Kaksoisraiteet pitää saada koko matkalle Tampereelta Ouluun!Tiistai 28.12.2021 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan mökkimaailmassani joudun päivittäin seuraamaan sitä ongelmaa joka pääradallamme vallitsee, sillä meiltä aikoinaan pakkolunastetulla alueella Viljakkalan Majajärvellä sijaitsee Majajärven liikennepaikka, jossa tavara- ja pikajunat päivittäin odottavat vastaantulevaa tai ohittavaa raideliikennettä.Jokunen kuva viime kesältä:Tukkeja kuljettava tavarajuna odottaa vastaantulevaa liikennettä.Tavarajuna sivuraiteella odottamassa.Pikajuna ohittaa tavarajunaa.Pikajunatkin joutuvat usein odottamaan toisiaan.Tässä tavanomaisin tilanne Majajärven liikennepaikalla eli pohjoisesta tuleva tavarajuna (vasemmalla) joutuu odottamaan etelästä saapuvaa pikajunaa!************Väylävirasto on laatinut 10.3.2021 julkistetun selvityksen, jossa todetaan kaksoisraiteiden maksavan Tampereen ja Oulun koko välille 1,3 miljardia euroa.Kaksoisraiteet ovat tuolla matkalla jo nyt Kokkolan ja Ylivieskan välillä, joten ne pitäisi rakentaa vain Tampereen ja Seinäjoen sekä Ylivieskan ja Oulun väleille.Suorastaan toivon, että pikajunien kohdalle sattuisi mahdollisimman paljon kohtaamisista johtuvia pysähdyksiä, sillä silloin ongelmat välittyisivät päättäjille mahdollisimman suoraan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksoisraiteet pitää saada koko matkalle Tampereelta Ouluun!, kaksoisraiteet, kaksoisraiteet Tampereelta Seinäjoelle, kaksoisraiteet Ylivieskasta Ouluun, Majajärven liikennepaikka, Viljakkala, VR, |
Yrjö Jylhä sai ylennyksen kapteeniksi vasta Talvisodan Taipaleenjoen taistelujen jälkeenMaanantai 27.12.2021 - -Esko Erkkilä- Olen monesti päässyt käymään Taipaleenjoen taistelupaikoilla ja sen vuoksi olikin itsestäänselvyys, että halusin katsojaksi Taipaleenjoki-oopperaan, joka esitettiin……Tampere-talossa 28.11.2021.Oopperan sävellys on Ilkka Kuusiston ja tekstit Panu Rajalan.Oopperan ilmoituksissa ja käsiohjelmissa esiintyvät Yrjö Jylhänä oopperalaulaja Jaakko Kortekangas ja Jevgeni Dolmatovskya esittävä Jyrki Anttila.Panu Rajalan laatimissa teksteissä tuodaan useastikin esille, että Yrjö Jylhä oli oopperassa kuvattujen Taipaleenjoen taistelujen aikana sotilasarvoltaan luutnantti, mutta ilmoituksissa ja käsiohjelmassa Jylhää esittävällä oopperalaulajalla on kapteenin arvomerkit!*******************Todellisuudessa Yrjö Jylhä ylennettiin luutnantiksi 14.5.1937 ja kapteeniksi hänet ylennettiin vasta 30.12.1941!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrjö Jylhä sai ylennyksen kapteeniksi vasta Talvisodan Taipaleenjoen taistelujen jälkeen, Yrjö Jylhä, Taipaleenjoki, Taipaleenjoki-ooppera, luutnantti Yrjö Jylhä, kapteeni Yrjö Jylhä, Panu Rajala, libretto Panu Rajala, Talvisota, Tampere-talo, |
Toimenpiteet ovat oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä!Torstai 23.12.2021 - -Esko Erkkilä- Koronatilanne sai viimeinkin myös hallituksen havahtumaan, mutta päätetyt toimenpiteet ovat täysin riittämättömiä.Eilisillan televisio-ohjelmassa……pääministeri Sanna Marin pyöritteli hallituksen päätöksiä, mutta hänen pyörittelynsä oli perin kaukana vakuuttavuudesta.Käsitän, että uudetkin koronaohjeet sallivat jääkiekko-ottelujen järjestämisen mm. Tampereella Nokia Areenalla!Jos näin todella on, niin Nokia Areena tulee olemaan todellinen koronalinko, sillä ilman maskeja mölyävät kiekkofanit ovat suuri ongelma koronan levittäjinä.Nokia Koronalla – vai oliko se Nokia Areena - tartunnan saaneet koronalevittäjät altistavat joko suoraan tai parin välilinkin kautta määrättömän määrän sellaisia kansalaisia, jotka eivät missään tapauksessa poikkeaisi jääkiekko-otteluissa.Tarvitsemme kiireesti uusia rajoitustoimia koronan pysäyttämiseksi ja ensimmäisen näistä toimista soisin olevan, että Nokia Areenan otteluihin ei päästettäisi yleisöä!Lopullinen vastuu nyt on alueellisilla viranomaisilta ja toivon, että he toimivat vastuullisesti, jotta katsomoista ei tulisi koronalinkoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, hallituksen koronatoimet ovat riittämättömiä, pääministeri Sanna Marin, Nokia Areena, jääkiekko-ottelut Nokia Areenalla on pelattava ilman yleisöä, Nokia Areena on koronalinko, koronalinko, |
Putoavatko fuusioituneiden ja sulautuneiden seurakuntien jäsenet pois piispantarkastuksen piiristä?Keskiviikko 15.12.2021 - -Esko Erkkilä- Piispantarkastus on kirkollinen tapa, jossa hiippakunnan piispa vierailee seurakunnassa ja tarkastaa sen toiminnan.Tampereen hiippakuntaan kuuluu 38 seurakuntaa sekä Tampereen ja Hämeenlinnan seurakuntayhtymät.Tampereen hiippakunnassa toteutetaan 5 – 6 piispantarkastusta vuodessa ja se merkitsee, että piispantarkastus suoritetaan hiippakunnan seurakunnissa n. kymmenen vuoden välein.Olen kerran osallistunut piispantarkastukseen seurakuntalaisena ja se oli piispa E. G. Gulinin aikana.*****************Arvostan piispantarkastuksen merkitystä tavallisen seurakuntalaisen kannalta ja tässä kirjoituksessani kannan huolta isompiin seurakuntiin liitettyjen seurakuntien sekä niihin kuuluvien seurakuntalaisten puolesta.Miten Viljakkalan seurakuntapiirin ja Kurun kappeliseurakunnan asiat ja niihin kuuluvien seurakuntalaisten tilanne huomioidaan piispantarkastuksessa?Osallistuuko Viljakkalasta ja Kurusta vain joku luottamushenkilö Ylöjärven seurakunnan piispantarkastuksiin ja vieraileeko hiippakunnan piispa piistarkastuksen aikana Viljakkalan ja Kurun kirkoissa?Näitä kyselen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putoavatko fuusioituneiden ja sulautuneiden seurakuntien jäsenet pois piispantarkastuksen piiristä?, Piispantarkastus, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kurun kappeliseurakunta, Ylöjärven seurakunta, Tampereen hiippakunta, Hämeenkyrön seurakunta, E. G. Gulin, |
Pääsin henkilökohtaisesti antamaan kiitokset!Sunnuntai 12.12.2021 - -Esko Erkkilä- SDP järjesti eilen yleisötilaisuuden Ylöjärvellä Villan Kaupan pihassa, jossa pääesiintyjänä oli pääministeri Sanna Marin – piipahdin paikalla!Tilaisuuden aluksi pääministeri poseerasi……puoluetovereidensa kanssa yhteiskuvissa, mutta sen jälkeen……hän nousi puhujalavalle ja piti ajankohtaisen poliittisen katsauksen, jossa kertasi demareiden aikaansaannokset nykyisen hallituksen aikana.Poliittinen katsaus oli SDP:n puheenjohtajan esittämää ja siinä ei ollut Suomen pääministerin sovittelevia aatoksia.Pääministeri puhui varsin pitkään ja perusteli aluevaalien tärkeyttä.********************Perusteluissa arvostin sitä, että pääministeri Marin peräänkuulutti valittavilta aluevaltuutetuilta johtamiskykyä. Olen jatkuvasti todennut, että sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat kyllä osaavat vaatia turhankin laajoja panostuksia ”nippelikysymyksiin”, mutta on suuri vaara, että hyvinvointialueiden johtamiseen tarvittavia ominaisuuksia on vain harvoilla aluevaaliehdokkailla.****************Yleisötilaisuuden lopuksi onnistuin pääsemään pääministerin lähietäisyydelle ja annoin siinä hänelle sekä erikseen mainiten myös puolustusministeri Antti Kaikkoselle tunnustusta edellispäivänä hyvinhoidetusta hävittäjähankintakysymyksestä!Sitä hieman mielessäni kummastelin, että pääministeri ei ottanut hävittäjähankintakysymystä lainkaan esille puheessaan!
-Esko Erkkilä-
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kiitokset Sannan Marinille hyvinhoidetuista hävittäjäkaupoista, Kiitokset Antti Kaikkoselle hyvinhoidetuista hävittäjäkaupoista, Villen Kauppa Ylöjärvi, Sanna Marin, hävittäjäkaupat, |
Ajanvaraus kolmenteen koronarokotukseen vaatii Tampereella yli tunnin jonotuksen!Perjantai 3.12.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen kerrottiin, että toisen ja kolmannen koronarokotuksen väliaika lyhennetään kuudesta kuukaudesta viiteen kuukauteen.Tuon tiedon innoittamana soitin Tampereen koronarokotusten ajanvaraukseen ja siitähän tulikin hieman pidempi homma!Aluksi automaatti kertoi minulle, että jonotusaikani on 31 minuuttia, mutta todellisuudessa jonotusaika venyi selvästi yli tuntiin.Positiivista oli se, että automaatti kertoi lyhyin väliajoin kuinka kauan jonotusaikaa on jäljellä.Jonotus eteni hitaasti ja sen vuoksi yritinkin välillä varata aikaa netistä, mutta monimutkaisten vaiheiden jälkeen sain tiedon, että sitä kautta vapaita aikoja ei ole saatavilla.Olin sitkeä ja pidin koko ajan ”haarat auki” puhelimitse ajanvaraukseen ja vihdoin ystävällinen sairaanhoitaja vastasikin ja sain ajan tammikuun 4. päivälle.Mainittakoon, että sairaanhoitaja ei tiennyt mitään toisen ja kolmannen rokotuksen väliajan lyhentämisestä viiteen kuukauteen!Olisin halunnut ajan Hatanpäälle, mutta siellä olisi ollut vapaita aikoja vasta tammikuun lopulla ja sen vuoksi otinkin ajan Kaukajärven terveysasemalle.***********************Puhelimen luurissa roikkuessani tuli mieleeni ajatus, jota olen viljellyt aluevaaleihin liittyvissä kysymyksissä ja se on se, että
On luonnollista, että aluevaltuustoihin pitää valita tietty määrä myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, mutta heidän johtamiseensa on valittava henkilöitä, jotka tuntevat talousasioita sekä pystyvät luottamushenkilöinä johtamaan tulevia hyvinvointialueita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ajanvaraus kolmenteen koronarokotukseen vaatii Tampereella yli tunnin jonotuksen!, kolmas koronarokotus, aluevaaleissa johtamiskykyisiä ehdokkaita, |
Nuorissa on tulevaisuus!,Maanantai 22.11.2021 - -Esko Erkkilä- Marraskuun 16. päivänä television tekstitelevisiossa oli mieluisa uutinen, jossa kerrottiin nuorten suhtautumisesta ”Loimaan kassaan” eli Yleisen työttömyyskassan suosion kasvamiseen.Uutisessa kerrottiin, että YTK:n uusista jäsenistä yli kolmannes on nyt alle 35- vuotiaita!**************Hoidin yli nelikymmenvuotisen työurani työttömyysturvani ensimmäisinä vuosina Agrologien työttömyyskanssan kautta, mutta kun siihen liittyi kaikenmaailman muiden alan jäseniä, niin vaihdoin YTK:n suojiin.
Näin jälkeenpäin on helppo jälkiviisaana todeta, että turhaan maksoin työttömyysturvastani "Loimaallekaan", sillä työurani aikana en ollut päivääkään työttömänä.Maailmankuvaani ei sovellu ammattiyhdistysliikkeen tukeminen ja sen vuoksi liputin silloin ja liputan yhä ammattiyhdistysliikkeestä pesäeron tehneiden kaikkien toimijoiden puolesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuorissa on tulevaisuus, YTK, Loimaan kassa, Yleinen työttömyyskassa, ammattiyhdistysliikkeen työttömyyskassat, |
Nyt on patoutunutta tarvetta tavata ihmisiä!Sunnuntai 21.11.2021 - -Esko Erkkilä- Meneillään oleva ja ilmeisesti yhä paheneva koronatilanne on luonut ihmismieliin patoutunutta tarvetta kohdata muita ihmisiä.Sain tästä tilanteesta henkilökohtaista kokemusta eilen, kun osallistuin apupoikana Hämeenkyrössä Lavajärven Päivölässä järjestettyihin Joulumyyjäisiin.Myyjäisistä kerrottiin vaatimattomalla ilmoituksella paikallislehdessä, mutta minäkin tehostin mainostamista omilla netti- sekä fb-sivuillani.Olin liikenteessä varhain ja pääsin kiinnittämään……tienvarsijulisteet maantie 2773:n varteen Päivölän kohdalle.****************Minulla, Rouvalla ja myös muilla myyjillä oli suuri epävarmuus, että uskaltavatko kansalaiset tulla myyjäisiin, mutta pelkomme oli aiheeton, sillä Päivölän juhlasali täyttyi ostavasta yleisöstä ääriään myöten heti aamukymmeneltä!*************Kauppa kävi hyvin ja esimerkiksi Rouvan myyntipöydältä jäi myymättä ainoastaan punajuuria!Toivottavasti suosittujen yleisötilaisuuksien varjopuolena eivät ole runsastuvat koronatartunnat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on patoutunutta tarvetta tavata ihmisiä!, Joulumyyjäiset, Hämeenkyrö, Lavajärvi, Päivölä, Lavajärven Päivölä, Korona, yleisötilaisuudet, |
Valinnanvapaus julkisessa terveydenhuollossa on varjeltava "takalauta" tulevissa sote-myllerryksissäLauantai 13.11.2021 - -Esko Erkkilä- Eräät puolueet pitävät tulevissa soteratkaisuissa keskeisenä päämääränään, että jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sote-piste, josta ihminen saavat lähipalvelut.Periaate on hyvä ja kannatettava, mutta on muistettava, että meillä on jo vuoden 2014 alusta alkaen voimassa terveydenhuoltolain 48 §, jonka mukaan kuntalaisella on mahdollisuus valita hoitopaikkansa koko maan alueelta.Kiireettömän hoidon valinnanvapaus koskee perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa. Valinnanvapaus on rajattu julkiseen terveydenhuoltoon. Valintaoikeutta käyttävien asiakkaiden terveydenhuollon kustannuksista voidaan laskuttaa järjestämisvastuussa olevaa kuntaa tai kuntayhtymää terveydenhuoltolain 58 § perusteella.Valinnanvapaus ja sen merkitys ovat erityisen tärkeitä liitoskuntien alueella, joissa matka asuinkunnan sote-pisteeseen saattaa olla moninkertainen verrattuna naapurikunnan alueella sijaitsevaan sote-pisteeseen.Otan esimerkiksi synnyinkuntani Viljakkalan ja valinnanvapauden merkityksen alueen asukkaiden palvelutasoon.
Viljakkalan Mannista on matkaa vain 3 – 5 kilometriä Hämeenkyröön ja ilmeisesti nyt jo mannilaiset ovat hyödyntäneet valinnanvapauttaan ja asioivat sote-asioissa Hämeenkyrössä.Suon puolueille sen, että ne pitävät kiinni periaatteesta, että jokaisen kunnan alueella pitää jatkossakin olla sote-piste, mutta tärkeintä on kuitenkin huolehtia valinnanvapauden säilyttämisestä jatkossakin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valinnanvapaus julkisessa terveydenhuollossa on varjeltava "takalauta" tulevissa sote-myllerryksissä, sote-uudistus, valinnanvapaus, sote-piste jokaiseen kuntaan, Viljakkala, Viljakkalan kirkonkylä, Viljakkalan Manni, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos, |
Liityntäpysäköintipaikat lieventävät Tampereella ratikkahullutuksen haittojaTiistai 2.11.2021 - -Esko Erkkilä- Tampereelle rakennettu ja koko ajan lisää rakennettava ratikka on suuruudenhullutuksessaan ajanut Tampereen talouden sekä kaupungin liikenneolosuhteet käsittämättömään umpisolmuun.Tampereen entinen ylpeydenaihe Hämeenkatu on ratikan vuoksi raiskattu pieneksi poluksi, jolla ratikka dominoi koko muuta liikennettä.***Laitapuolilla kaupunkia asuvat asukkaat on bussilinjojen karsinnan tuloksena ajettu tilanteeseen, jossa joukkoliikenneyhteydet keskikaupungille ovat perin harvinaisia. Bussilinjoja on karsittu, vaikka lähimmät ratikkalinjat kulkevatkin vain keskikaupungilla!***Liityntäpysäköintisysteemi on Tampereen kaupungilta kädenojennus kaupunkilaisille, jotka ovat joutuneet ratikkahullutuksen vuoksi joukkoliikennemottiin.Liityntäpysäköinti vähentää Tampereen keskustan liikenneruuhkia. Pysäköintiin varatut alueet sijaitsevat joukkoliikenteen pysäkkien lähellä. Auton voi jättää parkkiin, ja jatkaa matkaa bussilla. Liityntäpysäköinti on tarkoitettu työpäivän mittaiseen pysäköintiin, ja sen käyttö on autoilijoille ilmaista.*********Lähin ja käyttämäni liityntäpysäköintipaikka sijaitsee Koivistonkylän Prisman parkkipaikalla……jossa on 34 pysäköintiruutua, jotka ovat arkipäivisin klo 5–18 liityntäpysäköintiä tarvitsevien käytössä. Liityntäpysäköintipaikalta on lyhyt kävelymatka Ekankulman bussipysäkille. Prisman liityntäpysäköintialue avautui 1.6.2018.***********
Kiitokset ratikkahullutuksessa pyöriskelevälle Tampereen kaupungille liityntäparkkipaikoista, joita on muutama eri puolilla kaupunkia!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liityntäpysäköinti, ratikka, Tampereen ratikkahllutus, ratikkahullutus, Koivistonkylän Prisma, Koivistonkylän Prisman liityntäparkki, |
Kyllä syyskyntö on maataloudenharjoittamisen perusta!Perjantai 29.10.2021 - -Esko Erkkilä- Olen viime aikoina suunnitellut trekoolityöni päivän tarkkuudella ja eiliselle olin suunnitellut trekoolimaiden syyskynnön.Toteutin suunnitelmani ja suoritin kyntöhommat suunnittelemillani alueilla.Suunnittelen suurimman osan nyt kyntämistäni alueista laittaa ensi keväänä nurmelle, mutta osa nyt kyntämistäni maista saattaa päätyä sipulinkasvatukseen.”Parempi sian tonkima syksyllä kuin kyntö keväällä!”Tämän kuvan myötä historiatietoa sen verran, että kolmekymmentä vuotta sitten tässä humisi vankka kuusikko.Kuusikko kaadettiin ja nyt tuolla paikalla on mökkitonttimme parhaat kasvumaat.Niin ne maisemat muuttuvat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyskyntö on maataloudenharjoittamisen perusta! Parempi sian tonkima syksyllä kuin kyntö keväällä, Syyskyntö, Sian tonkima, |
Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää yksimielisesti kansalaisaloitteen hylkäämistä, jossa esitettiin avohakkuiden lopettamista valtion maillaTorstai 21.10.2021 - -Esko Erkkilä- Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti eilen tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi kantansa kansalaisaloitteeseen, jossa esitettiin avohakkuiden kieltämistä valtion mailla.Arvostan valiokunnan yksimielistä päätöstä, jossa se esitti tuon kansalaisaloitteen hylkäämistä.Valiokunta asettui jaksollinen kasvatusmenetelmän puolelle ja esitti monia seikkoja sen puolesta.Maa- ja metsätalousvaliokunta totesi lausunnossaan, että jaksollisessa kasvatuksessa eli avohakkuussa metsänomistajalle aiheutuvat yleiskustannukset ovat 39 % pienemmät kuin jatkuvassa kasvatuksessa.Jaksottaisessa kasvatuksessa luonnon monipuolisuus on jatkuvaa kasvatusta parempi mm. metson sekä liito-oravan esiintymisen kannalta ja myös puolukka kasvaa paremmin jaksottaisessa kasvatuksessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa.Valiokunta toivoo, että sen linjaus lopettaa keskustelun ja vastakkainasettelun jaksottaisen kasvatuksen ja jatkuvan kasvatuksen välillä.Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana toimii Keskustan Anne Kalmari (vasemmalla) ja varapuheenjohtajana Perussuomalalaisten Ritva Elomaa (oikealla).Toivottavasti nyt saadaan tässä kysymyksessä metsärauha!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maa- ja metsätalousvaliokunta, kansalaisaloite, kansalaisaloite valtion mailla tapahtuvasta avohakkuusta on hylätty, avohakkuut valtion mailla, avohakkuut valtion mailla saavat jatkua, metsän jaksottainen kasvatus, metsärauha, Anne Kalmari, Ritva Elomaa, |
Juuressadot on korjattu!Sunnuntai 17.10.2021 - -Esko Erkkilä- Palsternakka on juureksista viimeinen, joka korjataan pellolta kellariin – eilen saimme tehtyä palsternakan sadonkorjuun! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juuressadot on korjattu!, perunan sadonkorjuu, porkkanan sadonkorjuu, punajuuren sadonkorjuu, palsternakan sadonkorjuu, porkkanan ja palsternakan voi kylvää syksyllä, |
Ratikkaa aletaan rakentamaan Ylöjärvelle 2029 ja se on valmis 2032?Perjantai 8.10.2021 - -Esko Erkkilä- Osallistuin 6.10.2021 teams-sidosryhmätyöpajaan, jossa kahden ja puolen tunnin ajan käsittelimme ratikan yleissuunnitelmaa välillä Lielahti-Ylöjärvi.Työpaja oli Rambol Finland Oy:n toteuttamana sekä myös heidän vetämänsä ja on todettava, että tapahtuma oli tekniseltä toteuttamistavaltaan hyvä.Lienee tunnettua, että olen kriittinen Tampereen ja Tampereen seudun ratikkavouhotukseen, mutta siitä huolimatta halusin kerryttää tietomäärääni tuosta vouhotuksesta.Seudullisen yleissuunnitelman perusteella kuntarajat ylittävän ratikan ratavarausten sijainti sekä pääperiaatteet on hyväksytty Ylöjärven kaupunginvaltuustossa 2.11.2020 ja Tampereella jo 19.10.2020 sekä Pirkkalassa ja Kangasalla 9.11.2020.Työpajan työryhmissä puitiin ratavarausten sijaintia tarkemmin.Työpajaan oli etukäteen ilmoittautunut 60 henkilöä ja meidät oli järjestäjien toimesta jaettu neljään eri ryhmään.Olin nimetty ryhmään 1 ja olikin siellä ainoa, joka ei ollut töissä Ylöjärven kaupungilla! Vievätkö Ylöjärven kaupungin palkolliset ratikkasuunnittelua ja asukkaat vaan vikisevät!Huomionarvoista oli Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöiden pieni kiinnostus työtä kohtaan. On toki todettava, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Ojares sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska olivat mukana!Ylöjärven suuntaan rakennettavaa ratikkahaaraa tulee Tampereen puolelle kolme kilometriä ja suunnitelmien mukaan sitä tulee Ylöjärven puolelle 5,1 kilometriä eli Ylöjärven suunnan ratikkareitin kokonaispituus tulisi olemaan 8,1 kilometriä.Ylöjärven suunnan ratikkareitin rakentamisen suunnitellaan alkavan vuonna 2029 ja sen oletetaan valmistuvan vuonna 2032.Mitäkö esitin työpajassa?Ylöjärven ratikkahaaran päätepiste tulee olemaan Kirjastotalo Leijan ja nykyisen S-marketin välissä olevalla entisellä Pietilän perunapellolla Kuruntien varrella.Tässä eilen ottamani kuva S-marketin parkkipaikalta Leijan suuntaan eli tuolle pellolle Ylöjärven haaran päätepysäkki tulee sijoittumaan! Vasemmalla Kuruntie.***********Halusin olla työpajassa viljakkalalaisten, kurulaisten, hämeenkyröläisten sekä ikaalislaisten asialla ja painotin liityntäpysäköintipaikkojen riittävää määrää.Jos ”maalaiset” haluavat matkustaa ratikalla Tampereen keskustaan, pitää heillä olla henkilöautoilleen riittävästi liityntäpysäköintipaikkoja ratikan päätepisteessä, Soppeenmäessä, Teivon raviradan tienoilla tai Lielahdessa!Ilmeni, että Matkatiellä on ainoastaan 54 autopaikkaa, joten se ei tule kysymykseen liityntäpysäköinnissä, sillä nuo paikat ovat jo nyt käytössä!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Ratikkaa aletaan rakentamaan Ylöjärvelle 2029 ja se on valmis 2032?, Ratikka Ylöjärvelle, Ylöjärvi, Rambol Finland Oy, |
Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!Keskiviikko 6.10.2021 - -Esko Erkkilä- Sähköpostiosoitetta pidetään nykyisin itsestäänselvyytenä jokaisen kansalaisen varusteena.On kuitenkin monia kansalaisia, jotka eivät ole sähköpostiosoitetta itselleen hankkineet ja ainakin minä haluan kunnioittaa heidän päätöstään.**************Törmäsin tuohon ongelmaan muutama päivä sitten ja juttu eteni näin:Olen Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtaja ja olin kaksi kulunutta valtuustokautta Ylöjärven kaupungin luottamushenkilö, kun kuuluin Viljakkala-neuvostoon. Kahdeksasta vuodesta ensimmäiset kaksi vuotta olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja, seuraavat kaksi vuotta tavallinen rivijäsen ja viime valtuustokauden ajan eli neljä vuotta toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Viljakkala-neuvoston toiminnan tarkoitus on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata tämän kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisen suhteen.Katson, että kahdeksan vuotta saman luottamushenkilöelimen jäsenenä on sopiva aika ja ilmoitin, että en enää ole käytettävissä Viljakkala-neuvostoon.Tämän vuoksi puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry esittää Viljakkala-neuvoston jäseniksi henkilöitä, joilla varajäseneksi ehdottamallamme henkilöllä ei ole sähköpostiosoitetta!Ehdotusesityksen lomakkeelle on pakollisena tietona pläjäytetty ehdotetun henkilön sähköpostiosoite!Menettely on käsittämätöntä, sillä käsittääkseni missään ei ole määritelty, että kunnalliseen luottamushenkilötehtävään esitetyllä henkilöllä pitäisi olla sähköpostiosoite!Herätys Ylöjärven kaupunki!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!, sähköpostiosoite, Viljakkala-neuvosto, Vipu Viljakkala ry, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki, |
En aikoinaan kuullut Hyyrynmyllyn lattialankkujen alta lapsen puhetta!Tiistai 5.10.2021 - -Esko Erkkilä- Alan olla siinä iässä, että minua pyydetään oppaaksi, kun käsitellään Viljakkalassa vanhoja asioita!Mieluusti oppaaksi lähdenkin, jos minun odotetaan jotain muistavan ja tietävän.Hämeenkyrön Sanomien eli nykyisen UutisOivan toimittaja soitti ja pyysi minua oppaaksi Viljakkalan Myllykulmalla sijaitsevan Hyyrynmyllyn löytämiseksi.Kerroinkin eilisessä jutussani Hyyrynmyllystä.*********Valmistelin opastustani ja kävin etukäteen Hyyrynmyllyn nykyisen omistajan Hannu Koivumäen juttusilla, joten pystyimme olemaan avuksi toimittaja Anne Salmiselle.*********Toimittajan laatiman jutun otsikko oli ”Löytyykö Viljakkalasta kummituksia?” ja se julkaistiin UutisOivan Matkailulehdessä syyskuussa.Jutussa kerrottiin, että joskus Hyyrynmyllyssä jyviään jauhattamassa ollut mies kuuli myllyn lattialankkujen alta lapsen lorumaista puhetta ja kun lattia avattiin, niin sieltä löytyi lapsen ruumis.Juttu on minulle uusi ja vaikka olen penskana monesti käynyt myllyreissulla Hyyrynmyllyllä, en ole kuullut siellä kummittelevasta lapsesta mitään.******************Jokunen kuva tuosta käynnistäni Hyyrynmyllyllä:Myllyn nykyinen omistaja Hannu Koivumäki oli todellisena paikallisoppaana.Myllyn koneiston jäännökset ovat löydettävissä ja mielestäni säilyttämisen arvoiset – mutta mistä löytyisi paikka?Muistan tämän vesirattaan, joka kuului myllyn laitteistoon.Toimittaja haastatteli Hannu Koivumäkeä autenttisessa ympäristössä.Mukana oli myös Viljakkalan paikallishistoriaan hyvin perehtynyt toimittaja Hannu Sinisalo!Toivon todella, että Hyyrynmylly vielä joskus saataisiin toimimaan tai ainakin, että sen jäljelläolevat osat saataisiin jonnekin jälkipolvien tutkailtaviksi!Annan tukeni hankkeille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyyrynmylly, Viljakkalan Myllykulma, onko surmattu lapsi Hyyrzynmyllyn lattialankkujen alla?, kummitteleeko Hyyrynmyllyllä? UutisOiva, Löytyykö Viljakkalasta kummituksia, Viljakkala, |
Myllyreissulla kengitettiin myös hevonen!Maanantai 4.10.2021 - -Esko Erkkilä- Monilla viljakkalalaisilla tiloilla oli entisaikaan – ainakin 1950 – luvulla ja ehkä vielä 1960 –luvullakin – oikeus jauhatukseen Hierunmyllyllä Kyröskoskella.Meillä tätä oikeutta ei ollut ja sen vuoksi jyvien jauhattaminen piti hoitaa joko Huopionmyllyllä Luhalahdessa tai Hyyrynmyllyllä Viljakkalassa.Pääsin ennen kouluikää isän kanssa myllyreissuilla ja ne olivat talviaikaan kylmiä reissuja. Kylmiä reissuja ainakin menomatkalla, mutta tulomatkalla reessä vastajauhetut jauhot olivat lämpimiä ja ne lämmittivät mukavasti.Myllyreissut loppuivat sen jälkeen, kun meille hankittiin Junkkari-merkkinen kotitarvemylly.*******************Luhalahdelle Huopion myllylle meiltä oli matkaa toistakymmentä kilometriä ja osan matkasta isä komensi kävelemään reen vierelle, jotta pysyin lämpimänä.Viljakkalan Myllykulmalla sijainneelle Hyyrynmyllylle oli matkaa vain runsas viisi kilometriä ja sinne suuntautuneisiin myllymatkoihin pysyi liittämään myös hevosen kengityksen, että Aarne Helinin omistaman ja hänen hoitamansa myllyn rajanaapurina oli Esko Koivumäen paja, jossa hän teki hevosten kengitystä.Tuntuu nykypäivänä uskomattomalta, että pajalla oli jonossa jopa kymmenkunta hevosta odottamassa vuoroaan kengitykseen.Voi niitä aikoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myllyreissulla kengitettiin myös hevonen!, Huopionmylly, Hyyrynmylly, Hierunmylly, Kyröskoski, Luhalahti, Viljakkalan Myllykulma, Viljakkala, kengitysseppä, kengitys, Junkkari, Junkkari-kotitarvemylly, |
Nyt on aika valmistella valkosipulin istuttamista ja porkkanan kylvämistä!Tiistai 28.9.2021 - -Esko Erkkilä- Useat luulevat, että kaikkien puutarhakasvien istuttamis- ja kylvöajankohta on keväällä, mutta ainakin valkosipuli sekä porkkana tekevät tästä poikkeuksen. Myös palsternakka saattaa hyötyä syyskylvöstä.Tähtään valkosipulin osalta siihen, että saan ne istutettua lokakuun puolenvälin tienoilla ja sen vuoksi levitin valkosipulimaalle eilen kalkkia.Lopullisen jyrsimisen suoritan runsaan parin viikon kuluttua, joten nyt ei vielä ole kiirettä.Valkosipulimaan vierelle on varattuna kasvupaikka porkkanalle ja myös sen kylvämisellä ei vielä ole minkäänlaista kiirettä, sillä porkkanan syyskylvön pitää tapahtua niin myöhään, että se ei ehdi taimettumaan syksyllä.Myös palsternakka soveltuu syyskylvöön ja olen myös sille varaamassa mökkitontin parhaalta kasvupaikalta tilaa.Viime syksynä palsternakan syyskylvöni ei onnistunut ja nyt onkin harkinnan paikka, että taivunko sovinnolla palsternakan kevätkylvöön vai yritänkö syyskylvöä.Tärkeää on kuitenkin se, että myös palsternakan osalta kasvupaikka on kylvöä vaille valmiina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on aika valmistella valkosipulin istuttamista ja porkkanan kylvämistä!, valkosipulin istuttaminen, porkkanan kylväminen, palsternakan kylväminen, valkosipuli, porkkana, palsternakka, |
Oikea ja vastuullinen päätös!Torstai 16.9.2021 - -Esko Erkkilä- Pääministeri Sanna Marin on ilmoittanut, että ei lähde ehdokkaaksi tammikuussa järjestettäviin maakuntavaaleihin joita virallisesti kutsutaan hyvinvointialueen vaaleiksi.Arvostan Sannan päätöstä ja toivoisin, että useat muut monisäheltäjät seuraisivat hänen esimerkkiään – tosin Marin kannustaa mm. kansanedustajia osallistumaan ehdokkaina maakuntavaaleihin!Monisäheltäjät voivat olla mukana kansanedustajana, maakuntavaltuutettuina sekä kuntavaltuutettuina ja se on mielestäni jo aikataulusyistä mahdottomuus; mahdottomuus ainakin silloin, jos tarkoitus on hoitaa kaikki nuo vastuulliset tehtävät kunnollisesti.Oma lukunsa todellisista monisäheltäjistä ovat ne, jotka noiden lisäksi pyrkivät osallistumaan päätöksentekoon vielä oman taustaryhmänsä kunnallispolitiikan vastuutehtäviin maakunnallisissa piirijärjestöissä, kunnallisjärjestöissä ja vastaavissa elimissä!Pirkanmaalla ja mökkikaupungissani Ylöjärvellä arvostan kansanedustaja Sami Saviota, joka oli toki ehdokkaana kuntavaaleissa, mutta ei sekaannu Ylöjärven kuntapolitiikkaan ja vielä vähemmän Ylöjärven perussuomalaisten toimintaan.Monisäheltäjien toiminta on selkeää epävarmuuden osoittamista ja tätä he pyrkivät vaimentamaan osallistumalla jokaiseen mahdolliseen vaaliin sekä äänestykseen!Monisäheltäjien homma menee kuitenkin rämpimiseksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin ei lähde maakuntavaalien ehdokkaaksi, monisäheltäjät, maakuntavaalit, hyvinvointialueen vaalit, hyvinvointialueet, Ylöjärven kaupunki, |
Syksy on edennyt punajuuren korjuuvaiheeseen!Lauantai 11.9.2021 - -Esko Erkkilä- Punajuuri on juureksista se, jonka korjuuvaiheesta tietää syksyn edenneen pitkälle.Meillä oli eilen punajuuren sadonkorjuupäivä.Lajittelimme punajuuret koon mukaan kevytpeitteen päällä ja samalla punajuuret myös kuivahtivat.Mukana oli myös jokunen keltajuurikas, kuten kuvasta ilmenee.Sää oli eilen aurinkoinen, joten saimme punajuuret kuivina kellariin.Punajuuri on säilyvyydeltään hyvä, joten se on käyttökelpoinen pitkälle kevääseen saakka.****************Punajuuren viljelytekniikasta sen verran, että se kylvetään keväällä vasta sen jälkeen, kun kylvömaa on lämmennyt kunnolla. Porkkana sekä palsternakka suositellaan kylvettäväksi jo syksyllä, mutta punajuurelle se ei käy.Punajuurisatomme oli hyvä, joten meillä saadaan nauttia punajuuren värikylläisyydestä ruokapöydässä kevääseen saakka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syksy on edennyt punajuuren korjuuvaiheeseen!, punajuuri, keltajuuri, punajuuren kylvöaika, porkkanan syyskylvö, palsternakan syyskylvö, |