Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Onko Tampereen kaupungilla varaa jarruttaa investointeja?

Sunnuntai 22.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti otti valtuustokyselyssään 16.9.2013 klo 16.00 esille hätkähdyttävän seikan, kun hän totesi yksityisten investointihankkeiden seisomisen syyksi sen, että kaupungin koetaan jarruttavan niitä!

 

Pelkkä epäilykin, että kaupunki toimii jarrumiehenä tuntuu pahalta.

 

Kaupunginvaltuutettu Timo Hanhilahden valtuustokyselyn otsikko oli tämä:

 

”Valtuustokysely koskien yksityisin varoin tapahtuvien investointien vauhdittamista” 

                  

Hanhilahti taustoitti valtuustokyselyssään Tampereen taloustilannetta totuudenmukaisesti, kun hän totesi näin:

 

Tampereen kaupungin talous on poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Meneillään oleva heikko suhdannevaihe saattaa rasittaa koko kansantaloutta vuosien ajan. Samanaikaisesti työttömyys on lisääntynyt radikaalisti. Pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuva kokonaislasku Tampereen kaupungille on vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja.

 

Timo Hanhilahti jatkoi kysymystään näin:

 

Samanaikaisesti kun talouden ja työllisyyden tilanne heikkenee, on yksityisellä sektorilla lukuisia toimijoita, jotka haluaisivat investoida ja työllistää. Esteitä hankkeiden seisomiseen on useita, mutta yksi keskeisimpiä on se, että kaupungin koetaan jarruttavan hankkeiden käynnistämistä.

 

Tämän jälkeen Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti yksilöi eräitä kohteita, joiden investoinnit makaavat jossakin.

 

Valtuustokysymyksensä lopuksi Hanhilahti esitti suoran kysymyksen:

 

 

Tiedustelen, millaisiin toimiin Tampereen kaupunki on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä yksityisin varoin tapahtuvien investointien vauhdittamiseksi?

 

Kaupunginvaltuuston kyselytunnin pöytäkirjojen mukaan pormestari Anna-Kaisa Ikonen vastasi Hanhilahden valtuustokyselyn lopuksi näin:

 

                     

 

…voidaan todeta, että Tampereen kaupunki tekee Tredean kanssa jatkuvasti töitä investointien houkuttelemiseksi Tampereen seudulle. Tätä tehdään niin omien kontaktien kautta kuin Invest in Finlandin kanssa yhteistyössä. Tampereen kaupunki tekee pääasiassa kiinteistöinvestointien houkuttelua ja Tredea tekee ICT-, koneenrakennus- ja muiden toimialojen investointien houkuttelua yhdessä Hermian ja FinnMedin kanssa.


Huomaa, että pormestarin vastauspuheenvuoron kirjoittaja elelee kaukana bisnesmaailmasta, sillä "houkuttelusta" puhuminen - ja vielä kahteen kertaan - osoittaa alkeellisimmankin bisnestajun puutetta! 

 

Pormestarin vastauksen loppuosa selittää, että Tampere ei todellakaan panosta investointien hankkimiseen, sillä eiväthän ulkopuoliset yritykset ja erilaiset bisnestahot (Tredea, Hermia, FinnMedi) todellisuudessa pysty panostamaan yritysten hankintaan Tampereelle – niille on tärkeintä saada kirjoittaa mahdollisimman suuria laskuja ”työstään”.

 

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan tekemä valtuustokysely ja pormestarin siihen antama vastaus paljastavat mielestäni karulla tavalla sen saamattomuuden, joka Tampereella edelleen vallitsee yrityshankinnassa.

 

Tampereelle on saatava aktiivinen ja tehtäväänsä sitoutunut yritysasiamies, joka täydellä tarmolla paneutuu yritysten uushankintaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere jarruttaa yritysten investointeja Tampereelle, valtuustokysely, yritysasiamies, yritysasiamies puuttuu Tampereelta,

Viljakkalassa osataan arvostaa lähellä tuotettuja tuotteita ja oman kulmakunnan yrityksiä

Perjantai 13.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Perhekuntamme osallistui lauantaina syyskuun 7. päivänä Viljakkalan Seurojentalolla järjestetyille Läheltä Sinulle –markkinoille. Myyntituotteemme olivat Viljakkalan Majajärvellä kasvattamamme juurekset ja marjat.

 

Vaimoni hoiti tuotteet myyntikuntoon sekä myös myynnin ja minun kontolleni jäi ainoastaan tuotteidemme logistiikasta huolehtiminen.

 


 

lahelta1

 


Tältä näytti myyntipöytämme ennen asiakkaiden saapumista. 

Myyntipöydän kuvaaminen ennen asiakkaiden saapumista oli oikea ratkaisu, sillä ovien avauduttua väentungos oli melkoinen. 

Ajoissa tapahtunut kuvaaminen oli siinäkin mielessä oikein, sillä ensimmäiset tarjolla olleet tuotteet – valkosipulit – loppuivat puolen tunnin ostoryntäyksen jälkeen.

 

 


lahelta2

 

 

Myyntipöydällämme oli tarjolla punajuuria, palsternakkoja, raitapunajuuria, porkkanoita, valkosipuleita, keltaista vahapapua, vihreitä papuja, tavallista sipulia sekä punasipulia. Näiden lisäksi oli tarjolla tyrnejä. 

Näytteeksi ja erikoisuutena tarjosimme ilmaiseksi härkäpapuja sekä mangoldia.

 

 


lahelta3

 

 

Kauppa kävi niin hyvin, että paluulogistiikalla oli huolehdittava ainoastaan muutamasta sipulinipusta takaisin ”mökkimaailmaan”.

 

 

 

lahelta4

 

 

Myyntipöytäämme vastapäätä oli Viljakkalan Marttojen myyntipöytä ja uskon, että he vetivät markkinoiden parhaimman myynnin.

 

 

 

lahelta5

 

 

Toisena kasvituotemyyjänä markkinoilla oli Meiserin puutarha, joka keskittyi purkeissa kasvavien chilien myyntiin.

Meiserit tarjosivat chiliä pieninä maistiaissiivuina ja ytyä niissä tuntui olevan.

Chilit sopivat oikein hyvin myös koristekasveiksi.

 


 

lahelta6

 

Yrittäjät Harri ja Susanna Meiseri olivat tyytyväisiä tuotteidensa menekkiin.

 

 

*********

 

Seuraavassa pieni kuvakimara muista sisätiloissa toimineista myyntipisteistä:

 

 


lahelta7

 


 

lahelta8

 

 


lahelta9

 

 


lahelta10

 

 


lahelta11

 

 

 

********

 

 

lahelta12

 

 

Veikko Hietamäki (vasemmalla) esitteli kalastusasioita ja Seppo Hyypöläinen (oikealla) puolestaan hankki uusia jäseniä Suomen suurimman eläkeläisjärjestön eli Eläkeliiton toimintaan.

 

 

 

lahelta13

 

 

Tampereen Seudun Työväenopisto – joka vastaa kansalaisopistotoiminnasta Viljakkalassa – oli myös mukana matkassa kahden henkilön voimin.

 

 

********

 

 

lahelta14

 

 

Tilaisuuden järjestäjät, myyjät ja eritoten ostajat olivat tyytyväisiä markkinapäivän antiin.

 

 

Kiitokset järjestäjille hienon tilaisuuden järjestämisestä – ensi syksynä uudestaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma Viljakkalassa, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Martat, Meiserin puutarha, Viljakkalan Majajärvi, Majajärvi, Eläkeliitto, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Tampereen Seudun Työväenopisto,

Metsänhoitoyhdistykset huolehtivat jatkossakin metsäomistajien edunvalvonnasta kannolta Brysseliin!

Lauantai 7.9.2013 - -Esko Erkkilä-

 

Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti perinteellisen metsäpäivän jo 36. kerran ja tällä kerralla eilen Viljakkalassa Nisun metsästysmajalla ja sen lähimaastossa.

 

Kisapaikka sijaitsi alle kymmenen kilometrin etäisyydellä mökistäni ja kun olen Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnantarkastaja, oli luonnollista, että olin kisassa mukana.

 

Ehkä palaan varsinaiseen metsätaitokilpailuun myöhemmin, mutta nyt muutama asia tilaisuuden yhteydessä järjestetyn tilaisuuden asia-annista.

 

 

 

nisuu1

 

 

Ennen kilpailua ajankohtaisista asioista alusti Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan toiminnanjohtaja Tapio Viinikka ja…

 

 

nisuu2

 

 

…kisan jälkeen Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja sekä MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen.

 

 

Molemmat alustajat käsittelivät alustuksissaan lähiaikoina eduskunnan käsittelyyn tulevaa uutta metsähoitoyhdistyslakia.

 

Molemmat alustajat totesivat, että uusi laki tuo metsäomistajille uusia vapauksia ja myös uusia vastuita.


