Karhen ja Nisun kyläkirpparisuunnistuksella ostoksia monin verroin tärkeämpää oli moni muu seikka!Maanantai 5.8.2013 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Karhella ja Nisulla järjestettiin eilen kyläkirpparisuunnistus, jonka rasteina oli kaikkiaan 12 eri kohdetta.
Useat kirpputorimyynnistä kiinnostuneet kohteet halusivat osallistua ”siivellä” tapahtumaan, sillä kirpputoritapahtumista kertovia kylttejä oli myös useilla sellaisilla kohteilla, jotka eivät olleet virallisia kirpputorisuunnistuksen kohteita.
Osallistuin kirpputorisuunnistukseen valituille kohteille ja valitsin ne yleensä sillä perusteella, jotka eivät olleet kohteina edellisvuotena.
Ostokseni olivat hyvin rajalliset, mutta pyrin noudattamaan kirpputorisuunnistuksen etikettiä, että kaikilta kohteilta on kohteliasta ostaa jotain.
Tein parituntisen matkani aikana toki hankintojakin, mutta enemmän keskityin keskusteluihin kirpputorikohteiden henkilöiden kanssa ja havainnoimaan kirpputorikohteiden maisemaa sekä yleistä ilmettä.
Ensimmäisessä kohteessani annoin arvostusta sille kultapallopenkille, joka kasvoi kirpputorikohteena olleen vanhan navetan seinustalla. Tässä on tavoitetta kelle tahansa viherpeukalolle!
Toisessa käyntikohteessani valtaväylistä syrjässä oleva omakotitalo oli rakennettu Kyntöjärven äärelle, mutta pudotusta järven pintaa on parisenkymmentä metriä! Kukapa ei haluaisi asua tällä paikalla!
Olen jo useana vuonna ihastellut Anneli ja Yrjö Kivimäen kaunista pihaa, jossa humalisto on saanut arvoisensa paikan. Mökilläni on valmis paikka humalistolle, joka voisi joskus vetää vertoja Anneli ja Yrjö Kivimäen humalistolle!
Anneli ja Yrjö Kivimäen pasuunakukat ovat jotain ainutkertaista nähtävää, vaikka ne ovatkin nyt lakastumisvaiheessa. Sain Anneli Kivimäeltä ohjeita, että miten pasuunakukan talvehtiminen onnistuu!
Karhen koulun kunnostaminen etenee ja se on myönteistä, sillä kunnostamisen eteneminen merkitsee, että koulun tulevaisuus on lähivuosina turvattu – toivottavasti!
Eräällä kirpparisuunnistuksen ulkopuolisella kohteella havainnoin yhtä pahat herukkapistiäisen aiheuttamat vauriot punaherukkapensaisiin kuin meillä ja Konevitsan luostarissa Venäjällä olen nähnyt.
Kyseessä tässä tapauksessa oli ilmeisesti herukkapistiäisen toisen sukupolven tänä kesänä aiheuttamat vahingot, sillä punaherukan marjat olivat ehtineet ennen vaurioita kehittyä lähes normaaleiksi.
******
Vielä kyläkirpparisuunnistuksesta se, että matkalla minut tunnistettiin pariinkin kertaan, mutta minä en tunnistanut tunnistajaani!Asiasta voi vetää sen johtopäätöksen, että apinan (=minut) tuntee kaikki, mutta apina ei ketään.Toinen johtopäätös kirpparisuunnistuksella oli taas kerran se, että "kaikki" viljakkalalaiset (ja hämeenkyröläiset) huomaavat olevansa sukua keskenään, kun hetken keskustelevat – näin ainakin vaimoni tapaa todeta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyläkirpparisuunnistus 2013. kyläkirpparisuunnistus Viljakkalassa 2013, Karhen kyläkirpparisuunnistus, Nisun kyläkirpparisuunnistus. Kyntöjärvi, Anneli Kivimäki, Yrjö Kivimäki, |
Kaksi poistuu ja vain yksi nousee uutena viljelykiertoon?Sunnuntai 4.8.2013 - -Esko Erkkilä- Olen huolestunut Suomen kasvinviljelyn yksipuolistumisesta, sillä vaarana on kahden merkittävän kasvin poistuminen viljelykierrosta.
Rukiin viljelyala alkaa olla huoltovarmuusnäkökohdankin kannalta kriittinen, sillä syksyllä korjattavan ruissadon lisukkeeksi on tuotava ruista kaksinkertainen määrä kotimaasta saatavan määrän lisäksi.
Rukiin kylvöaika asettuu elokuun puolenvälin ja syyskuun alkupäivien välille. Pelkään, että rukiinviljelyn kiinnostavuus on nyt niin alhainen, että merkittävää parannusta ainakaan parempaan suuntaan ei ole nähtävissä.
Nämä näkymät, joissa esiintyy suomalainen ruispelto, ovat tulevina vuosina entistä harvinaisempia – näin pelkään.
Toinen uhanalainen viljelykasvimme rukiin ohella on rypsi.
EU:n uunituoretta peittausainepäätöstä saamme kiittää siitä, että tämä maaseutumaisemaa kaunistava näkymä on tulevina vuosina yhä harvinaisempi.
Jos ruis ja rypsi ovat poistumassa Suomen pelloilta viljelyskasveina, niin niiden tilalle on ehkä kohoamassa maissi! Kyseessä on rehumaissi, joka olisikin erinomainen raaka-aine nautaeläinten ruokintaan. Maissin suomalainen viljelytekniikka on vielä kehittelyn alla, mutta on varmaa, että oikeat viljelymenetelmät löydetään.
*********
Kannan huolta suomalaisesta kotieläintaloudesta, kasvinviljelyn tulevaisuudesta, huoltovarmuudesta sekä kuluttajien ruokaturvallisuudesta ja toivottelen maissin lämpimästi tervetulleeksi suomalaisten peltoviljelykasvien joukkoon. Mutta miten turvaisimme rukiin ja rypsin tulevaisuuden Suomessa?
Rukiin osalta ratkaisu on suomalaisen kuluttajan päätettävissä. On vaadittava sellaista leipää, joka on leivottu suomalaisesta rukiista! Rypsin osalta tilanne on haastavampi.
Tiedän, että suomalaisesta rypsistä saatava rypsirouhe on haluttua tavaraa kotieläinten rehuseoksissa. Samaa on toki sanottava rypsistä saatavan rypsiöljyn osalta elintarviketeollisuudessa, mutta kun rypsinsiemenestä saadaan öljyä lähes yksi kolmannes, on kotimaisesta rypsistä saatavan öljyn määrä niin suuri, että valtaosa rypsiöljystä on vietävä maailmanmarkkinoille tai kotimaisen öljynjalostuksen raaka-aineeksi ja molemmat markkinasegmentit pystyvät maksamaan rypsiöljystä niin huonon hinnan, että tilanne on vaikea.
*********
Rypsi – käytän tässä yhteydessä termiä ”rypsi” synonyyminä myös rapsille – on viljelytekniikan vinkkelistä merkittävä kasvi viljelykierrossa.Toivon, että suomalaiset talonpojat pitävät sen viljelyohjelmissaan, vaikka lyhytnäköiset ja heikosti perustellut EU-päätökset peittaussäännösten osalta sen viljelyä nyt karsastavatkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rypsi, rapsi, maissi, rukiin viljelypinta-alan aleneminen, rypsin uudet peittaussäänökset, rapsin uudet peittaussäännökset, öljykasvien viljelyalan pienentyminen, maissin viljelyhalukkuus, maissin kiinnostavuus, |
Missä olin, kun Lapuan patruunatehdas räjähti huhtikuun 13. päivänä 1976?Torstai 1.8.2013 - -Esko Erkkilä- Monissa yhteyksissä on suosittua kysellä, että missä olit, kun se ja se suuri tapahtuma tapahtui.
”Suosituin” tapahtuma näissä yhteyksissä on USA:n presidentti John F. Kennedyn salamurha Dallasissa marraskuun 22. päivänä 1963.
Muistan tapahtuman, mutta en sitä missä olin, kun sain tiedon murhasta.
Olen kai huonomuistinen, sillä muistan ainoastaan muutaman tapahtuman, jotka muistan siten, että missä olin, kun sain tiedon tapahtumasta.
Varhaisin näistä tapahtumista on Lapuan patruunatehtaan räjähdys huhtikuun 13. päivä 1976.
Olin silloin töissä Seinäjoella ja konttorimme sijaitsi keskellä Seinäjokea Helsingin Osake-Pankin talon toisessa kerroksessa.
Autojemme paikoitustilat olivat HOP-talon toisessa kerroksessa ja ihmettelimme aamulla hälytysajoneuvojen jatkuvaa hälytysääntä, jotka kuuluivat Seinäjoella.
Myöhemmin päivällä selvisi, että Lapuan patruunatehtaalla oli tapahtunut aamulla klo 07.43 tuhoisa räjähdys, jonka lopputulemana lopulta 40 henkilöä sai surmansa ja heidän lisäkseen 60 henkilöä loukkaantui.
Onnettomuuspaikka sijaitsi aivan Lapuan keskustassa ja sen keskuspaikkana oli lataamo, jossa onnettomuuden tapahtuessa työskenteli viitisenkymmentä ihmistä.
Valtaosa onnettomuuden uhreista oli perheellisiä naisia ja heiltä jäi monia orpoja lapsia.
*******
Onnettomuuden jälkeen Lapuan patruunatehtaan toiminnot siirrettiin Lapuan keskustasta Seinäjoen suuntaan sijaitsevalle Jouttikallion teollisuusalueelle.
Olen saanut vierailla Lapuan patruunatehtaan Jouttikalliolla sijaitsevilla tuotantolaitoksilla ja voin todeta, että nykyisellä paikalla on kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen.
******
Lapualla tapahtuva toiminta kuuluu nykyisin Nammo-konserniin – Nammo konsernin omistavat puoliksi Patria ja Norjan valtio!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapuan patruunatehdas, Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuus, Lapua, Nammo, Nammo-konserni, Patria, Norjan valtio, HOP Seinäjoki, Helsingin Osake-Pankki, Helsingin Osake-Pankin Seinäjoen konttori, |
Ruisleipään on pantava kaksikolmasosaa petäjäistä!Keskiviikko 31.7.2013 - -Esko Erkkilä- Vierailin MMM:n Tiken tilastosivuilla ja lähes järkytyin, sillä rukiin omavaraisuutemme on romahtamassa todella huolestuttavaksi.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) 19.7.2013 julkaisema ennakkosatoennuste kertoo, että Suomessa tullaan syksyn aikana korjaamaan ainoastaan 32 miljoonan kilon suuruinen ruissato!
Olen työni puolesta seurannut Suomen viljatasetta tiiviisti parinkymmenen vuoden ajan ja tiedän, että maamme rukiintarve vuodessa on n. 92 – 100 miljoonaa kiloa.
Tiken nyt julkistama tieto merkitsee, että ensi talvena jokapäiväiseen leipäämme on lisättävä petäjäistä eli tuontiruista kaksikolmasosaa!
Hyväksymmekö me tämän?
Viime vuonna maamme ruissato oli 64 miljoonaa kiloa eli ruissatomme tulee puolittumaan yhden vuoden aikana.
Ruissadon puolittumiseen on kaksi syytä; viljelyala on pienentynyt 20.700 hehtaarista 12.500 hehtaariin ja maamme keskisatotaso tulee alenemaan viimevuotisesta 3.090 kilosta per hehtaari 2.580 kg/ha!
Rukiinviljelyn ongelmat ovat kaikkien havainnoitavissa, kun liikkuu maakunnissa. Ruispellot ovat todella harvassa.
********
Ruismarkkinoilla ilmenee selkeää ylioptimistista asennetta, sillä esim. Suomen suurin rukiinkäyttäjä Fazer unelmoi käyttävänsä vuonna 2016 ruistuotteidensa raaka-aineena yksinomaan kotimaista ruista! Ei tule onnistumaan!
Rukiinviljelyn edistämiseksi eräät tahot perustivat ProRuis ry:n, mutta yhdistyksen toimet ovat jääneet suurten sanojen asteelle.
*******
Olen huolestunut rukiin omavaraisuuden hupenemisesta, sillä jopa huoltovarmuusnäkökohdat puolustavat sitä, että rukiin omavaraisuus saataisiin vähintäänkin tuplaantumaan siitä, johon ensi talven aikana tulemme vajoamaan.Rukiinviljelyn pelastamiseksi tarvitaan nyt tekoja – puheet eivät riitä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rukiinviljely, rukiinviljelyn supistuminen, MMM, MMM:n Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike, Fazer, Fazer Mylly, Oululainen, ProRuis ry, |
Viherherukka on hieno suomalainen marja!Tiistai 30.7.2013 - -Esko Erkkilä- Viherherukka on monien mielestä paras herukka. Erityisesti lapset pitävät viherherukan miedosta ja makeasta mausta.
On ehkä yllätys, että viherherukka on miedosta maustaan huolimatta todellinen C-vitamiinipommi, sillä se sisältää C-vitamiinia lähes yhtä paljon kuin tyrni!
Viherherukka on mustaherukan muunnos, joka syntyy mustaherukan itsepölytyksen tuloksena.
Viherherukkaa viljellään ainoastaan Suomessa – ehkä tämäkin on yllätys monille.
Olemme aikojen kuluessa istuttaneet mökillemme parisenkymmentä viherherukkapensasta ja emme ole sitä katuneet.
Siihen aikaan, kun istutimme viherherukkamme, oli ainoa lajike ”Vertti”. Nyt on jalostustyön tuloksena tullut myös muita lajikkeita, mutta niistä meillä ei ole kokemusta.
Uusia lajikkeita ovat ainakin ”Vilma” ja ”Venny”.
Osa viherherukoistamme on karussa kasvupaikassa metsän vierellä ja siellä viherherukka ei pidä olostaan. Viherherukka vaatii hyvässä kasvukunnossa olevan maan ja sellaisen paikan, jossa kosteutta on sopivasti. Heikosti menestyvien viherherukoidemme vieressä on toinen rivi niitä ja siinä ne menestyvät selvästi paremmin – pienikin kasvupaikan muutos on merkittävä viherherukalle.
Vertti-viherherukalla on kaksi heikkoutta; sen kasvutapa on lamoava ja sen marjat varisevat helposti niiden kypsyttyä.
Meillä viherherukat kasvavat nurmikolla ja pensasta ympäröivä nurmikko pitää Vertin lamoavan kasvutavan vuoksi leikata lyhyeksi ennen kuin marjat alkavat kypsyä.
Viherherukan marjat ovat parhaimmillaan läpikuultavan kypsinä, mutta silloin ne ovat erityisen helppoja varisemaan.
Tänä vuonna keksin varisemisongelmaan ainakin osaratkaisun, kun työnsin oksien alle lasten laskettelupulkkia, joihin varisevat marjat sitten ropisivat! Suosittelen.
Viherherukkasatomme oli tänä vuonna 16 kiloa.
Perheessämme herukoiden poimintavastuu on pääosin minulla, mutta vastaavasti minun ei tarvitse osallistua mansikoiden poimintaan eikä marjojen puhdistamiseen. Kuudentoista kilon poimimisessa kuluikin melkein koko toissapäivä.Olen tulokseen tyytyväinen, sillä pulkkakeksinnön ansiosta jokseenkin kaikki marjat saatiin pakkaseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherherukka, Vertti, Vilma, Venny, viherherukan viljely, |
Tulipolte-nimisen kasvitaudin leviämisvaara Virosta on viherpeukaloiden otettava huomioonMaanantai 29.7.2013 - -Esko Erkkilä- Ihmisten, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen on EU:n eräs keskeisimmistä periaatteista.
Vapaa liikkuminen yli rajojen koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myös kasveja ja niiden osia.
Viime viikolla Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimitti julkisuuteen ja noudatettavaksi ohjeen, joka koskee Virossa tavattua tulipolte –nimistä kasvitautia tai oikeastaan sen isäntäkasvien tuontikieltoa Virosta Suomeen.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa tiedotteessaan mm. näin: Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty. Virossa havaittiin tulipoltetta (Erwinia amylovora) vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia. Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja. EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueelle saa kuljettaa vain terveitä taimia. Tämän vuoksi virolaisen myyjän pitää kiinnittää Suomeen tuotaviin tulipoltteen isäntäkasveihin erityinen ZP-kasvipassi. Se on lipuke, jossa on merkinnät ZP, Viron maatunnus EE sekä viljelijän rekisterinumero. Passi osoittaa, että kasvit ovat peräisin tulipoltteesta vapaalta alueelta ja viranomaisen valvomalta taimitarhalta. ******** Meidän viherpeukaloiden on otettava Eviran ohjeistus todesta ja huolehdittava, että emme Viron-matkoiltamme tuo Suomeen tulipoltteen isäntäkasveja. Määräys on huomioitava omalta kohdaltani viimeistään ensi toukokuussa, kun ilmeisesti taas lähden käymään Türin kukkamarkkinoilla. Toivon, että suomalaiset matkanjärjestäjät ovat yhteydessä Türin kukkamarkkinoiden järjestäjätahoihin, jotta markkinoilla olevat tuotteet olisivat kelvollisia Suomeen tuotaviksi.
Lupaan, että lähetän kopion tästä jutusta Türin kukkamarkkinoiden järjestäjille ja toivon samaa myös niiltä matkanjärjestäjiltä, jota junailevat matkoja Türin kukkamarkkinoille.
Pidetään Suomi vapaana tulipoltteesta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulipolte, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Türin kukkamarkkinat, Türi, Erwinia amylovora, |
Venäjän ja Suomen yhteistyö on tuonut tulosta; Äyräpäähän on saatu hauta- ja kirkkorauhaSunnuntai 28.7.2013 - -Esko Erkkilä- Äyräpään taistelut Jatkosodassa turvasivat raskaista menetyksistä huolimatta Suomen itsenäisyyden, kun puna-armeija pystyttiin pysäyttämään Vuosalmen alueelle ja se ei päässyt yhteyteen Tali-Ihantalassa operoiviin Neuvostoliiton muihin valloittajayksiköihin.
Äyräpään taistelut kulminoituivat Äyräpään kirkon seutuville ja Vuosalmeen. Suomalaisten puolelta taisteluita johti everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth. Ehrnrooth ylennettiin everstiksi 6.7.1944.
Olen saanut vierailla Äyräpään kirkon raunioilla useasti ja olen saanut myös käydä Ehrnrootin komentopaikalla Vuosalmen puolella kymmenkunta vuotta sitten.
Surullisena olen seurannut, kun venäläiset ovat saaneet vallata Äyräpään taistelutantereet markkinahumulle ja telttailulle.
Ilahduin, kun heinäkuun alussa toteutetun reissumme aikana sain todeta, että Äyräpään kirkonrauniot sekä Äyräpään hautausmaa on saatu rauhoitettua pyhiksi paikoiksi.
Äyräpään kirkko ehti ”elää” ainoastaan kuusi vuotta. Tämä kuva kirkosta on Äyräpään kirkon ja hautausmaan opastaulussa.
Nyt kirkosta on jäljellä ainoastaan raunioita.
Äyräpääläisten pitäjäseura ry on pystyttänyt kirkon paikalle tämän muistolaatan.
Kirkonraunioiden vieressä on muistolaatta, jossa kerrotaan sillä paikalla sijainneesta sankarihautausmaasta.
Suomen valtio on saanut pystyttää sankarihautausmaalle hautamuistomerkin.
Vuoksi on Äyräpään kirkon kohdalla kapea ja sen kohdan puna-armeija oli valinnut Vuoksen ylityspaikakseen. Tässä retkiporukkamme kuuntelee kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen selostusta Äyräpään taisteluista. Vuoksen takana Vuosalmea, jonne Neuvostoliiton Tali-Ihantalaan tähdännyt hyökkäys pystyttiin pysäyttämään.
Vasikkasaari näytteli Äyräpään taisteluissa tärkeää maastonkohtaa.
*************
Vaikka olen käynyt Äyräpään kirkonraunioilla usein, niin vasta nyt pystyin hahmottamaan Äyräpään hautausmaan sijainnin.
Hautausmaalla on muistolaatta, joka kertoo tarkemmin hautausmaasta.
Muistolaatan vierellä on Salomon ja Katri Kannisen sekä Juho Juvosen hautakivet.
Äyräpään hautausmaalla kasvaa nykyisin nuorehkoa männikköä.
*********
Venäläiset ovat vallanneet Äyräpään kiivaimpien taistelujen tantereet Vuoksen rannalta vapaa-ajanviettopaikakseen,…
…mutta onneksi Äyräpään kirkonraunioille sekä hautausmaille on saatu kirkko- ja hautausmaarauha.
Kiitokset kirkko- ja hautausmaarauhasta niille venäläisille ja suomalaisille, jotka ovat saaneet neuvoteltua asian onnelliseen päätökseen!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Äyräpää, Äyräpään kirkko, Äyräpään sankarihauta, Äyräpään taistelut, Vuoksi, Vasikkasaari, Vuosalmi, Adolf Ehrnrooth, hautarauha, kirkkorauha, Äyräpään hautausmaa, |
Taipaleenjoki - TuonelanjokiKeskiviikko 24.7.2013 - -Esko Erkkilä- Suomen sotahistorian kuuluisimpia taisteluita ovat Metsäpirtin Taipaleenjoella käydyt taistelut.
Vihollinen pääsi Taipaleenjoen yli, mutta Suomen rintama kesti Talvisodassa rauhantekoon saakka.
Minulla on ollut tilaisuus tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin muutamaankin kertaan ja olen saanut näillä matkoillani kerran ylittää veneellä Taipaleenjoen Neosaaresta Terenttilän puolelle ja myös takaisin.
Heinäkuun alussa tekemällämme matkallamme saimme tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin Neosaaren eli neuvostoarmeijan näkövinkkelistä. Nyt emme ylittäneet Taipaleenjokea.
Metsäpirtistä tulimme Taipaleenjoen rantaan entisen lossin Neosaaren puoleiselle kohdalle. Joki virtaa vasemmalta oikealle kohti Laatokkaa, jonne ei olekaan pitkä matka. Vastarannalla joen takamaastossa sijaitsevat kuuluisat Terenttilän tukikohdat. Kuvasta oikealla mäntykankaalla sijaitsee Taipaleen muinaislinnan rauniot. Harmittelen, että en aikoinaan linnanraunioilla käydessäni mennyt vallihautojen yli varsinaisen linnan alueelle. Taipaleen muinaislinnasta on todella vähän tietoa esim. netissä.
Katse kohti ylävirtaa. Taipaleenjoen takana taitaa näkyä sotakirjallisuudesta tutut Kansakoulun metsikkö ja Pärssisen metsikkö.
Lossirannan viereen on rakennettu korkeatasoinen laituri, sillä monet Taipaleenjoen datsojen asukkaat asuvat Pietarissa ja sinne pääsee parhaiten nopeakulkuisilla veneillä. Vastarannalla on joen suuntaisesti kiitorata, sillä pienkoneella matka Taipaleenjoelta Pietariin taittuu vielä nopeammin kuin veneellä. Vastarannalle autotie kulkee Kiviniemen ja Sakkolan kautta – se taitaa nykyisin olla jokseenkin ajokelvoton.
Lossirannassa ennen ollut lammasfarmari on saanut väistyä ökyrikkaiden tieltä. Saatan joskus kertoa tosijutun tällä paikalla ennen sijainneesta lammasfarmarista ja niistä lammaskaupoista, joita hänen kanssaan työporukan kanssa teimme lähes 20 vuotta sitten!
Saimme kuljettajamme onnistuneiden neuvottelujen tuloksena pitää ruokailutauon Taipaleenjoen lossirannassa – kiitokset Raivolle! *******
Tästä kuvasta saa pientä esimakua siitä, että veden nykyinen pinta on monia metrejä alempana kuin vedenpinta tässä oli ennen Taipaleenjoen syntymistä 1818. Tuolloin vedenpinta laski tällä kohdalla seitsemän metriä, kun Suvantojärvestä puhkaistui Taipaleen kylän läpi virtaava Taipaleenjoki. Kaksisataa vuotta sitten bussimme pysäköintipaikka oli Suvantojärven pohjaa ja tämän kohdan vedet laskivat Käkisalmen kautta Laatokkaan. ******* Taipaleenjoella suomalaisia kiinnostavat taistelumaastot sijaitsevat joen toisella puolella, sillä nyt katselimme Taipaleenjokea neuvostosotilaiden vinkkelistä. Nelisen vuotta sitten laatimani juttu Taipaleenjoen suomalaisista taistelupaikoista löytyy googlaten vaikkapa näin: "Esko Erkkilä Taipaleenjoki". Jutussa liikutaan täsmälleen samalla kohtaan Taipaleenjokea kuin nyt, mutta eri puolella jokea.
On selvää, että Taipaleenjoen taistelumaastot ovat kohta muisto vain. Jos vielä nyt haluaa niihin tutustua, on pidettävä kiirettä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Taipale, Taipaleenjoki, Taipaleenjoen taistelut, Neosaari, Kansakoulun metsikkö, Pärssisen metsikkö, Taipaleen muinaislinna, Laatokka, Terenttilä, Terenttilän tukikohdat, Metsäpirtti, Taipaleenjoen lossi, Taipaleenjoki - Tuonelanjoki, Yrjö Jylhä, Suvanto, |
On kaikki edellytykset, että Konevitsan luostarin viereen tulee joskus komea hotelliTiistai 23.7.2013 - -Esko Erkkilä- Konevitsan luostarin vierellä on komea monikymmenmetrinen tiilirakenteinen kolmikerroksinen rakennus.
Kyseessä on kerrassaan hieno rakennus. Se on niin pitkä, että saanut rakennusta koko pituudeltaan mahtumaan yhteen kuvaan!
Opastuskierroksella oppaamme Andrei-veli sivuutti sen maininnalla ”Kivinen hotelli”. Onko kyseeessä Konevitsan kasarmirakennus - kuka tietää?
Ennen luostarisaarelta lähtöämme tapasimme ”Kivisen hotellin” lähellä erään suomalaisen, joka kertoi vetävänsä saarella matkailijoille suunnattuja retkiä.
Suomalainen – jonka nimeä ei tullut kysyttyä - totesi, että onneksi rakennuksessa on kaiken aikaa ollut hyvä katto, joten rakennuksen perusrakenteet ovat lattioiden heikkoutta lukuun ottamatta kunnossa.
Hän antoi luvan omalla vastuullamme mennä sisälle rakennukseen ja niin muutaman muun retkeläisen kanssa teinkin.
Ovet ”hotelliin” olivat auki, joten sisäänpääsy oli vaivatonta.
Portaat yläkerroksiin olivat saastaiset, mutta kaikesta näki, että ne eivät olleet kuluneet. Rojun poistamisella, portaiden lakaisemisella ja pesulla sisäänkäynti olisi valmis vastaanottamaan vieraat.
"Hotellin" - vai onko kyseesssä kasarmi - kaikissa kolmessa kerroksessa on rakennuksen päästä päähän kulkeva keskikäytävä.
Huomaathan käytävän holvikattorakenteet.
Kukin käytävän varrella on huoneita. Nyt ne ovat huonossa kunnossa, mutta perusrakenteiltaan ne varmaan olisivat saneerauksiin erikoistuneen rakennusliikkeen suosikkikohteita.
Huoneet ovat erilaisia, mutta silmälle mieluisat holvikatot ovat niissä kaikissa.
Erään kerroksen aulatilaa on viimeksi käytetty punttisalina.
”Hotellissa” on tietysti myös sänkyjä, mutta nyt ne on kasattu joihinkin huoneisiin kasaksi.
Hotellin valaisimista oli jäljellä joitain ja…
…pölyjen pyyhkimisen jälkeen valaisimista löytyi taidokas kukkamaalaus.
Tunteeko kukaan lukijoistani maalausta – onko se suomalaista vai venäläistä alkuperää?
********
Hotellin saneeraamisesta asumiskäyttöön on kuulemma joku rakennusyritys tehnyt tarjouksen, mutta asettanut ehdoksi, että se huolehtisi remontin jälkeen myös hotellitoiminnasta.
Luostari ei ole ehtoihin suostunut ja nyt hotelli odottelee entisellään yhä rapistuen tulevia aikoja.
Onko kyseeessä Konevitsan varuskunnan kasarmi? Teko on vankkaa ja se jos mikä kertoo, että "hotelli" on suomalaisten rakentama.Toivon lukijoiltani apua rakennuksen alkuperän selvittämiseksi!
Uskon, että Konevitsan luostarin ”kivinen hotelli” tullaan entisöimään, mutta aikataulun veikkaamiseen en uskalla ryhtyä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Konevitsan luostari, Konevitsa, Konevitsan luostarin hotelli, Konevitsan kasarmi, Konevitsan varuskunnan kasarmi?, |
Mansikka-aika oli ja meni - nyt on aika istuttaa mansikantaimia!Perjantai 19.7.2013 - -Esko Erkkilä- Kaksi asiaa yllättää suomalaiset joka vuonna; talventulo ja mansikka-ajan päättyminen!
On varmaa, että talventulo tulee taas joskus marraskuussa yllätyksenä kaikille autoilijoille ja kova yllätys oli myös tällä viikolla monille, kun mansikka-aika päättyi.
Tässä on melkein vihoviimeiset mansikat, jotka meillä poimittiin elokuun 16. päivänä. Saattaa olla, että jokunen mansikka vielä löytyy, mutta niillä ei ole enää mitään käytännön merkitystä.
Mansikan ympärillä puuhastelu ei kuitenkaan pääty poiminnan päättymiseen vaan nyt pitää satsata tulevaisuuteen!
Meillä mansikka-ala oli tänä vuonna poikkeuksellisen pieni, sillä kynnimme viime syksynä merkittävän osan vanhoista mansikkapenkeistä, koska niiden ikä alkoi lähennellä jo kymmentä vuotta.
Nyt on tarvetta lisätä mansikka-alaa, sillä olemme tottuneet, että saamme mansikkaa säilöön 150 – 200 kiloa aina syksyisin – nyt omaan säilöntään saimme mansikkaa tuskin sataa kiloa!
Muokkasimme uutta mansikkamaata yhteensä kolmisenkymmentä rivimetriä. Ei siis järin paljon, mutta sen verran kuitenkin. Tässä pidempi uusi mansikkapenkki on valmiina, jotta siihen voidaan asentaa kasteluputki. Kasteluputki on muoviputki, johon on moottorisahalla viilletty aukko vajaan puolen metrin välein.
Tässä mansikkapenkki, jonka sisällä on kasteluputki.
Mansikkakangasta ei riittänyt aivan koko penkin pituudelle, vaan alapäähän jouduttiin käyttämään aumamuovia. Aumamuovi soveltuu hyvin mansikkapenkin katteeksi, sillä nykyajan mansikkamuovit ovat liian ohuita, jotta niitä kannattaisi käyttää.
Käytimme mansikantaimina edellisvuonna istutettujen taimien rönsyjä. Rönsyistä kannattaa käyttää yleensä vain lähinnä emotainta kasvaneet. Näistä rönsyistä käytin neljästä ylimmäisestä vain lähinnä emotainta kasvaneet, mutta alimmasta kelpuutin käyttöön myös emotaimesta toisen yksilön.
Tässä äskeisistä rönsyistä kelpuuttamani taimet.
Tässä valmis uusi mansikkapenkki, joka tuottaa jo ensi vuonna satoa!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: mansikanviljely, mansikan viljelytekniikka, mansikan lisääminen rönsyistä, mansikantaimien istuttaminen, |
Talikkalan markkinoillaKeskiviikko 17.7.2013 - -Esko Erkkilä- Olen monien muiden suomalaisten kanssa elänyt virhekuvitelmassa, että Talikkalan markkinoiden alkuperäinen paikka olisi sijainnut Viipurissa.
Opimme taannoisella matkallamme Karjalan Kannakselle, että näin ei suinkaan ole, vaan alkuperäiset Talikkalan talvimarkkinat on järjestetty Antrean Talikkalan kylässä.
”Talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella…”
Pelkolan raja-aseman jälkeen tulee Jääski ja sen jälkeen vanhoista suomalaisista pitäjistä saavutaan Antreaan.
En tiedä, että kutsuttiinko Antrean kirkonkylää Suomen aikana Talikkalaksi, mutta pitäjän kuntakeskuksessa me pysähdyimme matkallamme Käkisalmeen.
Antrean keskustassa toimii tori, jossa venäläiset ja muualta tulleet myyjät myyvät elintarvikkeita sekä muutakin tavaraa.
Tori on tavanomainen venäläinen tori, jossa osa myyjistä toimii ulkosalla ja osa pienissä kioskeissa torilla.
Olen muuallakin Venäjällä ja myös Virossa tavannut azarbaidzanilaisia kauppamiehiä, jotka heti haluavat, että heitä kuvataan. Näin kävi taas Antreassakin, kun iloiset azarbaidzanilaiset halusivat heitä kuvattavan! Näillä kauppamiehillä oli menossa jokin peli ja he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kaupanteosta – kuvattavana he kyllä halusivat olla!
Kaupanteosta huolehtivat pelimiesten apumiehet, mutta hinnoitteluohjeet tulivat ”pelimiehiltä”.
Venäjänkielen taitoni on puutteellinen ja sama tilanne oli meillä kaikilla. Hintojen kertominen tapahtuikin isokokoisen laskimen avulla – tässä ostamiensa kirsikoiden hinta on selviämässä Antti Hollolle!
Ostin azarbaidzanilaisilta kymmenkunta valkosipulia ja ne on tarkoitus istuttaa ennen talventuloa mökkimaailmamme valkosipulimaalle.
Valkosipuliostokseni jälkeen halusin ostaa vielä pari tomaattia heti syötäväksi ja kauppasin niitä punnittavaksi – azard-myyjä viittasi maksulle kintaalla ja sain maittavat tomaatit ilmaiseksi!
Antrean keskustassa olevat kerrostalot ovat ulkoapäin kohtuullisessa kunnossa ja kukkarakennelmien myötä myös asukkaiden viihtyisyydestä on pyritty huolehtimaan.
**********
Antrea oli Suomen aikaan voimallista maatalousaluetta ja siitä on parhaana esimerkkinä se, että Itä-Suomen Raakasokeritehdas rakennettiin sinne.
Yhtiö perustettiin jo vuonna 1928 Viipurissa, mutta tehdas ehti aloittaa toimintansa vasta vuonna 1938. Tehtaan ensimmäisenä Antrean vuonna se vastaanotti sokerijuurikkaita 29,7 miljoonaa kiloa.
Itä-Suomen Raakasokeritehdas Oy ehti jalostaa sokerijuurikkaita Antreassa myös toisena vuonna eli 1939 ennen Talvisodan alkamista. Toisena vuonna tehdas vastaanotti sokerijuurikkaita 34 miljoonaa kiloa. Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että viime vuonna sokerijuurikassato Suomessa oli n. 400 miljoonaa kiloa ja kaikki se jalostettiin Sucros Oy:n Säkylän tehtaalla.
**********
On selvää, että sokerijuurikkaan viljely tämän päivän Antreassa on haavekuva vain, mutta jonkinmoiset Talikkalan markkinat edelleen Antreassa ovat!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Antrea, Talikkalan markkinat, Talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella, Itä-Suomen Raakasokeritehdas, |
Pelkolan raja-aseman kautta VenäjälleTiistai 16.7.2013 - -Esko Erkkilä- Olen käynyt useita kertoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä, mutta nyt vasta matkani sinne suuntautui Pelkolan raja-aseman kautta.
Pelkolan raja-aseman virallinen nimi on Imatran raja-asema, sillä se sijaitsee Imatralla.
Pelkola on matkustajamääriltään Suomen ja Venäjän raja-asemista kolmanneksi suurin.
Viime vuonna vilkkain rajanylityspaikka oli Vaalimaa lähes 3,5 miljoonalla rajanylityksellään. Jokseenkin samankokoinen oli Nuijamaa, sillä sen kautta tapahtui lähes 3,4 miljoonaan rajanylitystä.
Pelkolassa rajanylityksiä viime vuonna tapahtui n. 2.225.000, joten vilkkaasta rajanylityspaikasta Pelkolassakin on kyse.
Venäläiset eivät ole investoineet Pelkolaan sitä samaa tietotekniikkaa kuin Vaalimaalla ja Nuijamaalla, sillä passin- ja viisumintarkastukseen näytti kuuluvan melkoisesti näyttöpäätteen näppäimistön naputtelua.
Rahanvaihto euroista rupliin kävi joutuisasti ja kurssikin oli hyvä eli yhdellä eurolla sai 42,5 ruplaa.
Rajanylityksen jälkeen päästiin entiseen Jääsken pitäjään ja siellä Enson tehdasyhdyskuntaan.
Emme poikenneet Ensossa, mutta tässä kuva tehtaanpiipuista. Enson venäjänkielinen nimi on Svetogorsk ja se on sikäläisesti itsenäinen kaupunki. Imatralla ja Svetogorskilla on hanke kaksoiskaupungista, mutta on oletettavaa, että sen mahdollinen toteuttaminen vaatii vielä paljon aikaa.
Heti rajanylityksen jälkeen näimme ensimmäiset jättiputkiesiintymät, jotka ovat luonteenomaisia Karjalan Kannaksella.
Jääsken eräs tunnetuimmista kohteista ennen Talvisotaa oli Jääsken Mylly. Oletan, että tässä linja-auton ikkunan läpi ottamassani kuvassa näkyy Jääsken Mylly nykyisessä muodossaan. Matkasimme rajalta A-124 -tietä pitkin kohti Antreaa ja vieressä kulki Imatra-Antrea –rautatie. Myllynrauniot näyttivät olevan rautatien varrella, joten silläkin perusteella oletan, että kyseessä on Jääsken Myllyn rauniot. Karjalan Kannas oli Suomen aikana vahvaa maatalousaluetta ja eräs osoitus siitä oli suuren myllyn rakentaminen Jääskeen. Hyvää työtä ovat suomalaiset myllynrakentajat tehneet, sillä siilot näyttävät edelleen olevan yli 70 vuoden jälkeen vankasti pystyssä.
********
Tässä joitain kuvia, jotka otin linja-auton ikkunasta matkalla Jääskestä Antreaan:
Jokunen nykyaikainenkin omakotitalo näkyi matkallamme!
Rautatiet ovat Venäjän selkäranka!
Saavuimme seuraavaksi Antreaan, mutta se onkin taas uuden jutun aihe!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pelkola, Pelkolan raja-asema, Imtran raja-asema, Svetogorsk, Enso, Jääski, Jääsken Mylly, Antrea, Imatran-Svetogorskin kaksoiskaupunki, |
Kruununprinsessa Victoria täytti eilen 36 vuottaMaanantai 15.7.2013 - -Esko Erkkilä- Ruotsin kruununprinsessa Victoria täytti eilen 36 vuotta ja kruununperillisen synttäreitä vietettiin Ruotsissa asiaankuuluvin menoin.
Olen kerran päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan kuningasperheen ja sen myötä myös prinsessa Victoriaa.
Kyse on eräästä Ruotsi-Suomi –yleisurheilumaaottelusta, joka pidettiin Tukholman Olympiastadionilla.
Muistelukseni ajankohta ajoittuu jonnekin 1980-luvun puoliväliin, sillä vuonna 1979 syntynyt prinssi Carl Philip jäi temppuiluineen parhaiten mieleeni.
Järjestin erään myyntimiehemme kanssa kahdelle tärkeälle asiakkaallemme neuvottelu- ja osin myös palkintomatkan Ruotsi-Suomi –yleisurheilumaaotteluun Tukholmaan.
Meillä oli tavalliset liput, mutta ne oikeuttivat istumaan pääkatsomoon lähelle maalilinjaa.
Yläpuolellemme saapui kuninkaallinen perhe ja lapsista olivat mukana Victoria ja Carl Philip - prinsessa Madeleine oli jätetty kotiin.
Kuninkaallisen perheen käyttäytyminen oli hillittyä, mutta mieleeni on jäänyt prinssi Carl Philip, joka pikkupojan koko tarmolla eli mukana maaottelun kiihkeissä tunnelmissa.
Prinssille oli hankittu Ruotsin väreissä oleva ”lakki”, jossa olevia käsiä pystyi taputtamaan yhteen, kun veteli ”käsiin” kiinnitettyjä siimoja.
Arvata saattaa, että prinssi oli innokas taputtaja!
*********
Kruununprinsessa Victorian eilisiä syntymäpäiviä oli mahdollisuus muistaa facebokissa kertomalla onnittelunsa. Tein niin, sillä arvostan Suomen ja Ruotsin hyviä suhteita – arvostan myös ruotsinkieltä maamme yhteiskunnan elävöittäjänä. Suomessa ruotsinkielen arvostaminen ei nykypäivänä ole suuressa suosiossa, mutta ilmoittaudun tässäkin asiassa vastarannan kiiskeksi. Huomaan, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on lähdössä kansanedustajille tarkoitetulle ruotsinkielen opintokurssille eli myös hän arvostaa ruotsinkieltä. Nykyinen pääministerimme ei taida osatakaan edes ruotsin alkeita - häpeä sinänsä.
Fb:ssa onnitteluja pystyi lähettämään osoitteessa ”Kungahuset”. Siellä kerrottiin eilen mm. näin:
Idag firas Kronprinsessan Victorias födelsedag med allmän flaggdag och salut från Skeppsholmen. Kronprinsessan tar emot gratulationer på Sollidens slott på Öland, slottsparken öppnar klockan 11. Klockan 21.00 sänder SVT1 ’Grattis Kronprinsessan!’. Den som vill lämna en gratulation till Kronprinsessan kan göra det här på Facebook. On mielenkiintoista nähdä, että millaiset juhlallisuudet ovat Ruotsissa silloin, kun Victoria täyttää 40 vuotta tai 50 vuotta tai peräti silloin, kun hänet kruunataan Ruotsin hallitsijaksi!
********
Siitä yleisurheilumaaottelusta vielä:
Naisten maaottelussa suuri suomalainen sankari oli Helinä Laihorinne, joka urakoi monilla matkoilla.
Katselimme lähellä radanpintaa olevilta paikoiltamme, kun Helinä valmistautui kilpailuihinsa.
En silloin osannut pienimmissäkään määrin arvata, että runsaan parinkymmenen vuoden kuluttua tekisin yhteistä bisnestä Helinä Laihorinteen kanssa, jonka sukunimi siinä välillä oli muuttunut Marjamaaksi.
Vuosia kului paljon ja meidän molempien hiustenväri ehti muuttua; minulla ruskea tukka muuttui vaaleanhallavaksi ja Helinällä vaalea poninhäntä tummaksi hyvinmenestyvän bisnesleidin aistikkaaksi tukaksi!
Helinä Laihorinteen (Marjamaan) menestyminen liike-elämässä osoittaa, että huippu-urheilijoissa on ainesta muuhunkin kuin mäkimiesten suosikkilukemiston Aku Ankan lukemiseen ja ainaiseen rähinöintiin kaikkea vastaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kruununprinsessa Victoria, Carl Philip, kuningatar Silvia, Ruotsin kuningas, Ruotsin kuningasperhe. Helinä Laihorinne, Helinä Marjamaa, Kungahuset, |
Kahdella kellolla kerkiääPerjantai 12.7.2013 - -Esko Erkkilä- Kaikki varmaan tuntevat lausahduksen;
Kahdella kalenterilla kerkiää
Toteamus merkitsee, että merkitessään menojaan kahteen kalenteriin, saa sovittua asioita paljon enemmän kuin merkitsisi menemisensä ainoastaan yhteen kalenteriin.
Kahden kalenterin menetelmässä on se heikkous, että tosipaikassa ei ehdikään jokaiseen lupaamaansa paikkaan tai tapahtumaan.
Koin eilen aamulla hieman samaa, mutta nyt kellon orjana.
Meillä on mökillä parikin seinäkelloa ja yleensä ne ovat samassa ajassa.
Nyt kuitenkin ”aito kiinalaisvalmisteinen” punttikellomme oli konstaillut ja sen käyntiinlähdössä oli ollut ongelmia. Sain kellon edellisiltana käymään, mutta en siirtänyt kelloa oikeaan aikaan ja sen vuoksi punttikellomme kulki 2 tuntia etuajassa.
Tiesin, että muu perhe ja pienet kesävieraamme saapuvat mökille puolilta päivin ja sen vuoksi olin valmistautunut tekemään pienen marjastusretken ennen porukan saapumista.
Nousin ylös punttikellon mukaan klo 8.30 ja aloin valmistumaan marjametsälle. Ihmettelin hieman, että aurinko paistoi matalalta ja maassa oli vahvasti yökastetta.
Olin melkein lähdössä, kun katsoin toisessa huoneessa tikuttavaa heilurikelloa ja huomasin oikean ajan – olin elänyt kaksi tuntia etuajassa!
Kahdella kellolla kerkiää – totuus tuli todistettua, sillä ennen eilistä marjastusretkeäni ehdin ”löytämään” tietokoneeni näppäimistöltä mm. tämän jutun ja tekemään paljon muuta! ********
Ennenaikaan meillä maalla ja myös lähes kaikissa naapuritaloissa elettiin tarkoituksellisesti ”kahdella kellolla”, sillä talon kellot saattoivat olla tarkoituksellisesti puolikin tuntia etuajassa.
Menettelyä puolusteltiin sillä, että ehtimisille jäi näin menetellen pelivaraa.
******* Monesti esimerkiksi matkoilla tuntuu, että kroonisille myöhästelijöille olisi suorastaan määrättävä kellot, jotka kulkisivat ainakin vartin etuajassa.En tosin ole lainkaan varma, että pystyisivätkö nämä ongelmanaiheuttajat siitä huolimatta olemaan aiheuttamatta ongelmia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kahdella kalenterilla ehtii, kahdella kalenterilla kerkiää, kahdella kellolla kerkiää, kellot etuajassa, heilurikello, punttikello, krooniset myöhästelijät, myöhästelijät, |
Terveisiä Käkisalmesta, Konevitsan luostarista ja ViipuristaKeskiviikko 10.7.2013 - -Esko Erkkilä- Sain osallistua jo kymmenentenä kesänä peräkkäin matkalle, jonka osanottajat olivat Talvi- ja Jatkosodassa taistelleiden Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten sukulaisia tai muuten tuntevat kiinnostusta mainioon matkaseuraan!
Retkemme johtajana toimi edellisvuosien tapaan hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki.
Sotahistoriaan, alueen kulttuuriin, maantieteeseen ja moneen muuhun osa-alueeseen keskittyvä matkamme suuntautui tämä vuonna Käkisalmeen, Konevitsan luostariin ja Viipuriin – taistelupaikkoihin tutustuminen oli keskeisellä sijalla retkemme ohjelmassa.
Ylitimme rajan Pelkolassa eli vanhan Enson kohdalla.
Enson jälkeen ajoimme Jääsken, Antrean ja Räisälän kautta Käkisalmeen.
Menomatkan kohokohtia olivat tutustuminen Kuukaupin siltaan…
..ja Räisälän kirkkoon.
Toisena matkapäivänä tutustuimme Konevitsan luostariin. Pyrin laatimaan Konevitsan käynnistämme oman jutun.
*********
Kiviniemi, Äyräpää, Taipaleenjoki ja Summa olivat taistelupaikoista taas kerran tutustumisemme kohteita.Vaikka olen käynyt monia kertoja kaikilla näillä kunniakkailla taistelupaikoilla, niin aina jokainen käynti täydentää kuvaa taistelujen etenemisestä.
********
Viipurin linnan näkeminen…
…ja matkan päätöslounas Pyöreässä tornissa kruunasivat hienon matkamme.
Matkalta kertyi juttuaineistoa paljon ja pyrin palaamaan matkamme antiin lähipäivinä yksityiskohtaisemmin.
Matkustaminen on mukavaa, mutta kotiintulo vielä mukavampaa!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Viipuri, Konevitsa, Konevitsan luostari, Käkisalmi, Kuukaupin silta, Enso, Pelkola, Pelkolan raja-asema |
Kuka on Eduskunnan istuntosalin seinäsyvennyksessä sijaitsevan "Tulevaisuus" veistoksen mallina olleen pojan eno?Tiistai 9.7.2013 - -Esko Erkkilä- Kaikille ovat ainakin Eduskunnan kyselytuntien televisioinneista tuttuja istuntosalissa sijaitsevat veistokset.
Veistossarja on nimeltään Työ ja tulevaisuus ja se on jokaisen Eduskuntatalossa vierailevan nähtävissä.
Olen päässyt muutaman kerran vierailemaan Eduskuntatalossa ja tämän juttuni kuvat olen ottanut 13.6.2013, kun pääsin vierailemaan Eduskunnassa Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämällä retkellä.
Veistossarja on sijoitettu istuntosalin seinäsyvennyksiin puhemieskorokkeen taakse. Kuva on otettu ennen kyselytunnin alkamista Eduskunnan lehteriltä. Kuvan oikeassa alanurkassa on Eduskuntataloa meille esitellyt asiantunteva opas.
Veistossarja on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen tuotantoa vuodelta 1932.
Veistokset ovat lehteriltä katsottuna vasemmalta oikealle seuraavat:
Raivaaja
Henkinen työ
Tulevaisuus
Usko
Sadonkorjaaja
Lasta käsillään kannattelevan äitihahmon mallina on ollut Wäinö Aaltosen Lempi-sisar, joka oli naimisissa runoilija Aaro Hellaakosken kanssa.Lapsen mallina on ollut Lempi ja Aaro Hellaakosken Eero-poika eli kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen oli "Tulevaisuus"-veistoksen mallina olleen pojan eno!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Työ ja tulevaisuus, Eduskunnan istuntosalin veistossarja, Wäinö Aaltonen, Aaro Hellaakoski, Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko, Sadonkorjaaja, Keskustan Sahalahden paikallisosasto, |
Hyvä, että Keskustan neuvot kelpaavat!Sunnuntai 7.7.2013 - -Esko Erkkilä- Valtakunnan tasolta on hyvässä muistissa, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki otti onkeensa Juha Sipilän ohjauksen, kun hallituksen osinkoveropäätös oli menossa täysin päin mäntyä.
Ilokseni huomasin Tamperelainen-lehden 29.6.2013 ilmestyneestä lehdestä, että Keskustan antamia ohjeita ollaan hädän hetkellä ottamassa käyttöön.
On yleisesti tiedossa, että kaikki kaupungin talouteen liittyvät asiat ovat Tampereella surkeassa jamassa.
Virallisesti ennustetaan, että kuluvasta vuodesta muodostuu yli 42 miljoonaan euroa tappiollinen.
Olen jo heti alkuvuonna ennustanut, että vuoden 2013 tappio tulee Tampereella olemaan 70 M€. Nyt kaupungilla kuiskitaan, että edes ”Eskon ennustama” tilanne ei toteudu, vaan päädytään tasolle – 80 M€!
Niin siitä Tamperelainen-lehdestä:
Toimittaja Petteri Mäkinen on laatinut 29.6.2013 ilmestyneeseen numeroon jutun, jonka otsikko kuuluu näin:
Tampere ei halua olla työttömien nörttien kaupunki
Jutun alaotsikko menee jo konkretiaan, kun toimittaja Mäkinen toteaa; TALOUS Tampereen kaupunki miettii koko elinkeinopolitiikkansa uusiksi
Jutussa kerrotaan, että pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) pohtii näin;
”Pitää miettiä elinkeinopoliittista vastuunjakoa uudelleen. Meillä voisi olla jatkossa selkeä elinkeinojohtaja tai –asiamies”.
Pormestari Anna-Kaisa Ikosen pohtiminen on lähes suora lainaus Keskustan Tampereen valtuustoryhmän 17.9.2012 jättämästä valtuustoaloitteesta, joka kuului näin:
”Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi. Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään. Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja. Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten. Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.” ********
Keskustan syksyinen valtuustoaloite ja nyt pormestari Anna-Kaisa Ikosen linjaama ovat yhtä lähes sanasta sanaan!
Kiitän pormestari Anna-Kaisa Ikosta realiteettien tajusta, jota Tampereen taloustilanteen oikaisemiseksi nyt tarvitaan.
Paavo Arhinmäen toiminta Juha Sipilän antaman vinkin jälkeen pelasti paljon vikaan menossa olleesta osinkoverouudistuksesta.
On hyvä, että Tampereen pormestari on nyt tullut Keskustan esittämille linjoille kaupungin elinkeinotoiminnan kehittämisessä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamperelainen, Tampereen taloustilanne, Tampereen tappiollinen toiminta, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Keskustan jättämä valtuustoaloite, |
Saimme käydä vieraisilla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa - Tamminiemessä!Lauantai 6.7.2013 - -Esko Erkkilä- Sain tilaisuuden vierailla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa kesäkuun 13. päivänä, kun osallistuin Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämälle matkalle Tamminiemeen ja Eduskuntaan.
Tamminiemi on nyt museona, mutta se on toiminut kolmen presidenttimme eli Risto Rytin, Garl Gustav Emil Mannerheimin sekä Urho Kekkosen virka-asuntona.
Tamminiemestä muodostui presidentti Kekkoselle todellinen koti, sillä se muutettiin hänen palvelukodikseen Kekkosen presidenttikauden päätyttyä.
Tamminiemen ovista käy nykyisin melkoinen vilske, kun ”Suomen viimeisestä todellisesta presidentistä” kiinnostuneet kansalaiset ja myös ulkomaalaiset käyvät tutustumassa Tamminiemeen.
Amos Anderssonin Suomen Valtiolle Tasavallan Presidentin asunnoksi vuonna 1940 lahjoittama Tamminiemi on mereltä päin katseltuna hieno kokonaisuus.
Tamminiemessä ja sen lähipoluilla ovat liikkuneet monet merkittävät henkilöt ja minä sain tilaisuuden tallentaa valokuvaan Tamminiemen edessä sahalahtelaisen Simo Arran.
Tamminiemen saunassa on laitettu monia Suomen asioita oikeaan järjestykseen – tässä Tarmo Aaltosen ottamassa kuvassa olen Tamminiemen saunan edustalla.
Tamminiemen saunan kopio on Hauholla nykyisin agrologi Karl Fazer´n omistamalla Hahkialan kartanolla. Hahkialan sauna on pohjaratkaisuiltaan täsmälleen samanlainen kuin Tamminiemen kuuluisa sauna, mutta se on Tamminiemen saunan peilikuva.
Hahkialan kartanon sauna on minulle ulkopuolelta tuttu jo aikoja sitten, sillä olin vuosiharjoittelijana silloin Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla vuonna 1966!
Pääsin sittemmin useitakin kertoja saunomaan Hahkialan saunassa työurani aikana, kun Kesko järjesti Hahkialassa yhteistyökumppaneilleen erilaisia tilaisuuksia ja palavereja.
Presidentti Kekkosen työhuone on edelleen siinä kunnossa, että arvostettu presidenttimme voisi milloin vain asettua työpöytänsä taakse.
Kekkosen takana tilaustyönä vuonna 1956 teetetyn kirjahyllyn päällä näkyvä ”Vesieste” –taideteos on Multialla syntyneen tamperelaisen Pentti Papinahon veistämä. Sama teos on suurikokoisena nähtävissä Tampereella Ratinan stadionilla.
Tässä on vielä uudestaan Kekkosen työpöytä hieman toisesta näkökulmasta.
Kekkonen tapasi järjestää pienet kokoukset työhuoneessaan.
Tamminiemessä oli Kekkosen aikana monia merkittävien suomalaisten taiteilijoiden töitä esillä ja ne ovat yhä edelleenkin paikoillaan.
Reidar Särestöniemen ”Ilves kohtaa Jäämeren” on massiivinen ja värikylläinen teos.
Essi Renwall: ”Ihmisiä työssä”.
Portaikossa oli Elsa Montell-Saanion ripsiraanu-työ, jota erityisesti seurueemme naisväki ihasteli.
Presidentti Kekkosen makuuhuoneessa olevalla työpöydällä oleva kalenteri on jätetty avoimeksi Kekkosen kuolinpäivän kohdalta.
Kekkosen lahjaksi saama ”Ainutlaatuinen Pispala” on saanut paikan päällimmäisenä hänen makuuhuoneensa kirjoista.
Sylvi Kekkosen makuuhuoneen pöydällä oli yhteiskuva perheen pojista Matista ja Tanelista.
Perheen ruokapöytänä oli perheen kokoon soveltuva pöytä, jota toki pystyi suurentamaan niin, että pöydän äärelle mahtui kahdeksankin ruokailijaa.
Ruokailutilan erikoisuus oli liukuoven taakse ”piilotettu” baariosasto.
Tamminiemen keittiössä kaapit olivat standardityötä, joten siellä ei ollut mitään luksusta. Keittiössä emäntä sekä apuemäntä laittoivat ruuat ja hovimestari huolehti ruokien tarjoilusta. Kekkonen ei käynyt keittiössä, vaan kaikki viestit keittiöön kulkivat hovimestarin välityksellä.
****
Käynti Tamminiemessä on elämys ja suosittelen lämpimästi siellä käymistä kaikille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamminiemi, Tamminiemen sauna, Urho Kekkonen, Sylvi Kekkonen, Reidar Särestöniemi, Vesieste-taideteos, Pnetti Papinaho, Ilves kohtaa Jäämeren, Elsa Montell-Saanio, ripsiraanu, Essi Renwall, Ainutlaatuinen Pispala, |
Anneli Jäätteenmäki osui asian ytimeenPerjantai 5.7.2013 - -Esko Erkkilä- Farmari-näyttelyn avajaisissa kommenttipuheenvuoron käyttänyt europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, joka tässä keskustelee EU-komission maatalouspääosaston (DG Agri) pääjohtajan puolalaisen Jerzy Plewan kanssa, osui asioiden ytimeen, kun hän kritisoi elintarvikkeiden alkuperämerkintöjen puutteita sekä kummasteli kaupan osuutta elintarvikkeiden hinnassa.
Jäätteenmäki vaati, että kuluttajan pitää saada tietää ennen ostopäätöksen tekemistä elintarvikkeen alkuperä.
Europarlamentaarikko kritisoi erityisesti lihateollisuutta, jolle alkuperämerkintöjen tekeminen tuntuu olevan kovin vaikeaa.
Anneli Jäätteenmäki havainnollisti nurinkurisen tilanteen näin: ”Suomalaista viljelijää vaaditaan pitämään tuotantoeläimissään monia korvamerkkejä, mutta tuontilihasta ei haluta kertoa edes maanosaa, josta liha on peräisin”
Kaupan suurta osuutta elintarvikkeiden hinnoista kritisoidessaan Jäätteenmäki havainnollisti ongelman siten, että kuluttajat arvostelevat ruuan korkeista hinnoista yleisimmin kauppaa ja vasta toisena ongelman koetaan EU!
Ruisleivän hinnassa suomalaisen viljatuottajan osuus on ainoastaan 4,3 %, kertoi Anneli Jäätteenmäki.
Kauppa on saanut elintarvikkeiden hinnoissa osuutta tuottajalta eli se, joka elintarvikeketjussa tekee eniten työtä saa vähiten, tiivisti Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, Farmari-näyttely Seinäjoella, Farmari-näyttely, elintarvikkeiden hinnat, lihan alkuperämerkinnät, kaupan osuus elintarvikkeiden hinnoissa, Jerzy Plewa, |
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila joutuivat palauttamaan "hehkuttavat herrat" maan pinnalle!Torstai 4.7.2013 - -Esko Erkkilä- Farmari-näyttelyn avajaistilaisuus Seinäjoki Areenalla eilen oli merkittävä tilaisuus, sillä siellä käsiteltiin ja kommentoitiin EU:n uunituoretta maatalouslinjausta lähivuosille.
Avajaistilaisuus oli koonnut merkittävän joukon poliittisia päättäjiä paikalla, sillä totesin paikalla olleen ainakin useita Suomen Keskustan, Kokoomuksen ja myös jokusen SDP:n kansanedustajan.
Tilaisuuden avasi Pro-Agria Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Antti Siljamäki, joka avaussanoissaan toivotti salintäyteisen yleisön tervetulleeksi tilaisuuteen.
Siljamäki totesi avauspuheenvuoronsa lopuksi, että nyt mennään suoraan asiaan ja kutsui tilaisuuden puheenjohtajaksi MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion.
Opin työurani aikana tuntemaan Jaana Husu-Kallion Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran asiantuntevana ja tiukkana pääjohtajana ja nyt olenkin ihmetellyt hänen valjua esiintymistään MMM:n kansliapäällikkönä – ilmeisesti Husu-Kallio on nykyisen hallituksen aikana niin tiukoissa pihdeissä, että hänen aina ennen niin järkevät esiintulonsa eivät ole olleet mahdollisia.
Se lämmitti, kun Jaana Husu-Kallio totesi salintäydelle yleisölle, että komissio on Suomen renki!
Avajaistilaisuuden pääpuheenvuoron käytti EU-komission maatalouspääosaston (DG Agri) tuore pääjohtaja puolalainen Jerzy Plewa.
Pääjohtaja Plewa lausui kohteliaisuuksia todetessaan, että Suomi on ollut tärkeässä roolissa, kun EU:n maatalouspolitiikkaa on kehitetty.
Plewan yhteenvedossa uudet EU-maatalouslinjaukset voidaan tiivistää muutamaan ranskalaiseen viivaan;
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen myötäili pääjohtaja Plewan ajatuksia ja se olikin luonnollista, sillä olihan Koskinen hyväksymässä Suomeen kohdistuneet EU:n tukileikkaukset. Ministeri Koskinen yritti selitellä Suomen maatalouteen kohdistuneita heikennyksiä ja mainitsi, että tuotantoon sidottuja tukia korotettiin nykyisestä 50 miljoonasta eurosta. Korotusmäärää Koskinen ei paljastanut!
Farmari-näyttelyn avajaistilaisuudessa päästiin asiaan, kun MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi pääjohtaja Plewalle ja ministeri Koskiselle, että työnne on vasta puolivälissä. Ei ihme, että maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen ilme oli hapan, kun hän kuunteli Marttilan kommenttipuheenvuoroa!
Marttila totesi, että nyt päätetty maatalousratkaisu merkitsee vaatimusta tuottavuuden lisäämisestä ja entistä vastuullisempaa tuotantotapaa.
Marttila painotti, että komission linja ei saa lipsua vastuullisen tuotantotavan vaatimuksista myöskään EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvan elintarviketuonnin osalta.
Maista, joissa väestö näkee nälkää, on elintarvikkeita tuotaessa noudatettava tarkkaa seulaa ja vaadittava samoja menetelmiä, kuin Suomessa tuotetuilta elintarvikkeilta edellytetään.
Oleellista Marttilan kommenttipuheenvuorossa oli se, kun hän totesi, että EU on laiminlyönyt ruokatuotantoon suunnatut panostukset jo 30 vuotta!
Nyt Plewan sekä ministeri Koskisen puolustelemassa ratkaisussa maatalousbudjettia leikattiin ja viherryttämisvaatimukset nostavat elintarvikkeiden tuottamiskustannuksia!
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen kommenttipuheenvuoro pääjohtaja Plewan ja ministeri Jari Koskisen esityksiin oli tiukkaa tekstiä.
Jäätteenmäki totesi, että edes näin kohtuullisesta EU:n maatalouslinjauksesta pitää kiittää EU:n parlamenttia.
Komissio kielsi esimerkiksi turvemaiden kynnön, mutta parlamentti ei sitä hyväksynyt. Myös Suomen hallitus hoiperteli turvemaiden kyntökieltoasiassa, mutta parlamentin kanta ratkaisi asian alkutuottajien ja lopulta kuluttajien parhaaksi siten, että jatkossakin turvemaiden kyntäminen on mahdollista.
Jäätteenmäki muistutti, että Suomen hallitus on etupainotteisesti säästänyt maa- ja metsätalousministeriön saralta.
Alkusyksyn budjettiriihessä maataloudelta ja kotimaiselta elintarviketuotannolta ei enää saa leikata, vaati europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki!Olen samaa mieltä Anneli Jäätteenmäen kanssa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Farmari 2013, Seinäjoki, ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Antti Siljamäki, Jerzy Plewna, MMM, Jari Koskinen, MTK, Juha Marttila, Anneli Jäätteenmäki, |