Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten matka tapahtui tällä kerralla Suomenlahden ympäri historia-, sotahistoria- ja kulttuurimatkana

Torstai 10.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrön ja Viljakkalan sotaveteraanit ja oikeammin nyt vain heidän omaisensa suorittivat jokakesäisen matkansa tällä kerralla Suomenlahden ympäri.

 

Matkan ”primus motor” on aina ollut hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki, joka toimi meillä tälläkin kertaa matkanjohtajana. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Lehtimäen perheen omistama Vihdin Liikenne – VL-Matkat Oy.

 

Olen ainoa jo edellisvuodesta lähtien, joka on osallistunut kaikille kenraali Lehtimäen johtamille hämeenkyröläis- ja viljakkalalaismatkoille. Laskujeni mukaan nyt oli kyseessä yhdestoista matka, mutta myös sellaisia mielipiteitä oli matkalaisten keskuudessa, että olimme matkassa jo kahdentenatoista vuonna peräkkäin.

 

***********

 

Lähdimme matkaan Hämeenkyröstä lauantaina heinäkuun 5. päivänä ja ensimmäinen yöpymisetappimme oli Viipuri.

 

 

vii1

 

 

Jo ensimmäiseen päivään mahtui paljon kokemuksia ja kohteita.

 

Tali-Ihantala -taistelujen ratkaisumaasto ja siihen tutustuminen oli ensimmäisen matkapäivämme eräs tärkeimmistä kohteista.

 

Olen tässä kuvattuna Ihantalan kirkon portailla – vuonna 1927 rakennetusta ja 1940 tuhoutuneesta kirkosta on jäljellä ainoastaan portaat.

 

 

 

 

vii2

 

 

Aloitin toisen matkapäivämme jo klo 05.11 Venäjän aikaa eli klo 04.11 Suomen aikaa – minä kun en yleensä ole mennyt ulkomaille nukkumaan.

 

Lähdin varhain aamusella vajaan kahden tunnin mittaiselle kävelykierrokselle Viipuriin ja kiersin mm. aamuauringossa paistattelevan Viipurinlinnan.

 

 

 

 

vii3

 

Kolmas matkapäivämme alkoi, kun heräsimme Hotelli Moskovassa Pietarissa.

 

Olin taas varhain liikkeellä ja tein kävelylenkin Neva-joen yli.

 

Nevan sillalla totesin, että Venäjä on suuri maa, sillä sillalla mm. varjoni oli paljon pidempi kuin tavallisesti!

 

 

 

 

vii4

 

Neljännen ja viimeisen matkapäivämme aluksi kenraaliluutnantti Lehtimäki johdatteli meidät Virossa paikkaan, jossa Narvajoki laskee Suomenlahteen.

 

Narvajoki erottaa EU:n Venäjästä, se on Schengen-raja ja se on myös Naton sekä Venäjän raja.

 

Viro vasemmalla ja Venäjä oikealla - punaiset pallot Narvajoen keskellä osoittavat Viron ja Venäjän rajan.

 

 

 

 

***************

 

 

Tarkoitukseni on lähiaikoina kirjoitella juttuja matkan varrella nähdystä ja koetusta.

 

Aineistoa ainakin riittää!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Viljakkala, Suomenlahti2014, Tali-Ihantala, Viipuri, Viipurinlinna, Pietari, Neva, Nevajoki, Narvajoki, EU:n raja, Schengen-raja, Nato-raja, Schengen, Nato, Ihantalan kirkko, Ihantala,

Kolmannen sektorin toimijat - kuten Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ja LC-Viljakkala - tekevät arvokasta työtä syrjäseutujen asukkaiden hyväksi

Maanantai 7.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Erilaiset yhdistykset, järjestöt, yhteisöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä vanhusten, yksinäisten ihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi niin syrjäseuduilla kuin myös kaupungeissa.

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry tekee tätä työtä Viljakkalassa.

 

Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen tarkoituksena on tarjota Viljakkalan kyläläisille, yhdistyksille ja seuroille yhteinen kokoontumis- ja harrastuspaikka ja siten lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä sekä parantaa yhdistysten toimintaedellytyksiä.

 

Yhdistyksen toiminnan tukipiste on Viljakkalan Seurojentalo.

 

 

 

 

vil1

 

Viljakkalan Seurojentalo on entinen Viljakkalan Maamiesseurantalo ja Maamiesseuran logo on edelleen kunniapaikalla Seurojentalon kahviossa.

 

 

 

 

vil2

 

Arvostan, että samalla seinällä on myös Viljakkalan vaakuna.

 

 

 

**********

 

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen tärkeä toimintamuoto kesäisin ovat Keskiviikkokahvilat, jotka alkoivat tänä vuonna kesäkuun 12. päivänä ja ne jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.

 

 

Osallistuin Keskiviikkokahvilaan heinäkuun 2. päivänä ja siitä tilaisuudesta muutama kuva:

 

 

 

 

 

vil3

 

Tilaisuus alkoi kahvittelulla ja sen jälkeen yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti…

 

 

 

 

vil4

 

 

…yli viisikymmenhenkisen yleisön tervetulleeksi.

 

 

 

 

vil5

 

Keskiviikkokahviloiden ohjelma on musiikkipainotteista ja tällä kerralla Viljakkalan oma poika Aarre Aalto esitti yleisöön meneviä kappaleita Risto Hiltusen säestämänä.

 

 

Aarren ensimmäinen kappale oli ”Lemminkäisen äiti”, joka on Eino Leinon kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä laulu.

 

 

1. Tuima on tuuli ja pimeä on taivo,

suuri on ulapalla aaltojen raivo,

lahti on tyyni ja selkeä vaan.

Kussa mun kotkani kulkeekaan?

 

2. Joudu jo kotihin ja lentosi heitä!

Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä,

poikani pieni ja hentoinen.

Lahti on tyyni ja rauhainen.

 

3. Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa,

täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa,

lahti on tyyni ja selkeä vaan.

Laske jo lahtesi valkamaan!

 

 

 

 

Aarre Aallon välijuonnot olivat mielenkiintoisia, kun hän kertoi mm. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Frans Linnavuoresta ja tämän suhtautumisesta siihen musiikkiin, jota Tampereen Tuomiokirkossa oli soveliasta esittää.

 

 

 

*****************

 

 

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kiitokset kulttuuritarjonnan järjestämisestä Viljakkalaan.

 

Erityiskiitokset Lions Club Viljakkalalle joka huolehti, että Elonkaaren asukkaiden kyyditykset onnistuivat Keskiviikkokahvilaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, LC-Viljakkala, Lions Club Viljakkala, Keskivikkokahvila, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Eino Leino, Oskar Merikanto, Lemminkäisen äiti, Frans Linnavuori, Tampereen Tuomiokirkko,

Viipurin "Infra Liikelaitos" huolehtii kaupungin siisteydestä

Maanantai 23.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut luottamushenkilönä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa vuodesta 2009 alkaen.

 

Ehkä luottamushenkilöpostini on syynä, että tapaan ulkomailla liikkuessani kiinnittää huomiota vierailukohteiden siisteyteen sekä siihen, että miten ja millaisella kalustolla paikkoja pidetään puhtaina sekä kunnossa.

 

Seurasin taannoisella Viipurin –matkallamme, että kuinka siellä kaupungin infraa hoidetaan.

 

 

 

viiinfra1

 

 

Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin Kaupunginkirjaston tontin eräällä laidalla on hyvinhoidettu pensasaita. Pensasaita on siinä mielessä erikoinen, että siinä on kaksi pensasaitaa rinnakkain. Pensasaidan leikkaaminen onnistuu kuitenkin hyvin, sillä leikkaaja mahtuu työskentelemään pensasaitojen välissä.

 

 

 

 

viiinfra2

 

 

Työ onnistui polttomoottorikäyttöisellä pensasaitaleikkurilla hyvin, mutta tähtäyslangan puuttuminen aiheutti sen, että leikatusta aidasta muodostui hieman ”kuoppainen”.

 

 

 

 

viiinfra3

 

 

Torkkelinpuistossa tapasin aamutuimaan ”kaupunginmiesten” kalustoa eli jo neuvostoajalta tutuksi tulleen traktorin…

 

 

 

 

viiinfra4

 

 

…ja kuorma-auton.
 

 

Yritin katsella työmiehiä, mutta he olivat ilmeisesti menneet aamukahville, sillä ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tyypillistäkö!

 

 

 

 

viiinfra5

 

 

Viipurin kaupunkikuva on siisti ja sille on selityksensä eli roskat kerätään kaduilta ja puistoista säntillisesti.

 

 

 

 

viiinfra6

 

 

Viipurissa tarjotaan koululaisille ja nuorille kesätöitä kaupungin siistimisessä.

 

Tästä näin esimerkin Salakkalahden rantabulevardilla, kun suuntasin aamukävelyni sinne.

 

 

 

 

 

viiinfra7

 

 

On hyvä asia, että nuorille opetetaan puistojen hoitamisessa tarvittavien käsityökalujen käyttöä…

 

 

 

 

viiinfra8

 

 

…ja muutenkin opetetaan työntekoa!

 

 

 

 

viiinfra9

 

 

Profeetta Elian kirkon lähellä tapasin nuorukaisen, joka raivaussahan siimaleikkurivarustuksella leikkasi pitkäksi ehtinyttä ketoa.

 

Työ sujui joutuisasti ja ilman esimiesten paimentamista.

 

 

 

*************

 

 

Nämä tässä kertomani seikat ovat vain pintaraapaisu siihen työhön, jolla Viipurin kaupunkia pidetään siistinä.

 

Olen matkamme jälkeen tavannut paljon ihmisiä, jotka muistelevat Viipurin taannoista epäsiisteyttä.

 

Nykyään Viipuri on siisti ja myös turvallinen kaupunki, sillä esimerkiksi matkailijoita ahdistelevia kerjäläisiä on siellä paljon vähemmän kuin Tampereella!

 

Suosittelen tutustumista nykypäivän Viipuriin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viipuri, Torkkelinpuisto, Viipuri on siisti kaupunki, Viipurin siistiminen, Viipurin kaupunginkirjasto, profeetta Elian kirkko,

Paavi Johannes Paavali II kävi paavina ainakin yhdeksän kertaa synnyinmaassaan Puolassa

Lauantai 17.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Paavi Pyhä Johannes Paavali II, synnyinnimeltään Karol Josef Wojtyla, oli ensimmäinen puolalaissyntyinen paavi.

 

Hän oli syntynyt vuonna 1930 Wadowice´ssä Puolassa ja kuoli vuonna 2005 Vatikaanivaltiossa.

 

Johannes Paavali II:n paavius alkoi lokakuun 16. päivänä 1978 ja se päättyi hänen kuolemaansa huhtikuun 2. päivänä vuonna 2005. Hän on kautta aikojen kolmanneksi pisimpään hallinnut paavi.

 

Johannes Paavali II oli todellinen maailmanmatkaaja-paavi – synnyinmaassaan Puolassa hän vieraili paavina ainakin yhdeksän kertaa.

 

Oli ensimmäinen kerta kesäkuussa 1989, kun katolisen kirkon päämies ja Vatikaanivaltion päämies – paavi – kävi Suomessa.

 

Puolassa matkatessa tapaa ”melkein joka paikassa” paavi Johannes Paavali I:n patsaita tai ainakin muistolaattoja, sillä maassa on tapana muistella patsailla tai muistolaatoilla paavin vierailuja synnyinmaassaan.

 

Seuraavassa pieni kuvakimara niistä patsaista ja muistolaatoista, joita tapasimme huhtikuun alussa tehdyllä Puolan-matkallamme:

 

 

 

paavi1

 

 

Paavin patsas Krakovassa

 

paavi2

 

 Matkamuistomyymälän näyteikkuna Krakovassa

 

paavi3

 

 Muistopatsas paavin käynnistä erään kirkon edustalla lähellä Zakopanea

 

paavi4

 

 Muistolaatta Varsovassa

 

paavi5

 

Eräs toinen muistolaatta Varsovassa

 

Paavi Johannes Paavali II:n rooli puolalaisten itsetunnon kohottajana oli ja on edelleenkin suuri.

 

Hänen roolinsa maailman muokkaamisessa nykymuotoiseksi on ollut merkittävä ja sen vuoksi hän ansaitsee myös meidän suuren kunnioituksen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavi Johannes Paavali II, Paavi Pyhä Johannes Paavali II, Karol Josef Wojtyla, Karol Josef Wojtyla, Vatikaani, Vatikaanivaltio, katolinen kirkko, katolisen kirkon päämies, paavin vierailut Puolaan, Puola 2014,

Eilen klo 11.00 tuli kuluneeksi 74 vuotta Talvisodan päättymisestä

Perjantai 14.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto aloitti Talvisodan Suomea vastaan marraskuun 30. päivänä 1939.

 

Sota kesti 105 päivää ja se päättyi 13.3.1940.

Rauhansopimuksessa sovittiin, että sotatoimet lopetetaan mainittuna päivänä klo 11.00 Suomen aikaa.

 

 

 

***************

 

 

 

 

Osallistuin eilen Viljakkalan hautausmaan sankariristillä Viljakkalan Sotaveteraanien järjestämään muistotilaisuuteen ja seppeleenlaskuun klo 11.00.

 

 

talvisota1

 

 

 

talvisota2

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanien puolesta seppeleen laskivat sankariristille Pentti Mäensivu (vasemmalla) ja Paavo Mäntyniemi.

 

Veteraaneista oli paikalla heidän lisäkseen Antti Hietaniemi, joka pankinjohtajana Viljakkalassa toimiessaan myötävaikutti työtehtävissäni tarvitsemani ensimmäisen auton hankintaan!

 

 

 

talvisota3

 

 

Seppeleenlaskun jälkeen lauloimme Isänmaan virren eli virren numero 577.

 

 

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana”.

*********** 

 

talvisota4

 

 

Koin tilaisuudessa läsnäoloni tärkeäksi, sillä eräs sedistäni – Reino Erkkilä – lepää Viljakkalan sankarihautausmaalla.

 

 

Koin tilaisuuden tärkeäksi myös sen vuoksi, että isäni osallistui etulinjassa Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.

 

Isäni haavoittui kahdesti ja hänellä oli niskassaan ja toisessa ranteessaan tunnusteltavissa kranaatinsirpaleita niin, että hän vei ne muassaan hautaan saakka.  Myös kaksi muuta setääni, jotka lepäävät Viljakkalan kirkkomaassa, osallistuivat sotiimme.

 

 

 

talvisota5

 

 

Pyysin muistotilaisuuden osanottajia seppeleenlaskun ja virrenveisuun jälkeen ryhmäkuvaan sankariristin juurelle.

 

 

************

 

 
Miellyttävä kokemus oli, kun Viljakkalan Sotaveteraanien puheenjohtaja Mikko Isotalo kutsui meidät tilaisuuden jälkeen kahvitilaisuuteen Irjan Kievariin.

 

Oli mukava osallistua keskusteluihin, jotka koskivat Viljakkalan entistä ja nykyelämää!

 

Vähän harmittaa, että ole ryhtynyt osallistumaan Viljakkalan perinnepiirin toimintaan – huomasin, että alan olla siinä iässä, jotta minulla olisi ehkä jotain annettavaa Viljakkalan perinnetietouden keräämisessä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen, Talvisodan alkaminen 30.9.1939, Talvisodan rauha 13.3.1940, Viljakkalan Sotaveteraanit, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan hautausmaa, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkalan sankariristi, Irjan Kievari,

Kuu haluaa tuoda lisäarvoa Tampereen keskeisille nähtävyyksille

Keskiviikko 29.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Minulla on tapana pitää kamera mukanani, kun liikun kaupungilla tai muualla.

 

Olen tähän juttuun koonnut muutamia ottamiani kuvia, joissa kuu-ukko haluaa tuoda lisäarvoa Tampereen nähtävyyksille:

 

 

 

kuuukko1

 

 

Marraskuun 16. päivänä, kun ajoin kohti kotia Pispalanvaltatiellä huomasin, että kuu-ukko oli tervehtimässä Näsinneulaa.
 
Kello osoitti 16.32.

 

 

 

Seuraavat kuvat ovatkin kuvattu peräkkäisinä iltoina Tampereen Keskustorilla.

 

Kyseessä on ”palaveririkas” ajanjakso, sillä osallistuin sillä viikolla kaikkiaan ainakin yhdeksään eri palaveriin ja kaikki palaverit olivat keskikaupungilla.

Ennen palavereita, niiden välillä ja osin palavereiden jälkeen oli mukava huomata kuu-ukon huomioineen Tampereen!

 

 

 

kuuukko2

 

 

Tässä maanantaina 13.1.2014 klo 16.41 kuvatussa kuvassa kuu haluaa olla Vanhan kirkon kellotapulin huipulla.

 

 

 

kuuukko3

 

 

Seuraavana päivänä eli tiistaina 14.1.2014 klo 16.55 kuu-ukko kipusi Tampereen Teatterin lipputangon nupiksi!

 

 

kuuukko4

 

 

Keskiviikkona eli 15.1.2014 klo 20.47 kuu-ukolla oli vuorossa halu asettautua Tampereen Keskustorilla seisovan komean joulukuusen latvatähdeksi.

 

 

kuuukko5

 

 

Torstaina 16.1.2014 klo 21.59 kuu halusi ensin poseerata Tampereen Keskustorilla sijaitsevan tehtailija Wilhelm von Nottbeckin lahjoittaman suihkukaivon päällä…

 

 

 

 

kuuukko6

 

 

 

…ja muutamaa minuuttia myöhemmin se möllötti Metsä Board Tako eli Takon kartonkitehtaan savupiipun päällä!

 

 

Pilvettömät täysikuun ajat ovat valokuvaajalle hienoja hetkiä saada talteen niitä retkiä, joilla kuu-ukko kulloinkin haluaa kuljeskella!

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

PS. Muistutan, että kuviani saa käyttää vapaasti – olen tietysti iloinen, jos niiden käytöstä kerrotaan minulle vaikkapa sähköpostilla tai puhelimella pirauttaen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näsinneula, Vanha kirkko, Vanhan kirkon kellotapuli, Tampereen Teatteri, Keskustorin suihkukaivo, Wilhelm von Nottbeck, Tako, Takon kartonkitehdas, Metsä Board Tako,

Tampereen kehyskuntien pakkoliitoksia innokkaimmin vaatineet kokoomuslaiset itkevät, kun Tampereella toteutettiin seurakuntauudistus

Tiistai 21.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on käyty ja käydään vieläkin värikästä keskustelua, kun Kirkkohallituksen päättämä Tampereen seurakuntajako astui voimaan 7.1.2014.

 

Päätös merkitsee, että Tampereelle muodostetaan neljän suuren seurakunnan ja Ruotsalaisen seurakunnan muodostama seurakuntayhtymä.

 

Ratkaisu varmistui, kun Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Kirkkohallituksen 24.1.2012 Tampereen tuomiokapitulin aloitteesta tekemää päätöstä.

 

Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän muodostavat nyt:

  • Harjun seurakunta; säilyy entisellään
  • Messukylän seurakunta; entiset Aitolahden, Messukylän ja Teiskon seurakunnat
  • Eteläinen seurakunta; entiset Hervannan, Härmälän ja Viinikan seurakunnat
  • Tampereen tuomiokirkkoseurakunta; entiset Kalevan, Pyynikin ja Tuomiokirkkoseurakunnat
  • Tampereen ruotsalainen seurakunta; säilyy entisellään

 

 

KHO:n päätös merkitsi, että 7.1.2014 vanhat seurakunnat lakkasivat olemasta.

 

 

*********

 

Seurakuntamuutos ei varmaankaan aiheutua muutosta tamperelaisten seurakuntaelämään, mutta paljon porua se on aiheuttanut.

 

Tuntuu hupaisalta, että kiihkeimmin seurakuntamuutosta ovat vastustaneet ne kokoomuslaiset, jotka ovat tiukimmin olleet Tampereen kehyskuntien pakkoliittämisen kannalla!

Luottamushenkilöpaikkojen menettäminen taitaa olla tärkein syy, jonka vuoksi kokoomuslaiset vastustavat tehtyä päätöstä!

 

 

 

**********

 

 

 

punkari

 

 

 

Pisimmälle julkisessa kritisoinnissa (ainakin tähän mennessä) meni lopetetun Pyynikin seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen Antti Punkari, kun hän Aamulehdessä eilen julkaistussa avoimessa kirjeessään moitti arkkipiispa Kari Mäkistä.

Avoin kirje oli otsikoitu: 

"Kirkon väärä päätös"

 

 

Luin Punkarin kirjoituksen ja huomasin, että muuttamalla muutamien sanojen kohdalle sanat ”seutukunta”, ”kehyskunnat” tai ”kuntayhteys”, saadaan oikein pätevä kirjoitus, joka rajuin sanakääntein käsittelisi kokoomuslaisten Jyrki Kataisen ja Henna Virkkusen kuntien pakkoliitossuunnitelmia!

 

 

**********

 

 

Olin ennen Tampereen seurakuntauudistusta Härmälän seurakunnan jäsen ja nyt kuulun Tampereen eteläiseen seurakuntaan.

 

Tampereen seurakuntamuutos sopii minulle oikein hyvin, sillä todellinen kotiseurakuntani on edelleen Viljakkalan seurakunta, vaikka sitä virallisesti nykyään kutsutaankin Viljakkalan seurakuntapiiriksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen uusi seurakuntajako, Harjun seurakunta, Messukylän seurakunta, Tampereen eteläinen seurakunta, Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen ruotsalainen seurakunta, Antti Punkari, Kari Mäkinen, arkkipiispa Kari Mäkinen, Viljakkalan seurakunta,

Kävellen näkee enemmän!

Maanantai 20.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kehittelin itselleni uuden tavan lenkkeillä, kun käytän hyväkseni Tampereen joukkoliikenteen bussivuoroja!

 

Nousen bussiin lähipysäkilläni, ajan bussilla ”jonnekin” kaupungin alueella ja kävelen kotiin tai vaikkapa Keskustorille, josta taas matkustan takaisin.

 

Tein 10.1.2014 bussimatkan länsi-Tampereelle Myllypuroon ja kävelin linjan 36 päätepysäkiltä kotiin – kävelymatkaa kertyi 21 kilometriä.

 

Mukanani oli kamera ja seuraavassa joitain näkymiä kävelymatkan varrelta:

 

 

mylly1

 

 

Kyseessä oli Tampereen joukkoliikenteen bussilinja numero 36; tällä linjalla palveluntuottajana on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos eli TKL.

 

Muut palveluntuottajat Tampereen joukkoliikenteessä ovat

 

  • Länsilinjat Oy
  • Väinö Paunu Oy
  • Onnibus Oy
  • Tilausliikenne Lauri Möttö Ky

 

 

N. kahdenkymmenen kilometrin pituinen bussimatkani kesti 43 minuuttia.

 

 

*********

 

mylly2

 

 

Myllypuron teollisuusalueen jälkeen kävelymatkallani ensimmäinen lähiö oli Tesoma ja tässä kuva paikallisesta ostoskeskuksesta.

 

 

 

mylly3

 

 

Mediapolis Tampere sijaitsee Tohlopissa ja se oli kävelymatkallani seuraava suurempi kohde Tesoman jälkeen.
 
Mediapolis on paikka, jossa toimii mm. YLE.

 

 

 

mylly4

 

 

Tohloppi on kooltaan 67 hehtaarin suuruinen kirkasvetinen järvi ja se loiski tammikuun 10. päivänä täysin avoimena.

 

 

mylly5

 

 

Tohlopin jälkeen seuraava kaupunginosa kohti keskustaa on Epilä.
 
Epilä on omaleimainen kaupunginosa ja siellä on monia mielenkiintoisia paikkoja, joihin pitäisi tutustua tarkemmin - elämä mm. Kahvila Epilän maisemissa näytti hyvin vilkkaalta!

 

 

mylly6

 
Kahvila Epilän persoonalliset…

 

 

 

mylly7

 

…mainokset!

 

 

 

 

 

Epilän jälkeen kohti keskikaupunkia kuljettaessa saavutaan Pispalaan.

 

 

 

mylly8

 

 

Pispalan kirkko muistuttaa kadulta katseltuna tavallista kerrostaloa, mutta risti sisäänkäynnin yläpuolella kertoo, että kyseessä on kirkko.

 

 

 

mylly9

 

 

Pispalan ”tavaramerkki” on Haulitorni, joka olisi monenkin jutun aihe.

 

 

 

mylly10

 

Näsinneula näkyy Pispalasta sumuisenakin päivänä vallan mainiosti.

 

 

 

mylly11

 

 

Kilometritalo Pirkankadulla tuli minulle tutuksi jo pikkupenskana, kun kävin vanhempieni mukana vaateostoksilla Tampereella.
 
Talolla on pituutta 138 metriä ja se on kunnostettu viime vuonna – kulttuuriteko!

 

 

 

 

Kilometritalolta olikin matkaa kotiovelle enää yhdeksisen kilometriä ja kun tie oli tuttu, niin matka sujui joutuisasti!

 

  

Kävelymatkallani näin paljon sellaista, johon en ole aiemmin tutustunut.

  

Bussilla kauas ja kävellen takaisin - suosittelen liikuntamuodoksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tesoma, Tohloppi, Mediapolis, YLE Tohloppi, Epilä, Pispala, Pispalan kirkko, Haulitorni, Kilometritalo, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen joukkoliikenne, Länsilinjat Oy, Väinö Paunu Oy,

Joulu on parhaimmillaan, kun valmistelutyöt ovat lopuillaan, mutta vielä ei olla aatossa!

Tiistai 24.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan järjestämään joulurauhanjulistustilaisuuteen Sikomäen metsäkirkossa Hämeenkyrön Kierikkalassa.

 

Tilaisuus oli samalla päätöstapahtuma Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään 125-vuotisjuhlavuodelle.

 

 

 

siko1

 

 

Tilaisuuden ohjelma oli korkeatasoinen ja ohjelmaosuuden aloitti Kierikkalan kylän oma tyttö Emilia Lager trumpettisooloillaan – hän myös saatteli esityksillään kirkkoväen kotimatkalle.

 

 

 

siko2

 

 

Filosofian tohtori, kirjailija ja kulttuurin monitoimimies Panu Rajala piti juhlapuheen.
 
Panin merkille, että Panu Rajala mainitsi Frans Emil Sillanpään sanoneen joulusta jotenkin siten, kuin todetaan tämän jutun otsikossa – mielestäni Sillanpää oli oikeassa!

 

 

 

siko3

 

 

Hämeenkyröläinen tenori Valtteri Yrjölä esiintyi joulurauhanjulistustilaisuudessa peräti kolmesti.

Hänen laulunsa kaikuivat Sikomäellä voimallisesti!

 

 

 

siko4

 

 

Sikomäen metsäkirkon ”isäntä” ja Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan suurmestari Eero Pylsy esitti Sillanpään joulusaarnan.
 
Suurmestari osaa esittää Sillanpään pakinat samalla poljennolla, kuin Nobel-kirjailijamme aikoinaan!
 
On mielenkiintoista todeta, että "pojasta on polvi paranemassa", sillä Eero ja Katariina Pylsyn poika Niclis Pylsy alkaa olla yhtä taitava Sillanpää-esittäjä kuin mestari-isänsä konsanaan!

 

 

 

siko5

 

 

 

Sikomäen metsäkirkossa aatonaattona pidetyssä tilaisuudessa joulurauhan julisti Vilja Pylsy.

 

 

 

siko6

 

 

Rovasti Osmo Tahvanainen piti metsäkirkkotilaisuuden lopuksi joulumessun ja antoi kirkkoväelle siunauksen.

 

 

 

siko7

 

 

Kiitän tilaisuuden juontajana toiminutta Katariina Pylsyä (vasemmalla), Eero Pylsyä (oikealla) ja koko Pylsyn perhettä, silä Sikomäellä nyt järjestetty joulurauhanjulistustilaisuus oli järjestyksessään jo neljästoista.

 

Oli mukava kuulla Katariina Pylsyn toteamus, että ensi vuonna Sikomäen metsäkirkossa järjestetään jo 15. joulurauhanjulistustilaisuus!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sikomäen metsäkirkko, Sikomäen joulurauhanjulistus, Kierikkala, Emilia Lager, Panu Rajala, Eero Pylsy, Katariina Pylsy, Vilja Pylsy, Niclis Pylsy, Osmo Tahvanainen, Valtteri Yrjölä, tenori Valtteri Yrjölä, Frans Emil Sillanpää, F.E. Sillanpää, Nobel,

Tampereen Kaupunkilähetyksen Joulujuhla viritti mielet Joulutunnelmaan

Sunnuntai 15.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Kaupunkilähetys ry kutsuu itseään puolustajaksi.

Yhdistys toteaa nettisivuillaan itsestään näin:

 

Puolustamme inhimillisyyttä ja yhdenvertaisuutta.

Autamme ja tuemme ihmisiä eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa.

Tavoitteemme on tuoda turvaa ja välittämistä tamperelaisten elämään:
“Ihmisten puolesta ja heitä varten”

 

Tampereen Kaupunkilähetys ry on sosiaalialan järjestö, joka toimii ikäihmisten, kehitysvammaisten ja lapsiperheiden parissa sekä tekee järjestötyötä, johon kuuluu koulutus-, kehittämis- ja vapaaehtoistoiminta.

 

Yhdistys järjesti asiakkailleen ja asiakkaiden läheisille Joulujuhlan lauantaina 14.12.2013.

 

 

Joulujuhlan puitteet olivat…

 

 

 

tuomio1

 

…Tampereen Tuomiokirkko…

 

 

 

tuomio2

 

 

…ja Hotelli Tammer.

 

 

 

tuomio3

 

 

Tuomikirkossa toteutettu ohjelmaosuus oli huolella suunniteltu ja se eteni sopivaan tahtiin.

 

 

Ohjelman runkona toimi onnistuneesti Jouluevankeliumi ja sen etenemiseen oli luontevasti nivottu erilaisia kuvaelmia, lauluja sekä musiikkiesityksiä.

 

 

tuomio4

 

 

Tilaisuus alkoi Toni Nummelan trumpettisoololla, jonka hän esitti Tuomiokirkon parvelta.

 

Nummelan vierellä näkyy osa Tampereen Tuomiokirkon eräästä arvokkaasta maalauksesta eli Hugo Simberg´n  Haavoittunut enkeli -freskosta.

 

 

Jouluevankeliumi  eteni…

 

 

tuomio5

 

 

…Kai Pihlajamaan,…

 

 

 

tuomio6

 

 
…Helena Soljaman…

 

 

 

tuomio7

 

 

…ja Mauno Hautalan lukemana.

 

 

 

tuomio8

 

 
Piccolon Kamarikuoro esiintyi ohjelman edetessä neljään kertaan.
 
Piccolon Kamarikuoro on n. 17-30 -vuotiaiden nuorten naisten ja miesten kuoro – se laulaa neliäänisesti.

 

 

tuomio9

 

 

Tampereen kaupungin tilaajaryhmässä toimiva Jenniina Lumiketo lauloi soolona ”Enkeli taivaan” alkusäkeistöt sekä toimi esilaulajana, kun kaikki saimme yhteislauluna laulaa 9. ja 10. säkeistöt.

 

On aina Joulun tuntua, kun saa seisaalleen nousten laulaa ”Enkeli taivaan” 10. säkeistön!

 

 

tuomio10

 

 

Joulurauhan julisti Pertti Laitinen.
 
Pertti on todellinen monitoimimies, jonka olen tuntenut jo monta vuotta. Edellisiltana hän toimi järjestysmiehenä Tampere-talossa ja nyt ”rauhanjulistajana” Tuomiokirkossa!

 

 

 

tuomio11

 

 

Myös Jorma Vuopio oli ”monena” Joulujuhlassa, sillä hän esiintyi paimenen roolissa ja lauloi paimenena ”Taivas sylissäni” sekä tässä juhlan lopuksi ”Rauhaa, vain rauhaa”.

 

 

************

 

 

Joulujuhla jatkui Tammerissa joulupuurolla sekä torttukahveilla!

 

 

tuomio12

 

 

Tammerin joulupuuro ja rusinakeitto kruunasivat hienon Joulujuhlan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kaupunkilähetys, Rongankoti, Minna Toivola, Piccolon Kamarikuoro, Jenniina Lumiketo, Jorma Vuopio, Pertti Laitinen, Kai Pihlajamaa, Mauno Hautala, Helena Soljama, Tampereen Tuomiokirkko, Hotelli Tammer, Hugo Simberg, Haavoittunut enkeli,

Miksi Ylöjärven seurakunta simputtaa viljakkalalaisia?

Tiistai 10.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007.

 

Kuntaliitoksen myötä myös Viljakkalan seurakunta lakkasi olemasta ja siitä muodostettiin Viljakkalan seurakuntapiiri.

 

On yleinen menettely, että kuntaliitosten jälkeen suurempi kunta alkaa näivettämään siihen liittynyttä vireääkin seutukuntaa ja näin on kiihtyvällä vauhdilla tapahtunut myös Viljakkalassa. Parhaillaan on menossa prosessi, jossa Ylöjärvi ajaa alas Viljakkalan terveyspalveluja.

 

Se kummastuttaa, että isomman oikeus jyrää vahvasti myös seurakuntien liittymiskuvioissa.

 

Jyrääminen ilmenee taloudellisten asioiden ja henkilöstömitoituksen puolella, mutta Ylöjärvellä esiintyy myös Viljakkalan seurakuntalaisten "ylöjärveläistämistä", jopa alistamista.

 

Ylöjärveläistäminen ja alistaminen saattavat ulkopuolisesta tuntua vähäpätöiseltä, mutta sitä se ei ole niiden kohdalla, jotka ovat joutuneet sen kohteeksi.

 

 

vlankirkko1

 

 

Viljakkalassa on kaunis kirkko.

 

Minä ja monet muutkin sittemmin ulkoseurakuntalaisiksi joutuneet koemme sen edelleen omaksi kotikirkoksemme – se on Viljakkalan kirkko ja se sijaitsee Viljakkalassa!

 

 

Googletan usein ”Viljakkalan kirkko” ja tyrmistykseni on aito, kun huomaan kotikirkkoni käyntiosoitteeksi Ylöjärven seurakunnan sivuilla…

 

 

vlankirkko2

 

 

…tämmöisen!

 

 

Kirkkokuja 14

39310 Ylöjärvi

 

 

Suomessa ei ole sellaista postinumeropaikkaa kuin 39310 Ylöjärvi, mutta sellainen postinumeropaikka on kuin 39310 Viljakkala!

 

 

*********

 

Puutuin asiaan 27.11.2013 ja lähetin asiaa kummastelleen sähköpostiviestin Ylöjärven seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikaiselle.

 

Reinikainen tarttui ripeästi toimeen ja linkkasi seuraavana päivänä sähköpostiviestini ”Sakelle” sekä antoi tälle tehtäväksi tarkistaa postitoimipaikka.

 

”Sakke” paljastui myöhemmin Ylöjärven seurakunnan tiedottaja Sakari Vanhaseksi.

 

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja lähetinkin uuden sähköpostiviestin kirkkoherra Kimmo Reinikaiselle ja tiedottaja Sakari Vanhaselle 8.12.2013 sekä totesin näin:

 

”Loukkaa, että edelleenkin Viljakkalan kirkon osoitetiedoissa lukee seurakunnan nettisivuilla 39310 Ylöjärvi”.

Pyysin päivittämään tiedot oikeiksi.

 

Eilen eli 9.12.2013 Ylöjärven seurakunnan tiedottaja Sakari Vanhanen ”heräsi” parin viikon unestaan ja lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa totesi Ylöjärven seurakunnan puolesta, että korjaavat asian mahdollisimman pian.

 

Odotan mielenkiinnolla, että kuinka pitkä aika Ylöjärven seurakunnalla on ”mahdollisimman pian”!

 

 

************

 

 

Ihmettelen, että kunta- ja seurakuntaliitoksissa suuremman valtaa käytetään niin monin tavoin.

 

Olettaisi, että liitostapahtumissa olisi suuremman kunnan ja suuremman seurakunnan etu suoda liitoksen kohteeksi joutuneille tasapäinen kohtelu eli niille, jotka ovat joutuneet luopumaan omasta kunnastaan ja omasta seurakunnastaan!

 

Näin ei näytä olevan ainakaan Ylöjärvellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

PS. Varmistin tilanteen eilen klo 23.59 ja huomasin, että käyntiosoite on vihdoinkin korjattu!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan kirkko sijaitsee Viljakkalassa, Kimmo Reinikainen, kirkkoherra Kimmo Reinikainen, Sakari Vanhanen, tiedottaja Sakari Vanhanen,

Ääriään myöten täynnä olleeseen Tampereen Tuomikirkkoon kokoontunut kirkkokansa piti Juice-kirkosta

Lauantai 23.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta järjesti keskiviikkona 20.11.2013 Tampereen Tuomiokirkossa hyväntekeväisyystilaisuuden, joka kokosi Tuomiokirkon täyteen kirkkokansaa.

 

 

juice1

 

 

Kyse oli Juice-kirkosta,…

 

 

juice2

 

 
…jonka teemana oli ”Ollaan ihmisiksi”.

 

 

juice3

 

 

Onnistuneen tilaisuuden ”primus motor” oli Juice Leskisen läheinen työtoveri kansantaiteilija Mikko Alatalo.

 

 

 

juice4

 

 

Heikki Salo esiintyi hyväntekeväisyystilaisuudessa kolmasti ja tässä hän esittää Jammi Humalamäen säestämänä Ekumeenisen jenkan. Hyvin sopi jenkkakin Tuomiokirkon kirkkosaliin!

 

 

juice5

 

 

Kati Pellinen esitti kaksi kappaletta; Rakkauden ammattilainen  sekä sen lisäksi Balladin.

 

 

juice6

 

 

Positiivinen yllätys oli 17-vuotiaan Eero Alatalon tulkitsema ”Ollaan ihmisiksi” – ei ole omena kauas pudonnut puusta!

 

 

juice7

 

 

Mikko Alatalo ja Costello Hautamäki esittivät kappaleen ”Vaiti aivan hiljaa” Juicen vuonna 1996 ilmestyneestä runokokoelmasta ”Jumala on”.

 

 

 

juice8

 

 

Tilaisuudessa esiintyi kolmaskin Alatalo – Kalle Alatalo, joka soittaa Hauli Bros –yhtyeessä kitaraa ja mandoliinia.
 

 

 

juice9

 

 

Korkeakoulupastori Risto Korhonen ja seurakuntapastori Merja Halivaara esittivät ohjelman lomassa musiikin teemoja täydentäviä lyhyitä rukouksia, raamatunjakeita sekä Juice Leskisen kirjoittamia runoja.
 

 

**********

 

Tilaisuudessa kerätty kolehti ohjataan tuomaan jouluiloa tamperelaisille vähävaraisille perheille.

 

 

juice10

 

 

Kolehdin keräämisestä huolehti ”Sons of Abraham – Tampere”, joka on Tampereella toimiva kristillinen moottoripyöräkerho.

 

*********

 

 

 

Juice-kirkko oli yleisömäärältään suuri menestys, sillä…

 

 

 

juice11

 

 

…osa kirkkokansasta joutui istumaan käytävällä ja myös seisomapaikat olivat käytössä.

 

 ***********

Kiitän Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan ennakkoluulotonta asennetta Juice-aiheisen tilaisuuden esittämisestä kirkossa.

 

Olen monesti keskustellut seurakuntapappien kanssa ja todennut, että evankelis-luterilainen kirkko tarvitsisi hieman nykyaikaisempaa otetta, jotta kansa arvostaisi kirkkoa ja uskonnollista elämää.

 

Tämä Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan avarakatseisuus on juuri sitä, jota kirkolta kaipaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juice-kirkko, Tampereen Tuomiokirkko, Ollaan ihmisiksi, Mikko Alatalo, Kalle Alatalo, Eero Alatalo, Hauli Bros, Heikki Salo, Kati Pellinen, Castello Hautamäki, Jammi Humalamäki, Risto Korhonen, Merja Halivaara, Sons of Abraham,

Kotimaisten keksien ja piparkakkujen löytäminen kaupan hyllyiltä vaatii sitkeyttä

Tiistai 8.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiaat ry järjestää kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Eilen oli lokakuun ensimmäinen arkimaanantai ja sen myötä Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestölle on vakiintunut markkinapaikka torin keskivaiheilla aivan Hämeenkadun viereisen jalkakäytävän reunalla.

 

Saimme osastomme valmiiksi ennen aamukahdeksaa ja silloin pääsimme aloittamaan aamukahvitarjoilut markkinaväelle.

 

 

lokamarkkinat1

 

 

Tässä osastomme on valmiina vastaanottamaan ensimmäiset Keskustan kuulumisista kiinnostuneet tamperelaiset.

Levitin torikiveykselle kaksi matonpätkää ja useat vieraamme kehuivat niiden antavan samaa tunnetta, kuin julisteemme toteamus;


On

kotiin

tulon

aika.

 

 

 

Ensimmäisen tunnin ajan tarjoilimme kahvin mustana ja ilman ”kastettavaa”, sillä kaupat avaavat ovensa Tampereen keskustassa vasta klo 9.00.

 

Periaatteemme on, että tarjoamme osastollamme ainoastaan kotimaisia elintarvikkeita ja se saa aikaan monesti haasteellisia tilanteita.

 

 

lokamarkkinat2

 

 

Kahvimaitona tarjottavan maidon osalta tilanne on helppo, sillä Tampereen keskustankin liikkeet joutuvat pitämään valikoimissaan Valion Tampereen meijerin pakkaamaa Pirkanmaalla tuotettua maitoa.

 

 

lokamarkkinat3

 

 

Myös palasokerin kohdalla tilanne on helppo, sillä Kirkkonummella Kantvik´ssä toimiva Suomen Sokeri Oy on markkinajohtaja palasokerimarkkinoilla.

 

 

Keksien ja piparkakkujen osalta tilanne on hankala, sillä kaupan keksi- ja piparkakkuhyllyt notkuvat ulkomaalaisvalmisteisia tuotteita.

 

 

lokamarkkinat4

 

 

Eilen minua taas kuitenkin onnisti, sillä löysin lattialla kontaten Tampereen Sokoksen alimmalta keksihyllyltä ylistarolaisen Tasangon Herkkutuote Oy:n valmistamia piparkakkuja!

 

 

 

 

lokamarkkinat5

 

 

Hankinnat oli taas kerran saatu tehtyä ja pystyimme paneutumaan täysillä niiden asioiden selvittelyyn, joita markkinaväki meiltä kyseli.

 

Tunnustuksen antaminen puheenjohtaja Juha Sipilälle oli markkinaväen mielissä päällimmäisenä!

 

 

*********

 

Henkilökohtaisesti päivän aikana lämmitti ne kannustavat puheenvuorot, jotka sain Aamulehdessä 2.10.2013 julkaistusta mielipidekirjoituksestani ”Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan”.

 

 

lokamarkkinat6

 

 

Tässä kuva kirjoituksestani.

 

 

********

 

Markkinapäivästä jäi jälleen kerran ”mukava maku”, sillä Keskustan sanomaa arvostetaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On kotiin tulon aika, Valion Tampereen meijeri, Valio Oy:n Tampereen tuotantolaitos, Suomen Sokeri Oy, Kantvik, Kirkkonummi, Ylistaro, Tasangon Herkkutuote Oy, Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan, Tampereen yritysasiamies, Juha Sipilä, Keskusta,

Otepään Maarja luteri kirik on merkittävä paikka Viron historiassa

Perjantai 20.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Eräs kohteemme elokuisella Viron kartanokierroksellamme oli Otepään luterilainen kirkko.

 

 

otepaa1

 

 

Kirkon virallinen nimi Pyhän Marian kirkko eli viroksi ”Maarja luteri kirik”.

 

 

Kirkko on Viron historian kannalta merkittävä sen vuoksi, että siellä on Viron sini-musta-valkoinen lippu vihitty kesäkuun 4. päivänä 1884.

 

Tuolloin lippu oli Viron Ylioppilaiden Seuran lippu, mutta siitä tuli Viron virallinen valtiolippu 21.10.1918.

 

Pitkän Hermannin tornin lippusalkoon Tallinnan Toompeanmäellä lippu vedettiin ensimmäisen kerran 12.12.1918.

 

Ennen Otepäässä tapahtunutta vihkimistään lippu oli ollut ylioppilaiden (Eesti Üliopilaste Selts) salainen lippu jo vuodesta 1881 alkaen.

 

Muutama kuva kirkon sisätiloista:

 

 

otepaa2

 


 

otepaa3

 

 

otepaa4

 

 


otepaa5

 

 


otepaa6

 

 


**************

 

Otepään Marian kirkkoon liittyy eräs urheilumaailmaa hieman koskettava juttu, sillä virolainen hiihtäjäsuuruus Kristiina Smigun rakensi talon Otepäähän siten, että hänen ikkunoistaan oli esteetön näkymä laakson yli kohti Pyhän Marian kirkkoa.

 

 

otepaa7

 

 

Tässä Kristiina Smigun ´in omistama talo kadun puolelta.

Kirkko sijaitsee talon takana ja sinne oli rakennusaikana esteetön näköala.

 

 

 

otepaa8

 

 

Hiihtäjäsuuruus ei kuitenkaan osannut varmistaa näköalaansa ja Kristiinan talon eteen rakennettiin ökytalo ja sen rakentaminen merkitsi, että Kristiinan talosta ei enää ole näköyhteyttä Otepään kauniiseen kirkkoon!

Tässä ökytalo kirkon luota kuvattuna ja Kristiina Smigun´n talo jää näkymättömiin tämän taakse.

Tuo tiilikatto ökytalon takana taitaa olla Kristiina Smigun´n talon kattoa.

 


Korostan, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta Kristiinalta meni hieno näköala.

 

Vastaaviin tapauksiin saadaan varmaan Tampereellakin taas tottua, jos Rantaväylän tunneli rakennetaan.

 

 

Smigun´n talonrakennusjuttu oli oppaamme meille kertomaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Otepää, Pyhän Marian kirkko Otepäässä, Maarja luteri kirik, Viron lippu, Viron lipun vihkiminen, Viron sini-musta-valkoinen lippu, Viron Ylioppilaiden Seura, Eesti Üliopilaste Selts, Kristina Smigun, agrologit Virossa 2013, Toompeanmäki, Pitkä Hermanni,

"Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen"

Maanantai 12.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikon sanat ovat Mikael Agricolan Rukouskirjan esipuheesta vuodelta 1544.

 

 

 

agri1

 

 

Ne ovat kirjoitettuna myös siinä Agricolan patsaan jalustassa, joka sijaitsee Viipurissa Pietari-Paavali kirkon edustalla.

 

Katselimme patsasta heinäkuun alussa sukulaismiehen kanssa, kun olimme iltakävelyllä Viipurissa.

 

 

 

agriextra



Tässä otsikon sanat Agricolan patsaan jalustassa.




agri2

 

 

Patsas on kopio siitä Emil Wikströmin veistämästä patsaasta, joka asetettiin Viipurin tuomiokirkon edustalle vuonna 1908.

Nykyinen patsas on paljastettu vuonna 2009.

Tämän patsaan jalusta on veistetty Antreassa eli nykyisessä Kamenogorskissa.

 

 

 

agri3

 

 

Patsaan kauluskivenä on alkuperäinen, osin vaurioitunut Emil Wikströmin suunnittelema kivi.

 

 

agri4

 

 

Patsaassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi ”Autuaita ovat rauhantekijät”

 

 

Mikael Agricolan patsas sopii hyvin Viipuriin, sillä hänen todennäköinen hautapaikkansa on Viipurin vanhassa tuomiokirkossa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikael Agricola, Kyllä se kuulee suomen kielen joka ymmärtää kaikkein mielen, Viipuri, Viipurin vanha tuomiokirkko, Mikael Agricolan hautapaikka, autuaita ovat rauhantekijät, Pietari-Paavalin kirkko,

Iltakävelyllä Viipurissa

Sunnuntai 11.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Saavuimme taannoisen Venäjän-matkamme viimeiseen kohteeseen Viipuriin heinäkuun 7. päivänä.

 

Olen monesti ollut mukana Viipurissa läpiajomatkalla, mutta perusteellisemmasta Viipurin vierailustani on kulunut paljon aikaa, sillä se tapahtui jo vuonna 1985.

 

Majoituimme hotelliin ja päivällisen jälkeen lähdimme sukulaismiehen kanssa iltakävelylle kaupungille.

vii1

 

 

Kuljimme Salakkalahden rantoja,…

 

 

 

vii2

 

 

…ja ohitimme hotelli Druzhban Salakkalahden toisella puolella.

 

 

 vii3

 

Vielä katse Salakkalahden pohjukkaan…

 

 

 

vii4

 

 

…ja samasta paikasta otettu tunnelmakuva Viipurin linnasta.

 

 


 

vii5

 

 

Pyöreä torni,…

 

 

vii6

 

 

…kauppahalli…

 

 

vii7

 

 

…ja vuonna 2009 avattu Victoria hotelli kauppatorin laidalla.

 

 


vii8

 

Vuonna 1293 Viipurin perustaneen Ruotsin marskin Tyrgils Knutssonin eli Torkkeli Knuutinpojan patsas…

 

 

 

vii9

 

 

…on vuonna 1993 palautettu hänen nimeään kantaneelle torille.

 

 


 

vii10

 

 

Viipurin tunnetuin nähtävyys on vanhan tuomiokirkon kellotorni.

 

 


 

vii11

 

 

Oli miellyttävä yllätys, kun huomasimme, että rujosta ulkonäöstään huolimatta kellotornista kuuluivat kaupungin ylle kiirineet kellonlyönnit tasa- ja puolitunteina. 

Olen luullut, että kellotorni on mykkä, mutta näin ei olekaan!

Lähes pelästyimme, kun iltayhdeksältä olimme kellotornin äärellä ja kellot alkoivat soida!

 

 

 

Iltakävelymme jatkui, mutta siitä myöhemmin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viipuri, Viipuri - vanha suomalainen kaupunki, Salakkalahti Viipurin linna, Viipurin vanha tuomiokirkko, Viipurin vanhan tuomiokirkon kellot soivat, Pyöreä torni, Viipurin kauppahalli, hotelli Victoria Viipurissa, hotelli Druzhba, Torkkeli Knuutinpoika,

Venäjän ja Suomen yhteistyö on tuonut tulosta; Äyräpäähän on saatu hauta- ja kirkkorauha

Sunnuntai 28.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Äyräpään taistelut Jatkosodassa turvasivat raskaista menetyksistä huolimatta Suomen itsenäisyyden, kun puna-armeija pystyttiin pysäyttämään Vuosalmen alueelle ja se ei päässyt yhteyteen Tali-Ihantalassa operoiviin Neuvostoliiton muihin valloittajayksiköihin.

 

Äyräpään taistelut kulminoituivat Äyräpään kirkon seutuville ja Vuosalmeen. Suomalaisten puolelta taisteluita johti everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth. Ehrnrooth ylennettiin everstiksi 6.7.1944.

 

Olen saanut vierailla Äyräpään kirkon raunioilla useasti ja olen saanut myös käydä Ehrnrootin komentopaikalla Vuosalmen puolella kymmenkunta vuotta sitten.

 

Surullisena olen seurannut, kun venäläiset ovat saaneet vallata Äyräpään taistelutantereet markkinahumulle ja telttailulle.

 

Ilahduin, kun heinäkuun alussa toteutetun reissumme aikana sain todeta, että Äyräpään kirkonrauniot sekä Äyräpään hautausmaa on saatu rauhoitettua pyhiksi paikoiksi.

 


ayra1

 

 

Äyräpään kirkko ehti ”elää” ainoastaan kuusi vuotta. Tämä kuva kirkosta on Äyräpään kirkon ja hautausmaan opastaulussa.

 

 

 

ayra2

 

 

Nyt kirkosta on jäljellä ainoastaan raunioita.

 

 

 

ayra3

 

 

 

ayra4

 

 

 

ayra5

 

 


 

ayra6

 

 

 

Äyräpääläisten pitäjäseura ry on pystyttänyt kirkon paikalle tämän muistolaatan.

 

 

 

ayra7

 

 

 

Kirkonraunioiden vieressä on muistolaatta, jossa kerrotaan sillä paikalla sijainneesta sankarihautausmaasta.

 

 

 

ayra8

 

 

Suomen valtio on saanut pystyttää sankarihautausmaalle hautamuistomerkin.

 

 

ayra9

 

 

Vuoksi on Äyräpään kirkon kohdalla kapea ja sen kohdan puna-armeija oli valinnut Vuoksen ylityspaikakseen.

Tässä retkiporukkamme kuuntelee kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen selostusta Äyräpään taisteluista.

Vuoksen takana Vuosalmea, jonne Neuvostoliiton Tali-Ihantalaan tähdännyt hyökkäys pystyttiin pysäyttämään.

 

 

 

ayra10

 

 

Vasikkasaari näytteli Äyräpään taisteluissa tärkeää maastonkohtaa.

 

 

 

*************

 

 

ayra11

 

 

Vaikka olen käynyt Äyräpään kirkonraunioilla usein, niin vasta nyt pystyin hahmottamaan Äyräpään hautausmaan sijainnin.

 

 

 

ayra12

 

 

Hautausmaalla on muistolaatta, joka kertoo tarkemmin hautausmaasta.

 

 

 

ayra13

 

 

Muistolaatan vierellä on Salomon ja Katri Kannisen sekä Juho Juvosen hautakivet.

 

 

 

ayra14

 

 

Äyräpään hautausmaalla kasvaa nykyisin nuorehkoa männikköä.

 

 

*********

 

 

ayra15

 

 

Venäläiset ovat vallanneet Äyräpään kiivaimpien taistelujen tantereet Vuoksen rannalta vapaa-ajanviettopaikakseen,…

 

 

 

ayra16

 

 

…mutta onneksi Äyräpään kirkonraunioille sekä hautausmaille on saatu kirkko- ja hautausmaarauha.

 

 

 

Kiitokset kirkko- ja hautausmaarauhasta niille venäläisille ja suomalaisille, jotka ovat saaneet neuvoteltua asian onnelliseen päätökseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Äyräpää, Äyräpään kirkko, Äyräpään sankarihauta, Äyräpään taistelut, Vuoksi, Vasikkasaari, Vuosalmi, Adolf Ehrnrooth, hautarauha, kirkkorauha, Äyräpään hautausmaa,

Käkisalmen luterilaisesta kirkosta on edelleen nähtävissä puna-armeijan perääntymisensä aikana sytyttämän tulipalon jäljet

Perjantai 26.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen muutaman kerran päässyt vierailemaan Käkisalmessa eli yhdessä niistä kaupungeista, joita puna-armeija ei koskaan viime sotien aikana pystynyt suomalaisilta asein valloittamaan.

 

Suomi toki menetti Käkisalmen Talvisodan ja Jatkosodan jälkeen; menettäminen tapahtui kynällä rauhanteon yhteydessä, mutta asein Suomi ei Käkisalmea ole menettänyt.


Pääsin taas heinäkuun alussa käymään Käkisalmessa.

 


 

kaki1

 

 

Käkisalmen luterilainen kirkko ei kärsinyt vahinkoja Talvisodan aikana, mutta neuvostoliittolaisten perääntyessä Käkisalmesta Jatkosodan alussa he polttivat koko kaupungin ja siinä yhteydessä myös kirkko kärsi palovahinkoja. Palovahingot ovat edelleen havaittavissa ainakin kirkontornissa, vaikka tuhopoltosta on kulunut jo yli 70 vuotta!

 

Neuvostoliiton puna-armeijalla oli Käkisalmesta perääntyessään käytössään polttajayksiköitä, jotka laittoivat tuleen lähes koko Käkisalmen kaupungin.

 

Kirkkoa kunnostettiin Jatkosodan aikana, mutta valmiiksi sitä ei ehditty saada ennen kuin kaupunki oli taas jätettävä vuonna 1944.

 

 

 

kaki2

 

 

Kirkko ei ole ollut kirkollisessa käytössä vuoden 1944 jälkeen ja nyt voi ruohottuneista sisäänkäyntien käytävistä päätellä, että kirkossa ei ole mitään toimintaa nykyisin.

 

 

 

kaki3

 

 

Käki-säätiö on vuonna 1996 pystyttänyt kirkon läheisyyteen muistomerkin, jonka tekstissä todetaan näin:

 

Tämä on 2. maailmansodassa kaatuneiden 105:n käkisalmelaisen soturin leposija

 

 

Muistomerkin pystyttämisen eri vaiheissa Käki-säätiö oli yhteydessä mm. silloisen suurlähettiläs Juri Derjabinin kanssa.



Toivoa sopii, että Käkisalmen luterilainen kirkko vielä näkisi sen päivän, jolloin siellä julistettaisiin Jumalan Sanaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käkisalmi, Käkisalmen kirkko, Käkisalmen luterilainen kirkko, Käki-säätiö, Juri Derjabin, suurlähettiläs Juri Derjabin, Käkisalmen polttaminen, Talvisota, Jatkosota,

Räisälän kirkko on ristiä lukuun ottamatta saanut säilyttää ulkoasunsa entisellään

Lauantai 20.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Useimmat Neuvostoliitolle pakkoluovutetulla alueella sijaitsevat kirkot kokivat jo sotien aikana ja varsinkin neuvostovallan aikana kovia.

 

Joidenkin kirkkojen kohdalla kohtalo on kuitenkin ollut lempeä, sillä ne ovat ainakin ulkoasultaan entisen näköisiä.

 

Yksi näitä onnekkaista kirkoista on Räisälän kirkko.

 

Pääsimme taannoisella Karjalan Kannaksen matkallamme tutustumaan Räisälän kirkkoon.

 


 

raisala1

 

 

Räisälän kirkon seinät on tehty pitäjän omasta graniitista ja päätykolmiot tiilestä.

Kirkko valmistui vuonna 1912 eli viime vuonna voitiin juhlia kirkon 100-vuotisjuhlia.

Räisälän kirkon on suunnitellut arkkitehti ja insinööri Josef Stenbäck.

 

Stenbäck on ollut kautta aikain tuottoisin suomalaisten kirkkojen suunnittelija, sillä hän on suunnitellut kaikkiaan 35 suomalaista kirkkoa – osan näiden kirkkojen rakennusprojekteista Stenbäc on myös urakoinut.

Pakkoluovutetulle alueelle Stenbäck´ n suunnittelemista kirkoista jäivät Räisälän lisäksi Koiviston, Kuolemajärven ja Terijoen kirkot.

 

 


raisala2

 

 

Räisälän kirkko toimii nykyisin Räisälän kulttuuritalona ja sen alttari näyttää tänä päivänä tältä.

Alttaritaulu ehdittiin siirtämään Kokemäelle, jonne monet räisäläläiset asettuivat asumaan.

 


 

img_0169.jpg

 

 

Kirkossa valmisteltiin käyntimme aikana parhaillaan joitain juhlia, sillä kirkkosalia oltiin koristelemassa ilmapalloin ja harsokankain.

 

 


raisala4

 

 

Sakastissa…

 


 

raisala5

 

 

…ja kirkon eteisessä oli siistiä.

 

 


raisala6

 

 

Eteistilassa flyygeli odotti soittajaansa.

 

 


img_0179.jpg

 

 

Kirkonpenkit olivat nykymuotoiset. Huomaa kirkon hienomuotoinen holvikatto.

 


 

raisala8

 

 

Urkuja kirkonparvella ei enää ole, vaan ne on korvattu nykyaikaisemmilla musiikkipeleillä.

 

 


raisala9

 

 

Näkymä urkuparvelta alttarille.

 

 


raisala10

 

 

Urkuparvelle johtavat jykevät kiviportaat ovat nähneet paljon!

 



 

raisala11

 

 

On ilahduttavaa, että kirkon välitön ympäristö on hoidettu hyvin.

 

 


raisala12

 

 

Räisälän hautausmaa on tuhottu neuvostovallan aikana,…

 

 



raisala13

 

 

…mutta suomalaiset ovat vuonna 1992 pystyttäneet Neuvostoliiton tuhoaman sankaripatsaan tilalle uuden muistomerkin, jossa todetaan

 

PAIKKA, JOSSA SEISOT ON PYHÄ

 



 

raisala14

 

On pysähdyttävää, että Räisälän kirkko seisoo edelleen paikoillaan ja saamme käydä siellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Räisälä, Räisälän kirkko, Josef Stenbäck, Koiviston kirkko, Kuolemajärven kirkko, Terijoen kirkko, Pyhärannan kirkko, Euran kirkko, Alahärmän kirkko, Raahen kirkko, Hartolan kirkko, Karunan kirkko, Luvian kirkko, Kokemäen seurakunta,

"Lapsiperheistä lahopuihin ja parkkitunneleista pihoihin"

Maanantai 1.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun kurssilla osallistuttiin Tampereen keskustan strategisen osayleiskaavan valmisteluun alkuvuodesta 2013.

 

Ympäristön ja alueiden politiikan opiskelijat toteuttivat kävely- ja tilannehaastatteluja keskustan alueella sekä analysoivat internetissä avoinna olevan keskustan karttakyselyn alkuvaiheen tuloksia.

 

Kurssin tuloksia esiteltiin Tampereen kaupungin kaupunkikehittämisen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunnan järjestämässä yleisötilaisuudessa 18.3.2013.

 

Osallistuin yleisötilaisuuteen.

 

Opiskelijat eli nuoret tieteenharjoittajat olivat toteuttaneet aineiston keruun kahdella uudella menetelmällä; kävelyhaastatteluilla ja tilannehaastatteluilla.

 

Kävelyhaastattelussa haastateltavan kanssa kuljetaan hänen valitsemallaan reitillä ja haastattelija toimii yhdessä haastateltavan kanssa ympäristön havainnoijana.

 

Tilannehaastattelussa kerätään kävelyhaastattelujen tavoin paikkaan kietoutunutta tietoa, mutta ne ovat kestoltaan lyhyempiä, vain muutaman minuutin pituisia.

 

Kysyin yleisötilaisuudessa tarkemmin kävelyhaastattelun luonnetta ja vasta toiseen tarkentavaan kysymykseeni sain vastauksen, että kävelyhaastatteluun valitut henkilöt olivat tutkijoiden tuttavia.

 

Kun ”tutkimuksen” perustana oli kuusi kävelyhaastattelua ja haastateltavat olivat haastattelijoiden tuttavia sekä profiililtaan alle kouluikäisten perheitä, niin kovin suurta tieteellistä painoarvoa tutkimustuloksille ei voida kaikkien kaupunkilaisten vinkkelistä antaa.

 

On toki muistettava, että kävelyhaastatteluun perustuvan osion tarkoituksena oli selvittää lapsiperheiden kokemuksia keskustassa asumisesta, liikkumisesta ja ulkoilusta.

 

Tilannehaastattelujen kohdalla tilanne oli hieman toinen, sillä niiden lukumäärä ”tutkimuksessa” oli eri osioissa kaikissa kuitenkin yli 30 tilannehaastattelua!

 

Vaikka tutkimusmenetelmät eivät olleet lähelläkään todelliselle tutkimukselle asetettavia vaatimuksia, niin opiskelijoiden esitykset esim. kaupunkiluonnon kehittämisen kannalta tärkeistä paikoista olivat huomionarvoisia. Muutama esimerkki:

 

  • Tammelantorille puita
  • Keskustorille puita Hämeenkadun suuntaisesti
  • Hämeenpuistossa on potentiaalia vehreäksi keitaaksi. Puistosta olisi kiva saada elävä kohtaamispaikka vaikka piknikille. Nyt se on lähinnä koirien ulkoiluttamispaikka.
  • Koko Eteläpuisto uusiksi. Nykyään se on autio hiekka/lumikenttä. Aluetta käytetään myös autojen parkkipaikkana, vaikka kyseessä on upea järven ranta!
  • Sipulikirkon edusta on hukkatilaa, siihen saisi hyvän puiston tai muuta toimintaa.

 

 

johtamisopiskelijat1

 

Lahopuille sopiviksi alueiksi tutkimus toteaa Hatanpään, Pyynikin, Kaupin sekä Iidesjärven seudut – ei varmaan yllätä ketään!

 

 

johtamisopiskelijat2

 

”Tutkimusaineistossa” oli jonkun tilannehaastatellun mielipide kerrostalon pihalle suunnitellusta ryytimaasta:

 

”Et kyllä tohon varmaan kakstoista plänttiä mahtuis, et jokaisella asukkaalla olis se semmonen oma, et sitä vois sitte joko käyttää tai sitten ei, et siinä vois kasvattaa jotain, yrttejä tai muuta, mitä nyt vaan niinku haluaa omaan käyttöönsä. Niin ei se sitten mun mielestä, tolle olis niinku paljon enemmän käyttöö tolle pihalle silloin.”

 

Tulkitsen, että haastateltu kannattaa ryytimaan perustamista – vai olenko oikeassa?

 

**********

 

Yleisötilaisuuden ehkä keskeinen sanoma opiskelijoille, kuulijoille ja medialle oli se, että senioriväestö oli ”tutkimuksessa” unohdettu tyystin.

 

Jo tutkimusmenetelmät sulkivat keskustan ehkä suurimman väestöryhmän eli seniorit kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle.

 

*********

 

Tutkimus (nyt kirjoitan tuon sanan ilman heittomerkkejä!) puolustaa paikkaansa opiskelijoiden harjoitelmana Tampereen keskustan strategisessa kehittämisessä, mutta tavallisen työssäkäyvän ja senioriväestön sivuuttaminen pitäisi tulevissa tutkimuksissa paikata.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkikehittäminen, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunta, Tammelantori, Hämeenpuisto, Keskustori, Ortodoksikirkko, sipulikirkko, Eteläpuisto, Hatanpää, Kauppi, Iidesranta, Pyynikki,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »