Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 60-vuotisjuhla oli arvokas tilaisuusTorstai 19.5.2011 - -Esko Erkkilä- Syöpään liittyvä yhdistystoiminta alkoi Suomessa v. 1936, koska silloin perustettiin Suomen Syöpäyhdistys. Sotavuodet viivästyttivät maakunnallisten syöpäyhdistysten perustamista, sillä ensimmäinen maakunnallinen syöpäyhdistys perustettiin Turkuun vasta 12.4.1951. Tampereelle perustettiin maakunnallinen syöpäyhdistys 10.5.1951 ja se ehtikin ensimmäisenä maakunnallisena yhdistyksenä yhdistysrekisteriin! Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry vietti 60-vuotisjuhliaan Komediateatterin Juhlatalossa Tampereella tiistaina 10.5.2011. Olen toiminut syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä vajaan kymmenen vuotta ja sen vuoksi olinkin kutsuvieraana mukana juhlassa. Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n puheenjohtaja sosiaalineuvos Seppo Rantanen käsitteli tervehdyssanoissaan yhdistyksen perustamista sekä tiettyjä virstanpylväitä vuosien varrelta. Yhdistys perustettiin Hotelli Tammerissa arvovaltaisten tamperelaisten toimesta. Perustajina oli 20 henkilöä, jotka olivat silloin ja myöhemminkin keskeisessä asemassa Tampereella. Rantanen mainitsi puheessaan ”aseveliakselin” toimineen syöpäyhdistystä perustettaessa. Rantanen oli poliittisen uransa aikana keskeinen toimija Tampereen aseveliakselin päättäjänä ja sen vuoksi – tai siitä huolimatta - poliittisen muisteluksen sisällyttäminen arvokkaan ja puolueettoman juhlan tervetulotoivotukseen voidaan perustellusti kyseenalaistaan. Pirkanmaan Hoitokodin perustaminen v. 1988 saattohoitoa varten sekä suolistosyövän seulontamenetelmien kehittäminen ovat Rantasen mukaan olleet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tärkeitä saavutuksia vuosien varrella – näiden osalta Rantasen ajatuksiin on helppo yhtyä. Rantanen päätti juhlan avaussanansa ajatukseen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen valoisasta tulevaisuudesta. Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuoran juhlapuheen teemana oli: ”Elämä, arvot ja etiikka”. Pastori Olkinuora on tunnettu ja arvostettu mielipiteiden kiteyttäjä. Olen lukenut Olkinuoran tekstejä, mutta kuulin häntä ”livenä” vasta nyt ensimmäisen kerran. Ei ehkä ole oikeudenmukaista, että esitän pastori Olkinuoran ajatuksia vain teemoina ranskalaisin viivoin, mutta rohkenen sen kuitenkin niin tehdä:
Vähän humoristisena, mutta vakavana asiana pastori Olkinuora kertoi nuorten lääkärien keskuudessa tehdystä kyselystä, jossa kysyttiin nuorten lääkärien mielikuvaa hankalasta potilaasta. Epäsuosituin potilas nuorten lääkärien mielestä on ”vanha ämmä, jolla on remppoja”, kertoi Hilkka Olkinuora juhlapuheessaan. Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuora kiteytti juhlapuheensa lopuksi, että juhlikaamme tätä työtä!
Potilaan puheenvuoron käytti Pirkko Lehtonen. Lehtosen runomittainen, pitkä ja liikehdintää sekä hieman kulissejakin vaatinut esitys oli kerrassaan mainio. Puheenjohtaja Seppo Rantasen kommentti oli: ”Ainutlaatuinen puheenvuoro”. Rantasen kommenttiin on helppo yhtyä. Juhlassa palkittiin parisenkymmentä syöpätyössä ansioitunutta yhdistyksen jäsentä, lääkäriä ja yhdistyksen työntekijää. Juhlan musiikista vastasi Pushkin Qintett. Juhla oli arvokas ja mieliinpainuva meille n. seitsemällekymmenelle henkilölle, jotka olimme paikalla. On paikallaan, että vapaaehtoistyöhön osallistuneita huomioidaan. Myös sellaisten henkilöiden extra-huomiointi on paikallaan, jotka saavat palkan syöpää vastaan tekemästään työstä – näin huomioidaan muitakin palkollisia. Huomioitujen joukossa oli myös tahoja, jotka ovat taloudellisesti tukeneet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toimintaa. Juhlan aikana tulivat mieleeni ne lukemattomat syöpäpotilaat, jotka parhaillaan kamppailevat syövän kanssa. Moniko palkituista on henkilökohtaisesti kokenut syövän? Kuinka hyvin me juhlayleisönä osasimme asettautua heidän tilanteeseensa? Pystyimmekö tällä juhlatilaisuudella auttamaan ja tukemaan todellisessa tilanteessa olevia syöpää sairastavia tai syöpää sairastaneita läheisimpiämme? Erityisesti juhlan hetkellä on pystyttävä kriittisesti arvioimaan kokonaisuuksia. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Komediateatteri, Seppo Rantanen, Hilkka Olkinuora, Pirkko Lehtonen, Pushkin Qintett, Pirkanmaan Hoitokoti, suolistosyöpä, suolistosyövän selonta, saattohoito, |
Tampere järjesti isänmaallisen juhlan sotaveteraanien kunniaksiSunnuntai 1.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki järjesti sotaveteraanien kansallisena veteraanipäivänä, keskiviikkona 27. päivänä huhtikuuta isänmaallisen juhlan Tullikamarin Pakkahuoneella. Osallistuin juhlatilaisuuteen.
Tilaisuus oli juhlava ja se sisälsi paljon innostavaa musiikkia.
Musiikista huolehtivat Rientolan eläkeläisten soittokunta, johtajanaan Andreas Schultz…
…sekä mieskuoro Kelot, jota johti Lasse Kautto. Kuvassa mieskuoro Kelot järjestäytymässä Pakkahuoneen esiintymislavalle.
Juhlatilaisuus alkoi sotilaskotisisarien tarjoilemalla kahvituksella. Juhlan avasi Tampereen kulttuuritoimenjohtaja Jaakko Masonen. Hän kiitti läsnä olleita sotaveteraaneja sekä niitä, jotka ovat enää muistoissamme siitä, että saamme elää vapaassa maassa. Masonen pyysi sotaveteraaneja vastaanottamaan Tampereen kaupungin nöyrän kiitoksen tästä kaikesta. Masosen tervehdyksen jälkeen juhlayleisö sai nauttia Tampereen Suzukikoulun oppilaiden musiikkiesityksistä, johtajanaan rehtori Annikki Saario.
Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen piti tilaisuuden juhlapuheen. Ikonen osoitti lämpimät sanansa erityisesti veteraaneille, heidän puolisoilleen ja veteraanien leskille. Hän kutsui puheensa pääkohteita kunniakansalaisiksi. Elämänkokemusten tallentaminen on tärkeä asia, mainitsi Ikonen. Apulaispormestari Ikonen luetteli monia tapoja, joilla Tampereen kaupunki huomioi tai on huomioinut veteraaneja ja yleensäkin senioriväestöään. Käyn tässä lyhyesti luetellen läpi ne asiat, jotka apulaispormestari mainitsi:
Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikosen luettelema lista oli pitkä ja mieleen tulikin, että lista oli eräänlainen ”toiveiden tynnyri” eikä suinkaan lista, jossa luetellut asiat olisivat kunnossa. Harmi, että juhlatilaisuudessa tulee tällaista mieleen, mutta politiikkoja kuunnellessa epäilevä ajatus tulee mieleen juhlan hetkelläkin. Ainakin minulle Ikosen puheessa oli uutta se, että seuraava Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen juhlaparaati järjestetään Tampereella. Nyt kalenteri esiin ja Itsenäisyyspäivä pitää varata Tampere-päiväksi! Rientolan eläkeläisten soittokunnan ja mieskuoro Kelojen musiikkiesitykset huipentuivat ”Veteraanin iltahuuto” –esitykseen. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.
Kiitän Tampereen kaupunkia kansallisen veteraanipäivän huomioimisesta juhlatilaisuudella. On valitettavaa, että jo niin monet veteraaneistamme elävät ainoastaan muistoissamme ja he eivät ehtineet kokemaan ansaitsemaansa arvostusta. Toivon, että apulaispormestari Anna-Kaisa Ikosen juhlapuheessaan mainitsemat veteraaneja sekä ikäihmisiä koskettavat seikat saisivat enemmän todellisuutta ympärilleen – siinä riittää ikäihmisillä painostamista, jotta Tampereen päättäjät alkaisivat todella huomioida ikäihmiset nykyistä paremmin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Itsenäisyyspäivä valtakunnallinen paraati vuonna 2011, Anna-Kaisa Ikonen, Jaakko Masonen, Rientolan eläkeläisten soittokunta, Mieskuoro Kelot, Veteraanin iltahuuto, |
Saumaton hoitoketju on Tampereella haavekuva vaan!Perjantai 11.3.2011 - -Esko Erkkilä- On räikeä ristiriita Tampereen kaupungin vastuuhenkilöiden ja todellisuuden kanssa siitä, että toimiiko katkeamaton hoitoketju kaupungissamme. Norsunluutorniinsa Valkoiseen talon edullisten lounaiden ääreen bunkkeroituneet johtavat virkahenkilöt toteavat seminaareissa ja yleisötilaisuuksissa, että katkeamaton hoitoketju toimii. Karu todellisuus on kokonaan täysin muuta. On epäinhimillistä, että sairaalasta kotiutettu kaupunkilainen kyyditään vaikean leikkauksen jälkeen kotiinsa, istutetaan ovenpielessä sijaitsevalla tuolille, ja sanotaan ”Heippa”! Voidaan sanoa, että kyse on Tampereen kaupungin suorittamasta heitteillejätöstä. Tampereen kaupungissa on palvelu, jota kutsutaan kotiuttamispalveluksi. Sen tarkoituksena on huolehtia kansalaisista, jotka kotiutetaan esim. Tampereen Yliopistollisesta Sairaalasta ja saattaa heidät pikkuhiljaa itsestään selviäviksi kansalaisiksi. Nykyisin toiminta on tarkoituksensa irvikuva. Homma pitäisi toimia siten, että TAYS:n ja Tampereen kaupungin välillä tieto kulkisi. Esteenä eivät saa olla mitkään henkilöstölait, jotka kieltävät esim. henkilötunnusten käytön näissä rajapinnat ylittävissä tapauksissa. Kun TAYS:sta kotiutetaan esim. taksikyydillä potilas, jolle on tehty vaikea leikkaus, olisi Tampereen kotiuttamispalvelun henkilöiden oltava vastassa tätä omaan kotiinsa palaavaa henkilöä. Näin ainakin silloin,jos kyseessä on yksinäinen henkilö, jolla ei ole omaisia tai omaiset asuvat kaukana. Myös kotiutettavan ikä pitää huomioida, sillä vanhammalle henkilölle käytännön rutiinit ovat terveenä ja täysikuntoisenakin vaikeammat kuin nuorelle. Tampereen kaupungin kotiuttamispalvelun pitäisi huolehtia, että kotiutunut potilas saisi ensimmäisinä päivinä ”täyden palvelun” lääkkeiden annostelun, ruokahankintojen, peseytymisen ja henkilökohtaisen hygienian osalta. Myös henkilökohtaisten kiireettömien keskustelujen käyminen hänen kanssaan nopeuttaisi kunnon kohentumista. Tiiviin seurantajakson pituus on voitava arvioida tapauaskohtaisesti. On tärkeää, että Tampereen kaupungin kotiuttamispalvelu huolehtisi TAYS:sta kotiutuneen potilaan seurannasta viikon verran suhteellisen säännollisesti vähintään kerran päivässä. Jos tervehtyminen edistyy ennakoidusti, voitaisiin seurantaa harventaa ja siirtyä jatkossa vaikkapa puhelinseurantaan ja tietysti kotiutumisen edetessä luopua kaikesta seurannasta kokonaan. Nyt tätä toimintaa Tampereen kaupungilla ei ole. Kuvaamani tarve kasvaa lähivuosina, sillä me ns. suuret ikäluokat tulemme olemaan merkittävä asukasryhmä 2030-luvulle saakka. Juuri meillä on kuvatunlainen tarve seuraavien 25 vuoden aikana. Halutaanko meidät huomioida vai kohautetaanko meille olkapäitä? Kysyn ja vaadin vastauksia asioista vastaavilta virkahenkilöiltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saumaton hoitoketju, TAYS, kotiuttamispalvelu, Eeva Päivärinta, |
Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen uudistamisprosessi pääsee nyt toden teolla alkamaanMaanantai 27.12.2010 - -Esko Erkkilä- Ehdin vasta toissapäivänä eli Joulupäivänä kuuntelemaan Radio Moreenin taltioiman radioinnin Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta 15.12.2010, jossa käsiteltiin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen toimintamallin kehittämistä. Sain toki tiedon päätöksestä välittömästi ”nuijan kopahtamisen” jälkeen, mutta oli mielenkiintoista – joskin hieman surullistakin – seurata puheenvuoro puheenvuorolta sitä näytelmää, jonka jälkeen päädyttiin selvitystyöryhmän ja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan kannattamaan vaihtoehtoon. Lopullinen päätös syntyi XL-ryhmän äänin 38 – 29. Päätöksen kyytipojaksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anneli Kivistön toivomusponnen henkilöstön uudelleensijoittamisperiaatteista. Kaupunginvaltuuston päätös on vastuullinen ja se merkitsee kaupunkilaisten sekä veronmaksajien etujen huomiointia. Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana arvostan mm. Irja Tulosen (kok) käyttämiä puheenvuoroja, joissa hän kysyi, että onko esim. asfalttiaseman hoitaminen yhtä tärkeää kaupungin ylläpitämää toimintaa kuin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen. Keskustan Mikko Kriikku peräänkuulutti aivan oikein, että päätöksiä pitää nyt tehdä, jotta Infrassa voidaan kääriä hihat ja aloittaa toiminta uusilta pohjilta. Apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi olleensa ainoa luottamushenkilö Infran tulevaisuutta selvitelleessä työryhmässä. Hän mainitsi, että valmistelutyö tehtiin ”suurennuslasin kanssa” eli perusteellisesti. Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti kertasi, että Infran johtokunta on jo puolitoista vuotta sitten aloittanut toimenpiteet liikelaitoksen virtaviivaistamiseksi. Nyt valtuustossa paljon parranpärinää kirvoittanut asfalttiaseman myynti on pieni osuus Infran kehittämisessä. Kiitän Tampereen kaupunginvaltuustoa Infran kehittämispäätöksestä. Kaupunginvaltuuston päätös on luottamuslause Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnalle ja siitä olen luonnollisesti johtokunnan varapuheenjohtajana hyvin tyytyväinen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, Tampereen Infran johtokunta, XL-ryhmä, Irja Tulonen, Mikko Kriikku, Timo Hanhilahti, Anneli Kivistö, Radio Moreeni, Moreeni, |
Turun Satama huomioi asiakkaansa - samaa toivon Tampereen kaupungin liikelaitoksiltaKeskiviikko 8.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisena hieman kadehdin Turkua, sillä kaupungin taloudenpidossa Turun Satama merkinnee melkoista rahantuojan osaa.
No, satamasta huolimatta Turun kaupungin talous on pahasti kuralla, mutta se onkin jo toinen juttu.
Turussa luottamushenkilönäkökulmasta Sataman peräänkatsojana toimii Satamaliikelaitoksen johtokunta. Sataman operatiivista toimintaa johtaa satamajohtaja.
Tamperelaisena omaan kokemusta Turun satamatoiminnasta, sillä olen vastannut työnantajani satamaoperoinneista yli kymmenen vuotta ja Turun satama on volyymiltään suurin niistä satamista, joiden kautta tuomme raaka-aineita Suomeen.
Satamaoperoinneissa suomalaisen toimijan tärkein yhteistyökumppani on kussakin satamassa toimiva satamaoperaattori, mutta toki suhteet ja tiedonvälityksen pitää pelata myös kunnallisen satamalaitoksen suuntaan. Näin myös Turussa.
Useimmat kunnalliset satamalaitokset ymmärtävät asiakkaiden tärkeyden. Kokemukseni mukaan näin tilanne on erityisesti kahdessa satamassa Suomessa; Turussa ja Kalajoella.
Turku ja Kalajoki painivat yleisellä tasolla täysin eri sarjoissa, mutta yrityskohtaisesti ne minun vastuualueellani ovat lähes yhtä merkitykselliset.
Turun Satamaliikelaitos ja sen johtokunta ymmärtävät maksavien asiakkaiden merkityksen.
Asiakkaiden huomiointi koostuu pienistä asioista - yksi puhelinsoitto kunnallisen satamalaitoksen operatiiviselta johdolta asiakkaalle vuodessa on monissa tapauksissa riittävä. Se kertoo asiakkaalle, että hänet on huomioitu.
Turun Satama on tavannut järjestää marras…joulukuun vaihteessa Satamakalenterin julkistamistilaisuuden. Arvostan kutsua tilaisuuteen, vaikka itse satamakalenterin merkitys on henkilökohtaisesti perin vaatimaton.
Tänä vuonna Satamakalenteri 2011 julkistettiin Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa 25.11.2010.
Olin paikalla ja kokemus oli myönteinen. Sain tavata Turun sataman vastuuhenkilöitä, Turun satamassa toimivia satamaoperaattoreita ja muita Turun sataman asiakkaita.
Haluan linkata asiakasnäkökulmasta Turussa saamiani kokemuksia Tampereelle (ja miksei myös muualle Suomeen).
Kunnalliselle liikelaitokselle on tärkeää, että sen maksavat asiakkaat tuntevat tulleensa huomioiduiksi. Se on välttämätöntä, jotta yritykset haluavat käyttää kunnallisen liikelaitoksen palveluja ja siten kartuttaa kunnan kassavirtaa.
Tämä pitää tunnistaa myös Tampereella, sillä ilman asiakkaiden tyytyväisyyttä tuottajayksiköillä ei ole tulevaisuutta. Tampereen kaupungin tilaajayksiköt ovat tuottajapuolen asiakkaita ja se pitää tuottajayksiköiden aina muistaa.
Tampereella on linjattu, että monituottajamalli on jatkossa se malli, jolla toimitaan. Tämä asettaa kaupungin omille tuottajayksiköille lisää haasteita. Näihin haasteisiin kaupungin oman tuotannon pitää pystyä vastaamaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, Turun Satama, Turun satamaliikelaitos, Satamaliikelaitoksen johtokunta, satamajohtaja, tilaaja-tuottaja, monituottajamalli, Kalajoki, Kalajoen satama, |
Jänisjärven Lomakeskus - Sortavalan vaihtoehto Venäjän matkaajalleTorstai 12.8.2010 - -Esko Erkkilä- Sortavala on useimmille Venäjän-matkaajille nopean yöpymisen paikka - näin Venäjälle mentäessä ja näin Venäjältä tultaessa.
Useasti Venäjällä käyneet kaipaavat vaihtelua Sorvala-vaihtoehtoon.
Jänisjärven Lomakeskus tarjoaa vaihtoehdon. Se sopii "nopean yöpymisen matkaajille", mutta erityisesti se on varteenotettava vaihtoehto niille, jotka haluavat viettää useamman yön Jänisjärven rantamaisemissa.
Yövyimme Jänisjärven Lomakeskuksessa, kun olimme päättämässä heinäkuista matkaamme Laatokan Karjalaan.
Jänisjärvi laskee Läskelän kautta Laatokkaan ja Läskelä on tuttu paikka kaikille Niiralan kautta Venäjälle matkaaville.
Läskelä on minulle tärkeä paikka sen vuoksi, että vaimoni vaari toimi kesäisin hinaajan kapteenina Laatokalla ja hän kuljetti puutavaralauttoja Läskelästä Laatokan ja Pietarin kautta Uuraaseen. Eräälle matkalle pääsi mukaan nuorena tyttönä myös tuleva anoppini ja hän kertoi mieliinpainuneesta matkasta usein.
Jänisjärven Lomakeskus sijaitsee Venäjän Värtsilässä ja sieltä on matkaa Niiralaan vain 10 kilometriä.
Jänisjärven Lomakeskuksessa on kohtuullisin varustuksin varustettuja mökkejä. Lomakeskuksen Metsäkahvila tarjoaa kaikki tarvittavat ravintolapalvelut kohtuuhintaan.
Huonojen tieyhteyksien vuoksi saavuimme Lomakeskukseen yli tunnin suunniteltua myöhässä, mutta se ei tahtia haitannut.
Jänisjärven aallot houkuttelivat uimaan illalla ja myös lähtöaamuna.
Suosittelen Jänisjärven Lomakeskuksen palveluiden käyttämistä Venäjän matkoilla. Jänisjärvi sopii yöpymiskohteena niille, jotka ovat useasti yöpyneet Sortavalassa ja haluavat vaihtelua. Oletan, että Jänisjärvellä yöpyminen on edullisempaa kuin Sortavalassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jänisjärven Lomakeskus, Jänisjärvi, Läskelä, Laatokka, Pietari, Uuraa, Värtsilä, Niirala, Sortavala, |
Kontupohjan ortodoksinen kirkko - Kontupohjan huomattavin nähtävyysMaanantai 2.8.2010 - -Esko Erkkilä- Kontupohjan ortodoksinen kirkko on uhmannut aikaa jo vuodesta 1774 alkaen.
Kirkko on pyhitetty Neitsyt Marialle.
Vierailimme kirkossa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.
Kirkko on rakennettu pyöröhirsistä ja se edustaa perinteistä karjalaista kirkonrakennuskulttuuria.
Kirkko sijaitsee viitisen kilometriä Kontupohjan keskustasta ja sinne pitää ajaa Kontupohjan paperitehtaan aluetta kiertäen.
Kontupohjan kirkko on vanha ja sain siitä omakohtaisen kokemuksen, kun matkamme jälkeen tutustuin vaimoni edesmenneen isän sota-ajoilta säilyneisiin valokuviin. Eräs mustavalkoinen valokuva on Kontupohjan ortodoksisesta kirkosta ja vaimoni isä on kirjoittanut sen taakse selityksenä: "Kontupohjan Vanhassa kylässä oleva kirkko".
Kuva on otettu keväällä, sillä kirkon vieressä sijaitsevalla kalliolla on jokunen lumikinos, mutta kevät on selvästi etenemässä. Vuosilukua kuvan takana ei ole, joten tarkka kuvaushetki ei ole tiedossa.
Kirkko on kuvassa täsmälleen samanlainen kuin nyt, vaikka aikaa kuvanotosta on kulunut lähes 70-vuotta.
Kirkko on selkeästi nähtävyys, sillä sinne edellytetään sisäänpääsyn maksamista. Sisäänpääsymaksu on 80 ruplaa eli n. kaksi euroa henkilöltä. Käsittämättömän suuri summa paikallisille ja heitä ei varmaan kirkossa käykään. Sisäänpääsyn periminen kirkkoon pääsemisestä on poikkeuksellista Venäjälläkin ja se kertoo siitä, että kirkkoa käsitellään turistirysänä.
Kontupohjan kirkon opas oli yrmeydessään huippuja, joita maailmalla voi tavata. Alle viisikymppinen nainen koki tehtävänsä rangaistukseksi, sillä niin yrmeä hän oli. Oppaan kissa sitä vastoin oli emäntäänsä monin verroin seurallisempi ja sen ansiosta "opaspariskunnasta" jäikin kohtuullinen muisto.
Opas avasi ovet ja ikkunoiden edessä olevat luukut. Ikkunoista avautui hienot näköalat Äänisen Kontupohjanlahdelle. Ikonostaasista oli joitain ikoneita "kunnostettavina" vai olivatko ne siirtyneet pysyvästi parempaan talteen - mene ja tiedä.
Kaikesta huolimatta Kontupohjan ortodoksinen kirkko on tutustumisen arvoinen paikka. Vaimoni isän kokemukset samaisesta kirkosta korostavat minulle kirkon merkitystä.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kontupohja, Kontupohjan kirkko, Kontupohjan ortodoksinen kirkko, Laatokan Karjala, |
Maailman ensimmäisen naiskosmonautin isän sankarihauta on ImpilahdellaMaanantai 26.7.2010 - -Esko Erkkilä- Neuvostoliittolaisesta lentokapteeni Valentina Tereskovasta tuli maailman ensimmäinen naiskosmonautti, kun hän kesäkuun 16. päivänä 1963 laskeutui Vostok-6 -aluksen kapteenina maahan kaksi vuorokautta, 22 tuntia ja 50 minuuttia kestäneeltä avaruuslennolta.
Valentina Tereskova on syntynyt maaliskuun 6. päivänä 1937. Hänen isänsä toimi traktorinkuljettajana eräässä maalaiskylässä Jaroslavlin alueella.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja Valentinan isä joutui sotaan hyökkäysvaunun kuljettajaksi. Hän kuului ilmeisesti legendaariseen 168 divisioonaan, jonka suomalaiset motittivat Lemetin maastoon Impilahdella. Valentinan isä ei milloinkaan palannut kotiinsa, sillä... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valentina Tereskova, naiskosmonautti, Talvisota, Neuvostoliitto, Koirinoja, Lemetti, 168 divisioona, mottitaistelut, Impilahti, Vostok-6, |
Hymykampanja Venäjän puoleisella Niiralan raja-asemalla on tehonnutSunnuntai 18.7.2010 - -Esko Erkkilä- Niiralan raja-asema on perinteisesti ollut huonossa maineessa Venäjälle matkaavien suomalaisten keskuudessa.
Niiralassa venäläiset rajavartijat ovat nöyryyttäneet matkaajia epäystävällisellä käytöksellään. Niiralaa on rajanylityspaikkana alettu karttamaan.
Niiralan huono maine on kiirinyt myös venäläisten rajaviranomaisten korviin ja muutoksen tuulet on pantu tuulemaan.
Ihmeellistä, että muutos on myös tapahtunut.
Niiralan raja-aseman venäläiset rajavartijat panostavat nyt palvelunsa kehittämiseen. Saimme asiasta omakohtaista kokemusta, kun matkasimme 27 hengen seurueella Niiralan kautta Laatokan Karjalaan ja takaisin.
Tullimuodollisuudet Suomen ja Venäjän tulleissa kestivät menomatkalla yhteensä alle tunnin ja takaisin tultaessa sama juttu - uskomatonta!
Venäläiset tullivirkailijat jopa hymyilivät, kun he suorittivat passientarkastusta bussissa - raja-aseman kopissa tapahtuva viisumien ja passien tarkastaminen ovat toki tänäänkin niin vakavia asioita, että silloin ei passaa hymyillä.
On hyvä asia, että rajamuodollisuudet saadaan entistä sujuvimmiksi Suomen ja Venäjän rajalla. Se on omiaan nostamaan Venäjän mainetta matkailumaana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niirala, Niiralan raja-asema, Värtsilä, Tohmajärvi, Venäjä, Venäjän tulli, Laatokan Karjala |
Hieno matka Laatokan KarjalaanLauantai 17.7.2010 - -Esko Erkkilä- Osallistuin viiden päivän turistimatkalle Laatokan Karjalaan.
Kyseessä oli Vihdin Liikenteen ja VL-Matkojen toteuttama matka.
Matkaseurue koostui hämeenkyröläisistä ja viljakkalalaisista matkaajista. Olen osallistunut näille kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamille matkoille siten, että nyt taisi olla kyseessä jo seitsemäs matka. Olemme matkailleet pääsääntöisesti Venäjällä, mutta jonain vuonna olemme käyneet tai ainakin piipahtaneet myös Baltiassa.
Matkamme suuntautui tällä kerralla Niiralan kautta Sortavalaan, Petroskoihin, Kontupohjaan, Karhumäkeen ja sieltä Porajärven sekä Jänisjärven kautta takaisin Niiralan raja-asemalle.
Saimme nähdä suurvallan hylkäämiä sivukyliä, rappeutuvaa infraa, mutta myös elämää uhkuvaa Petroskoita.
Matka Laatokan Karjalaan on aikamatka menneisyyteen. Vanhemmiten sillekin alkaa antaa arvoa, vaikka paikallisille se merkitsee heikkoa toimeentuloa ja heikentyviä tulevaisuuden näkymiä.
Matkan anti on vielä nyt jäsentymättömänä mielessä, mutta pyrin jatkossa käsittelemään niitä asioita, jotka matkalla tulivat esille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laatokan Karjala, Niirala, Sortavala, Kontupohja, Petroskoi, Karhumäki, Porajärvi, Jänisjärvi |
OKRA on vakiinnuttanut asemansa Suomen parhaana maatalousnäyttelynäTiistai 13.7.2010 - -Esko Erkkilä- Varsinais-suomalaisessa Oripään pienkunnassa toimiva Lions Club Oripää on saanut luotua merkittävän tapahtuman - joka toinen vuosi toteutettavan OKRA-maatalousnäyttelyn. Tämä vuosi on OKRA-vuosi.
Vierailin näyttelyssä sunnuntaina 11.7.2010.
Näyttelypaikkana on Oripään lentokenttä. Paikka mahdollistaa sen, että kaikille näytteilleasettajille voidaan tarjota heidän haluamansa näyttelytila, sillä lentokentällä tilaa riittää.
OKRA:n vahvuus on se, että siellä ei tarvitse maksaa erillistä maksua pysäköinnistä. Autot parkkeerataan näyttelyalueen viereen ja niissä voi piipahtaa päivän kuluessa tarpeensa mukaan.
Lions Club Oripää toteuttaa näyttelyn talkootyönä. Näyttelyn tuotto ohjataan paikkakuntaa palveleviin tarkoituksiin. Oripäässä potilaiden ei tarvitse maksaa lainkaan esim. terveyskeskusmaksuja, sillä ne katetaan OKRA-tuotoilla! Myös paikalliset veteraanit sekä kulttuuririennot saavat taloudellista tukea OKRA-järjestäjiltä.
OKRA:ssa näytteilleasettajina on suuria valtakunnallisia maatalouskoneliikkeitä - mm. Valtra - ja niiden vastapainona pieniä yhden henkilön firmoja kaikilta elämänalueilta.
OKRA:n tarjontaa kuuluvat kotieläimet laajalla kirjolla.
Kuljin näyttelyosastoilla "siviilinä" ilman nimilappua. Tapasin paljon tuttuja ja vaihdoin heidän kanssaan kuulumisia.
Suosittelen lämpimästi vierailua OKRA:ssa v. 2012, sillä silloin järjestetään seuraava OKRA.
Kiitän Lions Club Oripään vastuunkantajia ja talkooporukkaa lämminhenkisen tilaisuuden järjestämisestä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: OKRA, Oripää, Lions Club Oripää, Oripään lentokenttä |
Mikä Tanskan elintarvikemarkkinoilla mättää?Torstai 1.7.2010 - -Esko Erkkilä- Euroopan Unionin tilastokeskuksen Eurostatin mukaan kuluttajan ruokakori maksaa EU-maista eniten Tanskassa.
Julkisuudessa on taivasteltu Suomen korkeaa ruokakorin hintaa, mutta olemattoman huomion kohteeksi on jäänyt Tanskan kallein ruokakori.
Suomen heikko sijoittuminen selittyy paljolti maamme korkealla ruuan arvonlisäverolla, sillä tutkimus toteutettiin ruuan arvonlisäveron ollessa 17 %. Nyt maamme sijoitus olisi parempi, koska ruuan arvonlisävero on alentunut.
Tanska on elintarvikkeiden suuri vientimaa ja sen vuoksi ihmetyttääkin maan kallis ruokakori. Etäisyydet Tanskassa ovat lyhyet, joten pitkät etäisyydetkään eivät ole selitys maan korkealle hintatasolle.
Odotan selityksiä Tanskan korkealle ruokakorin hinnalle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan Unionin tilastokeskus, Eurostat, ruuan arvonlisävero |
Kuntien omistamien liikeyritysten rakenteita pitää pystyä muuttamaanTiistai 11.5.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen kymmenen suurinta tavaraliikennesatamaa v. 2009 olivat seuraavat (mittayksikkönä miljardia kiloa):
* Skölvik 20,8 * Helsinki 9,8 * Kotka 7,5 * Naantali 7,3 * Kokkola 5,5 * Pori 5,4 * Rauma 5,0 * Raahe 4,9 * Hamina 3,6 * Oulu 3,1 Volyymiykkönen Skölvik on melkein puhdas öljysatama, joten... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: satamat, kuntien liikelaitokset, Kotka, Hamina, Tampere |
Jatkaako euro heikkenemistään Kreikan tukipaketin täsmentymisen jälkeenkin?Torstai 6.5.2010 - -Esko Erkkilä- Euromaiden valtiovarainministerit ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pääsivät sunnuntaina 2.5.2010 sopimukseen Kreikan tukitoimista.
Tukitoimet ovat mittavat, sillä euromaat antavat Kreikalle lainaa 80 miljardia euroa ja sen lisäksi IMF myöntää Kreikalle 30 miljardin euron suuruisen lainan. Lainapaketin arvo on siis 110 miljardia euroa.
Suomen osuus euromaiden lainapaketista on 1,48 miljardia euroa eli 1.480 miljoonaa euroa. Eduskuntakäsittelyyn ehtiessään summa kohosi 1,6 miljardiin euroon!
Summat ovat käsittämättömän suuria. Jonkinmoista vertailukohtaa antaa se, että Suomi lainaa maailman rahamarkkinoilta tänä vuonna 28 miljardia euroa. Miksi tähän on tultu, on oman saarnansa paikka. Ehkä siitä myöhemmin, mutta... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euromaat, EKP, IMF, Jyrki Katainen, Kreikka, valuuttakurssimuutokset, EUR, USD |
Bran linna Transilvaniassa - kohde maailman sadan suosituimman nähtävyyden joukossaMaanantai 29.3.2010 klo 16.50 - -Esko Erkkilä- Romanian parhaita nähtävyyksiä on Bran linna. Se sijaitsee Bran kylässä, Brasovin kaupungista parisenkymmentä kilometriä lounaaseen.
Vierailimme linnassa maaliskuun lopulla.
Romanian kuningatar Marie on aikoinaan saanut linnan lahjaksi, koska pystyi neuvottelemaan hyvän rauhansopimuksen ottomaanien kanssa. Marien jäljiltä linna olisi jäänyt unhojen yöhön, mutta Romanian parhaita nähtävyyksiä on Bran linna. Se sijaitsee Bran kylässä, Brasovin kaupungista parisenkymmentä kilometriä lounaaseen. Vierailimme linnassa maaliskuun lopulla. Romanian kuningatar Marie on aikoinaan saanut linnan lahjaksi, koska pystyi neuvottelemaan hyvän rauhansopimuksen ottomaanien kanssa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bran linna, Brasov, Dracula, Vlad Tepes, Seivästäjä, Bram Stoker |
Kaupunginhallituksen jäsenten osallistuminen tuottaja-johtokuntien kokouksiin on puutteellistaPerjantai 26.2.2010 klo 14.22 - -Esko Erkkilä- Tampereen konsernihallinto järjesti 16.2.2010 hyvinvointipalvelujen sekä liikelaitosten johtokuntien jäsenille koulutustilaisuuden Tampere-talossa. Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana osallistuin tilaisuuteen.
Koulutustilaisuus toteutettiin liikelaitoksista vastaavan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson´in sekä hyvinvointipalveluista vastaavan kehitysjohtaja Kari Hakarin johdolla. Molemmat johtajat osoittautuivat päteviksi henkilöiksi johtamaan vaativaa koulutustilaisuutta. Tilaisuuteen olivat saaneet kutsun... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtokunta, kaupunginhallitus, Tampereen konsernihallinto, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos |