Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Aamulehden vaalikone antaa mielenkiintoisia tuloksia

Keskiviikko 16.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat ovat kiitettävän hyvin vastanneet Aamulehden vaalikoneen kysymyksiin.

Kun vaalikoneen kysymykset on sen lisäksi laadittu ammattitaidolla, antaa vaalikoneen käyttäminen mielenkiintoista ja oikeansuuntaista tietoa äänestäjille ehdokkaiden linjauksista.

Vastasin Aamulehden vaalikoneen kysymyksiin ja sieltä saamani vastaukset vahvistivat sitä tietoa, joka minulla jo on ollutkin ehdokkaista.

Mieluisaa minulle keskustalaisena oli se, että kahdenkymmenen ”yhtämielisen” joukossa oli seitsemän Suomen Keskustan kansanedustajaehdokasta.

Ylivoimaiseksi ykköseksi kohosi Suomen Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Sastamalan Pertti Hakanen, jonka kanssa mielipiteemme ovat 82,6 %:n osuudella samanlaiset.

Kakkossija meni kristillisdemokraattien Lauri Kangasniemi-nimiselle henkilölle, jota en lainkaan tunne. Hänen kohdallaan meillä on yhteistä 78,4 % eli Pertti Hakaseen eroa kertyi paljon.

Kolmannella sijalla oli taas tuttu henkilö eli Ari Lamminmäki Parkanosta.

Parin kokoomuslaisen – Jussi Viljanen ja Arto Satonen – jälkeen kuudenneksi sijoittui Kangasalan oma ehdokas eli Keskustan Hanna Holma. Toivottavasti Hanna Holman hyvä sijoitus omalla listallani povaa hänelle menestystä vaaleissa.

Keskustalaisista Pälkäneen Matias Hilden, Ikaalisten Matti Äijö, Mänttä-Vilppulan Arto Pirttilahti sekä Tampereen Timo Taivalsalmi ylsivät alussa mainittujen lisäksi kahdenkymmenen ”samanmielisimmän” joukkoon.

Olen nyt vastannut kahteen vaalikoneeseen – Uuden Suomen Puoluekoneeseen sekä Aamulehden vaalikoneeseen.

Vaalikoneet pitää tietyllä tavalla kokea viihteeksi, mutta toki niiden annissa on aikamoinen ripaus tottakin.

Omalla kohdallani molempien vaalikoneiden vastaukset ovat vahvistaneet sitä, että "lennän siinä parvessa", johon sisimmältäni kuulun.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Aamulehti, Aamulehden vaalikonen, Partti Hakanen, Ari Lamminmäki, Hanna Holma, Matias Hilden, Matti Äijö, Arto Pirttilahti, Timo Taivalsalmi,

Vain vähän soraääniä yleisötilaisuudessa, jossa käsiteltiin Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanketta

Sunnuntai 13.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti 10.02.2011 klo 18.00 valtuustosalissa yleisötilaisuuden, jossa selviteltiin Tampereen Kansi ja Keskusareena –hanketta.

Paikalla oli asian perusteellisesti tunteva asiantuntijajoukko ja hieman alle 50 kuulijaa. Osa kuulijoista oli hankkeessa tavalla tai toisella mukanolevia kaupungin palkollisia, joten asia kiinnosti vain vajaata neljääkymmentä kaupunkilaista.

Kannatan lämpimästi hanketta, vaikka en tilaisuudessa käyttänytkään puheenvuoroa.

Kansi ja Keskusareena –hanke on saanut taakseen laajan poliittisen tuen. Tamperelaiset näkevät, että hankkeen toteuttaminen merkitsee Tampereelle monenlaista hyvää.

Tilaisuus sujui mutkattomasti apulaispormestari Timo Hanhilahden puheenjohdolla. Hanhilahti antoi kärsivällisesti esittää asiansa myös niiden, jotka kritisoivat hanketta.

Asemakaavaehdotusta ja valmisteluaineistoa esitellyt arkkitehti Petri Saarikoski WSP Finland Oy:stä lanseerasi hankkeesta termin ”Palvelutehdas”. Termi on onnistunut, sillä suunnitelmat merkitsevät korkeatasoisen arkkitehtuurin hienoa taidonnäytettä ja merkittävää palvelukokonaisuutta. Palvelukokonaisuus merkitsee, että Tampereen mahdollisuudet kulttuurin, urheilun, musiikin sekä suurten tapahtuminen toteuttajana asettuvat uudelle tasolla.

Apulaispormestari Hanhilahti mainitsi tilaisuutta avatessaan, että kyse on hankkeesta, joka on kiinnostavin milloinkaan Tampereelle suunnitelluista vetonauloista. Asia kiinnostaa tavattomasti ihmisiä Tampereen ulkopuolella.

Studio Daniel Liebeskind´n laatima suunnitelma merkitsee Tampereen kaupunkikuvan kohoamista kansainväliseksi arkkitehtuurikohteeksi. Se tulee olemaan Tampereen imagon suuri edistäjä.

Muutama luku, joilla hanketta voidaan hahmottaa:

  • kokonaisuuteen voi tulla uusia asukkaita 330 – 1.150
  • asuntoja 160 – 540
  • hotellihuoneita 0 – 800
  • työpaikkoja hotelleihin 0 – 180
  • toimistotyöpaikkoja 0 -2.400
  • myymälätyöpaikkoja 30 – 400
  • työpaikkoja Areenaan 150 – 400

Tampereen Areena tulee olemaan yleisömäärän osalta samaa kokoluokkaa kuin Hartwall-Areena.

Hanke merkitsee toteutuessaan, että Tampereen ilme muuttuu kauas näkyvän rakentamisen seurauksena, sillä kaupungin silhuettiin nousee uusi särmikäs aihe.

Prosessi etenee nyt siten, että hankkeen asemakaavaehdotus on nähtävillä 07.03.2011 saakka ja mahdolliset muistutukset tulee toimittaa siihen mennessä Tampereen kaupungin kirjaamoon.

Asian on tarkoitus edetä Tampereen kaupunginhallitukseen maaliskuussa ja kaupunginvaltuustoon huhtikuussa.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kansi ja Keskusareena, Timo Hanhilahti, Hartwall-Areena, Petri Saarikoski, Palvelutehdas,

Suomen Valoteknillisen Seuran järjestämä LightMapping-kävely oli hieno kokemus

Perjantai 4.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Suomen Valoteknillinen Seura järjesti Valon päivänä 3.2.2011 LightMapping -kävelykierrokset ja niihin liittyvät purkutilaisuudet yhtä aikaa neljässä kaupungissa eli Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä sekä Tampereella.

Osallistuin Tampereen kävelykierrokselle, mutta muiden kiireideni vuoksi en ehtinyt purkutilaisuuteen.

Tampereen kävelykierros alkoi Museokeskus Vapriikilta ja päättyi Laukontorille. Liikkeellelähtö tapahtui klo 17.00, jotta maisema ehti hieman hämärtyä.

Asiantuntevina oppaina toimivat Aihio Arkkitehtien toimitusjohtaja Timo Meuronen ja valaistussuunnittelija Arto Heiskanen VALOA design Oy:stä. Meuronen keskittyi kertomaan tamperelaisesta arkkitehtuurista ja Heiskanen puolestaan taustoitti niitä valaistusratkaisuja, joita reitin varrella kohtasimme.

Kävelyreitti polveli Tammerkosken molemmin puolin ja leimaa-antavaa sille oli tukeutuminen Tammerkosken virtaan.

Oppaat olivat valmistautuneet tehtäväänsä hyvin, sillä monet kohteet tulivat osanottajien tietoisuuteen aivan uudessa valossa - tässä tapauksessa voi tosiaan todeta, että "uudessa valossa"!

Matkalla pysähdeltiin usein, sillä kävelyn tarkoituksena oli tallentaa kuvina iltavalaistuja Tampereen tunnettuja rakennuksia sekä valon ja veden leikkejä Tammerkoskessa.

Osanottajille kävelyn ajaksi jaetut korvakuulokkeet olivat innovaatio, johon ainakin minä nyt vasta ensimmäisen kerran tutustuin. Oppaat puhuivat mikrofoniin tavallisella äänellä ja se kuului osanottajien kuulokkeista hyvin selvästi. Isohko ryhmämme ei aiheuttanut melua, sillä oppaiden selostusten kuunteleminen ei kuulunut sivullisille. Kuuluvuus kuulokkeiden kautta oli 30…50 metriä, joten ryhmämme ei tarvinnut liikkua tiiviinä ryhmänä. Kerrassaan mainio ratkaisu!

Kävelijöitä odotti puolitoistatuntisen kierroksen jälkeen bussi Alarannassa. Bussi kuljetti porukan Fagerhult Oy:n toimitiloihin Pyynikillä, jossa kävelyn aikana otetut kuvat pystyi taltioimaan ja katselemaan muiden kaupunkien vastaavien tapahtumien aikana otettuja kuvia online-yhteydellä OpenLight-verkkoportaalin välityksellä.

Tapahtuma oli mainio ja parhaat kiitokset sen järjestämisestä Suomen Valoteknillisen Seuran yritysjäsenille sekä niille henkilöille, jotka panostivat tilaisuuden onnistumiseen.

Toivottavasti jatkossa Tampereen kaupunki tai sen matkailuorganisaatio lähtevät mukaan tapahtuman toteuttamiseen. Valon päivän lisäksi syystummat illat olisivat mainio ajankohta vastaavan tapahtuman toteuttamisajankohdaksi.

Sopisiko LightMapping-kävely erääksi ohjelmanumeroksi Tampere-päivän viettoon?

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Valoteknillinen Seura, LinghtMapping-kävely, Aihio Arkkitehdit, Timo Meuronen, VALOA desing Oy, Arto Heiskanen, Valon päivä, Tampere-päivä,

K-ryhmän johtomiehet kompuroivat taas

Lauantai 29.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Keskon entisen varapääjohtaja Timo Karakkeen  naisia väheksyvät kannanotot naisten handicap´sta sekä Audi-johtaja Esko Kiesin lausunnot saivat samasta kaupparyhmästä jatkoa, kun nykyiseltä Keskon pääjohtajalta Matti Halmesmäeltä ja myös Keskon hallituksen puheenjohtaja Heikki Takamäeltä karkasi mopo käsistä.

Halmesmäki kommentoi pääministeri Mari Kiviniemen ulkonäköä ja Takamäki puolestaan ihaili korkean alaisensa Halmesmäen sanailua pääministerin ulkonäöstä sekä ryyditti kommenttiaan vielä Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ”viipyilevällä” katseella (lähde: Helsingin Sanomien kakkospääkirjoitus 28.01.2011). Takamäki on kohun noustua kohonnut puolustelemaan Halmesmäen kielenkäyttöä – käsittämätöntä.

Näkee, että Keskossa naisia ei arvosteta.

On valitettavaa, että Keskon ja K-ryhmän johtomiehet törttöilevät. Kärkipaikoilla olevien johtomiesten puheet muistetaan vuosikausia ja he eivät pääse niistä eroon milloinkaan. Heidän ei pidä arvottomista puheita päästäkään, sillä asiattomat puheet eivät kuulu bisnekseen.

Halmesmäen ja Takamäen mauttomuudet ovat kokonaisuuden kannalta valitettavia, sillä niiden myötä K-ryhmä menettää osan uskottavuudestaan. Uskottavuutta tarvittaisiin koko K-ryhmältä, sillä sen kilpailija S-ryhmä on jo nyt saanut liian suuren osan Suomen talouselämässä. Olemme pian S-ryhmän monopolissa, jos K-ryhmän ja Keskon johtohenkilöiden kompuroinnit jatkuvat.

Halmesmäki, Takamäki ja Kiviniemi ovat kaikki syntyperäisiä etelä-pohjalaisia. Etelä-Pohjanmaalla on totuttu ronskiinkin puheenvuoroihin, mutta nyt Halmesmäeltä ja Takamäeltä katosi tyylitaju, kun he arvioivat maan pääministerin ulkonäköä.

Toivon, että Keskon luottamushenkilöt ja osakkeenomistajat puuttuvat asiaan.

Poikkesin Pirkkalassa Partolan Citymarketissa perjantaina tammikuun 28. päivänä. Keskolle tunnustus, että Halmesmäen törttöilyistä etusivullaan kertovia Ilta-Sanomia oli tarjolla normaaliin tapaan. Kesko ei siis sentään syyllistynyt sensurointiin!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Halmesmäki, Heikki Takamäki, kokovartaloministeri, Ilta-Sanomat, Timo Karake, Esko Kiesi, Audimies,

Sentterin avajaiset tänään Tampereen Hallituskadulla - tervetuloa!

Maanantai 24.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Sentteri on Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan Pirkanmaan piirin yhteishanke vaalihuoneiston merkeissä Tampereella. Hankkeessa ovat mukana myös Pirkanmaan Keskustanaiset sekä Pirkanmaan Keskustanuoret.

Sentteri sijaitsee Hallituskatu 7:ssä.  Kyse on runsaan sadan neliön suuruisesta liiketilasta, joka on talkoovoimin kunnostettu tapaamispaikaksi ja erilaisten pientilaisuuksien toteuttamista varten.

Sentteriin löytää, kun noudattaa ohjetta:  ”Kauppahallin Hallituskadun puoleiselta sisäänkäynniltä 30 askelta Takon suuntaan kadun vastakkaisella puolella

Sentteri on keskustalaisten kansanedustajaehdokkaiden ja aktiivisten kansalaisten kohtaamispaikka.

Sentterin pyörittäminen on haaste Tampereen ja koko Pirkanmaan keskustaväelle, sillä tarkoitus on pitää se avoinna helmikuun puolenvälin tienoilta kaikkina päivinä eduskuntavaaleihin saakka. Keskustalainen talkooväki ja Pirkanmaan keskustalaiset luottamushenkilöt tulevat vastaamaan Sentterin käytännön toiminnasta. Tarjolla on kahvia, teetä sekä mehua. Teematapahtuminen yhteydessä tarjonta mukaillaan tilaisuuden teemaan soveltuvaksi.

Sentteri-emännäksi on valittu Titta Mattila ja Sentteri-isännäksi Esko Erkkilä. Olemme junailleet Sentterin kunnostustalkoot ja vastaamme siitä, että Sentterissä on paljon aktiivista toimintaa.

-------------

Sentterin avajaiset järjestetään maanantaina tammikuun 24. päivänä. Ovet ovat avoinna tänään klo 10.00 – 19.30.

Sentterin avajaisvieraana on ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Ministeri Lehtomäki on Sentterin avajaisissa lupautunut virittämään

                      Lounastunnin lauluhetken

yhdessä kansanedustaja Mikko Alatalon kanssa. Lauluhetki ja ministerin esitys

                      ”Huussin purkaminen ja rakentaminen uudelleen”

ajoittuvat heti klo 11.00 jälkeen. Esityksessään ministeri kertoo paljon huomiota saaneen jätevesiasetuksen ratkaisuvaiheista, jotka juuri näinä päivinä ovat ratkaisuvaiheessa.

Kansanedustaja Mikko Alatalo esiintyy Sentterissä tänään uudestaan klo 16.30.

Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti ehtii avajaisiin klo 19.00 tienoilla ja on lupautunut silloin valottamaan ajankohtaisia Tampereen kaupungin näkymiä.

Avajaispäivänä paikalla ovat tavattavissa Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat.

Kannattaa seurata Sentteri-ilmoittelua, sillä tulossa on paljon mielenkiintoisia vieraita ja tapahtumia!

Tervetuloa Sentteriin heti avajaispäivänä!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Suomen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, Paula Lehtomäki, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Titta Mattila, Esko Erkkilä,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen uudistamisprosessi pääsee nyt toden teolla alkamaan

Maanantai 27.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Ehdin vasta toissapäivänä eli Joulupäivänä kuuntelemaan Radio Moreenin taltioiman radioinnin Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta 15.12.2010, jossa käsiteltiin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen toimintamallin kehittämistä.

Sain toki tiedon päätöksestä välittömästi ”nuijan kopahtamisen” jälkeen, mutta oli mielenkiintoista – joskin hieman surullistakin – seurata puheenvuoro puheenvuorolta sitä näytelmää, jonka jälkeen päädyttiin selvitystyöryhmän ja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan kannattamaan vaihtoehtoon.

Lopullinen päätös syntyi XL-ryhmän äänin 38 – 29.

Päätöksen kyytipojaksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anneli Kivistön toivomusponnen henkilöstön uudelleensijoittamisperiaatteista.

Kaupunginvaltuuston päätös on vastuullinen ja se merkitsee kaupunkilaisten sekä veronmaksajien etujen huomiointia.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana arvostan mm. Irja Tulosen (kok) käyttämiä puheenvuoroja, joissa hän kysyi, että onko esim. asfalttiaseman hoitaminen yhtä tärkeää kaupungin ylläpitämää toimintaa kuin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen.

Keskustan Mikko Kriikku peräänkuulutti aivan oikein, että päätöksiä pitää nyt tehdä, jotta Infrassa voidaan kääriä hihat ja aloittaa toiminta uusilta pohjilta.

Apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi olleensa ainoa luottamushenkilö Infran tulevaisuutta selvitelleessä työryhmässä. Hän mainitsi, että valmistelutyö tehtiin ”suurennuslasin kanssa” eli perusteellisesti.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti kertasi, että Infran johtokunta on jo puolitoista vuotta sitten aloittanut toimenpiteet liikelaitoksen virtaviivaistamiseksi. Nyt valtuustossa paljon parranpärinää kirvoittanut asfalttiaseman myynti on pieni osuus Infran kehittämisessä.

Kiitän Tampereen kaupunginvaltuustoa Infran kehittämispäätöksestä.

Kaupunginvaltuuston päätös on luottamuslause Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnalle ja siitä olen luonnollisesti johtokunnan varapuheenjohtajana hyvin tyytyväinen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, Tampereen Infran johtokunta, XL-ryhmä, Irja Tulonen, Mikko Kriikku, Timo Hanhilahti, Anneli Kivistö, Radio Moreeni, Moreeni,

Ohituskaistan käyttämistä tuntijakouudistuksessa ei voida sallia

Lauantai 18.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Uutiset kertoivat torstaina 16.12.2010, että hallitus ei päässyt sopuun peruskoulun tuntijakouudistuksesta, jota opetusministeri Henna Virkkunen (kok) esitti.

 

Keskusta pitää peruskoulun kehittämistä ehdottoman tärkeänä, mutta näkee opetusministeri Virkkusen esittämän kokonaisuuden vääränsuuntaisena. Koko syksyn kestäneet neuvottelut tulivat tiensä päähän.

 

Tuntijaon kokonaisuudistukseen ei oltu varattu rahoitusta. Uudistus olisi vaatinut leikkauksia muualta peruskoulusta sekä muilta koulutusasteilta. Tähän Keskusta ei ollut valmis.

 

Seurasin eduskunnan kyselytuntia torstaina, kun Keskustan kielteinen suhtautuminen oli uunituoreena kansanedustajien tiedossa.

 

Huomasin, että keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto osoitti selkeästi istuntosalissa, että juuri rahoitus oli se kanto, johon Keskusta kaatoi esityksen.

 

Arvostan Keskustan selkeää kannanottoa ja pidän sitä oikeana.

 

On oikein, että Keskusta ei sallia ohituskaistaa sellaiselle laajalle uudistukselle, jonka sisällöstä ei ole yksimielisyyttä - varsinkin kun se söisi rahaa muualta peruskoulusta sekä muusta koulutuksesta.

 

Pidän tärkeänä, että peruskoulussa on nykyistä enemmän panostettava kouluviihtyvyyteen, oppilashuoltoon ja opettajien jaksamiseen.

 

Suomessa on aivan liikaa esim. homekouluja ja niiden kunnostaminen on monta kertaa tärkeämpää kuin vaikkapa draaman lisääminen uutena oppiaineena peruskoulun opetusohjelmaan.

 

Kiitän Keskustan ministeriryhmää hallitusohjelmaan kuulumattoman uudistuksen torppaamisesta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuntijakouudistus, draama, hallitusohjelma, Henna Virkkunen, Keskusta, Suomen Keskusta, Timo Kaunisto,

Positiivinen puhe Tampereen kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampereen Keskustorilla

Tiistai 7.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan ilotulituksineen Tampereen Keskustorilla 6.12.2010.

 

Keskustori lähiseutuineen oli täynnä väkeä. Erityisen mukavaa oli, että perheiden nuorimmat oli otettu sankoin joukoin mukaan Itsenäisyyspäiväjuhlaan.

 

Tilaisuuden musiikkiannista vastasivat Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta johtajanaan Päivi Pyymäki sekä Tampereen Poliisilaulajat, joita johti Lasse Kautto.

 

Näyttelijä Petra Saaristo esitti Lauri Viidan runon "Alfhild".

 

Juhlapuheen Raatihuoneen parvekkeelta piti apulaispormestari Timo Hanhilahti.

 

Juhlayleisöä miellytti Hanhilahden tulevaisuudenuskoinen näkökulma juhlapuheessaan.

 

Arvostin, että Hanhilahti mainitsi pariinkin kertaan puheessaan yritysten pärjäämisen tärkeyden. Samoin hän painotti tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä Tampereen hyvinvoinnille.

 

Kulttuurin merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille sai merkittävän osan apulaispormestarin puheessa.

 

Apulaispormestari Timo Hanhilahti teki joidenkin mielestä ehkä rohkeankin avauksen, kun hän esitti vuoden 1918 tapahtuminen huomiointia jollakin sopivalla tavalla, kun Tamperetta kehitetään.

 

Hanhilahti painotti, että sisällissodan - tätä termiä Hanhilahti käytti - molempien osapuolten näkökulmat pitää huomioida, kun 1918 -tapahtumia hyödynnetään esim. Tampereen matkailussa.

 

Kannatan apulaispormestari Timo Hanhilahden avausta ja toivon, että sitä aletaan kehittää!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Työväenyhdistys, Päivi Pyymäki, Tampereen Poliisilaulajat, Lasse Kautto, Petra Saaristo, Lauri Viita, Alfhild, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti,

Suurten ryhmien puheenjohtajien värittömät budjettipuheenvuorot

Tiistai 16.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina marraskuun 15. päivänä pidetyssä kokouksessa Tampereen kaupungin budjetin vuodelle 2011.

 

Kuuntelin kokousta radiosta, sillä lehterille meneminen olisi kuluttanut päivän toisarvoiseen toimintaan. Kaupunginvaltuuston kokouksen radiointi on mainio tapa saada valtuuston puheenvuorot kaiken kansan tietoisuuteen.

 

XL-ryhmän ja SDP:n yhdessä solmima budjettisopimus laimesi erityisesti ryhmäpuheenvuorojen terävyyttä. On selvää, että useissa palavereissa tapahtuneet väännöt ja niiden jälkeen saatu sopimus laimentavat kielenkäytön terävyyttä. Näin erityisesti ryhmänjohtajien kohdalla.

 

Valitettavasti en ehtinyt kuunnella pormestari Timo P. Niemisen saatesanoja budjettikäsittelyn aluksi ja myös Riitta Koskisen Kokoomuksen ja RKP:n ryhmäpuheenvuoro oli jo käytetty, kun ehdin kuunteluun - harmi!

 

SDP:n Pekka Salmen ryhmäpuheenvuorossa kuulsi demareiden tuttu kakunjakotahto - kakun kasvattamisen SDP:llä ei nytkään ole haluja. Tuntuu ihmeelliseltä, että tehokkuuden lisääminen kaupungin toiminnoissa on edelleenkin demareille asia, jota he eivät kannata.

 

Vihreiden Kirsikka Siik käytti ryhmäpuheenvuoron, jossa hän ennakoidusti puhui ratikan ja joukkoliikenteen puolesta - ei siis mitään uutta ja tuoretta.

 

Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen teki ryhmäpuheenvuorossaan lukuisia ehdotuksia lähes kaikkiin budjettikohtiin. Luulevatko vasurit, että esim. 20.000 euron lisäys haavanhoitotarvikkeiden hankintoihin on budjettikokouksen ryhmäpuheenvuoren arvoinen asia? Eiköhän haavanhoitotarvikkeiden hankinnat kuulu operatiivisen toiminnan piiriin! Vasemmistoliitto halusi sooloilla ja ei tullut mukaan budjettisopimukseen.

 

Perussuomalaisten Heikki Luoto otti ihailtavan lyhyessä ryhmäpuheenvuorossaan esille kaupungin virkamiesten suuren osuuden virkamiesten ja valtuutettujen joukossa. Tilanne on toki ongelmallinen, mutta valtuutettujen osalta äänestäjät ovat tähän "syyllisiä". On helppo arvata, että perussuomalaiset eivät halua kehittää Tamperetta muiden kanssa yhteistyössä, vaan he sooloilevat yksikseen.

 

Katselen maailmaa toki vihreiden silmälasien läpi, mutta siitä huolimatta uskon monien olevani kanssani samaa mieltä, kun totean Keskustan Mikko Kriikun pitäneen osuvimman ja rakentavimman ryhmäpuheenvuoron.

 

Kriikku totesi budjettiesityksen olevan tietyllä tapaa niukka ja harmaa, mutta siihen sisältyvän kuitenkin monta isoa ja eteenpäin suuntautuvaa hanketta. Mm. Vuores, Kansihanke ja rantatunneli ovat asioita, jotka merkitsevät Tampereelle kehittymistä.

 

Mikko Kriikku osasi hyvin kuvata budjettiesitykseen liittyvän lainamäärän kasvattamiseen liittyviä ongelmia. Kaupunkikonsernin 500 M€:n lainakanta merkitsisi 4 %:n korkokannalla 22 M€:n vuosikustannusta. Keskikorko on nyt alhaisempi, mutta talousnäkymät ennakoivat korkokannan huomattavaakin kohoamista, joten Kriikun muistutus oli enemmän kuin paikallaan.

 

Keskustan Mikko Kriikku käsitteli vielä yliopistojen parempaa hyödyntämistä Tampereen kehittämisessä, kaavoitustilanteen saattamista tavoitetasolle, vesihuoltokysymysten ratkaisemista, rakennuslupatilanteen kohentamista sekä seutukunnan kuntien välisen yhteistyön kehittämistä.

 

Olin mielissäni, kun Kriikku puheenvuoronsa lopuksi peräsi välineitä kohdennuksien seurantaan ja mittarien luomista tilanteen seuraamiseksi.

 

KD:n Leena Rauhala ja erityisesti sitoutumattomien Lasse Oksanen pitivät rakentavat ryhmäpuheenvuorot. Lasse Oksasen ryhmäpuheenvuoro oli Mikko Kriikun tapaan hyvin asiallinen ja hänen esittämänsä asiat realistisia sekä käytännönläheisiä.

 

SKP:n ryhmäpuheenvuoron käytti luonnollisesta ryhmän ainoa jäsen eli Jari Heinonen.

 

Heinosta pitää tavallaan ihailla, sillä niin suurella paatoksella hän jaksaa paasata Karl Marxin ihannointia. Kyllä Tampereen kaupunginvaltuusto Heinosen tapaisen väriläiskän kestää!

 

Ryhmäpuheenvuorot henkivät tiukan menokurin kannattamista. Vanhojen kangistuneiden rakenteiden remontointiin ne eivät kuitenkaan tuo mitään toivoa. Toivottavasti sekin aika koittaa jo lähiaikoina!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen budjetti 2011, Timo P. Nieminen, Riitta Koskinen, Pekka Salmi, Kirsikka Siik, Mikko Aaltonen, Heikki Luoto, Mikko Kriikku, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Jari Heinonen,

Miksi koordinaatio ei pelaa?

Tiistai 9.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on tänään illalla eli tiistaina marraskuun 9. päivänä monta mielenkiintoista tapahtumaa.

 

Ongelmana on se, että ne ovat samanaikaisesti.

 

Erityisesti harmittelen, että Pormestarin asukasilta Pääkirjasto Metsossa sekä Keskusareenasta ja radan ylle rakennettavista muista rakennuksista keskusteleva yleisötilaisuus järjestetään täsmälleen samaan aikaan.

 

Pormestari Timo P. Niemisen asukasillat ovat aina olleet mielenkiintoisia ja niissä kuulee kaupunkilaisten kannalta tärkeitä asioita.

 

Ennakkotiedot kertovat, että Keskusareenaan liittyvän yleisötilaisuuden puheenjohtajana toimii apulaispormestari Timo Hanhilahti.

 

Nämä kaksi tilaisuutta ovat illan tilaisuuksista ehdottomia ylivetoja, mutta myös Valtuustosalissa olisi mielenkiintoinen tilaisuus samaan aikaan, sillä siellä Tampereen kaupunki järjestää EU:n köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuoden merkeissä Hyvinvointi ja köyhyys -seminaarin.

 
Seminaari käsittelee ajankohtaista asiaa, sillä siellä esitellään viime vuonna Tampereella tehtyä köyhyysselvitystä sekä menossa olevaa Tampereen yliopiston jatkotutkimusta. Tilaisuudessa kuullaan myös työntekijöiden ja kolmannen sektorin näkemyksiä köyhyyden ilmenemisestä tamperelaisten arjessa ja keskustellaan aiheesta paneelissa. Myös kuntalaiset voivat esittää mielipiteensä.

 

Hyvinvointi ja köyhyys-seminaarin painoarvoa nostaa se, että sen avaa apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Seminaarin mielenkiintoa lisää se, että Valtuustosalin aulassa voi ennen seminaaria tutustua Ihmisen kuva -yhteisötaideprojektin näyttelyyn. Näyttelyssä on esillä omakuvahahmoja ja niiden tarinoita lokakuussa järjestetyistä työpajoista.

Joudun antamaan Tampereen kaupungin virkahenkilöille pitkän miinuksen siitä, että koordinaatio eri päättäjien kesken ei ole toiminut. Näin merkittävät tilaisuudet olisi ehdottomasti pitänyt ajoittaa siten, että ne eivät olisi päällekkäin.

Tilanne merkitsee, että kaupunkilaisten on priorisoitava menonsa.

Valitsen iltamenokseni apulaispormestari Timo Hanhilahden puheenjohdolla toteutettavan yleisötilaisuuden, jossa käsitellään Tampereen kaikkien aikojen suurinta rakennushanketta - Kantta ja Keskusareenaa.

Kansi ja Keskusareena-hanke ovat saaneet laajaa kansalaiskannustusta, mutta eiköhän tänään illalla ole joukossa epäileviäkin Tuomaita. Se on hyvä, sillä ainahan myös jarrumiehiä tarvitaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pormestarin asukasilta, Timo P. Nieminen, Kansi- ja Keskusareena, Timo Hanhilahti, Anna-Kaisa Ikonen,

Ainoastaan aurinko saa laskea Itämereen puhdistamatta

Lauantai 16.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti maanantaina 11.10.2010 tutustumismatkan bussilastilliselle tamperelaisia Turun Kakolanmäellä sijaitsevalle Turun seudun puhdistamo Oy:lle. Olin mukana matkalla.

 

Oikeastaan puhdistamo sijaitsee Kakolanmäessä, sillä kyse on Kakolanmäkeen louhitusta laitoksesta.

 

Turun seudun puhdistamo Oy on seuraavien kuntien omistama palvelulaitos: Turku, Kaarina, Paimio, Rusko, Lieto, Naantali, Raisio, Masku, Mynämäki ja Nousiainen. Luvansaajien joukossa on ollut enemmänkin kuntia, mutta kuntaliitosten myötä osakaskuntien lukumäärä on vähentynyt.

 

Myös Aura, Pöytyä ja Oripää ovat liittymässä joukkoon, mutta niiden lopullinen liittyminen viivästyy, sillä ne ovat hakemassa valtion avustusta siirtoviemärin rakentamiseen.

 

Turun seudun puhdistamo Oy on mainio esimerkki saumattomasta seutuyhteistyöstä.

 

Mainittakoon, että Raisio ja Turusta katsellen sen "takana" sijaitsevat kunnat niskuroivat ja eivät alusta alkaen liittyneet Kakolanmäen laitoksen asiakkaiksi. Niiden paikallispuhdistamojen puhdistustulokset jäivät kuitenkin vajaiksi ja ne liittyivät myöhemmin Kakolanmäen laitoksen asiakkaiksi - viivyttely ja uppiniskaisuus maksoi mm. Raision kaupungille 20 miljoonaa euroa!

 

Turun seudun puhdistamo Oy on rakennettu Kakolan vankilan alle kallioon. Senaatti-kiinteistöt hallinnoi Valtion omistamia kiinteistöjä ja yritti jarruttaa puhdistamon louhimista vankilan alle. Puhdistamo käynnisti pakkolunastustoimituksen ja kahden vuoden kuluttua Senaatti-kiinteistöjen oli todettava hävinneen turhan kiistansa.

 

Puhdistamon rakentaminen maksoi 131 miljoonaa euroa ja sille kertyy liikevaihtoa 14 milj. euroa vuodessa.

 

Turun seudun puhdistamo Oy käsittelee jätevesiä hiljaisena ajankohtana 60.000…70.000 kuutiometriä vuorokaudessa ja sateisena aikana jopa 220.000 kuutiometriä vuorokaudessa. Sadeaikana osa jätevedestä - josta merkittävä osa on hulevesiä - joudutaan ohjaamaan puhdistamattomina purkupaikan kautta mereen.

 

Jätevedestä otetaan käsittelyn aikana talteen lämpöä 8 celsiusasteen verran - tämä merkitsee Turun Energia Oy:n tuottamasta kaukolämmöstä 10 % ja sen tuottamasta kaukokylmästä 80 %.

 

Laitoksen rakentaminen merkitsi 500.000 kuutiometrin suuruisen kalliolouhinnan toteuttamista Kakolanmäen uumenissa. Louhe ajettiin Turun-Helsingin moottoritien tietyömaalle ja penkereeksi Turun satamaan sekä erilliselle varastopaikalle, jonne louhetta kertyi hehtaarin kokoiselle alueelle 10 metriä korkea kasa.

 

Louhetta kertyi kaikkiaan 1.500.000 tonnia. Syntyneen louheen tonnimäärä oli lukuarvona siis kolminkertainen niihin kiintokuutiometreihin verrattuna, jotka jouduttiin louhimaan.

 

Louheen ajaminen kallion uumenista merkitsi lähikaduille nopeusrajoituksen asettamista 20 km/tunnissa. Pölyhaittoja louheen ajaminen ei aiheuttanut.

 

Turussa on hoidettu lähiympäristön informointi erityisellä huolella rakennustyön kaikissa vaiheissa.

 

Tiedotealueella asuu 10.000 turkulaista ja heidät pidettiin jatkuvasti ajan tasalla kaikista rakennusvaiheista. Tiedottaminen hoidettiin jokaiseen postilaatikkoon tai postiluukkuun jaetulla kirjallisella informaatiolla. Nettiin ei turvauduttu.

 

Toimitusjohtaja Anttila piti ensiarvoisen tärkeänä jatkuvaa ja rehellistä tiedottamista.

 

Kaikki kriittisellä alueella sijainneet huoneistot ja kiinteistöt tarkastettiin ennen louhintatöiden aloittamista. Ennakkotarkastus kesti 3,5 kuukautta.

 

Seurantatarkastuksissa ja lopputarkastuksissa ei todettu merkittäviä vaurioita.

 

Puhdistusprosessin läpikäynyt jätevesi johdetaan mereen Linnanaukiolle n. 400 metriä Turun satamassa sijaitsevasta Siljan terminaalista Ruissalon suuntaan. Linnanaukiolle päätyvä puhdistettu jätevesi on lämpötilaltaan 4…5 asteista.

 

Kunnissa sijaitsevat teollisuuslaitokset ja niiden jätevedet ovat sijaintikuntiensa vastuulla ja niiden jätevedet muodostavat osan kunkin kunnan jätevesistä. Osakaskuntien jätevesikuormitus määritellään jäteveden kokonaisvolyymin ja jäteveden likaisuuden yhteissummana. Toimitusjohtaja Anttila ennakoi, että osakaskuntien teollisuuslaitosten jätevedet ovat muutaman vuoden kuluessa suoraan Turun seudun puhdistamo Oy:n vastuulla ja ohjauksessa.

 

Jätevesilinjojen pumppuasemat ovat kuntien vastuulla ja toimitusjohtaja Anttilan mukaan pumppuasemien hajuhaitat johtuvat tästä. Minulla on omakohtaista kokemusta pumppuasemien hajuhaitoista, sillä Turun Vaakahuoneen vieressä sijaitseva pumppuasema tuoksahtelee - koen sen omalla nenälläni, kun olen iltalenkillä Turussa yöpyessäni.

Jos pumppuasemat olisivat Turun seudun puhdistamo Oy:n hoidossa ja vastuulla, ne eivät aiheuttaisi hajuhaittoja, lupasi toimitusjohtaja Anttila.

 

Mynämäen syrjäkulmilla WC-pytyn vetämisessä syntyneen jätteen kulkeutuminen Turun Kakolanmäen puhdistamoon kestää 18 tuntia - muualla syntynyt jätevesi tavoittaa Kakolanmäen puhdistamon nopeammin.

 

Kakolanmäen puhdistamossa syntyvä liete ajetaan tankkiautoilla Turun Topinojalla sijaitsevan Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen raaka-aineeksi. Päivittäin lietettä syntyy 7 säiliöautollista.

 

Turun seudun puhdistamo Oy:n toiminnan johdosta alentuneet fosforin, typen ja kiintoaineksen vähentymät ovat puhuttelevia. Tilastoja on vasta kahdelta vuodelta eli 2008 ja 2009, mutta ne vakuuttivat suurimmankin epäilijän eli allekirjoittaneen!

 

Merialueen tila on parantunut, Itämeren kuormitus on vähentynyt ja Saaristomeren suojelu on edennyt.

 

On helppo yhtyä luolamies Jouni Virkkusen toteamukseen:

"Ainoastaan aurinko saa laskea Itämereen puhdistamatta!"

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Turun seudun puhdistamo Oy, Timo Anttila, Ainoastaan aurinko saa laskea Itäreen puhdistamatta,

Kävin Kakolassa

Keskiviikko 13.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti kaikille avoimen ja maksuttoman tutustumismatkan Turun seudun puhdistamo Oy:n Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle perjantaina 8.10.2010 ja maanantaina 11.10.2010.

 

Osallistuin maanantain matkalle.

 

Tunnelmat tutustumismatkan tiimoilta ovat kaksijakoiset.

 

Kommentoin tänään matkan teknistä toteuttamista ja matkan sisällöllinen analysointi jääköön tuonnemmas.

 

Matkan anti oli osanottajille kiintoisa. Kysyä sopii, että olemmeko me osanottajat etuarvoisessa asemassa muihin tamperelaisiin verrattuna, kun saimme tutustua Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon?

 

Miksi lukemattomilla tamperelaisilla ei ollut siihen mahdollisuutta. Pohdiskelua helpottaa se, että kiinnostusta matkalle oli kahden bussilastillisen verran, joten suuria omantunnontuskia matkalle osallistumisesta ei tarvinne kantaa.

 

Tampereen Vesi tarjosi matkalaisille mainion lounaan ja sen osalta koen tiettyä omantunnon puhuttelua. Miksi me saimme nauttia tamperelaisten veronmaksajien kustantaman lounaan? Sanoinkin matkalla Tampereen Veden henkilöille, että lounas olisi pitänyt olla omakustanteinen eli 7,20 euroa per nenä. Nyt jäi mieleen painamaan, että olemmeko kiitollisuudenvelkaa Tampereen Vedelle ja sitä kautta tamperelaisille veronmaksajille.

 

Tampereen Vedeltä matkalla oli mukana kaksi henkilöä, suunnittelupäällikkö Heidi Rauhamäki ja laatuvastaava Liisa Mustaniemi.

 

Kokeneena myyntimiehenä ja lukemattomia asiakasmatkoja järjestäneenä ihailen naisten uupumatonta panostusta jututtaa paluumatkalla jokaista osanottajaa ja kartoittaa osanottajien kokemuksia matkalta. Kynät sauhusivat molemmilla naisilla ja kerrottavaa Tampereen Veden toimitusjohtajalle kertyi. En ole ennen nähnyt niin tehokasta tapaa hyödyntää korruptiomatkalla olevien asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden mielipiteitä! Hyvä Tampereen Vesi!

 

Matka taisi hieman loppua kesken ja bussi keskivaiheille jäi muutama osanottaja, joita Rauhamäki tai Mustaniemi eivät ehtineet "kuulustella".

 

Vierailumme pääisäntä oli Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Anttila. Puhdistamokierroksella oppaana toimi luolamieheksi itsensä esitellyt Jouni Virkkunen.

 

Anttila omaa vahvan aseman Turun seudun jätevesibisneksessä ja se näkyy hänen esiintymisessään. Mies antoi ymmärtää siirtyvänsä lähiaikoina eläkkeelle ja se on asia, joka on omiaan antamaan varmuutta esiintymiselle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tutustumismatkalle!

 

Matka vakuutti tietyistä asioista, mutta vahvisti eräitä seikkoja, jotka pitää huomioida Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamoa suunniteltaessa. Palaan molempiin lähipäivinä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Sulkavuori, Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamo, Turun seudun puhdistamo Oy, Kakola, Kakolan jätevedenpuhdistamo, Timo Anttila, Jouni Virkkunen, Heidi Rauhamäki, Liisa Mustaniemi, luolamies,

Mikko Alatalolla oli vahva osuus Keskusta-risteilyn onnistumisessa

Sunnuntai 3.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalolla oli suuri osuus Riikaan suuntautuneen Keskustan suurristeilyn onnistumisessa.

 

Mikon - ja hänen säestäjänsä Jammi Humalamäen - osuus alkoi jo Länsisatamassa, kun risteilyväki saapui terminaaliin. Tamperelaisena oli mukava seurata, kun jälleen kerran näki Mikon kautta maan nauttiman suuren suosion ja arvostuksen.

 

Mikon Känkkäränkkätuokio m/s Baltic Princess-laivan Iskelmäbaarissa oli pikkuväen suosikkitapahtuma - myös me vanhemmat risteilyvieraat nautimme Känkkäränkkätuokiosta.

 

Jos känkkäränkkä on yllättämässä, pitää painaa naurunappulaa, opasti Mikko. Mikko ohjeisti, että naurunappula löytyy vieruskaverin kaulalta, "sieltä solisluun alapuolelta".

 

Mikko toivoi, että känkkäränkkä tulisi päälle vain kerran viikossa!

 

Krokotiili Niilo Niili, Suojelusenkeli, Takapenkin räpätys ja "Tytöt tahtoo pitää hauskaa" olivat känkkäränkkätuokion lopuksi Mikon ja Jammin esittämät kappaleet.

 

 

Sali oli täynnä, kun Mikko aloitti yhteislaulutilaisuutensa "Itämeren aalloilla". Järjestelyt pelasivat, sillä järjestäjät olivat varanneet laulumonisteita riittävästi, jotta oudommatkin kappaleet osattiin koko joukolla laulaa.

 

Puoluesihteeri Timo Laaninen ja Pirkanmaan Ritva Männistö sekä Pirkko Vuolle muodostivat todellisen "ammattilaistrion", kun lauloimme Mikon johdolla yhteislauluja.

 

Tunnelma on Mikko Alatalon esiintymisissä aina korkealla. Mikko osaa ottaa yleisönsä!

 

Tiedämme Mikon kyvyt parlamentaarikkona ja toivotamme hänelle menestystä ensi kevään vaaleissa, kun hän tavoittelee kolmannelle peräkkäiselle kaudelleen kansanedustajaksi. Mikko omaa laajaa suosiota koko maassa ja uskomme, että hänen poliittiset ja musikaaliset kykynsä takaavat osaltaan hyvän vaalimenestyksen koko sille keskustalaiselle pirkanmaalaisporukalle, joka tavoittelee hienoa lopputulosta kevään vaaleissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskusta-risteily, Mikko Alatalo, Jammi Humalamäki, Känkkäränkkä, Timo Laaninen, Ritva Männistö, Pirkko Vuolle,

Jouduin olemaan eri mieltä pormestarin kanssa - asukkaat olivat samaa mieltä kanssani!

Tiistai 28.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti pormestarin asukasillan Peltolammin koululla 21.9.2010.

 

Tilaisuuteen oli erityisesti kutsuttu Peltolammin ja sen lähialueiden asukkaita, mutta paikalle sai tulla asukkaita kaikkialta Tampereelta.

 

Kutsua oli noudattanut kuutisenkymmentä asukasta pääosin Peltolammilta, Multisillasta sekä Palokalliolta.

 

Olin paikalla lähes tilaisuuden loppuun saakka - valitettavasti jouduin poistumaan hieman ennen tilaisuuden päättymistä, sillä oli kiirehdittävä seuraavaan palaveriin.

 

Pormestari Timo P. Nieminen avasi tilaisuuden.

 

Nieminen kosketteli eteläisen Tampereen viimeaikaisia tapahtumia ja näki ne asukkaiden vinkkelistä positiivisina.

 

Ikean rakentuminen moottoritien toiselle puolelle, Ikano-tavaratalon rakentamissuunnitelmat Ikean viereen ja Peltolammin tiivistysrakentaminen ovat pormestarin mielestä asukkaiden kannalta positiivisia asioita.

 

Ne tulevat Timo P. Niemisen mielestä nostamaan asuntojen hintoja Peltolammilla ja lähiseudulla ja siten tuovat kaikkea hyvää asukkaille. Lakalaivan kaavoituksen eriyttämien Lahdesjärven kaavasta takaa hyvän kaavoituksen Peltolammin lähialueelle.

 

Sulkavuoreen suunniteltua jätevedenpuhdistamoa ja Peltolammille suunniteltua jätteenpolttolaitosta Nieminen ei sentään maininnut Peltolammille autuutta tuovina kohteina.

 

Pyysin illan edetessä puheenvuoron ja tilaisuuden puheenjohtajana toiminut pormestarin erityisavustaja Pauli Välimäki sen myös minulle antoi.

 

Annoin tunnustusta pormestari Timo P. Niemisen näkemyksille Tampereen kaupungin kehittämisestä. Sanoin kuitenkin puheenvuoroni alussa, että haluan tuoda esille asukkaiden mielipiteitä pormestarin mainioiksi kertomista hankkeista ja asukasmielipide ei niiden kohdalla ole lainkaan myötäsukainen.   

 

Totesin, että Ikean sullominen ahtaalle paikalla Tampereen rajojen sisäpuolelle oli hölmöä hommaa. Ikean tontin ja sen vaatimien liikenneväylien rakentaminen vaati älyttömät räjäytystyöt ja niiden aiheuttamat suurimmat vahingot ovat edelleen korvaamatta.

 

Kerroin, että Peltolammin vaihtoehto jätteenpolttolaitoksen sijoittamiseksi Peltolammille on varmaan pelkää vaihtoehtojen etsintää hankkeen YVA-tarkastelua varten ja siinä järki voittaa ja jätteenpolttolaitos rakennetaan Tarastenjärven kaatopaikalle.

 

 Totesin, että asukkailla on huoli Sulkavuoreen suunnitellun jätevedenpuhdistamon louheista, joita saattaa syntyä jopa 1.200.000 kuutiometriä. Välivarastoidaanko ne eteläisen Tampereen alueella ja missä? Räjäytetäänkö ne murskeeksi jossain Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Härmälän tai Koivistokylän alueella? Mitkä ovat räjäytysten vaikutukset asunnoille ja omakotitaloille? Kysymyksiä Sulkavuoren tiimoilta riittää.

 

Kerroin Peltolammin tiivistysrakentamisesta asukkailla olevan tyystin toinen näkemys kuin pormestarilla. Peltolammilaiset eivät kaipaa alueensa rauhan häirintää ja siten torjuvat alueen tiivistysrakentamisen.

 

Painotin, että virkamiesten pitäisi lopettaa tiivistysrakentamissuunnitelmansa, sillä alue on lentomelualuetta ja siten asuinrakentaminen Peltolammille ei ole lainsäädännöllisestikään mahdollista. Miksi euroja hutlataan turhaan työhön?

 

Lopuksi esitin tiettyä hyvitystä sille, että eteläinen Tampere on joutunut ja joutuu kantamaan raskaan vastuun Tampereen kehittymisestä.

 

Peltolammi ja sen lähialueet ovat viihtyisiä asuinalueita. Alueiden kerrostalot, rivitalot ja omakotitalot sijaitsevat pääosin kaupungin vuokratonteille. Alkuperäiset vuokrasopimukset ovat katkolla lähivuosina ja silloin…

 

Tampereen kaupungin pitäisi pidättäytyä suurilta vuokrankorotuksilta.

 

Puheenvuoroni oli maltillinen, mutta sen sanoma oli selkeä. Halusin siinä tuoda esille laajan alueen asukasmielipiteen rakentavassa mielessä.

 

Uskon onnistuneeni, sillä mm. pormestari taisi kommentoida sitä tuoreeltaan myötämielisesti.

 

Korostan, että arvostan pormestari Timo P. Niemisen toimintaa Tampereen kehittämisessä ja toivon, että kommenttipuheenvuoroni edistää tamperelaisen asukasmielipiteen huomioimista lopullisia päätöksiä tehtäessä.

 

Läsnäollut yleisö kommentoi puheenvuoroani kättentaputuksin ja olen seuraavina päivinä saanut mukavasti kannustavia puhelinsoittoja ja teksti- sekä sähköpostiviestejä.

 

Toivo elää eteläisellä Tampereella synkistä pilvistä huolimatta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, pormestarin asukasilta, Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Koivistonkylä, Härmälä, tiivistysrakentaminen, Timo P. Nieminen, Ikea, Ikano, Ikea-farssi, Lahdesjärven kaava. Lakalaivan kaava, Tarastenjärvi, Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo,

Lumetta vai todellista asukasvaikuttamista?

Maanantai 27.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Olen seurannut Tampereen kunnallispolitiikkaa aktiivisesti kymmenkunta vuotta ja viime vuodet ollut jopa pienenä osallisena siinä.

 

Kehitys on asukasvaikuttamisen kannalta mennyt parempaan suuntaan, mutta koko ajan pitää kysyä, että onko kyse sittenkin lumeesta. Onko asukasmielipiteellä vaikutusta kunnallisiin päätöksiin?

 

Omaan pientä kokemusta Tampereen kunnalliselämästä "pysähtyneisyyden ajalta", ajalta jolloin aseveliakseli hallitsi kaupunkia. Aseveliakselin muodostivat demarit ja kokoomus.

 

Kaupunginjohtaja oli perinteen mukaan demari. Tampereen viimeinen kaupunginjohtaja oli Jarmo Rantanen ja hänen aikanaan ei tunnettu käsitettä asukasvaikuttaminen.

 

Omaan siitä henkilökohtaista kokemusta, sillä Palokallion Omakotiyhdistys pyrki Rantasen puheille niiden kiemuroiden alkutahdeilla, jotka sitten päättyivät onnettomaan Ikea-ratkaisuun. Ei puhettakaan, että kulmahuoneen ovi olisi avautunut asukkaille!

 

Pormestarijärjestelmään siirtyminen on tuonut ainakin tiettyä avoimuutta ja ainakin instrumentteja asukasvaikuttamiseen.

 

Pormestarin asukasillat, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat ja erityisesti Alvari-toiminta ovat antaneet asukkaille välittömän mahdollisuuden keskustalla päättäjien kanssa sekä saada tietoa kaupungin päätöksenteosta.

 

Pormestarin asukasilta Peltolammin koululla 21.9.2010 oli esimerkki osin hyvästä, mutta osin myös heikosti toteutetusta asukastilaisuudesta.

 

Pormestari Timo P. Nieminen osaa nähdä asiat positiivisena ja se oli hänen vahvuutensa myös tässä asukasillassa. Niemisen tapa sanoa asiansa lyhyesti on suuri plussa.

 

Timo P. Nieminen osasi käsitellä avauspuheenvuorossaan Peltolammin ja sen lähialueiden asioita eli juuri niitä asioita, jotka kiinnostivat illan yleisöä.

 

Illan toinen onnistuja oli liikenneinsinööri Jukka Kyrölä. Hänen täsmälliset ilmaisunsa olivat poikkeus illan jaarittelija-esiintyjien jorinoista ja siten kiinnostavia, vaikka läheskään kaikkiin Kyrölän esittämiin mielipiteisiin ei voinut yhtyä.

 

Apulaispormestari Perttu Pesä oli illan epäonnistujia ja nimenomaan esitysteknisesti. Tämä on hämmästyttävää, sillä näyttelijän ja esiintyvän taiteilijan taustalla olevalta henkilöltä odottaisi toista.

 

Perttu jaaritteli esittämiään asioita tavattoman pitkään ja kuulijoita alkoi nukuttamaan. Pääosassa Pertun esitystä oli se, että hänellä oli kiire poikien Suomi-Ranska -maaotteluun, jota samaan aikaan pelattiin Tampereella.

 

Osansa Pertun epäonnistumisesta saa kantaa tilaisuuden puheenjohtajana toiminut pormestarin "oikea käsi" Pauli Välimäki. Välimäen olisi pitänyt puuttua pöydän takana olleiden esiintyjien jaaritteluun ja ohjata heitä asiaan.

 

Melkein puuta heinää puhui myös apulaispormestari Kristiina Järvelää tuurannut suunnittelupäällikkö Aila Salmelin. Salmelin ei tuntenut aluetta lainkaan ja sen vuoksi hän jaaritteli latteuksia kaupungin toimista apulaispormestari Järvelän vastuualueella. Salmelinin esiintyminen ei antanut vakuuttavaa kuvaa virkamiesten kyvyistä.

 

Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen esiintyi tapansa mukaan pirteästi ja iloisen oloisesti. Peltolammin alue on maantieteellisesti hänellekin outo ja sen vuoksi Ikonen keskittyi Tampereen kaupungin linjauksiin ja kosketteli korkeintaan eteläisen Tampereen asioita pintapuolisesti.

 

Peltolammin asukastilaisuudesta jäi mieleen kaksijakoinen tunnelma. Esiintyneistä virkamiehistä toinen - Jukka Kyrölä - tunsi alueen asiat, mutta toiselle - Aila Salmelin - ne olivat hepreaa.

 

Pormestari Timo P. Nieminen tuntee Tampereen kaupungin eri alueet kuin omat taskunsa. Se on suuri vahvuus, kun hän on asukkaiden tentittävänä.

 

Apulaispormestarit Pesä ja Ikonen eivät ilmeisesti paljon liiku kaupungin virastotalolta, sillä perin ohut tuntuma heillä tuntui olleen alueen asioihin. He pyrkivät peittämään tietämättömyytensä latelemalla vastuualueeltaan Tampereen kaupungin kokonaisnäkymiä. Ne eivät asukkaita kovin paljon kiinnostaneet.

 

Puheenjohtajana toiminut Pauli Välimäki onnistui hyvin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt patistaa esiintyjiä lyhyempiin puheenvuoroihin, jotta asukkaiden kiinnostus olisi säilynyt.

 

Kokonaisuutena pormestarin asukasilta oli kohtuullisen onnistunut tapahtuma. Kehitettävää on edelleen, mutta oikealla tiellä ollaan.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormastarin asukasilta, asukasilta, Timo P. Nieminen, Jukka Kyrölä, Perttu Pesä, Pauli Välimäki, Aila Salmelin, Anna-Kaisa Ikonen, Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Koivistonkylä, Härmälä,

Sukupuolten tasa-arvo ei toimi syöpäseulonnoissa

Keskiviikko 8.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Syöpärekisterin mukaan v. 2008 Suomessa todettiin 4.322 uutta rintasyöpätapausta ja 4.225 uutta eturauhassyöpätapausta.

 

Naisten ja miesten yleisimmän syövän osalta uusien tapausten määrät olivat siis jokseenkin yhtä suuret.

 

Naisten kohdalla mammografiaseulonnat ovat pyörineet jo useita vuosia, mutta miesten osalta eturauhassyöpäseulonnat saavat jostain käsittämättömästä syystä yhä odottaa itseään. Sukupuolten tasa-arvo ei toimi syöpäseulonnoissa!

 

Helsingissä toimivan Docrates Klinikan johtava ylilääkäri, kliinisen onkologian dosentti Timo Joensuu luennoi Tampereella torstaina 2.9.20109 syövän toteamisen ja hoidon uusimmista mahdollisuuksista erityisesti eturauhassyövän näkökulmasta.

 

Olin paikalla mielenkiintoisessa tilaisuudessa.

 

Olen ennenkin kuunnellut Joensuun esityksiä ja ne ovat joka kerta mielenkiintoisia ja sisältävät uutta tietoa - niin myös tällä kerralla.

 

Joensuu asettui selkeästi eturauhassyöpäseulontojen kannattajaksi ja hänellä oli kannalleen myös perusteluja.

 

Yhdysvalloissa on toteutettu mittava projekti ja sen tuloksena on voitu todeta, että sadantuhannen miehen joukosta 71 miestä välttyi syöpäkuolemalta PSA-tutkimuksen ansiosta.

 

Suomessa potilasjärjestöt ovat jo vuosia vaatineet systemaattisten eturauhassyöpäseulontojen aloittamista PSA-menetelmää käyttäen.

 

Omaan kokemusta eturauhassyövästä, sillä minussa todettiin eturauhassyöpä v. 2001. Leikkauksen jälkeisen 6 viikon pituisen sairasloman jälkeen olen saanut olla työelämässä jo yli kahdeksan vuotta.

 

Kannatan eturauhassyöpäseulontojen aloittamista, sillä omakohtaisiin kokemuksiini nojautuen ne pelastavat ihmishenkiä ja mahdollistavat elämän jatkumisen.

 

Osa lääkärikuntaa vastustaa eturauhassyöpäseulontojen aloittamista. Kuuntelin dosentti Joensuun Tampereen radiolle antaman haastattelun, jossa hän paalutti lääkärikunnan vastustamisen syyksi sen, että maamme terveydenhoitojärjestelmä ei kestäisi eturauhassyöpäseulontojen aloittamista. Seulonnat lisäisivät eturauhassyöpäpotilaiden määrää niin paljon, että syöpätapausten hoitaminen ei olisi mahdollista! Perustelu ei ole eettisesti oikea ja se ei tee oikeutta eturauhassyöpäpotilaille eikä heidän lähipiirilleen.

 

Kaikkea tietoa pitää katsella tietty lähdekritiikki mielessä pitäen. Dosentti Joensuu edustaa yksityistä sairaanhoitoyritystä, jonka bisneksessä merkittävä osa on syövän toteamismenetelmät ja syöpähoidot.

 

Vaikka Joensuun mielipiteitä tarkasteleekin tiukan lähdekritiikin kautta, on selvää, että hänen esityksensä syöpäseulontojen aloittamiseksi eturauhassyövän löytämiseen tähtäävinä toimenpiteinä ovat perusteltuja.

 

Eturauhassyöpädiagnoosin kohtasi v. 2008 yhteensä 1.476 alle 65-vuotiasta miestä. Heistä alle 60-vuotiaita oli 740.  Nuorin ikäluokka, jolla eturauhassyöpä havaittiin, olivat 35…39-vuotiaat.

 

Nuorilla - nyt nuorilla tarkoitetaan alle 60-vuotiaita - eturauhassyöpä on tyypiltään yleensä agressiivinen.  Olisi tärkeää, että juuri nuorten miesten aggressiiviset eturauhasyövät pystyttäisiin löytämään varhaisasteella, sillä silloin hoitoennuste olisi paras.

 

PSA-tutkimus tehdään käsivarresta otetusta tavallisesta verikokeesta. Tutkimuksen suorittaminen on teknisesti helppo ja vaivaton.

 

Esitän, että yritysten työntekijät vaativat PSA-kokeen liittämistä normaaliin työterveystarkastukseen, joka suoritetaan työntekijöille joko vuosittain tai muutaman vuoden välein.

 

Lopullisena tavoitteena on oltava, että eturauhassyöpäseulonnat toteutetaan miehille samalla systeemillä, jota nyt toteutetaan naisten rintasyöpäseulonnoissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eturauhassyöpä, rintasyöpä, syöpä, Suomen Syöpärekisteri, Timo Joensuu, Docrates Klinikka, Kela, PSA, PSA-koe,

Ovatko ravintola-alan yrittäjistä yli puolet luusereita?

Maanantai 21.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Ravintolaruokien arvonlisävero alenee heinäkuun 1. päivänä 22:sta 13:een prosenttiin. Annoshinnat alenevat veromuutoksen vuoksi keskimäärin 7,4 prosenttia.

 

Annoshintojen aleneminen jää kuitenkin niissä tapauksissa haaveeksi, joissa yrittäjät korjaavat veroalennuksen omaan taskuunsa, eivätkä siirrä sitä annoshintoihin.

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo, että ainoastaan 60 prosenttia heidän jäsenyrityksistään on sitoutunut siirtämään alv-alennuksen täysimääräisenä ruoka-annosten hintoihin.

 

MaRa on...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvonlisäveron alennus, MaRa, Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry, Timoi Lappi, harmaat markkinat, Linnanmäki, Särkänniemi, Miikka Seppälä

Lahdessa tehtiin oikeita henkilövalintoja

Sunnuntai 13.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous Lahdessa on tehnyt henkilövalinnat puoluejohtoon.

 

Puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajiksi Tuomo Puumala, Annika Saarikko sekä Timo Kaunisto. Puoluesihteerin pestin sai Timo Laaninen.

 

Tunnen henkilökohtaisesti kaikki valitut ja luotan heidän taitoihinsa johtaa Suomen Keskusta Suomen suurimmaksi puolueeksi kevään 2011 eduskuntavaaleissa.

 

Mari Kiviniemen johdolla Keskusta saa avaimet siihen, että kaupunkien ovet Suomen Keskustalle avautuvat. Mari on kotoisin Jalasjärveltä, joten hän tuntee myös maakuntien tarpeet ja odotukset.

 

Tuomo Puumala on laaja-alainen vaikuttaja Keski-Pohjanmaalta Kokkolasta, mutta hänellä on suuri kannattajajoukko myös muissa maakunnissa. Puumala oli leimallisesti nuorten ehdokas puoluejohtoon.

 

Annika Saarikko teki nopean nousun puoluejohtoon. Saarikon monipuolinen kokemus eri tehtävissä sekä nuorten tuki selittävät hänen suosionsa. Annikan nyt tekemä askel on vasta ensimmäinen hänen matkallaan maamme keskeiseen vaikuttajaryhmään.

 

Timo Kauniston tuoreet mielipiteet puheenjohtajataistossa tasoittivat hänen tietään varapuheenjohtajaksi. Sain monesti keskustella Timon kanssa ennen puheenjohtajavalintoja ja voin vahvasti todeta, että Timo on mies paikallaan Suomen Keskustan varapuheenjohtajana. Onnittelut Vakka-Suomen ja Varsinais-Suomen suuntaan!

 

Timo Laanisen valinta puoluesihteeriksi toteutui juuri sillä ylivoimaisuudella, joka oli aistittavissa jo jonkin aikaa. Mediataidot ja vahva kokemus Keskustan taustavaikuttajana olivat ne eväät, jotka takasivat Laanisen valinnan.

 

Toivotan puoluejohtoon valitulle viisikolle parhainta menestystä ja tiedän, että koko keskustaväki ajattelee samoin.

 

Nyt alkaa haastava kymmenen kuukauden rupeama, jonka jälkeen kevään eduskuntavaaleissa linjoitetaan Suomen suunta neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Vastuulliset suomalaiset antavat eduskuntavaaleissa luottamuksensa nyt valitulle Keskusta-johdolle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Lahden puoluekokous, Mari Kiviniemi, Tuomo Puumala, Annika Saarikko, Timo Kaunisto, Timo Laaninen

Terveisiä Lahdesta!

Lauantai 12.6.2010 klo 8.48 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous alkoi eilen Lahdessa. Olin mukana aamun Talousseminaarista illan puheenjohtajatenttiin saakka.

 

Henkilövalinnat tehdään tänään. En pääse paikan päälle, sillä meillä on tänään pienimuotoiset sukujuhlat, kun nuorimmainen päätti opintiensä.

 

Tunnelma Lahdessa oli innostunut ja rakentava.

 

Eroava puheenjohtaja Matti Vanhanen sai puoluekokouksen avanneen puheenvuoronsa jälkeen raikuvat ja pitkät suosionosoitukset. Väki nousi seisomaan ja jatkoi suosionosoituksiaan - näin menetellään harvoin Suomessa! Vanhanen sai omiltaan hänelle kuuluvan tunnustuksen.

 

Tapasin eilen monta Suomen keskeistä päättäjää ja keskustelin heidän kanssaan. Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, ministeri Juha Rehula ja kansanedustaja Anne Kalmari olivat henkilöitä, joiden kanssa en ole aiemmin keskustellut kahden kesken. Niistä keskusteluista ehkä joskus myöhemmin.

 

Puheenjohtaja- ja puoluesihteerikisa ratkeavat tänään.

 

Mari Kiviniemen ja Timo Kauniston vauhti ja varmuus ovat kasvaneet kisan edetessä. Mauri Pekkarisella ja Paavo Väyrysellä varmuutta on ollut ennenkin ja erityisesti Pekkarisella myös vauhtia.

 

Juttelin puoluesihteerikisan molempien pääehdokkaiden - Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen kanssa eilen. Heidän kisastaan tulee tiukka. Kisan kolmannen ehdokkaan Simo Sorsan tapasin eilen ensimmäisen kerran. Hänellä ei ole mahdollisuuksia puoluesihteerikisassa, vaikka pystyvä henkilö onkin.

 

Keskustalaiset saavat hyvän puoluesihteerin on hänen etunimensä sitten Jarmo tai Timo.

 

 

Levollisena ja innostuneena Lahden henkilövalintoja odottaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, puoluekokous, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Jarmo Korhonen, Timo Laaninen, Simo Sorsa, Anneli Jäätteenmäki, Juha Rehula, Anne Kalmari

Voittaako galluppien kuningatar Lahdessa?

Keskiviikko 2.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous Lahdessa lähestyy ja puheenjohtajagalluppien kierrokset kiihtyvät.

 

Kaikki arvonsa tuntevat mediat tekevät omia galuppejaan Keskustan tulevasta puheenjohtajasta ja osa myös puoluesihteerivalinnan tuloksesta.

 

Viimeisimpänä Helsingin Sanomat julkisti puheenjohtajagalluppinsa tuloksen tiistaina 1.6.2010.

 

HS-gallup perustui 17…27.5.2010 toteutettuun toimeksiantoon, jossa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Antti Kiviniemi, Kaija Kiviniemi, Juha Louhivuori

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »