Pajun taistelun muistomerkillä 4.8.2020Tiistai 18.8.2020 - -Esko Erkkilä- Viron vapaussodan aikana Pajun taistelu käytiin lähellä Valgan kaupunkia sijaitsevan Pajun kartanon hallinnasta 31. tammikuuta 1919.Suomalaisista vapaaehtoisista koostuneet Hans Kalmin johtamat Pohjan Pojat ja virolainen Julius Kuperjanovin pataljoona etenivät alueella kohti Valgaa, mikä edellytti Pajun kartanon hallintaa. Neuvosto-Latvian joukot valtasivat Pajun kartanon yöllä ja virolaiset joukot hyökkäsivät kartanolle kärjessä takaisinvaltausyrityksen yhteydessä seuraavan keskipäivänä. Virolaisten hyökkäys pysähtyi ja vuorossa olivat nyt Pohjan Pojat. Suomalaistenkin hyökkäys oli tyrehtyä, mutta onnistui lopulta illan jo hämärtäessä. Pian taistelun jälkeen vallattiin myös Valga, josta punaiset olivat vetäytyneet.Taannoisella Kyröläismatkallamme poikkesimme Pajun taistelun muistomerkillä, joka on tasamaalle rakennettu hieno muistomerkki.Samassa yhteydessä poikkesimme myös Valgan keskustassa, jossa kirkon seinässä olevaa muistotaulua meille esitteli matkanjohtajamme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki.Muistotaulussa on niiden suomalaisten nimet, jotka kaatuivat Viron vapauden puolesta Valkin, Marienburgin ja Petserin taisteluissa.Suomalaisen sotilaan veri on siis virrannut myös veljeskansamme Viron puolesta!******************Erityistä arvostusta on annettava nykyiselle Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistölle, joka puolustusministerinä kunnioitti läsnäolollaan Pohjan Poikien muistoa Valgassa muistomerkin satavuotisjuhlissa 31.1.2019 tällä muistomerkillä.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pajun taistelun muistomerkillä 4.8.2020, Pajun taistelu, Valga, Pohjan Pojat, Pohjan Poikien muistomerkki, puolustusministeri Jussi Niinistö, Jussi Niinistö, Kannus, kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, Kyröläismatka2020, |
Osatotuudet vääristävät sanoman!Maanantai 17.8.2020 - -Esko Erkkilä-Osatotuudet vääristävät sanoman! Viime lauantaina Ylöjärven valtuustosalissa järjestettiin Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokous korona-kriisin vuoksi muutaman kuukauden myöhästyneenä.Olin paikalla virallisena kokousedustajana ja käytin kokouksessa myös muutaman puheenvuoron.Paikalla oli myös Suomenmaan toimittaja ja hän raportoi kokouksesta mm. näin:”– Tunnelma on monesta syystä pessimistinen, ja minä nyt lisään pessimismiä. Nimittäin ainakin Matti Vanhanen ja Juha Sipilä ovat jättämässä eduskuntatyön tähän kauteen. Kautta on onneksi jäljellä monta vuotta, mutta tällaisten vahvojen nimien sivuun jääntiä ei noin vain korvata, Esko Erkkilä pohtii tulevia vaalikausia.”Valitettavasti toimittaja jätti raportoimatta sen positiivisen viestin, jolla jatkoin tuota puheenvuoroani eli jatkoin näin:”…mutta nyt tarvitaan uskoa tulevaisuuteen ja sitä me saamme olemalla Annikan mukana!”.#annikanmukana-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #annikanmukana, Annika Saarikko Keskustan puheenjohtajaksi, Annika Saarikko, Keskustan Pirkanmaan piirikokous, Ylöjärven kaupungin valtuustosali, Ylöjärvi, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piirikokous Ylöjärvellä 15.8.2020, Suomenmaa, |
Viron Kansallismuseo sijaitsee TartossaLauantai 15.8.2020 - -Esko Erkkilä- Eräs osoitus Tarton merkityksestä Virossa on se, että Viron Kansallismuseo sijaitsee siellä.Taannoisella Kyröläismatkallamme eräs kohteemme oli Viron Kansallismuseo eli……Eesti Rahva Muuseum.****************Viron Kansallismuseo on rakennuksena todellinen jättiläinen – sillä on pituutta 356 metriä ja rakennuksen korkeus sisäänkäynnin kohdalla……on yli 15 metriä – rakennuksen korkeus takaseinän kohdalla on parisen metriä.
Rakennuksen leveys on 71,7 metriä!Museorakennus on rakennettu neuvostomiehityksen aikana rakennetun sotilaslentokentän kiitotien jatkeelle ja yläilmoista otetusta kuvasta näyttääkin siltä, että rakennus olisi lentokoneiden nousukiidon mukainen.
******************Museon eteisaulassa on presidentti Lennart Meren edustusauto ja……hän toivottaa videotervehdyksenä vieraat tervetulleiksi museoon.****************Me Kyröläismatkaajat tutustuimme museoon parituntisen verran ja vierailumme lopuksi lounastimme Kansallismuseon ravintolassa.Parituntinen on lyhyt aika perehtyä museoon, mutta jotain kuitenkin ehdimme ja niistä kokemuksistamme joskus uusi juttu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viron Kansallismuseo sijaitsee Tartossa, Eesti Rahvu Muuseum, Lennart Meri, Tartto, Kyröläismatka2020, |
Oikea päätös!Perjantai 14.8.2020 - -Esko Erkkilä- Keskusta päätti eilen, että se toteuttaa puoluekokouksensa alueellisesti hajautetulla mallilla Oulun toimiessa kokouksen pääpaikkana.Olen virallinen puoluekokousedustaja ja olen tyytyväinen päätökseen!Listaan joitakin näkökohtia, jotka puoltavat eilen tehtyä päätöstä:1. Päätös suojaa puoluekokousedustajien terveyttä yhäti pahenevassa koronatilanteessa.2. Päätös merkitsee, että Keskustan puoluekokous säilyttää edelleen paikkansa maailman toiseksi suurimpana puoluekokouksena – suurinhan on Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokous3. Päätös merkitsee puoluekokousedustajille kustannusten säästöä, kun ei tarvitse matkustaa Ouluun kolmeksi päiväksi ja eikä tarvitse kustantaa majoitusta puoluekokouksen ajaksi.4. Päätös merkitsee puoluekokousedustajille ajansäästöä, kun nyt voimme osallistua puoluekokouksen ohjelmaan omalla paikkakunnallamme5. Päätös sataan puheenjohtajavaalissa Annika Saariston plakkariin, sillä nyt meidän Annikan tukijoukkojen ei tarvitse matkustaa Ouluun, vaan me voimme äänestää Annikan puolesta omilla paikkakunnillamme!Tämä asiakohta on kaikkien suomalaisten etu, sillä maamme toiseksi suurin hallituspuolue tarvitsee asiantuntevan puheenjohtajan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Suomen Keskusta, Keskustan puoluekokous, Keskustan puoluekokous Oulussa, Annika Saarikko, #annikanmukana, |
Tarton Paavalin seurakunnan kirkossa on useita seurakuntalaisia palvelevia tiloja sekä toimintojaTiistai 11.8.2020 - -Esko Erkkilä- Viimeviikkoisella Kyröläismatkallamme tutustuimme Tartossa Paavalin kirkkoon ja siellä tapahtuviin seurakuntalaisten palvelumuotoihin.Asiantuntevana ja jopa innostavana oppaana meillä oli Paavalin seurakunnan kirkkoherra ja Tarton piispa Joel Luhamets.Kirkkosalin lisäksi Paavalin kirkossa on mm. krypta, kolumbaario sekä kirjakauppa.*****************Krypta, jota piispa Luhamets tässä meille esittelee, mahdollistaa monipuolisten tilaisuuksien järjestämisen – krypta sijaitsee alttarin alapuolella.***************Kolumbaario on antiikin ajoista lähtien tunnettu hautauspaikka. Nimitys kolumbaario (columbarium) tarkoittaa kyyhkyslakkaa, columba on latinaksi kyyhkynen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2020, Tartto, Paavalin kirkko Tartossa, Paavalin seurakunta Tartossa, Tarton piispa Joel Luhamets, Joel Luhamets, krypta, kolumbaario, tuhkauurna, |
Arkkitehti Eliel Saarinen on suunnitellut Tartossa sijaitsevan Paavalin kirkonMaanantai 10.8.2020 - -Esko Erkkilä- Tämänvuotinen Kyröläismatkamme suuntautui Tarttoon ja sen lähiympäristöön; toki poikkesimme myös Latviassa.Ensimmäinen kohteemme 3.8.2020 Tartossa oli……Paavalin kirkko, jonka torni ei 43 metrin korkeuteen yltävänä……kunnolla mahdu kuvaankaan!****************************Kirkko on ainoa jugend-tyylinen kirkko Virossa ja sen on suunnitellut Eliel Saarinen.Kirkon pääsisäänkäynnin vierellä on laatta, jossa kerrotaan Eliel Saarisen suunnitelleen kirkon 1915 – 1919.Kirkko siis valmistui 1910-luvulla, mutta kärsi pahoja vaurioita toisessa maailmansodassa.Kirkko otettiin käyttöön uudelleen vuonna 2015 entisöitynä, korjattuna ja laajennettuna.Korjausprojekti kesti kymmenen vuotta ja siinäkin projektissa suomalaisten rooli oli keskeinen.*****************Kirkkoa meille esitteli Paavalin seurakunnan kirkkoherra Joel Luhamets, jolla on myös Tarton piispan arvonimi.Joel Luhamets puhuu hyvää suomea ja vasta vierailumme jälkeen sainkin tietää, että hänellä sekä Paavalin kirkon seurakunnalla on tiiviit suhteet Suomeen ja erityisesti Tampereelle.Tampere sekä Tartto ovat ystävyyskaupunkeja ja sen vuoksi Tampereen seurakuntayhtymällä sekä Paavalin seurakunnalla on tiivis yhteistyö.Kirkkoherra, piispa Joel Luhamets on saarnannut Tampereen Tuomiokirkossa ja Tampereelta on ollut vahva edustus mm. silloin, kun Paavalin kirkko vihittiin uudelleen vuonna 2015.******************Paavalin kirkko on sisätiloiltaan avara ja sen……alttaritaulu on……puhutteleva.Taidemaalari Kuutti Lavonen on maalannut alttaritaulun.On erikoista, että alttaritaulu on muunneltavissa, sillä noiden kuvien taustakuvat ovat helposti käännettävissä kirkkokansan nähtäville.Suosittelen Tartossa lämpimästi tutustumaan Paavalin kirkkoon, josta huomisessa jutussani toivottavasti hieman lisää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tartto, Tartto ja Tampere, Paavalin kirkko Tartossa, Paavalin kirkko, Kuutti Lavonen, Eliel Saarinen, Joel Luhamets, Kirkkoherra Joel Luhamets, Tarton piispa Joel Luhamets, Tampereen Tuomiokirkko, |
Hämeenkyrön kautta kulkee valtakuntamme päärata!Torstai 6.8.2020 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrö – Viljakkalan naapurikunta – tunnetaan siitä, että kolmostie kulkee kuntakeskuksen läpi ja siitä, että nyt on aloitettu työt, jotta kolmostie ohittaa kuntakeskuksen.On todennäköistä, että Hämeenkyrö kuihtuu kyläpahaseksi, kun kolmostie tulee ohittamaan kuntakeskuksen.Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käsittele Hämeenkyrön ohitustietä vaan tuon esille sen, että Hämeenkyrö kuuluu niihin kuntiin, joiden alueiden läpi kulkee maamme valtasuoni eli pääratamme.Oletan, että vain osa hämeenkyröläisistä tietää maamme pääradan kulkevan osan matkastaan kyröläismaisemissa.Tunnen asian kohtuullisen hyvin, sillä Hämeenkyrön rajanaapurina menetimme neljä hehtaaria metsää Tampere-Parkano-Seinäjoki –radan alle eli samat junat, jotka kulkevat pakkolunastettujen maidemme läpi, kulkevat myös runsaan kilometrin matkan Hämeenkyrössä.********************Tässä kuva, jonka olen ottanut Hämeenkyrössä sijaitsevalta Majamaantien ylikäytävältä kohti pohjoista.Etualalla näkyy Hämeenkyröä aina ratamutkaan saakka ja sen jälkeen alkaa se osa, joka aikoinaan pakkolunastettiin meiltä.Tässä näkymä samaiselta ylikäytäväsillalta ja nyt kohti etelää ja kohti Tamperetta.Kaikki tuossa näkyvät maisemat ovat Hämeenkyröä!On se tuo Hämeenkyrö monipuolinen kunta maamme kumipyörä- ja rautatieliikenteen osalta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Hämeenkyrön ohitustie, Majajärven liikennepaikka, |
Vuoden 2019 Tangonuoren Henri Jokisen Kesäkonsertista Hämeenkyrön Myllykolussa muodostuikin todellinen Kesäjuhla...Tiistai 28.7.2020 - -Esko Erkkilä- …sillä sunnuntaina 26.7.2020 järjestetyissä konserteissa oli paljon erikoisohjelmaa!Lavialainen 14-vuotias harmonikkataitaja Ville Vehkalahti viihdytti konserttiyleisöä heti katsomon portilla ja hän esiintyi sitten aikanaan myös Henri Jokisen säestäjänä.Taustanurmikolla odotti Zetor 25 A, jolla kesäjuhlassa olikin sitten juhlan edetessä keskeinen rooli!Kesäkonsertin tai oikeammin Kesäjuhlan ideoija ja toimeenpanija Katariina Pylsy avasi juhlan ja kertoi taustoja kirjailijamestari Frans Emil Sillanpään Myllykolusta.Katariina on mm. Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja!Juhlan avauksen jälkeen paikalle asteli arvokkaasti itse Frans Emil Sillanpää agrologi Eero Pylsyn hahmossa.Eero muistuttaa ulkomuodoltaankin Fransua ja se viipyilevä esitystapa, jolla hän imitoi Sillanpäätä on todellinen taidenautinto.Pirkanmaan Agrologit ry:n pikkujouluissa on tapana, että Eero Pylsy esittää Sillanpään joulupakinan ja ne meistä, jotka omakohtaisesti muistamme radiosta kuulleemme Sillanpään joulupakinan, voimme todeta että kyseessä on melkein aito Sillanpää!On siinä meillä agrologi-pariskunta!Ja sitten konsertin päätähti Henri Jokinen saapui Zetorilla estraadille!Katariina Pylsy hankki hienosti entisöidyn Zetorin jokunen kuukausi sitten ja hän muisteli, että hänen nuoruudessaan Zetorien kerrottiin toistelevan; ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen”!Minä puolestani muistan kerrotun, että vaikeassa paikassa Zetor voihki: ”Tästäkö, tästäkö, tästäkö, tästäkö, tästäkö”!Alamäessä Zetorin kerrottiin toistelevan: Tätä työtä koko kesän, tätä työtä koko kesän, tätä työtä koko kesän”!Ja Zetorin perä huusi alamäessä: ”Niin, niin, niin, niin, niin”!****************Varsinaisesta Kesäkonsertista kerroinkin jo eilen ja nyt päätän tämän juttuni kuvaan, jossa……Katariina Pylsy ohjastaa Zetorinsa odottamaan kohta alkavaa uutta Kesäkonserttia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden 2019 Tangonuori, Vuoden 2019 Tangonuori Henri Jokinen, Hämeenkyrö, Hämeenkyrön Myllykolu, Frans Emil Sillanpää, Katariina Pylsy, Eero Pylsy, Ville Vehkalahti, Henri jokinen, Zetor 25 A, |
Henri Jokisen Kesäkonsertti oli hieno kokemus ja siinä oli paljon muutakin ohjelmaaMaanantai 27.7.2020 - -Esko Erkkilä- Viime vuonna Seinäjoen Tangomarkkinoilla……sastamalalainen Henri Jokinen kruunattiin vuoden 2019 Tangonuoreksi.Henri on vasta 15-vuotias ja keikkailee hyvin aktiivisesti.****************Hämeenkyröläisen……monitaitaja-aktiivi Katariina Pylsyn johdolla Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa järjestettiin eilen kaksikin Henri Jokisen Kesäkonserttia.*****************Ensimmäinen konsertti alkoi klo 14.00 ja siihen lippuja olivat varanneet eri yhteisöt; toinen konsertti alkoi klo 17.00 ja siihen liput olivat kaikkien varattavissa.Osallistuin ensimmäiseen konserttiin ja olin mukana Pirkanmaan Agrologit ry:n ryhmässä – minulla olisi ollut mahdollista olla mukana myös MTK-Viljakkalan ryhmässä, mutta agrologiyhdistyksemme puheenjohtajana toimiva Katariina ehti tarjoamaan osallistumista ensiksi!****************Henri Jokisen taustatiimi on rakentanut lähialueen keikkoja ja yksityiskeikkoja varten Valtra-traktorin perään kiinnitettävän keikkalavan ja se toimi myös eilen hänen keikkalavanaan!Henrin varsinainen ohjelma kesti hieman runsaat puolitoista tuntia, mutta suosionosoitusten jälkeen hän esitti extrana vielä muutaman kappaleen!***************Esiintymislavan ja yleisön välissä kulkee ruohottunut oja ja sen yllä lenteli konsertin aikana paljon perhosia sekä sudenkorentoja.Laitoin kameraani ”urheiluasetukset” ja ehdinkin taltioimaan kuviini muutaman sudenkorennon!Tässä kuvassa sudenkorento lentää Henrin oikean käden alapuolella ja……tässä yksi Henrin oikean polven vieressä sekä toinen kuvan oikeassa alalaidassa.Sudenkorennot ja perhoset tuntuivat tykkäävän musisoinnista, sillä ne lentelivät aktiivisesti esiintymislavan edessä ja eivät harhautuneet kauemmas!Hieno luontoelämys!***************** Kiitokset Henri Jokiselle hienosta konsertista ja kiitokset Katariina Pylsylle konserttien järjestämisestä.Lupasin tämän juttuni otsikossa myös muusta ohjelmasta, mutta niistä eri juttu ehkä jo huomenissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henri Jokinen, Tangonuori 2019, Katariina Pylsy, Henri Jokisen Kesäkonsertti, Hämeenkyrö, Myllykolun kesäteatteri, Seinäjoen Tangomarkkinat, Pirkanmaan Agrologit ry, MTK-Viljakkala, |
Sähkönsaantisuuntamme muuttuu järvenalituksesta radanalitukseksi!Perjantai 24.7.2020 - -Esko Erkkilä- Olemme saaneet mökkisähkömme Viljakkalassa Majajärveen upotetun kaapelin kautta.Minulle tuntemattomasta syystä sähköyhtiö haluaa jatkossa toimittaa meille sähköä tyystin toisesta suunnasta eli Viljakkalan Karhen Niemenperän kautta. Hyväksyin sähköyhtiön ehdotuksen, sillä meille ei tule muutoksesta kustannuksia ja lupasivat, että muutoksessa sähkökatkomme on ainoastaan kaksi tuntia.Sähkökaapelin radanalituksesta eli suuntaporauksesta huolehti kurikkalainen Maanrakennus Velj. Jussila Oy kahden miehen voimin ja hommaan kului aikaa muutama tunti.**************Majajärven liikennepaikalla on kaksi rataa vierekkäin.Maallikkona oletin, että alitus tehdään ratapenkasta toiseen, mutta todellisuudessa suuntaporauksen aloituspaikka olikin 15 – 20 metriä kiskoparien ”takaa” ja lopetuspaikka varmaan saman verran ratapareja meidän puolella eli alitusmatkaa kertyi ainakin nelisenkymmentä metriä.Suuntaporauksessa käytetty kone oli varsin vaatimattoman näköinen ja vaatimattoman kokoinenkin. Se työnsi poraamaansa ”tunneliin” vessapaperirullan paksuista keltaista suojaputkea, jonne sitten kai aikanaan toiset työryhmät ujuttavat sähkökaapelin.Työryhmän toinen mies käytti laitetta, jolla hän pystyi seuraamaan suuntaporauksen etenemistä – tässä poraus on edennyt ohitusraiteen kohdalle……ja tässä jo pääraiteen alle!Tuo radan takana näkyvä männikkö on mökkitonttini männikköä! Tämmöinen lätäkkö on nyt sillä paikalla, josta Majajärven liikenneaseman alittava suuntaporattu sähkökaapelin suojakaapeli alkaa alittamaan rataa - varmaan tuolta seuraava työporukka löytää suojakaapelin!
Majamaantien ylikäytävältä kuvaamani Majajärven liikennepaikka ja tuon kaksoisraiteen ali alkaa lähipäivinä virrata sähkö mökillemme!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Majajärven liikennepaikka, VR, suuntaporaus, Viljakkalan Karhe, Karhen Niemenperä, Karhe, |
Eiköhän hieman pienempikin melskaaminen riittäisi!Keskiviikko 22.7.2020 - -Esko Erkkilä- Eilen aamulla päätetty EU:n elpymis/budjettipaketti sai monet melskaajat liikkeelle ja jotkut melskaajat sanoivat jopa vetävänsä lipun puolitankoon ja toiset melskaajat kyselivät, että taistelivatko isämme viime sodissa turhaan.Valittelen melskaajien arvostelukyvyn puutetta!Arvostan neuvottelutuloksen saavuttamista ja perustan mielipiteeni kahden arvostamani poliitikon eli Matti Vanhasen sekä Jari Lepän eilisiin lausumiin.Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kommentoi neuvottelutulosta eilen näin:”Suomi sai keskeiset tavoitteensa läpi ja edellytykset koko EU-talousalueen elpymiselle syntyivät. Omalle taloudellemme on aivan välttämätöntä, että ylivoimaisesti tärkein vientialueemme elpyy nopeasti. Riski Suomen vientitaantumaan on todellinen vaikka kuinka hyvin hoitaisimme oman koronatilanteemme. Siksi Euroopan kokonaisuuden elpyminen on meille elinehto. Kun elpymisrahaa käytetään samalla ilmastonmuutoksen hillintään, tietää se Suomen kaltaiselle energiateknologian viejälle mahdollisuuksia. Neuvotteluissa päätettiin myös seitsemän vuoden budjetista. Pääministeri Marin huolehti neuvotteluissa kansallisella ”kuorella” hyvin myös maaseudun kehittämisrahoista. Suomi on yksi EU:n nettomaksajista, mutta sen vastapainoksi saamme laajat markkinat ja vahvan edunvalvojan myös kansainvälisessä kaupassa.”Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kuvassa kanssani ex-kansanedustaja Klaus Pentin kanssa) puolestaan kommentoi uunituoretta neuvottelutulosta eilen näin:”EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä on saavutettu Brysselissä varhain tänä aamuna ratkaisu.Pääministerimme teki hienoa työtä ja ratkaisu on Suomen, maatalouden sekä maaseudun kehittämisen osalta oikein hyvä. Aiemmat uhkakuvat leikkauksista eivät toteutuneet, vaan saamme hieman nykykautta korkeamman EU-rahoituksen käyvin hinnoin laskettuna.Maaseudun kehittämistukien kokonaisuudessa, elvytyspakettiin liittyvä maaseuturahoitus huomioon ottaen, EU-rahoitus kasvaa Suomessa tulevalla kaudella yli 15%. Suomi sai maaseudun kehittämistukiin oman rahoituskirjekuoren 400 miljoonaa euroa, jolla Suomen saamaa hyvää osuutta maaseudun kehittämistuista pystyttiin nostamaan. Tämä on todella hieno saavutus!Neuvoteltu lopputulos antaa siis vakautta ja hyvät lähtökohdat meille suunnitella tulevaa maatalouspolitiikkaa Suomessa. Nyt voidaan viimeistellä siirtymäkauden asetus ja edetä myös CAP-uudistuksen valmistelussa eteenpäin ja kohti maalia.Ruuantuotanto on tulevaisuuden ala ja sen kehittäminen kilpailukykyiseksi ja entistä ilmastoviisaammaksi tarvitsee riittävän rahoituksen. Olen tyytyväinen, että rahoitusratkaisu tukee näiden tavoitteiden saavuttamista.”Uskon vakaasti, että Matti Vanhanen ja Jari Leppä osaavat kommentoida saavutettua neuvottelutulosta oikein!-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: EU:n elpymispaketti, EU:n budjettipaketti, melskaajat, valtiovarainministeri Matti Vanhanen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, |
Siihen aikaan, kun kylällä oli vain yhdessä talossa puhelin!Torstai 16.7.2020 - -Esko Erkkilä- Monet ja varsinkin nuoremmat eivät muista sitä aikaa, jolloin kylällä oli vain yhdessä talossa puhelin!Nykyisin jopa alle kouluikäisillä on oma puhelin - kännykkä, mutta toisin oli vielä jopa 1970-luvulla.**********************Synnyinkylälläni Viljakkalassa lähin puhelin oli Rantalassa ja sieltä käytiinkin soittamassa kaikki soittamisen arvoiset puhelut – Rantala oli meille tuttu paikka muutenkin, sillä eräs tädeistäni oli siellä karjanhoitajana monet vuodet.Meillä soittamisen arvoisia puheluja olivat soitto keinosiementäjälle, kun joku lehmistä oli kiimassa ja tarvittiin keinosiementäjää sekä soitto taksille, jotta pääsimme taksilla joulukirkkoon! Puhelinta tarvittiin myös silloin, jos joku lehmistä sairastui utaretulehdukseen ja tarvittiin eläinlääkäriä.Soittamistarvetta oli siis vielä 1960-luvulla suurinpiirtein kymmenkunta soittoa vuodessa.Rantalan Tyyne-emäntä ei olisi ottanut puhelusta mitään maksua, mutta tapana oli, että keittiön pöydälle jätettiin 50 pennin lantti!On ehkä joskus paikallaan muistella menneitä ja tämä puhelinmuistelu on yksi niistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lankapuhelin, keinosiementäjä, joulukirkko, eläinlääkäri, |
Sitä jaksaa ihailla loputtomasti!Tiistai 7.7.2020 - -Esko Erkkilä- Eilen eli 6.7.2020 vietimme Runon ja suven päivää, joka on myös Eino Leinon syntymäpäivä.Runon ja suven päivä on vakiintunut liputuspäivä ja se merkitsi, että mm. mökkimme lipputangossa liehui eilen siniristilippu.Poikkesin eilen myös sateisella sekä ratikan runtelemalla Tampereella ja myös siellä Raatihuoneen harjalla liehui siniristilippu.*******************Sää eilen oli mökkimaailmassamme tuulinen ja se merkitsi, että siniristilippu sai liehua parhaat puolensa osoittaen.Siis; siniristilippua jaksaa katsella ja ihailla loputtomiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siniristipippu, Suomen lippu, liputuspäivät, Runon ja suven päivä, Eino Leinon päivä, Eino Leinon syntymäpäivä, Tampereen Raatihuone, ratikan runtelema Tampere, Tampereen ratikka, |
Maitotonkka-aika säilyy muistoissamme!Lauantai 4.7.2020 - -Esko Erkkilä- Maatalouden ja kotieläintalouden nopea muutosvauhti näkyy vaikkapa siinä, että vielä 1960-luvulla meijereihin toimitettiin lypsykarjatiloilta maitoa tonkissa, mutta nykyisin maitoautot noutavat maidot lypsykarjatiloilta tankkiautoilla tilatankeista.*******************Meillä oli aina 1960-luvulle saakka kolme tai neljä lehmänkantturaa, joilla vanhempani hankkivat toimeentulonsa ja kouluttivat kaksi penskaansa kohtuullisiin ammatteihin.Velkaa emme siskolikkani kanssa ottaneet markkaakaan vaan kaiken opiskelurahoituksen saimme vanhemmiltamme – isä kävi talvisin metsätöissä ja se olikin ainoa tilan ulkopuolinen tulonlähde.*******************Arvostan suuresti niitä maitotonkkia, jotka nykyisin ovat mökkimme varastossa, sillä ne tuovat mukavia muistoja vuosien takaa. Leipä oli tiukalla ja se oli yksinkertaista, mutta niin oli silloin hyvä!**************** En tiedä syytä, mutta olimme OTK-laisen Osuusliike Voiman meijerin maidontuottaja siihen saakka, kun se lopetti toimintansa Tampereella ja sen jälkeen toimitimme maitomme Maito-Pirkkaan.Voiman aikana maitotili tuli Viljakkalan keskustassa sijaitsevaan Voiman myymälään ja sieltä se sitten nostettiin; joitain ostoksiakin sieltä tehtiin, mutta ei suinkaan kaikkia.**************Minulla on säästyneitä maitotonkkia peräti viisi kappaletta ja niiden katselu palauttaa mieliin mukavia muistoja.Tuottajanumeromme oli alkuaikoina 8 - 6 ja sitten myöhemmin 3434 – numerot ovat mielessäni paremmin kuin sitten aikoinaan aseeni numero joskus myöhemmin varusmiesaikana!Voi noita aikoja – silloin luotiin nykyistä hyvinvointi-Suomea!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maitotonkka, maitotonkka-aika, Osuusliike Voima, Osuusliike Voiman meijeri, Maito-Pirkka, Osuusliike Voiman Viljakkalan myymälä, Voiman Viljakkalan myymälä, |
Kokeeko Hämeenkyrön kuntakeskus ohitustien vuoksi Jalasjärven Koskuen kohtalon?Tiistai 30.6.2020 - -Esko Erkkilä- Me kaikki kolmostietä Jalasjärven kohdalla käyttäneet muistamme, että miten vilkas ja toimelias oli Koskuen kylä siihen aikaan, kun kolmostie kulki sen läpi.Kaiken keskiössä oli vilkas huoltoasema ja sen lisäksi kylässä oli ainakin kaksi vireää kauppaa sekä pankin sivukonttori – Koskue oli portti Etelä-Pohjanmaalle.Ohitustie rakennettiin Koskue ohittaen ja kylä on ollut kuoleva kylä sen jälkeen.*******************Hämeenkyrön ohittava ohitustie on ollut suunnitelmissa jo pitkään, mutta vasta nyt ollaan sen rakentamisessa päästy liikkeelle.Tielinjaus on ollut selvillä ja nyt metsänraivaukset ovat vauhdissa.Jälki on kammoksuttavaa luonnon raiskaamista ja raiskaamista tehdään leveälti!*************************
Puhun kokemuksesta pakkolunastuksien kohteeksi joutuneiden metsänomistajien puolesta, sillä meiltä aikoinaan pakkolunastettiin neljä hehtaaria parhaassa kasvuvaiheessa olevaa metsää Tampere-Parkano- Seinäjoki – rautatien alle.Metsänomistajalle koituu pakkolunastuksesta monenlaista ongelmaa, sillä esimerkiksi orvoksi jääneelle metsäpalstan rippeelle saattaa tulla kilometrien kiertomatka – miten siinä tilanteessa hoidat metsiäsi järkevästi!Peltomaiden pakkolunastus saattaa olla kohtalokasta viljelyn ja kotieläintalouden harjoittamisen osalta!***************** Suuri ongelma Hämeenkyrön ohitustien rakentamisesta koituu hämeenkyröläiselle elinkeinoelämälle, sillä kirkonkylän seutu on vaarassa kuihtua Koskuen tapaan – parantuneet tieolosuhteet Ikaalisiin ja erityisesti Ylöjärvelle sekä Tampereelle mahdollistavat ”palvelueurojen” valumisen muualle.Se näkee, joka elää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Hämeenkyrön ohitustie, kokeeko Hämeenkyrö Koskuen kohtalon?, Koskue, Jalasjärven Koskue, Koskuen kohtalo, kuihtuuko Hämeenkyrön kuntakeskus, Hämeenkyrön kuntakeskus kuihtuu, Ylöjärvi hyötyy Hämeenkyrön ohitustiestä, Ikaalinen hyötyy, |
Ja yrittäjillä porskuttaa hyvin, kun eivät ehdi edes laskuttamaan!!!Sunnuntai 28.6.2020 - -Esko Erkkilä- Olin neljäkymmenentä ja puoli vuotta kestäneestä työurastani ensimmäiset kuusi kuukautta yksityisen kauppiaan palveluksessa ja sen jälkeenkin nuo neljäkymmentä vuotta olivat kohdallani tiivistä yhteistyötä yrittäjien kanssa, joten uskon tuntevani yrittäjien haasteet ja jopa ongelmat.Nyt eläkevaarina olen törmännyt tilanteeseen, että yrittäjillä menee ilmeisesti vallan hyvin, sillä laskuja heidän tekemistään palveluksista on melkein mahdoton saada.Parhaillaan odotan ja odotan erään yksityistien toimitsijamiehenä noin tonnin suuruista laskua eräältä yksityistiellemme mursketta toimittaneelta yrittäjältä!Laskua ei vaan kuulu!*********************Toki minulla on työelämän ajalta kokemuksia siitä, että kauppakumppanini eivät osaa laskuttaa ja eivät ainakaan ajallaan.Olen aikoinaan sopinut lukemattomia kertoja, että yhteistyökumppanini laatisi ilmoituksen niistä tuotteista, jotka työnantajani oli valmistanut ja yhteistyökumppani puolestaan myi. Samalla sovimme kustannustenjaosta.Kokemusperäisesti tiedän ja muistan, että valtaosa sovituista kustannuksista jäi laskuttamasta, mutta sen myös muistan, että sovittu lasku tuli ”kuin apteekin hyllyltä”, jos sopimusneuvottelussa oli mukana yrittäjäpariskunnan naispuolinen osapuoli!******************Laskutuksen viivästyminen on suuri ongelma myös laskun maksajalle, sillä hän joutuu koko ajan olemaan kytiksellä ja varpaillaan, että milloinkahan se lasku vihdoin ja viimein tulee!Toivon, että Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen osaltaan puuttuu tähän ongelmaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjät, Suomen Yrittäjät, Mikael Pentikäinen, Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjät, |
Alkaa olemaan kiire, jotta ehtii ehdottamaan Itsenäisyyspäivänä luovutettavaa kunniamerkkiä ansioituneelle kansalaiselle!Torstai 25.6.2020 - -Esko Erkkilä- Elämme jo kesäkuun loppupuolta ja nyt viimeistään järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.
Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…
…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.
******************
Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.
*********************Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen. Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.
Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille. Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä. Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.******************Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.
Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.
Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!
Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.
Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.
*******************
Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.
Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!Nyt nopeaa toimintaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit, SVR Ar, Agrologit, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Pirkanmaan Agrologit, Palokallion Omakotiyhdistys, Rehuraisio Oy, |
Kuntaliitoksen kokeneiden kuntien vaakunoiden arvo nousee vaikka niitä nykyisin kutsutaankin kotiseutuvaakunoiksiTiistai 23.6.2020 - -Esko Erkkilä- Synnyinpitäjäni Viljakkalan kuntatunnuksen……Viljakkalan vaakunan on suunnitellut Gustav von Numers ja Viljakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen 21. tammikuuta 1950. Sisäasiainministeriö vahvisti sen käyttöön 3. huhtikuuta samana vuonna.Vaakunan aiheen vanhaa juomasarvea säilytetään kirkossa, mutta valitettavasti en ole koskaan nähnyt tuota juomasarvea – pitääpä päästä katsomaan!Kupari-kultamerkki viittaa Haverin kaivokseen, josta jo Ruotsin vallan aikana kaivettiin rautamalmia, ja myöhemmin itsenäisyyden aikana kultaa ja kuparia – Helsingin Olympialaisten kultamitalit on valettu Viljakkalan maaperästä kaivetusta kullasta!Haverin kaivos toi vuosikymmenet hyvinvointia Viljakkalaan.Vaakunan selitys on ”kultakentässä palkeittain asetettu puna-sinikatkoinen, loivasti kaksikaarteinen sarvi, jonka keski- ja päätehelat sekä vitjat ovat hopeaa; sarven alapuolella punainen kupari-kultamerkki.”Vaakuna jäi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi vuonna 2007, kun Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin.Viljakkalan vaakunoita on jokaisen ihailtavana ainakin Viljakkalan Seurojentalolla, Viljakkalan kirjastossa sekä Toivolan tanssilavalla!Kannattaa poiketa katsomaan ja ihailemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan kuntavaakuna, Gustav von Numers, Viljakkalan vaakunan juomasarvi, Haverin kaivos, Haverin kultakaivos, Helsingin Olympialaisten kultamitalit, |
"Eikö sulla edes helmee oo?"Perjantai 19.6.2020 - -Esko Erkkilä- Tänään vietämme Juhannusaattoa ja niissä merkeissä muistelen 1950- ja ehkä myös 1960-luvun Juhannuksia viljakkalalaisella pientilalla.Juhannusaaton hommiin kuului kaksi tärkeää toimintoa eli juhannuskoivujen noutaminen eteisen sisäänkäynnin vierelle ja rahkasammalmättään noutaminen omalta suolta niiden juhannuskoivujen väliin.Rahkasammalmätäs noudettiin metsästä ja apuna kuljettamisessa oli hevonen ja sillä perässään sontareki.Sammalmätäs pyrittiin saamaan kuokilla mahdollisimman suureksi, sillä se sai toimittaa ulko-oven edessä tärkeää työtään seuraavaan Juhannukseen saakka.Juhannuskoivut ja varsinkin se sammalmätäs toivat Juhannuksen!******************Kolmas tekijä Juhannukseen Viljakkalassa oli juhannussahti, mutta sitä meillä tehtiin kovin harvakseltaan – toki sen verran, että Rouva oppi isältäni sahdintekotaidon, mutta eipä sitä meillä ole ainakaan kymmeneen vuoteen tehty.Monissa naapuritaloissa sahtia tehtiin ja useasti myös JuhannukseksiKulmakunnalla oli tuttuja miehiä, jotka istuivat sahtitalossa niin kauan, että ”saivat sahtitynnyrintapin taskuunsa”!Kyllä meilläkin näitä kavereita kävi ja he menivät ominpäin katsomaan kaivolle ja kyselivät näin:”Eikö sulla edes helmee oo”?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Eikö sulla edes helmee oo?", Juhannuskoivut, juhannusmätäs, juhannussahti, sahtitynnyrin tappi, |
Asu oli käynyt liian pieneksi!Tiistai 16.6.2020 - -Esko Erkkilä- Jouduin vuonna 1968 kasvienkeruumatkalla kyykäärmeen puremaksi ja sen vuoksi olenkin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että mökkitontilleni osuvat kyyt saavat tavatessamme kyydin kyykäärmeitten loppusijoituspaikkaan.Jos ja kun metsässä tapaan kyyn, se saa vapaasti jatkaa matkaansa, sillä tiedän tasan tarkkaan ne hyötynäkökohdat, joista kyyt huolehtivat.Valitettavasti mökkimaailmassani on yhä edelleen kyykäärmeitä ja siitä varmana todisteena on se……kyykäärmeennahka, jonka muutama päivä sitten löysin mökkitontiltamme.Käärmeennahka on kevyttä tavaraa ja pienoinen tuulenvire vie sen helposti tavoittamattomiin.Vessapaperirulla mittapuuna.Pituutta käärmeennahalla oli 70 senttiä, mutta sanotaan, että nahkansa luovuttanut käärme ei ole yhtä pitkä kuin luonnosta löytynyt käärmeennahka.Toistan vielä, että mökkitontillemme eksynyt ja siellä tapaamani kyykäärme joutuu välittömästi tapetuksi, mutta toisaalta ymmärrän ja hyväksyn sen luonnon monimuotoisuuden, jossa käärmeennahan löytyminen on yksi osapalanen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyykäärme, käärmeennahka, käärmeennahan luominen, kyykäärmeen pistos, kyy, kyykäärme, |