Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Miksi Aamulehden sallitaan herjata nimittelemällä Eduskunnan puhemiestä?

Lauantai 27.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan toimintaa johtaa perustuslakimme mukaan Eduskunnan puhemies.

 

Suomella ei ole virallista arvojärjestystä. Valtion virallisissa tilaisuuksissa käytännön arvojärjestyksessä korkeimmalla ovat kuitenkin seuraavat tahot:

 

1.    Tasavallan Presidentti

2.    Tasavallan presidentteinä toimineet, eläkkeellä olevat henkilöt (toimeenastumisjärjestyksen mukaan)

3.    Eduskunnan puhemies

 

Tampereella ilmestyvä ja nykyisin Sanoma Oy:n omistama Aamulehti ryhtyi parisen vuotta sitten herjaamaan ja nimittelemään Eduskunnan puhemiestä eduskunnan puheenjohtajaksi!

 

Käsittämätöntä puuhaa!

 

 

Olen ollut jo vuosikaudet Aamulehden kestotilaaja ja se on antanut näköalapaikan sille alamäelle, johon Aamulehti on viime aikoina luisunut.

 

Aamulehden alamäki alkoi jo Jouko Jokisen päätoimittajakaudella ja se on syventynyt Jussi Tuulensuun aikana.

 

 

Toivon, että Sanoma Oy ryhtyy omistajatoimenpiteisiin ja vaatii Aamulehteä lopettamaan ilmeisen selkeästi laittoman nimittelyn!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Aamulehti nimittelee Eduskunnan puhemiestä, Eduskunnan puhemies, Puhemies, Sanoma Oy, Sanoma Oy omistaa Aamulehden, Aamulehden alamäki,

Menevätkö puurot ja vellit - oikeastaan varastojyvät ja kaurahiutaleet - sekaisin?

Tiistai 23.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Viime vuoden satotilastot ovat valmistuneet ja viljalajeittain satomäärät muodostuivat seuraaviksi:

 

  • vehnä                                   677 milj. kiloa

 

  • ruis                                         67 milj. kiloa

 

 

  • ohra                                   1381 milj. kiloa

    • rehuohra 1109 milj. kiloa
    • mallasohra 272 milj. kiloa

 

  • kaura                                 1194 milj. kiloa

 

Kaurasadosta yhä suurempi osuus jalostetaan elintarvikekäyttöön, mutta on muistettava, että valtaosa kaurasadosta ohjautuu rehukäyttöön sekä jyväkaurana vientiin.

 

Kauran elintarvikekäytössä on Raision Nokian mylly ollut suunnannäyttäjä Elovena-tuotemerkillään, mutta viime vuosina Myllyn Paras sekä myös Fazer ovat tulleet vahvoiksi toimijoiksi.  Utajärvellä toimiva Kinnusen Mylly on myös mukana.

 

 

Nyt on minulla ja monella muulla vilja-alan tuntijalla mennyt hämmästyksen sormi kummastuksen suuhun, kun valtionyhtiö Suomen Viljava Oy on julkistanut hankkeensa rakentaa kauranjalostustehdas Raumalle.

 

Mielestäni sopii perin huonosti kuvioihin se, että valtio alkaa omistamansa yhtiön kautta sekaantumaan sellaisen alan toimintoihin, jolla nykyiset toimijat toimivat kiinteässä yhteistyössä yrityksen kanssa, joka nyt sekaantuu alan kilpailuasetelmiin.

 

Maamme kauranviennistä ilmeisesti suurin osa laivataan Rauman kautta ja nyt valtionyhtiö ryhtyy kuorimaan kermat vientivolyymin päältä.

 

Vahva olettamus on, että kauranviljelijätkään eivät saa uudesta tehdasinvestoinnista mitään hyvää, sillä tehtaan raaka-ainehinta pyritään varmasti pitämään mahdollisimman alhaisena.

 

Suomen Viljava Oy:n toimiva johto ei nauti arvostustani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puurot ja vellit menevät sekaisin, Suomen Viljava Oy, valtionyhtiö Suomen Viljava, Raision Elovena, Elovena, Myllyn Paras, Fazer-mylly, Kinnusen Mylly,

Sukupuoleen liittyvät tasa-arvokysymykset ovat vain osa todellisesta tasa-arvosta

Lauantai 20.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Vietimme eilen Minna Canthin päivää ja samalla vietimme myös tasa-arvon päivää.

 

 IMG_1525.JPG

 

Minna Canthin päivä on vuodesta 2007 alkaen ollut ns. vakiintunut liputuspäivä ja myös meidän lipputangossa liehui eilen siniristilippu.

 

 

Minna Canthin päivä on tosiaan myös tasa-arvon päivä ja kovin painokkaasti se koetaan vain sukupuolten välisen tasa-arvon päiväksi.

 

************************

 

Tasa-arvo on kuitenkin paljon muutakin kuin sukupuolten välistä tasa-arvoa ja toivon, että tasa-arvoon tai paremminkin tasa-arvon puutteisiin kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota.

 

Lyhyessä ja nopeasti valmistellussa blogikirjoituksessa on mahdotonta esittää tai edes luetella niitä kysymyksiä, joista tasa-arvo puuttuu tai se on puutteellista.

 

Yritän kuitenkin (seikat eivät ole tärkeysjärjestyksessä):

 

  • Alueellinen epätasa-arvo

 

  • Työtehtäviin liittyvä epätasa-arvo

 

 

  • Oppiarvoon ja koulutustaustaan liittyvä epätasa-arvo

 

  • Etniseen taustaan liittyvä epätasa-arvo

 

 

  • Asumistapaan liittyvä epätasa-arvo

 

  • Kulkutapaan liittyvä epätasa-arvo

 

 

Toivon, että lukijani jatkavat listausta, sillä epätasa-arvoon liittyviä kysymyksiä kyllä varmasti riittää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minna Canthin päivä, Tasa-arvon päivä, Epätasa-arvo, Alueellinen epätasa-arvo, Työtehtäviin liittyvä epätasa-arvo, Oppiarvoon ja koulutustaustaan liittyvä epätasa-arvo, Etniseen taustaan liittyvä epätasa-arvo, Asumistapaan liittyvä epätasa-a.,

Viralliset, vakiintuneet ja suositellut liputuspäivät

Lauantai 13.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Siniristiliput liehuvat tänään Talvisodan päättymisen johdosta!

 

Meillä on Tampereen omakotitalomme tontilla sekä myös mökillämme lipputangot ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan liputtamaan ainakin siellä, jossa vietämme liputuspäivää.

 

Viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät ovat tuttuja, mutta vähemmän tunnettuja lienevät suositellut liputuspäivät.

 

Toki Suomen lipun saa halutessaan nostaa minä tahansa vuoden päivänä itselleen tärkeän asian, arvon tai ilonaiheen puolesta.

IMG_1503.JPG

 

Suositelluista liputuspäivistä arvostan eniten tätä päivää eli maaliskuun 13. päivää; tänään tulee kuluneeksi 81 vuotta Talvisodan päättymisestä.

 

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja Talvisota päättyi Suomen ja Neuvostoliiton väliseen rauhansopimukseen 13.3.1940 klo 11.00.

 

 

Toivon, että mahdollisimman monet siniristiliput liehuvat tänään itsenäisen ja vapaan Suomen lukemattomissa lipputangoissa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viralliset liputuspäivät, vakiintuneet liputuspäivät, suositellut liputuspäivät, Talvisota, Talvisodan alkaminen, Talvisodan pyyttyminen, 13.3.1940,

Esimerkillistä ja vastuuntuntoista toimintaa

Torstai 11.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Kesäkuulle siirrettyjen kuntavaalien ehdokasasettelun ensimmäinen vaihe päättyi viime tiistaina eli 9.3.2021, kun puolueet jättivät ehdokaslistansa kuntien keskusvaalilautakunnalle.

 

Tiedän, että useat maamme kärkipoliitikot ovat asettuneet kuntavaaliehdokkaiksi, mutta tässä jutussani haluan nostaa kahden keskeisen ja ansioituneen poliitikon esille asettumisestaan kuntavaaliehdokkaaksi.

 

 

eskojamatti_vanhanen.jpg

 

 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on asettunut kuntavaaliehdokkaaksi Nurmijärvellä ja siitä suuri arvostukseni hänelle.

 

 

eskojaanneli.

 

Ex-pääministeri, kansanedustaja ja pitkäaikaisen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen ryhtyminen kuntavaaliehdokkaaksi Lapualla on meille monille todella mieluisa yllätys.

 

 

Matti Vanhasen ja Anneli Jäätteenmäen asettuminen kuntavaaliehdokkaiksi antaa Keskustalle vahvaa potkua lisätä kuntavaaliehdokkaidensa lukumäärää, joka on nyt 6525 ehdokasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Esimerkillistä ja vastuuntuntoista toimintaa, Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki,

Valitettavasti vain leipäviljat kuuluvat elintarvikkeista varmuusvarastoinnin piiriin!

Tiistai 9.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilen on ollut vahvasti esillä se, että Suomessa ei ole leipäviljoja lukuun ottamatta elintarvikkeiden varmuusvarastoja.

 

Leipäviljojenkin osalta varmuusvarastojen määrä puolitettiin joulukuussa 2013, kun Kataisen-Urpilaisen hallitus teki päätöksen, että varmuusvarastoviljan varastointimäärät alennettiin vastaamaan vain puolen vuoden tarvetta.

 

 Silloisen hallituksen päätös tuli voimaan heti ja sen mukaan uusiin varmuusvarastointimääriin piti päästä vuoden 2016 loppuun mennessä!

 

***************

 

Viljan käyttömäärätilastot vuodelta 2020 ovat valmistuneet ja ne kertovat, että vehnää elintarviketeollisuus käytti viime vuonna 224 milj. kiloa ja ruista 84 milj. kiloa eli leipäviljan käyttömäärät vehnän sekä rukiin osalta olivat yhteensä siis 308 milj. kiloa.

 

Tilastot osoittavat, että puolen vuoden osalta leipäviljojen tarve viime vuonna oli hieman yli 150 milj. kiloa ja jokainen ymmärtää, että tuollainen määrä varmuusvarastointimääränä on naurettavan pieni.

 

Tarkat varmuusvarastointimäärät eivät ole julkista tietoa ja on luonnollista, että myöskään varastointipaikoista ei ole saatavissa tietoa.

 

On kuitenkin selvää, että varmuusvarastointiviljoja on niissä siilostoissa, jotka sijaitsevat viljanjalostusyritysten välittömässä läheisyydessä.  Tämä on välttämätöntä jo senkin vuoksi, että varmuusvarastointiviljoja pitää jatkuvasti kierrättää.

 

 

Esitän, että leipäviljojen varmuusvarastointimäärät palautetaan välittömästi vastaamaan vuoden tarvetta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valitettavasti vain leipäviljat kuuluvat elintarvikkeista varmuusvarastoinnin piiriin, varmuusvarastointi, elintarvikkeiden varmuusvarastointi, leipäviljan varmuusvarastointi, stointi,

Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa, että kuntavaalit järjestetään ajallaan!

Keskiviikko 3.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliitto on 130 000 jäsenellään Suomen ylivoimaisesti suurin eläkeläisjärjestö.

 

Toimin vuosina 2013 – 2018 Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana ja tuo kuuden vuoden pituinen jakso onkin pisin, jonka Eläkeliiton säännöt sallivat saman henkilön toimivan järjestön samassa vastuutehtävässä yhdessä jaksossa.

 

 

IMG_1460.JPG

 

MTV Uutiset ja Eläkeliitto järjestivät yhteistyössä jäsenkyselyn jossa tiedusteltiin mm., että miten eläkeliittolaiset suhtautuvat kuntavaalien siirtämiseen.

 

 

*****************

 

 

Kyselyssä 51 % järjestön jäsenistä halusi, että kuntavaalit järjestetään ajallaan – kuntavaalien siirron kannalla oli 31 % vastaajista.

 

 

Olin eräs kyselyn saaneista ja vastasin, että…

 

 

IMG_1450.JPG

 

…kuntavaaleja ei pidä siirtää.

 

 

Kyselyssä kysyttiin myös, että miten vastaaja aikoo osallistua äänestykseen ja vastasin äänestäväni ennakkoon.

 

 

Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin, että millaisen arvostelunumeron vastaaja antaa hallitukselle koronakriisin hoitamisesta. Kaikkien vastaajien keskiarvo oli 7,5 – annoin hallitukselle arvosanan 9,0 eli selvästi keskiarvoa paremman arvosanan!

 

 

Kuntavaaleja odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa että kuntavaalit järjestetään ajallaan!, Eläkeliitto, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, MTVUutiset, kuntavaalit, kuntavaalien siirtäminen, kuntavaalit ajallaan,

"Ruista ranteissa" ja "Ruis miehen tiellä pitää" - suomalaisen rukiin päivä oli helmikuun 28. päivä

Tiistai 2.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Helmikuun viimeisenä päivänä eli Kalevalanpäivänä vietimme suomalaisen ruisleivän päivää – kyseessä oli jo viides vuosipäivä tuolla teemalla.

 

Olen seurannut tiiviisti suomalaisten viljojen tasetta Euroopan Unioniin liittymisestä alkaen, sillä 1.1.1995 siirryin työnantajakonsernissani Maatalousryhmän palvelukseen.

 

********************

 

Suomessa rukiinkäyttö on kuluneina vuosina ollut varsin tasaista, sillä se on asettunut vuosittain tasolle 100 miljoonaa kiloa.

 

Määrästä saa parhaan käsityksen, kun toteaa rukiin vuosikulutuksen olevan Suomessa tasolla n. 18 kiloa henkeä kohti.

 

**********

 

Suurimmat rukiinkäyttäjät Suomessa lienevät…

 

IMG_1461.JPG

 

…Fazer ”Oululainen” tuotemerkillään…

 

ja…

 

IMG_1462.JPG

 

…ruotsalaisten talonpoikien omistaman Lantmännenin kautta Vaasan Oy.

 

****************

 

Rukiin omavaraisuus oli Suomessa vuonna 2019 poikkeuksellisen vahva, sillä ruissatomme oli silloin jopa 180 miljoonaa kiloa.

 

Viime kesänä satomäärä puolittui ja syksyn 2020 syyskylvöalat ennakoivat, että tulevana syksynä satomäärä jää vielä edellisvuottakin pienemmäksi.

