Nyt on joulumyyjäisten kulta-aikaa!Torstai 5.12.2013 - -Esko Erkkilä- Marraskuun loppupuolisko ja joulukuun alkupäivät ovat erilaisten myyjäisten kulta-aikaa.
Omalta kohdaltani erityisen kiireistä myyjäisten aikaa oli viime lauantaina eli 30.11.2013, sillä poikkesin silloin neljissä eri myyjäisissä.
Aloitin myyjäisvierailuni tänä vuonna jo kuitenkin lauantaina marraskuun 23. päivänä, jolloin Lavajärven Maamiesseura järjesti Hämeenkyrön Päivölässä joulumyyjäiset.
Päivölän myyjäiset olivat siinä mielessä ”omakohtaiset”, että toimin kuljettajana vaimolleni, jolla oli oma myyntipöytänsä näissä myyjäisissä.
Tässä kuva vaimoni myyntipöydästä.
Päivölän myyjäiset ovat perinteisesti kaksipäiväiset ja tänä vuonna toinen myyjäispäivä eli sunnuntai oli kuulemma ollut erityisen vilkas.
Päivölän myyjäisissä myyntipöytien tuotteet olivat korkealaatuisia ja ostajia oli mukavasti Tampereelta saakka.
Laajin myyntipöytä – tai oikeastaan kaksikin myyntipöytää – oli Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvalla Raija Mäensivulla, joka on käsityöalan todellinen taitaja Luontomummo –toiminimellään.
********Ja sitten muutama valokuva siitä todellisesta myyjäispäivästä eli marraskuun 30. päivästä!
Aloitin myyjäisvierailuni Frantsilan Kehäkukasta, joka oli toinen niistä paikoista, joissa toteutettiin…
…Marrastori- tapahtuma.
Kehäkukassa oli oma myyntipöytä mm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksellä ja ostinkin sieltä Tuula Klug´n (vasemmalla) ja Orvokki Peltomäen myyminä Holvisillan Joulu 2013 –joululehden.
Holvisilta sijaitsee Viljakkalan Inkulassa, ja Holvisillan Joulu on ”Inkulan Holvisilta ry:n” jo perinteeksi muodostunut joululehti. Nyt ilmestynyt numero on järjestyksessään jo numero 14.
Kehäkukassa oli eräällä osastolla myynnissä puhutteleva Vaari-tyyny!
Seuraava myyjäispaikka oli minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka luulinkin tuntevani naapuripitäjä Hämeenkyrön hyvin.
Hämeenkyrön Nuorisoseura järjestämät joulumyyjäiset Kyrölässä olivat miellyttävä tuttavuus.
Kyrölä sijaitsee Frantsilan Kehäkukkaa vastapäätä Pappilanjoen toisella puolella.
Kyrölän myyjäisten erikoisuus oli kahvit, joiden kyytipojaksi oli tarjolla monenlaisia täytekakkuja.
Tarjolla oli ainakin;
***********
Kylätoimintakeskus Heiskalla järjestetty Marrastori –tapahtuma oli päivän kolmas hämeenkyröläinen joulumyyjäistapahtuma, jolle osallistuin.Yläkuvassa Kylätoimintakeskus Heiskan "tienviitta" kolmostien kupeessa ja alakuvassa kuva Heiskan pihapiiristä!
Myös Heiskan Marrastorilla oli vaimollani oma myyntipöytä.
Myyntipöydällä oli erilaisten lasitöiden lisäksi tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Kauppa kävi kuulemma hyvin!
Heiskan isossa salissa oli myyntipöytä ”Viikinkiseppä” Joona Peltoniemellä.
Sepäntakoma veitsi oli todella ”veitsenterävä”, sillä aanelos-paperiarkista näytti olevan helppo vuolla paperilastuja!
***********
Kolmen hämeenkyröläistapahtuman jälkeen siirryin Viljakkalaan ja siellä…
…Lions Club Viljakkalan järjestämille ”Viljakkalan Jouluvipinöille” Viljakkalan koululle.
Viljakkalan Jouluvipinöillä näin tänä vuonna ensimmäisen kerran Joulupukin!
Jouluostosten makuun pääsin Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen osastolla, jossa Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja Asta Niittyoja myivät itsetehtyjä koruja. Parit helmet siirtyivät tältä osastolta pukinkonttiin!
***********
Joulumyyjäiset ovat eräs tapa virittäytyä joulunviettoon.Myyjäisillä tapaa tuttuja sekä näkee sen valtavan käsityöinnostuksen ja suoranaisen taituruuden, jota kylillä harrastetaan.Kannustan poikkeamaan joulumyyjäisissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Luontomummo, Frantsilan Kehäkukka, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Inkulan Holvisilta ry, Kyrölä, Kylätoimintakeskus Heiska, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Outi Lähteenmäki, Asta Niittyoja, |
Asuuko Suomessa miljoona ihmistä turhaan maalla?Maanantai 2.12.2013 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaalla maakunnallisen organisaation virkahenkilöt ovat eri yhteyksissä esittäneet kummallisen väittämän.
Sen mukaan Suomessa asuu miljoona ihmistä turhaan maalla!
Asiasta kertoi Lempäälän keskustalainen kunnanvaltuutettu, rakennustarkastaja Hannu Kopola Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa 16.11.2013 Nokialla.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti toi hämmästyttävän tiedon laajempaan julkisuuteen, kun hän Tampereella ilmestyvän Suur-Tampere –nimisen ilmaisjakelulehden 27.11.2013 kolumnissaan totesi mm. näin:
”ELY-keskusten ja kuntien välillä on tänä syksynä käyty kaavoitukseen liittyviä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia kehittämiskeskusteluita. Pirkanmaalla osa kunnista on virkamiehiltä saanut kuulla, että Suomessa asuu miljoona ihmistä liikaa maaseudulla.”
Pirttilahti jatkaa kolumnissaan: ”Ihmeellinen päähänpinttymä tämä maaseutuasumisen turmiollisuus! Mitä pahaa maaseutu ja sen kylät ovat tehneet, että niitä pitää niin kovin kurittaa?”
Totean olevani Pirttilahden kanssa täsmälleen samalla kannalla. Mänttä-Vilppulasta kotoisin oleva kansanedustaja Arto Pirttilahti jatkaa kolumnissaan näin: ”Ministeritasoltakin on todettu, että yhdyskuntarakenteen tiivistämisen tavoite ei koske haja-asutusalueita. Tästä huolimatta virkamiesporras jääräpäisesti toistaa yksipuolista yhdyskuntarakennemantraansa ja ajaa maaseudun rakentamiskieltoa. Tällä asenteella ei edistetä kestävää kuntataloutta eikä rakenneta hyvinvoivaa, tasapuolisia mahdollisuuksia tarjoavaa Suomea. Tarvitsemme järkevästi rakennettuja kaupunkeja ja taajamia, mutta myös maaseutua, jossa ihmiset asuvat ja tekevät työtä.”
Olen havainnut, että maaseutuasumista vihaavat virkahenkilöt ovat ottaneet Tampereen seudun eräänlaiseksi koealueekseen, kun he ajavat järjettömiä ajatuksiaan kuntien päätöksentekoon.
Olen havainnut myös sen, että Turun seutu on hyvää vauhtia ajautumassa samaan tilanteeseen eli siihen, että erilaiset virkasatraapit yrittävät keskittää maakuntien väen maakunnan keskuskaupunkiin ja mieluummin sielläkin todella ahtaalle. Tässä tilanteessa vaaditaan kuntien luottamushenkilöiltä suoraselkäisyyttä ja jämerää päätöksentekokykyä.
Tämä juttu on hyvä päättää kansanedustaja Arto Pirttilahden toteamuksiin em. kolumnissaan:
”Pirkanmaalla on potkua, kun osaamme hyödyntää sen eri alueiden vahvuudet ja erityispiirteet. Niin Tampereella kuin pikkukaupungeilla ja maaseudulla on oma tärkeä ja tarpeellinen paikkansa. Asuinpaikkansa pirkanmaalaiset voivat valita omien mieltymystensä mukaan.”
Vielä se, että Pirttilahden kolumni löytyy googlaamalla vaikkapa näin: "Suur-Tampere koko Pirkanmaan voimavarat käyttöön". Käy lukemassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomessa asuu miljoona henkilöä turhaan maalla, asuuko Suomessa miljoona henkilöä turhaan maalla, Hannu Kopola, Arto Pirttilahti, Suur-Tampere lehti: Arto Pirttilahti, Arto Pirttilahti: Koko Pirkanmaan voimavarat käyttöön, |
Guggenheim-säätiöllä "ei ollut silmää" Suomeen pyrkiessäänTorstai 28.11.2013 - -Esko Erkkilä- Salomon R. Guggenheimin säätiöllä on museoita USA:n New Yorkissa, Italian Venetsiassa ja Espanjan Bilbaossa. Se suunnitteli yhdessä Helsingin kaupungin kanssa taidemuseon rakentamista Helsinkiin jo vuonna 2011.
Helsingin kaupunginhallitus kuitenkin hylkäsi suunnitelman toukokuussa 2012.
Guggenheimin säätiö ei kuitenkaan lannistunut, vaan laati uuden suunnitelman ja julkisti sen syyskuussa 2013.
Guggenheimin säätiön museoverkoston rakentaminen on ennenkin takkuillut, joten ongelmat eivät ole säätiölle mitään uutta.
*********
Tapasin päivänä muutamana todellisen asiantuntijan, jolta opin, että Guggenheim teki Suomeen pyrkiessään todella alokasmaisen virheen, kun se pyrki ja pyrkii yhä edelleen Helsingin yhteistyökumppaniksi.
Tapaamani asiantuntija oli tullut siihen tulokseen, että Guggenheimin säätiön olisi heti alusta alkaen pitänyt pyrkiä yhteistyöhön Tampereen kaupungin kanssa!
*********
Asiantuntija esitti mielipiteensä tueksi taloudelliset näkökohdat.
Tampereen kaupungilla on varaa laittaa tasaisen maan tunneliin 200 – 300 miljoonaa euroa, pikaratikkaan 200 – jopa 700 miljoonaa euroa ja tekopohjavesihankkeeseen heti alkajaisiksi parisensataa miljoonaa.
Näiden rinnalla muutaman kymmenen miljoonan satsaus taidemuseoon olisi murusia, jotka joka tapauksessa putoavat päättäjien pöydiltä lattialle.
********
Kuuntelemani asiantuntija totesi, että pienoinen kuiskuttelu päättäjille olisi avannut rahahanat Guggenheimille.
Säätiön edustajien olisi pitänyt kuiskutella päättäjille, että Tampereella vanhuksille jaetaan aivan liian avokätisesti virtsankarkailun estämiseksi tarkoitettuja vaippoja ja lapsiperheille maksetaan täysin turhaa Tampere-lisää. Myös julkinen sairaanhoito on Tampereella ylimitoitettua, sillä joihinkin sairauksiin saa lääkäriajan jopa alle kuukauden jonottamisella!
Vaipparahoille ja lapsiperheiden tukemisrahoille olisi paljon järkevämpää käyttöä, jos ne käytettäisiin Guggenheim-museon rakentamiseen – näin kuiskutteli asiantuntija minulle!
********
Nyt on mielenkiintoista odottaa Helsingin kaupungin vastausta Guggenheimin säätiön uuteen yritykseen.Tamperelaisena toivon, että vastaus ei ole kielteinen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Guggenheim, Guggenheim-museo, Guggenheim New York, Guggenheim Venetsia, Guggenheim Bilbao, Guggenheim Helsinki, Guggenheim Tampere, Rantaväylän tunneli, Tampereen pikaratikka, Tavase, Salomon R. Guggenheim, |
Vainajan tavarat luovutetaan roskasäkeissäTiistai 26.11.2013 - -Esko Erkkilä- Laitoksissa kuolleille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii.
Sairaaloissa ja vanhainkodeissa on vakiintunut tavaksi, että niissa kuolleiden vainajien tavarat luovutetaan omaisille mustassa roskasäkissä.
Jos tavaroita on vähän, ne luovutetaan omaisille samanlaisissa hennoissa roskapusseissa, joita käytetään suojaamaan roska-astiaa likaantumiselta.
Tunnen omakohtaisesti menettelyn, sillä olen vuosien saatossa joutunut monesti tilanteeseen, jossa minulle on luovutettu laitoksessa kuolleen omaiseni tavarat.
Ongelmaan kiinnittivät huomiota myös kansanedustajat Pauli Kiuru sekä Mikko Alatalo eläkeläistapahtumassa Tampereen Metso-kirjastossa 18.11.2013.
Roskapusseissa luovutettu vainajan omaisuus kertoo yhteiskunnan sivistymättömyydestä. Laitoksissa kuolleille vainajille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii. Menettely järkyttää vainajan omaisia.
Esitän, että vastaava viranomainen määrää sairaalat ja vanhainkodit muuttamaan menettelytapojaan. Sitä vaatii jo se vainajien kunnioittaminenkin, joka pitäisi olla sivistysvaltiossa itsestäänselvyys.
Sopiva tapa olisi vaikkapa se, että sairaalat hankkisivat kunnollisia pahvilaatikoita, joissa tavarat voitaisiin arvokkaasti luovuttaa sureville omaisille.
Esko Erkkilä
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vainajien tavarat luovutetaan roskasäkeissä, vainajien tavarat luovutetaan omaisille roskasäkeissä, Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, kansanedustaja Pauli Kiuru, kansanedustaja Mikko Alatalo, |
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry avasi pelin!Keskiviikko 20.11.2013 - -Esko Erkkilä- Sain eilen mieluisan tekstiviestin, kun Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen ilmoitti, että paikallisyhdistys on päättänyt ehdottaa kansantaitelija, kansanedustaja Mikko Alataloa kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen ehdotus merkitsee, että Mikko Alatalo on ensimmäinen Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistysten jäsenistä, jota on virallisesti ehdotettu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti ilmoitti Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa lauantaina 16.11.2013, että hän on käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ei varmaan tarvitse odottaa montaakaan päivää, kun jokin Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistyksistä ilmoittaa virallisesti ehdottavansa Pirttilahtea kansanedustajaehdokkaaksi.
**********
Keskustan kansanedustajaehdokkuuden tavoitteleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa on tiukka päätös, sillä on selvää, että Kataisen-Urpilaisen hallituksen rakenteleman konkurssipesän selvittäminen ei tule olemaan helppo tehtävä.
Onneksi – näin vahvasti uskon - kansa antaa vahvan luottamuslauseen Keskustalle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalikampanjassa on keskustalaisten kuitenkin pidettävä mielessä, että ”konkurssin” korjaustoimenpiteet tulevat olemaan raskaita ja niiden toteuttamiseen tarvitaan vahva mandaatti seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Käytin tarkoituksellisesti termiä ”seuraavissa eduskuntavaaleissa”, sillä ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin mahdolliset.
*********
Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja osaan antaa arvoa sille, että ehdokasasettelu on nopeaa ja aktiivista. En pitänyt lainkaan siitä, että jotkut ehdokkaat pihtasivat ehdokkuuttaan viime tunneille saakka ja sitten ”korvat luimussa” kävivät viime minuuteilla allekirjoittamassa ehdokaspaperit piiritoimistolla.
*********
Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus on linjannut, että paikallisyhdistysten pitää ilmoittaa ehdottamiensa kansanedustajaehdokkaiden nimet piirihallitukselle 14.2.2014 mennessä.
Odotan lähipäivinä ja lähiviikkoina runsaasti ilmoituksia henkilöistä, joita paikallisyhdistykset ehdottavat kansanedustajaehdokkaiksi.
