Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vaalimökillä on hienoa kuulla äänestäjien kannustusta Paavo Väyryselle

Lauantai 21.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalikamppailu alkaa lähestyä loppuaan.


Tampereen Keskustorilla olevat vaalimökit ovat paikallaan vielä vaalipäivänäkin, mutta me Paavo Väyrysen taustajoukot rauhoitamme vaalipäivän ja emme ole silloin vaalimökillä.


Vaalimökkiaika alkoi maanantaina tammikuun 9. päivä. Aika on ollut Väyrysen taustajoukoille mielenkiintoista aikaa ja sen aikana on saanut ohikulkijoilta valtavasti positiivista palautetta.


Monet vaalimökillä poikenneet ovat kertoneet, että he eivät olisi hetki sitten uskoneet äänestävänsä Väyrystä, mutta häntä kuitenkin tuli äänestettyä! Jotkut ovat kertoneet aikaisemmin olleet ”sen ja sen” puolueen äänestäjiä, mutta nyt ääni on joko jo mennyt tai menee Paavo Väyryselle!


Olin eilen iltapäivällä vaalimökillä vain hetken, mutta sen aikana kolme eri henkilöä kertoi äänestäneensä ensimmäisen kerran Keskustan ehdokasta, kun äänestivät Paavo Väyrystä.



img_0645.jpg

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat – Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti – ovat olleet ahkerasti Keskustorin vaalimökillä.

Tässä on pipopäinen kansanedustaja Mikko Alatalo keskustelemassa vaalimökillä poikenneen äänestäjän kanssa.


img_06572.jpg


Mikko Alatalo poseeraa Väyryset-mukin kanssa ja Paavo Väyrysen vaalijulisteiden vierellä.


img_0683.jpg


Ikaalislainen Pauli Haapaniemi ja kunnanvaltuutettu Mikko Kärki Lempäälästä ovat olleet innokkaita päivystäjiä Keskustan vaalimökillä. Myös Paulin vaimo Marita Haapaniemi oli monen tunnin jaksoja useana päivänä vaalimökillä päivystäjänä.


img_0687.jpg


Kristillisdemokraattien Sari Essayah´n taustajoukot saivat päivystyksen pyörimään vasta viime hetkillä, mutta RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet ei tukijoukkoineen avannut lainkaan vaalimökkiään Tampereen Keskustorilla.


img_0890.jpg

Kerroin toissapäivänä blogijutussani, että Väyryset-muki on saanut Tampereen Keskustorilla käsittämättömän suuren suosion.

Kun päivä vaalimökkiaikaa on jäljellä, on paikallaan esitellä kaikkien aikojen parhaaseen Väyryset-mukien päivämyyntiin yltänyt naiskvartetti.  

Tässä heistä kolme eli Pirkko Vuolle (vasemmalla), Elina Sieppi (keskellä) ja Anne Kotti (oikealla). Ritva Männistö oli noutamassa mehutarjoilutarvikkeita ja ei sen vuoksi ehtinyt tähän kuvaan.


img_0895.jpg

Titta Mattila päivysti vaalimökillä keskiviikon tammikuun 18. päivän ja oli muutenkin koko ajan tärkeässä asemassa vaalimökkitöiden suunnittelussa sekä toteuttamisessa.


img_08972.jpg

Apulaispormestari Timo Hanhilahti (vasemmalla) on innokas keskustelemaan tamperelaisten kanssa ja sitä hän tekee tässäkin.


Kiitän kaikkia vaalimökillämme poikenneita jo tässä vaiheessa, vaikka ensimmäisen äänestyskierroksen vaalitaistelua on jäljellä vielä kaksi päivää ennen äänestyspäivää.


Vaalimökillä on ollut mukava keskustella tamperelaisten ja pirkanmaalaisten äänestäjien kanssa!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrysen vaalimökki, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pauli Haapaniemi, Marita Haapaniemi, Mikko Kärki, Pirkko Vuolle, Elina Sieppi, Anne Kotti, Ritva Männistö, Timo Hanhilahti,

Miksi Suomen turvallisuuden kannalta arveluttavien leikkausten tekemisellä on nyt niin tavaton kiire?

Keskiviikko 18.1.2012 - -Esko Erkkilä-

On kummallista, että presidentinvaalien kynnyksellä ja jopa niiden aikana ollaan tekemässä mittavia heikennyksiä Suomen turvallisuuteen.


Tilanteen tekee kummalliseksi se, että lähipäivinä valitaan Suomeen Tasavallan Presidentti ja hän on myös Puolustusvoimien Ylipäällikkö. Nyt uusi Ylipäällikkö joutuu ottamaan vastuun maamme turvallisuudesta, kun sitä on edellisen Ylipäällikön viime hetkillä ratkaisevasti heikennetty.


Luettelo maamme turvallisuuden vaarantavista toimenpiteistä on valitettavan pitkä ja vakuuttava.


Maamiinakielto oli nykyisen Presidentin junailema hanke, jolla ratkaisevasti heikennettiin Suomen asemaa mahdollisessa kriisitilanteessa. Maamiinat ovat Suomelle tehokas puolustuksellinen ase ja ne eivät ole missään olosuhteissa vaarallisia suomalaisille. Miksi ne piti kieltää?


Puolustusvoimien ruokahuollon yksityistämispyrkimykset ovat ajattelematonta toimintaa ja merkitsevät monien muiden siihen liittyvien ongelmien ohella turvallisuusriskiä.

Ruokahuollon yksityistäminen mahdollistaa jopa sen, että Puolustusvoimien ruokahuollosta kriisiaikana vastaisi monikansallinen yritys, jonka päätökset tehdään maassa, joka on Suomen vastapuoli kriisitilanteessa! Ovatko ruokahuollon yksityistämisen puolesta intoilleet huomanneet lainkaan tätä mahdollisuutta?


Varuskuntien lakkauttaminen raskasta leimakirvestä käyttäen on vaarallinen hanke, jos se toteutuu siinä laajuudessa, josta mediassa nyt kerrotaan.


On totta, että Suomea ei puolusteta varuskunnista, mutta riittävän tiheä varuskuntaverkko antaa monipuoliset mahdollisuudet kouluttaa maamme puolustamiseen kykeneviä joukkoja.


Lakkautusuhan alla ovat ainakin seuraavat varuskunnat:


•    Pohjois-Karjalan prikaati
•    Keuruun pioneerirykmentti
•    Niinisalon tykistöprikaati
•    ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta
•    Lapin ilmatorjuntarykmentti

Näiden lisäksi lakkautuskurimuksessa tulevat olemaan myös meri- ja ilmavoimien eräät yksiköt.


Sotilaat ovat tottuneet tottelemaan ja siitä saimme oivan esimerkin itsenäisyyspäivänä Tampereen Keskustorilla, kun maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi puolusteli tulossa olevia varuskuntaleikkauksia.


Kenraaliluutnantti Jyväsjärvi suoritti leikkausten puolustelun niin taitavasti, että minäkin menin kenraalin virittämään ansaan ja olin hyväksymässä hänen esittämänsä perustelut.

Varuskuntien lakkauttamisessa on eräs sama tärkeä piirre, kuin kuntateurastushankkeessa – molempia hankkeita vetää kokoomuslainen poliitikko!


Kuntateurastushanke on Henna Virkkusen vastuulla ja varuskuntien teurastushanke puolestaan Ilkka Kanervan vetämän toimikunnan vastuulla.


Pääministeri Jyrki Katainen antaa suojeluksensa molemmille teurastushankkeilla ja Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö hyväksyy puolueen ”kuninkaana” molemmat hankkeet!


Kuntaliitosten osalta Niinistö on ainoa presidenttiehdokas, joka on ilmoittanut hyväksyvänsä kuntien pakkoliitokset.


Pelkään, että maamiinakiellon osalta ”juna meni jo”, mutta Puolustusvoimain ruokahuollon yksityistämisen ja varuskuntien lakkauttamisen lopullinen kohtalo ilmeisesti jää tulevan Ylipäällikön hyväksyttäväksi.

---
Olen varma, että Paavo Väyrynen Tasavallan Presidenttinä ja Puolustusvoimien Ylipäällikkönä laittaisi maamme turvallisuutta nakertavat suunnitelmat uuteen harkintaan.


Se on yksi pitävä peruste kirjoittaa äänestyskopin hiljaisuudessa vaalilippuun numeroksi

4.


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolustusvoimien Ylipäällikkö, maamiinakielto, Ottawan sopimus, Puolustusvoimien ruokahuolto, Puolustusvoimien ruokahuollon yksityistäminen, varuskuntien lakkauttaminen,

VTT Paavo Väyrysen Pirkanmaan maakunnallisesta vaalijuhlasta muodostui kerrassaan hieno kansalaisjuhla

Maanantai 16.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Presidenttiehdokas, VTT Paavo Väyrysen taustajoukot järjestivät eilen Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan Tampereen Yliopistolla.


Juhlatilaisuuden piti alkaa kahvitarjoilulla klo 14.15, mutta kahvitarjoilu oli aloitettava jo klo 14.00, sillä juhlayleisöä oli jo silloin paikalla aulan täydeltä.



img_0777.jpg

Juhlatilaksi oli varattu Yliopiston juhlasali ja innostunut yleisöjoukko täytti 650-paikkaisen juhlasalin melkein viimeistä istuinsijaa myöten.



img_0778.jpg

Tässä juhlayleisöä puhujakorokkeelta vasemmalle katseltuna.



img_0786.jpg

Vaalijuhla aloitettiin juhlatilaisuuteen sopivalla tavalla eli Maamme-laululla. Esilaulajana toimi Iinu Kuusento.



img_0789.jpg

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Markku Vuorensola avasi juhlatilaisuuden ja toivotti presidenttiehdokas Paavo Väyrysen, Vuokko Väyrysen sekä salintäyteisen yleisön tervetulleeksi juhlaan.

Vuorensola totesi avauksessaan, että Suomi tarvitsee nyt arvojohtajaa joka on kokenut, isänmaallinen, suvaitseva sekä rohkea päättäjä.

Monivuotisen henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella Vuorensola totesi olevansa vakuuttunut, että VTT Paavo Väyrynen täyttää nämä kriteerit.



img_0795.jpg


Vuorensolan avaustervehdyksen jälkeen Iinu Kuusento esitti orkesterinsa Iinu Kuusento Cuontry Group´n säestyksellä kaksi amerikkalaistyylistä kappaletta.



img_0801.jpg


Vaalijuhlan juhlapuheen piti VTT, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen.


Väyrynen totesi kiertäneensä paljon ympäri maata ja muistutti, että hän on käynyt kampanjansa aikana useasti myös Pirkanmaalla ja Tampereella.

Väyrynen totesi, että äänestäjillä on oikeus tavata presidenttiehdokas henkilökohtaisesti. Ei riitä, että ehdokkaat näyttäytyvät jääkiekko-otteluissa, raveissa tai kauppakeskuksissa.



img_0802.jpg


Paavo Väyrynen luonnehti vaalikampanjaa antoisaksi ja vähän hauskaksikin kokemukseksi. Hän antoi tunnustusta vaimolleen eli Vuokko Väyryselle ”mukanaelämisestä”.

Sitä Väyrynen harmitteli, että presidentin tärkein vastuualue eli ulkopolitiikka on jäänyt vaalitaistelun aikana liian vähälle huomiolle. Paavo Väyrynen vakuutti, että ennen toista äänestyskierrosta sitä tullaan käsittelemään.



img_0817.jpg


Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen totesi hymynkare suupielissään mutta totuudenmukaisesti, että nykyisellä Venäjän pääministeri Vladimir Putinilla oli kunnia tutustua häneen jo joulukuussa 1991, kun Putin kuului Suomessa vierailleen Pietarin pormestarin seurueeseen. Vierailun isäntänä toimi silloin Paavo Väyrynen.

Väyrysen puhe oli kerrassaan mainio ja sytyttävä. Salintäyteinen yleisö puhkesi sen aikana viitisentoista kertaa suosionosoituksiin – unohtumaton kokemus!



Väyrysen juhlapuheen jälkeen oli taas vuorossa Iinu Kuusennon ja hänen bändinsä esittämät kaksi musiikkiesitystä.

Niitä ja seuraavan puhujan puheenvuoroa juontaessaan Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Markku Vuorensola kommentoi Väyrysen juhlapuhetta nasevasti:

”Turvallinen puhe!”


img_0843.jpg

Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahden puheenvuoro oli otsikoitu: ”Maakunnan vaikuttajan puhe”.


img_0824.jpg

Hanhilahti käsitteli puheessaan lyhyesti useita Pirkanmaata koskettavia teemoja. Erityistä huolta hän kantoi siitä, että kuntaliitoskeskustelut ovat lähes lopettaneet kuntien välisen yhteistoiminnan. Hanhilahti teki selväksi, että Tampereen Keskusta ei kannata kuntaliitoksia.



Iinu Kuusento toimi esilaulajana, kun juhlayleisö seisaalleen nousten lauloi virallisen ohjelman päätteeksi Pirkanmaan maakuntalaulun.

img_0853.jpg

Ohjelma jatkui salissa ja aulassa virallisen osuuden jälkeenkin, sillä Jukka Koivula haastatteli Paavo Väyrystä ”kaiken kansan kuullen”.


Myös MTV:n toimittaja ja kuvausryhmä halusivat kuulla presidenttiehdokas Paavo Väyrysen ajatuksia.



img_0861.jpg

Paavo Väyrynen näytti juhlapuheensa aikana tavaramerkkinsä tupla-veen eli W.

En ehtinyt sitä puheen aikana kuvaamaan, mutta tilaisuuden jälkeen pyysin Paavoa sen näyttämään ja tässä on hieno tulos!



img_0862.jpg

Pääsin käymään lyhyen keskustelun Vuokko Väyrysen kanssa ja Vuokko totesi, että on aina mukava päästä käymään Tampereella.

Kuva on kamerallani kansanedustaja Arto Pirttilahden näkemys Vuokko Väyrysestä ja minusta!


img_0867.jpg

Senaattori Arto Pirttilahti halusi päästä toisenkin kerran kamerani taakse kuvaajaksi ja tässä yksi ”Artsin” otoksista.

Superin tamperelainen kenttäpäällikkö Raija Moilanen hymyilee Paavon ja minun välissäni ja Vuokonhan kaikki tuntevat!



img_0880.jpg

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Markku Vuorensola yhteenveti Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan ja totesi, että nyt jatkamme vaalityötä pitäen mielessämme Paavo Väyrysen ja Suomen lipun!


Voisiko sen hienommin presidenttiehdokas Paavo Väyrysen vaalijuhlan päättää!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Vuokko Väyrynen, Pirkanmaan maakunnallinen vaalijuhla, Markku Vuorensola, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, kuntaliitoskeskustelu, Arto Pirttilahti, Raija Moilanen, Iinu Kuusento, Iinu Kuusento country group, Väyrysen W,

Turkulaisen kebab-yrityksen skandaali ei ollut suuri yllätys, mutta samaan yritysryppääseen liittyvät epäilyt muusta rikollisuudesta ovat hälyttäviä

Perjantai 13.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Sain työurani aikana tehdä tiivistä ja luottamuksellista yhteistyötä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa.

Jokainen voi tilata sähköpostiinsa Eviran ajankohtaistiedotteet ja niin olen minäkin tehnyt.

Eilen eli torstaina tammikuun 12. päivänä klo 14.56 sähköpostiini tuli Eviran hyvin poikkeuksellinen tiedote.

Tiedotteen otsikko oli:



”Lihaliike Agali Oy:n tuotteet myynti- ja käyttökieltoon”



Tiedotteen tekstiosuudessa kerrottiin, että Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on määrännyt kaikki Lihaliike Agalin toimittamat lihat ja lihatuotteet hävitettäväksi viranomaisten valvonnassa. Lihoja ei saa myöskään antaa eteenpäin tai käyttää mihinkään.


Eviran tiedotteessa todetaan lopputulemana, että Lihaliike Agali Oy:n toiminnassa todettujen epäkohtien perusteella Turun elintarvikevalvontaviranomainen on keskeyttänyt laitoksen toiminnan toistaiseksi.


Eviran lisäksi kyseisen lihaliikkeen puuhat ovat kiinnostaneet myös muita, sillä lehdistössä eilen ilmestyneiden tietojen mukaan poliisi ja tulli epäilevät lihaliikkeen toimitusjohtajaa ja hänen lähipiiriään myös muista törkeistä ja vakavista rikoksista.


Lihaliike Agali Oy:n tarkempi tutkinta on paljastanut karmeita asioita: Agalin ja muutaman samaan ryppääseen kuuluvan yrityksen työntekijöitä epäillään ihmiskaupasta, laittomasta maahantulon järjestämisestä ja useista talousrikoksista.


Turun Sanomat uutisoi nyt narahtaneesta yrityksestä lähes ihannoivaan tyyliin nettisivuillaan 29.7.2010, kun se otsikoi juttunsa näin:


”Turkulainen kebab-keisari suunnittelee suurtuotantolaitosta”


TS:n varsinainen juttu alkoi (suora lainaus):


”Turkulainen Agali Groupin toimitusjohtaja ja omistaja Serggio Agali aikoo investoida lähivuosina uuteen teurastamoon ja lihan jalostuslaitokseen Turun seudulla. Yrityksen nykyinen 150 neliömetrin jalostamo sijaitsee Hirvensalossa. Neliöitä uuteen tuotantolaitokseen tulee jopa kaksi ja puoli tuhatta.”


Turun Sanomien jutussa on tarkka selvitys Lihaliike Agalin toiminta-ajatuksesta. Turun Sanomat jatkaa em. jutussaan näin:


”Lihaliike Agali on erikoistunut Suomessa kasvaviin halal-lihan markkinoihin. Lihaliike valmistaa kebab-vartaansa noudattaen islamin halal-säännöstöä. Se on muslimien suositus, joka on alun perin käytännönläheinen ohjeistus ruuan hygieenisyyden varmistamiseen.


Halal-tavalla teurastetusta eläimestä täytyy vuodattaa veri pois mahdollisimman tarkasti. Vaikka hygieenisyydessä ei muuhun lihaan verrattuna ole nykyään juuri eroa, halal on jäänyt samanlaiseksi rituaaliksi kuin juutalaisten kosher-ruokakin. Myös kantasuomalaiset ovat nauttineet ehkä tietämättään halal-kebabista niissä lukuisissa kebab-ravintoloissa, joihin Agali toimittaa lihaansa.”


Kebab-lihaa toimittavan lihaliikkeen narahtaminen ei tullut minulle suurena yllätyksenä, sillä kebab-tuotteita myyvien ”kioskien” hintataso on niin alhainen, että kaikki kebab-ketjuissa olevat toiminnot eivät voi olla laillisia.


Nyt ilmitulleet tapahtumat ja epäilykset vahvistavat käsitykseni olleen oikea.


Lihaliike Agalin tapaus sataa laariin meille, jotka arvostamme kotimaista ruokaa.


Kiitokset kotimaiselle ruuantuotannolle ja kiitokset myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle – tarvitsemme Teitä molempia!

----


Tänne saakka kirjoitettuani havaitsin Uuden Suomen kustantajan, omistajan ja hallituksen puheenjohtaja Niklas Herlinin Uudessa Suomessa eilen klo 18.33 ilmestyneen kirjoituksen: ”Halpa liha on huonoa lihaa”.


Poikkea www.uusisuomi.fi –sivuilla ja lue Herlinin kirjoittama juttu! Totta joka sana!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Evira, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Lihaliike Agali, Uusi Suomi, Niklas Herlin, halpa liha on huonoa lihaa,

Tavase-hanke meni mahtavasti eteenpäin toissailtana

Keskiviikko 11.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke Tavase nytkähti voimallisesti eteenpäin maanantaina tammikuun 9. päivänä.