Vapauksia mm. siinä mielessä, että uusi laki sallii eräänä metsänhoitomuotona jatkuvan kasvatuksen periaatteen.

 

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtajana Pertti Hakanen vakuutti, että Keskusta ei hyväksy uusia lisäsääntelyohjeita, jotka vaikeuttaisivat metsänomistajan asemaa.


Pakollinen metsänhoitomaksu poistuu ja jatkossa metsänhoitoyhdistyksille suoritettava jäsenmaksu muuttuu vapaaehtoiseksi.


Viimeinen pakollinen metsänhoitomaksu maksetaan vuodelta 2013 - maksu peritään vuonna 2014.


Viinikka toivoi, että metsänomistajat jatkaisivat uudessakin tilanteessa yhtenäisenä, vaikka metsäfirmat pyrkivätkin hajoittamaan joukkoa.

 

Metsänhoitoyhdistyslain eräs keskeinen tavoite on, että metsänhoitoyhdistysten liiketoiminta ja edunvalvonta pitää eriyttää.

 

Asiaa on MTK:ssa puitu perusteellisesti ja päädytty siihen, että metsänhoitoyhdistykset voivat liittyä suoraan MTK:n organisaatioon. Näin taataan, että metsänhoitoyhdistysten jäsenkunnalle taataan suora yhteys MTK:n edunvalvontaorganisaatioon.

 

Maataloustuotantoa harjoittavien edunvalvonta kulkee edelleen paikallisten MTK-yhdistysten ja maakunnallisten MTK- liittojen kautta MTK:n ”valtakunnallisen lipun alle”.

 

Metsänomistajien edunvalvonnan osalta Mhy-liitot sulautuvat MTK:n metsälinjaan, joten sillä puolella organisaatio tulee virtaviivaistumaan.

 

Metsänhoitoyhdistyslain muutoksista ja merkityksestä on toki kerrottu esim. Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä, mutta tunnustan, että vasta nyt sain kokonaiskuvan lakiuudistuksesta – kiitokset siitä Keskustan Pirkanmaan piirin Metsäpäivän esiintyjille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsänhoitoyhdistykset, Nisun metsästysmaja, Viljakkala, Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa,

Maaseudulla pitää saada asua, yrittää ja elää!

Perjantai 6.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalassa Nisun metsästysmajalla oli keskiviikkona 4.9.2013 tilaisuus, jossa käsiteltiin Ylöjärven kaupungin alueella sijaitsevien kylien elinvoiman kehittämistä.

 

Olin paikalla Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajan roolissa.

 

 

 

nisu1

 

 

Paikalla oli kolmisenkymmentä kyläaktiivia sekä Kuru-neuvoston ja Viljakkala-neuvoston jäsentä.

 

 

nisu2

 

 

Nisun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Ylijoki esitteli kokoontumispaikkamme sekä Nisun kyläyhdistyksen toimintaa.

 

 

nisu3

 

 

KyläNyt-hankkeen kyläkoordinaattori Anna Kulmakorpi toimi tilaisuuden johdattelijana.

 

 

nisu4

 

 

Tampereen Seudun Työväenopiston  Riitta Ilvonen kertoi, että he vastaavat kansalaisopistotoiminnasta myös Ylöjärven alueella.

 

Heillä on halu lisätä kansalaisopiston kurssitarjontaa maaseudulla. Maaseudulla sallitaan pienemmät opintoryhmät kuin kaupungissa.

 

Myös yhden illan koulutukset ja teematilaisuuksien järjestäminen ovat kansalaisopiston mahdollisuuksien rajoissa.

 

Tampereen Seudun Työväenopisto haluaa kuunnella kuntalaisia!

 

Milloinkahan saamme kuopata nimen ”työväenopisto”?

 

Uskon vakaasti, että nimi on kansalaisopistotoiminnan laajentumisen eräs este.

 

 

 

nisu5

 

 

Pirkan Kylät ry:n kyläasiamies Marja Vehnämaa kertoi, että Pirkanmaalla on 300 kylää, joissa on kyläyhdistyksen merkeissä toimintaa.

 

Pirkan Kylät ry:n toiminta rahoitetaan 90 prosenttisesti EU:lta saatavilla varoilla ja loppu 10 % hoidetaan omarahoituksena.

 

Vuosibudjetti on tasoa 60.000 €.

 

Parhaillaan on laadintavaiheessa Pirkanmaan uusi kyläohjelma ja sen ainespuiksi kyläasiamies Vehnämaa kaipaili konkreettisia toimenpide-ehdotuksia.

 

*******

 

Eräänä hienona esimerkkinä tuli esille se, että Pälkäneeseen kuntaliitoksella liittyneen Luopioisten Yrittäjät ovat ottaneet tavakseen kutsua Luopioisten alueella toimivat kyläyhdistykset yhteiseen tilaisuuteen vuosittain.

 

*******

 

Viljakkala-neuvoston toivottiin toimivan samoin Viljakkalassa kuin Luopioisten Yrittäjät toimivat Luopioisissa! Lupasimme käsitellä asiaa seuraavassa kokouksessamme!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Nisun metsästysmaja, Ylöjärven kyläyhdistykset, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärven asukaslautakunta, asukaslautakunta, KyläNyt-hanke, Pirkan Kylät, Tampereen Seudun Työväenopisto, Tampereen Työväenopisto, Ylöjärven kansalaisopisto,

Suomen Keskustaan tulee väkeä oikealta sekä vasemmalta ja Tampereen Keskustorilla sitä tuli vielä takakauttakin!

Tiistai 3.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Osallistuimme markkinoille eilen ja osastomme suosio myötäili niitä tuulia, jotka nykyään puhaltelevat Keskustalle suotuisasti.

 

 

 

markkinat1

 

 

Rakensimme telttakatoksemme ilman erottelevia seiniä, sillä halusimme noudattaa valtakunnallisia trendejä ja toivottaa väkeä Keskustaan niin oikealta kuin vasemmaltakin. 

Lisäsimme tähän periaatteeseen eilen sen, että Keskustaan ja sen toimintaan pääsi tutustumaan Tampereen Keskustorilla myös takakautta! 

Ja kyllä osastollamme riittikin vipinää!

 

 

**********

 

Keskustan oikeaksi koettu poliittinen toiminta ja puheenjohtaja Juha Sipilän kiitteleminen olivat se keskeinen asiasisältö, jolla tamperelaiset, pirkanmaalaiset ja kauempaakin tulleet halusivat kiitellä meitä Tampereen keskustalaisia!

 

On suuri ilo olla keskustalainen!

 

Muutama yli-innokas Rantaväylän tunnelin puolestapuhuja ja vastustaja kävi toki kiistelemässä asiasta osastollamme niin kuumana, että jouduin pyytämään heitä siirtymään hieman sivummalle ja jatkamaan kiistelyään siellä.

 

 

*********

 

Tarjosimme vieraillemme kahvia sekä keksejä juttelun vauhdittamiseksi.

 

”Kuivat” tarjoilutarvikkeet olin hankkinut osastollemme jo viime viikolla ja eilen piti enää hankkia kahvin kanssa tarjottava maito sekä keksit.

 

Niiden etsiminen olikin Tampereen Sokoksesta pienen tuskan takana, sillä pidän periaatteena, että Keskustan osastolla ei tarjoilla tuontielintarvikkeita eikä merkittömiä tuotteita.

 

 

markkinat2

 

 

 

Onneksi Tampereen Sokos joutuu pitämään valikoimissaan Valion Tampereen Nekalassa pakkaamaa pirkanmaalaista maitoa ja löytyihän keksihyllystäkin alimmalta hyllyltä Hämeenlinnassa valmistettuja Vanajan-keksejä.

 

 

*********

 

Päivän aikana useat Keskustan tamperelaiset luottamushenkilöt ja aktiivitoimijat vierailivat osastollamme.

 

 

markkinat3

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli osastollamme pitkän tovin ja kertoi olleensa Helsingin Sanomien haastattelussa ajankohtaisesta autoverouudistukseen liittyvästä kysymyksestä.

Hesarin haastattelu on taas kerran malliesimerkki siitä liikennepoliittisen asiantuntemuksen arvostuksesta, jota media osoittaa Pispalan senaattoria kohtaan!

Tässä kaksi Mikkoa keskustelee autoverouudistukseen liittyvistä haasteita; vasemmalla Tampereen pormestarin erityisavustaja Mikko Närhi ja oikealla kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

 

********

 

Olen erittäin tyytyväinen siihen palautteeseen, jota saimme eilen Tampereen Markkinoilla.

 

On helppo todeta, että teimme oikean päätöksen, kun päätimme jatkaa osallistumistamme Maanantaimarkkinoilla – ilmiselvästi Keskustaa kaivataan Tampereen Keskustorilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Keskustorin Maanantaimarkkinat, Keskusta, Juha Sipilä, Valio Tampere, Vanajan keksit,

Jussi Mäntysen Hirvi-veistoksen alkuperäinen pronssivalos seisoo ylväänä Viipurissa

Tiistai 13.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Heinäkuun 7. päivänä iltakävelymme pääkohteena Viipurissa oli tutustua Jussi Mäntysen Hirvi-veistokseen.