 

Harmillista, sillä vaarana on, että ensi talvena joudumme laittamaan ruisleipäämme ”puolet petäjäistä” eli tuontiruista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Ruista ranteissa" ja "Ruis miehen tiellä pitää" - suomalaisen rukiin päivä oli helmikuun 28. päivä, Ruista ranteissa, Ruis miehen tiellä pitää, Rukiin omavaraisuus, Pannaan puolet petäjäistä. Fazer, Oululainen, Lantmännen, Vaasan Oy,

Korona-aika antaa uutta kokousjärjestelyille!

Tiistai 23.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Korona-aikaa on pikapuoliin kestänyt nyt lähes vuoden ja sen päättyminen ei ole näköpiirissäkään.

 

Korona on hankaloittanut monien asioiden hoitamista, mutta toki se on tuonut jotain hyvääkin.

 

Kokousmenettelyjen uudistaminen on ollut eräs seikka, joka on koronan vuoksi uudistunut ja toivottavasti pysyvästi.

 

Tarkoitan kokousten siirtymistä nettiin ja etäyhteyksillä toimiviksi.

 

Netissä toteutettavat kokoukset säästävät osanottajien aikaa, sillä minullakin matka kaupungin keskustaan kestää julkisilla kulkuneuvoilla suuntaansa tunnin verran, joten aikasäästöä kertyy parisen tuntia jokaista kokousta kohti! Melkoinen ajansäästö!

 

 

Toki kokousten siirtymisessä nettiin on myös haasteita ja jopa ongelmia, mutta niistä ehkä joskus myöhemmin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona-aika antaa uutta kokousjärjestelyille!, teams-kokoukset, nettikokoukset,

Roikotuslautakunta käsitteli kunnan verovelvollisten verotukseensa tyytymättömien valitukset

Sunnuntai 21.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Jatkan muisteluani isäni osallistumisesta Viljakkalan kunnan verovelvollisten verojen määrittämiseen, kun muistelen roikotuslautakunnan toimintaa.

 

Joulukuun 12. päivänä vuonna 1958 säädetty verotuslaki määräsi, että jokaisessa kunnassa piti olla tutkijalautakunta.

 

Ainakin kotikunnassani Viljakkalassa tutkijalautakuntaa kutsuttiin roikotuslautakunnaksi.

 

Lain mukaan tutkijalautakunnassa eli roikotuslautakunnassa piti olla puheenjohtaja, jona toimi verojohtaja, riittävä määrä varapuheenjohtajia sekä kuusi tai useampia muita jäseniä, sen mukaan kuin valtiovarainministeriö, kunnallishallitusta kuultuaan, määräsi.

 

Huomionarvoista on se, että kunnanvaltuustolla ei ollut roolia tutkijalautakuntaa nimettäessä.

 

Isäni toimi Viljakkalan tutkijalautakunnan eli roikotuslautakunnan jäsenenä muutamana vuonna kunnallismiesuransa päätteeksi.

 

Tutkijalautakunnan käsittelyyn tulivat asiat, joihin verovelvolliset eivät olleet tyytyväisiä.

 

Varmaan osa käsittelyyn tulleista asioista olivat kirjallisesti esitettyjä, mutta osa tutkijalautakunnan käsittelyyn tulleista asioista tulivat siten, että verotuspäätökseen tyytymättömät verovelvolliset tulivat henkilökohtaisesti esittämään ongelmansa tutkijalautakunnan eteen eli ”roikottivat” asiastaan.

 

On selvää, että tutkijalautakunnan puheenjohtajana toiminut verojohtaja pyrki pitämään voimassa verotuslautakunnan päätöksen, mutta luottamiesmandaatilla toimineet tutkijalautakunnan jäsenet pystyivät voittamaan verojohtajan kannan.

 

Tutkijalautakunnan eli roikotuslautakunnan jäsenet tunsivat parhaiten verovelvollisten tilanteen ja veronmaksukyvyn, joten tutkijalautakunnan toiminta oli suuriarvoista työtä oikeudenmukaisten verotuspäätösten aikaansaamisessa.

 

Arvostan, että isäni oli useana vuonna Viljakkalan tutkijalautakunnan eli roikotuslautakunnan jäsenenä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Roikotuslautakunta käsitteli kunnan verovelvollisten verotukseensa tyytymättömien valitukset, roikotuslautakunta, tutkijalautakunta, Viljakkalan tutkijalautakunta, Viljakkalan roikotuslautakunta, Hämeenkyrön verojohtaja,

Taksoituslautakunta päätti kuntalaisten verotuksesta!

Lauantai 20.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen kahdessakin eri yhteydessä kertonut, kun isäni avusti kyläläisiä veroilmoitusten täyttämisessä.

 

Jatkan muistelujani isäni roolista verotukseen liittyvissä asioissa, kun kerron 1950-luvun taksoituslautakunnan toiminnasta.

 

Viljakkala, vaikka olikin itsenäinen kunta, se toimi verotusasioissa osana Hämeenkyrön verotoimistoa ja sen vuoksi käsittääkseni Hämeenkyrön verojohtaja oli mukana Viljakkalan taksoituslautakunnassa.

 

Taksoituslautakunnat olivat kunnallisia lautakuntia, jotka määräsivät kunnan verovelvollisille veroäyrit.

 

Kunnanvaltuusto valitsi taksoituslautakunnan ja isäni toimi kahtena vaalikautena kunnan kunnanvaltuutettuna.

 

Isäni toimi Viljakkalan taksoituslautakunnan jäsenenä muutamana vuonna ja muistan, kun hän aamuisin lähti Viljakkalan kunnantalolle taksoituslautakunnan jäseneksi – nahkainen asiakirjasalkku keikkui polkupyörän sarvissa, kun isäni matkasi polkupyörällä Viljakkalan kunnantalolle.

 

On siis muistettava, että ainakin 1950-luvulla kuntalaisten verojen määrääminen tapahtui luottamushenkilöistä muodostetun taksoituslautakunnan toimesta.

 

Taksoituslautakunnat lakkautettiin vuoden 1960 alussa kunnallis-, kirkollis- ja valtionveron määräämisen siirtyessä uudelle laissa säädetylle verolautakunnalle.

 

Verotustoimi muuttui toimenpiteen johdosta valtiojohtoiseksi kunnallisen määräämisvallan vähentyessä taksoitusasioissa ja kunnallisen itsehallinnon menettäessä yksinomaisen määräämisoikeutensa.

 

Sitä en jaksa muistaa, että jatkoiko isäni verolautakunnan jäsenenä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taksoituslautakunta päätti kuntalaisten verotuksesta, taksoituslautakunta, Viljakkalan taksoituslautakunta, verolautakunta, taksoituslautakunta oli luottamushenkilöelin,

Se on menoa nyt!

Perjantai 19.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on valinnut minut yhdeksi kuntavaaliehdokkaakseen 18.4.2021 järjestettävissä kuntavaaleissa.

 

Kunnallisjärjestömme some-vastaava Henriikka Hintikka on lähettänyt vastataksemme viisi kysymystä ja hän on julkistanut vastauksemme Tampereen Keskustan fb-sivuilla.

 

Olin ensimmäinen, jonka vastaukset julkistettiin ja tässä kysymykset sekä vastaukseni kysymyksiin:

 

1.    Mikä oli se käänteentekevä hetki, jolloin päätit lähteä politiikkaan?

 

 

Tampereen tuleva apulaispormestari Timo Hanhilahti järjesti vuonna 2008 kaksikin kahdenkeskistä neuvonpitoa ja houkutteli minua lähtemään politiikkaan - olin kuusi vuotta eli 2013 - 2018 Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

 

 

2.    Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä arvoja, joita haluat ajaa eteenpäin?

Kolminkertaisena vaarina tärkeimmät arvoni ovat lasten ja nuorten sekä eläkeikäisten hyvinvointi. Erityislasten ja erityisnuorten pärjääminen ovat sydäntäni lähellä.

 

 3.    Miksi valitsit puolueeksesi Keskustan?

Isäni oli itseoppinut kunnallismies ja hän sai synnyinkuntani Viljakkalan kaksissa kunnallisvaaleissa pitäjän suurimman äänimäärän Maalaisliiton ehdokaslistoilla eli Keskustalaisuuteni on osaltaan isältä saatua arvokasta perintöä.

 

 4.    Mitä konkreettisia asioita haluaisit muuttaa, jos sinulla olisi päätäntävaltaa?

 

Taloudenpitoon kiinnittäisin paljon nykyistä enemmän huomiota ja sen ei suinkaan tarvitsisi merkitä leikkauksia. Kunnallista byrokratiaa pitäisi purkaa, sillä nykymenolla palveluista joudutaan tinkimään ja kaupunkilaisten hyvinvointi vaikeutuu.

 

5.    Millainen on sinun tulevaisuuden näkymäsi Tampereesta?

 

Onneksi asun hieman syrjemmällä Palokallion omakotialueella, joten saan elää lähellä luontoa, mutta lyhyen bussimatkan päässä keskikaupungilta. Olen etuoikeutettu, sillä vietän lähes puolet vuodesta mökillämme Viljakkalassa, jossa puuhailemme osana maalaisluontoa.

 

 

Toivon, että arvostat vastauksiani!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, kuntavaalit 18.4.2021, Keskustan kuntavaaliehdokkaat Tampereella 18.4.2021.

Kuntavaalit ovat kahden kuukauden kuluttua!

Torstai 18.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleihin ehdokkaana vuonna 2008 ja nyt vuoden 2021 kuntavaalit ovat neljännet, joihin osallistun ehdokkaana.

 

Vuoden 2008 ja 2012 kunnallisvaalien tuloksena minut valittiin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokuntaan – toiminta Infran johtokunnassa oli mielenkiintoista aikaa ja silloin sain soveltaa bisnesmaailmassa saamiani oppeja eli yrityksen saneeraamista ja kuntoonlaittamista.

 

Saimme kahdeksan ja puolen vuoden aikana kuralla olleen liikelaitoksen talouden kuntoon ja sen jälkeen liikelaitos yhtiöitettiinkin.

 

Taloudellisesti heikoillaan olleen liikelaitoksen kuntoonlaittaminen oli haastavaa, mutta lempeällä ja kuitenkin tiukalla otteella saimme vastuullamme olleen liikelaitoksen talouden kuntoon – toimivalle johdolle parhaat kiitokset ja myös kaikille muiden puolueiden edustajille, sillä johtokunnassa kaikkien puolueiden edustajat toimivat yhdensuuntaisesti ja halpoja ”bonuspisteitä” minkään puolueen edustajat eivät keränneet.

 

Infran johtokuntapaikan lisäksi olin parisen vuotta Keskusvaalilautakunnan jäsenenä ja mielenkiintoinen luottamushenkilöpesti myös se!

 

Päättymässä olevan vaalikauden olen ollut Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja tietynmoinen näköalapaikka myös se.

 

Tampereella myös Vanhusneuvoston paikat jaetaan poliittisten puolueiden kesken ja mielestäni se on aivan oikein.

 

 

Neljänsiä kuntavaaleja kohti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit ovat kahden kuukauden kuluttua!, Kuntavaalit 18.4.2021, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Tampereen Vanhusneuvosto,

Veroilmoitusten täyttäminen oli 1950-luvulla osaavien hommaa!

Keskiviikko 17.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Elämme vuodenkierrossa aikaa, jolloin on tavallisten palkansaajien, maatalousharjoittajien sekä metsänomistajien aika laatia veroilmoitus viime vuoden tuloistaan ja menoistaan.

 

Vuonna 1915 syntynyt isäni oli käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja sen sekä kokemuksensa turvin hänestä tuli kulmakuntamme luottomies koulupiirimme tilojen ja talojen veroilmoitusten täyttäjänä.

 

Pirtissämme oli sankka tupakansavu, kun kulmakunnan isännät odottivat pirtinpenkillä vuoroaan päästä isäni ”puheille”, jotta hän pystyi täyttämään jokaiselle veroilmoituksen.

 

Odottajissa oli tasavertaisina kylän kokoomuslainen viljelijä ja myös jokunen tulipalokommunisti odotti veroplankettinsa täyttämistä – kaikkia isäni palveli ajallaan. Välimäen pirtissä olivat tuolloin edustettuina kaikkien poliittisten puolueiden edustajat ja kaikkia heitä palveli maalaisliittolainen isäni!

 

Siihen aikaan esimerkiksi maatilojen veroperusteina ei suinkaan olleet tuotteiden myynnistä saadut tulot, vaan tilojen viljelypellot sekä myös metsämaat oli luokiteltu erilaisiin luokkiin ja niiden perusteella muotoutuivat verotusperusteet.

 

Lääkärin- ja apteekinkuitit olivat tärkeä tekijä menoista ja kaikki ne huomioitiin pienintäkin apteekinkuittia myöten – oli siinä laskemista ja pitää muistaa, että kaikki laskutoimenpiteet piti suorittaa kynäpelillä, sillä taskulaskimia ei ollut.

 

Kymmenvuotiaana nassikkana istuin pirtinuunin syvennyksessä ja seurasin kylänmiesten vaimeaa keskustelua sekä sitä tupakanpolttoa, jota lähes jokainen vuoroaan odottava harrasti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: veroilmoitukset, veroplanketit, viljelymaiden luokittelu, metsämaiden luokittelu, tupakanpoltto,

"Parasta ennen" -päiväys ei suinkaan ole elintarvikkeen viimeinen käyttöpäivä!

Keskiviikko 10.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Muistan työelämän ajalta, kun ”konttorin naiset” poistivat ruokailuhuoneemme jääkaapista pois ne elintarvikkeet, joiden ”Parasta ennen” –päivämäärä oli mennyt tai oli menemässä vanhaksi.

 

Ainakaan kotimaiset elintarvikkeet eivät menetä ”käyttöoikeuttaan” tuon päivämäärän koittaessa.

 

 

 

IMG_1391.JPG

 

Meille on hankittu Valion mansikkajogurtteja joskus…

 

 

IMG_1390.JPG

 

…ennen viime vuoden joulukuun puoliväliä, joilla ”Paras ennen/ Best före” –päiväys oli 19.12.2020 eli vajaat kaksi kuukautta sitten.

 

 

Olen noita mansikkajogurtteja nautiskellut niin, että parttian viimeisen jogurttipurkin nautin eilen.

 

 

Jogurtit ovat olleet jääkaapissamme ja tuon viimeisenkin jogurttipurkin laatu oli mitä parhain!

 

 

Olen jälleen varma, että ainakin kotimaisten elintarvikkeiden pakkauksissa ilmoitettu ”Parasta ennen” –päiväys on vain viitteelliskuvitteellinen!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: "Parasta ennen" -päiväys ei suinkaan ole elintarvikkeen viimeinen käyttöpäivä!, Parasta ennen-päiväys, Viimeinen käyttöpäivä, suomalainen elintarvike, Valion mansikkajogurtti, Valio,

Ei ole helppo rasti!

Maanantai 8.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa on muutaman päivän ajan iloittu, että tsekkiläinen Vafo Group on rakentamassa Ikaalisiin Skandinavian moderneimmaksi tähtäävän lemmikkieläinruokatehtaan.

IMG_1389.JPG

 

Toivotan mökkikaupunkini ja synnyinkuntani naapurikaupunkiin sijoittuvalle yritykselle parhainta menestystä, mutta hieman lemmikkieläinruokabisnekseen perehtyneenä totean, että kyseessä ei ole helppo rasti.

 

Tilannetta helpottaa, että lemmikkieläinruokabisnes on kasvava ala ja se helpottaa uudenkin yrityksen taivalta.

 

Pelkästään koiranruokaa Suomeen tuodaan n. 50 miljoonaa kiloa vuodessa ja sen lisäksi kotimainen tuotanto on tasoa 10 miljoonaa kiloa eli koiranruokabisneksen volyymi on n. 60 miljoonaa kiloa vuodessa. Koiranruokien myyntivolyymistä kolmen suurimman monikansallisen yrityksen hallussa on yli 90 %

 

Vafo Group´lla on edustuksessaan mm.  Hau-Hau Champion-, PrimaCat-, PrimaDog-, Freddy & Birdy- sekä Planet Pet Society-tuotemerkit.

 

Tunnen osan Hau-Hau Campion-tuotemerkin taivalluksesta ja voin todeta, että helppoa taivallus ei ole ollut.

 

****************

 

Yritys kertoo aloittavansa neuvottelut raaka-ainetoimittajien kanssa ”jo tehtaan rakennusvaiheessa” ja ihmettelenkin, että niitä ei ole jo aloitettu ennen rakennusvaihetta.

 

Lemmikkieläinruokabisneksessä raaka-ainepaletti on paljolti kiinni turkiseläintalouden tulevaisuudesta, sillä molemmat taistelevat lihanjalostusteollisuuden liharomppeiden saatavuudesta ja hinnasta.  On selvää, että isot lihatalot eivät pysty tukeutumaan lemmikkieläinruokabisneksen vetokykyyn liharomppeiden markkinoilla, vaan ne joutuvat ensisijaisesti turvaamaan turkisrehumaailman liharompetarpeen.

 

Toivottelen menestystä Ikaalisten suuntaan, mutta olisi vastuutonta luvata, että helppoa lemmikkieläinruokabisneksessä tulisi olemaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lemmikkieläinrehut, lemmikkieläinruuat, lemmikkeläinruokabisnes, Ikaalisten lemmikkieläinruokatehdas, Vafo Group,

Kollikoira saappaaseen ja kivekset lumelle!

Perjantai 5.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Isäni kotona oli useita koiria ja kaikkien niiden nimi oli Sälli.

 

Isäni halusi jatkaa perinnettä ja molemmilla niillä kollikoirilla, jotka meillä olivat, oli nimenä Sälli!

 

Kollikoirilla on tapana, että ne luuhaavat kylillä ja niin oli tilanne myös meidän Sälli-koirillamme.

 

Jäi ehkä hieman liian myöhäiseksi, mutta ainakin toisen Sälli-koiramme salvaminen venyi liian myöhäiseen aikaan.

 

Jossain vaiheessa kuitenkin veimme Sällimme naapuriin salvettavaksi ja naapurin ammattimies hoiti salvamisen.

 

Sälli laitettiin saappaseen siten, että kivekset jäivät saappaan ulkopuolelle ja sen vuoksi kivesten poistaminen oli helppoa.

 

Oli tärkeää, että salvaminen piti tapahtua naapurissa, sillä ei olisi ollut mitään mieltä tehdä tuo toimenpide kotosalla.

 

Sällin salvaminen tapahtui talvisaikaan ja muistan, kun Sälli kotiin kiirehtiessään pysähtyi jatkuvasti ja nuoli muniaan, joista juuri kivekset oli poistettu!

 

Nykyään kollikoiran salvamisen pitää varmaankin tapahtua eläinlääkärin toimesta, mutta 1960-luvulla se onnistui oikein hyvin myös naapurinmiehen toimesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kollikoira saappaaseen ja kivekset lumelle!, koiran salvaminen, salvaminen, kivekset pois, kivekset pois kollikoirilta,

Opetin Venäjän-poikaa pääsemään suosta eteenpäin!

Torstai 4.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Nykyään pellot ovat niin kuivatettuja, että kyntö-, äestys- tai kylvöhommissa traktorit eivät jää mahastaan kiinni pelloille.  Osaltaan tämä on myös sen ansiota, että nykyviljelijöiden traktorit ovat nelivetoisia ja sen ansiosta ne pärjäävät myös kosteilla mailla.

 

 

Toista oli ennen ja mm. minä olen jäänyt Valmetillani mahastani kiinni mökkitontilla nykyisen lipputankomme kohdalla – eipä helpolla uskoisi!

 

 

Mieliinpainuvin aiheeseen liittyvä kokemukseni on Laatokalta Mantsinsaarelta, kun sai opettaa ”ruskipojan” pääsemään Belaruksellaan suosta pois suomalaisin konstein.

 

Kas näin se kävi:

 

Edesmennyt anoppini oli syntynyt Mantsinsaarella ja taas kerran olin käymässä hänen synnyinsijoillaan.

 

Siihen aikaan Mantsilla oleili keski-ikäinen venäläismies, jolla oli käytössään aito-Belarus.

 

Ylitimme Laatokan Pöllästä Mantsinsaarelle veneellä ja jatkoimme siitä Belarus-kyydillä Työmpäisiin eli siihen hiljentyneeseen kylään, jossa anoppini synninkodin rauniot sijaitsevat.

 

Paluumatkan teimme ”mutkin” Mantsin patterin kautta ja jossain vaiheessa jouduimme suolle, jonne Belaruksemme upposi mahaansa myöten.

 

Ruskipoika hätääntyi, mutta totesin, että ei mitään hätää ja ryhdyin hommiin – yhteistä kieltä ei toki löytynyt!

 

Belaruksessa oli hyvät oheisvarustukset, kuten terävä kirves ja riittävästi vahvaa kettinkiä.

 

Ohjasin ruskipoikaa kaatamaan vankan pystyynkuivaneen kuusen ja raahaamaan sen karsittuna traktorimme luo.

 

Laitoin muutaman metrin pituisen kuusenrangan Belaruksen takapyörän taakse ja sidoin sen takapyörään kettingillä – sen varoin, että kettinkisidos ei osunut venttitapin kohdalle.

 

Tämän jälkeen pyysin ruskipoikaa ajamaan hitaalla peruutusvaihteella vajaan metrin verran taaksepäin ja niinhän Belarus oli pelastettu suosta.

 

Nyt vaan kuusenlatvaa takapyörien etupuolelle ja Belarus oli pelastettu suosta.

 

 

Tulipahan tuossa taas kerran mieleen se suomalainen perustotuus, että…

 

 

…meillä pannaan konsteilla, mutta ei suurilla munilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Konsteilla mutta ei suurilla munilla, Mantsinsaari, Työmpäinen, Mantsin patteri, Pöllä, Lunkulansaari, Laatokka, Belarus,

Vaatimattomanoloinen, mutta arvokas mitali kuitenkin!

Tiistai 2.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Tutkailin mitalihyllykköäni ja nyt haluan esitellä siellä olevan Tampereen kaupungin hopeisen ansiomitalin!

 

 

IMG_1367.JPG

 

 

IMG_1368.JPG

 

 

Tampereen kaupunki myöntää hopeisen ansiomitalin niille luottamushenkilöille, jotka ovat hoitaneet kaupungin luottamustehtäviä 10 vuotta.

 

Ansiomitalin myöntämisen edellytyksenä on luottamushenkilötehtävien hoitaminen arvokkaasti ja käyttäytyminen aseman edellyttämällä tavalla.

 

Kymmenen vuoden pituinen luottamushenkilöjaksoni koostuu vuonna 2009 alkaneesta Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan jäsenyydestä ja sen jälkeen Vanhusneuvoston jäsenenä – Vanhusneuvoston jäsenyys jatkuu edelleen. Jossain vaiheessa oli myös Keskusvaalilautakunnan jäsen eli silloin olin ”tuplasti” luottamushenkilö.

 

 

Kannan ylväänä Tampereen kaupungin hopeista ansiomitalia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen kaupungin hopeinen ansiomitali, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Tampereen Vanhusneuvosto,

Sain "tuurata" Euroopan Unionin ulkoministeriä eräänä tiistaina tammikuussa 2014!

Maanantai 1.2.2021 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli tilaisuus vierailla Brysselissä Euroopan Unionin ”pääkonttorissa” sekä Naton päämajassa tammikuussa seitsemän vuotta sitten.

 

Portugalilainen Jose Manuel Barroso johti silloin Euroopan komissiota, Olli Rehn oli talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina ja brittiläinen Catherine Ashton oli komission eräs varapuheenjohtajista ja hän toimi EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. 

Ashtonia kutsuttiin Euroopan Unionin ulkoministeriksi!

 

 

ashtoniatuuraamassa.jpg

 

Vierailuohjelmaamme kuului parituntinen Euroopan komission kokoushuoneessa ja minulla oli kunnia olla tämän kaksituntisen ajan EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana, sillä sainhan istua paroonitar Catherine Ashtonin paikalla.

 

Kaikki meni hyvin ja Euroopan Unionin ulkoasiat sekä turvallisuuspolitiikka pysyivät rauhallisina myös tuon kaksituntisen ajan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan komissio, Bryssel, Olli Rehn, Jose Manuel Barroso, Catherine Ashton, Nato, Naton päämaja, Euroopan Unioni,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »