Hämeenkyrön voitto Nelosen Kuorosodassa huipentui hienoon juhlatilaisuuteen Kyröskosken torillaSunnuntai 4.12.2011 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrö on Nelosen Kuorosodan voittaja 2011, sillä Jussi Selon johtama Hämeenkyrön kuoro voitti finaalissa Lordin johtaman Rovaniemen kuoron.
Kuorosodan voittoa juhlittiin Kyröskosken torilla eilen klo 17.00 ja olin paikalla. Vietän viikonloppua mökillä polttopuita tehden ja koska mökkitonttini rajoittuu Hämeenkyröön, oli vaivatonta ajaa vajaan parinkymmenen kilometrin matka ja osallistua juhlaan.
Tässä pieni kuvakertomus juhlasta, joka kokosi väkeä Kyröskosken torille torintäydeltä:
Hämeenkyrön sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska oli pelkkää hymyä, sillä Kuorosodan voitto on vahva näyttö Hämeenkyrön tasosta Ovaskan johtamalla lohkolla.
Voittoisa kuoro saapui torille ja esitti juhlahetken aikana ainakin kahdeksan kappaletta.
Kuoro esiintyi pakkassään edellyttämissä tamineissa, mutta tapaili esitystensä aikana sitä koreografiaa, jota siltä nähtiin televisioruudussa.
Hämeenkyrön kuoro oli valinnut palkintonsa saajaksi Pirkanmaan Sydänlapset ry:n. Voitto merkitsi yhdistykselle 40.000 euron pottia.
Pirkanmaan Sydänlapset ry:n puheenjohtaja Arja Kallio vastaanotti juhlassa palkintorahoja merkitsevän kansion.
Kallio totesi, että summalla yhdistys pystyy rahoittamaan toimintaansa usean vuoden ajan. Ensimmäisenä yhdistyksellä on tavoitteena sopeutusvalmennuskurssien järjestäminen, sillä niiden järjestämiselle ei aikaisemmin ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia.
Hämeenkyrön uusi kunnanjohtaja Antero Alenius (puhumassa mikrofoniin) toi juhlaan Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen. Alenius totesi, että Kuorosodan voitto on suuri asia koko Hämeenkyrön kannalta. Aleniuksen vieressä kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Norokorpi odottelee myhäileväisenä omaa puheenvuoroaan.
Hämeenkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Norokorpi kertoi, että kunnanhallitus on myöntänyt Jussi Selolle ja kaikille kuorolaisille ”Pro Hämeenkyrö” –mitalin.
Sen lisäksi Norokorpi ojensi Hämeenkyrön kunnan lahjana Pirkanmaan Sydänlapset ry:lle 2.000 euron stipendin yhdistyksen toiminnan tukemiseksi.
Hämeenkyrön Yrittäjät ojensivat Pirkanmaan Sydänlapset ry:lle 1.000 euron stipendin. Summassa on kansalta kerättyä rahaa vajaat 500 euroa. Lahjoitusosuutensa lisäksi Hämeenkyrön Yrittäjät huolehti juhlatilaisuuden jälkeen järjestetyn ilotulituksen kustannuksista. Esimerkillistä panostamista!
Juhlatilaisuuden ohjelma päättyi kuoron esittämään Rentun ruusu –kappaleeseen. Rentun ruusulla kuoro pystyi yhdistämään Irwin Goodmanin Hämeenkyröön ja monet pitävät sen sisällyttämistä Hämeenkyrön kuoron ohjelmaan lopullisena Kuorosodan ratkaisuna.
Teemu Selo toimi Rentun ruusun solistina televisioesiintymisessä ja samoin myös Kyröskosken torilla järjestetyssä juhlassa.
Torilla järjestetty ilotulitus kruunasi hienon juhlatilaisuuden.
Kyröskosken juhlailotulitus oli mahtava spektaakkeli ja se sai yleisöltä jatkuvasti ilahtuneita huudahduksia!
Kuorosodan voitto on arvaamattoman suuri asia Hämeenkyrölle. Kuuntelin paluumatkalla Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maria Härkki-Santalan haastattelua Järviradiosta ja hän uskoi voiton antavan piristystä Hämeenkyrön kunnalle pitkälti eteenpäin.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajan mielipiteeseen on helppo yhtyä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nelosen Kuorosota, Kuorosota, Hämeenkyrön kuoro, Jouni Ovaska, Jussi Selo, Antero Alenius, Eero Norokorpi, Pro Hämeenkyrö -mitali, Hämeenkyrön Yrittäjät, Rentun ruusu, Irwin Goodman, Teemu Selo, Marja Härkki-Santala, Pirkanmaan Sydänlapset ry, |
Hautakivien muistolaatat ovat arvonanto sotiemme taistelijoille, jotka varmistivat Suomen itsenäisyydenLauantai 27.8.2011 - -Esko Erkkilä- Vapaussotamme veteraanit ovat jo kaikki saaneet kutsun viimeiseen iltahuutoon.
Myös Talvisodan, Jatkosodan ja Lapinsodan urheat taistelijat ovat keskuudessamme yhä harvenevin rivein.
On ilahduttavaa, että sotiemme veteraaneja muistetaan heidän hautakiviinsä kiinnitetyin muistolaatoin. Se on tapa, jolla voimme antaa arvostustamme joukostamme poistuneille veteraaneille.
Tein taannoin lyhyen kierroksen Kälviän hautausmaalla ja löysin lukuisiin hautakiviin kiinnitettyinä sotiemme veteraaneja kunnioittavia muistolaattoja.
Tässä muutamia kuvia Kälviän hautausmaalla tapaamistani hautakivilaatoista, joissa muistetaan sotiemme veteraaneja:
Vapaussodan muistomitali merkitsee, että sen saaja on itsenäisyytemme ensi hetkinä osallistunut Suomen itsenäisyyden varmistamiseen.
Suomen Sotaveteraaniliiton muistomitali on kiinnitettynä monen Talvi-, Jatko- ja Lapinsodassa kunnostautuneen veteraanin hautakiveen.
Rintamaveteraaniliiton muistomitali löytyy usean maamme hautausmaan poveen haudatun sotaveteraanin hautakivestä.
Lukemattomat sotaveteraanit vammautuivat viime sodissamme ja heidän hautakivissään on Sotainvalidien hautamuistomerkkilaatta.
Lotta Svärd-järjestö oli tärkeä tekijä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä viime sodissamme. Saamme olla ylpeitä, että Lotta Svärd-järjestön kunnia on palautettu. Lotta Svärd-muistomitali hautakivessä kertoo, että kummun alla lepäävä nainen on ollut tärkeässä roolissa Suomen itsenäisyyden turvaajana.
Hautausmaat kertovat lukemattomia tarinoita.
Hautakiviin kiinnitetyt sotiemme muistomitalit ovat tärkeitä ”tarinoiden kertojia” – ne kertovat henkilöistä, jotka ovat toiminnallaan taanneet meille vapaan maan.
-Esko Erkkilä- |
|
8 kommenttia . Avainsanat: Vapaussodan muistomitali, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Sotainvalidien muistomitali, Lotta Svärd, |
Gdansk - kaupunki, josta maailmaa mullistaneet tapahtumat alkoivat vuonna 1939 ja uudestaan vuonna 1980Torstai 21.7.2011 - -Esko Erkkilä- Sain heinäkuun 7. päivänä vierailla puolalaisessa Gdanskin kaupungissa ja tutustua kahteen koko maailmaa mullistaneen tapahtumaan niiden aidoilla tapahtumapaikoilla. Kyse on mullistuksista, jotka alkoivat Gdanskista vuosina 1939 ja 1980.
Kerron tässä jutussa vuoden 1939 tapahtumista.
Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin ja Saksan diktaattori Adolf Hitler olivat 23.8.1939 solmineet keskenään hyökkäämättömyyssopimuksen, jota nimitetään Molotov-Rippentrop –sopimukseksi sen vuoksi, että Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatjeslav Molotov sekä hänen saksalainen kollegansa Joachim von Rippentrop allekirjoittivat sopimuksen.
Sopimuksessa Neuvostoliitto ja Saksa sopivat etupiirijaosta, joka koski Suomea, Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa sekä Romaniaa.
Hitler ei sopimuksen toteuttamisessa viivytellyt, sillä Saksa aloitti sodan Puolaa vastaan 1.9.1939.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennettu saksalainen taistelulaiva Schleswig-Holstein purjehti Gdansk´n gin satamaan muka rauhanomaiselle laivastovierailulle elokuun lopulla 1939. Alus ankkuroitui kanavaan Westerplatten ja mantereen välille lähelle puolalaisten varuskuntaa. Se vietti satamassa muutaman hiljaisen päivän.
Gdansk’ n satamalaituri. Näillä paikoilla saksalainen taistelulaiva Schleswig-Holstein vietti elokuun lopulla 1939 muutaman hiljaisen päivän ”rauhanomaisella” laivastovierailullaan.
Gdansk´n satamarakennus ja majakkatorni rannasta katseltuina.
Yllättäen 1. syyskuuta 1939 klo 04.45 paikallista aikaa taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui täyslaidallisen 280 mm ja 150 mm tykeillään kohti Westerplatten linnoitusta. Westerplatten sijaitsee n. kilometrin etäisyydellä Gdansk´n satamasta.
Westerplatten´lla on nykyisin toisen maailmasodan ensimmäisten laukausten merkiksi ja urhoollisten puolalaisten puolustajien kunnioittamiseksi 25 metriä korkea muistomerkki. Emme käyneet muistomerkillä, sillä sinne ajaminen olisi merkinnyt useiden kymmenten kilometrien ajolenkkiä. Kuva on otettu kauko-objektiivilla Gdansk´n satamasta eli n. kilometrin etäisyydeltä.
Westerplatten sitkeä vastarinta ylivoimaa vastaan kannusti muuta Puolaa taistelemaan. Puolalaisten puolustukselle ei annettu juuri mahdollisuuksia, sillä pian myös toinen suurvalta, Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan vallaten maan itäosan.
Käynti Gdansk´n satamassa ja Westerplatt´n muistomerkin näkeminen lähietäisyydeltä ovat merkittävä kokemus.
Vuoden 1939 syyskuun tapahtumat tällä alueella olivat sananmukaisesti lähtölaukaus kahden vallanhimoisen diktaattorin – Stalinin ja Hitlerin – miljoonille ihmisille aiheuttamille kärsimyksille ja kuolemille. Täältä alkoi toinen maailmasota!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Gdansk, Westerplatten, toinen maailmansota, toisen maailmansodan aloittaminen, Stalin, Hitler, Molotov, Rippentrop, Schleswig-Holstein, |
"Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu"Keskiviikko 27.4.2011 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään Kansallista veteraanipäivää. Sitä vietetään nyt 25. kerran. Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen juhlatilaisuus järjestetään tänään Turussa, Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa Artukaisissa. Muistan hyvin, kun valtakunnallinen juhlatilaisuus viime vuonna oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Osallistuin silloin juhlavieraana tilaisuuteen. Sain silloin tavata ja kätellä tuttuja veteraaneja – ainakin yksi silloin tapaamistani veteraaneista on kuluneen vuoden aikana saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon. Pormestari Timo P. Nieminen, jolle sain vuosi sitten tilaisuuden jälkeen lausua parhaat kiitokset hyvinhoidetusta juhlasta, totesi tervehdyspuheessaan mm. sen, että on ollut ilo huomata juhlan valmistelun aikana, että sotiemme veteraanien työn arvostus elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Nyt Turussa tänään vietettävän valtakunnallisen juhlan kantavana teemana on sama ajatus, jonka pormestari Timo P. Nieminen lausui viime vuonna Tampereella. Viesti kulkee, veteraanien arvostus elää, vetovastuu vaihtuu nuoremmille ja elävä arvostus veteraanien työlle säilyy. On hieno todeta, että veteraanien työlle ja uhrauksille osataan nykyään antaa arvoa. Valitettavasti monet veteraanit siirtyivät rajan taakse ennen kuin heidän työlleen osattiin ja uskallettiin antaa arvostusta. Isäni oli yksi heistä, jonka elämä päättyi ennen arvostuksen saamista.
Koen tänään Turussa järjestettävän juhlatilaisuuden teeman jälkiosan koskettavan itseäni – ”Vetovastuu vaihtuu”. Monet sotahistorialliset matkat kunniakkaille taistelupaikoille ovat olleet osa vetovastuun siirtymistä isältä minulle. Summa, Taipale, Äyräpää, Kiviniemi, Kirvesmäki, Kollaa, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Uhtua, Aunus, Syväri, Vitele, Viipuri, Tali, Ihantala ja monet muut taistelupaikat ovat tulleet tutuiksi osa useaankin kertaan viime vuosien aikana. Muutama käyntini anoppini synnyinkodin raunioilla Mantsinsaarella ja keskimmäisen poikani mukanaolo yhdellä Mantsinsaaren-matkalla ovat olleet parasta vetovastuun vaihtamista. Sain takavuosina olla mukana naapuriväen ja heidän lähisukulaistensa matkassa Kivennavan Hartosissa. Mukana oli naapurimme nuorimies ja hänen mukanaolonsa matkalla oli myös vetovastuun siirtämistä parhaimmillaan. Maasepän takoman naulan talteenotto isoisän kotitalon lähellä virtaavan joen lahonneesta sillasta oli muistojen keräämistä aidoimmillaan. Liian paljon vetovastuuta on veteraaneja seuraavalta sukupolvelta jäänyt tekemättä. Veteraanien saama tunnustus sai odottaa 1980-luvulle saakka. Kaikki piirit eivät vieläkään tunnusta veteraanien aikaansaannosta - maamme itsenäisyyttä. Veteraanien kuntoutus ja heidän vanhuudenpäivistään huolehtiminen ei ole suinkaan kunnossa. Kotona-asumisen helpottaminen olisi yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa - veteraanimme olisivat ansainneet enemmän tukea ja myötätuntoa mm. tässä.
Suomen lippu nousee tänään omakotitalomme salkoon ja se muistuttaa meitä sekä ohikulkijoita siitä panoksesta, jonka veteraanit antoivat, jotta nyt saamme elää vapaassa Suomessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu, Summa, Taipale, Kollaa, Uhtua, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Vitele, Aunus, Syväri, Kirvesmäki, Kelja, Sammatus, Tali, Ihantala, Mantsinsaari, Salmi, Pitkäranta, Sortavala, Kivennapa, |
Sandarmoh´n joukko-hautausmaa - eräs Stalinin vainojen uhrien leposijaSunnuntai 8.8.2010 - -Esko Erkkilä- Venäjällä on lukemattomia joukkohautausmaita, joilla lepää Stalinin vainoissa teloitettuja.
Eräs niistä - Sandarmoh´n joukkohautausmaa - sijaitsee Karhumäen ja Poventsan välisen tien varrella Äänisen pohjoisrannalla.
Kävimme Sandarmoh´n joukkohautausmaalla heinäkuisen Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme aikana.
Olen aikaisemmin käynyt Pietarista n. 50 kilometriä sijaitsevalla Levashovon joukkohautausmaalla, jolla lepää 46.771 Stalinin vainoissa teloitettua henkilöä. Sen lisäksi olen käynyt Petroskoin lähellä sijaitsevalla Krasnyi Borin joukkoteloituspaikalla, jossa 9. päivästä elokuuta 15. päivään syyskuuta 1937 ja 26. päivästä syyskuuta 11. päivään lokakuuta 1938 teloittettiin 1.196 henkeä, joiden joukossa oli 580 suomalaista, 432 karjalaista, 136 venäläistä ja 48 muiden kansallisuuksien edustajaa. Ensimmäiset teloitukset suoritti Travinin teloituskomennuskunta ja toiset Goldbergin teloituskomennuskunta. Säilyneiden arkistotietojen mukaan vuosina 1937-1938 Petroskoin lähistöllä ammuttiin ja salaa haudattiin ainakin 3.776 henkeä. Sandarmoh´ssa alkoivat joukkoteloitukset 11. elokuuta 1937 ja jatkuivat 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla on ammuttu yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita. Stalinin joukkoteloituspaikoilla ei ole löydettävissä yksittäisten uhrien hautoja, sillä teloitetut haudattiin yhteishautoihin. Näiden mainittujen kolmen joukkoteloituspaikan lisäksi Venäjällä on useita muita vastaavia paikkoja, jotka muistuttavat Stalinin vainoista. Arkistoiden avauduttua ovat uhrien omaiset laittaneet teloituspaikoilla nyt kasvavaan männikköön uhreista kertovia muistoristejä. Muistoristeissä on venäläisen tavan mukaan tavallisesti myös kuva vainajasta. Näin myös Sandarmoh´ssa. Kerron eräässä muistoristissä olevista kuvista ja nimistä: Tässä muistoristissä on ruotsalaisen Oskar Cougan´n nimi ja kuva sekä niiden alla Tampereella 1894 syntyneen ja Petroskoissa 21.2.1938 teloitetun Kalle Arosen muistolaatta. Arosen muistolaatan alapuolella samassa muistoristissä oli New Yorkin Karjalan Teknillisen Avun jäsenten Matti Tenhusen, Kalle Arosen sekä Oskar Cougan´n nimet. Tämän laatan alapuolella ja edelleen samassa muistoristissä on Matti Tenhusen kuva sekä hänen nimensä. Cougan´n, Arosen sekä Tenhusen nimien ja kuvien esiintyminen Sandarmoh´n teloituspaikan muistoristeissä osoittaa, että paljon kommunistivallan tekemiä hirmutekoja on vielä tutkimatta. Mitkä ovat esimerkiksi Tampereella syntyneen Kalle Arosen vaiheet Sandarmoh´n joukkohautaan? Stalinin uhrien joukkoteloituspaikat ja joukkohaudat ovat paljastuneet suurelle yleisölle vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Käynti niillä on aina puhutteleva kokemus ja silloin tulee etsimättä mieleen kommunistisysteemin synkin puoli. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sandarmoh, Levashovo, Stalinin vainot, Stalinin uhrit, Kalle Aronen, Matti Tenhunen, Petroskoi, Krasnyi Bor, |
Poventsa - tutustumisen arvoinen paikkakunta Äänisen pohjoispuolellaLauantai 7.8.2010 - -Esko Erkkilä- Poventsa sijaitsee Äänisen pohjoispuolella Karhumäestä parisenkymmentä kilometriä itään.
Se on jäänyt suomalaiseen sotahistoriaan itäisimpänä paikkakuntana Karhumäen suunnalla, jonka suomalaiset valtasivat Jatkosodan aikana.
Maailmanhistoriaan Poventsa on saanut paikkansa yhtenä Stalinin kanavan sulkuna.
Pääsin käymään Poventsassa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.
Suomalaiset valloittivat Poventsan itsenäisyyspäivänä 1941. Valtauksen jälkeen alkoi asemasotavaihe, jota kesti vuoteen 1944 saakka.
Venäläiset vaikeuttivat Poventsan valtausta rikkomalla Stalinin kanavan sulkulaitteita ja saattamalla siten kaupungin veden valtaan. Yleisradion "Elävä arkisto" on mainio lähde täsmentää tietojaan mm. Poventsan valtauksesta, sillä siellä on rintamatoimittaja Toivo Määtän reportaasi valtausoperaatiosta. Suosittelen reportaasin kuuntelemista.
Reportaasi on tehty 11.12.1941 ja vielä silloin Poventsan kaduilla vesi virtasi.
Poventsan kanavasulku on osa Vienanmereltä Ääniselle rakennettua Stalinin kanavaa jota nykyisin kutsutaan virallisesti Vienanmeren-Itämeren kanavaksi.
Ylitimme Stalinin kanavan Poventsassa ja pidimme kahvitauon kanavan itäpuolisessa metsäsaarekkeessa.
Stalinin kanavan rakennustyö on kommunismin synkimpiä tekoja ihmiskuntaa kohtaan.
Kanavan rakennustyö tapahtui vankityövoimalla. Rakennustyön aikana menehtyi 200.000 vankia eli yksi vanki jokaista kanavametriä kohti, sillä kanavalla on pituutta 227 kilometriä. Kanavan rakennustyöt alkoivat syksyllä 1931 ja kestivät ainoastaan 20 kuukautta, joten käsipeleillä toteutettuna työvoiman ponnistelut olivat yli-inhimilliset.
Rakennustyön kaameutta on kuvattu lausumalla mm. siten, että Stalinin kanava on rakennettu luitten päälle. Toinen tapa kuvata työn kaameutta on se, että jos työmaalla kuolleet vangit olisi haudattu kanava-alueelle, heidät olisi ollut pakko haudata pystyyn, koska muuten tila ei olisi riittänyt.
Stalinin kanavan sulkulaitteiden valokuvaaminen on kielletty. Kielto on varmin tapa saada matkaajat ottamaan suluista runsaasti valokuvia.
Suosittelen Poventsan käynnin mahduttamista Karhumäen suunnalle tapahtuvien turistimatkojen ohjelmaan. -Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Poventsa, Poventsan kanava, Ääninen, Karhumäki, Stalinin kanava, Vienanmeren-Itämeren kanava, Yleisradio, Elävä arkisto, |
Hopealinjan iltaristeily Laukontorilta Pyhäjärvelle - mainio tapa huomioida vaikkapa läheisen merkkipäiväTorstai 5.8.2010 - -Esko Erkkilä- Sain heinäkuun lopulla olla puuhamiehenä merkkipäiväristeilyn järjestämisessä sisävesilaivalla Tampereen Pyhäjärvellä.
Kokemus oli voittopuolisesti positiivinen, mutta parannettavaa Hopealinjan toiminnassa toki on.
Risteilylle osallistui perhekunnastamme kymmenkunta henkilöä, joista kaksi oli pientä tyttöä.
Risteily alkoi Tampereelta Laukontorin rannasta klo 19.00 ja palasi samaan paikkaan klo 22.00. Kolmen tunnin aikana ehdimme käydä Nokialla Kylpylähotelli Eden´n satamassa ja takaisin.
Hopealinja markkinoi Laukontorilta lähteviä risteilyjä "Ravintola Laiva"-brändillä.
Ravintola Laivan aluksilla on tiettyinä aikoina päivästä mahdollista esim. lounastaa Laukontorin rannassa.
Risteilyaluksemme oli nimeltään m/s Tampere.
Hopealinja on käyttänyt menujen suunnittelussa konsulttinaan keittiömestari Maija Silvennoista. Silvennoisella riittää vielä hommia, kuten jäljempänä esitän.
Ruoka oli risteilylle osallistuneiden mukaan mainiota. Hyvä niin, mutta minulla oli vertailukohtana nelisen viikkoa aikaisemmin Turusta Naantalissa risteilleen m/s Rudolfinan palvelut ja tamperelaisena on valittaen todettava, että turkulaisten tarjoamat palvelut peittosivat Hopealinjan tarjonnan.
Hopealinjalla on paljon petrattavaa puhelinpalveluissaan. Soitin järjestelyiden tiimoilta muutaman kerran Hopealinjalla ja sain kokemusta huonosta puhelinpalvelusta.
On selvää, että kesäaikana puhelimella asioita kyseleviä on paljon ja silloin yrityksen puhelinkeskus joutuu "helteeseen". Hopealinjalla näin ei kuitenkaan käy, sillä ääni nauhalta kertoo kylmästi, että kaikki numeromme ovat varatut, soita uudestaan ja klinkis - puhelu menee poikki.
Pyysin extrapalveluna kukkakimpun pöytäämme ja se onnistui soittamalla m/s Tampereen matkapuhelinnumeroon vaivattomasti. Puhelimeen vastannut nainen oli suorastaan innostunut pienen extrapalvelun järjestämisestä. Todennäköisesti kyseessä oli sama keittiöhenkilökuntaan kuuluva nainen, joka lähtiessämme halusi laittaa kukkakimpun sellaiseen kuntoon, että se varmasti säilyy hyväkuntoisena kotiin saakka.
Harvoin tapaa näin innostunutta asiakaspalvelijaa ja siitä hänelle sekä m/s Tampereelle ja Hopealinjalle parhaat kiitokset!
Risteilymme oli onnistunut. Pientä viilausta Hopealinjalle kuitenkin ehdottelen ja viilauksen tarvetta on erityisesti puhelinpalvelun kehittämisessä sekä buffet-tarjonnan kalapuolen trimmaamisessa.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Hopealinja, m/s Tampere, Laukontori, Ravintola Laiva, Tampere, m7s Rudolfina, Turku, Naantali, Maija Silvennoinen, |
Kontupohja - vaikeassa tilanteessa painiskeleva kaupunki Äänisen länsirannallaSunnuntai 1.8.2010 - -Esko Erkkilä- Kontupohjan kaupunki sijaitsee 54 kilometriä Petroskoista Äänisen länsirannalla. Suomalaiset ja amerikansuomalaiset rakensivat sen kaupungiksi 1920- ja 1930-luvuilla. Virallisesti Kontupohja sai kaupunkioikeudet v. 1938.
Stalinin vainoissa 1935 - 1937 Kontupohjassa vangittiin 11.000 suomalaista.
Jatkosodan aikana 1941 - 1944 Kontupohja oli suomalaisten hallussa.
Kontupohjan suurin työnantaja on 1928 toimintansa aloittanut paperitehdas, OAO Kondopoga -nimeltään.
Paperitehdas on ollut jo vuosia vaikeassa tilanteessa taloudellisesti. Sen tuotteista 3/4 menee vientiin ja oletettavasti monen suomalaisen lukema sanomalehti on painettu Kontupohjassa valmistetulle paperille.
Kontupohjan paperitehdas on niiden yritysten joukossa, joiden toimintaa tuetaan federaation budjetista.
Monet suomalaisyritykset ovat ostomielessä tutkineet Kontupohjan paperitehtaan, mutta todenneet sen epäkelvoksi ostokohteeksi. Heinäkuisella matkallamme totesimme, että tehdasalue on laaja kokonaisuus ja savua tuprusi monesta savupiipusta eli tehdas oli toiminnassa.
Eräs merkittävä teollisuuslaitos Kontupohjassa on rehutehdas ja mylly. Kaikki suomalaiset merkittävät rehutehdasyritykset ovat tutkailleet yrityksen ostoa tai yhteistyömahdollisuuksia sen kanssa. Näissä merkeissä minäkin kävin tehtaalla v. 2006. Suomalaiset rehutehtaat ovat suomalaisten paperitehtaiden kanssa päätyneet samaan ratkaisuun eli Kontupohjassa sijaitseva yritys ei sovi meikäläiseen toimintakonseptiin.
Kontupohjan rehutehtaan sisätilat ovat poikkeuksellisen puhtaat pölystä. Syy tähän selvisi myllyn aulassa, jossa oli seinillä kymmenkunta valokuvaa neuvostoliittolaisissa myllyalan yrityksissä sattuneista pölyräjähdyksistä. Pölyräjähdys on tuhoisa onnettomuus ja se aiheutuu myllyn tiloissa olevan pölyn räjähtämisestä. Pölyräjähdys tuhoaa laitoksen täydellisesti ja sen vuoksi venäläiset ovat oppineet jo neuvostoaikana, että myllyjen sisätilat on pidettävä pölystä puhtaina.
Kontupohjassa oli poliittisia levottomuuksia syyskuun 2 ja 3 päivän välisenä yönä 2006.
Mellakoiden syynä oli paikallisväestön ja t?et?eenien välinen yhteenotto paikallisessa baarissa - yhteenotossa kuoli kaksi henkilöä. Olimme Kohtupohjan rehutehtaalla mellakoita edeltäneenä päivänä - olemme kaveripiirissä kertoneet mellakoista ja todenneet, että emme ole niihin kuitenkaan syyllisiä!
Kontupohjan tulevaisuudelle pitää kaikesta huolimatta olla optimistinen. Alue on tietyllä tavalla kulttuurin kehto, vaikka se nykypäivän vinkkelistä takamailla sijaitseekin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kontupohja, Petroskoi, ääninen, Kontupohjan paperitehdas, OAO Kondopoga, Kontupohjan rehutehdas, Kontupohjan levottomuudet, Stalinin vainot |
Tilaaja-tuottaja -mallin kehittäminenPerjantai 21.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampere on mukana yhdeksän kaupungin Toimi 2010 -hankkeessa, jossa kehitetään kaupunkien tilaaja-tuottaja-toimintatapoja. Hanke on FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja Kuntaliiton organisoima. Tampereen lisäksi hankkeessa ovat mukana Hamina, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Lahti, Mikkeli, Oulu ja Rovaniemi - maantieteellisesti ja poliittisesti mielenkiintoinen kaupunkikimara! En yleensä ole suopea konsulttivetoisille virityksille, sillä usein ne tarkoittavat ainoastaan hyvää bisnestä konsulteille ja vähän hyötyä toimeksiantajalle. Toivottavasti en ole sinisilmäinen, kun... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tilaaja-tuottaja-malli, FCG Finnish Consulting Group Oy, Kuntaliitto, Toimi 2010, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos |