On Suomen etu, että Juha Sipilän luoma yritysmyönteisyys jatkuu myös Katri Kulmunin aikana!Sunnuntai 15.9.2019 - -Esko Erkkilä- Suomen pääministerinä Juha Sipilä nosti Suomen taloudellisesta suosta ja hänen johdollaan Suomi saatiin kuntoon.
Kansa ei kuitenkaan osannut arvostaa Sipilän työtä ja sen vuoksi hän toteutti toimintalinjaansa ”Tulos tai ulos” ja luopui Keskustan puheenjohtajuudesta.
Uudeksi puheenjohtajaksi valitsimme Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa 7.9.2019 Kouvolassa Katri Kulmunin.
Sipilä ehti johdatella Keskustan Antti Rinteen hallituksen johtavaksi puolueeksi ja siellä Keskusta sai taloudellisen ohjauksen kannalta kaksi keskeisintä ministerinpostia eli valtiovarainministerin sekä elinkeinoministerin pestit.
Mika Lintilä valtiovarainministerinä on mies paikallaan ja Keskustan puheenjohtajavalinnan jälkeen Katri Kulmuni on osoittanut pätevyytensä elinkeinoministerinä ja Juha Sipilän perinnön vaalijana.
Kulmuni kertoi eilen julkisuuteen, että hän haluaisi kasvattaa pienten ja keskisuurten yritysten lainojen valtiontakausta 80 prosenttiin.
Minä ja kaikki Suomen talouskasvusta huolta pitävät arvostamme Kulmunin linjausta, sillä se loisi maamme yritysmaailmalle nykyistä paremmat toimintaedellytykset ja siten mahdollistaisi myös hallituksen muille tavoitteille vankan pohjan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Katri Kulmuni, Tulos tai ulos, elinkeinoministeri Katri Kulmuni, valtiovarainministeri Mika Lintilä, |
Kynslaukka ja astelpajuLauantai 14.9.2019 - -Esko Erkkilä- Viron kieli eli eesti on suomen lähikieli ja sen puhujia Virossa on 930 000 sekä ulkomailla 150 000 eli vironkieli on miljoonakieli.
En ole kielitieteilijä, mutta minua viehättää viron kielessä jokunen asia – vironkielessä muutamat ilmaisut ovat jostain asiasta lähes vastakkaisia suomenkielisille sanoille.
Kaikille on varmaa tuttuja nämä virolaissanat, jotka merkitsevät suomeksi ihan toista;
Viherpeukalona arvostan kahta vironkielistä sanaa ja ne ovat kynslaukka sekä astelpaju! Kynslaukka merkitsee suomeksi valkosipulia ja… …astelpaju puolestaan tyrniä!
Voiko astelpajua kauniimpaa nimeä kasville olla?
Kysyn vaan ja vastaan, että ei voi olla!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: kynslaukka, kynsilaukka, valkosipuli, astelpaju, tyrni, |
S/S Elias Lönnrot ja M/S Elias LönnrotPerjantai 13.9.2019 - -Esko Erkkilä- S/S Elias Lönnrot oli siipiratashöyrylaiva, joka vuonna 1865 aloitti henkilöliikenteen Pyhäjärvellä, siirtyi vuonna 1876 Näsijärvelle ja vuonna 1890 Keurusselälle. *******************
Alkuperäisen Elias Lönnrotin replika M/S Elias Lönnrot valmistui vuonna 1986 ja sain olla sen kyydissä 12.8.2019, kun Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet osallistuivat sillä tehdylle pienelle risteilylle Keurusselällä. Suomen lippu,…
…Keuruun vaakuna,…
…pelastusrengas ja…
...laivan nimikkoviiri kuuluivat ”kattaukseen”!
Ulkokannella oli hyvin tilaa ja monelta jäivät huomaamatta alhaalla olevat viihtyisät… …Eliaksen salonki sekä… …Kapteenin salonki joihin molempiin risteilyasiakkailla oli vapaa pääsy. Eliaksen salongista saattoi lähietäisyydeltä seurata lasin takaa, kun siipirattaat kuljettivat laivaa eteenpäin.
Varmistin kapteenilta, että siipirattaiden lisäksi laivassa ei ole tavanomaisia potkureita. Kiitokset kapteenille mukavasta risteilystä, jota mielelläni suosittelen myös lukijoilleni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S/S Elias Lönnrot, M/S Elias Lönnrot, Keurusselkä, Pyhäjärvi, Näsijärvi, |
Olin Tverissä 11.9.2001!Torstai 12.9.2019 - -Esko Erkkilä- Olen tavallaan päivää myöhässä, kun vasta tänään kerron, että missä olin 18 -vuotta sitten, kun terroristit ohjasivat syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 tahallisesti kaksi lentokonetta päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa. Olin Venäjällä Tverin kaupungissa ja tarkemmin sanottuna Tver Hotellissa. Takanamme oli vajaan viikon matka Tverin Ystävät ry:n johtamalla matkalla, jolloin tutustuimme Tverin karjalaisiin – yövyimme perhemajoituksissa, joten pääsimme lähelle nykytveriläisten elämää. World Trade Centerin tapahtumia saimme seurata suorana CNN:n lähetyksenä, sillä odottelimme Tver Hotellin baarissa Moskovasta saapuvaa junaa, jolla sitten matkustimme Helsinkiin. Näimme suorana televisiolähetyksenä, kun lentokone törmäsi toiseen WTC:n torniin - ensimmäinen törmäys oli jo tapahtunut! Oli epätodellinen tunne!Matkallamme oli mukana silloinen Karjala Liiton puheenjohtaja, entinen tasavallan presidentin kansliapäällikkö, Keski-Suomen läänin maaherra, Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja ja Tampereen Yliopiston kansleri Kauko Sipponen. Istuin Kauko Sipposen kanssa viereisillä baarijakkaroilla, kun New Yorkissa tapahtui! Kysyin Sipposelta, että mitä Suomessa nyt tapahtuu ja Sipponen vastasi, että kaikki Suomen valtioelimet – Tasavallan presidentti, pääministeri, hallituksen jäsenet ja turvallisuudesta vastaavat toimielimet - ovat juuri nyt tiukassa yhteydenpidossa keskenään! Tiedämme, että maailma ei ole palautunut entiselleen 11.9.2001 tapahtumien jälkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tverinkarjalan Ystävät ry, World Trade Center, Hotel Tver, Kauko Sipponen, WTC-terrori-isku, |
Kiersin kamerani kanssa Kouvolassa kuvaten keskustalaisia!Tiistai 10.9.2019 - -Esko Erkkilä-
Olin virallinen kokousedustaja Kouvolassa 7.9.2019 järjestetyssä Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa.
Minut tuntevat tietävät, että minulla on melkein aina mukanani kamera ja niin myös tuolloin Kouvolassa.
Politiikassa toimivat henkilöt ovat kiitollisia kuvattavia, sillä he kaikki suhtautuvat kuvaajiin suurella arvonannolla!
**************
Seuraavassa sekalaisessa järjestyksessä tunnettuja ja minulle tuttuja henkilöitä, joita tapasin Kouvolan Lumon Areenalla eli Kouvolan jäähallilla, sillä siellä järjestettiin Keskustan ylimääräinen puoluekokous.
Kokouksen puheenjohtaja Markku Pakkanen ja Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.
Aina hymyilevä Anu Vehviläinen
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä - mies paikallaan (jo toisessa hallituksessa)!
Keskustan varapuheenjohtajat (molemmat sitä vielä kuvanottohetkellä) Hannakaisa Heikkinen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni.
Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, puolustusministeri ja tässä vaiheessa puheenjohtajaehdokas Antti Kaikkonen sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja Keskustanuorten tamperelainen puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.
Valtiosihteeri Tuomo Puumala
Kansanedustaja Mikko Savola
Lähes 2.800 osanottajan kokousta johti puheenjohtajana Markku Pakkanen
Kansanedustaja Arto Pirttilahti
Opiskelukaverini kunnallisneuvos, agrologi Antti Hietaniemi Perhosta.
Karjala Liiton puheenjohtajana sekä MTK:n johtokunnassa toimiva Pertti Hakanen.
Viime toukokuussa ministerin arvonimen saanut Sirkka-Liisa Anttila ja valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälä. Olen tuntenut nykyisen valtiopäiväneuvoksen jo 1970-luvulta saakka, jolloin hän toimi alkutuotannon neuvojana Osuusteurastamo Itikassa Seinäjoella ja minä vastaavasti samalla alueella Rehuraisio Oy:n myyntimiehenä.
Kokouksessa Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Petri Honkonen ja…
…hänen kanssaan tiukan kisan käynyt kansanedustaja Mikko Kärnä!
Äänestin Juha Sipilää Keskustan puheenjohtajaksi jo Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 ja olen tehnyt samoin myös kaikissa sen jälkeen järjestetyissä puoluekokouksissa. Nyt Juha luovutti Keskustan puheenjohtajuuden…
…Katri Kulmunille! Toivon, että voimme antaa Katrille kiitokset jo seuraavassa Keskustan puoluekokouksessa Vantaalla syntymäpäivänäni 7.6.2020!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan ylimääräinen puoluekokous 7.9.2019, kouvolanpuoluekokous2019, Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen, Juha Sipilä, Riikka Pirkkalainen, Jari Leppä, Antti Kurvinen, Suvi Mäkeläinen, Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Mikko Savola, Pertti Hakanen, |
Puoli seitsemän 3.9.2019: Mikko AlataloSunnuntai 8.9.2019 - -Esko Erkkilä- Puoli seitsemän on ”Hyväntuulinen asiaohjelma”, joka tulee televisiosta aina ”puoli seitsemältä”.
Satuin katsomaan kyseisin ohjelman loppuosan tiistaina 3.9.2019 ja kukas tuttu henkilö siellä olikaan Mikko Kekäläisen ja Irmeli Alatalon haastateltavana – no, Mikko Alatalohan siellä.
Tunnen Mikko Alatalon poliittisen puolen kohtuullisen hyvin, mutta olipas hieno taas kerran nähdä se valtava monipuolisuus, joka Mikkoon liittyy.
Kuusitoista vuotta kansanedustajana on saavutus johon vain harva kykenee, mutta kaikki se sitä ennen tapahtuneet Mikon meriitit ovat jotain aivan käsittämätöntä.
Nyt Mikko on luomassa taas uutta menestystarinaansa, kun hän on siirtynyt politiikasta pois - toki Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenyys Mikolla edelleen on.
Olin sohvalla ja nautin, kun myös Mikko selvästi nautti uudesta roolistaan tai oikeastaan vanhasta roolistaan muusikkona.
Muutama kuva siitä jutteluhetkestä, jossa toimittajat Mikko Kekäläinen ja Irmeli Alatalo saivat nauttia Mikkoa haastatellessaan:
Television ruudulta ottamani valokuvat eivät ole studiotasoisia, mutta Mikon asenne niistä kai kuitenkin ilmenee!
*************
Arvostan korkealle, että muutama päivä sitten Mikko soitti ja pyysi puhelinnumeroani uudelleen, sillä hänellä oli kännykkänsä muistista hävinnyt kaikki kavereiden puhelinnumerot!
Saan siis edelleen kuulua Mikon kaveripiiriin!
*****************
Jos et sattunut seuraamaan Mikon juttutuokiota ”Puoli seitsemän” –ohjelmassa, se säilyy Yle Areenassa vielä vajaan vuoden ja sen löytää, kun googlaa ”Mikko Alatalo televisiossa 3.9.2019”!
Kannattaa katsoa ja nauttia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Mikko Kekäläinen, Mikko Alatalo televisiossa 3.9.2019, |
Suomalaista ruokaa myös "Suomalaisen ruuan päivän" jälkeen!Perjantai 6.9.2019 - -Esko Erkkilä- Suomalaisen ruuan päivä oli 4.9.2019, mutta kun meillä on suomalaisen ruuan päivä 365 päivänä vuodessa, vietimme suomalaisen ruuan päivää myös eilen!
Valmistauduimme eilen Rouvan kanssa Viljakkalan Seurojentalolla ensi lauantaina eli 7.9.2019 järjestettävään ” Läheltä Sinulle” –tapahtumaan ja sen merkeissä riitti paljon puuhaa.
Porkkanat onnistuivat tänä kesänä hyvin ja esimerkiksi porkkanakärpäsen vioittumisia löysimme vain yhdestä porkkanasta!
Jyrsijät ovat yleensä melkoinen ongelma punajuurikasvustoissa, mutta nyt jyrsijöistä ei ole pienintäkään havaintoa.
Palsternakka alkaa kasvamaan kokoa vasta nyt, mutta mukavasti se on kasvanut kokoa jo nyt. Veikkaan, että Rouvan palsternakkaa riittää vain nopeimmille!
Varsiselleri tulee olemaa haluttu myyntiartikkeli Läheltä Sinulle –tapahtumassa.
Lehtikaali on meillä tänä vuonna hyvin rajallinen myyntiartikkeli, mutta ”ans kattoo ens vuonna”!
Kurpitsat ovat kasvaneet hyvin ja jos aurinkoisia säitä riittää, niin…!
Blue Congo –peruna taitaa taas loppua ennen Läheltä Sinulle –tapahtuman päättymistä!
Luumusato on kohtuullinen, mutta ei lähellekään sitä ennätysvuotta, jolloin saimme näistä samoista puista/pensaista 350 kiloa luumuja!
On tämä sadonkorjuuaika hienoa aikaa Viherpeukalolle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisen ruuan päivä, Joka päivä pitää olla suomalaisen ruuan päivä, Palsternakka - suomalainen ruoka, Läheltä Sinulle, Viljakkalan Seurojentao, Viljakkalan Seurojentalo Läheltä Sinulle, Porkkana Läheltä Sinulle, Punajuuri Läheltä Sinulle, Palsternakka |
Perunasta on tulossa määrältään sekä laadultaan ennätysmäinen sato!Keskiviikko 4.9.2019 - -Esko Erkkilä- Vuodet eivät ole veljeksiä ja tänä syksynä Viherpeukalo voi todeta, että onneksi, sillä ainakin perunasta näyttää kähkeytyvän aivan erinomainen sato määrältään ja myös laadultaan.
Perustan tietämykseni siihen kokemukseen ja tietoon, jonka sain eilen Viljakkalan Majajärven mökkitontillamme, kun iltamyöhään saakka yhdessä Rouvan kanssa kuhkimme perunamaallamme.
Viljakkalan Seurojentalolla järjestetään ensi lauantaina eli 7.9.2019 ”Läheltä Sinulle” -tapahtuma, jossa Rouvalla on perinteiseen tapaan taas oma myyntipöytänsä mökkimaailmassamme kasvaneille juureksille, marjoille sekä muille trekoolituotteille.
Perunat ovat Rouvan eräs myyntiartikkeleista ja niitä kaivoimme eilen keväällä istuttamistamme perunapenkeistä.
Olemme kasvattaneet perunaa omaan tarpeeseemme varmaan jo yli parisenkymmentä vuotta ja nyt näyttää syntyvän ”maailmasivun” kaikkien aikojen paras satovuosi määrältään ja myös laadultaan.
Siikli – tuo valkea perunalajike – on todellinen herkkuperuna ja se on säilyttänyt johtavan asemansa perunalajikkeiden kovassa kilpailussa; näin myös meillä!
Punavärinen Rosamunda on viime kesänä viihtynyt perunamaallamme poikkeuksellisen hyvin, sillä suurimmat Rosamundat ovat jo nyt pikkuporsaan kokoisia.
Rosamunda on uuniperunoiden ykköslajike ja sen lisäksi se on mainio muusiperuna!
Blue Congo on erikoisperunoiden aatelia ja se on ollut meillä viljelyssä jo toistakymmentä vuotta.
Blue Congo on maultaan täysin samaa luokkaa kuin muutkin perunalajikkeet, mutta sinisen värinsä ansiosta se sopii vallan mainiosti Itsenäisyyspäivänä perunasalaatin ainekseksi, sillä sen avulla perunasalaattivuokaan saa helposti muodostettua Suomen lippu-kuvion!
Lajikepuhtaiden perunoiden lisäksi saimme perunamaaltamme yhden laatikollisen verran omaan käyttöön soveltuvaa perunaa.
Isot perunat ovat isoja perunoita, mutta noita pikkuperunoita ja niiden laittamista suorastaan odotan. Pikkuperunoiden peseminen, niiden kylvettäminen kotimaisessa rypsiöljyssä ja parin tunnin verran leivinuunin lämmössä, niin onhan siinä todellinen perunanautinto!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perunasta on tulossa määrältään sekä laadultaan ennätysmäinen sato!, Vuodet eivät ole veljeksiä, Siikli, Rosamunda, herkkuperuna, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle-tapahtuma, kotimainen peruna, perunanautinto, |
Hämeenkyrön Mannanmäessä taisteltiin Isänmaan puolesta 14 - 24.3.1918Perjantai 30.8.2019 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrön Mannanmäki sijaitsee Kyröskoskelta kolmen kilometrin päässä VT3:n varrella pohjoiseen mentäessä.
Mannanmäessä käytiin kovia taisteluja Vapaussotamme aikana maaliskuussa 1918.
Mannanmäessä on 15 metriä korkea näkötorni, joka samalla…
…on Vapaussodan taisteluissa Hämeenkyrössä kaatuneen kuudenkymmenenkahdeksan Valkoisen muistomerkki.
”Tää taistotanner sankarteoinain ajast aikain julistaa.Oot kaunihimpi monin verroinsa vapahana synnyinmaa.Miespolvi poistuu aikanansamutt velvoitus on sama tää:ett vapahana maa ja kansasun jälkehesi tänne jää.”
Sotiemme aikana näkötornia käytettiin ilmavalvonta-asemana, jossa päivystäneiden lottien muistolaatta paljastettiin elokuussa 2014.
Näkötornista on hienot näköalat joka suuntaan:
******************
Mannanmäen näkötorni ja Vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki vihittiin käyttöönsä 24.3.1938 eli Mannanmäen taistelujen 20-vuotispäivänä.
******************Pääsin käymään näkötornissa 8.8.2019 ja eräs seikka näkötornin huipulla harmitti ja ihmetytti; en ole missään ja en ole koskaan nähnyt niin paljon lentomuurahaisia, kuin on näkötornin huipulla.
Annan vahvan palautteen tornin omistajalle Hämeenkyrön kunnalle sekä näkötornin haltijalle eli Vapaussodan ja Itsenäisyyden Kyrösjärven Seudun Perinneyhdistykselle: Hoitakaa tuholaistorjunta nopeasti kuntoon, sillä lentomuurahaiset saattavat tehdä pahaakin jälkeä arvokkaalle rakennukselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannanmäki, Mannanmäen taistelut Vapaussodassa, Vapaussota, Vapaussota 1918, Mannanmäen muistomerkki, Vapausodan ja Itsenäisyyden Kyrösjärven Seudun Perinneyhdistys, |
Kerran vielä!Torstai 29.8.2019 - -Esko Erkkilä- Olen nyt laatinut kymmenkunta juttua kierrätysneuvos Matti Järvenpään Rautapuistosta ja jokainen niistä on saanut yli 5.000 lukijaa – kiitokset Teille mielenkiinnosta.
Oletan, että Kotisivukoneen rekisteröimistä kävijöistä tuhatkunta on hakukoneiden käyntejä, mutta onhan nelisentuhattakin päivittäistä kävijää melkoinen määrä!
Nyt vielä muutama kuva, kun sain olla MTK-Viljakkalan matkassa 8.8.2019 käymässä Matti Järvenpään Rautapuistossa:
Tämän ladon päädyssä olevat musiikkiin liittyvät teokset viitannevat kierrätysneuvoksen pojan Veli-Matti Järvenpään saavutuksiin musiikin saralla.
Suomi 100!
Aistikas paistinpannuasetelma.
Näitä sarvijaakkoja liikkui Tampereen kaduilla vielä joskus 1960-luvullakin – ainakin 1950-luvulla!
Taustalla aito surmanajopallo ja edessä sen pienoismalli.
Onni Suuronen on 72-vuotiaana kunnostautunut Suomen vanhimpana surmanajajana ja hänen poikansa Kalevi Suuronen on jatkanut isänsä perinnettä.
Myöhemmin ainakin Pasi Heikkilä ja Sasja Laajoki ovat toimineet surmanajajina.
Historiaa kierrätysneuvoksen Rautapuistossa tämäkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kierrätysneuvos, Rautapuisto, surmanajopallo, Onni Suuronen, Kalevi Suuronen, Veli-Matti Järvenpää, |
Happosademetsä-ilmiö vaanii!Maanantai 26.8.2019 - -Esko Erkkilä- Kierrätysneuvos Matti Järvenpään Rautapuistossa Hämeenkyrössä on hänen tekemänsä veistos ”Happosademetsä” ollut aikoinaan aikaansa edellä, mutta nyt se on myös tieteen valossa totisinta totta.
Taiteilija eli kierrätysneuvos on teosta laatiessaan käyttänyt hyväkseen hevosvetoisten äkeiden – lapiorullaäkeiden – akseleita.
Hevosvetoiset lapiorullaäkeet olivat hyvin yleisiä pikkutiloilla vielä 1950-luvulla ja sellainen oli myös meillä – ja on yhä!
Muistan, kun istuin ”päivähoidossa” tai olinko vain painona Sukkela-merkkisen hevosvetoisen lapiorullaäkeen päällä ja hevosen suitset pääsivät putoamaan istuimen lautojen välistä akselille – onneksi isä käveli vierellä ja hevosen oli rauhallinen luonteeltaan, joten suitset eivät ehtineet kiristyä liiaksi! Oli siinä varjelusta siinäkin!
***************
Mutta tuohon kierrätysneuvoksen ”Happosademetsä” –teokseen:
Kaikkinaiset ilmansaasteet ovat nykyajan vakavia murheita ja siinä mielessä kierrätysneuvos on jälleen ollut ajan tasalla, kun on laatinut tuon teoksen.
”Happosademetsän” keskelle on vuosien saatossa alkanut kasvamaan kuusentaimia ja se kertoo, että peli ilmansaasteiden osalta ei ole vielä kuitenkaan täysin menetetty!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kierrätysneuvos, Rautapuisto, Happosade, happosade-ilmiö, Sukkela, Sukkela-äes, Sukkela hevosvetoinen äes, hevosvetoinen äes, |
Kierrätysneuvos Matti Järvenpään 1980-luvulla laatiman "Konflikti"-teoksen sanoma on yhä tänäänkin ajankohtainenLauantai 24.8.2019 - -Esko Erkkilä- Jatkan tänäänkin hämeenkyröläisen kierrätysneuvoksen Matti Järvenpään taidetuotannosta kertomista ja tänään on vuorossa taiteilijan itsensä päätyönään pitämä ”Konflikti”-teos.
”Konflikti” on maapallon muotoinen kookas taideteos, jolla on vahva sanoma rauhan puolesta.
Kierrätysneuvos on tehnyt tätä teosta aikoinaan kahdeksan vuotta ja eräänä pitkittymisen syynä on ollut se, että teoksen keskeisiä osasia eli halkomakirveitä ei ollut helppo saada tarvittavaa määrää!
Sodan, taistelun ja kirveiden kalistelun yläpuolella on kuitenkin kaksi onnea tuovilla hevosenkengillä koristeltua rauhankyyhkystä, jotka silloin kylmän sodan ja myös nyt nykyaikana antavat uskoa rauhanaatteen voitolle!
Puhutteleva teos!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kierrätysneuvos, Rautapuisto, Konflikti, rauhankyyhkyt, sapelien kalistelu, kylmänsodan aika, |
Kappeli, paistinpannut ja PannuhuoneKeskiviikko 21.8.2019 - -Esko Erkkilä- Jatkan eilistä juttuani vierailustamme kierrätysneuvos Matti Järvenpään luona Hämeenkyrössä!
Kierrätysneuvos otti meidät vastaan Kappelissa eli tontillaan kasvavan 160 –vuotta vanhan kuusen alla ja kertoi siellä harrastuksestaan.
Kappelin muodostaa tosiaan 160 –vuotta vanha kuusi ja sen maahan asti ulottuvat oksat.
On varmaa, että rankimmatkaan sateet eivät pääse kastelemaan Kappelissa olevia vieraita, sillä niin tuuheat ja hyvinvoivat ovat Kappeli-kuusen oksat!
****************
Matkamme jatkui…
…sillä Kappelin jälkeen suuntasimme ladolle, jonka ulkoseinät kierrätysneuvos on koristellut sadoilla erilaisilla paistinpannuilla.
Ladon seinällä olevat paistinpannut muodostavat ainutlaatuisen näkymän ja kierrätysneuvos kertoi, että nämä sadat lättypannut muistuttavat hänelle Alma-mummun paistamista maailman parhaista lätyistä!
Minulla on varaston seinällä puolentusinaa paistinpannuja, mutta on tämä uskomaton näkymä!
************
Lähes yhtä uskomaton on myös seuraavan ladon eli Pannuhuoneen sisätilojen näkymä!
Pannuhuone on teemansa mukaisesti todellinen ”pannuhuone”, sillä sen seinillä on satoja kahvipannuja riippumassa katosta lattiaan saakka!
Osaisivatpa nuo kahvipannut kertoa oman historiansa!
No, matkamme jatkui puolen kilometrin päässä sijaitsevaan Rautapuistoon, mutta siitä erikseen myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rautapuisto, Rautapuisto Hämeenkyrössä, kierrätysneuvos Matti Järvenpää, Kappeli, Pannuhuone, |
Vuoden 2019 Kyröläismatkaan liittyvät blogikirjoitukseni alkavat olla finaalissa!Lauantai 17.8.2019 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyröläissyntyisen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen aloitteesta ja johdolla on nyt toteutettu lähes kaksikymmentä Kyröläismatkaa.
Kyröläismatkamme alkoivat hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten sotaveteraanien sekä heidän läheistensä matkoina Talvi- ja Jatkosodan taistelukentille Venäjällä. Venäjän lisäksi olemme monesti suunnanneet Kyröläismatkamme Baltiaan sekä Puolaan – olen osallistunut kaikille Kyröläismatkoille!
Heinäkuun alussa toteuttamamme vuoden 2019 Kyröläismatkamme ei suinkaan päättynyt Viipurin Punaisella torilla seisovan Leninin patsaan tuijotteluun, vaan se päättyi…
…tutustumiseen Alvar Aallon suunnittelemaan Viipurin Kaupunginkirjastoon.
Jussi Mäntysen ”Hirvi” –veistos ja Viipurin Kaupunginkirjasto muodostavat ainutlaatuisen kulttuurikokonaisuuden, josta me suomalaiset voimme olla ylpeitä vaikka ne nyt sijaitsevatkin vieraan vallan alueella.
Alvar Aalto voitti vuonna 1927 järjestetyn Viipurin Kaupunginkirjastoa koskevan suunnittelukilpailun ja Kirjasto valmistui Aallon suunnittelutyön mukaisena vuonna 1935.
Kirjastoon on kaikilla avoin pääsy ja nykyään ei edes siellä tapahtuvasta valokuvaamisesta tarvitse maksaa.
Tässä lyhyt kuvakavalkaadi käyntini 8.7.2019 tuloksena:
Olen edellisen kerran käynyt Viipurin Kaupunginkirjastossa Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen matkalla vuonna 2014 ja silloin laatimani juttu löytyy, jos googlaa ”Esko Erkkilä Viipuri 2014”!
*********************
Kuten alussa totesin, niin nyt Kyröläismatkamme 2019 aineisto on tällä saitilla käsitelty.
Kiitän kaikkia Teitä noin viittätuhatta lukijaani, jotka olette joka päivä olleet mukanani Kyröläismatkalla2019.
Uskon, että Kotisivukoneen kävijäpäivityksessä on joka päivä mukana tuhatkunta hakukonekäyntiä, mutta kiitollinen olen myös neljästätuhannesta päivittäisestä kävijästä.
Mitähän löydänkään aiheekseni huomenna?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Viipuri, Viipurin Kaupunginkirjasto, Alvar Aalto, Hirvi-veistos, Jussi Mäntysen Hirvi-veistos, Lenin Viipurin Punaisella torilla, |
Viipurin kenttähautausmaan muistomerkki on Venäjällä sijaitsevista suomalaissotilaiden kenttähautausmaista ainoa, joille pystytetty muistomerkki on kerran tuhottuPerjantai 16.8.2019 - -Esko Erkkilä- Heinäkuinen Kyröläismatkamme ja niistä tälle saitille laatimani blogikirjoitukset alkavat olla finaalissa, mutta vielä ainakin ehkä kahteen juttuun aineistoa riittää.
Tämä juttuni koskee Viipurin kenttähautausmaata ja haluan todeta, että kaikki tämän juttuni valokuvat olen kuvannut liikkuvan bussimme ikkunan läpi!
Viipurin Tuomiokirkko oli Talvisodan aikana pääasiassa Summan lohkolla kaatuneiden suomalaisten sankarivainajien kokoamispaikka ja sinne päätyi mm. erään naapurimme veljessarjan eräs poika, joka kaatui Summassa.
Helmikuun 18. päivänä 1940 kirkkoon osui pommeja ja kirkko syttyi palamaan – kotiseuduilleen kuljetusta odottaneet sankarivainajien ruumiit paloivat kirkkopalossa.
Jatkosodassa Suomi valloitti Viipurin ja silloin tehdyissä kirkonraunioiden kaivauksissa löydettiin 114 sankarivainajan ruumiit, joista pystyttiin tunnistamaan 32 vainajaa, mutta heistä vain kuusi lähetettiin kotiseurakunnan multiin haudattavaksi – oletan, että naapurimme veljessarjan sankarivainaja oli yksi näistä kuudesta!
Vuonna 1995 Viipurin kenttähautausmaan aluetta kunnostettiin ja paikalle pystytettiin muistomerkki, joka paljastettiin elokuussa 1996.
Muistomerkki kuitenkin tuhottiin paikallisvoimin jo parin kuukauden kuluttua sen paljastamistilaisuudesta.
Viipurin kenttähautausmaan sijainti suhteessa Tuomiokirkon raunioihin ilmenee tästä kuvasta. Nykyinen muistomerkki paljastettiin 13.9.2000 ja se on saanut olla rauhassa.
Kenttähautausmaan muistomerkissä on teksti:
Viipurin kenttähautausmaaSodassa 1939 – 1940kaatuneentässä lepäävän 108 suomalaisensotilaan muistoksiSuomen valtio
******************
Tästä vinkkelistä vielä kuva Tuomiokirkon kellotornista, jonka otin bussimme ikkunan läpi!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kyröläismatka2019, Viipuri, Viipurin kenttähautausmaa, Viipurin Tuomiokirkko, Viipurin Tuomiokirkon kellotorni, Viipurin kenttähautausmaan muistokivi, Summassa kaatuneet sankarivainajat, Summan taistelut, Viljakkalan sankarihautausmaa, |
Nopeallakin piipahduksella ehtii näkemään Viipurin keskeisimmät symbolit!Tiistai 13.8.2019 - -Esko Erkkilä- Olen monesti saanut käydä Viipurissa ja ensimmäiset käyntini ajoittuvat jo Neuvostoliiton aikaan.
Heinäkuun alussa tekemämme Kyröläismatka oli Viipurin-matkojen tyypilliseen tapaan nopea piipahdus.
Nopean piipahduksemme aikana ehdin kuitenkin käymään Viipurin keskeisimmillä paikoilla ja niistä tässä muutama valokuva.
Pyöreä torni on eräs Viipurin symboleista ja tällä kerralla en ehtinyt käymään ravintolatiloissa, mutta ulkoakin katsellen Pyöreä torni on muistoja herättävä rakennus.
Viipurin linnasta on jokaisella Viipurin kävijällä omanlainen kuvansa ja minun Kyröläismatkan aikana ottama kuva on tässä! Joskus olen päässyt käymään tuolla ylätasanteella, mutta nyt oli tyytyminen tähän "kaukokuvaan"!
Viipurin eräs kuvatuimmista kohteista on Viipurin vanhan tuomiokirkon kellotapuli ja tässä oma versioni siitä 8.7.2019 ottamassani kuvassa!
Viipurin Kauppahalli kuului jo Suomen aikaan Viipurin kaupunkikuvaan ja sitä se on myös nykypäivänä.
Minulla on Viipurin Kauppahallissa ”luottomyyjänä” tämä azerbaidsanilainen kaveri, jolla on iso vihannes-, hedelmä- ja juuresosasto siellä.
Monet moninaiset kerrat olen ostanut tältä kaverilta valkosipuleita omien valkosipuleiden jatkeeksi, kun syksyin istutan valkosipuleita.
Taas kerran sorruin ostamaan tältä veikkoselta melko kalliitakin valkosipuleita ja nyt pitää toivoa, että niitä ei ole käsitelty idunestoaineilla, jotta azerbaidsanilaiset valkosipulit tuottaisivat Viljakkalan Majajärvellä syksyllä 2020 hyvän sadon!
Suuri haaveeni muuten on, että joskus olisi yhteen menoon aikaa vaikkapa kolme päivää Viipuriin tutustumiseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyöreä torni, Viipurin linna, Viipurin tuomiokirkon kellotapuli, Viipurin Kauppahalli, Kyröläismatka2019, |
"Vallitkoon rauha heidän leposijoillaan"Sunnuntai 11.8.2019 - -Esko Erkkilä- Sain eilisestä Äyräpää-jutustani sen verran kannustavaa palautetta, että…
…jatkan vielä yhden jutun verran viime heinäkuun kokemuksistani Äyräpään kirkonraunioilla ja niiden lähistöltä, kun Kyröläismatkallamme poikkesimme siellä.
Äyräpään kirkonraunioiden Vuoksen suunnalta katseltuna kirkon takana sijaitsee Äyräpään hautausmaa, jonka…
…tuhoamisessa neuvostoliittolaiset ovat näyttäneet tuhovoimansa, kun ovat aurausmenetelmällä kaivaneet hautausmaalle vakourat ja istuttaneet vakouriin männyntaimia.
Männyntaimirivistöjen ja kirkonraunioiden väliin on Juho Juvosen (syntynyt 15.10.1983, kuollut 11.1.19359) ja Salamon Kannisen (kuollut 21.9.934) hautojen väliin Äyräpään siviilihautausmaan muistoksi pystytetty muistokivi, jossa suomeksi lukee näin:
"Äyräpään hautausmaa
Tällä alueella lepää n. 900 äyräpääläistä vainajaa, jotka on siunattu viimeiseen lepoon 1927 – 1944. Vallitkoon rauha heidän leposijallaan"
Puhun kokemuksesta, kun totean, että useimmat matkanjohtajat ja matkaoppaat keskittyvät Äyräpään kirkonrauniolla Äyräpään – Vuosalmen taisteluiden selvittämiseen, mutta eivät osaa kertoa mitään Äyräpään siviilihautausmaasta.
Huomaatte varmaan, että Juha Juvosen ja Salamon Kannisen hautakivissä on ammusten jättämiä iskemiä!
Äyräpään siviilihautausmaalle pitää harpata pienen ojan yli mäntymetsikköön ja siellä on – varsinkin kirkonraunioista vasemmalla – säilynyt eräitä Äyräpään hautausmaalle aikoinaan laitettuja hautakiviä!
***********************
Äyräpään kirkon jäänteitä.
Ammusten jälkiä Äyräpään rauniokirkon kattopelleissä.
Äyräpään kirkonraunioiden takana näkyy Vuoksi ja monet perääntyvät suomalaissotilaat yrittivät uida sen ylitse Vuosalmen puolelle – osa onnistui, mutta monet jäivät Vuoksen aaltoihin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Äyräpää, Äyräpään siviilihautausmaa, Äyräpään - Vuosalmen taistelut, Vuoksi, Vasikkasaari Vuoksessa, |
Onneksi Äyräpään kirkonrauniot saatiin suojelukohteeksi vuonna 1993Lauantai 10.8.2019 - -Esko Erkkilä- Olen monesti saanut käydä Äyräpään kirkonrauniolla ja arvostan, että ne saatiin suojelukohteeksi vuonna 1993.
Äyräpään kirkko ja sen rauniot sijaitsevat Vuoksen rannalla Äyräpään kunnan itäosassa Pölläkkälässä Lammasniemessä.
Äyräpään ratkaisutaistelut käytiin kesä – heinäkuun vaihteessa 1944 ja taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, joka oli heidän ensisijainen päämääränsä. Äyräpään - Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa.
Keskeinen toimija Äyräpään taistelussa oli silloinen everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, joka kuitenkin joutui luovuttamaan Äyräpään kirkonseudun viholliselle.
Ehrnrooth siirsi komentopaikkansa Vuoksen toiselle puolelle Vuosalmelle, josta hän sitten joutui antamaan käskyn tulittamaan Äyräpään kirkon maastoa. Olen joskus takavuosina päässyt käymään Adolf Ehrnroothin komentopaikalla Vuosalmella.
Äyräpään kirkonrauniot saatiin suojelukohteeksi vuonna 1993 ja silloin ne venäläisten asuntovaunut ja muut lomaromppeet saatiin häädettyä muualle tältä suomalaisille niin merkittävältä taistelupaikalta.
Kirkon muistomerkkiä suunniteltaessa valittiin muistomerkiksi itse kirkon rauniot. Mustasta marmorista valmistettu muistolaatta kiinnitettiin suureen teräsbetonin palaseen, jonka räjähdys oli repäissyt kirkon lattiasta ja nostanut pystyyn. Marmorilaatassa on kuva kirkosta ja laatassa teksti:
Äyräpäässä ja Vuosalmella Suomen sodissa 1939-1944 kaatuneitten suomalaisten sankarivainajien muistoa kunnioittaen
Suomen valtio pystytti kirkon raunion vieressä sijaitsevalle 118 tuntemattomaksi jääneen sotilaan kenttähautausmaalle muistomerkin 12.8.1996. Tämän 4,3 metriä korkean graniittisen muistopaaden suunnitteli kuvanveistäjä Ari Laitila ja siinä on suomeksi ja venäjäksi teksti
Äyräpään sankarihautausmaa
Toisessa maailmansodassa kaatuneitten tässä lepäävien suomalaisten sotilaiden muistoksi.
Suomen valtio.
Kunnia Äyräpään ja Vuosalmen taisteluun osallistuneille, sillä heidän ansiostaan olemme saaneet elää itsenäisessä Suomessa!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kyröläismatka2019, Äyräpää, Vuosalmi, Äyräpään-Vuosalmen taistelut, Äyräpään-Vuosalmen taistelut 1944, everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, Adolf Ehrnrooth, Äyräpään kirkonrauniot, Äyräpään kenttähautausmaa, |
Sortavalassa pitää aina olla aikaa, jotta ehtii poiketa "Runonlaulaja" -patsaalla!Keskiviikko 7.8.2019 - -Esko Erkkilä- Taannoisella Kyröläismatkallamme poikkesimme kahdestikin Sortavalassa - mennessämme kohti Petroskoita ja palatessamme Aunuksesta kohti Käkisalmea.
Menomatkalla olimme liikkeellä kovin myöhäistunteina ja kun yövyimme Piipun Pihassa, en lähtenyt illalla enää Sortavalan keskustaan.
Paluumatkalla oli olevinaan myös kiire ja pysäköimme bussimme Sortavalan torin äärelle, josta on muutama sata metriä Sortavalan keskustaan.
Sortavalan ykköskohde on mielestäni ”Runonlaulaja” –patsas ja sen luokse kiirehdin myös nyt.
Runonlaulajan patsas on kuvanveistäjä Alpo Sailon veistos, joka paljastettiin Sortavalassa Kalevalan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 1935. Patsaan mallina Sailo käytti karjalaista runonlaulaja Petri Shemeikkaa (1821 – 1915), jonka Sailo oli tavannut aikaisemmin henkilökohtaisesti.
Veistoksen tekemisessä Sailoa auttoi hänen oppilaansa Nina Stynkel, josta muutamaa vuotta myöhemmin tuli Sailon puoliso.
Kannustan, että Sortavalassa käydessänne poikkeatte Alpo Seilon veistämän ”Runonlaulaja” – patsaan äärellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Sortavala, Piipun Piha, Alpo Sailo, Nina Stynkel, Petri Shemeikka, Runonlaulaja, Runonlaulaja-patsas, |
Apteekkari Jääskeläinen maksoi kyläläisille markan jokaisesta kivestä, jotka he toivat huvilan rakennustyömaalle!Tiistai 6.8.2019 - -Esko Erkkilä- Sorvalalaisen apteekkari Tauno Jääskeläisen huvila sijaitsee Sortavalasta Pitkärannan ja Salmin kautta Aunukseen johtavan tien varrella Sortavalasta ajaen tien vasemmalla puolella 12 kilometrin etäisyydellä Sortavalasta.
Taannoisella Kyröläismatkallamme ajoimme kahdestikin apteekkari Jääskeläisen huvilan ohitse, mutta vain paluumatkalla - kun istuin bussin oikealla puolella - sain heikkolaatuisia kuvia huvilasta.
Harmittelen, että en pyytänyt kuljettajaamme Raivoa pysähtymään tai edes hiljentämään, kun ajoimme apteekkari Jääskeläisen huvilan ohi!
*******************
Sortavalan apteekkari Tauno Jääskeläinen (1888 – 1947) rakennutti Laatokan pohjoisrannalle Kirjavalahden rannalle funkistyylisen kaksikerroksisen kivirakennuksen, jonka suunnitteli vuonna 1935 arkkitehti Pauli Blomstedt.
Rakennuksen erikoisuus on se, että sen julkisivu on koristeltu pienillä kivenlohkareilla ja se valmistui vuonna 1937 eli kaksi vuotta ennen Talvisotaa.
Tutkin tätä juttuani varten apteekkari Jääskeläisen Kirjavanlahdella sijaitsevan huvilan historiaa ja totesin, että apteekkari Jääskeläinen tuki paikallista toimintaa ja maksoi jokaisesta kivestä, jotka kyläläiset toivat rakennustyömaalle, yhden markan!
**************
Apteekkari Jääskeläisen huvilassa toimi Jatkosodan loppuvaiheessa Rannikkotykistörykmentti 13:n sairastupa ja komentotoimisto. Myöhemmin siinä toimi joskus vajaat kolmisenkymmentä vuotta sitten kaikille avoin kahvila ja silloin olen poikennut siellä teellä ja maistuvia leivonnaisia nauttien – nykyisin Jääskeläisen huvila toimii venäläisten taiteilijoiden kesäkotina ja sen vuoksi se ei ole avoin ohikulkijoille.
Mainittakoon, että Blomstedt suunnitteli myös Jääskeläisen vuonna 1929 Helsinkiin Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulmaan perustaman Carelia- apteekin ja apteekin painotuotteet. Carelia- apteekki on toiminut vuodesta 1996 alkaen Töölöntorin laidassa.
En tunne Carelia-apteekin nykytilannetta, mutta toivon, että se on yhä edelleen olemassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jääskeläisen huvila, Kyröläismatka2019, Kirjavanlahti, Carelia-apteekki, Sortavala, Pitkäranta, Salmi, Aunus, arkkitehti Pauli Blomstedt, Rannikkotykistörykmentti 13:n sairastupa, Rannikkotykistörykmentti 13:n komentotoimisto, taiteilijoiden kesäkoti, |