Tukes ei ole tehtäviensä tasolla!Torstai 30.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tukes (Turvatekniikan keskus) on marraskuussa 1995 perustettu virasto, joka toimii työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla. Tukes toimii teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvojana, kehittäjänä ja asiantuntijana. Sen toimialoja ovat kemikaali- ja prosessiturvallisuus, sähkö- ja painelaiteturvallisuus, kuluttajaturvallisuus, pelastustoimen laitteet, jalometallituotteet, ilotulitteet ja räjähteet, CE-merkityt rakennustuotteet ja mittaaminen.
Tukes on viranomainen ja sen tehtävänä on valvoa, että myynnissä ja käytössä olevat tuotteet ovat turvallisia ja täyttävät niitä koskevat vaatimukset.
Tukes kuuluu suuriin mokaajiin, sillä sen toiminta ilotuliteräjähteiden valvonnassa on viime päivinä ollut ala-arvoista.
Tukes ei ole pystynyt suojelemaan ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä siten, kuin sen tehtävänkuva edellyttää. Tukes´n toiminta valvovana viranomaisena on luonut kansalaisten keskuuteen suurta epävarmuutta.
Tukes´n olisi pitänyt määrätä epäluotettavien ilotulitteiden takaisinveto markkinoilta. Kun se ei sitä tehnyt, kantaa se vastuun niiden mahdollisesti aiheuttamista onnettomuuksista.
Eilen annetut lukuisat uudet ohjeet osoittavat, että Tukes ei ole tehtäviensä tasolla.
Valvovan viranomaisen ei pidä muutella päätöksiään muutaman tunnin välein. Ilotulitteiden jälkikäteinen hyväksyminen, kun ne on toimitettu kauppaan, on naurettavaa toimintaa.
Epäluotettavat ilotulitteet ovat kansalaisille samanlainen uhka kuin vialliset elintarvikkeet.
Nostan hattua Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, joka lähes viikoittain joutuu määräämään joidenkin elintarviketuotteiden takaisinvetoja. Näemme yritysten takaisinvetoilmoituksia sanomalehdissä jatkuvasti.
Elintarvikkeiden takaisinvedoissa on useimmiten kysymys (tuonti)elintarvikkeiden salmonellaepäilyistä tai virheellisistä tuoteselosteista.
Miksi Tukes ei menetellyt yhtä johdonmukaisesti kuin vastaava elintarvikepuolen viranomainen eli Evira?
Tukes syyttelee yrityksiä omavalvontaohjelmien puutteellisuudesta ja yritykset niskuroivat Tukes´a vastaan.
Eikö Tukes omaa riittävää auktoriteettia valvontakohteenaan olevien yritysten keskuudessa? Miksi yritykset niskuroivat? Onko niillä jopa aihetta niskurointiin? Onko Tukes´lla ”puhtaat jauhot pussissa”?
Tukes´n toiminta on tutkittava ja vastuuhenkilöt saatettava vastuuseen. Toivottavasti Tukes´n toiminnan (= toimimattomuuden) vuoksi ihmis-, esine- tai ympäristövahinkoja ei loppuvuoden ilotulituksissa pääse tapahtumaan.
On oikein, että Työ- ja elinkeinoministeriö tutkii Turvatekniikan laitoksen keittämän sopan. Valitettavaa on se, että tutkiminen tapahtuu vasta Uudenvuoden jälkeen – vahinkoja ehtii ehkä tapahtua!
Tässä ilmainen neuvo TEM:lle:
Tukes´n pitää määrätä, että vuodenvaihteen ilotulituksiin kaupattavat ilotulitteet on tarkastettava ja hyväksyttävä vaikkapa marraskuun loppuun mennessä. Tämä antaisi esim. urheiluseurojen talkoolaisille varmuuden, että he myyvät asiakkaille laillisia ja turvallisia ilotulitteita.
Leikittely ihmisten terveydellä on saatava loppumaan!
-Esko Erkkilä-
PS. Tämä täydennys on laadittu keskiviikkona 29.12.2010 klo 23.25.
Työ-ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on päätynyt samaan kuin minäkin eli siihen, että Uudenvuoden ilotulitteet on hyväksyttävä jo edeltävän syksyn aikana. Mauri on järkimies ja osaa tarttua nopeasti toimeen! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tukes, Turvatekniikan keskus, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Työ- ja elinkeinoministeriö, TEM, Mauri Pekkarinen, |
Hyvä Aamulehti!Keskiviikko 29.12.2010 - -Esko Erkkilä- Aamulehden toimittaja Simopekka Virkkula julkisti Aamulehden SuAsiat-lehdessä 19.12.2010, että hän siirtyy joulun jälkeen Aamulehden kirjeenvaihtajaksi Tallinnaan. Hieno päätös päätoimittaja Jouko Jokiselta ja toimittaja Simopekka Virkkulalta! Suomalainen media on elänyt jälkijättöistä elämää Baltian sekä lähi-Venäjän seurannassa. Nyt saamme tilanteeseen ainakin osaparannuksen, kun Aamulehti ”miehittää” Tallinnan. Viro on ihailtavan nopeasti kohonnut Neuvostoliiton ikeen alta vapauduttuaan läntisen maailman tärkeäksi osaksi. Muistamme hyvin, kun neuvostokonepistoolein varustetut puna-armeijalaiset valvoivat Gorg Ots´iin nousevia suomalaisia 1970- ja taisi olla vielä 1980-luvullakin. Montaa itkua sai seurata Tallinnan satamassa, kun Suomeen matkaavat onnelliset virolaiset jättivät jäähyväisiään neuvostovallan alle jääville sukulaisilleen. Nyt kaikki on tosin. Viro on liittynyt Natoon ja liittyy vuodenvaihteessa euroon. Kehitys on ollut valtavaa. Ihailtavia ovat ne toimenpiteet, joilla Viro saavutti euro-kelpoisuuden. On enemmän kuin toivottavaa, että Simopekka Virkkula paneutuu koko Baltian tilanteeseen, sillä myös Latvia ja Liettua ovat jo nyt merkittäviä maita Suomen talouselämälle ja ne tulevat kasvattamaan merkitystään Suomen kumppaneina. Jäämme odottamaan Aamulehden avausta Venäjän suuntaan. -Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Aamulehti, Jouko Jokinen, Simopekka Virkkula, Tallinna, Baltia, Viron miehitys, |
On varottava kamreerimaista otetta!Keskiviikko 15.12.2010 - -Esko Erkkilä- Kamreeri on yritys- ja myös kuntamaailmassa tarpeellinen toimija organisaatiossa.
Kamreereja kutsutaan organisaatiokaavioissa controllereiksi, laskentapäälliköiksi, talouspäälliköiksi tai muilla vastaavilla termeillä – monesti kamreeripostin hoitajan titteli päättyy ”johtaja” –termiin.
Kamreeri ajattelee asioita kylmien numeroiden ja usein toteutuneiden lukujen perusteella.
Kamreerit tuijottavat tavallisesti siis historialukuja, sillä tulevaisuuden ennakointi kamreeri-näkökulman omaaville on vaikeaa - useimmiten mahdotonta
Kamreerista ei ole ylimmäksi päättäjäksi.
Seuraavien vaalien jälkeen Suomen on varottava, että kamreeri-ajattelu ei valtaa ylimpiä päättäjiämme.
Jos kamreerimainen ajattelu saa vallan valtakunnan johdossa, on kansalaisille tiedossa kylmää kyytiä. Leikkauslistat otetaan käyttöön ja aletaan leikata – näin menettelevät kamreerimaisesti ajattelevat johtajat.
Erityisesti lapsiperheiden, eläkeläisten, työttömien ja muutenkin heikompiosaisten kannalta on suuri vaara, että kamreeriajattelun omaavat puolueet ja henkilöt pääsevät päättäjän asemaan.
Kokoomus, demarit, vihreät ja hallituskipeydessään nyt myös perussuomalaiset liputtavat leikkauslistojen perään.
On suurta aihetta huoleen.
Keskusta on selkeästi linjannut, että leikkaukset ovat vihoviimeinen keino.
Toivon, että leikkauslistojen kärjessä olevat kansalaiset muistavat antaa tukensa puolueelle, joka ei tule kannattamaan kamreerimaista ajattelua eduskuntavaalien jälkeenkään.
Keskusta on valinnut eduskuntavaaliteemakseen ”Asiaa”.
Keskustan teema kertoo yksinkertaisuudessaan sen, että asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.
Leikkauslistoille eivät saa kuulua lapsilisät, asumistuet, työttömyyskorvaukset eivätkä eläkkeet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiaa, Suomen Keskusta, kamreeri, leikkauslistat, lapsilisä, asumistuki, työttömyyskorvaus, |
Brändityöryhmän luomutavoite ei ole realistinen?Maanantai 13.12.2010 - -Esko Erkkilä- Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) asetti brändityöryhmän vuonna 2008. Ryhmä antoi loppuraporttinsa 25.11.2010.
Tarkoituksena on ollut luoda Suomelle strategia, jolla mielikuva maastamme vahvistuu.
Ryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila toteaa tiedotteessa, että Suomi-kuvan on pohjauduttava todellisiin, olemassa oleviin vahvuuksiin.
Pidän perusteettomana loppuraportissa esitettyä luomun osuuden kasvattamista Suomen maataloustuotannosta vähintään puoleen.
Luomun kysyntävetoisuuden heikkous ja luomuketjun kustannusrakenne merkitsevät, että brändityöryhmän tavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa. Luomuketjun kustannusrakenteen eräs heikkous on mm. se, että alkutuotannon neuvonnassa luomuneuvojien lukumäärä on kohtuuttoman suuri.
Kuluttajat suhtautuvat kyselyissä luomutuotteisiin positiivisesti, mutta päivittäistavarakaupassa, kun kassalle ollaan menossa luomutuotteita sisältävän myymäläkärryn kanssa, astuu "pupu pöksyyn" ja luomutuotteet palautetaan hyllyyn.
Luomuviljan vientiin erikoistunut Pohjolan Luomu Oy ajautui konkurssiin muutama viikko sitten.
Luomusta ei siis (ainakaan vielä) ole bisnekseksi. Surullista, mutta totta.
Suomalaisen puhtaan elintarviketuotannon ja luomutuotannon vastakkainasettelun vaaraa on varottava. Vaara on ilmeinen, jos luomua laajennetaan väkisin.
Arvostan luomua eräänä keinona turvata alkutuotannolle riittävä korvaus siitä työstä, jota maataloustuotteiden tuottaminen vaatii.
Luomusta ei kuitenkaan saa muodostua puhtaiden suomalaisten elintarvikkeiden perustuotannolle epätervettä kilpailijaa eikä mollaajaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: brändityöryhmä, luomu, Jorma Ollila |
Positiivinen puhe Tampereen kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampereen KeskustorillaTiistai 7.12.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan ilotulituksineen Tampereen Keskustorilla 6.12.2010.
Keskustori lähiseutuineen oli täynnä väkeä. Erityisen mukavaa oli, että perheiden nuorimmat oli otettu sankoin joukoin mukaan Itsenäisyyspäiväjuhlaan.
Tilaisuuden musiikkiannista vastasivat Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta johtajanaan Päivi Pyymäki sekä Tampereen Poliisilaulajat, joita johti Lasse Kautto.
Näyttelijä Petra Saaristo esitti Lauri Viidan runon "Alfhild".
Juhlapuheen Raatihuoneen parvekkeelta piti apulaispormestari Timo Hanhilahti.
Juhlayleisöä miellytti Hanhilahden tulevaisuudenuskoinen näkökulma juhlapuheessaan.
Arvostin, että Hanhilahti mainitsi pariinkin kertaan puheessaan yritysten pärjäämisen tärkeyden. Samoin hän painotti tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä Tampereen hyvinvoinnille.
Kulttuurin merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille sai merkittävän osan apulaispormestarin puheessa.
Apulaispormestari Timo Hanhilahti teki joidenkin mielestä ehkä rohkeankin avauksen, kun hän esitti vuoden 1918 tapahtuminen huomiointia jollakin sopivalla tavalla, kun Tamperetta kehitetään.
Hanhilahti painotti, että sisällissodan - tätä termiä Hanhilahti käytti - molempien osapuolten näkökulmat pitää huomioida, kun 1918 -tapahtumia hyödynnetään esim. Tampereen matkailussa.
Kannatan apulaispormestari Timo Hanhilahden avausta ja toivon, että sitä aletaan kehittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Työväenyhdistys, Päivi Pyymäki, Tampereen Poliisilaulajat, Lasse Kautto, Petra Saaristo, Lauri Viita, Alfhild, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, |
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöt tekevät moninaista työtä syöpään sairastuneiden tukemiseksiKeskiviikko 1.12.2010 - -Esko Erkkilä- Sairastuin eturauhassyöpään vuoden 2001 lopulla.
Leikkaushoidon jälkeen palasin työelämään kuuden viikon sairasloman jälkeen. Nyt olen saanut hoitaa entistä "työpostiani" yhdeksän vuotta sairastumiseni jälkeen.
Olen onnenpekka, että selvisin näin hyvin.
Liityin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi pian tervehtymiseni jälkeen. Se oli tiettyä kiitollisuuden osoittamista siitä, että varhaistoteamisen ansiosta olen saanut palata työelämään.
Kaikkien Suomen maakunnallisten syöpäyhdistysten tärkeä toimintamuoto on tukihenkilötoiminta.
Tukihenkilö on kokenut syövän ja useimmat tukihenkilöt ovat tervehtyneet siitä. Olemme elävä esimerkki, että syöpä ei välttämättä ole kuolemaksi.
Tukihenkilötoimintaan lähteneet ovat sitoutuneet vaitioloon eli mitkään asiat eivät leviä tukihenkilön kautta julkisuuteen tai kenenkään tietoon. Meihin voidaan luottaa arkaluontoisimmissakin kysymyksissä.
Tukihenkilöä haluavan henkilön pitää olla yhteydessä maakunnalliseen syöpäyhdistykseen ja siellä tukihenkilötoiminnasta vastaava ammattilainen harkitsee, että kenen tukihenkilön puoleen tullaan kääntymään. Tukea haluava ei voi siis alkuvaiheessa olla suoraan yhteydessä tukihenkilöön, vaan se tapahtuu paikallisen syöpäyhdistyksen kautta.
Varsinainen toiminta on sitten tukea etsivän ja tukihenkilön valittavissa ja sovittavissa. Se tapahtuu tavallisimmin tapaamalla, mutta myös puhelinkeskustelut tai sähköpostiviestittelyt ovat mahdollisia.
Tukihenkilötoiminnan eräs muoto ovat erilaiset pienryhmätapaamiset.
Pirkanmaan Syöpäyhdistys järjestää kahdesti vuodessa esim. eturauhassyöpä-diagnoosin saaneille henkilöille tilaisuussarjan, johon kuuluu puolisentusinaa eri aihepiirejä käsittelevää iltahetkeä. Iltahetken vetää koulutuksen saanut sairaanhoitaja sekä illan teemaan perehtynyt tukihenkilö. Nämä tilaisuudet ovat olleet antoisia ja rohkaisen osallistumaan niihin.
Olen tavannut tukihenkilönä vetää iltahetken, jonka teemana on "Parisuhde ja seksuaalisuus". Vaativa teema, mutta saamastani palautteesta päättelen, että olen onnistunut vaikean teeman käsittelyssä.
Syöpäyhdistysten tukihenkilöt eivät saa toiminnastaan rahallista korvausta. Paras korvaus tukihenkilölle on tunne ja tietoisuus siitä, että hän on pystynyt olemaan avuksi saman kohtalon kokeneelle läheiselleen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syöpäyhdistykset, syöpä, tukihenkilö, tukihenkilötoiminta, Pirkanmaan Syöpäyhdistys, eturauhassyöpä, rintasyöpä, |
Potilas vai asiakas?Lauantai 27.11.2010 - -Esko Erkkilä- Olen elämäni varrella sairastellut melko vähän.
Yhdeksän vuotta sitten koettu eturauhassyövän hoitaminen leikkauksella on ollut suurin operaatio, jonka olen kokenut.
Se merkitsi vajaan kuuden viikon sairaslomaa, mutta varhaistoteamisen ansiosta kaikki meni hyvin.
Kävin työterveyshuollon merkeissä lääkärin puheilla ja meille syntyi lääkärin kanssa mielenkiintoinen keskustelu, että ovatko hänen luonaan käyvät ihmiset potilaita vai asiakkaita.
Olen aina kaikissa yhteyksissä - erityisesti syöpäjärjestön tukihenkilötoiminnassa - korostanut, että olemme sairaanhoitojärjestelmän asiakkaita. Tunnustan toki sen, että voimme olla potilaistakin, mutta se edellyttää mielestäni vaikeata sairautta.
Tukihenkilötoiminnassa asiakas-termin käyttäminen rohkaisee hiljattain syöpädiagnoosin saaneita eturauhassyöpäveljiä sekä heidän läheisiään. Sen vuoksi käytän niissä yhteyksissä järjestelmällisesti termiä "asiakas". Se osaltaan merkitsee, että puhuttelevan tiedon saaneella miehellä ja hänen läheisillään on vielä paljon annettavaa yhteiskunnalle.
Tapaamani lääkäri oli kiinnostunut virittelemästäni keskustelusta ja hän koki keskustelunavaukseni mielenkiintoiseksi.
Kyseinen lääkäri - nimi on toisarvoinen juttu - kertoi, että hoitotyötä johtavat professorit kavahtavat asiakas-termin käyttämistä. Se merkitsee heidän mielestään, että sairaanhoitojärjestelmä koetaan rahanpyydystämiseksi.
Olen toiminut liike-elämässä yli 40 vuotta ja siellä asiakkuudesta puhuminen on luontevaa. Koen ehdottomasti, että asiakkaaksi kutsuminen myös terveydenhoitoalalla merkitsee "potilaan" arvostamista.
Työnantajani on hoitanut työterveyshuollon yksityisen tahon kautta. Hoidon saaminen yksityisen yrityksen kautta on ollut vaivatonta, odotusjonoja ei ole ja hoitotulokset ovat kohdallani olleet hyviä - toki sairaudet ovat olleet vähäpätöisiä, mutta kuitenkin sellaisia, että ne on pitänyt hoitaa.
Iän karttuminen merkitsee, että lääkärin puheilla on varmaan tulevaisuudessa käytävä entistä useammin.
Toivottavasti saan jatkossakin olla terveydenhoitoalalla asiakas, olkoon sitten kysymys julkisesta tai yksityisestä sairaanhoidosta. Jos minua joudutaan kutsumaan potilaaksi, kyseessä on minua kohdannut vakava sairaus. En siis toivo, että minua jouduttaisiin tulevina aikoina kutsumaan potilaaksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työterevyshuolto, yksitýinen sairaanhoito, julkinen sairaanhoito, |
Erityisopetuksen suunnittelussa pitää hyödyntää vammaislasten vanhempien tietoaPerjantai 26.11.2010 - -Esko Erkkilä- Etelä-Alvari järjesti alueillan "Koulupolut" -teeman merkeissä marraskuun 24. päivänä.
Tilaisuus järjestettiin Koivistonkylän Omakotiyhdistyksen tiloissa ja kysymystä olivat alustamassa aluerehtori Paula Kangas sekä Peltolammin koulun rehtori Markku Rissanen.
Muiden kiireideni vuoksi ehdin tilaisuuteen vasta sen jälkeen, kun rehntorit olivat lähteneet.
Kaupungin virkamiehet ovat oppineet hyödyntämään Alvari-osaamisen ja sen vuoksi meille oli jätetty kaksikin kysymyslistaa pohdittavaksi.
Eräs kysymys koski tuentarpeisten oppilaiden opetuksen järjestämistä.
Toistin monta kertaa esittämääni, kun muistutin, että Tampereen Valkoisessa talossa istuvien virkahenkilöiden pitäisi hyödyntää erityisopetuksen suunnittelussaan niiden monien yhdistysten tietoa, taitoa ja kokemusta, joissa toimivat erityislasten vanhemmat omaavat.
Tampereella toimii kolmisenkymmentä eri yhdistystä, joissa toimivat aktiivit omaavat omakohtaista kokemusta erityislasten opetuksesta. Tämä tieto ja kokemus pitäisi Tampereen kaupungin pystyä hyödyntämään.
Tampereen kaupunki teki viisaasti, kun se taannoisen kouluverkkouudistuksen toteuttamisessa jätti erityisopetuksen remontin toteutettavaksi myöhemmin.
Aika kuitenkin kuluu ja suunnitteluun on pantava vauhtia.
Etelä-Alvarin "Koulupolut" -alueillan aikana Tampereen kaupunginvaltuusto piti kokoustaan.
Kokouksen eräs asiakohta oli kaupunginvaltuutettu Sofia Wikman´n aloite saada mainetta niittäneen suomalaisen perusopetus kansainväliseksi vientituotteeksi.
Kuuntelin Radio Moreenista Vikman´n aloitteen pohjalta valtuustossa käytyä keskustelua ja tunsin mielihyvää, kun valtuutetut innolla kehuivat Suomen peruskoulujärjestelmää. SKP:n Jari Heinonen tosin propangandoi, että se on kopioitu DDR:stä!
Suomalainen peruskoulujärjestelmä omaa vientituotteelta vaadittavat ominaisuudet, mutta erityislasten koulutusohjelmaksi siitä ei ole.
Jotta saamme peruskoulujärjestelmämme vientikuntoon, on siihen tehtävä tarkistuksia erityisopetuksen osalta. Tässä työssä erityislasten vanhemmilla on paljon annettavaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alvari, Etelä-Alvari, Koulupolut, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Paula Kangas, Markku Rissanen, Sofia Wikman, Jari Heinonen |
Joulun alusaikaan on monia kerjäläisiä liikkeelläTorstai 25.11.2010 - -Esko Erkkilä- Posti tuo pitkin vuotta, mutta erityisesti ennen joulua monenlaista kerjuukirjettä postilaatikkoon.
Lähes kaikkien kerjäläistahojen toiminta on sinänsä kannatettavaa, mutta varainhankintatavat eivät täytä hyvien tapojen kriteerejä.
Eräät kerjäläisjärjestöt ovat alkaneet lähetellä avustuspyyntöjään ilman logoa olevissa kirjeissä. Näin menetellen oletetaan, että ensimmäinen kynnys - kirjeen avaaminen - ylittyy.
Pidän huippuna erään hyvin tunnetun järjestön "nettivastausvaatimusta". Järjestö vaatii kalenterilähetyksessään näin:
"Mikäli et jatkossa halua saada joulukalenteriamme kotiisi, ilmoittaisitko siitä osoitteessa…"
Hyvien tapojen vastainen postihäirintä merkitsee ainakin minun kohdalla sitä, että suhtaudun kyseisten yhdistysten ja järjestöjen varsinaiseen avustustyöhönkin karsaasti.
Tapaan palauttaa kerjuukirjeet lähettäjälle takaisin. Toivon, että se saa aikaan nimeni poistamisen postituslistalta.
-Esko Erkkilä-
PS. Tuossa allaolevalle "avainsanalistalle" voisi kirjoittaa tukun avustuksenpyyntöterrorismiin syyllistyviä tunnettuja ja arvostettuja yhdistyksiä ja järjestöjä, mutta olkoot nyt tällä kertaa! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysten varainhankinta, järjestöjen varainhankinta, |
Viro on valmis euro-aikaanLauantai 20.11.2010 - -Esko Erkkilä- Sain toimia matkanjohtajana omakotiyhdistyksemme virkistys- ja ostosmatkalla Tallinnaan lauantaina marraskuun 13. päivänä.
Teimme matkan V-H Tuovisen bussilla ja mukana oli 26 Palokallion Omakotiyhdistyksen jäsentä. Bussissa oli mukana myös 17 yhdistyksemme ulkopuolista matkaajaa.
Kiitän palokalliolaisia mukavasta matkasta. Kiitokset myös kuljettajallemme Imdrak´lle. Hän kuuluu niihin bussinkuljettajien joukkoon, jonka matkassa on turvallista ja mukavaa matkustaa.
Isänpäivän tienoilla toteutettu Tallinnan-matka on muodostunut jo perinteeksi omakotiyhdistyksemme toiminnassa. Omakotiyhdistys sponsoroi matkaa kymmenellä eurolla per jäsen ja sen myötä matkan omarahoitusosuus jäi nyt 35 euroon! Hinta on edullinen, sillä Tuovisen bussit ovat niin tukevaa tekoa, että heidän matkoillaan ei ole yhtä tiukkoja rajoja tuliaisten painorajoiksi, kun muilla matkanjärjestäjillä.
Tallinnassa poikkesimme aluksi Viinarannassa alkoholiostoksilla. Omakotiyhdistyksemme täyttää näinä päivinä 20-vuotta ja olemme päättäneet juhlistaa merkkipäivää hieman paremmalla tarjoilulla Palokallion Pamauksessa eli Uudenvuoden vastaanottotilaisuudessamme.
Ylemisten kauppakeskus oli matkamme pääkohde.
Kauppakeskuksessa väkeä oli liikkeellä paljon ja kaikesta näki, että Viron talous on elpynyt.
Kävin Ylemisten kauppakeskuksessa viime talvena ja silloin lähes kaikissa liikkeissä oli hiljaista. Seitsemänkymmenen prosentin alennukset olivat silloin tavallisia, mutta nyt alennusmyyntejä ei näkynyt.
Kaikesta näki, että Viron talous on saatu jaloilleen. Siitä kieli myös se, että menomatkalla laiva oli täynnä, mutta paluumatkalla laivalla riitti tilaa. Suomalaiset jäivät hotelliyöpymisiin Tallinnaan ja osaltaan kohensivat Viron taloutta.
Matka oli tavallaan historiallinen, sillä se oli meille monille viimeinen Viron kruunu-aikana. Itselläni on vielä parin viikon kuluttua mahdollisuus käydä työmatkalla Tallinnassa.
Viro liittyy euroon 1.1.2011. On ihailtava toimia, joilla virolaiset ovat nostaneet maansa euro-kelpoiseksi.
Viron liittyminen euroon on merkittävä askel maan edistymisessä.
Viron vapautuminen Neuvostoliiton miehityksestä, sen liittyminen Euroopan Unioniin ja Natoon ovat olleet uskomattomia edistysaskelia ja nyt liittyminen euro-alueeseen - hengästyttävää nopeutta!
Muistan Viron Neuvostoliiton osana, johon eräänä ilmentymänä kuuluivat tiukkailmeiset konepistoolimiehet valvomassa, että laivaan ei päässyt luvatta yhtäkään virolaista. Nyt saamme kulkea vapaasti maasta toiseen samaan tapaan, kuin matkustaisimme vaikkapa Tampereelta Poriin!
Onnittelen Viroa ja virolaisia nopeasta kehittymisestä miehitysvallan ikeen alta erääksi Euroopan mallivaltioista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viro, Viro ja EU, Viro ja Nato, Viro ja euro, Neuvostoliiton miehitys, Viron talous, Ylemisten kauppakeskus, |
Vammaisyhdistysten, eri hallinnonalojen virkamiesten sekä poliittisten päättäjien tapaaminen Vammaispoliittisen ohjelman laatimiseksiTorstai 18.11.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki päivittää vammaispoliittisen ohjelmansa vuoden 2010 aikana.
Kaupunki oli kutsunut vammaisjärjestöjen edustajat, eri hallintoalojen virkamiehet sekä poliittisten ryhmien edustajat keskustelutilaisuuteen ja työpajaan, joka järjestettiin
17.11.2010 klo 16.30-19.00 Tulppaanitalon koulutustilassa, osoite Pinninkatu 51.
Tilaisuuden vetovastuussa oli Kehityspiikki Consulting Oy:stä Markus Anttila, joka on ollut mukana ohjelman päivityksessä alusta alkaen. Tilaisuudessa työstettiin vammaispoliittisen ohjelmatyöryhmän ensimmäistä luonnosta ohjelmaksi.
Nyt valmisteltava ohjelma laaditaan käsittämään v. 2013 alkavan valtuustokauden. Tavoite on, että ohjelmaan kirjatut asiat saadaan toteutettua seuraavan valtuustokauden loppuun mennessä.
Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja sain olla siinä mukana Suomen Keskustan edustajana.
Muiden poliittisten puolueiden edustajina olivat paikalla:
* Irja Tulonen (kok) * Sanna Ojanen (kok) * Leena Rauhala (kd) * Amu Urhonen (vihr) * Reijo Tamminen (tasi)
Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevista puolueista SDP, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja SKP eivät olleet nähneet tarpeelliseksi lähettää edustajiaan tilaisuuteen.
En havainnut myöskään Tampereen virkamieskuntaa paikalla. Jos havaintoni on oikea, niin vammaisjärjestöissä pitäisi hälytyskellojen soida.
Tampereen kaupungin mainio ja aikaansaapa vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola oli tietysti paikalla ja hänen ansiotaan paljolti lienee se, että tämä tilaisuus järjestettiin!
Pääpaino tilaisuuden ohjelmassa oli työpajatyöskentelyssä.
Eri puolille Tulppaanitalon koulutustilaa oli perustettu kuusi rastia, joilla keskityttiin vammaisnäkökulmasta seuraaviin teemoihin:
1. Periaatelinjaukset ja työllistyminen
2. Asuminen, viestintä ja kommunikaatio
3. Joukkoliikenne, palveluliikenne ja kuljetuspalvelut
4. Koulutus ja opiskelu
5. Sosiaali- ja terveyspalvelut
6. Kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntapalvelut
Työpajatyöskentely oli antoisaa ja sen päätteeksi poliittisten puolueiden edustajat käyttivät puheenvuoron.
Tulonen, Ojanen, Rauhala sekä Urhonen saivat naisina tietysti etuoikeuden. Naiskvartetin jälkeen sain pitää Suomen Keskusta puheenvuoron ja totesin siinä jotain tähän suuntaan:
-------------
"On hyvä, että nyt valmistelussa oleva Vammaispoliittinen ohjelma on laajassa kansalaisvalmistelussa - tämä tilaisuus on tärkeä etappi tässä työssä.
Vammaistyön ohjelma valmistuu vuoden loppuun mennessä ja sen jälkeen ohjelman jalkauttamiseen käytännön toimenpiteiksi on kiinnitettävä huomiota.
Onko Vammaispoliittisen ohjelman päätyminen kaupunginhallituksen käsittelyyn oikea organisatorinen taso? Näkisin mielelläni, että kaupunginvaltuusto olisi se päätöksentekoelin, joka hyväksyisi Vammaispoliittisen ohjelman; näin menetellen ohjelmalle saataisiin enemmän painoarvoa ja sitovuutta.
Pelkään, että kun Vammaispoliittinen ohjelma saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle, se jää sen jälkeen kuolleeksi kirjaimeksi. Näin ei saa tapahtua.
Vähin, mitä ohjelmalle pitää tehdä, on että se päivitetään seuraavan valtuustokauden aikana riittävän usein.
Olen Tampereen kaupungin luottamushenkilönä tuottaja-yksikön edustaja ja sen vuoksi pidän valitettavana, että Vammaispoliittisen ohjelman koulutuskohteena ovat ainoastaan tilaaja-organisaation henkilöt. Tuottaja-osapuolen työntekijät kuitenkin kohtaavat vammaiset jokapäiväisissä askareissa ja sen vuoksi tuottaja-yksiköiden henkilöiden huomiointiin sekä koulutukseen vammaiskysymysten hoidossa pitää panostaa.
Vaikka kyseessä onkin Tampereen Vammaispoliittinen ohjelma vuoteen 2016 saakka, on jo nyt huomioitava seutukunnallinen näkemys. Maailma ja sitä kautta myös seutukunnallinen kuvio lienee vuonna 2016 tyystin toisenlainen kuin nyt. Tampereen keskeinen rooli Pirkanmaan veturina pitää osata ennakoida jo nyt myös Vammaispoliittisessa ohjelmassa.
Olen eri yhteyksissä todennut mielihyvällä, että Tampereen kouluverkkouudistuksessa ei käsitelty lainkaan erityisopetusta. Esitän, että erityisopetuksen mahdollisessa uudelleenjärjestelyssä Valkoisen talon virkamiehet kuuntelevat ja käyttävät hyväkseen sitä asiantuntemusta, joka erilaisilla vammaisyhdistyksillä on. Tampereella on ainakin kolmisenkymmentä yhdistystä, joilla on vahvaa asiantuntemusta erityislasten koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyen. Tämä tieto pitäisi virkamiesten osata hyödyntää.
Kolmannen sektorin panostukselle vammaiskysymyksen hoidossa on nostettava hattua. Erityisesti työväen suunnan urheiluseuroiksi profiloituneet seurat ovat tässä kunnostautuneet. Vammaislasten ja -nuorten uimaharrastus, jalkapalloinnostus ja sählytoiminta sekä monet muut aktiviteetit ovat olleet tärkeitä kohteita vammaiskysymyksen hoidossa. Kiitos siitä Teille!
On toivottava, että Tampereen kaupunki muistaa avustusten jaossa sen tärkeän työn, johon monet urheiluseurat ovat panostaneet.
Kannustan vammaisjärjestöjä seuraavien kuukausien aikana olemaan aktiivisia poliittisten toimijoiden suuntaan. Uudet kansanedustajat valitaan huhtikuussa ja nyt Te saatte helpolla lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Tentatkaa kansanedustajaehdokkaita ja muistuttakaa heitä, että tulette seuraamaan ehdokkaanne toimintaa, jos hän pääsee Arkadianmäelle.
Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen ja toivon näistä ajatuksista olevan Teille hyötyä!"
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Vammaispoliittinen ohjelma, Irja Tulonen, Sanna Ojanen, Leena Rauhala, Amu Urhonen, Reijo Tamminen, Jukka Kaukola, Kehityspiikki Consulting Oy, |
Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanke toteutuu nopeasti, jos on uskominen yleisötilaisuuden äänestystulokseenKeskiviikko 10.11.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Yliopiston Linna-rakennuksen auditoriossa eilen pidetty Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanketta koskeva yleisötilaisuus huipentui yleisöäänestykseen.
Yleisöä oli paikalla yli sata henkilöä ja heistä ainoastaan kymmenkunta äänesti hankkeesta luopumisen puolesta. Ylivoimainen osa yleisöstä äänesti sen puolesta, että hanketta vietäisiin eteenpäin.
Lukuisat asiantuntijat selvittelivät yleisölle hankkeen eri vaiheita ja nykytilannetta.
Hankkeen kustannusarvio on monitoimiareenan osalta 100 M€ ja toimistotilojen sekä asuin- ja hotellirakentamisen osalta 300 M€.
Hankkeen osapuolina ovat Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy sekä Tampereen kaupunki. Sen lisäksi hankkeessa on mukana lukuisa määrä asiantuntijoita ja konsultteja.
Hanke yhdistää Tampereen neljä kaupunginosaa; Tullinaukion, Kalevanharjun, Ratinan sekä Kyttälän. "Rata railona aukeaa" ei hankkeen toteutumisen jälkeen enää ole todellisuutta!
Uusia autopaikkoja hankkeen toteutuminen tulee tarvitsemaan n. tuhat ja se määrä on niitä tarkoitus myös rakentaa. Hämpin Parkin toteutuminen, Ratinan alueelle suunnitellut lisäpaikat ja tarvittaessa myös Tullintorin paikoitustilat tulevat varmistamaan, että autopaikat riittävät.
Keskustelun aikana esitettiin erittäin hyvä kysymys.
Kysymyksen johdannossa kysyjä totesi, että autot ovat vallanneet Tampereella kevyen liikenteen väylät. Tällä kysyjä tarkoitti, että huoltoajoneuvoliikenne on monin paikoin vallannut kevyen liikenteen väylät. Pyöräteille ja jalkakäytäville pysäköidyt - joskus tuntuu, että kyse on pitkäaikaispysäköinnistä - kaljakuppiloihin olutta tuovat jakeluautot ovat vallanneet esim. Hämeenkadun jalkakäytävät.
Käykö samoin myös Tampereen Kannella ja Keskusareenalla oli kysyjän ytimeen osuva kysymys.
Rikard Bjurström vastasi, että huoltoajoneuvot ohjataan maan pinnan eli rautatien tasolle. Tavarat puretaan ajoneuvoista siellä ja sitten ne kuljetetaan suurilla tavarahisseillä perille. Tavarahissit ovat kookkaita, sillä niihin mahtuvat mm. jään kunnossapitoon tarkoitetut laitteet. Näin menetellen huoltoajoneuvot eivät häiritse kevyttä liikennettä.
On ihailtava hankkeen puuhahenkilöitä, sillä he ovat osanneet nivoa hankkeeseen myös Tampereen ECO2-hankkeen. Näin hankkeelle on taattu entistä laajempi kannatus.
Olisi ollut helppo arvata, että saamme lähipäivinä kuulla tutkimuksesta, että Keskusareena on paljon ilmastoystävällisempi kuin nykyinen Hakametsän halli. Näin kuulemma tulee tapahtumaankin - nyt jäämme odottelemaan tutkimuksen julkistamista!
Yleisötilaisuudessa oli hyvä tunnelma. Sitä ei haitannut edes se, että jossain vaiheessa keskustelu oli muuttua arkkitehtien väliseksi nokitteluksi.
Nettikansan hampaattomuudesta kertoo, että yhtään poikkipuolista sanaa hankkeesta ei kukaan esittänyt. Netissä kyllä torjutaan nimimerkin takaa monet hyvät ideat, mutta vaikuttamisen paikalla ollaan hiljaa. Hiljaa oleminen vaikuttamisen hetkellä mahdollistaa sen, että jälkeenpäin voi arvostella tehtyjä päätöksiä.
Täytyy vielä todeta, että nostin käteni ylös, kun tilaisuuden puheenjohtajana toiminut apulaispormestari Timo Hanhilahti pyysi nostamaan kätensä niiden, jotka kannattavat hankkeen eteenpäinviemistä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kansi ja Keskusareena, Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy, Tampereen kaupunki, ECO2, |
ECO2-hanke oli valinnut mielipidekyselynsä vastausvaihtoehdoiksi vain tarkoitukseensa sopivia vaihtoehtojaMaanantai 1.11.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen "ECO2 Ekotehokas Tampere 2020" oli mukana Pirkkahallissa Energia 10- messuilla 26…28.10.2010. ECO2 toteutti osastollaan mielipidetiedustelun, jonka kaikki vastausvaihtoehdot oli tiukasti rajattu näytteilleasettajalle mieleisiksi. Kysymys kuului: Mikä on paras tapa vähentää kasvihuonepäästöjä Tampereella? Vastausvaihtoehtoina olivat mahdollisia: A) Autoton keskusta ja pyöräilyn ja kävelyn edistäminen B) Ratikkalinjaston nopeutettu rakentaminen C) Kaupunkirakenteen tiivistäminen ja laajenemisen estäminen D) Vain passiivienergiatalotasoista uudisrakentamista E) Turpeen korvaaminen uusiutuvalla energialla F) Hajautetun aurinko- ja tuulienergian tuotannon tukeminen Toki viimeisenä vastausvaihtoehtona oli; G) Joku muu, mikä? Koska ECO2-hankkeessa on kyse tamperelaisten veronmaksajien rahoittamasta hankkeesta, oli luonnollista, että vastasin kysymyksiin. Yhtä luonnollista oli, että pidin kohtaa G oikeana. Täsmensin vastaustani muutamalla esimerkillä: 1) Seutuyhteistyön kehittäminen 2) Hajarakentamiseen kannustaminen 3) Etätyöhön kannustaminen Pidän valitettavana, että vastausvaihtoehdot olivat perin asenteellisia. Tuli elävästi mieleen vanha kysymys: "Joko olette lopettaneet vaimonne pahoinpitelyn?" Toivon, että tulevaisuudessa löydän aikaa ja tilaa tarkemmin perustella omia näkemyksiäni asiassa. Aivan tärkeimmällä sijalla perustelujeni kertominen ei toki ole, sillä Tampereella ja Pirkanmaalla on paljon tärkeämpiäkin asioita, joita pitäisi käsitellä. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Energia 10 -messut, Pirkkahalli, ECO2, Tampere, autoton keskusta, kaupunkirakenteen tiivistäminen, seutuyhteistyö, etätyö, kaupunkirakenteen hajauttaminen, ratikkalinjojen perustaminen, tuulienergia, aurinkoenergia, turpeen korvaaminen muilla, |
Lahdesjärven osayleiskaava merkitsee tavatonta uhkaa Palokallion, Peltolammin ja Multisillan asukkailleSunnuntai 24.10.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereella Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava jaettiin virkamiesten vastustuksesta huolimatta kahtia Lahdesjärven ja Lakalaivan osayleiskaavoiksi. Luottamushenkilöt näyttivät, että mikä taho kaupungissa tekee päätökset.
Kaavat jakamalla eteläisen Tampereen kehittyminen on mahdollista, mutta runsaasti haasteita riittää jaetussakin kaavaratkaisussa.
Lahdesjärven alue käsittää moottoritien itäpuoliset alueet nykyisen Ikean tontin pohjois- ja eteläpuolella. Lähialueen asukkaiden kannalta suurimmat uhat ovat Ikean eteläpuolista aluetta koskevat suunnitelmat.
Alueella on louhittavaa kalliota paikoitellen jopa seitsemän (7) metrin paksuudelta ja louhittava määrä saattaa asettua tasolle 1.000.000 kiintokuutiometriä!
Kiintokuutiometrimäärä pitää kertoa kolmella, jotta päästään louhintamäärän tonneihin. Miljoona kiintokuutiometriä kalliolouhintaa merkitsee siis kolme miljoonaa tonnia louhetta!
Louhe on ajettava pois jatkokäsittely- tai loppusijoituspaikalle - Tampereella loppusijoituspaikat ovat vähissä ja sen vuoksi kalliolouhe joudutaan useimmiten varastoimaan jatkokäsittelypaikalle. Siellä louhe murskataan pienemmäksi ja sitten joskus myöhemmin ajetaan loppusijoituspaikalle.
Kalliolohkareitten murskaaminen on ympäröivän asutuksen kannalta suuri rasitus. Hydraulivasaroiden jatkuva säksätys lähes vuorokauden ympäri tuli meille palokalliolaisille tutuksi niiden runsaan kymmenen vuoden aikana, jona kalliolouheen "jatkojalostamista" tapahtui nykyisellä Ikean paikalla. Emme soisi vastaavaa kokemusta kenellekään toiselle.
Pahinta Lahdesjärven kaavan toteuttamisessa tulevat olemaan Tampereen massiivisimmat räjäytystyöt ehkä kautta aikain. Tuskin milloinkaan ennen samalla alueella Tampereella on louhittu kalliota miljoonaa kuutiometriä.
Miten Tampereen kaupunki aikoo korvata Multisillan, Peltolammin ja Palokallion alueelle rakennetuille omakotitaloille aiheutuvat Lahdesjärven alueen räjäytystöistä aiheutuvat vauriot? Kokemukset Ikea-räjäytysten korvaamisesta ovat perin heiveröiset, vaikka meillä olikin erillissopimus räjäytysvahinkojen korvaamisesta.
Vähin, miten alueen asukkaat voivat tuleviin talojensa vaurioihin varautua on se, että velvoitetaan Tampereen kaupunki suosittamaan ennakkotarkastukset taloissa, jotta ainakin syntyvät vahingot voidaan luotettavasti todentaa. Korvausten saaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu, mutta vahinkojen todentaminen on korvausvaatimusten ehdoton edellytys.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava, Lahdesjärven osayleiskaava, Lakalaivan osayleiskaava, Palokallio, Peltolammi, Multisilta, Ikea-räjäytykset, Ikea Tampere, räjäytysvahingot, |
Raision Elovena-tyttö, Pauligin Paula-tyttö ja Veikkauksen Lotto-tyttö ovat mukana Naisjärjestöjen Keskusliiton kokoamassa näyttelyssä, joka kiertää maakuntakirjastoissaPerjantai 22.10.2010 - -Esko Erkkilä- Naisjärjestöjen Keskusliiton satavuotisjuhlanäyttely kiertää maakuntakirjastoja ja ensimmäisenä esiintymispaikkana oli Kirjastotalo Metso Tampereella. Näyttely oli esillä Metsossa 11.–22.10.2011 välisen ajan.
Tampereen jälkeen näyttely matkaa Jyväskylään, Kouvolaan ja Turkuun.
Tutustuin mielenkiintoiseen näyttelyyn Kirjastotalo Metson ylätasanteella.
Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 62 naisjärjestöä. Nimeltään mielenkiintoisin jäsenjärjestö mielestäni on Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistys ry. Kyseisen yhdistyksen kattojärjestö Naisjärjestöjen Keskusliiton ohella on Karjalan Liitto. Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajana toimii kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila
Näyttelyssä ovat esillä lähes luonnollisen kokoisina pahvikuvina mm. Hedvig Gebhart, Maja Genetz, Hanna Rothmann, Helmi Tengen ja Tyyni Tuulio. On myönnettävä, että osa näistä naisista oli minulle outoja, mutta "nettitiedustelun" avulla tutustuin heihin. Merkittäviä naisia kaikki!
Myös seuraavat tunnetut naiset ovat pahvikuvina esillä:
Marjatta Väänänen
Inkeri Anttila
Helvi Sipilä
Hieman hämmentävää, mutta hyvinkin ymmärrettävää, että myös seuraavat ”naiset” ovat saaneet pahvikuvansa näyttelyyn:
Elovena-tyttö
Paula-tyttö
Lotto-tyttö
Tampereen osalta näyttely alkaa olla ohi, mutta edellä lueteltuihin kaupunkeihin se on vasta tulossa.
Kannattaa mennä tutustumaan!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Naisjärjestöjen Keskusliitto, Marjatta Väänänen, Inkeri Anttila, Helvi Sipilä, Elovena, Paula-tyttö, Lotto-tyttö, |
Saarioinen Oy suunnannäyttäjänä elintarviketeollisuudelle ja toivottavasti koko talouselämälleTorstai 14.10.2010 - -Esko Erkkilä- Työelämäpalkinnon rahasto on sosiaali- ja terveysministerin sekä Suomen itsenäisyyden juhlarasto Sitran yhdessä perustama palkintorahasto.
Rahasto myönsi Työelämä 2010 -palkinnon Ruoka-Saarioinen Oy:lle sekä Teknologiateollisuus ry:lle ja Metallityöväen liitto ry:lle yhdessä.
Ruoka-Saarioinen Oy:n saama palkinto on merkittävä.
Saarioisten Sahalahden kevensi yli 55-vuotiaiden työtaakkaa ja sen saama tunnustus on hyvin ajankohtainen, sillä yhteiskunnassa käydään parhaillaan vilkasta keskustelua työurien pidentämisestä.
Senioriohjelma aloitettiin Saarioisten Sahalahden tehtaalla v. 2004.
Ruoka-Saarioisilla on mm. kevennetty yli 55-vuotiaiden työtä hänen halutessaan ilman, että ansiotaso laskee. Jos henkilöllä on terveydellisiä tai muita erityissyitä, pyritään järjestelemään muuta kuin kolmivuorotyötä.
Halutessaan henkilöllä on mahdollisuus pysyä samassa tehtävässä ja hänen ei tarvitse olla mukana ns. työnkierrossa.
Sittemmin senioriohjelma on levinnyt muuallekin Saarioinen-konsernissa.
Ruoka-Saarioisten malli on todettu rohkaisevaksi esimerkiksi koko elintarvikealalla.
Elintarvikealan työehtosopimuksessa on päätetty lähteä toteuttamaan koko elintarvikealalla vastaavaa ikäohjelmaa. Elintarvikealan sopimuksissa ikäohjelman piiriin pääsee jo 50-vuotiaana.
Neljäkymmentä vuotta elintarviketeollisuudessa työskennelleenä koen Saarioisten kokeilusta syntyneen kattavan toiminnan positiivisena.
Toivon, että elintarviketeollisuuden lisäksi samanlaista ikäohjelmaa alettaisiin toteuttaa myös muun teollisuuden sekä kaupan piirissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruoka-Saarioinen, Saarioinen, Sitra, sosiaali- ja terveysministeriö, Työelämäpalkinto, työelämäpalkinnon rahasto, seniorit, |
Sähköauto tuottaa 0 grammaa hiilidioksidia kilometrillä ja ajo on äänetöntäPerjantai 8.10.2010 - -Esko Erkkilä- Sain luottamustoimeni vuoksi vierailla Valmet Automotive Oy:n tehtaalla Uudessakaupungissa syyskuun lopulla ja kokeilla sähköautolla ajamista.
Tehdasvierailulla noudatettiin ylikorostettua luottamuksellisuutta ja sen vuoksi tässäkin on oltava varuillaan. Ylikorostettu luottamuksellisuus on yritysten perinteinen tapa korostaa vieraille heidän suurta arvoaan isäntäyritykselle.
Valokuvaus- ja kännykkäkiellot, erilaisten lupalappujen täyttäminen ja useiden lukkojen taakse isännän ohjauksessa pääseminen ovat halpa tapa korostaa yritysvieraalle hänen ainutkertaisuuttaan. Joissain tapauksissa varotoimenpiteet ovat toki todellisiakin.
Metso Oyj:n omistama Valmet Automotive Oy ja norjalainen Think Global AS allekirjoittivat runsas vuosi sitten aiesopimuksen, jonka mukaan Valmet Automotivesta tulee Think City-sähköauton valmistus- ja suunnittelukumppani.
Think-sähköauton valmistus alkoi Uudessakaupungissa viime vuoden lopulla.
Think City on sähköinen kaupunkiauto, joka soveltuu myös maantieajoon. Sen ajomatka yhdella latauksella on 160 kilometriä.
Auton huippunopeus on 110 kilometriä tunnissa.
Auton akut painavat 550 kiloa ja niiden latausaika 0 -> 100 % on kahdeksan tuntia. Pikalataus 80 %:n tehoon saadaan alle parinkymmenen minuutin latausajalla.
Akkujen lataaminen tapahtuu tavallisesta pistokkeesta ja esim. lohkolämmittimen sähköpistoke soveltuu akkujen lataamiseen. Mainittakoon, eräässä tamperelaisessa pysäköintitalossa on neljä sähköauton akkujen lataamiseen soveltuvaa pistoketta.
Think´n hyvinä puolina mainitaan moottorin hiljaisuus sekä ketteryys kaupungissa. Niihin on helppo uskoa lyhyen koeajon perusteella.
Helsingin Sanomien autotoimittaja mainitsee Think´n huonoina puolina korkean hinnan sekä huonon ajotuntuman maantiellä. On selvää, että harva yksityinen haluaa maksaa lähes 50.000 euroa kahden hengen miniautosta. Maantiekäyttäytymisestä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, sillä koeajomme tapahtui suljetulla asfalttiradalla.
On hienoa, että Think-sähköautoja valmistuu Uudenkaupungin autotehtaalla joka päivä. Sähköauto on mitä ilmeisemmin tulevaisuutta ja sen vuoksi suomalaisen yrityksen mukanaolo sähköautobisneksessä on tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sähköauto, Think, Think City, Metso Oyj, Valmet Automotive Oy, Uusikaupunki, Uudenkaupungin autotehdas, Think Global As, |
Työpajatyöskentelyä Tampereelle suunnitellun jätteenpolttolaitoksen sijoituspaikkavaihtoehdoistaTiistai 5.10.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy suunnittelevat hyö-tyvoimalaitosta (Tammervoima) Tampereen alueelle. Voimalaitoksen tehtävänä on tuottaa kaukolämpöä Tampereelle ja sähköä valtakunnan verkkoon. Suunnitellussa voimalaitoksessa käytetään pääasiallisena polttoaineena jätettä, joka on peräisin kotitalouksilta, julkisesta ja yksityisestä palvelutoiminnasta sekä kaupasta ja teollisuudesta.
Nyt on käynnissä hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Hankkeessa on neljä sijoituspaikkavaihtoehtoa: Lielahti, Rusko, Peltolammi ja Tarastenjärvi. Virkahenkilöt pyrkivät hämäämismielessä käyttämään Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehdosta nimeä Sarankulma".
Osana hankkeen YVA-prosessia jokaisen sijoituspaikkavaihtoehdon lähiympäristön edustajille on järjestetty oma työpajatilaisuus.
Osallistuin Palokallion Omakotiyhdistys ry:n edustajana Peltolammin koululla keskiviikkona 29.9.2010 järjestettyyn työpajaan, jossa käsiteltiin Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehtoa.
Paikalla oli edustajia 14 eri yhteisöstä, sillä edustettuina olivat;
Hyötyvoimalahankkeen etenemisaikataulu merkitsee asemakaavoituksen aloittamista jo tänä vuonna, ympäristölupahakemuksen tekemistä ensi vuonna ja rakentamisen suunnitellaan aloitettavan v. 2012.
Peltolammin taakse suunnitellulla hyötyvoimalahankkeella on alueellisesti monta kilpailijaa.
Logistiikkakeskus, Tampereen tavaraliikenteen järjestelyratapiha, kolmostien ns. Puskiaisten oikaisu ja Tampereen läntinen ohitusrata ovat suunnitelmissa samoille alueille hyötyvoimalan (=jätteenpolttolaitos) kanssa.
Jäte- ja tuhkakuljetuksia vajaan 4 minuutin välein
Peltolammille suunnitellun hyötyvoimalan liikenneyhteydet olisi erittäin hankalat toteuttaa.
Liikenneväylänä on suunniteltu Patamäenkadun kautta suuntautuvaa vaihtoehtoa. Ennen Patamäenkadulle pääsyään jäteautot huristelisivat monilla nyt kohtuullisen rauhallisilla katuosuuksilla.
Työpajassa totesimme, että jatkossa liikenne suuntautuisi Kurikan eritasoliittymän kautta Toivion omakotialuetta hipoen "itse tapahtumapaikalle". Tätä vaihtoehtoa työpaja piti viimeiseen saakka vastustettavana, mutta suunnittelijoiden todennäköisesti ajamana.
Kolmas todennäköinen liikennöintivaihtoehto olisi Sääksjärven eritasoliittymästä Lempääläntien yli ja siitä edelleen nykyisiä ulkoilumaastoja halkoen jätteenpolttolaitoksen tontille.
Liikennemäärät tulevat olemaan hyötyvoimalalle valtavat. YVA-laskelmissa keskikuormakooksi lasketaan pakkaavilla jäteautoilla 7 tonnia/auto. Jätettä tullaan laitokselle kuljettamaan 180.000 tonnia vuodessa.
Jätteen lisäksi kuorma-autoliikennettä aiheuttaa tuhkan kuljettaminen. Tuhkaa syntyy 24.000 tonnia vuodessa ja laskelmissa sen poiskuljettaminen tapahtuu 35 tonnin täysperävaunuautoilla.
Jäte- ja tuhkakuljetukset merkitsevät, että polttolaitokselle johtavalla liikenneväylällä tulee kulkemaan kuorma-auto 3 minuutin ja 54 sekunnin välein. Tätä tapahtuu viitenä päivänä viikossa klo 07.00 alkaen ja ralli päättyy vasta klo 22.00!
Työpajan osanottajat olivat yksimielisiä, että Peltolammi ei ole sopiva paikka Tammervoiman suunnittelemalle hyötyvoimalalle.
Yhtä yksimielisiä työpajan osanottajat olivat, että Tarastenjärvi on ainoa oikea paikka suunnitellulle laitokselle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Tampereen jätteenpolttolaitos, Peltolammi, Epilä, Rusko, Tarastenjärvi, |
Jouduin olemaan eri mieltä pormestarin kanssa - asukkaat olivat samaa mieltä kanssani!Tiistai 28.9.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki järjesti pormestarin asukasillan Peltolammin koululla 21.9.2010.
Tilaisuuteen oli erityisesti kutsuttu Peltolammin ja sen lähialueiden asukkaita, mutta paikalle sai tulla asukkaita kaikkialta Tampereelta.
Kutsua oli noudattanut kuutisenkymmentä asukasta pääosin Peltolammilta, Multisillasta sekä Palokalliolta.
Olin paikalla lähes tilaisuuden loppuun saakka - valitettavasti jouduin poistumaan hieman ennen tilaisuuden päättymistä, sillä oli kiirehdittävä seuraavaan palaveriin.
Pormestari Timo P. Nieminen avasi tilaisuuden.
Nieminen kosketteli eteläisen Tampereen viimeaikaisia tapahtumia ja näki ne asukkaiden vinkkelistä positiivisina.
Ikean rakentuminen moottoritien toiselle puolelle, Ikano-tavaratalon rakentamissuunnitelmat Ikean viereen ja Peltolammin tiivistysrakentaminen ovat pormestarin mielestä asukkaiden kannalta positiivisia asioita.
Ne tulevat Timo P. Niemisen mielestä nostamaan asuntojen hintoja Peltolammilla ja lähiseudulla ja siten tuovat kaikkea hyvää asukkaille. Lakalaivan kaavoituksen eriyttämien Lahdesjärven kaavasta takaa hyvän kaavoituksen Peltolammin lähialueelle.
Sulkavuoreen suunniteltua jätevedenpuhdistamoa ja Peltolammille suunniteltua jätteenpolttolaitosta Nieminen ei sentään maininnut Peltolammille autuutta tuovina kohteina.
Pyysin illan edetessä puheenvuoron ja tilaisuuden puheenjohtajana toiminut pormestarin erityisavustaja Pauli Välimäki sen myös minulle antoi.
Annoin tunnustusta pormestari Timo P. Niemisen näkemyksille Tampereen kaupungin kehittämisestä. Sanoin kuitenkin puheenvuoroni alussa, että haluan tuoda esille asukkaiden mielipiteitä pormestarin mainioiksi kertomista hankkeista ja asukasmielipide ei niiden kohdalla ole lainkaan myötäsukainen.
Totesin, että Ikean sullominen ahtaalle paikalla Tampereen rajojen sisäpuolelle oli hölmöä hommaa. Ikean tontin ja sen vaatimien liikenneväylien rakentaminen vaati älyttömät räjäytystyöt ja niiden aiheuttamat suurimmat vahingot ovat edelleen korvaamatta.
Kerroin, että Peltolammin vaihtoehto jätteenpolttolaitoksen sijoittamiseksi Peltolammille on varmaan pelkää vaihtoehtojen etsintää hankkeen YVA-tarkastelua varten ja siinä järki voittaa ja jätteenpolttolaitos rakennetaan Tarastenjärven kaatopaikalle.
Totesin, että asukkailla on huoli Sulkavuoreen suunnitellun jätevedenpuhdistamon louheista, joita saattaa syntyä jopa 1.200.000 kuutiometriä. Välivarastoidaanko ne eteläisen Tampereen alueella ja missä? Räjäytetäänkö ne murskeeksi jossain Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Härmälän tai Koivistokylän alueella? Mitkä ovat räjäytysten vaikutukset asunnoille ja omakotitaloille? Kysymyksiä Sulkavuoren tiimoilta riittää.
Kerroin Peltolammin tiivistysrakentamisesta asukkailla olevan tyystin toinen näkemys kuin pormestarilla. Peltolammilaiset eivät kaipaa alueensa rauhan häirintää ja siten torjuvat alueen tiivistysrakentamisen.
Painotin, että virkamiesten pitäisi lopettaa tiivistysrakentamissuunnitelmansa, sillä alue on lentomelualuetta ja siten asuinrakentaminen Peltolammille ei ole lainsäädännöllisestikään mahdollista. Miksi euroja hutlataan turhaan työhön?
Lopuksi esitin tiettyä hyvitystä sille, että eteläinen Tampere on joutunut ja joutuu kantamaan raskaan vastuun Tampereen kehittymisestä.
Peltolammi ja sen lähialueet ovat viihtyisiä asuinalueita. Alueiden kerrostalot, rivitalot ja omakotitalot sijaitsevat pääosin kaupungin vuokratonteille. Alkuperäiset vuokrasopimukset ovat katkolla lähivuosina ja silloin…
…Tampereen kaupungin pitäisi pidättäytyä suurilta vuokrankorotuksilta.
Puheenvuoroni oli maltillinen, mutta sen sanoma oli selkeä. Halusin siinä tuoda esille laajan alueen asukasmielipiteen rakentavassa mielessä.
Uskon onnistuneeni, sillä mm. pormestari taisi kommentoida sitä tuoreeltaan myötämielisesti.
Korostan, että arvostan pormestari Timo P. Niemisen toimintaa Tampereen kehittämisessä ja toivon, että kommenttipuheenvuoroni edistää tamperelaisen asukasmielipiteen huomioimista lopullisia päätöksiä tehtäessä.
Läsnäollut yleisö kommentoi puheenvuoroani kättentaputuksin ja olen seuraavina päivinä saanut mukavasti kannustavia puhelinsoittoja ja teksti- sekä sähköpostiviestejä.
Toivo elää eteläisellä Tampereella synkistä pilvistä huolimatta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, pormestarin asukasilta, Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Koivistonkylä, Härmälä, tiivistysrakentaminen, Timo P. Nieminen, Ikea, Ikano, Ikea-farssi, Lahdesjärven kaava. Lakalaivan kaava, Tarastenjärvi, Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo, |
Kuremäen nunnaluostari - kokemisen arvoinen käyntikohde itä-VironmaallaLauantai 18.9.2010 - -Esko Erkkilä- Pühtitsan nunnaluostari on luostari koillis-Virossa Illukan kunnan Kuremäen kylässä. Jumalan äidille pyhitetty luostari on perustettu 1892 - 1895. Olen vieraillut luostarissa aiemminkin ja pääsin käymään siellä perhekuntani kanssa uudestaan elokuun alussa 2010. Luostarin pääkirkko on rakennettu sata vuotta sitten eli vuosina 1908 - 1910. Kirkkoon mahtuu 1 200 henkeä. Luostarin pääportti avataan ainoastaan, kun luostarin asukas saatellaan viimeiselle matkalleen portin ulkopuolella sijaitsevalle hautausmaalle. Pääportti avataan myös silloin, kun Moskovan kirkon johtaja vierailee luostarissa. Vain näiden tapausten yhteydessä pääportti avataan - muuten esim. ambulanssien ja paloautojen saapuminen luostarin alueelle tapahtuu sivuporteista. Luostarin alueella asuu yli sata nunnaa ja noviisia. Nunnat liikkuvat luostarin alueella sankan vierailijajoukon keskellä ja toimittavat hälystä piittaamatta omia askareitaan. Nunnia ei saa kuvata ja tätä periaatetta vierailijat noudattavatkin. Luostarin puutarha on todellinen "luostarin puutarha", jota nunnat hoitavat huolella ja suurella vaivannäöllä. Puutarhassa on lukemattomia hienoja kukkia ja muita erikoisia kasveja, joita on ilo katsella. Luostarin alueella on Viron kuvatuimmat halkopinot. Halot on pinottu kauniisti suuriksi rakennelmiksi, jotka on ladottu siten, että kuivat halot säilyvät mahdollisimman kuivina myös sadesäällä. Luostarissa on haloista riippumaton keskuslämmitysjärjestelmä, joten halkopinot ovat varapolttoainetta ja siten tavallaan rekvisiittaa. Kuremäen luostari saa virolaisen liike-elämän vaikuttajilta taloudellista avustusta. Käyntimme aikana tapasimme luostarin alueella mm. erään hyvin menestyneen virolaisen liikemiehen. Avustusten vuoksi luostarin kaupalliset toiminnot ovat vaatimattomia, sillä niihin ei ole suurta tarvetta. Pühtitsan nunnaluostari on paikka, joka kannattaa valita käyntikohteeksi, kun matkailee itä-Vironmaalla. Luostarin puutarhan kauneus, kirkon harras tunnelma, nunnien hälystä piittaamaton puuhailu ja luostarimäellä aistittava tunnelma ovat kokemus. Saimme kokea käyntimme lopuksi hartaushetken, jonka luostarin asukkaat järjestivät luostarin portailla. Kokemus oli erikoinen, kun asukkaiden ortodoksinen laulu piti pitkiä taukoja - pitkän tauon jälkeen se taas jatkui. Näiden kokemusten vuoksi Pühtitsan nunnaluostarissa kannattaa poiketa. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuremäen nunnaluostari, Kuremäen luostari, Jumalan äidille pyhitetty luostari, Pühtitsa, Pühtitsan nunnaluostari, Illukka, Illukan kunta, itä-Vironmaa, |