Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Syyshortensiat ovat vielä nyt parhaimmillaan

Tiistai 6.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Syyshortensia on syksyllä kukkivista pensaista näyttävin. Se on parhaimmillaan ennen ensimmäisiä syyspakkasia eli juuri nyt.

 

Syyshortensia vaatii alppiruusujen ja pensasmustikan tapaan happaman kasvualusta, joten se on huomioitava jo kasvualustan teossa.

Syyshortensian istutuskuopan on oltava halkaisijaltaan metrin verran ja syvyyttä sillä on oltava yli puolimetriä.

Istutimme aikanaan tonttimme raja-aidaksi kävelytien suuntaan syyshortensia-aidan ja emme ole katuneet päätöstämme.

Kaivoimme syyshortensia-aidalle n. 80 senttiä leveän kaivannon, jolla oli syvyyttä saman verran. Täytimme kaivannon happamalla turvemaalla ja kasvuvoimaa on riittänyt.

Lannoitusta emme ole juurikaan antaneet, mutta kuivina kesinä kastelusta on huolehdittu. Syyshortensian lannoitteeksi käy vallan hyvin alppiruusuille tarkoitettu lannoite, sillä niissä kalkkia ei ole.

Parin…kolmen vuoden välein olemme tuoneet kolmenkymmenen metrin pituiselle aidalle aitoa suoturvetta henkilöauton peräkärryllisen verran. Turve on ollut varmasti hapanta, sillä se on kaivettu metsäsuolta tai pellolta sellaisesta paikasta, jota ei ole koskaan kalkittu.

Syyshortensiaa ei saa leikata syksyllä, vaan leikkauksen vuoro on vasta keväällä sen jälkeen, kun yöpakkasista ei enää ole pelkoa.




pict1224.jpg


Syyshortensia-aita on ennen leikkausta resuisen näköinen, mutta sen ei saa antaa murehduttaa mieltä.


pict1228.jpg


Tässä keväinen leikkaus on jo alkanut ja sen myötä syyshortensia-aita alkaa siistiytymään. Huomaa, että leikkausajankohtana maassa on vielä lunta, mutta oletus säätilasta on se, että yöpakkasia ei enää tule.


pict13982.jpg

 

Elokuun loppupuolella ja aina syksyn ensipakkasiin saakka syyshortensia-aita on parhaimmillaan.

Tässä täsmälleen samasta kohdasta 31.8.2011 otettu kuva kuin kaksi ensimmäistäkin viime keväänä otettua kuvaa – ero on melkoinen.

 

Syyshortensia pääsee parhaiten oikeuksiinsa parinkymmenen yksilön aidanteena, mutta ovathan toki yksittäispensaatkin hienon näköisiä syksyllä.

 

Kannustan istuttamaan syyshortensiaa – se tuo näyttävää kukkarunsautta myöhäissyksyyn!

 

-Esko Erkkilä-



8 kommenttia . Avainsanat: syyshortensia, syyshortensian leikkaaminen, syyshortensian istuttaminen,

Mansikkamaan laajennus omien taimien rönsyistä on nyt ajankohtaista

Maanantai 29.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Elokuun viimeiset päivät ja syyskuun alkupuolisko ovat aikaa, jolloin mansikkamaan laajennus omien mansikantaimien rönsyistä on ajankohtaista puuhaa.

 

Saimme elokuun aikana uudistettua mansikkamaatamme runsaan sadan taimen verran. Kyse taitaa olla laajennuksesta, sillä emme ainakaan vielä ole poistamassa vanhoja mansikkarivejämme.

 

Muutama kuva kertoo ehkä parhaiten, että mitä saimme aikaiseksi kuluneen viikon aikana. En suinkaan väitä, että teimme kaikki oikein, mutta tämä on meidän tapamme lisätä mansikka-alaamme omilla rönsyillä:

 

pict1288.jpg

 

Erillinen lisäalamme sijaitsee lähellä järvenrantaa ja laajennusala oli kooltaan hieman runsas 50 neliömetriä. Alan merkitseminen oli tarkkaa puuhaa, sillä tarkistimme neliönmuotoisen alan ristiinmittauksella!

 

pict1325.jpg

Mansikkamaan perustamiseen kannattaa panostaa, sillä hyvin perustettu mansikkamaa voi tuottaa satoa jopa kymmenkunta vuotta.

 

Traktoriäestys ei riitä, vaan muokkaus on tehtävä puutarhajyrsimellä.

 

Kalkitus on tärkeä toimenpide ja myös peruslannoituksesta on huolehdittava. Löysimme ”talon nurkista” vanhaa, mutta hyvin säilynyttä lannoitetta, jonka typpipitoisuus oli ehkä hieman liian korkea optimaaliselle mansikkamaan lannoitteelle. Kyseessä oli todellinen ”antiikkilannoite”, sillä sen valmistaja Typpi Oy fuusioitiin Rikkahappo Oy:n kanssa jo vuonna 1971! Lannoite oli kuitenkin täysin moitteetonta ja olen varma, että se antaa potkua mansikallemme sopivasti!

 

 

pict12892.jpg

 

Mansikkapenkkien pohjalle tapaamme asentaa kasteluputken, sillä hyvän sadon tuottamiseen mansikka tarvitsee riittävästi kosteutta.

 

pict1291.jpg

 

Kasteluputkena toimii muoviputki, johon on n. neljänkymmenen sentin välein sahattu moottorisahalla viilto, josta vesi pääsee pitämään mansikkapenkissä oikean kosteuden. On luonnollista, että maaston pitää sopivasti laskea kohti järveä, jotta putkeen penkin yläosassa johdettu vesi imeytyy tasaisesti koko mansikkapenkin pituudelta.

 


pict1294.jpg

Käytimme mansikkamuovina edellisvuosilta jäänyttä säilörehumuovia, mutta myös nykyaikaisia heikkoja mansikkamuoveja oli käytettävä. Kolmeen penkkiin kokeilimme ”nurkista löytynyttä” puuvillakangasta – saa nähdä, että miten se vuosien aikana toimii?

 

Mansikkapenkkien välit ”välijyrättiin” ruokamullan tasaamisen jälkeen.

 

pict1297.jpg

 

Mansikkamaan loppusilaus tehtiin hiekan lisäämisellä käytäville ja sen jälkeen suoritetulla ”loppujyräyksellä”.

 

pict1321.jpg

Mansikkamaa on valmis taimien istuttamiseen.

 

pict1323.jpg

 

Rönsyjä ei kannata ottaa vanhoista taimista. Rönsylisäämisessä on parasta käyttää ainoastaan kahta lähimpänä emotainta muodostunutta rönsytainta.

 

pict1389.jpg

Käytämme taimivälinä 45 senttiä. Kannattaa sahata sen pituinen mittakeppi, jotta taimet saadaan oikealle etäisyydelle toisistaan. Puukko on oikea välinen tehdä ”ristipisto” mansikkamuoviin tai mansikkakankaaseen.

 

pict1391.jpg

 

Juuri valmistunut mansikkamaa on sen näköinen, kuin se olisi syntynyt helposti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikein perustettu mansikkamaa vaatii lukemattomia työvaiheita! Onneksi se tuottaa hienoja marjoja jopa kymmenkunta vuotta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mansikkamaan perustaminen, rönsylisäys,

"Pannaan puolet petäjäistä"

Maanantai 15.8.2011 - -Esko Erkkilä-

J.L. Runebergin runo, jossa kerrotaan Saarijärven Paavosta, tuli taas mieleen kun tutustuin MMM:n Tike:n  (maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viime vuotta koskeviin viljankäyttölukuihin.

 

Saarijärven Paavo ja naapurit olivat kokeneet kaksi satovuotta, mutta kolmantena vuonna kotoinen pelto antoi hyvän sadon. Vielä silloinkin Paavo pyysi emäntäänsä laittamaan leipään puolet petäjäistä, sillä ”veihän naapurimme touon halla”.

 

Mielleyhtymäni otsikon toteamukseen liittyy siihen, että rukiin kohdalla omavaraisuutemme on lukujen valossa EU-aikana toteutunut ainoastaan yhtenä satovuonna.  

 

Olen seurannut vilja-alan tapahtumia kiinteästi koko Suomen EU-ajan eli vuodesta 1996 alkaen.

 

Koko aikana rukiin jauhatusmäärät Suomessa ovat pysyneet jokseenkin samalla tasolla eli haarukassa 90 – vajaa 100 miljoonaa kiloa vuodessa.

 

Kotimaisen rukiin pohjanoteeraus oli satovuonna 2005/2006, sillä silloin kotimaisilta pelloilta korjattiin ruista ainoastaan 32 milj. kiloa. Kotimainen jauhatusvolyymi samana aikana oli 97 milj. kiloa eli rukiin omavaraisuus oli silloin vain vajaa kolmannes.

 

Päättyneenä satovuonna rukiin kokonaissato oli 69 milj. kiloa ja vastaavan ajan jauhatus 98 milj. kiloa eli laskennallinen omavaraisuutemme oli tasan 70 %!

 

Voidaanko tuontiruista verrata petäjäiseen?

 

Ei ehkä suoraan, mutta rukiin heikko omavaraisuutemme on kuitenkin asia, joka pitäisi laajemmin tiedostaa.

 

Yksistään huoltovarmuuteen liittyvät seikat vaativat mielestäni rukiin nykyistä suurempaa omavaraisuutta.

 

Ruis on syysvilja eli sen kylväminen tapahtuu syksyllä. Elämme siis tärkeitä aikoja ruisalan kannalta, sillä rukiin parhaana kylvöaikana pidetään elokuun viimeisintä kolmannesta. Eteläisessä Suomessa rukiin kylvö voidaan suorittaa vielä elo…syyskuun vaihteessa.

 

Nyt pitää toivoa hyviä puintikelejä, jotta viljat ehdittäisiin puimaan ja mahdollisimman suurelle alalle voitaisiin kylvää ruista!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, syysruis, rukiin omavaraisuus, huoltovarmuus, Huoltovarmuuskeskus, MMM:n tike, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, pannaan puolet petäjäistä, Saarijärven Paavo, J.L. Runeberg,

Glyfosaatti on hyvä renki, mutta huono isäntä

Torstai 7.7.2011 - -Esko Erkkilä-

Glyfosaatti ja sen käyttäminen ovat nousseet viime päivinä julkisuuteen Helsingin Sanomissa 22.6.2011 ja Aamulehdessä 23.6.2011 olleiden juttujen ansiosta.

 

Pidän itseäni jonkinmoisena asiantuntijana glyfosaatin käyttöön liittyvissä kysymyksissä ja minulle kyseiset artikkelit eivät tuo mitään uutta tietoa.

 

Glyfosaatti on torjunta-aine, jota käytetään haitallisten rikkakasvien kemiallisessa torjunnassa. Kyse on aineesta, joka kuihduttaa kaiken vihreän kasvuston ruiskutuksesta kahden…neljän viikon kuluttua.

 

Glyfosaatin tunnetuin kauppanimi on Roundup, mutta nykyään glyfosaattivalmisteita saa myös lukuisilla muilla tuotemerkeillä.

 

Glyfosaattivalmisteet sopivat viljelemättömien alueiden rikkakasvitorjuntaan ja rikkakasvien hävittämiseen pelloilta sadonkorjuun jälkeen.  

 

Suomen ulkopuolella glyfosaattivalmisteita käytetään myös esim. leipäviljoilla nopeuttamassa kasvuston tuleentumista. Viljakasvustot ruiskutetaan glyfosaattivalmisteilla ennen puintia, jotta kasvuston vihreät osat kuihtuvat pois ja puintityö helpottuu.

 

Glyfosaatin käyttäminen viljoilla on Suomessakin periaatteessa sallittua, sillä kuulummehan Euroopan Unioniin. Suomalaiset vilja-alan yritykset ovat kuitenkin linjanneet, että ne eivät vastaanota leipä- tai rehuviljaa, joka on ennen puintia käsitelty glyfosaatilla. Omaan henkilökohtaista kokemusta, että sääntöä myös valvotaan.

 

Glyfosaatin vaikutukset emakoiden hedelmällisyyteen ovat olleet suomalaisten ruokinta-asiantuntijoiden tiedossa jo vuosikymmenet. Sika ja ihminen ovat ruuansulautuskanavaltaan paljolti samanlaisia, joten samat vaikutukset glyfosaatilla lienevät myös ihmisille.

 

Mainitsemiani tutkimustuloksia ei ole salattu, vaan päinvastoin niistä on tiedotettu kotieläintalouden sekä vilja-alan asiantuntijoita jatkuvasti.

 

Monissa päivittäistavaraliikkeissä paistetaan uunituoreita sämpylöitä suoraan myyntiin. Miellyttävä kotileipomisen tunne leviää koko myymälään ja se saa asiakkaat ostamaan leipäherkkuja lisää.

 

Lähes kaikki myymälöissä paistettavat sämpylät ja muut leivonnaisherkut tuodaan taikinana ulkomailta – vain kypsennys tapahtuu marketissa!

 

Koska monissa naapurimaissamme ja eritoten keski-Euroopassa glyfosaatin käyttäminen on yleistä viljan puintikuntoon saattamisessa, on jokseenkin varmaa, että marketin paistotuoreiden sämpylöiden valmistukseen käytetty viljaraaka-aine on käsitelty glyfosaatilla.

 

Se siis myymälöissä paistettavien sämpylöiden puhtaudesta!

 

Osoituksena asioiden julkisuudesta tässä pätkä Keskustan kansanedustaja Anne Kalmarin nettisivuilta 2.4.2006 eli yli viisi vuotta sitten:


”Puhdas ruoka vaatii tietoa ja valintoja

 

…sitä (glyfosaattia = blogistin tarkennus) on pitkät ajat käytetty viljan pakkotuleennuttamiseen muualla Euroopassa. Keski-Euroopassahan ei juuri viljoja kuivailla, vaan tarvittaessa ruiskutetaan ennen puintia. Kun glyfosaatti lopettaa elintoiminnot kasvista, mattimyöhäisetkin versot lopettavat kasvunsa. Näin saadaan puitua kuivempi sato.”


Vastuulliset piirit eivät siis ole tietoja pihdanneet vaan ne ovat niitä jakaneet aktiivisesti!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Glyfosaatti, suomalaisessa viljassa ei sadonkorjuuta ennen käytetä glyfosaattia, roundup, Anne Kalmari, emakoiden hedelmällisyysongelmat,

Syöpäseulontojen laajentaminen toisi monelle suomalaiselle enemmän synttäreitä

Perjantai 17.6.2011 - -Esko Erkkilä-

Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio kertoi syöpäjärjestöjen tasavuosijuhlassa Finlandia-talossa 8.6.2011 ison uutisen:

 

Syöpäseulontoja suunnitellaan laajennettavaksi eturauhassyövän sekä keuhkosyövän toteamiseksi!

 

Suomessa toteutetaan nykyään kolmen syöpätyypin väestöpohjaisia seulontoja:

 

  1. Kohdunkaulansyöpää irtosolunäytteiden avulla  
  2. Rintasyöpää mammografiatutkimuksin  
  3. Suolistosyöpää ulosteen vereen perustuvalla menetelmällä 

 

Kohdunkaulan syövän seulonta alkoi kokeiluna Suomessa 1961. Valtakunnallinen kohdunkaulan syövän seulontaohjelma käynnistyi 1967 ja se tuli kohderyhmissä peittäväksi 1970-luvun alussa.

 

Rintasyöpäseulonnat aloitettiin vuonna 1987. Kunnat järjestävät joka toinen vuosi maksuttomia seulontoja 50-59-vuotiaille ja niille 60-69-vuotiaille, jotka ovat syntyneet vuonna 1947 tai sen jälkeen. Maksuttomat rintasyöpäseulonnat laajenevat vähitellen kaikissa kunnissa 60-69-vuotiaisiin.

 

Suolistosyövän seulonta aloitettiin Suomessa 2004. Suolistosyövän seulonta aloitettiin meillä ensimmäisenä maailmassa ja se herättääkin juuri nyt runsaasti kansainvälistä mielenkiintoa. Seulontatekniikan kehittämisessä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksellä on ollut johtava asema. Suolistosyövän seulonta laajenee vähitellen kunnissa ja kohdeväestössä.

 

Pääsihteeri Vertio kertoi syöpäjärjestöjen juhlassa, että nyt suunnitellaan syöpäseulontojen laajentamista eturauhassyövän sekä keuhkosyövän varhaistoteamiseen.

 

Oletan, että keuhkosyöpäseulonnat pitäisi kohdistaa tietylle kohderyhmälle. Tärkein asia kohderyhmämäärittelyssä lienee tupakointi, sillä 15 % tupakoitsijoista sairastuu keuhkosyöpään.

 

Omaan puutteellisesti tietoa keuhkosyöpäseulontojen menetelmistä, mutta oletan keuhkojen röntgenkuvauksen ja veriyskösten tutkimusten kuuluvan niihin. Tietokonetomografia on varmaan eräs tulevaisuuden seulontamenetelmistä.

 

Kymmenen vuoden henkilökohtaisella kokemuksella tiedän, että eturauhassyövän seulonnat ovat tuloksekkaita.

 

Minulla todettiin seulonnan avulla eturauhassyöpä v. 2001. Leikkauksen ja kuuden viikon sairasloman jälkeen palasin työelämään.

 

Olen toiminut lähes kymmenen vuotta tukihenkilönä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä, joten kokemusta on karttunut myös sitä kautta.

 

Henkilökohtaiseen kokemukseen nojautuen olen aina kannattanut eturauhassyöpäseulontoja. Niin ovat tehneet myös potilasjärjestöt. Ihmeellistä, että ”asiantuntijat” vasta nyt ovat myöntymässä seulontojen kannattajiksi.

 

Eturauhassyövän seulonta tapahtuu ns. PSA-näytteen avulla. Kyseessä on verikoe, joka otetaan käsivarresta. Tulos saadaan muutamassa päivässä.

 

Tiedän, että PSA-kokeen tulos ei ole puoleen tai toiseen vedenpitävä, mutta riittävän luotettava se on. Nyt myös asiantuntijat ovat kallistumassa samalle kannalle.

 

Kohderyhmän oikea määrittely on eturauhassyöpäseulonnassa haastavaa.

Pidän suositeltavana ensimmäisen PSA-kokeen ottamista viimeistään 50-vuotiaana ja sen jälkeen parin vuoden välein. Eturauhassyöpä on ilmeisesti ainakin jossain määrin periytyvää, joten miesten, joiden suvussa on esiintynyt eturauhassyöpää, kannattaa aloittaa PSA-seuranta jo alle viidenkymmenen vuoden iässä – näin olen poikiani ohjeistanut!

 

Kuntien saaminen eturauhassyöpäseulonnan ja keuhkosyöpäseulonnan maksumieheksi vaatii luottamushenkilöiltä paneutumista asiaan. Toivon, että viranomaiset velvoittavat kunnat toteuttamaan nämä kaksi uutta syöpäseulontaa.

Puhun kokemuksesta, kun totean, että eturauhassyövän ja keuhkosyövän seulonnoilla taattaisiin Enemmän Synttäreitä ja terveitä päiviä monelle suomalaiselle!

 

Vielä yksi asia: PSA-koe ei paljon maksa itsekään kustannettuna.

Pyydä lähete lääkäriltä ja mene verikokeeseen - saat alle satasella tiedon, että Sinulla on synttäreitä jatkossakin. Jos tulos kertoo, että jatkotutkimuksiin on aihetta, ei kannata huolestua, sillä varhaistodetun eturauhassyövän hoitoennuste on hyvä!

Puhun kokemuksen antamalla varmuudella!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syöpäseulonnat, kohdunkaulansyöpä, rintasyöpä, suolistosyöpä, eturauhassyöpä, keuhkosyöpä, PSA, PSA-näyte,

"Enemmän Synttäreitä"

Torstai 9.6.2011 - -Esko Erkkilä-

Otsikkohuudahdus oli kutsuvierastilaisuuden mottona, johon sain osallistua Finlandia-talolla keskiviikkona 8.6.2011.

Kyse oli Suomen Syöpäyhdistys ry:n 75 -vuotisjuhlasta ja samalla juhlimme myös Suomen Syöpäpotilaat ry:n 40 –vuotistaivalta.

 

pict1764.jpg 

 

Finlandia-talon lippurivistö kuvattuna hieman epätavanomaisesta suunnasta eli Finlandia-talon sisäänkäynniltä kohti Kansallismuseota!

 

pict1770.jpg 

 

Juhlatilaisuuden motto "Enemmän Synttäreitä" esiintyi Finlandia-talolla monessa paikassa. Tämä juliste sijaitsi sisääntuloaulassa.


”Enemmän Synttäreitä” pitää paikkansa, sillä molempien järjestöjen työn tuloksena lukemattomat suomalaiset ovat saaneet viettää enemmän synttäreitä, koska kuluneiden vuosien aikana syöpätietoisuus on kasvanut ja taistelu syöpää vastaan on edennyt.

Suomen Syöpäyhdistys ry on maamme suurimpia kansanterveysjärjestöjä. Valtakunnalliseen keskusjärjestöön kuuluu 12 maakunnallista syöpäyhdistystä ja viisi potilasyhdistystä. Yhteensä jäsenjärjestöihin kuuluu noin 140 000 jäsentä – olen yksi jäsenistä.

Jäsenjärjestöineen yhdistys tukee ja kuntouttaa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään sekä kannustaa väestöä entistä vastuullisempaan käyttäytymiseen edistämällä terveyttä, tiedottamalla syövästä, ylläpitämällä syöpäpoliklinikoita sekä solu- ja kudoslaboratorioita ja tukemalla tieteellistä syöpätutkimusta.

Suomen Syöpäpotilaat - Cancerpatienterna i Finland ry:n MISSIO on vähentää syöpäsairauksista aiheutuvaa uhkaa ja haittoja yhteiskunnassa ja turvata syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen paras mahdollinen tuki hoidon ja kuntoutumisen aikana.

 

pict1773.jpg


Tilaisuuden juontajana hääri esittävän taiteen monitoimimies Nicke Lignell.

Hänen lisäkseen asiantuntijajuontajana toimi Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio.

 

 

Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula ja professori Mats Brommels pohtivat Harri Vertion vetämässä keskustelussa kolmannen sektorin merkitystä terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa.

 

Keskustelijat totesivat, että vapaaehtoisuuteen perustuvien järjestöjen aika ei ole ohi. Kumpula ja Brommels näkivät, että suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen tuo vapaaehtoisen järjestötyön piiriin kokeneita kansalaisia, joiden avulla pystytään rakentamaan uusia siltoja sukupolvien välille.

 

Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi peruspalveluministeri Paula Risikko.

Risikko kiitti syöpäjärjestöjä monipuolisesta työstä ja mainitsi erikseen syöpäjärjestöjen taloudellisen tuen syöpätutkimukselle – se on määrältään n. 4 M€ vuodessa!

 

Ministeri Risikko piti mahdollisena Kansallisen Syöpäkeskuksen perustamista lähivuosina.

 

Kirjailija Niina Repo taustoitti kiinnostavalla tavalla omasta rintasyövästään kertovaa Arpi-teosta, johon Laura Malmivaara on valokuvannut kirjailijan eri vaiheet taistelussa syöpää vastaan.

 

Ylen ajankohtaisohjelmien toimittaja Tiina Merikanto – joka on tehnyt lukuisia vanhusten elämää ja arkipäivää käsitteleviä televisio-ohjelmia – sekä Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki pohtivat keskustelussaan median ja syövän suhdetta. Keskustelijat totesivat, että syöpä ja siihen liittyvät pelot, selviämiset ja muut seikat kiinnostavat mediaa.

 

 

pict1768.jpg

 

Juhlatilaisuuden musiikki- ja lauluannista vastasivat Esa Niemisen orkesteri, Johanna Kurkela, Riki Sorsa sekä Medicanto-kuoro.

Tässä he kaikki juhlan päättäneessä yhteisesiintymisessään.

 

Riki Sorsa sai tilaisuuden suurimmat suosionosoitukset, kun saimme kuulla hänen ”Muuttohaukka” –esityksenä. Sorsa sairastui v. 2006 kurkkusyöpään, mutta on kuntoutunut siitä.

Medicanto-kuoro koostuu 25 lääkäristä, jotka harrastavat sekakuorolaulua. Hienosti heiltä onnistui eteläpohjalaishenkisen kansanlaulun ”Veret tuli mun silimihini” esittäminen.

 

 

pict1774.jpg

 

Hieno tilaisuus päättyi kahvitilaisuuteen ja yli 500 juhlavierasta nauttivat suurella mielihyvällä yhdeksän metriä pitkästä vadelma-valkosuklaa –täytekakusta  isot palaset ennen kotimatkan alkamista!

 

Kiitän Suomen Syöpäyhdistystä ja Suomen Syöpäpotilaita mielenkiintoisen ja hyvin järjestetyn tilaisuuden aikaansaamisesta.

Erityiskiitos Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:lle, joka järjesti juhlaan bussikuljetuksen ja siten mahdollisti mm. syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden osallistumisen juhlaan!

 

Tilaisuudessa ennakoitiin ”ISOA UUTISTA”, mutta siitä erikseen lähipäivinä tälläkin palstalla!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enemmän Synttäreitä, Suomen Syöpäyhdistys, Suomen Syöpäpotilaat, Nicke Lignell, Harri Vertio, Kristiina Kumpula, Mats Brommels, Paula Risikko, Niina Repo, Tiina Merikanto, Jukka Ruukki, Riki Sorsa, Muuttohaukka, Johanna Kurkela, Medicanto,

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 60-vuotisjuhla oli arvokas tilaisuus

Torstai 19.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Syöpään liittyvä yhdistystoiminta alkoi Suomessa v. 1936, koska silloin perustettiin Suomen Syöpäyhdistys.

Sotavuodet viivästyttivät maakunnallisten syöpäyhdistysten perustamista, sillä ensimmäinen maakunnallinen syöpäyhdistys perustettiin Turkuun vasta 12.4.1951.

Tampereelle perustettiin maakunnallinen syöpäyhdistys 10.5.1951 ja se ehtikin ensimmäisenä maakunnallisena yhdistyksenä yhdistysrekisteriin!

Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry vietti 60-vuotisjuhliaan Komediateatterin Juhlatalossa Tampereella tiistaina 10.5.2011.

Olen toiminut syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä vajaan kymmenen vuotta ja sen vuoksi olinkin kutsuvieraana mukana juhlassa.

Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n puheenjohtaja sosiaalineuvos Seppo Rantanen käsitteli tervehdyssanoissaan yhdistyksen perustamista sekä tiettyjä virstanpylväitä vuosien varrelta.

Yhdistys perustettiin Hotelli Tammerissa arvovaltaisten tamperelaisten toimesta. Perustajina oli 20 henkilöä, jotka olivat silloin ja myöhemminkin keskeisessä asemassa Tampereella.

Rantanen mainitsi puheessaan ”aseveliakselin” toimineen syöpäyhdistystä perustettaessa. Rantanen oli poliittisen uransa aikana keskeinen toimija Tampereen aseveliakselin päättäjänä ja sen vuoksi – tai siitä huolimatta - poliittisen muisteluksen sisällyttäminen arvokkaan ja puolueettoman juhlan tervetulotoivotukseen voidaan perustellusti kyseenalaistaan.

Pirkanmaan Hoitokodin perustaminen v. 1988 saattohoitoa varten sekä suolistosyövän seulontamenetelmien kehittäminen ovat Rantasen mukaan olleet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tärkeitä saavutuksia vuosien varrella – näiden osalta Rantasen ajatuksiin on helppo yhtyä.

Rantanen päätti juhlan avaussanansa ajatukseen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen valoisasta tulevaisuudesta.

Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuoran juhlapuheen teemana oli: ”Elämä, arvot ja etiikka”.

Pastori Olkinuora on tunnettu ja arvostettu mielipiteiden kiteyttäjä. Olen lukenut Olkinuoran tekstejä, mutta kuulin häntä ”livenä” vasta nyt ensimmäisen kerran.

Ei ehkä ole oikeudenmukaista, että esitän pastori Olkinuoran ajatuksia vain teemoina ranskalaisin viivoin, mutta rohkenen sen kuitenkin niin tehdä:

  • medisiini ja militarismi ottavat maailmassa tasapäisesti yhteen
  • me tuleva, entinen hyvinvointivaltio…
  • hoitosuoritteita kirjataan, mutta unohdetaan terveys
  • viina, vauraus ja terveyskeskuskäynnit kasaantuvat samoille yksilöille
  • ihmiset ovat terveydenhuollon kannalta kahden kerroksen väkeä; ne jotka ovat työterveyshuollon piirissä ja ne, jotka eivät sen piiriin kuulu

Vähän humoristisena, mutta vakavana asiana pastori Olkinuora kertoi nuorten lääkärien keskuudessa tehdystä kyselystä, jossa kysyttiin nuorten lääkärien mielikuvaa hankalasta potilaasta. Epäsuosituin potilas nuorten lääkärien mielestä on ”vanha ämmä, jolla on remppoja”, kertoi Hilkka Olkinuora juhlapuheessaan.

Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuora kiteytti juhlapuheensa lopuksi, että juhlikaamme tätä työtä!

 

Potilaan puheenvuoron käytti Pirkko Lehtonen.

Lehtosen runomittainen, pitkä ja liikehdintää sekä hieman kulissejakin vaatinut esitys oli kerrassaan mainio. Puheenjohtaja Seppo Rantasen kommentti oli: ”Ainutlaatuinen puheenvuoro”. Rantasen kommenttiin on helppo yhtyä.

Juhlassa palkittiin parisenkymmentä syöpätyössä ansioitunutta yhdistyksen jäsentä, lääkäriä ja yhdistyksen työntekijää.

Juhlan musiikista vastasi Pushkin Qintett.

Juhla oli arvokas ja mieliinpainuva meille n. seitsemällekymmenelle henkilölle, jotka olimme paikalla.

On paikallaan, että vapaaehtoistyöhön osallistuneita huomioidaan. Myös sellaisten henkilöiden extra-huomiointi on paikallaan, jotka saavat palkan syöpää vastaan tekemästään työstä – näin huomioidaan muitakin palkollisia.  Huomioitujen joukossa oli myös tahoja, jotka ovat taloudellisesti tukeneet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toimintaa.

Juhlan aikana tulivat mieleeni ne lukemattomat syöpäpotilaat, jotka parhaillaan kamppailevat syövän kanssa.

Moniko palkituista on henkilökohtaisesti kokenut syövän? Kuinka hyvin me juhlayleisönä osasimme asettautua heidän tilanteeseensa?

Pystyimmekö tällä juhlatilaisuudella auttamaan ja tukemaan todellisessa tilanteessa olevia syöpää sairastavia tai syöpää sairastaneita läheisimpiämme?

Erityisesti juhlan hetkellä on pystyttävä kriittisesti arvioimaan kokonaisuuksia.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Komediateatteri, Seppo Rantanen, Hilkka Olkinuora, Pirkko Lehtonen, Pushkin Qintett, Pirkanmaan Hoitokoti, suolistosyöpä, suolistosyövän selonta, saattohoito,

Ensimmäinen eläkeläispäivä

Keskiviikko 18.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Jäin eläkkeelle 1.12.2010, kun takanani oli 40 ja puoli vuotta yhtäjaksoisesti työelämää. Vasta viime maanantaina eli toissapäivänä 16.5.2011 sain viettää ensimmäisen todellisen eläkeläispäivän, sillä kiireitä on riittänyt.

Kerron, että nautin ensimmäisestä todellisesta eläkeläispäivästäni – ei yhtään merkintää kalenterissa ja sain olla vapaa kuin taivaan lintu.

Ei mitään kalenterimenoja ja vaimonikin armahti minut autotallin ja askarteluhuoneen siivoukselta – sain olla eläkkeellä!

Eläkkeelle siirtymiseni jälkeen eduskuntavaalikuviot ovat täyttäneet kalenterini. Olen kiitollinen, että porukka on tarjonnut minulle hienon kokemuksen. Olen saanut työskennellä hienojen ihmisten kanssa vaalitaistelun ajan.

Sain sen aikana kahteenkin kertaan haastatella Suomen pääministeriä suuren yleisöjoukon edessä. Niitä hetkiä ei suoda kaikille – kiitos siitä Pirkanmaan ja Tampereen Keskustaväelle.

Myös useiden muiden ministereiden kanssa sain tehdä vaalityötä.

Lisäksi Pertti Hakanen, Mikko Alatalo ja Klaus Pentti tarjosivat minulle juontotehtäviä omissa vaalijuhlissaan. Hienoja kokemuksia, joita en enää eläkevaarina uskonut kokevani!

Eniten arvostan niitä 18 pirkanmaalaista kansanedustajaehdokasta ja heidän tukitiimiään, joiden kanssa sain vaalitaistelun aikana olla tekemisissä. Työmme loi vahvaa pohjaa sille, että Keskusta palaa entistä vahvempana valtakunnan johtavaksi voimaksi jo pian. Ajankohta riippuu tulevista vallanpitäjistä ja heidän aikaansaannoksistaan – ennusmerkit heidän onnistumiselleen eivät ole kummoisetkaan.

Läheisin yhteistyökumppanini vaalitaistelun aikana oli Sentteri-emäntä Titta Mattila, jonka kanssa teimme tiivistä yhteistyötä. Titta ajoi omalla kustannuksellaan melkein päivittäin Tampereelle 40 kilometriä, joten minun kahdeksan kilometrin ajomatka Sentteriin oli sen rinnalla todella pieni panos. On sanomattakin selvää, että mitään korvausta talkootyöstämme emme saaneet emmekä pyytäneetkään!

”Eläkeläisvapauttani” ei kestänyt kuin yhden päivän, sillä eilen kalenterissani oli jo kaksi todella tärkeää palaveria ja tietysti täsmälleen samaan aikaan!

Molemmat menot olivat toki mieluisia, sillä sain kutsun Tampereen Raatihuoneelle Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 60-vuotisjuhlan merkeissä Tampereen kaupungin järjestämälle vastaanotolle ja samaan aikaan alkoi Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kevätkokous.

Olin hetken Raatihuoneella – sinne kun tavallinen riviluottamushenkilö pääsee perin harvoin – ja sitten suunnistin Keskustan kevätkokoukseen.

Tapasin Raatihuoneella paljon eri yhteyksistä tutuiksi tulleita henkilöitä. Heitä kaikkia yhdisti syövän voittamiseksi tehtävä vapaaehtoistyö. Jälleen kerran tuli todistetuksi se, että naiset ovat syöpäyhdistystyössä selkeänä enemmistönä, nytkin korkeintaan 15 % Raatihuoneen vieraista oli miehiä.

Emäntänä Raatihuoneella toimi apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen. Hänen tietonsa syövästä olivat hyvin päivitettyjä.

Kiitän apulaispormestari Ikosta ja hänen kauttaan Tampereen kaupunkia, että kolmannen sektorin syöpätyö näin arvokkaalla tavalla huomioitiin.

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kevätkokouksessa oli ilahduttavan paljon tamperelaista keskustaväkeä.

Tulin kokoukseen kolmisen varttia myöhästyneenä, mutta se ei haitannut luottavaiseen tunnelmaan pääsemistä.

Eduskuntavaalikritiikin jälkeen suuntasimme kohti seuraavia haasteita – presidentinvaaleja ja syksyllä 2012 odottavia kunnallisvaaleja.

Presidentinvaalit ovat hyvä ”kertausharjoitus” kunnallisvaaleja ajatellen, sillä kunnallisvaalit ovat kunnallisjärjestön näkökulmasta vaalit, joissa paikallista panostamista tarvitaan. On varmaa, että niihin tamperelainen keskustaväki lähtee yhtenäisenä joukkona ja voimallisesti.

Silloin taas eläkepäivistä ei ole tietoakaan! Toivottavasti terveyttä riittää!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkevaari, 40 ja puoli vuotta työelämässä, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Anna-Kaisa Ikonen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Tampere järjesti isänmaallisen juhlan sotaveteraanien kunniaksi

Sunnuntai 1.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti sotaveteraanien kansallisena veteraanipäivänä, keskiviikkona 27. päivänä huhtikuuta isänmaallisen juhlan Tullikamarin Pakkahuoneella.

Osallistuin juhlatilaisuuteen.

 

Tilaisuus oli juhlava ja se sisälsi paljon innostavaa musiikkia.

 

pict1254.jpg

 

Musiikista huolehtivat Rientolan eläkeläisten soittokunta, johtajanaan Andreas Schultz…

 

 

pict1256.jpg

 

…sekä mieskuoro Kelot, jota johti Lasse Kautto.

Kuvassa mieskuoro Kelot järjestäytymässä Pakkahuoneen esiintymislavalle.

 

Juhlatilaisuus alkoi sotilaskotisisarien tarjoilemalla kahvituksella.

Juhlan avasi Tampereen kulttuuritoimenjohtaja Jaakko Masonen. Hän kiitti läsnä olleita sotaveteraaneja sekä niitä, jotka ovat enää muistoissamme siitä, että saamme elää vapaassa maassa. Masonen pyysi sotaveteraaneja vastaanottamaan Tampereen kaupungin nöyrän kiitoksen tästä kaikesta.

Masosen tervehdyksen jälkeen juhlayleisö sai nauttia Tampereen Suzukikoulun oppilaiden musiikkiesityksistä, johtajanaan rehtori Annikki Saario.

 

Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen piti tilaisuuden juhlapuheen.

Ikonen osoitti lämpimät sanansa erityisesti veteraaneille, heidän puolisoilleen ja veteraanien leskille. Hän kutsui puheensa pääkohteita kunniakansalaisiksi.

Elämänkokemusten tallentaminen on tärkeä asia, mainitsi Ikonen.

Apulaispormestari Ikonen luetteli monia tapoja, joilla Tampereen kaupunki huomioi tai on huomioinut veteraaneja ja yleensäkin senioriväestöään.

Käyn tässä lyhyesti luetellen läpi ne asiat, jotka apulaispormestari mainitsi:

 

  • meneillään oleva juhlatilaisuus
  • itsenäisyyspäivän veteraanilounas
  • kaupungin avustukset veteraanijärjestöille
  • kaupungin panostaminen veteraanikuntoutukseen
  • ensi vuonna tehtävä veteraanikuntoutuksen tarvekartoitus
  • yleinen panostaminen ikäihmisten palveluiden kehittämiseen
  • kotona-asumiseen kannustaminen
  • omaishoitajien huomiointi
  • kotihoidon kehittäminen ja siihen liittyvä yhteistyö päiväkeskusten kanssa
  • Kaupin sairaalan erikoistuminen kotihoidon tukisairaalaksi
  • oikea-aikainen kotiutus sairaalasta

 

Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikosen luettelema lista oli pitkä ja mieleen tulikin, että lista oli eräänlainen ”toiveiden tynnyri” eikä suinkaan lista, jossa luetellut asiat olisivat kunnossa. Harmi, että juhlatilaisuudessa tulee tällaista mieleen, mutta politiikkoja kuunnellessa epäilevä ajatus tulee mieleen juhlan hetkelläkin.

Ainakin minulle Ikosen puheessa oli uutta se, että seuraava Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen juhlaparaati järjestetään Tampereella. Nyt kalenteri esiin ja Itsenäisyyspäivä pitää varata Tampere-päiväksi!

Rientolan eläkeläisten soittokunnan ja mieskuoro Kelojen musiikkiesitykset huipentuivat ”Veteraanin iltahuuto” –esitykseen.

Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.

 

Kiitän Tampereen kaupunkia kansallisen veteraanipäivän huomioimisesta juhlatilaisuudella.

On valitettavaa, että jo niin monet veteraaneistamme elävät ainoastaan muistoissamme ja he eivät ehtineet kokemaan ansaitsemaansa arvostusta.

Toivon, että apulaispormestari Anna-Kaisa Ikosen juhlapuheessaan mainitsemat veteraaneja sekä ikäihmisiä koskettavat seikat saisivat enemmän todellisuutta ympärilleen – siinä riittää ikäihmisillä painostamista, jotta Tampereen päättäjät alkaisivat todella huomioida ikäihmiset nykyistä paremmin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Itsenäisyyspäivä valtakunnallinen paraati vuonna 2011, Anna-Kaisa Ikonen, Jaakko Masonen, Rientolan eläkeläisten soittokunta, Mieskuoro Kelot, Veteraanin iltahuuto,

Eturauhassyöpää käsitellyt yleisötilaisuus kiinnosti pirkanmaalaisia

Perjantai 29.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Yhdistys juhlii tasavuosiaan työn merkeissä.

Yhdistys järjesti eturauhassyöpätilaisuuden torstaina 28.4.2011 Scandic Tampere City-hotellissa.

Toimitusjohtaja Marja-Liisa Kotisaari kertoi tilaisuuden avaussanoissaan, että Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry järjestää juhlavuotenaan 60 erilaista tilaisuutta. Tämä tilaisuus oli yksi kuudestakymmenestä tilaisuudesta.

Tilaisuuden toinen järjestäjätaho oli lääketehdas Abbott Oy.

 

pict1261.jpg

 

Urologian erikoislääkäri, LT Martti Aho piti tilaisuuden asiantuntijapuheenvuoron.

 

Minä esitin Ahon puheenvuoron jälkeen asiaa potilasnäkökulmasta.

Taustatiedoksi se, että minulta on leikattu eturauhassyöpä vuonna 2001 ja olen siitä alkaen toiminut Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä.

Esitykseni sisälsi 12 diaa ja tässä niistä keskeisimmät. Toivon, että ne kiinnostavat myös blogini lukijoita!

 

Kenelle kohdistan sanani?

  • Erityisesti niille ja heidän läheisilleen, joilla eturauhassyöpä on juuri todettu tai nyt odottavat diagnoosia sekä niille, joiden toipuminen on vasta alkuvaiheessa 
  • Terveydenhoitohenkilöstölle 
  • Päättäjille 
  • Syöpään liittyville sidosryhmille 
  • Kaikille asiasta kiinnostuneille

Ydinsanomani

  • Syöpä on sairaus sairauksien joukossa – siitä on hyvät mahdollisuudet parantua 
  • On paljon mahdollisuuksia, joita eturauhassyövän kokeneen kannattaa hyödyntää 
  • Olemme terveydenhoitojärjestelmän asiakkaita – ainakaan minä en ole missään vaiheessa kokenut itseäni potilaaksi!

Tukea kannattaa (ja pitää) etsiä!

  • Tietoa on maailma tulvillaan, mutta muista lähdekritiikki 
  • Syöpäyhdistyksen kautta saa tietoa ja tukea heti alkuvaiheessa 
    • Keskusteluryhmät 
    • Kirjeet 
    • Tilaisuudet 
    • Tukihenkilötoiminta 
  • Kannattaa liittyä jäseneksi Pirkanmaan Syöpäyhdistykseen ja Suomen eturauhassyöpäyhdistykseen 

 

Vertaistuki

  • ”Kokenut kaiken tietää” on tosiasia 
  • Vertaistuki voi alkaa vaikkapa jo sairausepäilyjen aikana 
  • Syöpäyhdistyksen ohjattu vertaistuki eli tukihenkilötoiminta
    • Keskusteluryhmät
    • Ensitiedon tiedotustilaisuudet
    • ”Kuukausikokoontumiset”
    • Mahdollisuus henkilökohtaiseen vertaistukeen
  • Vertaistuen tarve on suurin sairauden alussa

 

Syöpä koskettaa läheisiä

  • Syöpä koskettaa laajaa joukkoa siihen sairastuneen ympärillä
    • Salaanko vai kerronko sairaudestani avoimesti?
    • Luonteva suhtautuminen syöpään on lisääntynyt – me syövän kokeneet voimme edesauttaa ja rohkaista tulevia kanssaveljiämme
  • Eturauhassyöpä koskettaa parisuhdetta
    • Puolisoiden/kumppanin on rooli tärkeä

 

Sopeutumisvalmennuskurssit

  • Omakohtaisesti arvioiden eniten antanut kokemus leikkauksen jälkeen
  • Suosittelen vasta aikaisintaan puolen vuoden kuluttua hoitojen aloittamisesta – toki ”byrokratiakin” vie sen ajan
  • Parisuhdekurssi tai yksinään – kukin valitsee
    • Parisuhdekurssille pitää molempien puolisoiden haluta, toista ei saa pakottaa mukaan
  • Meri-Karina Turussa on tältä seudulta yleisin kurssipaikka

 

Varhaistoteaminen on tärkeää

  • Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo, kun maassamme ei ole eturauhassyövän seulontaa?
  • Lääkäreiden ja potilasjärjestöjen kannat ovat erilaiset
  • Tämän esityksen pitäisi joku muu, ellen olisi työkaverini vaimon suosituksesta osannut työterveystarkastuksessa pyytää PSA:n tutkimista
  • Seulonnan karttaminen ei saa kaatua rahaan eikä myöskään siihen, että todetaan ”turhia” tautitapauksia

 

Kiitokset!

  • Syöpätutkimukseen ja hoitoon panostamisesta
  • Syöpäjärjestöille ja lääketeollisuudelle
  • KELA:lle ja RAY:lle sekä muille tahoille, jotka taloudellisesti panostavat syövän kokeneiden kuntoutukseen

Kiitokset myös Teille, hyvät läsnäolijat, jotka kuuntelitte esitykseni!

Toivon, että pystyin antamaan uusia ainespuita ajateltavaksenne!

 

-Esko Erkkilä-

 

PS. Perjantaina 29.04.2011 Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n nettisivuille ilmestyi blogikirjoitus samasta tilaisuudesta.

Uskallan kopioda sen tähän:

 

19. Yleisötilaisuus eturauhassyövästä 28.4.2011

29.4.2011

Tampereella pidettyyn eturauhassyöpää koskevaan yleisötilaisuuteen osallistui noin 70 kuulijaa. Urologi Martti Aho piti esitelmän eturauhasyövästä. Vaikeaa ja monimutkaista lääketieteellistä esitelmää oli helppo seurata ”jokamiehen ja jokanaisen”. Niin hyvin Martti Aho osasi asiansa esittää. Toisena luennoitsijana oli vertaitukihenkilö Esko Erkkilä. Hänen omakohtainen tarinansa olisi varmaan uskoa ja rohkaisua antava eturauhassyöpään sairastuneille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.cancer.fi, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, eturauhassyöpä,

Häntä heiluttaa koiraa!

Torstai 28.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin viranhaltijoiden nurja asenne alueellisen vaikuttamisen kanavaan Alvareihin ja asukasdemokratiaa väheksyvä asenne ilmenee valitettavan hyvin Tampereen kaupungin kuntademokratiayksikön tekemän kyselyn vastauksista.

Julkisuuteen toimitetussa tiedotteessa tosin yritetään muuttaa musta valkoiseksi, mutta tulokset puhuvat puolestaan – viranhaltijoista ainoastaan reilu kolmannes antaa arvoa asukasdemokratialle.

Toisin on Ale-Alvareissa toimivien kaupunkilaisten näkemys, sillä peräti kolme viidesosaa on tyytyväisiä Alue-Alvarin toimintaan ja katsoi sen vastanneen heidän odotuksiaan.

Kysymys on tärkeästä periaatteesta eli siitä, että määräävätkö virkamiehet vai luottamushenkilöt tai peräti kaupunkilaiset Tampereen kaupungin kehityssuunnat.

Pitäisi olla täysin selvää, että virkahenkilöt eivät päätä mistään, he ainoastaan valmistelevat päätösprosessiin tulevia asioita. Tätä taustaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, että ainoastaan runsas kolmasosa virkahenkilöistä arvostaa Alvari-toimintaa.

Luottamushenkilöt ovat monissa yhteyksissä todenneet voimattomuutensa virkahenkilöitä vastaan, mutta nyt saamme toteennäytettynä kuulla, että viranhaltijoista ainoastaan vain reilu kolmannes haluaa arvostaa kuntalaismielipidettä!

Virkahenkilöt ovat linnoittautuneet norsunluutorneihinsa ja näkevät asukasmielipiteen uhkana!

 Häntä siis heiluttaa koiraa!

Tampereen kaupungin luottamushenkilönä en hyväksy, että kaupungin virkahenkilöt esiintyvät kuin ”Euroopan omistajat”. Erilaisissa koulutus- ja luentotilaisuuksissa virkahenkilöt korostavat kaikenlaisten johtoryhmien tms. osuutta päätöksenteossa. Tampereen kaupungin päätöksentekoprosessissa niistä ei mainita sanallakaan!

Luottamushenkilöt saavat katsoa peiliin, että todellista valtaa on valunut virkahenkilöille.

Vanha totuus on, että valta otetaan. Tampereella virkahenkilöt ovat ottaneet vallan luottamushenkilöiltä.

Huhtikuun 26. päivänä klo 15.49 Tampereen kaupungin nettisivuille ilmestynyt tiedote ”Alueellisista työryhmistä on tullut tärkeä osa Tampereen päätöksentekoa” on karuun todellisuuteen palauttava tiedote. Virkahenkilöt hyväksyvät ainoastaan pieneltä osin Alvari-toiminnan.

Valitettavaa, sillä häntä heiluttaa siis edelleen koiraa!

Virkahenkilöiden asenne pitää Alvareissa kokea haasteena.

Yhä enemmän asukkaita kiinnostavia tapahtumia, palavereja ja kokouksia sekä niiden linjauksista kertovia nasevia raportteja virkahenkilöille heidän valmistelutyönsä pohjaksi - eiköhän piintynytkin virkamies ala ymmärtämään asiaa.

Kiitän tässäkin yhteydessä Alvereiden vetäjiä eli vuorovaikutussuunnittelijoita siitä työstä, jota olette Alvareissa tehneet. Työtä riittää, jotta saamme kaupungin virkahenkilöistä sen vajaan kaksikolmannestakin ymmärtämään ja hyväksymään Alvarit oleellisena osana Tampereen kaupungin päätöksentekoa. 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alvari, Alvari-toiminta, virkahenkilöt eivät hyväksy Alvari-toimintaa,

"Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu"

Keskiviikko 27.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Kansallista veteraanipäivää. Sitä vietetään nyt 25. kerran.

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen juhlatilaisuus järjestetään tänään Turussa, Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa Artukaisissa. 

Muistan hyvin, kun valtakunnallinen juhlatilaisuus viime vuonna oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Osallistuin silloin juhlavieraana tilaisuuteen.

Sain silloin tavata ja kätellä tuttuja veteraaneja – ainakin yksi silloin tapaamistani veteraaneista on kuluneen vuoden aikana saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon.

Pormestari Timo P. Nieminen, jolle sain vuosi sitten tilaisuuden jälkeen lausua parhaat kiitokset hyvinhoidetusta juhlasta, totesi tervehdyspuheessaan mm. sen, että on ollut ilo huomata juhlan valmistelun aikana, että sotiemme veteraanien työn arvostus elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle.

Nyt Turussa tänään vietettävän valtakunnallisen juhlan kantavana teemana on sama ajatus, jonka pormestari Timo P. Nieminen lausui viime vuonna Tampereella.

Viesti kulkee, veteraanien arvostus elää, vetovastuu vaihtuu nuoremmille ja elävä arvostus veteraanien työlle säilyy.

On hieno todeta, että veteraanien työlle ja uhrauksille osataan nykyään antaa arvoa. Valitettavasti monet veteraanit siirtyivät rajan taakse ennen kuin heidän työlleen osattiin ja uskallettiin antaa arvostusta. Isäni oli yksi heistä, jonka elämä päättyi ennen arvostuksen saamista.

 

Koen tänään Turussa järjestettävän juhlatilaisuuden teeman jälkiosan koskettavan itseäni – ”Vetovastuu vaihtuu”.

Monet sotahistorialliset matkat kunniakkaille taistelupaikoille ovat olleet osa vetovastuun siirtymistä isältä minulle.

Summa, Taipale, Äyräpää, Kiviniemi, Kirvesmäki, Kollaa, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Uhtua, Aunus, Syväri, Vitele, Viipuri, Tali, Ihantala ja monet muut taistelupaikat ovat tulleet tutuiksi osa useaankin kertaan viime vuosien aikana.

Muutama käyntini anoppini synnyinkodin raunioilla Mantsinsaarella ja keskimmäisen poikani mukanaolo yhdellä Mantsinsaaren-matkalla ovat olleet parasta vetovastuun vaihtamista.

Sain takavuosina olla mukana naapuriväen ja heidän lähisukulaistensa matkassa Kivennavan Hartosissa. Mukana oli naapurimme nuorimies ja hänen mukanaolonsa matkalla oli myös vetovastuun siirtämistä parhaimmillaan. Maasepän takoman naulan talteenotto isoisän kotitalon lähellä virtaavan joen lahonneesta sillasta oli muistojen keräämistä aidoimmillaan.

Liian paljon vetovastuuta on veteraaneja seuraavalta sukupolvelta jäänyt tekemättä.

Veteraanien saama tunnustus sai odottaa 1980-luvulle saakka. Kaikki piirit eivät vieläkään tunnusta veteraanien aikaansaannosta - maamme itsenäisyyttä.

Veteraanien kuntoutus ja heidän vanhuudenpäivistään huolehtiminen ei ole suinkaan kunnossa.  Kotona-asumisen helpottaminen olisi yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa - veteraanimme olisivat ansainneet enemmän tukea ja myötätuntoa mm. tässä. 

 

Suomen lippu nousee tänään omakotitalomme salkoon ja se muistuttaa meitä sekä ohikulkijoita siitä panoksesta, jonka veteraanit antoivat, jotta nyt saamme elää vapaassa Suomessa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu, Summa, Taipale, Kollaa, Uhtua, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Vitele, Aunus, Syväri, Kirvesmäki, Kelja, Sammatus, Tali, Ihantala, Mantsinsaari, Salmi, Pitkäranta, Sortavala, Kivennapa,

Viherpeukalo hyödyntää vasta nyt viime kesän parasta satoaan ja tekee työtä uuden sadon sekä kukkaloiston varmistamiseksi

Sunnuntai 24.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Omaan varmaan hamsterin vikaa, sillä vasta nyt perhekuntamme on siirtynyt käyttämään viime kesänä saamamme puutarhasadon parasta ja laadukkainta osaa.

Sain pitkäperjantaina ”vääpeliltä” määräyksen hakea kahdeksan sipulia varastosta ja kuoria ne, jotta niistä saatiin valmistettua herkullisia sipulirenkaita.

 

pict1215.jpg 

  

Tässä kuva hyvinsäilyneistä viime kesän kookkaista sipuleista. Sipulit kuivatettiin hyvin mökin sipulikuivurissa ja sen jälkeen ne on säilytetty Tampereella aluksi kattilahuoneessa ja sen jälkeen "kylmässä" varastossa - varastotappiot ovat jääneet pieniksi.

 

pict1223.jpg

  

Toinen esimerkki viime kesän sadosta on tässä, jossa on 380 mm pitkä vaalea väriporkkana sekä 180 mm pitkä tavallinen porkkana. Molempien alapäästä on nipsaistu pala pois, joten porkkanoiden kokonaispituus on ollut hieman pidempi. Varsinkin väriporkkana on aikasmoinen ilmestys!

 

Kasvuolosuhteet sipuleille ja porkkanoille ovat olleet normaalit, joten mitään erikoistoimenpiteitä ei niiden suhteen viime kesänä ei tehty.

Muokkaus tapahtui tavallisella jyrsimellä, mutta toki syväjyrsintänä. Kasvinsuojelu- ja lannoituskuviot olivat normaalit – sadetus kuului luonnollisesti viljelytekniikan keinovalikoimaan!

 

Syyshortensia-aidan leikkaaminen oli ajankohtainen pitkäperjantaina

 

Syyshortensia-aidanne on parhaimmillaan ennen syyspakkasten tuloa

Syyshortensia-aita on syksyn hieno aidanne ennen ensimmäisten pakkasten saapumista.

 

 

pict1225.jpg

 

Syyshortensian saa leikata vasta, kun on varmuus, että yöpakkasia ei enää tule. Tässä syyshortensia-aitamme ennen leikkausta…

 

 

pict1228.jpg 

 

…ja tässä leikkauksen jälkeen.

 

Monet sanovat, että syyshortensia-aita on parhaimmillaan leikkauksen jälkeisenä taideteoksena ja sitten syksyllä, kun se on parhaassa kukassa!

Viherpeukalon kynnet syyhyävät moniin muihin puutarhatöihin näinä päivinä. Puutarhatyöt suorastaan kaatuvat päälle, mutta järkevillä järjestelyillä ja vuosien kokemuksella tästäkin taas kerran selvitään!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viherpeukalo, väriporkkana, sipuli, syyshortensia, syyshortensian leikkaus,

Pertti Hakasen vaalijuhlassa Sastamalassa oli yli 200 osanottajaa!

Sunnuntai 20.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Pertti Hakanen on kohonnut nopeasti Pirkanmaan kärkivaikuttajien kaartiin, sillä hänet valittiin syksyllä mm. Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi.

Hakasen vaalijuhla Sylvään koululla Sastamalassa perjantaina helmikuun 18. päivänä oli innostava tilaisuus.

Vaalijuhlan ohjelma oli laadittu huolella ja tunnelma Sylvään koulun auditoriossa oli mainio.

Sain ”juhlakalun” pyynnöstä toimia tilaisuuden poliittisen osion juontajana.

Tilaisuuden aluksi tarjottiin maukas ja takuulla kotimaisista elintarvikkeista valmistettu iltapalaksi nimetty runsas ruokatarjoilu. Ruokatarjoilusta vastasi Vehmaan tila ja sen isäntäväki.

Pertti Hakasen vaalikampanja keskittyy ruokaturvan, perheen ja isänmaan esilletuontiin.

Kaikki Hakasen vaaliteemat ovat keskeisiä meille kaikille ja ne tulivat hyvin esille niiden vieraiden esityksissä, jotka esiintyivät Hakasen vaalijuhlassa.

Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Ulla Yli-Hongiston puheenvuoro käsitteli nuorten syrjäytymistä ja varhaista puuttumista nuorten ongelmiin.

Yli-Hongisto on henkilökohtaisesti kokenut kaksikin kuntaliitosta – ensiksi Kiikka ja Keikyä Äetsäksi ja sitten Äetsä Sastamalaan – ja sen vuoksi kysyin juonnossani häneltä ohjeita ja malleja, että miten onnistunut kuntaliitos toteutetaan. Avoimuus ja alueiden tasapuolinen kohtelu uuden kunnan toimesta ovat keskeinen onnistumisen edellytys, mainitsi Yli-Hongisto.

MTK:n 2. puheenjohtaja Mauno Ylinen Kauhavalta oli toinen Hakasen vaalijuhlassa esiintynyt asiantuntija. Ylisen suuri huoli oli maataloustuotannon raju kannattavaisuuden romahtaminen. Toivon, että voin jatkossa näillä palstoilla palata juontajan ja Ylisen käymään jatkokeskusteluun.

Kolmantena vieraana kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen vaalijuhlassa esiintyi kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja.

Korkeaoja omaa vankan taustatiedon ja kokemuksen, sillä onhan hän ollut kansanedustajana vuodesta 1991 alkaen. Lisäksi hän on toiminut maa- ja metsätalousministerinä Jäätteenmäen sekä Vanhasen I hallituksessa.

Korkeaojan esitys toi esille mielenkiintoista taustatietoa mm. Jäätteenmäen sekä Vanhasen II hallituksen maatalousohjelman laatimisesta. Molempien laadinta tapahtui Juha Korkeaojan johdolla.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana Juha Korkeaoja on aihealueen paras asiantuntija Suomessa ja mielenkiintoista olikin kuulla hänen aprikointinsa Suomen Afganistanin rauhanturvaoperaation tulevaisuudesta.

Ajattelin kysyä juonto-osuudessani tästä, mutta päädyin itsenäisesti, että en lähde tässä juhlatilaisuudessa kyselemään Suomen Afganistan-politiiikasta.

Kun Juha Korkeaoja kuitenkin otti asian esille puheessaan omaehtoisesti, halusin juontajan kysymysosuudessa kysellä tarkemmin Korkeaojan ja sitä kautta Suomen linjauksista. Korkeaoja tarkensi asioita ja oli tilaisuuden jälkeen minulle tyytyväinen, että sai tarkentaa esille tuomiaan ajatuksia.

On hyvä, että Keskusta on aloitteellinen vaalikampanjoinnin aikana käsittelemään vastuullisesti myös Afganistan-kysymystä. Se on ASIAA parhaimmillaan.

Parhaat kiitokset illan pääjuontajalle Essi Leppäkoskelle, joka osaavalla juonnollaan ja mainioilla lauluesityksillään teki vaalijuhlasta todellisen JUHLAN.

Timo Kimpanpään runoesityksistä erityisesti Yrjö Jylhän ”Kuujärvi” puhutteli juhlayleisöä. Olen saanut kahdestikin käydä Kuujärvellä ja sen vuoksi Kimpanpään esittämät säkeet ”Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannalla karsikkopuu…”sykähdyttivät. 

Kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen lyhyet, mutta useat esiintymiset juhlalavalla toivat hienosti esille ne arvot, joilla hän on lähtenyt tavoittelemaan paikkaa Arkadianmäelle.

 

Tässä muutamia kuvia Pertti Hakasen vaalijuhlasta:

 

pict1080.jpg

Vaalijuhlan pääjuontaja ja monien mainioiden lauluesitysten esittäjä

Essi Leppäkoski.

 

pict1076.jpg

 

Puutarhatontut Eeva-Liisa Sianoja ja Maarit Kallio vierailivat monesti lavalla ja heillä oli aina nasevaa kerrottavaa. 

 

pict1082.jpg

 

Juhlaisäntä Pertti Hakanen

 

 

 

pict1089.jpg

 

 

 

Juhlan loppukiitokset: Pertti ja Seija Hakanen!

 

Ja vielä pari Päivikki Ristiniemen ikuistamaa kuvaa Pertti Hakasen vaalijuhlasta:

 

 

 

hakasenpaneeli18022011.jpg

Ulla Yli-Hongiston (oikealla), Mauno Ylisen (vasemmalla) ja Juha Korkeaojan (toinen oikealta) esitysten jälkeen paneelikeskusteluun kutsuttiin mukaan myös itse "juhlakalu" eli Pertti Hakanen (toinen vasemmalta).

 

hakasenjuontaja18.022011.jpg

 

Juontajalla oli helppo ja mieluisa tehtävä johdatella korkeatasoisen paneelin keskustelua.

 

 

Yhtenäinen Sastamala ja ympäröivä Pirkanmaa antavat Pertti Hakaselle todelliset mahdollisuudet tavoitella yhtä Pirkanmaan Keskustan paikkaa tulevassa Eduskunnassa.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Ulla Yli-Hongisto, Mauno Ylinen, Juha Korkeaoja, MTK, Sastamala, Sylvään koulu, Vehmaan tila, Essi Leppäkoski, Timo Kimpanpää, Kuujärven kunnaat, Tuula Ristimäki, Päivikki Ristiniemi, Pyhäjärvi Vl.,

Pieni henkilökohtainen muisto Esa Pakarisesta

Keskiviikko 9.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Näyttelijä, hanuristi, laulaja ja viihdyttäjä Esa Pakarisen syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta.

Feeliks Esaias  ”Esa” Pakarinen syntyi Rääkkylässä 9. helmikuuta 1911 ja kuoli Varkaudessa 28. huhtikuuta 1989.

Esa Pakarinen oli suomalaisen viihteen historian merkittävimpiä ja monipuolisimpia hahmoja. Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet mm. näyttelijänä, laulajana, muusikkona sekä esiintymislavojen koomisena ja tunteisiin vetoavana viihdyttäjänä.

Omaan pienen henkilökohtaisen muiston Esa Pakarisesta.

Muistoni ajoittuu vuodelle 1972 ja Esan estradielämä oli tilapäisesti hieman hiipunut. Sanon tilapäisesti sen vuoksi, että hän pääsi uuteen vauhtiin ja yleisön tietoisuuteen taas uudestaan jonkin verran myöhemmin.

Toimin tuolloin rehuedustajana Keski-Pohjanmaalla ja tehtäviini kuului osallistua mm. maatalouskauppojen kevätmarkkinoille ja esitellä rehutuotteita.

Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan Kannuksen myymälässä oli suuret kevätmarkkinat. Suurta luottamusta Kannuksessa ja lähipitäjissä nauttiva myymälänhoitaja Lauri Ruuska oli järjestänyt myymäläänsä suuret ja mittavat markkinat.

Minulla oli oma nurkkaus maatalousosastolla, jossa esittelin rehuja.

Markkinoiden vetonaula oli Esa Pakarinen, joka kuljeskeli ympäri myymälää ja esitti parhaita paloja osaamisestaan. Yleisö oli tyytyväinen ja niin olin myös minä, joka pääsin tunnetun taiteilijan kanssa samaan takahuoneen ruokapöytään ruokailemaan. Juttelimme myös päivän aikana.

Pakarinen oli kuuluisuudestaan huolimatta tyytyväinen vaatimattomaan takahuoneen ruokailuun, jonka myymälänhoitaja Lauri Ruuska meille oli järjestänyt. Kaikesta näki, että suuri taiteilija oli vaatimaton ja vähään tyytyväinen.

Esa Pakarista muistellaan kiertueella, joka toteutetaan 12.2.-18.3.2011 välisenä aikana. Kiertue alkaa Helsingistä ja päättyy Tampereelle.

Lavalla loistavat mm. Euroviisuissa Suomea edustaneet ja Värttinässä laulavat Kuunkuiskaajat, Johanna Virtanen ja Susan Aho. Pekka Puupään ja muut lukuisat hahmot revyyssä herättää henkiin kuplettimestari ja imitaattori Matti Muhonen.

Aion muistella kuuluisaa ”esiintyjäkollegaani” ja varata liput Tampereen Pakkahuoneella 18.3.2011 klo 19.00 järjestettävään kiertueen viimeiseen esitykseen.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esa Pakarinen, Esa Pakarisen syntymästä 100-vuotta, Kuunkuiskaajat, Rillumarei-revyy, KPO, Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa,

Arjen Ystävä on Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen uusi toimintamuoto

Torstai 3.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Maakunnalliset syöpäyhdistykset tekevät tärkeää työtä syöpään sairastuneiden kuntouttamiseksi ja virkistämiseksi.

Minulla on asiasta henkilökohtaista kokemusta, sillä vuonna 2001 tapahtuneen onnistuneen eturauhassyöpäleikkaukseni jälkeen liityin Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n tukihenkilötoimintaan.

Syöpään sairastuneet naiset ovat paljon aktiivisempia tukihenkilötoiminnan asiakkaita kuin miehet.

Naiset hakeutuvat tukihenkilöiden pariin usein jo sairaalassa. Se on toisaalta hyvin ymmärrettävääkin, sillä esim. rintasyöpätapauksissa leikkauksen henkilökohtaisesti kokeneesta on paljon apua monissa käytännön asioissa, jotka rintansa leikkauksessa menettänyt nainen joutuu kokemaan.

Hiljattain eturauhassyöpädiagnoosin saaneille miehille järjestetään Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toimesta ensitiedon kursseja ja ne ovat saavuttaneet miesten keskuudessa suuren suosion.

Ensitiedon kurssi kokoontuu viikon välein muutaman kerran keväisin ja toinen syksyisin. Kokoontumiset ovat teemoitettu eri aihepiirien mukaan. Roolini on toimia alustajana illassa, jossa käsitellään eturauhassyöpää ja seksuaalisuutta.  

Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry on laajentamassa toimintaansa tukihenkilötoiminnassa Arjen Ystävä- toimintaan.

Liikkeellelähtö tapahtuu vaatimattomasti, sillä koulutettuja Arjen Ystäviä ei vielä ole paljoa.

Arjen Ystävä-toiminta painottuu syöpäsairaan tukemiseen sairauden alkuvaiheessa, syöpähoitojen aikaan sekä sairauden toipumisvaiheeseen.

Arjen Ystävä-toiminnasta on kokemuksia Helsingistä sekä Oulusta. Erityisesti pääkaupunkiseudulla palvelulla on ollut kysyntää, sillä tukikontakteja on kaikille Arjen Ystävillä kertynyt n. yksi kontakti kuukaudessa.

Henkilö, joka haluaa itselleen Arjen Ystävän, pitää olla esim. puhelinyhteydessä Pirkanmaan Syöpäyhdistykseen ja kertoa tarpeistaan. Kaikki keskustelut ovat luonnollisesti luottamuksellisia.

Valitettavasti en ehdi Arjen Ystäväksi ainakaan toiminnan alkuvaiheessa, mutta kannustan toimintaan lähteneitä. Oletan, että pieni kärkijoukko tulee olemaan täystyöllistetty. 

Uskon, että työssä onnistuminen antaa paljon niille, jotka ensimmäisinä lähtevät Tampereella Arjen Ystäviksi.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arjen Ystävä, Pirkanmaan Syöpäyhdistys, Tukihenkilötoiminta, eturauhassyöpä, rintasyöpä,

Idea seuraavan presidentin työkalupakkiin

Sunnuntai 19.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Nykyinen presidentti on linjansa valinnut ja näin on varmaan myös sen suhteen, että kenet hän kutsuu viimeisiin emännöimiinsä Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Presidentin linnaan 6.12.2011.

Uskallan esittää vuonna 2012 valittavalle Tasavallan Presidentille idean, jolla hän voisi positiivisesti monipuolistaa Itsenäisyyspäivän juhliin kutsumaansa vierasjoukkoa.

Esitän, että Linnaan kutsuttaisiin edustava joukko vammaisjärjestöjen edustajia Itsenäisyyspäivänä 6.12.2012!

En suinkaan tarkoita vammaisjärjestöjen palkollisia, vaan eri järjestöjen aitoja rivijäseniä.

Vammaisedustuksesta pitäisi luoda pysyvä käytäntö. Maassamme on lukuisia vammaisjärjestöjä ja vaikkapa kymmenkunnan järjestön sisällyttäminen vuosittain vierasjoukkoon olisi hyvä pääavaus seuraavalle presidentille.

Käsitän, että Presidentti kutsuu Linnan juhliin sellaisia henkilöitä, joita hän on kuluneen vuoden aikana tai aikaisemmin tavannut.

Vammaisjärjestöjen rivijäsenten kutsuminen Linnan juhliin merkitsisi tämän periaatteen osalta sitä, että Presidentin pitäisi pitkin vuotta hankkiutua yhteyksiin, joissa hän tapaisi vammaisia.

Tasavallan Presidentin nykyistä aktiivisempi esiintyminen vammaisasian puolestapuhujana olisi koko yhteiskunnan etu. Se olisi tärkeä esimerkki sille, että vammaiset ovat tasavertaisia yhteiskuntamme jäseniä.

-Esko Erkkilä-

 

--------------

 

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Aamulehden Lukijalta-osion "Näin se on" -palstalla lauantaina 18.12.2010.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Linnan juhlat, Itsenäisyyspäivän juhlat, Itsenäisyyspäivän juhlat 6.12.2012, vammaisjärjestöt, Tarja Halonen,

Tänään on vuoden suurin juhlapäivä - Itsenäisyyspäivä!!

Maanantai 6.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Itsenäisyyspäivää sen kunniaksi, että Suomi sai valtiollisen itsenäisyyden joulukuun 6. päivänä 1917.

 

Päivä on juhlapäivistämme merkittävin.

 

On ilahduttavaa, että Itsenäisyyspäivä on vuosien saatossa saanut entistä tärkeämmän aseman kansalaisten silmissä. Osaamme arvostaa itsenäisyyttä ja vapaata Suomea.

 

YYA-Suomessa näin ei ollut ja tuntui, että Vapunpäivä punalippuineen oli silloin merkittävin juhlapäivämme. Näin ainakin itää kohti kontallaan olleen Yleisradion ja muun valtamedian mielestä.

 

Ulospäin näyttävintä perhekunnassamme tänään on, että Suomen lippu saa hulmuta lippusalossamme klo 20.00 saakka.

 

Hämärän saapuessa valaisemme lippusalkomme ja siinä hulmuavan Suomen lipun halogeenivalaisimilla. Lipun valaiseminen lisää Itsenäisyyspäivän tunnelmaa.

 

Itsenäisyyspäivän juhlistaminen ja sen arvokas viettäminen merkitsevät minulle tietyn kunniavelan maksamista.

 

Edesmennyt Isäni taisteli etulinjassa neljänä Itsenäisyyspäivänä eli vuosina 1939, 1941, 1942 ja 1943.

 

Isäni taisteli pikakivääriampujana monilla kunniakkailla taistelupaikoilla. Olen viime vuosien aikana käynyt niillä monilla. Useimmiten hän palasi muistelemaan Lempaalan Munakukkulalla ja Metsäpirtin Taipaleenjoella kokemiaan taisteluja.

 

Munakukkula muodostui hänen kertomanaan myös minulle niin tutuksi paikaksi, että tunsin sen heti, kun pääsin siellä käymään.

 

Taipaleen taistelupaikoilla olen päässyt käymään usein. Tiedän tarkalleen Taipaleen eri tukikohtien sijainnin ja olen monesti saanut tuta Taipaleenjoen virtaamisen Laatokkaan.

 

Lähellä Taipaletta sijaitseva Kirvesmäki taistelupaikkoineen on myös tullut tutuksi. Eräs eniten koskettavista taistelupaikoilla tapahtuneista käynneistäni on se, kun pääsin käymään Kirvesmäen takamaastossa sijaitsevalla kaivolla, jonka äärellä tapahtuneisiin tilanteisiin perustuu Yrjö Jylhän "Kaivo" -runossa kuvaamat tapahtumat.

 

Harmittaa, että Venäjän ökyrikkaat ovat saaneet perustaa Taipaleenjoen suomalaisten puoleiselle rannalle pienkoneille soveltuvan kiitoradan. Se mahdollistaa Taipaleenjoen datsoilla lomailevien venäläisten lentokone- ja helikopterimatkat Pietariin ostoksille. Tätäkö varten Leniniä ja Stalinia jumaloivat kommunistit rakensivat Neuvostoliiton?

 

Haluamme arvokkaalla Itsenäisyyspäivän viettämisellä kunnioittaa sotaveteraaniemme arvokasta työtä, jonka ansiosta suomalaiset ovat kaikkina vuosina vuoden 1917 jälkeen saaneet asua vapaassa ja itsenäisessä maassa. Sotaveteraanien rivit harvenevat ja sen vuoksi jäljellä olevien huomiointi on kansalaisvelvollisuuteemme.

 

Itsenäisyyspäivänä otamme osaa niiden suomalaisten suruun ja kohtaloon, jotka Talvi- ja Jatkosodan tuloksena menettivät kotinsa. Heidän kokemansa vääryys ei saa unohtua mielistämme eikä lastemme ja lastenlastemme tietoisuudesta.

 

Neuvostoliiton ei pitänyt milloinkaan hajota eikä Saksojen yhdistyä. Niin kuitenkin tapahtui.

 

Ehkä tulevaisuus joskus jollakin tavalla korjaa sen vääryyden, jonka Suomi sai kokea sodissamme 1939 - 1944.

 

On hienoa, että YLE panostaa Itsenäisyyspäivän ohjelmatarjontaan. Ohjelmatiedoista selviää, että eri kanavilta on tänään tulossa Itsenäisyyspäivän arvolle sopivia monia ohjelmia.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivä, 6.12.1917, Suomen lippu, Taipale, Taipaleenjoki, Kirvesmäki, Metsäpirtti, Lempaala, Munakukkula, Yrjö Jylhä, Kaivo.

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöt tekevät moninaista työtä syöpään sairastuneiden tukemiseksi

Keskiviikko 1.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Sairastuin eturauhassyöpään vuoden 2001 lopulla.

 

Leikkaushoidon jälkeen palasin työelämään kuuden viikon sairasloman jälkeen. Nyt olen saanut hoitaa entistä "työpostiani" yhdeksän vuotta sairastumiseni jälkeen.

 

Olen onnenpekka, että selvisin näin hyvin.

 

Liityin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi pian tervehtymiseni jälkeen. Se oli tiettyä kiitollisuuden osoittamista siitä, että varhaistoteamisen ansiosta olen saanut palata työelämään.

 

Kaikkien Suomen maakunnallisten syöpäyhdistysten tärkeä toimintamuoto on tukihenkilötoiminta.

 

Tukihenkilö on kokenut syövän ja useimmat tukihenkilöt ovat tervehtyneet siitä. Olemme elävä esimerkki, että syöpä ei välttämättä ole kuolemaksi.

 

Tukihenkilötoimintaan lähteneet ovat sitoutuneet vaitioloon eli mitkään asiat eivät leviä tukihenkilön kautta julkisuuteen tai kenenkään tietoon. Meihin voidaan luottaa arkaluontoisimmissakin kysymyksissä.

 

Tukihenkilöä haluavan henkilön pitää olla yhteydessä maakunnalliseen syöpäyhdistykseen ja siellä tukihenkilötoiminnasta vastaava ammattilainen harkitsee, että kenen tukihenkilön puoleen tullaan kääntymään. Tukea haluava ei voi siis alkuvaiheessa olla suoraan yhteydessä tukihenkilöön, vaan se tapahtuu paikallisen syöpäyhdistyksen kautta.

 

Varsinainen toiminta on sitten tukea etsivän ja tukihenkilön valittavissa ja sovittavissa. Se tapahtuu tavallisimmin tapaamalla, mutta myös puhelinkeskustelut tai sähköpostiviestittelyt ovat mahdollisia.

 

Tukihenkilötoiminnan eräs muoto ovat erilaiset pienryhmätapaamiset.

 

Pirkanmaan Syöpäyhdistys järjestää kahdesti vuodessa esim. eturauhassyöpä-diagnoosin saaneille henkilöille tilaisuussarjan, johon kuuluu puolisentusinaa eri aihepiirejä käsittelevää iltahetkeä. Iltahetken vetää koulutuksen saanut sairaanhoitaja sekä illan teemaan perehtynyt tukihenkilö. Nämä tilaisuudet ovat olleet antoisia ja rohkaisen osallistumaan niihin.

 

Olen tavannut tukihenkilönä vetää iltahetken, jonka teemana on "Parisuhde ja seksuaalisuus". Vaativa teema, mutta saamastani palautteesta päättelen, että olen onnistunut vaikean teeman käsittelyssä. 

 

Syöpäyhdistysten tukihenkilöt eivät saa toiminnastaan rahallista korvausta. Paras korvaus tukihenkilölle on tunne ja tietoisuus siitä, että hän on pystynyt olemaan avuksi saman kohtalon kokeneelle läheiselleen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpäyhdistykset, syöpä, tukihenkilö, tukihenkilötoiminta, Pirkanmaan Syöpäyhdistys, eturauhassyöpä, rintasyöpä,

Etelä-Alvari esittää syöpäseulontojen laajentamista eturauhassyövän havaitsemiseen

Keskiviikko 15.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Etelä-Alvarin - alueellisen vaikuttamisen kanava Tampereella - aktiivit kokoontuivat torstaina 9.9.2010 Nekalan päiväkeskukseen käsittelemään "Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden" talousarviota vuodelle 2011. Kyseessä oli asukasvaikuttamisen evästystilaisuus budjetin laadintaan.

 

Meitä Etelä-Alvarin aktiiveja oli paikalla viitisentoista ja käsittelimme budjettikysymyksiä muutaman hengen ryhmissä.

 

Esitin PSA-tutkimusten sisällyttämistä tamperelaisten miesten ikäkausitarkastusten osaksi.

 

Tunsin suurta mielihyvää, kun oman ryhmäni lisäksi samaa asiaa kannatettiin kahdessa muussakin eri ryhmässä.

 

PSA-tutkimusten merkitys on nyt osoitettu myös virallisissa tutkimuksissa ja sen vuoksi niiden vaatiminen miesten ikäkausittain toteutettavien terveystarkastusten yhdeksi osaksi on perusteltua.

 

Eturauhassyöpä piinaa yhä nuorempia ikäluokkia. Nuorten miesten - tässä nuorella miehellä tarkoitetaan 50…55-vuotiaita - eturauhassyöpä on yleensä tyypiltään ärhäkkä, joten sen havaitseminen varhain on erityisen tärkeää.

 

Eturauhassyöpä - kuten syövät yleensäkin - ovat koko perheen sairaus. Sen vuoksi sen varhaistoteamiseen pitää panostaa.

 

Nykypäivänä syöpää ei tarvitse kokea mörkönä. Olen läpikäynyt eturauhassyöpäleikkauksen v. 2001 ja palannut sen jälkeen täysipainoisesti työelämään. Leikkauksesta on nyt kulunut lähes yhdeksän vuotta ja kuukausi sitten PSA-kontrolli näytti kaiken olevan kunnossa. Ei kannata pelätä syövän olevan kuolemaksi!

 

Syöpäseulontojen laajentaminen eturauhassyövän toteamiseen on parhainta menettelyä sukupuolten tasa-arvon kannalta. Rintasyövän ja eturauhassyövän uusdiagnoosit liikkuvat molemmat tasolla 4.200…4.300 tapausta vuosittain. Eturauhasyöpä on tavoittanut uusien rintasyöpätapausten määrän per vuosi.

 

Esitän myös näin yksityisesti, että Tampereen kaupunki aloittaisi eturauhassyöpäseulonnat jo vuonna 2011. Seulontojen piiriin pitäisi aluksi liittää 50-vuotiaat miehet. Seuraava seulonta olisi jokaisen miehen kohdalla viiden vuoden kuluttua.

 

Viiden vuoden välein toimitettava syöpäseulonta ei ole riittävä, mutta ehkä se aktivoisi viiskymppiset miehet oma-aloitteiseen PSA-kokeeseen kerran viisivuotiskauden keskivaiheilla!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Etelä-Alvari, PSA, PSA-koe, eturauhassyöpä, rintasyöpä, syöpäselonnat,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »