Portinhoikka - suomalaisten kunniakas sotatanner kesäkuussa 1944Perjantai 11.7.2014 - -Esko Erkkilä- Venäjälle ja Viroon suuntautuneen matkamme ensimmäinen sotahistoriakohde oli Portinhoikan tienristeys Viipurin ja Ihantalan välillä sen tien varrella, jota pitkin puna-armeijan piti valloittaa Imatra kesällä 1944.
Neuvostoliittolaisten komentaja oli saanut tehtäväkseen valloittaa Viipuri 20.6.1944 ja se hänen joukoiltaan onnistui. Seuraava tavoite oli valloittaa Lappeenranta 29.6.1944, mutta valloittamatta jäi!
Portinhoikan, Talin ja Ihantalan alueella käydyt taistelut tekivät tyhjäksi puna-armeijan tavoitteet!
Portinhoikassa sijaitsee sillä alueella ja Talissa sekä Ihantalassa kaatuneiden neuvostosotilaiden mittava muistomerkki.
Muistomerkissä on "julkipuolella" vuosilukuina 1941 – 1944, mutta jostain kumman syystä…
…muistomerkissä mainitaan myös vuodet 1939 – 1940.
Neuvostoliitossahan oli tapana ”unohtaa” Talvisota, sillä sehän oli Neuvostoliiton historiankirjoituksessa vain pieni rajakahakka! Portinhoikan muistomerkissä talvisotavuodet on kuitenkin jostain syystä mainittu.
Laskimme, että muistomerkin yhteydessä oleviin kivipaasiin on kaiverrettu n. 7.000 puna-armeijalaisen sotilaan nimi. Kaikki he siis kaatuivat Portinhoikan, Talin ja Ihantalan taisteluissa, joissa varmistettiin Suomen itsenäisyys.
************
Portinhoikkaan kuljettiin ennen Suomesta tultaessa suoraan Tienhaarasta, mutta nykyisin sinne pääsee…
…Viipurin ohikulkutietä, joka…
…ylittää ennen Viipurin – Ihantalan tietä Saimaan kanavan.
Oli mielenkiintoista todeta, että Viipurin ohitustien varrella oli iso Tampereen Koskikeskuksen mainos – mainos tuli niin nopeasti ja oli minusta katsellen ”väärällä puolella tietä”, että en ehtinyt sitä kuvata!
************
Portinhoikka on 4-tienristeys ja tässä jokseenkin samoilta jalansijoiltani kuvaamana Portinhoikkaan eri suunnilta saapuvat tiet:
Tienhaarasta saapuva tie on kunnoltaan vaatimattomin, mutta vielä vajaat kymmenen vuotta sitten sain olla linja-autossa, jolla saavuimme Tienhaarasta Portinhoikkaan. Silloin ei ollut Viipurin ohikulkutietä.
Talista Portinhoikkaan saapuva tie näyttäisi olevan kohtuullisessa kunnossa. Linja-automme on tässä kuin saapuisi Talin suunnasta Portinhoikan risteykseen.
Viipurista Portinhoikkaan saapuva tie on melko hyvässä kunnossa ja Ihantalassa käyntimme jälkeen ajoimmekin tätä tietä Viipuriin.
Myös Ihantalaan Portinhoikasta johtava tie on nykyisin hyvässä kunnossa.
*************
Portinhoikassa ja sen lähituntumassa käytiin juhannuksena 1944 rajut panssaritaistelut, joissa jalkaväen osuus oli luonnollisesti keskeinen. Keskeisten maastonkohtien hallinta vaihtui useaan kertaan.
Jokainen sotahistoriaa vähänkin harrastanut tuntee paikannimet
Portinhoikan muistomerkillä kannattaa poiketa ja osoittaa kunnioitusta niille neuvostosotilaille, jotka Stalinin virhearvioinnin vuoksi menettivät henkensä Portinhoikassa, Talissa ja Ihantalassa.
-Esko Erkkilä- |
|
9 kommenttia . Avainsanat: Portinhoikka, Ihantala, Murokallio, Kyöpelinvuori, Konkkalanvuoret, Kärstilänjärvi, Leitimojärvi, Repolanjärvi, Tali, Hiihkallio, Juustila, Juustilankangas Talvisota, suomenlahti2014, |
Hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten matka tapahtui tällä kerralla Suomenlahden ympäri historia-, sotahistoria- ja kulttuurimatkanaTorstai 10.7.2014 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrön ja Viljakkalan sotaveteraanit ja oikeammin nyt vain heidän omaisensa suorittivat jokakesäisen matkansa tällä kerralla Suomenlahden ympäri.
Matkan ”primus motor” on aina ollut hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki, joka toimi meillä tälläkin kertaa matkanjohtajana. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Lehtimäen perheen omistama Vihdin Liikenne – VL-Matkat Oy.
Olen ainoa jo edellisvuodesta lähtien, joka on osallistunut kaikille kenraali Lehtimäen johtamille hämeenkyröläis- ja viljakkalalaismatkoille. Laskujeni mukaan nyt oli kyseessä yhdestoista matka, mutta myös sellaisia mielipiteitä oli matkalaisten keskuudessa, että olimme matkassa jo kahdentenatoista vuonna peräkkäin.
***********
Lähdimme matkaan Hämeenkyröstä lauantaina heinäkuun 5. päivänä ja ensimmäinen yöpymisetappimme oli Viipuri.
Jo ensimmäiseen päivään mahtui paljon kokemuksia ja kohteita.
Tali-Ihantala -taistelujen ratkaisumaasto ja siihen tutustuminen oli ensimmäisen matkapäivämme eräs tärkeimmistä kohteista.
Olen tässä kuvattuna Ihantalan kirkon portailla – vuonna 1927 rakennetusta ja 1940 tuhoutuneesta kirkosta on jäljellä ainoastaan portaat.
Aloitin toisen matkapäivämme jo klo 05.11 Venäjän aikaa eli klo 04.11 Suomen aikaa – minä kun en yleensä ole mennyt ulkomaille nukkumaan.
Lähdin varhain aamusella vajaan kahden tunnin mittaiselle kävelykierrokselle Viipuriin ja kiersin mm. aamuauringossa paistattelevan Viipurinlinnan.
Kolmas matkapäivämme alkoi, kun heräsimme Hotelli Moskovassa Pietarissa.
Olin taas varhain liikkeellä ja tein kävelylenkin Neva-joen yli.
Nevan sillalla totesin, että Venäjä on suuri maa, sillä sillalla mm. varjoni oli paljon pidempi kuin tavallisesti!
Neljännen ja viimeisen matkapäivämme aluksi kenraaliluutnantti Lehtimäki johdatteli meidät Virossa paikkaan, jossa Narvajoki laskee Suomenlahteen.
Narvajoki erottaa EU:n Venäjästä, se on Schengen-raja ja se on myös Naton sekä Venäjän raja.
Viro vasemmalla ja Venäjä oikealla - punaiset pallot Narvajoen keskellä osoittavat Viron ja Venäjän rajan.
***************
Tarkoitukseni on lähiaikoina kirjoitella juttuja matkan varrella nähdystä ja koetusta.
Aineistoa ainakin riittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Viljakkala, Suomenlahti2014, Tali-Ihantala, Viipuri, Viipurinlinna, Pietari, Neva, Nevajoki, Narvajoki, EU:n raja, Schengen-raja, Nato-raja, Schengen, Nato, Ihantalan kirkko, Ihantala, |
Meissen Boutique - ei pikkurahoilla pelaavilleKeskiviikko 9.7.2014 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen käynnistämme Meissen´llä ja esitin pienen kuvakierroksen näkemästämme.
Jatkan tänään muutamalla kuvalla ja nyt on kyseessä näyttelyn harvinaisuudet sekä muutama taidetyö, joita ei ihan pikkurahalla olisi saanut mukaansa.
Tämän elefantin malli on vuosilta 1731/1732 ja se on valmistettu vuonna 1923.
Teosta ei luonnollisesti ole hinnoiteltu.
Tämä kukko jota koskettelen, on normaalihinnaltaan 5.335 euroa, mutta epätavalliseen Meissen-tapaan se oli alennusmyynnissä ja nyt sen hinta oli vain 4.284 euroa!
Tämä Paul Helming-nimisen posliinitaiteilijan suunnittelema vaasi on valmistettu vuonna 1900 ja se on ollut näytteillä Pariisin maailmannäyttelyssä. Taideteoksen mittasuhteista saa käsityksen, kun vertaa sitä takana näkyviin näyttelyhuoneen ikkunoihin sekä lämpöpattereihin.
Myöskään tätä tuotetta ei oltu hinnoiteltu.
Olen tässä mittatikkuna taideteokselle, joka on valmistettu vuonna 1858 ja jonka on suunnitellut Carl Herman Wiedemann.
************
Ukrainalais-amerikkalaisella taiteilijalla Vladimir Kanevsky´llä oli näyttelyssä oma myyntinäyttelynsä ja hänen posliinista valmistetut kukka-asetelmansa olivat hinnoiltaan ihan kohdallaan:
Hinta 45.000 euroa
Hinta 70.000 euroa
Tasaraha eli 100.000 euroa!
*************
Myydäänhän Meissen Outlet-myymälässä mm. tavallisia valkoisia munakuppejakin, mutta kaksikymmentäviisi euroa yhdestä munakupista tuntui hieman tyyriiltä ja sen vuoksi ostinkin tuliaisiksi veneenmuotoisen pienen posliiniastian koristeeksi ja osoitukseksi, että meilläkin on Meissen-posliinia.
Vene maksoi 53,00 euroa eli ”ei ollut aika halpa”, mutta onhan se aito Meissen!
Poiketkaahan Meissen´llä, kun olette liikkeellä Dresdenin suunnalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meissen, Meissen Boutique , Meissen Ausstellung, Meissen Outlet, Elbe, Dresden, saksa2014, Vladimir Kanevsky, |
Meissen - posliinimaailman huippu jo yli 300 vuotta!Tiistai 8.7.2014 - -Esko Erkkilä- Minulla oli yksi tavoite, kun lähdin huhtikuussa kahden miehen omatoimimatkalle Dresdeniin ja Leipzigiin.
Tavoite oli tutustua Meissen posliinimaailmaan!
Tavoite myös toteutui, sillä pääsimme tutustumaan Meissen-tehtaan näyttelyyn ja myymälään huhtikuun 28. päivänä.
Meissen on n. 30.000 asukkaan kaupunki ja se sijaitsee Elben varrella 25 kilometrin etäisyydellä Dresdenistä eli kaupungista, jota pidimme tukikohtanamme matkallamme.
Meissen tehtaat sijaitsevat keskellä kaupunkia ja sinne on hyvät opasteet mm. rautatieasemalta.
Tutut ristikkäin olevat sapelit johdattavat matkailijan Meissen-museoon, näyttelyyn ja Meissen–myymälään.
Oven pielessä oleva hienostunut kyltti kertoo, että perillä ollaan.
Sisäänpääsymaksu on 9 euroa ja se kannattaa maksaa, sillä niin paljon on nähtävää.
Meissen-posliinin juuret sijoittuvat vuoteen 1710, joten kyseessä on vanha tuotemerkki.
Näyttelyn yhdessä osassa on havainnollinen näyttelypiste, josta selviää Meissen-tavaramerkin eri vaiheet niiden 300 vuoden aikana, joina posliinia on Meissen-tehtaalla valmistettu.
Vasemmalla ylhäällä on AR-monigrammi, jolla Meissen-posliini on merkitty vuonna 1720. AR on August Rex´n monokrammi.
Oikealla alhaalla…
…ja tässä tarkemmin nykyinen eli vuonna 2008 käyttöön otettu tuotemerkki.
Tuotemerkeistä on näyttelyssä tarkat tiedot, että mitä merkkiä on eri ajanjaksoina käytetty.
Meissen-posliini on kaikilta osiltaan käsityötä – on ollut aina.
Meissen on suurta taidetta ja sen vuoksi sen hintataso on tavalliseen posliiniin verrattuna pilvissä.
Seuraavassa on muutamia kuvia esillä olleista teoksista:
Toivon, että nämä esimerkit riittävät todistamaan, että Meissen on jotain aivan muuta kuin kippoja ja kappoja. Toki kippojakin löytyy, mutta ehkä tämä pieni kuvakavalkaadi auttaa ymmärtämään, että mitä kaikkea liittyy posliimerkkiin, jossa on sapelit ristikkäin. Tämänpäiväinen Meissen-kuvakierros päättyy tähän, mutta ehkä joskus lisää - mistäpä sen tietää josko jo huomenissa?-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meissen, Meissen Boutique, Meissen Outlet, Elbe, Dresden, saksa2014, |
Kolmannen sektorin toimijat - kuten Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ja LC-Viljakkala - tekevät arvokasta työtä syrjäseutujen asukkaiden hyväksiMaanantai 7.7.2014 - -Esko Erkkilä- Erilaiset yhdistykset, järjestöt, yhteisöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä vanhusten, yksinäisten ihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi niin syrjäseuduilla kuin myös kaupungeissa.
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry tekee tätä työtä Viljakkalassa.
Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen tarkoituksena on tarjota Viljakkalan kyläläisille, yhdistyksille ja seuroille yhteinen kokoontumis- ja harrastuspaikka ja siten lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä sekä parantaa yhdistysten toimintaedellytyksiä.
Yhdistyksen toiminnan tukipiste on Viljakkalan Seurojentalo.
Viljakkalan Seurojentalo on entinen Viljakkalan Maamiesseurantalo ja Maamiesseuran logo on edelleen kunniapaikalla Seurojentalon kahviossa.
Arvostan, että samalla seinällä on myös Viljakkalan vaakuna.
**********
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen tärkeä toimintamuoto kesäisin ovat Keskiviikkokahvilat, jotka alkoivat tänä vuonna kesäkuun 12. päivänä ja ne jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.
Osallistuin Keskiviikkokahvilaan heinäkuun 2. päivänä ja siitä tilaisuudesta muutama kuva:
Tilaisuus alkoi kahvittelulla ja sen jälkeen yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti…
…yli viisikymmenhenkisen yleisön tervetulleeksi.
Keskiviikkokahviloiden ohjelma on musiikkipainotteista ja tällä kerralla Viljakkalan oma poika Aarre Aalto esitti yleisöön meneviä kappaleita Risto Hiltusen säestämänä.
Aarren ensimmäinen kappale oli ”Lemminkäisen äiti”, joka on Eino Leinon kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä laulu.
1. Tuima on tuuli ja pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Kussa mun kotkani kulkeekaan?
2. Joudu jo kotihin ja lentosi heitä! Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä, poikani pieni ja hentoinen. Lahti on tyyni ja rauhainen.
3. Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa, täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Laske jo lahtesi valkamaan!
Aarre Aallon välijuonnot olivat mielenkiintoisia, kun hän kertoi mm. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Frans Linnavuoresta ja tämän suhtautumisesta siihen musiikkiin, jota Tampereen Tuomiokirkossa oli soveliasta esittää.
*****************
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kiitokset kulttuuritarjonnan järjestämisestä Viljakkalaan.
Erityiskiitokset Lions Club Viljakkalalle joka huolehti, että Elonkaaren asukkaiden kyyditykset onnistuivat Keskiviikkokahvilaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, LC-Viljakkala, Lions Club Viljakkala, Keskivikkokahvila, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Eino Leino, Oskar Merikanto, Lemminkäisen äiti, Frans Linnavuori, Tampereen Tuomiokirkko, |
Toivottavasti nykyajan kauppa-autoidea on kannattavaa liiketoimintaaSunnuntai 6.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tapasin maanantaina 1.7.2014 tyytyväisiä viljakkalalaisia ja tyytyväisyyden aihe oli, että nyt kauppa-auto käy Viljakkalassa parillisten viikkojen torstaina ja viipyy kirkonkylän keskustassa tunnin klo 14.00 – 15.00!
Asia on mielenkiintoinen ja jopa surullinen, sillä Tampereella rakennetaan tasamaalle tunnelia ja haaveillaan ratikasta, mutta Viljakkalassa ollaan tyytyväisiä, kun kauppa-auto poikkeaa kylällä kerran kahdessa viikossa!
Viljakkalan kirkonkylässä oli ennen viisi kauppaa; Salvas, Tuomi, Jalava, Osuusliike Voima ja Hämeenkyrön Osuuskauppa. Niiden lisäksi eri puolilla pitäjää oli pienempiä kauppoja.
Nyt Viljakkalassa ei ole yhtään kauppaa!
**************
Viljakkalan surkeaa kauppatilannetta on nyt parantamassa Iloisen Pojan Lihakauppa eli kauppa-auto, jonka Iloisena Poikana toimii Pasi Tanninen Pirkkalasta.
Satuin paikalle, kun Iloisen Pojan Lihakauppa oli pysähtynyt Takamaan koulun luokse Ylöjärvelle keskiviikkona 3.7.2014.
Poikkesin sisään ja sain todellakin tavata Iloisen Pojan eli Pasi Tannisen työnsä äärellä.
Kyse on tosiaankin Iloisesta Pojasta, sillä niin luontevaa – suorastaan mukaansatempaavaa – oli yrittäjän toiminta!
Myymäläauton tuotevalikoima päihittää laadussa markettien valikoimat, mutta tietysti tilakysymykset merkitsevät, että markettien volyymeihin kauppa-autossa ei päästä.
**********
Iloisen Pojan Lihakauppa –myymäläauto on liikenteessä keskiviikosta sunnuntaihin ja sen toiminta-alueena on lähes koko Pirkanmaa.
Aikataulut on laadittu siten, että parillisina viikkoina liikutaan Valkeakosken, Akaan, Urjalan, Punkalaitumen, Vesilahden, Lempäälän, Hämeenkyrön, Ylöjärven, Viljakkalan, Ikaalisten, Virtojen, Ruoveden, Längelmäen, Oriveden, Kangasalan, Luopioisten ja Pälkäneen suunnilla.
Parittomina viikkoina kauppa-auto suuntaa Nokialle, Vesilahteen, Sastamalaan, Hämeenkyröön, Viljakkalaan, Ylöjärvelle, Juupajoelle, Ruovedelle, Vilppulaan, Längelmäelle, Tampereelle ja Pirkkalaan. ************
Huomasin Takamaalla, että Iloisen Pojan Lihakaupan asiakkaina ovat nuorperheet. Se oli miellyttävä yllätys, sillä oletin asiakkaina olevan ainoastaan vanhempaa väkeä ja eläkeläisiä.
Olen varma, että Iloisen Pojan Lihakauppa –kauppa-auton nuorekas ilme ja mainio tavaravalikoima kannustavat asiakkaiksi kaiken ikäisiä kuluttajia.
Iloisen Pojan Lihakaupan tapaat facebookista näin:
Käy kurkkaamassa, sillä sieltä näet mm. pysähtymispaikat sekä aikataulut!
Toivotan Iloisen Pojan Lihakaupalle parhainta menestystä, sillä sen toiminta on juuri sitä mitä Pirkanmaa tarvitsee – syrjäseutujen elämän virkistämistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iloisen Pojan Lihakauppa, Pasi Tanninen, www.facebook.com/iloisenpojan, Viljakkala, Iloisen Pojan Liikkuva LIhakauppa, |
Tampereen kaupunki vähät välittää suurlouhintojen vaikutuksista omakotitaloilleLauantai 5.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tampere on tullut tunnetuksi pienten ja keskisuurten yritysten torjumisesta alueelleen.
Totena kerrotaan, miten eräs kaupungin tonttivastaava rehentelee lounaspöydässä, että taas sain potkaistua ulos jonkin karvalakkiyrittäjän, joka olisi ollut asettumassa Tampereelle ja kyseli siihen tarkoitukseen tonttia.
Ei ihme, että Tampereen talous on suurissa vaikeuksissa!
Suuryritykset Tamperetta kiinnostavat vaikka niiden avulla Tampereen talous ei ole kohentunut ja ei tule kohentumaan.
Taannoin Tampere sai erilaisin vippaskonstein hankittua alueelleen ruotsalaisomisteisen Ikean. Vippaskonsteilla sen vuoksi, että Tampereen johtavat virkamiehet saivat Palokallion Omakotiyhdistyksen vetämään Ikean tuloa Tampereelle koskevan valituksensa pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta.
Kannan osavastuun, sillä olin päättämässä valituksemme poisvetämisestä. Lähdimme herrojen kanssa marjaan ja huonostihan siinä kävi!
*************
Ikean vaatimien liikenneramppien rakentaminen maksoi Tampereen kaupungille 30 miljoonaa euroa. Summa merkitsee vuodessa yhtä veroprosentti-yksikköä Tampereen taloudessa.
Ramppien rakennustyöt vaativat mittavat louhinnat ja niiden vaikutuksesta useat Palokallion omakotialueen omakotitalot vaurioituivat.
Suurimmat vauriot olivat yli 30.000 euroa omakotitaloa kohti ja kaupunki ei korvannut aiheuttamiaan vaurioita täysimääräisesti.
Omakotitaloni – vaikka sijaitsee kaukana ns. Ikea-louhinnoista – kärsi vaurioita ja kun vauriot olivat pieniä, niin Tampereen kaupunki maksoi minulle korvauksia.
Tampereen kaupungin toimintaperiaatteena oli korvata pienet vauriot sekä ne vauriot, joiden korvausperiaatteet eivät kestä päivänvaloa.
Nyt Tampereen kaupunki suunnittelee jatkavansa kaavoitus ja teollisuusalueen laajentamista Ikean tontista etelän suuntaan.
Ensimmäiset alueen louhintasuunnitelmat olivat järkyttävän suuret, mutta Palokallion Omakotiyhdistyksen toiminnan tuloksena louhintasuunnitelmat on nyt saatu kutistumaan 1/3 alkuperäisistä suunnitelmista.
Louhintamäärät ovat kuitenkin edelleen n. kolminkertaiset Ikea-louhintoihin verrattuna.
Suunniteltua alue sijaitsee Ikean rammpilouhintoja lähempänä Palokallion omakotialuetta ja se merkitsee, että olemme todella huolestuneita kotiemme säilymisestä ehjinä.
Mielipiteiden jättämisaika uusiin jättilouhintoihin päättyi 3.7.2014 ja tässä minun jättämäni mielipide jättilouhinnoista:
**********
Suunnitelma-alueen louhintasuunnitelmat ovat ylimitoitetut ja tulevat suunnitellussa laajuudessa aiheuttamaan Palokallion alueen omakotitaloille suuria vahinkoja.
Louhintasuunnitelmat pitää laatia uudelleen, jotta päästään Palokallion asukkaiden omakotitalojen kohdalla siedettäviin määriin ja sen lisäksi on louhintatyön suorittamisen toteuttamiseen, valvontaan, ennakkotarkastuksiin, välitarkastuksiin ja lopputarkastuksiin sekä Tampereen kaupungin korvausvelvollisuuksiin sovellettava niitä kokemuksia, joita kertyi taannoisissa ”Ikean ramppien” louhintatöissä.
Kiitän Tampereen kaupungin virkahenkilöitä oikeasta asenteesta, jota he ovat osoittaneet otsikkokaavan suunnittelun edetessä.
Erityiskiitokset siitä, että Palokallion asukkaiden kokemukset ns. Ikea-ramppien louhintatöissä syntyneistä omaisuusvahingoista on ainakin osittain otettu huomioon.
Vaikka louhintamäärät onkin viimeisimmissä suunnitelmissa saatu puristettua kolmasosaan ensimmäisistä suunnitelmista, ovat ne edelleen kohtuuttoman suuret ja tulevat aiheuttamaan suuria vahinkoja Palokallion alueen omakotitaloille.
Vaadin, että louhintamäärät tarkistetaan ja otetaan tavoitteeksi niiden puolittaminen viimeisimmistä suunnitelmista.
Louhintamäärät voidaan nykyisestä saada edelleen merkittävästi alenemaan, kunhan alueelle suunniteltu rakentaminen mukautetaan maaston mukaan.
Muistutan Palokallion asukkaiden toiminnasta ns. Ikean ramppien suunnittelussa, jossa palokalliolaisten aktiivisuuden ansiosta saatiin rampin Helsingin suuntaan menevä linjaus aivan uuteen malliin verrattuna alkuperäisiin suunnitelmiin. Toki palokalliolaisten esitys vaati Tampereen kaupungin tilaajapäälliköltä muutaman käynnin Helsingissä, jossa tieviranomaiset lopulta hyväksyivät palokalliolaisten esitykset.
**************
Omakotitaloni – osoite Ruokomäenkatu 32 – valmistui 1989 ja sen ulkoverhousmuurauksessa käytettiin poikkeuksellisen paljon terästä.
Omakotitalon poikkeuksellisen vahvasta rakennustavasta huolimatta se kärsi vahinkoja ”Ikea-ramppien” –louhinnoissa.
Toivon ja suorastaan vaadin, että ns. Ikea-ramppien louhintatöiden vuoksi Tampereen kaupungilta saamaani korvaukseen liittyvät korvausasiakirjat etsitään tämän mielipiteeni liitteeksi ja esitetään päättäjille ennen lopullisen päätöksen tekemistä otsikkokaavassa.
Totean, että ns. Ikea-ramppien louhintatyöt tapahtuivat kauempana kuin nyt suunnitellut louhinnat. Vaara omakotitaloni lisävaurioille on todellinen.
Katson, että nyt suunniteltujen louhintojen suorittajana on Tampereen kaupunki ja siten Tampereen kaupunki myös vastaa louhintojen aiheuttamista vahingoista.
Tampereen kaupunki ei voi laistaa korvausvastuistaan, sillä otsikkoalueen louhinnat ovat seurausta Tampereen kaupungin päätöksistä.
***************
Palokallion Omakotiyhdistys ry:llä on kokemukseen perustuvaa tietoa lähellä asutusta suoritettavien louhintatöiden aiheuttamista vahingoista.
On selkeästi todettava, että eräät räjäytys- ja louhintatöitä käsittelevät kirjat eivät tunnista louhintatöiden todellisia vaaroja omakotitaloille. Niihin vetoaminen on valitettavan yleistä ja merkitsee sitä, että louhintoihin liittyviä seikkoja ei ole käytännössä koettu. Palokalliolaiset ovat ongelmat kokeneet ja meillä on useitakin ehdotuksia, joita toivon Tampereen päättäjien kuuntelevan, jos Lahdesjärven eteläosan kaavan nro 8534 suunnittelua joskus on tarkoitus jatkaa.
-Esko Erkkilä-
Toivon, että mielipiteelläni on vaikutusta kaava-asian jatkokäsittelyssä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistyksen sopimus, Lahdesjärvi Lahdesjärven louhinnat. Ikea-helvetti, Ikea-ramppien louhinnat, LAHDESJÄRVEN ETELÄOSA TYÖPAIKKA-ALUE- KAAVA 8534 |
Maatalous on kokoomuksen ja hallituksen toimista huolimatta edelleen kaiken perustaPerjantai 4.7.2014 - -Esko Erkkilä- Kirjoitan näitä rivejä keskiviikkona 2.7.2014.
Tänään ja viime päivinä on ollut vahvasti esillä useita asioita, joilla yhteisenä nimittäjänä on maatalous. Otan niistä esille kaksi. 1.Kokoomus on viime päivinä toitottanut maatalousystävällisyyttään ja kaikkivoipaisuuttaan maatalouden, ruokaturvallisuuden ja kuluttajaystävällisyyden saralla.
Tänään suomut ovat auenneet toivottavasti myös kokoomuslaisten silmissä, kun heidän meppinsä Petri Sarvamaa ei päässyt lainkaan EU:n maatalousvaliokuntaan.
Keskustan Olli Rehn pääsi varajäseneksi ainoana suomalaisena himoittuun maatalousvaliokuntaan ja siten päätöksenteon keskiöön.
On selvää, että Rehnin pääseminen maatalousvaliokuntaan nostaa suomalaisten sananvaltaa maatalousasioissa, ruokaturvallisuutta koskevissa asioissa sekä elintarvikkeiden kuluttajapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä.
Edellisellä vaalikaudella maatalousvaliokunnassa olivat Riikka Pakarinen (keskusta) ja Petri Sarvamaa (kokoomus).
On toki muistettava, että Keskustan Anneli Jäätteenmäki sai edellisellä EU-vaalikaudella paljon enemmän aikaan suomalaisen maatalouden saralla, vaikka ei ollutkaan maatalousvaliokunnan jäsen, kuten kokoomuksen Petri Sarvamaa.
Odottelen mielenkiinnolla, että miten Kokoomus nyt hehkuttaa maatalousosaamistaan!
2.Valtioneuvosto on päättänyt uusista tavoitteista huoltovarmuudessa ja sen vuoksi leipäviljassa luovutaan vuoden huoltovarmuustavoitteesta ja siirrytään vain kuuden kuukauden mittaiseen varmuusvarastointiin.
Samassa yhteydessä huoltovarmuussäädöksiä muutetaan polttoöljyn osalta siten, että varmuusvarastossa ei enää tarvitse olla polttoöljyä teollisuuden tarpeisiin. Riittää, kun polttoöljyä on yhdyskuntien energiahuollon tarvitsema osuus viideksi kuukaudeksi!
Päätökset ovat osoitus Kataisen – Stubbin hallitusten käsityksistä, jotka perustuvat suureen tietämättömyyteen ja siihen, että halutaan ummistaa silmät ympärillämme tapahtuvasta kehityksestä.
Tunnen Huoltovarmuuskeskuksen toiminnan viljan osalta hyvin, sillä toimin 40 vuotta kestäneen työurani aikana viimeiset viisitoista vuotta maamme viljamarkkinoiden ytimessä ja pääsin omakohtaisesti seuraamaan HVK:n toimintaa viljamarkkinoilla.
Pidän hallituksen päätöksiä varmuusvarastotasojen alentamisessa vastuuttomana toimintana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n maatalousvaliokunta, Olli Rehn, Petri Sarvamaa, Riikka Pakarinen, Anneli Jäätteenmäki, HVK, Huoltovarmuuskeskus, varmuusvarastointi, viljan varmuusvarastointi, polttoöljyn varmuusvarastointi, |
"Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu"Torstai 3.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tunnettehan jutun metsästäjästä, joka jäniksen jäljet nähtyään sanoi:
”Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu.”
Metsästäjän ajatuksenjuoksu tuli etsimättä mieleen, kun kuunteli Stubb´n ja Antti Rinteen sepustuksia minihallitusneuvottelujen jälkeen.
Herätti heti epäilyksiä, että miten Kataisen – Urpilaisen perintöprinssi-kaksikko olisi noin nopeasti löytänyt 1,1 miljardin säästöt.
Nopeasti paljastuikin, että Alexander Stubb ja Antti Rinne yrittivät huijata suomalaisia, sillä he olivat laskeneet suunnittelemiensa toimenpiteiden teoreettiset vaikutukset peräti neljälle seuraavalle vuodelle!
**********
Stubb ja Rinne ovat todellisia pätkäministerejä, sillä seuraavat eduskuntavaalit järjestetään viimeistään 19.4.2015.
Eduskuntavaalien järjestäminen vajaan kymmenen kuukauden kuluttua merkitsee, että Stubb´lla ja Rinteellä on mandaatti puhua loppuvuoden lisäksi ainoastaan vajaat neljän kuukauden pätkästä ensi vuodesta.
Tosiasioista välittämättä Stubb ja Rinne retostelivat suunnitelmistaan seuraaville neljälle vuodelle!
Käsittämätöntä sumuttamista miehiltä, kun varmasti tiesivät, että nykyinen hallituspohja ei jatka ensi kevään jälkeen.
Harmillista, että suomalainen media astui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Stubb´n ja Rinteen asettamaan miinaan.
Helsingin Sanomat ansaitsee erityiskiitoksen, sillä se otti tiukan kannan Stubb´n ja Rinteen huijausyritykseen.
***************
Stubb´n ja Rinteen menettelyä kansa kutsuu valehtelemiseksi.
Uskommeko valehtelijoihin?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, Antti Rinne, minihallitusneuvottelut, Stubbin hallitus aloitti vippaskonsteilla, Stubbin hallitus huijasi, Stubbin hallitus yritti huijata, "Kun kolme tuon lisäksi saan, vain kaksi puolesta tusinasta puuttuu", |
Oulu teki esimerkillisen päätöksen!Keskiviikko 2.7.2014 - -Esko Erkkilä- Oulun kaupunginvaltuusto teki 16.6.2014 merkittävän päätöksen, kun se päätti, että Oulun kaupunki/ Oulun Energia osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakeomistuksen kautta 16-17 M€ sijoituksella.
Päätöstä edelsi värikäs näytelmä, johon pääsee yksityiskohtaisesti tutustumaan seuraavan nettipolun kautta:
www.oulu.fi -> Oulu Finland -> Päätöksenteko ja hallinto -> Haku esityslistoista ja pöytäkirjoista -> Uusimmat pöytäkirjat -> Kaupunginvaltuusto 6/2014 -> Osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Oulun kaupunginvaltuusto päätti osallistua Fennovoiman omistajiin äänin 40 - 27! Suosittelen tutustumista Oulun päätösprosessiin!
Oulun tekemä päätös on vastuuntuntoinen ja se on nykyisessä taloustilanteessa esimerkillinen.
Oulun kaupunginvaltuuston päätökseen sisältyy lausuma, että Fennovoiman hankkeeseen osallistumisen taloudellisten sitoumusten voimaan tuleminen edellyttää kaikissa tapauksissa Fennovoiman periaatepäätöksen täydentämisvaiheen myönteistä valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyä.
Oulun kaupunginvaltuuston päätöstä perustellaan valmisteluaineistossa monipuolisesti ja vahvasti.
Olen tyytyväinen, että Oulu teki päätöksen, jolla toivottavasti vahvasti linjataan myös muiden suurten kaupunkien energiapoliittista toimintaa.
Riittääkö Tampereen kaupunginvaltuustolla tahtoa tehdä tunneli- sekä ratikkasekoilujen jälkeen yksi järkeväkin päätös ja linjata Tampereen osallistuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu liittyi Fennovoiman omistajiin, Oulu, Oululta järkevä päätös, Fennovoima, Oulun Fennovoima-päätös, Tampere Fennovoiman omistajaksi?; Onko Tampere valmis Fennovoiman omistajaksi?.Pyhäjoen ydinvoimala, Pyhäjoki, Hanhikivi, |
On arvostettavaa, että kansanedustaja haluaa panostettavan Hämeenkyrön ja Viljakkalan välisen maantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseenTiistai 1.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tiedän, että Hämeenkyrössä, Kyröskoskella ja Viljakkalassa arvostetaan Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahden toimintaa, kun hän on tehnyt aloitteen määrärahan osoittamisesta maantien 276 Litukantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Viljakkalassa.
Aloitteen tunnus on TAA 346/2013 vp ja se on jätetty Eduskunnalle syyskuun 27. päivänä 2013.
*************
Aloite kuuluu näin:
Määrärahan osoittaminen maantien 276 Litukantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Viljakkalassa Pirkanmaalla
Eduskunnalle
Viljakkalan Litukantien, mt 276, ympäristö on viime vuosina rakentunut voimakkaasti. Rakennettava noin 4 kilometrin pituinen kevyen liikenteen väylä turvaisi etenkin useiden koululaisten koulureitin turvallisuuden maankäytön laajennuttua nauhamaisesti maantien 276 varteen. Koulun ohella väylän vaikutusalueella kevyen liikenteen matkoja generoivia kohteita ovat päiväkoti, urheilukeskus ja uimaranta. Lisäksi rakennettava väylä houkuttelisi muita liikkujia pyöräilyyn ja kävelyyn sekä toimisi virkistysreittinä. Rakennettava väylä yhdessä jo olemassa olevien osuuksien kanssa yhdistäisi Kyröskosken ja Viljakkalan taajamat. Väylän ohella rakennettaisiin kevyen liikenteen silta. Tie- ja rakennussuunnitelmat ovat valmiit, joten työ voidaan aloittaa heti.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon momentille 31.10.20 lisäyksenä 2 000 000 euroa maantien 276 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Viljakkalassa Pirkanmaalla.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2013
Arto Pirttilahti /kesk
*************
Tiedän, että kansanedustajien tekemillä talousarvioaloitteilla on vaikeuksia läpimenossa, mutta tässä tapauksessa on läpimenon ohella keskeistä Hämeenkyrön, Kyröskosken ja Viljakkalan paikallisten olosuhteiden huomiointi pirkanmaalaisen kansanedustajan taholta.
Kyseisen tieosuuden osalta suunnitelmat ovat valmiit – kuten kansanedustaja Pirttilahti aloitteessaan toteaakin, joten homma on savolaista elämäntapaa lainaten ”aloittamista vaille valmis”!
Nyt tiedämme, että Kataisen-Urpilaisen hallitus hylkäsi Pirttilahden aloitteen, mutta turha se ei ollut – oli vaan taas kerran osoitus kokoomusjohtoisen hallituksen keskittämistä suosivasta linjasta!
Kiitän kansanedustaja Arto Pirttilahtea siitä, että hän huomioi hämeenkyröläisille, kyröskoskilaisille sekä viljakkalalaisille tärkeän asian!Olen vakuuttunut, että Pirttilahti palaa asiaan seuraavan hallituksen aikana ja silloin aloitteen toteuttamismahdollisuudet ovat hyvät.Viljakkalalaiset arvostavat kansanedustaja Arto Pirttilahtea, kun hän aloitteessaan käyttää termiä "Viljakkalassa"!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Hämeenkyrö, Kyröskoski, Litukantie, TAA 346/2013 vp, talousarvioaloite TAA 346/2013 vp, Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti, |
Puoluesihteeri tuntee porukkansa?Maanantai 30.6.2014 - -Esko Erkkilä- Otin Karhen Markkinoilla Perussuomalaisten osastolta heidän jäsenlehtensä ja silmäilin sitä.
Kyseessä on ”Perussuomalainen” –niminen lehti ja etukannessa on päiväyksenä 8 – 9 /2014.
Ensimmäisellä aukeamalla on Mika Männistö-nimisen toimittajan laatima juttu, jonka otsikkona on ”Yhteistyöllä vaalivoittoon”.
Männistö oli jututtanut aineistoa kerätessään perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloa. Jutun ”Vastuu ehdokasasettelusta on piireissä” –osiossa on mielenkiintoista tietoa.
Lainaan sanatarkasti jutussa olevaa kohtaa:
”Puoluehallituksella on viimeisiin päiviin saakka mahdollisuus vaikuttaa siihen, onko ehdokas listalla vai ei, jos esimerkiksi saadaan yllättävää tietoa ehdokkaan sopimattomasta käytöksestä.”
Varsin rajua tekstiä eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi asettuvista henkilöistä!
Tarkoittaako tuo, että perussuomalaisten leirissä on lähtökohtana, että eduskuntavaaliehdokas käyttäytyy sopimattomasti?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perussuomalaiset, Perussuomalainen, Perussuomalainen 8 - 9 /2014, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, Riikka Slunga-Poutsalo, |
Karhen Markkinat vahvisti uskoa suomalaisen maaseudun ja haja-asutusalueiden elinvoimaisuuteenSunnuntai 29.6.2014 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa Karhen koulun vanhempainyhdistys järjesti eilen jo 15. kertaa Karhen Markkinat.
Tilaisuus on paisunut vuosi vuodelta ja eilen saavutettiin väenpaljoudessa taso, johon Viljakkalassa ei ilmeisesti koskaan ole aiemmin päästy. Markkinoille ei myydä pääsylippuja, joten yleisömäärän arviointi perustuu kokemukseen ja useimmat arvioijat päätyivät n. tuhannen henkilön väkimäärään.
Olin mukana kahdessa roolissa; Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston jäsenenä ja varapuheenjohtajana kuuntelemassa viljakkalalaisten toiveita Ylöjärven kaupungille sekä kyytipoikana vaimolleni, joka myi omalla osastollaan lasitöitä.
Lasityöt olivat kuulemma tehneet kauppansa hyvin.
Kuulin, että joku ostaja oli ostanut yhden tiffany-enkelin ja todennut mökilleen päästyään, että se näyttää niin yksinäiseltä.
Henkilö oli palannut markkinoille sillä seurauksella, että nyt hänellä on kolme tiffany-enkeliä ikkunassaan!
***********
Viljakkala-neuvoston osastolla saimme muutaman ”ruusun” välitettäväksi Ylöjärven kaupungille, mutta suurin palaute oli kuitenkin ”risuja”.
Tässä ruusuja ja risuja Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Tiina Isosaarelle antaa Paavo Mäntyniemi.
Viljakkalan terveydenhoitopalvelujen lähes lopettaminen sekä uhka kaikkien loppujenkin palveluiden lopettamisesta Viljakkalasta oli keskeisin palaute, jota saimme viljakkalalalaislta.
Viljakkalassa odotetaan suurella jännityksellä uuden kaupunginjohtajan valintaa ja toivotaan, että Ylöjärven nokkamieheksi tai –naiseksi saataisiin henkilö, joka osaisi arvostaa tasapuolisesti kaikkia kaupungin alueita – myös haja-asutusalueita.
Haja-asutusalueiden rakennuslupapäätöksissä toivottiin monissa palautteissa, että rakennuslupia myönnettäisiin myös haja-asutusalueille, ei pelkästään kerrostaloslummeihin ratikkareitin varteen Tampereen tapaan.
Oli rohkaisevaa todeta, että Viljakkalaan on muuttanut perheitä, jotka perustavat elämänsä haja-asutusalueella asumiseen ja hienoa on se, että näissä perheissä on useitakin lapsia.
Nämä maallemuuttajat ovat niitä onnellisia, joiden vanhemmat ovat osanneet rakentaa ajanmukaiset omakotitalot itsenäisen Viljakkalan aikana haja-asutusalueelle, joita nykyiset slummeja kannattavat virkahenkilöt eivät voi estää asumasta viihtyisässä ympäristössä maaseudulla.
*************
Keskusta oli vahvasti mukana Karhen Markkinoilla.
Tässä Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärvi Kurusta ja Teuvo Hakanen Viljakkalasta vaihtavat markkinakuulumisia.
Sarvijärvi ja Hakanen ovat molemmat valittu Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokkaiksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa!
Kiitokset Karhen koulun vanhempainyhdistykselle, jonka aktiivisen toiminnan ansiosta saimme osallistua Karhen Markkinoille 28.6.2014!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Karhe, Viljkkalan Karhe, Karhen Markkinat 2014, haja-asutusalueet, Viljakkala-neuvosto, Kuru-Neuvosto, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Minna Sarvijärvi, Teuvo Hakanen, |
En luota henkilöön, jolla on velkaa 684.000 euroa!Lauantai 28.6.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomus piti puoluekokouksensa Lahdessa 13. – 15.6.2014.
Puoluekokouksessa 500 kokoomuslaista päätti, että Suomen seuraava pääministeri on Alexander Stubb.
Toki pääministerivalinta teki tietyt juridiset kiemurat, mutta tosiasiassa 500 kokoomuksen puoluekokousedustajaa päätti, että kenestä tulee Jyrki Kataisen jälkeen Suomen seuraava pääministeri.
***************
Tukeudun eilisen Iltasanomien kertomaan, kun totean, että…
…Suomen pääministeri Alexander Stubb´lla on puolisonsa kanssa velkaa 684.187 euroa!
Kuusisataakahdeksankymmentäneljätuhatta-satakahdeksankymmentäseitsemän euroa on mummonmarkoissa neljämiljoonaakuusikymmentäseitsemäntuhatta-yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyksi markkaaa ja seitsemäntoista penniä!
Miten Suomen pääministerillä voi olla velkaa yli 684.000 euroa eli vanhoissa markoissa yli 4 miljoonaa markkaa?
Suomen pääministeri on paljon vartija ja erityisesti hän on paljon vartijana maamme taloudellisissa kysymyksissä.
Voitko Sinä luottaa henkilöön, jolla on puolisonsa kanssa velkaa 684.000 euroa?
Minä en luota!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksen puoluekokous Lahdessa 13. - 15.6.2014, Kokoomuksen puoluekokous, Kokoomuksen puoluekokous 2014, Alexander Stubb, Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, Stubbin asuntolaina, Iltasanomat 27.6.2014: Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, |
Osaisipa tappurimme kertoa!Perjantai 27.6.2014 - -Esko Erkkilä- Olen monissa yhteyksissä todennut, että joissakin maakunnissa puimakoneesta käytetään termiä ”tappuri”.
Näin ei ole meillä Viljakkalassa, vaan tappuri on tappuri ja puimakone on puimakone!
Kiipesin lievän yllytyksen tuloksena riihemme parvelle ja otin muutaman kuvan tappuristamme.
Oikeastaan kiipesin luvan parvelle, sillä luva on riihessä se tila, jossa puimattomat viljat käsiteltiin. Tappurimme on siis luvan parvella.
Välimäen eli nykyisin Maatalousyhtymä Erkkilän tappuri on ”käyttöä vailla valmis”, sillä kammesta vääntäen laite lähti helposti toimeensa – vain seipäillä kuivattu vilja puuttui!
Tutkailin tappuria ja totesin, että sen kyljessä lukee suurkirjaimin ”P. Sidorow´s Kontor Helsingfors”.
Kyseessä on myyjäliike ja nyt täytyykin perehtyä asiaan tarkemmin ja tutkailla, että mikä yritys on valmistanut tappurin.
Veikkaan englantilaista, yhdysvaltalaista tai saksalaista yritystä, mutta en tiedä.
*********
SMK eli Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy osti ”P. Sidorow, Suomalainen Kalustokauppa Oy:n” osake-enemmistön vuonna 1928.
Yritys jatkoi itsenäisenä yrityksenä SMK:n omistuksessa, mutta sen pääkonttori kuitenkin muutti Helsingistä SMK:n taloon Tampereelle.
Nettitiedustelu kertoi, että P. Sidorow on aikoinaan ollut merkittävä toimija mm. ompelukoneiden parissa, mutta myös maatalouskoneet näyttävät olleen yrityksen myyntiartikkeleita.
**********
Muistan hämärästi, kun Välimäen tappuri oli käytössä nykyisellä paikallaan.
Mielenkiintoista on, että tappurin käyttövoimana oli hevoskierto – katselin tappurin edestä, kun hevonen kiersi alhaalla ladossa ympyrää ja sieltä voima välittyi tappuriin!
************Ihmettelen muutamaa asiaa:
Välimäen tappuri on nähnyt paljon – osaisipa se kertoa näkemästään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tappuri, puimakone, tappuri ei ole puimakone, puimakone ei ole tappuri, P.Sidorow, P.Sidorow - Suomalainen Kalustokauppa Oy, SMK, SMK:n talo, SMK Tampere, |
Sote-sovun synnyttyä voidaan Kokoomuksen tavoittelemat suurkunnat lopullisesti hylätäTorstai 26.6.2014 - -Esko Erkkilä- Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista pohtinut parlamentaarinen ohjausryhmä julkisti eilen esityksensä, jolla julkisten terveyspalvelujen lähipalvelut voidaan turvata koko maassa.
Kataisen – Urpilaisen hallitus ajoi itsensä ”juntturaan” asian tiimoilta, mutta Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aktiivinen ote maaliskuulla sai asiat rullaamaan.
Sovitussa puitelakiesityksessä tukeudutaan olemassa oleviin rakenteisiin.
Eilen sovittu merkitsee, että Kokoomuksen tavoittelema suurkuntiin tähtäävä kuntauudistus voidaan lopullisesti kuopata.
Eilisen aikana ihmeteltiin monilta tahoilta, että miten Kokoomuksen johdolla asiassa voitiin tussaroida peräti kolme vuotta ja sitten oppositiossa olevan Keskustan aloitteesta ja voidaan todeta myös, että Keskustan johdolla päästiin kolmessa kuukaudessa kaikkia tyydyttävään ratkaisuun!
Nyt sovittu on esimerkki siitä, että hallituksen jääräpäisesti ajama yksinvaltainen menettelytapa koki konkurssin. Suurissa uudistuksissa tarvitaan parlamentaarista valmistelua ja sen tosiasian Kokoomus nyt sai todeta kovimman kautta.
Eilen julkistettu sote-sopu lähtee nyt kuntiin lausuntokierrokselle ja se merkitsee, että kuntapäättäjät pääsevät vihdoinkin antamaan lausuntonsa sellaisesta asiasta, jolla on mahdollisuudet toteutua. Tähän saakka kuntiin on tullut lukematon määrä "lausuntopyyntöjä”, joille kuntaministerinä toiminut Henna Virkkunen on – niin en tohdi sanoa, että mitä hän on niillä pyyhkinyt!
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä – jonka ansiosta kokoava prosessi alkoi ja joka nyt sai lopullisen muotonsa – antaa asian ratkaisemisesta tunnustusta ministeri Susanna Huoviselle sekä Keskustan neuvottelijoille Juha Rehulalle ja Tapani Töllille.
Tiedän, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa on vielä paljon työtä, mutta parlamentaarisesti sovitut linjanvedot luovat jatkotyölle tukevat perusteet.
Luotan ratkaisujen löytämiseen yksityiskohtaisissa kysymyksissä, joista suurin on rahoituksen järjestäminen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote-ratkaisu, Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen, Juha Rehula, Tapani Tölli, Juha Sipilä, |
Edestakainen junamatka kapearaiteisella junalla Dresdenin lähellä sijaitsevien Radebeul´n ja Radeburg´n välillä oli elämysKeskiviikko 25.6.2014 - -Esko Erkkilä- Palaan sukulaismiehen kanssa huhtikuussa tekemäämme omatoimimatkaan entisen Itä-Saksan alueelle ja kerron hienosta junamatkasta, jonka teimme kapearaiteisella junaradalla Radebeul´sta Radeburg´iin ja takaisin.
Lähtöasemamme oli Radebeul Ost –niminen rautatieasema Dresdenin ja Leipzigin välillä.
Tämä nimikyltti oli pääradan varrella,…
…mutta melkein viereisellä raiteella oleva kapearaiteisen radan nimikyltti henki sopivasti mennyttä aikaa.
Veturina oli sankkaa savua tuprutteleva höyryveturi.
Pääteasemien välillä radalla oli kymmenen väliasemaa ja juna pysähtyi kaikilla väliasemilla.
Menomatkalla valitsimme umpivaunun, mutta sen vaunusillalta oli mainio tilaisuus seurata matkan sujumista, sillä edellinen vaunu oli avovaunu.
Meillä oli muihin ajoneuvoihin nähden etuajo-oikeus, sillä henkilöautot ja raitiovaunut odottivat ohikulkuamme.
Ensimmäisen aseman jälkeen aloimme kipuamaan mäkeä ylös…
…ja se merkitsi, että veturimme joutui tositoimiin.
Miellyttävä konduktöörirouva tarkisti matkaliput…
…ja löi niihin asiaankuuluvat leimat.
Seuraavassa muutamia kuvia, jotka otin vaunumme vaunusillalta:
**************
Saavuimme runsaan 16 kilometrin pituisen junamatkamme päätepisteeseen Radeburg´iin ja sen ”Kulturbahnhof´lle”.
Veturiin laitettiin lisää vettä ja veturinkuljettaja rasvasi tärkeimmät voitelunipat.
Veturi ajettiin nyt toiseen päähän vaunurivistöä, jotta paluumatka saattoi alkaa.
Paluumatkan aluksi oli taas miellyttävä matkalippujen tarkastaminen.
Tässä joitain matkakuvia paluumatkalta – nyt matkustimme avovaunussa:
**************
Lähestyimme matkamme lähtöasemaa joka oli nyt siis myös matkamme päätepiste, pysähdyimme ja konduktöörirouvamme meni ulos junasta sekä laittoi vilkkaalle risteävälle kadulle puomit, jotta junamme pääsi etuoikeutettuna ajamaan risteyksen yli.
Saavuimme Radebeul Ost´n asemalle ja hieno junamatkamme oli päättynyt. *************Radalla on pituutta 16,55 kilometriä ja sillä liikennöivän kaluston raideleveys on 750 mm. Junan nopeus on 25 kilometriä tunnissa.Osuimme sellaiselle junavuorolle, joka matkasi radan päästä päähän. Osa junavuoroista ajaa Radebeul´sta vain Moritzburgiin saakka.Paikalliset asukkaat käyttävät radalla liikennöiviä junia työmatka- ja koululaismatkoihin.Ihmettelimmekin aluksi, että junassa matkaavat koululaiset puuhasivat vallan muuta kuin ihailivat maisemia, mutta sitten huomasimme, että he ovat normaalilla koulumatkallaan!*************
Kun käytte Dresdenissä, niin poiketkaapa nauttimassa Radebeul´n ja Radeburg´n välisen kapearaiteisen junaradan elämykset höyryveturin vetämissä vaunuissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dresden, Radebeul, Radebeul Ost, Radeburg, Moritzburg, www.loessnitzgrundbahn.de, kapearaiteinen junarata, kapearaiteinen, höyryveturi |
Nytkö vasta?Tiistai 24.6.2014 - -Esko Erkkilä- Alexander Stubb nimitti hallitukseen uusiksi ministereiksi Leena Toivakan, Laura Rädyn sekä Petteri Orpon.
Tunnen työurani perusteella parhaiten Maa- ja metsätalousministeriön ja sen vuoksi kommentoinkin Petteri Orpon nimittämistä uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi.
On sanottu, että nyt syrjään sysätty Jari Koskinen on parasta, mitä Kokoomus pystyy tarjoamaan suomalaiselle maataloudelle.
Orpon nimittäminen ministeriksi on puhdasta kokoomuslaista hyvä veli-politiikkaa, jolla palkitaan entinen Kokoomuksen ryhmänjohtaja nostamalla hänet ministerikaartiin ja kohottamaan tunnettuisuuttaan ennen kevään eduskuntavaaleja.
Jari Koskinen menetti poliittisen painoarvonsa, kun ilmoitti, että ei lähde ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Petteri Orpo ei omaa minkäänlaista kokemusta alaansa kuuluvista asioista, joten ministeriön virkamiesten rooli tulee kasvamaan - se ei välttämättä tässä tapauksessa ole lainkaan huono asia.
Huolestuttavaa Orpan nimityksen yhteydessä on se, että vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö kertoo suhtautuvansa Orpoon myötäsukaisemmin kuin Koskiseen. Pelottaa.
Maa- ja metsätalousministerin vastuulle kuuluvat myös ruokaturvallisuuteen liittyvät seikat ja tämä luo omalta osaltaan kysymyksiä Orpon osaamiselle.
Toistan jälleen kerran, että Sirkka-Liisa Anttilan ollessa maa- ja metsätalousministerinä oli kaikilla suomalaisilla ”ruokaturvallinen olo” – Koskisen kaudella näin ei ollut.
Pystyykö Petteri Orpo palauttamaan suomalaisten uskon nykyhallituksen aikana heikentyneen uskon ruokaturvallisuuteemme?
************
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari tunnetaan ja tunnustetaan suomalaisen maatalouden sekä ruokaturvallisuuden merkittäväksi vaikuttajaksi.
Kalmari kertoi fb-sivuillaan, että tapasi Petteri Orpon Eduskunnan käytävällä eilen ja onnitteli tätä ministeripaikan saamisesta.
Orpo oli todennut Kalmarille, että nyt meille tulee yhteisiä asioita.
Kalmari oli ollut heti tilanteen tasalla ja vastannut: Nytkö vasta?************Orpon toteamus on vankka todiste, että Kokoomukselle maatalouden, metsätalouden sekä ruokaturvallisuuden asiat ovat olleet vieraita.
Tuleeko nyt muutos?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerinimitykset, Alexander Stubb, Leena Toivakka, Laura Räty, Petteri Orpo, Anne Kalmari, Jari Koskinen, |
Viipurin "Infra Liikelaitos" huolehtii kaupungin siisteydestäMaanantai 23.6.2014 - -Esko Erkkilä- Olen toiminut luottamushenkilönä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa vuodesta 2009 alkaen.
Ehkä luottamushenkilöpostini on syynä, että tapaan ulkomailla liikkuessani kiinnittää huomiota vierailukohteiden siisteyteen sekä siihen, että miten ja millaisella kalustolla paikkoja pidetään puhtaina sekä kunnossa.
Seurasin taannoisella Viipurin –matkallamme, että kuinka siellä kaupungin infraa hoidetaan.
Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin Kaupunginkirjaston tontin eräällä laidalla on hyvinhoidettu pensasaita. Pensasaita on siinä mielessä erikoinen, että siinä on kaksi pensasaitaa rinnakkain. Pensasaidan leikkaaminen onnistuu kuitenkin hyvin, sillä leikkaaja mahtuu työskentelemään pensasaitojen välissä.
Työ onnistui polttomoottorikäyttöisellä pensasaitaleikkurilla hyvin, mutta tähtäyslangan puuttuminen aiheutti sen, että leikatusta aidasta muodostui hieman ”kuoppainen”.
Torkkelinpuistossa tapasin aamutuimaan ”kaupunginmiesten” kalustoa eli jo neuvostoajalta tutuksi tulleen traktorin…
…ja kuorma-auton.
Yritin katsella työmiehiä, mutta he olivat ilmeisesti menneet aamukahville, sillä ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tyypillistäkö!
Viipurin kaupunkikuva on siisti ja sille on selityksensä eli roskat kerätään kaduilta ja puistoista säntillisesti.
Viipurissa tarjotaan koululaisille ja nuorille kesätöitä kaupungin siistimisessä.
Tästä näin esimerkin Salakkalahden rantabulevardilla, kun suuntasin aamukävelyni sinne.
On hyvä asia, että nuorille opetetaan puistojen hoitamisessa tarvittavien käsityökalujen käyttöä…
…ja muutenkin opetetaan työntekoa!
Profeetta Elian kirkon lähellä tapasin nuorukaisen, joka raivaussahan siimaleikkurivarustuksella leikkasi pitkäksi ehtinyttä ketoa.
Työ sujui joutuisasti ja ilman esimiesten paimentamista.
*************
Nämä tässä kertomani seikat ovat vain pintaraapaisu siihen työhön, jolla Viipurin kaupunkia pidetään siistinä.
Olen matkamme jälkeen tavannut paljon ihmisiä, jotka muistelevat Viipurin taannoista epäsiisteyttä.
Nykyään Viipuri on siisti ja myös turvallinen kaupunki, sillä esimerkiksi matkailijoita ahdistelevia kerjäläisiä on siellä paljon vähemmän kuin Tampereella!
Suosittelen tutustumista nykypäivän Viipuriin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viipuri, Torkkelinpuisto, Viipuri on siisti kaupunki, Viipurin siistiminen, Viipurin kaupunginkirjasto, profeetta Elian kirkko, |
Keskusta kannustaa kuntalaisdemokratian kehittämisessä Tampereen Alvari -toiminnan sekä Ylöjärven Viljakkala- ja Kuru-neuvostojen tyyppiseen toimintaanSunnuntai 22.6.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan toiminnan kehittämisessä puoluekokousaloitteilla on tärkeä rooli.
Taannoin päättyneelle Turun puoluekokoukselle jätettiin 260 puoluekokousaloitetta Keskustan piirien, Keskustan kunnallisjärjestöjen sekä Keskustan paikallisyhdistysten toimesta.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen tyytyväinen, että monet Keskustan tamperelaiset järjestöt jättivät useita puoluekokousaloitteita.
Olin keskeisenä toimijana, kun Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö jätti puoluekokousaloitteen, joka kuului näin: ************
KUNTALAISDEMOKRATIAA PITÄÄ KEHITTÄÄ MONIPUOLISIN TAVOIN
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry esittää, että kuntalaisdemokratiaa pitää kehittää luovasti, monipuolisesti, ennakkoluulottomasti ja erilaisin tavoin eri kunnissa.
Kuntalaisdemokratian merkitys korostuu koko ajan, sillä tiedonvälitys monipuolistuu, tarpeet ovat kunnissa erilaiset ja kuntakokokin varmaan tulee kasvamaan. Tarvitaan erilaisia malleja, jotta kansalaiset voivat helposti myös vaalien välissä osallistua oman kuntansa kehittämiseen.
Onnistunut kuntalaisdemokratia merkitsee parhaimmillaan kahdensuuntaista tiedonvälitystä; päättäjät saavat oikeaa sekä suoraa palautetta kuntalaisilta päätöstensä perustaksi ja kuntalaiset puolestaan todenpohjaista tietoa tehtyjen päätösten perusteluiksi.
Kuntalaisdemokratian paras onnistuminen on kuitenkin se, kun kuntalaiset pystyvät aidosti vaikuttamaan asioihin jo niiden valmisteluvaiheessa.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry on pannut tyydytyksellä merkille Tampereen kaupungin Alvari-toiminnan, joka perustuu alueellisen vaikuttamisen periaatteeseen. Kaupungin jakaminen neljään Alvari-alueeseen on merkinnyt alueellisten ongelmien välittymistä päättäjien tietoisuuteen.
Toisena esimerkkinä Tampereen kunnallisjärjestö haluaa tuoda esille Ylöjärven kaupungissa toimivat alueelliset Viljakkala- ja Kuru-neuvostot, jotka perustettiin sen jälkeen, kun Viljakkala sekä Kuru liittyivät kuntaliitoksessa Ylöjärven kaupunkiin.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry toteaa kokemukseen perustuen, että Alvari- järjestelmässä ja Ylöjärven Viljakkala- sekä Kuru-neuvostoissa on paljon parannettavaa, mutta molemmat ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä kuntalaisdemokratian edistämisessä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry kannustaa Suomen Keskustaa tukemaan uusia, erilaisia ja ennakkoluulottomia hankkeita kuntalaisdemokratian edistämisessä.
******************
Puoluehallitus puolsi aloitettamme ja sen vastausesitys kuului näin:
”Puoluekokous yhtyy täysin Tampereen kunnallisjärjestön näkemykseen kuntalaisdemokratian kehittämisestä. Keskustan kunnallisvaaliohjelmassa 2012 yksi kolmesta kärkiteemasta oli nimenomaan kunnan asukkaiden ja heidän yhteisöjensä vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen kansanvaltaisesti valitun valtuuston ja muiden päätöksentekoelinten rinnalla.
Kuntalaisilla ja myös kunnassa osan vuotta asuvilla vapaa-ajanasukkailla on tiedoistaan, taidoistaan ja arkipäivän kokemuksistaan kumpuavaa osaamista ja resursseja, joita ei vielä ole tarpeeksi hyödynnetty kuntalaisten yhteiseksi hyväksi. Myös kolmannen sektorin järjestöjä tulee kuulla entistä vahvemmin ja ottaa ne mukaan palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen.
Aloitteessa on kiinnitetty huomiota oleelliseen näkökulmaan; jokaisen kunnan on löydettävä omista ja asukkaiden lähtökohdista parhaat lähivaikuttamisen muodot. Yhtä ja samaa reseptiä kaikille kunnille ei ole olemassa.
Etenkin asukasmääriltään suurissa ja pinta-alaltaan laajoissa kuntaliitoskunnissa voidaan jopa harkita kunnanosavaltuustoja tai Rovaniemen kaltaisia aluelautakuntia omine budjetteineen ja päätösvaltoineen. Toisissa kunnissa voivat toimia paremmin ns. kevyemmät kuntalaisdemokratian muodot kuten kylä- ja kaupunkiosavaltioparlamentit, avoimet keskustelu- ja palautetilaisuudet, kansalais- ja käyttäjäraadit tai vaikkapa sosiaalisen median ja muiden sähköisten palaute- ja ideajärjestelmien hyödyntäminen.
Olipa kuntalaisdemokratian muoto mikä tahansa, on tärkeintä että kunnan asukkaat tulevat aidosti kuulluiksi ja he kokevat voivansa vaikuttaa kotikuntansa asioihin. Näennäisdemokratia vain etäännyttää ja passivoi asukkaita.
Puoluekokous panee tyytyväisyydellä merkille aloitteessa mainitut Tampereen ja Ylöjärven lähidemokratiakokeilut. Niiden kokemuksia – niin onnistumisia kuin havaittuja ongelmiakin – tulee hyödyntää Pirkanmaata laajemminkin kuntalaisten lähivaikuttamisen edistämisessä.”
*********
Olen tyytyväinen Puoluehallituksen vastausesitykseen ja erityisesti siihen, että puoluekokousaloitteemme hyväksyttiin näillä vahvoilla puoltolauseilla Keskustan ohjenuoraksi jatkossa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous 2014, Keskustan puoluekokousaloitteet 2014, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puoluekokousaloite 2014, Alvari, Alvari-toiminta, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärvi, |