Mielipiteeni Tampereen Sulkavuoreen suunnitellun jätevesien keskuspuhdistamon YVA:staMaanantai 26.9.2011 - -Esko Erkkilä- Jätin mielipiteeni Sulkavuoreen suunnitellun jätevesien keskuspuhdistamon YVA:sta Pirkanmaan ELY-keskukselle 22.9.2011. ***************
MIELIPITEENI SULKAVUOREEN SUUNNITELLUN JÄTEVESIEN KESKUSPUHDISTAMON YVA-SELVITYKSESTÄ
1. Aluksi kiinnitän huomiota siihen, että YVA:ssa ei lainkaan tarkastella nollavaihtoehtoa, sillä YVA-selvityksessä todetaan ykskantaan:
”Varsinaista nollavaihtoehtoa ei tarkastella, koska mitoitusajankohdan (2040) ennustettu jätevesimäärä ja puhdistustehon parantaminen edellyttää joka tapauksessa saneeraus- ja tehostamistoimenpiteitä.”
Mielestäni YVA-selvityksen laatija ei voi asettua lainsäätäjän asemaan, joten Sulkavuoren YVA on jo lähtökohdiltaan kelvoton, sillä siitä puuttuu nollavaihtoehto.
2. Totean, että nyt ei ole tarkasteltu lainkaan muita sijoituspaikkavaihtoehtoja kuin Sulkavuori.
Aiemmin tutkittujen sijoituspaikkavaihtoehtojen YVA-selvitykset olisi pitänyt nyt päivittää, sillä eihän Sulkavuori todellisuudessa ole ainoa sijoituspaikkavaihtoehto. Julkisuudessa on esitetty sijoituspaikkavaihtoehtona esim. Nokian Kolmenkulman tienoota ja se jäisi nyt kokonaan YVA-selvitysten ulkopuolelle. Esitän, että nyt esitelty YVA-selvitys hylätään. Se voi toki olla osana myöhemmin laadittavissa sijoituspaikkavaihtoehdoissa. Paljon täydentämistä nyt esitelty Sulkavuoren YVA siinäkin tilanteessa vaatii.
3. Sulkavuoreen jouduttaisiin louhimaan puhdistamotilat 6 hehtaarin alueelle. Kun Sulkavuori-louhintoihin lisätään siirtotunneleiden louhinnat, on lopputuloksena todella suuret louhintavolyymit.
Tampereella on kokemusta pienempienkin louhintojen aiheuttamista merkittävistä vahingoista rakennuksille.
Rakennustyön aikaisten louhintojen rakennuksille aiheuttamat vauriot on sivuutettu YVA:ssa perin kevyesti – siirtotunnelilouhintoja ei edes mainita YVA:ssa.
Louhintatöiden aikana syntyvät vauriot on Tampereen kaupungin korvattava kiinteistöjen omistajille, joten Tampereen veronmaksajana olen oikeutettu puuttumaan asiaan. En hyväksy, että Sulkavuoren puhdistamotilan ja siirtotunnelien louhintatöiden aiheuttamien vaurioiden korvaukset aiheuttavat korotuspaineita Tampereen veroäyriin. 4. Sulkavuoren YVA:ssa todetaan, että kallion sisältä louhittavalle louheelle ei tässä vaiheessa ole tiedossa lopullista tai edes väliaikaista sijoituspaikkaa.
Yksistään tämä puute on mielestäni sellainen, että nyt kommentoitavaa YVA:aa ei voida hyväksyä.
Louhintajakeen määrä, sen kuljetussuunnat ja sille mahdollisen välivarastoinnin aikana tehtävät toimenpiteet (esim. räjäyttäminen pienemmiksi kimpaleiksi tai murskaaminen) ovat sellaisia asioita, joiden pitää olla selvillä ja kansalaisten kommentoitavissa ennen lopullisia päätöksiä. 5. Tampereelle suunniteltu jäteveden keskuspuhdistamo on täydellisesti seudullinen hanke. Sulkavuoren YVA:ssa tämä tosiasia ei näy lainkaan.
Sulkavuoren YVA ei täytä seudullisen hankkeen kriteerejä, sillä siinä ei ole samoista lähtohdista vertailtu eri sijoituspaikkavaihtoehtoja ja sen vuoksi nyt esitelty YVA on hylättävä. Totean yhteenvetona, että Sulkavuoren YVA:aan sisältyvien lukuisten puutteellisuuksien vuoksi se ei luo mahdollisuuksia jatkopäätöksille ja on siten laadittava uudestaan mm. niillä perusteilla, joita tässä mielipiteessä on esitetty.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mielipide Sulkavuoren keskuspuhdistamon YVA:sta, Sulkavuori, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, |
Porilaisille kultaa henkilö- ja joukkuekohtaisissa pärekorinheiton MM-kisoissa, mutta maailmanennätykset säilyivät edelleen tamperelaisillaSunnuntai 25.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kuluva vuosi on Porin Päivän juhlavuosi. Maan suurimpiin kotiseutujuhliin kuuluva tapahtuma täyttää pyöreät 50 vuotta.
Porin Päivän pääjuhlaa vietettiin Porin torilla lauantaina 24. syyskuuta.
Pääjuhlaan kuuluu jo perinteeksi muodostuneet pärekorinheiton MM-kilpailut, jotka Satakunnan Viikko järjestää yhdessä Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry:n kanssa.
Pärekorinheiton MM-kilpailut ovat avoimet kaikille ja niiden yhteydessä käytiin haasteottelu Porin ja Tampereen kesken.
MM-kisoja suosi kuiva ja ajankohtaan kuuluva viileähkö sää. Tuuliolosuhteet olivat mielenkiintoiset, sillä tuuli teki tepposet monelle kilpailijalle.
Tulostalo jäi odotettua laimeammaksi, mutta miesten kilpailun voittanut porilainen Mika Parkkali onnistui viimeisellä heitollaan löytämään hyvän tuuliraon ja heiton pituus kolkuttelikin lajin maailmanennätystä.
Pieni kuvakertomus lajin MM-koitoksesta:
Naisten sarjan todellinen yllättäjä oli Anna-Mari Vuollet Porista, joka pienellä lajiharjoittelulla ja ”siviilikamppeissa” nappasi pronssimitalin tuloksella 11.50.
Naisten hallitseva maailmanennätysnainen Helmi Hoppu edustaa Tamperetta ja hän käyttää heittotyylinään alakautta tapahtuvaa heittämistä. Porin torilla – pärekorin kehdossa – pidetyissä MM-kisoissa Hopun tulos 11.70 merkitsi hopeatilan varmistumista.
Naisten maailmanmestariksi heitti porilainen Suomen paras naisten sarjan painonnostaja Anna Everi. Hänen tuloksensa jäi Helmi Hopun nimissä olevasta maailmanennätyksestä vain runsaat kaksi metriä – Everin tulos oli 12.89.
Naisten MM-mitalikolmikko poseerasi pokaalienjaon jälkeen hymyilevänä. Oikealla Anna Everi, keskellä Helmi Hoppu ja vasemmalla kolmanneksi heittänyt Anna-Mari Vuollet.
Miesten maailmaennätystä hätyytelleen Mika Parkkalin heitot olivat tasapainoisia ja pysyivät hyvin heittosektorissa. Kaikkien aikojen maailmantilastoa ei tätä kirjoitettaessa vielä ole päivitetty, mutta Parkkalin tulos saattaa yltää tilastossa toiselle sijalle. Maailmanennätyksen haltija tamperelainen Jouni Koskela sijoittui toiseksi tuloksella 14.25. Tulos jäi Koskelan maailmanennätyksestä hieman yli neljä metriä.
MSL-Tampereen varapuheenjohtaja Atte Nikkanen heitti tuloksen 11.01 ja sijoittui sillä tuloksella sijaluvulle 21.
Miesten MM-kisan mitalikolmikon muodostivat maailmanmestari Mika Parkkali (keskellä), hopeamitalimies Jouni Koskela (oikealla) ja pronssipystin palkintokaappiinsa saalistanut porilainen Mika Hakanen (vasemmalla).
Pärekorinheitto sai Porin MM-kisoissa paljon uusia ystäviä, sillä neljänkymmenenkuuden ilmoittautuneen heittokisaa seurasi monisatapäinen yleisö.
Vuoden kuluttua tapaamme taas Porin torilla – pärekorien kehdossa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porin Päivä, Porin tori - pärekorien kehto, kun menet Poriin siellä pistetään pärekoriin ja vedetään pitkin torii, MSL-Tampere, pärekorinheitto, Anna Everi, Helmi Hoppu, Anna-Mari Vuollet, Mika Parkkali, Jouni Koskela, Mika Hakanen, |
Kuntaliitoksessa katoavat myös paikallisseurakunnatLauantai 24.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kataisen ”ylileveän” hallituksen pääpuolueet eli kokoomus ja SDP löysivät hallitusneuvotteluissa toisensa kuntien vähentämisessä.
Suunniteltu kuntauudistus hajottaa nyt tehokkaasti kokoomuksen sekä SDP:n rivejä, sillä hanke kohdistuu kipeimmin ns. kehyskuntiin, jotka pääsääntöisesti ovat joko kokoomus- tai SDP-johtoisia
Seurakuntaväen pitää tiedostaa, että hallituksen suunnittelema kuntauudistus hävittää toteutuessaan myös paikallisseurakunnat.
Paikallisseurakuntien ”hävittämisessä” on eri tapoja, mutta lopputulos on, että seurakunta häviää.
Otan esimerkiksi oman synnyinseurakuntani eli Viljakkalan seurakunnan:
Viljakkalan kuntaa kohtasi kuntaliitos Ylöjärven kanssa 1.1.2007 ja samalla hetkellä myös Viljakkalan seurakunta liittyi Ylöjärven seurakuntaan – Viljakkalan seurakunnasta muodostettiin Viljakkalan seurakuntapiiri.
Ylöjärven ja Viljakkalan seurakuntien liittymissopimuksessa todetaan kauniisti, että liittymissopimuksen mukaisesti Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvoston tehtävänä on kehittää Viljakkalan jumalanpalveluselämää ja muuta seurakuntatoimintaa Viljakkalalle ominaisen vakiintuneen käytännön pohjalta.
Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvostossa on ilmeinen enemmistö Viljakkalalle vieraita henkilöitä eli viljakkalalaisuus katosi seurakunnan hallinnostakin.
Haudanhoitomaksut kohosivat ja ovat nykyään sellaisia, että seurakunnan toimesta tapahtuvaa haudanhoitoa ei pysty edes ajattelemaan. Onneksi paikkakunnalta löytyy henkilöitä, jotka hoitavat hautojen kastelun kohtuusummalla. ***********
Mainittakoon, että Kurun kunta liittyi Ylöjärveen kaksi vuotta Viljakkalaa myöhemmin eli 1.1.2009. Kuntaliitoksen myötä itsenäinen Kurun seurakunta lakkasi olemasta ja siitä muodostettiin Kurun kappeliseurakunta. *********** Kuntaliitospaineiden aikana on paikallaan tiedostaa, että kuntaliitos merkitsee myös liittyjäkunnan alueella toimivan seurakunnan lopettamista. Tämä asia on hyvä tiedostaa, kun kuntalaiset ja seurakuntaväki muodostavat omaa kantaansa hallituksen kuntauudistukseen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kuru, Kurun seurakunta, Kurun kappeliseurakunta, |
Elintarvikkeiden alkuperän ilmoittamisvelvollisuuden pitää laajentua tulevaisuudessa koskemaan myös vettäPerjantai 16.9.2011 - -Esko Erkkilä- lintarvikkeiden alkuperän ilmoittamismääräykset ovat laajenemassa.
Euroopan parlamentti on päättänyt, että alkuperämerkinnän pakollisuus laajennetaan koskemaan sian-, lampaan-, vuohen- ja siipikarjanlihaa. Tällä hetkellä alkuperä pitää ilmoittaa esimerkiksi naudanlihan ja tuoreiden vihannesten sekä hedelmien kohdalla.
Elintarvikkeiden alkuperävaatimusten laajentamisen takana on, että kuluttajalla pitää olla käytettävissään kaikki oleellinen tieto elintarvikkeiden alkuperästä.
On luonnollista, että elintarvikkeiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia, sillä onhan esim. biopolttoaineisiin käytetyillä raaka-aineilla, kuten soija- sekä palmuöljyllä samanlaiset paineet. Kuluttajat eivät hyväksy biopolttoaineita, jotka on tuotettu sademetsiä raiskaamalla.
Tekopohjavesihanke Tavase aiheuttaisi toteutuessaan, että sen piirissä toimivien elintarviketeollisuusyritysten olisi jatkossa ilmoitettava käyttävänsä tuotteidensa valmistamisessa epäekologisesti valmistettua tekopohjavettä. Jos yritys toimii oman vesihuoltonsa varassa, tätä ilmoitusvelvollisuutta ei luonnollisesti olisi.
Jos Tavase-hankkeen sallitaan jatkavan, saattaa tulevaisuudenkuva olla tyystin toisenlainen kuin se on nyt.
Vaikkapa lihanjalostustuotteissa tilanne voi olla se, että yritys A toteaa tuoteselostuksessaan käyttävänsä Lakeuden raikkaita pohjavesiä. Vastaavasti pirkanmaalainen yritys B joutuisi toteamaan, että heidän tuotteidensa valmistuksessa on käytetty Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemiin imeytettyä tekopohjavettä.
Näin menetellen kuluttaja voisi päättää, että ostaako tuotetta, jonka valmistuksessa on käytetty luontaista pohjavettä. Vaihtoehtona olisi harjumaisemiin imeytetty vesi, jonka keinotekoisessa valmistamisessa luontainen sademäärä on ylitetty yli tuhatkertaisesti alueen normaaliin sademäärään verrattuna!
Salliiko pirkanmaalainen elintarviketeollisuus tamperelaisten ja pirkanmaalaisten kuntapäättäjien jatkaa Tavase-hanketta?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, elintarvikkeiden alkuperä, tekopohjavesi, |
Kiveen hakattu - Antti HammarbergKeskiviikko 14.9.2011 - -Esko Erkkilä- Pyrin mahdollisuuksieni mukaan kuuntelemaan YLE Urheilun tuottamaa Kiveen Hakatut –sarjaa, jossa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Monet näistä ohjelmista on taltioitu Yle Areenalle ja ne ovat sieltä kuunneltavissa edelleenkin – suosittelen!
Omaan laajan suvun ja sen vuoksi minulla on useita hautoja hoitovastuullani. Synnyinseurakuntani hautausmaalla Viljakkalassa minulla on kolme hautaa ”nimissäni”, joten viimeisen lepopaikkani osalta jälkeenjäävillä on jopa runsaudenpulaa.
Viljakkalan lisäksi minut on merkitty hautapaikan vastaavaksi Lempäälässä, Tampereen Kalevankankaalla sekä Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaalla sijaitseville haudoille.
Istutimme viime kesänä monivuotisen kasvin eli kuunliljan Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaalle haudatun tätini miehen haudalle.
Mäntyrinteen hautausmaa sijaitsee hieman etäämmällä Hämeenkyrön kirkosta Turkkilan kankaalla. Hautausmaa on sivussa kiireestä, mutta kuitenkin hyvien tieyhteyksien varrella.
Mäntyrinteen kappeli sijaitsee kauniilla männikkökankaalla. Kappelissa on mahdollisuus viettää siunaustilaisuuksia ja sieltä on hautaussaatolla lyhyt matka haudoille.
Antti Hammarber eli kansantaiteilija Irwin Goodman on haudattuna Mäntyrinteen hautausmaalle. Hänen suurehko hautakivensä – suorastaan hautamuistomerkki – on helposti löydettävissä hautausmaa-alueen keskivaiheilta.
Minulla on henkilökohtaisia muistoja Antti Hammarbergistä ainoastaan yksi. Se ajoittuu vuodelle 1966 ja ”kohtaamisemme” tapahtui Luopioisten Aitoon VPK:n lavalla.
Antti Hammarber oli silloin vielä Antti Hammarberg, mutta lauluääni oli jo silloin Irwininä myöhemmin tutuksi tullut. Tanssiyleisö ei silloin uskonut, että kitisevällä äänellä laulavasta lippalakkipäisestä nuorukaisesta olisi tulossa maankuulu kansantaiteilija.
Toinen Irwin muistoni liittyy hänen Hattulaan Parolan Merventielle vuonna 1969 rakennuttamaan uudenaikaiseen taloon Ryysyrantaan. Irwin rakensi talon lainarahalla ja se pakkohuutokaupattiin jo seuraavana vuonna.
Toimin hämeenlinnalaisen rehuyrityksen Alfa-Rehun myyntipäällikkönä ja joskus 1990-luvun alkupuolella kävin kuljetusneuvotteluja Ryysyrannan silloin omistaman liikennöitsijän kanssa.
Neuvottelimme Ryysyrannan jossain huoneessa ja neuvottelukahvit keitti liikennöitsijän äiti toisella puolella taloa.
Äiti soitti pojalleen ja ilmoitti, että kahvit sekä tee ovat valmiina. Lähdimme kävelemään kahvihuoneeseen ja sinne oli talon sisällä todella pitkä matka. Ohitimme sisätiloissa sijainneen uima-altaan ja vihdoin pääsimme perille.
Kävelymatkan aikana minulle selvisi, että Ryysyranta oli mittasuhteiltaan valtava rakennus. Millaisessa käytössä lienee tänään?
Monilla on varmasti paljon enemmän muistoja Antti Hammarbergistä kuin minulla, mutta hänen hautakivensä ääressä olen pysähtynyt monta kertaa.
-Esko Erkkilä- |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Antti Hammarberg, Irwin Goodman, Mäntyrinteen siunauskappeli, Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaa, Ryysyranta, Hattulan Ryysyranta, |
Heitetäänkö tänään Tampereen kaupunginvaltuustossa kevyet mullat Rantaväylän tunnelille ja pikaratikalle?Maanantai 12.9.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään päättämään merkittävistä asioista.
Esityslistalla on muutama Rantaväylän tunneliin ja Ranta-Tampellan kaavaan liittyvä asia.
En tunne Kokoomuksen ja Vihreiden välipuheita, mutta oletan, että tunnelikysymys on kytketty Tampereelle hurmoshenkisesti suunniteltuun pikaratikkaan.
Jos kaupunginvaltuusto hylkää tunnelin jatkon, saa myös pikaratikka ansaitsemansa lopun – näin oletan.
Vuoden 2012 syksyllä odottavat kunnallisvaalit saattavat merkitä, että tunnelin sekä sen myötä Ranta-Tampellan jatkosuunnitelmista luovutaan. Se on kova paikka Vihreille, sillä oletan, että luopuminen tunnelista merkitsee luopumista myös pikaratikasta.
Olen valtuustokäsittelyn aikana lomamatkalla keski-euroopassa, joten en pääse livenä seuraamaan valtuuston kokousta Radio Moreenista. En aio myöskään tiedustella valtuuston päätöstä puhelimitse, joten ”pääsen kartalle” vasta ensi viikonlopun tienoilla.
Mielenkiintoinen iltapuhde kuitenkin tulossa tänään tamperelaisille ja kaupunginvaltuutetut ovat tänään tekemässä isoja päätöksiä.
En tunne riittävästi Rantaväylän tunneliin liittyviä yksityiskohtia, joten pidätän itselleni oikeuden olla myöhemmin jälkiviisas!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, Tampereen pikaratikka, pikaratikka Tampere, |
"Pirkanmaa 2030" - tasokas seminaari Pirkanmaan sekä yleensäkin maakuntien merkityksestä Suomessa nyt ja tulevaisuudessaSunnuntai 11.9.2011 - -Esko Erkkilä- Talousneuvos Toivo Kuoppala, toimittaja Viljami Rantanen sekä agrologi Eino Helminen olivat monessakin mielessä kaukokatseisia, kun he 4.5.1961 allekirjoittivat säädekirjan, jolla haettiin oikeusministeriöltä lupaa Pirkanmaan Säätiö-nimisen säätiön perustamiseen. Oikeusministeriö myönsi säätiölle perustamisluvan 15.6.1961. Pirkanmaan Säätiö järjesti lauantaina 10.9.2011 taidemuseo ja galleria Willa Mac`ssa 50-vuotisjuhlaseminaarinsa.
Willa Mac sijaitsee Pyynikillä ja sen edustalla on ”maamerkkinä” taiteilija Timo Solin´n yli kolmemetrinen pronssinen taideteos ”Ylöspäin”.
Juhlaseminaarin esiintyjinä olivat
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen…,
…maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan Liitosta sekä…
…opiskelija Vilhartti Hanhilahti.
Seminaarin avauksen suoritti Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen…
…ja tilaisuuden juontajana toimi sekä seminaarin päätöspuheenvuoron käytti Jouni Koskela.
Pirkanmaan Säätiön tarkoitukseksi on hyväksytty pirkanmaalaisten yhteishengen kasvattaminen sekä sivistystoiminnan vaaliminen ja tukeminen Pirkanmaan alueella. Jo alusta alkaen säätiön tarkoituksena oli tukea lähellä maalaisliittolais-keskustalaista aatetta olevaa toimintaa. Kaukokatseisuutta perustajilta oli se, että nimeksi jo 1960-luvun alussa valittiin pirkanmaalaisuus – Pirkanmaan Säätiö. Pirkanmaan Säätiön taloudellinen tukitoiminta on viime vuodet perustunut säätiön aatemaailmaa lähellä olleiden henkilöiden merkkipäivälahjoituksiin. Niukoista rahavaroista johtuen säätiön avustustoiminta ei ole ollut säännöllistä vaan sitä ovat em. erillistulot rytmittäneet. Juhlaseminaarin n. 60 osanottajaa seurasivat mielenkiinnolla esityksiä. Palaan myöhemmin mielenkiintoisiin seminaariesityksiin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Esa Halme, Vilhartti Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Jouni Koskela, Pirkanmaan Säätiö, Pirkanmaan Liitto, Willa Mac, Timo Solin |
"Raha ei kasva puussa, mutta puu kasvaa rahaa"Perjantai 9.9.2011 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys on aktiivinen toimija Hämeenkyrön lisäksi Viljakkalassa.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Seppo Hyypöläinen Viljakkalasta ja hän sai ”ylipuhuttua” minutkin yhdistyksen jäseneksi jo ennen eläkkeelle siirtymistäni.
Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksen vieraana oli maanantaina syyskuun 5. päivänä Juha Mieto. Tilaisuus järjestettiin Heiskalla Antinsalissa ja paikalla oli 70 kuulijaa.
Olin mukana tilaisuudessa.
Tiedän kokemuksesta, että Miedolla on sana halussaan ja nytkin saimme kuulla mielenkiintoisen lähes tunnin pituisen alustuksen yleisöä kiinnostavista asioista. Esityksensä aluksi Juha Mieto totesi, että nyt hän ei puhu politiikkaa ja hyvin hän sanansa piti.
Lähes tunnin kestäneen puheenvuoronsa Mieto piti ilman papereita. Eteläpohjalainen murre on Miedon tavaramerkki ja sitä saimme ihaillen kuunnella nytkin.
Juha Mieto on syntynyt v. 1949, joten hänellä on perspektiiviä käsitellä niitä asioita, joita tilaisuuden yleisö arvosti.
Mieto antoi tunnustusta, että tilaisuuden osanottajat ovat uurtaneet ja luoneet tämän yhteiskunnan kivijalan.
Miedon eräs keskeisimmistä aiheista jo hänen eduskunta-aikanaan oli liikkuminen, hyötyliikunta ja se, että ihminen on luotu liikkumaan.
Juha Mieto on ollut jo ennen sauvakävelybuumia innokas sauvakävelyn puolestapuhuja. Jo 1970-luvun alusta alkaen hän on sauvakävellyt. Hän muistutti, että sauvojen kanssa liikkuminen on vanhemmalle väelle jopa turvatekijäkin.
Lasten fyysisiä leikkejä tarvittaisiin Miedon mielestä nykyistä enemmän. Ne loisivat hyvän perustan nykylasten terveydelle. Elinikäennuste on yli 100 vuotta totta joka neljännen nyt syntyvän tyttölapsen kohdalla. Pitkä elinikäennuste tarvitsee toteutuakseen hyvän fyysisen kunnon jo nuorena.
Mieto painotti, että tulevaisuus on lapsissa ja haaste se, että miten saada heidät liikkumaan.
Juha Mieto painotti opettajien sekä puolison roolia elämän onnistumisessa. Juha mainitsi olleensa leskimies jo viidentoista vuoden ajan ja se kirvoitti usean kuulijan silmäkulmat kostumaan.
Otsikossa mainittua teemaa Juha painotti ja halusi sillä muistuttaa metsän merkitystä.
Juha Mieto on positiivisuuden perikuva. Hän mainitsi, että ei ole koskaan jäänyt selittelemään sadasosasekunnin häviötään Thomas Wassberg´lle. Jos hän olisi häviötään alkanut selitellä, niin sitä olisi saanut hävetä hautaan saakka, mainitsi Mieto.
Tässä muutama kuva tilaisuudesta:
Yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Hyypöläinen avasi tilaisuuden.
Juha Mieto käyttää mukaansatempaavassa esiintymisessään koko kehoaan ja hienoa etelä-pohjanmaan murretta.
Seppo Hyypöläinen ja Juha Mieto – armoitettuja esiintyjiä molemmat!
Minut oli plaseerattu Juha Miedon viereen kunniapaikalle. Juhan koulunkäynti alkoi Kurikan Harjankylän koululta ja se tuli minullekin tutuksi silloin, kun toimin myyntimiehenä Etelä-Pohjanmaalla. (Kuva; Tuula Klug)
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Mieto, Eläkeliitto, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Seppo Hyypöläinen, Hämeenkyrö, Viljakkala, |
Etelä-Alvarin kesäjuhla järjestettiin nyt Järvensivun Omakotiyhdistyksen kanssa yhteistyössäSunnuntai 4.9.2011 - -Esko Erkkilä- Etelä-Alvarin kesäjuhla on aiempina vuosina järjestetty ”omin yhteisin voimin”, mutta nyt sen järjestäminen tapahtui yhdessä Järvensivun Omakotiyhdistys ry:n kanssa. Kesäjuhla järjestettiin 18.8.2011. Kokeilu oli mielenkiintoinen ja kesäjuhlien jatkoa on erikseen pohdittava. Aikaisempina vuosina kesäjuhlapaikkana on ollut Hatanpään kartanon tienoot, mutta nyt tapahtumapaikkana oli Järvensivunpuisto. Laaja puistoalue haittasi tunnelmaa, sillä aikaisemmin juhla-alue on ollut pienempi ja ”kompaktimpi”. Järvensivun alue on järvensivulaisille lähellä, mutta muille etelä-Tampereen asukkaille se on kaukana ja outo. Kaukainen sijainti merkitsi, että juhlayleisö oli pääosin lähialueelta ja kauempana asuvat tamperelaiset eivät kokeneet tapahtumaa omakseen.
Kesäjuhlayleisöä Järvensivunpuistoon oli saapunut yli 300 henkeä.
Kesäjuhlan juontajana toimi Komediateatterin ”isäntä” Esko Raipia. Valitettavasti heikkotehoiset äänentoistolaitteet veivät osan osaavan juontajan panoksesta.
Miiru Millisentti sai koko juhlan aikana esiintyä innostuneelle lapsijoukolle.
Kypärä päähän ja ratsastamaan - se vasta on jännää hommaa!
Mielestäni kesäjuhlan parasta antia oli Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg´n avajaispuheenvuoro.
En ehtinyt muiden menojeni vuoksi kuuntelemaan Skogberg´n puheenvuoroa ”livenä”, mutta nykytekniikan avulla sain kuunnella sen videoversiona jo juhlan aikana.
Skogberg käsitteli sopivan kriittisessä avauspuheenvuorossaan maan ja Tampereen taloudellista tilannetta sekä suuria Tampereelle suunniteltuja hankkeita.
Etelä-Alvarin puheenjohtajaksi jo toiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Juhani Skogberg totesi, että puheen aikana parhaillaan Helsingissä käydään tiukkoja budjettineuvotteluja.
-On varmaa, että rahasta on puutetta, totesi Skogberg.
Sama tilanne on Skogberg`n mukaan myös Tampereella, mutta siitä huolimatta kaupunkiin suunnitellaan Rantaväylän tunnelia, pikaratikkaa, ohitusrataa ja montaa muuta sinällään hyvää asiaa.
Pidin siitä, että puheenjohtaja Skogberg mainitsi tervetulosanoissaan kriittisiä arvioita myös Sulkavuoreen suunnitellusta jätevesien keskuspuhdistamosta.
Vesi- ja kalastusasioiden asiantuntija Skogberg pelkäsi, että Sulkavuoren keskuspuhdistamon myötä Tampereen Pyhäjärvi pilataan sadaksi vuodeksi!
Etelä-Alvarin yhdessä Järvensivun Omakotiyhdistyksen kanssa toteuttamaa kesäjuhlaa suosi kesäinen ja lämmin sää. Hyvät olosuhteet olivat houkutelleet paikalle yli kolmesataa tamperelaista.
Tilaisuus oli koko perheen juhlaa parhaimmillaan, mutta sen asiaosuuteen sisältyi sopiva annos kritiikkiä niistä monista hankkeista, joihin Tampereen kaupunki nyt tiukassa taloudellisessa tilanteessa hamuaa.
Toivottavasti kritiikki tavoittaa Tampereen päättäjät!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Etelä-Alvarin kesäjuhla, Järvensivun Omakotiyhdistys, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, ohitusrata, Sulkavuori, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, |
Sinistä perunaa, vahapapuja, porkkanoita, valkosipuleita sekä tyrniä tarjolla "Läheltä Sinua" -tapahtumassa ViljakkalassaLauantai 3.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen virallisen raporttini Viljakkalan Seurojentalolla elokuun 27. päivänä järjestetystä ”Lähellä Sinua” –tapahtumasta.
Nyt kerron perhekuntamme osuudesta tilaisuuden tarjonnassa:
Blue Congo eli sininen peruna oli erikoisin artikkeli, jota oli vaimoni myyntipöydällä tarjolla. Kyseessä on erikoisperuna ja sen erikoisuus on sininen väri.
Blue Congo herätti suurta mielenkiintoa ja useat eivät olleet uskoa, että kyseessä oli tavallinen ruokaperuna. Tavaraa jäi myymättä, mutta se ei haittaa, sillä nyt Blue Congon sadonkorjuu on suoritettu ja sato saatiin hyvissä olosuhteissa varastoitua kellariin.
Keltaisen vahapavun tunnettuisuus oli yllättävän heikko. Keltainen vahapapu on mainio ruoka-aine ja se on parhaimmillaan Aurajuustolla kuorrutettuna.
Vahapavun viljely onnistuu vain joinakin vuosina ja nyt näyttää olevan sellainen vuosi, että sadosta muodostuu runsas.
Pakkasimme porkkanat kilon pusseihin ja niiden osalta kauppa kävi hyvin.
Porkkananviljelyssä hiekkaperäinen maalaji on välttämättömyys. Maa on jyrsittävä syvältä, jotta porkkanat pystyvät kasvamaan pitkiksi. Kasvukauden aikana lisälannoitusta ei annettu, mutta kasvinsuojelusta oli luonnollisesti huolehdittava.
Valkosipuli oli haluttu artikkeli. Se tunnetaan ja sen oivallista aromia osataan arvostaa.
Olimme varanneet tyrniä pikkupakkauksiin pakattuna muutaman kilon ja se oli ainoa tuotteemme, joka loppui kesken.
Tyrnin viljelyohjeita annoimme monelle myyntipöytämme äärellä poikenneelle. Tyrnin osalta on muistettava, että tyrnimaalla on oltava tyttö- ja poikayksilöitä. Yksi poika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä, kun poikayksilö istutetaan tyttölauman keskelle. On luonnollista, että ainoastaan tytöt tuottavat marjoja!
Tyrni on kalkinsuosija ja se on muistettava jo istutusvaiheessa – istutuskuopan pitää olla halkaisijaltaan metrin verran ja syvyydeltään vähintään puoli metriä. Kuoppaan tuodaan tavallista peltomultaa ja siihen on hyvä sekoittaa neljä kourallista kalkkia.
Kaikki tarjoamamme marjat sekä juurekset oli kasvatettu Viljakkalassa eli kyse oli todellisesta lähiruuasta.
Myyntiosastomme somisteena oli auringonkukkia vanhassa maitotonkassa.
Myyntiosastomme sijaitsi heti sisäänkäynnin vieressä (kuvassa vasemmalla). Kuva on otettu hiljaisena aikana, sillä niitäkin viiden tunnin pituiseen tapahtumaan mahtui.
”Läheltä Sinua” –tapahtuma oli vahva voimannäyttö Viljakkalan Seurantalo-yhdistykselle – kiitokset tilaisuuden puuhahenkilöille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurantalo, Viljakkalan Seurantalo-yhdistys, Läheltä Sinua, Blue Congo, |
Anneli Jäätteenmäki katkaisi Lipposen ja SDP:n turmiotien kahdeksaksi vuodeksiPerjantai 26.8.2011 - -Esko Erkkilä- On jäänyt liian vähälle huomiolle, että Keskustavetoiset hallitukset pystyivät kuluneen kahdeksan vuoden aikana luotsaamaan Suomea karikkoisilla ”maailman merillä” kohtuullisin tuloksin.
Keskusta oli Eduskunnan johtava puolue kahden vaalikauden ajan eli vuodesta 2003 alkaen.
Anneli Jäätteenmäen rooli oli keskeinen, kun Keskustasta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa tuli johtava puolue. Jäätteenmäen arvostusta ei vähennä se, että hänen pääministeriysaikansa jäi kovin lyhyeksi.
Puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen johdolla Keskusta pystyi katkaisemaan Paavo Lipposen ja SDP:n valtakauden. Jäätteenmäki osasi vaalitaistelun aikana puuttua asioihin, jotka katkaisivat Lipposen ”kuningastien”.
Keskustan presidenttiehdokkaasta päätetään puoluekokouksessa 29.10.2011.
Toivon, että puoluekokous voisi olla todellisen valintatilanteen edessä ja sen vuoksi Anneli Jäätteenmäen ilmoittautuminen Keskustan presidenttiehdokkaaksi olisi tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, Keskusta, Keskustan presidenttiehdokkaat, presidenttiehdokkaat, Paavo Lipponen, SDP, |
Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä postinumeroalueella 39360 asuvilla on oikeus postista noudettavien lähetysten maksuttomaan kuljetuspalveluunKeskiviikko 24.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä asuvat henkilöt, joiden postiosoite on 39360 Komi, ovat tähän saakka voineet noutaa postista noudettavat lähetyksensä Viljakkalasta, jossa on toiminut asiamiesposti Valinta-Riikassa.
Valinta-Riika lopettaa toimintansa elokuun viimeisenä päivänä ja se merkitsee, että asiamiesposti lopettaa samalla toimintansa.
Itella Posti Oy lähetti minullekin – jonka kesämökkiosoite on 39360 Komi - 22.8.2011 päivätyn kirjeen, jossa kerrottiin, että postista noudettavat lähetykset on 1.9.2011 alkaen noudettava Postin myymälästä Ylöjärveltä.
Positiivista Itellan kirjeessä on se, että siinä kerrotaan selkeästi haja-asutusalueiden asukkaiden oikeudesta saada postista noudettaville lähetyksille maksuton kuljetuspalvelu.
Maksuttoman kuljetuspalvelun ehtona on se, että asiointimatka postiin on yli viisi kilometriä.
Maksuttoman palvelun voi tilata numerosta 0200 71000 (pvm/mpm).
Tiedotteessa suluissa olevat kirjainyhdistelmät ”pvm/mpm” tarkoittavat, että puhelusta veloitetaan paikallisverkkomaksu/matkapuhelinmaksu.
Palvelut Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä siis heikkenevät, mutta maksuttoman kuljetuspalvelun hyödyntäminen lieventää ongelmia.
Toivon, että kaikki Komin alueella asuvat hyödyntävät maksuttoman kuljetuspalvelun.
Oletan, että Suomessa on suuri määrä asukkaita, jotka asuvat yli viiden kilometrin etäisyydellä postitoimipaikasta. Tiedän, että mm. Viljakkalan kirkonkylässä asuvat kuuluvat syyskuun alusta tähän joukkoon. Useimmat haja-asutusalueiden asukkaat eivät tiedä oikeudestaan maksuttomaan postista noudettavien lähetysten kuljetuspalveluun.
Olen tyytyväinen, jos henkilöt jotka ovat oikeutettuja tähän maksuttomaan palveluun, liittyvät tämän kirjoitukseni perusteella palvelun käyttäjiksi eri puolilla Suomea!
Antakaa sanan kiiriä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: postista noudettavien lähetysten maksuton kuljetuspalvelu, Posti Itella Oy, haja-asutusaluiden postipalvelut, Viljakkala, Hämeenkyrö, Komi, |
Viljakkalan hautausmaan tapahtumat Vapaussodan aikana on tallennettu myös näytelmässäTiistai 23.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen luodinrei´istä, jotka ovat Viljakkalan hautausmaan vanhoissa risteissä. Turun Kaupunginteatterissa esitettiin 1980-luvun alkupuolella näytelmä ”Tulee aika toinenkin”, johon sisältyy kohtaus Viljakkalan hautausmaalla.
Tarkistin asioita Turun Kaupunginteatterista ja sain teatterisihteeri Sari Läikelältä tiedon, että näytelmän ensi-ilta oli 15.11.1982 ja sitä esitettiin kaikkiaan 58 kertaa. Näytelmällä oli siis varsin hyvä menestys Turussa.
Näytelmä on kirjailija Anja Vammelvuon kirjoittama ja sen sovittivat Turun Kaupunginteatterille E. Halttunen sekä Vammelvuon poika Jotaarkka Pennanen.
Minulla oli tilaisuus olla läsnä yhdessä näytelmän näytöksessä.
”Tulee aika toinenkin” käsittelee näyttelijä-punapäällikkö Aarne Orjatsalon elämää ja eräässä näytelmän kohtauksessa Orjatsalo kyyristelee Viljakkalan hautausmaalla valkoisten kuularuiskutulessa.
Näyttelijä Aarne Orjatsalolla oli aikoinaan suhde kirjailija Ain`Elisabet Pennasen kanssa ja tästä suhteesta syntyi Anja Vammelvuon puoliso Jarno Pennanen vuonna 1906.
Pennasella ja Vammelvuolla oli kesämökki – Priikooli – Viljakkalassa, joten näytelmän ainekset ovat ilmeisen selvästi tämän kohtauksen osalta syntyneet Viljakkalassa.
Käsittääkseni Priikoolia isännöi nykyään Jotaarkka Pennanen.
”Tulee aika toinenkin” oli Turun Kaupunginteatterissa varsinainen ”sukunäytelmä”. Se käsitteli kirjailija Jarno Pennasen isän Aarne Orjatsalon vaiheita, näytelmän oli kirjoittanut Orjatsalon miniä eli Anja Vammelvuo ja sen sovitti Orjatsalon pojanpoika Jotaarkka Pennanen!
Heitän ajatuksena pirkanmaalaisille näyttämötaidepiireille, että olisiko ”Tulee aika toinenkin” -näytelmän ottaminen ohjelmistoon paikallaan? Ainakin minä menisin näytelmän uudestaan katsomaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulee aika toinenkin, Turun Kaupunginteatteri, Aarne Orjatsalo, Anja Vammelvuo, Jarno Pennanen, Jotaarkka Pennanen, Priikooli, Viljakkala, Vapaussota, Viljakkalan hautausmaa, |
Vapaussodassa Länkipohjan taistelussa 16.3.1918 kaatuneen lapualaisen talonpoikaispäällikön Matti Laurilan muistolaatta 9-tien varrella on paikka, jossa kannattaa pysähtyäSunnuntai 21.8.2011 - -Esko Erkkilä- ”Lapuan lumiaura” – isä Matti Laurila sekä hänen poikansa Ilmari ja Matti – muodostivat Vapaussodassamme kunniakkaan sotilasperheen.
Ilmari Laurila ja isä ”Ukko”Laurila kaatuivat Länkipohjan taistelussa 16.3.1918.
Isä ja poika Laurilan kaatuminen kirvoitti ylipäällikkö Mannerheimia lähettämään sähkösanoman kaatumista seuraavana päivänä Lapualle.
Mannerheimin viesti luettiin kirkossa seuraavana sunnuntaina ja se kuului näin:
”Olen syystä liikutettu siitä suuresta surusta, joka on kohdannut Lapuan urhoollisia poikia, kun Lapuan sankarit Laurila ja poika kaatuivat Länkipohjan voitollisessa taistelussa. - - Luutnantti Laurilan, joka tänä lyhyenä aikana oli tullut urhoollisuudesta ylennetyksi vänrikiksi ja luutnantiksi, nimitän Vapauden Ristin kolmannen luokan ritariksi, korkein kunniamerkki, mikä tähän saakka on saatu urhoollisuudesta. Hänen poikansa nimitän Vapauden Ristin neljännen luokan ritariksi. Muistakoon ja kunnioittakoon Lapuan kunta ja koko Suomen maa aina näiden urhojen muistoa.”
Lauriloiden muiston kunnioittamiseksi on pystytetty kaikkiaan kolme erillistä muistomerkkiä.
Isä-Laurilan kaatumispaikka sijaitsee 9-tien varrella ja sille paikalle on v. 1990 hankittu muistolaatta.
Tapaan 9-tietä ajaessani usein poiketa Matti Laurilan muistolaatan äärellä ja siten osoittaa kunnioitustani Länkipohjan taistelun sankarille.
Matti Lauilan kaatumispaikka ja paikalle vuonna 1990 pystytetty muistolaatta sijaitsevat aivan 9-tien kupeessa. Paikalle ohjaa tienviitta Länkipohjassa.
Muistolaatassa on teksti: Tällä paikalla kaatui Lapuan Pataljoonan kompp. pääll. luutn. Matti Laurila Länkipohjan taistelussa 16.3.1918. "Kunnian miehistä kaunein on luku. Sankarit vaan niin käy kuolemaan"
”Lapuan lumiauran” kolmas jäsen – jääkärieversti Matti Laurila selvisi Vapaussodasta ja Talvisodasta, mutta Jatkosodassa hän joutui esimiehensä eversti Hannukselan toimesta mahdottoman tehtävän eteen Kumurin taistelussa. Hannuksela salasi Laurilalta vihollistiedot ja siten saattoi eversti Laurilan mahdottomaan tilanteeseen.
Laurila halusi säästää miehiään ja joutui sen vuoksi esimiehensä epäsuosioon.
Pohjalaisista kiistakumppaneista kenraaliksi ylennetty Hannuksela kuoli sydänkohtaukseen 1942, mutta eversti Laurila sai elää aina vuoteen 1983 saakka.
Etelä-pohjalaiset olivat aktiivisia jääkärieversti Matti Laurilan ylentämiseksi kenraaliksi. Muistan omakohtaisesti niitä keskusteluja, joita hankkeen tiimoilta Seinäjoen seudulla käytiin.
Predentti Kekkonen ei kuitenkaan suostunut Laurilan ylentämiseen ja siten hän kuolikin kaikkien etelä-pohjalaisten arvostamana everstinä.
-Esko Erkkilä- |
|
21 kommenttia . Avainsanat: Luutnantti Matti Laurila, Ilmari Laurila, jääkärieversti Matti Laurila, Vapaussota, Länkipohjan taistelu, eversti Hannuksela, Mannerheim, Lapuan lumiaura, |
"Pannaan puolet petäjäistä"Maanantai 15.8.2011 - -Esko Erkkilä- J.L. Runebergin runo, jossa kerrotaan Saarijärven Paavosta, tuli taas mieleen kun tutustuin MMM:n Tike:n (maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viime vuotta koskeviin viljankäyttölukuihin.
Saarijärven Paavo ja naapurit olivat kokeneet kaksi satovuotta, mutta kolmantena vuonna kotoinen pelto antoi hyvän sadon. Vielä silloinkin Paavo pyysi emäntäänsä laittamaan leipään puolet petäjäistä, sillä ”veihän naapurimme touon halla”.
Mielleyhtymäni otsikon toteamukseen liittyy siihen, että rukiin kohdalla omavaraisuutemme on lukujen valossa EU-aikana toteutunut ainoastaan yhtenä satovuonna.
Olen seurannut vilja-alan tapahtumia kiinteästi koko Suomen EU-ajan eli vuodesta 1996 alkaen.
Koko aikana rukiin jauhatusmäärät Suomessa ovat pysyneet jokseenkin samalla tasolla eli haarukassa 90 – vajaa 100 miljoonaa kiloa vuodessa.
Kotimaisen rukiin pohjanoteeraus oli satovuonna 2005/2006, sillä silloin kotimaisilta pelloilta korjattiin ruista ainoastaan 32 milj. kiloa. Kotimainen jauhatusvolyymi samana aikana oli 97 milj. kiloa eli rukiin omavaraisuus oli silloin vain vajaa kolmannes.
Päättyneenä satovuonna rukiin kokonaissato oli 69 milj. kiloa ja vastaavan ajan jauhatus 98 milj. kiloa eli laskennallinen omavaraisuutemme oli tasan 70 %!
Voidaanko tuontiruista verrata petäjäiseen?
Ei ehkä suoraan, mutta rukiin heikko omavaraisuutemme on kuitenkin asia, joka pitäisi laajemmin tiedostaa.
Yksistään huoltovarmuuteen liittyvät seikat vaativat mielestäni rukiin nykyistä suurempaa omavaraisuutta.
Ruis on syysvilja eli sen kylväminen tapahtuu syksyllä. Elämme siis tärkeitä aikoja ruisalan kannalta, sillä rukiin parhaana kylvöaikana pidetään elokuun viimeisintä kolmannesta. Eteläisessä Suomessa rukiin kylvö voidaan suorittaa vielä elo…syyskuun vaihteessa.
Nyt pitää toivoa hyviä puintikelejä, jotta viljat ehdittäisiin puimaan ja mahdollisimman suurelle alalle voitaisiin kylvää ruista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, syysruis, rukiin omavaraisuus, huoltovarmuus, Huoltovarmuuskeskus, MMM:n tike, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, pannaan puolet petäjäistä, Saarijärven Paavo, J.L. Runeberg, |
Asukasmielipiteeni Lahdesjärven osayleiskaavan "saatesanoiksi"Perjantai 12.8.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki on taas tanssimassa liike-elämän pillin mukaan ja kaavoittamassa Lahdesjärven maastoon uutta aluetta.
Nyt kaavoitushanke koskee aluetta Ikeasta Helsingin suuntaan moottoritien itäpuolella.
Alueella joudutaan suorittamaan kallion räjäytystöitä jopa seitsemän metrin syvyyteen saakka. Räjäytyksistä on lähialueen omakotitaloille tulossa samanlainen katastrofi kuin olivat ns. Ikea-räjäytykset.
Olen tyytyväinen, että Etelä-Alvari ja Palokallion Omakotiyhdistys ry vastustavat pontevasti hanketta.
Jätin hanketta vastustavan mielipiteeni Tampereen kaupungin kirjaamoon 11.8.2011 eli kommentointiajan viime tunneilla.
Asukasmielipiteeni kuului näin: __________________
”Diaarinumero TRE:2905/10.02.01/2011 Yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2011 LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUEEN YLEISSUUNNITELMA”
Muistutan tässä asukasmielipiteessäni, että po. alueella ei saa aloittaa mitään maanrakennustoimenpiteitä ennen kuin (ja jos) nyt hankkeilla oleva suunnitelma yksilöityy lainvoimaiseksi asemakaavaksi. Maanrakennustoimenpiteistä ns. Ikean tontilla on karvaita kokemuksia meillä lähialueiden asukkailla. Ikean tapauksessa omakotitalot vaurioituivat räjäytystöiden seurauksena ja Tampereen kaupunki on näihin päiviin saakka laiminlyönyt korvausten maksamisen vaikka niiden täysimääräisestä korvaamisesta sovittiin sopimuksessa, jonka Tampereen kaupunki ja Palokallion Omakotiyhdistys ry solmivat. Kaupunkilaisissa herättää suurta epäluottamusta, että pormestarin ja kaupungin lakimiehen allekirjoittamaan sopimukseen ei voi luottaa! Muistutan jo tässä vaiheessa, että aikanaan mahdollisesti toteutettavat räjäytystoimenpiteet on suoritettava samoilla periaatteilla kuin ne pyrittiin toimittamaan Ikean alueella. Luotan sen virkamiehen suulliseen lupaukseen, joka näin lupasikin tapahtuvan. Nyt suunniteltavaa aluetta ei saa kallionräjäytyksin tasoittaa tasaiseksi, vaan suunnittelualue on jätettävä kumpuilevaksi. Näin menetellen Tampereen kaupunki säästyy räjäytysvahinkojen korvaamiselta ja alueen runsas arseeniesiintymä saa jäädä rauhaan. Suunnitelma-alue kuuluu samaan arseeniesiintymäalueeseen, jonka perusteella Pirkkalaan ei voitu rakentaa jäteveden keskuspuhdistamoa. Suunnitelma-alueen arseenitutkimuksia ei ole suoritettu ja kattavien arseenitutkimusten tekeminen onkin eräs ehto, jotta Lahdesjärven kaavahanke voi edetä. Muistutan jo nyt, että kaikissa Palokallion alueen omakotitaloissa on ennen ensimmäistäkään kallionräjäytystä tehtävä kattava ja todistusvoimainen kartoitus talojen kunnosta. Tarkastuksessa pitää laatia jokaisen huoneen kaikista seinistä, lattioista ja katosta omistajan hyväksymä ja hänen kanssaan allekirjoitettava tarkastuspöytäkirja kaksin kappalein – yksi talon omistajalle ja toinen Tampereen kaupungille. Huonekohtaisten piirrosten lisäksi on käytettävä videointi. Videokuvat on säilytettävä siten, että ne ovat mahdollisten riitatapausten varalta käytettävissä. Keskityn tässä asukasmielipiteessäni Lahdesjärven alueella mahdollisesti suoritettavien kallioräjäytysten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja vahinkojen sattuessa niiden korvauskysymyksiin. Muistutan, että kaikkien räjäytysvahinkojen vastuutaho on Tampereen kaupunki. Se ei voi siirtää vastuutaan esim. rakennusfirmojen tai vielä vähemmän räjäytystöiden suorittajien vastuulle. On hyvä, että asukkaille varataan mahdollisuus lausua ennalta mielipiteitään suurista hankkeista. Menettely on tässä prosessissa ontunut ja siitä on esimerkkinä Etelä-Alvarin taannoin järjestämä yleisötilaisuus, jonne ei yksikään Tampereen kaupungin virkahenkilö saapunut. Elokuun 10. päivä pidetty korvaava tapahtuma ei poista sitä ylimielisyyttä, jota virkahenkilöt poissaolollaan osoittivat. Paheksun, että tämän suunnittelutyön valmistelussa on asukkaat sivuutettu maininnalla – toki luettelon ensimmäiseksi asetettuna - , mutta kaikenmaailman kauppakamareiden ja muiden liike-elämän taustavaikuttajien lausunnoille sekä mielihaluille on valmisteluaineistossa annettu suuri painoarvo. Tämä menettely vahvistaa kuvaa, että Tampereen kaupunki väheksyy asukasmielipiteitä ja pomppii liike-elämän tahdissa. Nyt kommentoitavan hankkeen valmistelutyö on monilta osiltaan kelvotonta. Aineistossa mainitaan mm., että alueella tai sen lähialueilla ei raportoitu tärinästä aiheutuneita ongelmia. Toivon, että suunnittelijat paneutuvat siihen aineistoon, jota Tampereen kaupungille on kertynyt ns. Ikea-räjäytysten tiimoilta. Uskon, että aineistoa on saatavilla myös Palokallion Omakotiyhdistys ry:n arkistoista sekä Palokallion alueen omakotitaloista! Toivon, että Lahdesjärven kaavasuunnitelmasta jätetään runsaasti palautetta. Erityisesti toivon palautetta asukasnäkökulmasta ja sitä, että asukasmielipiteelle annettaisiin painoarvoa jatkosuunnittelussa. Lopuksi esitän kysymyksen, että onko Lahdesjärven nyt suunnitteilla oleva kaavoitus lainkaan tarpeellinen? Vastaan itse ja totean, että se ei ole tarpeellinen ja esitän, että hankkeesta luovutaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven kaava, Lahdesjärven eteläosan työpaikka-alueen yleissuunnitelma, Ikea, Ikea-räjäytykset, Ikea-katastrofi, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistys ry:n sopimus, |
Onko suomalainen elintarviketeollisuus heräämässä koomastaan?Keskiviikko 10.8.2011 - -Esko Erkkilä- Ilahduin viime viikolla, kun pirkanmaalaisessa marketissa minua lähestyttiin kuluttajatutkimuksen merkeissä.
Kyse oli kotimaisen tutkimuslaitoksen saamasta toimeksiannosta, jossa kuluttajalla annettiin tutkittavaksi uudentyyppinen elintarvikenäyte.
Tutkimus on ilmeisen hyvin suunniteltu, sillä kaikki sen elementit viittaavat siihen.
Sain näytteen ja valitsin vastaustavakseni netin.
Toimimme ohjeissa mainitulla tavalla ja yllätyimme näytteen erinomaisuudesta.
Kuluttajatutkimuksessa oleva elintarvikenäyte tuo elävästi mieleen keski-eurooppalaiset ruokailutottumukset. ”Impivaaralaisuus” oli kaukana tutkittavasta elintarvikenäytteestä. Hyvä niin, sillä meillä on aika päästä nauttimaan myös kotimaisten elintarvikeyritysten voimalla eurooppalaisia trendejä. Se on kotimaisen elintarvikeketjun alkutuottajankin kannalta välttämättömyys ja elinehto.
Tutkimus on luottamuksellinen, joten en voi enkä halua paljastaa asiasta enempää.
Pidän välttämättömänä, että valiot, raisiot, hk:t, atriat, saarioiset ja monet muut kotimaiset elintarvikeyritykset pääsevät pois kapaloistaan sekä pystyvät kehittämään sellaisia elintarviketuotteita, joihin suomalaiset ovat tutustuneet ulkomailla matkustaessaan.
Se on mainittujen yritysten elinehto tai muuten vasarat paukkuvat ja joudumme entistä enemmän tuontielintarvikkeiden varaan.
Hyvä tässä tapauksessa, että kotimainen marketketju oli suonut mahdollisuuden tutkimuslaitokselle tilaisuuden tavoittaa liiketiloissaan juuri ne kuluttajat, jotka toimivat uusien ideoiden sanansaattajina ja potentiaalisina kuluttajina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elintarvikkeiden kuluttajatutkimus, Valio, Raisio, HK-Scan, Atria, Saarioinen, |
Tampereen kaavoituksesta vastaavat virkahenkilöt suorastaan haluavat kaavavalituksia?Tiistai 9.8.2011 - -Esko Erkkilä- Olen näillä palstoilla monesti antanut tunnustusta Tampereen kaupungin Alvari-toiminnalle.
Niin teen myös nyt, mutta annan suuren epäluottamuslauseen Tampereen kaupungin kaavoitustoimintaa hoitaville pikkuvirkahenkilöille. Epäluottamuslauseeni syynä on pikkuvirkahenkilöiden ”harrastuksen puute” virkatehtäviensä suorittamisessa.
Tampereella on meneillään osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lahdesjärven eteläalueen osalta.
Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa Tampereen kaupungin kirjaamoon 11.08.2011 mennessä.
Etelä-Alvarin järjesti asian tiimoilta teematilaisuuden keskiviikkona 3.8.2011 Tampereen kaupungin Virastotalolla, mutta kenellekään kaavoitusasioita hoitavalle virkahenkilölle ei sopinut tulla selittämään suunnitelmaa! Parisenkymmentä asiasta kiinnostunutta kaupunkilaista odotti virkahenkilöitä turhaan!
Kesäloma-aika ei käy selitykseksi, sillä töiden pitää hoitua myös kesäaikana! Myöskään se ei käy selitykseksi, että tilaisuutemme alkoi vasta klo 17.30!
Tuntuu, että Tampereen kaupungin kaavoitusasioita hoitavat pikkuvirkahenkilöt ja heidän esimiehensä suorastaan kaipaavat kaavavalituksia, kun eivät suostu valmisteluvaiheessa taustoittamaan hankkeita.
Vähintään on kyse siitä, että kesäloma-aikana vastuuhenkilöiden lomansijaisuuksista sopiminen on laiminlyöty. Kuka vastaa kaavoitustoiminnasta?
Yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (Diaarinumero TRE:2905/10.02.01/2011) työn tilaaja/kaavoitusviranomainen on:
Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen puh. 040 701 5792 Arkkitehti Anna Hyyppä puh. 040 800 7905
Toivon ”Kaupunkiympäristön kehittäminen” –yksikön vastausta!
-Esko Erkkilä-
PS. Etelä-alvarilaiset saivat maanantaina 8.8.2011 tiedon, että Sakari Leinonen ja Anna Hyyppä ovat mukana Etelä-Alvarin uudessa tilaisuudessa 10.8.2011. Virkahenkilöiden "myöhäherännäisyys" ei muuta miksikään varsinaisessa blogitekstissäni toteamaani! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven kaava, Lahdesjärven eteläosan työpaikka-alue, Kaupunkiympäristön kehittäminen, Kari Kankaala, Sakari Leinonen, Alvari, Etelä-Alvari, |
Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirpparisuunnistuksella Viljakkalassa tapasi hienoja pihoja, silmää hiveleviä maisemia ja mukavia kyläläisiäSunnuntai 7.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen toinen vaihe eli Karhen, Nisun ja Väinänperän alueen tapahtuma toteutettiin lauantaina elokuun 6. päivänä.
Kohteita oli yhteensä 15 ja ehdimme käydä neljällätoista ”rastilla”.
Kokemus oli hieno, sillä sen aikana tapasi paljon vanhoja tuttuja ja ”löysi” sukulaisia, näki hyvinhoidettuja pihoja ja sai avarrettua mielikuvaansa synnyinseudustaan. Myös pientä kaupantynkää tuli tehtyä.
Itsellä on nurkat väärällään tarpeetonta ja hieman tarpeellistakin tavaraa, joten kaupankäynti jäi väkisinkin sivuosaan. Jokunen lelu ja palapeli sentään siirtyi auton takakonttiin.
Mielenkiintoisten keskustelujen lisäksi kierroksen parasta antia olivat erilaiset vinkit pihan uusista kasveista ja tuttujen kasvien uusista kasvatustavoista.
Jokunen kuva kertoo ehkä parhaiten kierroksen etenemisestä:
Anneli ja Yrjö Kivimäen pihassa on panostettu humalakasvustoon ja sen esilletuontiin.
Humalat kasvavat parin neliön alalla keskellä nurmikkoa, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Kasvuston tukena on viisi todella pitkää seivästä. Hieno idea ja toteutuu meillä ehkä jo ensi kesänä. Kiitokset ideasta!
Kyrönlahdentien varrella lähellä Karhen koulua sijaitsevalta terassilta avautuu mahtava näköala Karhejärvelle. On etuoikeus saada asua näiden maisemien keskellä.
Teiskonlahden karjatila oli eräs kirpparikohde. Tilan lehmien rantalaidun on ainakin ihmissilmin katseltuna todellinen maalaisidylli.
Mukana olleet 5- ja 4-vuotiaat pojantyttäret ihmettelivät erään lehmän vaivalloista kulkemista juomapaikalle. Kyseessä saattoi olla ns. satatonnari, sillä utareet ainakin antoivat siitä viitteitä. On selvää, että noin mahtavat utareet tekevät kulkemisesta "vaivalloisen" näköistä!
Päivi Weckström´n emännöimän maatilan koristuksena olivat vanhojen kovapyörärattaiden pyörät ja niiden väliin akselin varaan rakennettu kukka-asetelma. Hieno idea ”pihasisustukseen” sekin!
Pyöröpaalit on yleensä kerätty pellon laidalle, mutta kumpuilevassa peltomaisemassa ne ovat ”syntypaikoilleen” jätettyinä eräänlainen tilataideteos!
Marina Mironoff´n yksityinen tsasouna tarjosi hengellisen levähdyspaikan kiireiselle kirppariväelle. Harras ja hiljentävä kokemus.
Jukka Niittyojan rastilta kahdella eurolla tytöille hankittu ilmapatja joutui heti ”setämiehen” kokeilemaksi – hyvin pelitti!
Kiitokset kyläkirpparisuunnistuksen järjestäjille ja ”rastipaikkojen” isännille sekä emännille! Kokemus oli hieno – on harkittava, että josko ensi vuonna liittyisi rastiporukkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Karhe, Nisu, Väinänperä, kyläkirpparisuunnistus, Teiskonlahti, Niittyoja, Anneli ja Yrjö Kivimäki, Päivi Weckström, |
Onko Viljakkala jäämässä täysin ilman kiinteän postitoimipaikan palveluja ja heikkenevätkö postin palvelut samalla myös Komissa?Tiistai 2.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan kirkonkylässä sijaitseva Valinta-Riika lopettaa toimintansa 31.8.2011. Liikkeessä on toiminut asiamiesposti ja myös se lopettaa toimintansa ainakin nykyisen yrittäjän nimissä.
Postinumeroalueen 39360 eli Komin asukkaat ovat Valinta-Riikan aikana saaneet hakea heille saapuneet postipaketit Valinta-Riikasta eli postitoimipaikka 39310 Viljakkalasta.
Valinta-Riikan lopettamispäätöksen jälkeen Itella Posti Oy alkoi suunnittelemaan Komin alueen asukkaiden osalta postipakettien uutta noutopaikkaa.
Komin alueen mökkiasukkaana sain asiakaskyselylomakkeen, jossa tiedusteltiin, että noutaisimmeko meille saapuneet postipaketit Hämeenkyröstä Postin myyntipisteestä Siwasta vai Postin myymälästä Ylöjärveltä.
Nyt on ilmennyt orastava mahdollisuus, että Valinta-Riikalle saadaan uusi yrittäjä.
Mahdollisen uuden yrittäjän yhteystiedot on asiakaskyselystä päättämisen jälkeen toimitettu Itella Posti Oy:lle, mutta neuvotteluja asiamiespostin tulevaisuudesta ei ole käyty.
Mainittakoon, että postitoimipaikka 39360:n piirissä olevat asukkaat ovat Viljakkalan (=nykyisen Ylöjärven) ja Hämeenkyrön asukkaita.
Hämeenkyrössä Komin lähellä sijaitsevan Lavajärven postitoimipaikan asiakkaat ovat jo aikaisemmin noutaneet postipakettinsa Ylöjärveltä Postin myymälästä.
Viljakkalan ja Komin tapahtumat ovat valitettava esimerkki haja-asutusalueiden palveluiden heikkenemisestä.
Viljakkalan ja Ylöjärven kuntaliitos oli epäonnistunut ratkaisu ja epäonnistumisen lunnaita joudutaan nyt monella tavalla maksamaan. Valitettavasti lunnaita joutuvat maksamaan myös Hämeenkyrön asukkaat.
Olen tyytyväinen, että Hämeenkyrö ja Ikaalinen lopulta ”löysivät” yhteistyön sävelen. Valitettavasti Viljakkalan päättäjät olivat liian hätäisiä ja valitsivat liitossuunnakseen Ylöjärven. Epäonnistuneen liitospäätöksen todellisia syitä voidaan vain arvailla.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Komi, Lavajärvi, Valinta-Riika, Hämeenkyrö, asiamiesposti, Itella Posti Oy, |