Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Sain "tuurata" Euroopan Unionin ulkoministeriä eräänä tiistaina tammikuussa 2014!

Maanantai 1.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli tilaisuus vierailla Brysselissä Euroopan Unionin ”pääkonttorissa” sekä Naton päämajassa tammikuussa seitsemän vuotta sitten.

 

Portugalilainen Jose Manuel Barroso johti silloin Euroopan komissiota, Olli Rehn oli talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina ja brittiläinen Catherine Ashton oli komission eräs varapuheenjohtajista ja hän toimi EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. 

Ashtonia kutsuttiin Euroopan Unionin ulkoministeriksi!

 

 

ashtoniatuuraamassa.jpg

 

Vierailuohjelmaamme kuului parituntinen Euroopan komission kokoushuoneessa ja minulla oli kunnia olla tämän kaksituntisen ajan EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana, sillä sainhan istua paroonitar Catherine Ashtonin paikalla.

 

Kaikki meni hyvin ja Euroopan Unionin ulkoasiat sekä turvallisuuspolitiikka pysyivät rauhallisina myös tuon kaksituntisen ajan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan komissio, Bryssel, Olli Rehn, Jose Manuel Barroso, Catherine Ashton, Nato, Naton päämaja, Euroopan Unioni,

Ei olisi uskonut!

Sunnuntai 31.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Kahdesta yrityksestäni huolimatta en koskaan oppinut polttamaan tupakkaa ja olen tästä ”oppimattomuudestani” hyvinkin tyytyväinen.

 

Ensimmäisen kerran opettelin polttamaan naapurin pojan kanssa kymmenvuotiaana nassikkana, mutta isäni pääsi perille hommailuistamme ja kokeilut jäivät.

 

Toisen kerran yritin polttaa varusmiesaikana, kun joku maastoharjoitus muka otti päähän – onneksi sekin jäi vajaan tupakanmittaiseksi kokeiluksi!

 

***************

 

Isäni oli itseoppinut kunnallismies ja tammikuussa meillä oli pirtissä toistakymmentäkin naapuria odottamassa veroplankettien eli veroilmoitusten täyttämistä. Isä oli Viljakkalan taksoituslautakunnan jäsen, joten hän tunsi verotuskäytännöt.

 

Pirtti oli sakeana tupakansavusta, sillä jokseenkin kaikki miehet polttivat tupakkaa.

 

Isäni oli varsinainen ketjupolttaja, mutta hän lopetti tupakoimisen kertaheitolla vuonna 1961; hänen tupakoinnin lopettamisensa tapahtui Suomen kovimman myrskyn eli Maire-myrskyn aikana 1.8.1961. Isäni oli myrskyn aikana sydänongelmien vuoksi sairaalassa ja hänen tupakanpolttonsa jäi tuolle sairaalareissulle!

 

***************

 

Toinen ”tupakkamuistelus” minulla on Ruotsinlaivat, jotka olivat varsinaisia tupakanhajun pahiten riivaamia paikkoja.

 

Nykyään ei voisi kuvitellakaan, että Ruotsinlaivoilla tupakoitaisiin.

 

On kummallista, että miten nopeasti Ruotsinlaivat raikastuivat, kun niillä tupakointi siirrettiin erillisiin pieniin osastoihin.

 

***************

 

Tämän juttuni otsikko viittaa siihen, että inhottava tupakanhaju saadaan varsin nopeastikin pois, jos ja kun tupakointi kielletään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tupakanpoltto, tupakanpolton aloittaminen, tupakanpolton lopettaminen, inhottava tupakanhaju, Viljakkala, taksoituslautakunta, Maire-myrsky, Maire-myrsky 1.8.1961,

Pidän luonnollisena, että yritysmaailmassa työskentelevä pitää sähköpostinsa auki myös työajan jälkeen!

Lauantai 30.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Muutamana viime päivänä on julkisuudessa käyty keskustelua, että pitääkö työntekijän pitää avoinna sähköpostinsa myös virallisen työajan ulkopuolella ja pitääkö hänen mahdollisesti osallistua silloin myös sähköpostikeskusteluun.

 

Puhun omasta kokemuksestani ja olen vahvasti sitä mieltä, että bisnesmaailmassa toimivien ja vastuuta kantavien pitää olla tavoitettavissa myös virallisen työajan ulkopuolella.

 

Työnantajani Rehuraisio Oy osti vuoden 1990 alussa osake-enemmistön Hämeenlinnassa toimineesta Alfa-Rehu Oy:stä ja minut nimettiin tuon yhtiön myyntipäälliköksi.

 

Hämmästyin, että tuolloin Alfa-Rehu Oy:n myyntimiehet pitivät luonnollisena, että esimies on tavoitettavissa myös virallisen työajan ulkopuolella. Oli helppoa omaksua tuo menettely, sillä tilanne rehumarkkinoilla oli kovin haastava ja esimiehen tukea kaivattiin.

 

*********

 

Monien vaiheiden jälkeen siirryin vuonna 1997 Rehuraisio Oy:n raaka-ainepäälliköksi ja silloin uuden vastuualueen esimiehenä kannustin itseäni olemaan tavoitettavissa myös iltapäiväneljän jälkeen.

 

Työmatkani Tampereelta Raisioon oli 156 kilometriä suuntaansa ja tein tuon työmatkan keskimäärin kolmesti viikossa – kahtena päivänä viikossa olin muualla matkoilla.

 

Heräsin aamulla klo 05.00, lähdin taipaleelle klo 05.20 ja olin tuloksentekopaikallani klo 07.00.  Sain tehdä hommia tunnin verran rauhassa, sillä lähinaimapiirissä asuvat tulivat työmaalle aamukahdeksalta.

 

Lähdin kohti Tamperetta klo 15.00 ja kun saavuin kotiin, niin ensimmäinen tehtäväni oli liittää läppärini yrityksen nettiverkkoon ja saatoin aloittaa toisen tuurin työt!

 

Nautin työstäni ja saavutimme vähintäänkin kohtuulliset tulokset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työtä myös virallisen työajan ulkopuolella,

Kantakortti kertoo mielenkiintoisia seikkoja mm. varusmiespalveluksen ajalta

Perjantai 29.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Kantakortti on jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan puolustusvoimissa.

 

Nykyään kantakortin tai oikeastaan sen kopion saaminen on haasteellista, mutta toki mahdollista.

 

Olin aikoinaan aktiivinen ja sain helposti kopion omasta kantakortistani, mutta vain siltä ajalta, jolloin olin varusmiespalveluksessa ja reservissä Maavoimissa.  Jossain vaiheessa minut siirrettiin reservissä Ilmavoimiin ja siltä ajalta olisin joutunut maksamaan kantakorttitietojen etsimisestä tuntiveloituksen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt.

 

Ihmettelen kyllä Puolustusvoimien menettelyä, että kantakorttitietojen etsimisestä voidaan uhata erillisveloituksella!

 

 

Mutta siitä kantakortistani:

 

 

Toki tiedän sotilaspassitietojeni perusteella, että kaikki arvosanani ovat varusmiesaikana olleet kiitettäviä, mutta mielenkiintoisia ovat ne esimiesteni luonnehdinnat, jotka ilmenevät kantakortissani.

 

 kantakortti1.jpg

 

Aliupseerikoulun aikana saamani luonnehdinnat ovat;

 

  • tarmokas

  • luonteva

  • asiallinen

  • tunnollinen

  • vaativa

 

Reserviupseerikoulun opinnoista olen saanut luonnehdinnat;

 

  • jämerä

  • tunnollinen

  • vaativa

  • aloitekykyinen

 

Uutta minulle kantakortissani oli se, että olin aliupseerikoulussa Panssaritorjuntalinjan 1/25 eli priimus ja Reserviupseerikoulun kurssilla 125 kolmanneksi paras 59 oppilaan joukossa eli 3/59.

 

 

Näillä on työelämässäkin pärjätty!

Niin vielä se, että kansakoulupohjalla tässä on pärjätty, sillä eipä ole aikoinaan oppikoulua tullut käytyä ja sotilasarvoni on yliluutnantti.

Siitäkin olen tyytyväinen, että esikoisemme on sotilarvoltaan kapteeni eli joudun ilmoittautumaan pojalleni: "Herra kapteeni, yliluutnantti Erkkilä ilmoittautuu"!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: kantakortti, Porin Prikaati, RUK 125, Panssarintorjunta, Ilmavoimat, yliluutnantti, kapteeni,

Nyt riittää aineksia 45 asteen lumipenkoille!

Torstai 28.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen vuonna 1968 ollut suorittavassa roolissa ja seuraavana vuonna ohjaavassa roolissa, kun Instituutin käytäville on lapioitu lumipenkkoja 45 asteen kulmaan.

 

Oppi on juurtunut otolliseen maaperään, sillä nyt olen taas saanut omakohtaisesti virkistää silloin saatua oppia.

 

 

IMG_1356.JPG

 

 

IMG_1355.JPG

 

 

IMG_1354.JPG

 

 

Asian tiimoilta on annettava suuri tunnustus Pihahuolto Haapaniemi Oy:n lumenauraajille, jotka osaltaan ovat pitäneet omakotitalomme rasitteeksi kuuluvan jalkakäytävän lumesta puhtaana. Toki minulle on jäänyt lumipenkkojen muotoilu ja siihen on kulunutkin koko ”pitkänen päivä”!

 

Tampereella on kai kymmenen aluetta, joista Tampereen Infra Oy huolehtii seitsemän kunnossapidosta ja meille palokalliolaisille ”arpa” on suonut tätä tehtävää suorittamaan Pihahuolto Haapaniemi Oy.

 

Muuten; Tampereen Infra Liikelaitos – aluksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitos – perustettiin vuonna 2009 ja sain olla tuon liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä 8 ja puoli vuotta, aluksi neljä vuotta sen varapuheenjohtajana.

 
*******************

 

Nyt lumentulo kuitenkin sais jo riittää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 45 asteen lumipenkat, Pihahuolto Haapaniemi Oy, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infra Oy, Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunta, Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, Instituutti,

Kotitalousvähennys pitää säilyttää ja sitä täytyy kehittää

Keskiviikko 27.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) maanantaina 25.1.2021 julkistetussa ”tutkimuksessa” todetaan, että kotitalousvähennys on tehoton tapa lisätä työllisyyttä tai puuttua veronkiertoon.

Heidän mukaansa tuki myös kohdistuu erityisesti hyvätuloisille.

 

*************

 

Omakotiasujana omaan useiden vuosien ajalta omakohtaista kokemusta kotitalousvähennyksen merkityksestä ja sen vuoksi laitoinkin VATT:n ja PT:n julkistaman tutkimustekeleen lainausmerkkien sisään.

 

Monet ovat ne remontit ja omakotitalomme kunnostukset, joiden alkamiseen kotitalousvähennyksellä on ollut selkeä rooli; keittiöremontti, tapetoinnit, vessojen ajanmukaistaminen, vesikaton uusiminen ja pihapuiden kaataminen ovat esimerkkejä takavuosilta.

 

Viime vuoden veroilmoitukseen pitää lähipäivinä liittää kotitalousvähennys kylmiöremontista!

 

Kotitalousvähennys suitsee omakohtaisia laadultaan epämääräisiin korjaushommiin ryhtymistä ja edistää tukeutumista luotettavien ammattimaisten yritysten käyttämiseen.

 

On selvää, että kotitalousvähennystä voi remonttihommien osalta hyödyntää vain sellaiset, jotka asuvat ”oman hirren alla” ja sellaiset joille verottaja määrää veroja maksettavaksi.

 

 

Kotitalousvähennykseen menee vuositasolla n. 450 miljoonaa euroa, joten siihen liittyvät kysymykset ovat moninaiset ja on selvää, että sen tuomat edut ovat yhteiskunnan kannalta merkitykselliset.

 

************

 

Kaavailut kotitalousvähennyksen painopisteen siirtämiseksi nykyistä enemmän siivous- ja hoivapalvelujen suuntaan merkitsevät sitä, että kotitalousvähennyksen hyödyntäjien piiri tulee kasvamaan.

 

Sen suon, mutta samalla on huolehdittava, että kotien ”remonttipuolen” roolia kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvista toimenpiteistä ei pidä heikentää!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Kotitalousvähennys pitää säilyttää ja sitä täytyy kehittää, kotitalousvähennys, Valtion taloudellisen tutkimuskeskus (VATT), Palkansaajien tutkimuslaitos (PT),

"Puhtaan Vesijärven puolesta"

Tiistai 26.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Hiihdin aikoinaan 30. peräkkäistä kertaa Finlandia-hiihdon ja viimeisimmän Finlandiani hiihdin vuonna 2010.

 

Finlandia-hiihdon kunniaksi on todettava, että hiihdon suorittaneet saivat joka vuosi kyseiselle vuodelle teemoitetun osanottajamitalin – joudun tässä toteamaan, että Pirkan-hiihdossa joka vuosi on samanlainen osanottajamitali ja se ei mielestäni ole hyvä.  Pirkan-hiihdon osanottajamitaleita minulla on muuten seitsemän kappaletta!

 

Mutta siihen vuoteen 2010 ja silloin jaettuun Finlandia-hiihdon osanottajamitaliin:

 

 IMG_1346.JPG

 

Mitali on isokokoinen ja kertoo, että vuonna 2010 hiihdettiin 37. Finlandia-hiihto.

 

 

*********************

 

I Vesijärvi

 

Puhtaan Vesijärven puolesta

To savet he local lake

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Puhtaan Vesijärven puolesta", Finlandia-hiihto, Finlandia.hiihto vuonna 2010, Vesijärvi, Puhtaan vesijärven puolesta, To save the local lake,

"Kun luot, luo maailma"

Maanantai 25.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Tutkailin piironginlaatikkomme saloja ja löysin sieltä painavan Lauri Viita –mitalin.

 

En muista, että mistä ja miten tuon arvokkaanoloinen mitali on päätynyt piironginlaatikkooni.

 

 

 

IMG_1344.JPG

 

Mitalin ”kuvapuolella” on Lauri Viiden kasvokuvan lisäksi maininnat Viidan eräistä teoksista kuten Kukunor, Suutarikin, Leevi, Käppyräinen, Betonimylläri sekä Moreeni.

 

 

IMG_1345.JPG

 

Mitalin kääntöpuolella on teksti ”Lauri Viita 1916 – 1965” sekä tämän juttuni otsikossa oleva ”Kun luot, luo maailma”.  Niiden lisäksi siellä on taiteilijan ”1976 . H. Valta” ikään kuin omistuskirjoituksena.

 

Yritin löytää netistä tietoa tuosta mitalista, mutta en löytänyt ja olisinkin kiitollinen, jos joku lukijoistani osaisi taustoittaa tuon mitalin historiaa tarkemmin!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: "Kun luot, luo maailma", Lauri Viita, Lauri Viita -mitali, Heikki Valta, kuvanveistäjä Heikki Valta, Betonimylläri, Moreeni, Kukunor, Suutarikin, Leevi, Käppyräinen,

Korona-aika on synnyttänyt teams-, hybridi- ja sähköpostikokouksia!

Sunnuntai 24.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen ehdottomasti kasvokkain toteutettavien kokousten kannattaja, mutta korona-aika on tuonut myös kokouskäytäntöihin uusia menettelytapoja.

 

Teams-kokoukset ovat ainakin minulle muodostuneet melkein rutiiniksi, sillä niin usein olen niihin saanut (tai joutunut) osallistumaan.

 

 

IMG_1281.JPG

 

Teams-kokouksissa kaikki osallistujat ovat omien tietokoneidensa äärellä ja henkilökohtaista kontaktia ei kenenkään kokouksen osanottajan kesken pääse syntymään.

 

Teams-kokouksen määritelmä on, että se on ryhmätyön ja yhteistyön alusta, jossa voi keskustella ja kommunikoida pikaviestien, videopuheluiden tai äänipuheluiden avulla.

 

 

IMG_1321.JPG

 

Hybridikokous on puolestaan toteutukseltaan sellainen, joissa osa osallistujista on saman pöydän ääressä ja osa osallistuu kokoukseen jonkin etäkokousvälineen kautta.

 

 
****************

 

 

Varsinkin teams-kokouksissa puheenjohtajan rooli on hallitseva ja useinkin voidaan luonnehtia, että se on liiankin hallitseva.  Teams-kokouksia en osaa juuri tämän vuoksi arvostaa – toki on todettava, että puheenjohtajien menettelytavoissa on suuria eroja.

 

Hybridikokoukset ovat luonteeltaan jo lähempänä tavanomaisia kokouksia, sillä niiden osanottajista useat ovat samassa tilassa ja ihanne on, että puheenjohtaja on samassa tilassa, jossa ainakin osa kokouksen osanottajista on.

 

 

Kolmas tuntemani etäkokoustapa on sähköpostikokous ja siitä minulla on hyviä kokemuksia.  Sähköpostikokous on aikaaviepä kokoustapa, sillä siinä asioita käsitellään asiakohta kerrallaan sähköpostien välityksellä keskustellen. Sähköpostikokoukseen aikaa on varattava tuntikausia.

 

 

On todennäköitä ja varmaakin, että korona-ajan jälkeen teams-, hybridi- ja sähköpostikokoukset yleistyvät ja hyvä niin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona, Koron-aika, teams-kokoukset, hybridikokoukset, sähköpostikokoukset,

Linja-autoja kulkee, mutta aikataulujen selvittäminen on välttämätöntä ja haasteellista!

Lauantai 23.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala on esimerkki asuinseudusta, jossa julkisilla liikkuminen on vaikeaa, mutta toki mahdollista.

 

Puheenjohtamani…

 

IMG_1315.JPG

 

…Viljakkala-neuvosto on ollut asian tiimoilta aloitteellinen ja nyt tiistaina 19.1.2021 pääsimme eteenpäin, kun saimme Ylöjärven kaupungin kehityspäällikkö Mari Ruissalon keräämät aikataulutiedostot jakeluun.

 

*******************

 

IMG_1316.JPG

 

 

IMG_1317.JPG

 

Kerätyt linja-autojen aikataulut ovat päivitettyjä 11.1.2021 tilanteeseen.

 

Linja-autojen aikataulut muuttuvat nopeaan tahtiin ja sen vuoksi onkin välttämätöntä, että aikataulut varmistetaan liikennöitsijöiltä ennen matkaa.

 

 

Positiivista Viljakkala-neuvoston selvityksessä oli se, että Viljakkalan alueella liikkuu linja-autoja yllättävänkin runsaasti.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Länsi-Linjat Oy, Pirkanmaan Tilausliikenne, Viljakkalan alueen joukkoliikenne, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto,

Kokouksen pöytäkirja pitäisi olla osanottajilla viimeistään huomiseksi!

Perjantai 22.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Saan vielä nykyisinkin olla joidenkin yhdistysten tai toimielinten puheenjohtaja ja monien sellaisten jäsen.

 

Puheenjohtajan ja jäsenen roolissa otan tänään esille sihteerien roolin ja toiminnan.

 

Minua häiritsee ja kummastuttaa monien kokoussihteerien vitkuttelu muistioiden ja pöytäkirjojen kirjoittamisessa ja jakelussa.

 

Työelämässä puheenjohdin kerran kuukaudessa neuvonpitoa, jossa käsittelimme ja teimme päätöksiä suuruusluokaltaan 40 – 50 miljoonan euron suuruisista kysymyksistä.  Olin puheenjohtajuuden lisäksi myös noiden palaverien – raaka-ainepalaveri – sihteeri.

 

Palaverit kestivät hieman yli kaksi tuntia ja niiden päätöksillä linjattiin maamme toiseksi suurimman rehuteollisuusyrityksen raaka-ainekysymykset vähintäänkin kuukaudeksi eteenpäin.

 

Jäin aina palaverin jälkeen kokoustilaan ja kirjoitin ennen kokoustamme luonnostelemani päätöspöytäkirjan valmiiksi ja lähetin valmiin pöytäkirjan kokouksen osanottajille ja myös muille vastuuhenkilöille, joiden piti saada tieto päätöksistämme. Usein kävi niin, että pöytäkirja oli vastaanottajien sähköpostissa heti, kun vastaanottaja ehti avaamaan sähköpostinsa.

 

Nykyään kummastelen, kun kokousten ja palaverien sihteerit tussaroivat pöytäkirjojen laadinnassa jopa päivätolkulla.

 

Toki poikkeuksiakin on ja eräs heistä oli taannoin Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja, joka piirikokouksen jälkeen ahersi piiritoimistolla kokousta seuraavan yökauden niin, että eilisin pidetyn kokouksen pöytäkirja oli osanottajien sähköpostissa viimeistään seuraavana aamuna.

 

Niitä aikoja kaipaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokouspöytäkirja, kokousmuistio, kokouksen sihteeri,

Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia

Torstai 21.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Joepeh Bidenin valtaannousu eilen Yhdysvaltain presidentiksi Donald Trumpin kaoottisen valtakauden jälkeen antaa ja luo mahdollisuudet koko maailman kehittymiselle.

 

IMG_1323.JPG

 

Bidenin presidenttikausi alkaa suurten ongelmien vallitessa, mutta nyt tarvitsemme joka alalla uutta.

 

Korona antaa suuret mahdollisuudet vaikkapa Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välillä ja parantuvista suhteista myös suomalaiset saamme tietyllä viiveellä etua.

 

Seniori-ikäisenä arvostan, että 20.11.1942 syntynyt Joe Biden on kohonnut Yhdysvaltain presidentiksi ja arvostan myös sitä, että suomalaisittain kamalan etunimen omaava henkilö vannoi eilen valansa varapresidentiksi Kamala Harris!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia, Joe Biden, Kamala Harris, Joepeh Biden, Donald Trump, EU, Euroopan Unioni,

Kaunishan se luminen metsä on, mutta...

Keskiviikko 20.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Olemme saaneet nauttia lähes koko alkuvuoden ajan lumisista sekä huurteisista metsistä ja sen ansiosta luonnon kauneudesta.

 

 

IMG_1306.JPG

 

 

IMG_1308.JPG

 

 

Tilanne tulee jatkumaan, sillä meteorologit ennustavat lumisateita myös lähipäiville.

 

************

 

En halua olla pessimisti ja en halua pilata kauniista luonnosta nauttimisesta, mutta väkisin tulee mieleeni ne ajat 1960-luvun puolivälin tienoilla, jolloin sain isäni kanssa tehdä metsätöitä parin sydäntalven aikana.

 

Teimme paperipuuta ja tukkeja pääosin naapureiden metsissä ja joskus myös omassa metsässä.

 

Luminen metsä ei ollut lainkaan mukava paikka, kun joutui moottorisahan kanssa kumartumaan puun alle ja tiesi, että kohta saa päälleen oksilta putoavaa lunta ja paljon!  Harteille pudonnut lumi merkitsi sulaessaan vaatteiden kastumista eli ”me metsätyömiehet” kastuimme hiestä sekä puiden oksilta pudonneesta lumesta.

 

 

Suojasään jälkeen puhtoinen metsä on metsätyömiehelle talvinen unelma!

 

 

Sitä odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luminen metsä, Puhdas metsä, metsätyöt, moottorisaha, suojasää,

Salmonellaa ei pidä päästää keittiöön ja vielä vähemmän ruokapöytään saakka!

Tiistai 19.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Salmonella on viime päivinä noussut julkiseen keskusteluun, sillä eräässä kanalassa on pintapuhtaus- eli pyyhkäisynäytteistä löydetty salmonellaa.

 

Kyseisen kanalan kananmunia on pakattu loimaalaisen Kieku Oy:n munapakkaamossa ja Ruokavirasto on määrännyt, että salmonellasaastuneen kanalan tuottamat kananmunat on vedettävä pois markkinoilta.

 

Myynnistä on vedetty pois kananmunia, joita on kuluttajille myyty tuotemerkeillä Kieku, Pirkka ja Kotimaista.

 

Valvovan viranomaisen, kyseisen munapakkaamon sekä salmonellasaastuneen kanalan munia myyneiden K- ja S-ryhmien toiminta on esimerkillistä sekä osoitus suomalaisen elintarvikeketjun vastuullisesta toiminnasta.

 

Erilaisia salmonellatyyppejä on lukematon määrä ja nyt pyyhkäisynäytteestä löydetty salmonellatyyppi on sellainen, joka pystyy läpäisemään munakuoren ja saastuttamaan koko munan.

 

Korostan, että nyt ei ole todettu salmonellasaastuneita kananmunia, mutta viranomaismääräyksellä vaaravyöhykkeellä olevat kanamunat on poistettu myynnistä!

 

 

***************

 

Vastasin aikoinaan maamme toiseksi suurimman rehutehtaan raaka-ainehankinnasta ja työssäni tuli salmonellantorjunta hyvinkin tutuksi.

 

Ehkä joskus palaan tällä saitilla niihin käytännön toimenpiteisiin, jotka liittyvät suomalaiseen salmonellapuhtauteen ja sen torjuntaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

PS: Päivitettyä tietoa 19.1.2021 klo 10.00!

Nyt salmonellaa on löydetty myös "yhden tilan tuotantoeläimissä" - kuten uudessa takaisinvetoilmoituksessa sanatarkasti todetaan eli ongelma on laajentumassa!

2 kommenttia . Avainsanat: Salmonellaa ei pidä päästää keittiöön ja vielä vähemmän ruokapöytään saakka!, Salmonella, salmonellapuhtaus, salmonellasaastunta, Ruokavirasto, salmonellapuhdistus, Kieku-kananmunat, Pirkka-kananmunat, Kotimaista-kananmunat,

Taitaa jäädä haaveeksi!

Maanantai 18.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen jo puolentoistakymmentä vuotta osallistunut joka kesä hämeenkyröläissyntyisen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen järjestämille Kyröläismatkoille Venäjälle, Baltian maihin sekä Puolaan.

 

Arvostan, että saan olla kenraalin ”vastaväittelijänä” matkojen suunnittelussa.

 

Koronaongelmat haittasivat jo viime kesän matkaa, mutta saimme sen suoritettua kaikella kunnioituksella.

 

Nyt koronaongelmat näyttävät entistä suuremmilta, mutta matkarunko on kuitenkin ensi kesällekin jo kasassa.

 

********************

 

Olemme monena kesänä suunnitelleet matkamme suuntaamista ainakin yhden päivän osalta Valko-Venäjälle Minskiin, mutta ensimmäisellä yrityskerralla kiinnostuneita oli liian vähän ja kahdella viimeisimmällä kerralla kohdemaan ongelmat estivät matkan toteutumisen.

 

On selvää, että ensi kesän matkasuunnitelmissamme ei ole Valko-Venäjällä poikkeamista, sillä maan tilanne on perin epävakaa.

 

Toki ensi kesän matkustaminen jopa Baltian maihin on epävarmaa, sillä koronatilanne on niin paha.

 

Olishan se ollut mukavaa joskus päästä käymään Valko-Venäjällä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valko-Venäjä, Minsk, Valko-Venäjän epävakaa tilanne, Baltian maat,

Se olikin potkupalloilija!

Sunnuntai 17.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Vuoden urheilija-titteliä on jaettu vuodesta 1947 alkaen ja eräinä vuosina on erikseen valittu myös kyseisen vuoden naisurheilija – toki monena vuonna naispuolinen urheilija on saanut ”Vuoden urheilija” –tittelin.

 

1947

Mikko Hietanen ja Lassi Parkkinen

Ei vielä jaettu

1948

Heikki Hasu

1949

Viljo Heino

Kerttu Pehkonen

1950

Heikki Hasu

Sylvi Saimo

1951

Veikko Karvonen

Eevi Huttunen

1952

Veikko Hakulinen

Sylvi Saimo

1953

Veikko Hakulinen

Eevi Huttunen

1954

Veikko Hakulinen

Siiri Rantanen

1955

Voitto Hellsten

Mirja Hietamies

1956

Antti Hyvärinen

Siiri Rantanen

1957

Olavi Vuorisalo

Iiris Sihvonen

1958

Vilho Ylönen

Siiri Rantanen

1959

Juhani Järvinen

Siiri Rantanen

1960

Veikko Hakulinen

Eevi Huttunen

1961

Kalevi Huuskonen

Mirja Lehtonen

1962

Pentti Nikula

Maire Rautakoski

1963

Pentti Eskola

Mirja Lehtonen

1964

Eero Mäntyranta

Kaija Mustonen

1965

Jouko Launonen

Maire Lindholm

1966

Eero Mäntyranta

Eila Pyrhönen

1967

Eero Tapio

Eija Krogerus

1968

Kaarlo Kangasniemi

Kaija Mustonen

1969

Kaarlo Kangasniemi

Marjatta Kajosmaa

1970

Kalevi Oikarainen

Marjatta Kajosmaa

1971

Juha Väätäinen

Marjatta Kajosmaa

1972

Lasse Virén

Marjatta Kajosmaa

1973

Mona-Lisa Pursiainen

1974

Riitta Salin

1975

Heikki Ikola

Helena Takalo

1976

Lasse Virén

Helena Takalo

1977

Pertti Ukkola

Lea Hilokoski

1978

Helena Takalo

1979

Pertti Karppinen

Outi Borgenström

1980

Pertti Karppinen

Hilkka Riihivuori

1981

Heikki Ikola

Hilkka Riihivuori

1982

Keke Rosberg

Hilkka Riihivuori

1983

Tiina Lillak

1984

Marja-Liisa Kirvesniemi

1985

Matti Nykänen

Marja-Liisa Kirvesniemi

1986

Marjo Matikainen

1987

Marjo Matikainen

1988

Matti Nykänen

Marjo Matikainen

1989

Marjo Matikainen

1990

Päivi Alafrantti

1991

Kimmo Kinnunen

Marja-Liisa Kirvesniemi

1992

Toni Nieminen

Marjut Lukkarinen

1993

Juha Kankkunen

Sari Essayah

1994

Jani Sievinen

Sari Essayah

1995

Jari Litmanen

Sari Laine

1996

Heli Rantanen

1997

Mika Myllylä

Raija Koskinen

1998

Mika Häkkinen

Satu Pusila

1999

Mika Myllylä

Tuuli Matinsalo

2000

Arsi Harju

Pia Sundstedt

2001

Sami Hyypiä

Pirjo Manninen

2002

Samppa Lajunen

Heli Koivula

2003

Hanna-Maria Seppälä

2004

Marko Yli-Hannuksela

Tanja Poutiainen

2005

Janne Ahonen

Tanja Poutiainen

2006

Jukka Keskisalo

Tanja Poutiainen

2007

Tero Pitkämäki

Virpi Kuitunen

2008

Satu Mäkelä-Nummela

2009

Aino-Kaisa Saarinen

2010

Minna Kauppi

Ei enää jaettu

2011

Kaisa Mäkäräinen

2012

Tuuli Petäjä-Sirén

2013

Tero Pitkämäki

2014

Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi

2015

Tero Pitkämäki

2016

Leo-Pekka Tähti

2017

Iivo Niskanen

2018

Iivo Niskanen

 

********************

”Vuoden urheilija” –kunniamaininnan saajan valitsevat Urheilutoimittajain liiton jäsenet ja se on parina viime vuonna myös näkynyt valinnassa.

 

Vuoden 2019 osalta valinnan vielä jotenkin ymmärtää, sillä Teemu Pukin valintaa Vuoden urheilijaksi voidaan jotenkin perustella.

 

Täysin metsään mentiin viime vuoden valinnassa, kun hienon kunniamaininnan sai hyvin tuntematon potkupalloilija! En voi käsittää!

 

Kuulin valitun nimen ja oletin kyseessä olevan joku tuntematon jääkiekkoilija, mutta paljastuikin, että kyseessä on potkupalloilija!

 

Vuoden urheilijan kunniamaininnan on yli kuudenkymmenen vuoden ajan saanut ansioitunut ja suosittu urheilija, mutta nyt Urheilutoimittajien liitto on valinnoissaan lähtenyt hakoteille.

 

En tunne taustoja, mutta oletan potkupallotoimittajien kaapanneen ylivallan Urheilutoimittajien liitossa ja se ei ole kunniaksi kenellekään.

 

Vuoden urheilija -äänestykseen voivat osallistua jäsenmaksunsa maksaneet Urheilutoimittajain Liiton ja sen paikalliskerhojen jäsenet. On ollut hankkeita, että tuon hienon kunniamaininnan valintaan voisi osallistua suuri yleisö ja on varmaa, että kahden viime vuoden valinnat kasvattavat paineita valintamenettelyn uudistamiseen.

 

Valintamenettelyn uudistaminen olisi myös Urheilutoimittajien liitonkin etu, sillä niin vahvasti nyt kyseinen porukka kusee omiin muroihinsa!

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden urheilija, Urheilutoimittajien liitto, porukka kusee omiin muroihinsa, Vuoden uerheilijan kunniamaininnan valintaprosessia pitää muuttaa,

Mieskuorossa pitää lauluntaitajien lisäksi olla myös muita!

Lauantai 16.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Kouluaikana laulunumeroni oli ”maailmansivun” kuutonen, mutta jostain syystä päästötodistuksessa se laski viitoseen!

 

En ole vuosikymmenten aikana kuitenkaan asiaa murehtinut ja en varsinkaan siksi, että agrologiopintojeni ensimmäisenä vuonna sain kuulua oppilaskunnan mieskuoroon!

 

Ainakin meidän kuorossamme oli neljä ”ääntä” eli ensimmäinen ja toinen tenori sekä ensimmäinen ja toinen basso – kuuluin toiseen bassoon!

 

Harjoituksissa ja esiintyessämme noudatin kuoronjohtajamme ohjetta eli ”ei isolla äänellä”!

 

Mieskuorouraani tapaan luonnehtia, että…

 

 

…”mieskuorossa tarvitaan laulutaitajien lisäksi myös raamikkaita miehiä, jotta kuoro näyttää isolta ja komealta!”

 

Kuoronjäsenten valinta perustui laulukokeeseen ja voin vakuuttaa, että valintaprosessi oli pitkähkö, mielenkiintoinen sekä kasvattava, mutta siihen liittyneet yksityiskohdat ovat ja pysyvät yhä edelleen Instituutin salassapitosäännösten piirissä.

 

Mieskuorourani jäi suhteellisen lyhyeksi, sillä kuoroharrastuksen vaihtoehtona olisi ollut lumitöiden tekeminen vanhemman vuosikurssin ”ohjauksessa” ja tunnettu totuushan on, että lumet sulavat eteläisessä Suomessa jo huhtikuussa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mieskuorossa pitää lauluntaitajien lisäksi olla myös muitakin!, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, mieskuoro, mieskuoroharrastus, lumenluonti, laulukoe, ykköstenorit, kakkostenorit, ykkösbassot, toiset bassot, kuoronjohtaja,

Ruotsissa koronakuolemia on väkilukuun suhteutettuna lähes kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna

Perjantai 15.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Nyt joudun minäkin ottamaan kantaa koronatilanteeseen tällä foorumilla ja teen sen vertaamalla Ruotsin tilannetta Suomeen.

 

Mielestäni Ruotsin ja Suomen koronatilanteiden vertailu on jäänyt aivan liian pienelle huomiolle, sillä muuten niin samanlaisten maiden koronatilanne on tyystin erilainen.

 

Ruotsin väkiluku on hieman yli 10 miljoonaa ja Suomen vastaavasti lähemmäs 6 miljoonaa – väkilukujen ero pitää luonnollisesti ottaa huomioon maiden välisessä vertailussa, joten tilanteita pitää vertailla…

 

…x tapausta/miljoona asukasta –periaatteella.

 

 

Eilisen tilanteen mukaan Ruotsissa on tapahtunut 10.185 koronakuolemaa eli 1.005 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohti.

 

Vastaavasti eiliseen mennessä Suomessa on kuollut koronaan 111 henkilöä miljoonaa asukasta kohti eli Ruotsissa koronaan kuolleiden määrä on asukaslukuun suhteutettuna lähes kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

 

Siis;

 

  • Ruotsi 1.005 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohti

  • Suomi    111 koronakuolemaa miljoonaa asukasta kohti

 

 

Monessa asiassa on todettu, että Ruotsissa asioista vain diskuteerataan eli keskustellaan ja nyt tuntuu, että myös koronatilanteessa Ruotsissa on vain keskusteltu ja siinä sitten varsinaiset toimet ovat jääneet taka-alalle!

 

 

Jonkinmoinen hatunnosto suomalaisille päättäjille kaikesta huolimatta!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Ruotsissa koronakuolemia on väkilukuun suhteutettuna lähes kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna, Koronakuolemat Ruotsissa, koronakuolemat Suomessa, korona, koronakuolemat,

Korona-rokotuksista kieltäytyvätkin arvostelevat rokotusten alkamisen viivästymistä!

Torstai 14.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Viime päivinä netin keskustelupalstat ja lehtien yleisönosastokirjoituspalstat ovat täyttyneet valittajien valituksista siitä, että miten huonosti Suomi on hoitanut korona-rokotusten alottamisen.

 

Ainakin erilaisissa nettiryhmissä valittajat ovat niitä, joille mikään muukaan asia ei heidän mielestään ole kunnossa.

 

Yhteinen piirre valittajille on se, että he eivät ole olleet koskaan pystyväisiä pienimpäänkään vastuulliseen tehtävään tai luottamushenkilöhommaan.

 

EU-kriittiset valittajat osaavat yhdistää valitusvirteensä sen, että kaiken syynä on EU.

 

Kriittisimmät kitisijät kuuluvat siihen joukkoon, jolle korona-piikki pistetään vasta viimeisessä vaiheessa ja sen vuoksi ennustan noilta kitisijöiltä melkoista kitinää, kun koronapiikkejä pistellään ikääntyneille sekä riskiryhmiin kuuluville ja he joutuvat vielä odottamaan.

 

Se kummastuttaa, että monet noista kriitikoista kuuluvat siihen vähemmistöön, joka ei halua ottaa koronapiikkiä, mutta silti he kitisevät.

 

Kunnioitan ja luotan esivaltaan niin, että uskon asioista vastaavien tekevän parhaansa, jotta kaikki saavat rokotuksella hankittavan suojan koronaa vastaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rokotukset, korona, koronarokotukset, valittajat, kitisijät, aiheetta valittajat, aiheetta kitisijät, EU-kriittiset, koronarokotuksista kieltäytyvät,

Suksillahan sitä ennen talvisin koulumatkat kuljettiin!

Keskiviikko 13.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Suksien ja taksien vertailu koulumatkojen kulkuvälineinä ontuu, sillä kouluthan ovat maaseudulta hävinneet, mutta muistelen kuitenkin aikoja, jolloin koulumatkat kuljettiin talvisin suksilla.

 

Meiltä oli koululle matkaa teiden kautta vajaat kolme kilometriä, mutta hiihtomatkaa hieman vähemmän, sillä koululadut kulkivat peltojen sekä metsäsaarekkeiden kautta ja latuja pitkin koulumatkaa pystyi oikomaan.

 

Oma ja siskoni koulumatka oli toisaalta lyhytkin, jos sitä vertaa Niittyojan sisaruspariin, jotka aamuisin saapuivat pihaamme sen jälkeen, kun he olivat jo ehtineet sauvoa vajaat kolme kilometriä metsien kautta.

 

1950-luvulla talvet olivat talvia, sillä aamuisin pakkaslukemat saattoivat lähennellä neljääkymmentä astetta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suksillahan sitä ennen talvisin koulumatkat kuljettiin!, koulumatkat suksilla, koulumatkat taksilla,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »