Karhen ja Nisun kyläkirpparisuunnistuksella ostoksia monin verroin tärkeämpää oli moni muu seikka!

Maanantai 5.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Karhella ja Nisulla järjestettiin eilen kyläkirpparisuunnistus, jonka rasteina oli kaikkiaan 12 eri kohdetta.

 

Useat kirpputorimyynnistä kiinnostuneet kohteet halusivat osallistua ”siivellä” tapahtumaan, sillä kirpputoritapahtumista kertovia kylttejä oli myös useilla sellaisilla kohteilla, jotka eivät olleet virallisia kirpputorisuunnistuksen kohteita.

 

Osallistuin kirpputorisuunnistukseen valituille kohteille ja valitsin ne yleensä sillä perusteella, jotka eivät olleet kohteina edellisvuotena.

 

Ostokseni olivat hyvin rajalliset, mutta pyrin noudattamaan kirpputorisuunnistuksen etikettiä, että kaikilta kohteilta on kohteliasta ostaa jotain.

 

Tein parituntisen matkani aikana toki hankintojakin, mutta enemmän keskityin keskusteluihin kirpputorikohteiden henkilöiden kanssa ja havainnoimaan kirpputorikohteiden maisemaa sekä yleistä ilmettä.

 

 

 

 

Ensimmäisessä kohteessani annoin arvostusta sille kultapallopenkille, joka kasvoi kirpputorikohteena olleen vanhan navetan seinustalla.

Tässä on tavoitetta kelle tahansa viherpeukalolle!

 

 

 

 

 

Toisessa käyntikohteessani valtaväylistä syrjässä oleva omakotitalo oli rakennettu Kyntöjärven äärelle, mutta pudotusta järven pintaa on parisenkymmentä metriä!

Kukapa ei haluaisi asua tällä paikalla!

 

 

 

Olen jo useana vuonna ihastellut Anneli ja Yrjö Kivimäen kaunista pihaa, jossa humalisto on saanut arvoisensa paikan.

Mökilläni on valmis paikka humalistolle, joka voisi joskus vetää vertoja Anneli ja Yrjö Kivimäen humalistolle!

 

 

 

 

Anneli ja Yrjö Kivimäen pasuunakukat ovat jotain ainutkertaista nähtävää, vaikka ne ovatkin nyt lakastumisvaiheessa.

Sain Anneli Kivimäeltä ohjeita, että miten pasuunakukan talvehtiminen onnistuu!

 

 

 

 

 

Karhen koulun kunnostaminen etenee ja se on myönteistä, sillä kunnostamisen eteneminen merkitsee, että koulun tulevaisuus on lähivuosina turvattu – toivottavasti!

 

 

 

 

 

Eräällä kirpparisuunnistuksen ulkopuolisella kohteella havainnoin yhtä pahat herukkapistiäisen aiheuttamat vauriot punaherukkapensaisiin kuin meillä ja Konevitsan luostarissa Venäjällä olen nähnyt.

 

Kyseessä tässä tapauksessa oli ilmeisesti herukkapistiäisen toisen sukupolven tänä kesänä aiheuttamat vahingot, sillä punaherukan marjat olivat ehtineet ennen vaurioita kehittyä lähes normaaleiksi.

 

 

****** 

 

 

Vielä kyläkirpparisuunnistuksesta se, että matkalla minut tunnistettiin pariinkin kertaan, mutta minä en tunnistanut tunnistajaani!

 

Asiasta voi vetää sen johtopäätöksen, että apinan (=minut) tuntee kaikki, mutta apina ei ketään.

 

Toinen johtopäätös kirpparisuunnistuksella oli taas kerran se, että "kaikki" viljakkalalaiset (ja hämeenkyröläiset) huomaavat olevansa sukua keskenään, kun hetken keskustelevat – näin ainakin vaimoni tapaa todeta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kaksi poistuu ja vain yksi nousee uutena viljelykiertoon?

Sunnuntai 4.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen huolestunut Suomen kasvinviljelyn yksipuolistumisesta, sillä vaarana on kahden merkittävän kasvin poistuminen viljelykierrosta.

 

Rukiin viljelyala alkaa olla huoltovarmuusnäkökohdankin kannalta kriittinen, sillä syksyllä korjattavan ruissadon lisukkeeksi on tuotava ruista kaksinkertainen määrä kotimaasta saatavan määrän lisäksi.

 

Rukiin kylvöaika asettuu elokuun puolenvälin ja syyskuun alkupäivien välille. Pelkään, että rukiinviljelyn kiinnostavuus on nyt niin alhainen, että merkittävää parannusta ainakaan parempaan suuntaan ei ole nähtävissä.

 

 

 

 

Nämä näkymät, joissa esiintyy suomalainen ruispelto, ovat tulevina vuosina entistä harvinaisempia – näin pelkään.

 

 

 

 

Toinen uhanalainen viljelykasvimme rukiin ohella on rypsi.

 

EU:n uunituoretta peittausainepäätöstä saamme kiittää siitä, että tämä maaseutumaisemaa kaunistava näkymä on tulevina vuosina yhä harvinaisempi.

 

 

 

 

Jos ruis ja rypsi ovat poistumassa Suomen pelloilta viljelyskasveina, niin niiden tilalle on ehkä kohoamassa maissi!

Kyseessä on rehumaissi, joka olisikin erinomainen raaka-aine nautaeläinten ruokintaan.

Maissin suomalainen viljelytekniikka on vielä kehittelyn alla, mutta on varmaa, että oikeat viljelymenetelmät löydetään.

 

 

*********

 

Kannan huolta suomalaisesta kotieläintaloudesta, kasvinviljelyn tulevaisuudesta, huoltovarmuudesta sekä kuluttajien ruokaturvallisuudesta ja toivottelen maissin lämpimästi tervetulleeksi suomalaisten peltoviljelykasvien joukkoon.

 

Mutta miten turvaisimme rukiin ja rypsin tulevaisuuden Suomessa?

 

Rukiin osalta ratkaisu on suomalaisen kuluttajan päätettävissä. On vaadittava sellaista leipää, joka on leivottu suomalaisesta rukiista!

 

Rypsin osalta tilanne on haastavampi.

 

Tiedän, että suomalaisesta rypsistä saatava rypsirouhe on haluttua tavaraa kotieläinten rehuseoksissa. Samaa on toki sanottava rypsistä saatavan rypsiöljyn osalta elintarviketeollisuudessa, mutta kun rypsinsiemenestä saadaan öljyä lähes yksi kolmannes, on kotimaisesta rypsistä saatavan öljyn määrä niin suuri, että valtaosa rypsiöljystä on vietävä maailmanmarkkinoille tai kotimaisen öljynjalostuksen raaka-aineeksi ja molemmat markkinasegmentit pystyvät maksamaan rypsiöljystä niin huonon hinnan, että tilanne on vaikea.

 

*********

 

Rypsi – käytän tässä yhteydessä termiä ”rypsi” synonyyminä myös rapsille – on viljelytekniikan vinkkelistä merkittävä kasvi viljelykierrossa.

Toivon, että suomalaiset talonpojat pitävät sen viljelyohjelmissaan, vaikka lyhytnäköiset ja heikosti perustellut EU-päätökset peittaussäännösten osalta sen viljelyä nyt karsastavatkin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Missä olin, kun syyskuun 11. päivän terroriteot tapahtuivat Yhdysvalloissa vuonna 2001?

Lauantai 3.8.2013

Vuonna 2001 syyskuun 11. päivänä Yhdysvalloissa tapahtuneet terroriteot muuttivat maailman.

 

Muistan oikein hyvin, että missä oli terroritekojen tapahtumahetkellä.

 

Olin silloin Venäjällä Tverin kaupungissa ja olimme aloittelemassa paluumatkaa mielenkiintoiselta Tverin matkaltamme.

 

Tverinkarjalaisten ystävät ry on valtakunnallinen tverin-karjalaisten ystävyysseura ja Tverinkarjalaisten Kulttuuriautonomian yhteistyökumppani. Seura on perustettu vuonna 1994.

 

Olin mukana Tverinkarjalaisten ystävät ry:n matkalla Tveriin syksyllä vuonna 2001.

 

Matka oli mielenkiintoinen ja haluaisin osallistua uudelleen samanlaiselle matkalle, mutta huomaan, että esim. syksylle 2013 suunniteltu matka on jouduttu peruuttamaan vähäisen kiinnostuksen johdosta.

 

Vuonna 2001 toteutettu matka oli täyspainoinen elämys ja voin ehdottomasti suositella matkaa.

 

Liikuimme eri puolilla Tveriä ja majoituimme joka yö eri perheisiin, joten saimme välittömän kontaktin tveriläisiin.

 

Isäntäperheissämme vanhempi väki puhui auttavaa suomea, mutta nuoremmat osasivat vain venäjää ja osa sen lisäksi englantia.

 

Oletan, että suomenkielen taito on nyt vähentynyt ja vastaavasti englanti on vallannut lisää elintilaa.

 

Matkallamme oli tavallisena matkalaisena mukana mm. sittemmin filosofian tohtoriksi väitellyt Outi Fingerroos, joka on onnistuneesti lanseerannut käsitteen ”varttikarjalainen”.

 

Varttikarjalaisuus on minulle henkilökohtaisesti hyvinkin läheinen käsite, sillä kaikki pojistani - joita muuten on neljännestusina - ovat varttikarjalaisia!

 

Toinen mielenkiintoinen jäsen matkaseurueessamme oli silloinen Karjala Liiton puheenjohtaja, professori, kansliapäällikkö ja maaherra Kauko Sipponen ja tämän jutun otsikko liittyykin Sipposen kanssa käymiini keskusteluihin.

 

Odottelimme paluumatkan alkamista Hotelli Tverin baarissa ja katselimme suorana CNN:n televisiolähetystä, jossa ensimmäinen lentokone juuri oli iskeytynyt World Trade Centerin kaksoistorneihin ja näimme suorana lähetyksenä myös sen, kun toinen kone ohjattiin samoihin torneihin.

Tapahtuma tuntui uskomattomalta, mutta totta se oli.

 

Tunsin Kauko Sipposen työhistorian ja kysyin häneltä, että millaista toimintaa tapahtuu juuri nyt Suomessa?

 

Presidentin entinen kansliapäällikkö vastasi, että nyt tapahtuu tiivistä yhteydenpitoa Suomen ylimmän valtiojohdon kesken.

 

 

*******

 

Henkilökohtaisesti Tverin matkamme jälkeiset ajat olivat merkityksellisiä minulle, sillä sain välittömästi matkan jälkeen tiedon, että minulla on todettu eturauhassyöpä.

 

”Siitäkin selvittiin” – kiitokset varhaisen toteamisen sekä oikeiden hoitotoimenpiteiden, mutta se stoori ei taas kuulu tämän jutun aihepiiriin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Missä olin, kun Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui?

Perjantai 2.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa, lähellä Prypjatin kaupunkia, tapahtui lauantaina 26. huhtikuuta 1986 ydinvoimalaonnettomuus, joka aiheuttaa vakavia ongelmia ydinvoiman etenemiselle vielä tänäänkin.

 

  

Tšernobyl kuului silloin Neuvostoliittoon ja onnettomuus kirjattiin silloin ja kirjataan nykyisinkin Neuvostoliiton ”piikkiin”.

 

Missäkö olin silloin?

 

Muistan tapahtumahetken hyvin, vaikka tapahtumalla ei ollutkaan välittömiä vaikutuksia suomalaisten elämään.

 

Olin Saariselällä Kakslauttasessa isäntänä jälleenmyyjäporukallemme, sillä mukana palkinto- ja koulutusmatkalla oli Osuuskauppa Keskimaan rehunmyyntihenkilöitä.

 

Matka oli Keskimaan myyntihenkilöstölle tärkeä tilaisuus. Se oli tärkeä heidän yhteishenkensä luojana, sillä olivathan maakunnan osuuskaupat yhdistäneet voimansa vasta vuonna 1984 maakunnalliseksi osuuskaupaksi – Osuuskauppa Keskimaaksi.

 

Vietimme muutaman päivän tiiviisti luennoilla, mutta myös Saariselän ladut tulivat matkan aikana tutuiksi.

 

 

******

 

Olimme lähdössä kotimatkalle, kun kuulimme radiosta, että jossain Neuvostoliitossa oli tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus.

 

”Kotiinlähtöpäivämme” saattoi olla sunnuntai eli yksi päivä onnettomuuden jälkeen, sillä eihän siihen aikaan Neuvostoliiton onnettomuuksista kerrottu kovinkaan helposti. Toisaalta Neuvostoliitto yritti salata tapahtuman.

 

******

 

Tuolloin maatalouskaupalla oli merkittävä rooli maatalouden tuotantotarvikkeiden myynnissä, mutta maatalouden rakennemuutos on tehnyt maatalouskaupan lähes tarpeettomaksi.

 

Nykypäivän maataloustuottaja asioi suoraan teollisuuden kanssa ja maatalouskauppa on saanut sopeutua tilanteeseen.

 

Nykytilanne on terve, sillä maatalouskauppa oli aikoinaan tehokas välistävetäjä ja kustannusten kohottaja. Kauppa otti omat siivunsa, kun viljelijä hankki tuotantotarvikkeita ja se otti taas siivunsa, kun tuottaja toimitti vaikkapa viljaa viljanjalostusteollisuudelle!

 

Erityisen ansiokas maatalouden kustannusten kohottajana oli sittemmin konkurssiin päätynyt Keskusosuusliike Hankkija. Hankkijan päätyminen konkurssiin aloitti maatalouskaupan tehostumisajan.

 

******

 

No nyt päädyin hieman sivuraiteille Tšernobylin ydinvoimaonnettomuuden muistelemisessa, mutta tapahtuman omakohtainen muisteleminen johdatteli luontevasti niihin aikoihin, jolloin maatalouskaupalla vielä oli merkitystä ja se oli keskeinen yhteistyötaho mm. silloisissa työtehtävissäni.

 

 

-Esko Erkkilä-

Missä olin, kun Lapuan patruunatehdas räjähti huhtikuun 13. päivänä 1976?

Torstai 1.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Monissa yhteyksissä on suosittua kysellä, että missä olit, kun se ja se suuri tapahtuma tapahtui.

 

”Suosituin” tapahtuma näissä yhteyksissä on USA:n presidentti John F. Kennedyn salamurha Dallasissa marraskuun 22. päivänä 1963.

 

Muistan tapahtuman, mutta en sitä missä olin, kun sain tiedon murhasta.

 

Olen kai huonomuistinen, sillä muistan ainoastaan muutaman tapahtuman, jotka muistan siten, että missä olin, kun sain tiedon tapahtumasta.

 

Varhaisin näistä tapahtumista on Lapuan patruunatehtaan räjähdys huhtikuun 13. päivä 1976.

 

Olin silloin töissä Seinäjoella ja konttorimme sijaitsi keskellä Seinäjokea Helsingin Osake-Pankin talon toisessa kerroksessa.

 

Autojemme paikoitustilat olivat HOP-talon toisessa kerroksessa ja ihmettelimme aamulla hälytysajoneuvojen jatkuvaa hälytysääntä, jotka kuuluivat Seinäjoella.

 

Myöhemmin päivällä selvisi, että Lapuan patruunatehtaalla oli tapahtunut aamulla klo 07.43 tuhoisa räjähdys, jonka lopputulemana lopulta 40 henkilöä sai surmansa ja heidän lisäkseen 60 henkilöä loukkaantui.

 

Onnettomuuspaikka sijaitsi aivan Lapuan keskustassa ja sen keskuspaikkana oli lataamo, jossa onnettomuuden tapahtuessa työskenteli viitisenkymmentä ihmistä.

 

Valtaosa onnettomuuden uhreista oli perheellisiä naisia ja heiltä jäi monia orpoja lapsia.

 

*******

 

Onnettomuuden jälkeen Lapuan patruunatehtaan toiminnot siirrettiin Lapuan keskustasta Seinäjoen suuntaan sijaitsevalle Jouttikallion teollisuusalueelle.

 

Olen saanut vierailla Lapuan patruunatehtaan Jouttikalliolla sijaitsevilla tuotantolaitoksilla ja voin todeta, että nykyisellä paikalla on kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen.

 

******

 

Lapualla tapahtuva toiminta kuuluu nykyisin Nammo-konserniin – Nammo konsernin omistavat puoliksi Patria ja Norjan valtio!

 

 

-Esko Erkkilä-

Ruisleipään on pantava kaksikolmasosaa petäjäistä!

Keskiviikko 31.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Vierailin MMM:n Tiken tilastosivuilla ja lähes järkytyin, sillä rukiin omavaraisuutemme on romahtamassa todella huolestuttavaksi.

 

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) 19.7.2013 julkaisema ennakkosatoennuste kertoo, että Suomessa tullaan syksyn aikana korjaamaan ainoastaan 32 miljoonan kilon suuruinen ruissato!

 

Olen työni puolesta seurannut Suomen viljatasetta tiiviisti parinkymmenen vuoden ajan ja tiedän, että maamme rukiintarve vuodessa on n. 92 – 100 miljoonaa kiloa.

 

Tiken nyt julkistama tieto merkitsee, että ensi talvena jokapäiväiseen leipäämme on lisättävä petäjäistä eli tuontiruista kaksikolmasosaa!

 

Hyväksymmekö me tämän?

 

Viime vuonna maamme ruissato oli 64 miljoonaa kiloa eli ruissatomme tulee puolittumaan yhden vuoden aikana.

 

Ruissadon puolittumiseen on kaksi syytä; viljelyala on pienentynyt 20.700 hehtaarista 12.500 hehtaariin ja maamme keskisatotaso tulee alenemaan viimevuotisesta 3.090 kilosta per hehtaari 2.580 kg/ha!

 

Rukiinviljelyn ongelmat ovat kaikkien havainnoitavissa, kun liikkuu maakunnissa. Ruispellot ovat todella harvassa.

 

 

********

 

 

Ruismarkkinoilla ilmenee selkeää ylioptimistista asennetta, sillä esim. Suomen suurin rukiinkäyttäjä Fazer unelmoi käyttävänsä vuonna 2016 ruistuotteidensa raaka-aineena yksinomaan kotimaista ruista! Ei tule onnistumaan!

 

Rukiinviljelyn edistämiseksi eräät tahot perustivat ProRuis ry:n, mutta yhdistyksen toimet ovat jääneet suurten sanojen asteelle.

 

*******

 

 

Olen huolestunut rukiin omavaraisuuden hupenemisesta, sillä jopa huoltovarmuusnäkökohdat puolustavat sitä, että rukiin omavaraisuus saataisiin vähintäänkin tuplaantumaan siitä, johon ensi talven aikana tulemme vajoamaan.

 

Rukiinviljelyn pelastamiseksi tarvitaan nyt tekoja – puheet eivät riitä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Tulipolte-nimisen kasvitaudin leviämisvaara Virosta on viherpeukaloiden otettava huomioon

Maanantai 29.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Ihmisten, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen on EU:n eräs keskeisimmistä periaatteista.

 

Vapaa liikkuminen yli rajojen koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myös kasveja ja niiden osia.

 

Viime viikolla Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimitti julkisuuteen ja noudatettavaksi ohjeen, joka koskee Virossa tavattua tulipolte –nimistä kasvitautia tai oikeastaan sen isäntäkasvien tuontikieltoa Virosta Suomeen.

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa tiedotteessaan mm. näin:

Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty.

Virossa havaittiin tulipoltetta (Erwinia amylovora) vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia.

Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja.

EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueelle saa kuljettaa vain terveitä taimia. Tämän vuoksi virolaisen myyjän pitää kiinnittää Suomeen tuotaviin tulipoltteen isäntäkasveihin erityinen ZP-kasvipassi. Se on lipuke, jossa on merkinnät ZP, Viron maatunnus EE sekä viljelijän rekisterinumero. Passi osoittaa, että kasvit ovat peräisin tulipoltteesta vapaalta alueelta ja viranomaisen valvomalta taimitarhalta.

********

Meidän viherpeukaloiden on otettava Eviran ohjeistus todesta ja huolehdittava, että emme Viron-matkoiltamme tuo Suomeen tulipoltteen isäntäkasveja.

Määräys on huomioitava omalta kohdaltani viimeistään ensi toukokuussa, kun ilmeisesti taas lähden käymään Türin kukkamarkkinoilla.

Toivon, että suomalaiset matkanjärjestäjät ovat yhteydessä Türin kukkamarkkinoiden järjestäjätahoihin, jotta markkinoilla olevat tuotteet olisivat kelvollisia Suomeen tuotaviksi.

 

Lupaan, että lähetän kopion tästä jutusta Türin kukkamarkkinoiden järjestäjille ja toivon samaa myös niiltä matkanjärjestäjiltä, jota junailevat matkoja Türin kukkamarkkinoille.

 

Pidetään Suomi vapaana tulipoltteesta!

 

-Esko Erkkilä-

Venäjän ja Suomen yhteistyö on tuonut tulosta; Äyräpäähän on saatu hauta- ja kirkkorauha

Sunnuntai 28.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Äyräpään taistelut Jatkosodassa turvasivat raskaista menetyksistä huolimatta Suomen itsenäisyyden, kun puna-armeija pystyttiin pysäyttämään Vuosalmen alueelle ja se ei päässyt yhteyteen Tali-Ihantalassa operoiviin Neuvostoliiton muihin valloittajayksiköihin.

 

Äyräpään taistelut kulminoituivat Äyräpään kirkon seutuville ja Vuosalmeen. Suomalaisten puolelta taisteluita johti everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth. Ehrnrooth ylennettiin everstiksi 6.7.1944.

 

Olen saanut vierailla Äyräpään kirkon raunioilla useasti ja olen saanut myös käydä Ehrnrootin komentopaikalla Vuosalmen puolella kymmenkunta vuotta sitten.

 

Surullisena olen seurannut, kun venäläiset ovat saaneet vallata Äyräpään taistelutantereet markkinahumulle ja telttailulle.

 

Ilahduin, kun heinäkuun alussa toteutetun reissumme aikana sain todeta, että Äyräpään kirkonrauniot sekä Äyräpään hautausmaa on saatu rauhoitettua pyhiksi paikoiksi.

 

 

 

Äyräpään kirkko ehti ”elää” ainoastaan kuusi vuotta. Tämä kuva kirkosta on Äyräpään kirkon ja hautausmaan opastaulussa.

 

 

 

 

 

Nyt kirkosta on jäljellä ainoastaan raunioita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äyräpääläisten pitäjäseura ry on pystyttänyt kirkon paikalle tämän muistolaatan.

 

 

 

 

 

 

Kirkonraunioiden vieressä on muistolaatta, jossa kerrotaan sillä paikalla sijainneesta sankarihautausmaasta.

 

 

 

 

 

Suomen valtio on saanut pystyttää sankarihautausmaalle hautamuistomerkin.

 

 

 

 

Vuoksi on Äyräpään kirkon kohdalla kapea ja sen kohdan puna-armeija oli valinnut Vuoksen ylityspaikakseen.

Tässä retkiporukkamme kuuntelee kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen selostusta Äyräpään taisteluista.

Vuoksen takana Vuosalmea, jonne Neuvostoliiton Tali-Ihantalaan tähdännyt hyökkäys pystyttiin pysäyttämään.

 

 

 

 

 

Vasikkasaari näytteli Äyräpään taisteluissa tärkeää maastonkohtaa.

 

 

 

*************

 

 

 

 

Vaikka olen käynyt Äyräpään kirkonraunioilla usein, niin vasta nyt pystyin hahmottamaan Äyräpään hautausmaan sijainnin.

 

 

 

 

 

Hautausmaalla on muistolaatta, joka kertoo tarkemmin hautausmaasta.

 

 

 

 

 

Muistolaatan vierellä on Salomon ja Katri Kannisen sekä Juho Juvosen hautakivet.

 

 

 

 

 

Äyräpään hautausmaalla kasvaa nykyisin nuorehkoa männikköä.

 

 

*********

 

 

 

 

Venäläiset ovat vallanneet Äyräpään kiivaimpien taistelujen tantereet Vuoksen rannalta vapaa-ajanviettopaikakseen,…

 

 

 

 

 

…mutta onneksi Äyräpään kirkonraunioille sekä hautausmaille on saatu kirkko- ja hautausmaarauha.

 

 

 

Kiitokset kirkko- ja hautausmaarauhasta niille venäläisille ja suomalaisille, jotka ovat saaneet neuvoteltua asian onnelliseen päätökseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Tuomolla on tukka harventunut ja Jutalle puolestaan on kiloja kertynyt

Lauantai 27.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Naapurini vanhapoikaisäntä tapasi sanoa aamutoimistaan kertoessaan näin:

 

 ”Laitoin valkeen kodan alle”,…

 

… kun tarkoitti, että laittoi tulen karjakeittiön vesipadan alle.

 

 

Vähän sama tilanne oli minulla eilen, kun laitoin tulta saunan muuripadan alle. Sytykkeenä minulla oli ”Kokkola” – nimisen ilmaisjakelulehden numero, joka oli ilmestynyt 6.10.2004.

 

Lehdessä oli runsaasti kunnallisvaalimainoksia, sillä vuoden 2004 kunnallisvaalit olivat lehden ilmestymispäivästä hieman yli kahden viikon kuluttua eli 24.10.2004.

 

Kokkola-lehdessä oli kolmen valtakunnallisen politiikan kärjessä silloin olleen tai sinne myöhemmin kiivenneen ehdokkaan vaalimainokset.

 

Yhdeksän vuotta sitten julkaistut kunnallisvaalimainokset ovat nyt mielenkiintoista aineistoa ja tallensinkin kolmen silloisen kärkiehdokkaan vaalimainokset digikuvina:

 

 

 

 

 

 

Vuonna 2004 Kokkolassa Suomen Keskusta sai eniten ääniä eli yhteensä 3.616 ääntä.

Tuomo Puumala oli Keskustan äänikuningas ja hän sai 390 henkilökohtaista ääntä.

Tuomolla oli silloisessa vaalimainoksessa hieman enemmän tukkaa kuin nykyisin.

Joskus mainitsin Tuomolle löytämästäni vaalimainoksesta ja siitä tilanteesta, jossa sen löysin.

Tuomo totesi, että ethän käyttänyt lehteä saunanpesän sytykkeenä ja nyt voin oikein todistusvoimaisesti todeta, että en käyttänyt!

Tuomo taisi muuten joskus todeta, että hän näyttää päivä päivältä yhä enemmän Kekkoselta - ei lainkaan hassumpaa kehitystä!

 

 

 

 

 

Kokkolan äänikuningatar vuoden 2004 kunnallisvaaleissa oli Jutta Urpilainen, joka sai 506 henkilökohtaista ääntä.

Koska SDP:n kokonaisäänimäärä oli kuitenkin vain 3.519 ääntä, sai Tuomo Puumala Keskustan vaalilistan äänillä suurimman vertausluvun ja päihitti lopullisissa vaalituloksissa siten Jutta Urpilaisen.

Jutta Urpilainen oli 9 vuotta sitten kapeaposkinen nainen, mutta nyt ”Helsingin ja Brysselin lihapadat” ovat etäännyttäneet posket kauemmas toisistaan.

 

 

 

 

Samassa lehdessä oli myös kristillisten Bjarne Kalliksen vaalimainos ja Kalliksesta voi todeta, että mies on nykyäänkin samannäköinen kuin vuonna 2004.

Kallis sai vuoden 2004 Kokkolan kunnallisvaaleissa 398 henkilökohtaista ääntä.

 

 

 

Vanhat vaalimainokset ovat politiikan harrastajille monessakin mielessä mielenkiintoista aineistoa ja siinä mielessä vuoden 2004 kunnallisvaalimainokset nousevat entistä suurempaan arvoon, kun vuosia kertyy.

 

Millaisissa asemissa Tuomo Puumala, Jutta Urpilainen ja Bjarne Kallis ovat kymmenen vuoden kuluttua?

 

 

-Esko Erkkilä-

Käkisalmen luterilaisesta kirkosta on edelleen nähtävissä puna-armeijan perääntymisensä aikana sytyttämän tulipalon jäljet

Perjantai 26.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen muutaman kerran päässyt vierailemaan Käkisalmessa eli yhdessä niistä kaupungeista, joita puna-armeija ei koskaan viime sotien aikana pystynyt suomalaisilta asein valloittamaan.

 

Suomi toki menetti Käkisalmen Talvisodan ja Jatkosodan jälkeen; menettäminen tapahtui kynällä rauhanteon yhteydessä, mutta asein Suomi ei Käkisalmea ole menettänyt.

Pääsin taas heinäkuun alussa käymään Käkisalmessa.

 

 

 

 

Käkisalmen luterilainen kirkko ei kärsinyt vahinkoja Talvisodan aikana, mutta neuvostoliittolaisten perääntyessä Käkisalmesta Jatkosodan alussa he polttivat koko kaupungin ja siinä yhteydessä myös kirkko kärsi palovahinkoja. Palovahingot ovat edelleen havaittavissa ainakin kirkontornissa, vaikka tuhopoltosta on kulunut jo yli 70 vuotta!

 

Neuvostoliiton puna-armeijalla oli Käkisalmesta perääntyessään käytössään polttajayksiköitä, jotka laittoivat tuleen lähes koko Käkisalmen kaupungin.

 

Kirkkoa kunnostettiin Jatkosodan aikana, mutta valmiiksi sitä ei ehditty saada ennen kuin kaupunki oli taas jätettävä vuonna 1944.

 

 

 

 

 

Kirkko ei ole ollut kirkollisessa käytössä vuoden 1944 jälkeen ja nyt voi ruohottuneista sisäänkäyntien käytävistä päätellä, että kirkossa ei ole mitään toimintaa nykyisin.

 

 

 

 

 

Käki-säätiö on vuonna 1996 pystyttänyt kirkon läheisyyteen muistomerkin, jonka tekstissä todetaan näin:

 

Tämä on 2. maailmansodassa kaatuneiden 105:n käkisalmelaisen soturin leposija

 

 

Muistomerkin pystyttämisen eri vaiheissa Käki-säätiö oli yhteydessä mm. silloisen suurlähettiläs Juri Derjabinin kanssa.

Toivoa sopii, että Käkisalmen luterilainen kirkko vielä näkisi sen päivän, jolloin siellä julistettaisiin Jumalan Sanaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Metsäpirtin rosvopaisti oli unohtumaton kokemus

Torstai 25.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Pidän lammasruuista, mutta rosvopaistia olen saanut vain tasan yhden kerran.

 

Se olikin sitä unohtumattomampi kokemus ja viittasin siihen jo eilen, kun kerroin taannoisesta käynnistämme Metsäpirtin puoleisella Taipaleenjoen lossirannalla.

 

 

**********

 

Tapahtuma ajoittuu jonnekin vuoden 1985 seutuvilla, kun sain osallistua työporukkamme matkalle Venäjälle.

 

Matkamme suuntautui Metsäpirttiin ja asuimme siellä neuvostojohtajien käytössä olleessa tiilisessä huvilassa.

 

Teimme kokopäiväretken Taipaleenjoen ylittäen Kirvesmäkeen ja tutustuimme muutenkin suomalaisten Talvisodan aikaisiin asemiin. Siihen aikaan taistelumaastot olivat vielä turmelematta ja sainkin tällä matkalla kipinän alkaa tutustumaan suomalaisten kunniakkaisiin taistelumaastoihin itärajan takana.

 

Palasimme Kirvesmäestä Neosaaren puolelle Taipaleenjoen lossirantaan ja aloimme kävellä kohti majapaikkaamme.

 

Rannassa oli silloin lammasfarmari, jolla oli laidunnettavana parisenkymmentä lammasta ja siinä heräsikin ajatus, että tehdäänpä illalla rosvopaistia. Nykyisin lammasfarmaria ei enää ole, vaan samalla tontilla on nyt tiukasti vartioitu ökyrikkaiden venäläisen autojen parkkipaikka.

 

Maksoimme lampaasta 20 dollaria ja pyysimme farmaria teurastamaan lampaan sekä tuomaan ruhon alkuillasta majapaikkaamme.

 

Lammasfarmari toi teurastetun lampaan sovitusti ja muistan, että hän oli laittanut lampaan sisäelimet alumiinipesuvatiin ja tarjosi niitäkin meille. Emme ottaneet sisäelimiä ja lammasfarmari veikin ne tyytyväisenä kotiinsa.

 

Meillä oli mukana erilaisia levitteitä sekä mm. valkosipulinkynsiä, joita käytimme lampaanruhon valmistelemisessa rosvopaistiksi.

 

Rosvopaistin valmistamisessa tarvittava kuoppa oli kaivettu ja lähimetsistä kerättyjen polttopuiden ansiosta homma alkoi olla valmis varsinaiseen toimintaan.

 

Olimme valmistautuneet matkalle hyvin, mutta alumiinifoliota meillä ei ollut, joten se oli meidän akilleenkantapäämme rosvopaistin valmistamisessa – huvilan keittiöstä ja sen henkilökunnasta ei ollut apua ongelmaamme.

 

Käärimme lampaanruhon huvilasta löytämiimme sanomalehtiin sekä muuhun kelvolliseksi katsomaamme materiaaliin ja aloitimme varsinaisen kypsennyksen.

 

Parin, kolmen miehen partio kävi kyliltä hankkimassa asiaankuuluvat juomat, joten voimme luottavaisin mielin alkaa odottamaan rosvopaistin valmistumista.

 

Lampaan esiinkaivaminen hiilloksesta onnistui hyvin ja pääsimme tutkailemaan työmme onnistumista.

 

Lammas oli maistuvaista ja sopivan kypsää, mutta hiekka narskui hampaissa, kun sitä söimme!

 

Kokemus oli kaikesta huolimatta positiivinen ja sopi hyvin siihen seikkailuhenkeen, jota Venäjän matkoilla aina tarvitaan!

 

 

********

 

 

Vielä pieni muistelus huvilan kissoista:

 

Huvilassa oli parikin kesyä kissaa, jotka nälissään odottivat rosvopaistin valmistumista ”kuin kuuta kirkkaalta taivaalta”.

 

Joku heitti aimo annoksen lammasta kissoille ja toinen kissoista tarttuikin lihanpalaan välittömästi.

 

Kissa sinkosi itsensä kaarella lähes metrin korkeudelle, sillä se poltti suunsa kuumassa lihanpalassa! Olen toisenkin kerran nähnyt nälkäisen kissa polttavan suunsa kuumassa ruuassa ja sinkoavan itsensä korkeuksiin – sillä kerralla kyseessä oli kuuma hernekeitto!

 

 

********

 

Omaan Metsäpirtistä sekä Taipaleenjoesta pelkästään myönteisiä muistoja ja paljolti niiden syynä ovat kertomani rosvopaistikokemukset siellä.

 

Arvostan suomalaisten sotilaiden taistelua Talvisodan Taipaleessa ja sen vuoksi on aina pienoinen juhlahetki, kun pääsee käymään niillä kunnian tantereilla.

 

 

-Esko Erkkilä-

Taipaleenjoki - Tuonelanjoki

Keskiviikko 24.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen sotahistorian kuuluisimpia taisteluita ovat Metsäpirtin Taipaleenjoella käydyt taistelut.

 

Vihollinen pääsi Taipaleenjoen yli, mutta Suomen rintama kesti Talvisodassa rauhantekoon saakka.

 

Minulla on ollut tilaisuus tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin muutamaankin kertaan ja olen saanut näillä matkoillani kerran ylittää veneellä Taipaleenjoen Neosaaresta Terenttilän puolelle ja myös takaisin.

 

Heinäkuun alussa tekemällämme matkallamme saimme tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin Neosaaren eli neuvostoarmeijan näkövinkkelistä. Nyt emme ylittäneet Taipaleenjokea.

 

 

 

 

 

Metsäpirtistä tulimme Taipaleenjoen rantaan entisen lossin Neosaaren puoleiselle kohdalle.

Joki virtaa vasemmalta oikealle kohti Laatokkaa, jonne ei olekaan pitkä matka.

Vastarannalla joen takamaastossa sijaitsevat kuuluisat Terenttilän tukikohdat.

Kuvasta oikealla mäntykankaalla sijaitsee Taipaleen muinaislinnan rauniot. Harmittelen, että en aikoinaan linnanraunioilla käydessäni mennyt vallihautojen yli varsinaisen linnan alueelle. Taipaleen muinaislinnasta on todella vähän tietoa esim. netissä.

 

 

 

 

 

Katse kohti ylävirtaa.

Taipaleenjoen takana taitaa näkyä sotakirjallisuudesta tutut Kansakoulun metsikkö ja Pärssisen metsikkö.

 

 

 

 

 

Lossirannan viereen on rakennettu korkeatasoinen laituri, sillä monet Taipaleenjoen datsojen asukkaat asuvat Pietarissa ja sinne pääsee parhaiten nopeakulkuisilla veneillä.

Vastarannalla on joen suuntaisesti kiitorata, sillä pienkoneella matka Taipaleenjoelta Pietariin taittuu vielä nopeammin kuin veneellä.

Vastarannalle autotie kulkee Kiviniemen ja Sakkolan kautta – se taitaa nykyisin olla jokseenkin ajokelvoton.

 

 

 

 

Lossirannassa ennen ollut lammasfarmari on saanut väistyä ökyrikkaiden tieltä.

Saatan joskus kertoa tosijutun tällä paikalla ennen sijainneesta lammasfarmarista ja niistä lammaskaupoista, joita hänen kanssaan työporukan kanssa teimme lähes 20 vuotta sitten!

 

 

 

 

Saimme kuljettajamme onnistuneiden neuvottelujen tuloksena pitää ruokailutauon Taipaleenjoen lossirannassa – kiitokset Raivolle!

*******

 

Tästä kuvasta saa pientä esimakua siitä, että veden nykyinen pinta on monia metrejä alempana kuin vedenpinta tässä oli ennen Taipaleenjoen syntymistä 1818.

Tuolloin vedenpinta laski tällä kohdalla seitsemän metriä, kun Suvantojärvestä puhkaistui Taipaleen kylän läpi virtaava Taipaleenjoki.

Kaksisataa vuotta sitten bussimme pysäköintipaikka oli Suvantojärven pohjaa ja tämän kohdan vedet laskivat Käkisalmen kautta Laatokkaan.

*******

Taipaleenjoella suomalaisia kiinnostavat taistelumaastot sijaitsevat joen toisella puolella, sillä nyt katselimme Taipaleenjokea neuvostosotilaiden vinkkelistä.

Nelisen vuotta sitten laatimani juttu Taipaleenjoen suomalaisista taistelupaikoista löytyy googlaten vaikkapa näin: "Esko Erkkilä Taipaleenjoki". Jutussa liikutaan täsmälleen samalla kohtaan Taipaleenjokea kuin nyt, mutta eri puolella jokea.

 

 

On selvää, että Taipaleenjoen taistelumaastot ovat kohta muisto vain. Jos vielä nyt haluaa niihin tutustua, on pidettävä kiirettä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

On kaikki edellytykset, että Konevitsan luostarin viereen tulee joskus komea hotelli

Tiistai 23.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Konevitsan luostarin vierellä on komea monikymmenmetrinen tiilirakenteinen kolmikerroksinen rakennus.

 

 

 

 

 

Kyseessä on kerrassaan hieno rakennus. Se on niin pitkä, että saanut rakennusta koko pituudeltaan mahtumaan yhteen kuvaan!

 

 

Opastuskierroksella oppaamme Andrei-veli sivuutti sen maininnalla ”Kivinen hotelli”.

Onko kyseeessä Konevitsan kasarmirakennus - kuka tietää?

 

 

Ennen luostarisaarelta lähtöämme tapasimme ”Kivisen hotellin” lähellä erään suomalaisen, joka kertoi vetävänsä saarella matkailijoille suunnattuja retkiä.

 

 

Suomalainen – jonka nimeä ei tullut kysyttyä - totesi, että onneksi rakennuksessa on kaiken aikaa ollut hyvä katto, joten rakennuksen perusrakenteet ovat lattioiden heikkoutta lukuun ottamatta kunnossa.

 

 

Hän antoi luvan omalla vastuullamme mennä sisälle rakennukseen ja niin muutaman muun retkeläisen kanssa teinkin.

 

 

 

 

Ovet ”hotelliin” olivat auki, joten sisäänpääsy oli vaivatonta.

 

 

 

 

Portaat yläkerroksiin olivat saastaiset, mutta kaikesta näki, että ne eivät olleet kuluneet.

Rojun poistamisella, portaiden lakaisemisella ja pesulla sisäänkäynti olisi valmis vastaanottamaan vieraat.

 

 

 

 

"Hotellin" - vai onko kyseesssä kasarmi -  kaikissa kolmessa kerroksessa on rakennuksen päästä päähän kulkeva keskikäytävä.

 

Huomaathan käytävän holvikattorakenteet.

 

 

 

 

 

 

Kukin käytävän varrella on huoneita. Nyt ne ovat huonossa kunnossa, mutta perusrakenteiltaan ne varmaan olisivat saneerauksiin erikoistuneen rakennusliikkeen suosikkikohteita.

 

 

 

 

Huoneet ovat erilaisia, mutta silmälle mieluisat holvikatot ovat niissä kaikissa.

 

 

 

 

 

Erään kerroksen aulatilaa on viimeksi käytetty punttisalina.

 

 

 

 

 

”Hotellissa” on tietysti myös sänkyjä, mutta nyt ne on kasattu joihinkin huoneisiin kasaksi.

 

 

 

 

 

Hotellin valaisimista oli jäljellä joitain ja…

 

 

 

 

 

 

…pölyjen pyyhkimisen jälkeen valaisimista löytyi taidokas kukkamaalaus.

 

 

 

 

 

Tunteeko kukaan lukijoistani maalausta – onko se suomalaista vai venäläistä alkuperää?

 

 

********

 

 

Hotellin saneeraamisesta asumiskäyttöön on kuulemma joku rakennusyritys tehnyt tarjouksen, mutta asettanut ehdoksi, että se huolehtisi remontin jälkeen myös hotellitoiminnasta.

 

Luostari ei ole ehtoihin suostunut ja nyt hotelli odottelee entisellään yhä rapistuen tulevia aikoja.

 

Onko kyseeessä Konevitsan varuskunnan kasarmi? Teko on vankkaa ja se jos mikä kertoo, että "hotelli" on suomalaisten rakentama.

Toivon lukijoiltani apua rakennuksen alkuperän selvittämiseksi!

 

Uskon, että Konevitsan luostarin ”kivinen hotelli” tullaan entisöimään, mutta aikataulun veikkaamiseen en uskalla ryhtyä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Konevitsan luostarissa ei vielä ole kukoistavaa "luostarin puutarhaa"

Maanantai 22.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Luostarin puutarhaa on totuttu pitämään paikkana, jossa luostariveljet tai nunnat pitävät hyvää huolta kasveista ja jossa kauneutta on joka puolella.

 

Olen saanut vierailla Venäjällä Petserin ja Tverin luostareissa sekä myös Lintulan luostarissa ehdin käydä ennen sen tulipaloa. Virossa olen ainakin pariinkin kertaan saanut vierailla Pühtitsan nunnaluostarissa ja sinne on matka taas vajaan kuukauden kuluttua.

 

Erityisesti Tveristä ja Pühtitsasta ovat jääneet mieleeni hyvinhoidetut luostarin puutarhat.

 

Vieraillessamme Konevitsassa totesimme, että siellä ”luostarin puutarhan” luomista ei ole kunnolla vielä ehditty edes aloittamaan.

 

 

 

 

Konevitsassa ”luostarin puutarhaa” hoitaa vasemmalla oleva mies, jonka kanssa eräs matkalaisemme tässä keskustelee.

 

 

 

 

Konevitsassa puutarha sijaitsee kahvilan vierellä, joten puutarhan paikkana se on hyvä.

 

 

 

 

 

Puutarhassa herukkapensaat ovat jonkinlaisessa kunnossa, mutta pensaiden leikkaamisessa on ”säästetty”, joten pensaat tarvitsevat tukea.

Olen vahvasti sitä mieltä, että herukkapensaiden tukeminen kertoo aina sen, että pensaiden leikkaamisesta ei ole osattu huolehtia. Olen ehkä yks´oikoinen, mutta mielestäni herukkapensaiden keinotekoinen tukeminen kertoo aina hoitovirheestä!

 

 

 

 

 

Konevitsan luostarin punaherukkapensaissa näytti olevan sama tuholainen, joka esiintyy myös omissa punaherukkapensaissamme. Kyseessä on karviaispistiäisen vioitus, kuten sain MTT:n asiantuntijoilta kuulla.

 

Karviaispistiäisen torjunta-aika on keväällä heti kukinnan jälkeen ja aion ensi keväänä kokeilla saamani ohjeen tehoa. Konevitsassa luostarin puutarhassa  ongelma tulee varmaan jatkumaan!

 

 

 

 

 

Perunan- ja pavunviljelyssä puutarhassa oli käytössä mielenkiintoinen ”yhdysviljely”.

 Perunat oli istutettu muuallakin Venäjällä käytettyyn tapaan tasamaalle, mutta perunantaimien väliin oli kylvetty pavunsiemeniä!

Pavuntaimet olivat kasvussa, mutta mielestäni niiden kylvö oli suoritettu liian myöhään.

Pavuntaimien riviväli oli kovin kapea, joten rikkakasvien torjunta tulee olemaan haasteellista.

 

 

 

 

 

Tämä kasvi oli mielestäni ruusukvitteni ja tämän kasvin kohdalla saan olla täysi oppipoika Konevitsan luostarin puutarhurille!

 

 

 

 

 

Konevitsan puutarhaviljelysten kastelu hoidetaan korkealle nostettujen vesisäiliöiden kautta omalla paineella tulevan veden avulla. Se ei selvinnyt, että miten vesi saadaan pumpattua säiliöihin.

 

 

 

 

 

En ole aiemmin nähnyt sellaista taimikairaa, jolla Konevitsassa tehdään taimille kasvupaikka. Saattaa olla kätevä väline!

Kuvassa takanani puutarhurin työkatos ja lepotila.

 

 

 

 

Pienessä muovihuoneessa näkyivät taimikairalla kurkuntaimille kairatut kasvupaikat havainnollisesti. Onkohan Suomessa myynnissä noita taimikairoja?

 

 

 

On luonnollista, että Konevitsan luostarissa ei vielä ole kukoistavaa puutarhaa.

 

Mielestäni nyt olisi tärkeää, että Konevitsan puutarha saisi kunnollisen jyrsimen, sillä sen avulla luostarin puutarhaviljelyä voitaisiin viedä eteenpäin vauhdilla.

 

 

-Esko Erkkilä-

Konevitsan luostari on toipumassa Neuvostoliiton aikaisesta alennustilastaan

Sunnuntai 21.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Talvi- ja Jatkosotaan osallistuneiden Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten lähiomaisten ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden matka Karjalan Kannakselle toteutettiin heinäkuun alussa kahtenakin eri ryhmänä.

 

Sain paikan ensimmäiseen ryhmään ja toteutimme matkan 5…8.7.2013.

 

Matkamme asiantuntevana johtajana oli jo kymmenentenä peräkkäisenä vuonna hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ja vastuullisena matkanjärjestäjänä Lehtimäen perheen omistama Vihdin Liikenne/V-L Matkat.

 

Tämänkertaisen matkamme pääkohde ainakin minun mielestäni oli tutustuminen Konevitsan luostariin.

 

Kyseessä oli kokopäiväretki ja vierailimme Konevitsassa toisena matkapäivänämme eli lauantaina heinäkuun 6. päivänä.

 

Pyrin nyt kertomaan matkastamme Konevitsan luostariin:

 

 

 

 

Yövyimme Käkisalmessa ja maittavan aamupalan jälkeen sonnustauduimme luostarivierailulle.

 

Valmistautuminen merkitsi, että miehillä oli yllään täyspitkät housut ja naiset valmistautuivat kietaisemaan pitkien housujensa päälle jonkinmoisen hameen.

Perillä sitten huomasimme, että Konevitsassa ei olla niin tarkkoja vierailijoiden pukeutumisesta kuin esim. Petserin luostarissa Venäjällä, jossa naisten on pakko pukeutua hiusten peittävään asusteeseen ja kietaista jonkinmoinen vaatekappale vyötäisilleen, jos asusteena on housupuku.

 

 

 

 

Konevitsan luostariin kuljetaan Sortanlahden laiturin kautta ja saavuimmekin sinne hyvissä ajoin ennen aamupäivälaivan lähtemistä. Käkisalmesta Sortanlahteen on matkaa nelisenkymmentä kilometriä.

 

 

 

 

Laivarannassa oli tarjolla mm. savukalaa…

 

 

 

 

…ja siellä meille selvisi lopullisesti, että kyseessä on todella kokopäiväretki.

Tämän vuoksi mm. minä ostin rannalta matkaevääksi kolme erilaista piirakkaa, jotka sitten päivän aikana olivatkin hyvään tarpeeseen. Piirakat maksoivat 40 tai 50 ruplaa ja kun ruplan eurokurssi on n. 40 ruplaa yhdellä eurolla, tuli piirakoiden hinnaksi euron verran – ei lainkaan paha hinta.

 

 

 

 

Sortanlahden satamalaituri olisi suomalaisten viranomaisten mielestä vähintäänkin ”mielenkiintoinen”, mutta kohtuullisella tasapainoaistilla siitäkin selvisimme.

 

 

 

 

”Konevitsa” –laiva saapui ajallaan ja pääsimme nousemaan laivaan.

 

 

 

 

Olen kerran aikaisemminkin käynyt Sortanlahden satamassa ja jo silloin siellä oli samanlainen meininki kuin nyt.  Jotkut aiemmin Sortanlahdessa käyneet kertoivat, että näitä laivanrumiluksia ei silloin ollut.

 

 

 

 

Neljäkymmentä minuuttia Sortanlahdesta Konevitsaan kestänyt laivamatka alkoi turvallisesti, sillä Laatokalla partioiva pelastusalus seurasi lähietäisyydellä matkamme alkamista.

 

 

 

 

Laatokkaa sanotaan ”seitsemän meren järveksi” ja yksi niistä meristä on Sortanlahden ja Konevitsan välillä.

 

 

 

 

Konevitsan luostarien silhuetit näkyivät jo laivamatkamme puolivälissä.

 

 

 

 

 

Kamerani kohtuullisen hyvistä ominaisuuksista kertoo, että tämä kuva on otettu hieman lähempänä Konevitsaa kuin edellinen kuva!

 

 

 

 

 

Konevitsan luostarin silhuetit tarkentuivat, kun lähestyimme luostarin laituria.

 

 

 

 

Konevitsan luostarin laiturirakennelmat eivät nekään ole kauneudella ja viimeistelyllä pilattuja.

 

 

 

 

Laivallamme matkustaneet muut luostarivieraat olivat pukeutuneet ”luostarietiketin” mukaisesti eli naisten hiukset olivat piilotettu huivin alle.

 

 

 

Rannassa meitä oli oppaana vastassa Andrei-veli, mutta kun luostariveljiä ei ole sopivaa kuvata, niin tässä emme näe kuvaa Andreista!

 

 

 

 

Heti laivarannassa on muistomerkki joka on siinä sen kunniaksi, kun keisari Aleksanteri II kävi saarella vuonna 1858.

 

 

 

 

 

Muistomerkin venäjänkielinen teksti on tässä.

Keisari Aleksanteri II oli monen ”naisen mies” ja ainakin kerran hän otti avioeron siten, että passitti silloisen vaimonsa luostariin!

 

 

 

 

 

Rannassa on myös tämä tiilinen rakennus, jossa puna-armeijan valta-aikana sijaitsi saaren voimalaitos.

 

 

 

 

 

Voimalaitoksessa oli ainakin kaksi dieselgeneraattoria, joista toisen ”raato” on edelleen paikoillaan.

 

 

 

 

Generaattorirakennuksessa ei Neuvostoliiton ajan jälkeen ole vielä tehty mitään siivous- tai kunnostustoimenpiteitä, joten siivo on tämän näköistä!

 

 

 

 

Generaattorirakennuksen vieressä on tämä viehättävä tsasouna…

 

 

 

 

…jonka sisällä on kaunis alttari…

 

 

 

 

…ja raamattuaiheisia maalauksia.

 

 

 

 

 

Mutta jatketaanpa matkaa laivarannasta kohti luostarirakennuksia!

 

 

 

 

 

Andrei-veli esitteli meille tämän puurakennuksen ainoastaan sillä perusteella, että päädyssä sijaitsevasta ovesta pääsi aivan kelvolliseen vessaan.

Rakennuksessa näytti sijaitsevan vakituisen väen ja vierailijoiden ruokailutilat, mutta niihin emme päässeet tutustumaan.

 

 

 

 

Varsinaiseen luostariin kuljettiin pääsisäänkäynnin kautta.

 

 

 

 

Konevitsan luostari perustettiin vuonna 1393 Arseni Konevitsalaisen toimesta.

 

Tässä on Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset ja tämä on Konevitsan luostarin pyhin paikka.

 

 

Muutama kuva ilman selityksiä luostarin pääkirkosta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*****

 

 

Luostarissa on meneillään seinämaalausten kunnostustyöt.

 

 

 

 

 

Maalausten entisöintitöiden lähtökohta on varsin haastava…

 

 

 

 

…sillä maalaukset ovat aikojen kuluessa päässeet kovin huonoon kuntoon.

 

 

 

 

Luostarin yläkirkko on vihitty käyttöönsä vuonna 1810.

 Se on lämmittämätön eli ns. kesäkirkko.

Yläkirkkoon johtaa askelmat, mutta kannustan kaikkia luostarivierailijoita kapuamaan sinne,…

 

 

 

 

…sillä siellä luostariveljet esittävät mieleenpainuvan lauluhetken.

Lauluhetki on unohtumaton elämys, sillä munkkien esittämä lauluesitys on korkeatasoinen, akustiikka tilassa on mainio ja pääskysten liverrys luostarirakenteissa kruunaa lauluhetken.

 

 

 

 

Luostarin matkamuistomyymälässä olisi ollut paljon mielenkiintoista hankittavaa.

 

 

 

 

Luostarikirkon jälkeen lähdimme Andrein mukaan n. neljä kilometriä pitkälle tutustumismatkalle luostarisaaren ympäri.

Tässä kuvassa pääluostari ”takapuolelta”.

 

 

 

 

Luostarin kirjasto sijaitsee tämän holvikäynnin yläpuolelle. Andrei kertoi, että kirjaston anti on nykyään kovin vaatimaton.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitsee ”työläisten talo”, joka nykyään on vuokrattu Invalidien säätiölle, jonka toimesta lapset saavat viettää talossa kesäänsä ja marjastaa sekä sienestää saarella.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitseva muistomerkki ei selvästikään ollut Andreille mieleen, sillä hän ei olisi esitellyt sitä lainkaan.

Kysyttäessä selvisi, että kyseessä on puna-armeijan Konevitsassa olemisen aikainen marssikentän muistomerkki.

Silloin luostarin elämä oli tyrehdyksissä, joten Andrein käyttäytymisen ymmärtää.

 

 

 

 

Eläimiä luostarissa on sikoja, lehmiä ja hevosia. Myös hanhia on ollut, mutta nyt niitä ei luostarissa ole.

Tämä emakko oli kovin laihassa kunnossa ja onhan se selvää, että luostarisaaren sapuskoilla ei emakko voi kovin hyvässä kunnossa olla.

 

 

 

 

Se jäi epäselväksi, että olivatko nämä pikkupossut emakon porsaita – tuskin.

 

Andrei kertoi kysyessäni, että munkkiveljet eivät syö lihaa, mutta sikoja kasvatetaan luostarin työväen murkinaksi.

 

 

 

 

Täytyy tunnustaa, että tämän tsasounan alkuperä jäi minulta epäselväksi, kun jäin joukon jälkeen kuvaamaan sikoja.

Se tuli selväksi, että suomalaiset ovat huolehtineet tsasounan maalauksesta, sillä Andrei totesi tsasounan olevan ”hyvä Tikkurilan maalimainos”!

 

 

 

 

Tsasounan kohdalta otin taaksepäin kuvan luostarista ja vaikka itse sen sanon ”ei hassumpi”! Hieman nuo kaksi kävelijää haittaavat ja kirkon risti on osittain jäänyt kuvan ulkopuolelle

On taas paikallaan todeta, että nettisivuillani olevia kuvia saa vapaasti käyttää ja eipä tarvitse edes kuvaajaa mainita, mutta toki kuvaajan mainitseminen on sallittua!

 

 

 

 

 

Tsasounan jälkeen kiipesimme ”Pyhälle Vuorelle”.

 

Pyhä Vuori on paikka, jonne Arseni päätyi kovan myrskyn jälkeen, kun hän lähti Valamosta merelle. Arseni pystytti Pyhälle Vuorelle puisen ristin, kun hän rantautui Konevitsan saarelle.

 

 

 

 

Pyhällä Vuorella nyt olevassa skiitassa asuu koko saaren ja luostariyhteiskunnan rippipappi.

 

 

 

 

 

Jatkoimme matkaamme Pyhältä Vuorelta eteenpäin Andrein johdolla.

 

 

 

 

Matkamme jatkui vehmaassa luonnossa pientä polkua pitkin – kaikkialla oli rikkumaton rauha, sillä vain haapojen havina oli seuranamme.

 

 

 

 

Matkalla oli jyrkkä alamäki ja Andrei oli matkalaisten turvana vaikeimmissa kohdissa.

 

 

 

Lopulta saavuimme kävelymatkamme kaukaisimpaan pisteeseen eli Hevoskivelle.

 

Hevoskivi on Konevitsan saaren vanha pakanallinen uhripaikka, jolla pakanat uhrasivat hevosia.

 

Konevitsan luostarin perustaja Arseni nousi tälle kivelle, karkotti pahat henget ja vihmoi paikan pyhitetyllä vedellä.

 

Arsenin toimien seurauksena pahat henget irtosivat kivestä ja lensivät varislaumana Sortanlahteen eli sille satama-alueelle, josta aamupäivällä lähdimme laivalla kohti Konevitsaa.

 

 

 

 

Nousin aitoon pyhiinvaeltajan tyyliin Hevoskivelle rakennettuun tsasounaan ja vietin sen alttarin edessä hetken.

 

 

 

 

Varsinainen Andrein opastama kierros päättyi Hevoskivelle, mutta useimmat meistä jatkoivat vielä hetken matkaa Konevitsan saaren pohjoislaidalle Laatokan rantaan.

Pesen tässä käsiäni Laatokan vedellä ja taustalla rannattoman ulapan takana sijaitsee Laatokan pohjoinen ranta – Koirinoja, Kitelä, Pitkäranta, Salmi, Lunkulansaari ja Mantsinsaari, tuttuja paikkoja kaikki.

 

 

 

 

 

Löysimme rannalta vielä sotaromua; jokin akku oli kyseessä!

 

 

 

 

 

Myös vahvoja sähköjohtoja näimme paluumatkallamme luostarille – saattoivat olla puna-armeijan aikana maastoon asennettuja.

 

 

 

 

Luostarin tutut silhuetit tervehtivät meitä, kun olimme lopettelemassa tutustumistamme Konevitsan saaren saloihin.

 

 

 

 

Ladon vierellä ruosteen patinoima hinattava tiekarhu herätti ainakin joissakin meistä suurta kiinnostusta.

 

 

 

 

Näimme loppumatkalla vielä kilipukin,…

 

 

 

 

…konepelleistä riisutun traktorin…

 

 

 

 

…ja hienot ajopelit!

 

 

 

 

 

Kiertomatkamme päättyi luostarin kahvioon, jossa saimmekin odotella laivan lähtemistä varsin pitkään.

 

 

Kiitän Teitä, jotka jaksoitte käydä mukanani läpi Konevitsan saaren!

Toivon, että tämä ”matkaraporttini” saa aikaan sen, että ainakin jotkut lukijoistani lähtevät matkalle Konevitsaan!

Minä pidän tavoitteenani, että joskus pääsisin käymään Valamossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Räisälän kirkko on ristiä lukuun ottamatta saanut säilyttää ulkoasunsa entisellään

Lauantai 20.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Useimmat Neuvostoliitolle pakkoluovutetulla alueella sijaitsevat kirkot kokivat jo sotien aikana ja varsinkin neuvostovallan aikana kovia.

 

Joidenkin kirkkojen kohdalla kohtalo on kuitenkin ollut lempeä, sillä ne ovat ainakin ulkoasultaan entisen näköisiä.

 

Yksi näitä onnekkaista kirkoista on Räisälän kirkko.

 

Pääsimme taannoisella Karjalan Kannaksen matkallamme tutustumaan Räisälän kirkkoon.

 

 

 

 

Räisälän kirkon seinät on tehty pitäjän omasta graniitista ja päätykolmiot tiilestä.

Kirkko valmistui vuonna 1912 eli viime vuonna voitiin juhlia kirkon 100-vuotisjuhlia.

Räisälän kirkon on suunnitellut arkkitehti ja insinööri Josef Stenbäck.

 

Stenbäck on ollut kautta aikain tuottoisin suomalaisten kirkkojen suunnittelija, sillä hän on suunnitellut kaikkiaan 35 suomalaista kirkkoa – osan näiden kirkkojen rakennusprojekteista Stenbäc on myös urakoinut.

Pakkoluovutetulle alueelle Stenbäck´ n suunnittelemista kirkoista jäivät Räisälän lisäksi Koiviston, Kuolemajärven ja Terijoen kirkot.

 

 

 

 

Räisälän kirkko toimii nykyisin Räisälän kulttuuritalona ja sen alttari näyttää tänä päivänä tältä.

Alttaritaulu ehdittiin siirtämään Kokemäelle, jonne monet räisäläläiset asettuivat asumaan.

 

 

 

 

Kirkossa valmisteltiin käyntimme aikana parhaillaan joitain juhlia, sillä kirkkosalia oltiin koristelemassa ilmapalloin ja harsokankain.

 

 

 

 

Sakastissa…

 

 

 

 

…ja kirkon eteisessä oli siistiä.

 

 

 

 

Eteistilassa flyygeli odotti soittajaansa.

 

 

 

 

Kirkonpenkit olivat nykymuotoiset. Huomaa kirkon hienomuotoinen holvikatto.

 

 

 

 

Urkuja kirkonparvella ei enää ole, vaan ne on korvattu nykyaikaisemmilla musiikkipeleillä.

 

 

 

 

Näkymä urkuparvelta alttarille.

 

 

 

 

Urkuparvelle johtavat jykevät kiviportaat ovat nähneet paljon!

 

 

 

 

On ilahduttavaa, että kirkon välitön ympäristö on hoidettu hyvin.

 

 

 

 

Räisälän hautausmaa on tuhottu neuvostovallan aikana,…

 

 

 

 

…mutta suomalaiset ovat vuonna 1992 pystyttäneet Neuvostoliiton tuhoaman sankaripatsaan tilalle uuden muistomerkin, jossa todetaan

 

PAIKKA, JOSSA SEISOT ON PYHÄ

 

 

 

On pysähdyttävää, että Räisälän kirkko seisoo edelleen paikoillaan ja saamme käydä siellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Mansikka-aika oli ja meni - nyt on aika istuttaa mansikantaimia!

Perjantai 19.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaksi asiaa yllättää suomalaiset joka vuonna; talventulo ja mansikka-ajan päättyminen!

 

On varmaa, että talventulo tulee taas joskus marraskuussa yllätyksenä kaikille autoilijoille ja kova yllätys oli myös tällä viikolla monille, kun mansikka-aika päättyi.

 

 

 

Tässä on melkein vihoviimeiset mansikat, jotka meillä poimittiin elokuun 16. päivänä.  Saattaa olla, että jokunen mansikka vielä löytyy, mutta niillä ei ole enää mitään käytännön merkitystä.

 

 

Mansikan ympärillä puuhastelu ei kuitenkaan pääty poiminnan päättymiseen vaan nyt pitää satsata tulevaisuuteen!

 

Meillä mansikka-ala oli tänä vuonna poikkeuksellisen pieni, sillä kynnimme viime syksynä merkittävän osan vanhoista mansikkapenkeistä, koska niiden ikä alkoi lähennellä jo kymmentä vuotta.

 

Nyt on tarvetta lisätä mansikka-alaa, sillä olemme tottuneet, että saamme mansikkaa säilöön 150 – 200 kiloa aina syksyisin – nyt omaan säilöntään saimme mansikkaa tuskin sataa kiloa!

 

 

 

Muokkasimme uutta mansikkamaata yhteensä kolmisenkymmentä rivimetriä. Ei siis järin paljon, mutta sen verran kuitenkin.

Tässä pidempi uusi mansikkapenkki on valmiina, jotta siihen voidaan asentaa kasteluputki. Kasteluputki on muoviputki, johon on moottorisahalla viilletty aukko vajaan puolen metrin välein.

 

 

 

 

Tässä mansikkapenkki, jonka sisällä on kasteluputki.

 

 

 

 

Mansikkakangasta ei riittänyt aivan koko penkin pituudelle, vaan alapäähän jouduttiin käyttämään aumamuovia. Aumamuovi soveltuu hyvin mansikkapenkin katteeksi, sillä nykyajan mansikkamuovit ovat liian ohuita, jotta niitä kannattaisi käyttää.

 

 

 

 

Käytimme mansikantaimina edellisvuonna istutettujen taimien rönsyjä.

Rönsyistä kannattaa käyttää yleensä vain lähinnä emotainta kasvaneet. Näistä rönsyistä käytin neljästä ylimmäisestä vain lähinnä emotainta kasvaneet, mutta alimmasta kelpuutin käyttöön myös emotaimesta toisen yksilön.

 

 

 

 

Tässä äskeisistä rönsyistä kelpuuttamani taimet.

 

 

 

 

Tässä valmis uusi mansikkapenkki, joka tuottaa jo ensi vuonna satoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kuukaupin sillalla on merkittävä paikka Suomen sotahistoriassa!

Torstai 18.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Tietoni Kuukaupin sillasta ovat olleet hyvin puutteelliset ennen sitä Karjalan Kannaksen matkaa, jolle sain osallistua kenraali Pentti Lehtimäen johdolla heinäkuun alkupäivinä.

 

Kuukapin silta ylittää Vuoksen Antreassa.

 

 

 

 

Kuukaupin silta uudelta sillalta kulkevan linja-automme ikkunasta kuvattuna.

 

 

 

 

Vuoksen pintaan Kuukaupin sillalta on matkaa n. kymmenen metriä ja virta on tällä kohdalla vuolas.

 

 

 

 

Tässä Kuukaupin sillan ”Venäjän puoleinen” maatuki.

 

 

 

 

”Vuoksi” venäjäksi.

 

 

 

 

Matkaseurueemme piti kahvinkeittotauon Kuukaupin sillan Antrean puoleisella omalöytöisellä levähdyspaikalla, mutta…

 

 

 

 

…eniten minua ja monia muita kiinnosti lähteä kävellen tutustumaan tarkemmin Kuukaupin siltaan.

 

 

 

 

Sillalle pääseminen oli estetty kiviestein…

 

 

 

 

 

…ja aihetta olikin, sillä sillan kansirakennelmat ovat arveluttavassa kunnossa - alapuolella virtaavaa Vuoksea pystyy havainnoimaan siltakatteen lävitse!

 

 

 

 

Sillalle ei olisi suomalaisten turvallisuusmääräysten mukaan ollut mitään asiaa!

 

 

 

 

 

Kuukaupin sillalta näkymät Vuokselle ovat mahtavat…

 

 

 

 

…ja kuvautinkin itseni mahtavissa Vuoksen maisemissa.

 

 

 

Sillalla oli liikuttava sen huonon kunnon vuoksi varovasti ja uskon, että parin vuoden kuluttua kukaan ei enää uskalla liikkua Kuukaupin vanhalla sillalla!

 

 

************

 

 

 

Tässä on Kuukaupin sillan Antrean puoleinen maatuki.

 

Tästä tai toisesta maatuesta suomalaiset löysivät hyökkäysvaiheessa elokuun 28. päivänä 1941 radiomiinan, jonka henkensä uhalla purki silloinen luutnantti Lauri Sutela, josta myöhemmin tuli Puolustusvoimain komentaja.

 

Radiomiinan toimintamekanismi selvitettiin ja todettiin, että miinat pystyttiin räjäyttämään lähettämällä radiolla tiettyä kolmisointua.

 

Suomalaisten valloittamilla alueilla oli tapahtunut lukuisia selittämättömiä miinaräjähdyksiä ja nyt niiden syyksi selvisivät neuvostoliittolaisten asentamat radiomiinat.

 

Radiomiinojen jatkotuhojen estämiseksi suomalaiset alkoivat soittaa radiossa jatkuvasti Säkkijärven polkkaa ja se esti puna-armeijan kolmisoinnun aiheuttamat miinojen räjäytykset.

Minulle oli uutta, että toisena kappaleena suomalaiset soittivat myös Saariston Sirkkaa!

 

 

Oli hienoa, että pääsin Karjalan Kannakselle suuntautuneella matkallamme käymään Kuukaupin sillalla, sillä sen asema suomalaisessa sotahistoriassa on kiistämätön!

 

 

-Esko Erkkilä-

Talikkalan markkinoilla

Keskiviikko 17.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen monien muiden suomalaisten kanssa elänyt virhekuvitelmassa, että Talikkalan markkinoiden alkuperäinen paikka olisi sijainnut Viipurissa.

 

Opimme taannoisella matkallamme Karjalan Kannakselle, että näin ei suinkaan ole, vaan alkuperäiset Talikkalan talvimarkkinat on järjestetty Antrean Talikkalan kylässä.

 

”Talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella…”

 

Pelkolan raja-aseman jälkeen tulee Jääski ja sen jälkeen vanhoista suomalaisista pitäjistä saavutaan Antreaan.

 

En tiedä, että kutsuttiinko Antrean kirkonkylää Suomen aikana Talikkalaksi, mutta pitäjän kuntakeskuksessa me pysähdyimme matkallamme Käkisalmeen.

 

 

 

 

Antrean keskustassa toimii tori, jossa venäläiset ja muualta tulleet myyjät myyvät elintarvikkeita sekä muutakin tavaraa.

 

 

 

 

Tori on tavanomainen venäläinen tori, jossa osa myyjistä toimii ulkosalla ja osa pienissä kioskeissa torilla.

 

 

 

Olen muuallakin Venäjällä ja myös Virossa tavannut azarbaidzanilaisia kauppamiehiä, jotka heti haluavat, että heitä kuvataan. Näin kävi taas Antreassakin, kun iloiset azarbaidzanilaiset halusivat heitä kuvattavan!

Näillä kauppamiehillä oli menossa jokin peli ja he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kaupanteosta – kuvattavana he kyllä halusivat olla!

 

 

 

 

Kaupanteosta huolehtivat pelimiesten apumiehet, mutta hinnoitteluohjeet tulivat ”pelimiehiltä”.

 

 

 

 

Venäjänkielen taitoni on puutteellinen ja sama tilanne oli meillä kaikilla. Hintojen kertominen tapahtuikin isokokoisen laskimen avulla – tässä ostamiensa kirsikoiden hinta on selviämässä Antti Hollolle!

 

 

Ostin azarbaidzanilaisilta kymmenkunta valkosipulia ja ne on tarkoitus istuttaa ennen talventuloa mökkimaailmamme valkosipulimaalle.

 

Valkosipuliostokseni jälkeen halusin ostaa vielä pari tomaattia heti syötäväksi ja kauppasin niitä punnittavaksi – azard-myyjä viittasi maksulle kintaalla ja sain maittavat tomaatit ilmaiseksi!

 

 

 

 

Antrean keskustassa olevat kerrostalot ovat ulkoapäin kohtuullisessa kunnossa ja kukkarakennelmien myötä myös asukkaiden viihtyisyydestä on pyritty huolehtimaan.

 

 

**********

 

 

Antrea oli Suomen aikaan voimallista maatalousaluetta ja siitä on parhaana esimerkkinä se, että Itä-Suomen Raakasokeritehdas rakennettiin sinne.

 

Yhtiö perustettiin jo vuonna 1928 Viipurissa, mutta tehdas ehti aloittaa toimintansa vasta vuonna 1938. Tehtaan ensimmäisenä Antrean vuonna se vastaanotti sokerijuurikkaita 29,7 miljoonaa kiloa.

 

Itä-Suomen Raakasokeritehdas Oy ehti jalostaa sokerijuurikkaita Antreassa myös toisena vuonna eli 1939 ennen Talvisodan alkamista. Toisena vuonna tehdas vastaanotti sokerijuurikkaita 34 miljoonaa kiloa.

Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että viime vuonna sokerijuurikassato Suomessa oli n. 400 miljoonaa kiloa ja kaikki se jalostettiin Sucros Oy:n Säkylän tehtaalla.

 

**********

 

On selvää, että sokerijuurikkaan viljely tämän päivän Antreassa on haavekuva vain, mutta jonkinmoiset Talikkalan markkinat edelleen Antreassa ovat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Pelkolan raja-aseman kautta Venäjälle

Tiistai 16.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen käynyt useita kertoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä, mutta nyt vasta matkani sinne suuntautui Pelkolan raja-aseman kautta.

 

Pelkolan raja-aseman virallinen nimi on Imatran raja-asema, sillä se sijaitsee Imatralla.

 

Pelkola on matkustajamääriltään Suomen ja Venäjän raja-asemista kolmanneksi suurin.

 

Viime vuonna vilkkain rajanylityspaikka oli Vaalimaa lähes 3,5 miljoonalla rajanylityksellään. Jokseenkin samankokoinen oli Nuijamaa, sillä sen kautta tapahtui lähes 3,4 miljoonaan rajanylitystä.

 

Pelkolassa rajanylityksiä viime vuonna tapahtui n. 2.225.000, joten vilkkaasta rajanylityspaikasta Pelkolassakin on kyse.

 

Venäläiset eivät ole investoineet Pelkolaan sitä samaa tietotekniikkaa kuin Vaalimaalla ja Nuijamaalla, sillä passin- ja viisumintarkastukseen näytti kuuluvan melkoisesti näyttöpäätteen näppäimistön naputtelua.

 

Rahanvaihto euroista rupliin kävi joutuisasti ja kurssikin oli hyvä eli yhdellä eurolla sai 42,5 ruplaa.

 

Rajanylityksen jälkeen päästiin entiseen Jääsken pitäjään ja siellä Enson tehdasyhdyskuntaan.

 

 

 

Emme poikenneet Ensossa, mutta tässä kuva tehtaanpiipuista.

Enson venäjänkielinen nimi on Svetogorsk ja se on sikäläisesti itsenäinen kaupunki.

Imatralla ja Svetogorskilla on hanke kaksoiskaupungista, mutta on oletettavaa, että sen mahdollinen toteuttaminen vaatii vielä paljon aikaa.

 

 

 

 

Heti rajanylityksen jälkeen näimme ensimmäiset jättiputkiesiintymät, jotka ovat luonteenomaisia Karjalan Kannaksella.

 

 

 

 

Jääsken eräs tunnetuimmista kohteista ennen Talvisotaa oli Jääsken Mylly.

Oletan, että tässä linja-auton ikkunan läpi ottamassani kuvassa näkyy Jääsken Mylly nykyisessä muodossaan.

Matkasimme rajalta A-124 -tietä pitkin kohti Antreaa ja vieressä kulki Imatra-Antrea –rautatie. Myllynrauniot näyttivät olevan rautatien varrella, joten silläkin perusteella oletan, että kyseessä on Jääsken Myllyn rauniot.

Karjalan Kannas oli Suomen aikana vahvaa maatalousaluetta ja eräs osoitus siitä oli suuren myllyn rakentaminen Jääskeen.

Hyvää työtä ovat suomalaiset myllynrakentajat tehneet, sillä siilot näyttävät edelleen olevan yli 70 vuoden jälkeen vankasti pystyssä.

 

 

********

 

 

Tässä joitain kuvia, jotka otin linja-auton ikkunasta matkalla Jääskestä Antreaan:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokunen nykyaikainenkin omakotitalo näkyi matkallamme!

 

Rautatiet ovat Venäjän selkäranka!

 

 

Saavuimme seuraavaksi Antreaan, mutta se onkin taas uuden jutun aihe!

 

 

-Esko Erkkilä-