 

Mielestäni se on Alpo Sailon vuonna 1935 Sortavalassa paljastetun ”Runonlaulaja”-patsaan ohella merkittävin suomalainen veistos, joka on jäänyt Neuvostoliiton ja myöhemmin siis Venäjän haltuun.

 

 

viii1

 

 

Jussi Mäntysen vuonna 1928 Viipurin Torkkelinpuistossa paljastettu taideteos kuvaa nelimetrisessä komeudessaan uroshirveä.

 

 

Hirvi-veistos on monien suomalaisten pääkohde, kun he käyvät Viipurissa.

 

 

 

viii2

 

 

Halusin, että sukulaismieheni ikuistaisi minut Hirvi-veistoksen äärellä.

Valitan, että pukeutumiseni ei ole riittävän kunnioittava tähän tilaisuuteen.

 

***** 

 

Minulle oli yllätys, että Hirvi-veistoksen kopiota on paljastettu vuonna 1955 Lahdessa Erkonpuistossa, vuonna 1969 Turussa Kupiittaanpuistossa ja vielä vuonna 1972 Helsingissä Luonnontieteellisen museon edessä.

 

Minusta ainoa oikea Hirvi-veistos sijaitsee Viipurissa. Näin siitä huolimatta, että Viipuri on sodassa menetetty viholliselle.

 

 

viii3

 

Hirvi-veistos sijaitsee Torkkelinpuistossa Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjastotalon vieressä. Kirjastotalo on nyt pressujen ympäröimä kunnostustöiden vuoksi ja sinne ei ole mahdollisuutta päästä tutustumaan.

 

 

 

viii4

 

 

Lähellä Hirvi-veistosta on Yrjö Liipolan vuonna 1932 veistämä ”Metsänpoika” –teos.

 

Yrjö Liipolalla on useita veistoksi mm. Tampereella ja Metsänpojan ohella hänen yksi merkittävimmistä teoksistaan on Suomen Vapaudenpatsas Vaasassa.

 

Suomen Vapaudenpatsas sijaitsee Vaasan Kauppatorilla ja ajatus patsaan saamisesta Vaasaan syntyi Vapaussodan ylipäällikön C.G. E. Mannerheimin esikunnasta.

 

Viipurissa sijaitseva Metsänpoika kuuluu Yrjö Liipolan parhaimpiin töihin.

 

 

On mielestäni paikallaan, että Viipurissa suomalaiset käyvät Jussi Mäntysen Hirvi-patsaalla sekä Yrjö Liipolan Metsänpoika-patsaalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Jussi Mäntynen, Hirvi-patsas, Yrjö Liipola, Metsänpoika, Viipuri, Torkkelinpuisto, Alpo Sailo, Runonlaulaja-patsas, Suomen Vapaudenpatsas, Vapaussota, C. G. E. Mannerheim,

Taitamatonta menettelyä, kun Sastamalan kuntaliitoksista päättäneet muuttivat kaikki entiset uuden kunnan alueella sijaitsevat kunnianarvoiset postitoimipaikat "Sastamala" -nimisiksi

Keskiviikko 7.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Sastamalan kaupunki on muodostunut Karkun, Tyrvään, Suodenniemen, Vammalan, Kiikan, Keikyän, Mouhijärven ja Kiikoisten kuntien yhdistyessä erinäisten vaiheiden jälkeen Sastamalaksi.

 

Käsitän ulkopuolisena, että kuntaliitokset ovat olleet valtaosan mielestä tarpeellisia ja ne on osattu hoitaa suurin piirtein oikein.

 

Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää suuresti ja se on se, että kuntaliitosten tapahtuessa kaikki entiset postitoimipaikat on nimetty nimellä ”Sastamala”.

 

Mielestäni kyseessä on alokasmainen virhe kuntaliitoksen päättäjiltä.

 

Kuntaliitospäättäjien virheen vuoksi monet sastamalalaiset ovat nyt kotoisin ”ei mistään”.

 

Sastamalan kuntaliitospäättäjien kuvitelmat ovat ilmeisesti edenneet siten, että postitoimipaikkojen yhtenäistämisellä viestitään suurkunnan muodostumisesta. Onko osan syynä myös se, että annetaan ”vahingon kiertää”, kun on itse menetetty hienot paikannimet eli Tyrvää ja Vammala?

 

Vuonna 1915 syntynyt anoppini koki kolmenkymmenen vuoden ajan karkkulaisten, tyrvääläisten, suodenniemiläisten, vammalalaisten, kiikkalaisten, keikyäläisten, mouhijärveläisten ja kiukaislaisten kohtalon, kun hänen virallisissa henkilötiedoissaan luki syntymäpaikan kohdalla ”Ulkomaat”. Anoppini oli syntynyt Salmin pitäjän Mantsinsaarella ja se ei hänen syntymäaikanaan ollut mitään ulkomaita, vaan Suomea.

 

Anoppini kohdalla vääryys oikaistiin Neuvostoliiton luhistuessa ja samoin toivon postitoimipaikkojen osalta  lähiaikoina käyvän myös niille Karkun, Tyrvään, Suodenniemen, Vammalan, Kiikan, Keikyän, Mouhijärven ja Kiikoisten asukkaille, jotka ovat erinäisten vaiheiden jälkeen tulleet nykyisen Sastamalan kaupungin asukkaiksi.

 

Synnyinkuntani Viljakkala liittyi toistaiseksi tutkimattomien kuvioiden lopputulemana Ylöjärveen vuonna 2007, mutta meillä kuntaliitospäättäjät olivat sen verran viisaita, että eivät lopettaneet ”39310 Viljakkala” ja ”39340 Karhe” postiosoitteita, vaikka kumpaakaan postitoimistoa ei fyysisesti ole ollut olemassa enää vuosikymmeniin.

 

Vapaa-ajanasuntoni sijaitsee Viljakkalassa, mutta sen postitoimipaikkana toimii Hämeenkyrön puolella sijaitseva ”39360 Komi”. Olen ylpeä komilaisuudestani, sillä menettäisin suuren osan identiteetistäni, jos joutuisin ilmoittamaan kesänaikaiseksi postiosoitteekseni ”jotain Ylöjärvi”.

 

 

*********

 

 

Kuntaliitoksia tullaan tekemään varmaan tulevaisuudessakin ja kuntaliitospäättäjien työkalupakin perusvälineenä pitää olla se, että liitoskuntien postitoimipaikat säilytetään nimeltään entisellään – Sastamalan tielle ei saa sortua!

 

 

-Esko Erkkilä- 

6 kommenttia . Avainsanat: Sastamala, Vammala, Tyrvää, Karkku, Kiikka, Keikyä, Suodenniemi, Mouhijärvi, Kiikoinen, Sastamalan postitoimipaikat, Viljakkala, Hämeenkyrö, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen, Komi, Lavajärvi, Ylöjärvi,

Kaksi poistuu ja vain yksi nousee uutena viljelykiertoon?

Sunnuntai 4.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen huolestunut Suomen kasvinviljelyn yksipuolistumisesta, sillä vaarana on kahden merkittävän kasvin poistuminen viljelykierrosta.

 

Rukiin viljelyala alkaa olla huoltovarmuusnäkökohdankin kannalta kriittinen, sillä syksyllä korjattavan ruissadon lisukkeeksi on tuotava ruista kaksinkertainen määrä kotimaasta saatavan määrän lisäksi.

 

Rukiin kylvöaika asettuu elokuun puolenvälin ja syyskuun alkupäivien välille. Pelkään, että rukiinviljelyn kiinnostavuus on nyt niin alhainen, että merkittävää parannusta ainakaan parempaan suuntaan ei ole nähtävissä.

 

 

poistuvatruis

 

 

Nämä näkymät, joissa esiintyy suomalainen ruispelto, ovat tulevina vuosina entistä harvinaisempia – näin pelkään.

 

 



poistuvatrypsi

 

 

Toinen uhanalainen viljelykasvimme rukiin ohella on rypsi.

 

EU:n uunituoretta peittausainepäätöstä saamme kiittää siitä, että tämä maaseutumaisemaa kaunistava näkymä on tulevina vuosina yhä harvinaisempi.

 


 

poistuvatmaissitulee

 

 

Jos ruis ja rypsi ovat poistumassa Suomen pelloilta viljelyskasveina, niin niiden tilalle on ehkä kohoamassa maissi!

Kyseessä on rehumaissi, joka olisikin erinomainen raaka-aine nautaeläinten ruokintaan.

Maissin suomalainen viljelytekniikka on vielä kehittelyn alla, mutta on varmaa, että oikeat viljelymenetelmät löydetään.

 

 

*********

 

Kannan huolta suomalaisesta kotieläintaloudesta, kasvinviljelyn tulevaisuudesta, huoltovarmuudesta sekä kuluttajien ruokaturvallisuudesta ja toivottelen maissin lämpimästi tervetulleeksi suomalaisten peltoviljelykasvien joukkoon.

 

Mutta miten turvaisimme rukiin ja rypsin tulevaisuuden Suomessa?

 

Rukiin osalta ratkaisu on suomalaisen kuluttajan päätettävissä. On vaadittava sellaista leipää, joka on leivottu suomalaisesta rukiista!

 

Rypsin osalta tilanne on haastavampi.

 

Tiedän, että suomalaisesta rypsistä saatava rypsirouhe on haluttua tavaraa kotieläinten rehuseoksissa. Samaa on toki sanottava rypsistä saatavan rypsiöljyn osalta elintarviketeollisuudessa, mutta kun rypsinsiemenestä saadaan öljyä lähes yksi kolmannes, on kotimaisesta rypsistä saatavan öljyn määrä niin suuri, että valtaosa rypsiöljystä on vietävä maailmanmarkkinoille tai kotimaisen öljynjalostuksen raaka-aineeksi ja molemmat markkinasegmentit pystyvät maksamaan rypsiöljystä niin huonon hinnan, että tilanne on vaikea.

 

*********

 

Rypsi – käytän tässä yhteydessä termiä ”rypsi” synonyyminä myös rapsille – on viljelytekniikan vinkkelistä merkittävä kasvi viljelykierrossa.

Toivon, että suomalaiset talonpojat pitävät sen viljelyohjelmissaan, vaikka lyhytnäköiset ja heikosti perustellut EU-päätökset peittaussäännösten osalta sen viljelyä nyt karsastavatkin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rypsi, rapsi, maissi, rukiin viljelypinta-alan aleneminen, rypsin uudet peittaussäänökset, rapsin uudet peittaussäännökset, öljykasvien viljelyalan pienentyminen, maissin viljelyhalukkuus, maissin kiinnostavuus,

Tulipolte-nimisen kasvitaudin leviämisvaara Virosta on viherpeukaloiden otettava huomioon

Maanantai 29.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Ihmisten, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen on EU:n eräs keskeisimmistä periaatteista.

 

Vapaa liikkuminen yli rajojen koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myös kasveja ja niiden osia.

 

Viime viikolla Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimitti julkisuuteen ja noudatettavaksi ohjeen, joka koskee Virossa tavattua tulipolte –nimistä kasvitautia tai oikeastaan sen isäntäkasvien tuontikieltoa Virosta Suomeen.

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa tiedotteessaan mm. näin:


Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty.

Virossa havaittiin tulipoltetta (Erwinia amylovora) vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia.

Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja.

EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueelle saa kuljettaa vain terveitä taimia. Tämän vuoksi virolaisen myyjän pitää kiinnittää Suomeen tuotaviin tulipoltteen isäntäkasveihin erityinen ZP-kasvipassi. Se on lipuke, jossa on merkinnät ZP, Viron maatunnus EE sekä viljelijän rekisterinumero. Passi osoittaa, että kasvit ovat peräisin tulipoltteesta vapaalta alueelta ja viranomaisen valvomalta taimitarhalta.


********


Meidän viherpeukaloiden on otettava Eviran ohjeistus todesta ja huolehdittava, että emme Viron-matkoiltamme tuo Suomeen tulipoltteen isäntäkasveja.

Määräys on huomioitava omalta kohdaltani viimeistään ensi toukokuussa, kun ilmeisesti taas lähden käymään Türin kukkamarkkinoilla.



Toivon, että suomalaiset matkanjärjestäjät ovat yhteydessä Türin kukkamarkkinoiden järjestäjätahoihin, jotta markkinoilla olevat tuotteet olisivat kelvollisia Suomeen tuotaviksi.

 


Lupaan, että lähetän kopion tästä jutusta Türin kukkamarkkinoiden järjestäjille ja toivon samaa myös niiltä matkanjärjestäjiltä, jota junailevat matkoja Türin kukkamarkkinoille.

 

Pidetään Suomi vapaana tulipoltteesta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulipolte, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Türin kukkamarkkinat, Türi, Erwinia amylovora,

Saarioinen Oy:n ja Atria Oyj:n solmima esisopimus teurastamotoimintojen järkeistämisestä on vahva askel eteenpäin kotimaisen elintarviketeollisuuden turvaamisessa

Lauantai 13.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Saarioinen Oy ja Atria Oyj ilmoittivat torstaina 11.7.2013, että ne ovat solmineet esisopimuksen Saarioinen Oy:n teurastamo- ja lihanleikkuutoimintojen myymisestä Atria Oyj:lle.

 

Tunnen molemmat yritykset ja olen työurani aikana tehnyt tiivistä yhteistyötä molempien kanssa.

 

Olen iloinen nyt solmitusta esisopimuksesta ja uskon sen toteuttamisen turvaavan omalta osaltaan kotimaisen lihanjalostuksen tulevaisuuden.

 

Tiedän oman kokemukseni perusteella, että molemmat yritykset ovat tehokkuudessa huippuluokkaa ja sen vuoksi tervehdinkin nyt julkistettua esisopimusta jatkumona sille, että kaksi keskeistä lihanjalostusyritystä "lyö hynttyyt yhteen”.

 

Tunnen tiettyä haikeutta, sillä kauppaan kuluu myös Jyväbroiler-tuotemerkki.

 

Olen Saarioinen Oy:n yhteistyökumppanin roolissa saanut olla mukana kehittämässä Jyväbroileria.

 

Jyväbroiler on Saarioinen Oy:n markkinointiväen ja viimekädessä teollisuusneuvos Pentti Avotien päätös, mutta sen käytännön toteuttaminen oli Saarioinen Oy:n puolelta nyt jo edesmenneen johtaja Touko Koiviston sekä Toivo Jauhiaisen vastuulla.

 

Työnantajani Rehuraisio Oy otti haasteen vastaan ja ryhdyimme yhdessä kehittämään yksinomaan kasvisperäisiin raaka-aineisiin pohjautuvan broilerrehun kehittämistä.

 

Arvata saattaa, että uuden kehittämisessä oli haasteita, mutta pystyimme yhdessä luomaan sellaiset broilerrehut, joiden raaka-aineena olivat ja yhä edelleen ovat ainoastaan kasvisperäiset raaka-aineet;


Jyväbroiler oli syntynyt!

 

Muut broilerteurastamot ja rehutehdaskilpailijamme seurasivat luonnollisesti edelläkävijää, mutta Jyväbroilerin voittokulku osoittaa, että edelläkävijän hankkima etumatka säilyy.

 

Uskon, että Atria Oyj:n ja Saarioinen Oy:n nyt julkistama yhteistyökuvio auttaa omalta osaltaan suomalaisen lihanjalostussektorin kannattavuutta.

 

Toivottelen yhteistyölle mitä parhainta menestystä ja toivon, että Atrialla riittää kanttia säilyttää Jyväbroiler-tuotemerkki markkinoilla ja tehdä edelleen työtä sen hyväksi!

 

********

 

En malta olla vertailematta Atria Oyj:n ja Saarioinen Oy:n nyt alkavaa yhteiseloa ja kuntien yhdistymisiä.

 

Oletan, että nyt tapahtuva yritysjärjestely merkitsee huomattavia henkilöstömuutoksia, sillä yritykset tapaavat näillä järjestelyillä etsiä kustannustehokkuutta ja kohenevaa kannattavaisuutta.

 

Kuntamaailmassa asia on täysin toinen, sillä siellä viiden vuoden koskemattomuusaika henkilöstöön merkitsee turhien henkilöstömäärien säilyttämistä, vaikka työt loppuvatkin monilta ihmisiltä.

 

********

                     

On selvää, että työllisyydestä on kannettava huolta, mutta sen ei pidä tapahtua turhia vakansseja säilyttäen.

 

Milloin kuntamaailma osaa ottaa oppia yrityselämästä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarioinen Oy, Atria Oyj, Jyväbroiler, Pentti Avotie, teollisuusneuvos Pentti Avotie, Touko Koivisto, Toivo Jauhiainen, Jyväbroiler-brändi, Saarioisten ja Atrian yhteistyö, kotimainen lihanjalostusteollisuus,

Kuka on Eduskunnan istuntosalin seinäsyvennyksessä sijaitsevan "Tulevaisuus" veistoksen mallina olleen pojan eno?

Tiistai 9.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaikille ovat ainakin Eduskunnan kyselytuntien televisioinneista tuttuja istuntosalissa sijaitsevat veistokset.

 

Veistossarja on nimeltään Työ ja tulevaisuus ja se on jokaisen Eduskuntatalossa vierailevan nähtävissä.

 

Olen päässyt muutaman kerran vierailemaan Eduskuntatalossa ja tämän juttuni kuvat olen ottanut 13.6.2013, kun pääsin vierailemaan Eduskunnassa Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämällä retkellä.

 

 

eduskunta1

 

Veistossarja on sijoitettu istuntosalin seinäsyvennyksiin puhemieskorokkeen taakse.

Kuva on otettu ennen kyselytunnin alkamista Eduskunnan lehteriltä. Kuvan oikeassa alanurkassa on Eduskuntataloa meille esitellyt asiantunteva opas.

 


Veistossarja on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen tuotantoa vuodelta 1932.

 

Veistokset ovat lehteriltä katsottuna vasemmalta oikealle seuraavat:

 

 

eduskunta2

 

Raivaaja

 

 


eduskunta3

 

 

Henkinen työ

 


 

eduskunta4

 


Tulevaisuus

 

 


eduskunta5

 

 

Usko

 

 

eduskunta6

 

 

Sadonkorjaaja

 

 

Lasta käsillään kannattelevan äitihahmon mallina on ollut Wäinö Aaltosen Lempi-sisar, joka oli naimisissa runoilija Aaro Hellaakosken kanssa.

 

Lapsen mallina on ollut Lempi ja Aaro Hellaakosken Eero-poika eli kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen oli "Tulevaisuus"-veistoksen mallina olleen pojan eno!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Työ ja tulevaisuus, Eduskunnan istuntosalin veistossarja, Wäinö Aaltonen, Aaro Hellaakoski, Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko, Sadonkorjaaja, Keskustan Sahalahden paikallisosasto,

Tykätään Juha Sipilä polkemaan Oulusta Helsinkiin!

Lauantai 29.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä perusti myöhään viime keskiviikkona eli 26.6.2013 facebook-ryhmän, jonka nimi on:



Jos 100.000 tykkää tästä, pyöräilen Oulusta eduskuntaan

Sipilä toteaa ryhmän ”perustamissanoissaan”;


Kesä on haasteiden aikaa. Tässäpä olisi sellainen. Pistättekö miehen tien päälle? Jos tykkääjien määrä täyttyy heinäkuun loppuun mennessä, lupaan pyöräillä Oulusta Helsinkiin eduskunnan syksyn ensimmäiseen istuntoon.”


Satuin istumaan tuolloin facebook´n ääressä ja pääsin sijaluvulle 205 Sipilän pukkaamisessa matkalle pyörällä Oulusta Helsinkiin.


Kommentoin tuoreeltaan Sipilän sivustoa ja totesin, että perustetaan välikirimaali Tampereen Keskustorille.


Tykkäämiset lisääntyvät kaiken aikaa ja kun naputtelen näitä rivejä perjantaina aamulla, on tykkäämisiä kertynyt n. 13.500!


Oululaisen Kaleva-lehden jutussa Sipilä toteaa naurahtaen ideastaan mm. näin:


"Kuntoliikunnalla on iso merkitys julkiseen talouteen ja ihmisten jaksamiseen. Keväällä oli sen verran kiire, että tuli liikuttua aika vähän. Jos tämä innostaisi treenaamaan".

 

Sipilä kertoo halunneensa myös heittää liikuntahaasteen muille kansanedustajille.

 

"Sivun julkaisemisen jälkeen alkoi tulla viestiä, että mukana pyöräillään ainakin osa matkaa. Tästä voi tulla hauskakin reissu, mutta katotaan sitä sitten kun ollaan lähempänä sataa tuhatta tykkääjää".


Toivon, että Sipilä ensinnäkin saa tarvittavat 100.000 tykkäystä ja sen lisäksi sitä, että hän valitsee pyöräilyreitikseen vaikkapa näin:


Oulu – Kokkola – Seinäjoki – Tampere – Hämeenlinna – Helsinki!

 

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 4.9.2013 klo 14.00, joten Sipilän pyöräilyjotos – jos se toteutuu – saapuu Tampereen tietämille syyskuun alkupäivinä; pitääpä varata kalenteriin tilaa!


 

eskojajaguar

Omistan Jaguar-merkkisen polkupyörän ja sillä saattaa olla vaikea pärjätä Sipilän tahdissa, sillä pyörässäni ei 1950-luvun tapaan ole vaihteita. Olen kuitenkin valmis polkemaan ainakin pätkän Sipilän seurueessa jos ja kun hän saapuu retkellään Tampereelle!

 


Käykäähän tykkäämässä, jotta saamme Juha Sipilän pyörämatkalle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jos 100.000 tykkää tästä, Jos 100.000 tykkää tästä pyöräilen Oulusta Helsinkiin, Oulusta Helsinkinkiin, eduskunnan syysistuntokausi, eduskunnan syysistuntokausi 2013, Juha Sipilä, Jaguar, Jaguar-polkupyörä,

"Ei kauniimpaa voi olla kuin haitarinsoitto!"

Torstai 27.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry järjestää kesäkautena Viljakkalan Seurojentalolla kesäkahvilan keskiviikkoisin alkaen klo 10.00.

 

Kesäkahvilassa tarjoillaan kahvia ja ”kastettavaa” edulliseen hintaan sekä sen lisäksi jotain oheisohjelmaa.


 

reino1

 

Eilen oheisohjelman esittäjänä oli harmonikkataiteilija Reino Kasittula Ikaalisista.

Kasittulan esitteli nelikymmenhenkiselle yleisölle Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen sihteeri Leena Kunttu.


 

reino2

 


Eräs konsertin kuuntelijoista kysyi Kasittulalta, että pitääkö paikkansa, kun kerrotaan hänen soittaneen haitaria jo 5-vuotiaana.

Reino Kasittula totesi, että pitäähän se – hän oli soittanut haitaria jo 5-vuotiaana ja tukenut soittopeliään sängyn laidalla istuessaan.

 

 

reino3

 

 

Kasittula kertoi soittavansa ”perustanssimusiikkia”.

Nyt soittotuokio kesti vain tunnin verran, mutta joskus Kasittula kertoi soittaneensa jopa viisi tuntia samaan menoon!


 *********


Entisaikaan hääsoitot alkoivat iltakuudelta ja päättyivät aamuneljältä. Toki soittotaukoja pidettiin ruokailujen ja sahdinnauttimistaukojen merkeissä!

 

Harmonikkataiteilija Reino Kasittulan musisointihetki alkoi Nuoruusmuistoja –kappaleella ja päättyi Suvivalssiin.

 

Metsäkukkia, Tango Notturno, Satumaa, Tähdet meren yllä, Väliaikainen, Vesivehmaan jenkka ja monet muut suositut kappaleet löytyivät taiteilijan repertuaarista helposti.

 

Pyysin Kasittulaa esittämään ”Äänisen aallot” ja sieltähän sekin löytyi!

 

Mieliinpainuvin ”Äänisen aallot” on kohdaltani ollut, kun Petroskoin syysyössä hotellin parvekkeella seurueemme lauloi sen ja Ääninen loiski lähietäisyydellä!

 


reino4

 

Valkea ruusu oli eräs kuulijoiden pyytämä kappale ja Kasittula olikin mielissään, kun sai Viljakkalassa soittaa tämän Ikaalisissa kunnallislaulun asemaan nousseen kappaleen.

 

Moni konserttivieras varmaan yhtyi erään kuulijan toteamukseen, jonka olen toistanut tämän jutun otsikossa.

 

 

Kasittulan konsertti oli usealle elämys, sillä moni jalka iski lattiaan soiton tahdissa tahtia, pää keinahteli musiikin myötä ja tapailipa joku viulun otteita ilman viulua!


Kuulemani perusteella uskallan suositella hanuritaiteilija Reino Kasittulaa esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin, joissa tarvitaan musisointia!

 

 

 

Kiitän Viljakkalan Seurojentaloyhdistystä kesäkahviloiden järjestämisestä.

 

 

reino5

 

 

Kiitän myös harmonikkataiteilija Reino Kasittulaa erään lähelläni istuneen henkilön sanoin, kun hän konsertin jälkeen totesi:

 

Tämä priskas päätä ja niskaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kkalan Seurojentaloyhdistys ry, Leena Kunttu, Reino Kasittula, Äänisen aallot, Valkea ruusu, Ikaalisten kunnallislaulu,

Yrityskulttuurien sulauttaminen fuusiotilanteissa onnistuneeksi kokonaisuudeksi on johdon, mutta myös koko henkilöstön koetinkivi

Perjantai 21.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain työurani aikana olla mukana ja seurata eri etäisyyksiltä monenlaisia yritysten muutostilanteita.

 

Bisnesmaailmassa, jos missä pätee vanha ja koeteltu totuus:

 

Vain muutos on pysyvää

 

Yritysfuusioiden toteuttaminen on muutostilanteista eräs vaativin. Se on sitä yritysjohdon, mutta se on sitä koko henkilön vinkkelistä.

 

Yritysfuusio koettelee henkilöstöä, sillä onhan ”minun yritykseni muuttumassa”.

 

Fuusiotilanteisiin verrattava muutostilanne ovat organisaatiomuutokset ja erityisesti organisaatiomuutosten odottelu.

 

Organisaatiomuutoksen odottelua on varmaan kokenut jokainen, joka toimii tuloksentekoon tähtäävässä organisaatiossa. Jokaiselle on tuttu tilanne, jossa käytävillä kuiskitaan; ”ei tämä näin voi jatkua”.

 

Sain toimia viime vaalikauden ajan Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana.  Yrityksen omistajana on Tampereen kaupunki, mutta siitä huolimatta samat lainalaisuudet pätevät Infrassakin, kuin normaalissa yrityksessä, joka muuten nykyisin on Tampereen Infra Liikelaitos – yksi muutos sekin!

 

Kaupunginvaltuusto valitsi tämän vuoden alussa minut jatkamaan Infran johtokunnassa; nyt johtokunnan jäsenenä.

 

Uskon, että kokemuksestani yritysmaailmassa on hyödyksi Infralle ja sitä kautta tamperelaisille.

 

Infra perustettiin vuoden 2009 alussa ja sen muodostivat silloin useat Tampereen kaupungin yksiköt.

 

Auto- ja konekeskus, katu- ja vihertuotanto sekä suunnittelupalvelut olivat ne yksiköt, jotka liikelaitoksen perustamisvaiheessa muodostivat Infran. Henkilöstöä perustamisvaiheessa oli hieman alle 800 henkilöä.

 

Nyt Infran muodostavat seuraavat yksiköt:

 

  • korjaamopalvelut
  • liikennepalvelut
  • rakentamispalvelut
  • kunnossapitopalvelut
  • suunnittelupalvelut
  • paikkatietopalvelut

 

Infran liikevaihto oli viime vuonna 69,4 M€ ja viime vuoden lopussa Infran palkkalistoilla oli 483 henkilöä – henkilöstömäärä on tänä vuonna hieman pienentynyt.

 

Infran toimintaan voi tutustua googlaamalla vaikkapa ”Tampereen Infra” – myös edellä esitetyt tiedot on poimittu kaikille avoimista nettitiedoista.

 

Infran nettisivuilta löytyy mm. viime vuoden toimintakertomus, jossa yksityiskohtaisesti kerrotaan liikelaitoksen toiminnasta. Kannattaa tutustua!

 

 

*************

                                                                     

Infrassa pätevät samat lainalaisuudet kuin normaaleissakin yrityksissä – pitäytyminen vanhaan on vaanimassa.

 

Tilanne on luottamushenkilön tiedostettava ja on asetettava linjauksensa sen mukaan.

 

Pitäytyminen vanhaan on tiettyyn rajaan saakka positiivista, mutta liian pitkälle se ei saa mennä. Toimivalla johdolla on tämän rajan määrittämisessä suuri vastuu – luotan asiassa Infran toimivaan johtoon!

 

********

 

Yritysjohdon lisäksi fuusiotilanteissa ja uudelleen organisoitaessa yrityksen kuvioita suuri vastuu on luottamushenkilöillä, työsuojeluvaltuutetuilla ja muilla työntekijäorganisaatiolla – pystyvätkö ne olemaan vastuunsa mittaisia!

 

Voin vakuuttaa, että Infrassa näin on – asia pätee yritysjohdon, henkilöstön, yrityksen henkilöstöorganisaatioiden sekä luottamushenkilöjohdon osalta!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: yritysfuusiot, yrityskulttuurit, erilaiset yrityskulttuurit, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra liikelaitos, Tampreen Infran johtokunta, vain muutos on pysyvää,

Juha Sipilä: "Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä"

Lauantai 15.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys järjesti Kangasalan alueen jäsenilleen kesäretken Helsinkiin torstaina 13.6.2013.

 

Sain kutsun omalla kustannuksella toteutettavalle retkelle ja olinkin mukana hienolla kesäretkellä.

 

Matkamme kohteina olivat Tamminiemi, Eduskuntatalo sekä osallistuminen lehteriyleisönä kyselytunnille.

 

Näimme Eduskuntatalolla hymysuin, mutta myös otsa rypyssä politiikkaa tekeviä kansanedustajia.

 

Saavuimme Eduskuntatalon pihamaalle ja odottaessamme oppaiden saapumista, tuli paikalle Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen.

 

Sipilä oli ilahtunut näkemästään kesäretkiporukasta ja kiirehti kättelemään meitä jokaista.

 

etalo1

 

 

Tamperelaisia oli lisäkseni mukana matkassa Keskustan Hervannan paikallisyhdistys ry:n puheenjohtaja Tarmo Aaltonen.

Aaltonen (selin vasemmalla) totesi Sipilälle, että Sinä se vaan jaksat tehdä politiikkaa hymysuin.

Olin vieressä, kun Sipilä vastasi näin:

 

Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä!


Hieno ja kannustava toteamus. Toki kaikki näkevät, että Sipilä pitää työstään kansanedustajana ja puoluejohtajana!



etalo2

 


Tässä Sipilä tervehtii Risto Keskistä (oikealla). Opin tuntemaan Keskisen jo kauan sitten sianlihantuottajana, jonka talous oli aina kunnossa.

Simo Arra myhäilee kuvassa keskellä.

 

etalo3

 


Hymy on herkässä myös tässä!

 

 

etalo4

 

 

Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Lahtinen ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen olivat myös yhtä hymyä!

 


**********

 

Olimme Eduskuntatalossa kansanedustaja Arto Pirttilahden vieraana ja Arto tarjosi meille myös kahvit.

 

etalo5

 


Pyrin laatimaan kansanedustaja Arto Pirttilahden poliittisesta sanomasta myöhemmin erillisen jutun, mutta sen voin jo tässä todeta, että perin hyvätuulinen oli myös Arto.

 

 

etalo6

 


Meitä kävi tervehtimässä myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja voin todeta, että Tiilikainen oli hyvin tyytyväinen Keskustan nykytilanteeseen.

Tiilikaisen tyytyväisyys näkyi mainiosti hänen koko olemuksestaan!

 

**********

 

Totesin tämän jutun alussa, että tapasimme kesäretkemme aikana myös sellaisia politiikkoja, jotka jostain kumman syystä näyttävät tekevän politiikkaa otsa rypyssä.

 

 

etalo7

 

Tässä välikysymyskeskustelun aikana kuvaamani politiikko, jonka otsalla rypyt näyttävät syvenevän päivä päivältä!

 

Kiitän Hanna Holmaa, joka toimi kesäretkemme kipparina – retki oli erittäin onnistunut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö, Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys, Hanna Holma, Heikki Lahtinen, Juha Sipilä, Arto Pirttilahti, Kimmo Tiilikainen, Helena Pakarinen, Tarmo Aaltonen, Keskustan Hervannan paikallisyhdistys,

Korulauseilla Tampereen taloutta ei saada kuntoon

Tiistai 11.6.2013 - Esko Erkkilä-

Olen tutustunut Tampereen kaupunginvaltuuston 17.6.2013 pidettävän kokouksen esityslista-aineistoon.

 

Omaan jonkin verran kokemusta bisnesmaailmasta ja on suoraan todettava, että tulin lähes vihaiseksi siitä aineistosta, jota Tampereen päättäjille tarjotaan.

 

Silmäilin hyppäyksittäin asiakirjan: ”Tampereen toiminnan ja talouden katsaus 4/2013”.

 

Asiakirja on 64-sivuinen sepustus, jonka laatimiseen on saatu kulumaan lukemattomia virkahenkilöiden työpäiviä.

 

Totean heti alkuun, että ennustukseni Tampereen kaupungin tämän vuoden alijäämäksi on jo pidemmän aikaa ollut 70 M€.

 

 

**********

 

Mainitussa asiakirjassa todetaan sen tekstiosuudessa realistisesti näin:

 

”Kaupungin talous on viime vuosina ajautunut rakenteelliseen epätasapainoon.”

 

Kiitän konsernijohtaja Juha Yli-Rajalaa, kun hän asiakirjan johdannossa toteaa yksioikoisesti Tampereen kaupungin tulevaisuudesta näin:

 

”Mikäli kaupungin taloudessa ei tapahdu olennaista muutosta, on Tampere pian kriisikuntien joukossa.”

 

Tampereella työttömyys ja sen nopea lisääntyminen kertovat mm. siitä, että kaupungin elinkeinopolitiikka on surkeasti epäonnistunut.

 

Tampere eli savupiipputeollisuutensa kuoleman jälkeen hetken Nokia-huumassa, mutta nyt esimerkiksi se, että Tampere ei panosta uusien yritysten hankintaan, koituu kaupungin ja kaupunkilaisten ongelmaksi.

 

Tampereen työttömyystilanne on lohduton ja siitä kertoo ”Tampereen toiminnan ja talouden katsaus 4/2013” –asiakirjaan kirjattu tämä toteamus kaiken:

 

”…yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut hyvin voimakkaasti. Pitkäaikaistyöttömiä oli huhtikuussa Tampereella 5 900, eli lähes 2 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli huhtikuussa 14,7 prosenttia, eli lähes 3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.”

 

On naurettavaa, että kaupunginvaltuutetuilla jaettu valmisteluaineisto on otsikoitu näin:

 

”Yhdessä tekemällä kohti tasapainoa”

 

Todellisuutta voisi kuvata paremmin vaikkapa näin:

 

”Tampereen talous merkitsee, että kaupunki ajelehtii kohti selvitystilaa!”

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Tampere, Tampereen taloustilanne heikkenee, Tampereen taloustilanne kriittinen, joutuuko Tampere selvitystilaan?, Tampere - tuleva kriisikunta,

Pitkään uinunut savihauta Paskaperkoonveräjällä puhkesi!

Maanantai 10.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Kuljen Viljakkalassa Lepomäen yksityistietä usein, sillä olen sen osakas ja maksumies. Tien kartoissa ilmaistu nimi on nykyisin Koivuniementie.

 

Vuorenmaan ja Lepomäen tilojen rajalla tällä yksityistiellä on Paskaperkoonveräjäksi kutsuttu kohta.

 

Muistan vallan hyvin, kun paikalla oli veräjä, joka kulkijan piti aina avata ja tietysti myös sulkea, jotta Lepomäen lehmät eivät olisi päässeet pahantekoon metsälaitumeltaan.

 

Paskaperkoolla oli ennen tien yksiköimistä paha savihauta. Yksikköjako tehtiin silloin jakamalla yksityistie pätkiin, joiden hoitaminen oli osakkaiden vastuulla.  Paskaperkoo tuli Vihtori Lepomäen hoitopätkälle ja hyvin hän osuutensa hoitikin, sillä paha savihauta oli sen jälkeen muisto vain.

 

Nyt vanha Paskaperkoonveräjän savihauta on puhjennut ja haittaa Lepomäentien liikennöintiä.

 

Tilanne on samanlainen lukuisilla Suomen yksityisteillä – ne rappeutuvat ja asukkaiden elämä vaikeutuu.

 

Tiedän yksityisteiden heikon taloudellisen aseman ja heikentyvän kunnon, sillä olen osakkaana Viljakkalassa neljässä sellaisessa yksityistiessä, joiden varrella on vakituisia asukkaita. Olen toimitsijamiehenä yhdessä noista yksityisteistä, joten jokavuotinen byrokratia kunnan pienen, mutta ehdottoman tärkeän yksityistieavustuksen saamiseksi on tuttua. Kiitokset Ylöjärven kaupungille sen myöntämistä yksityistieavustuksista!

 

Arvonlisäveromenettely on yksityisteiden taloudenpidossa yhteiskunnalle rahasampo, vaikka kunnat yksityisteille avustuksia maksavatkin.

 

Jos yksityistie hankkii vaikkapa sepeliä, aurausta tai kaivauttaa ojia tuhannella eurolla, on sen maksettava arvonlisäveroa yrittäjälle päätyvän tonnin lisäksi 240 euroa! Yksityistien pankkitililtä ”katoaa” rahaa siis 1.240 euroa, mutta yrittäjälle siitä päätyy vain 1.000 euroa!

 

Näen monia uhkia hieman ”kivikylien” keskustasta sijaitsevien asukkaiden vinkkelistä heidän käyttämiensä yksityisteiden kohdalla:

 

  • kuntien heikkenevä taloustilanne saattaa laittaa päättäjät pohtimaan yksitieavustusten leikkaamista

  • yksityisteiden heikkenevä talous aiheuttaa, että Paskaperkoonveräjän tapaiset vanhojen savihautojen puhkeamiset yleistyvät

 

Toivon, että päättäjät muistavat yksityisteiden roolin arvonlisäveron maksajina, kun virkahenkilöt ehdottelevat yksityistieavustusten leikkaamista. Näin siitä huolimatta, vaikka avustukset maksaa kunta ja verot saa valtio.

 

Voisivatko valtakunnan tason päättäjät tehdä todellisen uroteon ja poistaa yksityisteiltä arvonlisäverovelvollisuuden?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Lepomäen yksityistie, Koivuniementie, Ylöjärvi, yksityistieavustukset, arvonlisävero, arvonlisäverovelvollisuus, yksityisteiden arvonlisäverovelvollisuus, Paskaperkoonveräjä,

Miksi päättäjät ovat vammaisten asialla vain ennen vaaleja?

Perjantai 7.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Liityin mukaan politiikkaan vasta myöhemmällä iällä, kun olin lopettelemassa hieman yli nelikymmenvuotista työuraani.

 

Opin bisnesmaailmassa, että kolmesta asiasta ei saanut asiakkaiden ja tavarantoimittajien kanssa keskustella; uskonnosta, politiikasta ja pankkipolitiikasta!

 

Pankkipolitiikasta saattoi maatiloilla keskustella sen jälkeen, kun oli nähnyt piirongin päällä joko osuuspankin tai säästöpankin viirin! Uskonnosta ja politiikasta oli viisainta olla kaikissa tapauksissa hiljaa.

 

Olen kokenut vuoden 2008 jälkeen useat vaalit ja lähes kaikki niistä ”lähietäisyydeltä”.

 

Erityislapsen isänä olen huomannut, että vammaisten, erityisnuorten ja erityislasten asioista keskustellaan ainoastaan ennen vaaleja.

 

Kaikki unohtavat vammaiset sen jälkeen, kun äänet on vaaliuurnaan pudotettu!

 

Seuraavat vaalit ovat EU-vaalit ja niiden tiimoilta vammaisasiat ovat taas nousemassa esille.

 

Aiheen tähän kirjoitukseen sain, kun maamme ensimmäinen naispuolinen pääministeri ja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki kertoi facebook´ssa, että vammaisjärjestöt kävivät hänen luonaan ja esittelivät ensimmäisiä vaaliteemojaan seuraavia EU-vaaleja varten.

 

 

Kirjoitin Jäätteenmäen fb-sivulle seuraavanlaisen kommentin:

 

”Vammaisten, erityisnuorten ja erityislasten asiat ovat puheissa ennen vaaleja, mutta sitten ne hautautuvat kaiken muun alle. On muistettava, että mainitsemillani ryhmillä on yhtälainen äänioikeus kuin kaikilla muillakin.”

 

Jäätteenmäki kommentoi mielipidettäni näin:

 

”Esko, järjestöt olivat asialla, että heidän esityksensä toteutettaisiin.  Mutta palvelut ja sos.etuudet päätetään lähinnä kansallisella tasolla.”

 

Europarlamentaarikko Jäätteenmäki lisäsi myöhemmin kommenttiinsa puhutteluksi: ”Pirkko ja Erkki”.

 

Oletan, että Anneli Jäätteenmäki tarkoitti termillä ”Erkki” minua. Europarlamentaarikko täydensi aiemmin yksinomaan minulle osoittamaansa vastausta yhdellä lauseella, joka kuului näin:

 

”Mutta kyllä Eu voi ja sen pitää oman osuutensa hoitaa.”

 

Arvostan, että Anneli Jäätteenmäki kommentoi mielipidettäni ja arvostan myös hänen myöhemmin lisäämäänsä lausetta eli: ”Mutta kyllä Eu voi ja sen pitää oman osuutensa hoitaa.”

 

En ole nokon nuuka siitä, että etunimeni yhdessä yössä vaihtui MEP:n kielenkäytössä Eskosta virheellisesti Erkiksi - eipä ollut ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään!

 

Anneli Jäätteenmäki saa minulta anteeksi etunimivirheensä, kunhan hoitaa seuraavalla MEP-kaudellaan vammaisten asiat Brysselissä parempaan kuntoon, kuin ne nyt ovat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, vammaiset, erityisnuoret, erityislapset,

Yrityksen saneerausvaiheessa on muistettava panostaa investointeihin ja erityisen tärkeää se on saneerauksen jälkeen

Torstai 6.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana seurata läheltä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olleiden yritysten saneeraamista – konsernin pikkuyritysten saneeraaminen kuului pariinkin otteeseen työtehtäviini.

 

Saneerausvaihe ja erityisesti sen päättyminen on yritysjohdon koetinkivi; miten yritys pääsee jaloilleen saneeraamisen jälkeen?

 

Ongelma ja haasteet koskevat yrityksiä omistuspohjasta tai yritysmuodosta riippumatta.

 

Samalla viivalla ovat osakeyhtiöt ja osuuskunnat tai yksityisten omistamat yritykset sekä kuntien omistamat liikelaitokset.

 

Saneeraaminen liittyy yleensä omistajavaihdokseen tai kunnallisessa elämässä eri toimintojen yhdistämiseen.


Kaikki eivät jostain syystä hyväksy "saneeraaminen" -termin käyttämistä yritysten kuntoonlaittamisessa, mutta tässä jutussa käytän sitä termiä!

 

Tässä jutussani koskettelen kunnallisen liikelaitoksen saneeraamista ja sen kehittämistä.

 

En yleensä käsittele luottamustoimiini liittyviä seikkoja, mutta koska ne nyt ovat tulleet julkisiksi yhteiskunnan avoimuuden ansiosta, näen paikallaan muutamalla sanalla taustoittaa käyttäytymistäni Tampereen Infa Liikelaitoksen johtokuntatyöskentelyssä.

 

Tampereen Infra Liikelaitos muodostettiin vuoden 2009 alussa useista eri yksiköistä ja sen jälkeen sain johtokunnan varapuheenjohtajana olla mukana haasteellisessa ja sekä mielenkiintoisessa työssä, jossa yritys saneerattiin tuloskuntoon.

 

Kuluvan vuoden alussa sain jatkaa työtäni infralaisten sekä kaupunkilaisten parhaaksi johtokunnan jäsenenä.


Useat ovat todenneet, että Infran sanaaraaminen pelasti Tampereen kaupungin koko oman tuotannon! Hyvä niin!

 

Tampereen kaupungin nettisivuilla kerrotaan 29.5.2013 pidetystä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan kokouksesta, jossa Liikelaitoksen strategiasta vuosille 2013 – 2017 päätettäessä asia eteni näin:


*********

 

Asian käsittelyn kuluessa jäsen Kari Wallenius esitti jäsenen Esko Erkkilän kannattamana, että investointien vuosittainen taso muutetaan 0,9 miljoonasta 1,4 miljoonaksi euroksi strategiakaudella.

 

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten oli äänestettävä.

 

Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan kädennostolla siten, että esittelijän päätösehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Walleniuksen ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Mikko Leppälahti, Sami Pesonen ja Arja Tuppurainen äänestivät JAA. Kari Wallenius, Esko Erkkilä ja Seppo Säämäki äänestivät EI. Koska äänet menivät tasan, puheenjohtajan ääni ratkaisi päätöksen. Puheenjohtaja Mikko Leppälahti äänesti esittelijän päätösehdotusta, joten se tuli johtokunnan päätökseksi.

 

Kari Wallenius, Esko Erkkilä ja Seppo Säämäki ilmoittivat eriävän mielipiteensä ja se liitetään pöytäkirjaan.

 

Eriävä mielipiteemme on kirjattu kaikkien nähtäville pöytäkirjaan ja se kuuluu näin:

 

********

 

Näemme, että Infran siirtyminen kehittämisen vaiheeseen merkitsisi investointimahdollisuuksien asettamista tasolle 1,4 M€.

 

Esittämämme taso olisi vahva osoitus asiakkaille, henkilöstölle ja laajemminkin tamperelaisille siitä, että Tampereen kaupungin omaa tuotantoa pitää ylläpitää ja kehittää.

 

Kari Wallenius

Esko Erkkilä

Seppo Säämäki

 

***********

 

Tunnustaudun eriävän mielipiteen kirjoittajaksi ja kiitän, että Kari Wallenius (SDP) sekä Seppo Säämäki (Vasemmistoliitto) saattoivat sen sanamuodon hyväksyä.

 

Kokoomuksen, Vihreitten ja Perussuomalaisten edustajien mielipide johtokunnassa kuitenkin voitti, joten pulinat pois.

 

Eriävässä mielipiteessä on ilmaistu oleellinen, mutta haluan painottaa, että meidän vähemmistöön jääneiden mielipide ei tarkoittanut 1,4 M€:n investointipakkoa, vaan mahdollisuutta toimivalle johdolle toimia kehittämisen periaatteilla.

 

Viesti henkilöstölle, asiakkaille ja koko Tampereen asukkaille sekä luottamushenkilöille ja virkamiehille jäi nyt osin vajavaiseksi Infran halusta vastata voimakkaasti kaupungin oman tuotannon jatkuvuuden puolesta.

 

Eriävä mielipide ei ainakaan minun taholtani merkitse epäluottamuksen osoitusta toimivaa johtoa kohtaan.

 

Näillä kehitetään Infraa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Kari Wallenius, Seppo Säämäki, Mikko Leppälahti, Arja Tuppurainen, Sami Pesonen, yrityksen saneeraaminen, yrityksen kehittäminen, yrityksen investoinnit,

Karaokekisan tuomareilla on useita kohteita, joihin he kiinnittävät huomiota valitessaan kisan voittajaa

Sunnuntai 2.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain aivan uuden kokemuksen, kun olin mukana Eläkeliiton Pirkanmaan yhdistyksen karaokekisan järjestelyissä tiistaina 28.5.2013.

 

Pirkanmaan piiri oli antanut järjestämisvastuun Eläkeliiton Tampereen Yhdistys ry:lle ja sen hallituksen jäsenenä sain olla tiiviisti mukana järjestelyissä.

 

 

karaoke1

 

 

Valitsimme kisapaikaksi Uudenkylän Työväentalo Oy:n omistaman tanssipaikka Tapiolan Tampereen Kissanmaalla.

Paikkavalintamme osui oikeaan, sillä Tapiolan tilat soveltuivat erinomaisesti karaokekisan järjestämiseen.

 

 

karaoke2

 

 

Eläkeliitto on selkeästi Suomen suurin eläkeläisjärjestö, sillä järjestön jäsenmäärä on hieman päälle 127.000 henkilöä.

Karaokekisan järjestäminen vaati monia ennakkopalavereita ja käyntejä tutustumassa paikkoihin.

Tässä Eläkeliiton Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen ja Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaperi pitävät palaveria vielä hetki ennen kisojen alkamista.

 

 

karaoke3

 

 

Kisan teknisestä toteuttamisesta vastasi Pekka Hilden, jolla on meriittinä mm. viimevuotinen Eläkeliiton Pirkanmaan karaokemestaruus.

Hilden on pitkän linjan musiikkimies, sillä on toiminut muusikkona mm. Olavi Virran ja Laila Kinnusen taustayhtyeissä.

Hilden suoritti kisan ”äänenavauksen” ennen varsinaisen kisan alkamista . mestarismiehen esitys!

 

 

karaoke4

 

 

Miesten sarjassa voiton vei Esko Lampinen ja hän matkaakin Kaustisille Eläkeliiton valtakunnallisiin karaokemestaruuskisoihin edustamaan miesten sarjassa Pirkanmaata.

 

 

 

Naisten sarjassa osanottajia oli 6 henkilöä ja kaikkien esitykset olivat korkealuokkaisia.

 

 

karaoke5

 

 

Raili Haukijärven esitys oli mielestäni mukaansatempaava ja ammatillinen – uskallan paljastaa, että annoinkin yleisöäänestyksessä ääneni hänelle!

 

 

karaoke6

 

Sirpa Lindroos,…

 

 

karaoke7

 

Reetta Virkki

 

 

karaoke8

 

 

…ja Anneli Ilmonen esittivät hienosti omat kappaleensa,…

 

 

karaoke9

 

 

…mutta naisten sarjan voiton vei Sinikka Arvola Lempäälästä!

 

 

karaoke10

 

 

Sinikka Arvola voitti tuomareiden arvosteleman kisan, mutta sen lisäksi hän voitti myös yleisöäänestyksen.

 

Tässä Sinikka Arvola kuuntelee, kun toiminnanjohtaja Elina Paukkunen lukee voittajalle luovutetun kunniakirjan tekstiä.

 

 

karaoke11

 

Karaokekisan tuomarointi on tarkkaa ja monipuolista puuhaa.

 

Pääsin katselemaan tuomariston ”nuotteja” kisan tuomaroinnissa ja totesin, että moneen kohtaan tuomarit kiinnittävät huomiota.

 

Arvostelukohteita ovat mm. nämä:

 

  • sävelpuhtaus
  • tekstin ja rytmin käsittely
  • sanojen sanonta
  • laulun sopivuus esittäjälle
  • tulkinta
  • laulutyyli – sopiiko kappaleeseen
  • esiintyminen yleisölle
  • lavakarisma
  • pukeutuminen
  • äänenkäyttö

 

Osallistuminen karaokekisan järjestämiseen oli kiintoisa kokemus ja siinä sai taas oppia paljon uutta!

 

 

Toivottelen Esko Lampiselle ja Sinikka Arvolalle menestystä

Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa

9. lokakuuta järjestettävissä Eläkeliiton valtakunnallisissa karaokemestaruuskisoissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Kaperi, Uudenkylän Työväentalo Oy, Tapiola Tampere, Pekka Hilden, Esko Lampinen, Raili Haukijärvi, Sirpa Lindroos, Reetta Virkki, Sinikka Arvola,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »