On varottava, että tänään ei kohtaa naista ensimmäiseksiSunnuntai 26.12.2010 - -Esko Erkkilä- Vanha suomalainen kansantietämys varoittaa, että Tapaninpäivänä ei saa kohdata naista ensimmäisenä! Hevosia opetetaan juoksemaan, ajellaan kylillä ja aamulla laitetaan naapurin sauna lämpiämään - myös nämä kuuluvat kansanperinteen mukaan Tapaninpäivän viettoon. Tapaninpäivä päättää hartaan joulunvieton ja tänään voidaan taas ”irrotella”. Entisaikaan maalla Tapaninpäivä oli suosittu vierailupäivä. Silloin mentiin kyläilemään sukulaisille ja naapuritaloihin. Joulusahdit olivat Tapanina parhaimmillaan ja miesväki meni mieluusti niihin kylän taloihin, joissa tiedettiin sahtia ennen joulua valmistetun. Muistan, kun esimerkiksi naapurissamme Lepomäessä sahtitynnyri oli karjakeittiössä ja siitä laskettiin sahtia kylän miesväen nautittavaksi. Tapanina ei vielä tarvinnut avata sahtitynnyrin päälle olevaa ruistaikinasta valmistettua kyrsää, vaan sahtia saatiin astiaan muutenkin. Uutena Vuonna kyrsää oli jo avattava ja Loppiaisena sahtia ei saanut tynnyristä lainkaan, vaikka kuinka olisi kyrsää avannut. Sanottiin, että miehet saivat ”tapin taskuunsa”, sillä joulusahti oli loppunut. Tapaninpäivänä lapset saivat lasketella kelkoilla ja pitää muutenkin hauskaa pari päivää kestäneen joulunajan jälkeen. Tapaninpäivä merkitsee talven taittumista ja matka kesää kohti on alkanut.
Hyvää Tapaninpäivää kaikille – nyt kevään ja kesän odotus on päässyt todenteolla vauhtiin -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapaninpäivä, sahti, Loppiainen, Lepomäki, Viljakkala, |
"Enkeli taivaan lausui näin..."Lauantai 25.12.2010 - -Esko Erkkilä- Suomalaisissa kirkoissa kaikuvat tänään tutun jouluvirren sanat ja sävel 1.
Kolmen ensimmäisen säkeen jälkeen seurakunta nousee ylös ja voimallinen veisuu päättyy kymmenennen säkeistön sanoihin:
10.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkeli Taivaan lausui näin, jouluvirsi, joulu |
Joulun odotus tiivistyy tänäänPerjantai 24.12.2010 - -Esko Erkkilä- Joulun odottaminen on tänä vuonna säiden osalta sujunut perin jouluisasti – lunta ja pakkasta on riittänyt aivan tarpeeksi. On oltava erityisen tyytyväinen Suomen lounais-kolkan sekä eteläisen Suomen osalta, sillä sielläkin on nyt saatu odottaa Joulua kunnon talvisäässä. Huolestuttavaa on se, että kylmä jouluaatto ennustaa vanhan kansan mukaan pakkasia toukokuussa. Onneksi herneiden ja papujen kylvö muutenkin tapahtuu vasta kesäkuun puolella, joten normaaliin kylvöaikarytmiin ei tarvitse tehdä muutoksia! Joulunodotustani ovat vauhdittaneet muutamat pikkujoulut ja puurotarjoilut, joihin olen saanut osallistua. Osaan olen saanut mennä vieraana ja osaan taas järjestäjän ominaisuudessa – molemmat roolit ovat olleet yhtä mieluisia. Joulukuusen hankkiminen omasta metsästä verannalle oli ensimmäinen jouluinen toimenpide, joka kohdistui kotiimme. Verantakuusen kynttilät ovat loistaneet kuusessa jo kymmenkunta päivää – ei varmaan kovin ekologista, mutta tunnelmaa se on luonut. Joulusiivousta meillä on tehty jo pitkään. Oma roolini joulusiivouksessa on lähinnä se, että olen aina väärässä paikassa eli tiellä! Siitä huolimatta puhdasta on tullut. Joulukuusen etsiminen metsästä on joka vuonna haasteellinen homma. Siinä pätee usein sama periaate kuin vaateostoksilla eli ensimmäinen ehdokas valitaan, vaikka kymmenkunta muuta vaihtoehtoa tutkaillaan perusteellisesti. Joulukuusen jalkaan laittaminen, kuusen sulattaminen autotallissa, sen kuljettaminen paikalleen ja koristelu saatiin meillä tehtyä jo jouluviikon tiistaina. Harmi, että lapsenlapset eivät ehtineet koristeluun mukaan. Joulupukki on tulossa, sillä Aurora (5-vuotta) ja Iiris (3-vuotta) saapuvat aattona meille ja ehkä yöpyvätkin Mummon ja Vaarin luona. Jouluaaton tärkeä osa on käynti Viljakkalan hautausmaalla. Kynttilät sytytetään monille sukulaisten haudoille. Myös sankarihaudassa lepäävä setäni saa oman kynttilänsä – samoin kynttilät sytytetään vaimoni Isän ja Äidin muistolle muualle haudattujen muistokiven äärelle. Hautausmaalla käynnin jälkeen osallistumme aaton hartaushetkeen Viljakkalan kirkossa. Muutamana vuonna aaton hartaushetkeen ei kuulunut ”Enkeli Taivaan lausui näin” – virttä ja se vei paljon Joulutunnelmasta pois. Tuntui kuin Joulua ei olisi tullut lainkaan. Viljakkalan menettelytapa on nyt kuitenkin onneksi muuttunut ja hartaushetkeen sisältyy taas tuttu jouluvirsi. Hartaushetken jälkeen ajamme syntymäkotini kautta, vaikka talo on ollutkin kylmillään jo neljännesvuosisadan. Käynti pihassa on kunnianosoitus menneitä sukupolvia kohtaan, jotka raivasivat tämän maan, taistellen säilyttivät Suomen itsenäisyyden ja antoivat meille hyvät lähtökohdat elämiseen. Puilla lämmitetyn joulusaunan ja jouluaterian jälkeen onkin aika jäädä odottelemaan Joulupukkia.
Hyvää Jouluaattoa kaikille! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouluaatto, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan sankarihaudat, |
Aamulehden eilen Jyrki Kataiselle myöntämä kukka kuuluu Mikko AlatalolleTorstai 23.12.2010 - -Esko Erkkilä- Harmittaa, että Aamulehti myönsi eilen kolmospääkirjoituksessaan ruiskukan Jyrki Kataiselle asiasta, jonka alullepanijana on Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo. Aamulehti antoi ruiskukan Kataiselle sen vuoksi, että tämä Tampereella Pirkanmaan kiertueellaan ”…teki selväksi sen, ettei suvaitsevaisuus ja maahanmuuttajien vakaumuksen kunnioittaminen suinkaan tarkoita omista perinteistä luopumista.” Kataisen herääminen todellisuuteen oli jälkijättöistä ja se perustui Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalon eduskunnan suullisella kyselytunnilla 16.12.2010 klo 10.03 käyttämään puheenvuoroon. Alatalon puheenvuoro on dokumentoitu eduskunnan pöytäkirjoihin ja siinä hän toteaa mm. näin: ”Kouluissa ja päiväkodeissa todella on tällä hetkellä keskusteltu siitä, miten järjestää juhlia, jos on sellaisia lapsia, jotka eivät ole kristittyjä. Meille keskustalaisille on tärkeää tietysti suvaitsevaisuus, mutta myös perinteiden kunnioittaminen. Kouluissa ja päiväkodeissa todellakin on jopa näin tehty, että ei ole uskallettu lukea edes jouluevankeliumia, kun on pelätty, että loukataan jotain. Suomi kyllä monikulttuuristuu, mutta olemmeko vieraskoreudessamme luopumassa jostain omasta identiteetistämme? Onko opetusministeri ohjeistanut riittävästi, että todellakin kaikissa Suomen kuntien ylläpitämissä kouluissa ja päiväkodeissa on joulujuhlat, johon kuuluvat myös kristillinen joulun sanoma ja nämä Suomen kansan rakastamat joululaulut?” Alatalon puheenvuoro on lisäkysymys kansanedustaja Päivi Räsäsen kysymykseen, jossa hän peräänkuulutti Enkeli taivaan –virren kuulumista koulujen joulujuhliin. Mielestäni Mikko Alatalolle kuuluu – ei suinkaan ruiskukka, vaan neliapila puheenvuorosta, jonka tuloksena kokoomusministeri Henna Virkkusen toimet suomalaisen juhlaperinnön vaalijana havaittiin perin kevyiksi. Virkkusen toimien puutteellisuutta ei kohenna ministeri Kataisen jälkijättöinen pisteiden keruuyritys. -Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: ruiskukka, neliapila, Mikko Alatalo, Päivi Räsänen, Jrki Katainen, Henna Virkkunen, joulujuhlaperinne, Aamulehti |
En hyväksy iltalypsyä ja en lankea muihinkaan myyjien narutuksiinTiistai 21.12.2010 - -Esko Erkkilä- Siirryin parisen viikkoa sitten ”reserviin” yli neljäkymmentä vuotta liike-elämässä palveltuani.
Reserviin siirtyminen merkitsi monenlaisia toimenpiteitä mm. matkapuhelinasioiden järjestelemisessä.
Työnantajani operaattorina on DNA ja sen asiakkaaksi oli myös minun siirryttävä, jotta pystyin säilyttämään laajan yhteistyökumppaneiden, ystävien, sukulaisten ja muiden tuttavien omaksuman kännykkänumeroni.
DNA:n asiakkuudesta muodostuu kohdaltani kuitenkin ns. ranskalainen visiitti, sillä DNA:lla ei ole tarjolla tuotetta, joka sopisi jatkossa minulle.
Saunalahdella on tarjolla tuote, joka täyttää matkapuhelintarpeeni ja sen vuoksi poikkesinkin Elisa Shopissa ja solmin operaattorisopimuksen Saunalahden kanssa.
Saunalahti hoiti irtisanomiseni DNA:lle, sillä näin kuviot kulkevat operaattorin vaihdossa.
Sain puhelun DNA:lta ja jouduin kuulusteluun DNA:lta siirtymiseni syistä.
Koin puhelun erittäin vastenmieliseksi. Totesin, että olen päätökseni tehnyt ja se pitää.
Soittaja jatkoi inttämistään ja kertoi halustaan tehdä vastatarjous.
Kieltäydyin vastatarjouksen vastaanottamisesta, sillä en tapaa muuttaa päätöksiäni.
DNA:n käyttäytyminen heikentää yrityksen arvostusta mielessäni ja toivottavasti myös muiden mielissä. En hyväksy iltalypsyä – en varsinkaan tässä tapauksessa, sillä poikkesin DNA:lla pari päivää sitten ja totesin, että tuskin jatkan DNA:lla. Miksi silloin ei minulle tehty kunnollista tarjousta?
Myös Saunalahti ei selviä prosessista puhtain paperein.
Operaattorisopimuksen solmimisen jälkeen Saunalahden myyjä esitteli minulle jonkinmoisen Elisa-vahdin, joita hänellä oli muka tarjota yhdelle asiakkaalle halpaan hintaan!
Otaksun, että Elisa Shopit-myyjää on vaikkapa videokameran edessä valmennettu myymään ”vain yhdelle asiakkaalle” tarkoitettua Elisa-vahtia. Hyvin tyttö oli videokamerakoulutuksessa oppinut, sillä tarjouksen tekeminen tuntui luontevalta.
Nyt ei oltu kuitenkaan ensimmäistä kertaa pappia kyyditsemässä, sillä omaan jonkin verran kokemusta myyjien kohteena olemisesta – olen muuten itsekin myynyt tuotteita 25 vuotta, joten koulutusta ja kokemusta myymisestä on kertynyt.
En langennut Elisa Shopit-myymälän virittämään ansaan, vaan jatkoin ilman mainioksi kuvailtua Elisa-vahtia!
Tarjouksesta pidättäytyminen oli minulle tavallaan helppoa, sillä olen työelämässä vastannut kuluneiden 15 vuoden aikana miljoonaluokan hankinnoista joka kuukausi. Hieman kokemusta myyjien vedätysyrityksistä on siis kertynyt!
Näyttää siltä, että matkapuhelinoperaattoreiden katteet ovat kohtuuttoman suuret.
Ensimmäistä tarjousta ei pidä hyväksyä, sillä ”unelmahötöstä” kannattaa tinkiä ainakin puolet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: DNA, Saunalahti, Elisa Shop, matkapuhelin, matkapuhelinoperaattori, |
Keskustan Jugend-torilla tarjoama jouluohrapuuro maittoiMaanantai 20.12.2010 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiri tarjosi ohrapuuroa Tampereen keskustan Jugend-torilla perjantaina joulukuun 17. päivänä. Puuro oli valmistettu kotimaisesta ohrasta, jonka jalostaminen ohrasuurimoiksi oli tapahtunut Myllyn Paras Oy:n tuotantolaitoksella Hyvinkäällä. Puuro teki hyvin kauppansa ja Pirkanmaan keskustalaiset saivat kosolti kiitosta tilaisuuden järjestämisestä. Puurotarjoilun ohella Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat esiintyivät ja kävivät tiiviitä keskusteluja puurovieraiden kanssa. Keskustan vaaliteemaa ”Asiaa” kehuttiin ja toivottiin, että myös muiden puolueiden vaalityöskentely keskittyisi asioiden esittämiseen. Suomenmaa-lehden päätoimittaja Pekka Perttula kirjoitti puurotarjoilupäivänä ilmestyneessä lehdessään röhnöpopulismista, joka valitettavasti on viime aikoina yleistynyt vastuuttomien politiikkojen kielenkäytössä – röhnöpopulistisia ilmauksia ei Jugend-torilla todellakaan kuultu! Puurotarjoilun lomassa esiintyivät useat Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat. Saimme kuulla Vilhartti Hanhilahden, Päivi Hiltusen, Hanna Holman, Iinu Kuusennon, Raili Naskalin, Tarmo Niemenmaan, Jouni Ovaskan sekä Arto Pirttilahden linjauksista, kunhan he pääsevät Eduskuntaan. Puurotilaisuus sai mieluisan yllätysvieraan, kun europarlamentaarikko Hannu Takkula poikkesi puurojuhlassa. Takkula toi terveisiä Brysselistä ja Pirkanmaan keskustalaiset puolestaan antoivat hänelle uusia eväitä Brysselissä tehtäviä päätöksiä varten. Keskustan puurojuhlasta jäi monessakin mielessä hyvä maku suuhun. Toreille jalkautumista pitää jatkaa ja tehostaa, jotta äänestäjät saavat tarkalleen tietää seuraavan vajaan neljän kuukauden aikana, että mitä asioita Suomen Keskusta pitää tärkeinä. -Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Myllyn Paras Oy, Pertti Hakanen, Vilhartti Hanhilahti, Päivi Hiltunen, Hanna Holma, Iinu Kuusento, Raili Naskali, Tarmo Niemenmaa, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Hannu Takkula, |
Ohituskaistan käyttämistä tuntijakouudistuksessa ei voida salliaLauantai 18.12.2010 - -Esko Erkkilä- Uutiset kertoivat torstaina 16.12.2010, että hallitus ei päässyt sopuun peruskoulun tuntijakouudistuksesta, jota opetusministeri Henna Virkkunen (kok) esitti.
Keskusta pitää peruskoulun kehittämistä ehdottoman tärkeänä, mutta näkee opetusministeri Virkkusen esittämän kokonaisuuden vääränsuuntaisena. Koko syksyn kestäneet neuvottelut tulivat tiensä päähän.
Tuntijaon kokonaisuudistukseen ei oltu varattu rahoitusta. Uudistus olisi vaatinut leikkauksia muualta peruskoulusta sekä muilta koulutusasteilta. Tähän Keskusta ei ollut valmis.
Seurasin eduskunnan kyselytuntia torstaina, kun Keskustan kielteinen suhtautuminen oli uunituoreena kansanedustajien tiedossa.
Huomasin, että keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto osoitti selkeästi istuntosalissa, että juuri rahoitus oli se kanto, johon Keskusta kaatoi esityksen.
Arvostan Keskustan selkeää kannanottoa ja pidän sitä oikeana.
On oikein, että Keskusta ei sallia ohituskaistaa sellaiselle laajalle uudistukselle, jonka sisällöstä ei ole yksimielisyyttä - varsinkin kun se söisi rahaa muualta peruskoulusta sekä muusta koulutuksesta.
Pidän tärkeänä, että peruskoulussa on nykyistä enemmän panostettava kouluviihtyvyyteen, oppilashuoltoon ja opettajien jaksamiseen.
Suomessa on aivan liikaa esim. homekouluja ja niiden kunnostaminen on monta kertaa tärkeämpää kuin vaikkapa draaman lisääminen uutena oppiaineena peruskoulun opetusohjelmaan.
Kiitän Keskustan ministeriryhmää hallitusohjelmaan kuulumattoman uudistuksen torppaamisesta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuntijakouudistus, draama, hallitusohjelma, Henna Virkkunen, Keskusta, Suomen Keskusta, Timo Kaunisto, |
Metsätalouden ja puunjalostusteollisuuden tulevaisuudennäkymät ovat valoisatPerjantai 17.12.2010 - -Esko Erkkilä- Otsikossa on paljon luvattu, mutta jos on uskominen keskiviikkona 15.12.2010 Tampere-talossa järjestetyn OP-Metsäseminaarin antiin, niin toteamus pitää paikkansa.
Seminaarin järjestivät yhteistyössä Pirkanmaan Osuuspankit ja Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi.
Olin kutsuvieraana paikalla.
Seminaarin tärkein osio oli maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan esitys, jossa hän linjasi eväitä metsätalouden kannattavuuden parantamiseksi.
Ministeri painotti, että nuorten taimikoiden hoitoon pitää panostaa, sillä taimikoissa on tulevaisuus. Taimikoiden hoitoa ei saa laiminlyödä ja taimikonhoidon rästit on kirittävä kiinni.
Ministeri Anttila muistutti, että kirves – nykypäivänä kai monitoimikone – on paras metsänhoitaja.
Hakkuiden lisäämiseen on mahdollisuuksia, sillä Suomen metsien kasvu on 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, kun hakkuumäärä on vain tasoa 80 milj. kuutiometriä.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila painotti, että alalla on nyt taas investointihalukkuutta. Se luo uskoa suomalaisten metsätuotteiden arvoketjun tulevaisuudelle.
Seminaari oli suunnattu metsänomistajille, mutta Anttila muistutti metsäntuotteiden arvoketjun merkityksestä laajalle osalle suomalaisia.
Metsän arvoketjun merkitys on tärkeä mm. omalle perhekunnalleni, sillä pesueestamme yksi saa elantonsa monitoimikoneiden suunnittelusta ja toinen elintarviketeollisuuspakkausten tuotantotoiminnasta! Molemmat ovat siis tiiviisti kiinni metsän ja sen tuotteiden arvoketjussa.
Puuraaka-aineen kasvava merkitys bioenergian lähteenä sekä puurakentamisen vilkastuminen ovat ministerin mukaan lähiaikojen positiivisia näkökulmia metsän ja metsätalouden kannalta. Tältäkin osin ministerin näkemyksiin on helppo yhtyä.
Sirkka-Liisa Anttila painotti metsien maisema- ja virkistysarvoja.
Yleisökysymyksessä viitattiin eräiden poliittisten tahojen haluun asettaa kiinteistövero tai sitä vastaava maksu metsille. On selvä, että sellainen vero tai maksu romuttaisi nykyiset laajat jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat kenen hyvänsä vapaan liikkumisen metsissä.
Hirvikannan oikeassa mitoituksessa metsänomistajien ja metsästäjien hyvä yhteistyö on ratkaisevassa asemassa. Metsien myyrätuhojen torjunta onkin jo paljon vaikeampi kysymys – siihen ei ole ratkaisua keksittynä.
Metsätaloudelle ja puuntuotannon arvoketjulle on saatu päättymässä olevana vaalikautena paljon hyvää aikaan. Ministeri Anttilan rooli on ollut tässä keskeinen.
Huhtikuun eduskuntavaalit ovat metsätaloustuotteiden osalta tärkeät vaalit.
Toivottavasti suomalaiset osaavat äänestää siten, että metsänhoito ja metsätaloustuotteiden arvoketjun kaikki osaset voivat jatkaa hyvään vauhtiin päässyttä eteenpäin menoaan myös vaalien jälkeen. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sirkka-Liisa Anttila, maa- ja metsätalousministeri, Tampere-talo, Metsänomistajien liitto, Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi, |
Tapasin kaupungilla vain iloisia ja palvelunhaluisia ihmisiä!Torstai 16.12.2010 - -Esko Erkkilä- Sain eilen hoitaa kaupungilla omia ja hieman muidenkin asioita pitkän tovin.
Tapasin eri pisteissä vain iloisia ja palvelunhaluisia ihmisiä, joten tulin itsekin iloiseksi!
Ensimmäiseksi kävin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen konttorilla allekirjoittamassa edelliskokouksemme pöytäkirjan. Tapasin Nekalassa tuttuja ja hymyileviä ihmisiä, joten kaupunkikierrokseni alkoi suotuisissa merkeissä.
Seuraavaksi poikkesin Keskustan kansanedustajaehdokkaan Raili Naskalin liikkeessä Kuninkaankadulla ja Railin hyväntuulisuus paransi entisestäänkin hyvää mieltäni.
Koskikeskuksen Silmäasemalla saamani palvelu oli hienoa ja Koskikeskuksen Elisa-Shopissa Jessica-asiantuntijan ammattitaito oli suorastaan hämmästyttävän korkeatasoista ja fiksua. DNA:n liittymä muuttui Saunalahden liittymäksi hyvillä mielin. Olen huonosti perillä nykyaikaisesta puhelin ja läppäritekniikasta, mutta Jessica osasi ne sitäkin paremmin!
Seuraavaksi piti tehdä pieni vakuutuskuvio Rautatienkadun Tapiolassa ja pienestä bisnesmahdollisuudesta huolimatta saamani palvelu oli sielläkin loppuun asti hoidettua! Voiko vakuutusyhtiössä useinkin saada noin hyvää palvelua!
Kaupunkimatkani kruunuksi kävin Frenckellin palvelupisteessä, jossa muutin perheemme nuorisolla olleen matkakortin aikuisten matkakortiksi.
Matkakortin vaihtaminen oikeaksi sujui kuin tanssi ja vaihtamisoperaatio ei tuntunut lainkaan vaikealta.
Eilisen jälkeen tuntuu, että Tampereella on yksinomaan hienoja ja fiksuja henkilöitä palvelutehtävissä. Pidän mieluusti mielessäni tämän ja eilisen kokemuksen perusteella se on aivan oikea tunne!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Raili Naskali, Koskikeskuksen Silmäasema, Koskikeskuksen Elisa-Shop, Jessica, Tapiola, Frenckell, matkakortti, Frenckellin palvelupiste, |
On varottava kamreerimaista otetta!Keskiviikko 15.12.2010 - -Esko Erkkilä- Kamreeri on yritys- ja myös kuntamaailmassa tarpeellinen toimija organisaatiossa.
Kamreereja kutsutaan organisaatiokaavioissa controllereiksi, laskentapäälliköiksi, talouspäälliköiksi tai muilla vastaavilla termeillä – monesti kamreeripostin hoitajan titteli päättyy ”johtaja” –termiin.
Kamreeri ajattelee asioita kylmien numeroiden ja usein toteutuneiden lukujen perusteella.
Kamreerit tuijottavat tavallisesti siis historialukuja, sillä tulevaisuuden ennakointi kamreeri-näkökulman omaaville on vaikeaa - useimmiten mahdotonta
Kamreerista ei ole ylimmäksi päättäjäksi.
Seuraavien vaalien jälkeen Suomen on varottava, että kamreeri-ajattelu ei valtaa ylimpiä päättäjiämme.
Jos kamreerimainen ajattelu saa vallan valtakunnan johdossa, on kansalaisille tiedossa kylmää kyytiä. Leikkauslistat otetaan käyttöön ja aletaan leikata – näin menettelevät kamreerimaisesti ajattelevat johtajat.
Erityisesti lapsiperheiden, eläkeläisten, työttömien ja muutenkin heikompiosaisten kannalta on suuri vaara, että kamreeriajattelun omaavat puolueet ja henkilöt pääsevät päättäjän asemaan.
Kokoomus, demarit, vihreät ja hallituskipeydessään nyt myös perussuomalaiset liputtavat leikkauslistojen perään.
On suurta aihetta huoleen.
Keskusta on selkeästi linjannut, että leikkaukset ovat vihoviimeinen keino.
Toivon, että leikkauslistojen kärjessä olevat kansalaiset muistavat antaa tukensa puolueelle, joka ei tule kannattamaan kamreerimaista ajattelua eduskuntavaalien jälkeenkään.
Keskusta on valinnut eduskuntavaaliteemakseen ”Asiaa”.
Keskustan teema kertoo yksinkertaisuudessaan sen, että asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.
Leikkauslistoille eivät saa kuulua lapsilisät, asumistuet, työttömyyskorvaukset eivätkä eläkkeet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiaa, Suomen Keskusta, kamreeri, leikkauslistat, lapsilisä, asumistuki, työttömyyskorvaus, |
Nyt tarvitaan harkintaa ratikkavillitykseen!Tiistai 14.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereella on yht´äkkiä polkaistu liikkeelle suunnattomalla kiireellä eteenpäin etenevä ratikkavillitys.
Kyseessä on Hervannasta keskustan kautta Lentävänniemeen kaavaillun ratikkareitin suunnittelu.
Aiheen tiimoilta järjestettiin 7.12.2010 Tampereen Yliopistolla työpajatyöskentelyyn pohjautunut tilaisuus eri sidosryhmille.
Edustin tilaisuudessa Suomen Keskustan Tampereen valtuustoryhmää, vaikka en kuulukaan valtuutettuihin.
Työpajakutsun olivat saaneet kaikki valtuustoryhmät, mutta Suomen Keskustan eli allekirjoittaneen lisäksi paikalla oli ainoastaan Tampereen Sitoutumattomia edustanut Lasse Oksanen. Ihmettelen, että muita valtuustoryhmiä vaikuttaminen ei kiinnostanut!
Työpajassa oli aistittavissa melkein hurmoshenkinen ratikkainnostus, sillä poikkipuolista sanaa ratikasta ei kuultu.
Suomen Keskusta ei ole ratikkaa vastaan, mutta ei myöskään sen puolesta.
Haluamme selvittelyvaiheessa aidosti tarkastella kaikkia vaihtoehtoja puhtaalta pöydältä.
Esitin seutukunnallisen näkökulman liittämistä oleelliseksi osaksi ratikan suunnittelua. Ainoastaan Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja Martti Paunu esitti samantapaisia ajatuksia.
Ratikka ratkaisisi ainoastaan osan tamperelaisten ja Tampereen seutukunnan joukkoliikenteeseen liittyvistä ongelmista.
Ratikan ohella on pohdittava ainakin lähijuna- sekä bussiliikenteen mahdollisuuksia. Näiden kolmen joukkoliikennemuodon yhteispelin tulisi olla selvitysten ytimessä.
Asun Palokalliolla ja meille ratikka ei tuo mitään uutta. Pelkään, että ratikkaan kumotut miljoonat olisivat pois bussilinjojen kehittämisestä. Me emme halua olla pelkästään ratikan maksumiehiä, vaan meille pitää tarjota jotain muuta.
Toivon, että ratikkatyöpajasta poissaolleet poliittiset ryhmät osaavat olla terveen kriittisiä ratikkainnostukselle.
Ratinkan valmistelu jatkukoon, mutta toivon keskusteluun enemmän kokonaisvaltaista näkemystä lähivuosikymmenten joukkoliikennetarpeistamme.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere ja ratikka, |
Kokoomuskarsinassa rytiseeSunnuntai 12.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tampere-Pirkkala -lentoaseman terminaalirakennuksen rahoituskiemurat ovat aiheuttaneet rytinää Pirkanmaan Kokoomus-karsinassa.
Rytinän aiheuttajina ovat kunnostautuneet kaikki pirkanmaalaiset kokoomuskansanedustajat, sillä kilven kiillottamisella on kiire, kun huhtivaalit lähestyvät.
Kokoomus-pakan sekoittajana kunnostautui Mikko Alatalo, joka osasi kertoa osuudestaan 1,1 M€:n suuruisen määrärahan saantiin.
Kansa osaa arvostaa Alatalon toimintaa Tampereen, Pirkanmaan ja "puolen Suomen" parhaaksi.
Kokoomuksella on kiire poimia ne rippeet, jotka Alatalon onnistumisen jälkeen jäivät poimittaviksi.
En tunne kaikkia taustakuvioita, mutta vahvasti oletan, että Harri Jaskarilla oli Kokoomuksessa keskeinen rooli, kun terminaalirahoituksesta päätettiin.
Se lienee kiistatonta, että Mikko Alatalon neuvottelut Hannes Mannisen kanssa lopulta ratkaisivat asian kääntymisen Tampereella ja Pirkanmaalle myönteiseksi. Vasta Alatalon ja Mannisen neuvonpidon tuloksena pääministeripuolue antoi tukensa Tampere-Pirkkalan -lentoaseman kehittämiselle.
Kokoomuskansanedustajista Kimmo Sasi ja Heikki A. Ollila istuvat tärkeillä paikoilla, mutta tässä prosessissa heille taisi jäädä "leimasinkansanedustajan" rooli - he löivät leiman päätökseen, joka oli todellisuudessa Alatalon ja Jaskarin toimesta neuvoteltu.
On hyvä, että Tampere-Pirkkalan -lentoaseman terminaalikysymyksen ratkaisuvaiheet käydään perusteellisesti läpi. Kansalaiset haluavat tietää, että ketkä kansanedustajat todella pystyvät toimimaan Pirkanmaan parhaaksi.
Sen tietämyksen valossa, jonka olen asiasta muodostanut, ovat Alatalo sekä Jaskari onnistujia. He ansaitsevat maakunnan luottamuksen myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Kimmo Sasi, Heikki A. Ollila, Hannes Manninen, Tampere-Pirkkalan -lentoasema, |
Ei osattu "lukea" USA:n talousongelmien globaaleja vaikutuksiaLauantai 11.12.2010 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Eurooppatiedotus järjesti Kirjastotalo Metsossa Tampereella yleisötilaisuuden torstaina 9.päivä joulukuuta, jonka teemana oli
Miten käy euron? Entä Irlannin?
Alustajana oli Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Matti Salmi.
Yleisötilaisuudessa keskusteltiin euroalueen talouskriisistä, riskeistä ja mahdollisuuksista.
Neuvotteleva virkamies Salmi juoksutti asioiden kehittymistä näin:
1. Rahamarkkinoiden häiriö levisi USA:sta
2. Talouskasvu kohtasi äkkiromahduksen
3. Työllisyys heikkeni
4. Menoelvytys + verotulojen romahdus aikaansaivat nopean velkaantumisen
5. Kreikan kriisi
6. Irlannin kriisi
Komission syysennusteen mukaan, jossa huomioidaan julkisen talouden alijäämä ja julkisen velan kokonaismäärä bruttokansantuotteeseen verrattuna, osoittaa, että Euroopassa on ainoastaan viisi "tervettä maata". Ne ovat Viro, Bulgaria, Suomi, Luxenburg sekä Ruotsi.
USA:n talousongelmat olivat kaikkien tiedossa jo vuonna 2007.
Kysyin Matti Salmelta suurin piirtein näin:
"USA:n talousongelmat olivat kaikkien tiedossa jo 2007 - 2008. Miksi silloin ei osattu ennakoida tulevaa Euroopassa ja euro-alueella?"
Taustoin kysymystäni toteamalla, että jälkiviisaus on viisauden imelin muoto. Annoin kuitenkin nyt luvan harrastaa imelintä viisauden muotoa.
Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies totesi kysymykseni olevan hyvä.
Vastauksena itse asiaan hän totesi, että ei osattu ennakoida USA:n talousvaikeuksien muodostuvan globaalisti niin merkittäviksi, kuin sitten tapahtui.
Elämme siis niin globaalissa maailmassa, että USA:n talousongelmat heijastuivat Eurooppaan ennakoitua suurempina.
Tämä on niiden hyvä muistaa, jotka huutavat ja peräänkuuluttavat jopa Suomen eroamista EU:sta tai eurosta. Ihkaomia toimenpiteitä toki tarvitsemme, jotta pysymme "kansakuntien ytimessä" talousasioiden hoitoa arvioitaessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eurooppatiedotus, Pirkanmaan Eurooppatiedotus, Neuvotteleva virkamies Matti Salmi, |
"Valepukki Alatalo jatkaa Aamulehden toimittajien ja äänestäjien kusetusta!"Perjantai 10.12.2010 - -Esko Erkkilä- Yllä on suora otsikkolainaus tamperelaisen oppositiokansanedustajan ylevästä hengentuotteesta, jonka hän julkaisi Aamulehden blogiosastolla joulukuun 1. päivänä klo 14.30.
Kansanedustaja käy kuumana kuin uuninkoukku, kun Mikko Alatalo ja Harri Jaskari onnistuivat saamaan valtiolta lupauksen osallistua Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin rakennuskustannuksiin.
Kyseinen kansanedustaja on muutama viikko sitten "kunnostautunut" eduskunnan kyselytunnilla oman pesän likaamiseen Tampereen tunneliasiassa raskaimman jälkeen.
On luonnollista jatkumoa hänen linjalleen, että hän käy nyt kuumana, kun samasta vaalipiiristä valitut kansanedustajat ovat aikaansaaneet merkittävää hyvää Tampereelle, Pirkanmaalle ja puolelle koko Suomea.
Johdonmukaisuutta siis kyseiseltä kansanedustajalta löytyy eli hän mollaa niitä Pirkanmaalta valittuja kansanedustajia, jotka pitävät Tampereen ja Pirkanmaan puolta ja saavat aikaan konkreettisia päätöksiä, jotka kehittävät Tamperetta, Pirkanmaata ja puolta koko Suomea.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Tampere, Pirkanmaa, |
"Esteettömyyden monet kasvot"Torstai 9.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittäminen, Vammaisneuvosto sekä kaupungin vammaisyhdistysten yhteistyöjärjestö VATENK järjestivät Tampereen kaupungin valtuustosalissa otsikkoaiheisen seminaarin 3.12.2010.
Seminaarin tarkoituksena oli jakaa esteettömyystietoa suunnittelijoille, päättäjille ja käyttäjille.
Valtuustosalin lähes kaikki istumapaikat olivat täynnä ja olin eräs seminaarin osanottajista.
Seminaarin ajankohdaksi oli valikoitunut nimenomaan joulukuun 3. päivä, sillä vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti 3:nnen joulukuuta kansainväliseksi vammaisten päiväksi (päätöslauselma 47/3).
Seminaarin avauspuheenvuorossaan Tampereen vammaisneuvoston jäsen ja Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen totesi, että tietoa esteettömyydestä pitää levittää kaikille.
Urhonen kysyi, että pitäisikö joulukuun kolmatta päivää viettää niin, että kaikki paikat joihin ei pääse pyörätuolilla, suljettaisiin! Puhutteleva kysymys.
Esteettömyysseminaarin anti oli runsas ja pahoittelenkin, että tamperelaisia päättäjiä seminaarissa ei juuri näkynyt. On nostettava hattua Marko Taipaleelle Ylöjärveltä, joka Ylöjärven vammaisneuvoston jäsenenä oli koko seminaarin ajan paikalla.
Olen tietoinen, että Ylöjärvellä esim. tuttu taksi-toiminta ei ole kunnossa ainakaan kaupungin syrjäalueilla. Ylöjärven vammaisneuvostolla siis riittää aivan perusasioissa paljon tehtävää.
Esteettömyys-seminaarin anti oli monipuolinen ja esityksistä sai paljon päivitettyä tietoa monista Tampereen kaupungin ajankohtaisista suunnitelmista ja hankkeista. Pyrin näillä palstoilla lähiaikoina käsittelemään joitain seminaarissa käsiteltyjä aiheita.
Kiitän esteettömyys-seminaarin järjestäjiä mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä.
Seminaarin järjestäjät lupasivat, että seminaarialustukset saadaan Tampereen kaupungin nettisivuille lähipäivinä - jäämme odottamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vammaisneuvosto, VATENK, esteettömyys, Kynnys ry, Amu Urhonen, Marko Taipale, vammaisten päivä, tuttu-taksi, |
Turun Satama huomioi asiakkaansa - samaa toivon Tampereen kaupungin liikelaitoksiltaKeskiviikko 8.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisena hieman kadehdin Turkua, sillä kaupungin taloudenpidossa Turun Satama merkinnee melkoista rahantuojan osaa.
No, satamasta huolimatta Turun kaupungin talous on pahasti kuralla, mutta se onkin jo toinen juttu.
Turussa luottamushenkilönäkökulmasta Sataman peräänkatsojana toimii Satamaliikelaitoksen johtokunta. Sataman operatiivista toimintaa johtaa satamajohtaja.
Tamperelaisena omaan kokemusta Turun satamatoiminnasta, sillä olen vastannut työnantajani satamaoperoinneista yli kymmenen vuotta ja Turun satama on volyymiltään suurin niistä satamista, joiden kautta tuomme raaka-aineita Suomeen.
Satamaoperoinneissa suomalaisen toimijan tärkein yhteistyökumppani on kussakin satamassa toimiva satamaoperaattori, mutta toki suhteet ja tiedonvälityksen pitää pelata myös kunnallisen satamalaitoksen suuntaan. Näin myös Turussa.
Useimmat kunnalliset satamalaitokset ymmärtävät asiakkaiden tärkeyden. Kokemukseni mukaan näin tilanne on erityisesti kahdessa satamassa Suomessa; Turussa ja Kalajoella.
Turku ja Kalajoki painivat yleisellä tasolla täysin eri sarjoissa, mutta yrityskohtaisesti ne minun vastuualueellani ovat lähes yhtä merkitykselliset.
Turun Satamaliikelaitos ja sen johtokunta ymmärtävät maksavien asiakkaiden merkityksen.
Asiakkaiden huomiointi koostuu pienistä asioista - yksi puhelinsoitto kunnallisen satamalaitoksen operatiiviselta johdolta asiakkaalle vuodessa on monissa tapauksissa riittävä. Se kertoo asiakkaalle, että hänet on huomioitu.
Turun Satama on tavannut järjestää marras…joulukuun vaihteessa Satamakalenterin julkistamistilaisuuden. Arvostan kutsua tilaisuuteen, vaikka itse satamakalenterin merkitys on henkilökohtaisesti perin vaatimaton.
Tänä vuonna Satamakalenteri 2011 julkistettiin Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa 25.11.2010.
Olin paikalla ja kokemus oli myönteinen. Sain tavata Turun sataman vastuuhenkilöitä, Turun satamassa toimivia satamaoperaattoreita ja muita Turun sataman asiakkaita.
Haluan linkata asiakasnäkökulmasta Turussa saamiani kokemuksia Tampereelle (ja miksei myös muualle Suomeen).
Kunnalliselle liikelaitokselle on tärkeää, että sen maksavat asiakkaat tuntevat tulleensa huomioiduiksi. Se on välttämätöntä, jotta yritykset haluavat käyttää kunnallisen liikelaitoksen palveluja ja siten kartuttaa kunnan kassavirtaa.
Tämä pitää tunnistaa myös Tampereella, sillä ilman asiakkaiden tyytyväisyyttä tuottajayksiköillä ei ole tulevaisuutta. Tampereen kaupungin tilaajayksiköt ovat tuottajapuolen asiakkaita ja se pitää tuottajayksiköiden aina muistaa.
Tampereella on linjattu, että monituottajamalli on jatkossa se malli, jolla toimitaan. Tämä asettaa kaupungin omille tuottajayksiköille lisää haasteita. Näihin haasteisiin kaupungin oman tuotannon pitää pystyä vastaamaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, Turun Satama, Turun satamaliikelaitos, Satamaliikelaitoksen johtokunta, satamajohtaja, tilaaja-tuottaja, monituottajamalli, Kalajoki, Kalajoen satama, |
Positiivinen puhe Tampereen kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampereen KeskustorillaTiistai 7.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan ilotulituksineen Tampereen Keskustorilla 6.12.2010.
Keskustori lähiseutuineen oli täynnä väkeä. Erityisen mukavaa oli, että perheiden nuorimmat oli otettu sankoin joukoin mukaan Itsenäisyyspäiväjuhlaan.
Tilaisuuden musiikkiannista vastasivat Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta johtajanaan Päivi Pyymäki sekä Tampereen Poliisilaulajat, joita johti Lasse Kautto.
Näyttelijä Petra Saaristo esitti Lauri Viidan runon "Alfhild".
Juhlapuheen Raatihuoneen parvekkeelta piti apulaispormestari Timo Hanhilahti.
Juhlayleisöä miellytti Hanhilahden tulevaisuudenuskoinen näkökulma juhlapuheessaan.
Arvostin, että Hanhilahti mainitsi pariinkin kertaan puheessaan yritysten pärjäämisen tärkeyden. Samoin hän painotti tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä Tampereen hyvinvoinnille.
Kulttuurin merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille sai merkittävän osan apulaispormestarin puheessa.
Apulaispormestari Timo Hanhilahti teki joidenkin mielestä ehkä rohkeankin avauksen, kun hän esitti vuoden 1918 tapahtuminen huomiointia jollakin sopivalla tavalla, kun Tamperetta kehitetään.
Hanhilahti painotti, että sisällissodan - tätä termiä Hanhilahti käytti - molempien osapuolten näkökulmat pitää huomioida, kun 1918 -tapahtumia hyödynnetään esim. Tampereen matkailussa.
Kannatan apulaispormestari Timo Hanhilahden avausta ja toivon, että sitä aletaan kehittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Työväenyhdistys, Päivi Pyymäki, Tampereen Poliisilaulajat, Lasse Kautto, Petra Saaristo, Lauri Viita, Alfhild, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, |
Tänään on vuoden suurin juhlapäivä - Itsenäisyyspäivä!!Maanantai 6.12.2010 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään Itsenäisyyspäivää sen kunniaksi, että Suomi sai valtiollisen itsenäisyyden joulukuun 6. päivänä 1917.
Päivä on juhlapäivistämme merkittävin.
On ilahduttavaa, että Itsenäisyyspäivä on vuosien saatossa saanut entistä tärkeämmän aseman kansalaisten silmissä. Osaamme arvostaa itsenäisyyttä ja vapaata Suomea.
YYA-Suomessa näin ei ollut ja tuntui, että Vapunpäivä punalippuineen oli silloin merkittävin juhlapäivämme. Näin ainakin itää kohti kontallaan olleen Yleisradion ja muun valtamedian mielestä.
Ulospäin näyttävintä perhekunnassamme tänään on, että Suomen lippu saa hulmuta lippusalossamme klo 20.00 saakka.
Hämärän saapuessa valaisemme lippusalkomme ja siinä hulmuavan Suomen lipun halogeenivalaisimilla. Lipun valaiseminen lisää Itsenäisyyspäivän tunnelmaa.
Itsenäisyyspäivän juhlistaminen ja sen arvokas viettäminen merkitsevät minulle tietyn kunniavelan maksamista.
Edesmennyt Isäni taisteli etulinjassa neljänä Itsenäisyyspäivänä eli vuosina 1939, 1941, 1942 ja 1943.
Isäni taisteli pikakivääriampujana monilla kunniakkailla taistelupaikoilla. Olen viime vuosien aikana käynyt niillä monilla. Useimmiten hän palasi muistelemaan Lempaalan Munakukkulalla ja Metsäpirtin Taipaleenjoella kokemiaan taisteluja.
Munakukkula muodostui hänen kertomanaan myös minulle niin tutuksi paikaksi, että tunsin sen heti, kun pääsin siellä käymään.
Taipaleen taistelupaikoilla olen päässyt käymään usein. Tiedän tarkalleen Taipaleen eri tukikohtien sijainnin ja olen monesti saanut tuta Taipaleenjoen virtaamisen Laatokkaan.
Lähellä Taipaletta sijaitseva Kirvesmäki taistelupaikkoineen on myös tullut tutuksi. Eräs eniten koskettavista taistelupaikoilla tapahtuneista käynneistäni on se, kun pääsin käymään Kirvesmäen takamaastossa sijaitsevalla kaivolla, jonka äärellä tapahtuneisiin tilanteisiin perustuu Yrjö Jylhän "Kaivo" -runossa kuvaamat tapahtumat.
Harmittaa, että Venäjän ökyrikkaat ovat saaneet perustaa Taipaleenjoen suomalaisten puoleiselle rannalle pienkoneille soveltuvan kiitoradan. Se mahdollistaa Taipaleenjoen datsoilla lomailevien venäläisten lentokone- ja helikopterimatkat Pietariin ostoksille. Tätäkö varten Leniniä ja Stalinia jumaloivat kommunistit rakensivat Neuvostoliiton?
Haluamme arvokkaalla Itsenäisyyspäivän viettämisellä kunnioittaa sotaveteraaniemme arvokasta työtä, jonka ansiosta suomalaiset ovat kaikkina vuosina vuoden 1917 jälkeen saaneet asua vapaassa ja itsenäisessä maassa. Sotaveteraanien rivit harvenevat ja sen vuoksi jäljellä olevien huomiointi on kansalaisvelvollisuuteemme.
Itsenäisyyspäivänä otamme osaa niiden suomalaisten suruun ja kohtaloon, jotka Talvi- ja Jatkosodan tuloksena menettivät kotinsa. Heidän kokemansa vääryys ei saa unohtua mielistämme eikä lastemme ja lastenlastemme tietoisuudesta.
Neuvostoliiton ei pitänyt milloinkaan hajota eikä Saksojen yhdistyä. Niin kuitenkin tapahtui.
Ehkä tulevaisuus joskus jollakin tavalla korjaa sen vääryyden, jonka Suomi sai kokea sodissamme 1939 - 1944.
On hienoa, että YLE panostaa Itsenäisyyspäivän ohjelmatarjontaan. Ohjelmatiedoista selviää, että eri kanavilta on tänään tulossa Itsenäisyyspäivän arvolle sopivia monia ohjelmia.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivä, 6.12.1917, Suomen lippu, Taipale, Taipaleenjoki, Kirvesmäki, Metsäpirtti, Lempaala, Munakukkula, Yrjö Jylhä, Kaivo. |
Katri-Helenan lavasäteily on edelleen täydellistä!Sunnuntai 5.12.2010 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Agrologit ry järjesti pikkujoulutilaisuutensa kruunuksi osallistumisen Katri-Helenan "Joulutaivas" esitykseen Tampere-talon Isossa salissa torstaina joulukuun 2. päivänä.
Pirkanmaan Agrologit ry:n jäsenenä olin paikalla.
Katri-Helenaan vuodet eivät vaikuta, sillä hän on yhtä raikas esiintyjä kuin vuonna 1966, jolloin sain ensimmäisen kerran nähdä hänet Aitoon Honkalan lavalla.
Katri-Helena esitti Tampere-talossa jouluaiheisen kavalkaadin suosituimmista joululauluista ja mukana hänen ohjelmistossaan oli myös talviseen aikaan hyvin sopivia muita kappaleita.
Säestävä orkesteri oli kuusi-miehinen. Kaikki Katri-Helenan taustaorkesterin jäsenet ovat huippumuusikoita, joten parituntinen Tampere-talossa oli hieno elämys.
Väkeä oli "tupa täynnä", sillä vapaita paikkoja oli ainoastaan muutama.
Katri-Helenan valttina on luonnollisuus ja hänen esiintymistaitonsa on kerrassaan valloittava.
Totesimme tauolla, että tänään emme kuule "Puhelinlangat laulaa" -kappaletta. Näin luonnollisesti olikin, sillä joulutaivas-aiheiseen konserttiin se ei kuulunut.
Katri-Helenan artistiura on nyt kestänyt 47 vuotta eli hän on aloittanut levytysuransa vuonna 1963.
Katri-Helenan "Joulutaivas" -konsertit jatkuvat eri puolilla Suomea lähes jouluun saakka.
Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja kokemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katri-Helena, Joulutaivas, Tampere-talo, Pirkanmaan Agrologit, |
KulissikansanedustajatLauantai 4.12.2010 - -Esko Erkkilä- Eduskunnan kyselytuntien televisiointi on mainio tapa tarkentaa kansalaisten kansanedustajista samaa julkisuuskuvaa.
Televisiokamera on armoton, sillä sen kautta monien kansanedustajien julkisuuskuva on rapautunut.
Käytän termiä "kulissikansanedustaja", kun tarkoitan edustajaa, jonka ominaisuudet eivät ole terävimmästä päästä eduskunnassa käsiteltävien asioiden prosessointiin. Toki myönnän, että kaikki eduskuntaan valitut kansanedustajat täyttävät kansanedustajilta vaadittavat juridiset kriteerit, mutta joskus tuntuu, että se on aivan liian vähän.
Kulissikansanedustajan tunnistaa siitä, että kyselytunnilla hän lukee suoraan paperista taustajoukkojensa hänen esitettäväkseen laadittuja kysymyksiä. On huvittavaa, että valmiiksi pohditut lisäkysymyksetkin tällainen kansanedustaja paasaa suoraan paperista.
Taustajoukkojen suorittama ohjeistus on viime aikoina alkanut iskostumaan suurimpienkin sanataiteilijoiden päähän, sillä kulissikansanedustajat pysyvät nykyään hyvin tiukasti kirjoitetussa tekstissä.
Jos eräät sanataiteilijat poikkeavat avustajakaartinsa valmiiksi kirjoitetuista teksteistä, joutuvat he niin korkeisiin svääreihin, että heidän puheensa muodostuu täysin käsittämättömiksi.
Kulissiedustajien etuna on siis se, että hänen taustajoukkonsa ohjeistavat edushenkilönsä entistä tarkemmin pysymään hänelle kirjoitetuissa vuorosanoissa.
Kirjoitetuista vuorosanoista poikkeaminen olisi toki kansalaisten kannalta onnellista, sillä se salpaisi kulissikansanedustajien pääsyn seuraavaan parlamenttiin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulissikansanedustaja, kyselytunti, |