Pitkä hellekausi asetti viherpeukalon tarvitsemat työvälineet uuteen järjestykseen!Keskiviikko 1.7.2020 - -Esko Erkkilä- Harvinaisen pitkä hellejakso on päättynyt ja olemme siirtyneet ajankohdan normaaleihin lämpötiloihin.Olen taannoin saanut jopa halveksivia mielipiteitä sen vuoksi, että olen sanonut ja kirjoittanut, että lehtipuhallin on puutarhajyrsimen jälkeen viherpeukalon toiseksi tärkein työväline.Pysyn edelleen mielipiteessäni, mutta aikaansa kutakin.Vuositasolla yhä edelleen puutarhajyrsin on viherpeukalon tärkein työväline ja……lehtipuhallin on se kakkonen – siis vuositasolla!Lehtipuhallin on viherpeukalon todellinen monityökalu, sillä sen avulla tontille pudonneet lehdet voidaan parhaiten puhaltaa kasaan keväisin ja syksyisin.Jos lehtipuhaltimeen on hankittu kasvinsuojeluainesäiliö, on se mitä varteenotettavin työväline erilaisiin kasvinsuojeluruiskutuksiin.****************On myönnettävä, että päättyneen pitkäaikaisen hellejakson aikana viherpeukalon tärkein työväline olivat sadetuslaitteet.Onneksi meillä Viljakkalan Majajärvellä on hyvät ”vesikaupat”, sillä vettä Majajärvessä riittää ja veden riittävyydestä sadettimille huolehtivat tarvittaessa kaksikin pumppua.Aikaisemmin meillä on runkojohdosta ollut kuusi ulosottoa, mutta nyt esikoisemme rakensi entisille kuudelle ulosottopaikalle……useita eri lisämahdollisuuksia sadetusveden saamiselle.Sadetuspumppu pyörittää oikein hyvin kahta sadetinta ja useampia meillä ei niitä olekaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkä hellekausi päättyi, Sadetuslaitteistot, puutarhajyrin, lehtipuhallin, sadetuspumppu, |
Suomeen ei tarvita perustuslakituomioistuinta!Sunnuntai 29.3.2020 - -Esko Erkkilä- Korona-viruksen hallintaan liittyvät asiat ovat vielä paljolti arvailujen varassa, mutta se on jo nyt osoitettu ja on varmaa, että Suomeen ei tarvita perustuslakituomioistuinta.Viime perjantain eli 27.03.2020 tapahtumat osoittivat, että perustuslakivaliokunta pystyi laittamaan Valtioneuvoston uusimaan esityksensä Uudenmaan eristämisestä muusta Suomesta.Harvoin annan tunnustusta demareille, mutta tässä asiassa tunnustuksen antaminen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja demarien kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelälle on enemmän kuin perusteltua.Perustuslakivaliokunnan muina jäseninä ovat:
…ja jäsenet aakkosjärjestyksessä:
******************** Suomen tavoin perustuslakituomioistuinta ei ole esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa eikä länsimaiden osalta Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Alankomaissa.Aikoinaan presidentti Sauli Niinistö puolsi selvitystä perustuslakituomioistuimen perustamisesta ja samoin ovat myös tehneet taannoinen ulkoministeri Timo Soini sekä RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.Onneksi taannoiset pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ovat vastustaneet perustuslakituomioistuimen tarpeellisuutta!Toivon, että Sauli Niinistö, Timo Soini ja Anna-Maja Henriksson ovat tarkistaneet kannanottojaan ja siirtyneet Juha Sipilän sekä Petteri Orpon linjoille.*********************Annan tunnustusta perustuslakivaliokunnalle ja en siis kannata perustuslakituomioistuimen asettamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomeen ei tarvita perustuslakituomioistuinta!, Perustuslakivaliokunta, perustuslakituomioistuin, Sauli Niinistö, Timo Soini, Anna-Maj Henriksson, Juha Sipilä, Petteri Orpo, Johanna Ojala-Niemelä, Sakari Puisto, Anna Kontula, Jukka Gustaffson, |
Ammattiyhdistysliike ei maksa senttiäkään työttömäksi joutuneen työttömyysturvasta!Torstai 26.3.2020 - -Esko Erkkilä- Korona-tilanne tulee valitettavasti merkitsemään, että jopa satojatuhansia suomalaisia tulee joutumaan lomautetuiksi ja monet myös työttömiksi.On valitettava harhaluulo monilla muuten asiantuntevilla ja järkevilläkin kansalaisilla, että ammattiyhdistysliike maksaisi näille lomautetuille ja työttömäksi jääneille ansionmenetyskorvauksia.Ammattiyhdistysliike ei maksa senttiäkään näille henkilöille, vaan mahdolliset korvaukset tulevat työttömyyskassojen kautta.Ammattiyhdistysliikkeen etu on sumuttaa kansalaisia siten, että se muka maksaisi lomautetuille ja työttömille korvauksia – näin ei missään tapauksessa ole!On selvästi todettava, että työttömyyskassat ovat tyystin erillään ammattiyhdistysliikkeestä – kipeä ja karu totuus monille!Työttömyyskorvauksien rahoituksesta ja maksamisesta huolehtivat seuraavat tahot:
On selvästi todettava, että ammattiyhdistysliike ei maksa senttiäkään lomautettujen ja irtisanottujen työttömyysturvakorvauksista!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ammattiyhdistysliike ei maksa senttiäkään työttömäksi joutuneen työttömyysturvasta!, työttömyysturva, lomautetut, irtisanotut, Koronan vuoksi lomautetut, Koronan vuoksi irtisanotut, |
Kotimainen ruoka ja suomalainen maaseutu ovat nyt arvossaan!Lauantai 21.3.2020 - -Esko Erkkilä- Kotimaisen ruuan, suomalaisen alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden, huoltovarmuuden sekä suomalaisen maaseudun arvo on nopeasti saanut puolestapuhujia jopa niistä, jotka aikoinaan julistivat, että......"Tapa talonpoika päivässä"*********************”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee” on vanha suomalainen sananlasku, mutta silläkin uhalla uskallan muistella nykyisin työministeri Tuula Haataisen (SDP) valtiosihteeri Ville Kopran taannoista julkista puuskahdusta, jossa hän puolusteli sitä, Espoon koululaisille tarjoillaan saksalaista lihaa!Kuinkahan 9.1.2020 nimityksen valtiosihteeriksi saanut Ville Kopra nyt ajattelee – saattaapa katua twiittiään!***************On demarileirissä viime päivinä tapahtunut paljon myönteistäkin ja siitä esimerkkinä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun sanoma maatalouslomituksen turvaamisesta.
Kiuru muistutti, että lomituksen ansiosta kotieläintuottajalla on mahdollisuus irtautua raskaasta ja sitovasta työstään.Kuka olisi vielä viikko sitten uskonut, että Krista Kiuru joskus sanoo noin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kotimainen ruoka ja suomalainen maaseutu ovat nyt arvossaan!, saksalaista lihaa Espoo koululaisille, valtiosihteeri Ville Kopra, Krista Kiuru, maatalouslomitus ja Krista Kiuru, Tapa talonpoika päivässä! |
Miksi Maaseudun Tulevaisuus haluaa vajota sensaatiolehtien tasolle?Keskiviikko 26.2.2020 - -Esko Erkkilä- Wikipediasta lainattua: ”Maaseudun Tulevaisuus on suomalainen kolmipäiväinen sanomalehti. Vuonna 1916 perustettu lehti on poliittisesti sitoutumaton Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton pää-äänenkannattaja. Lehden levikki oli vuonna 2015 noin 77 300 kappaletta ja lukijamäärä noin 331 000.”Olen ollut Maaseudun Tulevaisuuden tilaaja ja lukija joskus jo 1960-luvulta alkaen ja olen pitänyt lehteä luotettavana mediana.Uskoni Maaseudun Tulevaisuuden luotettavuuteen koki kuitenkin maanantaina helmikuun 24. päivänä 2020 vakavan kolahduksen, kun se kertoi tehneensä tutkimuksen,……että pitäisikö Sauli Niinistön jatkaa Tasavallan Presidenttinä poikkeuslailla myös vuoden 2024 jälkeen.Täysin käsittämätön kysely, sillä eihän Suomessa ole pienintäkään tarvetta poikkeuslakiin!Uskallan todeta, että Maaseudun Tulevaisuus saakoon hävetä tekemänsä mielipidekyselyn tekemistä, sillä Suomessa ei ole pienintäkään tarvetta jatkaa istuvan presidentin toimikautta poikkeuslailla ja tämä mielipiteeni ei vähimmässäkään mielessä ole arvostelu Sauli Niinistön toimintaa kohtaan!!Kysely ja sen julkistaminen on vakava kolaus Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Jouni Kemppaisen toiminnalle, sillä tuollaista kyselyä tuskin kukaan pystyy hyväksymään!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaseudun Tulevaisuus, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen, Maeudun Tulevaisuus on vajonnut sensaatiolehtien tasolle, Sauli Niinistön uudelleenvalinta poikkeuslailla!, |
"Äänisen aallot" ja "Vanhat toverit"...Torstai 20.2.2020 - -Esko Erkkilä- …olivat vuonna 1915 syntyneen Talvisodan, Jatkosodan sekä vielä myös Lapin sodan kokeneelle isälleni huippuhetkiä, joka 1950-luvulla korva tarkkana halusi radiosta kuunnella Lauantain toivotut levyt.”Vanhat toverit” on Kipparikvartetin vuonna 1956 levyttämä kappale, mutta savikiekkoversio siitä taitaa olla jo vuodelta 1928 ja uskonkin, että siihen perustui isäni ihailu kyseistä levytystä kohtaan!”Äänisen aallot” –kappaleeseen minulla liittyy oikein mukava muisto ja siitä jokunen muistelus.***************
Oli joskus 2000-luvun alussa, kun osallistuin Lomalinjat Oy;n matkalle mm. Petroskoihin ja erään yön yövyimme Hotelli Kareliassa melko lähellä Äänisen rantaa.Jossain vaiheessa iltahämärän jo koittaessa melkoinen osa matkaporukastamme kokoontui hotellihuoneeseemme, sillä huonekaverinani oli vilkas kaveri, joka matkan aikana oli hankkinut seurueemme luottamuksen.Huone oli illalla yhdentoista maisemissa täpötäynnä alkusyksyisenä yönä ja Ääninen loiskehti melkein parvekkeemme alapuolella ja silloin seurueemme laulutaitoiset virittivät ”Äänisen aallot”!Sen hetken muistan aina ja olipa se hetki hienoin kokemani ”Äänisen aallot”!Taisimme ottaa juhlahetken kunniaksi muutamat vodkapaukutkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petroskoi, Äänislinna, Äänisen aallot, Vanhat Toverit, Kipparikvartetti, Hotelli Karelia, Ääninen, Lomalinjat Oy, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, |
Vastuutonta toimintaa!Maanantai 10.2.2020 - -Esko Erkkilä- Olen viime päivät seurannut vain pinnallisesti kotimaista työmarkkinaelämää, mutta surkealta se näyttää!Lakkoja, lakkoja ja lakonuhkia toisensa jälkeen!Se on varmistunut, että ammattiyhdistysliikkeellä ei ole pienintäkään vastuuta suomalaisten hyvinvoinnista.On paikallaan tälläkin foorumilla kysyä, että miten ammattiyhdistysliike voi olla sellaista yleishyödyllistä toimintaa, jotta sitä tuetaan mm. verohelpotuksin!Onneksi en yli nelikymmenvuotisen työurani aikana päivääkään kuulunut ammattiyhdistysliikkeeseen vaan hoidin työttömyysturvani loimaalaisen Yleinen työttömyyskassa YTK:n kautta.Turhaan muuten maksoin sen silloisen vuosimaksun eli suuruusluokaltaan 60 euroa per vuosi, sillä en ollut päivääkään työttömänä!Positiivisena piirteenä suomalaisessa työmarkkinakentässä on nyt se, että työnantajatahot ovat alkaneet julistaa työpaikoille työsulkuja eli työntekijöitä ei päästetä työpaikoille pahiten saastuneilla työpaikoilla.Tätä lakkoilua lisää, niin saadaan hävitettyä viimeisetkin siemenperunat siitä suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka Juha Sipilä pystyi hallituskaudellaan luomaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ay-liike, ay-liikkeen vastuutonta toimintaa, ammattiyhdistysliike, työtaistelut, ay-liike pystyy vain lakkoilemaan, ay-liikkeen verovapaus poistettava, työsulku, |
Terveenä on mukava sairastaa!Sunnuntai 9.2.2020 - -Esko Erkkilä- Kotiuduin hetki sitten eli sunnuntaina 9.2.2020 sairaalasta ja sen vuoksi blogillani vierailleet ”aamupäivälukijat” eivät ole vielä nähneetkään blogiani.Pääsin sairaalaan sen vuoksi, että alkuperäinen vasemman alaraajani valtimon puhdistusleikkaus ei onnistunut ”haavanhoitovinkkelistä”, vaan sen osalta jouduttiin tekemään uusintaleikkaus.No, nyt sekin on tehty ja tuntuu, että se onnistui.Uusintaleikkauskin tehtiin selkäydinpuudutuksessa ja kahden kokemuksen perusteella pystyn sitä suosittelemaan.Puhun ”suulla suuremmalla”, kun alle olen lainannut Mehiläisen tekstiä selkäydinpuudutuksesta eli spinaalipuudutuksesta; kas näin:
****************
Selkäydinpuudutuksessa saadaan aikaan kokonaisvaltainen puutuminen vatsan alueelle ja jalkoihin. Sitä käytetään yleisimmin vyötärön alapuolisiin leikkauksiin. Spinaalipuudutus on paljon käytetty, yksinkertainen, turvallinen ja varma puudutusmenetelmä. Sen tarkoituksena on puuduttaa leikattava alue. Spinaalipuudutuksessa on selvät edut nukutukseen verrattuna. Selkäydinpuudutus vaikuttaa nukutusta vähemmän hengitykseen ja keuhkojen toimintaan sekä vähentää lääkkeiden tarvetta. Puudutuksessa tehdyn toimenpiteen jälkeen ei myöskään esiinny nukutusaineiden joskus aiheuttamaa väsymystä, pahoinvointia tai oksentelua. Puuduttamalla saadaan aikaan hyvät leikkausolosuhteet, ja tarvittaessa kivuttomuutta voidaan jatkaa kestopuudutusten avulla toimenpiteen jälkeen. Parhaiten puudutuksiin sopivat ortopediset, urologiset, gynekologiset ja synnytystaudilliset toimenpiteet sekä kehon ääreisosiin kohdistuvat verisuonileikkaukset. Myös polven, nilkan tai lonkan tähystyksissä käytetään yleisesti spinaalipuudutusta. Miten spinaalipuudutus tehdään? Selkäydinpuudutus laitetaan alaselän alueelta lannenikamien välistä joko potilaan istuessa tai maatessa kylkiasennossa. Spinaalipuudutuksessa puudute ruiskutetaan kovakalvon ja lukinkalvon muodostaman yhtenäisen kalvorakenteen läpi suoraan selkäydinnesteeseen. Selkänikamanvälien avaamiseksi selkää täytyy hieman pyöristää, jotta nikamavälit aukeavat hyvin ja puudutuksen laittaminen helpottuu. Hoitaja on koko ajan auttamassa potilasta oikeaan asentoon ja on muutoinkin koko puudutuksen ajan potilaan tukena. Selkäydinnesteeseen sekoittunut puudute on välittömässä yhteydessä paljaisiin hermojuuriin, jonka seurauksena puutuminen tapahtuu hyvin nopeasti. Tällä pienellä puudutemäärällä saadaan aikaan hyvä kirurginen puudute koko alavartalon alueelle. Lääke alkaa vaikuttaa yleensä noin viidessä minuutissa, jonka jälkeen jalat alkavat tuntua lämpimiltä ja raskailta. Myös kivun ja kylmän tunto sekä lihasvoimat häviävät jaloista. Puudutus annetaan kertapistoksena. Puudutuksen vaikutus kestää 1-2 tuntia, jonka jälkeen liikuntakyky palautuu. Milloin spinaalipuudutuksen vaikutus häviää? Puudutus häviää itsestään vähitellen, eikä sitä voi nopeuttaa. Puudutteen poistuminen riippuu puudutusaineesta ja sen määrästä, sekä potilaan yksilöllisistä eroista. Yleisimmin puudutus kestää noin 1-2 tuntia. Virtsaamiskyky ja kyseessä olevan alueen tunto palautuvat hitaammin, noin 2-4 tunnin kuluessa. Liikkeelle voi lähteä vasta, kun puutuminen on lähes kokonaan poissa. Hoitajan on hyvä olla mukana ensimmäistä kertaa liikkeelle lähtiessä turvallisuussyistä.
*****************************
Olin molempien selkäydinpuuduksessa tehtyjen leikkausten aikana täysin hereillä ja kuulin kaikki ne keskustelut, joita leikkaukseen osallistunut henkilökunta kävi.Uskallan tosiaan todeta, että terveenä sairastin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: selkäydinpuudutus, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, raajojen valtimoiden ateroskleroosi, |
Henkilöt voivat olla lakossa, mutta työt eivät voi mennä lakkoon!Maanantai 3.2.2020 - -Esko Erkkilä- Eipä olisi nykypäivänä uskonut sellaisen mekkalan syntymistä, jonka ammattiyhdistysliike on saanut aikaan nykyisen lakkotilanteen tiimoilta.
Erityisesti harmittelen, että ihan järkeviksikin tuntemani henkilöt ovat ay-kiimassaan heittäytyneet täysin vastuuttomiksi.
Olen vuosikymmenten aikana nähnyt monenlaista lakko- ja ay-kiimaa, joten mielestäni omaan työmarkkinatilanteisiin taustaa ja vastuullisuutta – muistutan ay-kiimaisia siitä, että kaikki lakot päättyvät aikanaan ja sen jälkeen pahimpienkin lakkopukarien ja lakkopäälliköiden pitää pystyä yhteistyöhön vastuullisten henkilöiden kanssa.
Ay-sanastossa ”rikkuri” taitaa olla se pahin termi, jolla he nimittelevät vastuullisia henkilöitä.
Mielestäni iljettävin olento maan päällä on lakkovahti, joka pyrkii estämään vastuullisten henkilöiden pääsemisen työpaikoilleen.
Paljon olisi muisteltavaa työuran ajoilta lakkojen tiimoilta, sillä nelikymmenvuotinen työnantajani Raisio Tehtaat/Raision Yhtymä/Raisio oli varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla oikein todellinen lakkopesäke.
Päivääkään en ole ollut ammattiyhdistysliikkeen jäsen ja sen vuoksi – vaiko siitä huolimatta – olin mielestäni arvostettu ja jopa aikaansaapa osanen Raision rakentamisessa siihen mittakaavaan ja valovoimaisuuteen, jossa Raisio parhaina päivinään oli!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkilöt voivat olla lakossa, Työt eivät voi mennä lakkoon!, Ammattiyhdistysliike, ay-liike menettää merkitystään, rikkuri, lakkovahti, rikkuri on työmarkkinoiden vastuullinen toimija, lakkovahti on kirosana suomalaisessa yhteiskunnassa, |
Tuhatviisisataakertainen anteeksipyyntö Teiltä...Lauantai 1.2.2020 - -Esko Erkkilä- …blogini lukijat, jotka olette tänään lauantaina käyneet kurkkaamassa blogiani ja olette todenneet sen tämän päivän osalta tyhjäksi!Syy on se, että viime maanantaina suoritetun vasemman koipeni puhdistusleikkaushaava alkoi eilen illalla vuotamaan verta ja se merkitsi matkaa Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuun eli Acutaan.Kysymys ei ollut vakavasta ongelmasta, mutta jouduin viettämään viime yön Acutassa tarkkailussa.Olin eilen huolimaton ja en ollut tallentanut uutta juttua tällä päivälle ja sen vuoksi jouduitte lukemaan ”tyhjää”!Acutassa käynti oli minulle ensimmäinen ja kokemus sinänsä – onneksi voittopuolinen kokemus - ja sain viime yön kokemuksistani runsaasti uusia aineksia seuraaviin blogikirjoituksiini.Toiminta Acutassa on tehokasta ja asiakasystävällistä, joten siitä jo nyt parhaat kiitokset Acutan henkilökunnalle!Perästä kuuluu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Acuta, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, endarterektomia, Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapu, |
Tampereen yliopistollinen sairaala Tays investoi tarpeeseen!Perjantai 31.1.2020 - -Esko Erkkilä- Vietin alkuviikon kolme ensimmäistä päivää Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Tays:ssä.Syynä sairaalassaolooni oli vasemman reisivaltimoni puhdistusleikkaus eli endarterektomia. Toimenpiteessä poistettiin kirurgisesti valtimon sairas sisäkerros ja siitä johtuva ahtauma.Leikkaus tehtiin nivusen alueella ja sen avulla verenkierto-olosuhteet normalisoituvat – pitää yhden yön mittaisen kokemuksen perusteella muuten paikkansa.Alaraajojen valtimoiden puhdistusleikkauksen tarpeellisuuden huomaa ns. katkokävelyoireina ja niitä minullakin oli yhä pahenevina jo vuosikausia.**************Mutta tuohon juttuni otsikkoon!TAYS eli Tampereen yliopistollinen sairaala investointivauhti on ollut ripeää ja minäkin sain kokea tuon omakohtaisesti, sillä olin ensimmäinen asiakas, joka maanantaina 26.1.2020 leikattiin TAYS:n verisuoni- ja toimenpideradiologisessa keskuksessa.Leikkauksen jälkeen pääsin osastolle ja sielläkin sellaiseen huoneeseen ja paikalle, jossa olin siinäkin ensimmäinen asiakas.Varmaan huomaatte, että käytän systemaattisesti termiä ”asiakas” ja en vahingossakaan puhu potilaasta.Lyhyesti päiväohjelmani leikkauspäivänä:
Tampereen yliopistollisen sairaalan tiedotusosasto oli kiinnostunut minusta, sillä olinhan ensimmäinen asiakas, jolle verisuoni- ja toimenpideradiologisessa keskuksessa tehtiin toimenpide.Annoin tiedostusosastolle luvan tehdä minusta jutun ja leikkausta seuranneena tiistaina se ilmestyikin TAYS:n fb-sivuille – ja tässä se on:**************** Kaikki uudet tilamme ovat nyt käytössä, kun viimeisenä muuttanut verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus on aloittanut toimintansa Keskussairaalan D-rakennuksen 2. kerroksessa. 👍
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, Tampereen yliopistollinen sairaala, TAYS, Tampereen yliopistollisen sairaalan verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus, katkokävely, alaraajan valtimon puhdistusleikkaus, endarterektomia, |
Ei montaa matkaa, mutta muutaman kerran vuodessa!Lauantai 18.1.2020 - -Esko Erkkilä- Yli nelikymmenvuotisen työhistoriani aikana lomamatkat rajoittuivat talviloman aikana vietettyihin lomaviikkoihin Viron kylpylöissä, mutta nyt eläkevaarina ehtii matkalle muulloinkin.MATKA 2020 –asiantuntijatapahtumassa torstaina 16.1.2020 oli mukava tavata niitä tahoja, joiden palveluksia olemme Rouvan kanssa viime vuosina saaneet käyttää.Kaikki kokemukset ja muistot ovat positiivisia, joten tässä lausun meitä passanneille alan yrityksille parhaimmat kiitokset!Muutama esimerkki yrityksistä ja henkilöistä, joita sain tavata Messukeskuksessa:Etelä-Euroopan osalta operoijaksemme on valikoitunut Albatros, sillä ainakin Toscana, Pompeij sekä Gardajärvi Italiassa ja Cascais eteläisessä Portugalissa on koettu Albatrossin matkoilla.Nyt keväällä olemme lähdössä Albatros-matkalle Italian ”saappaankorkoon” eli Apuliaan ja Basilicataan – täysin tuntemattomia seutuja minulle ja niin myös monille muille suomalaisilla; odotan suurella mielenkiinnolla!Vihdin Liikenne, VL-Matkat ja hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ovat tulleet minulle ja osin myös perhekunnalleni tutuiksi, kun olen jo yli viitenätoista vuotena saanut matkata kenraalin johdolla Venäjällä, kaikissa Baltian maissa ja kerran myös Puolassa.Ensi kesän matkamme suuntautuu jälleen kerran Baltiaan ja pyrimme tekemään ainakin yhden ”päiväpiston” Valko-Venäjälle. Tämä on jo kolmas yritys Valko-Venäjälle; yksi yritys kilpistyi poliittisesti epävakaisiin olosuhteisiin ja toinen yritys liian pieneen osanottajamäärää.Kenraali käyttää minua ”vastaväittelijään”, kun suunnittelee Kyröläismatkojamme, sillä olen ollut jo useana vuonna ainoa, joka on osallistunut kaikille Kyröläismatkoille!Olipa mukava tavata henkilökohtaisesti ”sähköpostituttu” VL-Matkojen Elise Varik, joka oli luottavainen, että kesän 2020 Kyröläismatkamme tulee toteutumaan!SUBLU Tour Portugal Suomi ja sen vastuuhenkilö Mika Palo ovat ehkä laadukkain matkatoimisto, jonka matkoilla olen saanut olla.Mika Palo veti takavuosina yhden Agrologien Liiton Portugalin matkan ja parempaan matkanjohtamiseen on vaikea pystyä.Kiittelen Mikaa laadukkaasta työstä, toivottelen hänelle Mustialan agrologien tapaan ”Jatkuvaa Menestystä” ja uskallan suositella häntä Portugalin matkojen operoijaksi!Esittelykierrokseni viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä kiittelen, että sain MATKA 2020 –tapahtumassa tavata Tilausliikenne V-H Tuovinen Oy:n yrittäjäpariskunnan eli Veli-Heikki ja Tuula Tuovisen, jotka tässä ovat bisnesneuvottelussa virolaisten kylpyläyritysten kanssa!Tuovisen kolmipäiväiset Tyrin Kukkamarkkina-matkat ovat kuuluneet perhekuntamme ja sukulaispariskuntamme jokakeväiseen ohjelmaan, mutta viime kevät jäi väliin. Ei olis pitänyt jättää väliin, sillä koko viime kesästä tuntui puuttuneen ”jotain”!Onnex tilanne on hoitumassa, sillä ilmoittautuminen ensi toukokuussa Tuovisen Kukkamarkkina-reissulle on tehty ja nyt vaan odotellaan Tuulan lähettämää laskua!Tapanani on kirjoitella blogijuttuja tälle saitille matkakokemuksistani ja ne löytyvät, kun googlaa nimeni ja heti sen perään matkakohteen tai matkaoperaattorin.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Albatros Travel A/S, Vihdin Liikenne, VL-Matkat, SUBLU Tour Portugal Suomi, Mika Palo, Tilausliikenne Tuovinen, Tilausliikenne V-H Tuovinen, MATKA 2020, Mustialan agrologit, "Jatkuvaa Menestystä!" Agrologien Liitto, |
Mennyttä vuosikymmentä muistellenKeskiviikko 1.1.2020 - -Esko Erkkilä- Viime yönä siirryimme uudelle vuosikymmenelle ja tuo siirtyminen luo hyvät mahdollisuudet tutkailla sekä muistella mennyttä vuosikymmentä omien kokemusteni pohjalta.Aloitin työelämässä vuonna vuoden 1970 keväällä K-ryhmän palveluksessa ja siirryin toiseen työpaikkaani eli Raisio Yhtymän palvelukseen 1.12.1970. Tasan nelikymmenvuotisen Raisio-työurani päätteeksi siirryin eläkevaariksi 30.11.2010, joten kuluneen vuosikymmenen ensimmäiset 11 kuukautta olin yhä tiiviisti työelämässä mukana.Kuluneen "eläkeläisvuosikymmenen" aikana sain olla useiden eri yhdistysten puheenjohtajana ja niistä ajoista muutama muistelus.MSL-TampereTaisi olla vuosi 2011, kun minut valittiin Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtajaksi. Kaksivuotinen puheenjohtajajakso oli mielenkiintoinen ja kolmannelle vuodellekin minut valittiin, mutta näin parhaaksi luopua siitä, sillä minut valittiin vuodeksi 2013……Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön……puheenjohtajaksi.Olin tuossa tärkeässä luottamustehtävässä kuusi vuotta eli 31.12.2018 saakka.Työparinani tuon kuuden vuoden jaksolla oli aluksi Titta Mattila kunnallisjärjestön sihteerinä ja onnistuimme nostamaan Tampereella Keskustan kannatuksen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 10,5 prosenttiin.Luovuin vapaaehtoisesti puheenjohtajuudesta vuodelle 2019 ja seuraajani onnistuivat tussaroimaan Keskustan kannatuksen Tampereella vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 4,9 prosenttiin eli kannatuksen puolittaminen olisi ollut jonkinmoinen tulos, mutta se ei tussaroijille riittänyt!Samat tussaroijat jatkavat vastuutehtävissä edelleen ja ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, että poliittisen taustaryhmäni alamäki tulee jatkumaan – surullista, mutta totta!Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen……puheenjohtajaksi minut valittiin vuodeksi 2014 ja sain jatkopestin aina eiliseen eli 31.12.2019 saakka eli siihen saakka, jonka Eläkeliiton säännöt sallivat, sillä Eläkeliitossa on sääntöjen mukaan kuuden vuoden katto saman luottamustehtävän hoitamiselle.Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen syyskokouksessa vuonna 2019 valittiin vastuuhenkilöiksi osaavat ja vastuuntuntoiset henkilöt, joten samanlaiseen katastrofiin ei ole vaaraa, kuin tapahtui Keskustan Tampereen kunnallisjärjestössä.Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston……puheenjohtajuus on arvostamani luottamustehtävä, jota olen nyt saanut hoitaa kaksi vuotta.Tehtävä on uudelleen jaossa taas helmikuun kokouksessamme.Vipu-ViljakkalaVipu ry (Vipu Viljakkala ry) vaalii Ylöjärven Viljakkalan kaupunginosan kulttuuriarvoja ja ympäristönäkökohtia.Arvostan, että olen saanut vuonna 2019 toimia yhdistyksen puheenjohtajana.Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistys……on eräs Keskustan perusyksiköistä ja teen sen puheenjohtajana parhaani, että pystymme antamaan eväitä suomalaisen yhteiskunnan parhaaksi.Toivottelen kaikille nyt ja aikaisemmin puheenjohtamilleni yhdistykselle parhainta menestystä vuodelle 2020!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muistoja 2010-vuosikymmeneltä, MSL-Tampere, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Häpeän olla tamperelainen, sillä Tampereella ilmestyvä Aamulehti painostaa suomalaisia rikkomaan perustuslakiamme!Perjantai 27.12.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereella ilmestyvä (entinen) Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Aamulehti aloitti Jouko Jokisen päätoimittakaudella kampanjan, jossa pyritään perustuslain vastaisesti kutsumaan Eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi.Valitettavasti Aamulehden uusi päätoimittaja ei ole linjannut asiaa uudestaan, vaan Aamulehti jatkaa huuhailuaan laittomuuksissa.On Suomelle suuri asia, että Eduskunnan puhemiehenä on Matti Vanhanen, sillä hän linjasi mm. 22.12.2019 antamassaan haastattelussa, että Eduskunnan puhemies on puhemies!Olen tavannut Matti Vanhasen lukemattomia kertoja ja arvostan sitä, että hän puolustaa tiukasti maamme perustuslakia.Mainitsemassani haastattelussa puhemies Matti Vanhanen toteaa, että hänen vahtivuorollaan puhemiehenä kaikki kansanedustajat ovat puhutelleet häntä puhemieheksi ja näin on tehnyt myös tamperelainen uusi kansanedustaja Iiris Suomela, vaikka onkin muutoin ollut innokas puuhanainen perustuslain vastaiseen puhutteluun yllyttämisessä.Olisi suuri Uudenvuoden lahja, jos Aamulehti palaisi puhemieskysymyksessä laillisuuden polulle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Aamulehti perustuslakia vastaan, Jouko Jokinen, Puhemies on puhemies, Matti Vanhanen, puhemies Matti Vanhanen, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, kansanedustaja Iiris Suomela, |
Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuusto ei vieläkään lopettanut Tavase-hanketta!Keskiviikko 20.11.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.11.2019 tehtiin kannatettu esitys Tavase-hankeen lopettamisesta.Harmillista, että kaupunginvaltuustossa ei vieläkään ollut valmiutta lopettaa järjetöntä tekopohjavesihanketta, joka toteutuessaan tuhoaisi laajoja harjumaisemia Pälkäneellä ja Kangasalla.Tavase-äänestyksen äänestyskartta kertoo, että 59 kaupunginvaltuutettua haluaa jatkossakin tuhota kahden naapurikunnan maisemia ja vain 7 kaupunginvaltuutettua osasi arvostaa luontoarvoja ja äänestivät Tavasen lopettamisen puolesta – yksi kaupunginvaltuutettu äänesti tyhjää.Keskustan edustajista ainoastaan Matti Järvinen osoitti tilannetajua ja halusi välittömästi lopettaa mielettömän hankkeen – todellista vastuunkantoa Matilta!Olen perehtynyt Tavase-hankkeeseen vuoden 2008 syksystä alkaen eli yli kymmenen vuoden ajan ja olen koko ajan lisännyt kriittisyyttäni hanketta kohtaan.Arvostan Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun toimintaa Tavase-kysymyksessä, sillä hän on määrätietoisesti pyrkinyt lopettamaan tuon hankkeen – valitettavasti Pauli Kiuru on kotoisin Valkeakoskelta, joten hän ei ole osallisena Tampereen kunnallispolitiikassa.Ihmettelen suuresti Tampereen Vihreitä, jotka nytkin yksimielisesti kannattivat Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemien tuhoamista – tätäkö se Vihreiden vihreys on?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase-hanke, Tavase tuhoaisi Palkäneen harjumaisemat, Tavase tuhoaisi Kangaslan harjumaisemat, Eikö Tampereella riitä vettä kun haikaillaan Tavasea?, Kenellä on oma lehmä ojassa Tavasessa? Tavase - mieletön hanke, Tavase - järjetön hanke, Tavase lopetus, |
Kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa!Lauantai 16.11.2019 - -Esko Erkkilä- Olen kahden kaupungin "luottamushenkilöloukussa", sillä Tampereen Vanhusneuvoston jäsenyyden lisäksi olen Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Ylöjärven kaupungin organisaatiossa.Viljakkala-neuvoston toimenkuvana on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Olen Viljakkala-neuvostossa Vipu Viljakkala ry:n esittämänä ja Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien mandaatilla eli en siis ole mukana poliittisen taustan omaavana.Porukka valitsi minut puheenjohtajakseen, mutta jäsenyyteni ja puheenjohtajuuteni on katkolla taas vuodenvaihteessa.Ylöjärven vaakuna on paraatipaikalla Valtuustosalissa.Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja Ylöjärvellä on yhteensä kuusi ja meillä oli yhteistapaaminen ajankohtaisista asioista toissapäivänä eli torstaina 14.11.2019.Asukaslautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola avasi tilaisuuden. Ossi on myös Viljakkala-neuvoston jäsen ja arvostan hänen toimintaansa.Olin Viljakkala-neuvoston jäsen jo edellisellä valtuustokaudella ja sain jatkoajan myös tälle valtuustokaudelle. Neuvostojen jäsenyydet ovat katkolla vuodenvaihteessa.Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana totesin toissapäivänä mm. näin:"Kiitokset Ylöjärven kaupungin nettisivustojen laatijoille ja ylläpitäjille, sillä sieltä näkee tiiviissä muodossa mm. Viljakkala-neuvostossa käsitellyt asiat. Suosittelen päättäjille tutustumista!
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto Ylöjärvi, Kuru-neuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Ylöjärvi, Mielenterveysneuvosto Ylöjärvi, Vammaisneuvosto Ylöjärvi, Lapsi- ja nuorisoneuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Tampere |
Ihminen on "hän" ja koira sekä muut lemmikkieläimet vain "se"!Lauantai 26.10.2019 - -Esko Erkkilä- Olen huolestuneena sekä vihaisena pannut merkille jo useiden vuosien ajan, että eläimistä – ja eritoten lemmikkieläimistä – käytetään mainintaa ”hän”. ”Kirjakieleen vakiinnutettiin tietoisesti käytäntö, jonka mukaan 3. persoonassa ihmiseen viitataan pronominilla hän ja eläimiin, esineisiin ym. olioihin pronominilla se; monikossa pronomineina ovat he ja ne.”*****************Ei mulla tänään muuta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ihminen on "hän", koira on "se", kotieläimet ovat "se"tai "ne", lemmikkieläimet ovat "se" tai "ne", Kielikello, Kielenhuollon tiedotuslehti, |
Serlachius-museot Mäntässä tarjoavat suorastaan hengästyttävän taide-elämyksen!Maanantai 30.9.2019 - -Esko Erkkilä- Sain eilen olla Rouvan kanssa mukana matkassa, kun Pirkanmaan Agrologit ry järjesti 80-vuotisen historiansa kunniaksi retken Mänttään.
***************Gustav-museo on toiminnallinen museo, joka toimii G.A. Serlachius-yhtiön entisessä hienossa pääkonttorissa. Sen pääsisäänkäyntiä vartioi kuvanveistäjä Jussi Mäntysen vuonna 1935 veistämä veistospari,…
…joiden nimi on ”Äidin ylpeys”.
Veistosparissa ilvespari vartioi mietteliäänä G.A. Serlachius-yhtiön vuonna 1935 rakentamaa pääkonttorirakennusta – teokset tilasi Gösta Serlachius.
****************
Serlachius-museoista toisen eli Göstan perusta on Joenniemen kartano, jonka vuorineuvos Gösta Serlachius rakensi edustuskodikseen vuonna 1935.
Joenniemen kartanon jykevä ovi ja sen yläpuolella sijaitsevat…
…vaakunat ansaitsevat omat kuvansa!
***************
Joenniemen kartano sai vuonna 2014 rinnalleen puurakenteisen paviljongin, jossa ulkoseinät ovat mäntylautaa ja lattiamateriaalina on Kurun graniitti!
Joenniemen kartanoon kuljetaan paviljongista johtavaa lasiseinäistä käytävää kulkien.
******************
Paviljongin edessä on nyt Matthew Day Jacksonin vuonna 2013 luoma pronssinen luomus ”Mahtava lohduttomuus”!
Sateinen sää lisäsi teoksen lohduttomuutta!*******************Olen aikaisemminkin saanut tutustua Serlachius-museoihin, mutta aina niihin tutustuminen on vahva elämys -suosittelen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Serlachius-museot, Serlachius-museot Mäntässä, Gösta-museo, Gustav-museo, Jussi Mäntynen. Matthew Day Jackson, Mahtava lohduttomuus, Storslagen tröstlöshet, Magnificent Desolation, |
Kynslaukka ja astelpajuLauantai 14.9.2019 - -Esko Erkkilä- Viron kieli eli eesti on suomen lähikieli ja sen puhujia Virossa on 930 000 sekä ulkomailla 150 000 eli vironkieli on miljoonakieli.
En ole kielitieteilijä, mutta minua viehättää viron kielessä jokunen asia – vironkielessä muutamat ilmaisut ovat jostain asiasta lähes vastakkaisia suomenkielisille sanoille.
Kaikille on varmaa tuttuja nämä virolaissanat, jotka merkitsevät suomeksi ihan toista;
Viherpeukalona arvostan kahta vironkielistä sanaa ja ne ovat kynslaukka sekä astelpaju! Kynslaukka merkitsee suomeksi valkosipulia ja… …astelpaju puolestaan tyrniä!
Voiko astelpajua kauniimpaa nimeä kasville olla?
Kysyn vaan ja vastaan, että ei voi olla!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: kynslaukka, kynsilaukka, valkosipuli, astelpaju, tyrni, |
Tuuloksen kenttähautausmaalla 7.7.2019Lauantai 3.8.2019 - -Esko Erkkilä- Venäjällä sijaitsee seitsemän Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneiden suomalaisten sotilaiden viimeistä leposijaa eli kenttähautausmaata.
Olen vuosien varrella saanut vierailla ainakin kerran kaikilla kenttähautausmailla ja nyt kerron käynnistämme Tuuloksen kenttähautausmaalla Kyröläismatkallamme 7.7.2019.
************
Tuuloksen kenttähautausmaa sijaitsee Tuuloksessa Tuulosjoen välittömässä läheisyydessä Karjalan tasavallan Aunuksen piirissä.
Tuuloksen kenttähautausmaa on sotien jälkeen paikannettu erään sotaveteraanin toimesta, joka oli itse ollut 26.6.1944 peittämässä hautaa, mihin oli siunattu sotilaspastori Eero Kansasen toimesta 57 tunnistettua ja kuusi tuntemattomaksi jäänyttä maihinnousun torjuntataisteluissa kaatunutta suomalaissoturia. Haudalle ei pikaisen lähdön vuoksi keretty edes muistoristiä asentaa, vaan joukkomme vetäytyivät alueelta pikaisesti.
Tuuloksen kenttähautausmaata ruvettiin suunnitelmallisesti kunnostamaan vuonna 1996 ja silloin maisema-arkkitehti Leena Iisakkalan suunnitelman mukaisesti.
Koska alue oli vielä tuolloin perunamaana, niin alueen tarkkaa sijaintia ei ryhdytty kaivamalla selvittämään, vaan kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema ja taiteilija Ari Laitilan toteuttama muistomerkki pystytettiin maantien varressa olevalle ruohottuneelle aukiolle perunamaan aidan viereen ja se paljastettiin 14.8.1996 kutsuvierasjoukon ja runsaslukuisen kyläläisjoukon läsnäollessa.
Muistomerkin paljastuspuheen piti kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja kenttähautausmaan vihki kenttäpiispa Hannu Niskanen.
Muistomerkissä on teksti:
Tuuloksen
kenttähautausmaa
Toisessa
maailmansodassa
kaatuneen
tässä lepäävän
57 suomalaisen
sotilaan
muistoksi
Suomen valtio
…ja sama venäjäksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Tuuloksen kenttähautausmaa, maisema-arkkitehti Leena Iisakkala, kuvanveistäjä Heikki Häiväoja, taiteilija Ari Laitila, kansliapäällikkö Jaakko Numminen, kenttäpiispa Hannu Niskanen, |