*********
Oletan, toivon ja pidän todennäköisenä kansanedustajaehdokkaita ilmestyvän Keskustan listoille niin paljon, että saamme Pirkanmaalla järjestää jäsenäänestyksen niistä henkilöistä, jotka pääsevät kansanedustajaehdokkaiksi.Toivon, että jäsenäänestyksiin päädytään myös muissa Keskustan piirijärjestöissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, eduskuntavaalit 2015, Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry, Raija Moilanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Pirkanmaan piiri ry, eduskuntavaalit 2015, |
Keskustan edustaja jätti viisaasti eriävän mielipiteen Tampereen yhdyskuntalautakunnan Tavase -päätökseen 27.8.2013Sunnuntai 10.11.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin lausunto koskien Tavase Oy:n Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle jättämään tekopohjavesihankkeen vesilain mukaiseen lupahakemukseen oli suuri pettymys, sillä Tampereen yhdyskuntalautakunta puolusti järjettömän hankkeen jatkamista!
Kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat puolsivat virkahenkilöiden esitystä, että ”Tavase Oy:lle tulisi myöntää lupa hakemussuunnitelman mukaisesti.”
Päätökseen jättivät eriävän mielipiteen Keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen sekä perussuomalaisten Aarne Raevaara.
Olen keskustalaisena ja ”järki-tavaselaisena” ylpeä Keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen päätökseen jättämästä eriävästä mielipiteestä, joka kuului näin:
”Eriävä mielipidePykälä 275 , Tampereen kaupungin lausunto koskien Tavase Oy:n Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle jättämän tekopohjavesihankkeen vesilain mukaisesta lupahakemusta.Mielestäni Tampereen kaupungin ei pidä antaa luvan myöntämistä puoltavaa lausuntoa. Useat osakaskunnat ovat jo irtautuneet tekopohjavesihankkeesta ja hanketta vastustetaan voimakkaasti sen sijoittumisalueella. Hankkeen jatkamiselle ei siten ole enää edellytyksiä ja pitkittämisen kustannukset jäävät pelkästään Tampereen maksettaviksi. Tampereen tulee ryhtyä välittömiin toimiin tekopohjavesihankkeen lopettamiseksi ja Tavase Oy:n alas ajamiseksi.Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainenyhdyskuntalautakunnan jäsen”
*************
Yhdyskuntalautakunnan enemmistön päättämässä lausunnossa todetaan lopuksi näin:
”Tampereen kaupunki tulee päättämään hankkeen jatkamisen edellytyksistä lupaprosessin jälkeen.”
Tarkoittaako lausunnon viimeinen lause yhdyskuntalautakunnan enemmistön olettavan, että lupa Tavase Oy:n mielettömälle suunnitelmalle myönnetään?
Uskallan olla eri mieltä!
***********
Olen vahvasti sitä mieltä, että Tavase Oy:lle ei näillä tosiasioilla tulla myöntämään toteuttamislupaa.
Jos Tavase Oy haluaa jatkaa turhaa hankettaan, on sen laadittava uusi YVA ja se maksaisi suuruusluokkaa 1,5 M€! Kun sen lisäksi Tavasen ”hyvät” konsultit tulisivat rokottamaan konkurssikypsää yhtiötä rankemman mukaan, on tamperelaisten varauduttava ainakin 2 miljoonan euron lisäsatsaukseen hankkeessa! Ovatko kokoomus, sen vasallipuolue RKP, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät valmiit satsaamaan Tavaseen nykyisen 8 miljoonan euron lisäksi vielä 2 miljoonaa sekä sen jälkeen toteamaan, että eipä saatukaan rakentamislupaa?
Ihmettelen, jos kokoomuksella, RKP:llä, SDP:llä, vasemmistoliitolla ja vihreillä on varaa pönkittää mieletöntä Tavase-hanketta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, Tavase Oy:n lupahakemus, Tampereen yhdyskuntalautakunta, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Aarne Raevaara, eriävä mielipide, mieletön hanke, |
En kannata puoluesihteerien ehdotusta vaalien siirtämiseksi huhtikuun kolmanneksi sunnuntaiksiTiistai 29.10.2013 - -Esko Erkkilä- Puoluesihteerit ehdottavat, että kaikki vaalit europarlamenttivaaleja lukuun ottamatta järjestettäisiin huhtikuun kolmantena sunnuntaina.
Puoluesihteerit ovat etulinjassa, kun puolueissa päätetään vaalien rahoittamisesta ja tämän vuoksi ymmärrän puoluesihteerien ehdotuksen.
En voi kannattaa puoluesihteerien ehdotusta ja perustelen kantaani kolmella kohdalla.
1. Puoluesihteerien ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi, että Eduskunnan ennenaikainen hajottaminen ei olisi mahdollista.
Elämme juuri nyt aikoja, jolloin ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin ajankohtainen asia.
Emme saa sementoida lakejamme siten, että ennenaikaiset eduskuntavaalit eivät olisi mahdollisia.
2. Puoluesihteerit eivät julkisuuteen saatetuissa kommenteissaan perustele ehdotustaan kustannussäästöillä tai kustannusten nykyistä tasaisemmalla jakaantumisella eri vuosille, mutta on selvää, että se näkökohta heillä on ollut, kun ovat esitystään sorvanneet.
Kustannuksia ja kansanvaltaa ei kuitenkaan saa asettaa toistensa vaihtoehdoiksi tai kilpailijoiksi, sillä kansanvalta on niin tärkeä elementti.
Mahdollisia kustannussäästöjä tai niiden tasaisempaa jakaantumista eri vuosille ei pidä hyväksyä perusteluiksi sille, että vaalit keskitettäisiin huhtikuun kolmannelle sunnuntaille.
3. Puoluesihteerit esittävät, että nykyisten kunnanvaltuustojen toimikautta pidennettäisiin puolella vuodella, jotta päästäisiin heidän ehdottamaansa rytmiin.
Ehdotus merkitsisi, että seuraavat kunnallisvaalit järjestettäisiin vasta huhtikuussa 2017.
Puoluesihteerien esitys merkitsisi, että Suomessa toteutettaisiin takautuvaa lainsäädäntöä eli vertailukohtaa saataisiin hakea sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä saakka. Ei käy!
Ymmärrän sen ongelman, että edelliset kuntapäättäjät lyövät lukkoon seuraajiensa budjettipäätösvallan uuden valtuuston ensimmäiseltä kaudelta, mutta siitä huolimatta en lämpene seuraavien kunnallisvaalien siirrolle.
Oletan, että monissa kunnissa nykyiset päättäjät ovat ehtineet tehdä useissa kohdin sellaisia päätöksi, jotka eivät enää vastaa äänestäjien tahtoa ja nyt puoluesihteerit antaisivat näille valtuutetuille puoli vuotta lisää aikaa jatkaa vallankahvassa. Ei käy.
Viime kunnallisvaaleissa äänestäjät ovat antaneet mandaattinsa neljäksi vuodeksi valituille ja neljä vuotta on tyystin toista kuin neljä ja puoli vuotta!
Ovatko puoluesihteerit tältä osin jopa esteellisiä eli kuinka moni heistä olisi saamassa omilla kotipaikkakunnillaan lahjaksi puoli vuotta päättäjän roolia?
Jos muutoksia kunnallisvaalien siirrosta tehdään, on luonnollista, että muutokset eivät saa koskea istuvia kunnanvaltuutettuja.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puoluesihteerit, vaalit aina huhtikuun kolmantena sunnuntaina, eduskunnan hajottaminen, uudet eduskuntavaalit, kunnallisvaalit 2016, kuntapäättäjät, |
Sperrmüll - saksalainen tapa päästä eroon vanhoista isokokoisista kalusteistaMaanantai 28.10.2013 - -Esko Erkkilä- Saksalaiset ovat tunnetusti tarkkoja, tehokkaita sekä aikaansaapia - eihän Saksa muuten pystyisi toimimaankaan koko EU:n taloudellisena vetojuhtana.
Eräs osoitus saksalaisten pilkuntarkkuudesta on se, että siellä sentin ja kahden sentin kolikot ovat käytössä!
Saimme syyskuun lopulla tutustua saksalaisten erääseen erikoistapahtumaan, jonka nimi on... ...sperrmüll.
Saksalaisissa kaupungeissa järjestetään muutaman kerran vuodessa sperrmüll-tapahtumia.
Kyse on vanhojen huonekalujen ja muiden isokokoisten tavaroiden kierrätyksestä!
Sperrmüll toteutetaan kaupunginosittain ja sperrmüll-päivänä asukkaat voivat viedä vanhat kalusteensa kaduille ja kadunvarsille.
Kalusteet saavat olla kaikkien tarkasteltavina sekä myös otettavissa pari päivää ja sen jälkeen kaupungin puhtaanapito käy keräämässä jäljelle jääneet tavarat ammattimaiseen kierrätykseen.
Satuimme paikalle, kun Koblenz´n kaupungin eräässä kaupunginosassa oli menossa sperrmüll-tapahtuma.
Muutama kuva havainnollistaa tapahtuman parhaiten:
********
Sperrmüll-tapahtuma antaa satunnaiselle kulkijallekin tilaisuuden hetken nauttia hieman riisuttujen kalusteiden antamasta lepomahdollisuudesta!
********
Sperrmüll näyttää kaduilla lähes kaoottiselta, mutta se on kuitenkin eräs lenkki siinä ketjussa, jossa kierrätys näyttäytyy ihmisille parhaimmillaan.
YouTubessa on runsaasti sperrmüll-videoita – käy katsomassa! Löydät aineistoa googlettamalla vaikkapa näin: "YouTube sperrmüll" ja jos et löydä näppäimistöltäsi ü-kirjainta, niin "YouTube sperrmull" riittää vallan hyvin!
*******
Olisiko sperrmüll-tapahtumalla tarvetta myös Suomessa?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, sperrmüll, saksalainen tapa kierrättää, kierrätys, suurten tavaroiden kierrätys, sperrmüll-tapahtuma, YouTube sperrmüll, YouTube Sperrmull, |
Nyt on Tavase-ratkaisujen aikaTiistai 22.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olen saanut tutustua niihin lausuntoihin, joita eri viranomaistahot ovat antaneet Tavase-hankkeesta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle.
Lausunnot ovat hankkeen kannalta tyrmääviä – jopa Pirkanmaan ELY-keskus toteaa, että hankkeelle ei tulisi myöntää lupaa.
On selvää, että yksi taho pitää lausunnoista ja se on Pöyry.
Jos hakemusprosessia jatketaan, se tietää Pöyrylle miljoonapottia, sillä niin paljon joudutaan tekemään uusia tutkimuksia ja selvityksiä.
Viulut uusista tutkimuksista ja selvityksistä maksavat Tampereen kaupungin veromaksajat, sillä hankkeessa aiemmin mukana olleet naapurit ovat yksi toisensa jälkeen luopuneet järjettömästä hankkeesta.
Tampereen kaupungin päättäjiltä vaaditaan nyt ryhdikkyyttä ja päätöstä, että Tavase-hankkeesta luovutaan välittömästi.
Tavaseen on nyt hutlattu rahaa lähes 8.000.000 euroa ja valtaosa tästä potista on Tampereen kaupungin veronmaksajien rahoja.
Tampereen apulaispormestarit Leena Kostiainen (kokoomus) ja Pekka Salmi (SDP) ovat joskus todenneet, että Tavaselle haetaan lupa ja sen jälkeen hanke laitetaan jäihin.
Pirkanmaan ELY-keskuksen, Metsähallituksen ja useiden Tampereen naapurikuntien lausunnot merkitsevät, että lupaprosessin jatkamiseksi tarvitaan useiden miljoonien eurojen lisärahoitus.
Onko Leena Kostiaisella ja Pekka Salmella varaa jatkaa lupaprosessia, joka jatkuessaan merkitsisi parin – kolmen miljoonan euron lisäsatsausta.
Kun hanke joka tapauksessa laitetaan lupaprosessin jälkeen jäihin, niin vaatii Kostiaiselta ja Salmelta todella kovaa särmää, jos he noiden viranomaislausuntojen jälkeenkin haluavat Tampereen kaupungin toimivan mesenaattina järjettömälle hankkeelle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pirkanmaan ELY-keskus, Metsähallitus, Tavase-hankkeen lausunnot, lausunnot Tavasesta, lausunnot Tavase-hankkeesta, |
Hanna Tainiolta kului kuusi viikkoa johtajakokemuksensa puuttumisen huomaamiseenTorstai 17.10.2013 - -Esko Erkkilä- Kansanedustaja, lääketieteen tohtori Hanna Tainio oli yksi niistä neljästä demarinaisesta, jotka kalkkiviivoilla käänsivät takkinsa ja joiden tempauksen vuoksi Tampereelle tullaan tasamaalle rakentamaan tunneli – Rantaväylän tunneli.
Nostan hattua Tampereen demareille, sillä takinkäännön seurauksena naisnelikko erotettiin loppukaudeksi demareiden valtuustoryhmästä.
Tunneliäänestyksellä ja siitä seuranneella valtuustoryhmästä erottamisella oli seurauksena myös se, että Hanna Tainio ilmoitti 15.10.2013 vetäytyvänsä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajakilvasta.
Syyskuun 2. päivänä uutisoitiin, että kansanedustaja Hanna Tainion (SDP) lisäksi pääjohtajan virkaa hakivat THL:n sisältä
Muita hakijoita olivat:
Hanna Tainio perustelee myöhäisheränneesti pääjohtajakisasta vetäytymistään sillä, että hänellä ei ole virkaan vaadittavaa käytännön johtajakokemusta! Kansanedustaja Hanna Tainiolla olisi ollut ilmeisen hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi THL:n pääjohtajaksi, mutta hänen takinkääntönsä Tampereen tunneliäänestyksessä torppasi hankkeen. Kaikki ne selitykset, joita Tainio ja hänen kanssaan viimehetken takinkääntöön osallistuneet tamperelaiset demarivaltuutetut toitottavat ovat vailla todellisuuspohjaa. Tainion vetäytyminen on suuri helpotus THL:n pääjohtajavalinnasta päättävälle demariministeri Susanna Huoviselle, sillä nyt Huovisella ei ole pienintäkään painetta nimittää virkaan puoluetoveriaan, joka on kolmeksi vuodeksi erotettu kotikaupunkinsa demarien valtuustoryhmästä. Ulkopuolisesta tuntuu kummalliselta, että Hanna Tainiolta kului itsetutkiskelussa kuusi viikkoa sen toteamiseen, että hänellä ei olekaan viranhoidossa tarvittavaa käytännön kokemusta!No, todellisuudessa takinkääntäminen tunneliäänestyksessä kadotti Tainion mahdollisuudet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajaksi!Tamperelaisten kannalta suuri harmi, sillä vahinko ehti kuitenkin tapahtua ja tunnelia ollaan rakentamassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanna Tainio, kansanedustaja Hanna Tainio, Rantaväylän tunneli, tunneliäänestys, THL:n pääjohtajavalinta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja, |
Lehdistön ongelmille on useita syitä - varmaa on vain, että ne tulevat pahenemaan!Keskiviikko 25.9.2013 - -Esko Erkkilä- Olen viime aikoina saanut osallistua muutamaan tilaisuuteen, joissa on joko suoraan tai välillisesti käsitelty lehdistön ongelmia.
Omaan itsekin jonkun verran kokemusta asiasta, joten on paikallaan hieman pohdiskella syntyjä syviä.
Rajaan tässä jutussani käsitteen ”Lehdistö” käsittämään printtilehdistöä.
Lehdistön tulot jakaantuvat jokseenkin tasan tilausmaksuista saataviin tuloihin ja mainosmyynnin tuomiin tuloihin.
Kerrotaan, että tilausmäärät ovat lyhyen ajan kuluessa tippuneet 5 % ja ilmoitusmyynti on alentunut samana aikana peräti 17 %.
On selvää, että näin suuret pudotukset rahavirrassa laittavat vahvankin yrityksen tiukoille.
Lehtitaloissa, kuten muissakin yrityksissä, on siirrytty kvartaalitalouteen ja se merkitsee, että vuoden mittainen tarkastelujakso on auttamattomasti liian pitkä.
Lehdistö itse pitää tilattaviin lehtiin kohdistuvaa arvonlisäveroa haittaverona ja ehkä suurimpana syynä lehdistön ongelmiin.
Tilattavien lehtien arvonlisäverokannat ovat kohonneet huikeaan tahtiin.
Lehdillä oli arvonlisäverossa nolla-kanta 31.12.2011 saakka, mutta 1.1.2012 verokanta kohosi 9 prosenttiin ja tämän vuoden alussa 10 prosenttiin.
Lehdistön arvonlisäverolla on haitallisia heijastusvaikutuksia ainakin paperiteollisuuteen, kirjapainotoimintaan, mainontaan sekä jakeluun.
Lehdistön arvonlisäveron määrääminen on eräs Kataisen-Urpilaisen ”lahjoista” suomalaiselle elämänmenolle.
*********
Suomessa päivittäistavarakaupan lehtimainonta on käsittämättömän suurta. Monissa maissa päivittäistavarakaupan mainoksia saa turhaan etsiä lehdistä.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun ennustaa päivittäistavarakaupan mainonnan vähentyvän jatkossa.
Oletan, että eräs syy päivittäistavarakaupan lehtimainonnan hiipumiseen ovat private label –tuotteet. Merkittömien tuotteiden määrän kasvaminen supistaa mainonnan volyymiä tulevaisuudessa.
Voi perustellusti todeta, että päivittäistavarakaupan lehtimainonta on ennen perustunut jokseenkin kokonaan teollisuuden ja tavarantoimittajien mainosrahan ja vastaavien menettelyjen härskiin hyväksikäyttämiseen. Nyt tämä mainosten rahoitusmuoto on hiipunut, sillä private label-tuotteiden valmistaja ei maksa kaupalle ”pirunkyytirahaa” eli erillisiä mainosrahoja.
Kauppa on ainakin periaatteessa joutunut luopumaan myös ns. kynnysrahojen vaatimisesta. Osa kaupan teollisuudelta ennen vaatimista kynnysrahoista käytettiin kaupan ”maksamaan” mainontaan.
Lehdistölle määrätyn arvonlisäveron ja päivittäistavarakaupan mainontavolyymin alenemisen ohella keskeinen syy printtilehdistön vaikeuksiin on sähköisen informaation yhä kasvava osuus.
Näyttää siltä, että lehdistöltä on pallo täysin kateissa suhtautumisessa sähköiseen mediaan.
”Ollako vai eikö olla, siinä pulma”; lehdistöllä on tässä asiassa sama ongelma kuin Shakespearen Hamletilla!
Kuten jutun otsikossa jo totean, ainoa varma asia lehdistön ongelmille on se, että ne eivät poistu!On täysin perusteltua odottaa, että ongelmat tulevat kasvamaan kiihtyvällä vauhdilla.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lehdistön ongelmat, tilattavien lehtien arvonlisävero, lehdistön arvonlisävero, kaupan mainonta, päivittäistavarakaupan mainonta, teollisuuden markkinointiraha, kynnysrahat, kaupan vaatimat kynnysrahat, haittaverot, sähköinen media, Shakespeare, Hamlet, |
Aamureippailulla Taageperan linnan puistossaLauantai 31.8.2013 - -Esko Erkkilä- Agrologimatkamme ensimmäisen yöpymisen aamu elokuun 16. päivänä valkeni Taageperan linnassa kauniin sään vallitessa ja kun en tapaa ulkomaanmatkoillani makoilla aamuisin pitkään, niin lähdin varhain aamureippailulle kartanon ympäristöön ja puistoon.
Jätin muut nukkumaan kartanolinnan hienoihin huoneisiin ja aloin tutustumaan Taageperan puistoon sekä kartanoympäristöön.
Taageperan linnan kanssa samassa pihapiirissä on toiminut sairaalarakennus, jossa on neuvostovallan aikana saatu monenlaisia hoitoja. Matkamme aikana huomasimme, että useat virolaiset hoitolat ovat olleet neuvostomiehityksen aikana mielenterveyskuntoutukseen tähtääviä laitoksia.
Taageperan sairaalarakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alar Kotli (1904 – 1963).
Taageperan linnan sairaalarakennus on päässyt huonoon kuntoon, mutta perusrakenteet ovat sellaiset, että saamme rauhallisin mielin odottaa rakennuksen kunnostamista.
Alar Kotli oli aikoinaan tunnettu ja tunnustettu arkkitehti Neuvosto-Virossa, sillä hän toimi mm. Viron Neuvostoliiton Arkkitehdit –säätiön puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.
Kotlin tunnetuin työ on Tallinnan Laululavan suunnittelu. Sen lisäksi hänen työnsä jälkeä voi ihailla mm. Kadriorgin palatsissa Tallinnassa, joka on nykyisin Viron presidentin virallinen asunto, vaikka Viron nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves ei asu siellä.
Palatsi on tyyliltään uusbarokkia.
Onko Taageperan sairaalarakennuksessa joitain vaikutteita Alvar Aallon töistä?
Tässä sairaalarakennus on toiselta puoleltaan nähtynä.
Kartanolinnan puisto on hoidettu hyvin ja nurmikon leikkaamisesta on huolehdittu.
Lyhyeksi leikatulla nurmikolla oli korkeita ja nopeakasvuisia kasveja, joita en tuntenut. Tuntevatko lukijani tämän kasvin?
Minulle tuntemattomia kasveja esiintyi nurmikolla runsaasti.
Taageperan kartanolinnaan ja sen puistoon pääsee kulkemaan kahden kiviportin kautta – tässä porteista toinen.
Muutamia kuvia kartanolinnan puistosta ja laajemminkin kartanon alueesta:
********
Aamureippailun jälkeen oli aika hiiviskellä hotellin käytävällä, jotta en herättäisi sikeässä unessa olevia matkatovereitani…
…ja palasin omaan korkeaan hotellihuoneeseeni.
Hotellihuoneeseen on remonttitöiden aikana saatu suhteellisen onnistuneesti rakennettua saniteettitilat siten, että ne eivät heikennä huoneen aistikkuutta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Taagepera, Taagepera loss, Taageperan kartano, Taagepera park, Alar Kotli, Tallinnan laululava, Kadriorgin palatsi, Toomas Hendrik Ilves, Taageperan sairaalarakennus, |
Kokouksista, palavereista, neuvotteluista ja sovituista tapaamisista myöhästelevä henkilö on varas - aikavaras!Torstai 29.8.2013 - -Esko Erkkilä- Olen huomannut, että palaverit ja erilaiset neuvonpidot eivät suinkaan loppuneet, kun siirryin eläkkeelle. Tuntuu, että ne jatkuvat melkein entiseen tahtiin.
En osaa arvostaa kanssaihmisiä, jotka myöhästelevät sovituista palavereista ja tapaamisista.
Krooniset myöhästelijät menettävät ajatusmaailmassani suuren osan jopa niiden mielipiteidensä painoarvosta, jotka saattaisivat olla ihan järkeviäkin.
Olen aina pitänyt periaatteenani, että palaveri, jonka vetäjänä toimin, aloitetaan täsmälleen sovittuna aikana. Tulee monesti mieleen, että palaverihuoneen ovet pitäisi lukita palaverin alkamishetkellä, jotta myöhästelijät huomaisivat menettelynsä muille aiheuttamansa häiriön! Opiskeluajat Mustialassa olivat hyvää harjoittelua täsmällisyyteen. Koko luentosali huusi "Oi oi", jos joku saapui luennolle myöhästyneenä. Lisäksi myöhästyjä joutui ovensuussa pokkaamaan kunnioittavasti niille, jotka olivat saapuneet säntillisesti luennolle. Pelkään, että tämä tapa on karissut pois Mustialastakin! Vahinko, jos näin on tapahtunut.
Olen muuten huomannut, että täsmällinen palavereiden aloittamistapani on kasvattanut joitakin kroonisia myöhästelijöitä säntillisyyteen.
Myöhästelijät syyllistyvät varkauteen – he varastavat aikaa työtovereiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan.
Menetettyä aikaa ei saa takaisin.
Viron edesmennyt presidentti Lennart Meri oli suuri myöhästelijä ja kerrotaan, että myös Venäjän presidentti Vladimir Putin myöhästyy sovituista aikatauluista jatkuvasti.
Putinin kohdalla kyse on vallankäytöstä!
Lähipiirissäni ei ole ketään – ei myöhästelijöissäkään – joilla olisi kanttia käyttää myöhästelemistään vallankäytön elementtinä.
Sain joskus olla esimiehenä kroonisesti myöhästelevälle myyntimiehelle. Kuljimme asiakaskäynneillä aina vähintään puoli tuntia myöhässä.
Aluksi kärsin tavattomasti, että asiakkaamme saivat odottaa meitä, mutta sitten huomasin alaiseni mahtavan taidon selittää myöhästymisemme.
Kun myyntimieheni oli parilla lauseella selittänyt tilanteen, niin asiakas tuli siihen käsitykseen, että saavuimme hänen luokseen suorastaan etuajassa!
Nyt näitä selittäjiä en enää hyväksy, sillä iän karttuessa suhtaudun aikaisempaakin tiukemmin myöhästelijöihin, koska minulla on nykyisin entistäkin vähemmän aikaa, jotta voisin menettää sitä muiden odotteluun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aikavarkaat, Mustiala, Mustialan maatalousopisto, Mustialan agrologit, |
Suomi tarvitsee johtajuutta!Maanantai 26.8.2013 - -Esko Erkkilä- Poikkean tänään tavoistani, sillä tänään juttuni on ”suulla suuremmalla” kirjoitettu.
Tämänpäiväinen juttuni on Tampereen Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutetun ja Keskustanuorten liittohallituksen jäsenen Vilhartti Hanhilahden kynästä.
Vilhartti on 24-vuotias tamperelainen, joka oli Keskustan eduskuntavaaliehdokkaana viime eduskuntavaaleissa. Hän oli ehdokkaana jo vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja viime kunnallisvaaleissa hän ylti varavaltuutetuksi.
Jaan Vilhartin mielipiteet, jotka hän esitti Suomenmaa-lehdessä 21.8.2013 julkaistussa ”Puheenvuoro” –osiossa ja sen vuoksi mielelläni saatan Vilhartin ajatukset myös tämän saitin lukijoiden tietoon – on luonnollista, että olen saanut tähän Vilhartilta luvan:
*********
Suomi tarvitsee johtajuutta
Suomen tasavalta on ajautunut kriisiin. Yksi ja ainoa syy tämän kriisin muotoutumiseen on Suomen täysin kädetön hallitus.
Olen henkilökohtaisesti yrittänyt keksiä asioita, missä nykyinen hallitus on onnistunut. Vaikka olen miettinyt asioita kaikkein positiivisimpien suodattimien läpi, niin en pysty löytämään yhtäkään asiaa, johon voisin todeta: ”Tässä asiassa hallitus on onnistunut, eikä minulla ole tähän asiaan nokankopauttamista oppositiosta”.
Tämän hallituksen vastuunkanto on ollut suorastaan surkeaa.
Erityisesti olen pettynyt pääministeri Jyrki Kataiseen. Hän pärjäsi hyvin keskustajohtoisissa hallituksissa, mutta nyt tilanne on aivan toinen. Tiukan paikan tullen hän on monesti vetäytynyt hallituksen taakse, ja hallituksen toiminta on näyttäytynyt sekavampana kuin Kellokosken yleisen osaston kokoukset.
Mitä pidemmälle hänen hallituskautensa on jatkunut, sitä harmaampi hänestä on tullut. Hän tuntuu olevan täysin lamaantunut. Ironiseksi tämän muuttaa vielä se fakta, että hän edustaa puoluetta, jonka aateperinnössä ollaan arvostettu johtajuutta ja yksilöiden menestystä.
Anteeksi Jyrki, mutta sinä et ole se johtaja, jonka Suomi tarvitsee. Sinä et ole se johtaja, jonka Suomi ansaitsee.
Osansa tästä kritiikistä saa myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hän on jatkanut SDP:n tuttua linjaa tehdä suuria lupauksia, jotka sitten voidaan ampua alas hallituskauden vanhetessa. Ensimmäiseksi jäädytettiin aiemmin luvattu opintotuen indeksiin sitominen. Toiseksi ennen vaaleja paljon hehkutettu nuorisotakuu on lässähtämässä 2010-luvun suurimmaksi poliittiseksi pannukakuksi.
Nuorisotakuun kohdalla surullisinta on, että suurimmiksi kärsijöiksi osoittautuvat juuri ne nuoret, joita piti tällä uudistuksella auttaa. Hienoa sosiaalidemokratiaa.
Mielenkiintoinen oli myös se tapa, jolla Jutta Urpilainen perusteli muutama viikko sitten valtion lisälainan ottamista ensi vuoden budjettiin. Hän totesi, että ajat ovat muuttuneet ja paluuta entiseen ei enää ole.
Hyvä, että myös valtioneuvostossa on herätty tähän. Suomalaiset ovat varmasti ymmärtäneet jo pitkän aikaa sitten, että olemme vyötäröä myöten suossa. En usko, että tarvitsemme valtiovarainministeriä sitä meille kertomaan.
Kokoomuksen ja SDP:n johtamasta hallituksesta huokuu ehdottomuuden politiikka. Putkinäkö päällä yritetään selviytyä pois kriisistä, mutta oikeastaan mitään todellisia ratkaisuita ei edes etsitä. Pyritään vain sammuttelemaan tulipaloja bensiinillä.
Hallitus, joka muodostettiin fantastisuudella, innovaatioilla ja eteenpäin menemisellä, on ajautunut luovuuden puutteeseen, pysähtyneisyyteen ja surkeuteen. Suomen vankkureita vetää valjakko ilman ohjastajaa.
Se, mitä Suomi nyt tarvitsee, on luova johtajuus. Me tarvitsemme johtajan, joka ymmärtää tilanteen vakavuuden, mutta jolla on usko selviytymisestä kriisin ylitse.
Me tarvitsemme johtajan, joka kannustaa meitä talkoisiin yhteisen tulevaisuuden eteen, ja joka osaa myös vaatia meiltä toimia silloin, kun sen aika on.
Me emme tarvitse valtion päämiestä. Me tarvitsemme johtajan johtamaan kansakuntaa.
Vilhartti HanhilahtiKeskustanuorten liittohallituksen jäsen”
********Painavaa tekstiä – kiitos Vilhartti!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi tarvitsee johtajuutta, Vilhartti Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Keskustan varavaltuutettu Vilhartti Hanhilahti, Keskustanuorten liittohallitus, Keskustanuorten liittohallituksen jäsen Vilhartti Hanhilahti, Jyrki Katainen, |
Onneksi Tavase on tipahtanut joukosta pois!Lauantai 17.8.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen ylin luottamushenkilöjohto ja pari johtavaa virkamiestä järjestivät alkuviikolla valtuustoryhmille ”opastustilaisuuden”, jossa kerrottiin, että miten pitää suhtautua Rantaväylän tunneliin.
Kukin valtuustoryhmä käsiteltiin erikseen – pienemmät valtuusryhmät käsiteltiin yhdessä ronttakaupalla.
On mielestäni kerrassaan sopimatonta ja nurinkurista, että virkahenkilöt patistavat luottamushenkilöitä päättämään virkahenkilöiden haluamalla tavalla. Onneksi ylin luottamushenkilö painotti pariinkin kertaan, että jokainen tekee oman päätöksensä.
Tilaisuus kallistui lopputulemaltaan Rantaväylän tunnelin osalta tukemaan niitä kielteisiä tuntemuksia, jotka ovat prosessin aikana vahvistuneet.
Junttaustilaisuuden positiivisin anti oli, kun totesimme, että Tavase on pudonnut pois Tampereen kaupungin suurinvestointien joukosta – järki on siis tältä osin voittamassa!
Tampereen kaupungin lähivuosien investointikohteeksi junttaajat mainitsivat seuraavat projektit:
Positiivista listauksessa on se, että junttaporukka ei maininnut Tampereen lähivuosien investointikohteena tekopohjavesiprojekti Tavasea!Tampereen päätöksentekoprosessi on nyt siis jopa virkahenkilöiden osalta päätynyt siihen, että Tavase-hanke tullaan kuoppaamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, pikaratikka, jätevesien keskuspuhdistamo, Tampereen energiahankkeet, Tampereen uudet asuinalueet, Tampereen pysäköintiratkaisut, Tavase, Tampere kuoppaa Tavasen, Tavase Oy, |
"Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen"Maanantai 12.8.2013 - -Esko Erkkilä- Otsikon sanat ovat Mikael Agricolan Rukouskirjan esipuheesta vuodelta 1544.
Ne ovat kirjoitettuna myös siinä Agricolan patsaan jalustassa, joka sijaitsee Viipurissa Pietari-Paavali kirkon edustalla.
Katselimme patsasta heinäkuun alussa sukulaismiehen kanssa, kun olimme iltakävelyllä Viipurissa.
Tässä otsikon sanat Agricolan patsaan jalustassa.
Patsas on kopio siitä Emil Wikströmin veistämästä patsaasta, joka asetettiin Viipurin tuomiokirkon edustalle vuonna 1908. Nykyinen patsas on paljastettu vuonna 2009. Tämän patsaan jalusta on veistetty Antreassa eli nykyisessä Kamenogorskissa.
Patsaan kauluskivenä on alkuperäinen, osin vaurioitunut Emil Wikströmin suunnittelema kivi.
Patsaassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi ”Autuaita ovat rauhantekijät”
Mikael Agricolan patsas sopii hyvin Viipuriin, sillä hänen todennäköinen hautapaikkansa on Viipurin vanhassa tuomiokirkossa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikael Agricola, Kyllä se kuulee suomen kielen joka ymmärtää kaikkein mielen, Viipuri, Viipurin vanha tuomiokirkko, Mikael Agricolan hautapaikka, autuaita ovat rauhantekijät, Pietari-Paavalin kirkko, |
Taitamatonta menettelyä, kun Sastamalan kuntaliitoksista päättäneet muuttivat kaikki entiset uuden kunnan alueella sijaitsevat kunnianarvoiset postitoimipaikat "Sastamala" -nimisiksiKeskiviikko 7.8.2013 - -Esko Erkkilä- Sastamalan kaupunki on muodostunut Karkun, Tyrvään, Suodenniemen, Vammalan, Kiikan, Keikyän, Mouhijärven ja Kiikoisten kuntien yhdistyessä erinäisten vaiheiden jälkeen Sastamalaksi.
Käsitän ulkopuolisena, että kuntaliitokset ovat olleet valtaosan mielestä tarpeellisia ja ne on osattu hoitaa suurin piirtein oikein.
Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää suuresti ja se on se, että kuntaliitosten tapahtuessa kaikki entiset postitoimipaikat on nimetty nimellä ”Sastamala”.
Mielestäni kyseessä on alokasmainen virhe kuntaliitoksen päättäjiltä.
Kuntaliitospäättäjien virheen vuoksi monet sastamalalaiset ovat nyt kotoisin ”ei mistään”.
Sastamalan kuntaliitospäättäjien kuvitelmat ovat ilmeisesti edenneet siten, että postitoimipaikkojen yhtenäistämisellä viestitään suurkunnan muodostumisesta. Onko osan syynä myös se, että annetaan ”vahingon kiertää”, kun on itse menetetty hienot paikannimet eli Tyrvää ja Vammala?
Vuonna 1915 syntynyt anoppini koki kolmenkymmenen vuoden ajan karkkulaisten, tyrvääläisten, suodenniemiläisten, vammalalaisten, kiikkalaisten, keikyäläisten, mouhijärveläisten ja kiukaislaisten kohtalon, kun hänen virallisissa henkilötiedoissaan luki syntymäpaikan kohdalla ”Ulkomaat”. Anoppini oli syntynyt Salmin pitäjän Mantsinsaarella ja se ei hänen syntymäaikanaan ollut mitään ulkomaita, vaan Suomea.
Anoppini kohdalla vääryys oikaistiin Neuvostoliiton luhistuessa ja samoin toivon postitoimipaikkojen osalta lähiaikoina käyvän myös niille Karkun, Tyrvään, Suodenniemen, Vammalan, Kiikan, Keikyän, Mouhijärven ja Kiikoisten asukkaille, jotka ovat erinäisten vaiheiden jälkeen tulleet nykyisen Sastamalan kaupungin asukkaiksi.
Synnyinkuntani Viljakkala liittyi toistaiseksi tutkimattomien kuvioiden lopputulemana Ylöjärveen vuonna 2007, mutta meillä kuntaliitospäättäjät olivat sen verran viisaita, että eivät lopettaneet ”39310 Viljakkala” ja ”39340 Karhe” postiosoitteita, vaikka kumpaakaan postitoimistoa ei fyysisesti ole ollut olemassa enää vuosikymmeniin.
Vapaa-ajanasuntoni sijaitsee Viljakkalassa, mutta sen postitoimipaikkana toimii Hämeenkyrön puolella sijaitseva ”39360 Komi”. Olen ylpeä komilaisuudestani, sillä menettäisin suuren osan identiteetistäni, jos joutuisin ilmoittamaan kesänaikaiseksi postiosoitteekseni ”jotain Ylöjärvi”.
*********
Kuntaliitoksia tullaan tekemään varmaan tulevaisuudessakin ja kuntaliitospäättäjien työkalupakin perusvälineenä pitää olla se, että liitoskuntien postitoimipaikat säilytetään nimeltään entisellään – Sastamalan tielle ei saa sortua!
-Esko Erkkilä- |
|
6 kommenttia . Avainsanat: Sastamala, Vammala, Tyrvää, Karkku, Kiikka, Keikyä, Suodenniemi, Mouhijärvi, Kiikoinen, Sastamalan postitoimipaikat, Viljakkala, Hämeenkyrö, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen, Komi, Lavajärvi, Ylöjärvi, |
Antaisitko Sinä pankkiyhteystietosi kiistanalaiselle konsulttiyhtiölle?Keskiviikko 3.7.2013 - -Esko Erkkilä- Tietooni on saatettu, että Vantaan kotipaikakseen ilmoittava Pöyry Finland Oy on lähettänyt tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy:n suunnittelemalla sadetusalueella sijaitseville maanomistajille kirjeitä, joissa se kyselee maanomistajien tilitietoja maanomistajien maille asennetuista ja tulevaisuudessa asennettavista havaintoputkista ja imeytyskaivoista.
**********
Talouselämä-lehti uutisoi konsulttiyhtiö Pöyrystä 12.7.2012 klo 17.50 ilmestyneessä jutussaan mm. näin:
Keskusrikospoliisi (KRP) harkitsee esitutkinnan aloittamista konsulttiyhtiö Pöyryyn ja Maailmanpankkiin liittyvässä lahjatapauksessa. Poliisi on seurannut asiaa jo toista vuotta."
Muistelen, että KRP ei edennyt esitutkinnassaan sen pidemmälle, mutta tavallinen kansalainen huomasi ”riman pysyneen kannattamillaan" vain hilkulla.
**********
Pidän Pöyry Finland Oy:n maanomistajille lähettämää kirjettä käsittämättömänä useastakin eri syystä:
”TAVASE OY Toimeksisaaneena: Maria Favorin FM, hydrogeologi Pöyry Finland Oy Jaakonkatu 3, PL 50, 01621 Vantaa”
Miksi korvausten maksaminen on viivästynyt? Ovatko rahat Tavasen tililtä loppuneet? Onko Tampereen kaupunki vihdoinkin lopettanut järjettömän hankkeen rahoittamisen?
Pöyry Finland Oy:n Tavase Oy:n suunnitteleman imeytysalueen maanomistajille lähettämä kirje on uusin niitti mielettömän tekopohjavesihankkeen arkkuun.Pallo on nyt selkeästi Tampereen päättäjillä ja toivon heidän lopettavan lukemattomia ongelmia aiheuttaneen ja niitä edelleen aiheuttavan tekopohjavesiyhtiön pyristelyn pikaisesti!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase Oy, Pöyry Finland Oy, KRP, |
Konsulttien käyttäminen ulkoistaa päätöksenteon!Perjantai 28.6.2013 - -Esko Erkkilä- Olen varma, että liike-elämän palveluksessa olevilla ja/tai olleilla on kokemuksia yhteistyöstä konsulttien kanssa. Näin on myös minulla.
Konsultit astuvat taloon, kun yritysjohdon eväät eivät riitä ja tajutaan, että ”jotain tarttis tehdä”.
Konsultit ovat yleensä henkilöitä, joilla on kokemusta monista yrityselämän kiemuroista – tavallisimmin ”kiemurat” ovat kiertyneet siten, että nykyisin konsulttina toimiva henkilö on saanut potkut siitä yrityksestä, jossa hän on toiminut linjaorganisaatiossa vastuullisena päättäjänä.
Konsulttien kanssa tulee kyllä toimeen, mutta pitää tehdä juuri toisin kuin konsultit ehdottavat – tällä menettelytavalla sain pitää jakkarani eläköitymiseeni saakka. Linjaorganisaation päällikön kannattaa kuunnella konsultteja, mutta tehdä päätökset itsenäisesti. Lennän poliittisesti eri parvessa kuin tamperelainen kaupunginvaltuutettu Aila Dündar-Järvinen, mutta kannatan lämpimästi hänen 15.4.2013 kaupunginvaltuustossa esittämäänsä valtuustoaloitetta selvittää konsulttipalveluiden käyttäminen Tampereen kaupungissa.
Oletan, että virkamiesvalmistelussa rajataan Dündar-Järvisen valtuustoaloite koskemaan vain pelkästään Tampereen kaupunkia ja ”unohdetaan” Tampereen kaupungin konserniyhtiöiden käyttämät konsulttipalvelut.
En luonnollisesti omaa aukotonta tietoa kaupunkikonsernin käyttämistä konsulttipalveluista, mutta minulla on kalpea aavistus esimerkiksi konserniyhtiö Tavase Oy:n tukeutumisesta hyvinkin laajasti konsulttipalveluihin.
Konserniyhtiöiden sisällyttäminen valtuustokyselyn vastaukseen on välttämätöntä.
Sen lisäksi pitäisi saattaa päivänvaloon kaupungin poliittisten päättäjien sidokset Tampereen kaupungin käyttämiin konsulttiyrityksiin – tuskin virkamiesten päätösehdotus sitä kuitenkaan käsittelee. On toki todettava, että kaupunginvaltuutettu Dündar-Järvinen ei sitä valtuustoaloitteessaan pyydäkään.
Palaan tämän juttuni otsikkoon ja totean, että heikko johto joutuu tukeutumaan konsulttien ehdotuksiin – se jos mikä ulkoistaa päätöksenteon todellisilta päättäjiltä konsulteille!
Ajattelen muuten, että olisipa mielenkiintoinen tehtävä luonnostella virkahenkilöiden laatima vastaus Dündar-Järvisen valtuustoaloitteeseen. Ehdinköhän sellaisen luonnostella ja julkaista sen ennen sitä kaupunginvaltuuston kokousta, jossa vastaus Dündar-Järvisen valtuustoaloitteeseen annetaan?
-Esko Erkkilä-
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Tampereen kaupungin käyttämät konsulttipalvelut, konsultti?, konsultti, Tampereen kaupungin konserniyhtiöt, Tavase, Tavase ja konsultit, Aila Dündar-Järvinen, , |
Neonikatinoideja sisältävien öljykasvinsiementen peittausaineiden kieltäminen lisää paineita GMO-soijarouheen käytön lisääntymiselleKeskiviikko 19.6.2013 - -Esko Erkkilä- EU kieltää joulukuun 1. päivästä alkaen neonikatinoideja sisältävien hyönteistorjunta-aineiden käytön.
Päätös merkitsee, että rypsin- ja rapsinsiementen peittauksessa nykyisin käytettävät valmisteet poistuvat markkinoilta.
Keskustelin asiasta MMM:n maatalousylitarkastaja Tove Jern´n kanssa ja hän kertoi, että Suomeen on nyt rekisteröity kolme eri valmistetta, joissa tehoaineena on joulukuun alussa kiellettävä aine – kolmesta hyväksytystä valmisteesta vain kahta käytetään Suomessa.
Totean yksioikoisesti, että komission tekemä päätös käytännössä lopettaa rypsin- ja rapsinviljelyn Suomesta. Jatkossa keltaisena hohtavat rypsi- ja rapsipellot ovat harvinaisuus.
Suomalaiselle kotieläintaloudelle päätös merkitsee, että GMO-soijarouheelle tulee lisää markkinoita.
Minulle soijarouheen GMO-pitoisuus ei merkitse mitään, mutta useille kuluttajille sillä tuntuu olevan merkitystä. **********
Olen työurani aikana tehnyt pontevasti työtä kotimaisen öljykasvinviljelyn edistämiseksi ja nyt tuntuu, että tekemäni työ on valumassa hiekkaan.
Kymmenkunta vuotta sitten pidimme tavoitteena, että Suomessa saataisiin rypsin ja rapsin yhteinen viljelyala nostettua 100.000 hehtaariin.
Tavoitteeseen päästiinkin, sillä kolme vuotta sitten rypsin viljelyala ylti peräti 140.000 hehtaariin.
Surkeus on kuitenkin käsillä jo ennen neonikatinoidi-päätöstäkin, sillä nyt rypsiä on Suomessa kasvamassa vaivaiset 36.000 hehtaaria ja rapsia sen lisäksi 16.000 hehtaaria. Öljykasveja on nyt siis viljelyssä vain 52.000 hehtaaria – eipä olisi uskonut, että näin alas vajotaan.
Laskin joskus kotieläinten ruokinnassa käytetyn kotimaisen valkuaisen osuuden ja päädyin tasolle 11 %. Luvussa ei ole mukana nurmiviljelyn eikä viljojen valkuaispitoisuutta.
Nykymenolla kotimaisen valkuaisen osuus lähentelee nollaa jo ehkä vuoden kuluttua.Jotkut puhuvat härkäpavusta kotimaisen valkuaistuotannon pelastajana. Haavekuvia sanon minä - härkäpavusta on turha odottaa sellaista kasvia, jolla olisi muuta arvoa kuin tietty imagoarvo. Siksi toisekseen; härkäpavun viljelyala on sekin koko ajan alenemassa! ********** Neonikatinoidien vaikutuksista mehiläisten kuolemiin ei ole suomalaista tutkimustietoa ja sen vuoksi MTT ja Evira ovatkin aloittaneet yhteistyössä tutkimuksen, jossa tutkitaan neonikatinoidien vaikutusta mehiläisiin suomalaisissa pelto-olosuhteissa.
Pelkään, että kurki kuolee ennen kuin suo sulaa, sillä tutkimustyö vaatii aikaa.
Komissio on luvannut tarkistaa päätöksensä perustelut kahden vuoden kuluttua. Samassa yhteydessä komissio kuulee myös jäsenmaiden antamat uudet tutkimustulokset.
MMM toteaa aivan oikein, että Suomessa öljykasvien viljelytekniikka on erilaista kuin keski-Euroopassa; siellä kylvö tapahtuu usein paineilmalaitteistoilla, jolloin siemenen peittauspölyä saattaa joutua ympäristöön. Suomessa paineilmaa ei öljykasvinsiementen kylvössä käytetä.
Surullista, että EU on lopettamassa Suomesta kahden merkittävän kasvin – rypsin ja rapsin – viljelemisen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neonikatinoidit, neonikatinoidien käyttökielto, rypsinviljely, rapsinviljely, valkuaisen omavaraisuus, soijarouhe, GMO-soijarouhe, MMM, TIKE, |