Pirkanmaan Osuuskauppa perii asiakkailtaan 30.000.000 euroa tänä vuonna ylihintaa bonusten maksamista vartenKeskiviikko 7.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kaupparyhmien erilaiset ”vilunkipelit” – bonusmenettelyt, hallintohenkilöille tarjotut henkilökuntaedut, poliisien ruokailuedut ja monet muut seikat ovat viime päivinä nostettu julkisuuteen.
Kolmen kaupparyhmän eli S-ryhmän, K-ryhmän sekä Tradekan toiminta on joutunut aiheellisesti kritiikin kohteeksi.
Moraalinen häkki on heilahtanut ainakin poliisikunnan ja S-ryhmän sekä Tradekan hallintohenkilöiden ylle.
Kiinnitän nyt huomiota Pirkanmaan Osuuskaupan julki-ilmoitteluun siitä, että he tulevat perimään asiakkailtaan tänä vuonna yli 30.000.000 euroa ylihintaa, jotta pystyvät maksamaan ”asiakasomistajilleen” bonukset.
Tässä kuva Aamulehdessä 14.8.2011 julkaistusta Pirkanmaan Osuuskaupan kokosivun ilmoituksesta, jossa osuuskauppa kertoo kaikelle kansalle perimästään ylihinnasta. Ilmoituksessa toki kerrotaan, että ”osuuskauppa palkitsee asiakasomistajiaan yli 30 M€:lla”, mutta jätetään kertomatta, että asiakkaat ovat etukäteen maksaneet tuon summan osuuskaupalle ostostensa ylihintana.
Jotta summasta saa jonkinmoisen käsityksen, on kerrottava, että sama summa saadaan kokoon, jos Tampereen kaupungissa veroäyriä korotettaisiin yhdellä %-yksiköllä!
Bonukset, kanta-asiakasalennukset, sopimusalennukset, vuosialennukset, henkilökunnalle, hallintohenkilöille ja mm. poliiseille annettavat alennukset on etevän laskentahenkilökunnan toimesta osattu etukäteen huomioida myytävien tuotteiden hinnoittelussa. Vanha pitävä hinnoitteluperiaate on, että kaikki tiedossa olevat alennukset on myyntihintaa määrättäessä huomioitava 1,5 kertaisena, jotta ei tulisi yllätyksiä.
On siis suuri harhaluulo, jos joku olettaa saavansa bonuksina jotain ylimääräistä – kaikki on ennakkoon maksettu vähintään puolitoistakertaisesti!
Eräs asia, joka on hyvä tiedostaa bonusmenettelyn taustana ja se on ilmaisen rahoituksen saaminen kuluttajilta.
Otetaan esimerkiksi Pirkanmaan Osuuskaupan ylihinnoittelu tänä vuonna eli 30.000.000 euroa.
Jos korkokantana käytetään 3 % ja bonuseurojen maksuaikana 45 päivää, niin Pirkanmaan Osuuskaupan rahoitusetu on tänä vuonna 112.500 euroa! Bonusjärjestelmä keventää siis yrityksen rahoitusasemaa merkittävästi, sillä summalla saadaan monen osa-aikaisen myyjän palkkakustannukset hoidettua!
Selvennykseksi on todettava, että huudan susien lailla susilaumassa, sillä lompakossani on mm. S-ryhmän, K-ryhmän sekä Tradekan bonuskortit.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Osuuskauppa, S-bonus, K-kortti, Ykkösbonus, Tradeka, poliisien ruokailuedut, |
Syyshortensiat ovat vielä nyt parhaimmillaanTiistai 6.9.2011 - -Esko Erkkilä- Syyshortensia on syksyllä kukkivista pensaista näyttävin. Se on parhaimmillaan ennen ensimmäisiä syyspakkasia eli juuri nyt.
Syyshortensia vaatii alppiruusujen ja pensasmustikan tapaan happaman kasvualusta, joten se on huomioitava jo kasvualustan teossa. Syyshortensian istutuskuopan on oltava halkaisijaltaan metrin verran ja syvyyttä sillä on oltava yli puolimetriä. Istutimme aikanaan tonttimme raja-aidaksi kävelytien suuntaan syyshortensia-aidan ja emme ole katuneet päätöstämme. Kaivoimme syyshortensia-aidalle n. 80 senttiä leveän kaivannon, jolla oli syvyyttä saman verran. Täytimme kaivannon happamalla turvemaalla ja kasvuvoimaa on riittänyt. Lannoitusta emme ole juurikaan antaneet, mutta kuivina kesinä kastelusta on huolehdittu. Syyshortensian lannoitteeksi käy vallan hyvin alppiruusuille tarkoitettu lannoite, sillä niissä kalkkia ei ole. Parin…kolmen vuoden välein olemme tuoneet kolmenkymmenen metrin pituiselle aidalle aitoa suoturvetta henkilöauton peräkärryllisen verran. Turve on ollut varmasti hapanta, sillä se on kaivettu metsäsuolta tai pellolta sellaisesta paikasta, jota ei ole koskaan kalkittu. Syyshortensiaa ei saa leikata syksyllä, vaan leikkauksen vuoro on vasta keväällä sen jälkeen, kun yöpakkasista ei enää ole pelkoa.
Syyshortensia-aita on ennen leikkausta resuisen näköinen, mutta sen ei saa antaa murehduttaa mieltä.
Tässä keväinen leikkaus on jo alkanut ja sen myötä syyshortensia-aita alkaa siistiytymään. Huomaa, että leikkausajankohtana maassa on vielä lunta, mutta oletus säätilasta on se, että yöpakkasia ei enää tule.
Elokuun loppupuolella ja aina syksyn ensipakkasiin saakka syyshortensia-aita on parhaimmillaan. Tässä täsmälleen samasta kohdasta 31.8.2011 otettu kuva kuin kaksi ensimmäistäkin viime keväänä otettua kuvaa – ero on melkoinen.
Syyshortensia pääsee parhaiten oikeuksiinsa parinkymmenen yksilön aidanteena, mutta ovathan toki yksittäispensaatkin hienon näköisiä syksyllä.
Kannustan istuttamaan syyshortensiaa – se tuo näyttävää kukkarunsautta myöhäissyksyyn!
-Esko Erkkilä- |
|
8 kommenttia . Avainsanat: syyshortensia, syyshortensian leikkaaminen, syyshortensian istuttaminen, |
Kaksi ministeriä perheineen syö ruokapöydässäni?Maanantai 5.9.2011 - -Esko Erkkilä- Aamulehti on ansiokkaasti viime päivinä penkonut S-ryhmän ja Tradekan hallintohenkilöilleen tarjoamia henkilöstöetuja.
On ihmeellistä, että hallintohenkilöt ovat samaistaneet itsensä henkilöstöön. Puurot ja vellit ovat pahemman kerran menneet sekaisin.
Aamulehti paljastaa syyskuun 2. päivänä ilmestyneessä numerossaan, että ministerit Merja Kyllönen (vas) ja Jukka Gustaffson (sdp) ovat hyödyntäneet Tradekan henkilöstöetuja Tradekan omistamissa Siwa- sekä Valintalo-ketjuissa.
Käsittääkseni kyseiset ministerit eivät ole Tradekan palveluksessa, joten kyseessä on vakava asia.
Aamulehti kertoo, että Tradekan luottamushenkilöt ovat saaneet henkilöstöedut pyytämällä. Edun hankkiminen on vaatinut siis luottamushenkilön aktiivisuutta henkilökohtaisen edun hankkimiseksi!
Tradekan henkilöstöedut koskevat Aamulehden tietojen mukaan myös luottamushenkilöiden perheenjäseniä rinnakkaiskorttien kautta.
Lähikauppani on Siwa ja nyt joudunkin toteamaan, että ministerit syövät perheineen ruokapöydässäni joka kerta, kun teen ostoksia lähikaupastani.
On käsittämätöntä, että ministerit Kyllönen ja Gustaffson selittelevät henkilökuntaetujen käyttämistä.
Moraalinen ”häkki on heilahtanut” ja nyt on mielenkiintoista nähdä, että eteneekö asia pidemmälle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tradeka, S-ryhmä, Tradekan luottamushenkilöille myöntämät henkilöstöedut, S-ryhmän luottamushenkilöilleen myöntämät henkilöstöedut, Siwa, Valintatalo, Merja Kyllönen, Jukka Gustaffson, |
Etelä-Alvarin kesäjuhla järjestettiin nyt Järvensivun Omakotiyhdistyksen kanssa yhteistyössäSunnuntai 4.9.2011 - -Esko Erkkilä- Etelä-Alvarin kesäjuhla on aiempina vuosina järjestetty ”omin yhteisin voimin”, mutta nyt sen järjestäminen tapahtui yhdessä Järvensivun Omakotiyhdistys ry:n kanssa. Kesäjuhla järjestettiin 18.8.2011. Kokeilu oli mielenkiintoinen ja kesäjuhlien jatkoa on erikseen pohdittava. Aikaisempina vuosina kesäjuhlapaikkana on ollut Hatanpään kartanon tienoot, mutta nyt tapahtumapaikkana oli Järvensivunpuisto. Laaja puistoalue haittasi tunnelmaa, sillä aikaisemmin juhla-alue on ollut pienempi ja ”kompaktimpi”. Järvensivun alue on järvensivulaisille lähellä, mutta muille etelä-Tampereen asukkaille se on kaukana ja outo. Kaukainen sijainti merkitsi, että juhlayleisö oli pääosin lähialueelta ja kauempana asuvat tamperelaiset eivät kokeneet tapahtumaa omakseen.
Kesäjuhlayleisöä Järvensivunpuistoon oli saapunut yli 300 henkeä.
Kesäjuhlan juontajana toimi Komediateatterin ”isäntä” Esko Raipia. Valitettavasti heikkotehoiset äänentoistolaitteet veivät osan osaavan juontajan panoksesta.
Miiru Millisentti sai koko juhlan aikana esiintyä innostuneelle lapsijoukolle.
Kypärä päähän ja ratsastamaan - se vasta on jännää hommaa!
Mielestäni kesäjuhlan parasta antia oli Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg´n avajaispuheenvuoro.
En ehtinyt muiden menojeni vuoksi kuuntelemaan Skogberg´n puheenvuoroa ”livenä”, mutta nykytekniikan avulla sain kuunnella sen videoversiona jo juhlan aikana.
Skogberg käsitteli sopivan kriittisessä avauspuheenvuorossaan maan ja Tampereen taloudellista tilannetta sekä suuria Tampereelle suunniteltuja hankkeita.
Etelä-Alvarin puheenjohtajaksi jo toiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Juhani Skogberg totesi, että puheen aikana parhaillaan Helsingissä käydään tiukkoja budjettineuvotteluja.
-On varmaa, että rahasta on puutetta, totesi Skogberg.
Sama tilanne on Skogberg`n mukaan myös Tampereella, mutta siitä huolimatta kaupunkiin suunnitellaan Rantaväylän tunnelia, pikaratikkaa, ohitusrataa ja montaa muuta sinällään hyvää asiaa.
Pidin siitä, että puheenjohtaja Skogberg mainitsi tervetulosanoissaan kriittisiä arvioita myös Sulkavuoreen suunnitellusta jätevesien keskuspuhdistamosta.
Vesi- ja kalastusasioiden asiantuntija Skogberg pelkäsi, että Sulkavuoren keskuspuhdistamon myötä Tampereen Pyhäjärvi pilataan sadaksi vuodeksi!
Etelä-Alvarin yhdessä Järvensivun Omakotiyhdistyksen kanssa toteuttamaa kesäjuhlaa suosi kesäinen ja lämmin sää. Hyvät olosuhteet olivat houkutelleet paikalle yli kolmesataa tamperelaista.
Tilaisuus oli koko perheen juhlaa parhaimmillaan, mutta sen asiaosuuteen sisältyi sopiva annos kritiikkiä niistä monista hankkeista, joihin Tampereen kaupunki nyt tiukassa taloudellisessa tilanteessa hamuaa.
Toivottavasti kritiikki tavoittaa Tampereen päättäjät!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Etelä-Alvarin kesäjuhla, Järvensivun Omakotiyhdistys, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, ohitusrata, Sulkavuori, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, |
Sinistä perunaa, vahapapuja, porkkanoita, valkosipuleita sekä tyrniä tarjolla "Läheltä Sinua" -tapahtumassa ViljakkalassaLauantai 3.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen virallisen raporttini Viljakkalan Seurojentalolla elokuun 27. päivänä järjestetystä ”Lähellä Sinua” –tapahtumasta.
Nyt kerron perhekuntamme osuudesta tilaisuuden tarjonnassa:
Blue Congo eli sininen peruna oli erikoisin artikkeli, jota oli vaimoni myyntipöydällä tarjolla. Kyseessä on erikoisperuna ja sen erikoisuus on sininen väri.
Blue Congo herätti suurta mielenkiintoa ja useat eivät olleet uskoa, että kyseessä oli tavallinen ruokaperuna. Tavaraa jäi myymättä, mutta se ei haittaa, sillä nyt Blue Congon sadonkorjuu on suoritettu ja sato saatiin hyvissä olosuhteissa varastoitua kellariin.
Keltaisen vahapavun tunnettuisuus oli yllättävän heikko. Keltainen vahapapu on mainio ruoka-aine ja se on parhaimmillaan Aurajuustolla kuorrutettuna.
Vahapavun viljely onnistuu vain joinakin vuosina ja nyt näyttää olevan sellainen vuosi, että sadosta muodostuu runsas.
Pakkasimme porkkanat kilon pusseihin ja niiden osalta kauppa kävi hyvin.
Porkkananviljelyssä hiekkaperäinen maalaji on välttämättömyys. Maa on jyrsittävä syvältä, jotta porkkanat pystyvät kasvamaan pitkiksi. Kasvukauden aikana lisälannoitusta ei annettu, mutta kasvinsuojelusta oli luonnollisesti huolehdittava.
Valkosipuli oli haluttu artikkeli. Se tunnetaan ja sen oivallista aromia osataan arvostaa.
Olimme varanneet tyrniä pikkupakkauksiin pakattuna muutaman kilon ja se oli ainoa tuotteemme, joka loppui kesken.
Tyrnin viljelyohjeita annoimme monelle myyntipöytämme äärellä poikenneelle. Tyrnin osalta on muistettava, että tyrnimaalla on oltava tyttö- ja poikayksilöitä. Yksi poika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä, kun poikayksilö istutetaan tyttölauman keskelle. On luonnollista, että ainoastaan tytöt tuottavat marjoja!
Tyrni on kalkinsuosija ja se on muistettava jo istutusvaiheessa – istutuskuopan pitää olla halkaisijaltaan metrin verran ja syvyydeltään vähintään puoli metriä. Kuoppaan tuodaan tavallista peltomultaa ja siihen on hyvä sekoittaa neljä kourallista kalkkia.
Kaikki tarjoamamme marjat sekä juurekset oli kasvatettu Viljakkalassa eli kyse oli todellisesta lähiruuasta.
Myyntiosastomme somisteena oli auringonkukkia vanhassa maitotonkassa.
Myyntiosastomme sijaitsi heti sisäänkäynnin vieressä (kuvassa vasemmalla). Kuva on otettu hiljaisena aikana, sillä niitäkin viiden tunnin pituiseen tapahtumaan mahtui.
”Läheltä Sinua” –tapahtuma oli vahva voimannäyttö Viljakkalan Seurantalo-yhdistykselle – kiitokset tilaisuuden puuhahenkilöille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurantalo, Viljakkalan Seurantalo-yhdistys, Läheltä Sinua, Blue Congo, |
Lähiruoka ja lähellä valmistetut tuotteet kiinnostivat ViljakkalassaPerjantai 2.9.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina elokuun 27. päivänä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja asiakkaita riitti myyntipöytien ympärillä tasaisesti koko viiden tunnin aukioloajan. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä paikallista osaamista ja tehdä tunnetuksi Viljakkalassa ja lähiseudulla tarjolla olevia palveluja sekä tuotteita. Myyjiä oli Viljakkalasta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja myös Ylöjärven Työväenopisto oli paikalla esittelemässä Viljakkalassa olevaa tarjontaansa. Järjestöistä Eläkeliitto esitteli paikallista toimintaansa. Lähiruoka oli vahvasti esillä tapahtumassa, sillä tarjolla oli paikallista palvattua porsaanlihaa, kutunjuustoa, suklaata, vihanneksia, marjoja, juureksia sekä laaja valikoima herkullisia leivonnaisia. Lähiseudun kädentaitajat olivat esillä itse valmistamillaan monipuolisilla tekstiili- ja ompelutuotteillaan, puukoilla, koruilla, paperituotteillaan sekä laajalla kirjolla erilaisia lahjaesineitä. Lisäksi tapahtumassa oli tarjolla kauneudenhoitoon ja siivoukseen soveltuvia tuotteita.
Viljakkalan Marttayhdistys on eräs Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja he olivatkin tapahtumassa vahvasti esillä herkullisilla leivonnaisillaan ja kuivakukilla. Marja-Liisa Alanen (vasemmalla) ja Viljakkalan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Servo-Rassa (keskellä) esittelevät Sinikka Taposelle (oikealla) marttojen monipuolisen myyntipöydän tarjontaa. Myös Serafiina Rassa on myyntipöydän takana opettelemassa asiakaspalvelua.
Karhen Villisika –yrityksen Janne Korpilahti oli mukana tapahtumassa. Tällä kerralla grillausvartaassa pyöri tavallinen sikapossu. Kuvan possu teki päivän aikana kauppansa siten, että ajoittain oli possunlihan ostajia jonoksi saakka.
Tilaisuuden erikoisuudeksi oli saatu Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin osasto. Osasto oli pystytetty Seurojentalon taakse ja siellä viljakkalalainen piirikouluttaja Veikko Hietamäki opasti halukkaita riistalaukauskoulutuksessa. Aseena oli ilmakivääri ja laukaukset ammuttiin suksisauvojen avulla tehdyltä tuelta. Kaija-Leena Heinonen ampuu ja Vesa Heinonen seuraa ammunnan tuloksia. Kouluttajana toiminut Veikko Hietamäki (oikealla) pitää huolen turvamääräyksien noudattamisesta. Elna Mäkipää seuraa taustalla mummon osumatarkkuuden onnistumista. Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja sihteeri Leena Kunttu olivat tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen. He olivat iloisia paikallisten yrittäjien kiinnostuksesta ja totesivat, että tapahtumalla haettu paikallisen osaamisen esiintuonti onnistui hyvin. Paikallista osaamista on runsaasti haja-asutusalueilla ja sen kannustaminen on nyt ja erityisesti jatkossa erityisen tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Karhen Villisika, Viljakkalan Marttayhdistys, Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piiri, |
Suomen EU:lta saamat alue- ja maataloustuet ovat vaarassa Kreikka-sooloilun vuoksiKeskiviikko 31.8.2011 - -Esko Erkkilä- Olen huolissani valtiovarainministeri Urpilaisen tökeröstä tavasta yrittää pelata omaa puoluepoliittista peliään suurten EU-maiden selän takana.
Asia eli se, että Suomi ei ryvettyisi holtittomasti eläneen Kreikan vuoksi, on sinällään oikein.
Tapa, jolla Urpilainen yritti asian hoitaa, oli kuitenkin alokasmainen.
Ymmärrän MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan huolen, että Suomen sooloilu Kreikka-kysymyksessä saattaa kostautua tulevissa maatalousneuvotteluissa. On suuri vaara, että Suomi jää yksin, kun Brysselin neuvottelupöydissä sovitaan uusista EU:n maatalouspoliittisista linjauksista.
Saattaa olla, että mikään maa ei tue Suomen pyrkimyksiä, kun lähdimme sooloilemaan yhdessä asiassa.
Maatalousneuvotteluissa ei suinkaan ole kysymys pelkästään maanviljelijöiden toimeentulosta, vaan kyse on laajasta joukosta muita suomalaisia.
Professori Esko Antola – jonka tunnen henkilökohtaisesti jo varusmiesajaltamme 1960-luvulta – jakaa Juha Marttilan huolen Suomen joutumisesta yksin tulevissa EU:n tukineuvotteluissa.
Pidän valitettavana, että kokematon valtiovarainministerimme on saattanut Suomen elintärkeät neuvotteluasemat heikkoon asemaan. Moitteeni kohdistuu myös toiseen kokemattomaan ministeriin eli pääministeri Jyrki Kataiseen – miksi Katainen ei osannut antaa ohjeita kokemattomalle valtiovarainministerilleen?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, Juha Marttila, Esko Antola, |
Löytääkö "Voimaa tuulesta" -projekti sopivan paikan tuulivoimapuistolle vaikkapa Sulkavuoresta?Tiistai 30.8.2011 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Liitto on käynnistänyt projektin, jossa Pirkanmaalta etsitään sopivia paikkoja tuulivoimapuistolle.
”Puisto” nimitys tuulivoimalakeskittymälle on sinällään pahinta viherpesua, jossa ympäristölle haitallinen toiminta pyritään verhoamaan positiivisen ilmaisun taakse.
Olen kyyninen ja odotan, että Pirkanmaan eräs ”tuulivoimapuistolle” sopiva paikka löytyy eteläiseltä Tampereelta.
Perustan otaksumani sille, että lähes kaikki lähiympäristölleen haitalliset hankkeet on viime vuosina sijoitettu eteläisen Tampereen alueelle – miksi tuulivoimapuiston kohdalla tästä periaatteesta luovuttaisiin?
Ikean rakentaminen ja nyt Sulkavuoreen suunniteltu jätevesien keskuspuhdistamo ovat eteläisen Tampereen ikeitä pahimmillaan. Kolmostien ja pääradan meluvaikutus sekä Tampere-Pirkkalan lentoaseman Hornet-melu muodostavat perusannoksen eteläisen Tampereen asumishaitoista. Kymmenkunnan tuulivoimalan lätkytys olisi oiva lisä alueen asukkaiden rasitukseksi! Ne muodostaisivat myös sopivan maisemahaitan alueelle!
Vakavasti puhuen toivon, että tuulivoimalakeskittymää ei rakenneta Tampereelle.
Toivon, että päättäjät luopuvat kokonaan tuulivoimalakeskittymän suunnittelusta, sillä tuulivoimaloiden hyötysuhde energiantuotannossa on negatiivinen. Näin erityisesti sisämaassa, jossa toiminnan pyörittämiselle välttämättömiä tuulia ei kerta kaikkiaan ole.
Muistutan perussuomalaisiin SDP:stä loikanneen Matti Putkonen toteamusta, kun hän huhujen mukaan totesi toimivan tuulivoimalan konseptiksi sen, että tuulivoimala toimii, jos alhaalla oleva dieselmoottori hihnavedon avulla pyörittää tuulivoimalan siipiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Voimaa tuulesta, Pirkanmaan Liitto, tuulivoimapuisto Sulkavuoreen?, |
Mansikkamaan laajennus omien taimien rönsyistä on nyt ajankohtaistaMaanantai 29.8.2011 - -Esko Erkkilä- Elokuun viimeiset päivät ja syyskuun alkupuolisko ovat aikaa, jolloin mansikkamaan laajennus omien mansikantaimien rönsyistä on ajankohtaista puuhaa.
Saimme elokuun aikana uudistettua mansikkamaatamme runsaan sadan taimen verran. Kyse taitaa olla laajennuksesta, sillä emme ainakaan vielä ole poistamassa vanhoja mansikkarivejämme.
Muutama kuva kertoo ehkä parhaiten, että mitä saimme aikaiseksi kuluneen viikon aikana. En suinkaan väitä, että teimme kaikki oikein, mutta tämä on meidän tapamme lisätä mansikka-alaamme omilla rönsyillä:
Erillinen lisäalamme sijaitsee lähellä järvenrantaa ja laajennusala oli kooltaan hieman runsas 50 neliömetriä. Alan merkitseminen oli tarkkaa puuhaa, sillä tarkistimme neliönmuotoisen alan ristiinmittauksella!
Mansikkamaan perustamiseen kannattaa panostaa, sillä hyvin perustettu mansikkamaa voi tuottaa satoa jopa kymmenkunta vuotta.
Traktoriäestys ei riitä, vaan muokkaus on tehtävä puutarhajyrsimellä.
Kalkitus on tärkeä toimenpide ja myös peruslannoituksesta on huolehdittava. Löysimme ”talon nurkista” vanhaa, mutta hyvin säilynyttä lannoitetta, jonka typpipitoisuus oli ehkä hieman liian korkea optimaaliselle mansikkamaan lannoitteelle. Kyseessä oli todellinen ”antiikkilannoite”, sillä sen valmistaja Typpi Oy fuusioitiin Rikkahappo Oy:n kanssa jo vuonna 1971! Lannoite oli kuitenkin täysin moitteetonta ja olen varma, että se antaa potkua mansikallemme sopivasti!
Mansikkapenkkien pohjalle tapaamme asentaa kasteluputken, sillä hyvän sadon tuottamiseen mansikka tarvitsee riittävästi kosteutta.
Kasteluputkena toimii muoviputki, johon on n. neljänkymmenen sentin välein sahattu moottorisahalla viilto, josta vesi pääsee pitämään mansikkapenkissä oikean kosteuden. On luonnollista, että maaston pitää sopivasti laskea kohti järveä, jotta putkeen penkin yläosassa johdettu vesi imeytyy tasaisesti koko mansikkapenkin pituudelta.
Käytimme mansikkamuovina edellisvuosilta jäänyttä säilörehumuovia, mutta myös nykyaikaisia heikkoja mansikkamuoveja oli käytettävä. Kolmeen penkkiin kokeilimme ”nurkista löytynyttä” puuvillakangasta – saa nähdä, että miten se vuosien aikana toimii?
Mansikkapenkkien välit ”välijyrättiin” ruokamullan tasaamisen jälkeen.
Mansikkamaan loppusilaus tehtiin hiekan lisäämisellä käytäville ja sen jälkeen suoritetulla ”loppujyräyksellä”.
Mansikkamaa on valmis taimien istuttamiseen.
Rönsyjä ei kannata ottaa vanhoista taimista. Rönsylisäämisessä on parasta käyttää ainoastaan kahta lähimpänä emotainta muodostunutta rönsytainta.
Käytämme taimivälinä 45 senttiä. Kannattaa sahata sen pituinen mittakeppi, jotta taimet saadaan oikealle etäisyydelle toisistaan. Puukko on oikea välinen tehdä ”ristipisto” mansikkamuoviin tai mansikkakankaaseen.
Juuri valmistunut mansikkamaa on sen näköinen, kuin se olisi syntynyt helposti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikein perustettu mansikkamaa vaatii lukemattomia työvaiheita! Onneksi se tuottaa hienoja marjoja jopa kymmenkunta vuotta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mansikkamaan perustaminen, rönsylisäys, |
Aamulehden pääkirjoitus 21.7.2011 "Jätevesisotaa Pirkanmaalla" ei käsitellyt asiaa loppuun saakkaSunnuntai 28.8.2011 - -Esko Erkkilä- Aamulehti otti pääkirjoituksessaan 21.7.2011 voimakkaasti kantaa Sulkavuoreen kaavaillun jätevesien keskuspuhdistamon puolesta.
Pääkirjoituksessa todetaan, että Tampereen Sulkavuoreen kaavailtu uusi jätevesien keskuspuhdistamo on kiistelty hanke, mutta joskus yhteinen etu ohittaa yksityisen edun.
Pääkirjoitus jäi torsoksi, sillä se ei ottanut kantaa jäteveden keskuspuhdistamon rakennusaikaisten vaurioiden korvaamiseen. On kiistatonta, että erityisesti rakennusvaiheessa hankkeesta aiheutuu suuria ongelmia Sulkavuoren lähiseudun asukkaille, kiinteistöille sekä luonnolle.
Sulkavuori-hankkeessa on lähiseutujen asukkaiden kannalta ainekset suuremmalle katastrofille kuin konsanaan Ikea-hankkeessa toteutui.
Ikea-räjäytykset aiheuttivat suuret vahingot lähialueen omakotitaloille ja sama kohtalo odottaa myös Sulkavuoren räjäytystöiden seurauksena lukuisia omakotitaloja.
Sulkavuoren lähiseudun asukkaille on taattava käyvät korvaukset rakennustöiden aiheuttamista vahingoista. Korvauksiin on riittävästi varoja, sillä Viinikanlahden 8 hehtaarin suuruisen puhdistamotontin pilkkominen ja osien myyminen Sulkavuori-hankkeen takana oleville rakennusliikkeille tuo kaupungin kassaan lukemattomia miljoonia.
Tampereen kaupunki sitoutui Ikea-tapauksessa korvaamaan omakotitaloille aiheutuneet räjäytystöiden seurauksena syntyneet vahingot, mutta tosin kävi – kaupunki on erilaisin tekosyin pitkittänyt prosessia ja laistanut korvausvastuunsa. Näin siis siitä huolimatta, että asiasta on Tampereen kaupungin ylimmän johdon ja Palokallion Omakotiyhdistys ry:n allekirjoittama sopimus!
On välttämätöntä, että Sulkavuoren lähiseudun asukkaiden oikeusturva varmistetaan sopimuksella, jonka Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyy. Paras vaihtoehto tietysti olisi, että jätevesien keskuspuhdistamoa ei rakennettaisi Sulkavuoreen.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Aamulehti, Sulkavuori, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, |
Hautakivien muistolaatat ovat arvonanto sotiemme taistelijoille, jotka varmistivat Suomen itsenäisyydenLauantai 27.8.2011 - -Esko Erkkilä- Vapaussotamme veteraanit ovat jo kaikki saaneet kutsun viimeiseen iltahuutoon.
Myös Talvisodan, Jatkosodan ja Lapinsodan urheat taistelijat ovat keskuudessamme yhä harvenevin rivein.
On ilahduttavaa, että sotiemme veteraaneja muistetaan heidän hautakiviinsä kiinnitetyin muistolaatoin. Se on tapa, jolla voimme antaa arvostustamme joukostamme poistuneille veteraaneille.
Tein taannoin lyhyen kierroksen Kälviän hautausmaalla ja löysin lukuisiin hautakiviin kiinnitettyinä sotiemme veteraaneja kunnioittavia muistolaattoja.
Tässä muutamia kuvia Kälviän hautausmaalla tapaamistani hautakivilaatoista, joissa muistetaan sotiemme veteraaneja:
Vapaussodan muistomitali merkitsee, että sen saaja on itsenäisyytemme ensi hetkinä osallistunut Suomen itsenäisyyden varmistamiseen.
Suomen Sotaveteraaniliiton muistomitali on kiinnitettynä monen Talvi-, Jatko- ja Lapinsodassa kunnostautuneen veteraanin hautakiveen.
Rintamaveteraaniliiton muistomitali löytyy usean maamme hautausmaan poveen haudatun sotaveteraanin hautakivestä.
Lukemattomat sotaveteraanit vammautuivat viime sodissamme ja heidän hautakivissään on Sotainvalidien hautamuistomerkkilaatta.
Lotta Svärd-järjestö oli tärkeä tekijä, että Suomi säilytti itsenäisyytensä viime sodissamme. Saamme olla ylpeitä, että Lotta Svärd-järjestön kunnia on palautettu. Lotta Svärd-muistomitali hautakivessä kertoo, että kummun alla lepäävä nainen on ollut tärkeässä roolissa Suomen itsenäisyyden turvaajana.
Hautausmaat kertovat lukemattomia tarinoita.
Hautakiviin kiinnitetyt sotiemme muistomitalit ovat tärkeitä ”tarinoiden kertojia” – ne kertovat henkilöistä, jotka ovat toiminnallaan taanneet meille vapaan maan.
-Esko Erkkilä- |
|
8 kommenttia . Avainsanat: Vapaussodan muistomitali, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Sotainvalidien muistomitali, Lotta Svärd, |
Anneli Jäätteenmäki katkaisi Lipposen ja SDP:n turmiotien kahdeksaksi vuodeksiPerjantai 26.8.2011 - -Esko Erkkilä- On jäänyt liian vähälle huomiolle, että Keskustavetoiset hallitukset pystyivät kuluneen kahdeksan vuoden aikana luotsaamaan Suomea karikkoisilla ”maailman merillä” kohtuullisin tuloksin.
Keskusta oli Eduskunnan johtava puolue kahden vaalikauden ajan eli vuodesta 2003 alkaen.
Anneli Jäätteenmäen rooli oli keskeinen, kun Keskustasta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa tuli johtava puolue. Jäätteenmäen arvostusta ei vähennä se, että hänen pääministeriysaikansa jäi kovin lyhyeksi.
Puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen johdolla Keskusta pystyi katkaisemaan Paavo Lipposen ja SDP:n valtakauden. Jäätteenmäki osasi vaalitaistelun aikana puuttua asioihin, jotka katkaisivat Lipposen ”kuningastien”.
Keskustan presidenttiehdokkaasta päätetään puoluekokouksessa 29.10.2011.
Toivon, että puoluekokous voisi olla todellisen valintatilanteen edessä ja sen vuoksi Anneli Jäätteenmäen ilmoittautuminen Keskustan presidenttiehdokkaaksi olisi tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, Keskusta, Keskustan presidenttiehdokkaat, presidenttiehdokkaat, Paavo Lipponen, SDP, |
Kokoomusministerit lähtivät livohkaan - kuinka pian koko hallitus tekee samoin?Torstai 25.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kokoomusministereiden piti tehdä Tampereelle ja koko Pirkanmaalle todellinen invaasio ja joukkoesiintyminen yhdessä heidän johtavien kansanedustajiensa kanssa tiistaina 23.8.2011.
Invaasio jäi yritykseksi, sillä maa- ja metsätalousministeri Jari Koskista lukuun ottamatta Kokoomuksen ministeriryhmä lähti Aamulehden uutisoinnin mukaan livohkaan häpeällisesti Helsinkiin pohtimaan EU:n mahtimaan Saksan linjauksia.
Pirkanmaan asioille mainitut ministerin pyllistivät ja eivät pystyneet vastaamaan siihen huutoonsa, jonka he vielä Aamulehden 8-palstaisessa ilmoituksessa maanantaina 22.8.2011 lupasivat.
Kokoomus maksaa nyt kalliita lunnaita siitä, että Kataisen vasemmistohallitus saatiin synnytettyä.
Kokoomusministereiden luikkimisella Helsinkiin tuli todellinen kiire, sillä jopa yhteinen Vapriikkiin suunniteltu lounas jäi nauttimatta!
Nolosti päättyneen Tampereen ja Pirkanmaan valloituksen peruuntumisen syy oli Saksan liittokansleri Angela Merkel´n madonluvut Suomen hallituksen yritykselle luistella vastuusta Kreikka-kysymyksessä.
Kokoomusministerit joutuivat häntä koipien välissä luopumaan valloitusretkestään ja palaamaan kiltisti Helsinkiin kuulemaan Saksan antamia ohjeita ja käyttäytymissääntöjä.
Ainakin pääministeri Jyrki Katainen, elinkeinoministeri Jyri Häkämies, sosiaali- ja terveysministeri Paula Riskko, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb sekä hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ”jäivät luokalle” ja joutuivat kiltisti palaamaan Helsinkiin. Tamperelaiset ja pirkanmaalaiset jäivät vaille kokoomuslaisia ministerijorinoita.
Kokoomusministereiden luikkinen herättää aiheellisen kysymyksen eli sen, että milloin Kataisen koko vasemmistohallitus jättää eronpyyntönsä presidentille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomusministerit lähtivät livohkaan, |
Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä postinumeroalueella 39360 asuvilla on oikeus postista noudettavien lähetysten maksuttomaan kuljetuspalveluunKeskiviikko 24.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä asuvat henkilöt, joiden postiosoite on 39360 Komi, ovat tähän saakka voineet noutaa postista noudettavat lähetyksensä Viljakkalasta, jossa on toiminut asiamiesposti Valinta-Riikassa.
Valinta-Riika lopettaa toimintansa elokuun viimeisenä päivänä ja se merkitsee, että asiamiesposti lopettaa samalla toimintansa.
Itella Posti Oy lähetti minullekin – jonka kesämökkiosoite on 39360 Komi - 22.8.2011 päivätyn kirjeen, jossa kerrottiin, että postista noudettavat lähetykset on 1.9.2011 alkaen noudettava Postin myymälästä Ylöjärveltä.
Positiivista Itellan kirjeessä on se, että siinä kerrotaan selkeästi haja-asutusalueiden asukkaiden oikeudesta saada postista noudettaville lähetyksille maksuton kuljetuspalvelu.
Maksuttoman kuljetuspalvelun ehtona on se, että asiointimatka postiin on yli viisi kilometriä.
Maksuttoman palvelun voi tilata numerosta 0200 71000 (pvm/mpm).
Tiedotteessa suluissa olevat kirjainyhdistelmät ”pvm/mpm” tarkoittavat, että puhelusta veloitetaan paikallisverkkomaksu/matkapuhelinmaksu.
Palvelut Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä siis heikkenevät, mutta maksuttoman kuljetuspalvelun hyödyntäminen lieventää ongelmia.
Toivon, että kaikki Komin alueella asuvat hyödyntävät maksuttoman kuljetuspalvelun.
Oletan, että Suomessa on suuri määrä asukkaita, jotka asuvat yli viiden kilometrin etäisyydellä postitoimipaikasta. Tiedän, että mm. Viljakkalan kirkonkylässä asuvat kuuluvat syyskuun alusta tähän joukkoon. Useimmat haja-asutusalueiden asukkaat eivät tiedä oikeudestaan maksuttomaan postista noudettavien lähetysten kuljetuspalveluun.
Olen tyytyväinen, jos henkilöt jotka ovat oikeutettuja tähän maksuttomaan palveluun, liittyvät tämän kirjoitukseni perusteella palvelun käyttäjiksi eri puolilla Suomea!
Antakaa sanan kiiriä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: postista noudettavien lähetysten maksuton kuljetuspalvelu, Posti Itella Oy, haja-asutusaluiden postipalvelut, Viljakkala, Hämeenkyrö, Komi, |
Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässäTiistai 23.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen luodinrei´istä, jotka ovat Viljakkalan hautausmaan vanhoissa risteissä. Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin”, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.
Tarkistin asioita Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa. Näytelmällä oli siis varsin hyvä menestys Turussa.
Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.
Minulla oli tilaisuus olla läsnä yhdessä näytelmän näytöksessä.
”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskutulessa.
Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.
Pennasella ja Vammelvuolla oli kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.
Käsittääkseni Priikoolia isännöi nykyään Jotaarkka Pennanen.
”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen!
Heitän ajatuksena pirkanmaalaisille näyttämötaidepiireille, että olisiko ”Tulee aika toinenkin” -näytelmän ottaminen ohjelmistoon paikallaan? Ainakin minä menisin näytelmän uudestaan katsomaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulee aika toinenkin, Turun Kaupunginteatteri, Aarne Orjatsalo, Anja Vammelvuo, Jarno Pennanen, Jotaarkka Pennanen, Priikooli, Viljakkala, Vapaussota, Viljakkalan hautausmaa, |
Luodinreikiä Vapaussodan ajalta Viljakkalan hautausmaan hautamuistomerkeissäMaanantai 22.8.2011 - -Esko Erkkilä- Vapaussodasta on kulunut yli 93 vuotta, mutta muistoja sodan taisteluista on vielä tänäänkin nähtävissä Viljakkalan hautausmaalla. Muutamissa hautaristeissä on luodinreikiä, jotka ovat syntyneet Vapaussodan taisteluissa.
Valkoiset etenivät Kurun suunnasta kohti Kyröskoskea Viljakkalan kautta ja luodinreiät ovat Viljakkalan taistelujen aikana syntyneet hautaristeihin.
Muistan, kun lapsena kuuntelin aikuisten juttuja, että kuularuiskulla olisi ammuttu Parvilahdelta kirkonmäkeen ja hautaristit saivat silloin osumia. Parvilahdelta on kuitenkin mielestäni liian pitkä matka kirkonmäelle, joten oletan, että ampumamatka on ollut lyhyempi. Hautausmaalle on ehkä ammuttu jostain nykyisen Lehtomäen tienhaaran tuntumasta.
Peltinen hautamuistomerkki, jonka alla lepäävästä vainajasta ei enää saa selkoa. Hautamuistomerkissä on kuitenkin selvästi havaittavissa Vapaussodan aikana syntyneet luodinreiät.
Karhen Muotiaisilta kotoisin olleen entisen talollisen pojan Wilhelm Nisulan valurautaristi on saanut luodinreiän ja ristin toinen sakara sekä ristin yläosa ovat myös kokeneet kovia.
Tässä lepää Henriikka Kallentytär Jutila, joka syntyi 1828 ja kuoli 1898. Myös hänen valurautainen hautaristinsä on saanut osumia.
Muistelen, että Viljakkalan hautausmaalla oli ennen enemmän hautaristejä, joissa oli Vapaussodan aikana syntyneitä luodinreikiä.
Ehdotan, että Viljakkalan seurakuntapiiri huolehtii jäljellä olevien ainutlaatuisten ”sotamuistojen” kunnostamisesta siten, että ne ovat vielä tulevienkin sukupolvien nähtävissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussota Viljakkalassa, Viljakkala, Viljakkalan hautausmaa, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, |
Vapaussodassa Länkipohjan taistelussa 16.3.1918 kaatuneen lapualaisen talonpoikaispäällikön Matti Laurilan muistolaatta 9-tien varrella on paikka, jossa kannattaa pysähtyäSunnuntai 21.8.2011 - -Esko Erkkilä- ”Lapuan lumiaura” – isä Matti Laurila sekä hänen poikansa Ilmari ja Matti – muodostivat Vapaussodassamme kunniakkaan sotilasperheen.
Ilmari Laurila ja isä ”Ukko”Laurila kaatuivat Länkipohjan taistelussa 16.3.1918.
Isä ja poika Laurilan kaatuminen kirvoitti ylipäällikkö Mannerheimia lähettämään sähkösanoman kaatumista seuraavana päivänä Lapualle.
Mannerheimin viesti luettiin kirkossa seuraavana sunnuntaina ja se kuului näin:
”Olen syystä liikutettu siitä suuresta surusta, joka on kohdannut Lapuan urhoollisia poikia, kun Lapuan sankarit Laurila ja poika kaatuivat Länkipohjan voitollisessa taistelussa. - - Luutnantti Laurilan, joka tänä lyhyenä aikana oli tullut urhoollisuudesta ylennetyksi vänrikiksi ja luutnantiksi, nimitän Vapauden Ristin kolmannen luokan ritariksi, korkein kunniamerkki, mikä tähän saakka on saatu urhoollisuudesta. Hänen poikansa nimitän Vapauden Ristin neljännen luokan ritariksi. Muistakoon ja kunnioittakoon Lapuan kunta ja koko Suomen maa aina näiden urhojen muistoa.”
Lauriloiden muiston kunnioittamiseksi on pystytetty kaikkiaan kolme erillistä muistomerkkiä.
Isä-Laurilan kaatumispaikka sijaitsee 9-tien varrella ja sille paikalle on v. 1990 hankittu muistolaatta.
Tapaan 9-tietä ajaessani usein poiketa Matti Laurilan muistolaatan äärellä ja siten osoittaa kunnioitustani Länkipohjan taistelun sankarille.
Matti Lauilan kaatumispaikka ja paikalle vuonna 1990 pystytetty muistolaatta sijaitsevat aivan 9-tien kupeessa. Paikalle ohjaa tienviitta Länkipohjassa.
Muistolaatassa on teksti: Tällä paikalla kaatui Lapuan Pataljoonan kompp. pääll. luutn. Matti Laurila Länkipohjan taistelussa 16.3.1918. "Kunnian miehistä kaunein on luku. Sankarit vaan niin käy kuolemaan"
”Lapuan lumiauran” kolmas jäsen – jääkärieversti Matti Laurila selvisi Vapaussodasta ja Talvisodasta, mutta Jatkosodassa hän joutui esimiehensä eversti Hannukselan toimesta mahdottoman tehtävän eteen Kumurin taistelussa. Hannuksela salasi Laurilalta vihollistiedot ja siten saattoi eversti Laurilan mahdottomaan tilanteeseen.
Laurila halusi säästää miehiään ja joutui sen vuoksi esimiehensä epäsuosioon.
Pohjalaisista kiistakumppaneista kenraaliksi ylennetty Hannuksela kuoli sydänkohtaukseen 1942, mutta eversti Laurila sai elää aina vuoteen 1983 saakka.
Etelä-pohjalaiset olivat aktiivisia jääkärieversti Matti Laurilan ylentämiseksi kenraaliksi. Muistan omakohtaisesti niitä keskusteluja, joita hankkeen tiimoilta Seinäjoen seudulla käytiin.
Predentti Kekkonen ei kuitenkaan suostunut Laurilan ylentämiseen ja siten hän kuolikin kaikkien etelä-pohjalaisten arvostamana everstinä.
-Esko Erkkilä- |
|
21 kommenttia . Avainsanat: Luutnantti Matti Laurila, Ilmari Laurila, jääkärieversti Matti Laurila, Vapaussota, Länkipohjan taistelu, eversti Hannuksela, Mannerheim, Lapuan lumiaura, |
Sipulikuivuri on mökkitontillamme jokasyksyinen näkyLauantai 20.8.2011 - -Esko Erkkilä- Olemme innokkaita Viherpeukaloita ja sipulinkasvatus kuuluu oleellisena osana kesäämme.
Tavallisen istukassipulin lisäksi viljelemme punasipulia ja valkosipulia.
Viime keväänä teimme V-H Tuovisen kyydissä matkan Tyrin kukkamarkkinoille Viroon ja sieltä ostimme kilon verran ”Peipsjärven siemensipulia”. Se oli meille uusi tuttavuus ja kylvövaiheessa ei ollut tietoa, että millaisia nämä sipulit ovat.
Nyt tiedän, että Peipsjärven hiekkaiset rannikot ovat kuuluisia maukkaista sipuleistaan.
Peipsjärven rannassa kulkee ns. Sipulitie. Vanhauskovaiset kasvattavat siellä sipuleita korkeissa penkeissä – ei siis tasamaalla.
Kesän aikana valkeni, että peipsjärviläinen oli jonkinmoista ryvässipulin ja istukassipulin välimuotoa. Useimmat peipsjärviläiset siemensipulit tekivät kahden sipulin ryppään.
Joka syksy mökkitontillemme rakentuu sipulikuivuri, jolla esikuivaamme sipulisatomme.
Sipulikuivurin idea selviää parhaiten muutaman kuvan avulla:
Sipulikuivurin tarveaineet ovat talvivarastossa hieman sivummalla ja ne tuodaan suloisessa sekasotkussa traktorin peräkärryllä kokoamispaikalle.
Sipulikuivurin pohjakerroksen muodostaa panssariverkosta rakennettu kehikko. Se on puupöllien avulla saatava riittävän korkealle maasta, jotta myös alimmalle tulevien sipuleiden kuivuminen on mahdollista.
Toista kerrosta varten asettavat rungot on laitteva paikoilleen ennen ensimmäisen kerroksen sipuleiden asettamista kuivumaan.
Tässä on valmiina kahdelle alimmalle tasolle kuivumaan asetetut sipulit. Mukana on istukassipulia, punasipulia sekä valkosipulia sulassa sovussa. Oikealle sivulla on Peipsjärven sipulia!
Osa valkosipuleista kasvoi aivan kohtuullisen kokoisiksi!
Tänä vuonna sipulisato jäi sille tasolle, että nelikerroksinen sipulikuivuri oli riittävän kokoinen!
Sipulikuivurin kattorakennelma on toteutettava siten, että sadevesi pääsee valumaan tukirakenteiden päälle asetettavalta pressulta vaivattomasti maahan.
On myönnettävä, että valmis sipulikuivuri ei ole mökkitontin kaunistus, mutta paljon se helpottaa sipulisadon varastointia sitten aikanaan, kun esikuivatus on saatu onnistumaan.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: istukassipuli. ryvässipuli, punasipuli, valkosipuli, , Peisjärven sipuli, sipulikuivuri, Tyrin kukkamarkkinat, |
Tuhannen taalan kysymys: "Mitkä ovat yritysten tilauskannat keski-Euroopan lomakauden päättyessä?"Perjantai 19.8.2011 - -Esko Erkkilä- Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on julkistamassa ehdotustaan ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi.
Julkistaminen on suurta sokkoleikkiä, sillä kenelläkään ei ole tietoa Euroopan talousnäkymistä. Ne selviävät ehkä hieman, kun keski-Euroopan lomakausi päättyy elokuun lopulla.
Keski-eurooppalaisten yritysten menestymisnäköalat ja yritysten tilauskannat ratkaisevat seuraavan parin viikon aikana, että mihin suuntaan Euroopan taloudelliset näkymät ovat menossa.
Näitä asioista pohti ja niistä kertoi kansanedustaja Arto Pirttilahti Kirjastotalo Metson Martikainen-salin tilaisuudessa torstaina 18.8.2011. Tilaisuuden oli järjestänyt MSL-Tampere.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti sai viime eduskuntavaaleissa keskustalaisista ehdokkaista eniten ääniä Pirkanmaalla ja on nyt Arkadianmäellä ensikertalainen.
Pirttilahti on lakivaliokunnan varsinainen jäsen ja sen lisäksi hän on varajäsen talousvaliokunnassa sekä liikennevaliokunnassa. Talousvaliokunnassa Pirttilahti tulee istumaan todellisena päättäjänä ainakin Paula Lehtomäen äitiysloman ajan.
Pirttilahti tuntee siviilityönsä puolesta kreikkalaista mentaliteettia ja hän kertoi, että siellä on taloudellisissa asioissa kahdenkertainen kirjanpito; ensimmäinen kreikkalaisille itselleen ja toinen EU:lle!
Myös palaverikäytäntö poikkeaa esim. suomalaisesta suoraviivaisesta käytännöstä. Palaverit nauhoitetaan ja pöytäkirjat laaditaan nauhoitusten perusteella. Nauhoituksia kuuntelemalla sihteerit pyrkivät etsimään kokouksessa tehdyt päätökset! Monesti päätösten ”löytyminen” on vaikeaa!
Suomen Kreikalta vaatimista takuista Pirttilahti totesi, että kyseessä on sisäpoliittinen demarifarssi. Homma on hölmöläisten peitonjatkamispuuhaa – peiton yläpäästä leikataan pala pois ja se ommellaan peiton jalkopäähän!
Pirttilahti ja kokousyleisö totesivat, että aiempien Kreikka-päätösten pohja on karannut ja nyt on tehtävä uudet päätökset. Metsoon kokoontunut kuulijajoukko tervehti ilolla puheenjohtaja Mari Kiviniemen reipasta ulostuloa Kreikka-asiassa ja hänen toteamistaan, että uudet päätökset ovat välttämättömiä.
Kotimaan taloustilannetta puntaroidessa todettiin, että SAK on hallituksen seitsemäs puolue. Se näkyy myös Kataisen vasemmistohallituksen toiminnassa.
Pirttilahden mukaan vientiin tähtäävään toimintaan pitää panostaa. Kansanedustaja Pirttilahden mielipiteeseen on helppo yhtyä.
Liikenneverkkoon Pirkanmaalla suunnattavat budjettivarat kiinnostivat Metsoon kokoontunutta yleisöä erityisesti. Liikenneministeri Merja Kyllönen on vakuutellut, että myös alemman tieverkon kunnosta huolehditaan, mutta mitä kertoo Urpilaisen lähipäivinä julkistama budjettiehdotus? Siihen saadaan Urpilaisen näkemys maanantaina 22.8.2011!
Metson tilaisuuden perusteella oli luottavaista todeta, että Pirkanmaa sai Arto Pirttilahdesta osaavan ja yhteistyökykyisen kansanedustajan. Tilaisuus osoitti myös, että Pirttilahti muistaa juurensa, kun saapui puhujaksi elokuun kuumana poutapäivänä MSL-Tampereen järjestämään tilaisuuteen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Jutta Urpilainen, demarien sisäpoliittinen farssi, Kreikka-takuut, MSL-Tampere, Mari Kiviniemi, |
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen yrittää sumuttaa suomalaisiaTorstai 18.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen valtiovarainministeri pyrkii muuttamaan mustan valkoiseksi, kun hän kertoo, että Suomi saa Kreikalta tililleen summan, joka pitkällä aikavälillä merkitsee kattavia takuita Suomen takaamalle Kreikan lainalle. Urpilaisen mukaan Suomi sijoittaisi Kreikan tilillemme tallettavan summan AAA-joukkovelkakirjoihin. Niiden korkotuotto on valtiovarainministeriön mukaan tällä hetkellä 3–4 prosenttia vuodessa. Kukaan ei pysty takaamaan, että AAA-joukkovelkakirjojen tuotto pysyisi 30 vuotta kolmessa…neljässä prosentissa.
Sumutuksen juoneen kuuluu, että Urpilainen ei suostu kertomaan Kreikan Suomen tilille tallettaman summan euromäärää.
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm laski Uusi Suomen pyynnöstä tarvittavan summan ja päätyi haarukkaan 400 – 500 miljoonaa euroa! Eräät asiantuntijat muistuttavat, että Holm ei huomioinut laskelmissaan inflaation vaikutusta. Jos näin on ja inflaatio laukkaa näinä päivinä kerrotun neljän prosentin luokkaa, on Holm´n arvio pahasti alimittainen.
Urpilaisen sumutusyrityksessä on talletettavan summan lisäksi se arvoitus, että hyväksyvätkö muut maat Suomen erillisyrityksen. Veikkaan, että näin ei tule tapahtumaan.
On valitettavaa, että maamme valtiovarainministerinä on taloudellisia kysymyksiä ymmärtämätön henkilö.
Urpilaisen kokemattomuus sekä autuaallinen tietämättömyys taloudellisista asioista ilmenee hänen ilmeistään ja käytöksestään kameroiden edessä. Jokainen voi sen omakohtaisesti todeta.
Kulunutta vertausta hieman mukaillen joudun toteamaan, että ainakaan minä en ostaisi käytettyä autoa Urpilaiselta!
Suomella on vaikeina hetkinä ollut osaavia ja tiukkoja valtiovarainministereitä. Kaiholla kaipaan Ahti Pekkalan ja Iiro Viinasen aikoja. Heitä ja heidänlaisiaan tiukkoja talousmiehiä tarvittaisiin nyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jutta Urpilainen, valtiovarainministeri, Ahti Pekkala, Iiro Viinanen, Kreikan takuut, Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus, |