Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kiinteistöveron suuruus kertoo oleellisen kunnan/kaupungin taloustilanteesta

Perjantai 26.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Elämme aikoja, jolloin kunnat ja kaupungit esittelevät kuntalaisille ja päättäjilleen vuoden 2019 talousarvioita.

 

 

Kuntien/kaupunkien talousarviot tulevat päättäjien päätettäviksi marraskuussa, kun kunnanvaltuustot/kaupunginvaltuustot kokoontuvat talousarviokokouksiinsa.

 

 

Tampereen kaupunginvaltuuston talousarviokokous on 19.11.2018 ja Ylöjärvellä vastaava kaupunginvaltuuston kokous on 5.11.2018.

 

 

Talousarviokokouksissa päätetään mm. kiinteistöveroista vuonna 2019.

 

 

Tampereen osalta ennakkotiedoissa todetaan näin:

 

 

  • Kiinteistöveroa nostetaan 10-12 miljoonalla, tarkemmin kohteet määritellään budjettiesityksessä

 

Ylöjärven talousarvioehdotuksessa todetaan puolestaan näin:

 

  • Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroa lasketaan, muut kiinteistöverot ennallaan: yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93, vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,48 > 0,45, muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00

 

 

On naapurikaupunkien taloudenpidossa eroja!

 

 

No, Ylöjärvellä ei ole ratikkaa taloudellisena rasitteenaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiinteistövero, kiinteistövero Tampereella, kiinteistövero Ylöjärvellä, Tampereen ratikka,

Luontoliitto ja Suomen Luonto-lehti ovat todellisia turhakkeita!

Torstai 25.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Lehtipuhallin on viherpeukalon arvomaailmassa toiseksi tärkein työkalu heti puutarhajyrsimen jälkeen.

 

 

Suomen Luonto-lehti – Luontoliiton oheishärpäke – valitsi vuonna 2000 suuressa ”viisaudessaan” lehtipuhaltimen vuoden turhakkeeksi.

 

 

Valinta merkitsi, että Luontoliitto menetti silloin silmissäni sen vähäisenkin luottamuksen, jota se mielessäni nautti.

 

 

Toivon, että Luonto-lehti pyytää julkisesti anteeksi vuonna 2000 tapahtunutta töppäystään, jotta edes jonkinlainen luottamus Luontoliittoon ja sen oheishärpäkkeisiin olisi mahdollista palauttaa.

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_5651.JPG

 

 

Sain eilen päätökseen sen kaksipäiväisen projektin, joka tarvittiin Tampereella sijaitsevan omakotitalotonttimme puhdistamiseen lehdistä.

 

 

 

IMG_5656.JPG

 

 

Edellisvuosien tapaan lehtiä kertyi henkilöauton kahden peräkärryllisen verran.

 

 

Vein lehdet Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen sille osastolle, jonne ohjataan ”lehdet ja männynkävyt”!

 

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n palvelu on maksutonta, mutta luonnollisesti nämäkin kustannukset maksamme jätemaksuissamme, sillä ”ilmaisia lounaita ei ole”!

 

 

Tampereen omakotitalotonttimme on pieni, mutta aina syksyisin tontiltamme kertyy lehtiä kaksi peräkärryllistä ja niiden lisäksi saman verran keväällä.

 

 

Emme pysty viemään lehtikuormia maalle omalle metsälle, sillä kivikylän tontillamme esiintyy lehtokotiloita.

 

 

Valitettavan monet kuljettavat tonteiltaan keräämänsä lehdet aluetta ympäröiviin Tampereen kaupungin omistamiin metsiin ja se on väärin, sillä kaupungin metsät eivät ole tarkoitettu lehtien kaatopaikoiksi.

 

 

Ryhtiliikettä tarvittaisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luontoliitto ja Suomen Luonto-lehti ovat todellisia turhakkeita!, Luontoliitto, Suomen Luonto-lehti, Odotan anteeksipyyntöä Luontoliitolta, lehtipuhallin, lehtipuhallin ei ole turhake, lehtokotilo, lehtokotilo-ongelma,

Ylöjärvi - rohkea edelläkävijä

Keskiviikko 24.10.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_5611.JPG

 

 

Osallistuin eilen Ylöjärven valtuustosalissa Hyvinvointifoorumiin…

 

 

 

IMG_5601.JPG

 

 

…jonka kattoteemana oli ”Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä”!

 

 

 

 

Tamperelaisena ja Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana sain paljon uusia eväitä toimintaani Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.

 

 

IMG_5607.JPG

 

 

Seminaarin aluksi Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto avasi Ylöjärven kaupungin strategiaa ja erityisesti visiota, joka on tiivistetty muotoon;

 

 

Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä!

 

 

 

IMG_5610.JPG

 

 

Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti korosti puheenvuorossaan, että ihmisten hyvinvointi syntyy arjessa ja lähiyhteisössä.

 

 

 

IMG_5604.JPG

 

 

Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sekä terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti seminaarin alkamista odottamassa.
 

 

Seminaaripäivän ajoitus oli osunut nappiin, sillä eilisin eli maanantaina 22.10.2018 oli julkistettu Ylöjärven kaupungin talousarvioehdotus vuodelle 2019 ja siihen sisältyy monia miellyttäviä seikkoja kaupunkilaisille – niistä joskus myöhemmin tälläkin saitilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: löjärvi - rohkea edelläkävijä, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupungin Hyvinvointiseminaari 23.10.2018,

Häpeän, että joskus annoin tukeni hänelle!

Lauantai 20.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Tämä juttuni on ollut ”säilössä” kuukauden verran, sillä kirjoitan näitä rivejä syyskuun 20. päivänä 2018.

 

Häpeäni ja virhearviointini liittyvät siihen, että olen joskus tukenut Paavo Väyrysen toimintaa politiikassa.

 

Puolustukseksi kuitenkin se, että Väyrynen oli silloin, kun tuin häntä, hän oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

 

Olin mukana virallisena kokousedustajana Rovaniemen puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrynen yritti paluuta Keskustan puheenjohtajaksi. Ei onnistunut, sillä toisella kierroksella olivat vastakkain Tuomo Puumala ja Juha Sipilä.

 

Väyrynen tuli luokseni ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen ennen äänestystuloksen julkistamista ja kysyi mielipidettäni, että ketkä ovat mukana toisella ja ratkaisevalla äänestyskierroksella.

 

Olin vieraskorea ja sanoin, että Sipilä ja Väyrynen ,vaikka Puumalaa ounastelinkin Sipilän vastaehdokkaaksi.

 

***************

 

Juha Sipilä teki aivan oikein, kun ei ottanut Väyrystä mukaan ensimmäiseen hallitukseensa.

 

 

Tämä mielipiteeni on saanut vahvistusta lukemattomista tapahtumista kuluvan vaalikauden aikana.

 

 

Seikkailut Kansalaispuolueen ja nyt Seitsemän tähden parissa osoittavat vanhuudenhöperyyden iskeneen vahvasti Paavoon.

 

Europarlamenttijäsenyys on ollut Paavolle vain rahantekoväline, sillä mitään poliittista urotekoa hän ei ole Brysselissä pystynyt saamaan aikaan.

 

 

****************

 

 

Yhdessä asiassa arvostan edelleen Paavoa ja se on hänen herukkaviljelyksensä.

 

 

Rovaniemen puoluekokouksen aikana Väyrysellä oli 10.000 herukkapensasta kasvamassa ja satoa tuottamassa Keminmaalla.

 

 

Joskus myöhemmin kysyin Paavolta, että miten herukkaviljelykset ovat kehittyneet. Paavo kertoi, että nyt hänellä on kasvamassa 20.000 herukkapensasta.

 

 

Paavon olisi jo aikoja sitten pitänyt keskittyä vain herukanviljelyyn ja luopua politikoinnista – silloin minunkaan ei tarvitsisi hävetä aikoinaan hänelle antamaani tukea!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Tukeni Paavo Väyryselle on hukkaan heitettyä toimintaa, Paavo Väyrynen herukanviljelijänä,

Kansalaisten terveyttä ei saa varantaa salmonellapitoisella brasilialaisella broilerilla ja muutakin tärkeää asiaa!

Torstai 18.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Eräs fb-kaverini otti pari päivää sitten omilla fb-sivuillaan esille vuoden 2017 kuntavaaliesitteeni ja siinä esittämäni ajatukset ovat puolitoista vuotta vaalien jälkeenkin saaneet aikaan melkoisen tykkäys-suman.

17545524_751025991742101_31959346095134448_o.jpg

Vaaliesitteessäni esittämät ajatukset eivät ole puoluepoliittisia, sillä niitä on kaikkien tamperelaisten helppo kannattaa tänäkin päivänä.

Kiitokset Kaija Tuunalle, joka löysi netin syövereistä kuntavaaliesitteeni vuodelta 2017!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Salmonella, brasilialainen broiler, salmonellapitoinen brasilialainen broiler, yhtiöittämisvimma, omakotitalojen tonttivuokrat, täydet palvelut on saatava ilman nettiäkin, vammaiset ja seniorit eivät saa joutua ratikan maksumiehiksi,

Eilen taas vietiin kuin sammakkoa sukkelan alla!

Tiistai 16.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Googlasin sanan ”sukkela” ja totesin, että eipä nykyaikana tiedetä mitään Sukkelasta.

 

Tilanne helpottui, kun googlasin ”sukkelä-äes”, sillä nyt alkoi tulla sitä tietoa, jota kaipasin ja jonka tunnen sanan ”sukkela” tiimoilta.

 

 

Sukkela on tässä jutussani hevosvetoinen äes, joka tuli minulle tutuksi pikkupoikana, kun äestin kotitilani kynnöspeltoja kylvökuntoon.

 

 ************

 

Eilen minua vietiin, kuin sammakkoa sukkelan alla, sillä osallistuin päivän aikana kolmannestusinaan eli yhteensä neljään tilaisuuteen.

 

 

Kerron siitä eilisen toisesta tilaisuudesta eli Keskustan eduskuntaryhmän ja puheenjohtamani Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön yhteisesti järjestämästä yleisötilaisuudesta Pala Cafe´ssa Tampereen Finlaysonilla.

Tilaisuutemme kattoteemana oli...

..."Tampereella on Keskusta!"

 

 

Emme käyttäneet äänentoistolaitteita, mutta ohjeena oli, että ”normaali” kovaääninen kotiääni riittää!

 

 

 

IMG_5497.JPG

 

 

Yleisötilaisuudessa kansanedustaja Mikko Alatalo sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko pitivät hienot alustukset ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.

 

 

Molemmat ovat sanankäyttäjiä, joita on mielenkiintoista kuunnella.

 

 

Saarikko kuvaili Mikon toimintaa mm. niin, että sanomaa voi viedä eteenpäin muutenkin kuin puhumalla.

 

 

Jos joku on liikennemies, niin se on Mikko, luonnehti Annika Saarikko Mikko Alataloa.

 

 

 

IMG_5502.JPG

 

 

Mikko Alatalo luovutti Annika Saarikolle viimeisimmän levynsä eli ”Viimeinen juna”!

 

 

Omassa puheenvuorossaan Mikko Alatalo kosketteli ajankohtaista hiilinieluihin liittyvää metsäkeskustelua ja totesi ex-pääministeri Jyrki Kataisen taannoin todenneen, että Keski-Euroopassa metsänhoito käsitetään puistonurmikoiden haravoinniksi – kerrankin olen samaa mieltä Jyrki Kataisen kanssa.

 

 

Tunnin junasta Tampereelta Helsinkiin Mikko totesi sen tärkeyden ja muistutti, että pääradalla liikennemäärät ovat tyystin toista luokkaan kuin Helsinki-Turku –radalla, jota sitäkin jotkut haaveilevat ”tunnin junaksi”!

 

 

 

IMG_5513.JPG

 

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko muistutti ajankohtaisiin eduskuntakeskusteluihin viitaten, että Keskusta on sovinnonetsijä.

 

 

*************

 

 

IMG_5504.JPG

 

 

Sain tilaisuudessa kamerani linssiin todelliset voimanaiset eli vasemmalta Raija Moilanen, Seija Alatalo ja Annika Saarikko.

 

 

 

IMG_5506.JPG

 

 

Myös minä pääsin ”ministerikyytiin”!

 

 

 

Kiitokset Mikko Alatalolle ja Annika Saarikolle hienosta yleisötilaisuudesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella on Keskusta, kansanedustaja Mikko Alatalo, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, Sukkela, Sukkela-äes,

Ei onnistuisi Suomessa!

Maanantai 15.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Lupailin eilen, että jatkan tänään kertomustani, kun Italian matkallamme tutustuimme San Zeno di Montagnassa…

 

 

IMG_4447.JPG

 

 

…Salumeria Lenottin herkkukauppaan ja sen tuotantotiloihin – yrityksen markkinointinimi on Salumi del Monte Baldo.

 

 

 

IMG_4417.JPG

 

 

Saavuimme vuoristokylään ja heti ensimmäisenä iltana meille oli varattuna herkkukaupassa maittavat maistiaiset paikallisen viinin kera.

 

 

Luin yrityksen verkkosivuilta, että kuvassa näkyvä maistiaistarjoilu maksaa 7,70 euroa per annos – on selvää, että Albatrostravel oli sisällyttänyt tuon hinnan matkamme hintaan eli itse maksamiamme herkkuja nautimme.

