Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Juhani Wellamon keihäs lensi Viljakkalan kanttorilan seinään saakka?

Tiistai 14.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrön Heiskalla on meneillään Kirsti ja Matilda Löytyn taidenäyttely, jonka teemana on ”Näin sen näimme”.

 

Poikkesin Matilda Löytyn ja hänen isoäitinsä näyttelyssä Heiskan vintillä perjantaina 10.8.2012.

 

matildaloytty1

 

Matilda Löytty oli paikalla ja sain hänen luvallaan ottaa kuvan taiteilijasta sekä hänen vuosina 2011…2012  sekatekniikalla maalaamastaan öljyvärityöstä ”Sinne”.


Löytty asui nuoruudessaan Namibiassa vuosien 1998 ja 2007 välisenä aikana.


Matilda Löytty toteaa Uusimaa-lehdessä julkaistussa haastattelussa itsestään mm. näin:

– Koska olen nuori opiskeleva taiteilija, koen, ettei minulle ole vielä kehittynyt yhtä hallitsevaa tyylisuuntaa. Kokeilen mielelläni uusia tekniikoita, ja uskon, että opiskeluaikani tarjoaa tähän vielä paljon mahdollisuuksia.

– Töissäni voi kuitenkin havaita tiettyjä yhtäläisyyksiä. Namibiassa viettämäni vuodet ovat jättäneet jälkensä ja taide on kanavoitunut minulle tärkeäksi tavaksi prosessoida kokemaani kulttuurien vaihdosta. Työni ovat henkilökohtaisia nuoren ihmisen ajatuksia, sellaisia, joita on joskus jopa mahdoton pukea sanoiksi.


Toivottelen Matilda Löytylle jatkuvaa menestystä kuvaamataiteen saralla! 


Kirsti Löytty on julistustyöntekijä, kirjailija sekä kuvataiteilija. Hän ei ollut paikalla, mutta yksi Kirsti Löytyn maalaus kiinnosti minua erityisesti.

 

matildaloytty2

 

Kyse on Kirsti Löytyn tänä vuonna valmistuneesta pastellityöstä ”Viljakkalan kanttorila”.

 

Teoksen selitystekstin mukaan kanttorila toimi kanttori Matti Wilhelm Poussan perheen kotina 1865 – 1918.  Erillinen selitys teoksen vierellä kertoi, että kuvassa näkyvä päärakennus on purettu v. 2009.

 

Kiinnostuin teoksesta sen vuoksi, että en osannut paikantaa kuvan rakennusta vaikka minun pitäisi se viljakkalalaisena pystyä tekemään.

 

Lupasin Matilda Löytylle ja hänen äidilleen, että selvittelen rakennuksen paikan sekä mahdollisesti muutakin rakennukseen liittyvää.

 

Tiesin, että Oskari Ahrikkala ja Antti Hietaniemi varmaan osaavat kertoa rakennuksesta lisää ja osuin oikeaan.

 

Molemmat vahvat Viljakkalan kotiseututietäjät paikansivat Viljakkalan vanhan kanttorilan entisen Viljakkalan Maamiesseurantalon naapuriin. Maamiesseurantalon nykyinen nimi on Viljakkalan Seurojentalo.

 

Oskari Ahrikkala tiesi, että Maamiesseurantalon kentällä pidettyjen yleisurheilukilpailujen yhteydessä eräs heittäjä heitti sellaisen heiton, että keihäs lensi kanttorilan seinään saakka.

 

Antti Hietaniemi tunsi myös tapauksen ja kertoi, että heittäjä oli Juhani Wellamo.


Hietaniemi kertoi, että Maamiesseurantalon kentällä keihäänheiton heittosuunta oli kohti Viljakkalan pappilaa eli sen tiedon perusteella Kirsti Löytyn maalaama kanttorila on sijainnut Maamiesseurantalon ja Viljakkalan pappilan välissä.

 

Juhani Vellamo (aikaisemmin Wellamo) oli jämijärveläissyntyinen painonnostaja, joka osallistui Lontoon olympialaisiin 1948 ja sijoittui sarjassa 82,5 kiloa seitsemänneksi. Helsingin Olympialaisissa 1952 Wellamo epäonnistui saman sarjan punnerruksessa ja jäi ilman tulosta.

 

Wellamo sai painonnoston lisäksi useita mitaleita SM-kisojen yleisurheilussa, joten Viljakkalassa kanttorilan seinään keihäällä heitetty heitto oli hänelle ilmeisesti normaalitasoinen.


Wellamo sai painonnostossa yhden MM-mitalin ja useita mitaleja EM-kisoissa sekä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa - SM-mitaleja hänelle kertyi painonnostossa useita.


Painonnoston ja yleisurheilun lisäksi Wellamo oli voittamassa Suomen pesäpallomestaruutta vuonna 1942 Valtion lentokonetehtaan joukkueessa!


Wellamon esiintyminen ja hänen Viljakkalan Maamiesseurantalolla heittämänsä keihästulos ajoittunee 1940-luvulle. Ainakin se on tapahtunut ennen Ansomäkeen rakennetun Viljakkalan urheilukentän rakentamista, sillä tuskinpa Maamiesseurantalolla järjestettiin keihäänheittokilpailuja Ansomäen kentän valmistumisen jälkeen.


Jos tämän jutun lukijat tietävät enemmän Viljakkalan vanhasta kanttorilasta, sen tarkasta sijainnista sekä kanttorilan seinään kantaneesta keihäänkaaresta, toivon että tiedot lisätään vaikkapa tämän jutun kommentteihin!


Se olisi viljakkalalaisen kulttuurin säilyttämistä parhaimmillaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Heiska, Kylätoimintakeskus Heiska, Hämeenkyrön Heiska, Viljakkalan vanha kanttorila, Viljakkalan Pappila, Matti Wilhelm Poussa, Matilda Löytty, Kirsti Löytty, Juhani Wellamo, Juhani Vellamo,

Paperilennokit ja kokemukset valkosipulin viljelystä olivat suosittuja kiinnostuksen kohteita Hämeenpuiston ystävien järjestämässä Puistofiestassa Tampereella

Maanantai 13.8.2012

Hämeenpuiston Ystävät on Tampereen kaupungin, Hämeenpuiston asukkaiden ja yrittäjien yhteinen hanke Hämeenpuiston elävöittämiseksi.


Se järjesti Hämeenpuistossa Puistofiestan sunnuntaina 12.8.2012.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry sekä Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry olivat yhteisellä osastolla mukana tapahtumassa.

 

Hoidin yhdessä Tarmo Aaltosen osastollamme kaikki esittelyt koko mielenkiintoisen tapahtuman ajan.

 

 

fiesta1

 

Tarmo Aaltonen on kehittänyt paperilennokkien rakentelusta taiteen…

 

 

 

fiesta2

 

 

…ja hänen paperilennokkinsa olivatkin koko tapahtuman ajan suuren kiinnostuksen kohteena. 

Tarmo valmisti viisituntisen tapahtuman aikana lähes 200 paperilennokkia ja kaikki ne matkasivat tyytyväisten lasten mukana Hämeenpuistosta lasten koteihin.

 

 

fiesta3

  

Minä keskityin arvuuttelemaan kahden yli metrisen valkosipuliyksilön kanssa, että mikä kasvi on kyseessä. 

Tapasin päivän aikana lukemattomia valkosipulin ystäviä, joille valkosipulin viljelytekniikka oli uusi asia. 

Kirjallisuustieto kertoo, että valkosipuli kasvaa puolimetriseksi, mutta meillä puolimetristä valkosipulia pidetään osoituksena viljelyn epäonnistumisesta. On toki tunnustettava, että kasvin kokonaispituus ei ole tärkeintä vaan se, että sipulin muodostamat kynnet ovat kookkaita. 

Esittely-yksilöni olivat nostettu maasta edellisiltana ja suuren kokonsa ansiosta ne herättivät ihailua.

 

 

fiesta4

 

 

Saimme näyttelyosastomme valmiiksi hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista.

Tässä on osastomme ennen näyttelyn avaamista!

 

 

Laskeskelimme, että osastollamme vieraili tapahtuman aikana nelisensataa paperilennokeista ja valkosipulista kiinnostunutta henkilöä. Oli mukava jutella heidän kanssaan ja ehkä pystyin antamaan heille jotain uutta tietoa valkosipulinviljelystä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperilennokit, valkosipuli, valkosipulin viljely, valkosipulin viljelyohjeet, Tarmo Aaltonen, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Hämeenpuiston ystävät, Puistofiesta,

Yli sata osanottajaa yhdestätoista eri maasta osallistui Tapahtumien Yössä MSL-Tampereen järjestämään pärekorinheittokisaan Tampereen Keskustorilla

Lauantai 11.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry järjesti torstaina 9.8.2012 Tampereella Tapahtumien Yössä tempauksen, joka sai ennennäkemättömän suosion.

 

Järjestimme Keskustorilla Raatihuoneen edustalla pärekorinheiton näytöskilpailun, johon kaikki halukkaat saivat osallistua.

 

Tempauksemme sai suuren suosion, sillä osanottajia oli 114 heittäjää, joista 109 heitti pärekoria ensimmäisen kerran elämässään. Heittosuorituksia kirjattiin 121, sillä jotkut kokeilijat halusivat ottaa tarkemmin tuntumaa pärekorinheittoon. Jokaisella oli käytettävissään kaksi heittoa, joten pärekori lensi torilla yli 240 kertaa!

 

Voimme myös todeta, että MSL-Tampere laajensi toimintaansa vahvasti kansainväliseen suuntaan, sillä heittäjät edustivat yhtätoista eri maata!

 

pare1

 

Pärekorinheittokisan avausheiton heitti apulaispormestari  Timo Hanhilahti ja hyvin heittikin, sillä tulokseksi mitattiin 10,62 metriä!

 

 

pare2

 

MSL-Tampereen pärekorinheittojaoston puheenjohtaja Jouni Koskela – jonka hallussa on pärekorinheiton maailmanennätys 18,57 metriä – luovutti apulaispormestari Hanhilahdelle pienoispärekorin muistoksi hienosta avausheitosta!

 

 

pare3

 

Pärekorinheitto on MSL-Tampereen kehittämä laji, jossa kilpaillaan kaksisankaisen peräkorin heittämisestä mahdollisimman pitkälle. 

Lajissa järjestetään MM-kisat joka vuosi ja ne järjestetään pärekorien kehdossa eli Porin torilla. Järjestelyistä vastaavat Satakunnan Viikko ja MSL-Tampere.

 

pare4

 

Kisaa oli parhaimmillaan seuraamassa n. 400 katsojaa ja kaikkiaan kaksituntisen kisan katsojamäärä ylitti tuhat innostunutta katsojaa.

 

 

pare5

 

Pärekorinheiton tuloksista pidetään maailmatilastoa ja sen kahdennensadannen tuloksen saavutti Antero Hiltunen Kuusamosta. Hiltusen tulos oli hieno 11,28 metriä!

Kuvasta huomataan, että pärekorinheitossa pätee sama ilmiö kuin tennisottelussa - katsojat seuraavat pelivälineen, tässä tapauksessa heittovälineen liikettä!

 


pare6

 

Antero Hiltunen sai erikoispalkinnon ja sen luovutti hänelle lajin hallitseva maailmanennätysmies Jouni Koskela.

 

 

pare7

 

Näytöskisan pisimmän heiton heitti Jarno Yliniemelä tuloksella 14,77 metriä. Tulos on ylämäkeen heitettynä kunnioitettava.

 

 

pare8

 

Jouni Koskelan nimissä oleva maailmanennätystulos 18,57 metriä ei ollut kisan aikana hetkeäkään uhattuna…

 

 

pare9

 

…ja myös lempääläläisen Helmi Hopun nimissä oleva naisten maailmanennätystulos ei ollut illan aikana edes miesten uhkaama.

 

 

pare10

 

Naisten maailmanennätystuloksen haltija Helmi Hoppu esiintyi kisassa, mutta ei nyt pystynyt hätyyttelemään omissa nimissään olevaa maailmanennätystä.

 

 

Erityisen ilahtuneita olemme, että nuoret ja lapset olivat innokkaita kokeilemaan pärekorinheittoa.

 

Tässä muutamia esimerkkejä nuorimpien heittotyyleistä:

 

 

pare11

 


 

pare13

 

 

 pare14

 



pare15

 

 


pare16

 

 


pare17

 

 


pare18

 


 

pare19

 


 

pare20

 

 


pare21

 

 


pare22

 

 

 

 

pare24

 


 

pare25

pare26

pare27

****

pareannakaisa

 

Kilpailun erään viimeisimmistä heitoista heitti Tampereen kaupunginvaltuuston Vihreän valtuustoryhmän jäsen, poliisi ja yhteiskuntatieteiden maisteri Anna-Kaisa Heinämäki. 

Keskustalainen Tarmo Aaltonen (oikealla) kannustaa Anna-Kaisaa oikein tosissaan!

 

*****

 

Aamulehden toimittaja Vilma-Lotta Lehtinen poikkesi kisapaikalla ja myös hän osallistui kilpailuun. Vilma-Lotta heitti hyvän tuloksen 8,71.

 

Hän kirjoitti tempauksestamme Aamulehden sähköiseen versioon seuraavanmoisen jutun:

 

 

 

”Villi meno Keskustorilla: Kori lensi kansanmusiikin tahdissa


Tampereen Keskustorilla oli torstai-iltana villi meno. Irkkupoljentoista kansanmusiikkia soittava Kansahölömö tanssitti yleisöä menevällä musiikillaan. Paikalla oli ainakin sata ihmistä.

Kansahölömö tahditti myös pärekorinheittokisaa. Kori lensi pisimmälle Jarno Yliniemelän kourasta, kunnioitettavat 14 metriä ja 77 senttimetriä. Maailmanennätys miehillä on 18 metriä ja 57 senttimetriä, naisilla vastaava ennätys 14 metriä ja 99 senttimetriä.

Yliniemelä oli kisassa mukana ensimmäistä kertaa, ja kommentoi ennätysheiton jälkeen, että voittajafiilis on.

Ennätystä pääsi rikkomaan Raatihuoneen edessä iltayhdeksään asti. Kilpailu on Maaseudun sivistysliiton kulttuuri- ja opintoyhdistyksen Tampereen jaoston järjestämä. Puheenjohtaja Esko Erkkilä arvioi, että kisaa on ollut seuraamassa parhaimmillaan 400 ihmistä yhtä aikaa.”

 

Kiitän kaikkia heittäjiä, heittäjien huoltojoukkoja, katsojia ja MSL-Tampereen järjestäjäjoukkoja hienon tilaisuuden läpiviennistä!

 

On hienoa, että osaamme tehdä kulttuuria hymynkare suupielessämme!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MSL-Tampere, pärekorinheitto, Tapahtumien Yö 2012, Timo Hanhilahti, Jouni Koskela, Anna-Kaisa Heinämäki, Satakunnan Viikko, Porin tori, Antero Hiltunen, Jarno Yliniemelä, Helmi Hoppu,

Viroon haudattujen suomalaislentäjien muistomerkillä Viron Velisessä

Sunnuntai 5.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Poikkesimme taannoisella Baltian matkallamme Viron Velisessä sijaitsevalla suomalaislentäjien muistomerkillä, joka on pystytetty hämeenkyröläisen lentäjä Pentti Antilan sekä hänen Helsingin maalaiskunnasta kotoisin olleen tähystäjänsä Antti Sarion muistolle.

 

Kaksi vuotta sitten samanlaiselta kenraali Pentti Lehtimäen johtamalta matkalta palatessamme poikkesimme samalla paikalla ja kirjoitin silloin näille palstoille näin:

 

 

Puolustusvoimain lentokone sai 16.08.1941 käskyn lähteä levittämään lentolehtisiä Hangossa silloin olleille neuvostojoukoille. Lentokonetta ohjasi Hämeenkyröstä kotoisin oleva Pentti Antila ja tähystäjänä oli Helsingin maalaiskunnasta kotoisin oleva Antti Sairio. Kone starttasi Nummelan lentokentältä Vihdistä.

 

Elokuisen yön aikana lentäjät eksyivät ja joutuivat Viron puolelle. Oletettavasti heidän koneestaan loppui polttoaine ja he joutuivat tekemään hallitsemattoman pakkolaskun Veliseen.

 

Elettiin saksalaisten hyökkäysvaihetta ja neuvostojoukot perääntyivät kohti äiti-Venäjää. Velise oli jo vapautunut neuvostojoukoista, mutta saksalaiset eivät vielä olleet siellä. Alueella piileskelevät metsäveljet eli sissitoimintaa harjoittavat virolaiset näkivät lentokoneen putoamisen. He totesivat, että koneessa olleet olivat kuolleet ja hautasivat heidät lähelle koneen putoamispaikkaa. Metsäveljet polttivat lentokoneen jäännökset, sillä he eivät halunneet niiden joutuvan kummankaan miehittäjän haltuun.

 

Matkanjohtajamme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on myöhemmin tavannut yhden paikalla olleista metsäveljistä, mutta sankarivainajien tarkkaa hautapaikkaa ei kyseinen metsäveli pystynyt enää paikantamaan. Myös lentolehtisiä ei valitettavasti ole säilynyt.

 

Lentäjänä toiminut alikersantti Pentti Johannes Antila oli syntynyt Hämeenkyrön Osaralla 12.09.1917 eli hän oli kaatuessaan 24-vuotias. Tähystäjänä toiminut lentomekaanikko Antti Adolf Sairio oli parisen vuotta Antilaa nuorempi.

 

Antila ja Sario ovat ainoat Virossa kaatuneet suomalaiset sankarivainajat. Suomen valtio on pystyttänyt heidän lentokoneensa putoamispaikalle muistomerkin. Kyseessä on yli 4 metriä korkea kivi, joka on työstetty lentokoneen potkurin siipeä muistuttavaan muotoon. Muistokivessä on henkilötietojen lisäksi teksti:

 

Pakkolaskussa Velisessä 16.8.1941 menehtyneiden suomalaisten sotilaslentäjien muistoa kunnioittaen

 

Suomen valtio

 

 

****

 

Kaksi vuotta sitten blogikirjoitukseni ei sisältänyt valokuvia, mutta nyt lisään tähän muutaman kuvan 10.7.2012 tapahtuneesta vierailustamme muistomerkillä.



velise1

 

 

Muistomerkki on suomalaista graniittia ja se kuvaa lentokoneen potkuria.

Hyvinhoidettu muistomerkin ympäristö kertoo, että virolaiset arvostavat Viroon haudattuja suomalaislentäjiä. Muistomerkistä huolehtii Märjamaan kunta. Märjamaa on Vihannin ystävyyskunta.

 

 

velise2

 

Lentäjien henkilötiedot on kirjattu muistokiveen.

 

velise3

 

 

Järjestimme muistomerkillä pienimuotoisen juhlatilaisuuden ja luonnonkukista kerätyn kukkakimpun laskivat muistomerkille Tuomo Linnainmaa (vasemmalla), Tuire Luukkanen ja Jarmo Puntalo.

 

 velise4

 

 

Paavo Poussa (vasemmalla) ja Jarmo Puntalo kunnioittivat lentäjien muistoa sotilaallisella kunnianosoituksella.

velise5

 

Myös minä pääsin nuorimman poikani ikuistamana kuvaan lentäjien muistomerkillä.

 

 

Käynti suomalaislentäjien muistomerkillä oli monelle seurueemme jäsenelle tärkeä, sillä useat tuntevat hyvin kaatuneen Pentti Antilan kotitalon sekä ovat tunteneet ja tuntevat edelleen myös hänen lähisukulaisiaan.

 

Olen matkamme jälkeen tehnyt internet-tiedusteluja Pentti Antilan ja Antti Sarion sankarikuolemaan päätyneestä lennosta ja löysin Matti Haran asiasta Sotainvalidi-lehteen vuonna 2007 kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin. Lainaan sen tähän:

 

****

Suomalaislentäjät katosivat - iskikö paniikki?

Kaksi suomalaista sotilaslentäjää katosi 16.8.1941 ja menehtyi pakkolaskussa. Heidän piti lentää Nummelasta Hankoon. Tosiasiassa lensivätkin Viroon ja siellä noin 70 kilometriä Tallinnan eteläpuolelle Märjamaan kunnassa sijaitsevaan Velisen kylään. Virallinen taho väittää, että lentäjät eksyivät.

Uskoni eksymiseen alkoi horjua, kun osallistuin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen 31.7.2007 järjestämään muistotilaisuuden Velisen kylässä, jonne Suomen valtion toimesta on kymmenen vuotta sitten pystytetty muistomerkki.

Muistotilaisuuteen osallistui myös virolainen metsäveli Arseeni Saare (99) tyttärensä Milvi Lõhmuksen kanssa.

Saare oli niiden metsäveljien kanssa, metsäveljien, jotka ensimmäisinä tulivat turmapaikalle. Saare muisteli 66 vuotta sitten sattunutta tapahtumaa kuin eilistä päivää:

”Olin toisten metsäveljien kanssa partioimassa. Kuulimme lähestyvän lentokoneen moottorin äänen. Moottorin ääni oli sen verran voimakas, että kiinnitimme siihen huomiota ja uskoimme sen lentävän lähellä ja hyvin matalalla. Kohta moottorin ääni lakkasi ja kuului voimakas rysähdys. Kiiruhdimme ääntä kohti. Löysimme metsään pudonneen koneen hylyn. Päästyämme koneen luo, totesimme koneen kaksi lentäjää kuolleiksi. Heidän auttamisekseen emme voineet tehdä mitään. Kun koneessa oli Suomen tunnukset, ihmettelimme; millä asioilla Suomen ilmavoimien kansallisuustunnuksilla varustettu kone oli liikkeellä Eestissä? Epätietoisuuttamme lisäsi se, että koneessa oli venäjänkielisiä ja saksankielisiä lentolehtisiä? Meitä ihmetytti, missä mielessä lentolehtiset oli tarkoitettu alueella liikkuville venäläisille ja saksalaisille sotilaille? Meidän oli joka tapauksessa toimittava nopeasti, koska paikalle saattoi tulla missä vaiheessa tahansa toisia etsijöitä. Niinpä päätimme polttaa koneen ja siinä olevat lentolehtiset. Koneen putoamisesta emme ilmoittaneet kenellekään”, Saare muisteli.

”Emme halunneet jättää todistusaineistoa paikalle, koska alueella liikkui jo tähän aikaan saksalaisia ja venäläisiä sotilaita. Lentäjät me hautasimme lähelle koneen putoamispaikkaa”, Saare perusteli koneen välitöntä polttamista.

Saaren muistelu oli vakuuttava. Voiko olla mahdollista, että eksyy näin karkeasti? Antilakin oli jo sen verran kokenut lentäjä, että en usko hänen harhautuneen niin perusteellisesti, mitä virallinen tieto asiasta väittää.

Jotakin olen saanut selville.

Tiedän, että alikersantit Pentti Antila (s.1917) Hämeenkyröstä ja Antti Sairio (s.1919) Helsingin pitäjästä kuuluivat Lentolaivue 6:een, joka oli sijoitettu Nummelan kentälle. Laivueen toiminta-alueena oli 1941 Hangon rintama ja Suomenlahden merialue. Anttila kuului laivueen ohjaajiin ja Sairio lentomekaanikkoihin. Turmalennolla Sairio toimi tähystäjänä.

Seuraavassa sekoitan tosiasiat ja omat kuvitelmani.

16.8.1941 Antila ja Sairio saivat lentotehtävän. Tehtävän suorittamista varten he saivat käyttöönsä hollantilaisvalmisteisen Koolhoven FK.52:n. Se oli kaksitasoinen ja kaksipaikkainen tiedustelukone. Suomella oli näitä koneita kaksi. Talvisodan aikana ruotsalainen kreivi Carl Gustav von Rosen lahjoitti ne ilmavoimille.

Koneen varusteisiin kuului magneettinen kompassi ja kello. Jo näillä kahdella lentosuunnistuksessa käytetyllä perusvälineillä pysyy varmasti Suomen ilmatilassa. Antilallakin oli sen verran lentotunteja takana, että lentäminen Nummelasta Hankoon on pikkujuttu. Säänkin äkillisesti muuttuessa, Antila tuskin lähtisi hoikailemaan etelään, yli Suomenlahden. Itse olisin nopeasti vääntänyt koneen pohjoiseen.

Mikäli kysymyksessä oli todellakin lentäminen Nummelasta Hankoon, tehtävä oli helppo. Nummelan tukikohdasta on sata kilometriä Hankoon. Suunnistustehtävänä lento Nummelasta Hankoon on helppo näkölento-olosuhteissa, koska sinne pääsee rautatien rataa seuraamalla. Kompassiakaan tuskin tarvitsee.

Uskon, että lentotehtävän antajan kanssa he kävivät läpi lentoon liittyvät yksityiskohdat.

He päättivät, että Hankoa on hyvä lähestyä itäpuolelta, riittävän kaukaa ja matalalla. Tällä yllätyksellä vältetään venäläisten vahva ilmatorjunta, eivätkä venäläisten torjuntahävittäjät Täcktomin kentältä ehdi nousta ilmaan ja torjuntaan. Tehtävän suorittamisen jälkeen heidän on palattava takaisin Nummelaan. Mikäli sää yllättäen heikkenee, varalaskupaikkoina voisivat olla Kiikala, Hyvinkää ja Malmi.

Lentoonlähtö tapahtui kello 22. Puolen tunnin kuluttua koneesta ja sen lentäjistä tehtiin Snappertunan ilmavalvonta-asemalla havainto. Se oli viimeinen tieto koneesta ja lentäjistä.

On hyvä muistaa, että tapahtuman kelloaikaan Suomessa ei käytössä ollut ns. kesäaika. Joten elokuussa 1941 ilta oli jo pimeä, kun he lähtivät Nummelasta. Pimeys ei silti ollut este lentotehtävän suorittamiselle. Se oli pikemminkin etu kuin haitta.

Oliko lennolla sittenkin joku toinen tarkoitus kuin pudottaa lentolehtiset Hankoon?

Yhtenä mahdollisena tarkoituksena Viroon suuntautuneella lennolla olisi saattanut olla saksalaisten ja neuvostoliittolaisten senhetkisten rintamalinjojen sijainnin todentaminen. Voisi olettaa, että Suomen sotilasjohto, vaikka sillä oli käytettävissä saksalaisten tiedustelutiedot, halusi ”omin silmin” varmentaa linjojen sijainnin.

Venäläisten Virossa olevien lentokenttien paikantaminen saattaisi olla mahdollista. Näiden jossittelujen haittana on, että lento suoritettiin yölentona ja elokuussa on pimeätä jo siinä vaiheessa kun lähdettiin matkaan. Tässä on hyvä vielä toistaa, että nykyisenä ns. kesäaikana iltakymmeneltä on vielä suhteellisen valoisaa, mutta pilvisellä säällä iltayhdeltätoista on jo lähes säkkipimeää.

Saare mainitsi sään olleen huono. Silti en usko, että Antila olisi lähtenyt Suomenlahden eteläpuolelta etsimään pakkolaskupaikkaa. Olen siinä uskossa, että lentäjät lähetettiin Viroon tiedustelulennolle.

Valitettavasti metsäveljet polttivat kaikki lehtolehtiset. Saaren tilaisuudessa mainitsemista saksan- ja venäjänkielisistä lentolehtisistä ja niiden teksteistä ei ole jäänyt tietoa meille. Se vain ihmetyttää, miksi heillä oli matkassa saksankielisiä lentolehtisiä?

Toivon, että ”eksymiselle” joku keksii paremman selityksen kuin allekirjoittanut.

Yhden mahdollisen tulkinnan kuulin Suomen Sotaveteraaniliiton 50-vuotiastoritapahtumassa, kun kerroin Antilan ja Sarion lennosta neljälle ilmavoimien lentäjäveteraanille, pilvenveikoille. He eivät pitäneet eksymistä mahdottomana. Syyksi he epäilivät paniikkia. Sellaistakin kuulemma sattui. Tähän tulkintaan on kaiketi uskottava - tai sitten ei.


****

Kiitokset Matti Haralle artikkelista joka antaa ainakin joitain lisätietoja hämeenkyröläisen Pentti Antilan viimeisestä lennosta. Toki artikkeli herättää paljon myös kysymyksiä.

 

Haran artikkelissa mainittu Arseeni Saare on ilmeisesti sama henkilö, jonka kenraali Lehtimäki mainitsee tavanneensa muistomerkin paljastustilaisuudessa.

 

Näyttää, että Pentti Antilan ja Antti Sarion Viron Veliseen päätyneen lentomatkan todellinen tarkoitus jää ikiajoiksi selvittämättä – vai jääkö?

 

Jään monien muiden tavoin odottamaan, että löytyykö Sota-arkistosta, Puolustusvoimain tai Ilmavoimien arkistoista Antilan ja Sarion lennon todellista tehtävänantoa! Nyt sen voisi vallan hyvin kertoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Viroon haudatut suomalaislentäjät, Velise, Märjamaa, Matti Hara, Sotainvalidi, Vihanti, suomalaiset sotamuistomerkit, sotamuistomerkit, sotamuistomerkit ulkomailla, Sota-arkisto, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, Koolhoven FK.52, Osara,

Harvinaista, että samalla metsäretkellä voi poimia mustikoita, kantarelleja sekä lakkoja ja päälle päätteeksi kokea vielä eksyminen!

Lauantai 4.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Kesän sääolot ovat olleet poikkeukselliset, sillä sadetta on riittänyt ja lämpö on ollut ”kateissa”.

 

Luonto vastaa poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin omalla tavallaan ja suo antejaan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

 

Kasvupaikkojen osalta on ilmiönä, että kuivilla kankailla kasvaa nyt esim. mustikoita poikkeuksellisen mukavasti. Mihinkään huippusatoihin ei mustikan osalta päästä, mutta tyhjillä astioilla mustikanpoiminnasta ei tarvitse palata.

 

 

suomuurain

 

Suomuuraimen kohdalla kostea kesä on merkinnyt, että sitä esiintyy nyt tavanomaista runsaammin myös ojitetuilla soilla.

Suomuurain on kasvi, jolla on monta nimeä. Hilla ja lakka ovat nimistä tutuimmat, mutta ainakin Keski-Pohjanmaalla suomuuraimesta käytetään nimiä valokki ja lintti.

 

 

 

kantarelli

 

 

Kantarellit nousevat näkyviin tavallisesti vasta elokuun puolella, mutta nyt niitä on ollut poimittavaksi jo heinäkuulla.


Kantarellilla on suomuuraimen tapaan useita muitakin nimiä. Sen virallinen nimi on keltavahvero, mutta myös nimiä ruskosieni ja keltasieni kuulee käytettävän.

 

En muista aiemmilta vuosilta, että samalla metsäretkellä on oltava kolmet poimintavälineet mukana; mustikalle, suomuuraimella ja kantarellille. Nyt näin on pitänyt varustautua jo heinäkuussa!

 

Pidän itseäni kohtuullisena suunnistaja – mm. yksi pitäjänmestaruus -, mutta niin taas vaan kävi, että eksyin metsässä.

 

Kokemus on vähintään mielenkiintoinen ja alueella jossa eksyin, se on myös turvallista, sillä teitä risteilee alueella tiheään.

 

Lähdimme kiertämään erästä pikkujärveä ja matkaa piti olla järven toisella puolella kulkevalle tielle vain jokunen sata metriä.

 

Kuljimme ennakoidun matkan ja näimme tien kulkevan edessämme. Tulimme tielle ja hetken aikaa tutkailtuamme huomasimme tulleemme täsmälleen samalle tielle ja samaan paikkaan josta hetki sitten lähdimme. Olimme tehneet täydellisen ympyrän oikean kintaan puolelta! Harmittikin, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin huvittuneisuus omalle suunnistustaidolle!

 

Hyviä sieni- ja marjastusretkiä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomuurain, lakka, hilla, valokki, lintti, keltavahvero, kantarelli, ruskosieni, keltasieni,

Juha Sipilä ja Suomen Keskusta ottivat aloitteen maamme taloudellisten vastuiden todellisessa selvittämisessä

Perjantai 3.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti, että hän kokoaa ryhmän laatimaan Keskustalle selvitystä euron tulevaisuudesta ja Suomen vaihtoehdoista.

 

Sipilän ajatus on saanut laajaa kannatusta mediassa sekä politiikan ja talouselämän piirissä. Ilmoitus ryhmän perustamisesta osoittaa, että Keskusta ja sen puheenjohtaja ”kulkevat ajassa”.

 

Nykyhallituksen heitteillä olemisesta on vakuuttava merkki se, että pääministeri Jyrki Katainen kannattaa puheenjohtaja Juha Sipilän esitystä!

 

Taitaa olla ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun pääministeri kannattaa opposition esitystä, joka nakertaa hallituksen arvovaltaa.

 

Juha Sipilä totesi Hämeenkyrön Kaipiossa perjantaina 20.7.2012 pitämässään puheessa, että...


...Keskustan vastuulliselle kriittiselle näkemykselle on suuri tarve.


(Esko Erkkilän blogikirjoitus 30.7.2012).


Nyt Sipilän kertoma ryhmän perustaminen on vastuullisuutta, jolle jopa maan pääministeri antaa tunnustusta!

 

Sipilä on kutsunut euron tulevaisuutta ja Suomen vaihtoehtoja pohtivan ryhmän jäseniksi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen, entisen pääministerin Mari Kiviniemen ja kansanedustaja Mauri Pekkarisen. Suomesta ei sen kokeneempaa ja asiantuntevampaa ryhmää saisikaan koottua! Tunnen kaikki ryhmän jäsenet ja he kaikki tuntevat minut.

 

Euron tulevaisuutta ja Suomen vaihtoehtoja pohtivan ryhmän kokoonpanoa ollaan vahvistamassa suomalaisilla ja kansainvälisillä talouden ja politiikan huippuasiantuntijoilla.

 

Olen varma, että Juha Sipilän aloitteellisuus euron tulevaisuutta ja Suomen mahdollisuuksia pohtivan ryhmän asettamisesta on suomalaisten mieleen.

 

Nyt jos koskaan voidaan perustellusti todeta, että myös oppositiosta voidaan palvella isänmaata!

 

Toivon, että ryhmä löytää keinoja, joilla tavallisen suomalaisen tuntemukset ja kokemukset pystytään asetettavan ryhmän kautta saamaan ohjenuoriksi Suomen tulevaisuutta määriteltäessä!

 

Pääministeri Jyrki Kataisen positiiviset lausunnot ryhmän tarpeellisuudesta rohkaisevat.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, euron tulevaisuutta selvittelevä ryhmä, Suomen vaihtoehtoja selvittelevä ryhmä,

Heinähupaa Hämeenkyrön Heiskalla

Tiistai 31.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Kylätoimintakeskus Heiska sijaitsee kolmostien varrella, kolmostieltä Hämeenkyrön kirkonkylän eteläpuolella Viljakkalan suuntaan n. kolmensadan metrin päässä.

 

Kylätoimintakeskus Heiskaa isännöi Heiska ry ja se järjesti lauantaina 28.7.2012 Heiskalla Heinähupaa –tapahtuman.

 

Tapahtuma sai suuren suosion, sillä Heiskan paikoitustilojen lisäksi kaikki lähiseudun tienvarret olivat ”täynnä” autoja.

 

Pieni kuvakertomus tapahtumasta kertoo enemmän kuin pelkät sanat:

 


heiska1

 

Ylätalon tila Hämeenkyrön Lavajärveltä oli tuonut tapahtumaan yhden vuohen ja kaksi lammasta.

Tässä suomenvuohi Haisuli, joka on maidontuotannossa Ylätalon tilalla. Tapahtumapäivän aamunakin siltä oli lypsetty kolme litraa maitoa, vaikka Haisulin viimeisestä poikimisesta on ehtinyt kulua jo vuosi aikaa.

Haisulin suurinta herkkua ovat ohdakkeet ja pujot! Oli uusi tieto ainakin minulle, että vuohet pitävät pujoa suurimpana herkkunaan. Siinäpä mainio ratkaisu pujontorjuntaan!

 


 

heiska2

 

Ahvenanmaanlammas Lupalla on kotonaan lokoisat olot, sillä se toimii kotomaisemissaan terapialampaana!

 

 


heiska3

 

Myös kainuunharmaalammas Titiuu´lla on Lavajärven Ylätalon tilalla sama homma kuin Lupalla. Kun hetken seurasi Heinähupaa –tapahtumassa meininkiä Ylätalon lammasten vierellä, niin näytti, että terapialampaiden hommaa ne hoitivat myös Heiskalla.

 

 


heiska4

 

Heiskalla näin elämäni ensimmäisen kerran kahden kudottavat kangaspuut.

Leveyttä näillä kangaspuilla kudottavilla matoilla ja muilla kudonnaisilla voi olla 2,5 metriä. On selvää, että näin leveän maton kutomisessa tarvitaan kaksi henkilöä!

Heiskan luhdissa kangaspuiden käyttöä esitteli Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.

 

 


heiska5

 

Heinähupaa –tapahtumassa oli mukana lähes sata vanhaa traktoria. Niiden äärellä konemiehillä riitti muistelemista.

 

 


heiska6

 

Tapahtuman vanhin traktori oli vuonna 1937 Englannissa Dagenham´ssa valmistettu Fordson N –traktori. Kumiset etupyörät on myöhemmin asennettu lisävarusteena.

 

 


heiska7

 

Saman tehtaan ”Mörkö” Majuri eli Fordson Major E27N on valmistettu vuonna 1946.

 

 


heiska8

 

Tapahtuman erikoisuus oli saksalaisvalmisteinen Eicher Diesel ES 202 –traktori, jota esitteli sen saksalainen omistaja Hans-Dieter Wunderlich.

Traktorin painopiste on alhaalla, sillä se on suunniteltu työskentelemään viiniköynnösrivien ja hedelmäpuiden välissä jyrkillä rinteillä.

 


 

heiska9

 

Eicher –traktorin erikoisuus on Hans-Dieter Wunderlich´n suunnittelema ja asentama kuljettajan takana sijaitseva lisäistuin. Siinä mainio idea niille traktoriharrastajille, jotka haluavat saada puolisonsa mukaan traktorimatkoille!

 


 

heiska10

 

Tyrwään Seudun Zetoristit olivat saapuneet paikalle ja se merkitsi, että Zetoreita oli paikalla runsaasti.

 

 


heiska11

 

Tässä on hieman ”kokeneempi” A-mallin Zetor.

 


 

heiska12

 

Heiskalla järjestetään mm. ”Kaikki päreestä” –kurssi ja sen tiimoilta siellä on rakennettu pärehöylä.

Pärehöylä oli käytössä ja hyviä päreitä syntyi.

 

 


heiska13

 

Baijerilainen Pastoral Blosn esiintyi ja toi tuulahduksen saksalaisesta puhallinmusiikista.

 

 


heiska14

 

Pinsiön Mieskuoro esiintyi tapahtuman aikana monesti. Kuoronjohtajana ja sen taiteellisena johtajana toimii Vesa Rantamäki.

 

Jäi harmittamaan, että kiireisen aikataulumme vuoksi emme päässeet näkemään sahdinvalmistuksen kisaa ja emme myöskään Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan esiintymistä ja uuden ritarin lyömistä.

 

Olen saanut jo vuosia sitten kutsun ritarikunnan jäseneksi ja nyt huomaan, että mm. Eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti on saanut ritarikuntamme suurmestari Eero Pylsyltä kutsun liittyä ritarikuntamme jäseneksi.  Ritarikunnan jäsenmäärä lähentelee kuuttasataa jäsentä ja mukana on mm. valtioneuvos Riitta Uosukainen sekä monia muita valtakunnan politiikan, talouselämän, taiteen ja maanpuolustuksen edustajia.

 


heiska15puntalo

 

Heinähupaa –tapahtuman seremoniamestarina toimi Jarmo Puntalo ja oletan, että lähinnä hänen ansiostaan tapahtumalla oli myös kansainvälistä leimaa.

 

On hieno asia, että vapaaehtoisvoimin saadaan aikaiseksi Heinähupaa –tyyppisiä tapahtumia. Osaan arvata, että näin mittavan tapahtuman järjestämiseksi tarvitaan paljon työtä ja toimintaa.

 

Kiitän kaikkia Heinähupaa –tapahtuman järjestäjiä hienon kesäisen tapahtuman järjestämisestä!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Heiska, Kylätoimintakeskus Heiska, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, Pastoral Blosn, Hans-Dieter Wunderlich, Tyrwään Seudun Zetoristit, Heiska ry, Hämeenkyrö, Hämeenkyrön Heiska, Antintalo, Pinsiön Mieskuoro, Jarmo Puntalo, Anssi Joutsenlahti,

Puolustan tamperelaista lähityötä!

Sunnuntai 29.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Atanas Aleksovski (SDP) on Tampereen kaupunginhallituksen edustaja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa.


Toimin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana.

 

Olen jokseenkin kaikista Infran johtamiseen liittyvistä kysymyksistä samaa mieltä Atanaksen kanssa.

 

Arvostan, että Atanas Aleksovski otti Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa kesäkuun 18. päivänä esille tärkeän asian. Asia on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen toiminta, kun se käyttää Tampereen kaupungin omistamien sinisten bussien korjaamisessa virolaisten korjaamoiden palveluksia.

 

Tarkistin Atanaksen puheenvuoron kaupunginvaltuuston kokouksen videotallenteelta ja se kuului näin:

 

(Välimerkit olen liittänyt puheeseen parhaan taitoni mukaan)

 

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut! 

Tämä TKL. Varmasti ne bussit on kaikki sinisiä ja varmasti sinisiä on vaikea arviointi nopeasti. Onko se oma vai joku muu, mutta kyllä sen sen verran sanoisin jos Infran korjaamon joka TKL käyttää vähemmän vähemmän rahaa tähän korjauksiin. Ja osa korjauksista tehdään jopa Virossakin, tota noin. Että kyllä selvästi taso laskenut on kyllä, laskenut näihin näihin juttuihin, että että en tiedä että onko nyt hyvä vai huono. Se on totuus. Kiitos.”

 

Arvostan Aleksovskin puheenvuoroa, sillä siinä hän toi selvästi esille, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos korjauttaa bussejaan Virossa.

 

Kaupunginvaltuuston jäsenen ja Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajan Petri Siuron (vihreät) repliikkipuheenvuoro Aleksovskin esille ottamaan kysymykseen kuului näin:

 

”Kiitos puheenjohtaja!

 

No, TKL:stä oli.

 

Kun me olemme nyt tässä tilaaja-tuottaja –mallissa ja TKL:n tulee ajatella mitenkä mahdollisimman taloudellisesti hoidetaan nämä asiat, että meillä on edullinen joukkoliikenne täällä.

 

Miksi busseja käytetään Virossa?

 

Niin johtuu siitä, että se on huomattavasti halvempaa ja työn laatu on siellä erittäin hyvä.

 

Että valitettavasti Infran nämä korjauskustannukset ovat olleet niin niin korkeat tai siis korotuspaineet niin kovat että voi olla että yksityisiltä markkinoilta TKL saisi edullisemmin näitä korjauksia ostettua kuin kaupungin omalta palveluntuottajalta mikä mikä on ikävää.”


On hieno asia, että Tampereen kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan ja sen avulla tamperelaiset pääsevät myöhemminkin tarkistamaan, että mitä mieltä kaupunginvaltuutetut ovat olleet eri asioista.

 

Vihreiden Petri Siuron puhe oli selvää tekstiä, jossa hän asettui selkeästi puolustamaan Tampereen sinisten bussien korjaamista Virossa.

 

Siuron ja TKL:n linja merkitsee, että Virossa sijaitsevien korjaamoiden suosimisen vuoksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksessa on jatkettava korjaamotoimintojen väen vähentämistä! Onko tämä Tampereen Vihreiden valtuustoryhmän kanta?

 

Tämä linjaus on isku vasten kasvojamme, jotka olemme hyvällä menestyksellä ja henkilöstön suurella myötävaikutuksella saaneet aikaan toimintojen tehostumista Tampereen kaupungin korjaamotoiminnoissa eli Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksessa.

 

Kaupunginvaltuuston videoinnit todistavat, että TKL, siurot ja vihreät puolustavat globaalia maailmaa, johon kuuluu vähät välittäminen TKL:n sinisten bussien korjaamotoimintojen hiilijalanjäljestä, energian säästämisestä ja lähipalvelujen ylläpitämisestä.

 

TKL:n luottamushenkilöpäättäjien mielestä tehokasta toimintaa on siis se, että bussi ajetaan Tampereelta Helsinkiin, laivataan Tallinnaan ja ajetaan korjattavaksi virolaiselle korjaamolle. Korjauksen jälkeen sama ralli toisinpäin!

 

Olisiko kuitenkin paikallaan miettiä, että josko se epäkuntoinen bussi siirrettäisiin muutaman sadan metrin verran Infran korjaamolle, jossa Tampereelle veronsa maksava tamperelainen asentaja korjaisi bussin ja TKL:n sininen bussi olisi taas korjauksen jälkeen valmis ilman ulkomaanmatkaa palvelemaan tamperelaisia?

 

Voisivatko päättäjät, TKL:n johtokunta ja TKL:n toimiva johto harkita tätä vaihtoehtoa!

 

Olen varma, että en ole ainoa tamperelainen, joka tätä kysyy!


Puolustan tamperelaista työtä yhtä suurella intohimolla kuin puolustan lähiruokaa!


Tamperelainen lähityö on mielestäni yhtä arvokasta kuin lähiruoka!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Siuro, TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunta, bussien korjaaminen Virossa,

Latvian Sabilessa on viinitarhan vieressä viehättävä nukkepuisto - Lellu darzs

Lauantai 28.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Latvian Sabilessa sijaitsevasta viinirypäleiden kasvatusrinteestä, joka on maailman pohjoisin paikka, jossa ulkoilmassa harjoitetaan viinirypäleiden kaupallista viljelemistä.

 

”Samalla bussin seisauksella” voi tutustua erään talon pihalle rakennettuun nukkepuutarhaan, jossa on erilaisia nukkeja n. 250 kappaletta.

 

Nukkepuutarha on saanut alkunsa vuonna 2006, kun talonomistaja alkoi täyttää vaatteista tehtyjä nukkeja oljilla. Näkee, että nuket on tehty huolella ja rakkaudella.

 

Nukkepuutarha suomeksi, Lellu darzs latviaksi tai Garden of Dolls englanniksi on erikoinen nähtävyys, sillä sinne rakennetut nuket ovat työn touhussa ja erilaisissa askareissa - monet nuket ovat laittaneet päälleen parhaat vaatteet, sillä kyse on monen nuken kohdalla juhlasta!

 

Pieni kuvakavalkadi selittää asian parhaiten:

 

 

nukke1

 

  

nukke2

 

 

nukke3

 

 

nukke4

 

 

nukke5

 

Piilokuva: Löydäthän tästä kuvasta Erkki Hiiren?

Tässä kuvassa, kuten joissakin muissakin kuvissa, näkyy taustalla Sabilen viininviljelyrinne, josta eilen kerroin.

 

 

Lisää kuvia nukkepuutarhasta:

 

 

nukke6

 

 

nukke7

 

 

nukke8

 

 

nukke9

 

 

nukke10

 

 

nukke11

 

 

nukke12

 

 

nukke13

 

 

nukke14

 

 

nukke15

 

 

nukke16

 

 

 

Nukkepuutarhan osoite on Rigas Street 17 ja sinne ei ole pääsymaksua, mutta pienen vapaaehtoisen tukimaksun voi toki suorittaa.

 

 

Latviassa liikkuessa kannattaa poiketa Sabilessa – siellä on nähtävyyksinä maailman pohjoisin viinirypäleiden viljelyrinne sekä nukkemaailma!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nukkepuutarha, nukkemaailma, Sabilen nukkepuutarha, Lellu darzs, Garden of Dolls,

Zilga-viinirypäleen synnyinmaisemissa Latvian Sabilessa

Perjantai 27.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Tietämykseni viininviljelystä oli ennen Baltian matkaamme perin ohut. Se oli rajoittunut siihen, että latvialainen Zilga-lajike kestää talvehtimisessa neljänkymmenen asteen pakkasen ja sen vuoksi se soveltuu myös Suomessa viljeltäväksi.

 

Olemme luottaneet tietoon Zilgan pakkasenkestävyydestä ja hankimme sitä aikoinaan yhdeksän tainta ja istutimme ne mökillemme kalustovajan eteläseinustalle.

 

Zilgan soveltuvuus näyteruutumuotoiseen viljelyyn Suomessa on totta, sillä olemme saaneet ”viinirypäleviljelykseltämme” muutamana vuonna jokusen viinirypäletertun, jossa rypäleet ovat olleet rusinan kokoisia!

 

Matkallamme viiniviljelyn asiantuntija kertoi, että kirjallisuustieto viininviljelystä tietää Latviassa olevan alueita, jotka maailman pohjoisimpana alueena ovat soveltuvia viinirypäleiden kaupalliseen kasvatukseen.

 

Pääsimme Baltian matkallamme Latviassa tutustumaan viininviljelyrinteeseen, joka Guinnessin World Rekord –tiedoissa on kirjattu maailman pohjoisimmaksi alueeksi, jossa kaupallinen viinirypäleiden viljely avomaalla on mahdollista.

 

 

sabile1

 

Kyse on Sabilessa sijaitsevasta viinirypäleiden kasvatusrinteestä, jossa Sabilen kunnassa toimii Sabiles Vina Kalns –viinirypäleiden n. 1,5 hehtaarin suuruinen kasvatusalue. 

Korkeutta viinikukkulalla on 33,7 metriä (merenpinnasta 115 metriä) ja kiipesimme kukkulalle johtavia polkuja pitkin hieman kukkulan puoliväliä korkeammalle.

 

 

sabile2

 

Sabilen viinikukkulalla on viljelyksessä kaikkiaan n. 25 erilaista viinirypälelajiketta.

 


sabile3

 

Jadviga,…

 

 

sabile4

 

…Spulga,…

 

 

sabile5

 

…Lauma,…

 

 

sabile6

 

…Jodupe,…

 

 

sabile7

 

…Veldze,…

 

 

sabile8

 

…ja meilläkin viljelyksessä oleva Zilga olivat ainakin näyteriveinä edustettuina Sabilen viinikukkulalla.

 

 

sabilepuntalo

 

Matkamme viininviljelyn asiantuntija Jarmo Puntalo Zilga-lajikkeen näyterivin vierellä.

 

 

Sabilessa järjestetään aina heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena Sabiles Wine Festival.

 

Sabiles´n viinikukkulalla on pitkä historia. Siellä tuotettu vahva ja hapan viini oli tunnettu laajalla alueella Baltiassa ja myös muualla Euroopassa jo varhain.

 

Latvian ensimmäisen itsenäisyyden aikana valtiojohto oli vahvasti tukemassa Sabilen viinintuotantoa.

 

Viininviljelyn merkitystä Sabilelle kuvaa se, että kunnan vaakunassa on kuvattuna viinirypäleterttu.

 

 

****

 

Jutun lopuksi muutama valokuva mökillämme Viljakkalassa kasvavista Zilga-viinirypäleyksilöistä:

 

 

sabilezilga1

 

Zilga-kasvusto oli ennen leikkausta heinäkuun puolivälissä aivan liiankin rehevää.

 

 

 

 

sabilezilga2

 

Tämä kuva on otettu leikkauksen jälkeen heinäkuun 25. päivänä.

Nähdään, että yhdeksän yksilöä on kestänyt Suomen paukkuvat pakkaset hyvin ja rehevät kasvit peittävät leikkauksen jälkeenkin vajarakennuksen eteläseinän tehokkaasti.

 

 

sabilezilga3

 

Rypäletertut ovat heinäkuun lopulla kovin vaatimattoman kokoisia ja siksi ne jäävätkin, mutta vihreyttä riittää!

 

 

Opin Baltian matkallamme paljon uutta viininviljelystä. Alasta ei koskaan tule suurta Suomessa, mutta näyteluonteisena se antaa Viherpeukaloille monia haasteita!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sabile, Sabilen viinikukkula, Sabiles Vina Kalns, The Wine Hill of Sabile, Jadviga, Spulga, Lauma, Jodupe, Veldze, Zilga, Sabilen vaakuna, Sabiles Wine Festival,

Keskustan Kaipion paikallisyhdistys sai kuusikymmenvuotisjuhlaansa arvovieraan - puheenjohtaja Juha Sipilän!

Keskiviikko 25.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrössä toimiva Keskustan Kaipion paikallisyhdistys järjesti perjantaina 20.7.2012 yhdistyksen 60-vuotisjuhlat omistamallaan Rientolan lavalla Hämeenkyrössä.

 

Olin mukana kesäisessä juhlassa.

 

rientola1

 

Kyrönjoentiellä Kaipiossa sijaitseva Rientolan lava on nykypäivänä harvinaisuus, sillä se on poliittisen puolueen rakentama ja edelleen täydessä kunnossa.

 

 

rientola2

 

Ravintolasalin seinälle ovat päässeet kunniapaikalle Santeri Alkion ja Urho Kekkosen kuvat.

 

 

rientola3

 

 

Keskustan Kaipion paikallisyhdistys on perustettu 9.3.1952 ja se sai 60-vuotisjuhliensa arvovieraaksi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän. 

Kaipion paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivottaa puheenjohtaja Juha Sipilän ja Minna-Maaria Sipilän tervetulleiksi kesäiseen juhlatilaisuuteen.

 

 

rientola4

 

Juhlat alkoivat kahvituksella ja tarjolla oli todella herkullista mansikkakakkua kahvin, teen ja mehun ohella. 

Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivotteli juhlaväen tervetulleeksi ja kertoi lyhyesti Rientolan vaiheista.

Parhaimmillaan Rientolan tansseissa on ollut yli 500 osanottajaa.

 

rientola5

 

Kunnon juhliin kuuluu aina haitarimusiikkia sekä laulua ja niiden osalta saimmekin kuulla Mirja Paldanin esiintyvän tyttärensä Teija Paldan-Piiponniemen säestämänä.

Mirja Paldan kertoi ottaneensa esiintymispyynnön mielihyvin vastaan, sillä hän on laulanut myös Rientolan avajaisissa viisikymmentä vuotta sitten!

 

rientola6

 

Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen paikallisyhdistyksen juhlaan toi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maria Härkki-Santala. 

Härkki-Santala mainitsi, että kuntalaisten olosuhteet pitää turvata ja aihe on erityisen ajankohtainen nyt, kun valtaapitävät suunnittelevat kuntauudistusta.

 

 

rientola7

 

Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö ry:n sihteeri Raija Mäensivu toi tilaisuuteen kunnallisjärjestön terveiset. 

Mäensivu painotti, että paikallisyhdistyksillä on Keskustan toiminnassa tärkeä merkitys, sillä ne toimivat puolueen perustasona.

Keskustaa ja keskustalaista arvomaailmaa tarvitaan, oli kunnallisjärjestön sihteerin Raija Mäensivun viesti juhlayleisölle.

 

 

rientola8

 

Suomen Keskustan ja Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestön yhteiset onnittelut juhlivalla paikallisyhdistykselle toivat puheenjohtaja Juha Sipilä ja kunnallisjärjestön sihteeri Raija Mäensivu.

Onnittelut ottivat vastaan Kaipion paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo ja sihteeri Elina Piittala.

 

Vielä joitain kuvia juhlatilaisuudesta:

 

 

rientola9

 

Juhlivan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivottaa juhlaan tervetulleiksi Elina Siepin ja Esko Arolan Ylöjärveltä.

 

 

rientola10

 

Pirkanmaan Liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela ja Tiina Viilo-Koskela  saapumassa juhlaan.

Jouni Koskela toimi Kaipion paikallisyhdistyksen viisikymmenvuotisjuhlassa kymmenen vuotta sitten tilaisuuden juontajana.

 

 

rientola11

 

Esko Arolalla (vasemmalla) Ylöjärveltä ja viime eduskuntavaaleissa vapaaehtoisesti luopuneella ex-kansanedustaja Klaus Pentillä riitti puhuttavaa ennen juhlatilaisuuden alkamista.

 

 

rientola12

 

Puhumista riitti myös Maria Härkki-Santalalla ja Elina Siepillä!

 

 

rientola13

 

Ilmeistä päätellen Juha Sipilällä, Minna-Maaria Sipilällä, Maria Härkki-Santalalla ja Raija Mäensivulla oli mukavaa yhdessä ennen tilaisuuden alkamista järjestetyssä kahvituksessa!

 

 

rientola14

 

Juhlatilaisuuden päätteeksi paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo ja sihteeri Elina Piittala luovuttivat puheenjohtaja Juha Sipilälle suuren puukauhan muistoksi Hämeenkyrön vierailusta.

 

Huomaan, että jutulleni on kertynyt pituutta varsin paljon ja puheenjohtaja Juha Sipilän puheen annista kertominen on paikallaan jättää tuonnemmas.

 

Perästä kuuluu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kaipion paikallisyhdistys, Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö, puheenjohtaja Juha Sipilä, Juha Sipilä, Antti Hollo, Raija Mäensivu, Elina Piittala, Maria Härkki-Santala, Raija Mäensivu, Esko Arola, Elina Sieppi, Klaus Pentti, Maija Paldan,

Kuparinen kahvipannu, silitysrauta, sokerijuurikkaan harvennuskuokka, maitopurkin tuohinen kaadinteline, matkalaukku ja kissaveistos olivat ostokseni Viljakkalan kirpputorisuunnistukselta

Sunnuntai 22.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan alueella toimiva ”Samassa veneessä yhdessä eteenpäin” –hanke järjesti Viljakkalan kirkonkylässä ja Mannin sekä Korpelankylän alueella kyläkirpparisuunnistuksen 20…22.7.2012.

 

Hankkeen rahoituksesta vastaa ”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin” –yksikkö.

 

Kyläkirpparisuunnistuksen toteuttamisesta on kiittäminen Ylöjärven kaupungilla niitä henkilöitä, jotka ovat asian hyväksi tehneet työtä.  

 

Viljakkalassa vastaava kyläkirpparisuunnistus toteutettiin Karhen, Nisun ja Väinänperän alueilla jo 7.7.2012.

 

Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia niitä tahoja, jotka ovat edesauttaneet puuhahenkilöinä molempien kyläkirpparisuunnistusten toteuttamista.

 

Baltian matkani vuoksi en päässyt osallistumaan Karhen, Nisun ja Väinänperän tapahtumaan tänä vuonna, mutta viimevuotisen kokemukseni perusteella tiedän sen onnistuneen hyvin.

 

Viljakkalan kirkonkylän, Mannin ja Korpelankylän kirpputorisuunnistukseen osallistuin, mutta en toki käynyt kaikissa 24:ssa kohteessa.

 

Myyjätkin totesivat, että kaupankäynti ei tapahtumassa ole tärkeintä vaan ihmisiin tutustuminen ja tuttujen tapaaminen sekä uusien tuttavuuksien luominen. Olen vahvasti samaa mieltä!

 

 

kirppis1

 

Hankin kyläkirpparisuunnistukselta jutun otsikossa mainitut ja tässä kuvassa näkyvät tavarat.

 

Kuparinen kahvipannu oli kallein hankintani ja se maksoi 10,00 euroa.

 

Kyseessä on osa tamperelaista teollisuushistoriaa, sillä pannu on Tampereen Epilässä sijainneen EXO Oy:n valmistama.

 

Silitysrauta on aito hellalla kuumennettava pienikokoinen rauta, joka pääsee osaksi silitysrautakokoelmaamme. Se maksoi 5,00 euroa.

 

Sokerijuurikkaan harvennuskuokka palauttaa mieleeni maatalousopiskeluni varhaisvuodet, jolloin sain Hämeenkyrön Laitilassa opetella sokerijuurikkaan viljelyä. Kirpputorikohteen myyjät ihailivat ranneliikettäni kuokan käyttämisessä – ranneliike ei ole vuosien saatossa unohtunut! Harvennuskuokalla oli hintaa tasan euro! Ehkäpä harvennuskuokalle löytyy ensi vuonna käyttöä ryytimaallamme!

 

kirppis2

 

Matkalaukkuja meillä on enemmän kuin tarpeeksi, mutta tähän hyväkuntoiseen ”koppakuoriaiseen” liittyvä taustatarina sai aikaan ostopäätökseni. Myyjä on saanut matkalaukun palkinnoksi vuonna 1981 järjestetystä Osuuspankkien kansainvälisestä kuvaamataitokilpailusta. Hän halusi nyt kuitenkin luopua matkalaukusta nimellisestä puolentoista euron hinnasta ja minä ostin laukun. Ehkä sille jotain käyttöä löytyy!

 

Kissoja esittävä euron maksanut porsliinipatsas saa paikan mökkimme puuvessassa olevan kaapin hyllyltä muiden vastaavien pienoispatsaiden seurassa.

 

 

kirppis3

 

Maitopurkin tuohinen kaatoteline on naapurini Pentti Saarisen valmistama tuohityö. Tässä kuvassa Hämeenkyrön Sanomien toimittaja haastattelee kyläkirpputorisuunnistuksen merkeissä Pentti Saarista (oikealla).

Keskustelimme Pentin kanssa tuohitöistä ja on helppo todeta, että hänen valmistamansa tuohityöt ovat korkeatasoisia ja laadukkaita.

Mielelläni suosittelen Pentti Saarista esim. lahjaksi tarkoitettujen tuohitöiden valmistajaksi.

 

kirppis4

 

Kirpputorisuunnistukseni ensimmäinen kohde oli Kauniston talo Pikkupispalassa. Kauniston talon seinällä on kuva Voisaaresta joskus vuosikymmeniä sitten.

 

kirppis5

 

Tässä on nykypäivän näkymä Voisaaresta Kurjen sillalta eli kuvattuna samalta suunnalta kuin edelliskuvan näkymä. Rehevä kasvusto peittää entisen näkymän, mutta jotain tuttua on edelleen havaittavissa.

 

kirppis6

 

Viljakkalan entinen hammaslääkärintalo ei ollut kirpputorikohteena, mutta naapuritontilta katsellen se näyttää tältä nykyasussaan.

Tässä talossa olen istunut hammaslääkärin tuolilla ja käynyt myös lääkärin vastaanotolla sekä opiskellut talon autotallissa metallitöitä, kun Viljakkalan kansalaiskoulun metallitöiden käytännön harjoittelu suoritettiin täällä.

Onkohan talon nykyomistajalla tietoa, että kuinka monipuolisesti talon historia liittyy viljakkalalaisten elämään?

 

kirppis7

 

Hyvä vinkki henkilöauton kuomullisen peräkärryn hyödyntämiseen oli, kun tapasin makuulaverin sijoittamisen kuomulliseen peräkärryyn – on varmasti unohtumaton kokemus, kun sade ropisee makuupaikan yllä olevaan kuomuun!

Tämän idean minä vielä joskus sadesäällä toteutan!

 

kirppis8

 

Olen yhtä tyytyväinen Viljakkalan kirpputorisuunnistuksen antiin kuin tämä kissa, joka tyytyväisenä seurasi kirpputoriväen vaeltamista kirpputorisuunnistuksen rastilla.

 

Toivon, että ensi vuonna Viljakkalan kirpputorisuunnistuksen entiset rastit jatkavat ja erityisesti toivon uusien rastinpitäjien mukaantuloa tempaukseen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kirpputorisuunnistus, Viljakkalan Manni, Viljakkalan Korpelankylä, Karhe, Viljakkalan Karhe, Nisunperä, Viljakkalan Nisunperä, Väinänperä, Viljakkalan Väinänperä, Pentti Saarinen, tuohityöt, EXO Oy, Hämeenkyrön Sanomat,

Hitler joutui Klaipedassa puhuessaan katselemaan Annien takapuolta

Lauantai 21.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Klaipeda on Liettuan ainoa satamakaupunki, jossa mm. eräät Suomeen elintarviketeollisuuden raaka-aineita tuovat laivat lastaavat lastinsa.

 

Kun kansallissosialistinen työväenpuolue pääsi Saksassa 1930-luvulla valtaan, se vaati Liettuaa luovuttamaan Memelin alueen (ml. nykyinen Klaipeda) Saksalle. Hitlerin ”asiamiehenä” tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa toimi Saksan ulkoministeri Joachim von Rippentrop.

 

Rippentrop antoi uhkavaatimuksen Liettualle 20.3.1939 ja Liettua taipui Saksan vaatimukseen 22.3.1939.

 

Itse Adolf Hitler saapui Klaipedaan ja puhui torille kokoontuneelle yleisölle.

 

klaipeda1

 

Rakennus, jonka parvekkeelta Hitler maaliskuussa 1939 klaipedalaisille puhui, on yhä paikallaan (kuvassa).

Rakennuksen edessä sijaitsi silloin ja sijaitsee kopiona nykyäänkin runoilija Simon Dachn patsas, jonka huipulla on Annie-tyttöä kuvaava herkkä veistos.

 

klaipeda2

 

Simon Dach oli saksalainen runoilija, jonka eräs teos on omistettu Annielle…

 

 

klaipeda3

 

…ja tämän ansioista Annie on saanut paikan Simon Dach´n muistopatsaan huipulla.

 

klaipeda4

 

Patsaan jalustaan on kaiverrettu Annien nimi eli

Aennechen von Iharau

 

 

On luonnollista, että Klaipedan asukkaat eivät hyväksyneet Adolf Hitlerin toimia Memelin alueen (=Klaipeda) liittämiseksi Saksaan.

 

Pieni lohtu Klaipedan asukkaille oli se, että Hitler joutui parvekkeelta puhuessaan katselemaan Annien takapuolta!

 

 

Nyky-Klaipedan torilla sekoittuvat eri aikakausien todelliset tapahtumat sulassa sovussa toisiinsa;

 

  • runoilija Simon Dach ja hänen muistopatsaansa
  • Aennechen von Iharaun patsas
  • Simon Dach´n runo Aennechen von Iharaulle
  • Adolf Hitlerin puhe patsaan takana sijaitsevan rakennuksen parvekkeelta maaliskuussa 1939

 

On vielä mainittava, että Memelin alueen liittäminen Hitlerin Saksaan oli viimeinen alueliitos Saksaan, joka tapahtui ilman verenvuodatusta.

 

Kiitokset kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäelle, jonka taidokkaan opastuksen ansiosta saimme taas kerran nähdä ja kokea palan maailman kulttuuri- ja sotahistoriaa - tällä kerralla Klaipedan torilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Adolf Hitler, Hitler Klaipedassa, Annie-patsas, Simon Dach, Aennechen von Iharau, Memel, Memelin alue, Joachim von Rippentrop,

Hallituspuolueet tulevat tänään viemään Eduskuntaa kuin ennen vietiin sammakkoa äkeen alla

Perjantai 20.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Oli eilen surullista seurata, kun pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen perustelivat Suomen suorittamaa rahan lapioimista Espanjan pankeille.

 

Eduskunnan keskustelua netistä seuratessa oli masentavaa nähdä, kun hallituspuolueiden kansanedustajat puolustelivat Kataisen ja Urpilaisen toimia.

 

Suomalainen sananlasku…

 

”Joukossa tyhmyys tiivistyy”

 

…tuli eduskuntakeskustelua seuratessa elävästi mieleen.

 

Ovatko hallituspuolueiden kansanedustajat todella niin vailla omaa tahtoa, kuin keskustelua seuratessa näytti?


Hieman ennen puoltayötä puhujalistalla oli pituutta n. viisitoista kansanedustajaa eli puhetta varmaan riitti myös tälle vuorokaudelle.


Klo 23.40 Keskustan Mauri Pekkarinen ojensi Vasemmistoliiton Kari Uotilaa, kun tämä ihannoi Kokoomuksen Jyrki Kataisen Espanjan pankkeja tukevaa toimintapolitiikkaa. Jo on aikoihin eletty, kun äärivasemmisto ajaa äärioikeistolaista politiikkaa - sitä se vallanhimo teettää!  

 

On mielenkiintoista nähdä, että löytyykö hallituspuolueista yhtäkään rahanjakoa vastustavaa kansanedustajaa. Oli mukava kuulla, että Saksan liittopäivillä löytyi hallituspuolueista muutama liittopäiväedustaja, jotka uskalsivat äänestää hallitusrintamaa vastaan.

 

Ennakoin Tampereen asuntomessuja käsitelleessä jutussani tällä saitilla 17.7.2012, että tänään suoritettavassa äänestyksessä

 

...kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit päättävät

 

”hallitusohjelman mukaisesti”

 

lapioida suomalaisten rahoja Espanjan pankkien tukemiseen.

 

 

Uskon, että ennustukseni toteutuu tänään.

 

 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tulee esiintymään tänään, huomenna ja ylihuomenna useassa eri tilaisuudessa Pirkanmaalla.

 

On mielenkiintoista kuulla suoraan Sipilältä, että mitä mieltä hän on hallituksen vastuuttomasta politiikasta.

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Espanjan pankkituki, täysistunto Espanjan pankkituesta, Joukossa tyhmyys tiivistyy, hallitusohjelman mukaisesti,

Tervetuloa Tampereen asuntomessuille!

Tiistai 17.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen 43. asuntomessut avattiin Tampereen Vuoreksessa perjantaina 13.7.2012 ja ne ovat avoinna 12.8.2012 saakka.

 

Osallistuin avajaistilaisuuteen ja tässä joitain tuokiokuvia tilaisuudesta:

 

 

simofrangen

 

Avajaistilaisuuden juontajana toimi Simo Frangen.

 

 


jukkagusfsson

 

Opetusministeri Jukka Gustafsson avasi asuntomessut ja hän totesi avauksessaan, että tehtävä on opetusministerille haasteellinen. Gustafsson mainitsi, että tehtävä kuuluisi oikeastaan asuntoministeri Krista Kiurulle. 

Ministeri mainitsi, että kaupunginosien eriytymistä ei Tampereella ole päässyt tapahtumaan.

Gustafsson totesi aivan oikein, että syrjäytymisen ehkäisy lähtee jo lähiympäristöstä – luonnonläheisyys, viljelypalstat ja taide ovat ministerin mielestä asioita, jotka esimerkiksi kuuluvat mielekkääseen lähiympäristöön.

On kiinnostavaa, että demariministeri mainitsee lähiympäristön positiivisina asioina juuri niitä seikkoja, joita nykyhallitus toimenpiteillään kurittaa!

 

 


ireneroivainen

 

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen tervehdys asuntomessujen avajaisissa oli sopivan lyhyt ja iskevä.

Roivainen maalaili, että Vuoreksessa pyritään luomaan pikkukaupungin elämää luonnon kainalossa.

Näyttelyalueeseen tutustuminen vahvistaa Roivaisen maalailun todeksi.

Sitä vastoin se, kun Roivainen kertoi sujuvat palvelut Vuoreksen tulevaisuudenkuvaksi hieman arveluttaa, sillä mm. monet näyttelytalot on rakennettu niin umpitiiviiksi, että kännykkään puhuminen ei onnistu talojen sisällä! Kenttää ei kerta kaikkiaan ole!

 


Henkilökohtaisesti kannan huolta Vuoreksessa lentomelun häiritsevyydestä.


Odotan mielenkiinnolla niitä valitusvirsiä, joita Pirkkalan lentokenttää käyttävät Hornetit lentomelullaan aiheuttavat – toki Ilmavoimien uudet järjestelyt saattavat helpottaa Vuoreksen lentomeluongelmaa.

 

Olen vuosikaudet aktiivisesti tuonut esille Pirkkalan lentomeluongelmat ja tyytyväisyyteni on suuri, jos Pirkkalan lentokentän itäisellä lähestymisreitillä lentomelu nyt ollaan saamassa ainakin hieman vähenemään.


Ilmavoimissa enimmät kertausharjoituspäiväni palvelleena reservin yliluutnanttina osaan antaa arvoa Ilmavoimien tärkeälle tehtävälle Suomen ilmatilan valvomisessa ja puolustamisessa, mutta se ei saa tapahtua siten, että lentokenttien ja tukikohtien lähellä asuvat asukkaat joutuvat kärsimään kohtuuttomasta lentomelusta. Eteläisellä Tampereella näin on käynyt ja sitä en voi lukuisten muiden etelä-tamperelaisten kanssa hyväksyä.

 

 

eeroheinaluoma

 

Avajaistilaisuuden kunniavieras oli puhemies Eero Heinäluoma.

 

Tässä kuvassa Heinäluoma on kiireetön, mutta ennen avajaistilaisuutta hän puhui kynnykkäänsä tai näpräsi sen kautta tekstiviestejä.

 

Heinäluoman kiireet selittyivät sillä, että hän päätti avajaisten aikoihin kutsua Eduskunnan koolle seuraavan viikon torstaiksi ja perjantaiksi.

 

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja todetessaan, että silloin kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit päättävät

 

”hallitusohjelman mukaisesti”

 

jatkaa suomalaisten rahojen lapioimista Espanjan pankkien tukemiseen.

 

****


Tampereen asuntomessujen avajaistilaisuus keräsi ”tuvan” – todellisuudessa teltan – täyteen kansaa.

 

Avajaistilaisuuden jälkeen oli hyvä lähteä tutustumaan messutarjontaan.

 

Vuoreksen asuntomessujen tarjonta on monipuolista ja voin jo nyt toivottaa kaikki tervetulleiksi Tampereelle tutustumaan Vuorekseen, asuntomessuihin sekä laajemmaltikin Tampereen kesätarjontaan!

 

Tarjolla oleva juttuaineisto on nyt poikkeuksellisen mittava, mutta saatan tällä saitilla vielä palata Tampereen asuntomessuja kosketteleviin kysymyksiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen asuntomessut, Vuores, Simo Frangen, Jukka Gustafsson, Irene Roivainen, Eero Heinäluoma, hallitusohjelman mukaan,

Pajun taistelu oli eräs verisimmistä taisteluista Viron vapaussodassa

Perjantai 13.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Tietämykseni Pajun taistelusta on ollut ennen Baltian matkaamme kovin köykäinen ja sen vuoksi olinkin tyytyväinen, kun kuulin, että eräs kohteemme on Pajun taisteluun liittyvät maastot.

 

Pääsimmekin matkamme aikana tutustumaan 31.1.1919 käydyn Pajun taistelun taistelumaastoon.

 

Viron vapaussotaan liittyvän Pajun taistelun lopputulos oli, että virolaiset ja suomalaisten vapaaehtoisjoukot valtasivat Latvian rajalla sijaitsevan Valgan kaupungin.

 

 

paju1

 

Pajun taistelun muistoksi on rakennettu korkea muistomerkki…

 

 

paju2

 

…jonka huipulla sijaitsevan muistokiven äärellä tämän jutun kirjoittaja.

 

 

paju3

 

Taistelupaikan vierellä sijaitsevassa opastustaulussa kerrotaan taistelun vaiheet viroksi ja englanniksi.

 

 

pajukuparjanov

 

Pajun taistelussa virolaiset ja suomalaisten Pohjan Poikien vapaaehtoisjoukko löivät Neuvosto-Venäjän latvialaisen tarkk´ampujapataljoonan.

Virolaisten komentaja luutnantti Julius Kuperjanov haavoittui Pajun taistelussa kuolettavasti ja hän kuoli 2.2.1919.

Kuperjanov oli mukana vapauttamassa Tarttoa neuvostojoukoilta 14.1.1919.


Pohjan Poikien osuus Pajun taistelun ratkaisussa oli merkittävä. Siitä ehkä oma juttunsa aikanaan!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pajun taistelu, Valga, Pajun taistelun muistomerkki, Pohjan Pojat, Julius Kuperjanov,

Tampereen Kaupunkiliikenteen bussien korjaaminen Virossa oli ykkösaihe Tampereen Markkinoilla

Perjantai 6.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistyksen 2.7.2012 järjestämät heinäkuun Tampereen Markkinat kärsivät Keskustorilla samaan aikaan järjestetystä Tammerkosken sillalla –tapahtumasta.

 

Tammerkosken sillalla –tapahtuma oli vallannut suuren osan Keskustorista ja mm. osa poliittisten puolueiden sekä monien muiden markkinaosastoista joutuivat siirtymään sivummalle.

 

Olen tyytyväinen Suomen Keskustan lopulta saamaan esittelypaikkaan, sillä se oli melkein Tampereen Teatterin rappusilla.

 

Markkinoiden ykköspuheenaihe oli taannoin Tampereen kaupunginvaltuustossa voimallisesti esillä ollut Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen bussien korjaaminen Virossa.

 

Olen tyytyväinen, että Vihreiden Petri Siuron viime valtuustossa vankasti puolustama TKL:n bussien korjaaminen Virossa sai markkinayleisöltä yksiselitteisen tuomion.

 

Olen Vihreiden näkemyksen suhteen täysin eri linjoilla ja ihmettelen, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos suorittaa bussien korjaamista Virossa!

 

Tapasin osastollamme erään Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen palkkalistoilla olevan henkilön, joka kertoi olevansa niiden henkilöiden listoilla, joille pyritään uudelleensijoittamisen kautta löytämään uusi työpaikka. Henkilöllä, jota en tuntenut, on armonaikaa ensi vuoden loppuun saakka etsiä uusi työpaikka kaupungilta. Muutamia paikkoja on ollut tarjolla, mutta työntekijän mieleistä ei vielä ole löytynyt.

 

Kannustin infralaista ottamaan tarjottu työpaikka vastaan, mutta olin hänen kanssaan samaa mieltä, että uuden työpaikan vastaanottamisella ei ole kiirettä, sillä hänen uudelleensijoittamisajankohtansa ”erääntyy” vasta 31.12.2013.

 

Infralaisen kanssa keskustellessani huomasin taas kerran, että luottamushenkilön on tavattoman tärkeää päästä keskustelemaan erilaisten järjestelyiden kohteena olevien henkilöiden kanssa – näin henkilöt ovat luottamushenkilön mielissä ihmisinä ja eivät pelkästään lukuina tai numeroina.

 

Pyrkimiseni tapaamaan tavallisia infralaisia on syy siihen, että kalenteristani on aina löytynyt aika osallistua Infran erilaisiin henkilöstötilaisuuksiin – ihmettelen, että useat puheissaan ”työväen aatetta ajavat” eivät ole olleet tekojen asteella kiinnostuneita osallistumaan henkilöstötilaisuuksiin!

 

Kiitän minulle tuntemattomaksi jäänyttä infralaista ja hänen työkaveriaan, joiden kanssa sain markkina-aamuna käydä avartavan keskustelun.

 

Jos Siuron ajama Vihreiden linja tamperelaisen työn hylkimisessä yleistyy, joutuvat yhä useammat Tampereen kaupungin palkkalistoilla olevat työntekijät etsiytymään kortistoon.

 

Sitä en ainakaan minä Tampereen kaupungin veronmaksajana ja luottamushenkilönä halua!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, TKL:n bussit, TKL:n bussien korjaaminen, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Tampereen toimintojen ulkoistaminen, ulkoistaminen, henkilöstön uudelleensijoittaminen, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos,

OKRA-maatalousnäyttely alkoi suotuisissa sääolosuhteissa ja runsaan kävijäjoukon siivittämänä

Torstai 5.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Oripäässä järjestettävä OKRA-maatalousnäyttely on tänä kesänä ainoa maatalousnäyttely.

 

MTK-Pirkanmaa järjesti Kasvukausi –hankkeeseen kuuluvana opintomatkan jäsenilleen OKRAAN näyttelyn ensimmäisenä päivänä eilen eli 4.7.2012.

 

Osallistuin matkalle.

 

Päivän anti oli mielenkiintoinen ja näyttelystä riittäisi kerrottavaa paljonkin.

 

Keskityn tänään vain muutamaan asiaa:

 

okrakoskinen

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen suoritti näyttelyn virallisen avauksen.

Kokoomuslaisen ministeri Koskisen puheenvuoro oli kovin lattea ja kuvastaa sitä maatalous- ja elintarvikeasioiden pintapuolista hallintaa – ja halua – joka nykyisellä hallituksella on maan elintarvikehuoltoon.

Latteuksien luettelemisella ei saada aikaan mitään todellista kohennusta maataloustuotantoon eikä elintarvikesektorille. Kuluttajat joutuvat entistä enemmän tuuliajolle elintarvikeasioissa, kun maan hallitukselta puuttuu jämäkkä linja niiden hoitamisessa.

Etelä-Euroopan hulttiomaiden pankkien pelastaminen on nykyhallituksen agendalla ykkösasia ja silloin eivät suomalaisten ruokahuoltoon ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät haasteet ole hallituksen työjärjestyksellä tärkeimpiä asioita.

Surullista, mutta totta.

 

okrakoskinenjaisotalo

 

Okran näyttelypäällikkö Jukka Isotalo - joka tässä odottaa ministeri Koskisen kanssa avajaistilaisuuden alkamista – kertoi, että ensimmäisen päivän kävijätavoite on 15.000 näyttelyvierasta ja näyttelyn kokonaiskävijämääräksi ennakoidaan 70.000 vierasta. Luvuista voi päätellä, että maatalous ja elintarviketuotanto kiinnostavat kansalaisia.

 

OKRA on perinteisesti saanut myös poliitikot vahvasti liikkeelle kansan pariin:

 

okrapasileppaja_taimela

 

Tässä työkaverini johtaja Pasi Lähdetie (vasemmalla) Raisiolta ja kansanedustajat Jari Leppä (keskusta) sekä Katja Taimela (SDP) ovat keskusteluissa Suomen elintarvikehuoltoon liittyvien kysymysten merkeissä.

 

okraleppataimelajasaarikko

 

Tapasin Lepän ja Taimelan myöhemmin Keskustan teltalla ja pyysin silloin heidät yhteiskuvaan Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikon kanssa.

 

Poliitikot ovat otollisia valokuvauskohteita, sillä kameran nähdessään he ovat auliisti valmiita olemaan kuvauskohteina.

 

 

On mainio asia, että kansanedustajat ovat mukana kesän suurtapahtumissa ja tapaavat niillä toisiaan. Uskon vakaasti, että päättäjien keskinäiset tapaamiset epävirallisemmissa merkeissä auttavat heitä yhdessä löytämään ratkaisuja myös tiukoissa poliittisissa väännöissä!

 

Kiitän jo tässä vaiheessa Lions Club Oripäätä hienon maatalousnäyttelyn järjestämisestä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: OKRA, Okra-maatalousnäyttely, Jari Koskinen, Katja Taimela, Jari Leppä, Annika Saarikko, Pasi Lähdetie, MTK-Pirkanmaa, MTK-Pirkanmaan Kasvukausi-hanke,

Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmät ovat pettäneet?

Keskiviikko 4.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Tiedän, että Tampereen kaupungilla on korkeasti oppineiden ja jäsenkirjaltaan sopivien virkahenkilöiden suunnittelemat monikymmensivuiset riskienhallinnan periaatteet ja toimintaohjeet.

 

Ohjeita pänttäytetään kaupungin operatiivista toimintaa pyörittäville virkamiehille ja päätöksistään kaupunkilaisille vastaaville luottamushenkilöille.

 

Valkoisessa talossa lounastavat johtavat virkahenkilöt ovat tyytyväisiä, kun kaupungilla on toimivat riskienhallintajärjestelmät.

 

Totuus näyttää kuitenkin olevan jotain muuta.

 

Toimivien riskienhallintajärjestelmien puuttumisesta on vankka tae se taloudellinen tilanne, johon Tampereen kaupunki on ajautunut.

 

Julkisuudessa puhutaan Tampereen kaupungin kohdalla 40 miljoonan euron suuruisesta miinusmerkkisestä taloudellisesta lopputuloksesta tänä vuonna. Käytävillä kuiskitaan ja neuvotteluhuoneissa puhutaan kuitenkin jopa 70 miljoonan euron suuruisesta miinusmerkkisestä tuloksesta!

 

Olen itsekin ollut kuulemassa, kun suurta epäonnistumista taloudellisen tuloksen ennustamisessa perustellaan yhteisöveron ennakoitua alhaisemmalla tuotolla.

 

Uskon, että Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmissä on sivukaupalla uhrattu aikaa, vaivaa ja jopa rahaa siihen, että miten löydetään konttorissa työskentelevän minimipalkkaa nauttivan yksinhuoltajaäidin tekemä mitätön kirjoitusvirhe tai väärälle tilille tapahtunut tiliöinti.

 

Riskienhallintajärjestelmässä ei varmaan mainita sanaakaan siitä, että miten virkamies- ja luottamushenkilöjohdon pitäisi varautua esim. Nokia Oyj:n huonoon tulokseen ja sitä kautta Tampereen kaupungin saamien yhteisöverojen alenemiseen.

 

Epäilen, että Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmässä jahdataan ”kissojen ja koirien kanssa” konttoripuurtajien lyijykynien liian suurta kulutusta, mutta ummistetaan silmät todellisten päättäjien laiminlyönneille, kun he eivät ole pystyneet suunnittelemaan vaihtoehtoisia suunnitelmia, jos kaupungin kassaan kilahtavat yhteisöverot alenevat.

 

Nyt yhteisöverojen tuotto on alentunut ja p….t ovat housuissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteisövero, yhteisöveron alentuminen, Tampereen talousahdinko, riskienhallinta, riskienhallintajärjestelmät, Tampereen kaupungin riskienhallinta,

Rikkidirektiivin kustannuksia kohottava vaikutus koskee myös suomalaista ruokaa

Perjantai 29.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Vuoden 2015 alussa voimaantulevan rikkidirektiivin ennakoidaan merkitsevän suomalaiselle talouselämälle 1.200 miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa.

 

Julkisuudessa puhutaan, että kustannusrasitus kohdistuu vientiteollisuudelle, mutta näinhän ei pelkästään ole, vaan myös tuontituotteet joutuvat direktiivin voimaantullessa maksumiehiksi.

 

Tunnen työkokemukseni perusteella maatalouden ja kotieläintalouden tuotantopanosten kustannusrakenteen ja olen huolissani direktiivin vaikutuksista tavallisen suomalaisen elämään.

 

Suomeen joudutaan tuomaan merkittävä osuus kotieläintalouden tuotantopanoksista, sillä esim. eläinten ruokinnassa tarvittavista valkuaisraaka-aineista ainoastaan alle 20 % on kotimaista alkuperää.

 

Valtaosa kotieläinten tarvitsemasta täydennysvalkuaisesta joudutaan tuomaan. Haihattelut herneen tai härkäpavun viljelyn laajentamisesta eivät vaikuta tilanteeseen hönkäsen pöläystä!


Kaikki soijarouheet ja merkittävä osa rypsirouheesta/rapsirouheesta ovat tuontitavaraa. Suomessa jalostettavaan rypsirouheeseen tarvittavasta raaka-aineesta vain n. puolet saadaan kotimaasta. 

 

Vaikka rypsialan laajentamiseen on panostettu paljon menneinä vuosina, todellista valkuaisomavaraisuuden kohoamista ei ole saatu aikaan.  Kasvinvuorotteluperiaatteet ovat merkittävä syy sille, että rypsialaa ei pystytä laajentamaan.

 

Rikkidirektiivin myötä kustannuspaineet kotieläintuotteiden hinnankorotuksiin kasvavat.

 

Kotieläintuottajien mahdollisuudet tappiollisen tuotannon jatkamiseen ovat jo nyt tiensä päässä ja rikkidirektiivin vaikutukset saattavat olla lopullinen niitti sille, että kamelin selkä taittuu.

 

Se merkitsee, että kotimaisen sianlihan, kananmunien ja jopa maidontuotanto ehtyy. Mitä sen jälkee laitamme suuhumme?

 

Haluan tällä kirjoituksellani muistuttaa, että rikkidirektiivin voimaantulo ei merkitse vaikeuksia yksistään vientiteollisuudelle, vaan se saattaa olla kuolinisku myös suomalaiselle kotieläintuotannolle ja kotimaiselle ruualle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rikkidirektiivi, valkuaisomavaraisuus, soijarouhe, rypsirouhe, rapsirouhe, herne, härkäpapu, kasvinvuorottelu, sianlihantuotanto, maidontuotanto, kustannuskriisi,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »