” ja Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan suurmestari Eero Pylsy esitti Sillanpään joulusaarnan.
Suurmestari osaa esittää Sillanpään pakinat samalla poljennolla, kuin Nobel-kirjailijamme aikoinaan!
On mielenkiintoista todeta, että "pojasta on polvi paranemassa", sillä Eero ja Katariina Pylsyn poika Niclis Pylsy alkaa olla yhtä taitava Sillanpää-esittäjä kuin mestari-isänsä konsanaan!
Sikomäen metsäkirkossa aatonaattona pidetyssä tilaisuudessa joulurauhan julisti Vilja Pylsy.
Rovasti Osmo Tahvanainen piti metsäkirkkotilaisuuden lopuksi joulumessun ja antoi kirkkoväelle siunauksen.
Kiitän tilaisuuden juontajana toiminutta Katariina Pylsyä (vasemmalla), Eero Pylsyä (oikealla) ja koko Pylsyn perhettä, silä Sikomäellä nyt järjestetty joulurauhanjulistustilaisuus oli järjestyksessään jo neljästoista.
Oli mukava kuulla Katariina Pylsyn toteamus, että ensi vuonna Sikomäen metsäkirkossa järjestetään jo 15. joulurauhanjulistustilaisuus!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sikomäen metsäkirkko, Sikomäen joulurauhanjulistus, Kierikkala, Emilia Lager, Panu Rajala, Eero Pylsy, Katariina Pylsy, Vilja Pylsy, Niclis Pylsy, Osmo Tahvanainen, Valtteri Yrjölä, tenori Valtteri Yrjölä, Frans Emil Sillanpää, F.E. Sillanpää, Nobel, |
Maaseutunuorten eilinen Joulutuli- tempaus muistutti kuluttajia, että joulupöytään kannattaa hankkia kotimaisia elintarvikkeitaLauantai 21.12.2013 - -Esko Erkkilä- Maaseutunuorten Joulutuli-tempaus, joka painottaa kotimaisten elintarvikkeiden tärkeyttä, on jo muodostunut perinteeksi.
Tämän vuoden tempaus toteutettiin eilen ja se merkitsikin sitä, että Maaseutunuorten Joulutulia oli valaisemassa joulunviettoon matkaavien kansalaisten taivalta iltahämärissä koko maassa.
Joulutuliperinne alkoi parisenkymmentä vuotta sitten Etelä-Pohjanmaalla ja nyt se on laajentunut koko maahan.
Maaseutunuoret haluavat Joulutulien avulla muistuttaa, että kotimainen lähellä tuotettu ruoka on jäljitettävää, vastuullista ja turvallista.
Kotimainen ruoka tuo työtä alkutuotantoon, elintarviketeollisuuteen ja koko elintarvikeketjuun. Se luo hyvinvointia koko Suomeen.
Pirkanmaalaiset Maaseutunuoret sytyttivät Joulutulet mm. Tampereen Keskustorille Vanhan kirkon välittömään läheisyyteen.
Poikkesin Keskustorin Joulutulilla.
Maaseutunuoret ja tamperelaiset kuluttajat olivat saaneet Joulutulille arvovieraan, sillä myös kansanedustaja Arto Pirttilahti oli paikalla.
Kuvassa vasemmalta MTK-Pirkanmaan järjestöagrologi Jaakko Ahola, kansanedustaja Arto Pirttilahti, maidontuottaja Heikki Salomaa Orivedeltä ja Sami Rantanen myös Orivedeltä.
*************
Pirkanmaan Maaseutunuoret polttivat Joulutulilla jätkänkynttilöitä.
Opin Heikki Salomaalta hyvän niksin, kun hän näytti jätkänkynttilän pohjaan moottorisahalla tehtyä sahausta sekä jätkänkynttilän keskelle porattua reikää, jotka yhdessä merkitsevät palamisen varmistamista. Salomaa oli tehnyt reiän halkaisijaltaan 16 mm:n poranterällä, mutta hieman suurempi reikä olisi hänen mielestään parempi.
Moottorisahalla tehty ristikko sekä reikä helpottavat vedon syntymistä ja sitä kautta jätkänkynttilän palaminen varmistuu.
Aina oppii, kun kulkee silmät auki!***********Maaseutunuoret ovat oikealla asialla, kun muistuttavat, että syömällä suomalaista, maukasta ruokaa kannamme vastuun oman ruokamme vaikutuksista ja säästämme luontoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaseutunuoret, Maaseutunuorten Joulutulet 2013, suomalainen ruoka, kotimainen ruoka, lähiruoka, Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Jaakko Ahola, Heikki Salomaa, Sami Rantanen, MTK-Pirkanmaa, |
Agrologien Liitto on ammatillis-aatteellinen koulukuntajärjestöTiistai 20.8.2013 - -Esko Erkkilä- Valmistuin agrologiksi Mustialan Maatalousopistosta vuonna 1970 ja olen alusta alkaen ollut Agrologien Liitto ry:n jäsen.
”Koulukuntajuureni” tulivat päivitettyä, kun osallistuin vaimoni kanssa Agrologien Liiton järjestämälle matkalle Viron kartanoihin 15.-18.8.2013.
Kartanokierroksemme käytännön järjestelyistä vastasi Suomen Matka-Agentit Oy ja hyvin vastasikin, joten voin lämpimästi suositella yrityksen palveluiden käyttämistä.
Matkamme oli onnistunut ja sain paljon aineistoa myös näille sivuilla jatkossa kirjoittamiini juttuihin. Aika näyttää, että millaisia juttuja läppärini näppäimistöltä löytyy.
Kiertomatkamme keskittyi virolaisiin kartanoihin tutustumisiin, mutta kohtasimme myös paikkoja, jotka liittyvät kiinteästi Suomen historiaan ja sotatoimiin – oikeastaan voidaan jo nyt todeta, että Suomeen liittyviin rauhantoimiin.
Maa- ja kotieläintalouteen tutustumiset jäivät lukumääräisesti vähäisiksi, mutta eräs tutustumisemme maatalouteen olikin sitä innostavampi – siitäkin aikanaan.
Matkaseurueemme koko oli 21 henkilöä ja se on sopiva koko ryhmälle, jotta kohteisiin pääsee tutustumaan yksityiskohtaisesti.
Oppaamme Lea Asso on syntyperäinen tarttolainen, mutta hän tuntui tuntevan koko Viron kuin omat taskunsa; lähes jokaisessa kylässä oli paikka, jonka Lea tunsi henkilökohtaisesti!
Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Esko Lappalainen oli mukana ja hän käytti matkan aikana muutaman puheenvuoron, joissa kertoi agrologikunnan ajankohtaisista asioista.
********
Nyt agrologeja valmistuu kahdeksasta opistosta, mutta suurimmillaan agrologeja valmistui perätä 11 opistosta. Sen lisäksi olivat ne muutamat oppilaitokset, joista agrologeja valmistui ns. pätevöittämiskoulutuksen kautta!
Valmistuin vuonna 1970 ja silloin Maatalousopistoja oli vain kolme eli Mustialassa, Hyvinkäällä ja ruotsinkielinen opisto Turussa.
Valmistumiseni aikana agrologi-tutkinto oli arvossaan, sillä silloin meitä valmistui vuodessa ainoastaan n. 90 uutta agrologia.
”Pahimmillaan” agrologeja valmistui vuonna 1990 ja silloin valmistuneiden määrä oli n. 350 uutta agrologia per vuosi.
Ihmettelen, että valmistumiseni aikana suomenkieliseen agrologikoulutukseen hakeuduttiin mielellään koko maasta joko Mustialaan tai Hyvinkäälle, mutta kulkuyhteyksien parannuttua agrologeja piti valmistuvan ”joka niemestä ja notkelmasta” sijaitsevasta maatalousoppilaitoksesta! Oli ilmeinen vaara, että agrologien massavalmistuminen rapautti koulukuntamme arvostusta.
Onneksi nämä nykyajan agrologit liittävät tittelinsä perään kirjaimet AMK ja se helpottaa heidän tunnistamistaan massavalmistumisen agrologeiksi!
Nykyisin hakupaine agrologitutkintoon on vain 1,5 kertainen per aloituspaikka ja sen lisäksi opintojen keskeyttäminen on tavanomaista. Ei hyvä niin!
Hakuprosessi maatalousopistoihin oli ennen pitkä, sillä pohjaksi tarvittiin alemman maatalouskoulun suorittamisen lisäksi vuoden kestänyt tilaharjoittelu. Nyt näitä ei kai enää vaadita!
******
Tiedän omakohtaisen kokemukseni perusteella, että agrologitutkinto ei merkitse suuriakaan valmiuksia työelämään, mutta käytännöllis-tietopuolisena tutkintona se antaa hyvät valmiudet alkaa kouluttautumaan työelämän haasteisiin. Olen saanut olla tilanteessa, jossa esimiehenäni on ollut agrologi, agronomi, DI, ekonomi, merkonomi "tai muuten virkeä nuorimies", mutta olen ollut myös esimiehenä agrologeille, agronomille, DI:lle, KTM:lle, merkonomille ja "muuten asioita hallitseville". Bisnesmaailmassa koulutuksen oppiarvolla ei ole suurtakaan merkitystä, vaan henkilön pystyvyys tehtäviensä hoitamiseen arvioidaan tulosten perusteella. Näin on hyvä, sillä tuloksistaan henkilö tunnistetaan!
Liike-elämässä toimii ja on toiminut useita kauppaneuvos- ja vuorineuvostasolle kohonneita agrologeja.Valtioneuvos Martti Miettunen kolminkertaisena Suomen pääministerinä lienee politiikassa parhaiten menestynyt agrologi.Ministerinä Martti Miettunen toimi 4.316 päivää!
Olen ylpeä, että olen valtioneuvos Miettusen tapaan Mustialan agrologeja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, toiminnanjohtaja Esko Lappalainen, koulukuntajärjestö, Mustialan Maatalousopisto, Martti Miettunen, valtioneuvos Martti Miettunen, Mustialan agrologit, Suomen Matka-Agentit Oy, Lea Asso, matkaopas Lea Asso, agrologit Virossa 2013, |
Ruisleipään on pantava kaksikolmasosaa petäjäistä!Keskiviikko 31.7.2013 - -Esko Erkkilä- Vierailin MMM:n Tiken tilastosivuilla ja lähes järkytyin, sillä rukiin omavaraisuutemme on romahtamassa todella huolestuttavaksi.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) 19.7.2013 julkaisema ennakkosatoennuste kertoo, että Suomessa tullaan syksyn aikana korjaamaan ainoastaan 32 miljoonan kilon suuruinen ruissato!
Olen työni puolesta seurannut Suomen viljatasetta tiiviisti parinkymmenen vuoden ajan ja tiedän, että maamme rukiintarve vuodessa on n. 92 – 100 miljoonaa kiloa.
Tiken nyt julkistama tieto merkitsee, että ensi talvena jokapäiväiseen leipäämme on lisättävä petäjäistä eli tuontiruista kaksikolmasosaa!
Hyväksymmekö me tämän?
Viime vuonna maamme ruissato oli 64 miljoonaa kiloa eli ruissatomme tulee puolittumaan yhden vuoden aikana.
Ruissadon puolittumiseen on kaksi syytä; viljelyala on pienentynyt 20.700 hehtaarista 12.500 hehtaariin ja maamme keskisatotaso tulee alenemaan viimevuotisesta 3.090 kilosta per hehtaari 2.580 kg/ha!
Rukiinviljelyn ongelmat ovat kaikkien havainnoitavissa, kun liikkuu maakunnissa. Ruispellot ovat todella harvassa.
********
Ruismarkkinoilla ilmenee selkeää ylioptimistista asennetta, sillä esim. Suomen suurin rukiinkäyttäjä Fazer unelmoi käyttävänsä vuonna 2016 ruistuotteidensa raaka-aineena yksinomaan kotimaista ruista! Ei tule onnistumaan!
Rukiinviljelyn edistämiseksi eräät tahot perustivat ProRuis ry:n, mutta yhdistyksen toimet ovat jääneet suurten sanojen asteelle.
*******
Olen huolestunut rukiin omavaraisuuden hupenemisesta, sillä jopa huoltovarmuusnäkökohdat puolustavat sitä, että rukiin omavaraisuus saataisiin vähintäänkin tuplaantumaan siitä, johon ensi talven aikana tulemme vajoamaan.Rukiinviljelyn pelastamiseksi tarvitaan nyt tekoja – puheet eivät riitä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rukiinviljely, rukiinviljelyn supistuminen, MMM, MMM:n Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike, Fazer, Fazer Mylly, Oululainen, ProRuis ry, |
Taipaleenjoki - TuonelanjokiKeskiviikko 24.7.2013 - -Esko Erkkilä- Suomen sotahistorian kuuluisimpia taisteluita ovat Metsäpirtin Taipaleenjoella käydyt taistelut.
Vihollinen pääsi Taipaleenjoen yli, mutta Suomen rintama kesti Talvisodassa rauhantekoon saakka.
Minulla on ollut tilaisuus tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin muutamaankin kertaan ja olen saanut näillä matkoillani kerran ylittää veneellä Taipaleenjoen Neosaaresta Terenttilän puolelle ja myös takaisin.
Heinäkuun alussa tekemällämme matkallamme saimme tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin Neosaaren eli neuvostoarmeijan näkövinkkelistä. Nyt emme ylittäneet Taipaleenjokea.
Metsäpirtistä tulimme Taipaleenjoen rantaan entisen lossin Neosaaren puoleiselle kohdalle. Joki virtaa vasemmalta oikealle kohti Laatokkaa, jonne ei olekaan pitkä matka. Vastarannalla joen takamaastossa sijaitsevat kuuluisat Terenttilän tukikohdat. Kuvasta oikealla mäntykankaalla sijaitsee Taipaleen muinaislinnan rauniot. Harmittelen, että en aikoinaan linnanraunioilla käydessäni mennyt vallihautojen yli varsinaisen linnan alueelle. Taipaleen muinaislinnasta on todella vähän tietoa esim. netissä.
Katse kohti ylävirtaa. Taipaleenjoen takana taitaa näkyä sotakirjallisuudesta tutut Kansakoulun metsikkö ja Pärssisen metsikkö.
Lossirannan viereen on rakennettu korkeatasoinen laituri, sillä monet Taipaleenjoen datsojen asukkaat asuvat Pietarissa ja sinne pääsee parhaiten nopeakulkuisilla veneillä. Vastarannalla on joen suuntaisesti kiitorata, sillä pienkoneella matka Taipaleenjoelta Pietariin taittuu vielä nopeammin kuin veneellä. Vastarannalle autotie kulkee Kiviniemen ja Sakkolan kautta – se taitaa nykyisin olla jokseenkin ajokelvoton.
Lossirannassa ennen ollut lammasfarmari on saanut väistyä ökyrikkaiden tieltä. Saatan joskus kertoa tosijutun tällä paikalla ennen sijainneesta lammasfarmarista ja niistä lammaskaupoista, joita hänen kanssaan työporukan kanssa teimme lähes 20 vuotta sitten!
Saimme kuljettajamme onnistuneiden neuvottelujen tuloksena pitää ruokailutauon Taipaleenjoen lossirannassa – kiitokset Raivolle! *******
Tästä kuvasta saa pientä esimakua siitä, että veden nykyinen pinta on monia metrejä alempana kuin vedenpinta tässä oli ennen Taipaleenjoen syntymistä 1818. Tuolloin vedenpinta laski tällä kohdalla seitsemän metriä, kun Suvantojärvestä puhkaistui Taipaleen kylän läpi virtaava Taipaleenjoki. Kaksisataa vuotta sitten bussimme pysäköintipaikka oli Suvantojärven pohjaa ja tämän kohdan vedet laskivat Käkisalmen kautta Laatokkaan. ******* Taipaleenjoella suomalaisia kiinnostavat taistelumaastot sijaitsevat joen toisella puolella, sillä nyt katselimme Taipaleenjokea neuvostosotilaiden vinkkelistä. Nelisen vuotta sitten laatimani juttu Taipaleenjoen suomalaisista taistelupaikoista löytyy googlaten vaikkapa näin: "Esko Erkkilä Taipaleenjoki". Jutussa liikutaan täsmälleen samalla kohtaan Taipaleenjokea kuin nyt, mutta eri puolella jokea.
On selvää, että Taipaleenjoen taistelumaastot ovat kohta muisto vain. Jos vielä nyt haluaa niihin tutustua, on pidettävä kiirettä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Taipale, Taipaleenjoki, Taipaleenjoen taistelut, Neosaari, Kansakoulun metsikkö, Pärssisen metsikkö, Taipaleen muinaislinna, Laatokka, Terenttilä, Terenttilän tukikohdat, Metsäpirtti, Taipaleenjoen lossi, Taipaleenjoki - Tuonelanjoki, Yrjö Jylhä, Suvanto, |