 

 

 

IMG_4424.JPG

 

 

Yrityksen omistaja oli iloinen velikulta ja mainio kauppamies.  Hyvällä englanninkielellä hän esitteli myynnissä olevia tuotteita.

 

 

******************

 

 

 

Neljäkymmentä vuotta suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksena olleena minulle oli yllätys, että niine kamppeinemme siirryimme yli kolmenkymmenen hengen voimin yrityksen tuotantotiloihin.

 

 

 

IMG_4426.JPG

 

 

 

IMG_4428.JPG

 

 

 

IMG_4431.JPG

 

 

 

Yrityksen omistaja esitteli tuotantotiloissa koneita, joilla salamimakkara valmistetaan – matkanjohtajamme ja tulkkimme Heidi suomensi.

 

 

Onneksi tuotantotoimintaa ei sentään ollut käynnissä!

 

 

*****

 

 

IMG_4425.JPG

 

 

 

IMG_4436.JPG

 

 

Kypsytysosastolla – jossa saimme vapaasti kuljeskella – salamit kypsyvät useita kuukausia.

 

 

****

 

 

IMG_4444.JPG

 

 

Kypsyessään salamimakkara kutistuu ja alussa tiukalla olleet narupunokset höllenevät.

 

 ****

 Salamimakkaroiden kanssa samassa tilassa oli kypsymässä juustoja.

 

IMG_4440.JPG

 

 

 

 

IMG_4442.JPG

 

 

Juustojen pinnalle syntyy kypsymisprosessin edetessä hallitusti hometta, jota isäntämme harjasi juustotahkon pinnalta pois.

 

 

***************

 

 

Juttuni otsikkona on ”Ei onnistuisi Suomessa” ja nyt kerron siitä:

 

 

Me kolmekymmentäkolme matkalaista olimme liha- ja juustotuotteiden tuotantotiloissa täsmälleen niissä varusteissa, joissa osa oli tullut Suomesta saakka ja toki osa oli ehtinyt käymään hotellissamme suihkussa ja vaihtanut vaatteita.

 

 

Minkäänlaisia suojavarusteita meille ei jaettu; ei hiussuojuksia, ei jalkinesuojuksia, ei minkäänlaista suojatakkia tai edes esiliinaa.

 

 

****

 

 

 

IMG_4434.JPG

 

 

 

IMG_4437.JPG

 

 

 

IMG_4438.JPG

 

 

 

Tuotantotilojen lattia koostui irrallaan olevista reikätiilistä eli kaikki se töhkä, joka meidänkin jalkineissamme siirtyi tuotantotiloihin, se pääsi ”varastoitumaan” reikätiilten reikiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin reikiin kertynyt lika pääsisi pursuamaan yli!

Kerrassaan käsittämätön elintarviketilan lattiaratkaisu!

 

 

*****************

Olen melkoisen varma, että Suomessa Elintarvikkeiden turvallisuusvirasto Evira puuttuisi vierasryhmien vierailuihin kovalla kädellä ja vaatisi tuotantotilojen lattiamateriaalin sellaiseksi, että lattialle ei pääsisi varastoitumaan kaikki ne epäpuhtaudet, jotka vieraiden jalkineissa sinne kulkeutuvat.

IMG_4446.JPG

 

 

No, tuotantotilojen ”auditoinnin” jälkeen nousimme takaisin myymälään, teimme ostoksia ja näimme, että seuraavalle vierasryhmälle tarjottavat olivat jo valmiina!

 

 

****************

 

 

Niin se tuli vielä mieleen, että kuinkahan se Euroopan Unionin Elintarviketurvallisuusvirasto siellä Italian Parmassa toimii. Silvio Berlusconihan sen muka lupasi vuonna 2003 silloiselle pääministeri Paavo Lipposelle.

 

Lupaaminen tapahtui Lipposen mukaan 14.3.2003 eli kaksi päivää ennen eduskuntavaaleja, jotka järjestettiin 16.3.2003. Lipponen käytti härskisti asiaa vaaliveturinaan, mutta ei auttanut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n Elintarviketurvallisuusvirasto Parmassa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, vierasryhmät elintarviketiloissa, salmonellavaara, salmonella, hiussuojat, jalkinesuojat, suojavaatteet, Italia2018, ,

Salumeria Lenotti - lihanjalostukseen ja juustonvalmistukseen erikoistunut perheyritys San Zeno di Montagnassa

Sunnuntai 14.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Syys- ja lokakuun vaihteeseen ajoittuneen Italiaan suuntautuneen lomamatkamme majoituspaikkamme sijaitsi Gardajärven lähistöllä San Zeno di Montagnan vuoristokylässä.

 

 

 

IMG_5283.JPG

 

 

Kylässä – saman kadun varrella – sijaitsee herkkukauppa…

 

 

 

IMG_5282.JPG

 

 

…Salumeria Lenotti, joka käyttää markkinointinimeä Salumi del Monte Baldo.
Salumeria Lenotti on vuonna 1968 aloittanut salamituotteiden valmistuksen. Yritys on perheyritys ja sen omistaa Lenotti-perhe.
 

Yrityksen osoite on Contrada Cà Schena, 2, 37010 San Zeno di Montagna VR, Italia.

 

 

********************

 

 

Kävimme kylämme herkkukaupassa kahdesti, ensimmäisen kerran saapumispäivänämme ja toisen kerran lähtöämme edeltävänä päivänä.

 

 

Italialaiseen tapaan myös Salumi del Monta Baldossa vietetään keskipäivällä siestaa, joten herkkukauppa oli avoinna klo 8.00 -> 12.30 ja 16.30 -> 20.00!

 

 

Herkkukaupan verkkosivuilla www.salumidelmontebaldo.it kerrotaan, että sianlihatuotteiden raaka-aine on alkuperältään italialaista ja ainakaan minulla ei ole mitään syytä tätä epäilläkään.

Mikäli haluaa tutustua yrityksen vekkosivuihin suomeksi, pitää googlettaa "Salumi del Monte Baldo" ja pyytää Googlea kääntämään sivut suomeksi.

 

 

IMG_5281.JPG

 

 

 

Salamituotteiden kylmäkaappi oli hoidettu hyvin…

 

 

 

IMG_5277.JPG

 

 

…ja samaa oli todettava myös muiden lihatuotteiden kylmätiskistä.
 

 

 

IMG_5279.JPG

 

 

Kylmätiski oli tosiaan taidolla hoidettu.

 

 

 

IMG_5280.JPG

 

 

Samaa voi todeta myös herkkukaupan juustotiskistä.

 

 

 

IMG_5278.JPG

 

 

Monenlaisia antimia herkkupöytään oli herkkukaupasta saatavissa!

 

 

*****************************

 

 

Ehkä jo huomenissa kerron siitä pienimuotoisesta tuotantotiloihin tutustumisesta, johon herkkukaupassa saimme osallistua. 

Se ei vastannut läheskään niitä vaatimuksia, joihin me Suomessa olemme tottuneet, mutta maassa maan tavalla, vaikka yhteisessä Euroopan Unionissa olemmekin ja lisäksi se, että Italiassa sijaitsee Euroopan Unionin Elintarviketurvallisuusvirasto!

 

 

Huomisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Contrada Cà Schena 2 37010 San Zeno di Montagna VR Italia, Salumeria Lenotti, San Zeno di Montagna, www.salumidelmontabaldo.it, Euroopan Unioni Elintarviketurvallisuusvirasto, Parma, EFSA, EFSA Parma, Gardajärvi, Italia2018,

Private label-elintarvikkeita en hyväksy, mutta lääkkeiden rinnakkaistuotteet hyväksyn

Lauantai 13.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Päivittäistavarakaupan ”private label” -tuotteet ovat sen jälkeen, kun Kesko aloitti ”Pirkka” -tuotteillaan hulluttelen, ajaneet suomalaisten elintarvikkeiden alkutuotannon ja kotimaisen elintarviketeollisuuden kestämättömään taloudelliseen ahdinkoon.

 

S-ryhmä viivytteli vastaavien tuotteiden lanseeraamisessa, mutta sitten iski maataloustuottajia sekä kotimaista elintarviketeollisuutta vasten kasvoja ja lanseerasi markkinoille ”Rainbow” –tuotteet.

 

S-ryhmän toteuttama ”halpuutus” –kampanja tuhosi loputkin elintarvikkeiden kotimaisen alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden toimintaedellytykset.

 

On varmaa, että ostoskoriini ei vahingossakaan pääse yksikään Pirkka- tai Rainbow-tuote.

 

 

Pirkka- ja Rainbow-tuotteet ovat tavallisesti ”pahnanpohjimmaisia” eli laadultaan heikkoja kopiota alkuperäisistä merkkituotteista. Monesti ne ovat heikon laatutason lisäksi valmistettu ulkomailla.

 

Valitettavasti suomalainen elintarviketeollisuus on toki joissakin private label –tuotteissa valmistajana, mutta useinkin vain joitakin aikoja, sillä päivittäistavarakauppamme kilpailuttavat tavarantoimittajia niidenkin valmistuttamisessa.

 

 

*******************

 

 

Lääkkeiden valmistamisessa ja markkinoinnissa on hieman samanlainen tilanne kuin elintarvikkeiden private label –kaupassa.

 

Lääkebisneksessä on tuotelaadun kannalta kuitenkin erilainen tilanne kuin elintarvikkeissa, sillä lääkkeiden rinnakkaistuotteissa tehoaineet ja niiden pitoisuudet ovat täsmälleen samat kuin alkuperäislääkkeissä.

 

 

Laadultaan rinnakkaislääkkeet vastaavat alkuperäislääkkeitä, mutta elintarvikkeissa private label-tuotteet ovat riisuttuja kopiota alkuperäisistä merkkituotteista.

 

 

Rinnakkaislääkkeet ovat huomattavasti edullisempia kuin vastaavat alkuperäislääkkeet ja tästä seuraavassa esimerkki:

 

 

Poden parhaillaan peukaloni ”pinne-ongelmaa” ja siihen lääkärini määräsi

 

  • kuurin Arcoxia 90 mg tabletteja 30 tabletin pakkauksen, jonka lopullinen hinta minulle olisi ollut 13,11 euroa

 

Onneksi apteekkini tiedusteli, että sopiiko minulle vastaava rinnakkaislääke ja se olisi

  • Etoricoxib Krka 90 mg 30 tabletin pakkaus, jonka lopullinen hinta minulle olisi 7,28 euroa

 

Molemmissa tuotteissa tehoaineena on etorikoksibi ja molemmat ovat tarkoitettuja nivelrikon, nivelreuman, selkärankareuman ja kihtikohtauksen oireiden hoitoon.

 

 

Valitsin rinnakkaislääkkeen sitä huolimatta, vaikka se on valmistettu Sloveniassa.

 

 

*****************

 

 

Tiedän lääkebisneksestä sen verran, että lääkkeiden tuotekehittely on pitkäjänteistä ja kallista toimintaa, mutta kun kyseessä on täysin alkuperäistuotetta vastaava tuote, hyväksyn lääkkeissä rinnakkaistuotteet.

 

 

Mielestäni apteekin pitää omatoimisesti kysyä, että haluaako asiakas vaihtaa lääkärin määräämän tuotteen rinnakkaistuotteeksi, mutta jos farmaseutti ei sitä tee, niin asiakkaan pitää kysyä, että onko lääkärin määräämälle tuotteelle olemassa vastaavaa rinnakkaislääkettä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: private label-tuotteet, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, rinnakkaislääkkeet, halpuutus,

Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!

Perjantai 12.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Suomi on elintarviketurvallisuudessa Euroopan alueen ehdoton ykkösmaa ja olisimme sen vuoksi ansainneet Euroopan Unionin elintarvikeviraston (EFSA) sijoittamisen Suomeen.

 

Näin meille uskoteltiinkin, kun Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi muka lupasi 14.3.2003 Suomen silloiselle pääministeri Paavo Lipposelle, että EU:n elintarvikevirasto sijoitetaan Suomeen.

 

 

Lipponen teki asiasta Suomessa suuren numeron ja vaalikiimassaan – eduskuntavaalit kun järjestettiin 16.3.2003 – kertoi, että Suomi saa EU:n elintarvikeviraston.

 

 

Lipponen puhui paskaa, sillä mitään pitävää sopimusta ei ollut ja EU:n elintarvikevirasto perustettiinkin sitten aikanaan Italian Parmaan.

 

 

Onneksi Lipposen kaksi vaalikautta kestänyt kuningastie kuitenkin päättyi 16.3.2003 järjestettyihin eduskuntavaaleihin ja valtaan nousi Anneli Jäätteenmäen johtama Keskusta-vetoinen hallitus.

 

Tämän jutun otsikkoa voisi jatkaa vaikkapa näin:

…ja Paavo Lipponen sumutti Suomen kansaa!

 

****************

 

Valheella on lyhyet jäljet – jopa politiikassa ja sen sai vuonna 2003 karvaasti kokea Paavo Lipponen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!, EFSA, EU:n elintarviketurvallisuusvirasto, Parma, Paavo Lipponen,

Bremen otti kantaa Neuvostoliiton Latvian miehitykseen

Torstai 11.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Erään arvostamani fb-kaverini facebook-päivitys on pontimena, kun tähän kirjoitan uusinta blogikirjoitustani.

 

Fb-kaverini oli käynyt Bremenissä ja kuvauttanut itsensä ”Bremenin soittoniekat” –patsasta hivelemässä.

 

Bremenin soittoniekat on Grimmin veljesten kirjaama kansansatu, jossa sankareina ovat aasi, koira, kissa ja kukko.

 

Grimmin veljesten mukaan eläinten isäntä kohteli eläimiään huonosti ja ne päättivät lähteä Bremeniin, joka on kuuluisa vapaudestaan.

 

 

Matkalla Bremeniin eläimet osuivat mökille, jossa neljä ryöväriä nautti saalistaan.

 

 

Moninaisten vaiheiden jälkeen eläimet valtaavat mökin ja asettuvat sinne asumaan.

 

 

****************

 

 

Bremeniin pystytettiin vuonna 1951 patsas, jossa aasin selässä on koira, koiran selässä kissa ja kissan selässä korkeimmalla paikalla kukko.

 

 

Sanotaan, että aasin jalkojen koskettelu tuo koskettelijalleen hyvää onnea.

 

 

**********************

 

 

En ole vieraillut Bremenissä, mutta olen nähnyt muutamankin kerran Bremenin patsaan kopion Riikassa eli Latvian pääkaupungissa.

 

 

Kyseessä on Bremenin kaupungin vuonna 1990 ystävyyskaupungilleen Riikalle lahjoittamasta patsaasta, joka on eräänlainen kopio alkuperäisestä ”Bremenin soittoniekat” –patsaasta.

 

 

IMG_2474.JPG

 

 

Bremenin lahja Riikalle sisältää vahvan poliittisen viestin, sillä Latvia oli patsaan lahjoittamisajankohtana vielä Neuvostoliiton miehittämä.

 

Latvian neuvostomiehitys päättyi 22.8.1991 Latvian uudelleenitsenäistymiseen.

 

 

Bremenin lahjassa Riikalle ”Bremenin soittoniekat” –patsaan eläinten alapuolella ja sivuilla on pronssiplootut, jotka kuvaavat rautaesirippua, joka silloin oli Neuvostoliiton miehittämien Baltian maiden ja Euroopan vapaiden maiden välillä.

 

 

Varsovan liiton maiden ja vapaan Euroopan välillä ollut rautaesirippu on poistunut, mutta on hyvä, että muisto siitä on kaikkien nähtävissä mm. Riikassa sijaitsevassa ”Bremenin soittoniekat” –patsaassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bremen otti kantaa Neuvostoliiton Latvian miehitykseen, Latvian neuvostomiehitys, Baltian maiden neuvostomiehitys, Latvian itsenäistyminen, Bremenin soittoniekat, Bremenin soittoniekat Riika, Neuvostomiehitys, Grimmin veljekset, Varsovan liitto,

Chiesa di San Zeno

Keskiviikko 10.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Italian-matkallamme ”tukikohtamme” San Zeno di Montagnan vuoristokylässä, vastapäätä hotelliamme, sijaitsi kylän kirkko…

 

 

 

IMG_4415.JPG

 

 

…eli Ciesa di San Zeno.

 

 

 

IMG_4453.JPG

 

 

Hotellihuoneemme ikkunasta katsellen kirkko oli iltavalaistuksessa todella vaikuttavan näköinen.

 

 

Aamukuudesta myöhäiseen iltaan saakka lähikirkkomme kirkonkellot kertoivat lyönneillään ajan kulumisen puolen tunnin välein – ei häirinnyt!

 

 

 

******************

 

 

 

Katolisissa kirkoissa on paljon nähtävää ja tässä muutama kuva ”lähikirkkomme” kirkkosalista!

 

 

IMG_4394.JPG

 

 

Näkymä alttarille.

 

 

 

IMG_4399.JPG

 

 

Näkymä urkuparven suuntaan.

 

 

 

IMG_4393.JPG

 

 

 

IMG_4395.JPG

 

 

 

IMG_4396.JPG

 

 

 

IMG_4397.JPG

 

 

 

IMG_4398.JPG

 

 

 

IMG_4403.JPG

En ole kirkkohistorioitsija, joten en pysty kommentoimaan yllä olevia kuvia, mutta mieluusti ja arvostaen niitä kirkossa katselin.

 

 

 

*****************

 

 

 

Olen monesti arvostellut evankelis-luterilaisen kirkkomme muotoköyhyyttä ja verrannut sitä ortodoksikirkon muotorunsauteen.

 

Samaa joudun toteamaan myös kirkkojen sisustuksen osalta, kun vertaan evankelis-luterilaisten kirkkojen karua yleisilmettä ja vertaan sitä katolilaisten kirkkojen kirkkosalien moninaisuuteen ja puhuttelevaisuuteen!

 

 

 

*******************

 

 

 

”Lähikirkkomme” seurakunta oli ilmeisen arvostettu, sillä se sai vierailumme aikana isännöidä jotain merkittävää katolisen kirkon alueellista tapahtumaa.

 

 

Tapahtuma pidettiin jossain muualla kuin kirkossa, sillä näimme ”kylänraitilla” liperikaulaisia kirkonmiehiä ja harrasta muutakin kirkkoväkeä, mutta kirkossa he eivät kokoontuneet!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Chiesa di San Zeno, San Zenon kirkko, katolinen kirkko, evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksikirkko, katolisen kirkkosalin moninaisuus, ortodoksikirkon muotorunsaus, evankelis-luterilaisen kirkon muotoköyhyys, San Zeno di Montagna, Italia2018,

Kävimme kasvattamassa Pohjois-Italian vaurautta

Maanantai 8.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Palasimme Rouvan kanssa Pohjois-Italiaan suuntautuneelta lomamatkaltamme eilen eli sunnuntaina aamukahdelta.

 

Matkamme suuntautui Italian vauraimpaan osaan eli Milanoon ja sen lähialueille Veronaan, Venetsiaan sekä Gardajärvelle.

 

 

*******************

 

 

Matkamme järjestäjänä oli Albatross-travel ja matkalla oli mukana 32 matkalaista.

 

Matkamme kesti kotoa kotiin runsaan viikon ja tukikohtamme Italiassa oli pieni lähes 600 metriä merenpinnantason yläpuolella sijaitseva Veronan maakuntaan kuuluva San Zeno di Montagnan vuoristokylä.

 

 

IMG_4414.JPG

 

 

Hotellimme nimi oli Costabella…

 

 

 

IMG_4405.JPG

 

 

 

IMG_4391.JPG

 

 

…joka ulkoapäin näytti tältä.

 

 

 

IMG_4410.JPG

 

 

Hotellilta oli näkymät Gardajärvelle ja kapean järven toisella puolella sijaitsevalle vuoristolle.

 

 

**********************

 

 

Pohjois-Italia on maan taloudellinen veturi ja siitä kertoo mm. se, että pohjoisessa työllisten osuus väestöstä on 64 %, kun vastaava luku etelässä on vain 45 %.

 

Italian kansantulosta matkailun osuus on 7,3 % ja sitä olimme omalta osaltamme kasvattamassa.

 

Tämä oli kolmas matkamme Italiaan, sillä teimme ensimmäisen Italian-matkamme Toscanaaan ja toisen Sorrentoon, Amalfin rannikolle, Napoliin, Vesuviukselle sekä Pompeihin.

 

Se, että pohjois-Italia on maan taloudellinen veturi, näkyy joka paikassa; kadut ovat siistejä ja väki palveluhenkistä. 

 

 

Otin tapani mukaan runsaasti valokuvia ja tarkoitukseni on lähipäivinä tehdä tälle saitille juttuja matkamme varrelta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porjois-Italian ihanuudet, Pohjois-Italia, San Zeno di Montagnan vuoristokylä, San Zeno di Montagna, Costabella, Pohjois-Italia on Italian talouden veturi, Italia2018,

Roskat mereen ja vasemmanpuoleinen liikenne

Sunnuntai 7.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani vuonna 1965 Tukholmaan.

 

Opiskelin tuolloin Osaran Maamieskoulussa ja teimme eräänlaisen opintomatkan laivalla Tukholmaan.

 

Tuolta matkalta on edelleenkin mielessä kaksi asiaa ja niistä nyt muutama sana:

 

 

Roskat mereen

 

 

En muista laivan nimeä, mutta siihen aikaan Tukholman laivoilla oli tapana heittää kaikki laivalla syntyneet roskat mereen.

 

Seurasimme laivan takakannella, kun miehistö heitti pitkin matkaa kaikenlaista roskaa mereen ja sinne jäivät aalloille keinumaan suuret määriä pahvilaatikoita ja muuta roinaa - painavimmat romut ja roskat vajosivat heti merenpohjaan!

 

Hieman ihmettelimme, mutta tuo oli siihen aikaan meininki.

 

Eipä onnistuisi nykypäivänä.

 

 

Vasemmanpuoleinen liikenne

 

 

Ruotsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen syyskuun 3. päivänä vuonna 1967, joten matkamme jälkeenkin Ruotsi jatkoi vasemmanpuoleista liikennettään vielä parisen vuotta.

 

En muista, että missä kävimme tilausajobussilla Tukholmassa, mutta sen muistan ja minulla on siitä bussin tuulilasin kautta otettu kuvakin, kun liikenne oli vasemmanpuoleista.

 

 

En toista sitä perätöntä juttua, että Ruotsissa osa liikennettä olisi aluksi siirtynyt oikeanpuoleiseen liikennöintiin ja vasta hieman myöhemmin joku toinen osa – no, toistinpas!

 

 

Nyt tiedän, että koko moottoriajoneuvoliikenne oli Ruotsissa kielletty 3.9.1967 klo 01.00 -> 06.00 välisen ajan. Tukholmassa liikennöintikielto alkoi jo 2.9.1967 klo 22.00 ja päättyi vasta 3.9.1967 klo 15.00!

 

 

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi päätöksen oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä 10.5.1963, joten tieto oikeanpuoleisiin liikenteeseen siirtymisestä oli tiedossa jo opintomatkamme aikana.

 

 

Voi niitä aikoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merien roskaaminen, Ruotsinlaivojen merien roskaaminen, merien jätelautat, vasemmanpuoleinen liikenne, Ruotsin vasemmanpuoleinen liikenne, Ruotsin siirtyminen oikeanpuoleiseen liikenteeseen, Ruotsin valtiopäivät,

Alamökki

Tiistai 2.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven kaupungintalon aukiolla paljastettiin elokuun 29. päivänä 2018 Eppu Normaali-veistos - veistoksen nimi on "Alamökki"!

 

 

IMG_4152.JPG

 

 

Veistos on kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen toteuttama ja sen mallina on toiminut Eppu Normaalin ensimmäisen treenikämpän ja pitkäaikaisen studion, ”alamökin”, päätyseinä. 

 

 

Pari lähikuvaa Alamökin ”julkisivusta”:

 

 

 

IMG_4154.JPG

 

 

 

IMG_4155.JPG

 

 

 

Ja tässä näkymä Alamökistä ulos:

 

 

 

IMG_4156.JPG

 

Takana näkyy Ylöjärven kirkko.

****************

 

Alamökkiin liittyy ripaus Viljakkalan suuntaankin, sillä alamökki on aikoinaan toiminut Takamaan koulun keittolana ja Takamaa sijaitsee Ylöjärveltä maantie 2773:a kohti Viljakkalaa!

 

 

Myös toinen Ylöjärven kaupungin liitoskunnista eli Kuru on päässyt mukaan vesitokseen, sillä veistoksen graniittijalusta on Kurun harmaata graniittia!

 

 

*****************

 

 

Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla todetaan Eppu Normaalista näin:

 

 

 

Eppu Normaali on Suomen suosituin yhtye, jonka ura alkoi Ylöjärvellä vuonna 1976. Bändi on myynyt liki 2 miljoonaa levyä, joista se on vastaanottanut 42 jalometallilevyä. Yhtyeen suosituimpia biisejä ovat ”Vuonna ’85”, ”Murheellisten laulujen maa”, ”Kitara, taivas ja tähdet”, ”Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset” ja ”Baarikärpänen”. Eppu Normaali oli ensimmäinen kotimainen yhtye, joka myi stadionin loppuun vuonna 2004 ja teki sen uudelleen Tampereen Ratinan stadionilla 40-vuotisjuhlavuonnaan 2016. Bändistä on tehty myös kirja ja elokuva.

 

******************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alamökki, Eppu Normaali, Takamaan koulu, Kimmo Schroderus, kuvanveistäjä Kimmo Schroderus, Vuonna ?85, Murheellisten laulujen maa, Kitara taivas ja tähdet, Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset,

"Pyhyys on sinun huonees kaunistus, Herra, iankaikkisesti"

Maanantai 1.10.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_3726.JPG

 

Otsikossa olevat psalmi 93:n sanat ovat Tampereella Finlaysonin kirkon etuosan kuorikaaressa ja sieltä ne tervehtivät kirkkoon tulijaa.

 

Psalmi 93:5 kuuluu nyky-Raamatussa näin:

 

”Sinun todistuksesi ovat aivan vahvat, pyhyys on sinun huoneellesi arvollinen, Herra, hamaan aikojen loppuun.”

 

***************

 

Osallistuin Tampereen Vanhusneuvoston jäsenenä meille järjestettyyn ns. kaavakävelyyn Tampereen ydinkeskustassa 28.8.2018 ja kävelymme lopuksi poikkesimme Finlaysonin kirkkoon.

 

 

Tuolloinen käyntini oli ensimmäinen tuossa kauniissa ja idyllisessä kirkossa.

 

 

 

IMG_3743.JPG

 

 

IMG_3724.JPG

 

 

 

IMG_3742.JPG

 

 

Punatiilinen rakennus valmistui rukoushuoneeksi tehtaanportin tuntumaan jo vuonna 1879, mutta se vihittiin viralliseksi kirkoksi vasta vuonna 2009, kun Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vihki sen virallisesti kirkoksi.

 

 

 

IMG_3727.JPG

 

 

Alttarin takaseinää hallitsevat von Nottbeckin Pietarista hankkimat ja Lontoossa 1850-luvulla Hill&Son – tehtaan valmistamat urut.

 

 *********************

 

 

Finlaysonin kirkko on Finlaysonin tehtaanjohtaja Wilhelm von Nottbeckin rakentama joka halusi huolehtia tehtaidensa työntekijöiden hengellisestä elämästä.

 

 

Kirkon piirustukset laati Frans Ludvig Calonius, joka toimi Tampereen kaupunginarkkitehtinä.

 

 

 

Kirkkosalin seinällä on kaksi tehtaan työntekijöiden silkistä valmistamaa seppelettä, joista tämä…

 

 

IMG_3740.JPG

 

…on Wilhelm von Nottbeckille (1818 – 1890) ja…

 

 

IMG_3735.JPG

 

…tämä hänen pojalleen Ernst Freidrick Rembert von Nottbeckille (1864 – 1885).

 

 

******************

 

 

IMG_3731.JPG

 

 

Finlaysonin kirkko toimii myös lasten katedraalina eli lasten omana kirkkona.

 

 

Kirkossa on kerronta-alttareilla kuvaelmia Raamatun eri tapahtumista.

 

 

****************

 

 

IMG_3725.JPG

 

 

Arvostan, että kirkon sisäänkäynnin vieressä on kolme muistotaulua niille Finlaysonin työntekijöille, jotka kaatuivat Talvi- ja Jatkosodassa.

 

 

Kannustan poikkeamaan Finlaysonin kirkossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhyys on sinun huonees kaunistus Herra iankaikkisesti, Finlaysonin kirkko, Wilhelm von Nottbeck, Finlayson, psalmi 93, Frans Ludvig Calonius,

Useita hyviä ehdotuksia tupakoinnin lopettamiseksi

Sunnuntai 30.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Varmaan useimmat meistä muistavat, että millaisia kauhun paikkoja olivat Ruotsinlaivat ja Tallinaan liikennöivät laivat, kun niillä oli tupakointi sallittu joka paikassa. Risteilyn tai laivamatkan jälkeen oli pakko tuulettaa vaatteitaan ulkosalla – passiivista tupakointia pahimmillaan.

 

Onneksi varustamot tajusivat tilanteen ja nyt tilanne on tyystin toinen – minäkin olen nykyisin mieluusti lähtemässä risteilyille.

 

 

 

*******************

 

 

 

Arvostan, että sosiaali- ja terveysministeriö asetti 29.6.2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä esityksiä lakimuutoksiksi ja muiksi toimenpiteiksi, jotka tukevat ja edistävät tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumista vuoteen 2030 mennessä.

 

 

Työryhmä toimi ripeästi, kokoontui 17 kertaa ja jätti mietintönsä perhe- ja peruspalvelupalveluministeri Annika Saarikolle 31.5.2018.

 

 

Mietinnössä esitetyt toimet luovat edellytykset tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön loppumiselle – hyvä niin!

 

 

Mietinnössä esitetään 44 erilaista toimenpide-ehdotusta, joilla päästäisiin tavoitteeseen eli siihen, että tupakkatuotteiden käyttäminen loppuisi vuonna 2030.

 

 

Otan esimerkiksi sen, kun työryhmä esittää tupakoinnin kieltämistä joukkoliikennepysäkeillä (mukaan lukien ”taksitolpat”).

 

 

On todella kamalaa, kun bussia odottaessa samalla pysäkillä on tupakoiva henkilö. Usein tämä tupakan riivaama henkilö kaiken lisäksi seisoo pysäkkikatoksen suojassa ja on varmaa, että sinne ei kukaan muu sitten voikaan mennä odottamaan bussia.

 

 

Havaintojeni mukaan taksitolppien ympäristöt ovat todellisia tupakantumppien valtaamaa aluetta, joten kannatan lämpimästi tupakanpolton kieltämistä myös taksitolppien läheisyydessä.

 

Tupakantumpit ovat siinä mielessä harmillisia, että ne saattavat helposti tarttua esim. talvikenkien pohjaan ja kun sellaisilla jalkineilla menee omaan autoonsa, voi sitä kammottavaa hajua, jonka saa omaan autoonsa!

 

 

 

Googlasin em. työryhmän laatiman mietinnön ja huomasin, että oli järjestyksessä 920:s joka netissä tutustui mietintöön. Soisin, että paljon useampi tutustuisi mietintöön!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tupakanpoltto, tupakanpolton lopettaminen, tupakanpolton lopettaminen vuoteen 2030 mennessä, työryhmä tupakanpolton lopettamiseksi, tupakanpolton kieltäminen bussipysäkeillä, tupakanpolton kieltäminen taksitolpilla,

Soijatuotteiden hinnoittelu Suomessakin perustuu Chicagon johdannaispörssin noteerauksiin

Torstai 27.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Eilen kerroin soijapavusta ja sen merkityksestä maailmankaupassa.

 

 

Eläkeläiskeinutuolissani kerron tänään muutamalla sanalla soijatuotteiden hinnoittelusta.

 

 

Luulen siitä jotain tietäväni, vaikka operatiivisesta soijatuotteiden hinnoittelutyöstäni onkin kulunut jo pian kymmenkunta vuotta.

 

 

Kuukausitarpeemme soijarouhetta oli tasolla 5.500 tonnia eli vuositasolla vastasin n. 60 miljoonan kilon suuruisista soijarouhehankinnoista. Mittakaava oli silloin hieman toinen, sillä nykyään puheenjohtamani yhdistykset pinnistelevät muutaman tonnin saldotasolla.

 

 

Soijatuotteiden hinta perustuu myös ”Pihtiputaan mummolle” Chicagon johdannaispörssin alati vaihtuviin noteerauksiin ja dollarin sekä euron väliseen vaihtokurssiin.

 

 

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin Chicagossa painoyksikkönä ei ole suinkaan eurooppalainen tonni vaan sikäläinen tonni, joka on 907,2 kiloa.

 

 

Chicagon noteeraus eli CBOT piti siis ensiksi muuttaa eurooppalaisiksi tonneiksi ja sen jälkeen etsiä eurooppalaiselle tonnille eurohinta.

 

 

Näin saatuun tonnin eurohintaan lisätään välittäjä/myyjäkohtainen preemio, jolloin päästään euromääräiseen tonnihintaan Suomessa.

 

 

Kun tähän lisätään makasiini- yms. kulut Suomessa ja kotimaan rahtikustannus, niin päästään soijarouheen raaka-ainehintaan rehutehtaalla.

 

*****************

 

Rahoitusosastomme järjesti kerran viikossa HHRH-palaverin (HyödykeHintaRiskienHallinta), jossa todettiin viimeaikaiset hintakehitykset ja pyrittiin ennakoimaan tulevia hintakehityksiä.

 

 

Tulevissa hintakehityksissä keskusteltiin maailmanpolitiikan tulevista tapahtumista ja niiden vaikutuksista CBOT-noteerauksiin.

 

 

Isoissa ympyröissä liikuskelimme ja joskus osuimme oikeaankin!

 

 

Meillä oli tapana fiksata kerralla kiinni muutaman laivalastillisen verran soijarouhetta – yksi laivalastillinen oli n. 2.500 tonnia eli 2,5 miljoonaa kiloa.

 

 

Fiksaushintojen perusteella laadin raaka-aineiden hintaennusteen seuraaville neljälle kuukaudelle ja tästä taulukosta myyntiväki oli erittäin kiinnostunut, sillä he saattoivat tehdä ns. hintatakuukauppoja jopa seuraavalle kolmannesvuodelle!

 

 

Mielenkiintoisia aikoja olivat nuo ajat!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: CBOT, Chicago Board of Trade, soijarouheen hinnoittelu, "Pihtiputaan mummo",

Pelko geenimuunnellun soijan haittavaikutuksista on hälvennyt

Keskiviikko 26.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Soijapavusta valmistettu soijarouhe on yhä edelleen sikojen ja siipikarjan ruokinnassa tärkein proteiinilähde.

 

Nautakarjan rehuissa soijatuotteita ei Suomessa käytetä.

 

Soijatuotteiden käyttäminen Suomessa ihmisravinnoksi on marginaalista.

 

USA:n ja Kiinan välinen nokittelu on merkinnyt kesäkauden aikana, että yhdysvaltalaisen soijapavun tuontimäärät EU:n alueelle ovat kasvaneet.  Viime heinäkuussa yhdysvaltalaisen soijapavun tuontimäärä oli EU-tuonnista 37 %, kun se vuotta aikaisemmin oli vain 9 prosenttia.

 

EU-alueelle tuotavan soijapavun kohdalla on kyse mittavista volyymeistä, sillä tuo heinäkuinen jenkkisoijapavun 37 %:n osuus merkitsi 360 miljoonaa kiloa! Viime vuoden heinäkuussa Euroopan Unionin alueelle tuotiin yhdysvaltalaista soijapapua 97 miljoonaa kiloa.

 

Brasilia on maailman toiseksi suurin soijantuottaja ja sieltä tuodaan EU:n alueelle paljon soijapapua.

 

****************

 

Eurooppaan tuotava soijapapu jalostetaan täällä soijarouheeksi ja soijaöljyksi, joilla on Unionin alueella omat markkinansa.

 

EU:n alueelle tuotavasta soijapavusta n. puolet on geenimuunneltua  eli taannoisella ammattikielellä ilmaistuna ”mausteista”!

 

***************

 

Muistan hyvin työelämäni ajalta, kun Raisio vielä jalosti rypsiä ja rapsia sekä niiden ohella soijapapua, tuotiin soijapapu joko Brasiliasta tai ”Suurilta järviltä” Yhdysvalloista tai Kanadasta.

 

Tanskan salmet asettivat rajoituksen laivakoolle, sillä niiden kautta pystyi ainakin silloin kulkemaan turvallisesti vain n. 26 miljoonan kilon suuruiset soijapapulastit.

Kahdenkymmenenkuuden miljoonan kilon suuruisen laivan rahtaaminen Suomeen, laivalastin purkaminen ja varastointi oli melkoinen logistinen ponnistus!

 

Kiinalaiset kutsuvat soijapapua sen hyvien ravintoarvojen ansiosta termillä:

 

”Kultainen helmi!”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: soijapapu, soijarouhe, soijaöljy, soijapapua Suomeen, soijanjalostusta EU:ssa, soijanjalostusta Suomessa, geenimuunneltu soijapapu, geenimuunneltu soijarouhe, USA:n ja Kiinan tullinokittelu,

Häntien typistämiskiellon noudattaminen vie suomalaiselta sianlihalta hintakilpailukyvyn

Tiistai 25.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Euroopan Unionin hyvinvointidirektiivi kieltää sikojen häntien typistämisen.

 

Lähes kaikki EU-maat Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta kuitenkin sallivat poikkeusluvalla häntien typistämisen, sillä niissä maissa se on muka ainoa keino estää hännänpurenta.

 

 

Sikojen häntien typistämisen salliminen merkitsee, että niissä maissa eläintiheydet karsinoissa ovat paljon suuremmat kuin Suomessa ja Ruotsissa.  Suuremmat eläintiheydet merkitsevät sianlihantuottajille korkeampaa katetta, kuin niissä maissa, joissa häntien typistäminen on totaalisesti kielletty.

 

 

Sikojen hännänpurenta johtuu stressistä ja stressi taas johtuu siitä, että eläintiheydet ovat suuria.

 

 

Suomessa sikojen hännänpurenta on saatu pysymään poissa sen ansiosta, että meillä sikojen eläintiheydet ovat väljiä ja meillä annetaan sioille karsinaan olkia sekä joitain muitakin virikkeitä, jotta hännänpurenta ei tule sioilla mieleen.

 

 

Ainakin joskus sikojen karsinoissa oli autonrenkaita joko lattialla tai killumassa katosta, jotta siat saivat turvallista askaretta, kun puuhastelivat autonrenkaiden parissa. Silloin ei tule mieleen pureskella kavereiden häntiä!

 

 

Hännänpurennan kohteeksi joutunut sika voi huonosti ja sen kinkku ei ole hännänpurennan jälkeen enää elintarvikkeeksi kelpaava.

 

 

Suomen sikaloissa noudatettavan hännäntypistämiskiellon soisi kuluttajien tietävän ja arvostavan suomalaisten sikaloiden arkea, jossa hännäntypistämistä ei sallita!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hännäntypistäminen, sikojen hännäntypistäminen, hännäntypistämiskielto. hännänpurenta, sikojen hännänpurenta,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »