Nyt on aika nauttia kesän viljelyhommien sadosta!Sunnuntai 7.2.2021 - -Esko Erkkilä- Hanget on korkeat nietokset sekä pakkanen paukkuu, mutta nyt on aika palata kesäaikaan ja nauttia kesäisten viljelytoimenpiteiden sadosta!Minulla oli eilen kunnia etsiä autotallissa olevien hiekkasaavien kätköistä porkkanoita, palsternakkoja sekä punajuuria, jotta Rouva pystyi valmistamaan niistä herkullisia uunijuureksia. Uunijuuresten joukkoon kuorin myös perunoita, mutta niitä emme säilytä hiekkasaaveissa.Kuorimani palsternakat ja porkkanat olivat kunnon kokoisia – viime kesänä meillä oli kasvussa porkkanoita, jotka ovat tukevia ja eivät niinkään tavallisen porkkanan muotoisia – laadukkaita ne kylläkin ovat.Viime kesän punajuuret ovat sopivan kokoisia ja hyvin ne ovat säilyneet hiekkapedillä.Kolme pellillistä uunijuureksia oli päivän saalis ja saaliista jäi suurin osa seuraavien päivien murkinaksi.Näin pakkasten keskellä osaa antaa arvoa niille kesän viljelytoimenpiteille, joiden ansiosta nyt riittää porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta sekä perunaa omasta maasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uunijuurekset, peruna uunijuureksena, porkkana uunijuureksena, punajuuri uunijuureksena, palsternakka uunijuureksena, juuresten hiekkapeti, juuresten varastointi hiekassa, |
Lapio vaan heilumaan ja lumikolalle liikettä!Lauantai 6.2.2021 - -Esko Erkkilä- Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä, jopa viikkokaupalla ollut kova poru heikosti lumesta puhdistetuista kaduista ja kulkureiteistä.En ole tuohon poruun yhtynyt, vaan olen tarttunut lumikolaan sekä lumilapioihin ja puhdistanut omakotitalotonttimme vieressä kulkevan jalkakäytävän ja piha-alueet lumesta.Lumien puhdistaminen tuo jopa näyttävyyttä pihaa ja varsinkin silloin, kun lumipenkat viistotaan 45 asteen kulmaan.Meillä on kaksi henkilöautoa, mutta kyllä niitä pihaan mahtuisi kolmekin rinnakkain, jos olisi tarve!Lähipäivien sääennusteet povaavat, että lumitöitä ei aivan nyt ole tulossa, sillä siitä pitävät huolen sopivat pakkassäät!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapio heilumaan, lumikolalle liikettä!, lumenluonti, jalkakäytävät lumesta puhtaiksi, |
Kollikoira saappaaseen ja kivekset lumelle!Perjantai 5.2.2021 - -Esko Erkkilä- Isäni kotona oli useita koiria ja kaikkien niiden nimi oli Sälli.Isäni halusi jatkaa perinnettä ja molemmilla niillä kollikoirilla, jotka meillä olivat, oli nimenä Sälli!Kollikoirilla on tapana, että ne luuhaavat kylillä ja niin oli tilanne myös meidän Sälli-koirillamme.Jäi ehkä hieman liian myöhäiseksi, mutta ainakin toisen Sälli-koiramme salvaminen venyi liian myöhäiseen aikaan.Jossain vaiheessa kuitenkin veimme Sällimme naapuriin salvettavaksi ja naapurin ammattimies hoiti salvamisen.Sälli laitettiin saappaseen siten, että kivekset jäivät saappaan ulkopuolelle ja sen vuoksi kivesten poistaminen oli helppoa.Oli tärkeää, että salvaminen piti tapahtua naapurissa, sillä ei olisi ollut mitään mieltä tehdä tuo toimenpide kotosalla.Sällin salvaminen tapahtui talvisaikaan ja muistan, kun Sälli kotiin kiirehtiessään pysähtyi jatkuvasti ja nuoli muniaan, joista juuri kivekset oli poistettu!Nykyään kollikoiran salvamisen pitää varmaankin tapahtua eläinlääkärin toimesta, mutta 1960-luvulla se onnistui oikein hyvin myös naapurinmiehen toimesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kollikoira saappaaseen ja kivekset lumelle!, koiran salvaminen, salvaminen, kivekset pois, kivekset pois kollikoirilta, |
Opetin Venäjän-poikaa pääsemään suosta eteenpäin!Torstai 4.2.2021 - -Esko Erkkilä- Nykyään pellot ovat niin kuivatettuja, että kyntö-, äestys- tai kylvöhommissa traktorit eivät jää mahastaan kiinni pelloille. Osaltaan tämä on myös sen ansiota, että nykyviljelijöiden traktorit ovat nelivetoisia ja sen ansiosta ne pärjäävät myös kosteilla mailla.Toista oli ennen ja mm. minä olen jäänyt Valmetillani mahastani kiinni mökkitontilla nykyisen lipputankomme kohdalla – eipä helpolla uskoisi!Mieliinpainuvin aiheeseen liittyvä kokemukseni on Laatokalta Mantsinsaarelta, kun sai opettaa ”ruskipojan” pääsemään Belaruksellaan suosta pois suomalaisin konstein.Kas näin se kävi:Edesmennyt anoppini oli syntynyt Mantsinsaarella ja taas kerran olin käymässä hänen synnyinsijoillaan.Siihen aikaan Mantsilla oleili keski-ikäinen venäläismies, jolla oli käytössään aito-Belarus.Ylitimme Laatokan Pöllästä Mantsinsaarelle veneellä ja jatkoimme siitä Belarus-kyydillä Työmpäisiin eli siihen hiljentyneeseen kylään, jossa anoppini synninkodin rauniot sijaitsevat.Paluumatkan teimme ”mutkin” Mantsin patterin kautta ja jossain vaiheessa jouduimme suolle, jonne Belaruksemme upposi mahaansa myöten.Ruskipoika hätääntyi, mutta totesin, että ei mitään hätää ja ryhdyin hommiin – yhteistä kieltä ei toki löytynyt!Belaruksessa oli hyvät oheisvarustukset, kuten terävä kirves ja riittävästi vahvaa kettinkiä.Ohjasin ruskipoikaa kaatamaan vankan pystyynkuivaneen kuusen ja raahaamaan sen karsittuna traktorimme luo.Laitoin muutaman metrin pituisen kuusenrangan Belaruksen takapyörän taakse ja sidoin sen takapyörään kettingillä – sen varoin, että kettinkisidos ei osunut venttitapin kohdalle.Tämän jälkeen pyysin ruskipoikaa ajamaan hitaalla peruutusvaihteella vajaan metrin verran taaksepäin ja niinhän Belarus oli pelastettu suosta.Nyt vaan kuusenlatvaa takapyörien etupuolelle ja Belarus oli pelastettu suosta.Tulipahan tuossa taas kerran mieleen se suomalainen perustotuus, että……meillä pannaan konsteilla, mutta ei suurilla munilla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Konsteilla mutta ei suurilla munilla, Mantsinsaari, Työmpäinen, Mantsin patteri, Pöllä, Lunkulansaari, Laatokka, Belarus, |
Vaarin huippuhetkiä!Keskiviikko 3.2.2021 - -Esko Erkkilä- Tunnustan ja en ainakaan muista, että olisin pessyt poikieni kakkapyllyjä vaikka heitä onkin neljännestusina.Poikien ”kakkapyllyaikana” olin työelämässä niin kiinni ja kiireinen, että nuo pesuhommat jäivät Rouvan huoleksi.Nykyään muuten vauvojen vaipat ovat kertakäyttövaippoja, mutta 1970- ja vielä 1980-luvullakin ainakin meillä vaipat olivat harsovaippoja ja niitä sitten pestiin ja kuivattiin – niin ei tehdä enää!Mutta siitä kakkapyllyjen tai yhden kakkapyllyn pesemisestä:On Vaarin parasta aikaa, kun saa pestä puolitoistavuotiaan Tommin kakkapyllyä!Harmi vaan, sillä pian Tommi oppii tekemään kakkansa potalle ja silloin jää Vaarilta tuokin nautinto muistojen joukkoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kertakäyttövaipat, vaippaharsot, harsovaipat, |
Vaatimattomanoloinen, mutta arvokas mitali kuitenkin!Tiistai 2.2.2021 - -Esko Erkkilä- Tutkailin mitalihyllykköäni ja nyt haluan esitellä siellä olevan Tampereen kaupungin hopeisen ansiomitalin!Tampereen kaupunki myöntää hopeisen ansiomitalin niille luottamushenkilöille, jotka ovat hoitaneet kaupungin luottamustehtäviä 10 vuotta.Ansiomitalin myöntämisen edellytyksenä on luottamushenkilötehtävien hoitaminen arvokkaasti ja käyttäytyminen aseman edellyttämällä tavalla.Kymmenen vuoden pituinen luottamushenkilöjaksoni koostuu vuonna 2009 alkaneesta Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan jäsenyydestä ja sen jälkeen Vanhusneuvoston jäsenenä – Vanhusneuvoston jäsenyys jatkuu edelleen. Jossain vaiheessa oli myös Keskusvaalilautakunnan jäsen eli silloin olin ”tuplasti” luottamushenkilö.Kannan ylväänä Tampereen kaupungin hopeista ansiomitalia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen kaupungin hopeinen ansiomitali, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Tampereen Vanhusneuvosto, |
Sain "tuurata" Euroopan Unionin ulkoministeriä eräänä tiistaina tammikuussa 2014!Maanantai 1.2.2021 - -Esko Erkkilä- Minulla oli tilaisuus vierailla Brysselissä Euroopan Unionin ”pääkonttorissa” sekä Naton päämajassa tammikuussa seitsemän vuotta sitten.Portugalilainen Jose Manuel Barroso johti silloin Euroopan komissiota, Olli Rehn oli talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina ja brittiläinen Catherine Ashton oli komission eräs varapuheenjohtajista ja hän toimi EU:n ulkoasioiden sekä turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana.Ashtonia kutsuttiin Euroopan Unionin ulkoministeriksi! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan komissio, Bryssel, Olli Rehn, Jose Manuel Barroso, Catherine Ashton, Nato, Naton päämaja, Euroopan Unioni, |
Ei olisi uskonut!Sunnuntai 31.1.2021 - -Esko Erkkilä- Kahdesta yrityksestäni huolimatta en koskaan oppinut polttamaan tupakkaa ja olen tästä ”oppimattomuudestani” hyvinkin tyytyväinen.Ensimmäisen kerran opettelin polttamaan naapurin pojan kanssa kymmenvuotiaana nassikkana, mutta isäni pääsi perille hommailuistamme ja kokeilut jäivät.Toisen kerran yritin polttaa varusmiesaikana, kun joku maastoharjoitus muka otti päähän – onneksi sekin jäi vajaan tupakanmittaiseksi kokeiluksi!***************Isäni oli itseoppinut kunnallismies ja tammikuussa meillä oli pirtissä toistakymmentäkin naapuria odottamassa veroplankettien eli veroilmoitusten täyttämistä. Isä oli Viljakkalan taksoituslautakunnan jäsen, joten hän tunsi verotuskäytännöt.Pirtti oli sakeana tupakansavusta, sillä jokseenkin kaikki miehet polttivat tupakkaa.Isäni oli varsinainen ketjupolttaja, mutta hän lopetti tupakoimisen kertaheitolla vuonna 1961; hänen tupakoinnin lopettamisensa tapahtui Suomen kovimman myrskyn eli Maire-myrskyn aikana 1.8.1961. Isäni oli myrskyn aikana sydänongelmien vuoksi sairaalassa ja hänen tupakanpolttonsa jäi tuolle sairaalareissulle!***************Toinen ”tupakkamuistelus” minulla on Ruotsinlaivat, jotka olivat varsinaisia tupakanhajun pahiten riivaamia paikkoja.Nykyään ei voisi kuvitellakaan, että Ruotsinlaivoilla tupakoitaisiin.On kummallista, että miten nopeasti Ruotsinlaivat raikastuivat, kun niillä tupakointi siirrettiin erillisiin pieniin osastoihin.***************Tämän juttuni otsikko viittaa siihen, että inhottava tupakanhaju saadaan varsin nopeastikin pois, jos ja kun tupakointi kielletään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tupakanpoltto, tupakanpolton aloittaminen, tupakanpolton lopettaminen, inhottava tupakanhaju, Viljakkala, taksoituslautakunta, Maire-myrsky, Maire-myrsky 1.8.1961, |
Pidän luonnollisena, että yritysmaailmassa työskentelevä pitää sähköpostinsa auki myös työajan jälkeen!Lauantai 30.1.2021 - -Esko Erkkilä- Muutamana viime päivänä on julkisuudessa käyty keskustelua, että pitääkö työntekijän pitää avoinna sähköpostinsa myös virallisen työajan ulkopuolella ja pitääkö hänen mahdollisesti osallistua silloin myös sähköpostikeskusteluun.Puhun omasta kokemuksestani ja olen vahvasti sitä mieltä, että bisnesmaailmassa toimivien ja vastuuta kantavien pitää olla tavoitettavissa myös virallisen työajan ulkopuolella.Työnantajani Rehuraisio Oy osti vuoden 1990 alussa osake-enemmistön Hämeenlinnassa toimineesta Alfa-Rehu Oy:stä ja minut nimettiin tuon yhtiön myyntipäälliköksi.Hämmästyin, että tuolloin Alfa-Rehu Oy:n myyntimiehet pitivät luonnollisena, että esimies on tavoitettavissa myös virallisen työajan ulkopuolella. Oli helppoa omaksua tuo menettely, sillä tilanne rehumarkkinoilla oli kovin haastava ja esimiehen tukea kaivattiin.*********Monien vaiheiden jälkeen siirryin vuonna 1997 Rehuraisio Oy:n raaka-ainepäälliköksi ja silloin uuden vastuualueen esimiehenä kannustin itseäni olemaan tavoitettavissa myös iltapäiväneljän jälkeen.Työmatkani Tampereelta Raisioon oli 156 kilometriä suuntaansa ja tein tuon työmatkan keskimäärin kolmesti viikossa – kahtena päivänä viikossa olin muualla matkoilla.Heräsin aamulla klo 05.00, lähdin taipaleelle klo 05.20 ja olin tuloksentekopaikallani klo 07.00. Sain tehdä hommia tunnin verran rauhassa, sillä lähinaimapiirissä asuvat tulivat työmaalle aamukahdeksalta.Lähdin kohti Tamperetta klo 15.00 ja kun saavuin kotiin, niin ensimmäinen tehtäväni oli liittää läppärini yrityksen nettiverkkoon ja saatoin aloittaa toisen tuurin työt!Nautin työstäni ja saavutimme vähintäänkin kohtuulliset tulokset!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työtä myös virallisen työajan ulkopuolella, |
Kantakortti kertoo mielenkiintoisia seikkoja mm. varusmiespalveluksen ajaltaPerjantai 29.1.2021 - -Esko Erkkilä- Kantakortti on jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan puolustusvoimissa.Nykyään kantakortin tai oikeastaan sen kopion saaminen on haasteellista, mutta toki mahdollista.Olin aikoinaan aktiivinen ja sain helposti kopion omasta kantakortistani, mutta vain siltä ajalta, jolloin olin varusmiespalveluksessa ja reservissä Maavoimissa. Jossain vaiheessa minut siirrettiin reservissä Ilmavoimiin ja siltä ajalta olisin joutunut maksamaan kantakorttitietojen etsimisestä tuntiveloituksen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt.Ihmettelen kyllä Puolustusvoimien menettelyä, että kantakorttitietojen etsimisestä voidaan uhata erillisveloituksella!Mutta siitä kantakortistani:Toki tiedän sotilaspassitietojeni perusteella, että kaikki arvosanani ovat varusmiesaikana olleet kiitettäviä, mutta mielenkiintoisia ovat ne esimiesteni luonnehdinnat, jotka ilmenevät kantakortissani. |
|
1 kommentti . Avainsanat: kantakortti, Porin Prikaati, RUK 125, Panssarintorjunta, Ilmavoimat, yliluutnantti, kapteeni, |
Nyt riittää aineksia 45 asteen lumipenkoille!Torstai 28.1.2021 - -Esko Erkkilä- Olen vuonna 1968 ollut suorittavassa roolissa ja seuraavana vuonna ohjaavassa roolissa, kun Instituutin käytäville on lapioitu lumipenkkoja 45 asteen kulmaan.Oppi on juurtunut otolliseen maaperään, sillä nyt olen taas saanut omakohtaisesti virkistää silloin saatua oppia.Asian tiimoilta on annettava suuri tunnustus Pihahuolto Haapaniemi Oy:n lumenauraajille, jotka osaltaan ovat pitäneet omakotitalomme rasitteeksi kuuluvan jalkakäytävän lumesta puhtaana. Toki minulle on jäänyt lumipenkkojen muotoilu ja siihen on kulunutkin koko ”pitkänen päivä”!Tampereella on kai kymmenen aluetta, joista Tampereen Infra Oy huolehtii seitsemän kunnossapidosta ja meille palokalliolaisille ”arpa” on suonut tätä tehtävää suorittamaan Pihahuolto Haapaniemi Oy.Muuten; Tampereen Infra Liikelaitos – aluksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitos – perustettiin vuonna 2009 ja sain olla tuon liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä 8 ja puoli vuotta, aluksi neljä vuotta sen varapuheenjohtajana.*******************
Nyt lumentulo kuitenkin sais jo riittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 45 asteen lumipenkat, Pihahuolto Haapaniemi Oy, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infra Oy, Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunta, Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja, Instituutti, |
Kotitalousvähennys pitää säilyttää ja sitä täytyy kehittääKeskiviikko 27.1.2021 - -Esko Erkkilä- Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) maanantaina 25.1.2021 julkistetussa ”tutkimuksessa” todetaan, että kotitalousvähennys on tehoton tapa lisätä työllisyyttä tai puuttua veronkiertoon.Heidän mukaansa tuki myös kohdistuu erityisesti hyvätuloisille.*************Omakotiasujana omaan useiden vuosien ajalta omakohtaista kokemusta kotitalousvähennyksen merkityksestä ja sen vuoksi laitoinkin VATT:n ja PT:n julkistaman tutkimustekeleen lainausmerkkien sisään.Monet ovat ne remontit ja omakotitalomme kunnostukset, joiden alkamiseen kotitalousvähennyksellä on ollut selkeä rooli; keittiöremontti, tapetoinnit, vessojen ajanmukaistaminen, vesikaton uusiminen ja pihapuiden kaataminen ovat esimerkkejä takavuosilta.Viime vuoden veroilmoitukseen pitää lähipäivinä liittää kotitalousvähennys kylmiöremontista!Kotitalousvähennys suitsee omakohtaisia laadultaan epämääräisiin korjaushommiin ryhtymistä ja edistää tukeutumista luotettavien ammattimaisten yritysten käyttämiseen.On selvää, että kotitalousvähennystä voi remonttihommien osalta hyödyntää vain sellaiset, jotka asuvat ”oman hirren alla” ja sellaiset joille verottaja määrää veroja maksettavaksi.Kotitalousvähennykseen menee vuositasolla n. 450 miljoonaa euroa, joten siihen liittyvät kysymykset ovat moninaiset ja on selvää, että sen tuomat edut ovat yhteiskunnan kannalta merkitykselliset.************Kaavailut kotitalousvähennyksen painopisteen siirtämiseksi nykyistä enemmän siivous- ja hoivapalvelujen suuntaan merkitsevät sitä, että kotitalousvähennyksen hyödyntäjien piiri tulee kasvamaan.Sen suon, mutta samalla on huolehdittava, että kotien ”remonttipuolen” roolia kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvista toimenpiteistä ei pidä heikentää!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kotitalousvähennys pitää säilyttää ja sitä täytyy kehittää, kotitalousvähennys, Valtion taloudellisen tutkimuskeskus (VATT), Palkansaajien tutkimuslaitos (PT), |
"Puhtaan Vesijärven puolesta"Tiistai 26.1.2021 - -Esko Erkkilä- Hiihdin aikoinaan 30. peräkkäistä kertaa Finlandia-hiihdon ja viimeisimmän Finlandiani hiihdin vuonna 2010.Finlandia-hiihdon kunniaksi on todettava, että hiihdon suorittaneet saivat joka vuosi kyseiselle vuodelle teemoitetun osanottajamitalin – joudun tässä toteamaan, että Pirkan-hiihdossa joka vuosi on samanlainen osanottajamitali ja se ei mielestäni ole hyvä. Pirkan-hiihdon osanottajamitaleita minulla on muuten seitsemän kappaletta!Mutta siihen vuoteen 2010 ja silloin jaettuun Finlandia-hiihdon osanottajamitaliin:Mitali on isokokoinen ja kertoo, että vuonna 2010 hiihdettiin 37. Finlandia-hiihto.*********************I VesijärviPuhtaan Vesijärven puolesta To savet he local lake
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Puhtaan Vesijärven puolesta", Finlandia-hiihto, Finlandia.hiihto vuonna 2010, Vesijärvi, Puhtaan vesijärven puolesta, To save the local lake, |
"Kun luot, luo maailma"Maanantai 25.1.2021 - -Esko Erkkilä- Tutkailin piironginlaatikkomme saloja ja löysin sieltä painavan Lauri Viita –mitalin.En muista, että mistä ja miten tuon arvokkaanoloinen mitali on päätynyt piironginlaatikkooni.Mitalin ”kuvapuolella” on Lauri Viiden kasvokuvan lisäksi maininnat Viidan eräistä teoksista kuten Kukunor, Suutarikin, Leevi, Käppyräinen, Betonimylläri sekä Moreeni.Mitalin kääntöpuolella on teksti ”Lauri Viita 1916 – 1965” sekä tämän juttuni otsikossa oleva ”Kun luot, luo maailma”. Niiden lisäksi siellä on taiteilijan ”1976 . H. Valta” ikään kuin omistuskirjoituksena.Yritin löytää netistä tietoa tuosta mitalista, mutta en löytänyt ja olisinkin kiitollinen, jos joku lukijoistani osaisi taustoittaa tuon mitalin historiaa tarkemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: "Kun luot, luo maailma", Lauri Viita, Lauri Viita -mitali, Heikki Valta, kuvanveistäjä Heikki Valta, Betonimylläri, Moreeni, Kukunor, Suutarikin, Leevi, Käppyräinen, |
Korona-aika on synnyttänyt teams-, hybridi- ja sähköpostikokouksia!Sunnuntai 24.1.2021 - -Esko Erkkilä- Olen ehdottomasti kasvokkain toteutettavien kokousten kannattaja, mutta korona-aika on tuonut myös kokouskäytäntöihin uusia menettelytapoja.Teams-kokoukset ovat ainakin minulle muodostuneet melkein rutiiniksi, sillä niin usein olen niihin saanut (tai joutunut) osallistumaan.Teams-kokouksissa kaikki osallistujat ovat omien tietokoneidensa äärellä ja henkilökohtaista kontaktia ei kenenkään kokouksen osanottajan kesken pääse syntymään.Teams-kokouksen määritelmä on, että se on ryhmätyön ja yhteistyön alusta, jossa voi keskustella ja kommunikoida pikaviestien, videopuheluiden tai äänipuheluiden avulla.Hybridikokous on puolestaan toteutukseltaan sellainen, joissa osa osallistujista on saman pöydän ääressä ja osa osallistuu kokoukseen jonkin etäkokousvälineen kautta.****************
Varsinkin teams-kokouksissa puheenjohtajan rooli on hallitseva ja useinkin voidaan luonnehtia, että se on liiankin hallitseva. Teams-kokouksia en osaa juuri tämän vuoksi arvostaa – toki on todettava, että puheenjohtajien menettelytavoissa on suuria eroja.Hybridikokoukset ovat luonteeltaan jo lähempänä tavanomaisia kokouksia, sillä niiden osanottajista useat ovat samassa tilassa ja ihanne on, että puheenjohtaja on samassa tilassa, jossa ainakin osa kokouksen osanottajista on.Kolmas tuntemani etäkokoustapa on sähköpostikokous ja siitä minulla on hyviä kokemuksia. Sähköpostikokous on aikaaviepä kokoustapa, sillä siinä asioita käsitellään asiakohta kerrallaan sähköpostien välityksellä keskustellen. Sähköpostikokoukseen aikaa on varattava tuntikausia.On todennäköitä ja varmaakin, että korona-ajan jälkeen teams-, hybridi- ja sähköpostikokoukset yleistyvät ja hyvä niin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona, Koron-aika, teams-kokoukset, hybridikokoukset, sähköpostikokoukset, |
Linja-autoja kulkee, mutta aikataulujen selvittäminen on välttämätöntä ja haasteellista!Lauantai 23.1.2021 - -Esko Erkkilä- Viljakkala on esimerkki asuinseudusta, jossa julkisilla liikkuminen on vaikeaa, mutta toki mahdollista.Puheenjohtamani……Viljakkala-neuvosto on ollut asian tiimoilta aloitteellinen ja nyt tiistaina 19.1.2021 pääsimme eteenpäin, kun saimme Ylöjärven kaupungin kehityspäällikkö Mari Ruissalon keräämät aikataulutiedostot jakeluun.*******************Kerätyt linja-autojen aikataulut ovat päivitettyjä 11.1.2021 tilanteeseen.Linja-autojen aikataulut muuttuvat nopeaan tahtiin ja sen vuoksi onkin välttämätöntä, että aikataulut varmistetaan liikennöitsijöiltä ennen matkaa.Positiivista Viljakkala-neuvoston selvityksessä oli se, että Viljakkalan alueella liikkuu linja-autoja yllättävänkin runsaasti.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Länsi-Linjat Oy, Pirkanmaan Tilausliikenne, Viljakkalan alueen joukkoliikenne, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, |
Kokouksen pöytäkirja pitäisi olla osanottajilla viimeistään huomiseksi!Perjantai 22.1.2021 - -Esko Erkkilä- Saan vielä nykyisinkin olla joidenkin yhdistysten tai toimielinten puheenjohtaja ja monien sellaisten jäsen.Puheenjohtajan ja jäsenen roolissa otan tänään esille sihteerien roolin ja toiminnan.Minua häiritsee ja kummastuttaa monien kokoussihteerien vitkuttelu muistioiden ja pöytäkirjojen kirjoittamisessa ja jakelussa.Työelämässä puheenjohdin kerran kuukaudessa neuvonpitoa, jossa käsittelimme ja teimme päätöksiä suuruusluokaltaan 40 – 50 miljoonan euron suuruisista kysymyksistä. Olin puheenjohtajuuden lisäksi myös noiden palaverien – raaka-ainepalaveri – sihteeri.Palaverit kestivät hieman yli kaksi tuntia ja niiden päätöksillä linjattiin maamme toiseksi suurimman rehuteollisuusyrityksen raaka-ainekysymykset vähintäänkin kuukaudeksi eteenpäin.Jäin aina palaverin jälkeen kokoustilaan ja kirjoitin ennen kokoustamme luonnostelemani päätöspöytäkirjan valmiiksi ja lähetin valmiin pöytäkirjan kokouksen osanottajille ja myös muille vastuuhenkilöille, joiden piti saada tieto päätöksistämme. Usein kävi niin, että pöytäkirja oli vastaanottajien sähköpostissa heti, kun vastaanottaja ehti avaamaan sähköpostinsa.Nykyään kummastelen, kun kokousten ja palaverien sihteerit tussaroivat pöytäkirjojen laadinnassa jopa päivätolkulla.Toki poikkeuksiakin on ja eräs heistä oli taannoin Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja, joka piirikokouksen jälkeen ahersi piiritoimistolla kokousta seuraavan yökauden niin, että eilisin pidetyn kokouksen pöytäkirja oli osanottajien sähköpostissa viimeistään seuraavana aamuna.Niitä aikoja kaipaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokouspöytäkirja, kokousmuistio, kokouksen sihteeri, |
Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksiaTorstai 21.1.2021 - -Esko Erkkilä- Joepeh Bidenin valtaannousu eilen Yhdysvaltain presidentiksi Donald Trumpin kaoottisen valtakauden jälkeen antaa ja luo mahdollisuudet koko maailman kehittymiselle.Bidenin presidenttikausi alkaa suurten ongelmien vallitessa, mutta nyt tarvitsemme joka alalla uutta.Korona antaa suuret mahdollisuudet vaikkapa Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välillä ja parantuvista suhteista myös suomalaiset saamme tietyllä viiveellä etua.Seniori-ikäisenä arvostan, että 20.11.1942 syntynyt Joe Biden on kohonnut Yhdysvaltain presidentiksi ja arvostan myös sitä, että suomalaisittain kamalan etunimen omaava henkilö vannoi eilen valansa varapresidentiksi Kamala Harris!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joe Bidenin aloittaminen Yhdysvaltain presidenttinä luo mahdollisuuksia, Joe Biden, Kamala Harris, Joepeh Biden, Donald Trump, EU, Euroopan Unioni, |
Kaunishan se luminen metsä on, mutta...Keskiviikko 20.1.2021 - -Esko Erkkilä- Olemme saaneet nauttia lähes koko alkuvuoden ajan lumisista sekä huurteisista metsistä ja sen ansiosta luonnon kauneudesta.Tilanne tulee jatkumaan, sillä meteorologit ennustavat lumisateita myös lähipäiville.************En halua olla pessimisti ja en halua pilata kauniista luonnosta nauttimisesta, mutta väkisin tulee mieleeni ne ajat 1960-luvun puolivälin tienoilla, jolloin sain isäni kanssa tehdä metsätöitä parin sydäntalven aikana.Teimme paperipuuta ja tukkeja pääosin naapureiden metsissä ja joskus myös omassa metsässä.Luminen metsä ei ollut lainkaan mukava paikka, kun joutui moottorisahan kanssa kumartumaan puun alle ja tiesi, että kohta saa päälleen oksilta putoavaa lunta ja paljon! Harteille pudonnut lumi merkitsi sulaessaan vaatteiden kastumista eli ”me metsätyömiehet” kastuimme hiestä sekä puiden oksilta pudonneesta lumesta.Suojasään jälkeen puhtoinen metsä on metsätyömiehelle talvinen unelma!Sitä odotellessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luminen metsä, Puhdas metsä, metsätyöt, moottorisaha, suojasää, |
Salmonellaa ei pidä päästää keittiöön ja vielä vähemmän ruokapöytään saakka!Tiistai 19.1.2021 - -Esko Erkkilä- Salmonella on viime päivinä noussut julkiseen keskusteluun, sillä eräässä kanalassa on pintapuhtaus- eli pyyhkäisynäytteistä löydetty salmonellaa.Kyseisen kanalan kananmunia on pakattu loimaalaisen Kieku Oy:n munapakkaamossa ja Ruokavirasto on määrännyt, että salmonellasaastuneen kanalan tuottamat kananmunat on vedettävä pois markkinoilta.Myynnistä on vedetty pois kananmunia, joita on kuluttajille myyty tuotemerkeillä Kieku, Pirkka ja Kotimaista.Valvovan viranomaisen, kyseisen munapakkaamon sekä salmonellasaastuneen kanalan munia myyneiden K- ja S-ryhmien toiminta on esimerkillistä sekä osoitus suomalaisen elintarvikeketjun vastuullisesta toiminnasta.Erilaisia salmonellatyyppejä on lukematon määrä ja nyt pyyhkäisynäytteestä löydetty salmonellatyyppi on sellainen, joka pystyy läpäisemään munakuoren ja saastuttamaan koko munan.Korostan, että nyt ei ole todettu salmonellasaastuneita kananmunia, mutta viranomaismääräyksellä vaaravyöhykkeellä olevat kanamunat on poistettu myynnistä!***************Vastasin aikoinaan maamme toiseksi suurimman rehutehtaan raaka-ainehankinnasta ja työssäni tuli salmonellantorjunta hyvinkin tutuksi.Ehkä joskus palaan tällä saitilla niihin käytännön toimenpiteisiin, jotka liittyvät suomalaiseen salmonellapuhtauteen ja sen torjuntaan!
-Esko Erkkilä- PS: Päivitettyä tietoa 19.1.2021 klo 10.00!Nyt salmonellaa on löydetty myös "yhden tilan tuotantoeläimissä" - kuten uudessa takaisinvetoilmoituksessa sanatarkasti todetaan eli ongelma on laajentumassa! |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Salmonellaa ei pidä päästää keittiöön ja vielä vähemmän ruokapöytään saakka!, Salmonella, salmonellapuhtaus, salmonellasaastunta, Ruokavirasto, salmonellapuhdistus, Kieku-kananmunat, Pirkka-kananmunat, Kotimaista-kananmunat, |