Tavasen puolestapuhujat sekä me Tavase-vastustajat odotimme jännityksellä Kangasalan kunnanvaltuuston päätöstä Kangasalan suostumisesta Tavase Oy:n esittämään osakepääoman korottamiseen ja samoin odotimme jännityksellä Tavasesta tehdyn MOT-ohjelman esittämistä televisiossa.


Molemmat onnistuivat yli odotusten ja ne veivät Tavase-kysymystä vahvasti eteenpäin.


Kangasalan kunnanvaltuusto päätti äänin 26-19, että se ei lähde osakepääoman korottamiseen ja MOT-ohjelma poisti viimeisetkin suomut Tavase-uskovien silmistä!


Tavase meni siis vahvasti eteenpäin ja eteenpäinmeno on sitä, että luonnoton hanke vetelee viimeisiä henkosiaan!


Voisiko yhteen maanantai-iltaan mahduttaa enempää hienoja uutisia!


Valkeakoski ja Akaa ovat jo aikaisemmin tehneet päätöksen Tavasesta luopumisesta ja nyt Kangasalla tehty kunnanvaltuuston päätös merkitsee käytännössä Kangasalan irtautumista mielettömästä hankkeesta.


Nyt Tavasessa ovat käytännössä mukana enää Tampere, Lempäälä sekä Vesilahti.


Osakaskuntien joukkopako merkitsee ainakin sitä, että yrityksen nimenä ei voi jatkossa olla Tavase Oy, sillä Va-osuus nimestä on kokonaan pois ja Se-osuuskin merkitsee enää Lempäälää ja Vesilahtea.


Kerrassaan hieno päätös Kangasalan kunnanvaltuutetuilta – Teiltä löytyi sitä kaukokatseisuutta ja oman kuntanne edun ajattelemista, jota Tampereen kaupunginvaltuutetuilta 12.12.2011 Tavase-päätöksen aikana puuttui!


=========

MOT-ohjelma ansaitsisi oman juttunsa, mutta nykyisessä aihepaljoudessa joudun käsittelemään sitä nyt.


Toimittaja Maarit Åström-Kupsanen oli löytänyt ohjelmaan maan parhaat asiantuntijat ja erinäisten vaiheiden jälkeen myös Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokelan.


Åström-Kupsanen taustoittaa ohjelmanteon vaikeutta blogissaan, joka on julkaistu www.yle.fi –sivuilla maanantaina 9.1.2012 klo 17.07.


Hän toteaa mm. näin:


”MOT lähti ohjelmaa tehdessään siitä, että kuntien (lue kuntalaisten) omistama Tavase Oy saa ja sen tulee kertoa omasta hankkeestaan. Tavase Oy:n käyttäytyminen on kuitenkin ollut erikoista. Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela vältteli viikkokausia haastattelupyyntöjä ja yritti siirtää tapaamista ohjelman ulostulon jälkeiseen aikaan. Tampereen kaupunki sai Jokelan tulemaan kameran eteen mm. koska kaupunki harjoittaa avointa viestintää.


Tavase kuvasi Ylen haastattelutilaisuuden salaa ja lupia kysymättä ja julkaisi aineiston kaikkine kahvinjuonteineen Tavase Oy:n nettisivuilta. Sama aineisto linkitettiin Valkeakosken kunnan sivustolta. Tavase ei myöskään reagoinut Tampereen johtoryhmän määräykseen poistaa tallenne välittömästi, vaan viivytteli lähes koko päivän.


Tavasen viestintäkauhu herättää kysymyksiä siitä mitä yritys yrittää peitellä.”


Tamperelaisena olen tyytyväinen, että kaupunki pakotti Tavase Oy:n toimitusjohtajan kameroiden eteen – tämän käsityksen saa ainakin Åström-Kupsasen blogikirjoituksesta.


On myös tärkeää kuulla, että Tampereen kaupungin johtoryhmä osoitti konserniin kuuluvalle yksikölle miten ilmeisen luvatta kuvattujen videotallenteiden kanssa pitää menetellä.


Toivottavasti nämä toimenpiteet antavat viitteitä siitä, että Tampereen kaupungin päättäjät uskaltavat jatkossa ottaa tiukan otteen selkeää imagohaittaa kaupungille aiheuttavan yhtiön toiminnasta.


Tavasea käsittelevän MOT-ohjelman nimi oli: ”Tekovesikauhu”.
Se on katseltavissa uusintana tänään eli 11.1.2012 klo 14.30 TV1:ssä ja toisena uusintana torstaina 12.1.2012 klo 09.30 samalla kanavalla.



Oletan, että ainakin ohjelman käsikirjoitus on vielä myöhemminkin löydettävissä netistä.

Esitys on niin mielenkiintoinen, että kaikkien tamperelaisten pitäisi se nähdä. Erityisen tärkeää sen näkeminen on Tampereen luottamushenkilöille, jotka ainakin vielä joulukuun 12. päivänä viime vuonna myötäjuoksivat Tavasen esitysten mukaisesti.

Tekovesikauhussa haastatellut todelliset asiantuntijat kumoavat jokaisen Tavase Oy:n esittämän latteuden.

Asiantuntijoina ohjelmassa esiintyvät mm.:

•    Esko Arasalo, Pälkäneen kunnanjohtaja
•    Heljä-Sisko Helmisaari, metsämaatieteen professori, MMT, dosentti, Helsingin Yliopisto
•    Tuula Tuhkanen, bio- ja ympäristötekniikan professori, Tampereen teknillinen yliopisto
•    Kalle Hakalehto, tekniikan tohtori, kaivosinsinööri
•    Ari Nieminen, diplomi-insinööri

Ohjelmaa katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota puhujien äänenvoimakkuuteen, puheen vakuuttavuuteen, asioiden argumentointiin sekä puhujien kehonkieleen. Tavase-kriitikot ovat vakuuttavia ja asiastaan varmoja – näin ei ole vastapuolella.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kangasalan kunnanvaltuusto, Tavase-äänestys, MOT, Maarit Åström-Kupsanen, Esko Arasalo, Heljä-Sisko Helmisaari, Tuula Tuhkanen, Kalle Hakalehto, Ari Nieminen,

Yhteenvetoa mielipiteistäni Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan suunnitteluun

Sunnuntai 8.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Yleisötilaisuuden puuttuminen Tampereelta merkitsee, että Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaa käsittelevä yleisötilaisuus on ennen kaavatyön jatkamista järjestettävä Pirkkalan, Ylöjärven, Nokian sekä Lempäälän lisäksi myös Tampereella. Vain näin pystytään takaamaan kaavatyön osallistuva ja avoin käsittely.

 

Tampereen läntisen oikoradan sisällyttäminen Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaan on tärkeää. Se on ensiarvoisen tärkeää Tampereen seutukunnan raideliikenteen kokonaissuunnittelun kannalta ja se on tärkeää myös koko kansantalouden kannalta. Oikoradan sijoittamista samaan luontokäytävään suunnitellun VT 3:n oikaisun kanssa on pidettävä sitovana tavoitteena.

 

Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen pitää toteuttaa jo ennen läntisen oikoradan valmistumista. Järjestelyratapihalla suoritettavat vaunujärjestelyt aiheuttavat vaikeasti torjuttavaa iskumelua ja sen vuoksi lähialueiden asumisviihtyvyys kärsii. Vaarallisten aineiden jatkuva käsitteleminen keskellä kaupunkia merkitsee turvallisuusuhkaa, joka toteutuessaan merkitsisi suurkatastrofia. Järjestelyratapihan siirtäminen mahdollistaa aivan uudet näkymät Tampereen asuntotuotannon, elinkeinoelämän ja palveluiden laajenemiselle etelän suuntaan.

 

Tampere-Pirkkalaan suunniteltu toinen kiitotie ei ole tarpeellinen. Se rajoittaisi lisääntyvän lentomelun vuoksi pysyvästi Pirkkalan sekä koko eteläisen Tampereen asutuksen ja virkistyksen kehittämistä ja sen vuoksi sen suunnittelusta pitää luopua. Selvitykset ja neuvottelut lentomelua aiheuttavan hävittäjälentotoiminnan siirtämisestä muualle on aloitettava.

 

Valtatie 3 Lakalaivan liikennejärjestelyt ovat vaikeita ja ne eivät sovellu valtakunnan eräälle tärkeimmistä valtateistä. Suunniteltu Marjamäki-Kulju-Pirkkala – VT 3:n oikaisu palvelisi Tampereen seutua, Pirkanmaata sekä koko läntistä Suomea ja sen vuoksi kyseinen VT 3:n oikaisu pitää toteuttaa nopeutetulla aikataululla. Tiesuunnittelun pitää tapahtua tiiviissä yhteistyössä läntisen oikoradan suunnittelun kanssa.

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Tampereen läntinen oikorata, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen, Tampere-Pirkkalan lentoaseman toinen kiitotie, VT 3:n oikaisu Marjamäki-Kulju- Pirkkala,

Pyynikin näkötornilla ja vanhalla Laululavalla hienoja valoteoksia!

Tiistai 3.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Valotaiteilijat Carita Elko ja Satu Leskinen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Tampereen Pyynikille hienot valoteokset.

 

Pyynikin näkötornin maastossa välkehtivä valoteos on nimeltään ”Kätketty” ja vanhalla Laululavalla pyörivä videoteos puolestaan ”Kaiut”.

 

Kävin ihailemassa valoteoksia tammikuun 2. päivänä.

 

img_0442.jpg

 

Salaperäisesti valaistu Pyynikin näkötorni on osa ”Kätketty” –valoteosta.

 

img_0414.jpg

 

Monet Pyynikinharjun puut saavat uuden ulottuvuuden, kun ne on taidokkaasti valaistu.

 

Tulee mieleen tarunhohtoinen Satumetsä. Ei kuitenkaan se Satumetsä, joka sijaitsi ja sijaitsee edelleenkin Suvannon rannalla Keljan taistelupaikalla Sakkolassa.

 

img_04312.jpg

 

Vanhalla Laululavalla pyörii non stop-näytäntönä vanhoja valokuvia Vapriikin kuva-arkistosta. Kuvat on vuosikymmeniä sitten otettu Pyynikinharjulla. Videoteoksen on suunnitellut ja toteuttanut Satu Leskinen ja sen on valosuunnittelu on Carita Elkon käsialaa.

 

img_0429.jpg

 

Vanhalta Laululavalta Pyynikin näkötornille nouseva ulkoilutie on kerrassaan hieno!

 

Kiitokset valotaiteilijoille hienojen taideteosten toteuttamisesta!


Pyynikin valoteosten tarvitsema sähkövirta otetaan normaalista sähköverkosta. On selvää, että valoteosten valaisuun tarvitaan paljon energiaa ja on varmaa, että osa kaupunkilaisista asettaa vastakkain esim. vanhustenhoidon ja valoteokset. Pitää kuitenkin muistaa, että...

...Pyynikin valoteokset ovat nähtävissä vain tammikuun 8. päivään saakka.

 

 

Tampereella on samaan aikaan nähtävillä myös toinen valoteos.

 

Sen ovat suunnitelleet Roope Siiroinen ja Katja Muttilainen.

 

img_0452.jpg

 

Siirosen ja Muttilaisen valoteos sijaitsee Tampereen keskustassa Tammerkosken rannalla ja Takon tehdasalueella.

 

Teoksen suunnittelijat sanovat, että valoteos korostaa Tampereen valtakunnallisesti merkittävää perinnettä ja Tammerkosken merkitystä kaupungin synnyssä.

 

On rehellisesti todettava, että keskikaupungilla sijaitseva valoteos ”häviää” muuhun valosaasteeseen ja se ei pääse esille yhtä voimakkaasti kuin Pyynikillä sijaitsevat valoteokset.

 

Tammerkosken partaalla sijaitsevia valoteoksia voi käydä ihailemassa tammikuun 5. päivään saakka.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyynikin näkötorni, Pyynikki, vanha Laululava, Carita Elko, Kätketty, Kaiut, Satumetsä, Satumetsä Kelja, Satumetsä Sakkola, Tammerkoski, Tako, Roope Siiroinen, Katja Muttilainen, Satu Leskinen,

Tampere-Pirkkalan lentoaseman toinen kiitotie rajoittaisi asutuksen kehittymistä laajalla alueella eteläisellä Tampereella

Lauantai 31.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan eräs hanke on Tampere-Pirkkalan lentoaseman ”kehittäminen” siten, että alueelle rakennettaisiin toinen kiitotie.

 

Hanke on heti alkuunsa hylättävä, sillä se toisi mukanaan moninaisia ongelmia.

 

Toisen kiitotien sijoittaminen alueelle merkitsisi laajoja ongelmia ja pysyviä rajoitteita lähes koko eteläisen Tampereen alueelle.  Hanke merkitsisi moninkertaisia vaikeuksia asutukselle ja alueiden virkistyskäytölle Pirkkalassa.


Pirkkalassa ja eteläisellä Tampereella toisen kiitotien aluevaraussuunnitelma lopettaisi asuntojen uusrakentamisen kokonaan.

 

Toisen kiitotien lentomelualue olisi em. ongelmien syynä.

 

Jos toista kiitotietä alettaisiin suunnitella, on ennen sen sisällyttämistä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaan laadittava kattavat selvityksen sen lentomelualueesta.


Lentomelualueselvitys on tehtävä siitä lähtökohdasta, että toista kiitotietä käytettäisiin hävittäjälentotoimintaan nykyisellä äänekkäällä Hornet-kalustolla.

 

Olen saanut kaavanlaatijoilta kuulla epämääräisiä lupauksia, että mahdollisesti rakennettava toinen kiitotie varattaisiin ainoastaan siviili-ilmailulle ja sitä ei käytettäisi sotilastarkoituksiin. On selvää, että näihin lupauksiin ei voida luottaa, sillä täysin varmaa on, että molempia kiitoteitä käytettäisiin hävittäjätoimintaan.

 

Tampere-Pirkkalan lentoaseman nykyinen karttoihin merkitty lentomelualue ei vastaa todellisuutta. Tästä saimme varmuuden, kun Tampereen kaupunki taannoin terveysinsinööri Ari Elsilän johdolla tutki lento- ja tieliikennemelua Palokallion alueella. Todellinen lentomelualue on paljon laajempi kuin on karttoihin merkitty.

 

Tampere-Pirkkalan lentoaseman nykyisen kiitotien lentomelualue pitäisi nopeasti päivittää ja alueelle suunnitellun toisen kiitotien lentomelualueen tutkiminen on ehdottoman välttämätöntä ennen kuin toisen kiitotien tilavaraus voidaan tehdä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaan.

 

Kaavasuunnittelun esivalmisteluaineistossa todetaan, että Tampere-Pirkkalan lentoasema on ja tulee jatkossakin olemaan yksi ilmavoimien päätukikohdista. Vahvasti ja yliampuvasti sanottu!

 

Toistan jo aiemmin ehdottamani ja toivon, että Pirkanmaan liitto aloittaa neuvottelut naapurimaakuntien maakuntaliittojen ja Puolustusvoimien kanssa hävittäjälentotoiminnan siirtämiseksi pois Pirkkalasta. Pirkkalassa nyt toimiva Satakunnan Lennosto pitää siirtää paikkaan, jossa hävittäjälentotoiminnan lentomelu ei aiheuttaisi sitä ongelmaa, joka nyt Pirkkalassa toimien on tosiasia. Uskon, että Puolustusvoimat olisi hankkeelle myötämielinen, sillä sillekin hyvät suhteet tukikohdan lähiasukkaisiin ovat tärkeät.

 

Perustelen siirtoesitystäni vielä kerran sillä, että jo nykyinen, mutta erityisesti suunnitteluaineistossa kaavailtu toinen kiitotie rajoittaisi eteläisen Tampereen kehittymistä ratkaisevasti.

 

Nykyisen kiitotien todellinen lentomelualue alkaa itäisellä laskeutumissuunnalla jo Tampereen Hallilasta saakka. Toisen kiitotien itäinen laskeutumissuunta merkitsisi pysyvien rajoittavien määräyksien välitöntä voimaantuloa Messukylän ja Kissanmaan tasolta lentoasema-alueelle saakka.


Siihen Tampereella väestöltään kasvavana kaupunkina ei kerta kaikkiaan ole varaa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Tampere-Pirkkala -lentoasema, Pirkkalan lentoaseman toinen kiitotie, lentomelu, Pirkkalan lentoaseman lentomelu, Hornet-melu, Hornet-lentomelu, Puolustuvoimat,

Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen on tarpeellinen operaatio

Perjantai 30.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan eräs merkittävimmistä kohdista on Tampereen järjestelyratapihan sijoittaminen uuteen paikkaan.

 

Järjestelyratapihan siirtäminen on tärkeää monistakin syistä, mutta tässä yhteydessä kiinnitän huomiota vain niihin syihin, jotka vaikuttavat tavallisen tamperelaisen normaaliin elämään.

 

Järjestelyratapihan melu on suuri ongelma. Vaunujärjestelyissä syntyvä melu on iskutyyppistä melua, joka on erityisen rasittava melutyyppi. Iskumelua on myös erittäin vaikea torjua tavanomaisin meluntorjuntakeinoin kuten meluvalleilla ja/tai meluaidoilla.


Tutkimuksin on todettu, että järjestelyratapihan melu yltää "iskuissa" tasolle 120 desibeliä!

 

Meluongelman merkitystä kasvattaa se, että järjestelyratapihan melu ajoittuu voittopuolisesti iltaa, yöhön ja aamutunteihin, jolloin ihmiset nukkuvat tai lepäävät.

 

Järjestelyratapihalla käsitellään vaunuja, joiden lastina on vaarallisia aineita. Tämä merkitsee huomattavaa riskiä vaarallisten aineiden aiheuttamalle katastrofille. Jo yksistään tämän syyn vuoksi Tampereen järjestelyratapiha pitäisi nopeasti siirtää turvallisempaan paikkaan.

 

On hyväksyttävää, että Tampereen järjestelyratapihan siirtämistä pohditaan osana Tampereen läntisen oikoradan toteuttamista.

 

Lopullisessa päätöstilanteessa järjestelyratapihan siirtäminen on mielestäni kuitenkin käsiteltävä erillisasiana läntisestä oikoradasta.  Järjestelyratapihan siirtäminen on toteutettava nopeammin kuin Tampereen läntinen oikorata.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Tampereen järjestelyratapiha, järjestelyratapihan siirtäminen,

Kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja "Enkeli taivaan" -virren laulaminen virittivät joulutunnelmaan

Sunnuntai 25.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Käynti hautausmaalla, kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja aattoillan hartaushetki olivat monelle eilen lopullinen tapahtumasarja todelliseen joulutunnelmaan pääsemiselle.

 

Näin myös minulle, kun vaimoni kanssa kävin synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla ja kirkossa.

 

img_0242.jpg

 

Viljakkalan kirkko kuvattuna hieman epätavallisesta suunnasta eli ns. Karhen porstuan suunnasta. Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta erkanevat eteinen ja sakaristo. Eteinen on juuri Karhen porstua ja muistan, kun ennen kerrottiin, että karhelaiset saapuivat sen kautta kirkkoon.

 

img_0262.jpg

 

Entisen Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra, nykyisin Ylöjärven seurakunnan kappalainen (sitä ne kuntaliitokset tekevät!) Johannes Riuttala piti hienon aattoillan hartaushetken Viljakkalan kirkossa.

Tässä Viljakkalan kirkon alttaritaulu ”Ristiinnaulittu”. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Felix Ferdinand Frang (myöhemmin Pahlama).

Jotkut lähteet mainitsevat taiteilijan myöhemmäksi sukunimeksi  Frang-Pahlama. Joka tapauksessa hän maalasi Viljakkalan kirkon alttaritaulun vuonna 1896.


Alttaritaulusta käytetään myös nimeä: "Jeesus ristillä".


On luonnollista, että pidän Viljakkalan kirkon alttaritaulua ainoana oikeana alttaritauluna!

 

img_0267.jpg

 

Viljakkalan kirkon saarnastuoli jouluisessa asussaan jouluaattona 2011.

 

img_0249.jpg

 

Viljakkalan sankarihautausmaalla on aina aattoillan hartaushetken aikana paikallisen reserviläisjärjestön toimesta kunniavartio. Arvostan korkealle viljakkalalaista tapaa kunnioittaa sodissamme kaatuneita!

 

img_0253.jpg

 

Vartionvaihto meneillään sankarihautaristillä.

 

img_0257.jpg

 

Viljakkalan hautausmaalla on ns. vanha puoli ja uusi puoli.

 

Tässä aattoillan kuva hautausmaan vanhan puolen haudoista, joilla tuikkivat lukemattomat muistokynttilät.


On merkillepantavaa, että nurmikot viheriöivät jouluaattona 2011 Viljakkalan hautausmaalla!

 

 

Johannes Riuttala totesi hartaushetken puheessaan, että on käsittämätöntä, että juuri tällä hetkellä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa hiljentyvät Jouluevankeliumin sanoja kuuntelemaan.

 

Arvostin, että Riuttala oli valinnut luettavakseen Jouluevankeliumin vanhemman version – se lisäsi kotoisuuden tunnetta omassa rippikirkossani!

 

Voimallisesti laulettu ”Enkeli taivaan” –virsi loi hyvän mielen matkalle kohti kotia.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkalan sankarihaudat, Viljakkalan kirkko, Ristiinnaulittu, Felix Frang, Felix Pahlama, Johannes Riuttala, Karhen porstua,

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jouluinen 35-vuotisjuhla oli hieno tilaisuus

Keskiviikko 21.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry:n tarkoituksena on tamperelaisten eläkeläisten toiminnallisten, henkisten ja aineellisten etujen valvominen ja heidän asemassaan ilmenevien epäkohtien korjaaminen.

 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii sitoutumattomana eläkeläisjärjestönä.

 

Yhdistys täytti tänä vuonna 35-vuotta ja juhlavuotensa kunniaksi se järjesti jouluisen 35-vuotisjuhlan Komediateatterin yläsalissa joulukuun 17. päivänä.

 

Olin MSL-Tampereen puheenjohtajana kutsuvieraana mukana hienossa tilaisuudessa.

 

Tässä kuvakertomus juhlasta:

 

img_0001.jpg

 

Tampereen kaupunginvaltuutettu, MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen oli juhlassa toinen MSL-Tampereen edustaja.

 

img_0005.jpg

 

Juhlivan yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaperi ja varapuheenjohtaja Irma Siren vastaanottivat juhlavieraat ja he myös vastaanottivat juhlivalle yhdistykselle osoitetut tervehdykset.

 

img_0006.jpg

 

Puheenjohtaja Matti Kaperi lausui juhlan tervehdyssanat.

 

 

img_0013.jpg

 

Juhlatilaisuuden musiikista vastasi Mauri Kuusinen.

 

img_0022.jpg

 

Yhdistyksen jäsen Maire Vainikka esitti juhlayleisölle yhdistyksen historiikin.

 

Yhdistyksen perustajina oli 37 perustajajäsentä eli yhdistys lähti heti perustamisensa jälkeen voimallisesti liikkeelle.

 

Yhdistyksen oma lippu vihittiin v. 2000.

 

Nykyisin yhdistyksen ”kotipesänä” toimii Marttala, joka sijaitsee Hämeenpuistossa.

 

Yhdistyksellä on nyt 230 jäsentä ja sen toiminta on vilkasta, sillä Marttalassa kokoonnutaan kahdesti kuukaudessa. Sauvakävelyryhmä lähtee matkaan joka tiistai klo 10.00 ja lähtöpaikka on Vapauden patsas Hämeenkadun ja Pirkankadun kulmauksessa.

 

img_0026.jpg

 

Juhlapuheen tilaisuudessa piti Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti.

 

Hanhilahti totesi, että yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä Tampereen seudulle muuttaa vuosittain 4.000 asukasta ja heistä vajaa puolet asettuu Tampereelle.

 

Apulaispormestari Hanhilahti loi juhlapuheessaan pikakatsauksen Tampereen taloustilanteeseen. Hän painotti, että investointitasosta on huolehdittava, vaikka lyhyellä tähtäyksellä pienemmillä investoinneilla saataisiinkin parempi tulos.

 

Ajankohtaisesta kuntauudistuksesta Hanhilahti totesi, että kuntaministeri Virkkunen antanee esityksensä helmikuussa 2012. Kuntien yhteistyö oli kääntynyt positiiviseen suuntaan, mutta kuntauudistusta odoteltaessa se on nyt pysähdyksissä.

 

Apulaispormestari Hanhilahti halusi erikseen käsitellä ns. Nuorisotalo-hanketta.  Kyse on laajemmasta hankkeesta kuin pelkästä nuorisotalosta. Hanke sijoittuu vanhalle Kauppaoppilaitokselle ja toiminta siellä alkaa ensi vuoden elokuussa. Parhaillaan on menossa talon nimikilpailu ja toukokuun aikana määritellään talon käyttövuorot.

 

Juhlapuheensa lopuksi apulaispormestari Hanhilahti onnitteli juhlivaa yhdistystä.

 

img_0034.jpg

 

Eläkeliiton Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sointu Liukko (keskellä) ja piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen (oikealla) luovuttivat Eläkeliiton myöntämän kultaisen ansiomerkin Tuomo Hakkaraiselle.

 

img_0035.jpg

 

Pekka Karttuselle (toinen oikealta) luovutettiin Eläkeliiton hopeinen ansiomerkki.

 

img_0036.jpg

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsen Meeri Vettenranta esitti laihialaisittain etelä-pohjalaisen murrepakinan. Meerin esitys oli hunajaa korvilleni, sillä sain työurani aikana viettää Etelä-Pohjanmaalla lähes seitsemän vuotta ja vastuualueeseeni kuului mm. Meeri Vettenrannan synnyinkunta Laihia. Kävinkin kiittämässä Meeriä oikein kädestä pitäen hänen esityksensä jälkeen!

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jouluinen 35-vuotisjuhla päättyi yhteisesti laulettuun ”Maa on niin kaunis” –lauluun.

 

Kiitän Eläkeliiton Tampereen yhdistystä virkeän toimintansa esittelystä. Puheenjohtaja Matti Kaperin rohkaisema olen liittymässä yhdistyksen jäseneksi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Kaperi, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Timo Hanhilahti, apulaispormestari, MSL-Tampere, Elina Paukkunen, Meeri Vettenranta,

Paavo Lipponen huhtikuussa1998: "Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua."

Lauantai 17.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Vanha suomalainen sananlasku kuuluu: ”Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee”.

 

Sananlaskussa on vinha perä, mutta sen sanoma ei sovellu nykyisten presidenttiehdokkaiden eli Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön tekemien virheiden muistelussa. Niinistön ja Lipposen tekemiä virheitä on juuri nyt muisteltava, jotta emme valitsisi suuriin virheisiin syyllistyneitä johtajia Tasavallan tärkeimmälle paikalle.

 

Molemmat ovat vahvasti syyllisiä siihen lamaan, jonka kurimuksessa Suomi nyt kiemurtelee.

 

Valitettavasti joudumme toteamaan tutun televisiomainoksen tavoin, että eikä tässä kaikki!

 

Taloudellinen tilanne tulee Suomessa pahenemaan ja siihen Sauli Niinistö sekä Paavo Lipponen ovat suuresti syyllisiä.

 

Muisteluksissa on syytä palata huhtikuun 1998 tapahtumiin. Silloin pääministerinä toiminut Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö runttasivat Suomessa päätökset, jotka erityisesti nyt koettelevat jokaisen suomalaisen selkänahkaa.

 

Onneksi nykyaikainen media antaa meille mahdollisuuden tutkailla Niinistön ja Lipposen menettelyä huhtikuussa 1998, sillä jo silloin osattiin taltioida kahden diktaattorimaisesti toimineen sanomiset talteen.

 

Paavo Lipponen sanoi silloin mm.:


”Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä vielä itse pyyhkimään…”

 

Lipponen lausui nämä sanat eduskunnan puhujanpöntöstä ja ne oli osoitettu silloiselle oppositiojohtaja Esko Aholle, kun Keskusta uskalsi asettaa Lipposen ja Niinistön toimenpiteet kyseenalaisiksi. Lipposen naamalla oli halveksiva irvistys, kun hän tämän tuomionsa Aholle ja koko Keskustalle lausui.

 

Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen katselee MTV:n noista puheista ja tapahtumista koostaman aineiston. Se löytyy helposti esim. googlaamalla nuo Lipposen ikimuistoiset sanat eli:

 

 ”Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua.”

 

Aineisto on viime päivinä ollut vilkkaan mielenkiinnon kohteena ja se on hyvin ymmärrettävää, sillä kaikkia suomalaisia kiinnostaa nyt, että miten presidenttiehdokkaat ovat pystyneet rakentamaan Suomen tulevaisuutta.

 

Silmät avaavaa viisiminuuttista monen katsottavaksi toivoen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä on pimeää pelottelua, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Esko Aho, Paavo Väyrynen,

En voi suositella "EI MAINOKSIA" -kylttiä kiinnitettäväksi postilaatikkoon

Perjantai 16.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin 28.11.2011 Tampereella Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Ekokumppanit Klubi ry:n yhdessä järjestämään työpajaan, jossa pohdittiin jätteiden vähentämisen keinoja.

 

Tilaisuuden alustajana toimi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Pentti Rantala ja myös saman yhtiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen oli paikalla.

 

Rantalan alustuksen jälkeen ryhmityimme kahteen työryhmään ja pääsin samaan työryhmään toimitusjohtaja Rantalan kanssa.

 

Ryhmätöidemme aikana paikalle ”pöllähti” innokas myyntimies, joka alkoi mainostamaan tamperelaisen Eurolevel Oy:n markkinoimia postilaatikoihin tarrakiinnityksellä kiinnitettävät ”EI MAINOKSIA” –kylttejä.

 

Kylttien toinen puoli oli ilman tekstiä ja myyntimies esittelikin, että kylttiä voidaan käyttää myös ilman tekstiä!

 

Innokas myyntimies argumentoi tuotettaan, että voit itse valita päivät, jolloin haluat mainoksia postiluukustasi.

 

Totesin heti, että en voi olla samaa mieltä innokkaan myyntimiehen kanssa.

 

Perustelin kielteistä kantaani mm. sillä, että Tampereella jaetaan ns. ”roskaposti” kahdesti viikossa eli keskiviikkoisin ja lauantaisin.

 

Kyse ei todellakaan ole roskapostista, sillä samassa paketissa jaetaan keskiviikkoisin Tamperelainen-lehti, Pirkanmaan Sanomat sekä Tori – Tampereen kaupunkilehti.

 

Kaikki lehdet ovat ilmaisjakelulehtiä ja niissä on paljon tärkeitä asioita. Tamperelainen on erityisen tärkeä sen vuoksi, että se toimii Tampereen kaupungin virallisena ilmoituslehtenä Aamulehden ohella.

 

Monet taloudet – erityiset nuorperheet – osaavat arvostaa Tampereella jaettavia korkealaatuisia ilmaisjakelulehtiä. Jos Eurovel Oy:n innokkaan myyntimiehen esittämä ”Ei mainoksia” –kyltti yleistyisi, se merkitsisi monen perheen joutumista sanomalehtien osalta täydelliseen umpioon.

 

Ilmaisjakelulehdet ja niiden mukana jaettava muu mainosaineisto on kääritty Tamperelainen-lehden sisään ja on aivan mahdoton ajatus, että ilmaisjakelulehtien jakajat alkaisivat purkamaan valmista pakettia, jotta he voisivat laittaa mainoskieltokyltilliseen postilaatikkoon ainoastaan esim. Tamperelaisen.

 

Pidän Eurolevel Oy:n markkinoimaa kylttiä tarpeettomana ja kansalaisten informaation saamisen kannalta suorastaan turmiollisena. Älkää sortuko tilaamaan kylttejä salaperäiseltä firmalta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Ekokumppanit Klubi ry, Eurolevel Oy, EI MAINOKSIA - kyltti, Tamperelainen, Pirkanmaan Sanomat, Tori-lehti,

Maavoimien komentaja otti itsenäisyyspäivän paraatikatselmuksessa selkeästi kantaa Puolustusvoimain sodanaikaiseen vahvuuteen ja rauhan ajan rakenteisiin

Perjantai 9.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin ohjelma jatkui Kalevankankaalla järjestetyn seppeleenlaskutilaisuuden jälkeen Jumalanpalveluksena Tampereen Tuomiokirkossa.

 

Jumalanpalveluksen jälkeen paraatipäivän ohjelmassa oli paraatikatselmus ja kenttähartaus Keskustorilla.

 

Puolustusvoimain järjestämät tilaisuudet kiinnostivat tamperelaisia ja pirkanmaalaisia, sillä paraatia ja kenttähartautta oli saapunut seuraamaan yli 20.000 kansalaista – olin yksi heistä!

 


pict2074.jpg

 

Paraatijoukot järjestäytyivät Keskustorille.

 

pict2081.jpg

 

Kielekkeinen valtiolippu liehui Vanhan kirkon eteen pystytetyssä lippusalossa. Kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin vuoteen 1978 saakka nimitystä kielekkeinen sotalippu. Valitettavasti paraatikatselmuksen juontaja käytti vielä nyt vanhaa termiä kielekkeisestä valtiolipusta.

 

pict2083.jpg

 

Suomen lippu saapuu paraatikentälle ja asettuu Suomen vanhimman sotalipun eli Jääkärilipun vierelle.

 

pict2087.jpg

 

Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Juhani Kääriäinen (vasemmalla)  ilmoitti paraatijoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvelle (oikealla) ja sen jälkeen kenraalit suorittivat paraatijoukkojen katselmuksen.

 

pict20902.jpg

 

Kenraalit tervehtivät paraatijoukkoja.

 

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Jyväsjärvi otti puheessaan selkeästi kantaa sodan ajan vahvuuteemme ja rauhan ajan rakenteidemme pienentämiseen.

 

Hän totesi mm. seuraavaa:

 

”Puolustuskyvyn takaavan taloudellisen tasapainon palauttaminen edellyttää sodan ajan vahvuutemme pienentämistä. Samalla se edellyttää myös rauhan ajan rakenteidemme supistamista. Kansallinen huippuosaamisemme johtamis-, tietojärjestelmä- sekä logistiikka-alalla hyödynnetään. Näin esikuntien määrää voidaan vähentää ja logistiikan toimintoja keskittää.”

 

Maavoimien komentaja jatkoi:

 

”Koulutusorganisaatiomme on ylimitoitettu nähtävissä olevaan väestökehitykseemme. Näin maa-, meri- ja ilmavoimien kokoonpanoja on tarkistettava, jotta puolustusvoimat voi käyttää edessä olevan mahdollisuuden riittävästi hyväkseen. Toimenpiteiden käynnistämisen mahdollistavat päätökset tulee saada syntymään ensi kesään mennessä, muutoin puolustusvoimien tehtävien edellyttämää tasapainoa ei saada aikaan vuoteen 2015 mennessä.”

 

Kiitän kenraaliluutnantti Jyväsjärveä selkeäsanaisesta viestistä – nyt minäkin saatan hyväksyä edessäolevat toimenpiteet!

 

Paraatikentällä järjestetyssä kenttähartaudessa puhui Maavoimien kenttärovasti Vesa Auren.

 

pict2092.jpg

 

Asiantuntijat totesivat, että Keskustorilla oli yli 20.000 henkilöä seuraamassa paraatikatselmusta ja kenttähartautta.

 

On hieno asia, että isänmaallisuuteen, itsenäisyyteen ja maanpuolustukseen liittyvät seikat kiinnostavat tamperelaisia!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati 2011, kielekkeinen valtiolippu, Maavoimien komentaja, Raimo Jyväsjärvi, Länsi-Suomen Sotilaslääni, Juhani Kääriäinen,

Seppeleenlaskut Kalevankankaan hautausmaalla aloittivat itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin ohjelman

Torstai 8.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereella järjestettiin itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati 6.12.2011.

 

Paraatiohjelma alkoi jo aamuvarhaisella, kun paraatipäivän ohjelmaan kuuluneet seppeleenlaskut alkoivat Kalevankankaan hautausmaalla klo 9.00.

 

Olin paikalla juhlavassa ja sotilaallisen täsmällisesti johdetussa tilaisuudessa.

 

pict2023.jpg

 

Kunniavartiomiehet asettuivat arkkitehti Viljo Rewellin ja kuvanveistäjä Arvi Tynyksen suunnitteleman muistomerkin ympärille ennen seppeleenlaskutilaisuuden alkamista.

pict2025.jpg

 

Suomen liput hulmusivat Kalevankankaan hautausmaan korkeimmalla kohdalla.

 

pict2027.jpg

 

Suomen lippu saapui tilaisuuteen täsmällisesti klo 9.00.

 

 

Länsi-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Juhani Kääriäinen totesi tervehdyssanoissaan, että Suomen itsenäisyys joutui koetukselle melkein heti itsenäistymisen jälkeen, kun alkoi Vapaussota, joka sittemmin muodostui sisällissodaksi.

 

Kenraalin tervehdyssanat päättyivät toteamukseen, että on etuoikeus elää vapaana omassa Isänmaassa.

 

 

Kalevankankaan muistomerkille seppeleenlaskun suorittivat

 

  • Länsi-Suomen Sotilaslääni
  • Tampereen kaupunki
  • Tampereen Kansalaistoimikunta

 

ja siihen osallistuivat omalta paikaltaan myös

 

  • Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä
  • Tampereen ortodoksinen seurakunta
  • Sotaveteraanit
  • Sotainvalidit
  • Kaatuneiden omaiset
  • Rintamamiehet
  • Rintamanaiset

 

 

pict2028.jpg

 

Narvan marssin alkaessa seppelepartiot lähtivät

  • v. 1918 kaatuneiden vapaussoturien haudalle,
  • v. 1918 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle…

 

pict2029.jpg

 

…sekä

  • ruotsalaisten vapaaehtoisten muistokivelle ja
  • Karjalaan jääneiden vainajien muistokivelle.

 

pict2030.jpg

 

Suomen lippu poistuu ja tilaisuus Kalevankankaalla on päättynyt.

 

pict2031.jpg

 

Kalevankankaan sankarihautausmaan muistomerkissä on Ilmestyskirjasta teksti: ”Katso uudeksi minä teen kaikki”. Muistomerkki on paljastettu v. 1946.

 

pict2036.jpg

 

Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkissä on teksti: ”Vakaumuksensa puolesta sortuneiden työläisten muistolle”. Yli viisimetrisen teoksen on veistänyt Vehmaan graniitista tamperelainen kuvanveistäjä Jussi Hietanen ja se on paljastettu v. 1941.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevankankaan hautausmaa, Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Tampereella, Viljo Rewell, Arvi Tynys, Länsi-Suomen Sotilaslääni, Katso uudeksi minä teen kaikki, Vakaumuksensa puolesta sortuneiden työläisten muistolle, Jussi Hietanen,

Ulkonäkökaimallani on kannatettavia ajatuksia

Keskiviikko 7.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Olen lukemattomia kertoja joutunut/päässyt tilanteisiin, joissa minua on luultu Kalervo Kummolaksi.

 

Käyn harvakseltaan jääkiekko-otteluissa, mutta erityisesti erätaukojen aikana miesten vessassa olen monta kertaa kuullut huudahduksen: ”Kato p….le Kummola!”

 

Tapasin rautakanslerin n. vuosi sitten silmälääkärin odotushuoneessa ja menin kättelemään häntä. Esittelin itseni ja kerroin, että minua luullaan usein häneksi.

 

Kummola totesi osaaottavasti, että ristinsä se on sinullakin!

 

Keskustelimme hetken ja tunsin, että olemme samalla aaltopituudella.

 

Aamulehden SU-ihmiset teki 4.12.2011 numeroonsa laajan haastattelun Kalervo Kummolasta.

 

Kummola jää eläkkeelle Tampere-talon toimitusjohtajan pestistä vuodenvaihteessa ja se kai oli pontimena Kummolan haastattelulle.

 

Kummola esittää haastattelussaan useita mielenkiintoisia linjanvetoja.

Otan niistä esille kolme, sillä ne kaikki vastaavat täsmälleen omia ajatuksiani:

 

Ensiksi Kummola toteaa suhtautuvansa ratikkaan isolla kysymysmerkillä. Hän näkee, että sen heikkoutena ovat rajatut kulkuväylät.

 

Olen ulkonäkökaimani kanssa täsmälleen samaa mieltä ja totean, että minulle Palokalliolla asuvana ratikasta jäisi ainoastaan maksumiehen rooli, sillä ratikkasuunnitelmissa eteläinen Tampere on rajattu kokonaan pois.

 

Toiseksi Kummola toteaa, että Tavase-tekopohjavesihanke voitaisiin unohtaa kokonaan.

 

Toivon, että Kalervo Kummola pystyisi puhumaan Tampereen kokoomusryhmälle järkeä, jotta luonnottomasta hankkeesta luovuttaisiin.

 

Kolmanneksi Kummola esittää, että valtatie yhdeksän pitää muuttaa nelikaistaiseksi Olkahisten silloilta Orivedelle saakka.

 

Olen esittänyt Kummolan nyt ehdottamaa ratkaisua jo vuosikaudet. Ymmärrän, että Kummolan esittämää ehdotusta ei voida toteuttaa kertaheitolla, mutta sen toteuttamiseksi olisi laadittava pitävä aikataulutus, jolla suunnitelma toteutettaisiin.

 

Kiitän ulkonäkökaimaani Kalervo Kummolaa järkevien esitysten tekemisestä ja toivon, että vaikkapa hänen johdollaan ne pystyttäisiin toteuttamaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalervo Kummola, rautakansleri, Tampere-talon toimitusjohtaja, ratikka-suunnitelma, Tavase, valtatie 9, VT9,

Keräävätkö kartelliin osallistuneet metsäteollisuusyritykset korvauksiin tarvittuja ja ehkä vielä tarvittavia rahoja metsänomistajilta?

Tiistai 6.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Kilpailuvirasto tutki Stora Enson, UPM-Kymmenen ja Metsäliiton puukaupan hintayhteistyötä vuosilta 1997 – 2004. Se esitti tutkimustensa tuloksena kilpailunrikkomusmaksua Stora Ensolle ja Metsäliitolle, mutta UPM:lle sitä ei esitetty, sillä yhtiö paljasti laittoman toiminnan.

 

Kilpailuviraston esitys meni Markkinaoikeuden ratkaistavaksi ja se päätyi 3.12.2009 antamassaan ratkaisussa Kilpailuviraston kannalle ja määräsi Metsäliitolle 21miljoonan ja Stora Ensolle 30 miljoonan euron seuraamusmaksun kartellista. Metsäliitto avusti Kilpailuvirastoa asian selvittämisessä, minkä johdosta sen seuraamusmaksua alennettiin 30 %:lla.

 

Olen viime päivinä seurannut erään pienehkön puukaupan solmimista. Puuerä on kuitenkin sen verran kiinnostava, että Metsänhoitoyhdistyksen valtakirjalla hoitamaan kauppaan tuli neljä tarjousta.

 

Tarjoukset olivat erilaisia ja oletankin, että metsäteollisuusyritykset eivät nykyään tee yhteistyötä kartellin merkeissä. Toisaalta samoin oli kai kartellin aikanakin eli pienessä piirissä sovittiin ”savukohtaisesti”, että mikä yritys maksaa korkeimman hinnan.

 

Tarjousten ”aukilaskennassa” selvisi, että 1997 – 2004 hankintakartellissa olleet yritykset pääsivät sijoille 2, 3 ja 4. Onko tämä merkki siitä, että kartellitoiminnasta kärynneet Metsäliitto ja Stora Enso edelleen keräävät seuraamusmaksujaan ja UPM peesaa niitä?

 

Tarjouskisan voitti maakunnallinen puunjalostusyritys ja käsittääkseni metsänomistaja solmi sen kanssa hakkuusopimuksen.

 

Tiedän toki, että tarjouskisa ei välttämättä ole tae parhaan ostajan löytämiseksi, sillä esimerkiksi puunrunkojen katkontaperiaatteet ovat ratkaisevia lopullisen tilityshinnan saamisessa.

 

Vuosien 1997 – 2004 kartelliyritysten pitää edelleen olla varuillaan kartellin seuraamuksista, sillä useat metsänomistajat ovat virittelemässä oikeudenkäyntejä kartellin aiheuttamista menetyksistään. On muistettava, että ilmeistä vahinkoa kärsineiden metsäomistajien joukossa on mm. kuntia sekä seurakuntia.


Kartellivuosina 1997–2004 yhteensä 400.000 suomalaista yksityismetsänomistajaa myi puuta yhtiöille.



Metsänomistajien korvausvaateiden loppusumma nousee korkoineen noin 50 miljoonaan euroon. Suurimmat yksittäiset vahingonkorvausvaatimukset ovat yli miljoona euroa.


 

Puukartellin vaikutukset ovat kiertyneet moniaalle yhteiskunnassa, sillä keinotekoisen alhaiset puunhinnat merkitsivät mm. metsätilakaupoille liian alhaisia hintoja. Näin sen vuoksi, että metsähehtaarin hintaodotukset olivat kartellivuosina laskettu liian alhaisiksi.

 

Puukartellin selvittämiseen liittyvät asiakirjat ovat yksityiskohtaisuudessaan paljastavia. Ne ovat nähtävissä esim. Kilpailuviraston (www.kilpailuvirasto.fi) ja Markkinaoikeuden (www.oikeus.fi/markkinaoikeus/) nettisivuilta. Markkinaoikeuden päätös löytyy myös googlettamalla ”407/06/KR”.

 

Puunjalostusteollisuutemme lippulaivojen kartellitoiminta oli häpeällistä toimintaa ja aiheutti laajalti vahinkoa Suomen eräälle tukijalalle eli metsätaloudelle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puunostokartelli, puukartelli, Stora Enso, Metsäliitto, UPM, Kilpailuvirasto, Markkinaoikeus, 407/06/KR, kilpailunrikkomusmaksu, MHY, metsänhoitoyhdistys,

Hämeenkyrön voitto Nelosen Kuorosodassa huipentui hienoon juhlatilaisuuteen Kyröskosken torilla

Sunnuntai 4.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrö on Nelosen Kuorosodan voittaja 2011, sillä Jussi Selon johtama Hämeenkyrön kuoro voitti finaalissa Lordin johtaman Rovaniemen kuoron.

 

Kuorosodan voittoa juhlittiin Kyröskosken torilla eilen klo 17.00 ja olin paikalla. Vietän viikonloppua mökillä polttopuita tehden ja koska mökkitonttini rajoittuu Hämeenkyröön, oli vaivatonta ajaa vajaan parinkymmenen kilometrin matka ja osallistua juhlaan.

 

Tässä pieni kuvakertomus juhlasta, joka kokosi väkeä Kyröskosken torille torintäydeltä:

 

pict1947.jpg

 

Hämeenkyrön sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska oli pelkkää hymyä, sillä Kuorosodan voitto on vahva näyttö Hämeenkyrön tasosta Ovaskan johtamalla lohkolla.

 

pict1956.jpg

 

Voittoisa kuoro saapui torille ja esitti juhlahetken aikana ainakin kahdeksan kappaletta.

 

pict1966.jpg

 

Kuoro esiintyi pakkassään edellyttämissä tamineissa, mutta tapaili esitystensä aikana sitä koreografiaa, jota siltä nähtiin televisioruudussa.

 

pict1971.jpg

 

Hämeenkyrön kuoro oli valinnut palkintonsa saajaksi Pirkanmaan Sydänlapset ry:n. Voitto merkitsi yhdistykselle 40.000 euron pottia.

 

Pirkanmaan Sydänlapset ry:n puheenjohtaja Arja Kallio vastaanotti juhlassa palkintorahoja merkitsevän kansion.

 

Kallio totesi, että summalla yhdistys pystyy rahoittamaan toimintaansa usean vuoden ajan. Ensimmäisenä yhdistyksellä on tavoitteena sopeutusvalmennuskurssien järjestäminen, sillä niiden järjestämiselle ei aikaisemmin ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia.

 

pict1974.jpg

 

Hämeenkyrön uusi kunnanjohtaja Antero Alenius (puhumassa mikrofoniin) toi juhlaan Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen. Alenius totesi, että Kuorosodan voitto on suuri asia koko Hämeenkyrön kannalta. Aleniuksen vieressä kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Norokorpi odottelee myhäileväisenä omaa puheenvuoroaan.

 

pict1976.jpg

 

Hämeenkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Norokorpi kertoi, että kunnanhallitus on myöntänyt Jussi Selolle ja kaikille kuorolaisille ”Pro Hämeenkyrö” –mitalin.

 

Sen lisäksi Norokorpi ojensi Hämeenkyrön kunnan lahjana Pirkanmaan Sydänlapset ry:lle 2.000 euron stipendin yhdistyksen toiminnan tukemiseksi.

 

pict1979.jpg

 

Hämeenkyrön Yrittäjät ojensivat Pirkanmaan Sydänlapset ry:lle 1.000 euron stipendin. Summassa on kansalta kerättyä rahaa vajaat 500 euroa. Lahjoitusosuutensa lisäksi Hämeenkyrön Yrittäjät huolehti juhlatilaisuuden jälkeen järjestetyn ilotulituksen kustannuksista.

Esimerkillistä panostamista!

 

pict1981.jpg

 

Juhlatilaisuuden ohjelma päättyi kuoron esittämään Rentun ruusu –kappaleeseen. Rentun ruusulla kuoro pystyi yhdistämään Irwin Goodmanin Hämeenkyröön ja monet pitävät sen sisällyttämistä Hämeenkyrön kuoron ohjelmaan lopullisena Kuorosodan ratkaisuna.

 

Teemu Selo toimi Rentun ruusun solistina televisioesiintymisessä ja samoin myös Kyröskosken torilla järjestetyssä juhlassa.

 

pict1996.jpg

 

Torilla järjestetty ilotulitus kruunasi hienon juhlatilaisuuden.

 

pict1998.jpg

 

Kyröskosken juhlailotulitus oli mahtava spektaakkeli ja se sai yleisöltä jatkuvasti ilahtuneita huudahduksia!

 

Kuorosodan voitto on arvaamattoman suuri asia Hämeenkyrölle. Kuuntelin paluumatkalla Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maria Härkki-Santalan haastattelua Järviradiosta ja hän uskoi voiton antavan piristystä Hämeenkyrön kunnalle pitkälti eteenpäin.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan mielipiteeseen on helppo yhtyä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nelosen Kuorosota, Kuorosota, Hämeenkyrön kuoro, Jouni Ovaska, Jussi Selo, Antero Alenius, Eero Norokorpi, Pro Hämeenkyrö -mitali, Hämeenkyrön Yrittäjät, Rentun ruusu, Irwin Goodman, Teemu Selo, Marja Härkki-Santala, Pirkanmaan Sydänlapset ry,

Miksi Pirkanmaan liitto "unohti" Tampereen?

Perjantai 2.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen toimesta on asetettu nähtäville Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksen liikenne- ja logistiikkaosio.

 

Se on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 12 § mukaisesti asetettu julkisesti nähtäville 21.11. – 30.12.2011 väliseksi ajaksi muistutusten antamista varten.

 

Sen lisäksi vaihemaakuntakaavaa on esitelty asukastilaisuuksissa Ylöjärvellä, Pirkkalassa, Nokialla ja Lempäälässä, mutta Pirkanmaan liitto ”unohti” esitellä vaihemaakuntakaavaa Tampereella. Ihmeellistä, sillä vaihemaakuntakaava koskee eniten Tamperetta!

 

Osallistuin Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan esittelytilaisuuteen Nokialla, kun vastaavaa tilaisuutta ei jostain käsittämättömästä syystä Tampereella olla järjestämässä.

 

Keskustelin maakuntaliiton töppäyksestä Nokialla maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntyksen kanssa ja hän totesi, että Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotus ei koske Tamperetta.

 

Olen vahvasti ei mieltä maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntyksen kanssa ja totean, että Pirkanmaan kunnista kyseinen kaavasuunnitelma koskee eniten Tamperetta!

 

Vaihemaakuntakaavaan on sisällytetty mm. Pirkanmaata koskevat valtakunnalliset rata- ja päätielinjaukset, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen, Tampere-Pirkkalan lentoaseman alue sekä myös muualla Pirkanmaalla sijaitsevat logistiset aluekokonaisuudet – on varsin ihmeellistä, jos joku uskaltaa väittää, että nämä hankkeet eivät koskisi Tamperetta!

 

Kysyn Pirkanmaan liiton vastuullisilta virkahenkilöiltä, että eikö suunniteltu läntinen ohitusrata, Tampereen järjestelyratapihan siirtäminen etelään ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman melualueen laajentaminen koskemaan koko Tampereen eteläistä aluetta koske Tamperetta?

 

Saman kysymyksen osoitan vastattavaksi myös Pirkanmaan liiton luottamushenkilöille.

 

Pääosin kannatan Pirkanmaan liiton esitystä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan hyväksymiseksi. Olen kuitenkin huolestunut, että Pirkanmaan liiton töppäys Tampereen ”unohtamisesta” asukastilaisuuden järjestämisestä saattaa luoda pitävän mahdollisuuden valituksen tekemisestä.

 

Ehdotan, että Pirkanmaan liitto järjestää pikaisesti tilaisuuden, jossa myös tamperelaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavasta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava, Pirkanmaan liitto, maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys, Tampereen läntinen oikorata, Tampereen järjestelyratapiha, Tampere-Pirkkalan lentoasema, 3-tien linjaus välillä Ylöjärvi-Hämeenkyrö,

Tampereen Veden Sulkavuori-suunnitelmien YVA-teelmäksen hylkääminen vahvistaa uskoa asukasvaikuttamisen mahdollisuuksiin

Torstai 1.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan ELY-keskus antoi 29.11.2011 lausuntonsa Tampereen Veden YVA-suunnitelmasta rakentaa Pirkanmaan keskuspuhdistamo Tampereen Sulkavuoreen.

 

Keskuspuhdistamon YVA-selostuksessa on ELY-keskuksen mielestä lukemattomia puutteita ja sen vuoksi se totesikin YVA-selostuksen riittämättömäksi.

 

Olin useiden muiden tavoin ollut menettämässä luottamustani ELY-keskusten lausuntoihin erilaisten hankkeiden YVA-prosesseissa. Sulkavuori-case osoittaa, että aktiivisella asukasmielipiteen esiintuomisella YVA-prosessista muodostuu todellinen ja olenkin nyt mieluusti valmis muuttamaan mielipiteeni!

 

Tampereen Veden Sulkavuori-hankkeestaan laatimaa YVA-selvitystä voidaan täydellä syyllä kutsua teelmäkseksi, sillä hankkeen yhteysviranomaisen lausunto on koko pituudeltaan karua luettavaa. Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto on pituudeltaan 33 sivua ja kun teelmäksen arvostelu alkaa heti lausunnon alussa, on selvää, että laadittu YVA-selvitys on lähes arvoton.

 

Yhteysviranomaisen antamien kattavien moitteiden vuoksi onkin ihmeteltävä sitä Tampereen kaupungin nettisivuille 29.11.2011 klo 15.51 ilmestynyttä tiedotetta, jonka otsikkona on: ”Tampereen Vesi täydentää keskuspuhdistamon YVA-selostusta”.

 

Tiedotteessa vähätellään niitä puutteita, jotka Pirkanmaan ELY-keskus on antanut YVA-selostuksesta.

 

Nettiin Tampereen kaupungin sivuille ilmestyneessä ja Tampereen Veden toimitusjohtaja Pekka Pesosen allekirjoittamassa tiedotteessa todetaan, että Tampereen Vesi tulee täydentämään arviointiselostuksen pikaisesti yhteysviranomaisen puutteellisiksi arvioimilta osin.

 

Nyt mielestäni täydentäminen ei riitä, vaan on laadittava kaikkia sijoituspaikkaehtoja koskeva vertaileva ympäristövaikutusten arviointiselostus – vanhan korjaileminen ei riitä!

 

Toimin Tampereen Vedelle ilman korvausta konsulttina, kun kerron, että Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunnossa sivulla 2 todetaan ykskantaan: ”Hankkeen YVA-menettelyä ei ole yhteen sovitettu muiden menettelyiden kanssa.”

 

Lause merkitsee, että aikaisemmin laaditut YVA-sijoituspaikkavaihtoehdot eivät ole yhteismitallisia nyt kenkää saaneen YVA:n kanssa – menee siis kokonaan uusix!

 

Uudessa YVA:ssa on samoista lähtökohdista arvioitava kaikki aikaisemmat sijoituspaikkavaihtoehdot, nolla-vaihtoehto eli nykyisten puhdistamojen saneeraaminen sekä on tarkasti tutkittava myös eräät uudet sijoituspaikkaehdot, joita nyt hylätyssä YVA:ssa monet lausuntojen antajat ja mielipiteiden esittäjät ovat esittäneet.

 

Mielipiteitä nyt hylättyyn YVA:aan jätettiin lukuisia ja ne kaikki olivat hyvin perusteltuja. Uskon, että niillä oli ratkaiseva vaikutus, kun Pirkanmaan ELY-keskus tyrmäsi Tampereen Veden Sulkavuori-suunnitelmat.

 

Osallistuin kahden mielipiteen aikaansaamiseen – Palokallion Omakotiyhdistys ry:n sekä Etelä-Alvarin mielipiteiden muotoiluun. Sen lisäksi lähetin oman henkilökohtaisen mielipiteeni, joka esiintyy Pirkanmaan ELY-keskuksen loppulausunnon liitetiedostoissa ”Asukas B, Ruokomäenkatu” –nimellä.


Puutun vielä ”YVA:ilun” kustannuspuoleen.

Tampereen Veden toimesta on nyt laadittu monia YVA- ja muita sevityksiä jätevesien keskuspuhdistamosta. Konsulttifirmat ovat tyytyväisiä, sillä niiden kassat pullistelevat tamperelaisten veronmaksajien rahoista. Nyt hylätty YVA-suunnitelma on kultakimpale konsulttiyrityksille. Kaikki joudutaan aloittamaan alusta (ja kaukaa) sekä laatimaan yhteismitalliset YVA:t aikaisemmin kolutuille sijoituspaikkavaihtoehdoille!

Peräänkuulutan erityisesti Tampereen Vesiliikelaitoksen johtokunnan roolia taloudellisissa kysymyksissä. Onko liikelaitoksen operatiivinen johtaminen riittävän tiukasti johtokunnan näpeissä?

Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto löytyy helposti nettiosoitteesta www.ely-keskus.fi -> ELY-keskukset -> Pirkanmaan ELY -> Tiedotteet -> Pirkanmaan keskuspuhdistamon Sulkavuoren vaihtoehdon arviointiselostus riittämätön.

 

Opettavaisia lukuhetkiä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, jätevesien keskuspuhdistamo, Pirkanmaan ELY-keskus, Tampereen kaupunki, asukasvaikuttaminen, Palokallion Omakotiyhdistys ry, Etelä-Alvari,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »