Suomen lippu juhlistaa keskikesän juhlaa - Juhannusjunan etenemisen seuraaminen luo uutta kulttuuria!Lauantai 23.6.2012 - -Esko Erkkilä- Eilen kello 18.00 lukemattomat siniristiliput kohosivat lipputankoihin juhlistamaan keskikesän juhlaa – Juhannusta.
Siniristilippu kohosi salkoon myös meillä.
Mökkimme lipputangossa on muutaman päivän ajan kesän aikana ehtinyt liehua isännänviirinä Agrologi-viiri eli koulukuntani tunnusviiri sen merkiksi, että isäntäväki on paikalla.
Agrologi-viirin tunnuskuviossa on lyhde kuvaamassa sitä tietämystä, jonka koulukuntani jäsenet omaavat maa-, metsä- sekä kotieläintaloudesta. Siinä on myös rataskuvio ja se kuvaa sitä käytännön kokemusta, jota agrologikunta omaa. Rataskuvio tulkitsee sitä monipuolista kokemusta ja tietämystä, jota agrologikoulutus tuo tullessaan lukuisiin yhteiskunnan eri tehtäviin.
Laskin isännänviirin lippusalosta klo 18.00…
…ja nostin lipputankoon Suomen lipun.
Pienten juhannusvieraidemme toivomuksesta laskimme vesille tänä kesänä ensimmäisen kerran soutuveneemme ja vieraamme tekivät isäntäväen edustajien kanssa souteluretken järvellä.
*******
Juhannusjuna on Yleltä hieno idea ja sen toteuttaminen sopii mainiosti juhannukseen.
Idean esimerkkinä on ollut mm. norjalainen Hurtigruten ja ohjelma on Ylen sekä keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteishanke. Mökkimme vierellä ja maittemme keskellä kulkee Tampere-Parkano-Seinäjoki –rautatie.
Sen alle joutui aikoinaan neljä hehtaaria metsäämme. Tiedän siis omakohtaisesti, että mitä merkitsee oman tilan pirstoutuminen teiden ja rautateiden rakentamisen seurauksena. Radan rakentaminen ja metsälohkon silpoutuminen oli kova paikka isälleni, joka oli hankkinut metsäpalstan synnyinkodinsa maista.
Juhannusjuna – kuten kaikki pääradalla kulkevat junat – kulki maidemme halki ja sen vuoksi kävelinkin 150 metrin matkan mökiltämme ratapenkalle seuraamaan Juhannusjunan kulkemista.
Pohjoiseen matkaavat matkustajajunat tapaavat ohittaa mökkimme 18 minuutin kuluttua siitä, kun ne lähtevät Tampereelta.
Juhannusjuna oli kuitenkin liikkeellä verkkaisesti, sillä se saapui kohdallemme huomattavasti myöhemmin.
Otin saapuvasta Juhannusjunasta kuvia aluksi ”sarjatulella” ja tässä muutama lähestymiskuva. Juna on näissä kuvissa saapumassa Hämeenkyröstä Viljakkalaan.
Junan ohjaamosta tervehdittiin myös meitä, jotka metsätaipaleella olimme katsomassa Juhannusjunan etenemistä.
Kiirettä piti, sillä junan vauhti oli tavanomaiset 160 kilometriä tunnissa ja jossain välissä piti valokuvata myös Juhannusjunaa seurannut helikopteri!
Juhannusjuna matkalla kohti Rovaniemeä, jonne se saapuu tänään aamusella.
”Kiskot vievät pohjoiseen” Majajärven kohdalla Viljakkalassa.
Radalla käynnin jälkeen kävin vielä mökkilaiturillamme ja kuvasin järvimaiseman Viljakkalasta Hämeenkyrön sekä rautatien suuntaan. Järven pohjukassa rautatie kulkee aivan rannalla, joten laituriltamme voi seurata kaikkea rautatieliikennettä pääradallamme! Onkin mukava seurata harvinaisempien mökkivieraiden ryntäämistä laiturille, kun junia kulkee radalla. Juhani Ahon kertoma Matin ja Liisan ihmettely junia kohtaan elää edelleen!
Hyvää Juhannusta kaikille!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Juhannus, Juhannusjuna, Matti ja Liisa, Juhani Aho, rautatie ja pakkolunastus, agrologi, Agrologien Liitto, agrologi-viiri, |
Paavo ja Vuokko Väyrynen ovat todellinen yrittäjäpariskuntaPerjantai 22.6.2012 - -Esko Erkkilä- Olen ollut tietoinen, että Paavo ja Vuokko Väyrysellä on yritystoimintaa Keminmaalla, mutta vasta taannoisella puoluekokousmatkallamme Rovaniemelle sain selkeän käsityksen Väyrysten liiketoiminnan laajuudesta.
Olin mukana, kun Pirkanmaan keskustalaiset Rovaniemelle mennessämme ja sieltä tullessamme poikkesimme Väyrysten omistamalle Pohjanrannan tilalle. Oli hienoa, että isäntäväki oli molemmilla poikkeamiskerroillamme paikalla!
Pohjanrannan päärakennukset ovat valkoisina hohtaessaan komea näky Kemijoen rannalla.
Nykyistä Pohjanrantaa koskevat ensimmäiset asiakirjamerkinnät ovat 1500-luvulta.
Väyryset hankkivat tilan vuonna 1998 ja antoivat sille nimeksi Pohjanranta.
Tila toimi kunnalliskotina ja vanhainkotina vuoteen 1995 saakka, mutta ehti olla tyhjillään siihen saakka, kunnes Väyryset hankkivat sen omistukseensa.
Pihapiirissä sijaitseva navettarakennus on saneerattu hienoon kuntoon ja sitä kutsutaan nykyisin Tähtirannaksi.
Tähtirannan ”navettasali” eli alakerta on sisustettu kokous- ja juhlakäyttöön. Tanssi-iltoina sali on pääasiassa karaoke-käytössä, mutta se sopii mainiosti vaativienkin juhlatilaisuuksien pitopaikaksi.
Juhlasalin kahviossa oli myynnissä ”Paavo ja Vuokko” –mukeja…
…ja kun isäntäväki oli paikalla, ostaja sai signeerauksen samaan hintaan!
Navetan ylisillä on suuri tanssisali ja sen lattia tuntui olevan todella liukas.
Maan kuuluisimmat artistit esiintyvät Tähtirannassa, sillä nyt eteisaulassa olivat mm. Maarit Taavitsaisen, Suvi Teräsniskan, Matin ja Tepon sekä Anne Mattilan julisteet. Myös Sari Tuupanen, Kari Vepsä, Teuvo Oinas sekä Jorma Kääriäinen ovat kesän aikana tulossa musisoimaan Tähtirantaan.
Tähtiranta-rakennuksessa on viinimyymälä ja siellä on myytävänä Pohjanrannassa kasvavien herukkapensaiden marjoista valmistettuja viinejä.
Olen joskus keskustellut Paavo Väyrysen kanssa herukanviljelystä ja kertonut, että meillä on hieman yli sata herukkapensasta. Paavo on puolestaan kertonut, että heillä on Pohjanrannassa 8.000 mustaherukkapensasta ja 3.000 viherherukkapensasta, joten painimme herukanviljelijöinä täysin eri sarjoissa.
Väyrysten herukkapensaat kasvavat Kemijoen rantapelloilla ja niillä on varmaan todella hyvät kasvuolosuhteet.
Hankin viinimyymälästä matkamuistoksi viinipullon, jonka viini on valmistettu Pohjanrannan viherherukoista. Etiketissä on tuttu karikatyyrikuva tilan isännästä!
Pohjanrannan eri tilat olivat vierailujemme aikana Otto Vallenius-lauluviikkojen laulajien ja pianistien opiskelukäytössä. Opettajina toimivat mm. Soile Isokoski ja Seppo Ruohonen. Kiertelin Pohjanrannan alueella ja mm. Pohjantähti-opiston avoimista ikkunoista kuului musiikinopiskelun karu arki, kun oppilaat toistivat samaa teemaa moneen kertaan.
Pohjanrannan pihamaalla on vuokrattavana LC Keminmaan Kirkkovene. Kirkkoveneessä on 14 soutajan lisäksi paikka perämiehelle. Kuuden tunnin harjoitusvuoro maksaa 50,00 € ja vuorokauden vuokra on 150,00 €. Esitteessä mainitaan: Kirkkoveneellä soutaminen on hieno kokemus. Kemijoen allas Taivalkosken padon alta Isohaaraan tarjoaa huikeat näkymät, jotka tajuaa vasta Kirkkoveneessä soutaessaan.
Pohjanrannan eräs osa on Camping Rantatähti. Se on avoinna kesäkuusta syyskuuhun ja siellä on 67 caravanpaikkaa.
Camping-alueella on kirjolohiallas, jonne pumpataan koko ajan Kemijoen vettä.
Myös kanootteja Pohjanrannassa on vuokrattavana.
Pohjanrannan Paanukirkko on oma nähtävyytensä, mutta siitä kerroin jo 8.6.2012 julkaisemassani blogikirjoituksessa!
Puoluekokouksen jälkeen Pohjanrannassa oli todellinen kansainvaellus, sillä useat bussilastilliset halusivat poiketa siellä…
…Paavon kahveilla. Myös monet henkilöautoilla matkanneet puoluekokousedustajat halusivat poiketa tervehtimässä kunniapuheenjohtajaa ja Vuokkoa!
Kiitän Paavo sekä Vuokko Väyrystä vieraanvaraisuudesta ja toivottelen heille jatkuvaa menestystä Pohjanrannan kehittämisessä!On helppo suositella Pohjanrantaa käynti-, majoitus- ja kokemuskohteeksi, kun on liikkeellä "niillä mailla"!Pohjanranta on kokonaisuus, jonne kannattaa suunnata matkansa ihan todellisena matkakohteena!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pohjanranta, Pohjanrannan viinitila, Pohjanrannan Paanukirkko, Pohjanrannan Tähtiranta, Pohjanrannan Camping Rantatähti, Pohjantähti-opisto, Paavo Väyrynen, Paavo ja Vuokko Väyrynen, Paavo ja Vuokko-muki, |
Eilinen blogikirjoitukseni herätti suurta mielenkiintoa!Torstai 21.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kiitän kaikkia eilisen blogikirjoitukseni lukeneita ja sitä kommentoineita aktiivisuudesta esittämäni asian suhteen.
Sain sähköpostiviestejä, puhelinsoittoja, henkilökohtaisia kommentointeja ja poikkeuksellisen suuren määrän nettisivuillani kävijöitä kirjoitukseni ansiosta.
Lähetin kirjoitukseni hieman fiksattuna Aamulehdelle ja se julkaisi kirjoitukseni ”Lukijalta” –palstallaan 20.6.2012 – se varmaan osaltaan vaikutti, että nettisivuillani oli poikkeuksellisen vilkasta.
Aamulehti huomioi mielipidekirjoitukseni jo etusivullaan, sillä lehden nimen alla oli 20.6.2012 alaotsikko: Palvelut: TKL korjauttaa yhä bussejaan Virossa, vaikka kaupungin oma tuotanto on tehostunut."
Sivulla B24 julkaistu kirjoitukseni kuului näin:
”Halutaanko palvelut ulkomaille?
Tampereen Infratuotanto Liikelaitos on onnistunut liikelaitoksen tehostamisessa hyvin. Onnistuminen koskee myös korjaamotoimintoja, joka merkitsee mm. Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen sinisten bussien kunnossapidon ja korjaamisen tehostumista.
Kaupungin oman tuotannon tehostumisesta huolimatta TKL korjauttaa bussejaan Virossa.
Hämmästys oli suuri, kun TKL:n johtokunnan puheenjohtaja kaupunginvaltuustossa 18. kesäkuuta kehua retosteli virolaisten bussikorjaamoiden hyvää työn laatua ja halpaa hintaa
Puheenvuoro oli isku suomalaista ja tamperelaista työtä vastaan.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet ovat pelastaneet kaupungin oman tuotannon säilymisen laajemmaltikin. Infran kokemukset osoittavat, että myös kaupungin oma tuotanto pystyy olemaan tehokasta – kaikkea ei tarvitse ulkoistaa!
Haluavatko päättäjät ulkoistaa bussien korjaamisen ohella myös muut Tampereen kaupungin palvelutoiminnot ulkomaille?
Esko Erkkilä Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, kesk”
Toivon, että blogikirjoitukseni ja sen Aamulehdessä julkaistu ”miedompi” versio vauhdittavat keskustelua siitä, että... ...onko meidän Tampereella ja koko Suomessa pakko siirtää kaikki palvelutoiminnot Suomen ulkopuolelta tapahtuviksi!Vastaan omasta puolestani ja vastaukseni on VAHVA EI!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, Tampereen Vihreät , Vihreät De Gröna, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussien korjaaminen Virossa, suomalaisen työn halveksiminen, Tampereen kaupunginvaltuusto 18.6.2012, ulkoistaminen, ulkoistaminen Viroon, TKL, Tampereen Infra, |
Kuinka laajaa kotimaisen ja tamperelaisen työn halveksunta on Tampereen päättäjien piirissä?Keskiviikko 20.6.2012 - -Esko Erkkilä- Seurasin Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta internetin välityksellä maanantaina 18.6.2012.
Kaupunginvaltuutettu Hellä Asumaniemi (SDP) otti kokouksen ensimmäisessä puheenvuorossa esille Tampereen kaupungin omien sinisten bussien heikon kunnon.
Asumaniemen puoluetoveri Atanas Aleksovski, joka toimii kaupunginhallituksen edustajana Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa, toi esille, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos käyttää bussien korjaamisessa virolaisia bussikorjaamoita!
Aleksovskin kertoma on täyttä totta, vaikka se kuulostaakin uskomattomalta.
Toimin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana ja olemme siellä ihmetelleet virolaisten korjaamoiden käyttämistä Tampereen sinisten bussien korjaamisessa. Menettely on ihmeellistä oman oksan sahaamista, sillä olemme vaalikauden aikana saaneet Tampereen Infran korjaamotoiminnot hyvään iskuun. Virolaiset korjaamot saavat töitä, mutta kaupungin omaa tuotantoa syrjitään!
Olin pudota tuoliltani, kun kuulin Vihreiden Petri Siuron puheenvuoron, jossa Siuro ponnekkaasti puolusti virolaisten bussikorjaamoiden käyttämistä Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen bussien korjaamisessa!
Siuro mainosti virolaisten korjaamoiden työn hyvää laatua ja halpoja hintoja.Puheenvuoro oli isku suomalaista ja tamperelaista työtä vastaan.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet ovat esimerkillään pelastaneet kaupungin oman tuotannon säilymisen laajemmaltikin. Infran kokemukset osoittavat, että myös kaupungin oma tuotanto pystyy olemaan tehokasta – kaikkea ei tarvitse ulkoistaa!
Haluavatko päättäjät ulkoistaa bussien korjaamisen ohella myös muut Tampereen kaupungin palvelutoiminnot ulkomaille? -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, Tampereen Vihreät, TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussien korjaaminen Virossa, Tampereen kaupunginvaltuusto, |
Viherpeukalon onnistumiset, mutta myös epäonnistumiset näkyvät viljelyksillä nytTiistai 19.6.2012 - -Esko Erkkilä- Otin kameran mukaani, kun viikonvaihteen aikana tein pienen tarkastelumatkan mökkitonttimme kasvi- ja puutarhamaille. Annan kamerani otosten kertoa:
Päältäajettava ruohonleikkurimme on leikkuupään laakeriremontissa, joten nurmikko on päässyt ryöstäytymään hallitsemattomaan kasvuun, mutta älkää antako sen haitata – leikkuri on kuulemma tulossa kuntoon ja pian päästään nurmikonleikkuuseen.
Kesäntulon viivästyminen näkyy hyvin selvästi alppiruusujen tavanomaista myöhäisempänä kukkimisena. Tavallisesti alppiruusut kukkivat kesäkuun alkupäivinä, mutta nyt niiden kukinta alkoi kymmenkunta päivää myöhemmin. Perustimme alppiruusuryhmän oikeaoppisesti männikköön, sillä pintajuuriset alppiruusut viihtyvät yhdessä syväjuuristen mäntyjen kanssa – alppiruusuja ei saa istuttaa pintajuuristen kuusien läheisyyteen. Alppiruusun kasvualustan pitää olla ”höhheliä”, sillä vanha koeteltu totuus on, että alppiruusun juurella pitää päästä ilman työkaluja kaivautumaan ainakin ranteenverran maahan – jotkut taitavat sanoa, että kyynärpäätä myöten, mutta minä pidän sitä ohjetta jo hieman yliampuvana!
Alppiruusuista ensimmäisenä ehti kukkaan ”P.M.Tigerstedt” ja…
…sen jälkeen ”Helsingin Yliopisto”,…
…”Mikkeli”…
…ja Haaga aloittivat kukintansa.
Hallaisella mökkipalstallamme menestyvät ainoastaan nämä neljä lajiketta ja sen vuoksi olenkin hienoisella kademielellä aina seurannut Turun seudun työkaverieni puheita useiden alppiruusulajikkeiden kirjosta heidän puutarhassaan.
Pienoinen ylpeydenaiheemme on pensasmustikkamaamme. Toisaalta siinä on varsin vähän aihetta ylpeyteen, sillä parisenkymmentä yksilöä on istutettu ainakin kahteen kertaan oppivuosiemme aikana. Pensasmustikkamaamme on tullut hintoihinsa, mutta nyt satomahdollisuudet näyttävät hyviltä. Pensasmustikkamaa on ehdottomasti suojattava aitaverkoilla jäniksiä vastaan ja viime kesänä rakensimmekin sen ympärille hyvän verkkoaidan. Pensasmustikka on marjojen kypsyessä suojattava myös ”ilmavoimien hyökkäyksiltä” tai muuten kypsät marjat häviävät viimeistä marjaa myöten lintujen nokkaan – tästäkin meillä on omakohtaisia kokemuksia.
Pensasmustikan kukinta on nyt ollut poikkeuksellisen runsasta ja myös pölyttäjiä on ollut liikkeellä mukavasti.
Mansikan kukinta-aika on päättymässä ja kukinnan perusteella kohtuullinen mansikkasato on mahdollinen.
Porkkanat, punajuuret ja palsternakat ovat vielä harsojen alla, mutta sipuleille meillä ei riittänyt harsoja. Sipulit ovat kohtuullisessa kasvun alussa ja nyt tarvitaankin ainoastaan sopivasti vettä, haraamista sekä tarpeelliset ötökkäruiskutukset.
Kevytpeitteet on pussiperunoiden päältä poistettu ja äkkiseltään huonokuntoisilta näyttävät perunantaimet ovat näkyvillä. Varhaisperunan satonäkymät eivät ole aivan yhtä lohduttoman näköiset kuin perunantaimet, vaan odotettavissa on kuitenkin uutta perunaa omasta pellosta heti juhannuksen jälkeen – saattaa olla, että juhannukseksi oman pellon uudet perunat eivät ehdi.
Vanhaa maatiaiskantaa oleva raparperi on vahvassa kasvussa. Se on kuulemma niin voimakasarominen, että se ei kelpaa perheemme ruuanlaittoon lainkaan! Olkoon sitten puutarhan komistuksena!
Yhden luumupuuryhmän kuivuminen on laskettava viime talven tappioiksi. Olemme muutamana viime kesänä saaneet 200 – 300 kilon suuruisen luumusadon, mutta nyt sato saattaa jäädä kymmenesosaan tavanomaisesta.
Valkosipulia meillä on kasvussa runsaalla sadalla rivimetrillä ja sen satonäkymät näyttävät erinomaisilta. Tämä kasvusto on istutettu viime syksynä myöhään ja se on satonäkymiltään paras! Toki tämäkin ehti ennen talventuloa pienelle taimelle, mutta ei kovin suurelle.
Valkosipulia on kasvamassa kolmella erillisellä ”pläntillä” ja kaikki ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Katteena käytämme nurmikoilta lehtipuhaltimella syksyllä "haravoituja" lehtiä. Opimme taas uutta, kun käytimme katteena lehtiä, jotka olivat olleet kasalla kaksi vuotta - nyt ne olivat katteeksi parhaimmillaan!
Valkosipulin alkuperämaat ovat kotimaisen lisäksi Puola, Viro, Latvia, Unkari ja Saksa, sillä minulla on tapana matkoilla aina ostaa valkosipuleita istutettavaksi. Löysin välillä hukassa olleen istutuskartan ja siitä pystyn nyt toteamaan jokaisen sipulin alkuperämaan. Ainakin tässä vaiheessa kaikki yksilöt ovat alkuperämaasta riippumatta hyvässä kasvussa. Istutuskartta on päivätty 11.10.2011 ja sen jälkeen on istutettu ensimmäisessä valkosipulikuvassa näkyvät valkosipulit – viime syksynä myöhäinen istutusajankohta oli satonäkymien osalta paras! Olen pitänyt tavoitteena, että istutan valkosipulinkynnet maahan pari...kolme viikkoa ennen talventuloa. Periaate on hyvä, mutta kukapa tietää etukäteen, että milloin talvi pakkasineen tulee!
Sopivasti ajoittuneet sateet ovat mahdollistaneet kaikille puutarhakasveille suotuisan kasvuunlähdön.Sadetuksia ei vielä ole tarvittu, mutta varmaan niihinkin joudutaan turvautumaan juhannuksen jälkeen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alppiruusu, valkosipuli, pensasmustikka, |
Hilla ja Vappu ovat omakotialueemme erikoisnähtävyydet!Maanantai 18.6.2012 - -Esko Erkkilä- Ihmiset ulkoiluttavat koiriaan ja jotkut myös kissojaan tyytyväisinä lemmikkiensä holhoojina.
Sen heille suon, mutta erityisen otettu olen erään naapurimme vuohista, jotka silloin tällöin liikkuvat alueellamme ihmisten ilona.
Vuohet ovat Anne-emännän tomerassa ohjauksessa, kun ne joskus tulevat vastaan Palokallion kävelyreiteillä.
Tapasin vuohet eräänä iltapäivänä, kun palasin Tampereen keskustasta jostain palaverista.
Vappu (vasemmalla) ja Hilla (oikealla) ovat mainio pari liikkuessaan Palokallion alueella.
Vappu oli hieman nirso valokuvaajalla, sillä se kiirehti nopeasti kuvasta pois. Nopea napin painallus tallensi kuitenkin vauhdikkaan etenemisen ja tässä tulos!
Hilla käyttäytyi rauhallisemmin ja sen tallentaminen valokuvauksellisin keinoin oli helpompi homma.
On hieno asia, että joku haluaa panostaa epätavallisempien lemmikkien hoitamiseen.
Kiitän Vapun ja Hillan Anne-emäntää mielenkiintoisten lemmikkieläinten hoivaamisesta – niistä on lukuisille tamperelaisille ainutlaatuista iloa!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: vuohi, vuohet, vuohien kasvattaminen, Hilla-vuohi, Vappu-vuohi, Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys, |
Saksassa suurennuslasi on ostoskärryjen vakiovaruste joissain kaupoissa - milloin Suomessa?Sunnuntai 17.6.2012 - -Esko Erkkilä- Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL kampanjoivat markettien edustalla kotimaisen ruuan puolesta perjantaina 20.4.2012.
Kahden merkittävän tahon yhteiskampanjan tarkoituksena oli kiinnittää kuluttajien huomiota ruuan alkuperään ja elintarvikepakkausten alkuperämerkintöihin.
Ruuan alkuperän selvittäminen on usein salapoliisityötä, sillä erityisesti kaupan keskusliikkeet, mutta myös osa elintarviketeollisuudesta haluavat itsekkäistä bisnessyistä piilotella ruuan alkuperää.
Ruuan alkuperän piilottelussa ”kunnostautuvat” erityisesti kaupan merkittömät tuotteet eli Pirkat, Euroshopperit ja Rainbowit. Hieman halvemmalla hyllyhinnalla ne pyrkivät kasvattamaan kaupan katetta – kuluttajan etua päivittäistavarakaupan jättiläiset eivät ajattele. Minua huvitti taannoin, kun joku kuluttaja kehui Rainbow-tuotemerkillä myytyä jotain elintarviketta - Rainbow ei ole mikään merkki, vaan S-ryhmän merkitön tuote!
MTK:n ja SEL:n yhteiskampanjan hieman humoristisena kampanjavälineenä toimivat suurennuslasit, joita kuluttajille jaettiin markettien pihoilla.
Tavalliselle kuluttajalle suurennuslasit ovatkin usein ainoa keino selvittää elintarvikkeiden alkuperä.
Kotimaisen ruuan puolesta kampanjoivilla tahoilla on hieman erilaisia tavoitteita, mutta suuri päämäärä kaikilla on sama eli kotimaisen ruuan arvostuksen ja haluttavuuden kasvattaminen.
SEL:n jäsenet haluavat turvata työpaikkansa kotimaisessa elintarviketeollisuudessa......ja... ...MTK puolestaan kantaa huolta alkutuotannon säilymisestä Suomessa.
Taannoisella matkallamme Saksaan totesimme, että jotkut elintarvikemyymälät olivat siellä varustaneet ostoskärrynsä kiinteillä suurennuslaseilla!
Suurennuslasi oli kiinnitetty tukevasti ostoskärryyn, jotta kaikki pakkausmerkinnät oli helppo kuluttajan selvittää.
Mikä suomalainen päivittäistavarakauppaketju uskaltaa ottaa saman menettelyn käyttöönsä?
Suurennuslasin asentaminen ostoskärryn vakiovarusteeksi olisi suuri palvelus kuluttajalla ja olen varma, että se olisi hyvä käytännön askel kotimaisten elintarvikkeiden puolesta!
Löytyykö K- tai S-ryhmältä uskallusta toimia kuluttajan ja suomalaisuuden puolesta?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK:n ja SEL:n suurennuslasikampanja, elintarvikkeiden alkuperämerkinnät, K-ryhmä, S-ryhmä, Pirkka, Euroshopper, Rainbow, merkittömät tuotteet, private label, MTK, SEL, |
Tutun paikallislehden joutuminen paitsioon kunnallisten ilmoitusten tiedotuskanavana on eräs kuntaliitoksen synkistä puolistaPerjantai 15.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kuntaliitoskeskustelu velloo hallitsemattomana kaikkien mielissä ja pelko tulevaisuudesta nakertaa kansalaisten mieltä.
Hallitus on ylhäältä tulleella käskyllä muodostamassa mahdottomia kuntarakennelmia vastoin kansalaisten tahtoa.
Suunnitelmien tässä vaiheessa olisi kuultava mm. niitä kansalaisia, jotka ovat joutuneet kokemaan kuntaliitoksen.
Viljakkala vietiin taitamattomalla näkemyksellä kuntaliitokseen Ylöjärven kanssa. Liitossuunta oli vähintään yllättävä ja se oli vastoin luonnollista liitossuuntaa eli Hämeenkyröä ja ehkä myös Ikaalista.
Nyt viljakkalalaiset maksavat kovaa veroa kuntaliitoksesta Ylöjärven kanssa. ”Veron maksajien” joukkoon kuulumme myös me entiset viljakkalalaiset, joilla on joko vapaa-ajanasunto tai muita siteitä Viljakkalaan.
Me emme saa juuri mitään tietoa uuden ”kotikuntamme” tapahtumista, hallinnosta ja virkamiesten päätöksistä, sillä Ylöjärven kaupunki ilmoittelee virallisia ilmoituksiaan perin säästeliäästi Hämeenkyrön Sanomissa.
Sama tilanne saattaa olla myös Kurussa.
En anna piirunkaan vertaa mainosta Hämeenkyrön Sanomille, mutta Viljakkalasta kotoisin olevana pidän Hämeenkyrön Sanomia ainoana oikeana äänitorvena Viljakkalan asioille.
Arvostan Hämeenkyrön Sanomien nimen alapuolella olevaa mainintaa ” Hämeenkyrö, Viljakkala” ja jatkan lehden tilaamista, vaikka virallisesti Viljakkala onkin nykyisin kuulemma Ylöjärveä.
Ylöjärven kaupunki on lähettänyt kaupungin alueella vapaa-ajanasunnon omistaville henkilöille kyselyn, jossa kartoitetaan monia asioita.
Eräs kysymys kuuluu, että mihin asioihin haluaisit parannuksen.
Kannustan vastaamaan, että kyseisen kaupungin – huomaatte kuinka vaikea vanhan viljakkalalaisen on mainita tämän kaupungin nimeä – viralliset ilmoitukset julkaistaisiin myös Hämeenkyrön Sanomissa!
Hämeenkyrön Sanomien käyttäminen Ylöjärven kaupungin virallisena ilmoituslehtenä madaltaisi kynnystä myös meille vanhoille viljakkalalaisille hyväksyä tapahtunut kuntaliitos! Se merkitsisi myös mm. sitä, että maksaisimme Viljakkalassa omistamiemme kiinteistöjen ja vapaa-ajanasuntojemme kiinteistöverot nykyistä myötämielisemmin siihen kaupunkiin, jonka nimi alkaa Y-kirjaimella ja päättyy i-kirjaimeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paikallislehti, paikallislehdet, Hämeenkyrön Sanomat, Ylöjärvi, kuntarakennemuutos, Henna Virkkunen, |
Juha Sipilä: "Vastaukseni on luja kyllä!"Keskiviikko 13.6.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan Rovaniemen puoluekokouksen pääjuhlan odotetuin vaihe oli puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhe.
Olin pääjuhlassa paikalla ja voin vakuuttaa, että meillä keskustalaisilla on nyt tulevaisuuteen uskova ja luottavainen suhtautuminen tulevaisuuteen.
Otsikossa oleva Juha Sipilän linjapuheeseensa sisällyttämä lause oli ja on vastaus hänen itsensä esittämään kysymykseen, että tarvitaanko meitä.
Kerron pienen kuvakavalkadin välityksellä Lappi Areenan tunnelmista Keskustan puoluekokouksen pääjuhlassa:
Rovaniemen halki edenneen lippumarssin tavoin Juha Rehula toi siniristilipun pääjuhlaan.
Pertti Hakanen toi Lappi Areenalle Keskustan Pirkanmaan piirin järjestölipun. Pirkanmaan lippuairueina olivat Ritva Männistö (vasemmalla) ja Päivi Koppanen.
Puhujakorokkeella Juha Rehulan kannatteleman Suomen lipun vierelle sijoittautuivat puheenjohtaja Juha Sipilän kantamana Keskustan lippu ja Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärven kannattelema Lapin piirin järjestölippu.
Lapin Sotilassoittokunnan alkumusiikin jälkeen Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen lausui tervetulosanat. Pääjuhlan teemana oli Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuosi ja sen vuoksi Kurvinen siteerasikin joitain Alkion lausumia totuuksia. Olen saanut olla pitämässä lukemattomia tupailtoja ja sen vuoksi pidin Kurvisen mainitsemasta Alkio-lausumasta, joka kuului näin:
Tupailloissa ihmisellä järki lähtee liikkeelle!Alkion lausumaa totuutta voidaan soveltaa nykyajan poliittisiin tupailtoihin eli toritapahtumiin. Ainakin me Tampereen keskustalaiset pyrimme toimimaan siten, että toritapahtumissa järki lähtee liikkeelle!
Media on puoluekokouksen jälkeen repostellut, että räppäri Ironfacen esiintyminen ei muka olisi sopinut Keskustan juhlaan. Minä ja lukemattomat muut juhlayleisön joukossa nauttivat Ironfacen kahdesta esityksestä, jotka olivat nimeltään: ”Pyöritä maailmaa” ja ”Te tuutte alas”. Ironface itsekin toki totesi, että hänellä on nyt meneillään eräs erikoislaatuisemmista keikoistaan!
Taiteilija Esko Lehtimäki esitti Santeri Alkiota monologissa, joka kuvasi lähelle iltaan ehtinyttä Alkiota. Monologi oli sijoitettu vuoteen 1929 ja kun Alkio kuoli 1930, niin ilta oli tuolloin jo lähellä Santeri Alkiota. Monologissa Alkio tarkasteli ja analysoi mm. Vapaussotaan liittyneitä kuvioita; sen syitä ja myös sodan jälkeistä porvarillisen ylimystön toimintaa. Monologin tuottamisen kantavana voimana oli ollut filosofian tohtori ja professori Kari Hokkanen – Hokkanen on aikoinaan toiminut Alkio-opiston rehtorina, joten hän varmasti osaa tulkita Alkion tekstejä. Olin sijoittunut juhlasalissa siten, että jouduin kuvaamaan "Alkion" videotaululta ja sen vuoksi kuva on epätarkka.
Jalustalla seisoneet liputkin odottivat jännityksellä puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta.
Puheenjohtaja Sipilän linjapuhe on julkaistu Keskustan nettisivuilla. Tekee kuitenkin vääryyttä itselleen, jos tukeutuu pelkästään netissä julkaistuun Sipilän puhetekstiin – kyllä puhe piti itse kuunnella paikan päällä! Tukeudun omaan muistiini ja muistiinpanoihini, kun referoin puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta muutamilla ranskalaisilla viivoilla:
Sipilä linjasi näin:Keskittäminen ei ole suomalaisten haave. Keskittäminen tuhoaa luontoa. Hajauttaminen suojelee luontoa! Kunta on ihmisten lähiyhteisö ja kansanvallan kulmakivi. Sanelua ja pakkoliitoksia Keskusta ei hyväksy! Näiden lauseiden jälkeen kolmituhantinen pääjuhlayleisö puhkesi jälleen kerran suosionosoituksiin.Nykyhallitusta Sipilä luonnehti näköalattomaksi ja totesi sen valinneen linjakseen hitaan taantumisen linjan – hallitus ajaa vimmalla alas suomalaista yhteiskuntaa. Sain jo paluumatkalla viestejä, että olen seurannut Sipilän puhetta tarkkaavaisena, sillä naamaani on kuulemma näytetty ruudun täydeltä Ylen iltauutisissa. Varmistin asian kotiin päästyäni Yle-Areenasta ja näinhän tässä on näköjään käynyt! En omaa pienintäkään tietoa, että mistä ja kuinka minua on kuvattu television iltauutisiin.
Puheenjohtajan linjapuheen jälkeen juontaja Julius Oförsagd pyysi edellispäivänä valitun puoluejohdon kokonaisuudessaan Sipilän seuraksi lavalle. On selvää, että Sipilän linjapuhe ja uuden johtoviisikon esiintyminen saivat yleisöltä pitkään jatkuneet suosionosoitukset!
Pääjuhlan viimeisen puheenvuoron sai käyttää Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen. Koulukuntasiskoni Elsi-agrologi toivotteli herttaiseen tyyliinsä puolueväen turvalliselle kotimatkalle.
Lopuksi puoluekokousväki lauloi sydämensä kyllyydestä ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa…” ja kansallislaulumme kaikuikin väkevästi Lappi Areenalla!
”Yhdessä” –teeman ympärille rakentunut Suomen Keskustan 74. sääntömääräinen puoluekokous oli päättynyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Antti Kurvinen, Santeri Alkio, Elsi Katainen, Juha Rehula, keskustan puoluekokous, Pertti Hakanen, Ritva Männistö, Päivi Koppanen, Janne Seurujärvi, Ironface, |
Suomen Keskustan puoluekokousedustajien lippumarssi Rovaniemen keskustassa oli vahva osoitus keskustalaisen kansanliikkeen voimasta!Tiistai 12.6.2012 - -Esko Erkkilä- Ennen Keskustan puoluekokouksen pääjuhlaa järjestetty lippumarssi halki Rovaniemen keskustan oli vahva osoitus Suomen Keskustan voimasta ja vahvuudesta.
Lähes kolmetuhatta keskustalaista osallistui mainiossa marssisäässä järjestettyyn lippumarssiin.
Olin mukana n. kahden kilometrin pituisen reitin kulkeneella marssilla.
Marssi alkoi tietysti valmisteluilla ja tässä tamperelaiset puoluekokousedustajat Jari Rajasalo (vasemmalla), Arja Hirvenoja sekä Antti Juva ovat hymyssäsuin matkalla lippumarssin järjestäytymispaikalle.
Marssirivistön kärjessä kulkeneen Suomen siniristilipun kantajana toimi edellispäivänä Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu Juha Rehula. Suomen Keskustan lippua kantoi puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilän rinnalla marssivat varapuheenjohtajat Annika Saarikko sekä Riikka Manner.
Etelä-Häme…
...ja Etelä-Pohjanmaa marssivat seuraavina.
Keskustan Helsingin piirin…
…ja Itä-Savon jälkeen…
…oli vuorossa Kainuu. Kainuun piirijärjestön edustajien marssilauluna oli Ilmari Kiannon vuonna 1911 sanoittama ja Oskar Merikannon säveltämä ”Nälkämaan laulu” ja komeasti se kainuulaisilta kajahtikin!
Keski-Pohjanmaan…
…ja Keski-Suomen piirin…
…jälkeen oli vuorossa Kymenlaakso, jonka lipunkantajana toimi ex-kansanedustaja Markku Pakkanen.
Keskustan Pirkanmaan piirin nimikylttiä kantoi Raili Naskali Pirkkalasta ja piirimme lippu oli Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajan Pertti Hakasen vankoissa käsissä. Piirimme kärjessä marssivat kansallispuvuissaan Raili Naskalin lisäksi vasemmalta luetellen: Ritva Männistö, Arja Mattila, Joakim Roth, Riitta Koskinen, Päivi Koppanen ja Pirkko Vuolle.
Tässä Pirkanmaan piirin marssirivistön keskivaihetta….
…ja tässä ”loppupään valvojat”.
Valokuvaamisen jälkeen liityin Pirkanmaan piirin loppupään valvojiin ja tässä kuva meitä seuranneesta Keskustan Pohjois-Karjalan piirin marssirivistön kärjestä.
Lippumarssin seuraajia katujen varrella oli paljon. Joukossa oli tuttujakin ja tässä turkulainen Jarmo Laivoranta…
…sekä Tauno Mäkelä Vilppulasta seuraavat marssia.
Rovaniemelle saapuneet ulkomaiset turistit ihmettelivät monien satojen metrin pituista marssirivistöä, joka kajautteli maakuntalauluja marssiessaan.
Poistuin välillä marssirivistöstä ja pienen oikaisun ansiosta pääsin taas ottamaan muutaman kuvan Pirkanmaan piirin marssijoista.
Arvo Uusitalo synnyinkunnastani Viljakkalasta liittyi Pirkanmaan marssijoiden joukkoon matkan varrella ja hän toimikin Pirkanmaan ”lukkona” koko loppuosuuden!
Marssi päättyi Rovaniemen kaupungintalolle. Tässä Eero ja Arja Mattila Viljakkalan Nisulta käärivät kantamaansa lippua odottamaan seuraavaa merkkitapahtumaa.
Marssin ensikertalainen Keskustan Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jari Rajasalo oli silminnähden tyytyväinen marssikokemukseensa.
Marssin jälkeen europarlamentaarikon ja Keskustan uunituoreen varapuheenjohtajan Riikka Mannerin Nikolas-poika oli tyytyväinen päästyään äitinsä syliin.
Kuvakertomukseni päätteeksi vielä kuvia kansallispukuisista pirkanmaalaisista marssijoista:
Riitta Koskinen Ylöjärveltä
Arja Mattila Viljakkalasta
Pirkko Vuolle Viljakkalasta
Osallistuin Keskustan puoluekokousohjelmaan kuuluvaan lippumarssiin nyt ensimmäistä kertaa. Kokemus oli vertaansa vailla.Toivon, että pääsen kokemaan jotain vastaavaa Keskustan seuraavassa puoluekokouksessa Turussa vuonna 2014!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Keskustan puoluekokous, puoluekokouksen lippumarssi, |
Arvoisat puoluekokousedustajat!Maanantai 11.6.2012 - -Esko Erkkilä- Olen elämäni aikana pitänyt esityksiä erilaisille yleisöille ainakin pari tuhatta kertaa - saattaa olla, että esiintymisiä on kertynyt vuosien saatossa tuplastikin, mutta suurimman kuuntelijajoukon sain lauantaina, kun käytin puheenvuoron Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä.
Olin toiseksi viimeinen puhuja ennen puheenjohtajaäänestyksiä ja Lappi Areenalla oli puhettani kuuntelemassa n. 4.000 puheenjohtajaäänestyksiin valmistautuvaa puoluekokousedustajaa ja puoluekokouksen seuraajaa. Tupa oli täynnä!
Näin puhuin elämäni suurimmalle yleisölle:
Arvoisat puoluekokousedustajat, puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat sekä viime eduskuntavaaleissa ehdollaolleet jäsenemme!
Tuon Teille terveiset Tampereelta.
Tampereella Keskustan toiminta on ollut tuloksekasta, sillä onhan meillä mm. apulaispormestarina Timo Hanhilahti; Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari.
Kohdistan sanomani Teille kaikille arvoisat läsnäolijat ja perusteena on Keskustan pärjääminen koko maassa, mutta erityisesti suurissa kaupungeissa.
Suurissa kaupungeissa on paljon potentiaalia Keskustalle.
Useat keskustalaiset viime eduskuntavaalien ehdokkaat saivat hyvän äänisaaliin esim. Tampereella.
Nyt on meidän kaikkien huolehdittava, että pystymme turvaamaan kaikkien viime eduskuntavaaleissa suurista kaupungeista saadut äänet pysymään Keskustalla syksyn kunnallisvaaleissa.
Suurista kaupungeista saadut äänet ovat tärkeä osa siitä äänimäärästä, jolla ratkaistaan monien maakunnallisten organisaatioiden luottamushenkilöpaikat.
Kiitän jo etukäteen kaikkia siitä tuesta, jota tulemme suurissa kaupungeissa saamaan Teiltä!
-----
Puheenjohtajan merkkikello soi ja minuutin pituinen puhe oli pidetty. Käytän puhuessani yleensä vain iskusanaliuskaa muistini tukena, mutta puheajan rajoittaminen minuuttiin merkitsi, että jouduin lukemaan paperista ennalta valmistelemani tekstin. Kuvat ovat tamperelaisen puoluekokousedustaja Arja Hirvenojan kamerallani ottamia.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, |
Keskustan puoluekokousiltamat järjestettiin 60 metrin syvyydessä!Sunnuntai 10.6.2012 klo 2.18 - -Esko Erkkilä- Terveisiä Keskustan puoluekokousiltamista Rovaniemeltä! Ne järjestettiin kuudenkymmenen metrin syvyydessä Santavuoren kallion sisällä sijaitsevassa Santaparkissa.
Santaparkin sisäänkäynnin jälkeen…
…laskeudutaan sadan metrin matkalla sopivasti alaspäin…
…välitasanteelle.
Välitasanteen jälkeen laskeudutaan edelleen sadan metrin kävelymatkan aikana taas syvemmälle vuoren sisään ja…
…saavutaan Santaparkin juhlasaliin.
Juhlasalissa esittäytyi Keskustan uudistunut johtoviisikko.
Puheenjohtaja Juha Sipilä
Varapuheenjohtajat Annika Saarikko,…
…Riikka Manner…
…ja Juha Rehula.
Puoluesihteeri Timo Laaninen. Puoluekokouksen toisesta päivästä jäi mieleen yhtenäisyyttä kuvaava mieliala.Ylimmän johdon tällä kokoonpanolla Keskustalla on mahdollisuuksia vaikka minne saakka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä, Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen, |
Keskustan uusi puoluejohto on valittuSunnuntai 10.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kerron lyhyesti ja täydennän myöhemmin:
Puheenjohtajaksi Juha Sipilä
Varapuheenjohtajiksi:
Annika Saarikko
Riikka Manner
Juha Rehula
Puoluesihteeriksi Timo Laaninen... ...(joka tässä kertoo ääntenlaskun aikana tunnelmistaan Riikka Uosukaiselle)
Täydennän Rovaniemen kuulumisia toivottavasti jo tänään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä. Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen, |
Sipilä-rintamerkki rintaan ja...Lauantai 9.6.2012 klo 8.17 ...bussimatka puoluekokouspaikalle voi alkaa! Rovaniemeltä "livenä" 9.6.2012 klo 8.18 -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä. |
Puheenjohtajaehdokkaiden kielenkäyttö muuttui terävämmäksi, kun valintaäänestys lähestyyLauantai 9.6.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan puheenjohtajavalinta tapahtuu tänään iltapäivällä.
Lappi Areenalla eilen klo 18.30 alkaneessa puheenjohtajataiston viimeisessä yhteisessä keskustelussa ehdokkaiden kielenkannat avautuivat ajoittain lähes kiivastahtiseen sanailuun saakka. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan, sillä jokseenkin jokaisen puheenvuoron jälkeen kuultiin suosionosoituksia.
Keskustelua johdatteli Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen.
Ehdokkaat olivat ryhmittäytyneet esiintymislavalle pöytien ääreen.
Timo Kaunisto muistutti, että ”hevosen vaihtaminen ei riitä”. Sen lisäksi Keskustan pitää Kauniston mielestä löytää toimintalinja keskusta-vasemmistolaisesta perustasta. Tästäkin puheenvuorosta Kaunisto sai suosionosoituksia!
Tuomo Puumala peräänkuulutti, että Keskustan uuden puheenjohtajan on oltava yhdistävä tekijä puolueelle ja hänen on osattava kuunnella kansalaisia. Eri mieltä olevat on Puumalan linjauksen mukaan saatava lähimmäs puoluejohtoa.
Juha Sipilä totesi: ”Johtamaani Keskustaan sopivat kaikki.” Sipilän mielestä Mari Kiviniemeä olisi pitänyt tukea enemmän. ”Nyt pitää katsoa eteenpäin” oli Juha Sipilän resepti huomiselle.
Paavo Väyrynen luotti Keskustan puoluekokouksen kykyyn valita puheenjohtajaksi paras henkilö. ”Valinta tulee olemaan onnistunut, kun 3.000 keskustalaista miettii viikonvaihteen ajan, että kenestä tulee puheenjohtaja.”
Keskustelin päivän aikana lukemattomien puoluekokousosanottajien kanssa ja minulle jäi se tuntuma, että Juha Sipilän asemat ovat puoluekokouksen aikana kohentuneet ja hänestä saattaa tänään tulla Keskustan uusi puheenjohtaja! Juttelin Juha Sipilän kanssa päivän tunnelmista. Ihailin Sipilän toimintaa päivän aikana - koko ajan hän oli liikenteessä yleisön joukossa ja teki tuttavuutta entisten ja uusien tuttaviensa kanssa! Myös Tuomo Puumalan kanssa pääsin kiittämään häntä oikein kädestä pitäen siitä mallikkaasta esiintymisestä, jonka Puumala suoritti Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön osastolla Tampereen Markkinoilla 4.6.2012! Eilen pystyin päivittämään tälle palstalle kesken päivän uutta tietoa – saa nähdä, että ehdinkö kertomaan tuoreet tunnelmat uuden puheenjohtajan valinnasta tänään ennen iltaohjelmamme alkamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Timo Kaunisto, Tuomo Puumala, Juha Sipilä, Paavo Väyrynen, |
Puoluekokousmatka on alkanut!Perjantai 8.6.2012 - -Esko Erkkilä- Aamuvirkuimmat tämän palstan lukijat näkevät nämä rivit perjantaina 8.6.2012 klo 00.00.
Olen täsmälleen samalla kellonlyömällä noussut bussiin Tampereen linja-autoasemalla ja matkamme kohti Rovaniemeä ja Keskustan puoluekokousta on alkanut.
Bussi on täpötäynnä, sillä matkassa on viitisenkymmentä pirkanmaalaista puoluekokousedustajaa. Muilla kulkutavoilla Rovaniemelle on tulossa ainakin sama määrä pirkanmaalaisia, joten kokonaisedustuksemme kohoaa tasolle satakunta kokousedustajaa.
Aikataulusuunnitelman mukaan olemme perillä Rovaniemellä tänään klo 12.00.
Keskustan puoluekokouspaikkana toimii Lappi Areena ja siellä puoluekokousosanottajien valtakirjojen tarkastaminen alkaa klo 10.00.
Ohjelman mukaan Rovaniemellä on runsaasti erilaisia oheistapahtumia mm. Lordinaukiolla sekä Lapin Urheiluopistossa Santaparkissa.
Santaparkissa alkaa varmaan mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen ”Terve tulevaisuus tehdään kunnissa” –ajankohtaisseminaari klo 12.30, mutta todennäköisesti en ehdi sinne.
Varsinainen puoluekokous alkaa klo 15.00 ja silloin on oltava paikalla.
Jossain vaiheessa on ehdittävä kirjautumaan hotelliin, jotta kahden yön majoittuminen on turvattu.
On selkeästi todettava, että kaikki puoluekokouskulut menevät omasta pussistani, sillä mikään taho ei maksa edes osaa puoluekokouskuluistani.
Tutkailin hotellini tietoja ja siellä kaikissa huoneissa on langaton internet-yhteys.
Kannettava tietokoneeni on matkassa ja ainakin suunnittelen, että pystyn paikan päältä päivittämään tuoretta tietoa näille sivuille. Mitään en pysty lupaamaan, mutta sitä yritän.
Jos yritykseni ei onnistu, niin sen varalle tällä palstalle on kyllä kaikille päiville varattuna oma juttunsa eli näille sivuille ilmestyy Keskustan puoluekokouksenkin aikana joka tapauksessa uusi juttu!
Sammalleimulla ei ole mitään yhteyttä tähän juttuun, mutta koska otin eilen mökillämme tämän kuvan, niin liitän sen tähän loppuun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Suomen Keskusta, puoluekokous Rovaniemellä, Keskustan puoluekokous, Keskustan puoluekokous Rovaniemellä, Lappi Areena, |
Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat ovat tärkeä elementti Tampereen kaupungin toiminnassaTorstai 7.6.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereella järjestetään muutaman kerran vuodessa pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan yhteisiä asukasiltoja.
Asukasillat järjestetään eri puolilla kaupunkia. Ne ovat tarkoitettu tiettyjen alueiden asukkaille, mutta yleensä tilaisuudet muodostuvat koko kaupungin asioita koskeviksi ja se on mielestäni yksinomaan hyvä asia.
Etelä-Tampereen aluetta koskeva asukasilta järjestettiin kesäkuun 4. päivänä Rudolf Steiner -koulun auditoriossa, Muotialantie 78-81. Paikalla oli nelisenkymmentä tamperelaista ja olin yksi mukanaolleista.
Rudolf Steiner -koulun auditorio on nähtävyys sinänsä, joten paikka oli valittu oikein.
Asukasillan puheenjohtajana toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen (vihreät).
Roivaisen (oikealla) kanssa saman pöydän ääressä istuivat kaikki Tampereen apulaispormestarit pormestari Timo P. Niemisen johdolla. Henkilöt vasemmalta; apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihreät), pormestari Timo P. Nieminen (kokoomus), apulaispormestari Irja Tulonen (kokoomus), apulaispormestari Leena Kostiainen (kokoomus) sekä apulaispormestari Timo Hanhilahti (keskusta).
Yleisön kysymyksiin vastaamassa olivat myös valtuustoryhmien edustajat ja he tässä vasemmalta alkaen: Sirkka-Liisa Virtanen (vasemmistoliitto), Jari Heinonen (SKP), Lasse Oksanen (Tampereen Sitoutumattomat), Heikki Luoto (perussuomalaiset), Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen (keskusta), Pekka Salmi (SDP) sekä Marco Ruth (kristillisdemokraatit). Ihmetytti, että vihreiden ja kokoomuksen valtuustoryhmien edustajia ei ollut paikalla! Valtaosa tilaisuudessa esitetyistä kysymyksistä keskittyi ennalta esitettyihin kysymysten käsittelyyn ja se latisti tilaisuuden kokonaiskuvaa – nyt tilaisuuden hektisyys heikkeni, kun puheenjohtaja tukeutui pääosin ennalta lähetettyjen kysymysten käsittelyyn.
Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat menettävät merkitystään, jos paikalle saapuneiden kaupunkilaisten esittämillä kysymyksillä ei ole mahdollisuutta tulla esille lainkaan. Toivottavasti tähän saadaan parannus jo seuraavalla kerralla.
Osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihreät) vakuutti, että kirjastopalvelujen tarjontaan ei puututa kaupungin säästötoimenpiteiden varjolla – hyvä niin!
Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen apulaispormestari Irja Tulonen (kokoomus) joutui monen kysymyksen kohdalla levittelemään käsiään, sillä niin osuvia kysymyksiä yleisö osasi esittää apulaispormestarille. Kaikesta kuullusta ja nähdystä oli helposti aistittavissa, että erityisesti vanhusten, sairaiden ja vähäväkisten asiat eivät Tampereella ole kunnossa ja eivät ole edes tulossa kuntoon. ”Palvelutalo” –käsitteen suoranaiseen väärinkäyttöön Tulonen otti tiukasti kantaa, kun hän totesi, että on aivan liikaa palvelutaloksi kutsuttuja asumismuotoja, jotka eivät ole todellisia palvelutaloja. Hyvä kannanotto, sillä seniorit varmaan hankkivat asuntoja sellaisista asumisyhteisöistä, joita markkinoidaan palvelutaloina, mutta todellisuudessa yhteisö ei tarjoakaan palvelutalotasoisia palveluja.
Lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari Leena Kostiainen sai oman ”kysymyspatterinsa” vastattavakseen etuajassa, sillä hänellä oli tärkeämpiä menoja tiedossa kuin tamperelaisten ongelmiin vastaaminen omalla vuorollaan. Apulaispormestari Kostiaisen vastuualue on tärkeä niiden valmiuksien luomisessa, jotka luovat perusteet nuorten pärjäämisellä. Tämän vuoksi hänen roolinsa olisi ensiarvoisen tärkeä, jotta nuorille pystyttäisiin Tampereella luomaan kohtuulliset olosuhteet elämässä selviytymiselle.
Yhdyskuntapalvelujen apulaispormestari Timo Hanhilahti on Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari. On muistettava, että hän on myös Suomen kokenein apulaispormestari, sillä Hanhilahdelle on kertynyt apulaispormestarikokemusta eniten kautta aikojen Suomessa! Hanhilahti totesi, että kaavoitustavoitteet Tampereella on määrällisesti saavutettu. Apulaispormestari Hanhilahti muistutti, että Partolan alueesta on tulossa elinvoimainen keskus myös Tampereen tarpeita varten. Pidän Hanhilahden ajattelusta ja Partolan kohoaminen Pirkkalan puoleisesta sijainnistaan huolimatta eteläisen Tampereen palvelukeskukseksi on osoitus kuntarajojen ylittävästä positiivisesta toiminnasta. Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittämisohjelmaan viitaten apulaispormestari Hanhilahti totesi, että kaupungin oman tuotannon kehittämisellä on varmistettu oman tuotannon säilyminen ja sen lisäksi säästetty 8 miljoonaa euroa. Kyseisen liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana on mukava kuulla tunnustusta työmme tuloksista!
Pormestari Timo P. Niemiseltä pyydettiin kommentteja pormestari-järjestelmän hyvistä ja huonoista puolista. Nieminen keskittyi järjestelmän hyvien puolien mainitsemiseen ja eräänä keskeisenä hyvänä puolena hän mainitsi sen, että luottamushenkilönä pormestarin pitää nauttia kaupunginvaltuuston ja sitä kautta kaupunkilaisten luottamusta. Tämä merkitsee, että pormestarin on koko ajan huomioitava kaupunkilaiset toiminnassaan. Timo P. Nieminen mainitsi, että kunnanjohtaja-järjestelmässä jopa kolmikymppinen kunnanjohtaja pystyy hankkimaan eläkeviran ja se ei ole kannatettava asia. Tampereen talouskehityksessä pormestari Timo P. Nieminen ennusti vielä vuodesta 2013 tulevan tiukka ja sama tilanne jatkuu ehkä myös vuonna 2014.
Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat ovat kaupunkilaisten näkökulmasta hyvä asia.Läsnä olleille on kuitenkin jatkossa varattava parempi mahdollisuus esittää kysymyksiä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasilta, Timo P. Nieminen, Irene Roivainen, Timo Hanhilahti, Olli-Poika Parviainen, Irja Tulonen, Leena Kostiainen, |
Saksa tuottaa lähes puolet maailmassa tuotetusta aurinkoenergiastaMaanantai 4.6.2012 - -Esko Erkkilä- Tiedotusvälineet kertoivat toukokuun lopulla, että Saksassa tuotettiin perjantaina 25. toukokuuta noin kolmannes maan tarvitsemasta sähköstä aurinkoenergialla. Seuraavana päivänä eli lauantaina toukokuun 26. päivänä maan sähköntarpeesta tuotettiin auringon avulla peräti lähes puolet!
Aurinkosähkön osuuden kasvaminen lähes puoleen selittyi osin sillä, että lauantai on vapaapäivä ja teollisuuden tarvitsema sähköntarve on silloin luonnollisesti pienempi kuin arkipäivinä.
Mainittuna viikonvaihteena Saksassa tuotettiin hetkellisesti aurinkosähköä suuremmalla teholla kuin minkään muun valtakunnan alueella aikaisemmin.
Saksa on investoinut suuria summia uusiutuvaan energiaan. Viime vuosina Saksa on tukenut neljällä miljardilla eurolla vuodessa aurinkoenergian kehittämistä ja rakentamista.
Saksan panostamisen aurinkosähkön tuottamiseen näkee helposti, sillä aurinkopaneeleja on maisemassa paljon.
Totesimme aurinkoenergiaan panostamisen kun vierailimme huhti – toukokuun vaihteessa Baijerin alueella.
Lensimme Helsingistä Frankfurtiin ja jatkoimme sieltä junalla Würzburgiin.
Teimme Würzburgsta junamatkat Rothenburgíin sekä Nürnbergiin ja näimme rautateiden varrella paljon aurinkopaneeleja.
Tässä muutamia junan ikkunoista nähtyjä aurinkopaneeliratkaisuja:
Baijerissa ratojen varrella on useiden hehtaarien suuruisia "aurinkopaneelipeltoja".
Teollisuushallien katot ovat käteviä paikkoja asentaa aurinkopaneelit.
Aurinkopaneelit soveltuvat hyvin maisemaan myös tavallisten omakotitalojen katoilla. Kattojen oikea suunta ja kaltevuuskulma kohti aurinkoa merkitsevät, että maisemaa rumentavia erikoisrakennelmia ei tarvita.
Kiinnostaisi tietää, että millaisen korvauksen maanomistaja saa, kun...
...hän antaa energiayhtiön asentaa "hehtaarikaupalla" aurinkopaneeleja pelloilleen!
Radanvierustapellot ovat rautatien vuoksi poissa virkityskäytöstä, joten aurinkopaneelit soveltuvat sen puolesta ratojen vierustoille. Kun piharakennuksen katto on oikeaan suuntaan ja sen kaltevuuskulma sopiva, voidaan aurinkopaneelit helposti asentaa suoraan katolle. Aina kun näen maisemaa pilaavan tuulivoimalan, tulee mieleeni perussuomalaisten työmies Matti Putkosen sanomaksi kerrottu luonnehdinta tuulivoimalasta: "Tuulivoimala on parhaimmillaan, kun sen jalustassa käydä jyskyttää dieselmoottori ja se pyörittää hihnavedon avulla tuulivoimalan siipiä!" En tunne Saksan nykyistä toimintapolitiikkaa rapsiöljyn tukemisessa ja hyödyntämisessä biopolttoaineena. Rapsipellot olivat kuitenkin vapun aikoihin Saksassa kauneimmillaan. Tämän jutun keskeinen sisältö on saksalaisen insinööritaidon ihaileminen, että niinkin pohjoinen maa kuin Saksa on kohonnut maailmassa aurinkosähkön tuottajana aivan kärkeen! Kun en tunne saksalaista tukipolitiikkaa aurinkosähkön tuotannossa, menköön tämä juttu insinööritaidon ihailuksi! -Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: uusiutuva energia, aurinkosähkö, Saksan aurinkosähkö, tuulivoima, bioenergia, rapsiöljy, |
Onko Tampereen kaupungilla eettisiä perusteita ja jos on, niin noudattaako se niitä?Sunnuntai 3.6.2012 - -Esko Erkkilä- Otsikon kysymys tuli etsimättä mieleen, kun luin kesäkuun 1. päivänä ilmestyneen Aamulehden ”Lukijalta”-palstalta Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokelan kirjoituksen.
Jokelan kirjoituksen otsikko oli: ”Luonnonmukaisesti valmistettua hyvää juomavettä”.
Harvoin näkee niin paljon tosiasioita karttavaa kirjoitusta, kuin Jokelan esitys oli.
Jokela toistelee kirjoituksessaan vanhoja ikiaikaisia väitteitään, jotka ovat vailla todellisuuspohjaa.
Puutun nyt tarkemmin ainoastaan yhteen toimitusjohtaja Jokelan väitteeseen.
Jokelan väite kuuluu näin:
”Tekopohjaveden valmistaminen perustuu luonnon omiin prosesseihin: maaperän luontaiset mikrobit hajottavat suuren osan järviveden orgaanisesta aineksesta”.
Tavase Oy:n tarkoituksena on sadettaa Suomen ainutlaatuisempiin harjumaisemiin järvivettä 863 metrin korkuinen vesipatsas vuodessa.
On myönnettävä, että Kangasalan ja Pälkäneen maisemissa harjuihin sataa vettä 863 metriä, mutta ajanjaksona puhutaan silloin yli tuhannesta (1.000) vuodesta! Jokelan markkinoima tekopohjavesihanke sadettaisi tuhatvuotisen sateen Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemiin yhdessä vuodessa!
Se hankkeen luonnonmukaisuudesta!
Tampereen kaupunki omistaa Tavasesta 69,5 % ja sen vuoksi osoitankin tämän jutun otsikkokysymyksen Tampereen kaupungille.
Onko alueen keskimääräisen vuotuisen sademäärän tuhatkertaistaminen eettisesti kestävällä pohjalla?
Kysyn asiaa sen vuoksi Tampereen kaupungilta, kun sen konserniin kuuluva Tavase Oy aikoo niin tehdä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin eettiset periaatteet, Tavase Oy, |
Onko Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä hallintohimmeleistä tiensä päässä?Perjantai 1.6.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän muodostavat Tampereen lisäksi Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi ja Vesilahti.
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, jota lyhyemmin kutsutaan nimellä ”Tampereen kaupunkiseutu” järjesti toukokuun 30. päivänä 2012 seminaarin, jonka aiheena oli
”Infra on kuntien kilpailukyvyn runko”.
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana sain kutsun tilaisuuteen, joka järjestettiin Työväenmuseo Werstaan auditoriossa Väinö Linnan aukiolla Tampereella.
Tilaisuus oli mielenkiintoinen, sillä siellä vallinnut henki viesti voimakkaasti sitä pinnan alla kytevää eripuraisuutta, jonka on saanut aikaan Kokoomuksen pääministeri Jyrki Kataisen ja kuntaministeri Henna Virkkusen ajama kuntauudistus.
Seutujohtaja Päivi Nurmisen alustus, jonka aiheena oli ”Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö” kuvasti vahvasti sitä epävarmuutta, jota kuntauudistuskaavailut ovat saaneet aikaan Tampereen kaupunkiseudulla.
Tampereen kehyskunnat eivät luota kaupunkiseudun yhteistyössä Tampereen muita kuntia hamuilevaan politiikkaan ja tämä luo varjon pääkaupunkiseudun jälkeen maan toiseksi suurimman talousalueen kehittymiselle.
Kataisen ja Virkkusen kuntauudistussuunnitelmista kärsivät tamperelaiset, Tampereen kehyskunnat, koko Pirkanmaa ja lopulta koko Suomi.
Seutujohtaja Päivi Nurminen oli sisällyttänyt esityksensä alkuun dian, joka taustoitti hyvin niitä erilaisia lähtökohtia, joista Tampereen seutukunnat ponnistavat. Nurmisen esittämät lukusarjat ovat vankka tae sille, että toimintansa kestävälle perustalle saaneita kehyskuntia ei kiinnosta liittyä tehottomaan Tampereen kaupunkiin.
Parhaillaan menossa olevat Tampereen kaupungin ”hätätyönä” laatimat talouden korjaustoimenpiteet karistavat viimeisetkin liittymishalut kehyskuntien päättäjiltä ja asukkailta.
Vihreitä edustava nokialainen kaupunginvaltuutettu ja Nokian teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Leo Lähde kysyi Nurmiselta urheilijoille tavallisesti esitetyn kysymyksen: ”Miltä nyt tuntuu?”
Tampereen seutukunnan palkkarenkinä seutujohtaja yritti tietysti pyöritellä asioita myötäsukaan, mutta kaikesta huomasi, että Tampereen ja kehyskuntien eripura ei anna mielekästä pohjaa seutukunnan työn jatkamiselle.
Olen jo aikaisemmin pitänyt Tampereen seutukunnan kyhäämistä turhana hallintohimmelin rakentamisena ja nyt pidetty seminaari vankisti käsitystäni, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä voitaisiin lopettaa.
Onneksi kuntayhtymän marraskuulla 2008 allekirjoitetussa perustamisasiakirjassa on osattu valmistautua kuntayhtymän lopettamiseen.
Perustamissopimuksen 24 § toteaa näin:
”Kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvitys Kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääoma-osuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa.”
Ehdotan, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä asettautuu hiipuvalle toiminnan tasolle ja valmistaudutaan sen purkamiseen tarpeettomana hallintohimmelinä jäsenkuntien syksyllä valittavien uusien valtuustojen päättämällä aikataululla.
Mielestäni en syyllisty populismiin, kun totean tuntevani huonoa omaatuntoa, että sain nauttia maittavan lounaan kaikkien teknisten palvelujen seutuseminaarin osanottajien tapaan Ravintola Ziberiassa. Eivät luottamushenkilöt ansaitse ylitsepursuavaa tarjoilua - kahvi- ja teetarjoilu riittää varsin hyvin puolilta päivin alkavan seminaarin tarjoiluksi!
Ajattelen niitä lukemattomia lounaita, jotka Tampereen seutukunta on maksanut hallinnossaan mukanaoleville kuntien virkahenkilöille ja myös päättäjille – jo yksistään näiden ilmaisten lounaiden lopettaminen olisi suuri helpotus taloudellisissa ongelmissa painiskeleville kunnille! On aina muistettava koettu ikivanha totuus: Ilmaisia lounaita ei ole!
Pirkanmaalaisten kuntien edunvalvonnan pitää mielestäni tapahtua Pirkanmaan Liiton kautta – siihen ei tarvita Tampereen seutukunnan tapaista hallintohimmeliä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Tampereen kaupunkiseutu, Pirkanmaan Liitto, Infra on kuntien kilpailukyvyn runko, Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta, ilmaisia lounaita ei ole, |