Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Murheen risti ja maailman ensimmäinen naiskosmonautti Valentina Tereskova

Keskiviikko 17.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Taannoisen Kyröläismatkamme ensimmäinen todellinen käyntikohde oli Lemetin motissa sijaitseva Murheen risti.

 

 

 

IMG_2518.JPG

 

 

Murheen risti on Impilahdessa vuonna 2000 paljastettu veistos, joka on omistettu 1939 – 1940 käydyn Talvisodan molempien osapuolten sotilaiden muiston kunnioittamiseksi.

 

 

Veistoksessa on kuvattuna suomalaiset ja venäläiset äitihahmot, jotka syleilevät toisiaan ristin eri puolilla.

 

 

Suomen puolelta valtiovallan edustajana veistoksen paljastamistilaisuudessa oli silloinen pääministeri Paavo Lipponen.

 

 

 

IMG_2520.JPG

 

 

Murheen ristiä kutsutaan myös Surun ristiksi ja sen lisäksi sillä on kolmaskin nimi eli ”Kaksi äitiä”!

 

 

 

IMG_2519.JPG

 

 

Murheen risti sijaitsee Impilahden Korinojalla ja sen välittömässä läheisyydessä on vielä nytkin taistelukaivantoja, joihin neuvostoliittolaiset joukot kaivoivat panssarivaunuilleen kuoppia, joista ne pystyivät suojassa ampumaan heidät motittaneita suomalaisjoukkoja.

 

 

Kuvassa olen eräässä neuvostopanssarille kaivetussa kuopassa ja markkeeraan käsilläni sitä, kun neuvospanssari ampuu suomalaisia – kuvan otti pyynnöstäni kamerallani Kyröläismatkamme johtaja kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki.

 

 

 

Murheen risti kuuluu Lemetin motin alueeseen, jolle alueelle suomalaiset pystyivät suuren saarrostuksen jälkeen motittamaan merkittävän neuvostojoukon tammikuussa 1940.

 

 

Motti laukesi vasta helmikuun lopussa vuonna 1940.  Mottiin joutuneet neuvostojoukot olivat hyvin tulivoimaisia, sillä sen sisällä taisteli 3260 puna-armeijalaista ja kymmeniä panssarivaunuja. Motissa olivat myös puna-armeijan 18.D:n ja 34.Kev.Hv.Pr:n johto korkein johto eli prikaatinkomentajat (kenraalimajurit) Kondrašev ja Kondratjev.

 

 

Lemetin motissa kaatui myös maailman ensimmäisen naiskosmonautti Valentina Treskovan isä Vladimir Aksjonovitš Tereškov, joka palveli puna-armeijassa panssarivaunun vaunumiehenä.

 

 

Valentina sai tietää vasta vuonna 1988 isänsä kuolinpaikan Gorbatshovin aloittaman avoimuuspolitiikan johdosta ja lienee hänen aikaansaannoksensa, että Murheen ristin lähimaastossa on Valentina Treskovan isällä vaatimaton hautakivi.

 

 

Valentinalla oli kosmonauttiuransa alussa vaikeuksia, sillä häntä pidettiin ”petturin tyttärenä”, kun isänsä kaatui Suomea vastaa käydyssä Talvisodassa.

 

 

Olen muutaman kerran poikennut Vladimir Treskov´n hautakiven luona, mutta nyt alueella on tehty mittavia tienrakennushankkeita ja en varmaan enää osaisi paikalle.

 

 

 

IMG_2525.JPG

 

 

Avaruuslentonsa jälkeen Valentina Treskova yleni puna-armeijassa kenraalimajuriksi ja kerrotaan, että Voiton päivänä hän aina lensi puna-armeijan helikopterilla nykyisen Murheen ristin lähimaastoon ja vei kukat isänsä hautakivelle.  Hiekka ja männynkävyt saivat kuvassa näkyvällä alueella kyytiä, kun Valentina saapui muistelemaan isäänsä!

 

 

 

IMG_2524.JPG

 

 

Murheen ristiltä on Sortavalaan matkaa 58 kilometriä, Petroskoihin 185 kilometriä ja Suojärvelle 83 kilometriä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Murheen risti, Surun risti, Kaksi äitiä, Sortavala, Petroskoi, Suojärvi, Impilahti, Koirinoja, Valentina Treskova, Vladimir Aksjonovit? Tere?kov, Paavo Lipponen,

Runonlaulaja-patsas on aina nähtävä, kun käyn Sortavalassa!

Sunnuntai 14.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Taannoisella Kenraalin vetämällä Kyröläismatkalla saimme käydä kahdestikin Sortavalassa eli 4.7.2019 ja 7.7.2019.

 

 

Menomatkalla saavuimme Sortavalaan iltamyöhään ja kun yövyimme keskustasta lähes kilometrin etäisyydellä sijaitsevassa Piipun Pihassa, en viitsinyt kävellä tapaamassa Runonlaulaja- patsasta.

 

 

Tiukkaa tapaaminen teki paluumatkallakin, sillä bussimme pysäköi Hotelli Sortavalan läheisyyteen, josta matkaa on ”hyvän matkaa” Sortavalan keskustaan Kolmikulmanpuistoon, jonka nykyinen nimi on Väinämöisenpuisto.

 

 

Lujaa kiirehtien ehdin kuitenkin käymään tapaamassa Runonlaulaja-patsasta!

 

 

 

IMG_3063.JPG

 

 

Runonlaulaja-patsas on kuvanveistäjä Alpo Sailon veistos, joka paljastettiin Suomen kansalliseepoksen Kalevalan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Sortavalassa vuonna 1935. Patsaan mallina oli karjalainen runonlaulaja Petri Shemeikka (1821–1915), jonka Sailo oli aikaisemmin tavannut henkilökohtaisesti.

 

 

 

Kuvanveistäjä Alpo Seilon värikkääseen elämään pääsee tutustumaan, jos googlaa ”Alpo Sailo”!

 

 

 

Olen tyytyväinen, että tälläkin matkallamme pääsin näkemään Alpo Sailon ”Runonlaulaja”-patsaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2019, Kyröläismatka, Sortavala, Alpo Sailo, Petri Shemeikka, Väinämöisenpuisto, Sortavala, Kolmikulmanpuisto, Kolmikulmanouisto Sortavalassa, Piipun Piha, Piipun Piha Sortavalassa,

"Laatokka on seitsemän meren järvi!"

Perjantai 12.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen kuluneiden vuosien, jopa vuosikymmenten aikana saanut tutustua Laatokkaan, sillä muutaman kerran Laatokan kiertäneenä ja moniaita kertoja sen rantoja kolunneena uskallan todeta, että otsikkoteema pitää paikkansa.

 

 

Kyröläismatkallamme heinäkuun alussa tutustuimme taas kerran Laatokkaan ja menomatkalla Sortavalasta Pitkärantaa kohti Laatokan Kirjavalahteen.

 

 

Sortavalasta kohti Pitkärantaa kuljettaessa Kirjavalahti on koko ajan polveilevan tien oikealla puolella ja näkymät ovat niille todella mahtavat, jotka istuvat bussissa menosuunnassa oikealla puolella.

 

 

Seuraavassa muutamia kuvia bussin ikkunan läpi kuvattuina Kirjavalahdesta (harmittelen, että matalalla roikkuvat puhelin- ja sähköjohdot häiritsevät kuvanautintoja):

 

 

 

IMG_2500.JPG

 

 

 

IMG_2501.JPG

 

 

 

IMG_2503.JPG

 

 

 

IMG_2505.JPG

 

 

 

IMG_2506.JPG

 

 

 

IMG_2507.JPG

 

 

 

IMG_2510.JPG

 

 

 

 

*******************

 

 

 

 

IMG_3058.JPG

 

 

Apteekkari Jääskeläisen huvila Kirjavalahden rannalla on eräs merkittävä kohde vielä nykyäänkin.  Olen aikoinaan saanut poiketa apteekkari Jääskeläisen huvilassa, kun se vielä oli avoinna kaikille kulkijoille.

 

 

Kuvani apteekkari Jääskeläisen huvilasta ei bussin ikkunasta kuvattuna onnistunut, mutta lainaan Suomen Sotahistoriallinen Seura ry:n verkkosivuilla olevaa selitystä Jääskeläisen huvilasta:

 

 

 

”Kirjavalahti on yksi Laatokan vuonomaisista lahdista. Sen rannalla on sortavalalaissyntyisen apteekkari Tauno Jääskeläisen rakennuttama erikoinen huvila, jonka seinien ulkopinta on koristeltu pienillä kivenlohkareilla. Huvilan on suunnitellut arkkitehti Pauli Blomstedt, ja se valmistui vuonna 1935. Sota-aikana rakennuksella ei ollut juuri käyttöä, mutta Jatkosodan loppuvaiheissa huvila oli Rannikkotykistörykmentti 13:sta sairastupana ja komentotoimiston työtilana. Nykyisin rakennuksessa toimii venäläisten taiteilijoiden (mm. muusikoiden) kesäkoti.”

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Laatokka on seitsemän meren järvi!", Kirjavalahti, Sortavala, apteekkari Jääskeläinen, apteekkari Jääskeläisen huvila, Apteekkari Jääskeläisen huvila Kirjavalahdella,

"Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy"

Keskiviikko 10.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen vetämälle Kyröläismatkalle Venäjälle 4. – 8.7.2019.

 

 

Kyröläismatkat saivat alkunsa, kun hämeenkyröläissyntyinen kenraali järjesti omistamansa Vihdin Liikenne Oy:n/VL-Matkat toimesta ensimmäisen sotahistoriamatkan hämeenkyröläisille ja viljakkalalaisille sotaveteraaneille viisitoista vuotta sitten.  Olen osallistunut kaikille Kyröläismatkoille, joista osa on Venäjän lisäksi suuntautunut Baltian maihin sekä Puolaan.

 

 

Otsikossa oleva lausahdus on tuttu monesta seikasta Venäjällä, mutta meidän matkallamme kaikki toimi ja kaikki järjestyi.

 

 

Kiertomatkamme pääkohteet olivat Sortavala, Petroskoi, Kizhin saari, Aunus, Rajakontu, Salmi, Sortavala uudestaan, Käkisalmi sekä Viipuri.

 

 

Sain matkalta paljon uutta aineistoa ja pyrin kertomaan matkastamme tarkemmin lähipäivinä.

 

 

 

*********************

 

 

 

Yövyimme matkallamme neljä yötä ja olimme kaikkiaan kolmessa eri hotellissa;

 

 

 

IMG_2497.JPG

 

 

Sortavalassa Piipun Piha on majoitusolosuhteiltaan ja myös aamiais- sekä illallistarjoiluineen oikein kelvollinen hotelli. Olen aikaisemminkin yöpynyt Piipun Pihassa.

 

 

 

IMG_2716.JPG

 

 

Petroskoissa yövyimme kaksi yötä laadukkaassa Hotelli Fregatissa. Majoitusolosuhteet Fregatissa ovat suorastaan huippulaadukkaat ja samaa on sanottava myös sen aamiais- sekä illallistarjonnasta. Toisena iltana ruokailimme Hotelli Pohjolan ravintolasalissa.

Olen yöpynyt monissa hotelleissa Petroskoissa, mutta Fregatissa ensimmäisen kerran vasta nyt.

 

 

 

IMG_3177.JPG

 

 

Käkisalmessa ei hotellien osalta ole paljon valinnanvaraa, mutta Hotelli Korela täyttää kaikki vaatimattoman matkaajan toiveet - olen yöpynyt Korelassa useasti.

 

 

 

Hotellin ja ravintoloiden henkilökunnan palvelutahto on korkealla tasolla ja ymmärtäähän sen, sillä matkailijoiden viihtyminen on hotellien henkilökunnan kannalta tulevaisuudessa ainoa elinehto!

 

 

Uskallan suositella kaikkia käyttämiämme hotelleja muillekin Karjalan matkaajille!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjällä mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy, kyröläismatka2019, Piipun Piha, Sortavala, Hotelli Fregatti, Petrokoi, Hotelli Korela, Käkisalmi,

Eduskuntavaalien tulos on jo vahvistettu!

Lauantai 29.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Osoitan tämän juttuni otsikkohuudahduksen Aarne Raevaaralle ja Heli Piiraiselle, joiden eduskuntavaalimainokset ainakin vielä eilen olivat Viljakkalan seudulla maanteiden varsilla sähköpylväisiin kiinnitettyinä julistamassa kyseisten ehdokkaiden erinomaisuutta kansanedustajiksi!

 

 

IMG_2223.JPG

 

 

Paavo Väyrysen Tähtiliikkeen riveissä kansanedustajaehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ollut tamperelainen Aarne Raevaara sai 236 ääntä ja sillä äänimäärällä senaattoripaikka ei irronnut.

 

 

Aarne Raevaara toimii Tampereen kaupunginvaltuustossa kaupunginvaltuutettuna ja hän taitaa olla ”puheliain” kaupunginvaltuutettu valtuuston kokouksissa.

 

 

Raevaara on VaihtoehtoTampereen ainoa kaupunginvaltuutettu.

 

 

Tunnen Aarnen kohtuullisen hyvin ja hänellä on kuntapoliitikkona monia hyviä ajatuksia, mutta hänen ehdotuksensa saavat vain harvoin kannatusta kaupunginvaltuustossa.

 

 

Aarne Raevaara mainostaa edelleen itseään maantie 2773:n varrella olevassa sähköpylväässä hieman Lavajärven Päivölästä Tampereelle päin.

 

 

 

IMG_2071.JPG

 

 

Vasemmistoliiton listoilta Pirkanmaan vaalipiirissä kansanedustajaksi ponnistautunutta Heli Piiraista en tunne, mutta 505 pirkanmaalaista hänet varmaankin eduskuntavaalien aikana tunsi, sillä se oli hänen äänimääränsä.

 

 

Heli Piiraisella on ilmeisen vankka kannatus Viljakkalan kirkonkylän liepeillä, sillä hänen eduskuntavaalimainoksiaan on yhä edelleen monia niillä seutuvilla.

 

 

 

********************

 

 

Vakavasti puhuen on harmillista, että kansanedustajaehdokkaat itse tai heidän tukiryhmäläisensä eivät ole vieläkään poistaneet kellokkaansa vaalimainoksia.

 

 

Mielestäni vaalimainonta teiden varsilla olevissa sähkö- ja valaisinpylväissä ei ole sallittua ennen vaalejakaan, mutta erityisen huonon kuvan se antaa sellaisesta henkilöstä, jotka sallivat vaalimainostensa esilläolon luvattomilla paikoilla yli kaksi kuukautta vaalien jälkeen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalien tulos on jo vahvistettu!, Aarne Raevaara, Heli Piirainen, vaalimainosten poistaminen, vaalimainokset, Vasemmistoliitto, Tähtiliike, VaihtoehtoTampere,

Keinusstoolinmatot ovat osa talonpoikaisperinnettä, talonpoikaistaidetta ja myös talonpoikaiskulttuuria

Maanantai 24.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Jos otsikkoni ensimmäinen sana ei kaikille avaudu, muutan sen viljakkalanmurteelta kirjakielelle ja silloin se kuuluu näin ”Keinutuolinmatot…”!

 

 

Olen vuosien saatossa ”pitänyt silmäni auki” ja minulle on sen tuloksena kertynyt muutaman keinutuolinmaton kokoelma.

 

 

Tutkailin googlettamalla ”keinutuolinmatto” –sanalla tilannetta ja huomasin, että vanhoja sekä uusia keinutuolinmattoja on tarjolla hintahaarukalla 5 – 30 euroa per kappale  + postituskulut.

 

 

Arvostan pientä kokoelmaani ja se on käytössä muutaman kerran kesän aikana – nyt viimeksi juhannuksena, kun meillä oli juhannusvieraita mökillämme.

 

 

Kokoelmani ei ole suurensuuri, sillä siihen kuuluu vain puolisentusinaa keinusstoolinmattoa, mutta tässäpä pieni kuvakimara niistä:

 

 

 

IMG_2159.JPG

 

 

 

IMG_2160.JPG

 

 

 

IMG_2162.JPG

 

 

 

IMG_2163.JPG

 

 

 

IMG_2164.JPG

 

 

 

IMG_2165.JPG

 

***************

 

 

Keinutuoli kuuluu yhä monen maalaistalon pirtissä pirtin tärkeimpien huonekalujen joukkoon ja entisaikaan se oli jokaisen pirtin vakiohuonekalu.

 

 

Keinutuolin mahduttaminen nykyisiin asuntoihin on tilankäytön kannalta haasteellista ja sen vuoksi mm. meillä omakotitalossa keinutuoli on sijoitettuna lasiverannalle!

 

 

Yleensä maalaistalojen keinutuoli oli yksinistuttava, mutta esimerkiksi eräässä naapurissamme oli kahdenistuttava keinutuoli!

 

 

Vieraan piti olla taloon tullessaan tarkkana, jotta ei heti ensimmäisenä mennyt istumaan keinutuoliin, sillä monissa paikoissa pirtissä oleva keinutuoli oli isännän mieluisin istumapaikka.

*****************

 

 

Heitän tässä ideanpoikasen, että jonkun opiskelijan tai vaikkapa graduntekijän aiheena voisi olla keinutuolit talonpoikaistalon huonekaluna ja siinä sivussa olisi sitten mahdollisuus perehtyä ”keinusstoolinmattoihin”!

 

 

Idea on vapaasti käytettävissä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talonpoikasiperinne, talonpoikaistaide, talonpoikaiskulttuuri, keinutuoli, kaksinistuttava keinutuoli, keinutuolinmatto, keinusstoolinmatto,

Venlat jo maalissa ja miehet lähtivät matkaan eilen klo 23.00!

Sunnuntai 16.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Hyvää huomenta erityisesti Teille lukijani, jotka luette näitä rivejäni heti sunnuntain aamuhetkinä 16.6.2019.

 

Vanhasta kokemuksesta osaan ounastella, että Teitä on tällä saitilla aamukolmeen mennessä muutama sata aktiivia.

 

Tänään – yllätys, yllätys – muutama sana suunnistuksesta.

 

 

Olin suunnistuksesta täysin pihalla varusmiespalvelukseeni saakka, mutta silloin sain opetusta suunnistuksesta.

 

Ratkaiseva opetus oli se, kun jouduimme suunnistamaan ”valkoisella kartalla” eli kyse oli millimetripaperista, jolle oli merkitty oikeaan mittasuhteeseen vain rastipisteet.

 

 

Valkoisen kartan suunnistus opetti kompassin käytön ja samalla oli välttämätöntä se, että osasi mitata kuljetun matkan askelpareilla.

 

 

En tiedä, että vieläkö suunnistuksen ja kompassinkäytön alkeita opetetaan valkoisen kartan periaatteella, mutta minä kiitän opettajiani, sillä niin minä opin suunnistamaan.

 

 

Kartanlukutaito kehittyi sen rinnalla, että osasi käyttää kompassia!

 

 ***************

 

Varusmiespalvelukseni jälkeen opiskelin Mustialan maatalousopistossa agrologiksi ja toisena opiskeluvuotenani minut valittiin urheiluseura Mustialan Toukopojat ry:n puheenjohtajaksi. Seuramme osallistui kiinteästi Lounais-Hämeen Rastin toimintaan ja silloin suunnistustaitoni kehittyi melkoisesti.  Lounais-Hämeen Rasti järjesti 1969 aktiivisesti joka viikko harjoitussuunnistuksia ja monesti me olimme järjestävänä seurana.

 

 

Suunnistusurani suurin saavutus on Viljakkalan mestaruus miesten sarjassa – vuosi oli joskus 1970-luvun alussa.

 

 

Meitä osanottajia oli vain kaksi ja kilpailijani oli tunnettu juoksija, mutta myös piirikuntatason suunnistaja.

 

 

Mestaruuskilpailut järjestettiin Viljakkalan Hanhijärvenkulman Hyypöläisellä ja muistan, kun kilpailijani rymisteli aina rastin jälkeen ohitseni, mutta lopputulemana minä olin kuitenkin nopeampi.

 

 

Suunnistus on hieno harrastus, sillä siinä osanottaja saa aina ”palkinnon”, kun hän löytää rastin.

 

 

Jukolan viesti on eräs vuoden suurimmista televisio-ohjelmista ainakin ajallisesti ja nyt on päästy sopimukseen, että Jukolan viesti televisioidaan joka vuosi ainakin vuoteen 2023 saakka, jolloin kilpailukeskus toimii Kauhavan lentokentällä!

 

 

Aamulukijoilleni rattoista Jukolan viestin seurantaa – voittajajoukkue saattaa olla tiedossa tänään joskus aamukuuden ja aamuseitsemän tienoilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suunnistus, Jukolan Viesti 2019, Jukola Kangasalla 2019, Jukola Kauhavalla 2023, Jukolan televisiointi, Suunnistuksen Viljakkalan mestaruus, Suunnistuksessa saa aina palkinnon kun löytää rastin,

Turkistalouden harjoittamista vastustavat ääriainekset vetivät vesiperän!

Lauantai 15.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Keskustan ryhtyminen hallitusvastuuseen oli tärkeä askel suomalaisen kuluttajan, suomalaisen kotieläintuottajan ja koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta mm. sen vuoksi, että turkistalouden kieltoa havitelleet voimat saavat pitää suunnitelmilleen ainakin neljän vuoden tauon.

 

Turkistalouden lopettamista vaativat vouhottajat saivat uutta vettä myllyynsä, kun Norjan parlamentti eli suurkäräjät on hyväksynyt lain, joka kieltää turkistarhauksen vuoteen 2025 mennessä.

 

*****************

 

Lainaan vuoden 2014 tilastoja, kun totean näin:

”Vuonna 2014 turkisten viennin arvo oli 460 miljoonaa euroa. Se on osapuilleen yhtä paljon, kuin Turun telakalla usean vuoden aikana valmistettavan risteilyaluksen hinta.

Viennin arvo on valtava myös muiden tuotantoeläinalojen vientiin verrattuna. Niiden yhteen laskettu vienti on noin 1 miljardi.

Veroja turkiselinkeino maksoi 48,1 miljoonaa euroa.

Lukuisat kunnat turkistuotantoalueella ovat riippuvaisia elinkeinon tuomista veroeuroista. Vuonna 2014 turkisala tuotti yhdeksään suurimpaan tuottajakuntaan vähintään 100 euroa asukasta kohden.”

 

 ****************

Turkistalous alentaa ”jokapäiväisen leipämme” tai tarkemmin sanottuna ostamiemme jokapäiväisten lihajalosteiden hintaa, sillä turkisrehutehtaat maksavat lihanjalostusteollisuudelle muuten markkinakelvottomista rehujakeista hyvää hintaa.

 

 

Turkistaloudella on suuri taloudellinen merkitys Atrialle, HKScanille, Snellmanille ja muille lihanjalostusyrityksille – sillä turkistalous alentaa merkittävästi jokapäiväisen makkarapakettimme hintaa päivittäistavarakaupan kylmäaltaissa.

 

Maataloutemme on suuressa taloudellisessa kriisissä ja sen vuoksi on nostettava hattua turkiselinkeinolle, joka mahdollistaa Itikalle, Lihakunnalle, LSO:lle ja muille tuottajaosuuskunnille sekä lihaa hankkiville yrityksille paremman tilityskyvyn.

 

 

Jos turkisrehuyritykset eivät toimisi lihanjalostusteollisuuden rehujaemarkkinoilla – joita usein kutsutaan teurasjätemarkkinoiksi –  teurasjätteet jouduttaisiin kuljettamaan erillisiin käsittelylaitoksiin Honkajoelle ja Kaustisille, joissa ne kuivattaisiin kalliilla öljyllä lihaluujauhoksi ja se taas käytettäisiin melkein nolla-hinnalla eri paikkakuntien lämpövoimaloissa omakotitalojen, rivitaloasuntojen ja kerrostaloasuntojen kaukolämmön tuottamiseen.

 

 

On hienoa ja kannatettavaa, että Keskusta ja RKP ovat mukana Rinteen hallituksessa, sillä niiden mukanaolo päätöksenteossa estää sen, että turkistalouden harjoittamista vastustavat ääriainekset saisivat sananvallan asiassa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkistalouden harjoittamista vastustavat ääriainekset vetivät vesiperän!, Turkistalous, Rinteen hallitus, Keskusta Rinteen hallituksessa, RKP Rinteen hallituksessa, Atria, HKScan, Snellman, Itikka, Lihakunta, LSO, Honkajoki Oy, Findest Protein Oy,

Peräkonttimuseo on hieno keksintö ikäihmisten uudeksi, mutta niin vanhaksi kokemukseksi!

Tiistai 11.6.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja Elonpolkuja-verkosto olivat päätoimijoita, kun Tampereella Laikunlavalla, vanhan kirjastotalon puistossa ja Vanhassa kirkossa järjestettiin 5.6.2019 perinteinen Astu Suveen –tapahtuma.

 

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistys on Elonpolkuja –verkoston jäsen ja myös meillä oli oma osastomme Astu Suveen –tapahtumassa.

 

 

********************

 

 

Tässä jutussani kerron peräkonttimuseosta, joka oli museolehtori Lila Heinolan autolla mukana Astu Suveen –tapahtumassa.

 

Tavallisesti peräkonttimuseo on liikkeellä Tampereen kaupungin autolla, mutta nyt oli poikkeus ja museotavarat olivat esillä museolehtorin oman auton takakontissa.

 

 

 

IMG_1757.JPG

 

 

Peräkonttimuseo on tänä vuonna liikkeellä jo kuudentena vuonna ja toiminta kuuluu Tampereen kaupungin ”Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE:n Konkarit - ikäihmisten museopalveluja” –yksikön toimintaan.

 

 

 

IMG_1758.JPG

 

 

Museolehtori Lila Heinola esitteli peräkonttimuseota ja hänen esittelynsä teki mm. minuun syvän vaikutuksen.

 

 

Peräkonttimuseon tilat jo asettavat esillä oleville esineille tiukat rajat ja sen vuoksi esillä on vain harvoja ja valittuja museoesineitä.

 

 

Peräkonttimuseo liikkuu ikäihmisiä tavoitellen eri puolilla kaupunkia ja se piipahtaa mm. erilaisissa kesätapahtumissa sekä paikoissa, joissa asuu ja vaikuttaa paljon ikäihmisiä.

 

 

Peräkonttimuseon esineet ovat katsojien vapaasti kosketeltavissa ja siten vieraiden on helppo palauttaa mieliin muistoja, jotka liittyvät esineisiin.

 

 

Esillä oli mm. Klubi-tupakka-aski, joka toi mieleeni 1950-luvulta sen tammikuisen päivän, jolloin naapureita oli ahtautunut pirttiimme toistakymmentä ja kaikki odottivat pääsyä isäni puheille, joka kynä savuten täytti veroplanketteja.

 

Isäni kynä savusi, mutta odottavien isäntien ja kylänmiesten tupakit savusivat vielä enemmän, jotta pirtissä ei nähnyt vastapäistä seinää.

 

 

Se on toki todettava, että miehet eivät polttaneet Klubia, vaan oikein Työmies- tai Saimaa –tupakkeja – silloin ei vielä ollut markkinoilla Nortteja tai ainakaan Viljakkalan Hanhijärvenkulman miehet eivät niitä polttaneet!

 

 

 

IMG_1759.JPG

 

 

Kiitokset museolehtori Lila Heinolalle, joka tässä availee 4711 –parfyymipulloa, joka myös liittyi viitisenkymmentä vuotta sitten elettyyn elämään.

 

 

On suuri asia, että ikäihmiset saavat peräkonttimuseon avulla muistella nuoruutensa tapahtumia ja sitä kautta saada taas uutta otetta elämäänsä!

 

 

Tulipahan mieleeni, että Tampereen museotoiminnan virittämä ikäihmisille suuntaama peräkonttimuseo pitäisi saada kaikkien pirkanmaalaiskuntien ikäihmisten saataville – ehkä uuden hallituksemme linjaama maakuntauudistus avittaisi tätä haavettani!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen peräkonttimuseo, Tampereen ikäihmiset, peräkonttimuseo, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Elonpolkuja-verkosto, Astu Suveen 2019, Laikun lava, Tampereen Vanha Kirkko, Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE:n Konkarit - ikäihmisten museopalveluja,

"Kiitos sulle Esko; tämän takia me täällä olemme!"

Torstai 30.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Rannekanavaoireyhtymällä tarkoitetaan tilannetta, jossa käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa.

 

 

Rannekanavanoireyhtymää poteva kokee peukalonsa olevan kylmä, tunnoton ja muutenkin ”pelistä poissaoleva” – kipu peukalossa on jatkuvaa ja kipuilu on kovinta öisin.

 

 

Kuuluin siihen 1 – 2 prosenttiin miehistä, jotka joutuvat kokemaan rannekanavaoireyhtymän – naisista saman joutuu kokemaan 2 – 5 prosenttia!

 

 

Rannekanavaoireyhtymän syytä ei varmuudella tiedetä, mutta kyseessä lienee vahvasti perinnöllinen taipumus, mutta myös ylipaino, nivelreuma, diabetes, munuaissairaudet ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat riskitekijöitä.

On mielestäni selvää, että runsas tietokonehiiren käyttäminen pahentaa rannekanavaoireyhtymää, joten koko ajan oireita nytkin lisään!

 

 

Sairautta – sillä sairaudesta kai on kyse – yritetään hoitaa lastoittamalla ranne, mutta omakohtaisen kokemukseni mukaan perin heikolla menestyksellä.

 

 

Omalla kohdallani lastoittaminen tehtiin mielestäni virheellisesti eli liian lyhyellä lastoituksella. Toisella lastoituskerralla vaadin lastoittamaan käteni sormenpäitä myöten, mutta Tampereella Hatanpään sairaalassa lastoittajana toiminut ”kaikkitietävä” osa-aikainen lastoittaja ei suostunut siihen, vaan teki täysin toimimattoman lastoituksen.

 

 

Onneksi pääsin leikkaukseen, mutta liian myöhään, sillä pysyvänluonteisia vaurioita ehti syntymään.

 

 

Oireet jäivät kolme varttia kestäneessä paikallispuudutuksessa tehdyssä leikkauksessa Hatanpäälle, mutta peukaloni toiminta yskähtelee edelleen.

 

 

*****************

 

 

Rannekanavani leikkaus suoritettiin 27.3.2019 ja silloin leikkaava lääkäri ilmoitti soittavansa 29.5.2019 eli noin kahden kuukauden kuluttua.

 

 

Lääkäri soitti eilen eli täsmälleen sovittuna aikana.

 

 

Kerroin, että varsinaiset kivut jäivät Hatanpäälle kaksi kuukautta sitten, mutta tunto peukaloon on alkanut palailla vasta viimeisen viikon aikana.

 

 

Lääkäri totesi tilanteen kehittymisen olevan normaalia ja saattaa kulua ainakin vielä kuukausi, että tilanne kohenee koko ajan.

 

 

 

Evästykseni rannekanavaoireyhtymään poteville on se, että älkää pitkittäkö leikkaukseen pyrkimistä, sillä vain leikkaus pystyy parantamaan vaivan. Nopea leikkaukseen pääseminen vähentää niitä pysyviä vaurioita, joita ongelma aiheuttaa.

 

 

Olen luottavaisin mielin peukaloni puolesta ja kiittelinkin minua leikannutta lääkäriä vuolaasti ja kannustin häntä tärkeässä työssään.

 

 

Lääkäri – jonka nimeä en tiedä – sanoi puhelunsa lopuksi nuo otsikossa olevat sanat:

 

 

 

”Kiitos sulle Esko; tämän takia me täällä olemme!”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rannakanavaoireyhtymä, lastoitushoito rannakanavaoireyhtymässä, leikkaushoito rannekanavaoireyhtymässä, älä pitkitä hoitoon pääsemistä rannekanavaoireyhtymässä,

"Euroopan Unioni on valtava menestystarina"

Sunnuntai 19.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen virallisena kokousedustajana Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokoukseen Vesilahdella.

 

 

Virallisesti kokous alkoi klo 10.00, mutta kaksi ensimmäistä tuntia oli varattu paikalla olleiden EU-parlamenttivaalien ehdokkaiden esittelyyn ja kokousyleisön heille tekemiin kysymyksiin.

 

 

 

IMG_1291.JPG

 

 

Paikalla oli kolme keskustalaista eurovaaliehdokasta eli vasemmalta lukien Petra Schulze Steinen, Pekka Puska ja Suvi Mäkeläinen.

 

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja se vakuutti, että nämä kolme ehdokasta ovat asioista perillä.

 

 

Seuraavassa kertaan ranskalaisin viivoin kolmikon esittämiä näkökohtia, mutta valitsin tämän juttuni otsikoksi porukan nuorimmaisen eli Suvi Mäkeläisen naulan kantaan osuneen luonnehdinnan Euroopan Unionista eli

 

 

”Euroopan Unioni on valtava menestystarina”

 

 

Mutta sitten niihin ajatushelmiin, joita saimme kuulla:

 

 

  • Kiina, Venäjä ja Afrikka voimistuvat, joten niiden vastapainoksi tarvitaan vahvaa Euroopan Unionia
  • ilmastokehitys – josta monet käyttävät termiä ilmastomuutos, pitää hoitaa EU-tasolla
  • Suomen oma ruuantuotanto on keskeistä meille suomalaisille myös Euroopan Unionissa
  • maalaisjärkeä pitää saada EU:n päätöksentekoon
  • Suomen oma vahva talous pitää säilyttää
  • aluetuet ja maataloustuet pitää säilyttää
  • perussuomalaisten slougan ”Äänestä Suomi takaisin” on vastuutonta menettelyä ja se pelaa suoraan Venäjän ja USA:n pussiin
  • Keskustan oikea taustaryhmä EU-parlamentissa on ALDE ja varsinkin nyt, kun Suomen Keskusta pystyi kääntämään sen toiminnan maatalousmyönteiseksi

Petra Schulze Steinen, Pekka Puska ja Suvi Mäkeläinen kysyivät yhteen ääneen, että miksi suomalaisten kannattaisi äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, jotka vastustavat maatalous- ja aluetukia.

 

 

Enemmän kuin aiheellinen kysymys!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Euroopan Unioni on valtava menestystarina", Petra Schulze Steinen, Pekka Puska, Suvi Mäkeläinen, EU-vaalit 26.5.2019,

Jokainen vaali on oma kisansa

Torstai 16.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Huhtikuun 14. päivänä järjestetyissä eduskuntavaaleissa eri puolueet saivat seuraavat määrät kansanedustajia:

 

  • SDP                                              40
  • Perussuomalaiset                       39
  • Kokoomus                                   38
  • Keskusta                                     31
  • Vihreät                                        20
  • Vasemmistoliitto                        16
  • RKP                                               9
  • Kristillisdemokraatit                    5
  • Muut                                              2

 

 

Nyt käydään hallitustunnusteluja SDP:n johdolla ja mukana ovat SDP:n lisäksi Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP.

 

 

Julkisuudessa on melkoinen älämöly, että miksi Keskusta on mukana hallitustunnusteluissa, kun se kärsi vaalitappion.

 

 

Alämöly on mielestäni aiheeton, sillä saihan Keskusta 31 kansanedustajaa siitä huolimatta, että joutui edellisessä hallituksessa kantamaan suurimman vastuun Suomen talouden kuntoon saattamisesta.

 

 

Älämölyäjiltä unohtuu, että Keskusta sai vaaleissa 11 kansanedustajaa enemmän kuin Vihreät ja lähes kaksikertaisen määrän kuin Vsemmistoliitto.

 

 

Mielestäni Keskustalla on vahva mandaatti osallistua hallitustunnusteluihin ja niihin osallistumista kannatin myös niissä laajoissa kyselyissä, jotka suunnattiin Keskustan jäsenistölle ennen hallitustunnusteluihin ryhtymistä.

 

 

On selvää, että Keskustan on pitäydyttävä niissä kynnyskysymyksissä, jotka se asetti hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa, kun hallitustunnustelija kartoitti eri puolueiden näkemyksiä hallituksen muodostamiseksi.

 

 

Koko ajan on pidettävä mielessä, että nyt on kyseessä vasta hallitustunnustelut ja mihinkään suuntaan Keskustan ei tässä vaiheessa pidä rikkoa siltoja.

***************

 

 

Viittaan tuossa otsikossani kisoihin ja vertaankin nyt käytyjä eduskuntavaaleja Hiihdon Maailmancup-kisoihin – siellä jokainen kilpailu on oma kisansa ja ei siellä tulosluetteloita laadittaessa katsella, että millaisia muutoksia tuloslistassa oli edelliseen kilpailuun verrattuna.

 

 

Toki viime kaudella Johannes Klaebo voitti miesten kisan, mutta ei suinkaan ylivoimaisesti.

 

 

Ingvid Flugstad Östberg oli puolestaan naisten osalta ykkönen.

 

 

Eduskuntavaalituloksen ja hiihdon maailmancup-tulosten rinnastaminen on siinä mielessä perusteltua, että Klaebon ja Östbergin voitoista huolimatta useat osakilpailut päättyivät muiden voittoihin.

 

 

Eduskuntavaalit 2019 on käyty ja nyt ollaan hallitustunnusteluissa eri puolueiden saamien kansanedustajapaikkojen pohjalta – mielestäni pitää elää tätä päivää eikä pähkäillä neljän vuoden takaisia vaalituloksia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, hallitustunnustelut eduskuntavaalien 2019 tulosten pohjalta, Hiihdon Maailmancup, Johannes Klaebo, Ingvid Flugstad Östberg,

Varttikarjalaiset

Perjantai 3.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen sukujuuriltani pirkanmaalainen, mutta kolme poikaani – neljännestusina – ovat varttikarjalaisia!

 

 

Arvaatte, että poikieni varttikarjalaisuus perustuu siihen, että Rouvani on puoliksi karjalainen, sillä hänen äitinsä oli syntynyt Salmin pitäjän Mantsinsaarella Laatokalla.

 

 

Anoppini sukunimi tyttönimenä oli Ahven.

 

 

Arvostan karjalaisuutta, sillä se heimo on vuosisatojen saatossa saanut kokea kovia.

 

 

Vaimoni sai aikoinaan tarpeekseen muutamasta matkastamme Neuvostoliittoon ja en ole häntä saanut kanssani Mantsiin, mutta keskipoika lähti kerran mukaani.

 

 

Poikkesimme anoppini ja keskipojan mummon kotitalon raunioilla Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä ja mielessäni liikahti jotain lämpimästi, kun palatessamme keskipoika jäi muusta seurueesta jälkeen ja valokuvasi mummonsa nuoruuden maisemia!

 

 

Silloin tunsin, että olen ollut auttamassa perhekunnassamme karjalaisuuden kapulan vaihtamista vaikka en itse olekaan karjalainen!

 

 

 

*****************

 

 

 

 

IMG_0878.JPG

 

 

Olin vuosia sitten huutokaupassa Turussa ja kaupan oli tämä kipsitaulu Viipurin linnasta.

 

 

Siihen aikaan ainakin Turussa oli vähäinen kysyntä karjalaisesineille ja sain tuon taulun kahdellakympillä!

Tunnustan, että en muista oliko tuolloin vielä markka-aika vai oliko tuo kaksikymppinen euroja!!

 

 

Arvostan joka tapauksessa huutoani!

 

 *****************

 

Pääsen Viipuriin taas heinäkuun alkupäivinä, kun me viljakkalalaiset ja hämeenkyröläiset saamme osallistua kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamalle Kyröläismatkalle Sortavalaan, Petroskoihin, Kizhin saarelle ja lopulta myöskin Viipuriin.

 

 

Odotan matkaa suurella mielenkiinnolla ja ehkä sitten aikoinaan laadin matkastamme jonkun jutun tällekin saitille!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varttikarjalaiset, Mantsinsaari, Työmpäinen, Salmi, Salmin kunta, Salmin pitäjä, Mantsi, Työmpäisten kylä Mantsinsaarella, Ahvenen talo Työmpäisissä, Työmpäisten Ahvenet, Viipurin linna, Kizhin saari, Petroskoi, Sortavala, Viipuri,

Lehtokotiloiden saastuttamalla alueella käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa käyttää lehtokotiloista vapaina säilyneillä alueilla

Sunnuntai 28.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Jatkan eilen aloittamaani juttua lehtokotiloista ja korostan tämän juttuni otsikossa toteamaani seikkaa eli lehtokotiloiden saastuttamalla alueella käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa käyttää lehtokotiloista vapaina säilyneillä alueilla.

 

 

Tuo periaate on ehdoton, sillä yhteiset puutarhatyökalut ovat eräs syy lehtokotiloiden saastuttamien alueiden lisääntymiseen.

 

 

Tunnen tilanteen henkilökohtaisesti, sillä Tampereella sijaitseva omakotitalotonttimme on lehtokotiloiden saastuttamaa aluetta, mutta mökkimaailmamme Viljakkalan Majajärvellä on ainakin toistaiseksi pystytty pitämään lehtokotiloista vapaana alueena.

 

 

Majajärven mökkitontin säilyttäminen lehtokotilovapaana on merkinnyt ja merkitsee yhäkin sitä, että yhtään puutarhatyökalua ei saa viedä sinne Tampereelta! Sääntö on ehdoton!

 

 

Lehtokotilo on aktiivinen kiipeilijä ja koska säilytän henkilöauton peräkärryäni Tampereen omakotitontilla, pelkään koko ajan että lehtokotilot kiipeävät peräkärryn pohjaan ja sen jälkeen vitsit olisivatkin vähissä.

 

 

On luonnollista, että ainuttakaan tainta Tampereelta emme voi siirtää mökillemme, sillä se tietäisi välittömästi lehtokotilosaastuntaa.

 

 

Monesti erilaisilla nettikirppiksillä ja pölinätoreilla kerrotaan, että tarjoajan tontilta on mahdollisuus saada hienojenkin kasvien taimia, mutta siihen tarjoukseen ei voi tarttua, jos haluaa pitää tonttinsa lehtikotilovapaana.

 

 

 

******************

 

 

 

Kevennyksenä, mutta todella vakavana asiana kerron erään kokemuksemme Rakveren torilta Virosta, kun kysyimme torimummulta, että onko hänen tontillaan tiguja – lehtokotilohan on viroksi tigu.

 

 

Mummu näytti ja kertoi, että tiguja on, mutta sen jälkeen hän matki kanankotkotusta – kot, kot, kot – ja kertoi, että tiguista heillä ei ole mitään haittaa, sillä kot, kot eli kanat ovat pihalla vapaina ja pitävät huolen tiguista.

 

 

Arvata saattaa, että emme olleet kiinnostuneita mummun tarjoamista erittäin mielenkiintoisistakin taimista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lehtokotilo, Arianta arbustorum, Lehtokotilot valtaavat jatkuvasti uusia alueita, Ferramol, Tigudetörje, Baltic Agro, K-Rauta Rakvere, Itäviro2019, tigu, lehtokotilosaastuneilla alueilla käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa siirtää puhtaille alueille,

Lehtokotilot ovat puutarhassa iljettävä ilmestys ja ne valloittavat jatkuvasti uusia alueita

Lauantai 27.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Lehtokotilo – latinankieliseltä nimeltään Arianta arbustorum – on viherpeukalon suuri riesa ja se näyttää koko ajan muodostuvan yhä suuremmaksi riesaksi.

 

 

Säästyimme vuosikaudet Tampereen omakotitalollamme vuosikaudet sen tuhoilta, mutta nyt tonttimme on ollut jo kymmenkunta vuotta lehtokotiloiden saastuttama.

 

 

Seurasin tiiviisti lehtokotilokannan leviämistä ja totesin, että saastunut alue levisi parisenkymmentä metriä vuodessa.

 

 

Lehtokotilolla oli meille edetessään esteenä asfaltoitu katu, mutta valitettavasti se ei pystynyt lainkaan estämään tuon nilviäisen etenemistä.

 

 

 

IMG_0758.JPG

 

 

Kuvassa harvinaisen pienikokoisen lehtokotilon pieneksi käynyt kotilo, jonka löysin pihaltamme.

 

 ******************

 

Lehtokotilon torjunta on vaikeaa ja täydellisen onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet.

 

 

Meillä lehtokotiloiden torjuntaan tai oikeammin niiden karkottamiseen on käytetty Ferramol-tuotteita, mutta niiden hinnat suomalaisissa puutarhakaupoissa ovat järkyttävän korkeat, sillä kymmenen kilon pakkauksesta pyydetään lähes 90 euroa – onneksi tuotetta ei ole varastotuotteena saatavilla monessakaan liikkeessä.

 

 

 

IMG_0755.JPG

 

 

Taannoisella matkallamme Viroon ostimme viiden pussukan erän Tigudetörje – nimistä virolaisvalmistetta, joka soveltuu lehtokotiloiden karkottamiseen.  Ostimme erän Rakveren K-Raudasta.

 

 

Kahden ja puolen kilon suuruisen pussin hinta virolaisissa puutarhaliikkeissä liikkuu tasolla 0,84 €/kg eli hinta Virossa on vain vajaat kymmenesosa Suomen hinnoista. On toki todettava, että kyse ei ole samasta tuotteesta, mutta käyttötarkoitus ja ilmeisesti myös karkotusteho ovat samat!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lehtokotilo, Arianta arbustorum, Lehtokotilot valtaavat jatkuvasti uusia alueita, Ferramol, Tigudetörje, Baltic Agro, K-Rauta Rakvere, Itäviro2019,

Narvassa länsi ja itä lyövät kättä Narvajoen yli

Maanantai 22.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen itä-Viron matkalla Narva oli matkamme itäisin kohde ja sen kauemmaksi itään ei olisikaan ollut mahdollista mennä, sillä Narva on lännen itäisin kaupunki.

 

 

 

IMG_0304.JPG

 

 

Vasemmalla Narvassa sijaitseva Narvan linna ja oikealla Venäjällä Ivangorodissa sijaitseva Iivananlinna sekä niiden välissä Suomenlahteen virtaava Narvajoki.

 

 

 

IMG_0307.JPG

 

 

Sama näkymä illalla.

 

 

 

IMG_0314.JPG

 

 

Narvajoen silta, joka yhdistää lännen ja idän.

 

 

Muukalaispassin omaavat narvalaiset voivat ilman viisumia käydä ostoksilla Ivangorodissa ja sitä mahdollisuutta he käyttävätkin.

 

 

Olen kerran palannut erään retkikunnan mukana Venäjältä Narvaan tuota siltaa pitkin!

 

 

***************

 

 

Tässä näkymiä Venäjän puolelle:

 

 

 

IMG_0316.JPG

 

 

 

IMG_0317.JPG

 

 

 

IMG_0318.JPG

 

 

****************

 

 

IMG_0321.JPG

 

 

Iivananlinna on avoinna yleisölle, mutta siellä ei ole huoneissa mitään nähtävää, sillä salit ovat tyhjillään.

 

 

 

IMG_0322.JPG

 

 

Narvanlinnassa on meneillään remontti ja sen vuoksi emme siellä käyneet.

 

 

 

IMG_0339.JPG

 

 

Virolaiseen tapaan EU on panostanut Narvanlinnan lähiympäristön korjaamiseen ja fiksaamiseen siten, että valmista on tullut jo vuonna 2015!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Narvassa länsi ja itä kohtaavat, Narva, Ivangorod, Iivananlinna, Narvan linnan, Narvajoki, itäviro2019,

Canalis capri pitää leikata mahdollisimman pian

Perjantai 12.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Canalis capri eli rannekanavan ahtauma iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sen hoitamiseen pitää paneutua välittömästi.

 

 

Olen jostain lukenut, että 3 – 5 % naisista saa canalis caprin ja miehistä sen kohteeksi joutuu n. 2 %. Uskon noita lukuja nyt, kun olen asiasta keskustellut monien kanssa!

 

Rannekanavan ahtauman syntysyitä ei tarkasti tunneta, mutta se tiedetään, että silloin käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa.

 

 

Rannekanavan ahtauma kohtasi minut heinäkuussa 2018 ja se kiusasi minua 9 kuukautta, kunnes pääsin leikkaushoitoon.

 

****************

 

Lääkärit yrittivät aluksi lastoittaa kättäni, jotta ”kanavat” avautuisivat, mutta ainakin minun tapauksessani heikoin tuloksin. Ensimmäinen lastani oli aivan liian lyhyt ja toisen lastan tekijäksi osui projektitöitä tekevä entinen lääkintävahtimestari, joka ei hänkään suostunut tekemään minulle sormenpäihin saakka ulottuvaa lastaa – oli todellinen jääräpää!

 

 

 

Pääsin leikkaukseen lopultakin melko nopeasti ja puolen tunnin kuluttua leikkauksesta minua 24/7 vaivannut kipu ja särky loppuivat!

 

 

Leikkauksessa hermopinne vapautetaan puolisen tuntia kestävässä leikkauksessa – leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa ja potilas saa lähteä kotimatkalle välittömästi leikkauksen jälkeen.

 

 

 

IMG_9352.JPG

 

 

Käteni paketoitiin sairaalassa ja paketin sai purkaa kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen.

 

 

 

IMG_9354.JPG

 

 

Tästä nähdään, että minne viilto tehtiin ja kuten huomaatte, niin leikkaushaavaan ommeltiin 5 tikkiä.

 

 

 

Puhun kokemuksesta, kun kannustan canalis carpis-potilasta hakeutumaan nopeasti hoitoon ja pyrkimään mahdollisimman pian leikkaushoitoon.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Canalis capri, rannekanava-ahtauma, rannekanava-ahtauman leikkaushoito, leikkaushoito, sormisärky,

Härkätaistelu, cava ja sangria

Perjantai 5.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Taannoisella Espanjanmatkallamme meillä ei ollut mahdollisuutta vierailla härkätaistelussa, mutta espanjalaisuuteen kiinteästi liittyvistä asioista tutustuimme sangriaan sekä cavaan.

 

 

Sangria ja cava ovat espanjalaisia alkoholijuomia ja niistä muutama sana:

 

 

 

IMG_8155.JPG

 

 

Kuvassa vasemmalla oleva lasillinen on sangriaa ja oikealla olevaan lasiin baarimestari kaataa cavaa.

 

 

Cava on samppanjamenetelmällä valmistettu espanjalainen kuohuviini, jota tuotetaan Kataloniassa, koillis-Espanjassa. Sitä myytiin aiemmin nimellä samppanja, kunnes EU-säännökset kielsivät käyttämästä tätä nimitystä muista kuin Ranskan Champangnessa valmistetuista kuohuviineistä.

 

 

Cava on miellyttävä seurustelujuoma ja käytännössä Cavan tuotanto on tiukasti keskittynyt alkuperäisille syntysijoilleen Kataloniassa. Tuotannon painopiste on selvästi Barcelonan provinssissa; siellä tuotetaan 95 % cavasta. Kaksi suurinta valmistajaa, Codorníu ja Freixenet, valmistavat kaikesta cavasta noin 80 %. Niiden päätuotantolaitokset sijaitsevat pienessä, vain noin 12 000 asukkaan pikkukaupungissa nimeltä San Sadurní de Noya, jonka osuus cavatuotannosta on peräti noin 90 %; sitä nimitetäänkin Cavan pääkaupungiksi.

 

 

Kaikissa Espanjan päivittäistavarakaupoissa ja pikkukioskeissakin on myytävänä Freixenetin Cavaa.

 

 

***************

 

 

Sangria-nimi puolestaan viittaa juoman väriin eli sangre = veri.

 

 

Sangrian valmistuksessa käytettävä resepti ja sen myötä juoman koostumus ja alkoholipitoisuus vaihtelevat.

 

Tavallisesti sangria tehdään punaviinistä, johon lisätään viipaloituja hedelmiä ja makeutusainetta, kuten sokeria tai hunajaa – myös brandyä tai kanelia voidaan lisätä sangriaan.

 

 

Euroopan parlamentti päätti vuonna 2014, että sangria-nimellä saa myydä vain Espanjassa ja Portugalissa tehtyä viinipohjaista juomaa, joten muualla sangriaa ei ole saatavilla.

 

 

Noiden kuvassa näkyvien annosten hinta oli cavan osalta 3,00 euroa ja sangria maksoi 3,50 euroa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cava, Sangria, härkätaistelu, Katalonia, cava on nimisuojattu, sangria on nimisuojattu, Andalusia2019,

Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisille

Sunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.

Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!

Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!

Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!

Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!

 

 

IMG_9279.JPG

 

 

Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.

 

 

 

IMG_9281.JPG

 

 

Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.

 

 

 

IMG_9284.JPG

 

 

Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.

Olen varma, että Tarja Smura tulee etenemään merkittäviin asemiin politiikassa!

 

 

 

IMG_9286.JPG

 

 

Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?

 

 

 

IMG_9288.JPG

 

 

Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!

 

 

 

IMG_9292.JPG

 

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.

 

 

 

IMG_9294.JPG

 

 

On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.

 

 

 

IMG_9298.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!

 

 

 

IMG_9304.JPG

 

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!

 

 

IMG_9309.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.

 

 

 

IMG_9312.JPG

 

 

Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.

Varasin tänään käytössä olleen Tammelantorin parhaan paikan Keskustan käyttöön jo viime vuoden syyskuussa ja sovimme Minnan kanssa, että tämän lauantain tilaisuuden järjestelyistä vastaa Pirkanmaan Keskustanaiset; no, tilaisuus oli onnistunut näinkin järjestettynä, mutta...

 

 

 

IMG_9321.JPG

 

 

Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.

Kyllä Pekkarista on aina suuri ilo kuunnella!

 

 

 

IMG_9319.JPG

 

 

Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!

Rovasti Heikki Järvinen on aikoinaan Kinnulan kirkkoherrana vihkinyt Mauri ja Raija Pekkarisen ja hyvällä onnella onkin vihkinyt, sillä kaikesta huomaa, että homma pelittää!

 

 

IMG_9323.JPG

Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.

 

 

 

IMG_9343.JPG

 

 

Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!

 

 

 

IMG_9325.JPG

 

 

Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy,

Munamiehen valan pystyy tekemään turvallisesti vain Suomessa

Torstai 28.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Elintarvikkeiden turvallisuus on nykypäivänä entistä tärkeämpi asia ja hyvä meidän suomalaisten kannalta, sillä suomalaiset elintarvikkeet ovat turvallisia.

 

 

Otan esimerkiksi suomalaisen kananmunan, sillä se on maailmanlaajuisestikin tarkastellen ainoa, joka taatusti on salmonellavapaa.

 

 

**************

 

 

Työskentelin suomalaisen rehuteollisuuden palveluksessa päivälleen neljäkymmentä vuotta ja sain sinä aikana tehdä kahdesti munamiehen valan.

 

 

Munamiehen vala kuuluu jokaisen tehdä, joka työskentelee kananmunatuotannon parissa ja vaade koskee myös niitä rehuteollisuuden henkilöitä, jotka myyvät kananmunantuottajille rehuseoksia.

 

 

Munamiehen vala tehdään siten, että suuhun laitetaan kokonainen tuore kananmuna, ja muna murskataan suussa ja koko ”latinki” syödään kertaheitolla operaation seuraajien hurratessa vierellä!

 

Kokemuksesta voin kertoa, että munamiehen valan tekeminen oikeuttaa valantekijän täysivaltaiseksi kananmunatuotannon asiantuntijaksi!

 

 

*****************

 

 

Kokemuksesta kerron myös sen, että valantekemisen jälkeen vielä viikonkin kuluttua poskipielistä löytyy kananmunankuoria, mutta nehän on helppo pureskella ja saattaa ruuansulatuskanavassa eteenpäin.

 

 

Rehualan ”yleismiehenä” sain tehdä munamiehen valan vain kahdesti, mutta esimerkiksi kananrehujen tuotepäälliköt saivat erilaisissa munantuotantoon liittyvissä tilaisuuksissa tehdä munamiehen valan useita kertoja kuukaudessa.

 

 

Totuuden nimessä on todettava, että munamiehen vala tehtiin tavallisesti sen jälkeen, kun rehuasiakkaita oli koulutettu alan hienouksiin ja sen jälkeen nautittu muutama tilkallinen virvokkeita!

 

 

 

Munamiehen valan turvallinen tekeminen on eräs esimerkki suomalaisten elintarvikkeiden puhtaudesta ja turvallisuudesta, sillä se ei olisi mahdollista vaikkapa Saksassa tai Tanskassa, joissa maissa ei ole mitään takeita, että tuore kananmuna olisi salmonellavapaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen kananmuna on salmonellavapaa, salmonella, salmonellavapaus, salmonellapuhtaus, tuore kananmuna, tuore suomalainen kananmuna on salmonellavapaa, munamiehen vala,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »