Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tykätään Juha Sipilä polkemaan Oulusta Helsinkiin!

Lauantai 29.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä perusti myöhään viime keskiviikkona eli 26.6.2013 facebook-ryhmän, jonka nimi on:



Jos 100.000 tykkää tästä, pyöräilen Oulusta eduskuntaan

Sipilä toteaa ryhmän ”perustamissanoissaan”;


”Kesä on haasteiden aikaa. Tässäpä olisi sellainen. Pistättekö miehen tien päälle? Jos tykkääjien määrä täyttyy heinäkuun loppuun mennessä, lupaan pyöräillä Oulusta Helsinkiin eduskunnan syksyn ensimmäiseen istuntoon.”


Satuin istumaan tuolloin facebook´n ääressä ja pääsin sijaluvulle 205 Sipilän pukkaamisessa matkalle pyörällä Oulusta Helsinkiin.


Kommentoin tuoreeltaan Sipilän sivustoa ja totesin, että perustetaan välikirimaali Tampereen Keskustorille.


Tykkäämiset lisääntyvät kaiken aikaa ja kun naputtelen näitä rivejä perjantaina aamulla, on tykkäämisiä kertynyt n. 13.500!


Oululaisen Kaleva-lehden jutussa Sipilä toteaa naurahtaen ideastaan mm. näin:


"Kuntoliikunnalla on iso merkitys julkiseen talouteen ja ihmisten jaksamiseen. Keväällä oli sen verran kiire, että tuli liikuttua aika vähän. Jos tämä innostaisi treenaamaan".

 

Sipilä kertoo halunneensa myös heittää liikuntahaasteen muille kansanedustajille.

 

"Sivun julkaisemisen jälkeen alkoi tulla viestiä, että mukana pyöräillään ainakin osa matkaa. Tästä voi tulla hauskakin reissu, mutta katotaan sitä sitten kun ollaan lähempänä sataa tuhatta tykkääjää".


Toivon, että Sipilä ensinnäkin saa tarvittavat 100.000 tykkäystä ja sen lisäksi sitä, että hän valitsee pyöräilyreitikseen vaikkapa näin:


Oulu – Kokkola – Seinäjoki – Tampere – Hämeenlinna – Helsinki!

 

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 4.9.2013 klo 14.00, joten Sipilän pyöräilyjotos – jos se toteutuu – saapuu Tampereen tietämille syyskuun alkupäivinä; pitääpä varata kalenteriin tilaa!


 

eskojajaguar

Omistan Jaguar-merkkisen polkupyörän ja sillä saattaa olla vaikea pärjätä Sipilän tahdissa, sillä pyörässäni ei 1950-luvun tapaan ole vaihteita. Olen kuitenkin valmis polkemaan ainakin pätkän Sipilän seurueessa jos ja kun hän saapuu retkellään Tampereelle!

 


Käykäähän tykkäämässä, jotta saamme Juha Sipilän pyörämatkalle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jos 100.000 tykkää tästä, Jos 100.000 tykkää tästä pyöräilen Oulusta Helsinkiin, Oulusta Helsinkinkiin, eduskunnan syysistuntokausi, eduskunnan syysistuntokausi 2013, Juha Sipilä, Jaguar, Jaguar-polkupyörä,

Onko kouluratsastus eläinrääkkäystä?

Perjantai 3.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Slovenian matkamme vapaapäivänä ehdimme tutustumaan Postojnan tippukiviluolien lisäksi myös Lipizzan hevossiittolan toimintaan.

 

Suurin osa porukastamme jäi koko päiväksi Lipizzaan, mutta hyvin mekin ehdimme siihen kouluratsastusnäytökseen, joka esitetään kaikille koko päivän ajan tähän maailmankuuluun hevossiittolaan tutustuville.

 

Lipizzan hevossiittola on tosiaan maailmankuulu, sillä Lipizzanhevonen on jalostettu siellä.


Lipizzanhevosen kotimaa on Slovenia. Hevonen on lämminverinen ja rakenteeltaan kevyt.

Rotu on jalostettu jo 1500-luvulla.

Lipizzanhevoset ovat väriltään yleensä "vaalenevia kimoja".

Säkäkorkeus lipizzanhevosella vaihtelee 150 - 163 sentin välillä.

 

 

lipi1

 

Kouluratsastusnäytös esitettiin hevossiittolan maneesissa.

Asetuin maneesikatsomossa keskivaiheille ja vasemmalle näkymä oli tämä…

 

 

lipi2

 

…ja oikealle puolestaan tämä.

 

 

lipi3

 

 

”Sirkustirehtöörinä” toimi mieshenkilö, joka juonsi jokaisen osanäytöksen sloveniaksi, englanniksi ja italiaksi.

 

 

lipi4

 

Näytös alkoi kahden ratsukon maneesin ympäriratsastuksella.

 

 

lipi5

 

Ratsukot esittivät erilaisia askelluksia.

 

 

lipi6

 

Uudet ratsukot maneesille ja vauhti kohosi näytöksen edetessä.

 

 

lipi7

 

Myös vankkurit tulivat rekvisiitaksi mukaan.

 

 

lipi8

 

Hevosten etenemistä muodostelmassa.

 

 

lipi9

 

Hevosten alistaminen kuuluu kouluratsastuksen luonteeseen.

 

 

lipi10

 

Näytöksen huippu oli, kun ratsukko kahden miehen voimin pakotettiin kahdelle jalalle ja sen jälkeen potkaisemaan ilmassa takajaloillaan tyhjää!

Potkaisu tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt sitä kuvaamaan, mutta näyttävä ja ilmeisen vaarallinen temppu se oli.

 

 

**********

 

Näin vasta nyt ensimmäisen kerran kouluratsastusta ”livenä”.

 

En pitänyt näkemästäni.

 

Olen toiminut hyötyeläinten parissa yli 40 vuotta ja sillä kokemuksella totean, että ei ole oikein alistaa jaloa eläintä siten kuin kouluratsastuksessa tapahtuu.

 

Ratsukot olivat vauhkoja ja kaikesta näki, että ne pelkäsivät. Pienikin poikkeama tavallisuudesta aiheutti hevosparoille ryntäilyä.

 

Valitan, jos kouluratsastuksen harrastajat eivät pidä mielipiteestäni! En kuitenkaan näe syytä muuttaa sitä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kouluratsastus, eläinrääkkäystäkö?, kouluratsastus, eläinrääkkäys, Lipizza, Lipizzan hevonen, Lipizzan hevossiittola, Slovenia, maneesi,

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksessa Ylöjärvellä oli hieno tunnelma!

Sunnuntai 21.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokous järjestettiin Koulutuskeskus Valossa Ylöjärvellä 19.4.2013.

 

Koulutuskeskuksen 200 hengen auditorio oli viimeistä paikkaa myöten lähes täynnä, joten kokous kiinnosti pirkanmaalaista keskustaväkeä.

 

valo1

 

Kokousedustajien ilmoittautumisia ottivat vastaan Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä (vasemmalla) ja Elina Sieppi yhdessä Eliisa-tyttärensä kanssa.

 

 

valo2

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä saapui kokouspaikalle jo varhain ja pääsi kättelemään Pirkanmaan keskustalaisia ”yhtenään”. Tässä on kättelyvuorossa Reijo Hoppula Luopioisista.

 

 

valo3

 

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti virittivät puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa piirikokousyleisön hienoon tunnelmaan!

 

 

valo4

 

Myös hämeenkyröläinen Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö olivat melkein juhlatuulella ennen kokouksen alkamista.

 

 

valo5

 

Koulutuskeskus Valon auditorio täyttyi lähes viimeistä paikkaa myöten piirikokouksen osanottajista.

 

 

valo6

 

Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen toivotti salintäyteisen yleisön tervetulleeksi kokoukseen.

 


valo7

 

Koulutuskeskus Valo on Ylöjärven eräs ylpeydenaihe ja ihan syystä. Valon koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki suoritti koulutuskeskuksen esittelyn kokousväelle.

 

 

valo8

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen heitti avaussanoissaan lisää löylyä kokouksen positiiviseen tunnelmaan.

 

 

valo9

 

Piirikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Hietaniemi Viljakkalasta ja toiminnanjohtaja Ritva Männistö kirjasi kokouksen sihteerinä kokouksen tekemät päätökset.

 

 

valo10

  

Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen selvitteli kevättalven aikana yhdessä toiminnanjohtajan kanssa tekemänsä kuntakierroksen tunnelmia.

Kokousten kritiikki oli ajettu hienolla tietokoneohjelmalla kysymyskohtaisesti ”pilviksi” ja Keskustan tehtävä oli kiteytynyt kuntakierroksilta saadun palautteen mukaan näin:

 

”Koko Suomen puolue”!

 

Taidatkos sen paremmin sanoa ja tiivistää!

 

 

valo11

 

Kokouksen odotetuimman puheenvuoron käytti Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

 

valo12

 

On selvää, että puheenjohtaja Sipilä havainnollisti sanomaansa ja Keskustan viestiä kakkaralla!

 

Kakkarassa on kuvattuna yhteiskunnalle ja ihmiselolle tärkeitä aihealueita:

 

  • Julkinen talous
  • Vastuunotto
  • Talouskasvu
  • Huolenpito

 

Sipilä havainnollisti kakkaran avulla, että miten eri osa-alueet muuttuvat, kun jotain näistä muutetaan tai ne muuttuvat.

 

 

valo13

 

Ylöjärven keskustalaiset ”tahtonaiset” Riitta Koskinen ja Minna Sarvijärvi luovuttivat puheenjohtaja Juha Sipilälle kunnon muistot ja maistiaiset Ylöjärveltä.

Riitta Koskinen on juuri luovuttanut Sipilälle Ylöjärvestä kertovan kirjan ja Minna Sarvijärvi puolestaan lausuu saatesanoja eväspussille, joka sisälsi mm. ylöjärviläisiä nisujauhoja!

 

 

valo14

 

 

Pirkanmaan omat kansaedustajat eli Mikko Alatalo…

 

 

 

valo15

 

…ja Arto Pirttilahti kertoivat kokousyleisölle ajankohtaisia kuulumisia parlamentista.

 

 

 

Olen saanut osallistua muutamaan Keskustan Pirkanmaan piirin syys- ja vuosikokoukseen, mutta tunnelmaltaan ja tulevaisuuden uskoltaan paras oli toissapäivänä Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa järjestetty kokous.

 

Tästä on keskustaväen luottavainen tunnelma jatkaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Koulutuskeskus Valo, Ylöjärvi, Juha Sipilä, kakkara, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pilvi Kärkelä, Ritva Männistö, Riitta Koskinen, Minna Sarvijärvi, Elina Sieppi, Pertti Hakanen, Jouni Ovaska, Pekka Hietaniemi,

"Lapsiperheistä lahopuihin ja parkkitunneleista pihoihin"

Maanantai 1.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun kurssilla osallistuttiin Tampereen keskustan strategisen osayleiskaavan valmisteluun alkuvuodesta 2013.

 

Ympäristön ja alueiden politiikan opiskelijat toteuttivat kävely- ja tilannehaastatteluja keskustan alueella sekä analysoivat internetissä avoinna olevan keskustan karttakyselyn alkuvaiheen tuloksia.

 

Kurssin tuloksia esiteltiin Tampereen kaupungin kaupunkikehittämisen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunnan järjestämässä yleisötilaisuudessa 18.3.2013.

 

Osallistuin yleisötilaisuuteen.

 

Opiskelijat eli nuoret tieteenharjoittajat olivat toteuttaneet aineiston keruun kahdella uudella menetelmällä; kävelyhaastatteluilla ja tilannehaastatteluilla.

 

Kävelyhaastattelussa haastateltavan kanssa kuljetaan hänen valitsemallaan reitillä ja haastattelija toimii yhdessä haastateltavan kanssa ympäristön havainnoijana.

 

Tilannehaastattelussa kerätään kävelyhaastattelujen tavoin paikkaan kietoutunutta tietoa, mutta ne ovat kestoltaan lyhyempiä, vain muutaman minuutin pituisia.

 

Kysyin yleisötilaisuudessa tarkemmin kävelyhaastattelun luonnetta ja vasta toiseen tarkentavaan kysymykseeni sain vastauksen, että kävelyhaastatteluun valitut henkilöt olivat tutkijoiden tuttavia.

 

Kun ”tutkimuksen” perustana oli kuusi kävelyhaastattelua ja haastateltavat olivat haastattelijoiden tuttavia sekä profiililtaan alle kouluikäisten perheitä, niin kovin suurta tieteellistä painoarvoa tutkimustuloksille ei voida kaikkien kaupunkilaisten vinkkelistä antaa.

 

On toki muistettava, että kävelyhaastatteluun perustuvan osion tarkoituksena oli selvittää lapsiperheiden kokemuksia keskustassa asumisesta, liikkumisesta ja ulkoilusta.

 

Tilannehaastattelujen kohdalla tilanne oli hieman toinen, sillä niiden lukumäärä ”tutkimuksessa” oli eri osioissa kaikissa kuitenkin yli 30 tilannehaastattelua!

 

Vaikka tutkimusmenetelmät eivät olleet lähelläkään todelliselle tutkimukselle asetettavia vaatimuksia, niin opiskelijoiden esitykset esim. kaupunkiluonnon kehittämisen kannalta tärkeistä paikoista olivat huomionarvoisia. Muutama esimerkki:

 

  • Tammelantorille puita
  • Keskustorille puita Hämeenkadun suuntaisesti
  • Hämeenpuistossa on potentiaalia vehreäksi keitaaksi. Puistosta olisi kiva saada elävä kohtaamispaikka vaikka piknikille. Nyt se on lähinnä koirien ulkoiluttamispaikka.
  • Koko Eteläpuisto uusiksi. Nykyään se on autio hiekka/lumikenttä. Aluetta käytetään myös autojen parkkipaikkana, vaikka kyseessä on upea järven ranta!
  • Sipulikirkon edusta on hukkatilaa, siihen saisi hyvän puiston tai muuta toimintaa.

 

 

johtamisopiskelijat1

 

Lahopuille sopiviksi alueiksi tutkimus toteaa Hatanpään, Pyynikin, Kaupin sekä Iidesjärven seudut – ei varmaan yllätä ketään!

 

 

johtamisopiskelijat2

 

”Tutkimusaineistossa” oli jonkun tilannehaastatellun mielipide kerrostalon pihalle suunnitellusta ryytimaasta:

 

”Et kyllä tohon varmaan kakstoista plänttiä mahtuis, et jokaisella asukkaalla olis se semmonen oma, et sitä vois sitte joko käyttää tai sitten ei, et siinä vois kasvattaa jotain, yrttejä tai muuta, mitä nyt vaan niinku haluaa omaan käyttöönsä. Niin ei se sitten mun mielestä, tolle olis niinku paljon enemmän käyttöö tolle pihalle silloin.”

 

Tulkitsen, että haastateltu kannattaa ryytimaan perustamista – vai olenko oikeassa?

 

**********

 

Yleisötilaisuuden ehkä keskeinen sanoma opiskelijoille, kuulijoille ja medialle oli se, että senioriväestö oli ”tutkimuksessa” unohdettu tyystin.

 

Jo tutkimusmenetelmät sulkivat keskustan ehkä suurimman väestöryhmän eli seniorit kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle.

 

*********

 

Tutkimus (nyt kirjoitan tuon sanan ilman heittomerkkejä!) puolustaa paikkaansa opiskelijoiden harjoitelmana Tampereen keskustan strategisessa kehittämisessä, mutta tavallisen työssäkäyvän ja senioriväestön sivuuttaminen pitäisi tulevissa tutkimuksissa paikata.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkikehittäminen, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristön ja alueiden politiikan opintosuunta, Tammelantori, Hämeenpuisto, Keskustori, Ortodoksikirkko, sipulikirkko, Eteläpuisto, Hatanpää, Kauppi, Iidesranta, Pyynikki,

Jouluisia tunnelmia kyliltä ja kotoa

Maanantai 24.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Jouluaaton tunnelmissa suodaan varmaan pieni kuvakimara kyliltä ja kotoa.

 

Aluksi muutama hetki kyliltä:

 

 

aatto1

 

Tampereen Joulutori Keskustorilla oli avoinna Itsenäisyyspäivän aatosta Joulun aatonaattoon saakka. Joulutoriaika päättyi siis eilen.

 

aatto2

 

Säät suosivat Joulutoria, mutta siitä huolimatta tamperelainen joulutori jäi kävijämääriltään perin vaisuksi. 

Tampereen Joulutori yrittää etsiä jotain samaa kuin saksalaiset joulutorit, mutta väestöpohja Tampereella ei ole riittävä.

 

 

aatto3

 

Harmittaa esseniläisten joulutorimyyjien puolesta, että asiakkaita oli talvisesta säästä huolimatta perin niukalti.


*************

 

aatto4

 

Metsä Group järjesti 19.12.2012 Laukontorilla perinteisen jouluhetken sekä joulukuusten hankkimistilaisuuden osuuskunnan jäsenille ja metsänomistajille. 

Mukana menossa oli myös aito joulupukki!

 

 

aatto5

 

Tarjolla olleet joulukuuset olivat kasvatettuja muotovaliota ja ne olivat kasvaneet Tuuloksessa.

 

 

aatto6

 

Myynnissä oli Kuningaskuluttaja-ohjelmassa parhaaksi todettuja joulukuusenjalkoja. Valitettavasti kyseinen joulukuusenjalka on valmistettu USA:ssa, joten sen hankkiminen ei olisi ollut ainakaan mikään ekoteko. Meillä on ”nurkat täynnä” joulukuusenjalkoja, joten siinäkään mielessä jenkkilässä valmistettu joulukuusenjalka ei kiinnostanut.


***********

 

 

aatto7

 

Tampereen keskusta on joulunaikaan hienosti valaistu ja nyt kun on ollut myös lunta sekä pakkasta, on keskustan jouluilme ollut oikein talvinen.

 

 

aatto8

 

Väinö Aaltonen on veistänyt Hämeensillan kupeeseen vuonna 1927 sijoitetun Suomen Neidon. Tuntuu siltä, että sekin nauttii kunnon talvesta!

 

 

Ja sitten joulunäkymiä kotosalta:

 

 

aatto9

 

Kävelytien varrella oleva syyshortensia-aita on selvinnyt ainakin alkutalven lumisateista pienin vaurioin.  Syyshortensiaa saa leikata keväällä vasta sen jälkeen, kun yöpakkasten mahdollisuus on ohitettu.

 

 

aatto10

 

Ikkunassa oleva lasityö ja sen taakse sytytetty tähtikuvio muodostavat mielenkiintoisen yhdistelmän.

 

 

aatto11

 

Lasiverannan jouluilmettä!

 

 

aatto12

 

Elävä takkatuli luo parasta joulutunnelmaa!

 

 

**************

 

 

aattopukit

 

Toivottelen lukijoilleni Oikein Rauhaisaa Joulunaikaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Joulutori, Metsä Group, Suomen Neito, Hämeensilta, Väinö Aaltonen, syyshortensia, syyshortensian leikkaaminen,

Terveisiä Münchenistä, Mittenwaldista ja Salzburgista!

Tiistai 11.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Sain sukulaisperheen sekä perhekuntani kanssa tehdä lähes viikon mittaisen loma- ja kokemusmatkan Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin ja sitä runsaan sadan kilometrin etäisyydellä sijaitsevaan alppikaupunki Mittenwaldiin. Poikkesimme päivän mittaisella reissulla myös Itävallan puolelle Salzburgiin.

 

Kohteinamme olivat joulutorit, kirkot, museot ja muut alueen mielenkiintoiset kohteet.

 

Asuimme koko ajan Münchenissä hotellissa, joka sijaitsi runsaan kahdensadan metrin etäisyydellä päärautatieasemalta.

 

Hotelliasuminen Saksassa on edullista, sillä viiden yön majoitus kolmen hengen huoneessa maksoi 202,00 €/henkilö. Hintaan sisältyi maittava ja runsas aamiainen sekä ystävällinen palvelu.

 

 

mync1

 

Suomalaisilla on varmaan paljonkin oppimista Saksasta ja yksi asia on se, että katuvalaistuksessa meillä on paljon säästämisen varaa.

 

 

mync2

 

Saksalainen katuvalaistus toteutetaan tavalla, joka Suomessa aiheuttaisi valtavan äläkän. Münchenin pääkaduilla valaistus on tuskin neljäsosaa siitä mihin olemme tottuneet.

 

Ajoin vaimoni kanssa runsas viikko sitten aamutuimaan Tampereelta Hämeenkyröön ja totesimme, että kolmostie on Tampereelta Hämeenkyröön saakka valaistu. München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki ja siellä katuvalaistus on keskikaupungilla paljon heikompi kuin kolmostiellä Tampereen ja Hämeenkyrön välillä!

 

On ihmeellistä, että Suomessa nousee mahdoton mekkala, jos keskiyön aikaan sammutetaan joka toinen katulamppu – suosittelen protestoijille pientä tutustumismatkaa Saksaan.

 

 

mync3

 

Saksalaisissa kaupungeissa on Joulutoreja melkein jokaisessa kadunkulmassa. 

Joulutorien suosikkijuoma on Glühwein eli maustettu kuuma viini.

 

 

mync4

 

Glühweinia tarjoillaan keramiikkamukeista, joiden panttimaksu tällä myyjällä oli peräti 3,00 euroa – varsinainen viini maksoi paikasta riippuen 2,50 – 4,00 €/muki.

 

 

mync5

 

Myyntikojuja joulutoreilla on lukemattomia. Tässä myydään bratwurstia…

 

 

mync6

 

…ja tässä puolestaan monenlaisia joulukoristeita.

Saksalaisilla joulutoreilla on mukava tunnelma, mutta niillä tulee helposti mieleen vanha totuus, että kyllä maailmassa on paljon turhaa tavaraa!

 

 

mync7

 

 

Joulupukki on ainakin müncheniläisillä joulutoreilla harvinaisuus, mutta yksi hyvin todentuntuinen ja polkupyörällä matkassa ollut osui kamerani linssiin!

 

 

Tarkoitukseni on palata matkalla kokemaamme myöhemmin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: München, Mittenwald, Salzburg, Baijer, joulutori, saksalainen joulutori, Glühwein,

Liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus oli sittenkin totta!

Sunnuntai 18.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Kaikilla on tuoreessa muistissa nykyhallituksen kuntakartta, jonka olemassaolon Kataisen-Virkkusen-Urpilaisen –kopla kiisti, kun Suomen Kuvalehti sen aikoinaan julkaisi.

 

Muutaman ajan kuluttua kaikille selvisi, että mainittu kuntakartta oli kuitenkin olemassa, vaikka se Suomen Kuvalehden kertomana yritettiinkin hallituksen toimesta kiistää.

 

Nyt liikenneministeri Merja Kyllösen giljotiinisuunnitelma tiehankkeiden torppaamiseksi on kokemassa täsmälleen saman kohtalon kuin Virkkusen kuntakartta.

 

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 15. marraskuuta 2012 klo 16.00 kansanedustaja Mikko Alatalon ansiokas toiminta ja Helsingin Sanomien lauantaina 17.11.2012 julkaistu artikkeli ovat karua kertomaa ja todistavat ministeri Kyllösen päätöksistä sekä yli miljardin euron suuruisen giljotiinilistan olemassaolosta.

 

Kansanedustaja Alatalo kysyi näin:

 

Arvoisa puhemies!  Arvoisa ministeri Kyllönen!

Julkisuuteen on tullut niin sanottu giljotiinilista, jolla leikataan maakunnille tärkeistä tiehankkeista lähes miljardi euroa. Ylen uutisten mukaan leikkauslista tuli teille, ministeri, yllätyksenä. Kuitenkin on tullut tietoa siitä, että Liikennevirastossa on suunniteltu tieremonttien leikkauksia jo kesästä saakka ja nimenomaan ministerin ohjaamana. Työryhmää ohjastetaan niin sanottuun uudelleenarviointiin, mikä tarkoittaa tiehankkeiden paloittelua, rahojen rajuja leikkauksia, entisten suunnittelurahojen hukkaamista sekä hankkeiden viivästymistä.

Olette maininnut kyllä, arvoisa ministeri, uudelleenarvioinnista, mutta onko teillä todella ollut mandaatti kaikilta hallituspuolueilta teettää peräti miljardin euron leikkaukset vai ovatko virkamiehet leikanneet tuon miljardin vasten tahtoanne, vaikka tehän ette hyväksy sellaisia virkamiehiä, jotka eivät nauti teidän luottamustanne?


Mikko Alatalon aloittama keskustelu lainehti eduskunnassa monien tiehankkeiden ympärillä. Sen aikana monet kansanedustajat käyttivät puheenvuoroja joissa käsiteltiin useita tiehankkeita eri puolilla maata.

 

Jossain vaiheessa päästiin VT8:n kohdalle ja siitä perussuomalaisten Ritva Elomaa sekä ministeri Merja Kyllönen sanailivat näin:

 

Ritva Elomaa/ps:

Arvoisa puhemies!

Valtatie 8 puhuttaa, ja vielä kerran koko kansan edessä haluaisin kysyä. Maskun ympäristölupa umpeutuu ensi vuonna, saadaanko siihen rahat, alkaako Kasitien parannus?

 

Liikenneministeri Merja Kyllönen:

 Arvoisa herra puhemies!

Koska kertaus on opintojen äiti, niin toistan vielä kerran, että me teemme kaikkemme, jotta Maskun ympäristölupa ei vanhene ja lapio - mikä kirves ja hakku, mikä tarvitaan - on maassa 2013.

 


Mikko Alatalon aloittaman mielenkiintoisen eduskuntakeskustelun pöytäkirja kannattaa lukea. Se löytyy seuraavanlaista polkua seuraten:

www.eduskunta.fi -> täysistunto -> viimeisimmät täysistuntopöytäkirjat -> PTK 111/2012 vp - Täysistunto ja suullinen kyselytunti ja siellä kohta "HTM" -> Tiehankkeiden leikkaussuunnitelmat


*********

 

Helsingin Sanomat julkisti lauantaina 17.11.2012 sivullaan A4 ”Kyllösen giljotiinin” olleen liikenne- ja viestintäministeriön Liikennevirastolle määräämä ohjeistus.

 

Kirjeet ohjeistuksista on Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan päivätty 4. kesäkuuta ja 19. syyskuuta.

 

Liikenne- ja viestintäministeriön 4.6.2012 lähettämissä kirjeissä todetaan, että ”uudelleenarvioinnin” kohteiksi määrätään seuraavat tiesuunnitelmat:

 

  • VT6 Taavetti – Lappeenranta
  • VT8 Turku – Pori
  • VT3 Tampere –Vaasa
  • VT4 Jyväskylä – Oulu
  • VT5 Mikkeli – Juva
  • VT 9 Tampere –Orivesi
  • VT 12 Lahden eteläinen kehätie

 

On enemmän kuin surullista, että maakuntien tiehankkeet on nyt Kataisen – Urpilaisen – Kyllösen päätöksillä torpattu.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllösen giljotiini, liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus, Mikko Alatalo, Merja Kyllönen, Ritva Elomaa, Kike Elomaa, VT6 Taavetti - Lappeenranta, VT8 Turku - Pori, VT3 Tampere - Vaasa, VT4 Jyväskylä - Oulu, VT5 Mikkeli - Juva, VT9, VT12,

Totuus alkaa paljastua - Sulkavuoreen rakennettavan jätevesien keskuspuhdistamon rakennusvaihe tulisi raunioittamaan Koivistonkylän omakotitalojen lisäksi kerrostaloja runsaasti ja julkisista rakennuksista ainakin Hatanpään koulun sekä Hatanpään lukion

Lauantai 18.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan keskuspuhdistamon kolmas YVA antaa arvokasta tietoa, sillä siinä suunnitelman sinänsä perin vajavaisesta aineistosta paljastuu monia hanketta koskevia tietoja, jotka ovat merkittäviä koko hankkeen torppaamiselle.

 

Kiitän YVA-suunnitelmaa mm. siitä, että nyt ensimmäisen kerran koko hankkeen aikana annetaan edes jonkinmoista tietoa rakennusvaiheen aiheuttamista ongelmista.


Jokainen YVA-suunnitelma maksaa Tampereen Vedelle ja sitä kautta tamperelaisille veronmaksajille miljoona euroa ja koska nyt on kyse kolmannesta keskuspuhdistamon YVA:sta, niin me tamperelaiset veronmaksajat tulemme maksamaan keskuspuhdistamon YVI: sta peräti 3,0 MEUR!

 

Tähän saakka on ollut yleisesti tiedossa, että Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon rakennusvaiheessa raunioituisi joitakin kymmeniä omakotitaloja Sulkavuoren läheisyydessä Tampereen Koivistonkylässä ja Nirvassa.

 

Nyt julkaistussa YVA-aineistossa tulee selkeästi esille, että Viinikanlahdesta Sulkavuoreen louhittavan jäteveden siirtotunnelin ja Sulkavuoresta Viinikanlahteen louhittavan purkutunnelin louhintatyöt tulisivat raunioittamaan laajalti omakotitaloja, kerrostaloja sekä julkisia rakennuksia ainakin Koivistonkylässä, Taatalassa, Rautaharkossa, Hatanpäällä ja Vihilahdessa.

 

Miten Tampereen kaupunki aikoo korvata raunioituneille omakotitaloille, kerrostaloasuntojen omistajille ja sitä kautta niiden vuokralaisille louhintatöiden aiheuttamat vahingot?

 

Minä tiedän vastuksen ja se on:

 

Ei mitenkään.

 

Muutama kuva YVA-suunnitelmaan liittyvästä aineistosta vahvistaa edellä sanomani:

 

sulkavuorikartta1

 

YVA-suunnitelman havainnekuvassa  esitetään punaisella alue, jolla tunneleiden räjäytystöiden tärinävaikutus ylittää 5 mm/sekunnissa. Sen ulkopuolella tärinävaikutus ylittää sinisellä merkityllä alueella 2 mm/sekunnissa.

 

Voin Ikea-räjäytysten kokemusten perusteella vakuuttaa, että kahden millimetrin sekunnissa oleva heilahdusnopeus merkitsee ruokailuvälinekaapissa ”uutta järjestystä” ja melkoista kilinää. Omien kokemusteni perusteella se merkitsee myös omakotitalon tiiliverhouksien vaurioitumista. Samaan tulokseen tapauksessamme tuli myös Tampereen kaupunki, sillä saimme tärinävaurioiden vuoksi kuudensadan (600,00) euron suuruisen korvauksen!

 

 

sulkavuorikartta2

 

Tästä havainnekuvasta selviää, että Hatanpään koulu ja Hatanpään lukio tulevat olemaan louhintatyöongelmien keskipisteessä, sillä jätevesien siirtotunneli ja ”puhdistettujen” jätevesien purkutunneli tultaisiin louhimaan täsmälleen näiden oppilaitosten alitse!

 

On varmaa, että koulujen rakenteisiin tulisi kohdistumaan sellaisia tärinävaikutuksia, että koulujen rakenteet tulisivat vaurioitumaan. Herää kysymys, että voitaisiinko opetusta turvallisin mielin jatkaa Hatanpään koululla ja Hatanpään lukiossa? Uskaltavatko vanhemmat lähettää koulukkaansa kouluun, joka on joka hetki sortumisvaarassa?

 

Kiitän Tampereen Veden tähän hankkeen kolmanteen YVA-suunnitelmaan liittyvästä aineistosta, sillä nyt alamme päästä asian ytimeen.

 

Kolmas YVA-suunnitelma merkitsee kolmannen miljoonan euron maksamista tamperelaisten rahakukkarosta, mutta siitä huolimatta se on kuitenkin paikallaan, sillä vasta nyt alkaa paljastumaan Sulkavuori-hankeen mielettömyys.

 

Toivon, että Tampereen nykyiset päättäjät, syksyn kaupunginvaltuustoehdokkaat, Tampereen Veden virkahenkilöt sekä Koivistonkylän, Taatalan, Hatanpään, Rantaperkiön ja Vihilahden asukkaat seuraavat blogipalstaani, sillä jatkan tällä palstalla Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon asioiden käsittelyä myös lähipäivinä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Sulkavuori, Tampereen Vesi, Taatala, Rautaharkko, Vihilahti, Hatanpää, Hatanpään koulu, Hatanpään lukio,

Onko Atria täysin kuuro suomalaisen kuluttajan hätähuudolle kotimaisen sianlihan riittävyydestä?

Keskiviikko 15.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen sikayrittäjät ry:n tuottajat vastaavat n. 60 prosentista Suomessa tuotetusta sianlihasta.

 

Yhdistys julkisti eilen tiedotteen, jossa se vaatii välitöntä lisähintaa sianlihalle. Rehun ja muiden kustannusten nousu on yhdistyksen mukaan aiheuttanut kestämättömän taloustilanteen sikatiloilla.

 

Olen Suomen sikayrittäjät ry:n kanssa asiasta samaa mieltä.

 

Kotimaisen sianlihantuotannon näkymät ovat synkät, sillä mm. Atria pitää Suomen sikayrittäjät ry:n näkemystä hinnankorotustarpeesta perusteettomana.

 

Atrian mielipide osoittaa yrityksen vieraantumista todellisuudesta.

 

Toisaalta ymmärrän Atrian lausunnot, sillä yritys on joutunut painostuksen alla lupaamaan keskusliikkeille halvat lihanhinnat ties kuinka pitkälle tulevaisuuteen!

 

Käsittämätöntä toimintaa Atrialta!

 

Teurastamolta on täysin hampaatonta toimintaa luvata kiinteät hinnat kuukausikaupalla tulevaisuuteen, vaikka sillä ei ole pienintäkään hajua keskusliikkeille lupaamansa tuotteen tuotantokustannuksista.

 

Suomalainen kuluttaja haluaa ostaa kotimaista lihaa. Atrian ja LSO:n sianlihan hinnoittelu omille tuottajilleen on käsittämätöntä.

 

Esitän ja toivon, että Atria Oyj:n toimitusjohtaja perehtyisi sianlihantuotannon kannattavuuteen, sillä hänen oma työpaikkansa on täysin riippuvainen suomalaisen sianlihantuottajatorpparin pärjäämisestä.

 

Peräänkuulutan myös Atrian ja LSO:n – vai onko kyse jostain HK-Ruokatalosta tai peräti HK-Scan Oy:stä – hallintohenkilöiden vastuuta suomalaisen sianlihantuotannon tulevaisuudesta. Ovatko hallintohenkilöt tehtäviensä tasolla lainkaan?

 

Ainakin minä haluan ensi joulunpyhinä nauttia kotimaisesta kinkusta.

 

Jos Sinä, arvoisa lukijani haluat samaa, on Atrian ja LSO-ryhmän ryhdistäydyttävä sekä herättävä puolustamaan kotimaista kuluttajaa ja hänen tarvettaan nauttia kotimaisesta kinkusta myös tulevana jouluna!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sikayrittäjät ry, Atria, Atria Oyj, LSO, HK-Ruokatalo, HK-Scan, kotimainen kinkku, kotimainen sianliha, kotimainen kinkku, kotimainen joulukinkku, kotimainen sianliha,

Musiikkiterapeutti, erityisopettaja Tuija Salama-Leppäselle MSL-Tampereen kulttuuripalkinto

Lauantai 24.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistyksellä on vuodesta 2006 alkaen ollut perinne jakaa kulttuuripalkinto tunnustuksena sille tamperelaiselle, joka on kunnostautunut paikallisen kulttuuritoiminnan ja sivistyksellisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä.

 

Tänä vuonna kulttuuripalkinnon sai musiikkiterapeutti, erityisopettaja Tuija Salama-Leppänen.

 

Palkinto luovutettiin Salama-Leppäselle MSL-Tampereen 30 –vuotisjuhlakokouksessa maanantaina maaliskuun 19. päivänä.

 

Tuija Salama-Leppänen toimii pidettynä musiikinopettajana tamperelaisessa Maija Salon musiikkikoulussa.

 

Salama-Leppäsen erityisansiona MSL-Tampere huomioi, että hän on ansioitunut kehitysvammaisten ja erityislasten musiikkiterapeuttina.

 

Musiikkiterapia sopii lapsille, nuorille ja kaiken ikäisille aikuisille.

 

Se on kuntoutus- ja hoitomuoto, jossa musiikin eri elementtejä – mm. rytmi, harmonia, melodia, äänensävy, dynamiikka – käytetään keskeisinä välineinä yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Lapsille ja nuorille musiikkiterapiaa voidaan käyttää erilaisten diagnoosien omaavien kuntoutuksessa. Diagnoosiryhminä voidaan mainita mm. dysfasia, autismi, ADHD, erilaiset oppimishäiriöt ja psyykkisesti oirehtivat.

 

MSL-Tampereen kulttuuripalkinto on maanläheisesti suomalainen vesuri ja sen vuoksi palkintoa on alettukin kutsua ”vesuripalkinnoksi”!

 

Aikaisemmin vesuripalkinnon ovat saaneet;

 

  • 2006 kansanedustaja Mikko Alatalo
  • 2007 ex-kansanedustaja Sulo Aittoniemi
  • 2008 edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela
  • 2009 valokuvaaja Jukka Rautio
  • 2010 toimitusjohtaja Arto Huhtinen
  • 2011 toimistosihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

 

Muutama valokuva juhlallisesta palkinnonluovutustilaisuudesta:

 


Jouni_Koskela_ja_vesuri

 

MSL-Tampereen hallituksen jäsen ja tiedottaja Jouni Koskela juonsi juhlatilaisuudessa osion, jossa Tuija Salama-Leppäselle ojennettiin yhdistyksen jakama kulttuuripalkinto.

 

 

vesuriyleisoa_19.03.2012

 

Juhlayleisö odottaa Koskelan ilmoitusta kulttuuripalkinnon saajasta.

Tuija Salama-Leppänen eturivissä toinen vasemmalta ja hänen vierellä istuu puolisonsa Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä ja muusikko Jari Leppänen.

 

 

vesuripalkinnonjako_19.03.2012

 

MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja puheenjohtaja Esko Erkkilä avustivat Koskelaa palkinnonjakoseremonioissa.

 

 

Alatalo_ja_Salama-Leppanen

 

Tässä poseeraa kaksi vesuripalkinnon saajaa; Tuija Salama-Leppänen vuodelta 2012 ja vuonna 2006 saman palkinnon ensimmäisenä saanut kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MSL-Tampere, vesuripalkinto, vesuripalkinto 2012, Tuija Salama-Leppänen, Mikko Alatalo, Sulo Aittoniemi, Jouni Koskela, Jukka Rautio, Arto Huhtinen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, musiikkiterapia, Maija Salon musiikkikoulu,

Suu puhui virkamiesten laatimaa tekstiä, mutta olemus viestitti muuta

Torstai 1.3.2012 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa eilen käyty välikysymyskeskustelu Kataisen-Urpilaisen-Wallin´n hallituksen suunnittelemasta Puolustusvoimien alasajosta aiheutti laajan keskustelun kansanedustajien keskuudessa.


Ei ollut lainkaan yllättävää, että keskustelu yhdisti hallituksen ja opposition kansanedustajat.


Katselin välikysymyskeskustelua aluksi televisiosta ja televisioinnin jälkeen jatkoin keskustelun seuraamista Eduskunnan nettisivuilta.


Monet kansanedustajat ilmeisesti unohtavat, että kaikki Eduskunnan istunnot on katseltavissa suorina netistä ja ne myös taltioidaan, jotta kuka tahansa voi myöhemmin katsella täysistunnot. Päättelen unohtamista siitä, että kovin harvat kansanedustajat viitsivät olla istuntosalissa täysistuntojen aikana.


Puolustusministeri Stefan Wallin´n puheenvuoro välikysymyskeskustelun aluksi oli malliesimerkki siitä, että puhuja joutui laskettelemaan paperista tekstiä, jota hän ei kuitenkaan mieltänyt omaksi linjakseen.


Wallin joutuu olemaan Kokoomuksen käsikassara, jotta ministerinpesti voi jatkua.

 

Wallin´n puhettakin huvittavampaa oli kuunnella ja katsella Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttäneen Esko Kurvisen puhetta.


Edustaja Kurvinen teki itsensä lähes naurunalaiseksi, sillä hän tukeutui Puolustusvoimain alasajoa perustellessaan jopa Tarja Haloseen tämän viimeisenä vallassaolopäivänä!


Selvitin, että mikä on miehiään Esko Kurvinen ja totesin hänen syntyneen Nivalassa ja asuvan nyt Oulussa. Tunnen työasioiden tiimoilta jonkin verran Kalajokilaaksoa ja olen melkoisen varma, että ainakaan Nivalassa ei kuunneltu Kurvisen perusteluja kovin suurella ymmärtämyksellä. Kalajokilaakso on isänmaallista seutua ja siellä ei hyväksytä maamme puolustuksen alasajoa.


Demareiden ryhmäpuheenvuoron käyttäjä Tuula Väätäinen käytti reippaasti hallituksen toimintaa arvostelevan puheenvuoron. Erityisesti Väätäinen arvosteli hallituksen salailupolitiikkaa Puolustusvoimain alasajossa.


Tuula Väätäisen ryhmäpuheenvuoro osoitti, että Kokoomuksen ja SDP:n hallitusyhteistyö rakoilee.

 

Puhemiehenä istunnon loppuvaiheessa toiminut perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti kunnostautui nettilähetyksen aikana erikoisilla välihuomautuksillaan. Ne kaikki eivät toki olleet tarkoitettuja kaiken kansan tietoisuuteen, mutta herkkien mikrofonien ansiosta ne kuuluivat selvästi julkisuuteen.


”Kanervakin saapuu” oli eräs ihmeellisimmistä puhemiehenä toimineen Joutsenlahden repliikeistä, joka kaikui kaiken kansan kuultavaksi. 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti käytti täysistunnossa useita puheenvuoroja, jotka valtaosin liittyivät siihen, että Puolustusvoimain alasajo koskettaa rankasti Kuoreveden Hallia ja Keuruuta.


 

Arto_puhuu_Eduskunnassa

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti käytti puheenvuoron vielä klo 23.20.

Tämä kuva on otettu tietokoneeni ruudulta, kun Pirttilahti päätti viimeisen puheenvuoronsa Puolustusvoimain alasajoon liittyneessä välikysymyskeskustelussa.

 

Pirttilahti ideoi uusia tapoja vauhdittaa tyhjiksi jäävien kasarmien saamista tehokkaaseen käyttöön. Hän mainitsi, että Keuruun kaupunki on aivan juuri panostanut 10 M€ Pioneerirykmentin varuskunta-alueen infraan ja vastaavasti Jämsän kaupunki on panostanut hiljattain 17 M€ Kuoreveden Hallissa nyt sijaitsevan Ilmavoimien Teknillisen Koulun infraan. Molempien kaupunkien panostukset uhkaavat jäädä tyhjän pantiksi, jos tyhjiä kasarmeja ei nopeasti saada elvyttämään alueen elämää.

 

Pirttilahden huoleen ja hänen lausumaansa ideaan on helppo yhtyä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stefan Wallin, Puolustusvoimain alasajo, Tuula Väätäinen, Esko Kurvinen, Arto Pirttilahti, Pioneerirykmentti, Ilmavoimien Teknillinen Koulu, Kuoreveden Halli, Keuruu, Ilmasotakoulu,

Joulun tunnelma syntyy monista asioista

Lauantai 24.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Vuodenkierto on edennyt taas vinhaa vauhtia ja tänään on jouluaatto.

 

Virittäydymme joulutunnelmaan monin eri tavoin.

 

Nykymenossa joulun uskonnollinen sanoma jää paljolti taka-alalle. Omakohtaisesti se nousee pintaan, kun menemme aattoiltana jouluhartauteen synnyinpitäjäni Viljakkalan kirkkoon ja sitä ennen käymme sytyttämässä usealle haudalle kynttilät.

 

Kynttilät sytytämme vanhempieni ja isovanhempieni haudoille. Sen lisäksi omat kynttilänsä saavat hauta, jossa lepäävät kummitätini ja kummisetäni. Naapurin vanhapoika-isännän hauta on jo useana jouluna ollut eräs kynttiläkohteemme.

 

Viljakkalan sankarihaudassa lepää yksi sedistäni ja myös hänen muistolleen sytytämme kynttilän.

 

Viljakkalan hautausmaalla on muualle haudattujen muistokivi. Se saa jouluaattona ympärilleen suuren määrän muistokynttilöitä. Myös me sytytämme kiven ääreen ainakin kaksi kynttilää vaimoni äidin ja isän muistoa kunnioittaaksemme.

 

Uskonnollisen joulun lisäksi joulutunnelma alkaa muodostua joulukuusen hakumatkalla.

 

img_0067.jpg

 

Tavallisesti joulukuusen hakumatka on syvässä lumessa tarpomista, mutta nyt se tapahtui vähän lumen aikaan ja hienoisessa vesisateessa.

 

img_0094.jpg

 

Lastenlasten into joulukuusen koristelussa on parasta joulutunnelman luomista…

 

img_0086.jpg

…ja tänä vuonna heidän intonsa sai täyttymyksen jo muutama päivä ennen jouluaattoa.

 

img_0218.jpg

 

Tampereella voi joulutunnelmaan virittyä Tampereen Valoviikoilla. Nyt järjestettävät ovat järjestyksessään jo 46. valoviikot.

 

Tässä näkymä Keskustorilta Hämeenpuiston suuntaan…

 

img_0219.jpg

 

…ja tässä Keskustorilta Rautatieasemaa kohti.

 

img_0208.jpg


Tampereen Joulutori - joka toki päättyi jo eilen – on ollut eräs tapa virittyä joulutunnelmaan.

Tampereen Joulutori avattiin joulukuun 9. päivänä. Poikkesin siellä muutaman kerran ja väkeä oli sateisen sään johdosta usein niukanlaisesti.


img_01912.jpg



Joulutorin esiintymislavalla lauloi torstaina Samuel-poika heleällä äänellään suosittuja joululauluja. Samuelin laulut ja erityisesti hänen juontorepliikkinsä ilostuttivat lavan äärellä häntä kuunnelleen yleisön. Yleisön suosionosoitukset olivat runsaat ja ne tulivat aiheesta!

 

Keskustorilla järjestettävä Joulutori on mm. MSL-Tampereen toimesta ehdotettu siirrettäväksi Hämeenpuistoon.

 

Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että Tampereen Joulutoria hallinnoidaan Turusta!!

 

Turkulaiset Event Company Ky ja Mainostoimisto Dimmi junailevat Tampereen Joulutorin toiminnan! Miksi näin – miten Joulutorin tamperelaiset yhteistyöyritykset suostuvat tähän?

 

Kritiikkini Joulutorin järjestelyistä ei häiritse omaa ja vielä vähemmän se saa häiritä lukijoideni valmistautumista joulunviettoon.

 

 

img_0106.jpg

 

Toivotan Teille kaikille Oikein Rauhallista Joulua!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Valoviikot, Tampereen Joulutori 2011, Tampereen Joulutori, MSL-Tampere, Viljakkala,

Maaseutunuorten Joulutulet syttyivät kotimaisen ruuantuotannon puolesta

Perjantai 23.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Maaseutunuorten Joulutuli-perinne alkoi Etelä-Pohjanmaalla 20 vuotta sitten ja tänäkin vuonna maaseutunuoret ympäri Suomen toivottivat hyvää joulua ja turvallista matkaa teiden varsille sytytettävillä joulutulilla ja tervehdyskylteillä. Monet suomalaiset palaavat juurilleen tapaamaan sukua rauhalliseen, luonnonläheiseen ympäristöön. Maaseutunuoret haluavat tuoda esille, että kaupunki ja maaseutu elävät vuorovaikutuksessa tälläkin tavalla.

 

Pirkanmaan Maaseutunuoret sytyttivät Joulutulet palamaan Tampereen Keskustorilla eilen hämärän tullen.

 

img_0198.jpg

 

Puuhamiehinä Keskustorilla Vanhan kirkon kupeella häärivät MTK-Pirkanmaan järjestöagrologi Jaakko Ahola (oikealla) ja maanviljelijä Sakari Eerola (vasemmalla) – Maaseutunuoria itsekin molemmat.

 

img_0196.jpg

 

Maaseutunuoret olivat sytyttäneet Keskustorille pitkän rivin jätkänkynttilöitä.

 

Katselin ihaillen jätkänkynttilöiden tasaista palamista, sillä omat jätkänkynttilät pyrkivät palamaan alhaalta poikki ja pölkyn yläosan neljännekset jäävät palamatta.

 

Tiedustelin tasaisen palamisen jujua ja se oli tulirakoon ennen sytyttämistä laitettavat käytetyt paalinarunpätkät – niiden ansiosta jätkänkynttilät palavat tulirakojen koko pituudelta tasaisesti!

 

img_0201.jpg

 

Maaseutunuorten Joulutulilla Tampereen Keskustorilla teemana oli kotimainen ruoka.

 

Maaseutunuoret kertoivat tulille mehua ja pipareita maistelemaan tulleille, että he tuottavat ruokaa kestävin menetelmin Euroopan puhtaimmassa ympäristössä.

 

Suomalaisilta tiloilta lähtee kuluttajille tutkitusti maailman paras maito!

 

Suomalaiset kinkut, pihvit ja broilerit ovat laatulihaa, jonka alkuperä tiedetään.

 

Tampereen Keskustorille sytytetyt Joulutulet olivat Pirkanmaan Maaseutunuorten kiitos siitä, että joulupöytään on valittu kotimaisia herkkuja.

 

Maaseutunuorten teeseihin on helppo yhtyä ja sen vuoksi meidänkin uunissamme paistuu ensi yönä mehevä kotimainen kinkku.

 

Vasta kinkunpaistosta meillä alkaa Todellinen Joulunaika!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaseutunuoret, maaseutunuorten Joulutulet, MTK, MTK-Pirkanmaa,

MSL-Tampere ehdottaa joulutorin siirtämistä Hämeenpuistoon

Lauantai 10.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry eli tuttavallisemmin MSL-Tampere  piti sääntömääräisen syyskokouksensa 7.12.2011.

 

Ehdotimme syyskokouksen kannanotossamme, että Tampereen Joulutori järjestettäisiin jatkossa Hämeenpuistossa.

 

Perustelimme kannanottoamme sillä, että kaupungin keskustan kehittäminen on viime vuosina painottunut Keskustorilta itään, mutta lännen suunta kuten Hämeenpuisto sekä Pyynikintori ovat jääneet kehittämisessä vähemmälle.

 

Totesimme julkisuuteen toimittamassamme kannanotossa, että Hämeenpuistossa on tänä vuonna järjestetty joitain kaupallisia ja taiteellisia tapahtumia. Ne sopivat sinne hyvin ja sen vuoksi esitimmekin, että Hämeenpuiston elvyttämistä jatkettaisiin järjestämällä ensi vuonna Joulutori Hämeenpuistossa kirjastotalo Metson läheisyydessä.

 

Joulutori saataisiin Hämeenpuistossa keski-eurooppalaiseen tyyliin käytävämalliseksi ja se olisi mielestämme toiminnallisempi kuin suppeamuotoinen ympyrätori.

 

Kannanottomme kuului kokonaisuudessaan näin:

 

"MSL-Tampere ehdottaa joulutoria Hämeenpuistoon.

 

Tampereella järjestetään tänä vuonna neljännen kerran joulutori Keskustorilla. Joulutunnelman lisääminen on tuonut kaivattua toimintaa kaupungin keskustaan. Kaupungin keskusta-alueen kehittäminen on painottunut viime vuosina Keskustorilta itään. Lännen suunta kuten Hämeenpuisto ja Pyynikintori ovat jääneet kehittämisessä vähemmälle.

 

 

Tänä vuonna Hämeenpuistossa on järjestetty joitakin kaupallisia ja taiteellisia tapahtumia. MSL-Tampere ehdottaa, että Hämeenpuiston toiminnan elvyttämistä jatkettaisiin järjestämällä ensi vuonna joulutori Hämeenpuistossa kirjastotalo Metson läheisyydessä. Käytävämallinen joulutori olisi toiminnallisempi kuin suppeamuotoinen ympyrätori."

 

Kannanottomme lisäksi toimitimme julkisuuteen myös henkilövalintojamme koskevan osion ja se kuului puolestaan näin:

 

"Puheenjohtajana jatkaa Esko Erkkilä

Puheenjohtajakseen MSL-Tampereen syyskokous valitsi vuodelle 2012 Esko Erkkilän, jolla alkaa toinen puheenjohtajavuosi. Hallituksen muu kokoonpano on sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Ari Hirvikoski, Kaarina Peltomäki, Ritva Männistö, Seppo Ollinkoski ja Jouni Koskela, joka toimii pärekorinheittojaoston puheenjohtajana."

 

Kannanottomme ja tiedotteemme saivat tamperelaisessa mediassa suuren huomion, sillä ne julkaisivat aineistoamme laajalti tamperelaisten tiedoksi.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Joulutori, Joulutori, Joulutori Hämeenpuistoon, Tampereen Joulutori Hämeenpuistoon, Metso, Kirjastotalo Metso, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, MSL-Tampere, Keskustan kehittäminen, Keskustori, Pyynikintori,

Pertti Hakasen vaalijuhlassa Sastamalassa oli yli 200 osanottajaa!

Sunnuntai 20.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Pertti Hakanen on kohonnut nopeasti Pirkanmaan kärkivaikuttajien kaartiin, sillä hänet valittiin syksyllä mm. Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi.

Hakasen vaalijuhla Sylvään koululla Sastamalassa perjantaina helmikuun 18. päivänä oli innostava tilaisuus.

Vaalijuhlan ohjelma oli laadittu huolella ja tunnelma Sylvään koulun auditoriossa oli mainio.

Sain ”juhlakalun” pyynnöstä toimia tilaisuuden poliittisen osion juontajana.

Tilaisuuden aluksi tarjottiin maukas ja takuulla kotimaisista elintarvikkeista valmistettu iltapalaksi nimetty runsas ruokatarjoilu. Ruokatarjoilusta vastasi Vehmaan tila ja sen isäntäväki.

Pertti Hakasen vaalikampanja keskittyy ruokaturvan, perheen ja isänmaan esilletuontiin.

Kaikki Hakasen vaaliteemat ovat keskeisiä meille kaikille ja ne tulivat hyvin esille niiden vieraiden esityksissä, jotka esiintyivät Hakasen vaalijuhlassa.

Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Ulla Yli-Hongiston puheenvuoro käsitteli nuorten syrjäytymistä ja varhaista puuttumista nuorten ongelmiin.

Yli-Hongisto on henkilökohtaisesti kokenut kaksikin kuntaliitosta – ensiksi Kiikka ja Keikyä Äetsäksi ja sitten Äetsä Sastamalaan – ja sen vuoksi kysyin juonnossani häneltä ohjeita ja malleja, että miten onnistunut kuntaliitos toteutetaan. Avoimuus ja alueiden tasapuolinen kohtelu uuden kunnan toimesta ovat keskeinen onnistumisen edellytys, mainitsi Yli-Hongisto.

MTK:n 2. puheenjohtaja Mauno Ylinen Kauhavalta oli toinen Hakasen vaalijuhlassa esiintynyt asiantuntija. Ylisen suuri huoli oli maataloustuotannon raju kannattavaisuuden romahtaminen. Toivon, että voin jatkossa näillä palstoilla palata juontajan ja Ylisen käymään jatkokeskusteluun.

Kolmantena vieraana kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen vaalijuhlassa esiintyi kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja.

Korkeaoja omaa vankan taustatiedon ja kokemuksen, sillä onhan hän ollut kansanedustajana vuodesta 1991 alkaen. Lisäksi hän on toiminut maa- ja metsätalousministerinä Jäätteenmäen sekä Vanhasen I hallituksessa.

Korkeaojan esitys toi esille mielenkiintoista taustatietoa mm. Jäätteenmäen sekä Vanhasen II hallituksen maatalousohjelman laatimisesta. Molempien laadinta tapahtui Juha Korkeaojan johdolla.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana Juha Korkeaoja on aihealueen paras asiantuntija Suomessa ja mielenkiintoista olikin kuulla hänen aprikointinsa Suomen Afganistanin rauhanturvaoperaation tulevaisuudesta.

Ajattelin kysyä juonto-osuudessani tästä, mutta päädyin itsenäisesti, että en lähde tässä juhlatilaisuudessa kyselemään Suomen Afganistan-politiiikasta.

Kun Juha Korkeaoja kuitenkin otti asian esille puheessaan omaehtoisesti, halusin juontajan kysymysosuudessa kysellä tarkemmin Korkeaojan ja sitä kautta Suomen linjauksista. Korkeaoja tarkensi asioita ja oli tilaisuuden jälkeen minulle tyytyväinen, että sai tarkentaa esille tuomiaan ajatuksia.

On hyvä, että Keskusta on aloitteellinen vaalikampanjoinnin aikana käsittelemään vastuullisesti myös Afganistan-kysymystä. Se on ASIAA parhaimmillaan.

Parhaat kiitokset illan pääjuontajalle Essi Leppäkoskelle, joka osaavalla juonnollaan ja mainioilla lauluesityksillään teki vaalijuhlasta todellisen JUHLAN.

Timo Kimpanpään runoesityksistä erityisesti Yrjö Jylhän ”Kuujärvi” puhutteli juhlayleisöä. Olen saanut kahdestikin käydä Kuujärvellä ja sen vuoksi Kimpanpään esittämät säkeet ”Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannalla karsikkopuu…”sykähdyttivät. 

Kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen lyhyet, mutta useat esiintymiset juhlalavalla toivat hienosti esille ne arvot, joilla hän on lähtenyt tavoittelemaan paikkaa Arkadianmäelle.

 

Tässä muutamia kuvia Pertti Hakasen vaalijuhlasta:

 

pict1080.jpg

Vaalijuhlan pääjuontaja ja monien mainioiden lauluesitysten esittäjä

Essi Leppäkoski.

 

pict1076.jpg

 

Puutarhatontut Eeva-Liisa Sianoja ja Maarit Kallio vierailivat monesti lavalla ja heillä oli aina nasevaa kerrottavaa. 

 

pict1082.jpg

 

Juhlaisäntä Pertti Hakanen

 

 

 

pict1089.jpg

 

 

 

Juhlan loppukiitokset: Pertti ja Seija Hakanen!

 

Ja vielä pari Päivikki Ristiniemen ikuistamaa kuvaa Pertti Hakasen vaalijuhlasta:

 

 

 

hakasenpaneeli18022011.jpg

Ulla Yli-Hongiston (oikealla), Mauno Ylisen (vasemmalla) ja Juha Korkeaojan (toinen oikealta) esitysten jälkeen paneelikeskusteluun kutsuttiin mukaan myös itse "juhlakalu" eli Pertti Hakanen (toinen vasemmalta).

 

hakasenjuontaja18.022011.jpg

 

Juontajalla oli helppo ja mieluisa tehtävä johdatella korkeatasoisen paneelin keskustelua.

 

 

Yhtenäinen Sastamala ja ympäröivä Pirkanmaa antavat Pertti Hakaselle todelliset mahdollisuudet tavoitella yhtä Pirkanmaan Keskustan paikkaa tulevassa Eduskunnassa.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Ulla Yli-Hongisto, Mauno Ylinen, Juha Korkeaoja, MTK, Sastamala, Sylvään koulu, Vehmaan tila, Essi Leppäkoski, Timo Kimpanpää, Kuujärven kunnaat, Tuula Ristimäki, Päivikki Ristiniemi, Pyhäjärvi Vl.,

Kokemattomat kokoomusministerit meuhkaavat turhaan

Tiistai 4.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuksen untuvikkopolitiikot Jan Vapaavuori sekä Henna Virkkunen, jotka Kokoomus nosti ministereiksi, ovat aloittaneet hallituskumppaninsa Keskustan mollaamisen.

----------

Keskusta on aiheellisesti arvostellut asuntoministeri Vapaavuorta eriarvoisten vyöhykkeiden kaavailemisesta asutuskeskusten ympärille.

Kauimpana asutuskeskuksista asuvat eivät Vapaavuoren kaavailujen mukaan saisi oikeastaan mitään yhteiskunnan palveluita.

Verot ja maksut toki Vapaavuoren ajatustenjuoksun mukaan lankeaisivat täysimääräisinä myös kauempana asutuskeskuksista asuvien maksettavaksi.

Olen tyytyväinen, että Keskusta ei hyväksy asuntoministeri Vapaavuoren ajamaa kansalaisten eriarvoistamista asuinpaikan mukaan.

---------

Opetusministerin postia hoitava Henna Virkkunen puolestaan yritti ajaa hallitusohjelmaan kuulumattoman laajaa peruskoulu-uudistusta kustannuksista välittämättä. Hänen mielestään esimerkiksi draaman sisällyttäminen opetusohjelmaan olisi ollut tärkeämpää kuin opettajien hyvinvoinnista huolehtiminen tai homekoulujen saneeraukset.

Opetusministeri Virkkusen ajatusten torppaaminen oli paikallaan, sillä uudistusten toteuttamisessa on edettävä hallitusohjelmaan kirjatun ohjelman puitteissa ja aisan yli potkimista ei voida sallia.

Tässä taloudellisessa tilanteessa pitää osata laittaa koulumaailman tarpeet tärkeysjärjestykseen. Kun se ei kokoomusministeri Virkkuselta onnistunut, oli enemmän kuin paikallaan, että Keskusta palautti asian päiväjärjestykseen.

-----------

Virkkusen ja Vapaavuoren uhkailut seuraavan hallituksen muodostamisesta on jätettävä heidän kokemattomuutensa syyksi.

Suomen kansa päättää huhtivaaleissa, mitkä tahot ovat hallitusvastuussa eduskuntavaalien jälkeen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Jan Vapaavuori, Henna Virkkunen, kokemattomat ministerit, homekoulut, opettajien työhyvinvointi,

"Enkeli taivaan lausui näin..."

Lauantai 25.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomalaisissa kirkoissa kaikuvat tänään tutun jouluvirren sanat ja sävel

1.
Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

2.
Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

3.
Jo riennä, katso, sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.

 

Kolmen ensimmäisen säkeen jälkeen seurakunta nousee ylös ja voimallinen veisuu päättyy kymmenennen säkeistön sanoihin:

 

10.
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkeli Taivaan lausui näin, jouluvirsi, joulu

Joulun odotus tiivistyy tänään

Perjantai 24.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Joulun odottaminen on tänä vuonna säiden osalta sujunut perin jouluisasti – lunta ja pakkasta on riittänyt aivan tarpeeksi.

On oltava erityisen tyytyväinen Suomen lounais-kolkan sekä eteläisen Suomen osalta, sillä sielläkin on nyt saatu odottaa Joulua kunnon talvisäässä.

Huolestuttavaa on se, että kylmä jouluaatto ennustaa vanhan kansan mukaan pakkasia toukokuussa. Onneksi herneiden ja papujen kylvö muutenkin tapahtuu vasta kesäkuun puolella, joten normaaliin kylvöaikarytmiin ei tarvitse tehdä muutoksia!

Joulunodotustani ovat vauhdittaneet muutamat pikkujoulut ja puurotarjoilut, joihin olen saanut osallistua. Osaan olen saanut mennä vieraana ja osaan taas järjestäjän ominaisuudessa – molemmat roolit ovat olleet yhtä mieluisia.

Joulukuusen hankkiminen omasta metsästä verannalle oli ensimmäinen jouluinen toimenpide, joka kohdistui kotiimme. Verantakuusen kynttilät ovat loistaneet kuusessa jo kymmenkunta päivää – ei varmaan kovin ekologista, mutta tunnelmaa se on luonut.

Joulusiivousta meillä on tehty jo pitkään. Oma roolini joulusiivouksessa on lähinnä se, että olen aina väärässä paikassa eli tiellä! Siitä huolimatta puhdasta on tullut.

Joulukuusen etsiminen metsästä on joka vuonna haasteellinen homma. Siinä pätee usein sama periaate kuin vaateostoksilla eli ensimmäinen ehdokas valitaan, vaikka kymmenkunta muuta vaihtoehtoa tutkaillaan perusteellisesti.

Joulukuusen jalkaan laittaminen, kuusen sulattaminen autotallissa, sen kuljettaminen paikalleen ja koristelu saatiin meillä tehtyä jo jouluviikon tiistaina. Harmi, että lapsenlapset eivät ehtineet koristeluun mukaan.

Joulupukki on tulossa, sillä Aurora (5-vuotta) ja Iiris (3-vuotta) saapuvat aattona meille ja ehkä yöpyvätkin Mummon ja Vaarin luona.

Jouluaaton tärkeä osa on käynti Viljakkalan hautausmaalla. Kynttilät sytytetään monille sukulaisten haudoille. Myös sankarihaudassa lepäävä setäni saa oman kynttilänsä – samoin kynttilät sytytetään vaimoni Isän ja Äidin muistolle muualle haudattujen muistokiven äärelle.

Hautausmaalla käynnin jälkeen osallistumme aaton hartaushetkeen Viljakkalan kirkossa.

Muutamana vuonna aaton hartaushetkeen ei kuulunut ”Enkeli Taivaan lausui näin” – virttä ja se vei paljon Joulutunnelmasta pois. Tuntui kuin Joulua ei olisi tullut lainkaan. Viljakkalan menettelytapa on nyt kuitenkin onneksi muuttunut ja hartaushetkeen sisältyy taas tuttu jouluvirsi.

Hartaushetken jälkeen ajamme syntymäkotini kautta, vaikka talo on ollutkin kylmillään jo neljännesvuosisadan. Käynti pihassa on kunnianosoitus menneitä sukupolvia kohtaan, jotka raivasivat tämän maan, taistellen säilyttivät Suomen itsenäisyyden ja antoivat meille hyvät lähtökohdat elämiseen.

Puilla lämmitetyn joulusaunan ja jouluaterian jälkeen onkin aika jäädä odottelemaan Joulupukkia.

 

Hyvää Jouluaattoa kaikille!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouluaatto, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan sankarihaudat,

Aamulehden eilen Jyrki Kataiselle myöntämä kukka kuuluu Mikko Alatalolle

Torstai 23.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Harmittaa, että Aamulehti myönsi eilen kolmospääkirjoituksessaan ruiskukan Jyrki Kataiselle asiasta, jonka alullepanijana on Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo.

Aamulehti antoi ruiskukan Kataiselle sen vuoksi, että tämä Tampereella Pirkanmaan kiertueellaan ”…teki selväksi sen, ettei suvaitsevaisuus ja maahanmuuttajien vakaumuksen kunnioittaminen suinkaan tarkoita omista perinteistä luopumista.”

Kataisen herääminen todellisuuteen oli jälkijättöistä ja se perustui Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalon eduskunnan suullisella kyselytunnilla 16.12.2010 klo 10.03 käyttämään puheenvuoroon.

Alatalon puheenvuoro on dokumentoitu eduskunnan pöytäkirjoihin ja siinä hän toteaa mm. näin:

”Kouluissa ja päiväkodeissa todella on tällä hetkellä keskusteltu siitä, miten järjestää juhlia, jos on sellaisia lapsia, jotka eivät ole kristittyjä.

Meille keskustalaisille on tärkeää tietysti suvaitsevaisuus, mutta myös perinteiden kunnioittaminen. Kouluissa ja päiväkodeissa todellakin on jopa näin tehty, että ei ole uskallettu lukea edes jouluevankeliumia, kun on pelätty, että loukataan jotain.

Suomi kyllä monikulttuuristuu, mutta olemmeko vieraskoreudessamme luopumassa jostain omasta identiteetistämme?

Onko opetusministeri ohjeistanut riittävästi, että todellakin kaikissa Suomen kuntien ylläpitämissä kouluissa ja päiväkodeissa on joulujuhlat, johon kuuluvat myös kristillinen joulun sanoma ja nämä Suomen kansan rakastamat joululaulut?”

Alatalon puheenvuoro on lisäkysymys kansanedustaja Päivi Räsäsen kysymykseen, jossa hän peräänkuulutti Enkeli taivaan –virren kuulumista koulujen joulujuhliin.

Mielestäni Mikko Alatalolle kuuluu – ei suinkaan ruiskukka, vaan neliapila puheenvuorosta, jonka tuloksena kokoomusministeri Henna Virkkusen toimet suomalaisen juhlaperinnön vaalijana havaittiin perin kevyiksi.

Virkkusen toimien puutteellisuutta ei kohenna ministeri Kataisen jälkijättöinen pisteiden keruuyritys.

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: ruiskukka, neliapila, Mikko Alatalo, Päivi Räsänen, Jrki Katainen, Henna Virkkunen, joulujuhlaperinne, Aamulehti

Katri-Helenan lavasäteily on edelleen täydellistä!

Sunnuntai 5.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Agrologit ry järjesti pikkujoulutilaisuutensa kruunuksi osallistumisen Katri-Helenan "Joulutaivas" esitykseen Tampere-talon Isossa salissa torstaina joulukuun 2. päivänä.

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n jäsenenä olin paikalla.

 

Katri-Helenaan vuodet eivät vaikuta, sillä hän on yhtä raikas esiintyjä kuin vuonna 1966, jolloin sain ensimmäisen kerran nähdä hänet Aitoon Honkalan lavalla.

 

Katri-Helena esitti Tampere-talossa jouluaiheisen kavalkaadin suosituimmista joululauluista ja mukana hänen ohjelmistossaan oli myös talviseen aikaan hyvin sopivia muita kappaleita.

 

Säestävä orkesteri oli kuusi-miehinen. Kaikki Katri-Helenan taustaorkesterin jäsenet ovat huippumuusikoita, joten parituntinen Tampere-talossa oli hieno elämys.

 

Väkeä oli "tupa täynnä", sillä vapaita paikkoja oli ainoastaan muutama.

 

Katri-Helenan valttina on luonnollisuus ja hänen esiintymistaitonsa on kerrassaan valloittava.

 

Totesimme tauolla, että tänään emme kuule "Puhelinlangat laulaa" -kappaletta. Näin luonnollisesti olikin, sillä joulutaivas-aiheiseen konserttiin se ei kuulunut.

 

Katri-Helenan artistiura on nyt kestänyt 47 vuotta eli hän on aloittanut levytysuransa vuonna 1963.

 

Katri-Helenan "Joulutaivas" -konsertit jatkuvat eri puolilla Suomea lähes jouluun saakka.

 

Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja kokemaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katri-Helena, Joulutaivas, Tampere-talo, Pirkanmaan Agrologit,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »