Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Julkisten ruokapalvelujen elintarvikekustannuksista ei ole leikattavaksi

Perjantai 11.5.2012 - -Esko Erkkilä-

EkoCentria eli Savon ammatti- ja aikuisopisto sekä Parasta Pöytään Pirkanmaalta –projekti järjestivät keskiviikkona 9.5.2012 yhdessä Euroopan maaseudun kehittämisrahaston, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Ahlmanin, Tampereen kaupungin ja Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella Pirkanmaan ruokapalvelupäälliköille ja ostamisen ammattilaisille seminaarin, jonka teemana oli ”Lähiruuan hankinta julkisiin keittiöihin – konkreettiset toimet”.

Osallistuin ainoana kunnallisena luottamushenkilönä mielenkiintoiseen seminaariin.

 

Seminaari oli ensisijaisesti suunnattu ruokapalvelupäälliköille, mutta MTK-Pirkanmaan kautta saamani kutsu toivoi mukaan mm. kuntien päättäjiä sekä alkutuottajia. MTK-Pirkanmaan välittämän kutsun saatesanoissa tuottajajärjestön projektikoordinaattori Päivi Fallström totesi nasevasti näin:

 

 ”Lähiruoka joukkoruokailuissa pitää verorahat lähellä!”

 

Anni-Mari_Syvaniemi

 

MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi totesi alustuksessaan, että julkiset ruokapalvelut ovat iso juttu kansallisesti, pieni juttu paikallisesti ja pikkujuttu poliitikoille. Toki Syväniemen toteamuksissa oli kysymysmerkki jokaisen väitteen perässä!

 

Politiikan harrastajana totean, että keskustalaisille julkiset ruokapalvelut eivät ole pikkujuttu. Ne ovat meille eräs tärkeimmistä politiikan lohkoista ja julkiset ruokapalvelut sekä niiden kunnollinen hoitaminen ovat meille tärkeitä.

 

Paivi_ja_Anni-Mari

 

Anni-Mari Syväniemi - joka tässä yhdessä MTK-Pirkanmaan Päivi Fallström´n kanssa – totesi aivan oikein, että julkiset ruokapalvelut ovat Suomessa merkittävässä roolissa osana koko yhteiskuntaa.

 

Ne ovat sitä ravitsemusosaamisen, kulutuskäyttäytymisen, talouden ja erityisesti aluetalouden kannalta – julkisilla ruokapalveluilla on merkittävä rooli jopa koko kansakuntamme kilpailukyvylle.

 

Anni-Mari_Syvaniemi2

 

Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi havainnollisti julkisten ruokapalvelujen osuutta kuntatalouden menoista, kun hän kertoi niiden edustavan kunnan budjetista 2 – 4 prosenttia.

 

Kokonaissummasta henkilöstö-, hallinto-, käyttö- ja kiinteistökustannukset merkitsevät 68 % ja elintarvikekustannuksille jää ainoastaan 32 % eli n. 0,5 % kunnan budjetista!

MISTÄ VOI tai edes kannattaa ENÄÄ LEIKATA...


...kysyi aiheellisesti ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähiruoka, ruokakulttuuri, ruokakulttuuriasiamies, Anni-Mari Syväniemi, MTK, MTK-Pirkanmaa, Päivi Fallström, Parasta Pöytään Pirkanmaalta, EkoCentria, Ahlman,

Valkosipulikasvustot ovat talvehtineet hyvin

Torstai 10.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Kuulun koulukuntaan, joka istuttaa valkosipulit syksyllä.

 

Näin tein myös viime syksynä.

 

Viime syksy jatkui leutona yllättävän pitkään ja valkosipulit ehtivät kasvamaan ennen talventuloa jo varsin mittaviksi. Sen vuoksi pelkäsinkin, että syntyy talvehtimisvaurioita.

 

Vaurioita ei kuitenkaan näytä syntyneen, vaan kasvustot ovat kenties ”kaikkien aikojen” parhaat.

 

valkosipuli1

 

Meillä on nyt kylvössä valkosipulia hieman runsas sata rivimetriä. Kun rivimetrille on istutettu kuusi valkosipulinkynttä, niin hyvin mennessä syksyllä on odotettavissa n. kuudensadan valkosipulin verran satoa.

 

valkosipuli2

 

Hankin aina matkoiltani muutamia valkosipuleita – kotimaista ruokaa arvostavana en hanki niitä syödäksemme vaan siemeneksi.

Merkkasin taas viime syksynäkin tarkasti valkoiseksi maalatuilla kepeillä, että missä valkosipulin alkuperämaa vaihtuu, mutta kirjanpitoni tuntuu tavalliseen tapaan kadonneen. Pitää etsiä oikein kunnolla, jotta tietää, että kuinka puolalaiset, liettualaiset, latvialaiset, virolaiset ja saksalaiset valkosipulit pärjäävät kotimaiselle siemenelle. Nyt ainakin kaikki näyttävät kasvavan hyvin, sillä aukkoja riveissä ei ole.

 

valkosipuli3

 

Jollakin lajikkeella näyttää lehdet hieman kellastuvan. Se on merkki voiman puutteesta ja siten lannoitus on tarpeen. Valkosipulimme kasvavat muhevassa maassa, mutta voimaa tarvitsevana kasvina lannoitusta tarvitaan. Käytän valkosipulien lannoitteena ureaa, sillä 46 % typpeä sisältävänä se soveltuu valkosipulien lannoitteeksi hyvin.

 

valkosipuli4

 

Vaikka elämmekin vasta toukokuun alkupuoliskoa, on minulla jo muutama valkosipuli hankittuna syksyn istutuskautta varten.

Ostin taannoisella Saksan matkallamme Würzburg´n torilta muutaman italialaisen ja ranskalaisen valkosipulin. Italialaiset ovat tulitikkurasian oikealla puolella ja ranskalaiset vasemmalla puolella.

Näyttää, että ainakaan italialaisia ei ole käsitelty idunestoaineilla, mutta ranskalaisista en ole lainkaan varma.

 

Marketeista hankittuja valkosipuleita ei kannata yrittää siemensipuleiksi, sillä ne on todennäköisesti käsitelty idunestoaineilla.

 

Valkosipulinviljely on mukava puutarhaharrastus ja se mahdollistaa omasta pellosta hienoaromisen kasviksen saannin!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulit, valkosipuli, valkosipulin talvehtiminen,

Oliko Keskustan teltta koko torin suosituin paikka Tampereen Markkinoilla toukokuun 7. päivänä?

Keskiviikko 9.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Keskustorilla järjestetään markkinat joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina.

 

Toukokuun markkinat järjestettiin maanantaina toukokuun 7. päivänä.

 

Myynti- ja esittelypaikat varataan Tampereen Torikauppiasyhdistys ry:n kautta. Tampereen keskustaväki käytti tarjottua tilaisuutta hyväkseen ja varasimme paikan Hämeenkadun varrelta.

 

Markkinat_7.5.2012

 

Suomen Keskustan telttakatoksen järjestelyissä vastuuhenkilöinä toimivat Jari Rajasalo sekä Arja Hirvenoja ja hyvin toimivatkin, sillä pullapitkoja kului päivän aikana viitisentoista ja Kulta-Katriina -kahvia tarjoiltiin neljän kahvipaketin verran!

 

Johannes_Jonov

 

Myös ikinuori Johannes Jonov oli mukana koko päivän.

Jonov´n luottamushenkilöasema on Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsenyys. Hänen venäjänkielentaitonsa oli mainio apu osastomme venäjänkielisten vieraiden auttamisessa.

 

Mikko_markkinoilla_7.5.2012

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli odotettu vieras, sillä monet vieraamme jäivät odottamaan hänen saapumistaan.

Mikko osoitti taas kerran mainiot poliitikontaitonsa, kun hän kertoi nykyhallituksen töpeksimisistä liikenneasioissa.

Haja-asutusalueiden syrjinnässä kansanedustaja Alatalo piti ihmeellisenä sitä, että omalle maalle ja omalla rahalla ei enää saisi rakentaa kotia.

Mikko Alatalo muistutti, että itselle rakennettu talo on aina parempi kuin rakennusliikkeiden minkkitarhamaisesti kyhäämät aikaansaannokset!

Kolmas Alatalon esille ottama kysymys oli tulonjaon epätasapaino. Epätasapaino heikkenisi edelleen, jos Kokoomuksen ajama kuntauudistus toteutettaisiin – haja-asutusalueilla kiinteistöjen ja asuntojen arvot romahtaisivat ja asutustaajamissa ne vastaavasti kohoaisivat siten, että ihmisillä ei olisi varaa hankkia asuntoja!

Puheensa lopuksi Alatalo peräsi pientä askelta taaksepäin, jotta Suomi voisi ottaa ison harppauksen eteenpäin. IT-huuma on elettyä aikaa ja nyt on aika panostaa metalliin sekä puuhun – vain ne voivat nostaa Suomen ylös!

 

Antti_ja_Mikko_7.5.2012

 

Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva (vasemmalla) ja Mikko Alatalo pohtivat vakavina ratkaisuvaihtoehtoja Tampereen yhä heikentyvään taloudelliseen tilanteeseen.

 

Timo_ja_naiset_7.5.2012

 

Myös apulaispormestari Timo Hanhilahti ehti Keskustorille kuuntelemaan tamperelaisten huolia ja murheita.

Tässä Hanhilahden kanssa tamperelaisen huolia ja esityksiä kuuntelevat Arja Hirvenoja (vasemmalla) sekä Eva Back.

 

Oli tavallaan hälyttävää kuulla, että tieasiat ja niiden heikkous olivat monenkin tamperelaisen mielissä ykkösmurheita.Tilanne oli hälyttävä, sillä kyseessä on sentään suurkaupunki-Tampere eikä mikään haja-asutusalue!

Tiemurheiden esittäminen minulle saattoi olla yhteydessä sille, että nimikyltissäni todettiin asemani Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana.

 

Pirkko Rantala...

...valitti, että kolmen kilometrin pituinen Niihamantie on todella heikossa kunnossa. Niihamassa sijaitsee 126 siirtolapuutarhamökkiä, joten kunnollisen tien tarve on huutava.

 

Raija Heikkilä...

...Kämmenmaankadulta Kämmenniemestä valitti, että alueen tielle kulkeutuu rakennustyömaiden autojen pyörissä kuraa ja se merkitsee kuran kuivuessa suurta pölyhaittaa asukkaille.

 

Toinen Raija Heikkilän mainitsema epäkohta oli minulle omakohtaisesti valitettavankin hyvin tuttu, sillä se oli tienrakentajien ylimitoitettujen kivi- ja kallioräjäytysten aiheuttamat vahingot omakotitaloille.

 

Ikean rakennustyömaan räjäytykset aiheuttivat alueemme omakotitaloille vaurioita, joita Tampereen kaupunki ei ole suostunut korvaamaan, vaikka meillä onkin Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistyksen allekirjoittama sopimus räjäytysvaurioiden korvaamisesta.

 

Myötäajattelen niitä kaikkia Koivistonkylän asukkaita, joita odottaa todellinen helvetti, jos Sulkavuoreen suunnitellun jätevesien keskuspuhdistamon sallitaan toteutua.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskustori, Tampereen Markkinat, Suomen Keskusta, Kämmenmaankatu, Niihamantie, Sara Hildenin taidemuseo, Jari Rajasalo, Arja Hirvenoja, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Eva Back, Johannes Jonov, Antti Juva,

Näimme Würzburg´ssa vieraillessamme noidan

Tiistai 8.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Noitavainot vaikuttivat Euroopassa 1400 – 1600 luvuilla lähes kolmen vuosisadan ajan. Vainojen laajuus vaihteli dramaattisesti maittain: Saksassa vainoissa kuoli arviolta 26 000 ihmistä.

 

Perimätieto kertoo, että noitavainojen huippuvuonna 1515 saksalaisessa Würzburg´n kaupungissa poltettiin kolmen kuukauden kuluessa noitina 900 ihmistä.

 

 

noita1

 

Würzburg´n vierailullamme näimme yhden noidan.

Noita esiintyi Alte Mainbrücke´llä eli kaupungin halkovan Main-joen sillalla. Noidan vakuuttavuutta hieman alensi se, että hänen vierellään oli astia, johon ihailijat saivat pudottaa roponsa.

 

silta

 

Alte Mainbrücke on eräs Würzburg´n nähtävyyksistä ja keskeinen matkailutekijä tässä luoteis-baijerilaisessa kaupungissa.

Sillalla on pituutta 180 metriä ja autoliikenne ei ole sillä sallittua.

 

noitatosi

 

Noita esiintyi erään vuonna 1730 sillalle koristeeksi saadun kahtatoista apostolia kuvaavan patsaan kohdalla.

 Sillan alla virtaa Main-joki ja taustalla näkyvät Main-joen laaksoon laskeutuvat viinitarhat.

 

alter_Kranen

 

Sillan ohella toinen Würzburg´n nähtävyyksistä on barokkityylinen kahdella nostopuomilla varustettu satamanosturi Alter Kranen vuodelta 1773.

Voi vain kuvitella, että millaisia tavaroita ja kuinka suuria määriä nosturin kautta on aikojen kuluessa lastattu ja purettu Main-jokea kulkevien laivojen ruumasta tai ruumaan!

 

Marienkapelle

 

Marienkapelle on eräs Würzburg´n kuuluisimmista nähtävyyksistä. Se sijaitsee keskellä kaupunkia, joten keskeisen sijaintinsa ansiosta se osuu ohikulkijankin reitin varrelle.

Viimeisenä Würzburg-aamunamme poikkesin kappelissa aamuisen rukoushetken aikaan.

 

Kirkonhuippukoriste

 

Marienkapellen korkeimmalla huipulla komeilee hieno taideteos, jota pääsee ihailemaan tarkemmin ainoastaan joko hyvällä kiikarilla tai kauko-objektiivilla - tässä kauko-objektiiviotokseni!

 

Wyrsvanha

 

Würzburg saavutti vuonna 2004 tuhannenkolmensadan vuoden iän ja on selvää, että sotien ankaruudesta huolimatta tässä hieman Tamperetta pienemmässä kaupungissa riittää paljon katsottavaa ja koettavaa.

 

Suosittelen Würzburg´a käyntikohteeksi – se on perusteellisemmankin tutustumisen arvoinen kaupunki!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Würzburg, noitavainot, Alte Mainbrücke, Alter Kranen, satamanosturi Alter Kranen, Marienkapelle, Main-joki, Main, Baijer, Baijeri,

Viime lauantaina iltakymmeneltä oli nähtävissä hieno kuunsilta, mutta ei mitään luvattua "superkuuta"!

Maanantai 7.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Tiedotusvälineet hehkuttivat viime viikolla, että toukokuun 5. päivän ja 6. päivän välisenä yönä olisi nähtävissä todellinen superkuu.

 

Vietin kyseisen yön mökillä, sillä olemme siirtymässä mökkiaikaan ja se merkitsi, että mökin lämmittäminen oli ”etupartiona” aloitettava, jotta koko perhe pystyisi sinne asettautumaan.

 

Lämmittäminen onnistui poikkeuksellisen hienosti, sillä yhtään kertaa palovaroittimet eivät kertoneet, että sisätiloihin olisi tullut savua.

 

Lämmittämisen lisäksi onnistuin helposti saamaan myös vesipumpun toimimaan, joten ruoka- ja pyykinpesuveden saanti näyttäisi olevan turvattu.

 

Lämmittämisen ja vesipumppuhommien ohella aikaa jäi mukavasti nurmikoiden puhaltamiseen puista putoilleista oksista ja viime syksyn puhallustöiden jälkeen nurmikoille putoilleista lehdistä.


Nurmikoiden siivouksen suoritin luonnollisesti Viherpeukalon tärkeimmällä työvälineellä eli lehtipuhaltimella!

 

Tuloksekkaan ja onnistuneen työpäivän jälkeen ajattelin seurata superkuun ilmestymistä taivaalle.

 

kuu_5.5.2012

 

Ensimmäisen kuvan otin ”superkuusta” klo 21.34, mutta pettymyksekseni totesin, että kuu näyttäytyi järven takaa tuiki tavallisen oloisena!

 


kuunsilta_5.5.2012

 

Tasan iltakymmeneltä eli klo 22.00 menin uudestaan kameran kanssa terassille ja tavallisen kokoiselta kuu näytti yhä edelleen.

  Näyttävä kuunsilta oli toki muodostunut ja sitä oli hieno katsella.

 

kuunsilta_5.5.2012_salamalla

 

Otin toisen kuvan salamalla, mutta totesin jälleen kerran, että sen käyttö ei sovellu tunnelmakuvauksiin. Lipputanko sekä lähipuut dominoivat ja kuu sekä kuunsilta eivät pääse lainkaan oikeuksiinsa.

 

 

Iltakymmenen jälkeen pilviverho laskeutui mökkijärvemme tietämille ja hienon superkuun seuraaminen siirtyi seuraavaan kertaan.

 

Astrologit sanovat, että kuu oli edellisen kerran lähellä maata viime vuoden maaliskuussa ja sama tilanne toistuu taas n. vuoden kuluttua.

 

Nyt pitää jäädä kiltisti odottamaan seuraavaa superkuuta ja sen ilmestymisestä saamme varmaan kuulla aikanaan taas tiedotusvälineistä! 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: superkuu, kuunsilta,

Terveisiä Baijerista!

Sunnuntai 6.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Olin perhekuntani ja sukulaisperheemme kanssa vajaan viikon mittaisella lomamatkalla Saksassa.

 

Lensimme sinivalkoisilla siivillä Frankfurt´iin ja jatkoimme sieltä junalla Baijerin puolelle Würzburg´iin.

 

Würzburg oli tukikohtamme, kun teimme sieltä päivän matkat kaikkein romanttisimpaan saksalaiskaupunkiin eli Rothenburg´iin sekä natsioikeudenkäynnistä tunnettuun Nürnberg´iin.

 

Lomamatkamme ajoittui Vapunpäivän aikaan. Vappu on Saksassa vapaapäivä, mutta liputuspäivä se ei ole, joten saksalainen liputuskulttuuri jäi kokematta.


 

leko_ja_rapsi

 

Kesä oli Saksassa hyvässä vauhdissa ja sen saimme todeta jo lentokoneessa, kun ihailimme kukkivia saksalaisia rapsipeltoja.

Kesä eteni matkamme aikana vauhdilla, sillä hellettä riitti neljänä peräkkäisenä päivänä – korkeimmillaan lämpötila kohosi 33 asteeseen. Suomesta saamanne tekstiviestit kertoivat kotimaan vappusään olleen lähellä ”normaalia vappusäätä” eli viileän!

 

Frauta

 

Frankfurt´n lentoasema on suuri ja samaa on sanottava myös Frankfurt´n rautatieasemasta, jonka sisätiloista tässä kuva.



seurue_linnun_silmin

 

Matkaseurueemme muut jäsenet tässä lintuperspektiivistä kuvaaminani.



juna_Wieniin

 

Taitoimme n. 120 kilometrin mittaisen matkan Frankfur´sta Würzburg´iin ICE-junalla, jonka määränpää oli Wien. Junan nopeus vaihteli 160 – 196 kilometriä tunnissa.

 

luotijuna

 

ICE-junaa voi hyvällä syyllä kutsua luotijunaksi, sillä sen veturin etumaskin muotoilu muistuttaa luotia!

 

Baijerin-matkamme oli hieno kokemus. Kerrankin oli riittävästi aikaa tutustua lomakohteisiin ja kun kiire ei painanut päälle, oli kaikesta nauttimiseen mainio tilaisuus.

 

Tarkoitukseni on lähipäivinä näillä sivuilla kertoa tarkemmin Baijerissa kokemastamme!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, Baijer, Baijeri, Frankfurt, Würzburg, Rothenburg, Nürnberg, ICE-juna, ICE, luotijuna,

Demarileirissäkin on vankkoja talouden asiantuntijoita

Lauantai 5.5.2012 - -Esko Erkkilä-

On täydellinen virhearvio, jos oletetaan, että SDP:n riveissä ei olisi järkevää talouspolitiikkaa kannattavia henkilöitä.

 

Virhearvio on syntynyt siitä, että ”punaruusujoukko” on valinnut keskuudestaan johtajikseen henkilöitä, joilla talouspoliittista näkemystä ja kokemusta ei ole.

 

Nivalassa vuonna 1945 syntynyt valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas on kaikkien tuntema järkevä ja realistinen demari. Hänen monesti synkänoloiset ennusteensa tulevaisuudesta on heti ”deletoitu”, mutta ne ovat hetken kuluttua olleet totisinta totta.

 

Saimme huhtikuun 23. päivänä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n johtoon ylijohtajaksi Juhana Vartiaisen. Vartiainen on julkidemari ja aikoo sellaisena myös pysyä. 

 

Vartiaisen ylijohtajuus on määräaikainen viiden vuoden ajan, joten toivottavasti saamme kuulla hänestä jatkossakin monesti. Monesti sen vuoksi, että hänellä tuntuu olevan raikkaita mielipiteitä – toivottavaa on, että hänen taustaryhmänsä eli demarit eivät miedonna Vartiaisen mielipiteitä.

 

Mainitsin näillä sivuilla jo aikaisemmin, että Vartiaisen mielestä ay-liike jähmettää päätöksiä Suomessa.

 

Vartiainen on seurannut Ruotsin asioita paikan päällä kymmenisen vuotta. Valtaosan Ruotsissa viettämästään ajasta Vartiainen on ollut Ruotsin valtion tutkimuslaitoksen Konjunkturinstitutin palveluksessa.

 

Vartiainen toteaa Maaseudun Tulevaisuus –lehdelle 7.3.2012 antamassaan haastattelussa, että Ruotsissa poliitikot ottavat aidosti vastuuta.

 

Etujärjestöjen vallassa onkin Vartiaisen mielestä ”todella suuri ero” Ruotsin ja Suomen välillä, toteaa Vartiainen MT:n toimittaja Eija Poutasen muistiinmerkitsemässä haastattelussa.

 

”Ruotsissa poliittiset päättäjät kyllä kuulevat niitä, mutta eivät kysy niiltä eivätkä välitä niistä” siteeraa toimittaja Puotanen VATT:n ylijohtajaksi Suomeen siirtymässä olevaa Juhana Vartiaista.

 

Esimerkiksi eläkeikää ei Vartiaisen mukaan ”ikinä” annettaisi Ruotsissa etujärjestöjen päätettäväksi, jatkaa toimittaja Puotanen Vartiaisen haastattelua kuvaavassa jutussaan.

 

Me suomalaiset tapaamme hyväntahtoisesti pilailla ruotsalaisten kustannuksella ja kerromme heidän vaan ”diskuteeraavan” eli keskustelevan asioista, mutta ei päättävän.

 

Vartiaisen haastattelu kertoo kuitenkin sen, että politiikan todelliset mammanpojat ovatkin Suomessa eivätkä Ruotsissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Demarit, Raimo Sailas, Juhana Vartiainen, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, Konjunkturinstitut,

Kokemukset liitoskunnissa osoittavat, että suurkuntia ajavan Kokoomuksen väitteet lähidemokratian säilymisestä kuntauudistuksessa ovat katteetonta sanahelinää

Perjantai 4.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Nykyhallitus väittää Kokoomuksen johdolla, että lähidemokratia säilyisi sen kaavailemissa suurkunnissa ennallaan – eräät kuntauudistuksen kiihkokannattajat väittävät, että lähidemokratia jopa paranisi!

 

Ensi syksyn kunnallisvaalikuviot liitoskunnissa puhuvat tyystin toista, kuin Kokoomus väittää.

 

Olen kuullut useiden kuntaliitoksen kokeneiden kuntien alueelta, että kunnallisvaaliehdokkaita on tavattoman vaikea saada. Ongelma koskee tasapuolisesti kaikkia puolueita.

 

Ilmiö on uusi ja se selittyy lähiaikoina tapahtuneilla kuntaliitoksilla.

 

Kaikki eri puolueita kannattavat liitoskuntien asukkaat ja entiset päättäjät haluavat pelata varman päälle. Tämän ilmenemismuotona on, että liitoskuntien alueelta puolueet haluavat asettaa suurkunnan valtuustoehdokkaiksi ainoastaan niitä, joiden läpimeno näyttää varmalta.

 

Todellisessa tilanteessa on siis todistettu, että lähidemokratian heikkeneminen ilmenee jo kunnallisvaaliehdokkaita valittaessa.

 

Liitoskuntien alueelta äänestäjille jää valittavaksi ainoastaan henkilöitä, jotka ennenkin ovat olleet johtavassa asemassa entisessä kunnassa! Äänestäjien valinnanvara kaventuu merkittävästi!

 

Muistutan, että ilmiö koskee kaikkia puolueita.

 

Ilmiö on sinällään ymmärrettävä, sillä ainoastaan liitoskunnan alueelta valittu valtuutettu pystyy toimimaan ja haluaa toimia liitoskunnan asukkaiden parhaaksi. Jos liitoskunnan alueelta olisi paljon ehdokkaita jonkun puolueen listoilla, olisi suuri vaara, että heille annettu ääni koituisi ”emäkunnan” alueelta valittavien valtuutettujen hyödyksi ja sitä kautta liitoskunnan asukkaiden tappioksi sekä elinolosuhteiden heikennykseksi!

 

Tampereen seudulla on kuntaliitoskeskustelun aikana monesti todettu, että esim. Lempäälän alueen kuntapäättäjät mahtuisivat yhteen taksiin, jos Suur-Tampereen annettaisiin toteutua.

 

Juupajoen kohdalla on Suur-Tampereen osalta todettu, että yksi juupajokelainen ansioitunut kunnallisvaikuttaja saatettaisiin valita jonkun Tampereen kaupungin omistaman yhtiön hallituksen varajäseneksi – siinäpä se sitten olisikin nykyisen Juupajoen kunnan luottamushenkilöpanos Suur-Tampereella!

 

Se yksi juupajokelainen kuntapäättäjä valittaisiin Suur-Tampereella tehtäväänsä pelkästä säälistä – juupajokelaisten poliittinen voima siihen ei riittäisi.

 

Toivon, että tässä esittämäni käytännön tilanteet havainnollistavat sen vaanimassa olevan demokratiavajeen, joka seuraisi Kokoomuksen ajamasta kuntauudistuksesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, lähidemokratia, demokratia, Lempäälä, Juupajoki, Suur-Tampere,

Kannustan yleisönosastokirjoituksiin

Torstai 3.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Yleisönosastokirjoitukset ovat lehtien luetuimpia osastoja. Niitä kutsutaan lehdestä riippuen eri nimillä; mielipidepalsta, mielipiteet, lukijan palsta, lukijoilta, kirjeitä toimitukselle, kirjeet jne.

 

Yleisönosastokirjoituksilla on jokaisessa lehdessä oma teemansa, mutta tarkoitus on kaikilla lehdillä sama – lukijoiden äänen kuuluminen lehdessä!

 

Puhun kokemuksesta kun totean, että ensimmäiseksi monet lukijat tutkivat lehdestä yleisönosastokirjoitukset. Näin erityisesti silloin, kun oma kirjoitus on ”sisässä” eli odotan oman kirjoitukseni mahdollista julkistamista, mutta myös silloin kun omaa kirjoitusta ei ole ”sisällä”.

 

Lehtien toimitukset pitävät yleisönosastoa tärkeänä osana lehden tarjoamaan aineistoa.

 

Yleisönosastokirjoittamisen tärkeydestä kertoo mm. se, että taannoin Aamulehti järjesti auditoriossaan seminaarin asian tiimoilta.

 

Osallistuin seminaariin ja tunsin tiettyä mielihyvää, kun syksyinen yleisönosastokirjoitukseni Aamulehdessä Houkanojan myrkkyskandaalista otettiin esimerkiksi hyvästä mielipidekirjoituksesta. En tiennyt asiasta etukäteen ja myös seminaarin järjestäjät eivät olleet etukäteen tietoisia läsnäolostani seminaarissa.

 

Aamulehti julkaisi kirjoitukseni


”Houkanojalla muhii myrkkyskandaali”


1.11.2011 ja eräiden muiden henkilöiden kirjoitusten jälkeen


”Vastuun pallottelu Houkanojalla lopetettava”


kirjoitukseni 8.11.2011.

 

Aamulehti piti kirjoituksiani esimerkkinä hyvästä yleisönosastokirjoituksesta ja varmaan niin olikin, sillä ne innoittuvat Aamulehteä tekemään Houkanojasta myös oman toimituksellisen jutun.

 

Houkanojan kirjoitukseni saivat Aamulehden oman reportaasin lisäksi aikaan useita mielipidekirjoituksia Aamulehteen.

 

Tärkeintä kuitenkin on se, että Houkanojan ja sitä kautta Vihinojan sekä lopulta Pyhäjärven myrkkykuormitus saadaan alenemaan.

Varmuuden vuoksi on toki todettava, että ehkä kirjoitusteni ansiosta jatkossa kiinnitetään entistä suurempaa huomiota vastuuttomien yritysten toimintaan.   

 

Kannustan lukijoitani yleisönosastokirjoituksiin, sillä ne nostavat keskustelun piiriin asioita, jotka muuten jäisivät unholaan.

 

On selvää, että kaikki yleisönosastokirjoitukset eivät läpäise julkaisukynnystä. Siitä ei kannata mieltänsä pahoittaa, vaan silloin on todettava, että en pystynyt ilmaisemaan asiaani riittävän terävästi ja siten, että se olisi ylittänyt julkaisukynnyksen.

 

Neuvona se, että yleisönosastokirjoitukseen kannattaa liittää saate, jossa todetaan, että toimitus saa fiksata kirjoitusta ja muotoilla sitä muutenkin julkaisukelpoiseksi.

 

Mielipidekirjoituksen lähettämisen ja sen julkaisemisen aikajänteenä käy esimerkkinä viimeisin Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni.

 

Kyse on kirjoituksesta, joka lähetin 25.2.2012 ja jonka otsikkona oli:

 

”Tampereen bussiliikenteen linjastomuutoksessa ainakin kymmenen pienaluetta kokee liitoskuntien kohtalon”.

 

Aamulehti julkaisi kirjoituksen 10.3.2012 eli tasan kahden viikon kuluttua sen lähettämisestä.

 

Annoin tietysti toimitukselle luvan fiksata kirjoitusta ja niin olikin tehty. Kirjoituksen otsikko oli nyt:

 

”Osa Tampereesta kuin liitoskuntaa”

 

Kirjoitusta oli tiivistetty ja oikeinkirjoitusta paranneltu, mutta tunsin kirjoituksen edelleen omakseni.

 

Mainitussa seminaarissa Aamulehden toimittajat totesivat, että lähes aina otsikkoa muutetaan ja voin usean kokemuksen perusteella todeta, että niin on hyvä – kirjoituksen houkuttelevuus kasvaa ja sen lukuarvo paranee.

 

Kannustan palstani lukijoita mielipidekirjoittajiksi eri lehtien yleisönosastoille. Ei kannata lannistua, jos omaa hengentuotetta ei ensimmäisellä kerralla julkaista – ehkä jo toisella yrittämisellä julkaisukynnys ylittyy!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielipidekirjoitus, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihinoaja, Pyhäjärvi,

Elinkeinojen kehittäminen laiminlyödään kuntaliitoksen tapahduttua

Keskiviikko 2.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Kalajoki, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala ja Haapavesi olisivat ministeri Virkkusen kuntakartalla tulevaisuudessa yhtä kuntaa.

 

Olen työurani alkuvaiheessa liikkunut työkseni kaikkien näiden kuntien – osa on nykyisin kaupunkeja – alueella. Työnantajani Ylivieskaan rakentama uusi rehutehdas ja sen raaka-ainehankkinnoista vastaaminen saivat aikaan sen, että sain liikkua mm. Kalajokilaaksossa tiiviisti vielä 2000 luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana.  Tunnen juttuni alussa mainitsemani kunnat, niiden keskinäiset suhteet, yhteiset voimavarat sekä myös keskinäiset jännitteet.

 

Entinen kuntaministeri Tapani Tölli tuntee mainitut kunnat minua paremmin ja hän käsittelikin niiden kehittymistä taannoisessa MSL-Tampereen järjestämässä kuntaseminaarissa.

 

Tapani Tölli, jota monet puoluekantaan katsomatta pitävät Suomen parhaana kunta-asiantuntijana, mainitsi Kalajokilaaksosta kaksi onnistunutta hankekokonaisuutta, jotka eivät olisi toteutuneet, jos ministeri Virkkusen nyt haahuilema kuntakartta olisi ollut voimassa.

 

Töllin mainitsemat hankekokonaisuudet ovat Kalajoen Hiekkasärkkien palvelukokonaisuus ja Nivalan Teollisuuskylä –hanke.

 

Tunnen toki Nivalan, mutta Nivalan Teollisuuskylä Oy:n tunnen ainoastaan nettitutkailun perusteella.

 

Sitäkin paremmin tunnen Kalajoen Hiekkasärkkien palvelukokonaisuuden. Olen ex-kuntaministeri Töllin kanssa täsmälleen samaa mieltä, kun hän totesi, että osana suurkuntaa Kalajoen Hiekkasärkkiä ei koskaan olisi toteutettu nykyisenkaltaiseksi kokonaisuudeksi.

 

Omaan kokemusta, kun totean, että Kalajoen Hiekkasärkät sekä siihen läheisesti liittyvä Kalajoen Satama ovat Kalajoen kaupungin silmäterä ja aikaansaannos, joita ei olisi olemassa, jos ministeri Henna Virkkusen kuntakartta olisi ollut todellisuutta. Niitä ei olisi olemassa ja niitä ei olisi kehitetty, jos Kalajokilaakson mammuttikuntaa olisi johdettu Ylivieskasta – kaikki kunnia kuitenkin ylivieskalaisille.

 

Ajatukseni palasivat Tapani Töllin esittämiin seikkoihin, kun jokin aika sitten olin tilaisuudessa, jossa keskusteltiin Teiskon elinkeinoelämän näivettymisestä Tampereeseen liittymisen jälkeen.

 

Teiskon kanssa saman kohtalon on nyt kokemassa synnyin-, maatila- ja mökkikuntani Viljakkala, kun se liittyi Ylöjärveen.

 

Viljakkalassa viimeinen oli jo sammuttamassa valot, kun Jämijärven Osuuspankki päätti huhtikuussa 2012 avata siellä pankkikonttorin.

 

Tämän kirjoituksen ”opetus” on se, että itsenäiset kunnat ovat ainoita, jotka huolehtivat alueiden elinvoimaisuudesta ja se tapahtuu alueiden elinkeinoelämää tukemalla sekä sitä aktivoimalla.

 

Ministeri Virkkusen haahuilemat suurkunnat unohtaisivat haja-asutusalueiden kehittämisen ja keskittäisivät toiminnot muutamaan kivikylään.

 

Niin ei saa päästää tapahtumaan, vaan on huolehdittava koko Suomen pitämisestä elinvoimaisena!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapani Tölli, Kalajokilaakso, Kalajoen kaupunki, Kalajoen Hiekkasärkät, Kalajoen Satama, Nivalan Teollisuuskylä, Teisko, Jämijärven Osuuspankki, Viljakkala,

Hämeensillan veistokset saivat ylleen vappuhepeneitä!

Tiistai 1.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Sara Hilden-akatemian opiskelijat pukivat Tampereella Hämeensillan Suomi-neidolle sekä pirkkalaisveistoksille värikkäät vappuasusteet huhtikuun 13. päivä.

 

Sara Hilden-akatemia on vapaa-ajan oppilaitos, jonka päätehtävänä on antaa kuvataiteen perusopetusta lapsille ja nuorille.

 

Akatemian omistaa Tampereen kaupunki ja se kuuluu itsenäisenä yksikkönä Tampereen työväenopistoon.

 

Hämeensilta on valmistunut v. 1929 ja syyskuun lopulla sillan valmistumisvuonna Wäinö Aaltosen veistokset sijoitettiin sillan päihin.

 

Veistokset on lahjoittanut Tampereen kaupungille kauppaneuvos Rafael Haarla.

 

Veronkantaja

 

Veronkantaja sai kaulaansa narrin kauluksen.

 

Erankavija

 

Eränkävijän Sara Hilden-akatemian opiskelijat koristelivat otsalle, kaulalle ja käsivarrelle sijoitetulla punotulla köynnöksellä. Eränkävijällä on Wäinö Aaltosen luomana ilves olallaan.

 

Kauppias

 

Sillan Kyttälän puoleisessa päässä sijaitseva Kauppias sai opiskelijoilta silinterihatun päähänsä ja kaulaliinan kaulaansa.

Tamperelaiset tietävät, että Kauppias pudottaa kädessään pitelemänsä oravannahan maahan, jos patsaan ohittaa 17-vuotias impi – eipä ole vielä milloinkaan oravannahka pudonnut Hämeensillalle!

 

Suomi-neito

 

Suomi-neito sai opiskelijoilta kunniakäädyt harteilleen. Myös vappunaamari on ilmestynyt neidon silmille.

Suomi-neito on Hämeensillan veistoksista ainoa, joka on matkaillut. Vuonna 1931 se käväisi Sveitsin Zürich´ssä ja vuonna 1965 se vieraili Essenissä Saksassa.

 

Hämeensillan veistosten leikkimielinen koristelu on ollut hyvän maun mukaista ja se on piristänyt Vappua vastaanottamaan valmistautuvaa Tampereen kaupunkia.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeensilta, Hämeensillan veistokset, Wäinö Aaltonen, kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, Kauppias, Eränkävijä, Veronkantaja, Suomi-neito,

Harmillista, mutta kuntamaailmassa ilmeisen tyypillistä, että kunnan virkahenkilöillä ei ole toimivaa keskusteluyhteyttä muiden virallisten organisaatioiden eikä kolmannen sektorin kanssa

Maanantai 30.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampere on saamassa ensimmäisen luonnonsuojeluohjelman, josta on nyt valmistunut luonnos asukkaiden kommentoitavaksi.

 

Ohjelmasta järjestettiin yleisötilaisuus palvelupiste Frenckellissä 26.4.2012. Olin mukana tilaisuudessa.

 

Ohjelmassa on paljon hyvää. Siinä esitetään 67 uutta suojeltavaa aluetta. Hyvää on se, että suojeltavat alueet sijaitsevat Tampereen kaupungin mailla tai sellaisten maanomistajien mailla, jotka ovat vapaaehtoisesti antaneet alueet suojeltaviksi.

 

Ohjelman toteutuminen merkitsee, että Tampereella on luonnonsuojelualueita 1,4 % pinta-alasta. Pinta-alaltaan suuressa kaupungissa se on hyvä asia – eritoten sen vuoksi, että kaupungin ydinalueella luonnossuojelualueita on runsaslukuisasti.

 

logo_luonnonsuojeluohjelma

 

Esitelty luonnos luonnonsuojeluohjelmaksi käsittää vuodet 2012 – 2020 ja se ilmenee myös ohjelman onnistuneesta tunnuskuvasta.

 


Harri_Willberg

 

Ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg avasi tilaisuuden.

 

 

Lasse_Kosonen

 

 

Ympäristösuunnittelija Lasse Kosonen kertoi olevansa koulutukseltaan biologi ja hän johdatteli ansiokkaasti paikalle saapuneet tamperelaiset syventymään suunnitelmaan.

 

Yleisön joukosta pidettiin ohjelman tavoitetta eli 1,4 % kaupungin pinta-alasta vaatimattomana, mutta Kosonen totesi, että ei kannata lähteä kilpajuoksuun siitä, että minkä suuren kaupungin pinta-alasta eniten on luonnonsuojelualuetta.


Terve mielipide virkahenkilöltä!

 

Kososen esitystä oli miellyttävä kuunnella, sillä hän ei tuntunut olevan yltiöpäinen ”luonnonsuojelija” vaan suhtautui kysymykseen realistisesti.

 

Käytin tilaisuudessa parikin puheenvuoroa ja kiitin Tampereen kaupunkia, että nyt saadaan 67 aluetta virallisen luonnonsuojeluohjelman piiriin. Lausuin erityiskiitoksen siitä, että useat alueet sijaitsevat ”ydinkaupungin” alueella tai sen välittömässä läheisyydessä.

 

Muistutin Tampereen kaupungin ympäristönhallinnon virkahenkilöitä siitä, että jatkossakin on muistettava ympäristöhallinnon virkahenkilöiden panostavan esim. meluongelman vähentämiseen ja kaupungin saastumisen estämiseen ja vähentämiseen.

 

Mainitsin esimerkkinä Houkanojan myrkkyskandaalin, josta olen joutunut käymään mielipiteidenvaihtoa julkisuudessa mm. ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg´n kanssa.

 

Oletan tietäväni jotain metsälain 10 pykälästä (kiitokset Matti Äijölle Ikaalisiin!), joka asettaa tiukat rajoitukset metsänhoitotoimenpiteille monilla luonnonsuojelun kannalta tärkeillä alueilla.

 

Huomasin, että metsälain ns. ”kymppipykälä” oli jokseenkin tuntematon Tampereen kaupungin ympäristöasioiden vastuuhenkilöille!


Epäilyni vastuuhenkilöiden heikosta asiantuntemuksesta saivat vahvistusta, kun ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg totesi, että eivätpä he paljon saa tietoa Pirkanmaan Metsäkeskukselta!

 

Eikö Tampereen kaupungin virkahenkilöille ole pälkähtänyt mieleen, että he voisivat olla aktiivisia Metsäkeskuksen suuntaan?

 

Toinen suunta, johon Tampereen kaupungin ympäristöasioita käsittelevät virkahenkilöt tuntuvan elävän umpiossa, on yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Asukasyhdistykset ja omakotiyhdistykset ovat tahoja, jotka joutuvat joka hetki elämään lähellä luontoa ja kunnioittamaan sitä. Toivon, että Tampereen kaupungin ympäristöhallinnon virkahenkilöt tekevät itseään tunnetuiksi myös siihen suuntaan.

 

Arvostan Tampereen kaupungin virkahenkilöiden aikaansaamaa luonnosta luonnossuojeluohjelmaksi. Totean, että se ei saa olla ”kiveen hakattu” asiakirja kahdeksan vuoden jaksolle (2012 – 2020), vaan sitä pitää pystyä tarkistamaan ja säätämään ainakin joka toinen vuosi.

 

Uudistan tässä Harri Willberg´lle ja Lasse Kososelle yleisötilaisuudessa toteamani:

 

"Kyllä Teillä töitä riittää!"

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin luonnosuojeluohjelma, Harri Willberg, Lasse Kosonen, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, metsälain 10 pykälä,

Keskustan esittämä kuntayhteistyötä rakentava lausuntoesitys sai Tampereen kaupunginvaltuustossa kannatusta yli puoluerajojen

Sunnuntai 29.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Kokoomusjohtoinen hallitus hakkaa pääministeri Jyrki Kataisen ja kuntaministeri Henna Virkkusen johdolla edelleenkin päätään mäntyyn, kun se ajaa kuntauudistusta kuin käärmettä pyssyyn.

 

Tampereen kaupunki sai pyytämänsä lisäajan oman lausuntonsa jättämiselle kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitykseen ja se päättikin Tampereen lausunnosta vasta 16.4.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Kaupunginhallitus esitti lausunnoksi virkamiesten valmistelemaa 21 –sivuista naapurikuntien päättäjiä ja kuntalaisia osoittelevaa syytekirjelmää.

 

On selvää, että Keskusta ei voinut hyväksyä virkamiesten vihapäissään laatimaa muistiota lausunnoksi ja sen vuoksi keskustalaiset kaupunginvaltuutetut esittivät jo keskustelun aikana virkamiesten syytekirjelmästä poikkeavia näkökohtia.

 

Seurasin kaupunginvaltuuston kokousta netin kautta suorana videolähetyksenä.

 

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kriikku teki keskustelun aikana seuraavan muutosesityksen Tampereen kaupungin lausunnoksi kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitykseen:

 

**************

 

TAMPEREEN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON
RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSEEN


Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys korostaa nykyisen kuntarakenteen ongelmia erityisesti suurten kaupunkiseutujen näkökulmasta.

Tampereen seudulla näin ei ole ja sen vuoksi Tampereen kaupunki pitääkin kunta- ja palvelurakenteen tarkastelun jatkamista Paras-hankkeen pohjalta yhteistyössä muiden kuntien kanssa tarpeellisena.


Tampereen kaupunkiseudulla on tehty maankäytön ja yhdyskuntarakenteen suunnittelussa
yhteistyötä kuntien kesken sekä myös seututasolla jo pitkään. Yhteistyö on ollut onnistunutta, ja siitä ovat hyötyneet Tampereen seutukunnan kunnat sekä niiden asukkaat. Tampereen kaupunki haluaa kehittää hyvin sujunutta kuntien välistä yhteistyötä eikä näe tarpeelliseksi kunnallishallinnon rakennetyöryhmän ehdottamaa selvitystä.

Ylikunnalliset hankkeet ovat haaste, jonka ratkaisemiseen löytyy useita käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Näitä hankkeita Tampereen seudulla ovat mm. keskusjätevedenpuhdistamo, suuret kaupalliset hankkeet sekä Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät kysymykset.

Esitetty uusi kunta olisi maantieteellisesti liian laaja ja sen hallinto kasvattaisi byrokratian hallitsemattomaksi ja kustannustehottomaksi. Pirkanmaan olosuhteissa se merkitsisi maakunnan entistä voimakkaampaa kahtiajakoa paremmin ja heikommin menestyneisiin alueisiin.

Lähidemokratian kehittämiseen Tampereella on panostettu. Asukasvaikuttaminen on Tampereella saanut mm. Alvari-toiminnan ansiosta virallisen aseman kaupungin kehittämisessä.

Jos kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esittämä suurkunta syntyisi, olisi lähidemokratiasta huolehtiminen ylivoimaista. Kunta on asukkaita varten ja Suur-Tampereessa se periaate ei toteutuisi.


Tampereen kaupunki toteaa, että mahdollinen kuntarakenteen kehittäminen on tapahduttava yhteistyössä Tampereen seudun kuntien kesken. On todennäköistä, että Tampereen seudulla on valmius perustaa kuntien yhteinen työryhmä vapaaehtoisuuden pohjalla.

Ministeriön esittämään ja kustantamaan kuntajakoselvitykseen Tampereen kaupunki ei näe olevan tarvetta eikä mahdollisuuksia.



Kuntatyöryhmän esitykseen kuntien rahoitusjärjestelmän muutoksiin Tampereen kaupunki toteaa, että se kuuluisi pakottavien keinojen valikkoon eikä siten ole käyttökelpoinen eikä hyväksyttävä.

Velvoittavan lainsäädännön käyttäminen kuntauudistuksen toteuttamisessa ei ole Tampereen
kaupungin kannalta tarkoituksenmukaista, koska uudessa kunnassa olisi tärkeää, että osapuolet
sitoutuvat uudistukseen ja näkevät tulevaisuuden yhdenmukaisella tavalla.


Tampereen kaupunki toteaa, että kuntien itsenäisyys oman alueensa asumisen ja sisäisen liikenteen suunnittelusta sekä paikallisista palveluista on tarpeen säilyttää. Raskaat ja ylikunnallista vaikutusta omaavat palvelut ja hankkeet tulisi toteuttaa yhtenäisellä alueella ylikunnallisen demokraattisen toimielimen päätöksillä.


Tampereen kaupunki toteaa, että maankäytön, liikenneympäristön tai joukkoliikenteen suunnittelu ja kehittäminen eivät edellytä uudenlaista kuntarakennetta, mutta yhteistyötä kylläkin.

Tampereen kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen liittyvät liikenneverkko-
ja kunnallistekniikan ratkaisut on jo pitkään hoidettu seudun kuntien kanssa yhdessä
sopimuspohjaisesti. Muun muassa pelastustoimi ja jätehuolto toimivat ylikunnallisesti.

Tampereen merkitys liikenteen solmukohtana on suuri ja tilanteen kehittäminen vaatii luottamuksellisia yhteistyösuhteita Tampereen seudun kuntien kesken - kuntaliitokset pysähdyttäisivät hyvään alkuun päässeen kuntien välisen yhteistyön ehkä jopa vuosikymmeniksi. Raideliikenteeseen panostaminen ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman
tietoinen ja voimakas kehittäminen ovat keskeisiä toimenpiteitä tulevaisuudessa, kun
halutaan turvata Tampereen seudun tasapainoinen kehitys.

Tampereella on jo suunnitteilla katuraitiotiejärjestelmä, joka voi jatkossa ulottua useamman
kunnan alueelle. Tampereen seudulla ja koko Pirkanmaalla Sastamalaan, Parkanoon, Jämsään ja myös etelän suuntaan on tärkeätä saada kaupunkiseudun katuraitiotien lisäksi rataverkkoa hyödyntävä henkilölähiliikenne käyntiin kohtuullisella aikavälillä.


Maakuntakaavan 2. vaihekaavan mukainen rataoikaisu kaupungin eteläpuolelta
mahdollistaa tavaraliikenteen siirtymisen pois ydinkeskustasta ja nykyisen henkilöliikenteen
kapasiteetin kolminkertaistamisen. Siksi eteläinen oikorata on tärkeä hanke kaupunkiseudun
ja sen yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta. Lähijunaliikenteen käynnistyminen
liittäisi myös Oriveden radanvarsikuntana entistä selkeämmin Tampereen taajamarakenteeseen ja tarjoaisi uuden houkuttelevan kaupunkirakenteen kehityssuunnan.


Elinkeinotoiminta on kunnan talouden perusta ja yhdessä toteutettu elinkeinojen kehittäminen, kuten Tampereen seudulla Tredea Oy , pystyy parhaiten vastaamaan haasteisiin tarkoituksenmukaisesta kehittämisestä koko seudun näkökulmasta antaen tilaa kunkin kunnan omien vahvuuksien edelleen kehittämiseen.

Yhteenvetonaan Tampereen kaupunki toteaa, että kuntarakenne on onnistunut, kun se vastaa ihmisten arjen tarpeisiin kuntarajoista riippumattomasti.

Tampereen kaupunki haluaa kehittää Tampereen seudun kuntayhteistyötä kuntien ja kansalaisten yhdenvertaisuuden ja hallinnon kustannustehokkuuden lähtökohdista.

Kuntien välillä pitää olla tervettä kilpailua ja sen kuntatyöryhmän esitys Tampereen seudulta tukahduttaisi.

Tampereen kaupunki haluaa jatkossakin kehittää Tampereen seudulla kuntien välistä luottamuksellista yhteistyötä ja sen kehittämistä, eikä kannata kuntarakennetyöryhmän esittämää kuntamuutosta Tampereen seutukunnan alueella.

 

****************

 

Asia meni äänestykseen ja siinä Keskustan esittämä lausunto sai kannatusta yli puoluerajojen, sillä sen puolesta äänestivät Keskustan neljän kaupunginvaltuutetun (Mikko Kriikku, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen) lisäksi kaikki perussuomalaiset (Heikki Luoto, Laina Koskela, Markku Talonen ja Jouni Viitanen), molemmat sitoutumattomat (Lasse Oksanen ja Matti Joki) sekä SKP:n Jari Heinonen ja vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen.

 

Vaikka virkamiesten esitys voittikin äänestyksen luvuin 55 – 12, oli Keskustan esittämä lausuntoluonnos kuitenkin voitto Tampereen kaupunkilaisille.

Keskustan lausunnon ansiosta tamperelaiset voivat nyt pystypäin kohdata naapurikuntien asukkaita ja muistuttaa, että Tampereellakin on päättäjiä, jotka arvostavat naapurikuntien asukkaita ja heidän kunnallista itsenäisyyttään sekä itsemääräämisoikeuttaan.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Heikki Luoto, Laila Koskela, Markku Talonen, Jouni Viitanen, Lasse Oksanen, Matti Joki, Jari Heinonen, Marjatta Stenius-Kaukonen, Mikko Kriikku, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kunnallishallinnon rakennetyöryhmä,

Unkarilaisen vehnänviljelijän ei tarvitse kuivata satoaan

Lauantai 28.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Tilakäyntimme unkarilaisella viljanviljelytilalla jäi pintapuoliseksi raapaisuksi, sillä informaatiokatkos aikatauluista sovittaessa merkitsi, että emme tavanneet lainkaan tilan isäntäväkeä.

 

Saavuimme tilalle sovittuna aikana, mutta tapasimme tilalla ainoastaan päivän töitään lopettelevan työmiehen. ”Pehtoori” oli yksi tilan kymmenestä työntekijästä. Hän oli avulias ja hyvin tietoinen tilan asioista, joten jotain sentään saimme tilakäynnin aikana kuulla sekä nähdä.

 

Viljatia1

 

Olen Unkarin maatalousjuttujeni alkajaisiksi aina esitellyt kunkin maatilan vesitornin ja tällä viljanviljelytilalla se oli tämän näköinen.

 

Tilan pinta-ala oli 1.300 hehtaaria ja niillä viljeltiin vehnää (350 ha), hernettä (280 ha), auringonkukkaa (120 ha) ja loput alasta oli rapsin sekä maissin viljelyksessä.

 

Syysvehnän satotaso oli n. 10.000 kg/ha ja myös syysrapsin kohdalla päästiin suomalaisittain ajatellen todella mahtaviin satotasoihin.

 

 

Viljatila2

 

Tilan traktorikalusto oli kokonaan Massey-Fergusoneja ja tässä eräs niistä.

 

 

Viljatila3

 

Traktorin peräkärryt olivat todellisuudessa perävaunuja.

 

 

Tässä on muutamia kuvia ilman kuvakohtaisia selityksiä näkemistämme tilan koneista:

 

 

Viljatila4

 

 

Viljatila5

 

 

Viljatila6

 

 

Viljatila7

 

 

Viljatila8

 

 *******



Viljatila9

 

Kiinnitin huomiotani kalustovajan seinälle varastoituihin kuormalavoihin ja muistin vakuutusyhtiön aikanaan minulle antaman määräyksen, että kuormalavoja ei koskaan saa varastoida rakennusten seinille.

 Vakuutusyhtiön perustelu kiellolle on se, että kuormalavat muodostavat suuren vaaran, sillä ne merkitsevät paloturvallisuusriskiä. Jos vaikkapa joku huumehörhö pääsee leikittelemään kuormalavapinon ääressä tulitikuilla ja sytyttää kuormalavat, ovat suuret vahingot tosiasia.

Tämän vuoksi vakuutusyhtiöt vaativat kuormalavat pois rakennusten seinien viereltä.

 

 

Viljatila10

 

Tilalla oli moderni, mutta viljamääriin verrattuna pienehkö viljankäsittelylaitos.

 

Unkarin sääolot saavat suomalaisen viljanviljelijän kademielelle, sillä käyntikohteemme ”pehtoori” kertoi, että ainoastaan siemenherne ja rapsi kuivataan – vehnää ei kuivata lainkaan!

 

Maissin osalta kuivaaminen jäi selvittämättä. Oma kokemukseni on, että nimenomaan maissi on viljalaji, joka ehdottomasti pitäisi kuivata.

 

Kuivurin energialähteenä käytettiin nestekaasua.

 

Yleisvaikutelmaksi viljatilasta jäi positiivinen tunne, sillä työkoneet olivat hyvässä ojennuksessa ja puhtaita. Rakennusten tienoot olivat siistit ja valtaosa piha-alueesta oli betonipintaista. Opiksi otettavaa itsellekin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viljankuivaus, viljankuivaus nestekaasulla,

Unkarilla on EU:n myöntämä oikeus käyttää pálinka-nimeä hedelmistä tislatuille viinoille

Perjantai 27.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Unkarissa kävijän lienee mahdottomuus olla tutustumatta pálinkaan eli hedelmistä kahdesti tislattuun viinaan.

 

Pálinkan raaka-aineina käytetään omenoita, kirsikoita, aprikooseja, päärynöitä tai luumuja.

 

Unkari sai vuonna 2004 EU:lta luvan käyttää pálinka-nimeä tavaramerkkinä. Unkarin lisäksi nimeä saa käyttää neljä Itävallan maakuntaa hedelmäviinoilleen.

 

Agardissa sijaitseva pálinka-tislaamo oli eräs kohteemme Unkarin matkallamme maaliskuun lopulla.

 

Agárdi Distillery on aloittanut toimintansa v. 2002 ja sen vuosituotanto on nyt 30.000 pullollista.

 

Sadasta kilosta hedelmiä saadaan 10 litraa pálinkaa.

 

Tislaamo1

 

Bussistamme noustuamme saimme heti käteemme pálinka-lasilliset ja pääsimme tutustumaan hedelmäviinan valmistuksen saloihin.

 

 

Tislaamo2

 

Tislaamon toimintaa meille esitteli yrityksen kaupallinen johtaja, joka tässä vasemmalla matkaoppaamme ja tulkkimme vierellä.

Kuvassa näkyvä kaakeloitu tila on se, johon tislaamolle saapuvat hedelmäkuormat puretaan.

Raaka-aineen vastaanottotilat olivat puhtaat, vaikka nyt ei hedelmiä vastaanotettukaan.

 

Tislaamo3

 

Hedelmäviinamäski valmistuu suurissa säiliöissä, jotka ovat ruostumatonta terästä.

 

 

Tislaamo4

 

Puhtausvaade on viinanvalmistuksessa korkea, sillä virhekäymisen vaara on aina vaanimassa.

 

 

Tislaamo5

 

Varsinaiset tislauslaitteet olivat kaikkien nähtävillä. Laitoksen puhtaus oli jokaisen havaittavissa.

 

 

Tislaamo6

 

Maistajaiset ovat aina elintarvikkeita valmistavien tuotantolaitosvierailujen kohokohta.  Näin erityisesti, kun on kyse panimosta tai tislaamosta.

Maistajaishuoneessa oli tarjolla edellisen pálinka-laadun maun häivyttämiseksi ”kotona” leivottuja maukkaita pullia.

 

 

Tislaamo7

 

Omenasta valmistettu pálinka muistuttaa ulkonäöltään ja myös aromiltaan Calvados`a.

 

 

Tislaamo8

 

Retkikuntamme on tässä arvioimassa erilaisia pálinka-laatuja.

 

 

Tislaamo9

 

Osa Agárdi Distillery`n saamista palkinnoista oli kävijöiden ihailtavana tislaamon esittelytasolla.

 

 

Tislaamo10

 

Tislaamovierailumme päätteeksi saimme ”maksaa” maistiaisemme tekemällä tislaamon myymälässä tuliaisostoksia!

 

Isäntämme kertoivat Unkarin alkoholin valmistuspolitiikasta, että kaikki voivat valmistaa viinaa 50 litraa vuodessa, mutta sitä ei saa myydä.

 

Kovin erilaista on veljeskansamme alkoholipolitiikka meihin verrattuna!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pálinka, palinka, hedelmäviina, Agárdi Distillery , Calvados, Unkarin alkoholipolitiikka, Suomen alkoholipolitiikka,

Lehtipuhallin on Viherpeukalon korvaamaton työväline

Torstai 26.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen luonnonsuojeluliiton julkaiseman Suomen Luonto –nimisen lehden ”Vuoden turhake” –valinnat ovat pääosin osuneet kohdalleen.

 

Ensimmäisellä kerralla vuonna 2000 Suomen Luonto kuitenkin munasi itsensä raskaasti, kun se valitsi vuoden turhakkeeksi lehtipuhaltimen.

 

Lehtipuhallin on Viherpeukalon yksi tärkeimmistä työkaluista. Omaan lukuisten muiden Viherpeukaloiden tapaan monipuolista kokemusta lehtipuhaltimesta ja sen mahdollisuuksista.

 

kevatruiskutus_stihl

 

Meillä on Stihl-merkkinen lehtipuhallin ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Lehtipuhallin on hankittu "hovihankkijaltamme" Tampereen Pienkoneliikkeeltä!

 Lehtipuhaltimeen on lisävarusteeksi hankittu kasvinsuojeluvarustus ja sen ansiosta lehtipuhallin onkin meillä tiiviissä käytössä.

 

 

kevatruiskutus2

 

Tämän vuoden ensimmäinen lehtipuhaltimen käyttökerta tapahtui toissapäivänä, kun suoritin marjapensaiden ja hedelmäpuiden kevätruiskutukset.

 

Lehtipuhallin hörähti ensimmäisillä vedoilla käyntiin, vaikka huoltotoimenpiteet ovatkin jääneet melkein kokonaan tekemättä. Syksyllä polttoainetankkiin jääneet bensatkin olivat täyttä tavaraa.

 

Meillä on runsaat satakunta mustaherukka-, punaherukka-, viherherukka-, valkoherukka- ja karviaispensasta sekä muutamia omenapuita, kirsikkapuita ja luumupuita. Kaikki saivat parafiinikäsittelyn ”Ei ötököitä” tai "Sun 7E" –kevätruiskutteilla.

 

kevatruiskutus3

 

Mustaherukkapensaiden kohdalla syysleikkauksen idea on se, että leikkauksen jälkeen pensaan läpi pystyy heittämään karvalakin.

Tätä periaatetta pyrin aina syksyisin noudattamaan ja tämä mustaherukkapensas saa toimia todisteena, että riittävä väljyys on saatu aikaiseksi.

 

Mökkitontillamme herukkapensaiden terveystilanne on kunnossa, mutta maatilallamme mustaherukkapensaat ovat äkämäpunkin vaivaamia.

 

 kevatruiskutus_akama

 

Tässä on lähikuva äkämäpunkin vaivaamasta mustaherukkapensaan oksasta. Äkämäpunkin vaivaamat silmut ovat pullistuneet ja koko oksa tulee kuivumaan jo kevään aikana.


************

 

On todennäköistä, että joudumme kaivamaan äkämäpunkin saastuttamat mustaherukkapensaat ylös ja hävittämään ne polttamalla.

 

Äkämäpunkin leviämisvaara on aina olemassa. Sen vuoksi suoritin ruiskutustyön ensiksi puhtaalla palstalla ja vasta sen jälkeen saastuneella lohkolla.

 

Äkämäpunkki ei ole vaarallinen ihmisille, mutta se tyrehdyttää herukkapensaan kasvun ja sitä kautta sadonmenetykset ovat mittavia.

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Luonto, vuoden turhake, turhake, lehtipuhallin, Tampereen Pienkoneliike, äkämäpunkki, Ei ötököitä, Sun 7E,

Kevään ensimmäiset mökkivieraat odottelivat järven jäällä isäntäväkeä saapuvaksi paikalle

Keskiviikko 25.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Ensimmäisten kevään puutarhatöiden joukkoon kuuluvat marjapensaiden ja hedelmäpuiden kevätruiskutukset.

 

Suoritin ne mökillä eilen.

 

Huomasin mökille ehtiessäni, että ensimmäiset mökkivieraamme olivat jo saapuneet, sillä…

 

 

joutsen1

 

…näin, että jäällä oli joutsenpariskunta. Otin kuvan jo kaukaa rannalta, sillä oletin joutsenten pelkäävän minua ja lähtevän lentoon.

 

joutsen2

 

Huoleni pikaisesta lentoonlähdöstä olivat kuitenkin turhia, sillä joutsenpari jatkoi oleiluaan rannassamme ja äänteli voimakkaasti.

 Joutsenet olivat parinkymmenen metrin etäisyydellä laituristamme ja sain laiturilla istuen vapaasti valokuvata niitä.

 

joutsen3

 

joutsen4

 

joutsen5

 

joutsen6

 

joutsen7

 

joutsen8

 

 

Kiersin rannalla toiseen paikkaan ja jatkoi kuvaamistani sieltä.

 

joutsen9

 

 

joutsen10

***********

Aloitin marjapensaiden kevätruiskutukset, mutta joutsenet jatkoivat oleiluaan jäällä vaikka moottorikäyttöinen kasvinsuojeluruisku pitikin aikamoista ääntä ja vaikka työskentelin lähellä järven rantaa.

 

Hain ruiskutuksessa tarvittavaa vettä järvestä ja ”keskustelin” joutsenten kanssa.

 

Toista tankillista tankatessani joutsenet lähtivät – pelästyivätkö hiljaisuutta vai tuliko niille vaan muuten lähtemisen hetki!

 

Uskon, että joutsenpari palaa mökkijärvelle, sillä jo monena keväänä joutsenpari on keväällä viivähtänyt monta päivää järvellä ja pitänyt siellä ”isoa ääntä”.

 

Jokohan nyt tänä vuonna joutsenille kelpaisi mökkijärvemme pesimäjärveksi?


Ainakin minä olen toivottamassa ne tervetulleiksi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joutsen, joutsenpari, laulujoutsen,

Nyt on aika leikata syyshortensiat

Tiistai 24.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Näyttää, että yöpakkaskausi on päättynyt. Yöpakkasten loppuminen merkitsee, että syyshortensiat voidaan leikata.

 

Syyshortensia-aidallamme on ikää yli 20 vuotta, mutta jokakeväisen leikkaamisen ansiosta siitä on ensi syksynäkin odotettavissa komea näky.

 

Leikkaaminen olisi ollut mahdollista jo muutama päivä aikaisemmin, mutta vasta eilen suoritin leikkaamisen.

 

Syyshortensia_ennen

 

Viime talvi oli kova koettelemus syyshortensia-aidallemme. Aidan vieressä kulkeva kevyenliikenteen väylä ja sen aurauslumet ränsistyttivät aitamme surkeaan kuntoon.

 

 

Syyshortensia_ennen2

 

 

Syyshortensia-aitamme näytti aikasmoiselta työmaalta ennen leikkaamisen aloittamista.

 

 

Syyshortensia_oksat

 

Poikkeuksellisen monet vanhat yksilöt olivat kokeneet kovia ja ne joutuivatkin peräkärryn kyytiin kohti Tarastenjärven kaatopaikkaa.

Isojen oksien leikkaamiseen pitää käyttää voimasaksia, mutta pienten oksien leikkaamiseen parhaat ovat pienet oksasakset.

 

 

Syyshortensia_valmis1

 

Muutaman tunnin työskentelyn tuloksena aita alkoi näyttämään siedettävältä.

 

 

Syyshortensia_valmis2

 

 

Eipä näitä leikattuja yksilöitä uskoisi samoiksi kuin edellisissä kuvissa nähty ryteikkö.

 

 

 

Yhdestä asiasta muistutan:

 

Muistattehan, että tontilla syntyneitä leikkaustuotoksia tai nurmikolta haravoituja puutarhajätteitä ei saa kipata lähiluontoon, vaan ne on vietävä asianmukaisesti kunnan kaatopaikalle tai jätteenkäsittelyalueelle!

Siellä ne haketetaan ja käytetään kompostoinnin raaka-aineeksi.

Tampereella tämän säännön noudattaminen merkitsee keväisin ja syksyisin ainakin meillä vähintään yhtä kuomullisella peräkärryllä tapahtuvaa puutarhajätteen kyyditsemiskäyntiä Tarastenjärven jätteenkäsittelyasemalle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syyshortensia, syyshortensian leikkaaminen, syyshortensia-aita, syyshortensia-aidanne,

Tampereen luottamushenkilöt ovat sallineet luvattoman heikon seurantajärjestelmän

Maanantai 23.4.2012 - -Esko Erkkilä-

MSL-Tampere järjesti kaikille avoimen kuntakoulutustilaisuuden Kirjastotalo Metsossa huhtikuun 19. päivänä 2012.

 

Koulutustilaisuuden aihe oli kuntien budjetoinnin vuosikello ja ajankohtaiset talousnäkymät suuressa kaupungissa eli Tampereella ja samat näkymät pienessä kaupungissa eli Parkanossa.

 

Alun perin Tampereen alustuksen oli lupautunut pitämään talous- ja rahoitusryhmän johtaja Juha Yli-Rajala, mutta hänelle tuli este ja kuulimme Tampereen puheenvuoron suunnittelupäällikkö Jukka Männikön esittämänä.

 

Männikkö kertoi jo julkisuudessakin olleen tiedon, että Tampere on tekemässä tänä vuonna 31,8 miljoonaan päätyvän alijäämäisen taloudellisen tuloksen!

 

Kysyin, että kuinka usein Tampereen päättäjät saavat ennusteita kuluvan vuoden talousennusteesta.

 

Hämmästykseni oli suuri, kun Männikkö kertoi, että tulosennuste kerrotaan kaupunginhallitukselle vain joka toinen kuukausi – kesäkaudella ”pimeä ajanjakso” on pidempikin.


Todennäköistä on, että kaupunginvaltuutetut eivät saa tulosennustetta milloinkaan!!!

 

Yritysmaailmassa päättäjät haluavat tietää yrityksen tulosennusteen vähintään kerran kuukaudessa. Uskon, että on häviävän pieni se yritysjohtajien joukko, joka tyytyy kerran kuukaudessa päivitettävään tulosennusteeseen.

 

Olemme Tampereen Infrassa päätyneet siihen, että toimiva johto tuo kuluvan koko vuoden tulosennusteen johtokunnan käsittelyyn kuukausittain. Tammi- ja helmikuussa emme sitä vaadi, mutta maaliskuun tuloksen ”valmistumisen” jälkeen saamme sen käsiteltäväksemme kuukausittain.

 

Yritysmäinen tulosennustaminen soveltuu siis erinomaisen hyvin kunnallisen liikelaitoksen johtamiseen – toki se vaatii luottamushenkilöiltä jämäkkää otetta ja liikelaitoksen johdolta yrityskokemusta.

 

Peräänkuulutan ”infralaista” menettelyä menettelytavaksi koko Tampereen konserniin.

 

Pidän sopivana, että Tampereen talouspuolen virkamiesjohto raportoisi kerran kuukaudessa kuluvan koko vuoden tulosennusteesta kaupunginhallitukselle ja esitän, että kaupungin taloudellinen tilanne kerrotaan kaupunginvaltuustolle joka toinen kuukausi.

 

Vain riittävän nopealla puuttumisella luottamushenkilöt voivat saada budjettiylityksiin taipuvaiset virkahenkilöt aisoihin ja tehostamaan vastuualueensa toimintaa.


On selvää, että virkahenkilöt haluavat toimia itsenäisesti ja eivät halua luottamushenkilöiden seuraavan heidän tekemisiään. Tähän on saatava muutos!


Ei riitä, että pormestari kerran tai pari vuodessa kutsuu johtavat virkahenkilöt puhutteluun. Tiedän kokemuksesta, että parin tunnin saarnan kestää helposti, kun tietää, että seuraavan saarnan kuuntelemiseen menee taas puoli vuotta. Kunnan palveluksessa olevan virkahenkilön näkökulmasta on olemassa sekin "etu", että heikoistakaan tuloksista ei joudu poispotkituksi, joka keino liike-elämässä on joka hetki käytössä.

 

Syksyllä valittavan uuden kaupunginvaltuuston on tartuttava tiukasti Tampereen kaupungin johtamisjärjestelmiin ja muutettava niitä siten, että päättäjät voivat tiiviisti seurata taloustilanteen kehittymistä. Vain tiivis seuraaminen mahdollistaa luottamushenkilöiden ripeän puuttumisen havaittuihin epäkohtiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen talous on tiukilla, Tampere, MSL-Tampere,

Harmaapoppeli soveltuu pioneeripuulajiksi Unkarin kuiville hiekkakankaille

Sunnuntai 22.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Unkarin metsämaiden karu maaperä ja maan vähäinen sademäärä rajoittavat unkarilaisen metsän puulajivalikoímaa.

 

Saimme Unkarin matkallamme tutustua vähäravinteisen ja kuivan hiekkakankaan keinolliseen uudistamiseen.

 

HUN_Sahara

 

Saavuimme Pilisissä sijaitsevalle karulle n. kolmen hehtaarin suuruiselle ”Saharalle” ja pääsimme seuraamaan hiekkakankaan metsittämistä.

 

Metsamiehet_HUN

 

Unkarilaisen yksityismetsänomistajan arjen haasteista meille kertoi erään yhteismetsän osakas (keskellä) sekä metsänhoitoalalla toimivan yrityksen edustaja (oikealla).

Metsäalan yritys toimii varsinaisten metsänhoitotöiden lisäksi mm. puuntaimien taimikasvatuksessa ja jopa viljan varastointibisneksessä – todellinen monialayrittäjä siis!

 

Harmaapoppeli_1

 

Uudistettavalta alueelta olivat vanhat kannot ja hakkutähteet raivattu kahdelle karholle, joten varsinainen uudistettava ala oli täysin putipuhdasta hiekkakenttää.

 

Harmaapoppeli_2

 

Taimien istuttaminen tapahtui koneellisesti hieman suomalaista perunanistutuskonetta muistuttavalla laitteella. Koneen päällä istuneet istuttajat laittoivat vuorotellen taimen koneen vetämään vakoon, jonka sitten koneen lautasvantaat muovasivat hieman muuta maastoa korkeammaksi penkiksi.

 

Harmaapoppeli_3

 

Istutettavat taimet olivat harmaapoppelin taimia. Harmaapoppeli on metsähaavan ja hopeapoppelin luonnollinen risteymä.

 Meitä hieman ihmetytti, että harmaapoppelitaimien juuret olivat istuttajilla täysin ilman suojaa ja siten helle pääsi niitä kuivattamaan. Todennäköisesti harmaapoppeli on kuitenkin niin elinvoimainen, että sen juuret saivat olla ilman kosteuttavaa säkkikangasta tai jotain muuta hellesuojaa.

 

Harmaapoppeli_4

 

Harmaapoppelintaimet istutettiin n. 40 sentin taimivälillä.

 

Harmaapoppeli_5

 

Ihmetystä herätti sekin, että istutuskoneen perässä kulki mies, joka katkaisi jokaisen juuri-istutetun taimen maanpinnan alta ja tökkäsi katkaisemansa latvuksen taimen juuriosan viereen. Ilmeisesti harmaapoppeli on niin ”kasvuhaluinen”, että sekä juuriosa ja myös katkaistu latvus lähtevät kasvamaan!

 

Harmaapoppeli_6

 

Työvoimakustannus Unkarissa on vaatimaton ja siitä kertoi sekin, että istutustyössä oli mukana kuusi miestä niiden kolmen lisäksi, jotka työskentelivät työmaalla traktorinkuljettajana sekä istuttajina.

Työnjohto mukaanlukien työmaalla hääri siis kymmenen miestä!

 

Nyt istutettava harmaapoppelimetsä tullaan 40 vuoden kuluttua korjaamaan energiapuuksi, sillä harmaapoppeli ei sovellu muuhun käyttöön.

 

Hiekkamailla neljänkymmenen vuoden kierto merkitsee, että metsänomistaja pysyy omillaan, mutta rikastumaan karujen metsämaiden omistaja ei pääse.

 

Yhteismetsän osakas mainitsi osuvasti, että hoidettu metsä suojelee maata!

 

Metsänomistaja kertoi, että ns. luonnossuojelijat ovat yksityismetsänomistajien kannalta suuri ongelma.

 

Ns. luonnossuojelijoiden aiheuttama ongelma on kasvamassa ja he kiusaavat jo nyt mm. metsätyöntekijöitä. Näin siitä huolimatta, vaikka metsänomistajat ja metsätyöntekijät ovat suurimpia luonnossuojelijoita.

 

Mediaa kiinnostaa ns. luonnossuojelijoiden tempaukset.

 

Kysyimme, että ovatko ns. luonnonsuojelijat ryhmittyneet poliittiseksi puolueeksi tai tukeeko jokin puolue heitä erityisesti. Isäntämme vastasivat, että luonnonsuojelijat eivät ole ryhmittyneet puolueeksi ja mikään poliittinen puolue ei tue heitä erityisesti.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Unkarin metsätalous, harmaapoppeli, hoidettu metsä suojelee maata,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »