Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuusto ei vieläkään lopettanut Tavase-hanketta!Keskiviikko 20.11.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.11.2019 tehtiin kannatettu esitys Tavase-hankeen lopettamisesta.Harmillista, että kaupunginvaltuustossa ei vieläkään ollut valmiutta lopettaa järjetöntä tekopohjavesihanketta, joka toteutuessaan tuhoaisi laajoja harjumaisemia Pälkäneellä ja Kangasalla.Tavase-äänestyksen äänestyskartta kertoo, että 59 kaupunginvaltuutettua haluaa jatkossakin tuhota kahden naapurikunnan maisemia ja vain 7 kaupunginvaltuutettua osasi arvostaa luontoarvoja ja äänestivät Tavasen lopettamisen puolesta – yksi kaupunginvaltuutettu äänesti tyhjää.Keskustan edustajista ainoastaan Matti Järvinen osoitti tilannetajua ja halusi välittömästi lopettaa mielettömän hankkeen – todellista vastuunkantoa Matilta!Olen perehtynyt Tavase-hankkeeseen vuoden 2008 syksystä alkaen eli yli kymmenen vuoden ajan ja olen koko ajan lisännyt kriittisyyttäni hanketta kohtaan.Arvostan Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun toimintaa Tavase-kysymyksessä, sillä hän on määrätietoisesti pyrkinyt lopettamaan tuon hankkeen – valitettavasti Pauli Kiuru on kotoisin Valkeakoskelta, joten hän ei ole osallisena Tampereen kunnallispolitiikassa.Ihmettelen suuresti Tampereen Vihreitä, jotka nytkin yksimielisesti kannattivat Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemien tuhoamista – tätäkö se Vihreiden vihreys on?
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase-hanke, Tavase tuhoaisi Palkäneen harjumaisemat, Tavase tuhoaisi Kangaslan harjumaisemat, Eikö Tampereella riitä vettä kun haikaillaan Tavasea?, Kenellä on oma lehmä ojassa Tavasessa? Tavase - mieletön hanke, Tavase - järjetön hanke, Tavase lopetus, |
|||||||||||||||
Nyt vauhtia, jotta Tampereelle saadaan Lotta Svärd-patsasTiistai 19.11.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä talousarviokokouksessaan Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Ilkka Sasin tekemän ponsiehdotuksen, että Tampereelle pitää saada Lotta Svärd-patsas.Kannatan lämpimästi Ilkka Sasin ehdotusta!Lappeenrannassa on Nina Sailon tekemä Lotta Svärd-patsas, mutta Tampereelle tarvitaan sama-aiheinen taideteos kunnioittamaan lottien tekemää työtä.Nina Sailo o.s. Stünkel (1906 – 1998) oli kuvanveistäjä itsekin ja kuvanveistäjä Alpo Sailon (1877 – 1955) oppilas ja puoliso.Itse arvostan Alpo Sailon veistoksista eniten Sortavalassa sijaitsevaa ”Runonlaulaja” –patsasta, joka paljastettiin Sortavalassa Suomen Kansalliseepoksen Kalevalan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 1935.Patsaan mallina on ollut karjalainen runonlaulaja Petri Shemeikka – minulla ei koskaan ole Sorvalassa niin kiire, ettenkö ehtisi poikkeamaan Runonlaulaja-patsaalla.Nyt vaan töpinäx, jotta Tampereelle saadaan Lotta Svärd-patsas!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt vauhtia jotta Tampereelle saadaan Lotta Svärd-patsas, Lotta Svärd, Lotta Svärd-patsashanke Tampereelle, Nina Sailo, Alpo Sailo, Runonlaulaja-patsas Sortavalassa, Petri Shemeikka, Nina Sailo o.s. Stünkel, |
|||||||||||||||
Kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa!Lauantai 16.11.2019 - -Esko Erkkilä- Olen kahden kaupungin "luottamushenkilöloukussa", sillä Tampereen Vanhusneuvoston jäsenyyden lisäksi olen Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Ylöjärven kaupungin organisaatiossa.Viljakkala-neuvoston toimenkuvana on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Olen Viljakkala-neuvostossa Vipu Viljakkala ry:n esittämänä ja Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien mandaatilla eli en siis ole mukana poliittisen taustan omaavana.Porukka valitsi minut puheenjohtajakseen, mutta jäsenyyteni ja puheenjohtajuuteni on katkolla taas vuodenvaihteessa.Ylöjärven vaakuna on paraatipaikalla Valtuustosalissa.Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja Ylöjärvellä on yhteensä kuusi ja meillä oli yhteistapaaminen ajankohtaisista asioista toissapäivänä eli torstaina 14.11.2019.Asukaslautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola avasi tilaisuuden. Ossi on myös Viljakkala-neuvoston jäsen ja arvostan hänen toimintaansa.Olin Viljakkala-neuvoston jäsen jo edellisellä valtuustokaudella ja sain jatkoajan myös tälle valtuustokaudelle. Neuvostojen jäsenyydet ovat katkolla vuodenvaihteessa.Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana totesin toissapäivänä mm. näin:"Kiitokset Ylöjärven kaupungin nettisivustojen laatijoille ja ylläpitäjille, sillä sieltä näkee tiiviissä muodossa mm. Viljakkala-neuvostossa käsitellyt asiat. Suosittelen päättäjille tutustumista!
|
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto Ylöjärvi, Kuru-neuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Ylöjärvi, Mielenterveysneuvosto Ylöjärvi, Vammaisneuvosto Ylöjärvi, Lapsi- ja nuorisoneuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Tampere |
|||||||||||||||
Jussi Jalosen ansiokas "Summan tarina" kertoo Talvisodan ratkaisutaistelustaTorstai 14.11.2019 - -Esko Erkkilä- Sain eilen eli keskiviikkona 13.11.2019 olla läsnä Tampereen Kirjastotalo Metsossa, kun……MSL-Tampere järjesti siellä ansiokkaan tilaisuuden Summan taisteluista Talvisodassa 1940.FT Jussi Jalonen on hyvin perehtynyt Summan taisteluihin ja hänen esityksensä olikin tietoa täynnä.Summan taisteluihin osallistuneen poikana ostin Jussi Jaloselta hänen kirjoittamansa kirjan ”Summan tarina” ja……sain kirjailijalta myös signeerauksen ostamaani kirjaan.Tilaisuuden juontajana toimi HM Jouni Koskela – Summan taistelijan poika myös hän.Jouni Koskela toi näytille isänsä aikoinaan saaman Summan ristin – samanlainen on minullakin isäni jälkeen piironginlaatikossa.Jussi Jalonen käsitteli Summan taistelua mielenkiintoisesti ja kytki Summan tapahtumiin myös 23.12.1939 tapahtuneen ”Hölmön tölväyksen”, joka oli tyhmin suomalaisten toteuttama sotatoimi Talvisodassa – liian monilla sankarihautausmaillamme lepää liian paljon Hölmön tölväyksessä kaatuneita! ***********************
Jussi Jalonen on ansioitunut sotahistorioitsija, mutta hän ei ole käynyt Summan taistelupaikoilla.Korjaamme tämän puutteen 11.12.2019 Kirjastotalo Metson Tammi-neuvotteluhuoneessa, kun yhdessä Jouni Koskelan kanssa kerromme kokemuksistamme ja näkemisistämme Summan taistelupaikoilla – tervetuloa silloin paikalle!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Summa, Summan taistelut, Hölmön tölväys, Jussi Salonen, Jussi Jalonen: Summan tarina, Talvisota, |
|||||||||||||||
Eläkeliiton luottamushenkilöillä on kerrallaan kuuden vuoden yhtäjaksoinen maksimiaika saman luottamustehtävänsä hoitamisessaKeskiviikko 13.11.2019 - -Esko Erkkilä- Eläkeliitto on 130.000 jäsenellään Suomen suurin eläkeläisjärjestö.
|
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkeläisjärjestö, eläkeläisjärjestöt, Suomen suurin, Suomen suurin eläkeläisjärjestö, |
|||||||||||||||
Berliinin muurin murtumisesta tuli eilen kuluneeksi 30-vuotta...Sunnuntai 10.11.2019 - -Esko Erkkilä- ...ja sen tiimoilta palautin omaan muistiini blogikirjoitukseni vuodelta 2012, jossa käsittelen vierailuani Berliinin muurin jäännöksillä 14.9.2011 eli runsaat kahdeksan vuotta sitten! Jaan silloisen blogikirjoitukseni nyt uudestaan, sillä vuonna 2011 blogini lukijoita oli vain kourallinen nykyiseen lukijamäärääni verrattuna. Tässä uusintana vanha blogikirjoitukseni! *******************"Leonid Breznev´n ja Erich Honecker´n Veljellinen suudelmaPerjantai 7.12.2012 - -Esko Erkkilä- Selailin vanhoja valokuvaotoksiani ja katselin runsas vuosi sitten Berliinin matkallani ottamiani valokuvia.
Kaikki tässä jutussa julkaistut kuvat olen ottanut 14.9.2011.
Tein matkani sukulaismiehen kanssa. Hän on Berliinin asiantuntija ja löysimme hänen opastuksellaan mielenkiintoisia kohteita.
Eräs kohteistamme oli se osa Berliinin muurista, joka siitä vielä on jäljellä.
Muurin itäpuoli on nykyisin tasaista nurmikkoa. Aiemmin se oli todellinen kuolemankenttä. Nyt muuriin on sen itäpuolelle maalattu mitäänsanomattomia graffitteja.
Muurin länsipuolella on todellinen taidegalleria ja se on kerrottu myös useissa opastintauluissa, joita on monia muurin länsipuolella. Tässä yksi opastintauluista.
Paras ensiksi!
Tässä muurin kuuluisin teos - Leonid Brežnev´n ja Erich Honecker´n Veljellinen suudelma!
Teokseen kuuluu suomennettuna lause: ”Herra auta minua selviytymään tämän kuoleman syleilyn keskeltä”
Seuraavissa kuvia muuriin maalattuista muista taideteoksista:
Olen ”mittatikkuna” tämän maalauksen vierellä.
Tästä tilanteesta tehty maalaus on maailmankuulu - siinä itäsaksalainen sotilas Hans Conrad Schumann loikkaa länteen! Nähtyään tilaisuutensa tulleen Schuman päätti hypätä aidan yli länsipuolelle, jossa hänet otettiin poliisiauton kyytiin. Paikalla ollut valokuvaaja Peter Leibing onnistui saamaan hänestä kuvan juuri kun hän on hyppäämässä aidan yli. Tästä kuvasta tuli yksi kuuluisimmista kylmää sotaa kuvaavista valokuvista.
Muuriin maalatut taideteokset kertovat ajasta, jonka emme soisi palaavan!"
*********************
-Esko Erkkilä-
|
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Berliinin muuri, Veljellinen suudelma, Leonid Breznev, Erich Honecker, |
|||||||||||||||
Ilman nettimahdollisuutta olevien pankkipalvelut ovat suorastaan ahdistava kokemusLauantai 9.11.2019 - -Esko Erkkilä- Suorastaan elän netissä 24/7, mutta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana tiedän ja tunnen niiden erityisesti ikäihmisten pankkipalveluahdistuksen, joilla ei ole käytössään nettiä.Monilla näistä henkilöistä ei ole käytössään pankkikorttiakaan, joten he eivät pysty nostamaan käteistä edes ”seinästä”.Tästä ongelmasta suorastaan vaietaan, sillä nuo ilman nettiä ja ilman pankkikorttia olevat kansalaiset ovat maan hiljaisia.Koen läheltä tuon ikäihmisten ahdistavan tilanteen, sillä me Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet kokoonnumme yhteiseen tilaisuuteemme joka toinen maanantai ja jokseenkin joka kerta joku jäsenistämme haluaa käteisellä maksaa toimintaamme kuuluvien aktiviteettien jonkin osallistumis- tai vastaavan maksun.Pyrimme ohjaamaan, että maksut maksettaisiin yhdistyksemme tilille, mutta kun tiedämme pankkitiskillä maksettavan maksun ”pirunkyytirahan” suuruuden, olemme olleet joustavia – pankin veloitus yhdestä maksusta saattaa nykyisin olla jopa 7 – 10 euroa per lasku!Ongelman eräs ilmenemismuoto on se, että ilman nettiä ja ilman pankkikorttia oleva ikäihminen nostaa pankkitiskille päästyään tolkuttoman suuren summan käteistä, jotta seuraavaan pankkitiskikokemukseen kuluisi mahdollisimman pitkä aika. Suurta käteissummaa ikäihminen sitten säilyttää kotonaan, jossa se on mm. suuressa hukkaantumisvaarassa!Minulle henkilökohtaisesti nämä ongelmat eivät ole ajankohtaisia ja samoin oletan tilanteen olevan myös Teidän - Arvoisat Lukijani – kohdalla, mutta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajuuden myötä tunnen ongelman täysin.Mitäkö parannuskeinoksi?Ongelma poistuu seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa luontaisella tavalla, mutta pitkään siirtymäkauteen joudumme yhä varautumaan!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: nettipankki, ikäihmisten pankkiahdistus, pankkikortti, ilman pankkikorttia, raha-asiat ilman nettiä eivät onnistu, raha-asiat ilman nettiä, pankkitiskillä maksaminen on kallista, ikäihmisten pankkipalvelut, ikäihmisten pankkipalveluja ei ole, |
|||||||||||||||
S-ryhmä on lopettamassa tai ainakin vähentämässä kuluttajien ja maataloustuottajien halveksimista!Torstai 7.11.2019 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa liikkuu tietoja, että S-ryhmä olisi lopettamassa ”halpuuttamisen”.S-ryhmä aloitti vuoden 2015 alussa ”halpuuttamisen”, jossa se muka alensi omia katteitaan elintarviketuotteissa. Todellisuudessa mitä ilmeisimmin oli kuitenkin kyse siitä, että elintarvikekaupan markkinajohtaja alensi tavarantoimittajilleen maksamiaan sisäänostohintojaan.S-ryhmän halpuutuskampanja alensi koko suomalaisen alkutuotannon saamaa katetta ja osaltaan se vaikeutti suomalaisen maataloustuottajan taloudellista pärjäämistä.S-ryhmän toiminta heijastui lähes koko maamme elintarvikekauppaan ja se merkitsi kotimaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävää haittaa.Haitta syntyi mm. siitä, että elintarviketeollisuuden huipputuotteiden hintakuva muodostui halpatuotteiden tasolle – tästä eräänä pahimpana esimerkkinä oli Valion Oltermanni-juuston mielikuva!S-ryhmän 5-vuotisella halpuutuskampanjalla on merkittävä rooli maataloustuotannon ongelmien kärjistymiselle; toiminnalla on vaikutuksia jopa huoltovarmuudellemme.”Halpuuttavaa” S-ryhmää voi perustellusti verrata räkänokkaiseen katupoikaa, joka heittelee kiviä yhteiskuntamme tärkeisiin kohteisiin ja nyt tapahtuvaa S-ryhmän muutosta onkin kunnioitettava, sillä nyt kyseisen jakelutien uusi slougan tulee olemaan ”Herkuttele juhlavammin”!Aika näyttää, että miten räkänokkapojasta kehkeytyy salonkikelpoinen herrasmies!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Halpuuttaminen, Halpuuttaminen on kuluttajien halveksimista, Halpuuttaminen on tuottajien halveksimista, Herkuttele juhlavammin, Elintarviketeollisuuden merkkituotteet, |
|||||||||||||||
Tampereelle perustettu Järjestöedustamo korvasi toimimattomuudellaan hyvin toimineen Alvari-toiminnanKeskiviikko 6.11.2019 - -Esko Erkkilä- Kaunopuheissaan kuntaorganisaatiot puhuvat kauniisti asukasvaikuttamisen tärkeydestä kunnallisessa päätöksenteossa.Puheet ovat kuitenkin puheita, kun mennään todellisen vaikuttamisen tasolle.Tampereella oli taannoin hyvin toimiva Alvari-toiminta eli Alueellisen vaikuttamisen kanava, mutta eritoten virkamiehet ja heidän marionetteinaan toimivat luottamushenkilöt päättivät sen toiminnan lopettamisesta.Ymmärrän virkamiesten ja marionetti-luottamushenkilöiden toiminnan, sillä Alvarit kehittävät toimintansa asiantuntemuksellaan niin korkealle tasolle, että virkamiehet ja vaaleilla valitut luottamushenkilöt kokivat asemansa uhatuksi.Piti siis keksiä jotain uutta ja Virastotalon ajatushautomassa päädyttiin luomaan ”Järjestöedustamo”.Järjestöedustamossa ovat edustettuina 16 eri toiminta-alueiden järjestöt ja on päivänselvää, että sen toiminta ei nyt uhkaa virkamiesvaltaa ja ei myöskään luottamushenkilöiden asemaa.Nuo 16 eri järjestöaluetta muodostuvat näistä osa-alueista: Yleisjärjestöt Vammaisjärjestöt Potilasjärjestöt Omaisjärjestöt Mielenterveysjärjestöt Päihde- ja riippuvuusjärjestöt Liikuntajärjestöt Työllisyyden edistämisen ja työttömien järjestöt Kulttuurialan järjestöt Monikulttuurijärjestöt Ihmisoikeusjärjestöt Kaupunginosajärjestöt Ikääntyneiden järjestöt Lapsi- ja perhetyön järjestöt Nuorisojärjestöt Muut järjestötJokaisella noista 16 osa-alueesta on ihmeellisellä valintatavalla valittu vastuuhenkilö, jonka pitäisi edustaa kaikkia niitä järjestöjä, jotka kuuluvat hänen toiminta-alueelleen.On jokaiselle selvää, että tuollainen konklaavi on virkamiesten unelma, sillä eihän tuollainen porukka pysty olemaan mitään mieltä yhdestäkään asiasta eli virkamiesvalta on saatu kasvamaan.Jokaiselta osa-alueelta Järjestöedustamoon valitun pitäisi etukäteen aktiivisesti kuulla oman vastuualueensa järjestöjä ja sen lisäksi olla aktiivinen osa-alueensa järjestöihin, että mitä Järjestöedustamossa on päätetty.Kuulun päättäjänä erääseen tamperelaiseen ”Ikääntyneiden järjestöön” ja myös erääseen ”Kaupunginosajärjestöön”, mutta kummankaan edustaja Järjestöedustamossa ei ole milloinkaan ottanut minkäänlaista yhteyttä minuun tai muihin niihin henkilöihin, jotka kuuluvat edustamiini järjestöihin!Virkamiesten ”märkä unelma” on siis saatu toteutettua eli Järjestöedustamo on osoittanut toimimattomuutensa!Saivathan virkamiehet ja marionetteina toimivat luottamushenkilöt kuitenkin toimivan Alvari-systeemin kuopattua eli saavutus sekin!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Asukasvaikuttaminen, Asukasvaikuttaminen Tampereella, Alvari-toiminta Tampereella, Alvari-toiminta kuopattiin Tampereella, Järjestöedustamo, Järjestöedustamo Tampereella, Järjestöedustamo Tampereella on virkamiesten unelma, Järjestöedustamo ei toimi, |
|||||||||||||||
Monessa mukana eilenkin!Tiistai 5.11.2019 - -Esko Erkkilä- Eilen oli kuukauden ensimmäinen arkimaanantai ja se merkitsi, että tämmöisellä eri asioiden taustatallaajallakin riitti monenlaista menoa! Paikalla olivat heti aamutuimaan Keskusta-aktiivit Reijo Laitinen, Matti Järvinen sekä minä.
Torilla olivat meidän vain lisäksemme Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset, sillä muut puolueet ovat kai tyytyväisiä nykyiseen asemaansa ja heitä ei missään näkynyt.Ennen puoltapäivää siirryin Tampereen Virastotalon Valtuustosaliin, jossa sain ”Orvokkimeri” –teoksen siimeksessä toimia Vanhusneuvoston jäsenenä isäntänä Tampereen Eläkeläisvaltuuston kokoukselle.Virastotalon tavanomaisuuteen toi oman väriläiskänsä Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva, joka omalla sähköpotkulaudallaan huristeli Virastotalon viidennen kerroksen käytävillä – arvostan Lassin ennakkoluulotonta toimintaa!On surkuteltavaa, että Eläkeläisvaltuuston kokouksessa oli paikalla vain muutama Tampereen eläkeläisyhdistysten edustajista – me Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen kolme edustajaa muodostimme melkoisen osan Eläkeläisvaltuuston osanottajista!”Jotain tarttis tehdä”, jotta ikääntyneiden asiat kiinnostaisivat!********************Päiväni aktiviteetit jatkuivat yli iltayhdeksään saakka, sillä Keskustorilla sijainneen osastomme purkamisen jälkeen poikkesin nopeasti kotosalla ja sitten taas ”iltatuuriin” kunnallisjärjestön hallituksen kokoukseen – työ ja palaveripäivä venyi yli 14-tuntiseksi!Mielenkiintoinen päivä!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskustori, Keskustorin Maanantaimarkkinat, Maanantaimarkkinat, Tampereen Vanhusneuvosto, Tampereen Eläkeläisvaltuusto, Orvokkimeri, Tampereen Valtuustosali, Tampereen Virastotalo, Lassi Kaleva, sähköpotkulauta, |
|||||||||||||||
"Tulee aika toinenkin"Sunnuntai 3.11.2019 - -Esko Erkkilä- Aloitin työurani K-ryhmän palveluksessa vuonna 1970, mutta jo samana vuonna joulukuun alussa siirryin Raision Yhtymän palvelukseen, jossa sitten olinkin päivälleen 40 vuotta. Anja Vammelvuolla ja puolisollaan Jarno Pennasella oli loma-asunto Viljakkalan Haverissa, jossa myöskin heidän poikansa Jotaarkka Pennanen vietti kesiään, joten kolmikon kytkös Viljakkalaan on ollut todellinen. Aarne Orjatsalo oli naimisissa yhteensä neljä kertaa, mutta sen lisäksi hänellä oli vuonna 1906 suhde myös näyttelijä Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja siitä suhteesta syntyi aikoinaan kirjailija Jarno Pennanen; Jotaarkka Pennanen on puolestaan Jarno Pennasen poika.
Mielenkiintoista viljakkalalaistakin historiaa!
Liitän tämän pitkän juttuni loppuun Kirsikka Siikalan Helsingin Sanomissa aikoinaan julkaistun teatteriarvostelun ”Tulee päivä toinenkin” –teatteriesityksestä:
”Koko tämän umpimielisen, vieraantuneen ja säkenöimättömän pitkän teatterisyksyn aikana on saanut etsiä näyttämöiltämme elämänmcrkkiä, että teatteri syttyisi, tarttuisi ja ravistaisi.Näin kävi Turun Kaupunginteatterissa, kun näytelmä näyttelijä Aarne Orjatsalon kaikkiin suuntiin kytevästä, palavasta elämästä repäisee katsomoa ja esittäjiä erottavan rampin rikki ja rakentaa kiihkeää aatedraamaa. Se on näytelmä, joka impressioissaan sukeltaa läpi suurten maailmanpalojen ja yhden ajassaan väkevästi kiinni olleen suuren taiteilijan luomisen- ja elämisentuskan. Ja samalla se ankkuroituu vahvasti tähän päivään: historiaa keriessään se joka riviltään kuvaa yhä uudelleen ja uudelleen luomisen ehdottomuuden ja kompromissien, antautumisen välistä nuorallatanssia.Muoto on vaikea, eikä se aina kestäkään. Varsinkin näytelmän alku ja pitkälti koko alkuosa sahaa välillä omaa oksaansa: se ei saa otetta tarinaansa vaan kahlaa laajaa materiaaliaan sieltä ja täältä noppien ja nyppien. Koko esitys alkaa epäintensiivisesti ja hahmottomasti sen sijaan että ensimmäiseksi heitettäisiin tulipallo katsomoon, joku niistä huikeista kohtauksista, joita sittemmin seuraa yhä tihenevässä tempossa.Mutta kun esitys syttyy, se suorastaan roihahtaa. Se puhuu suoraan ja välikkeettä katsomolle, joka luissaan ja nahoissaan tuntee istuvansa haastettuna ja altavastaajana yhtä aikaa erään teatterihistorian ja historian vaiheen kulisseissa ja katsomossa.Jos teksti on monimuotoinen kollaasi, on sitä myös itse esitys monine erilaisine teatterityyleineen ja mitään kaihtelemattomine keinoineen. Jotaarkka Pennasen koko ohjaajantyön skaalassa Tulee aika toinenkin on villein, hurjin ja rohkein yhteenveto kaikesta aikaisemmasta ja samalla askel uuteen loputtomaan teatteriseikkailuun.Orjatsalon nahkoihin on nyt heittäytynyt Hannu Lauri koko persoonallaan. Tulkinnasta näkee, että roolityö on enemmän kuin roolityö: näyttelijä Hannu Lauri on pannut peliin itsensä ollakseen itse se palava soihtu, jona Orjatsaloa kuvataan. Tällainen teatterityö — meillä yhä harvinaisempi — saa katsojan jälleen kerran uskomaan teatterin mahdollisuuksiin. Hannu Laurin ja Jotaarkka Pennasen yhteistyö on tuottanut tinkimätöntä näyttelijäntaidetta, joka tekee oikeutta objektilleen, historian suurelle näyttelijälle.Hannu Laurin rinnalla roolihenkilö nimeltä Pikkumies eli Juha Muje käy jatkuvaa dialogia Orjatsalon haastajana, kiirastulena ja kriittisenä kyselijänä tai alter egona, joka kulkee matkassa sen joka mutkassa esiin pulpahtaen, ajan yleistä ajattelua argumentoiden tai isäntäänsä hiillostaen. Näiden kahden näyttelijän kontakti toisiinsa on kuin minän ja kolmannen persoonan jakamaton ykseys. Heissä kuvataan näyttelijä, jonka peer- gyntiläinen kamppailu omana itsenä olemisessa ja sen toteuttamisessa on jatkuva, kipeä prosessi.Ja heidän rinnallaan tietenkin koko laaja Turun kaupunginteatterin näyttelijäkaarti, joka jälleen kerran osoittaa teatteristaan löytyvän ensemblehengen: yhteisen tekemisen voiman ja riemun.Hetkeäkään epäröimättä voi sanoa, että Tulee aika toinenkin todella viitoittaa tietä teatterin uudelleensyttymiselle, syksyn pitkän hiljaiselon päättymiselle.”
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Tulee aika toinenkin", Anja Vammelvuo, Jarno Pennanen, Jotaarkka Pennanen, Viljakkalan hautausmaa, Aarne Orjatsalo, Viljakkalan Haveri, |
|||||||||||||||
Tänään on oikea päivä muistella myös sankarivainajiamme!Lauantai 2.11.2019 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään Pyhäinpäivää, jota aiemmin kutsuttiin Pyhäinmiestenpäiväksi. Tärkeä osa minulle Viljakkalan hautausmaalla on sankarihautausmaa, sillä lepäähän siellä……yksi sedistäni eli Reino Erkkilä.Setäni kuoli 8.3.1940 eli vain muutama päivä ennen Talvisodan päättymistä. Käytin termiä ”kuoli” ja en käyttänyt termiä ”kaatui”, vaikka setäni lepääkin kotiseurakuntansa sankarihaudassa. Talvisodassa Viipurinlahden taistelut käytiin 2.3.1940 alkaen ja ne kestivät Talvisodan päättymiseen eli 13.3.1940 saakka. Viipurinlahden taisteluiden aikana setäni kuului joukko-osastoon, joka löysi Viipurista spriiksi luulemaansa nestettä ja eräs joukko-osaston porukka otti tästä nesteestä kunnon huikat. Neste olikin jäähdytysnestettä ja lähes kaikki sitä nauttineet kuolivat – setäni oli yksi näistä kuolleísta! Tilasin aikoinaan kopiot monien sukulaisteni kantakorteista ja siinä aineistossa on tarkat tiedot mm. setäni Reino Erkkilän kuolemasta. Valitettavasti tuo aineistonippu on nyt niin ”hyvässä tallessa”, että en edes muista missä se on! Arvostan, että setäni on kuolinsyystään huolimatta haudattu Viljakkalan sankarihautausmaalle!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhäinpäivä, Pyhäinmiestenpäivä, Pyhäinpäivä 2.11.2019, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viipurinlahden taistelut 1940, Viipuri, Talvisota, |
|||||||||||||||
Miksi yrityksen kannattaa ylläpitää asiakaspalvelunumeroaan asiakkaiden karkottamiseen?Torstai 31.10.2019 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistuu jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Torikauppiasyhdistyksen järjestämille Maanantaimarkkinoille Tampereen Keskustorilla. ***************Erehdyin soittamaan Forssan Huoltopalvelu Oy:n asiakaspalvelunumeroon, mutta sieltä todettiin yks´kantaan, että heillä ei ole puhelinmyyntiä!
Totean, että Forssan Huoltopalvelu Oy:n ilmoittama asiakaspalvelunumero onkin tarkoitettu asiakkaiden karkottamiseen! ****************
No, hätä ei ollut kuitenkaan kummoinenkaan, sillä soitin Pokerpool Oy:n puhelinnumeroon, jossa ystävällinen ja asiantunteva mieshenkilö halusi palvella minua.Näin Pokerpool Oy kertoo itsestään: Pokerpool Oy on monipuolinen ammattikeittiön tavaratalo
Pokerpool Oy toimittaa suurkeittiö- ja ravintolalaitteet varaosineen nopeasti ja luotettavasti koko maahan. Tarjoamme edulliset hinnat ja nopeat toimitukset jopa seuraavaksi päiväksi. Astu sisään kattavaan ammattikeittiön tavarataloon!
Laajaan tuotevalikoimaamme kuuluvat esimerkiksi perkolaattorit, kylmävetolaatikostot sekä monet muut suurkeittiö- ja ravintolalaitteet. Tutustu monipuoliseen valikoimaan kotisivuillamme!
Kauttamme saat myös varaosat ja lisätarvikkeet myymiimme ravintola- ja suurkeittiölaitteisiin.
Tee tilauksesi puhelimitse tai tämän sivun yhteydenottolomakkeella. Voit myös kysyä lisätietoja tai jättää lomakkeella yhteydenottopyynnön, niin me otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.
Pokerpool Oy
Puh. 040 093 2447
***************
Kiitän Pokerpool Oy:tä miellyttävästä asiakaspalvelusta ja uskon sekä toivon sen pärjäävän markkinoilla tulevaisuudessakin!-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiakaspalvelu, Forssan Huoltopalvelu Oy, Pokerpool Oy, yritykset unohtavat puhelimitse asioivat asiakkaat, perkolaattori, Bartscher-perkolaattori, Bartscher, |
|||||||||||||||
Aina sitä saa kokea uutta!Tiistai 29.10.2019 - -Esko Erkkilä- Olen yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani ja kymmenkuntavuotisen eläkevaarin jaksoni aikana avannut satoja erilaisia tilaisuuksia, palavereita ja kokouksia, mutta vasta eilen sain juontamani tilaisuuden aluksi toivottaa tervetulleiksi myös koiria! ******************Länsigöötanmaanpystykorva Nisse on kolmivuotias Skoonesta aikoinaan Suomeen muuttanut. Nisse oli koko jäsentapaamisemme ajan täydessä touhussa ja sanotaankin, että länsigöötanmaanpystykorva on ponteva koira. Luonteeltaan se on uskalias, valpas, älykäs, ystävällinen ja energinen.Toinen Karva-Kaveri oli Arto Mäkisen ohjaama ”jackrussellinterrieri”-rotuinen seitsenvuotias Robi.
Robi on leikattu koira, jota eivät siis tyttökoirat kovinkaan paljon kiinnosta, mutta hyvä ruoka kuulemma sitäkin enemmän!
Rahastonhoitajamme Irma Niemen kennelnimeltään Hui Hilma oli myös mukana jäsentapaamisessamme. Hui Hilman omistaja kutsuu koiraansa nimella Hippu ja se on rodultaan ”lancashire heeler”, joka Suomessa tunnetaan myös nimellä lancashirenkarjakoira.Hippu on rotuominaisuuksiensa mukaisesti laumastaan huolta pitävä ja sen huomasimme myös jäsentapaamisessamme, jossa toki Hipun ”lauma” käsitti vain sen hoitajan!Tampereen Karva-Kaverit tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä, sillä he käyvät ahkerasti koirineen erilaisissa hoitolaitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa, erityislasten tapahtumissa sekä myös muissa tapahtumissa ja tuovat siten iloa monenlaisille ihmisille.Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana kiitän Tampereen Karva-Kavereita vierailustanne eilisessä jäsentapaamisessamme!Kannattaa googlata ”Tampereen Karva-Kaverit” ja pyytää heitä erilaisiin tilaisuuksiin esiintyjiksi!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Karva-Kaverit, Länsigöötanmaanpystykorva, jackrussellinterrieri, lancashire heeler, lancashire heeler tunnetaan Suomessa myös nimellä lancashirenkarjakoira, |
|||||||||||||||
Tänään on palkkapäivä meillä kaikilla!Sunnuntai 27.10.2019 - -Esko Erkkilä- Perin harvoin kaikilla on samaan aikaan palkkapäivä, mutta tänään meillä sellainen on! Mielelläni maksoin maaliskuussa tämänpäiväisen palkkapäiväni, sillä tänään on mukava nauttia kesäajan loppumisesta ja siirtää aamuneljältä kelloja tunti taaksepäin eli aamukolmeen!Tämänpäiväisessä palkkapäivässä ei kyse ole siis rahallisesta palkasta, mutta muuten mieluisasta tapahtumasta! ******************Tässä yhteydessä voin kertoa henkilökohtaisen kokemukseni, kun ensimmäisen kerran siirryimme kesäaikaan:Olimme pienen asiakasporukan kanssa Espanjan Zaragozassa maatalousnäyttelyssä ja ajoimme vuokra-autoilla näyttelyiden päätyttyä Barcelonaan. Olipa muuten mielenkiintoinen ajomatka, kun tien vasemmalla puolella oli parisensataa metriä pudotusta ja oikealla puolella saman verran pystysuoraa kallioseinämää - siitä vaan minäkin sompailin! Yövyimme Barcelonassa ja tarkoituksemme oli aamukoneella lentää Helsinkiin. Olimme täsmenneet kellomme normaalin aikaeron mukaisesti Suomen ajasta Espanjan aikaan, mutta vasta keskellä yötä eräs seurueemme jäsen huomasi, että nythän Suomessa ja koko Euroopassa siirrytään kesäaikaan! On selvää, että olisimme kaikki halunneet olla Barcelonassa sen extra-tunnin, mutta nyt oli herättävä vielä tuntia aikaisemmin kuin suunnittelimme. Olenkin näiden vuosien aikana todennut, että ilman erään asiakkaamme hoksottimia minä olisin vieläkin Barcelonassa!Nyt näyttää siltä, että Suomi siirtyy pysyvästi talviaikaan lokakuussa 2021 eli vielä kahdesti tämän päivän jälkeen saamme kellojen siirtelyn avulla palkkapäivän!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talviaika, talviaikaan siirtyminnen on "palkkapäivä", Zaragoza, Barcelona, lento Barcelonasta Helsinkiin, |
|||||||||||||||
Ihminen on "hän" ja koira sekä muut lemmikkieläimet vain "se"!Lauantai 26.10.2019 - -Esko Erkkilä- Olen huolestuneena sekä vihaisena pannut merkille jo useiden vuosien ajan, että eläimistä – ja eritoten lemmikkieläimistä – käytetään mainintaa ”hän”. ”Kirjakieleen vakiinnutettiin tietoisesti käytäntö, jonka mukaan 3. persoonassa ihmiseen viitataan pronominilla hän ja eläimiin, esineisiin ym. olioihin pronominilla se; monikossa pronomineina ovat he ja ne.”*****************Ei mulla tänään muuta!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ihminen on "hän", koira on "se", kotieläimet ovat "se"tai "ne", lemmikkieläimet ovat "se" tai "ne", Kielikello, Kielenhuollon tiedotuslehti, |
|||||||||||||||
Taitamattomat ja nopeasti vaihtuvat johtajat pystyvät ajamaan menestyvänkin yrityksen katastrofiin!Torstai 24.10.2019 - -Esko Erkkilä- Olen suorastaan ylpeä, että sain olla päivälleen 40 –vuotta Raision Yhtymän palveluksessa.Tuon neljänkymmenen vuoden aikana palkkanauhassani luki monia yritysnimiä, mutta kaikille niille oli yhteistä, että kyseessä oli Raisio-konserniin kuuluva yhtiö – toki sain saneerata kaksikin Yhtymään kuuluvaa yhtiötä yritysten taivaisiin, mutta silloinkin halusin, että palkkanauhassani luki jokin Raisio Yhtymän/ Raision Tehtaat konserniin kuuluvan yhtiön nimi. Aloitin Raisiossa vuonna 1970 ja silloin palkkanauhassani luki työnantajan kohdalla Oy Vehnä Ab. Olin nelikymmenvuotisen Raisio-työurani aikana tiiviisti agribisneksessä, joka olikin siihen aikaan Raision keskeisin tukijalka – nyt siitä on vain muistot ja jotain hyvin pientä jäljellä. 1970-luvulla Raisiolla oli 1.000 henkilöä töissä Raisiossa, 1.000 henkilöä töissä muualla Suomessa ja 1.000 henkilöä maailmalla eli yhteensä suuruusluokkaa 3.000 henkilöä.On suorastaan suuri farssi, että Raisio-konsernin henkilöstömäärä 31.12.2018 oli 335 henkilöä eli henkilöstömäärä on entisajoista ”pystytty” ajamaan lähes kymmenesosaan yrityksen loiston ajoista!
Raisio-konsernin tase on meidän konsernissa aikaisemmin työskennelleiden ansiosta vahva, mutta nykyjohtajat eivät ole pystyneet hyödyntämään yrityksen vahvaa tasetta esim. yritysostoin – tumpeloita kun ovat! Raision viimeisin todellinen pääjohtaja vuorineuvos Matti Salminen jää historiankirjoihin miehenä, joka oli todellinen yritysjohtaja Raision historiassa – sain toimia Matin suoranaisena alaisena aikoinaan ja se oli työelämäni parasta aikaa. Raision historia toteennäyttää sen, että huonon johdon alaisena yritysten kruununjalokiviinkin kuuluva yritys voi vaipua yritysmaailman roskatynnyreihin… …- näin on käynyt Raisiolle!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, Raision Yhtymä, Raision Tehtaat Oy, Rehuraisio Oy, Melia Oy, Raision rehuteollisuus, Raisio on ajautunut yritysten roskatynnyriin, Raision Maatalousryhmä, Raiio Chemicals, Raision Myllyteollisuus, Elovena, Raision Nokian mylly, Benecol, |
|||||||||||||||
Ulkopolitiikassa vastuuhenkilöiden puoluepoliittisella taustalla ei saa olla sijaa!Perjantai 18.10.2019 - -Esko Erkkilä- Maailma on myllerryksessä ja myllerrys saattaa minä päivänä tahansa koskea myös Suomea. …Kokoomuksen Ilkka Kanerva ja…
…SDP:n Erkki Tuomioja.
Liekö osaltaan oman ikääntymiseni vaikutusta, kun tunnen turvallisuuden tunnetta Ilkka Kanervaa ja Erkki Tuomiojaa kuunnellessani! Suhteestani Kokoomukseen kerroin jo yllä ja arvostan SDP:n toimintaa Tampereella paikallisesti, sillä sainhan olla demarien mandaatilla kaksi vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä; sitä ennen olin Keskustan mandaatilla tuon liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana neljä vuotta ja tuon "demarikauteni" jälkeen taas Keskustan mandaatilla jäsenenä kaksi ja puoli vuotta! Yleensäkin harmittelen politiikassa, että henkilöt blokkiutuvat taustapuolueidensa taakse yksisilmäisesti ja eivät koe aitoa yhteistyöhenkeä puoluepoliittisten karsinoiden yli!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ulkopolitiikassa vastuuhenkilöiden puoluepoliittisella taustalla ei saa olla sijaa!, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja, A-Studio 17.10.2019, |
|||||||||||||||
Tampereen kaupungin laatima köyhyysohjelma kattaa nyt myös ikäihmisetTorstai 17.10.2019 - -Esko Erkkilä- Olen jäsenenä Tampereen Vanhusneuvostossa ja eilisessä kokouksessamme eräänä kohtana oli perehtyä pormestari Lauri Lylyn aikoinaan perustaman köyhyystyöryhmän esityksiin. Tampereen kaupungin köyhyystyöryhmän puheenjohtajana toimii kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Mikko Aaltonen, joka tässä kuvassa on yhdessä Vanhusneuvoston puheenjohtaja Tarja Jokisen kanssa.
Vanhusneuvoston kokouksessa kun olimme, niin kirjasimme ainakin mieliimme ikääntyneen väestön köyhyysongelmista seuraavaa:
Näiden lisäksi myös eristäytyminen, velkaantuminen ja syrjäytyminen liittyvät ikäihmisten köyhyyteen. Pahoin pelkään, että köyhyystyöryhmän kirjaamat asiat hautaantuvat hartaiksi toiveiksi pölyttymään virkahenkilöiden kaappeihin.Tampereen Vanhusneuvostolla ja meillä sen jäseninä on nyt tärkeä rooli huolehtia, jotta köyhyystyöryhmän kirjaamat puutteet ja haasteet pystytään hoitamaan kuntoon!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin laatima köyhyysohjelma kattaa nyt myös ikäihmiset, Vanhusneuvosto, Tampereen Vanhusneuvosto, |
|||||||||||||||
Tein oikean päätöksen tasan 25 -vuotta sitten!Keskiviikko 16.10.2019 - -Esko Erkkilä- Tänään tulee kuluneeksi 25-vuotta, kun Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä.
Kunnioittamani tahot, kuten MTK sekä Suomen Keskusta hoipertelivat, kun ainakin merkittävä osa niiden jäsenistä teki myyräntyötä Euroopan Unioniin liittymistä vastaan.
On viime päivinä ollut mukava havaita, että nämä ”hoipertelijat” ovat palanneet järkilinjalle ja kiittelevät liittymistämme Euroopan Unioniin!
Olin 16.10.1994 mukana agribisneksessä ja tiesin vallan hyvin, että EY:hyn liittyminen – se oli silloinen termi – merkitsee suuria haasteita suomalaiselle maataloudelle.
Uskoin kuitenkin jo silloin, että liittyminen Euroopan Unioniin on maataloudenkin kannalta oikea ratkaisu – nyt me kaikki tunnustamme, että näin on!
Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 25 vuotta sitten meitä Euroopan Unioniin liittymistä kannattavia oli 56,89 % ja liittymistä vastustavia vain 43,11 %.
Eduskunta kunnioitti kansanäänestyksen tulosta ja Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: 16.10.1994, Euroopan Unioniin liittyminen, kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä, neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä, Hoipertelijat Euroopan Unioniin liittymisessä, MTK, Suomen Keskusta, |
|||||||||||||||